Tutustu esitteeseen!

LÖYDÄ
ITSELLESI
PARAS TAPA
OPPIA
2015
Ota
talteen!
SISÄLTÖ
KSL KOULUTTAA
5
TIETOA OSALLISTUJALLE 5
HELSINKI
7
LAHTI
11
OULU
22
TAMPERE
25
UUTTA 2015:
JYVÄSKYLÄ
AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS 29
TILAUSKOULUTUS RYHMILLE 30
TULEMME
KSL PALVELEE
33
LUOKSENNE!
KSL-KURSSITUKI 33
KSL-OPINTOKERHOTUKI 34
OPI KOULUTUSTILAN VUOKRAAMINEN
35
VERTAISILTASI!
TIETOTEKNINEN KONSULTOINTI
35
KULTTUURI
36
37
KSL-JULKAISUT Oppaan tiedot on tarkistettu lokakuussa 2014. Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Ajantasaiset tiedot ksl.fi.
2
Tervetuloa
KSL-opinto­keskukseen!
O
maehtoisen, ei-ammatillisen aikuisoppimisen hyötyjä selvittänyt BeLL-tutkimus* osoitti muun
muassa, että osallistuminen vapaan
sivistystyön opintoihin auttaa rakentamaan sosiaalisia verkostoja. Samalla osallistujilla lisääntyy luottamus ja
suvaitsevaisuus kanssaihmistä kohtaan. Osallistuminen, ryhmäytyminen ja vuorovaikutus tuottavat monia eri hyötyjä yksilölle itselleen.
Vuorovaikutus lisää erityisesti henkistä hyvinvointia ja herättää tunteen
oman elämän hallinnasta. Lisäksi
käsitys itsestä oppijana vahvistuu.
Kädessäsi on KSL-opintokeskuksen
koulutusesite 2015. Olemme valtakunnallinen aikuisoppilaitos, joka
Arvomme ovat
tasa-arvo, avoimuus,
yhteisöllisyys,
luotettavuus ja
solidaarisuus.
järjestää koulutusta ympäri Suomea.
Mekin olemme todenneet opintokeskuksemme opiskelijoiden palautteista edellä mainitut hyödyt. Siitä vahva
todiste on se, että tuemme ja ohjaamme vuosittain yli 16 000 aikuisen
oppijan oppimista.
* BeLL-tutkimus tehtiin kymmenessä eri Euroopan maassa ja
siihen osallistui 8 664 vastaajaa.
3
»
BeLL-tutkimus vahvistaa sitä näkemystä, että opintokeskukset pystyvät
vastaamaan ihmisten erilaisiin tarpeisiin.
Saat koulutuksistamme innostusta,
taitoa ja tietoa sekä paikan vertaisoppimiselle ja kokemustesi hyödyntämiselle. Ota meihin yhteyttä. Tulemme sinne missä sinä olet.
KSL on yhteisöllisen ja
kriittisen oppimisen
monipuolinen osaaja.
Kouluttajamme ovat osaavaa porukkaa ja omien kouluttajiemme lisäksi
käytämme eri alojen asiantuntijoita.
Koulutusten pituudet vaihtelevat: osa
koulutuksista on intensiiviopetusta
yhden illan tai viikonlopun ajan, kun
taas toiset ovat muutaman viikonlopun tai jopa puolen vuoden mittaisia.
4
KSL-OPINTOKESKUS ON
JÄRJESTÖLLISEN KOULUTUKSEN
ASIANTUNTIJA
Teemme vahvaa yhteistyötä järjestöjen kanssa heidän osaamisensa ja
koulutustoimintansa kehittämiseksi.
Viidenkymmenen toimintavuoden
aikana KSL:n toiminnassa on ollut
mukana satoja tuhansia osallistujia.
Koulutuksien ja opintokerhojen sisällön pääpaino on järjestö­koulutuksen,
yhteiskunnallisen osaamisen ja kansalaisvaikuttamisen sekä kulttuurioppimisen opinnoissa.
Tutustu tarjontaan ja etsi itsellesi,
yhdistyksellesi, ammattiosastollesi tai
työpaikallesi sopiva koulutus. Ilmoittautumalla ajoissa varmistat parhaiten paikkasi osallistujien joukossa.
Haku vuoden 2015 KSL-koulutuksiin
alkaa sähköisesti 1.12.2014.
Kehitämme jatkuvasti koulutustoimintaamme ja lisäämme koulutustarjontaamme koko ajan. Löydät ajankohtaisen koulutustarjonnan
verkkosivuiltamme ksl.fi.
Tutustu ja lähde mukaan KSLopinto­keskuksen koulutuksiin!
KSL KOULUTTAA
KSL-opintokeskus tuottaa koulutuksia
muun muassa järjestötoiminnasta, kouluttamisesta ja ohjaamisesta, tieto- ja
viestintätekniikasta, työhyvinvoinnista,
logoArt-taideterapiasta, yhteiskunnasta
sekä yhteiskunnallisesta yrittämisestä ja
osuustoiminnasta.
KSL:n kursseilla voit esimerkiksi kartuttaa taitojasi työelämässä, oppia viestimään entistä paremmin tai hioa järjestöosaamistasi. Järjestämme kou­lu­tuksia
Helsingissä, Lahdessa, Tampereella,
Jyväskylässä ja Oulussa.
LÄHDE MUKAAN!
Haku vuoden 2015 koulutuksiin
alkaa 1.12.2014.
Voit ilmoittautua koulutuksiin osoitteessa
ksl.fi, sähköpostitse [email protected] tai
puhelimitse 020 790 9516.
Verkkosivuilla ksl.fi voit tutustua
myös yhteistyökumppaneidemme kurssitarjontaan.
TIETOA OSALLISTUJALLE
NÄIN ILMOITTAUDUT
Ilmoittautuminen päättyy pääsääntöisesti kuukautta ennen koulutuksen alkua. Ilmoittautumisajan päätyttyä kannattaa kuitenkin kysyä
mahdollisia peruutuspaikkoja. Ilmoittautumalla ajoissa varmistat
parhaiten paikkasi koulutuksessa.
KURSSIOHJELMA
Ilmoittautuneille lähetetään sähköpostilla vahvistus ilmoittautumisesta.
Kurssikutsu ja lasku osallistumisesta
lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä. Kurssikutsun mukana saat
tarkennetun ohjelman ja aikataulun
koulutuksesta.
5
ILMOITTAUTUMISEN
PERUMINEN
Muista aina perua ilmoittautumisesi,
mikäli et osallistu! Turha ilmoittautuminen vie paikan toiselta osallistujalta.
PERUUTUSEHDOT
– Osallistuminen koulutukseen voidaan
perua 14 päivää ennen koulutuksen alkua
ilman kuluja.
– Jos osallistuminen perutaan 13 päivän
sisällä ennen koulutusta, peritään osallistumismaksusta 50 prosenttia.
– Jos osallistuja jää pois koulutuksesta perumatta, häneltä peritään koko osallistumismaksu, ellei hänellä ole esittää lääkärintodistusta tai todistusta ylivoimaisesta
esteestä.
– Mikäli koulutus peruuntuu vähäisen osanottajamäärän vuoksi, KSL-opinto­keskus ei
korvaa matka- ym. kustannuksia.
KOULUTUKSEN
JÄRJESTÄMISPAIKAT
KSL-opintokeskuksella on koulutustilat Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Oulussa. Lahden koulutus­
tiloja vuokraamme myös muille
käyttäjille.
Helsingissä järjestämme koulutukset
pääsääntöisesti osoitteessa Lintu­
lahdenkatu 8.
Lahdessa järjestämme koulutukset
ydinkeskustassa, Hämeenkatu 15,
4. krs.
Oulussa ja Tampereella koulutustila
vaihtelee koulutuksittain.
Tarkan tiedon koulutuspaikasta saapumisohjeineen saat kutsukirjeessä.
OSALLISTUMISMAKSU
Koulutusten osallistumismaksu on
ilmoitettu kunkin koulutuksen yhteydessä. Koulutuksen hintaan ei
sisälly ruokailuja ellei toisin mainita.
ALENNUKSET
Tässä esitteessä
ja
-merkeillä
merkityt kurssit ovat maksuttomia
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n
ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:n jäsenille. Työttömät –50 %
-merkityt kurssit ovat puolestaan
puoleen hintaan työttömille osallistujille, niin kauan kun tähän tarkoitukseen kohdennettua hankerahoitusta riittää.
Monet ammattiliitot tukevat jäsenistönsä osallistumista kursseille. Kysy
lisätietoa kurssituesta omasta ammattiliitostasi.
6
LASKUTUS
Koulutuksen osallistumismaksu laskutetaan ennen koulutusta, ilmoittautumisajan päätyttyä.
TIEDOTUS
KSL-opintokeskuksen toiminnasta
tiedotetaan opintokeskuksen verkkosivuilla. Tutustu ksl.fi -sivustoon,
sieltä löydät koko laajan koulutus- ja
palvelutarjontamme. Suoraan koulutuskalentereihin ja ilmoittautumaan
pääset lukemalla QR-koodin:
Kuinka luen
QR-koodin?
1. Asenna QR-koodin luku­
sovellus älypuhelimeesi tai
tablettiisi sovelluskaupastasi.
