1/2015 - Raahen Kylät ry

KYLÄVIESTI
KYLÄVIESTI
ALPUA | KORVENKYLÄ | KUUSIRATI | LAMPINSAARI | LUMIMETSÄ | LÄNTISRANTA | MYLLYPERÄ-PERUKKA | MÖYKKYPERÄ | VIHANTI
1/2015
Seuraavat ilmestymisajankohdat
16.9. (aineistopäivä 9.9.)
4.11. (aineistopäivä 26.10.).
Osoite: [email protected], aihe: Kyläviesti
Seuraavien lehtien aiheet
16. syyskuuta ilmestyvä lehti käsittelee Vihannin
aluelautakunnan rahoituspäätöksiä ja 4. mar­
raskuuta ilmestyvän lehden teemana on Lähi­
demokratia Raahessa.
1
KYLÄVIESTI
Vihannin infolehti syntymässä
Me vihantilaiset olemme sisukasta sakkia, sehän tiedetään.
Siitä todisteena on uuden infolehden julkaiseminen entisen
Vihannin Harjulta -lehden tilalle. Kuinkahan moni tapahtuma onkaan jäänyt huomaamatta, kun niistä on ilmoitettu
vain satunnaisesti milloin missäkin lehdessä. Nyt asia korjaantuu uuden infolehden myötä.
Uusikin lehti noudattaa entistä toimintamallia, eli se
toimii infolehtenä entisen Vihannin kunnan alueella, ja se
jaetaan jokaiseen talouteen. Aineiston voi tuttuun tapaan
toimittaa suoraan Vihannin Laatupainoon. Kiitos Vihannin
aluelautakunnan ja Nouseva Rannikkoseutu ry:n, että tämän
vuoden rahoitus on varmistettu. Seuraavien numeroiden ilmestymisaikataulu riippuu jatkorahoituksesta.
Kun Vihanti ja Raahe yhdistyivät, konkreettinen huononnus tuli eteen silloin, kun meille tärkeä ilmoituslehti,
Vihannin Harjulta, lakkasi tulemasta postilaatikoihin. Ky-
symyksiä herätti, miten nyt tiedettäisiin tulevat tapahtumat.
Mistä tiedetään, kuka täyttää vuosia, kuka on kuollut, milloin on markkinat tai milloin on vesihelmiviikko? Eikä sovi
unohtaa eri kylien tiedotteita esim. Alpuan markkinoista, eri
kylien hirvipeijaisista tai pääsiäiskokoista. Tosin kaupungin
ja seurakunnan ilmoitukset eivät näy tässä lehdessä, mutta
ainakin kylien ja järjestöjen asiat siellä voivat olla.
Viestintä on niin tärkeä asia nykypäivänä, että siitä ei ole
varaa tinkiä. Tehdään siis yhdessä lehdestä ainutlaatuisen vireä ilmoituslehti, joka kuuluu jokaisen vihantilaisen elämään
yhtä tärkeänä osana kuin juustokeitto juhannuksena.
Uskomme, että tämä lehtihanke koituu tasapuolisesti
koko alueen eduksi.
Anja Kaartinen
Vihannin kotiseutuyhdistys
Heinäkuun viesti
Kyläviestin ensimmäinen numero on kädessäsi. Lehti ilmestyy joka toinen kuukausi, seuraavan kerran 16. syyskuuta.
Lehti tulee olemaan nelisivuinen – poikkeuksena tämä ensimmäinen painos. Sen paino ja jakelu postin kautta maksaa
noin 800 € / lehti. Rahoitus on varmistettu vuoden loppuun
asti. Sen jälkeen on tarkoitus kattaa kustannukset vihantilaisten yhdistysten ja järjestöjen 100 euron vuosimaksulla,
joka oikeuttaa ilmaiseen ilmoitteluun, sekä mainoksilla. Uskomme, että siihen on valmiutta, koska Vihannin Harjulta
-lehden kaltaista julkaisua on toivottu jo pitkään.
