Honkatukia

Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2015
Katsauksia ja keskusteluja
Miksi Suomi sukeltaa – lastuja 2010-luvulta
Juha Honkatukia1
Suomen talouden huono viimeaikainen
kehitys ja siihen vaikuttaneet tekijät ovat
hyvin tunnettuja, ja niistä on vedetty vahvoja talouspoliittisia johtopäätöksiä. Huonojen uutisten lista alkaa vientiteollisuuden
suuntautumisesta investointitavaroiden
tuotantoon, joiden kysyntä kärsii Euroopan hitaasta elpymisestä; listaa jatkavat
Venäjän supistuva talous, jonka vaikutuksille Suomi on myös erityisen altis; Nokian
alamäestä johtuva tuottavuuden romahdus;
sekä viennin heikentynyt hintakilpailukyky. Supistuvan talouden takia Suomen julkinen velka on kasvanut viime vuosina nopeasti. Poliittisia johtopäätöksiä edustavat
hallituksen huonon kierteen katkaisemista
tavoitteleva julkistalouden sopeutusohjelma
ja kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävät
rakenneuudistukset. Tämän kokonaisuuden
se on nimennyt strategiseksi ohjelmaksi.
VATT:n tuoreessa raportissa tarkastellaan
Suomen talouden kehitystä vuoteen 2030
asti. Raportin keskeisiä havaintoja on, että Suomen talouden rakenne on muuttunut
sekä toimialojen näkökulmasta että tuoterakenteen osalta. Tällä voi olla suuri merkitys talouspolitiikan kannalta, koska ei ole
selvää, että palvelualojen kehitystä tuetaan
parhaiten toimenpiteillä, jotka ovat pitkään
toimineet teollisuuden kohdalla. Raportissa
arvioidaan kuitenkin, että hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ja eläkeuudistus
vahvistavat toteutuessaan talouden kasvupotentiaalia. Kysymystä siitä, kuinka suuri merkitys on ollut investointiympäristön
muuttumisella, maailmankaupalla tai kotimaisilla työmarkkinoilla ei sen sijaan ole
aiemmin juuri avattu. Tässä artikkelissa
Juha Honkatukia, KTT, dosentti, Senior Principal Scientist, VTT Research Centre
1
35
Katsauksia ja keskusteluja
Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2015
Kuvio 1. Tarjontaerien vaikutukset bruttokansantuotteeseen vuosina 2005 – 2015
Kontribuutiot BKT:hen, tarjontaerät
10
8
6
4
2
0
-2
Kokonaistuottavuus
Pääomapanos
tarkastellaan talouden kehitystä historiallisen tarkastelun avulla.
Millainen sitten on se muuttunut rakenne,
jota pyritään korjaamaan? Koko kansantalouden tasolla viime vuosien huonon kehityksen ja tuottavuuden kasvun yhteys on
helposti nähtävissä. Kuvioon 1 on kuvattu
kansantuotteen kehitys tarjontaerien kontribuutioiden valossa vuosien 2005 ja 2015
(arvio) välillä. Kun kansantuote kasvoi vuodesta 2005 vuoteen 2008 noin yhdeksän prosenttia, se ei vuonna 2009 tapahtuneen yli
viiden prosentin romahduksen jälkeen ole
vieläkään saavuttanut vuoden 2008 tasoa.
Koko kansantalouden tasolla keskeinen syy
on ollut tuottavuuden romahtaminen vuonna
2009. Myös työvoimapanoksen kasvukontribuutio on edelleen negatiivinen eikä ole toipunut vuoden 2008 tasolle. Rakennemuutos
näyttäytyy jo selvemmin, kun tarkastellaan
vain kansantuotteen käytön pääeriä. Kuviossa 2 tarkastellaan huoltotaseen kehitystä
36
Työvoimapanos
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
-6
2005
-4
Hyödykeverot
vuodesta 2008 vuoteen 2015. Kuvio havainnollistaa, kuinka ensi sijassa viennin äkillinen romahdus vuonna 2009 on kansantuotteen laskun takana. Vienti ei myöskään ole
elpynyt, vaan sen kasvukontribuutio vuodesta 2008 lähtien on edelleen negatiivinen. Sama pätee myös investointeihin. Yksityinen
ja julkinen kulutus ovat sen sijaan kasvattaneet kansantuotetta lähes kaikkina vuosina.
Kuviosta ilmenee myös, kuinka tuontikin on
supistunut, mikä kuvannee ennen kaikkea
välituotteiden ja investointihyödykkeiden
tuonnin vähenemistä.
Tarjontanäkökulmasta on siis selvää, että
kansantalouden toipuminen on sekä tuottavuuskasvun että työn tarjonnan kasvattamisen varassa. Kysyntänäkökulma korostaa
viennin elvytystä, johon strateginen ohjelma
tähtää pyrkimällä kohentamaan hintakilpailukykyä sekä työn tarjontaa kasvattamalla
että lähivuosien palkkainflaatiota hidastamalla.
Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2015
Katsauksia ja keskusteluja
Kuvio 2. Huoltotaseen erien vaikutukset bruttokansantuotteeseen vuosina 2005 - 2015
Kontribuutiot bkt:hen, huoltotaseen erät
(kumulatiivinen muutos vuodesta 2008)
15
10
5
0
-5
-10
-15
2009
Kulutus
2010
2011
Investoinnit
2012
Julkinen sektori
Vienti
Mutta entä jos mennään syvemmälle?