2. Avaa sovellus.
3. Ota kuva QR-koodista
4. ja siirryt automaattisesti QR-koodin
osoittamalle sivulle.
KSL-opintokeskuksen tapahtumista
ym. kerrotaan myös opintokeskuksen
facebook-sivulla facebook.com/kslry.
Jos kurssi ei toteudu, ilmoitamme
siitä ilmoittautuneille henkilökohtaisesti sähköpostilla tai puhelimitse.
TODISTUS
Annamme osallistujalle todistuksen
pyydettäessä.
OT=OPINTOTUNTIA
AL=AMMATILLINEN
LISÄKOULUTUS
Pidätämme oikeuden aikataulu­muutoksiin.
Katso ajantasainen aikataulu verkkosivuiltamme ksl.fi.
HELSINKI
KSL KOULUTTAA HELSINKI
KSL-opintokeskus Helsinki, Lintulahdenkatu 10, 4 krs., 00500 Helsinki.
Toimisto on avoinna arkisin kello 9–15.
Ilmoittautuminen: Kuukausi ennen koulutuksen alkua osoitteessa ksl.fi, [email protected]
tai 020 790 9516. Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Anneliina Wevelsiep,
[email protected] tai 020 790 9509.
28.2.
VÄLINEITÄ INNOSTAVAAN
SUUNNITTELUUN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
3.3., 10.3. JA 17.3.
MENESTYVÄ YHTEISKUNNALLINEN YRITYS -LUENNOT
Maksuton
Toteutus: Kaikille avoimet
iltaluennot kello 17–19
Yhteiskunnallinen yritys tarkoittaa
liiketoimintaa, jonka tarkoituksena
on ratkoa yhteiskunnallisia ja ympä-
7.3.
VARAINHANKINNAN
PERUSTEET
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
7
Junnaako toimintasuunnitelma samoilla urilla, tyrehtyvätkö uudet
ideat? Tästä koulutuksesta saat työkaluja yhdistyksen, oppivan ryhmän
tai työpaikan toiminnan ideointiin ja
suunnitteluun toiminnallisesti. Koulutus sopii hyvin yhdistyksen johtokunnan jäsenille sekä erilaisten ryhmien ohjaajille.
ristöongelmia. Miten yhteiskunnallisuus ja yrittäjyys sopivat yhteen?
Millaisia esimerkkejä on jo olemassa?
Avoimet luennot tarjoavat tukevan
paketin tietoa yhteiskunnallisesta
yrittäjyydestä.
Luentojen lisäksi suosittelemme osallistumista maksulliseen Menestyvä
yhteiskunnallinen yritys -työ­pajaan.
Tule oppimaan yhdistysten ja järjestöjen varainhankinnan perusasiat!
Koulutuksen teemoja ovat laki ja
talous, varainhankinnan keinot ja
työkalut, kohdentaminen sekä mittaaminen.
HELSINKI
14.3.
JÄSENHANKINTA!
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksesta saat ideoita ja käytännön harjoitusta jäsenen kohtaamiseen, jäsenyyden markkinointiin ja
positiiviseen viestintään. Koulutus on
suunnattu ammattiliittojen luottamusmiehille sekä ammattiosastojen
ja yhdistysten johtokuntien jäsenille
ja aktiiveille.
21. JA 28.3.
MENESTYVÄ
YHTEISKUNNALLINEN YRITYS
-TYÖPAJA (AL)
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 10–18 sekä
etäopiskelua. Osallistuminen edellyttää
läsnäoloa kummallakin kerralla.
Hinta: 70 €/osallistuja
Työpaja tarjoaa konkreettisia työkaluja yhteiskunnallisen yrityksen johtamiseen, markkinointiin ja sen yh-
teiskunnallisten vaikutusten
arviointiin. Koulutus toteutetaan
flipped class room -menetelmällä,
joten kurssin tapaamisissa ei ole
luentoja, vaan tapaamiset käytetään
yhdessä oppimiseen. Tapaamisten
välillä osallistujat katsovat videoluentoja ja lukevat kurssin teemoihin
liittyviä tekstejä. Materiaaleihin on
syytä tutustua huolellisesti, jotta
työskentely tapaamisissa olisi mahdollisimman tehokasta.
4.4.
KOHTAAMINEN
ASIAKASPALVELUSSA
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
9.–10.5.
ILOA IPADISTA
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää
kello 10–16 (13 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
8
Koulutuksessa harjoitellaan kuuntelun ja läsnäolon taitoja asiakaspalvelutilanteissa. Tavoitteena on löytää
oma tyyli kohdata asiakas. Koulutus
on toiminnallinen: käytämme muun
muassa pieniä improvisaatioharjoituksia ja draamatyöskentelyä.
Koulutuksessa käydään läpi kaikki
Apple iPadin toiminnot, esitellään
sovelluksia ja tutustutaan App Storeen. Käyttöjärjestelmänä iOS8. Huomaathan, että tarvitset koulutukseen
mukaan oman iPadin. Kurssilla edellytetään tietotekniikan perusteiden
osaamista.
HELSINKI
23.–24.5.
APPLE MAC -TIETOKONEEN
PERUSKÄYTTÖ
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 10–16 (13 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
Koulutuksessa tutustutaan
Apple-käyttöjärjestelmään ja sen
perustoimintoihin sekä Apple-per-
12.–13.9.
KEHITTYVÄ YHDISTYS
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 9.30–16 ja
ennakkotehtävä (14 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
heeseen. Tutuksi tulevat muun
muassa kuvankäsittely, videoeditointi, sähköposti, iCloud sekä Macin
mukana tulevat ohjelmat. Käytämme
uusinta Apple Yosemite -käyttöjärjestelmää, mutta osallistujilla voi olla
käytössään vanhempia käyttöjärjestelmiä. Tarvitset koulutukseen mukaan oman Mac-tietokoneen.
Koulutuksen tavoitteena on tutustua
ajankohtaisiin yhdistysten ja järjestöjen toimintaympäristön muutoksiin
sekä pohtia niiden vaikutusta oman
yhdistyksen toimintaan. Saat koulutuksesta työkaluja strategisen toiminnan suunnitteluun, johtamisen roolien
tunnistamiseen sekä osal­lis­tavaan ja
kannustavaan johtamiseen.
16.9.
MARKKINOINTIVIESTINNÄLLÄ
TULOSTA
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Iltakoulutus kello 17.15–20.30
(4 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
9
Valjasta markkinointiviestinnän opit
yhdistyksesi käyttöön. Tiiviissä iltakoulutuksessa keskitytään tavoitteiden määrittelyyn ja budjetointiin,
tunteita herättävään markkinointiviestintään sekä markkinoinnin kanaviin.
HELSINKI
3.10.
VARMUUTTA ESIINTYMISEEN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Tule hakemaan varmuutta esiintymiseesi! Koulutuksessa harjoitellaan
erilaisia esiintymistilanteita, tutustutaan sanallisen ja sanattoman viestinnän merkitykseen sekä opetellaan
rakentamaan selkeä puhe. Tutustut
myös jännityksen hallinnan keinoihin ja harjoittelet hyvän äänenkäytön
perusteita.
7.11.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Miten voit yhdistysaktiivina, puheenjohtajana tai ohjaajana innostaa vapaaehtoisia toimintaan? Tule mu-
kaan kokeilemaan ja innostumaan
taidoista, joilla voit auttaa yhdistyksesi tai muun ryhmäsi jäseniä saamaan kaiken mahdollisen ilon irti
yhdessä tekemisestä. Koulutus on
tarkoitettu kaikille erilaisten ryhmien
kanssa työskenteleville ja innostavan
asenteen omaksumisesta kiinnostuneille ryhmien vetäjille.
31.10.–1.11. JA 21.11.
KOULUTTAJAN TYÖKALUPAKKI
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kolme lähipäivää kello 9.30–16
sekä ennakko- ja välitehtävä (21 ot)
Hinta: 150 €/osallistuja
Koulutus on suunnattu kaikille kouluttajana ja oppimisen ohjaajana toimimisesta kiinnostuneille sekä yhdistyksissä koulutusta suunnitteleville ja
10
toteuttaville henkilöille. Koulutus
antaa perustyökalut kouluttajana
toimimiseen. Opit, miten voit tukea
omaehtoista oppimista niin koulutuksen suunnittelun kuin toteutustapojenkin kautta! Tutustumme tiiviisti
seuraaviin teemoihin: oppiminen ja
sen edistäminen, kouluttajan teot
sekä rooli, tehtävät ja vastuu, ryhmä
oppimisessa, dialoginen ohjaaminen,
koulutuksen suunnittelu sekä palautteen saaminen ja antaminen.
LAHTI
KSL KOULUTTAA LAHTI
KSL-opintokeskus Lahti, Hämeenkatu 15, 4 krs., 15110 Lahti, [email protected]
Toimisto on avoinna arkisin kello 9–14.
Ilmoittautuminen: Ennen koulutuksen alkua osoitteessa ksl.fi, [email protected] tai 020 790 9506.
Kysy lisää! Senioreiden koulutukset: koulutustuottaja Eeva Rapp,
020 790 9506. Muut koulutukset: koulutus­tuottaja Petra Åhlström, 020 790 9505.