Kyläviesti voi olla enemmänkin kuin ilmoituslehti. Ajatuksena on, että jokainen numero käsittelee meitä vihantilaisia koskevia ajankohtaisia asioita. Valmisteluryhmän viime
tapaamisen muistiossa lukeekin: ”Tiedotteiden ja mainosten
lisäksi lehti voi sisältää esim. pääkirjoituksen, yleisöpalstan
’Lukijan kynä’, haastattelun, kuukauden kuvan. Joka lehdellä voi olla määrätty teema kuten esim. Vihannin aluelautakuntaa käsittelevä aineisto.” Kyläviesti voi olla vihantilaisten
keskustelufoorumi ja äänenkannattaja. Toimituskunta, joka
kokoontuu välikuukausina, voi ideoida seuraavien numeroiden teemoja ja seurata julkaisuun liittyviä muitakin asioita.
Toimituskuntaan voivat osallistua kaikki, joille Vihanti
on lähellä sydäntä. Tervetuloa mukaan!
Walter Röbbelen
Vihannin kylät
Eläkeliiton Vihannin yhdistys ry.
Teemme 15.7. retken Alavieskaan Valo Verrosen ateljeehen sekä Linnakalliolle jossa ruokailemme ja illalla kesäteatterissa esitys ”Älä pukeudu Päivälliselle”. Retken hinta 30€. Hinta sisältää matkan, ruokailun ja pääsymaksut ateljeehen ja teatteriin.
4.–5.8. retki Suomussalmelle. Yöpyminen Kiannan Kuohuissa. Retken hinta 100 € sisältää matkan, ruokailut, pääsymaksut teatteriin ym. ja hotelliyöpymisen.
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry. on myöntänyt hakemuksestamme 30 tuettua lomapaikkaa Härmän Kuntokeskukseen ajalla 25.–30.10. Lomahakemuskaavakkeita ja lisätietoja saa puh. 040 574 7353. Samaan numeroon ilmoittautumiset myös retkille.
Boccian pelaaminen jatkuu maanantaisin ja torstaisin.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
YHDESSÄ ELÄMÄLTÄ ENEMMÄN
2
KYLÄVIESTI
Kinttupoluilla tapahtuu!
Vaikka Vihannin kinttupoluilla vielä rakennellaan, perkkaillaan ja laitetaan opaspaaluja, ovat ne valmiina tallaajille. Laajassa ja monipuolisessa reitistössä riittää aina pientä tekemistä. Teemapolkuja tehdään ja infotauluja pystytetään reittien
varsille. Kesän aikana saamme mm. Metsänvartijanpolun,
Vihannin ”kukkaispolun” ja Viiankankaan luontopolun infotaulut paikoilleen maastoon. Hakkuita on ollut poluilla ja
uusintamerkkauksia tehdään aina kun ehditään. Kulkemalla
polut pysyvät auki.
Rinnekankaan kotaa on kunnostettu pitkin kevättä ja
sinne tuleekin upea yöpymispaikka isommallekin porukalle.
Maastokartta on työn alla ja toivotaan sen valmistuvan myös
pikapuolin. Raahen sivuilta voi tulostaa pienempään mittakaavaan reittikarttaa. Poluilla voi patikoida mm. eri pituisia
ympyrälenkkejä ja taukopaikkoja löytyy. Tulentekomahdollisuus on useammilla taukopaikoilla. Sinkki-Seppojen kotisivuilta löytyy taukopaikat (http://www.kotinet.com/sinkkisepotry/kinttupolutkartta.htm).
Elokuun 14.–15. päivä on kinttupolkujen luontopäivät ja
ohjelmaa koko perheelle. Perjantai-iltana voi tulla Alpuanharjulle kokeilemaan teltassa yöpymistä vaikkapa koko perheen kanssa. Lauantaina majalla yhdistykset esittelevät luontoaiheista toimintaa ja ”Luonnosta terveyttä ja hyvinvointia”
-luennon tulee pitämään tutkijatohtori Marjo Tourula.
Jos kysyntää on, voimme järjestää syksyllä yön yli vaelluksen. Vihannin kinttupoluilla voi kulkea kohentaen kuntoa vaikkapa juosten, sauvakävellen tai pyöräillen. Patikoida voi lyhyen reitin tai rinkan kanssa vaikkapa useamman
päivän. Kinttupoluille voi poiketa helposti jokaiselta kylältä
tai teiden varrelta. Koska reitit on tehty pääasiassa vanhoille kulkureiteille, hevosteille, ikiaikojen oikopoluille, ovat ne
osin kapeita ja luonnontilassa! Ne ovat meidän aikamme
nähtävyyksiä ja niitä kulkiessa voi vain miettiä, kuinka moni
meistä tänä päivänä kulkisi joka päivä pitkät metsäreitit kouluun tai työaskareisiin.
