JHL:n jäsenyydestä on hyötyä - Kuopion kaupungin JHL ry 862

Vuorikatu 20 3. krs
70100 KUOPIO
044 063 9301
[email protected]
jhl862.jhlyhdistys.fi
Nu
JHL:n jäsenyydestä on hyötyä
Edunvalvonta / sopimusturva
Jäsen on liitto- ja yhdistystason edunvalvonnan
piirissä. Jäseneen sovelletaan valtakunnallisia
ja mahdollisesti paikallisesti yhdistyksen
solmimia sopimuksia.
Luottamusmiestoiminta
Luottamusmies on jäsenen lähin turva. Jäsen
voi aina kääntyä apua tarvitessaan luottamusmiehen puoleen työtään tai työsuhteensa
ehtoja koskevassa asiassa.
Työttömyysturvaetuudet
Jäsen, joka on maksanut jäsenmaksua vähintään
6 kuukautta ja on täyttänyt 26 viikon työssäoloehdon työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden
aikana on oikeutettu työttömyyskassan
maksamiin ansiosidonnaisiin etuuksiin.
Lomatoiminta ja liiton oma
lomakeskus Livohka
Tuettuja lomaviikkoja järjestetään liiton
rahoituksella. Lomakeskus Livohka kuuluu myös
tuettujen lomien tarjontaan. Liiton käytössä on
lomaosakkeita ja mökkejä myös Levillä ja
Hartolassa. Unarin Luusuan ja Laakasalon
lomamökkejä voit varata JHL:n lomayksiköstä
010 7703 367. JHL on hankkinut 86 Holiday
Clubin Resorts Oy:n osaketta, jotka tulevat
jäsenistön käyttöön. Kohteina ovat Holiday
Club Himos, Katinkulta, Tampereen Kylpylä,
Naantalin Kylpylä ja Holiday Club Saimaa –
kylpylä Lappeenrannassa. Kevään lomaviikoille
(viikot 1-22) haetaan syys-lokakuussa ja kesän
ja syksyn lomaviikoille haetaan helmimaaliskuussa. Hakijoiden kesken suoritetaan
hakuajan päätyttyä arvonta, jossa ratkeaa
kullekin lomaviikoille pääsijä. Lisätietoja lomista
löydät Motiivi –lehdestä ja liiton nettisivuilta.
Oikeusapu
Työsuhteeseen liittyvissä oikeustapauksissa
liiton maksuton oikeusapu.
Liiton vakuutusturva
Liittovakuutus kattaa kaikki JHL:n jäsenet ja
sisältää mm. matkustajavakuutuksen ja tapaturmavakuutuksen pysyvän haitan varalle.
Liiton maksuton koulutus
JHL –opiston lisäksi koulutusta järjestävät
aluetoimistot alueellisina ja yhdistykset
paikallisina kursseina sekä opintokerhoina.
Lisätietoja saat JHL koulutusoppaasta ja
Motiivi-lehdestä. Koulutusopas löytyy
sähköisenä liiton nettisivuilta.
Livohkassa on hyvätasoista majoitusta erilaisiin
tarpeisiin. Mökkipuolella valittavanasi on 20 kpl
erikokoista asumusta.
Yhdistys 862 hallitus 2015
SINUA PALVELEVAT
Jäsen- ja työttömyyskassa-asiat
Ke - to klo 9–15
044 0639 301
Puheenjohtaja
Varapuheenjohtaja
Mikko Huovinen
044 7185 902
Työsuojeluvaltuutettu
Leena Savinainen
Sihteeri
Anu Kuitunen
017 185 903
044 7185 903
044 063 9301 (tsto)
Taloudenhoitajat
Anu Kuitunen ja Helena Ojantie-Nissinen
HALLITUKSEN
JÄSENET
Mikko Huovinen
Juha Pirskanen
Erja Herranen
Anu Kuitunen
Mari Vesterinen
Riitta Hiltunen
Aarre Miettinen
Jukka Paananen
Pertti Pakkanen
Raija Soidinniemi

Nuorisotiedottaja
Sari Kolehmainen

Edunvalvonta
Pääluottamusmies Juha Pirskanen (kkpalkkaiset) sop. mukaan
050 5246 458
Pääluottamusmies Mikko Huovinen
(tunti/tekninen sopimus) 044 7185 902
Luottamusmiehet
Perusturvan ja terveydenhuollon
palvelualue sekä päivähoito
Anu Kuitunen to klo 9-15 044 0639 301
Sari Kokkarinen
040 0799 637
Koulunkäynninohjaajat
Harri Miettinen maanantaisin klo 9-15
040 7708 892

Liitä mukaan palkkatodistus työttömyyttä
edeltävältä 26 kalenteriviikolta, josta ilmenee
eriteltynä kaikki ajanjaksolle kohdistuvat
veronalaiset tulot (myös esim. lomarahat ja
lomakorvaukset).