SENIOREIDEN KOULUTUKSET
SENIOREIDEN IPAD -PERUSTEET
RYHMÄ 1. 16.–18.3.
RYHMÄ 2. 5.–7.10.
Toteutus: Maanantaina ja keskiviikkona
kello 9–12 sekä perjantaina vapaaehtoiset
tutor-tunnit (11 ot).
Hinta: 35 €/osallistuja
SENIOREIDEN SKYPE -PERUSTEET
RYHMÄ 1. 13.–15.4.
RYHMÄ 2. 9.–11.11.
Toteutus: Maanantaina ja keskiviikkona
kello 9–12 sekä perjantaina vapaaehtoiset
tutor-tunnit (11 ot)
Hinta: 30 €/osallistuja
Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet Skypen itsenäiseen peruskäyttöön. Kurssi on suunnattu senioreille,
11
Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet iPadin itsenäiseen peruskäyttöön.
Kurssi on suunnattu senioreille, joilla
ei ole aikaisempaa kokemusta iPadin
käytöstä tai käyttö on ollut vähäistä.
Kurssilla tutustumme iPadin maailmaan ja opettelemme hyödyntämään
laitetta jokapäiväisessä elämässä.
Koulutuksen aikana tutustumme
tabletin käyttöjärjestelmään ja omaksumme sen perusteet. Lisäksi tutkimme eri sovellusten käyttöä.
joilla ei ole aikaisempaa kokemusta
Skypen käytöstä tai käyttö on ollut
vähäistä. Tietokoneen perusteet on
hyvä olla hallussa. Käytät kurssilla
maksutonta Skype-ohjelmaa, jolla
voit soittaa ilmaisia puheluita toisiin
tietokoneisiin. Opit asentamaan ohjelman ja luomaan käyttäjätilin, ellei
sinulle ole tiliä. Harjoittelet kontaktien lisäämistä ja soitat puheluita
toisiin tietokoneisiin sekä harjoittelet
video- ja ryhmäpuheluita.
LAHTI
KEVÄT 2015
SYKSY 2015
RYHMÄ 1.
RYHMÄ 3.
Tietokone tutuksi Windows 8.1 27.1.–5.2.
Tekstinkäsittelyn perusteet 10.–19.2.
Internetin perusteet 3.–12.3.
Sähköpostin perusteet 17.–26.3.
Tietokone tutuksi Windows 8.1 25.8.–3.9.
Tekstinkäsittelyn perusteet 8.–17.9.
Internetin perusteet 22.9.–1.10.
Sähköpostin perusteet 6.–15.10.
RYHMÄ 2.
RYHMÄ 4.
Tietokone tutuksi Windows 8.1 31.3.–9.4.
Tekstinkäsittelyn perusteet 14.–23.4.
Internetin perusteet 28.–29.4., 5. ja 7.5.
Sähköpostin perusteet 19.–28.5.
Tietokone tutuksi Windows 8.1
27.10.–5.11.
Tekstinkäsittelyn perusteet 10.–19.11.
Internetin perusteet 24.11.–3.12.
Sähköpostin perusteet 8.–17.12.
Toteutus: Yksi aihe sisältää neljä lähiopetuskertaa tiistaisin ja torstaisin klo 9–12 sekä
perjantaisin vapaaehtoiset tutor-tunnit
(11 ot). Hinta: 35 €/osallistuja tai kaikki neljä
aihetta 120 €/osallistuja.
Ei yläikärajaa
12
LAHTI
Senioreiden tietokone tutuksi -kurssilla opiskellaan Windows 8.1 perus-
Senioreiden internetin perusteet
-kurssilla opiskellaan Internetin itse-
käyttöä: opit tietokoneen käynnistämisen ja sammuttamisen, harjoittelet
ohjelmien käynnistämistä, sulkemista
ja ohjelmasta toiseen siirtymistä sekä
näppäimistön ja hiiren käyttöä. Tutustut tallentamisen termeihin ja
tallentamiseen. Kurssilaisilla ei tarvitse olla minkäänlaista perustietoa
tietokoneista.
näistä peruskäyttöä. Kurssi alkaa
Internetin käytön alkeista: harjoittelemme tiedonhakua, verkkolehtien
lukemista, tutustumme pankkipalveluihin sekä harjoittelemme maksamaan laskuja. Tallennamme sinulle
tärkeät osoitteet talteen, joten Internetin käyttö on vielä helpompaa.
Senioreiden tekstinkäsittelyn perusteet -kurssilla opiskellaan tekstinkä-
sittelyohjelman itsenäistä peruskäyttöä. Luomme hauskoja asiakirjoja,
onnittelukortteja ja kutsuja kuvien
kera. Harjoittelemme tallentamista
sekä tallennetun tekstin löytämistä.
Opit myös luomaan omia kansioita ja
tallentamaan tekstisi niihin. Kurssi
alkaa tekstinkäsittelyn alkeista. Osallistujilla on hyvä olla tietokoneen
käytön perusteet hallussa.
13
Senioreiden sähköpostin perusteet
-kurssilla opiskellaan sähköpostin
itsenäistä käyttöä. Kurssi alkaa
sähkö­postin käytön alkeista. Kurssilaisilla on hyvä olla tietokoneen käytön perusteet hallussa. Kurssilla luodaan oma sähköpostiosoite,
harjoitellaan postin vastaanottamista
ja lähettämistä sekä liitetiedoston
(esimerkiksi valokuvan) lähettämistä
ja vastaanottamista. Lisäksi opetellaan oman sähköpostin osoitekirjan
käyttöä.
LAHTI
TIETOKONEEN KÄYTTÄJÄN
A-KORTTI-TUTKINTO (AL)
Tietokoneen käyttäjän A-kortti on
suunnattu henkilölle, joka käyttää
tieto- ja viestintätekniikkaa työssä,
opiskelussa ja vapaa-aikana. Sisältö ja
vaadittava osaamistaso vastaavat
työelämän tarpeisiin sisältäen tärkeimmät tietoyhteiskunnan osaalueet. A-kortti-tutkinnon suorittanut hallitsee sujuvasti käyttämänsä
laitteet ja valittujen työvälineohjelmien peruskäytön, tuntee tieto- ja viestintätekniikan peruskäsitteet sekä
tunnistaa sen soveltamisalueita.
valmiuksia mittaavia tutkintoja – tutkintotodistus on osoitus tieto- ja
viestintäteknisestä osaamisesta. Tutkinnot ovat kansainvälisesti hyväksyttyjä, tunnettuja ja tunnustettuja.
Tutkintojen osasuoritukset eivät
vanhene. Keskenjäänyttä tutkintoa
voi jatkaa tauon jälkeen. TIEKE kuitenkin suosittelee, että yli 5 vuotta
vanhat suoritukset päivitetään uudempiin versioihin.
Opetus on käytännönläheistä ja kursseilla käytetään runsaasti erilaisia harjoituksia ja käytännön esimerkkejä.
Koulutus on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille ja tietoteknisiä taitoja tarvitseville.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
A-KORTIN MODUULIT:
Windows 8 – Laitteen ja tiedon hallinta
Word 2013 – Tekstinkäsittely
Internet ja sähköposti
PowerPoint 2013 – Esitysgrafiikka
GIMP – Kuvankäsittely
Excel 2013 – Taulukkolaskenta
Excel 2013 – Tietoaineistot taulukoissa
Koulutus tapahtuu yhteistyössä TIEKE:n (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) kanssa. TIEKE:n tutkinnot
ovat aidosti kansalaisten tietoteknisiä
Kiinnostuitko? Kysy lisää: koulutustuottaja
Petra Åhlström, [email protected] tai
020 790 9506.
KEVÄT 2015
SYKSY 2015
2.2.–3.6. maanantaisin ja keskiviikkoisin
Toteutus: Monimuotokoulutus,
33 lähiopetuskertaa (116 ot)
• Päiväryhmä kello 13—16
• Iltaryhmä kello 17—20
Ilmoittautumisen yhteydessä valitset
ryhmän johon osallistut.
Hinta: 120 €/osallistuja
8.9.2015–9.2.2016 tiistaisin ja torstaisin
Toteutus: Monimuotokoulutus,
33 lähi­opetuskertaa (116 ot)
• Päiväryhmä kello 13—16
• Iltaryhmä kello 17—20
Ilmoittautumisen yhteydessä valitset
ryhmän johon osallistut.
Hinta: 120 €/osallistuja
14
LAHTI
TIETOTEKNIIKAN
PERUSKURSSIT (AL)
Lisätiedot: Koulutustuottaja Petra Åhlström, [email protected] tai 020 790 9505.
WINDOWS 8 –PERUSTEET
2.–18.2. ma ja ke klo 13–16
2.–18.2. ma ja ke klo 17–20
8.–24.9. ti ja to klo 13–16
8.–24.9. ti ja to kello 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
kuusi lähi­opetuskertaa (21 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Kurssi tarjoaa opit Windows 8 -käyttö­järjes­
telmän ja tietokoneen tehokkaaseen perus­
käyttöön. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa
Tieto­koneen käyttäjän A-kortin Laitteen ja
tiedon hallinta -moduulin näyttökoe.