Luonnossa liikkuessa nivelet vahvistuvat, luut lujittuvat,
verenpaine laskee ja mieli virkistyy. Kaikenlainen liikkuminen on hyväksi terveydelle ja luontoliikkuminen on moninkertaisesti kannattavaa!
Seija Jussinniemi
Ensimmäiset opasteet koekäytössä.
Ahmaojan upea laavu Myllyperällä.
Tulevia tapahtumia
Vesihelmiviikot
• 21.7. klo 18.00 tallaus Jatulintarhasta Läntisrannan kodalle
Vihantikisat
• 8.–9.8. kaksipäiväiset suunnistuskisat Alpuanharjulla. Mukana
18–25-vuotiaiden Suomi-Ruotsi-Norja-Venäjä -Barentskisat.
Luontopäivät Alpuanharjulla 14.–15.8.2015
• 14.8. klo 19.00 Uusikuupatikointi Lumijärveltä Alpuanharjulle
• 15.8. Lupsakat Leidit Lampinsaareen -tallaus
• 15.8. Vanhoissa Verkkareissa Vareskodalle -tallaus
Pitkospuita laitetaan talkoilla kesän aikana. Vihannin kinttupolut -facebookissa on talkoopäivistä tietoa. Puuttuvat lähtöpaikat ja -ajat täsmentyvät myöhemmin. Tiedustelut: Seija
Jussinniemi, puh. 040 732 5623.
Runon ja musiikin iltapäivä Rantasessa
Jo kymmenennen kerran Läntisrannan kyläyhdistys järjestää Runon ja musiikin iltapäivän Rantasen tunnelmallisessa
miljöössä. Saamme tutustua Eeva Heilalan kauniiseen puhuttelevaan runomaailmaan: naisen elämä, vuodenaikojen
kierto ja maaseudun muutos, vanhenevan ihmisen jokapäiväinen elämä.
Musiikista vastaavat Katariina Röbbelen-Voigt, viulu, ja Arto Leponiemi, piano. Ohjelmassa mm. suomalaisen klassisen musiikin teoksia.
Tilaisuus on Rantasessa, Läntisrannantie 40, Vihanti, sunnuntaina 26.7.2015 alkaen klo 15.00. Väliajalla kahvitarjoilu.
Ohjelma 7 euroa
3
KYLÄVIESTI
Asukasyhdistys Vihannin Rinti ry tiedottaa
Jokanaisen ja -miehen liikuntaryhmä kokoontuu maanantaisin klo 18.30 kirjastolla. Luvassa kaiken kuntoisille sopivaa liikkumista kävelystä keppijumppaan ja siltä väliltä.
Sateen sattuessa mahdollisuus kokoontua kirjaston tiloissa. Tervetuloa mukaan! Ryhmistä tiedotetaan kirjaston ilmoitustaululla sekä Facebookin Puskaradiossa.
Samassa yhteydessä puuhataan myös yhteistä retkeä Ouluun Likkojen lenkille la 15.8. Edullisimmat ilmoittautumiset 30.6. mennessä www.likkojenlenkki.fi/oulu/. Suunnitellaan yhteiskyydit, mikäli lähtijöitä löytyy.
Frisbeegolf-korit ovat paikoillaan kirjaston maastossa.
Kiekkoja saa lainata kirjastolta.
Vesihelmiviikon tallaustapahtuma tiistaina TI 22.7. Asukasyhdistys Vihannin Rinti järjestää koko perheen tallaustapahtuman Vihannin kinttupoluilla. Lähtö Jatulintarhalta
klo 18 määränpäänä Läntisrannan kota. Perillä purtavaa.
Yhteyshenkilö Markku Jylhä p. 040 708 1603.
Kevään ajan on kirjastossa ollut aloitelaatikko, jonne asukkaat ovat saaneet jättää aloitteitaan kylän kehittämisestä.
Kiitokset kaikille palautteen antajille! Yhdistys on käsitellyt aloitteita ja alla kooste niistä sekä toimenpiteistä.