Jos olet työttömänä ja saanut
päivärahaa edeltävän 26 viikon sisällä,
palkkatodistus tulisi olla työttömyyden
jälkeiseltä ajalta täsmälleen päivästä
päivään uuden työttömyyden alkuun

Jos 26 viikon jaksolle sisältyy
palkattomia poissaoloja tai alennettuna
KTO/mittausosasto Keijo Dromberg
044 7181 554
044 7640 769
Ilmoittaudu viimeistään ensimmäisenä
työttömyyspäivänä työnhakijaksi työ- ja
elinkeinotoimistossa (TE-toimisto).
Lähetä päivärahahakemuksesi
täytettynä ja allekirjoitettuna
liitteineen työttömyyskassaan.
Helpoiten teet sen sähköisesti
työttömyyskassan eWertti Nettikassan
kautta.
Tutustu hakemuksen täyttöohjeisiin ja
hanki alla mainitut liitteet
HAKEMUKSEEN TARVITTAVAT LIITTEET
KTO/konetsto JouniTuppurainen
044 7181 270
Kuopas Oy Alpo Säppi
Leena Savinainen
Harri Miettinen
Sirpa Hiltunen
Jos jäät työttömäksi
Jäsenasioiden hoitaja
Helena Ojantie-Nissinen 044 0639 301
045 7840 6082
VARAJÄSENET

maksettua palkkaa, palkkatodistus tulisi
olla vastaavasti tätä aikaa pidemmältä
ajalta.
Palkkatodistus kannattaa pyytää
palkanlaskijalta, jolloin se tulee yleensä
heti toimittua oikealta ajalta eikä
lisäselvitystä usein tarvita.
Jos lisäselvitystä kuitenkin tarvitaan
niin kassa saa palkkatodistuksesta
samalla palkanlaskijan yhteystiedot ja
tarvittaessa voi pyytää suoraan
täydennyksen sieltä.
Liitä hakemukseen mukaan muut tarpeelliset
liitteet:







kopio lomautusilmoituksesta jos sinut on
lomautettu
kopio irtisanomisilmoituksesta, jos sinut
on irtisanottu
kopio työtodistuksesta jos työsuhteesi
päättyy
kopio muusta sosiaalietuudesta jos saat
sellaista esim. lasten kotihoidontuki
kopio viimeksi vahvistetusta
verotuksesta jos harjoitat sivutoimista
yritystoimintaa tai olet maa- tai
metsätilan omistaja
ansiotyöluettelon mahdollista
korotettua ansio-osaa varten, sen saa
tilattua Eläketurvakeskuksesta
palkkalaskelma hakujaksolle
kohdistuvista tuloista ja kopio
työsopimuksestasi, jos teet esim. osaaikatyötä
HUOM!
Kun toimitat hakemuksen oikein täytettynä ja
liität mukaan tarvittavat liitteet ilman erillistä
pyyntöä, on hakemuksen käsittely nopeampaa ja
päiväraha nopeammin tilillä.
Työttömyyskassaan tulevat hakemukset
käsitellään saapumisjärjestyksessä.
eEmeli Puhelinkassa
MILLOIN LÄHETÄT
PÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN
Työttömyyden alkamishetkestä käynnistyy
omavastuuaika, jolta päivärahaa ei makseta.
Omavastuuaika on viisi täyttä työttömyyspäivää
vastaava aika enintään kahdeksan peräkkäisen
kalenteriviikon aikana. Lähetä ensimmäinen
hakemus aikaisintaan omavastuuajan jälkeisenä
sunnuntaina.
Kun päivärahaoikeus ja päivärahan suuruus on
selvitetty, lähettää kassa postitse
päivärahapäätöksen. Tavallisesti päätös päivärahan
myöntämisestä, sen suuruudesta ja omavastuuajasta
annetaan samanaikaisesti.
Lähetä seuraava ns. jatkohakemus kassalle
seuraavan hakuajan päätyttyä, vaikkei kassalta olisi
vielä siihen mennessä tullut päätöstä päivärahan
myöntämisestä.
Päivärahaa haetaan neljän kalenteriviikon (päättyen
sunnuntaihin) tai kalenterikuukauden (päättyen
kuukauden viimeiseen päivään) jaksoissa.
Työttömyyspäivärahaa on haettava viimeistään
kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien,
josta päivärahaa haetaan maksettavaksi.
eWertti Nettikassan tai eEmeli Puhelinkassan
kautta lähetetty kokonaan työttömän ei muutettava
jatkohakemus on maksussa muutamien päivien
kuluessa hakemuksen saapumisesta. Postitse
lähetetty kokonaan työttömän jatkohakemus on
maksussa viikon kuluessa hakemuksen saapumisesta.
Päivärahatiedustelut
Työttömyyskassan henkilökohtainen puhelinpalvelu
päivystää maanantai-perjantai klo 9-15 numerossa
010 190 300.
Neuvoja 24 h/vrk numerosta 010 190 300.
eEmelissä voit tehdä kokonaan työttömän
jatkohakemuksen, saat ohjeita ja neuvoja, voit
tiedustella hakemuksen saapumis- ja maksupäivää
sekä käsittelytilannetta. eEmeli nopeuttaa
maksatusta.
Työttömyyskassan sähköinen asiakaspalvelu
www.jhl.fi
JÄSENMAKSUT VUONNA 2015
JHL:n järjestäytyneen jäsenmaksu on
1,38 prosenttia
Ennakonpidätyksen alaisesta ansiotulosta
(palkka ja luontaisedut) myös sivutoimesta,
ennakonpidätyksen alaisesta ansiotuloon
verrattavasta korvauksesta ja
ennakonpidätyksen alaisesta liiton
työttömyyskassan maksamista etuuksista
Minimijäsenmaksu 5 euroa/kk eli 60
euroa/vuosi (eräpv. 30.4.2015)
► Palkkatuloa vailla olevat, joilla ei ole
jäsenmaksuvapautusperustetta
► Eläkkeellä tai pysyvästi
työkyvyttömyyseläkkeellä olevat
► Ulkomaille muuttanut jäsen, joka ei ole
työelämässä tai opiskelemassa
► Palkattomalla työlomalla vailla ansiotuloja
oleva
►Virkavapaalla vailla ansiotuloja oleva
►Omaishoitaja, jolla ei ole muuta
palkkatuloa
KURSSIT JÄSENILLE
JHL tarjoaa jäsenilleen monenlaista
koulutusta sekä alueellisesti että
valtakunnallisesti.
Kaikille jäsenille
suunnattuja kursseja ovat muun muassa






edunvalvonnan ja yhteistoiminnan
johdantokurssi
yhdistys- ja kansalaistoiminnan kurssi
harrastetoimintaan kiinnitetyt JHL
tutuksi -kurssit, esimerkiksi valokuvaus
tai liikunta
hyvinvointiin liittyvät
virkistysviikonloput
ATK-taitojen parantamiseen liittyvät
kurssit sekä
ammattialojen erilaiset koulutuspäivät.
Kaikki jäsenkoulutuksemme löydät
koulutuskalenterista, mutta tietoa löydät
myös JHL kouluttaa 2015 -oppaasta.
Myös Työväen sivistysliitto TSL tarjoaa
monipuolista koulutusta JHL:läisille, muun
muassa esiintymiseen, työnhakutaitoihin ja
vaikuttamiseen liittyvin teemoin.
TUTUSTU
Jäsenpalvelu 24 h, avoinna joka päivä
JHL:n sähköinen asiointipalvelu on liiton
jäsenten käytössä ympäri vuorokauden. 24
h:ssa voit hoitaa mm. yhteystietojesi
ylläpidon, ilmoittaa jäsenmaksuvapautuksesta tai maksaa jäsenmaksusi.
JHL:n tuen piiriin kuuluvat TSL:n kurssit
Koulutukseen ilmoittautuminen
JHLn kursseille ilmoittaudutaan
Jäsenpalvelu 24h -palvelun kautta.
SAK-opiston eli Kiljavan opiston kursseille
haetaan niin ikään Jäsenpalvelu 24h:n
kautta.
Liiton järjestötehtävissä ja tilaisuuksissa
JHL:n jäsenet ovat vakuutettuna
Liittoturvavakuutuksessa.
JHL:n tukemille Työväen Sivistysliitto
TSL:n kursseille ilmoittaudutaan suoraan
TSL:oon.
Lisäksi vakuutukseen kuuluvat
Mitä maksaa
JHL:n järjestämä koulutus on jäsenille
pääsääntöisesti ilmaista. Liitto hoitaa
matkakulut, kurssimaksut, majoituksen ja
ruokailukulut. Lisäksi arkipäiviltä liitto
maksaa jäsenilleen verottoman
kurssiapurahan palkattomuustodistusta
vastaan.
SAK-opiston, eli Kiljavan opiston kurssit
kuuluvat liiton tuen piiriin. TSL:n kurssien
osallistumismaksun maksaa JHL.
Tutustu tarkemmin liiton maksamaan
koulutustukeen.