WORD 2013 – TEKSTINKÄSITTELYN PERUSTEET
2.–18.3. ma ja ke klo 13–16
2.–18.3. ma ja ke klo 17–20
29.9.–15.10. ti ja to klo 13–16
29.9.–15.10. ti ja to klo 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
kuusi lähiopetuskertaa (21 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Kurssi tarjoaa opit Word 2013 ja tekstin­
käsittelyn tehokkaaseen perus­käyttöön. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Tietokoneen
käyttäjän A-kortin Tekstinkäsittely -moduulin
näyttökoe.
INTERNETIN JA SÄHKÖPOSTIN PERUSTEET
23.3.–1.4. ma ja ke klo 13–16
23.3.–1.4. ma ja ke klo 17–20
27.10.–5.11. ti ja to klo 13–16
27.10.–5.11. ti ja to klo 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
neljä lähiopetuskertaa (14 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
15
Kurssilla opit etsimään tietoa internetistä ja
käyttämään verkkopalveluita. Opit myös käyttämään sähköpostia sujuvasti ja turvallisesti.
Kurssilla mahdollisuus suorittaa Tietokoneen
käyttäjän A-kortin Internet -moduulin näyttökoe.
LAHTI
POWERPOINT 2013 – ESITYS­GRAFIIKAN PERUSTEET
8.–20.4. ma ja ke klo 13–16
8.–20.4. ma ja ke klo 17–20
10.–19.11. ti ja to klo 13–16
10.–19.11. ti ja to klo 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
neljä lähiopetuskertaa (14 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Kurssi tarjoaa opit PowerPoint 2013 ja esitysgrafiikan tehokkaaseen peruskäyttöön. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Tietokoneen
käyttäjän A-kortin Esitysgrafiikka -moduulin
näyttökoe.
KUVANKÄSITTELYN PERUSTEET
22.4.–4.5. ma ja ke klo 13–16
22.4.–4.5. ma ja ke klo 17–20
24.11.–3.12. ti ja to klo 13–16
24.11.–3.12. ti ja to klo 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
neljä lähiopetus­kertaa (14 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Kurssilla käsitellään kuvien perusmuokkaamista ja tutustutaan tasoihin ja Gimpin suotimiin. Perusteita opiskellaan ilmaisella ja suomenkielisellä kuvankäsittelyohjelmalla, jonka
jokainen voi ladata ja asentaa myös kotikoneilleen. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa
Tietokoneen käyttäjän A-kortin Kuvankäsittely -moduulin näyttökoe.
EXCEL 2013 – TAULUKKO­LASKENNAN PERUSTEET
6.–20.5.2015 ma ja ke klo 13–16
6.–20.5.2015 ma ja ke klo 17–20
12.–26.1.2016 ti ja to klo 13–16
12.–26.1.2016 ti ja to klo 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
viisi lähi­opetuskertaa (18 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
16
Kurssi tarjoaa opit Excel 2013 ja taulukkolaskennan tehokkaaseen peruskäyttöön. Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Tietokoneen
käyttäjän A-kortin Taulukkolaskenta -moduulin näyttökoe.
LAHTI
EXCEL 2013 – TIETOAINEISTOT TAULUKOISSA
25.5.–3.6.2015 ma ja ke klo 13–16
25.5.–3.6.2015 ma ja ke klo 17–20
28.1.–9.2.2016 ti ja to klo 13–16
28.1.–9.2.2016 ti ja to klo 17–20
Toteutus: Monimuotokoulutus,
neljä lähi­opetuskertaa (14 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Tällä kurssilla käsitellään luettelotyökaluihin liittyviä perusasioita sekä parhaita tapoja käyttää niitä. Osallistujalta toivotaan
taulukkolaskennan perusteiden hallintaa.
Kurssilla on mahdollisuus suorittaa Tietokoneen käyttäjän A-kortin Tietoaineistot
taulukoissa -moduulin näyttökoe.
TYÖTTÖMIEN KOULUTUKSET (AL)
TIETOKONE TUTUKSI, WIN 8.1
1.
2.
3.
4.
maanantai
keskiviikko
maanantai
keskiviikko
2.3. 4.3.
9.3.
11.3.
kello 12–15
kello 12–15
kello 12–15
kello 12–15
INTERNET TUTUKSI
1.
2.
3.
4.
maanantai
keskiviikko
maanantai
keskiviikko
23.3.
25.3.
30.3.
1.4. kello 12–15
kello 12–15
kello 12–15
kello 12–15
Hinta: Koko kurssipaketti 10 €/osallistuja tai
yksittäinen koulutusaihe 5 €/ osallistuja
Ilmoittautuminen: Koulutuksiin otetaan 10
osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
17
Tuntuuko sinusta, ettet uskalla tarttua haasteeseen ja koulutukset ovat
liian kalliita. KSL-opintokeskus järjestää Lahden ja lähikuntien työttömille matalan kynnyksen atk-koulutusta. Aloitamme ihan alkeista ja
etenemme rauhallisessa tahdissa.
Sinun ei tarvitse tietää koneista tai
ohjelmista mitään! Lisäksi tarjoamme
halukkaille ylimääräisen harjoituskerran viikoittain perjantaisin.
Kysy lisää! Koulutustuottaja: Eeva Rapp,
[email protected] tai 020 790 9506.
Koko kurssipaketti 10 €!
LAHTI
TIETOTEKNIIKAN
JATKOKURSSIT (AL)
Lisätiedot: Koulutustuottaja Petra Åhlström,
[email protected] tai 020 790 9506.
WORD 2013 – JOUKKOKIRJEET
JA VAKIOASETTELU
3.3. kello 17–20
26.10. kello 17–20
Toteutus: Yksi lähiopetuskerta
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksessa opit yhdistämistoiminnon avulla luomaan joukkokirjeitä ja osoitetarroja sekä tutustut vakioasettelumalliin perustuvien
asiakirjojen luontiin. Osallistujalta
toivotaan tekstinkäsittelyn perusteiden hallintaa sekä käyttökokemusta.
WORD 2013 – TYYLIT, SISÄLLYS­
LUETTELOT JA TUNNISTETIEDOT
10.3. kello 17–20
2.11. kello 17–20
Toteutus: Yksi lähiopetuskerta
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksessa perehdyt erilaisiin
pitkän asiakirjan kirjoittamiseen
liittyviin toimintoihin: tyylien käyttämiseen, sisällysluettelon luomiseen ja
erilaisiin asiakirjan tunnistetietoihin.
Osallistujalta toivotaan tekstinkäsittelyn perusteiden hallintaa sekä käyttökokemusta.
18
EXCEL 2013 – PIVOT-TYÖKALU
24.3. kello 17–20
9.11. kello 17–20
Toteutus: Yksi lähiopetuskerta
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksessa opit käsittelemään
luetteloita mahdollisimman tehokkaasti ja muodostamaan yhteenvetolaskelmia ja kaavioita Pivot-työvälineellä. Osallistujalta toivotaan
taulukkolaskennan perusteiden hallintaa sekä käyttökokemusta.
LAHTI
Myös
räätälöityinä
paketteina
järjestöille ja
yrityksille!
EXCEL 2013 – FUNKTIOT
24.3. kello 17–20
16.11. kello 17–20
Toteutus: Yksi lähiopetuskerta
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksen tavoitteena on antaa
valmiudet hyödyntää eri funktio­
luokkia ja niissä olevia funktioita
mahdollisimman tehokkaasti. Osallistujalta toivotaan taulukkolaskennan perusteiden hallintaa sekä käyttökokemusta.
19
POWERPOINT
-ESITYSGRAFIIKKA
31.3. kello 17–20
23.11. kello 17–20
Toteutus: Yksi lähiopetuskerta
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksessa perehdyt esitysgrafiikka­ohjelman keskeisimpiin
toimintoihin ja työkaluihin. Opit
lisäämään kuvia, grafiikkaa ja muita
mediaelementtejä elävöittämään
esityksiäsi sekä muuttamaan teemoja, tulostamaan esityksesi ja paljon
muuta! Osallistujalta toivotaan esitysgrafiikan perusteiden hallintaa.
LAHTI
JÄRJESTÖ­KOULUTUKSET
Ilmoittautuminen: Kuukausi ennen koulutuksen alkua osoitteessa ksl.fi, [email protected]
tai 020 790 9516. Lisätiedot: Koulutuspäällikkö Anneliina Wevelsiep,
[email protected] tai 020 790 9509.
7.3.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Miten voit yhdistysaktiivina, puheenjohtajana tai ohjaajana innostaa vapaaehtoisia toimimaan? Tule mukaan
kokeilemaan ja innostumaan taidoista, joilla voit auttaa yhdistyksesi tai
muun ryhmäsi jäseniä saamaan kaiken mahdollisen ilon irti yhdessä
tekemisestä. Koulutus on tarkoitettu
kaikille erilaisten ryhmien kanssa
työskenteleville ja innostavan asenteen omaksumisesta kiinnostuneille
ryhmien vetäjille.
16.–17.5. JA ILTA 26.5.