Toivottu rantasaunaa ja avantouimapaikkaa Kirkkojärven rannalle. Todettiin, että tämä aloite jo kotiseutuyhdistyksellä harkinnassa.
Nuorille on toivottu kalastus ja onkimisopetusta. Sovittiin, että asukasyhdistys vie asiaa eteenpäin ja pyytää yh-
teistyökumppaniksi Vihannin kalastuskuntaa.
Toivottu kirkkojärven uimarannan kunnostamista. Asia
on vireillä ja rannan kunnostamista on kiirehditty kaupungin suuntaan useaan otteeseen, kiirehditään edelleen.
Aluelautakunta on varannut määrärahaa uimarantojen
kunnostukseen.
Toivottu frisbeegolfin opetusta. Sovittiin, että kokeillaan
lajia maanantaisin kokoontuvan liikuntaryhmän puitteissa ja ilmoitetaan siitä hyvissä ajoin ilmoitustauluilla.
Toivottu Kirkkojärven ja penkkatien välisen risukon
raivaamista vaikka talkoilla. Selvitetään alueen maanomistajat, sen jälkeen voidaan syksymmällä järjestää risukon raivaustalkoot. Tervetuloa talkoisiin!
Toivottu grillipaikkaa Vihannin keskustaan. Ehdotus
siirrettiin aluelautakunnan liikuntapuisto-hankkeeseen.
Kirkonkylän teiden kunnostusta toivottu. Todettiin, että
teiden kunnossapito kuuluu kaupungin teknisen toimen
tehtäviin, mutta asukasyhdistys osaltaan pitää asiaa esillä
niin teknisen lautakunnan kuin aluelautakunnan suuntaan.
Tervetuloa toimimaan yhteiseksi hyväksi!
Yhteystiedot: puheenjohtaja Markku Jylhä, p. 040 708
1603, [email protected]
Henkilöjäsenmaksu 10 €/vuosi voi maksaa tilille
FI07 5515 0220 0901 7
VIHANNIN SOTAVETERAANIT RY.
Tulevia tapahtumia:
ke 22.7 KESÄRETKI
Teemme kesäretken luontokeskukseen Liminkaan, jossa
tutustuminen luontokeskukseen (+lintutorniin). Esittelyn jälkeen ruokailu (ilmainen). Tutustumme myös Limingan kirkkoon ja Aappo Ojanperän (Aappola) museoon. Lähtökahvit. Lähtö Kumpulan autolla klo 10.00
OP, sitten Maikki. ilmoittautumiset Sepolle su 19.7.
mennessä p. 044 051 0329.
su 9.8 KRISTILLIS ISÄNMAALLINEN KESÄJUHLA
Oulaisissa (ilmainen). Ohjelma: messu kirkossa klo 10.00,
ruokailu Oulaisten yläkoulun ruokalassa, päiväjuhla klo
13.30 Oulaisten kirkossa. Teemme matkan yhdessä Paavolan Sotaveteraanien kanssa Karhun autolla. Ilmoittautumiset ennakkoon pe 31.7. mennessä Sepolle p. 044 051 0329.
4
ke 12.8 ROSVOPAISTITAPAHTUMA
Finnair ja Puolustusvoimat tarjoavat tukijoidensa kanssa
rosvopaistitapahtuman Oulussa Ouluhallissa klo 12.00
alkaen. Munkkikahvit, ohjelmaa ja ruokailu. Ilmoittautumiset pe 31.7. mennessä Sepolle p. 044 051 0329. Matka
tehdään yhdessä Paavolan Sotaveteraanien kanssa.
su 25.10 YHDISTYKSEN 50-VUOTISJUHLA
Vietämme yhdistyksemme 50-vuotisjuhlaa su 25.10. Ohjelma: kirkko, seppeleenlasku, ruokailu Vihannin Seurakuntatalolla, päiväjuhla, kahvitarjoilu.
Seuraa ilmoittelua lehdistä!
KYLÄVIESTI
Vihannin 4H-Yhdistys
Kirkkotie 16, 86400 VIHANTI (Ukonkantti)
p. 040 964 4298
[email protected]
http://vihanti.4h.fi/
Facebook: Vihannin 4H-yhdistys
Tulevia tapahtumia:
#Vieläonkessääjälellä @olotila 20.7.