ammatillinen vastuuvakuutus
irtaimistovakuutus perhepäivähoitajille
Opiskelijoille vakuutuksessa on myös oma

opiskelijan ammatillinen vastuuvakuutus
Turva tarjoaa JHL:n jäsenille alennuksia myös
muista vakuutuksista.
Turvan palvelunumerot
JHL:n jäsenten valtakunnallinen
palvelunumero 010 195 109 on avoinna arkisin
klo 8.00–18.00.
Korvauspalvelujen palvelunumero 010 195 108
on avoinna maanantaista torstaihin klo 9.00–
17.00 ja perjantaisin klo 9.00–16.00.
Liittoturvavakuutus
Jäsenenä olet vakuutettu Turvassa myös
osallistuessasi järjestötehtäviin ja
–tilaisuuksiin. Liittoturvavakuutus on voimassa
Suomessa ja ulkomailla ja se korvaa muun
muassa järjestötehtävämatkalla alkavan
sairauden tai sattuvan tapaturman hoitokuluja.
Katso tarkemmat tiedot Turvan jäsensivuilta.
Vakuutukset
Turvan jäsenvakuutus
JHL on vakuuttanut
jäsenensä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa.
Kollektiivinen jäsenvakuutus sisältää
matkustajavakuutuksen ja
tapaturmavakuutuksen pysyvän haitan varalle.
Ifin vakuutusedut
Myös vakuutusyhtiö If tarjoaa
vakuutusetuja JHL:n jäsenille. Tutustu
niihin Ifin liittosivuilta.
NEULAMAJAT
Neulaniemen majat on yhdistyksen vapaaajan viettopaikka Kallaveden rannalla
Neulaniementien päässä noin 6 km
keskustasta.
Neulaniemen virkistysalueella sijaitsevat
päärakennus, Jukola (tupa ja keittiötilat),
rantasauna, seitsemän mökkiä (mökeissä
sängyt, pöytä, mikro ja jääkaappi) ja Tapio mökki
Käyttökorvaukset
JukJuko
Jukola
Neulaniemen varaukset
Vuoden 2015 varauksia otetaan vastaan
2.1.2015 alkaen. Kesäaika (kesä-, heinä- ja
elokuu) on varattu yhdistyksen jäsenten
käyttöön. Neulaniemen tiloja koskevat
sitovat varaukset tehdään yhdistyksen
toimistoon, puh. 044 063 9301.
Neulaniemen majojen ylläpito aiheuttaa
yhdistykselle vuosittain erilaisia
kustannuksia polttopuiden yms. kulujen
muodossa. Neulaniemen tilojen käytöstä
peritään hallituksen kokouksessa päätetyt
vuokraushinnat.
Neulaniemen vuokraushinnat
jäsenille 1.1.2015
◊
◊
◊
◊
◊
päärakennus 44,00 €
sauna
33,00 €
Tapio –mökki 40,00 €
mökki
16,50 €
koko alue
200,00 €
k
Kuusi aittamökkiä
Sauna
Hinnat sisältävät alv:n 10 %
Tapio -mökki
JHL-SHOP - JHL:n verkkokauppa jäsenille
SYYSKAUSI 2015
JHL-SHOP on
JHL:n jäsenten oma verkkokauppa.
Kauppaan on valittu jäsentuotteiksi
laadukkaita ja ekologisesti kestäviä ja
eettisesti valmistettuja tuotteita.
JHL-SHOPin valikoimissa on mm.
tekstiilejä, laukkuja, koruja ja käteviä
pientavaroita.
Käy kauppaan
JHL:n yhdistyksille on oma
yhdistyskauppa, josta lisätietoa löytyy
aktiivisivuilta.
JHL:n Itä-Suomen
nuorten
TOIMINTAKALENTERI
2015
KEVÄTKAUSI 2015
Verenluovutushaaste
*
Liitto tutuksi –tempaus
*
Nuorisokurssi yhdessä
Kaakkois-Suomen nuorten
kanssa
*
Yhteistyössä on voimaa päivä
JJ
Koko perheen tapahtuma
*
Tullaan tutuksi yhteinen illanvietto
*
Lätkää & Liittoa -ilta
*
Pikkujoulut
Lisätietoa tapahtumista
saat:
[email protected]
ja Facebook-sivuilta
JHL:n Itä-Suomen
nuoret.