EUROT OJENNUKSEEN
– YHDISTYKSEN TALOUS JA
KIRJANPITO
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 9.30–16 sekä
iltakoulutus 17–20 (20 ot)
Hinta: 130 €/osallistuja
20
Koulutuksessa tutustutaan yhdistyksen taloudenhoidon perusasioihin ja
kirjanpitolainsäädäntöön sekä opetellaan käyttämään kirjanpito-ohjelmaa ja lukemaan kirjanpitoraportteja. Koulutus on suunnattu
yhdis­tysten ja ammattiosastojen
talou­desta vastaaville henkilöille ja
toiminnantarkastajille.
LAHTI
6.–7.6.
RYHMÄN VOIMA KÄYTTÖÖN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 9.30–16 sekä
ennakkotehtävä (14 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
Ohjaatko tai haluaisitko ohjata erilaisia ryhmiä työ- ja/tai vapaa-ajallasi?
Koulutuksen avulla saat ryhmän
mahdollisuudet ja osaamisen yhteiseen käyttöön entistä paremmin.
Koulutuksessa vahvistat ryhmän
toiminnan, roolien ja dynamiikan
tuntemustasi sekä opit ryhmää aktivoivia ja sen toimintaa tukevia taitoja. Oppeja voit hyödyntää niin yhdistystoiminnassa, opintokerhossa,
työelämässä kuin koulutuksessakin.
19.–20.9.
TAITAVA JA TOIMIVA HALLITUS
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää klo 9.30–16 ja
ennakkotehtävä (14 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
Tule hankkimaan itsellesi työkalut
menestykselliseen hallitustyöskentelyyn! Koulutuksen tavoitteena on
tutustua hallituksen ja toimihenkilöiden tehtäviin ja työnjakoon sekä
kehittää hallituksen jäsenten yhteistyötä. Koulutuksessa opit kokouksen
ja kokousasiakirjojen perusasiat ja
tutustut hallituksen tapoihin osallistaa ja innostaa jäseniä toimintaan.
Koulutus on suunnattu ammattiosastojen ja yhdistysten hallitusten ja
johtokuntien jäsenille.
10.10.
JÄSENHANKINTA!
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä klo 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
7.11.
VAIKUTTAMISEN VÄYLÄT JA
VÄLINEET
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä klo 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
21
Koulutuksesta saat ideoita ja käytännön harjoitusta jäsenten kohtaamiseen, jäsenyyden markkinointiin ja
positiiviseen viestintään. Koulutus on
suunnattu ammattiliittojen luottamusmiehille sekä ammattiosastojen
ja yhdistysten johtokuntien jäsenille.
Yhdistys- ja ammattiosastoaktiiveille
suunnatussa koulutuksessa pureudutaan yksilön ja yhdistyksen/järjestön
vaikuttamiskanaviin sekä vaikuttamisen tapoihin erityisesti paikallisesti ja
alueellisesti. Koulutuksen aikana
pohditaan myös, mihin osallistujat ja
heidän taustayhdistyksensä haluavat
vaikuttaa sekä pistetään alulle oma
vaikuttamistyön suunnitelma.
OULU
KSL KOULUTTAA OULU
KSL-opintokeskus Oulu ja Veeran Verstas, Mielikintie 1, 90550 Oulu.
Veeran Verstas
KSL:n ylläpitämä Veeran Verstas on
taiteiden ja kädentaitojen työpaja
Oulussa. Verstaalla yhdistyvät vapaa
sivistystyö taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin. Verstaalla käytetään luovia tekniikoita itsetuntemuksen ja työskentelyn välineenä.
Veeran Verstaassa on kehitetty opetusmetodi, jossa taiteen ammattilaiset opettavat seitsemää eri taiteenlajia. Tärkeintä on itse tekeminen ja
taiteen sisälle meneminen.
Taidepajalle voivat hakeutua koulunsa keskeyttäneet tai ilman opiskelutai työpaikkaa jääneet taiteista kiinnostuneet 17–28-vuotiaat nuoret
aikuiset. Vuonna 2015 Veeran Verstaassa veistää 52 työtöntä nuorta
taidetta kuuden kuukauden työkokeilujaksoissa.
Kiinnostuitko? Kysy lisää Veeran Verstaasta:
koulutustuottaja Eeva Kejonen,
[email protected] tai 050 590 0711.
LogoArt -taideterapiakoulutus (AL)
LogoArt on taide- ja logoterapian
yhdistävä terapiamenetelmä. Koulutuksessa opiskellaan Viktor E. Franklinin luoman logoterapian filosofiaa
Margaret Hauschkan taideterapian
tekniikkaan yhdistettynä.
LogoArt -taideterapiakoulutus 2015–
2017 koostuu kuudesta viikon pituisesta jaksosta ja niiden välisestä etäopiskelusta.
Koulutus sopii erityisesti ihmisten
parissa työskenteleville kuten opettajille ja sosiaali- ja hoitotyötä tekeville
sekä kaikille oman itsensä tuntemisesta kiinnostuneille. Koulutukseen
ei vaadita ennakkotaitoja tai koulutusta ja se soveltuu työn ohessa suoritettavaksi.
22
Kouluttajana toimii suomalais-brasilialainen Logo- ja LogoArt -taideterapeutti Marianne da Silva Prado.
Katso aikataulut ja hinnat kotisivuiltamme
ksl.fi.
Kiinnostuitko? Kysy lisää LogoArt -taide­
terapiasta: projektityöntekijä Vuori Heli,
[email protected] tai 050 444 4453.
2.–6.2.
LOGO-ART DIPLOMIKURSSI
Hinta: 250 €/osallistuja
(sisältää opetuksen ja lounaan)
2012–2014 logoArt-koulutuksen viimeinen
jakso, johon voit osallistua, mikäli olet käynyt
aiemmin pidetyt intensiivijaksot.
OULU
JÄRJESTÖ­KOULUTUKSET
Ilmoittautuminen: Kuukausi ennen koulutuksen alkua osoitteessa ksl.fi, [email protected]
tai 020 790 9516. Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Anneliina Wevelsiep,
[email protected] tai 020 790 9509.
21.2.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä klo 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Miten voit yhdistysaktiivina, puheenjohtajana tai ohjaajana innostaa vapaaehtoisia toimimaan? Tule mukaan
kokeilemaan ja innostumaan taidoista, joilla voit auttaa yhdistyksesi tai
muun ryhmäsi jäseniä saamaan kaiken mahdollisen ilon irti yhdessä
tekemisestä. Koulutus on tarkoitettu
kaikille erilaisten ryhmien kanssa
työskenteleville ja innostavan asenteen omaksumisesta kiinnostuneille
ryhmien vetäjille.
28.3.
JÄSENHANKINTA!
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
23
Koulutuksesta saat ideoita ja käytännön harjoitusta jäsenen kohtaamiseen, jäsenyyden markkinointiin ja
positiiviseen viestintään. Koulutus on
suunnattu ammattiliittojen luottamusmiehille sekä ammattiosastojen
ja yhdistysten johtokuntien jäsenille.
OULU
19.9.
VÄLINEITÄ TOIMINNALLISEEN JA
INNOSTAVAAN SUUNNITTELUUN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
3.-4.10.
TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Puolitoista lähipäivää la kello
10–16 ja su klo 10–13 (10 ot)
Hinta: 75 €/osallistuja
14.–15.11.
RYHMÄN VOIMA KÄYTTÖÖN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 9.30–16
sekä ennakkotehtävä (14 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
24
Junnaako toimintasuunnitelma samoilla urilla, tyrehtyvätkö uudet
ideat? Tästä koulutuksesta saat työkaluja yhdistyksen, oppivan ryhmän
tai työpaikan toiminnan ideointiin ja
suunnitteluun toiminnallisesti. Koulutuksessa opit hyödyntämään esimerkiksi ryhmämessua ja aikajanatyöskentelyä. Koulutus sopii hyvin
yhdistyksen johtokunnan jäsenille
sekä erilaisten ryhmien ohjaajille.
Mitä vetävän tapahtuman järjestämiseksi tarvitaan? Koulutuksessa osallistujat perehtyvät tapahtuman järjestämisen seuraaviin sisältöalueisiin:
tavoitteet ja idea, aikataulutus, budjetointi, toteutus ja työnjako sekä arviointi.
Ohjaatko tai haluaisitko ohjata erilaisia ryhmiä työ- ja/tai vapaa-ajallasi?
Koulutuksen avulla saat ryhmän
mahdollisuudet ja osaamisen yhteiseen käyttöön entistä paremmin.
Koulutuksessa vahvistat ryhmän
toiminnan, roolien ja dynamiikan
tuntemustasi sekä opit ryhmää aktivoivia ja sen toimintaa tukevia taitoja. Oppeja voit hyödyntää niin yhdistystoiminnassa, opintokerhossa,
työelämässä kuin koulutuksessakin.
TAMPERE
KSL KOULUTTAA TAMPERE
KSL-opintokeskus Tampere, Näsilinnankatu 22 A 1, 33210 Tampere. Ilmoittautuminen:
Kuukausi ennen koulutuksen alkua osoitteessa ksl.fi, [email protected] tai 020 790 9516.
Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Anneliina Wevelsiep, [email protected] tai
020 790 9509.
13.1., 20.1., 27.1. JA 3.2.