Yli 13v. klo 18–20 Yli 15v. 20–24
Luvassa elävää musiikkia, (PA-crew) leffoja, purtavaa, juotavaa hölläilyä ja iloista oleilua.
Järj. Raahen nuorisotoimi, Vihannin 4H ja Raahen SRK.
Kesäkerhot:
Kirkonkylä, Srk-talo
3.8., 4.8., 5.8., 6.8., 7.8., 7-11v. Klo 10–14
Lampinsaari, paviljonki
3.8. 3-11v, 7.8. 7-11v. Klo 10–14
Lumimetsä, nuorisoseura
4.8. 7-11v. 6.8. 3-11v. Klo 10–14
Alpua, koulu
3.8. 7-11v. 5.8. 3-11v. Klo 10–14
Korvenkylä, Korvenraivaajien talo
4.8. 3-11v. 7.8. 7-11v. Klo 10–14
Kesäkerhot järjestetään yhteistyössä seuraavien tahojen
kanssa: Lasten Kaste, SOS-lapsikylä, Vihannin 4H-yhdistys, Vihannin kylät, Raahen seurakunta, Raahen nuorisotoimi, varhaiskasvatus ja perhetyö
Haemme kerhonohjaajia syyskuussa alkaviin
4H-kerhoihin
Oletko innostunut, vastuuntuntoinen ja tulet toimeen
lasten kanssa? Kerhonohjaajana pääset suunnittelemaan
ja toteuttamaan omia ideoitasi 0–6 luokkalaisille lapsille.
Sinun tehtäviisi kuuluu kerhojen toiminnan suunnittelu,
toteutus ja ohjaus sekä kerhonohjaajien palavereihin osallistuminen.
Käy täyttämässä hakulomake osoitteessa: http://vihanti.4h.
fi/toita/hae-kerhonohjaajaksi/
Keräämme metalli-, sähkö- ja elektroniikkaromua –
tuotto paikalliseen nuorisotyöhön!
Keräyspaikka on Vihannin kirjaston parkkipaikka (hyötyjätepisteen vieressä), keräysaika heinäkuun loppuun saakka.
Keräyspisteellä on kaksi konttia: sininen metalliromulle ja
valkoinen sähkö- ja elektroniikkaromulle. Metallinkeräykseen saa tuoda maatalousromuja, kuten äkeitä, auroja,
niittokoneita, maitotonkkia jne. Pienmetalliromua, kuten
kiukaat, tiskipöydän kannet, ruohonleikkurit jne. Sähköja elektroniikkakeräykseen kelpaavat kaikki kotitalouksista peräisin olevat sähkö- ja elektroniikkalaitteet. Laitteiden
kunnolla ja iällä ei ole merkitystä. Vastaan otettavia laitteita ovat esimerkiksi isot ja pienet kodinkoneet, tietotekniikka ja elektroniikka.
ReiluTeko Säkkikeräys 2015
Laitetaan säkit kiertoon ja kannetaan vastuuta ympäristöstä.
Keräysaika: 1.5.–31.7.2015
Keräyspaikka: Käsityöläistie
Keräykseen kelpaavat seuraavien toimijoiden säkit: Agri
Market, K-Maatalous, Peltosiemen, Tilasiemen, YARA
Pointti
Kierrätysmyymälä Pointti on lahjoituksena saatujen tavaroiden kierrätysmyymälä. Myymälän tuotto menee paikallisen 4H-nuorisotyön hyväksi.
Otamme vastaan lahjoituksena vaatteita ja muuta pientä
tavaraa. Lisäksi myymälästä löytyy mm. paikallisia käsitöitä, ompelupalvelu sekä lähiruokaa.
Avoinna: ti-pe klo 10.00-17.00
Yhteystiedot: Asematie 9, 86400 Vihanti, p. 040 4172811
Ompelupalvelu on tauolla kesän ajan ja jatkuu taas syyskuussa.
KESÄALE: Kaikki naistenvaatteet -50%
5
KYLÄVIESTI
Vesihelmiviikko Vihannissa
17. – 24.7.2015
Lisätietoja Anja Kaartiselta [email protected] tai 040 521 0394.
PE 17.7.
