Työaikamuodon valinta ja valinnan perusteet, joulukuu

Koulutus on tarkoitettu henkilöstöhallinnon edustajille, esimiestehtävissä toimiville, työvuorolistojen
suunnittelijoille ja eri alojen palkanlaskijoille.
Tavoite:
Koulutuksen tavoitteena on auttaa hahmottamaan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen
(KVTES:n) työaikaluku kokonaisuutena ja helpottaa löytämään ns. yleisistä työajoista oikea
työaikamuoto. Oikean työaikamuodon valinnalla voidaan vaikuttaa työaikakustannuksiin sekä työn
teettämisen mahdollisuuksiin. Oikeanlaisella työaikojen suunnittelulla pyritään vaikuttamaan
tuotettavien palvelujen tehokkaaseen järjestämiseen, toisin sanoen työajan tulee palvella toimintaa.
Vastuu työaikajärjestelyistä on työnantajalla.
KVTES:n työaikaluvussa on määräykset yleisistä työajoista, jotka ovat; 7§ Yleistyöaika, 8§
Toimistotyöaika, 9§ Jaksotyöaika ja 10§ Säännöllinen työaika 37 tuntia viikossa. Koulutuksen
tavoitteena on helpotta oikean työaikamuodon valitsemista. Lisäksi tutustutaan liukuvan työajan
käytön edellytyksiin ja ns. vuosityöaikaan.
______________________________________________________________________________
TYÖAIKAMUODON VALINTA JA VALINNAN PERUSTEET
Yleistyöaika, Toimistotyöaika, Jaksotyöaika
ja Säännöllinen työaika 37 tuntia viikossa
Oulu 1.12.2015
Kuopio 3.12.9.2015
Seinäjoki 10.12.2015
Työaikamuodon valinta ja valinnan perusteet
Aika ja paikka:
Oulu 1.12.2015; Hotelli Lasaretti, Kasarmintie 13
Kuopio 3.12.2015; Sokos Hotel Puijonsarvi, Minna Canthin katu 16
Seinäjoki 10.12.2015; Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27
Kohderyhmä:
Henkilöstöhallinnon edustajat, esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen
suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat.
Kouluttaja:
Kouluttaja Seppo Koskela
Hinta:
200€ /hlö + alv 24 %
Hinta sisältää koulutusmateriaalin lisäksi lounaan ja kahvit
Osallistujamaksu laskutetaan koulutuspäivän jälkeen
Ilmoittautuminen:
Voit ilmoittautua koulutukseen kahdella vaihtoehtoisella tavalla viimeistään:
Oulu 16.11.2015, Kuopio 16.11.2015 ja Seinäjoki 25.11.2015
kotisivujen kautta http://www.aluekehityssaatio.fi/kaikki-koulutuksetkuukausittain
tai puhelimitse numeroon 017 760 7700
Peruutus:
Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
Tämän jälkeen tapahtuvista peruutuksista veloitetaan 50 %
ilmoittautumismaksusta. Mikäli peruutuksen syynä on sairaus ja siitä toimitetaan
hyväksyttävä kirjallinen selvitys, laskutusta ei suoriteta. Jos ilmoittautunut jää
tulematta tilaisuuteen, eikä peruuta ilmoittautumistaan, laskutetaan koko
osallistumismaksu.
Jos tilaisuus jostakin syystä peruuntuu, lähetetään siitä tieto osanottajille
sähköpostilla.
Peruutukset osoitteeseen [email protected]
OHJELMA
08.15
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
08.30
Koulutustilaisuuden avaus ja tavoite, Seppo Koskela
YLEISTÄ
Työaika palvelujen tuottamisen välineenä
Työnantajan työnjohto- ja valvontaoikeus oikeus (ns. direktio - oikeus)
TYÖAIKA
 Työaikalain alaiset viranhaltijat
 Työaikamääräyksistä poikkeaminen
TYÖAJAKSI LUETTAVA AIKA
 Työaika (miten työaika eräissä tilanteissa määritellään)
 Varallaoloaika
SÄÄNNÖLLISET TYÖAJAT
Yleiset työaikamuodot
 Yleistyöaika
 Toimistotyöaika
 Jaksotyöaika
 Säännöllinen työaika 37 tuntia viikossa
Mitä tulee huomioida jos työaika järjestetään keskimääräiseksi edellä mainituissa
työaikamuodoissa.
SÄÄNNÖLLISEN TYÖAJAN YLITTÄMINEN JA TYÖAIKAKORVAUKSET
 Vuorokauden, työviikon ja työaikajakson alkaminen
 Hätätyö
 Työaikakorvaukset ja niiden suorittamisedellytykset sekä suorittamisajankohta
LEPOAJAT
 Viikoittainen vapaa-aika
 Päivittäiset lepoajat
 TAL:n mukainen vuorokausilepo
TYÖAIKA-ASIAKIRJAT JA YÖTYÖ
 Työajan tasoittumisjärjestelmä
 Työvuoroluettelo, sen noudattaminen ja muuttaminen
TYÖAIKAMÄÄRYKSISTÄ POIKKEAMINEN (3 § ns. vuosityöaika)
LIUKUVA TYÖAIKA (LIITE 15)
Osanottajien kysymykset
15.00
Koulutuspäivän päätös, turvallista kotimatkaa!
Etukäteiskysymykset toivotaan viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta Aluekehityssäätiöön;
[email protected]
11.00 – 11.45
13.15 – 13.30
Lounas
Päiväkahvi