OSUUSKUNNAN AIKA
-LUENNOT
Maksuton
Toteutus: Kaikille avoimet iltaluennot
tiistaisin kello 17–19
Paikka: Ravintola Telakka (os. Tullikamarin
aukio 3, Tampere)
Kiinnostaako osuuskuntaan liittyminen tai sellaisen perustaminen?
Luennoilla käydään läpi osuustoiminnan perusasiat sekä selvitetään
osuuskunnan erot muihin yritysmuo-
toihin. Lisäksi tutustutaan yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen sekä käydään läpi lainopillisia ja hallinnollisia
käytäntöjä, jotka on osattava, jos
osuuskunnassa tehdään työtä ja maksetaan palkkaa. Luennot on tarkoitettu sekä osuuskunnasta yhteiskunnallisena ilmiönä kiinnostuneille että
käytännön osuustoimijoille. Uuden
osuuskuntaliikkeen aika on nyt!
Luentojen lisäksi suosittelemme
osallistumista maksulliseen Osuuskuntaunelmasta totta! -työpajaan.
7.2. JA 14.2.
OSUUSKUNTAUNELMASTA
TOTTA -TYÖPAJA (AL)
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähitapaamista sekä
etäopiskelua kello 10–15. Osallistuminen
edellyttää läsnäoloa kummallakin kerralla.
Hinta: 40 €/osallistuja
25
Työpajassa työstetään osallistujien
omia osuuskuntaideoita toimivaan
muotoon yrittäjyyskoulutuksen menetelmillä. Työpaja sopii niin orastavien unelmien työstämiseen kuin jo
toimivan osuuskunnan terästämiseen.
TAMPERE
21.2.
VAIKUTTAMISEN VÄYLÄT JA
VÄLINEET
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Yhdistys- ja ammattiosastoaktiiveille
suunnatussa koulutuksessa pureudutaan yksilön ja yhdistyksen/järjestön
vaikuttamiskanaviin sekä vaikuttamisen tapoihin erityisesti paikallisesti ja
alueellisesti. Koulutuksen aikana
pohditaan myös, mihin osallistujat ja
heidän taustayhdistyksensä haluavat
vaikuttaa sekä pistetään alulle oma
vaikuttamistyön suunnitelma.
14.3.
SOSIAALINEN MEDIA
YHDISTYKSEN APUNA
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Oletko valjastanut sosiaalisen median
yhdistysviestinnän välineeksi ja toiminnan tueksi? Koulutuksessa tutustutaan yhdistyksiä ja ammattiosastoja
hyödyttäviin sosiaalisen median työkaluihin. Päivän aikana myös harjoitellaan sosiaalisen median käyttöä ja
tehdään suunnitelma sen käytöstä
oman yhdistyksen toiminnan tukena.
28.–29.3.
ILOA IPADISTA
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 10–16
(13 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
26
Koulutuksessa käydään läpi kaikki
Apple iPadin toiminnot, esitellään
sovelluksia ja tutustutaan App Storeen. Käyttöjärjestelmänä iOS 8.
Huomaathan, että tarvitset koulutukseen mukaan oman iPadin. Kurssilla edellytetään tietotekniikan perusteiden osaamista.
TAMPERE
16., 21. JA 26.5.
VASEMMISTOLAINEN
TALOUSPOLITIIKKA
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kolme lähitapaamista 16.5. kello
10–16 sekä 21.5. ja 26.5. kello 17–20.
Lisäksi etätyöskentelyä (15 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
Vasemmistolainen talouspolitiikka
käy läpi talousjärjestelmän perusasiat
sekä sosiaalisesti kestävän talouspolitiikan lähtökohdat vasemmistolaisesta näkökulmasta. Kurssilla opetellaan
talouden eri osa-alueet sekä elvyttä-
vän talouspolitiikan lähtökohdat.
Kurssi toteutetaan flipped class room
-menetelmällä, jolloin oppimateriaaleihin tutustuminen tapahtuu omalla
ajalla ja tapaamisissa työstetään yhdessä erilaisia tehtäviä oppimisen
syventämiseksi.
Oppimateriaaleina käytetään video­
luentoja ja tekstejä. Kurssi on tarkoitettu kaikille vasemmistolaisesta
talouspolitiikasta kiinnostuneille eikä
se vaadi aiempaa perehtyneisyyttä
aiheeseen.
26.9.
JÄSENHANKINTA!
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksesta saat ideoita ja käytännön harjoitusta jäsenten kohtaamiseen, jäsenyyden markkinointiin ja
positiiviseen viestintään. Koulutus on
suunnattu ammattiliittojen luottamusmiehille sekä ammattiosastojen
ja yhdistysten johtokuntien jäsenille.
6.6.
PAREMPI NEUVOTTELIJA
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
27
Koulutuksessa opit tunnistamaan
hyvän neuvottelun rakenteita ja ymmärtämään sanattoman viestinnän
merkityksen. Neuvottelutaitoja harjoitellaan käytännön neuvottelutilanteiden kautta. Koulutus on suunnattu luottamusmiehille, mutta se antaa
välineitä mihin tahansa neuvottelu­
tilanteeseen.
TAMPERE
12.9.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Miten voit yhdistysaktiivina, puheenjohtajana tai ohjaajana innostaa vapaaehtoisia toimintaan?
Tule mukaan kokeilemaan ja innostumaan taidoista, joilla voit auttaa
yhdistyksesi tai muun ryhmäsi jäseniä saamaan kaiken mahdollisen ilon
irti yhdessä tekemisestä. Koulutus on
tarkoitettu kaikille erilaisten ryhmien
kanssa työskenteleville ja innostavan
asenteen omaksumisesta kiinnostuneille ryhmien vetäjille.
17.10.
KOHTAAMINEN
ASIAKASPALVELUSSA
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Hinta: 50 €/osallistuja
Koulutuksessa harjoitellaan kuuntelun ja läsnäolon taitoja asiakas­
palvelu­tilanteissa. Tavoitteena on
löytää oma tyyli kohdata asiakas.
Koulutus on toiminnallinen: käytämme muun muassa pieniä improvisaatioharjoituksia ja draamatyöskentelyä.
14.–15.11.
KEHITTYVÄ YHDISTYS
Maksuton:
Työttömät - 50 %
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 9.30–16 ja
ennakkotehtävä (14 ot)
Hinta: 100 €/osallistuja
28
Koulutuksen tavoitteena on tutustua
ajankohtaisiin yhdistysten ja järjestöjen toimintaympäristön muutoksiin
sekä pohtia niiden vaikutusta oman
yhdistyksen toimintaan. Saat koulutuksesta työkaluja strategisen toiminnan suunnitteluun, johtamisen
roolien tunnistamiseen sekä osallistavaan ja kannustavaan johtamiseen.
AMMATILLINEN LISÄKOULUTUS
Ammatillinen lisäkoulutus on tarkoitettu sinulle, joka haluat kehittää
ammattiosaamistasi. Koulutukset
liittyvät muun muassa tietotekniikkaan, yhteiskunnalliseen tai henkilöstöomisteisen yrityksen pyörittämiseen sekä kädentaitoihin.
Lisätiedot: Koulutustuottaja Anna Kirstinä,
[email protected] tai 020 790 9515.
SÄ!
UUTTA JYVÄSKYLÄS
KÄSITYÖNTEKIJÄN
AMMATTI­TUTKINTO
– VALMISTAVA KOULUTUS
KÄDENTAITOJEN
TYÖPAJAT, 40 OV
Jyväskylässä alkaa 2015 monimuotokoulutuksena käsityöntekijän
ammatti­tutkintoon valmistavia koulutuksia. Koulutuksessa voi valita
osaamisalaksi muun muassa tila­
somistuksen, paperialan, ohjaus- ja
palvelu­toiminnan sekä tuote- ja nuken valmistuksen. Koulutuksen päätteeksi voi suorittaa käsityöntekijän
ammatti­tutkinnon. Laaja-alainen
koulutus tarjoaa erilaisia koulutus­
kokonaisuuksia, kursseja, työskentelytiloja ja mahdollisuuksia verkottumiseen kulttuurialan ja yrityselämän
kanssa.
Koulutuspaikka: Jyväskylän vanhalla
Kivääritehtaalla sijaitseva Taitokeskus Aivia
Hinta: koulutusmaksu 500 € ja tutkintomaksu 58 € sekä materiaalimaksu
Koulutuksen järjestäjä:
Ajankohta: 2.2.2015–31.12.2015
Hakuaika päättyy 2.12.2014
TILASOMISTUSKOULUTUS, 45 OV
Ajankohta: 2.3.2015–28.2.2016
Hakuaika päättyy 20.1.2015
KÄDENTAITOJEN
OHJAUS­KOULUTUS, 40 OV
Ajankohta: 3.8.2015–31.5.2016
Hakuaika päättyy 12.6.2015
Lisätiedot: Vastaava opettaja Minna Lahti,
[email protected] tai 050 413 0009 tai
koulutuspäällikkö Maire Valkonen,
[email protected] tai 050 432 1943.