Runokurssi Tule meille vaan, meillä runoillaan Saarankantissa, os. Saaranpolku 4, klo 16–20. Ohjaajana Pirkko Böhm-Sallamo. Ilmoittautumiset Anja Kaartiselle 040 521 0394 tai kurssin alussa ohjaajalle. Kurssimaksu
15 €. Yhteyshenkilö Anja Kaartinen. Järj. Raahe-Opisto.
LA 18.7.
Runokurssi jatkuu Saarankantissa klo 10–16.
Oulun ortodoksinen seurakunta Vihannin rukoushuone. Avoimet ovet klo 10–17 ja ehtoopalvelus klo
16.00, jonka jälkeen kahvi- ja keskusteluhetki. Yhteyshenkilö Ulla Haukka 040 746 1524.
Tallaustanssit Vihannin työväentalolla (Jalavantie 5) klo 20–24. Liput 10 €. Tanssimusiikista vastaa Vihannin
harmonikkakerho. Yhteyshenkilö Antti Nordström 040 525 9524.
SU 19.7.
Järvikirkko Vihannin kotiseutukeskuksen pihalla klo 14.00. Kirkkokahvit Hietalankantissa lähetystyön hyväksi. Yhteyshenkilö Merja Honkakoski 040 671 0701. Järj. Raahen srk.
MA 20.7.
Aamu toi – ilta vei. Laulu- ja soitinyhtye Raahe esiintyy Ukonkantissa klo 18. Konsertti koostuu Veikko
Juntusen säveltämistä ja/tai sanoittamista kappaleista. Ohjelmassa on useita Jamppa Tuomisen levyttämiä
kappaleita. Konsertti on yleisölle ilmainen. Kotiseutuyhdistys tarjoaa kahvit 2 euron hintaan. Yhteyshenkilö
Anja Kaartinen 040 521 0394.
6
KYLÄVIESTI
TI 21.7.
Kahvakuulajumppaa Saarankantin nurmikolla klo 14. Outi Kotila ohjaa kaikenikäisille tarkoitetun jumppatuokion. Jumpan jälkeen Saarankantissa kahden euron hintaiset kahvit ja mahdollisuus saunaan ja suihkuun.
Järj. Vihannin kotiseutuyhdistys. Yhteyshenkilö Anja Kaartinen 040 521 0394.
Työväentalon bingoillassa klo 17–18 pyöritetään ns. vesihelmibingo, jonka jälkeen normaali bingoilta jatkuu. Vesihelmibingossa palkintoina mm. villasukkia, ostokortteja ja pääpalkintona Vihannin vesiosuuskunnan lahjoittama 100 euron lahjakortti. Yhteyshenkilö Jouko Vasankari 044 747 8229.
Tallaustapahtuma klo 18. Asukasyhdistys Vihannin Rinti järjestää koko perheen tallaustapahtuman Vihannin kinttupoluilla. Lähtö Jatulintarhalta klo 18, määränpäänä Läntisrannan kota. Perillä purtavaa. Yhteyshenkilö Markku Jylhä 040 708 1603.
KE 22.7.
Kesäilta soi – kirkkokonsertti Vihannin kirkossa klo 20.00. Urkumusiikkia soittaa Joni Vikki. Yhteyshenkilö
Asko Rautakoski 040 671 0703. Järj. Raahen seurakunta.
TO 23.7.
Runo- ja musiikki-ilta Onnen pipanoita Ukonkantissa klo 18. Vihantilaisten kirjoittamia runoja esittävät Anja
Kaartinen, Liisa Mäkinen ja Helena Talus. Musiikista vastaavat Maritta Luokkanen (piano), Helena Talus (laulu). Mukana myös yhteislaulua. Liput 7 €, sis. kahvitarjoilun. Yhteyshenkilö Anja Kaartinen 040 521 0394.
PE 24.7.
VESIHELMIJUHLA. Valtakunnallisen kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo esitelmöi aiheesta
Kotiseutu ja media klo 18 Ukonkantissa. Riitta Vanhatalon aikaisempi työpaikka oli YLE:ssä ja hänen tuore
väitöstutkimuksensa koski myös mediaa. Tämä aihe on tärkeä kaikille toimijoille. Muut tapahtumat alkavat
Kotiseutukeskuksen pihapiirissä klo 19. Antti Nordströmin johtama harmonikkakerho musisoi ja laulattaa
yhteislauluja. Eri joukkueiden välinen frisbee-kilpailu ja muita perinteisiä kilpailuja pihalla koko illan, samoin kahvittelut, pikkupurtavat, arpojen myynnit ym. Järj. Vihannin kotiseutuyhdistys. Yhteyshenkilö Anja
Kaartinen 040 521 0394.
