KoKon toimintasuunnitelma 2015_2016

Ko-Ko ry, TOIMINTASUUNNITELMA 2015 - 2016
Keskustan koulun vanhempainyhdistys
39500 IKAALINEN
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 - 2016
25. toimintavuosi
Ko-Ko ry toteuttaa tarkoitustaan tukemalla kodin, oppilaiden ja koulun yhteistyötä.
Alkavan kauden aikana jatketaan toimintaa perinteiseen malliin.
VUOSIKOKOUS JA JOHTOKUNNAN KOKOUKSET
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidetään tiistaina 29.9.2015 klo
18.00 Oma Tuvalla. Vanhempainkahvilat pidetään noin kerran kuussa ja niihin
osallistuvat sekä vuosikokouksessa valitut johtokunnan jäsenet että kaikki muut
aktiiviset Keskustan Koulun oppilaiden vanhemmat. Johtokunnan kokouksia
pidetään tarvittaessa, mikäli joku asia vaatii nopeaa päätöksentekoa, ja niihin
osallistuvat valitut johtokunnan jäsenet.
TOIMINTA LASTEN JA NUORTEN HYVÄKSI
Lahjoitukset ja tuet




Yhdistys tukee kauden aikana mahdollisuuksien mukaan koulun ja oppilaiden
järjestämiä tapahtumia, matkoja, vierailua yms. hankkeita ja projekteja
edellisvuosien tapaan.
Yhdistys tukee mahdollisuuksien mukaan paikallista toimintaa nuorten hyväksi.
Yhdistys jakaa vuosittaiset stipendit Keskustan Koulun päättäville oppilaille
kevätjuhlassa perinteiseen tapaan.
Yhdistys jakaa perinteiset kunniakirjat luokittain esimerkillistä kaveruutta
osoittaneille oppilaille, oppilaat valitaan opettajien ehdotuksesta.
Tapahtumat



Yhdistys osallistuu aktiivisesti koulussa järjestettäviin tapahtumiin, niiden
suunnitteluun ja toteutukseen vanhempien avulla ja työpanoksella.
Yhdistys tai yhdistyksen nimeämä vanhempien edustaja osallistuu
kuutostenkurssin suunnitteluun.
Vanhempainyhdistys tarjoutuu koulun ja kodin päivän suunnitteluun mikäli päivä
pidetään.
KODIN, OPPILAIDEN JA KOULUN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN


Pyritään edelleen kehittämään ja edesauttamaan kodin ja koulun / oppilaiden,
opettajien ja vanhempien yhteistyötä.
Ideoidaan uusia toteuttamiskelpoisia yhteistyön mahdollisuuksia.