Koulutus toteutetaan yhteistyössä:
Koulutuksen tuottaja:
Taito Keski-Suomi ry
29
Tutkintojen järjestäjä:
TILAUSKOULUTUS
RYHMILLE
KSL-opintokeskuksen henkilökunta
suunnittelee ja toteuttaa koulutusta
tilauksesta teidän tarpeisiinne. Kouluttajillamme on vahva osaaminen
useilta eri alueilta. Koulutuksen pituudet voivat olla muutamasta tunnista pitkäkestoisiin prosessikoulutuksiin.
Tarvitseeko yhdistyksesi tai työ­
paikkasi esimerkiksi koulutusta tai
pidempiaikaista sparrausta toiminnan kehittämiseen ja/tai jäsenten
innostamiseen? Ykköstavoitteemme
on, että koulutuksemme tukevat
tavoitteitanne ja toimintaanne pidemmällä aikavälillä.
Koulutus voidaan järjestää joko
KSL:n tiloissa tai siellä missä te
olette. Voitte tilata tämän esitteen
koulutuksia omalle ryhmällenne
sopivaan aikaan ja paikkaan.
Ota yhteyttä ja kerro koulutus­
tarpeestanne, niin teemme teille
tarjouksen.
Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Anneliina
Wevelsiep, [email protected] tai
020 790 9509.
YHDISTYKSEN
PERUSTAMISEN ABC
Toteutus: Kaksi lähipäivää kello 9.30–16
sekä ennakkotehtävä (14 ot)
Koulutuksessa saat täyden paketin
tietoja ja taitoja yhdistyksen perustamista varten. Yhdistyksen perustamisen ja rekisteröinnin askeleet
30
käydään läpi aina yhdistyksen ideasta
perustamiskokoukseen ja rekiste­
röin­tiin. Koulutuksessa opitaan
tekemällä: osallistujat perustavat
pienryhmissä kuvitteelliset yhdistykset ja harjoittelevat esimerkiksi
perustamis­kokouksen pitoa.
VIRTAA
YHDISTYSTOIMINTAAN
Toteutus: Kahdeksan lähipäivää kello
9.30–16 (2+2+2+2), ennakko- ja välitehtävät
sekä verkkotyöskentely (60 ot ja etäohjaus
12 ot)
Pitkäkestoinen kehittämiskoulutus
antaa paitsi työkaluja oman toiminnan arviointiin ja kehittämiseen,
myös apua niiden toteutukseen. Tässä koulutuksessa asiat viedään käytäntöön, oman yhdistyksen toimintaan jo koulutuksen kuluessa. Myös
muiden yhdistystoimijoiden sparraus
ja kokemusten jakaminen ovat arvokasta antia koulutuksessa: siksi suosittelemmekin hakeutumaan koulutukseen samanaikaisesti useamman
yhdistyksen, ammatti- tai puolueosaston kanssa! Tavoitteena on
saada mukaan vähintään kaksi osallistujaa/yhdistyksen tai ammattiosaston hallitus.
Koulutuksessa kirkastetaan perustehtävä ja arvioidaan nykytila sekä tehdään
suunnitelma kehittämistyöhön. Muut
sisältöteemat nousevat ryhmän tarpeista, kehittämistyötä tukien, ja ne sovitaan toisella lähitapaamisella. Sisältöjä
voivat olla muun muassa osallistava
johtaminen, strateginen suunnittelu,
jäsenhankinta ja viestintä.
Tulemme sinne
missä sinä olet
KULTTUURIKUNTOILU
Toteutus: Kaksi lähipäivää sekä taide­
kokemus ensimmäisen koulutuspäivän iltana
(16 ot)
Kulttuurikuntoilemaan kutsumme
erityisesti yhdistysten ja ammattiosastojen kulttuurivastaavia ja kulttuuritoiminnasta kiinnostuneita
aktiiveja. Koulutuksessa pohditaan
kulttuurin vaikutusta omassa elämässä sekä sitä, miten kulttuuritarjontaa
31
voi hyödyntää omassa yhdistystoiminnassa tai opintokerhossa.
Koulutuksessa käytetään toiminnallisia menetelmiä ja siihen liittyy teatteriesitys tai näyttelyssä vierailu, jota
hyödynnetään oppimisessa.
MITEN RATKAISEN
HAASTAVAN TILANTEEN
KOULUTUKSESSA?
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Päivän tavoitteena on tutkia ja etsiä
ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin kou-
HALLINNAN TUNNETTA
TYÖHÖN
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Koulutuksen tavoitteena on auttaa
sinua tunnistamaan asiat, jotka vaikuttavat kokemukseesi työstä ja työn-
RASSAAMISISTA
RATKAISUIHIN
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Jokaisessa työssä on henkisesti kuormittavia asioita, mutta moniin niistä
voimme vaikuttaa joko itse tai työ­
yhteisönä. Tässä koulutuksessa paa-
TYÖYHTEISÖTAIDOILLA
TULOSTA
Toteutus: Yksi lähipäivä kello 9.30–16 (7 ot)
Koulutuksessa pureudutaan työyhteisötaitoihin käytännön tilanteiden
kautta, itse pohtimalla ja tekemällä.
Millaisissa tilanteissa esimies- ja
32
lutuksessa sekä tunnistaa itselle vaikeimpia tilanteita ja itselle ominaisia
reagointitapoja. Päivä toteutetaan
toiminnallisesti, yhdessä tutkien ja
kokeillen.
hallinnasta. Käsittelemme muun
muassa työn imua lisääviä ja sitä
heikentäviä tekijöitä, hyvää ja huonoa
stressiä, työn rajaamista ja toimivan
työyhteisön peruspilareita. Koulutus
sopii hyvin myös vapaaehtoisille
yhdistys­aktiiveille.
lutetaan henkisen työhyvinvoinnin
perustekijät. Koulutuksessa tunnistetaan omaa henkistä työhyvinvointia
käytännössä vahvistavia ja heikentäviä asioita, ja ongelmiin etsitään ratkaisuja. Koulutus sopii hyvin myös
vapaaehtoisille yhdistysaktiiveille.
työntekijätaidot joutuvat koetukselle? Millaisia ongelmia ja mahdollisuuksia voi syntyä työtovereiden
välillä? Päivän aikana etsitään myös
selkeitä ratkaisuja ja tapoja edistää
sujuvaa yhteistyötä.
KSL-KURSSITUKI
Järjestääkö yhdistyksesi tai ammattija/tai puolueosastosi koulutustoimintaa, johon kaipaatte taloudellista tai
pedagogista tukea? Tarjoamme apua
kurssin suunnittelussa ja taloudellista apua kurssin kulujen kattamiseen.
Tukea myönnetään ohjattuun oppimiseen, kuten lähi- ja verkko-opetukseen, seminaareihin, luentoihin tai
muihin koulutustapahtumiin.
Tukea ei myönnetä kokouksiin tai
huvitilaisuuksiin.
Tuki määräytyy koulutustilaisuuden
keston ja hyväksyttyjen menojen
mukaan. KSL-kurssitukea voit hakea
myös sähköisesti.
Hae
KSL-kurssitukea
sähköisesti!
33
MILLOIN VOIT SAADA
KURSSITUKEA?
Kurssin
• vähimmäiskesto on neljä (4) opetustuntia (1 opetustunti = 45 minuuttia).
• osallistujamäärä on vähintään kahdeksan (8).
• osallistujat ovat vähintään 15 vuotta
täyttäneitä.
• osallistujien ruokailu- ja majoituskuluihin ei saa tukea.
• Et saa kurssille taloudellista tukea
muilta julkisilta rahoittajilta (esimerkiksi RAY).
Lisätietoa kurssijärjestämisestä
ksl.fi -> Järjestöille -> Kurssipalvelut
Kiinnostuitko? Kurssitukeen liittyvissä
asioissa sinua auttaa kurssisihteeri Niina
Kari, [email protected] tai 020 790 9507.
KSL-OPINTOKERHOTUKI
Kun haluat opetella asioita yhdessä
muiden kanssa ilman opettajaa, on
opintokerho sopiva opiskelumuoto.
MIKÄ OPINTOKERHO ON?
• Opintokerho (opintopiiri) on itsenäinen ryhmä, jossa on vähintään
viisi yli 15-vuotiasta osallistujaa.
• Opintokerho kokoontuu yhdessä
valitsemansa aiheen parissa ja yksi
ryhmän jäsen valitaan ohjaajaksi.
Opi
vertaistesi
kanssa ja
vertaisiltasi
MITEN KSL TUKEE
OPINTOKERHOJA?
TALOUDELLINEN TUKI
PEDAGOGINEN TUKI
• Opintokerho saa tukea aiheen oppimisen kannalta tarpeellisiin menoihin enintään 2,60 euroa/opintotunti
(1 opintotunti=45 minuuttia).
• Tuen saamiseksi opintokerho kokoontuu vähintään viisi (5) kertaa ja
vähintään 10 tunnin ajan.
• Ryhmä päättää itse mihin menoihin
tukea haetaan.
• KSL ei myönnä tukea laulu- ja
liikunta­kerhoille.
• KSL kouluttaa kerhojen ohjaajia
ryhmän toimintaan ja aikuisena
oppimiseen liittyvissä asioissa. Tutustu tämän esitteen Ryhmän voima
käyttöön -koulutukseen.
• KSL:n tuottamat opintoaineistot
ovat kerhoille maksuttomia!