Vanhojen maatalousesineiden ja muiden vanhojen tarvekalujen näyttely Maija ja Kalle Taskisella on 28.6.–
3.7. (huom. aika) klo 12–17 (Käyräntie 50, Vihanti).
VASTAUSKORTTI
Olen kiinnostunut osallistumaan Kyläviestin toimituskuntaan
Nimi:Puh:
Sähköposti:
Palautteeni Kyläviestistä:
Jätä kortti Ukonkanttiin, kylätaloihin tai vastaa sähköpostitse Läntisrannan kyläyhdistyksen osoitteeseen
[email protected], aihe: Kyläviesti. Viimeinen palautuspäivä torstai 30. heinäkuuta.
7
KYLÄVIESTI
ALPUAN ELOMARKKINAT
elokuun viimeisenä lauantaina
29.8.2015 klo 10–15
Käyttökelpoinen tavara
myyntiin
Perinteeksi muodostuneet Alpuan Elomarkkinat
järjestetään jo 12. kerran nuorisoseuran kentällä.
Kirppispöytä vain 15€/viikko
tai provisiomyynti
Markkinoilla monenmoista ostettavaa ja viihdyttävää
ohjelmaa. Tervetuloa nauttimaan mukavasta markkinatunnelmasta koko perheellä!
Liikkeemme avoinna:
Ma 10-17 Ti 10-18
Ke 10-17 To 10-18
Pe 10- 17 La 10-15
Su 12-15
Myyntipaikkavaraukset markkinaisäntä Ville Pyörälältä
puh. 040 8244 955
Illalla jatketaan nuorisoseuran talolla
markkinatansseilla!
Musiikista vastaa Teuvo Vuoti & Captain
Tapahtuman järjestävät:
Alpuan kyläyhdistys, Alpuan Ns ja Mäentaustan Erämiehet
Osoite: Alpuantie 38, 86460 Alpua
Just Zulle & kirppis
Asematie 4, 86400 Vihanti, p. 050 4101 788
Kesäkisat
Perinteiset kesäkisat Alpuan Nuorisoseuran kentällä
sunnuntaina 19.7. klo 12.00.
Lasten osallistumissarjat samat kuin ennenkin ja kisalajeina pituushyppy, pallonheitto sekä 60 metrin juoksu.
Aikuisille hevosenkengän- ja saappaanheitto.
HÄRKÄTANSSIT
VIHANNIN NUORISOSEURALLA
LA 8.8.2015 KLO 20–01.00
Puffetissa makkaraa, lättyjä, kahvia ja mehua.
Kesäkisojen jälkeen noin klo 15.00 pesäpallo-ottelu
Alpua vs. Muu Maailma.
Tervetuloa koko perheellä kisaamaan ja
kannustamaan Alpua voittoon!
Järj. Alpuan Nuorisoseura
Ohjelmaa sisällä ja ulkona.
Tanssia – Härkää – Karaoke – Karaoke-kilpailut –
Arvontaa – Kilpailuja jne…
Huom! Karaoke-kilpailuun
ilmoittautuminen paikanpäällä
TERVETULOA!
Vain käteinen raha käy huvialueella. Liput 10 €.
Alle 12v vanhempien kanssa ilmaiseksi.
järj. Vihannin Ns & LC Vihanti
ESIINTYMISMAHDOLLISUUS
HÄRKÄTANSSEISSA LA 8.8.2015
Vihantilainen taitaja, bändi tai kuoro/ryhmä, haluatko
päästä esittämään taitojasi Vihannin nuorisoseuralle
Härkätanssien ulkolavalle?
Ota yhteyttä ja kerro ohjelmastasi 20.7.2015 mennessä.
Yhteydenottoasi odottaa härkätanssitoimikunnan puolesta Petri Turula (044 567 1031)
Vihannin Nuorisoseura ry
LC Vihanti ry