34
Tutustu tarkemmin verkossa ksl.fi
-> Opiskelijalle -> Opintokerho
Kiinnostuitko? Opintokerhoasioissa sinua
auttaa opintokerhotuottaja Tiina Huhtala,
[email protected] tai 050 590 0709.
TIETOTEKNINEN
KONSULTOINTI
Onko työpaikallasi siirrytty uuteen
käyttöjärjestelmään, vaihdettu ohjelmiston versio tai päivitetty sähköpostiohjelma? Koetko tarvitsevasi apua
tietoteknisten sovellusten käytössä
omissa työtehtävissäsi?
KSL-Lahti tarjoaa yrityksille, organisaatioille ja ryhmille suunnattua koulutusta. Voimme halutessasi tulla
kouluttamaan teitä esimerkiksi työpaikallanne ja työntekijän omalle
koneelle, jolloin ratkaisut ovat välittömästi hyödynnettävissä.
Ota haltuun
uusia työkaluja
ja välineitä
Kysy lisää! Koulutustuottaja Petra Åhlström,
[email protected] tai 020 790 9505.
KOULUTUSTILAN
VUOKRAAMINEN
KSL-opintokeskuksen Lahden toimipisteen koulutustila on mahdollista
vuokrata esimerkiksi koulutus- ja
kokouskäyttöön. Tilassa on tieto­
kone, videotykki ja fläppitaulu ja se
sijaitsee Lahden ydinkeskustassa,
Hämeenkatu 15, 4 krs.
TIETOKONELUOKKA
Voit vuokrata tietokoneluokan käyttöösi myös omaa koulutusta varten.
Luokassa on kaksitoista oppilas­
konetta ja kouluttajan kone. Koneissa
on suomenkieliset Microsoft Office
-ohjelmat.
Pyydä tarjous ja varaa: KSL-Lahti,
[email protected] tai 020 790 9506.
35
KULTTUURI
KSL on mukana erilaisissa kulttuurihankkeissa ja järjestää kulttuuritapahtumia sekä kulttuurikursseja. Toimimme yhteistyökumppanina ja
ohjelmanjärjestäjänä muun muassa
Tampereen työväenkirjallisuuden
päivässä.
KSL:n opintokerhoissa ja kursseilla
voi näytellä, lausua, maalata, laulaa
tai kirjoittaa. Itseilmaisuun mahdollisuuksia tarjoavat erityisesti KSL:n
jäsenjärjestöt ja yhteistyökumppanit.
Tutustu ja lähde mukaan toimintaan!
Kuinka luen QR-koodin?
1. Asenna QR-koodin luku­sovellus älypuhelimeesi tai tablettiisi sovelluskaupastasi.
2. Avaa sovellus.
3. Ota kuva QR-koodista
4. ja siirryt automaattisesti QR-koodin
osoittamalle sivulle.
36
KSL-opintokeskus antaa jäsenjärjestöilleen konsultointiapua kulttuuritapahtumien suunnitteluun. Suunnitteletko vuosijuhlaa, kampanjaa,
virkistyspäivää tai muuta tilaisuutta,
johon haluat laadukkaan kulttuuriesityksen? Opintokeskuksen kulttuurituottaja tarjoaa avuksi osaamisensa.
Tiedustele tapahtumayhteistyötä
kanssamme.
Kysy lisää! Kulttuurituottaja Jutta Lithovius,
[email protected] tai 020 790 9508.
KSL-JULKAISUT
KSL tuottaa kirjoja ja opintoaineistoja aikuiskasvatuksesta, kulttuurista,
työelämästä ja yhteiskunnasta sekä
järjestötaidoista. Kirjat toimivat kurssien ja opintokerhojen oheismateriaalina sekä itsenäisinä julkaisuina.
Suurin osa julkaisuistamme on maksuttomia ja ne löytyvät verkkosivultamme sähköisessä muodossa.
TILAA KSL-UUTISKIRJE
TILAA JULKAISUJA
Tiedustele julkaisuja ja uutiskirjettä
tiedottajalta: [email protected] tai
020 790 9504.
Tilauksen voit tehdä verkossa ksl.fi,
sähköpostitse [email protected] tai
puhelimitse 020 790 9516. Kerro
tilaus­ta tehdessäsi julkaisun nimi,
kappalemäärä sekä tilaaja, toimitusosoite ja laskutusosoite, jos eri kuin
toimitusosoite. Lähetämme julkaisut
postitse. Huomioithan, että veloitamme kaikista tilauksista postimaksun, mikäli lähetyskulut ovat yli 5
euroa.
Julkaisemme pari kertaa kuukaudessa
ilmestyvää uutiskirjettä. Uutiskirjeen
välityksellä tiedotamme muun muassa ajankohtaisista koulutuksista, tapahtumista ja kirjauutuuksista. Uutiskirjeen tilattuasi pystyt näppärästi
ajan tasalla. Uutiskirjeen voit tilata
verkkosivujemme ksl.fi kautta.
KSL VIDEO- JA ÄÄNI­
MATERIAALIT
KSL tuottaa aktiivisesti verkkoon
video- ja äänimateriaalia, joka tukee
oppimista kuvan ja äänen keinoin.
Videoita on mahdollista katsella joko
KSL:n verkkosivujen tai Vimeovideo­palvelun kautta. Videoiden
katsominen luonnistuu myös mobiililaitteilla. Sivuilta löytyy esimerkiksi
kattava paketti yhteiskunnallisista
aiheista tehtyjä videoita.
Kysy lisää! Monimediatuottaja
Olli Sydänmaa, [email protected] tai
020 790 9521.
37
HANKI
UUSIA
TIETOJA &
TAITOJA
PAM:n jäsenenä voit valita vuosittain
kaksi koulutusta KSL-opintokeskuksesta.
PAM maksaa koulutuksesi!
ILMOITTAUDU KOULUTUKSIIN
VAIKUTTAMISEN VÄYLÄT JA
VÄLINEET
RYHMÄN VOIMA KÄYTTÖÖN
6.–7.6. Lahti, 14.–15.11. Oulu
21.2. Tampere, 7.11. Lahti
KEHITTYVÄ YHDISTYS
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
21.2. Oulu, 7.3. Lahti, 12.9. Tampere,
7.11. Helsinki
12.–13.9. Helsinki, 14.–15.11. Tampere
MARKKINOINTIVIESTINNÄLLÄ
TULOSTA
VÄLINEITÄ TOIMINNALLISEEN JA
INNOSTAVAAN SUUNNITTELUUN
16.9. Helsinki
28.2. Helsinki, 19.9. Oulu
TAITAVA JA TOIMIVA HALLITUS
19.–20.9. Lahti
JÄSENHANKINTA!
14.3. Helsinki, 28.3. Oulu, 26.9. Tampere
10.10. Lahti
VARMUUTTA ESIINTYMISEEN
SOSIAALINEN MEDIA YHDISTYKSEN APUNA
TAPAHTUMAN JÄRJESTÄMINEN
3.10. Helsinki
3.-4.10. Oulu
14.3. Tampere
KOULUTTAJAN TYÖKALUPAKKI
KOHTAAMINEN ASIAKASPALVELUSSA
31.10.–1.11. ja 21.11. Helsinki
4.4. Helsinki, 17.10. Tampere
EUROT OJENNUKSEEN – YHDISTYKSEN TALOUS JA KIRJANPITO
16.–17.5. ja ilta 26.5. Lahti
38
Lisätiedot ja ilmoittautuminen viimeistään
kuukausi ennen koulutuksen alkua: ksl.fi,
[email protected] tai puhelimitse 020 790 9516.
HANKI
UUSIA
TIETOJA &
TAITOJA
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL
ry:n jäsen: Alla olevat koulutukset ovat
sinulle maksuttomia. SEL maksaa
koulutuksesi!
ILMOITTAUDU KOULUTUKSIIN
HELSINKI
OULU
14.3.
21.2.
JÄSENHANKINTA!
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
12.–13.9.
28.3.
KEHITTYVÄ YHDISTYS
JÄSENHANKINTA!
3.10.
VARMUUTTA ESIINTYMISEEN
7.11.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
TAMPERE
12.9.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
26.9.
LAHTI
JÄSENHANKINTA!
7.3.
14.–15.11.
VIRTAA VAPAAEHTOISIIN
KEHITTYVÄ YHDISTYS
10.10.
JÄSENHANKINTA!
Tutustu myös muihin koulutuksiin osoitteessa ksl.fi.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen viimeistään kuukausi
ennen koulutuksen alkua: ksl.fi, [email protected] tai
puhelimitse 020 790 9516.
39
tutustu
tykkää
f
ksl.fi kslry
HANKI
UUSIA
TIETOJA &
TAITOJA
RÄÄTÄLÖI
KOULUTUKSESI!
Tutustu laajaan tilauskoulutus­
tarjontaan ja pyydä tarjous!
OLETKO TYÖTÖN?
Saat useimmat koulutuksemme puoleen hintaan
–50%
TUTUSTU KSL:N
JA YHTEISTYÖKUMPPAIDEMME
KOULUTUKSIIN!
Lintulahdenkatu 10, 4 krs., 00500 Helsinki
[email protected], [email protected]
p. 020 790 9500
tutustu
tykkää
f
ksl.fi kslry