Näyttäytyvätkö tuottavuuden romahdus ja
heikko hintakilpailukyky keskeisinä ongelmina myös historiallisessa tarkastelussa,
jossa talouden kehitystä tarkastellaan eksogeenisten tekijöiden vaikutusten hajotelmana, ja jossa pyritään eristämään osatekijöiden vaikutukset tarkasteltavaan muuttujaan?
Tällaisessa tasapainomallein tehtävässä
historiallisessa tarkastelussa tarkastellaan
toteutunutta kehitystä talouden rakenteellisten parametrien muutoksen valossa. Nämä
muutokset kuvaavat kulutustottumuksissa ja
esimerkiksi säästämisasteessa toteutuneita
muutoksia, hyödykkeiden viennin ja vienti- ja tuontihintojen muutoksia, toimialojen tuotannon tai tuottavuuden muutoksia
tai vaikkapa investointien tuotto-odotusten
muutoksia. Talouspolitiikassa – julkisessa
kulutuksessa, tulonsiirroissa ja verotuksessa
– tapahtuneita muutoksia pidetään tarkastelussa niin ikään rakenteellisina. Muutoksia
2013
2014
2015
Varastojen muutos
Tuonti
kohdellaan eksogeenisina, ja simuloinnin
avulla pyritään vastaamaan kysymykseen:
kuinka esimerkiksi kansantuote olisi muuttunut, jos vain kyseinen eksogeeninen muutos olisi toteutunut?
Tässä vuosien 2008 ja 2014 välillä tapahtuneet muutokset on jaoteltu seitsemään ryhmään:
1. Työmarkkinat: reaalipalkkojen muutos
2. Pääoma: toimialakohtaisen pääomakannan muutos
3. Väestö: työikäinen, vanhus- ja koko
väestön muutos
4. Makrotalous: ulkomaisten sijoitusten
tuoton muutokset, investointien tuotto-odotusten muutokset, kotitalouksien kulutusalttiuden muutokset
5. Maailmantalous: viennin trendien sekä vienti- ja tuontihintojen muutokset
6. Teknologia: toimialakohtainen kokonaistuottavuuden muutos
37
Katsauksia ja keskusteluja
Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2015
Kasvuvaikutus, prosenttia vuodesta 2008
Kuvio 3. Vuosien 2008 – 2014 talouskehityksen historiallinen simulaatio
Kansantuotteen kasvu 2008 - 2014
30,0
20,0
10,0
0,0
-10,0
-20,0
-30,0
-40,0
Työmarkkinat
Pääoma
Väestö
Makrotalous
Maailmantalous
Teknologia
Talouspolitiikka
Kansantuote
-2,1
-1,5
0,3
-1,2
1,1
1,1
0,3
Tuotantopotentiaali
-0,1
-0,8
0,2
-0,1
0,0
0,4
-0,1
Investoinnit
3,1
1,2
3,0
-13,4
4,0
-15,5
8,2
Työllisyys
7. Talouspolitiikka: Julkisen kulutuksen
ja investointien muutokset, välillisen
ja välittömän verotuksen muutokset,
tulonsiirtojen muutokset
Kuvioon 3 on koottu historiallisen simuloinnin tuloksia eräiden makrotason muuttujien osalta. Talouspolitiikan kannalta keskeinen kysymys on, miksi työttömyys on kasvanut? Historiallisen tarkastelun valossa tähän
on neljä pääsyytä. Ensinnäkin, reaalipalkat
ovat liian korkeat, ja ne yksinään selittäisivät
työllisyyden reilun viiden prosentin heikkenemisestä kolme neljäsosaa. Mutta syitä on
muitakin. Makrotaloudelliset tekijät yksinään olisivat heikentäneet työllisyyttä noin
kahdella prosentilla, ja teknologinen kehitys
lähes yhtä paljon. Viimeisenä merkittävänä
tekijänä näyttäytyy myös pääomakannan
lasku, joka yksin olisi laskenut työllisyyttä
vajaan puolentoista prosentin verran. Maa-
38
-3,6
-1,4
0,1
-1,9
2,1
-1,7
1,6
Yksityinen
kulutus
0,0
-1,1
1,9
2,0
-0,4
2,8
-4,3
Julkinen
kulutus
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
15,3
Vienti
Tuonti
-7,2
-4,1
-2,3
-0,4
4,3
7,3
-6,9
-1,0
-1,6
0,8
-1,8
3,7
0,6
-1,1
ilmantalouden vaikutus sen sijaan on ollut
positiivinen, mikä kuvaa myös viennin muutosta työvoimavaltaisempien toimialojen
tuottamien hyödykkeiden ja palvelujen valmistukseen. Myös talouspolitiikka on ollut
työllisyyttä tukevaa.
Silmiinpistävää tuloksissa on myös investointien lasku, jonka takana ovat ennen kaikkea teknologian vaikutus – muutos vähemmän pääomaintensiiviseen suuntaan – sekä
makrotalouden alle sijoittuva tuotto-odotusten heikkeneminen. Näistä vaikutuksista
edellinen heijastaa rakennemuutosta, mutta
jälkimmäinen viittaa siihen, että investointiilmapiiri on pysynyt epäsuotuisana. Talouspolitiikka sen sijaan on tukenut investointeja. On silmiinpistävää, että työmarkkinatekijät eivät selitä investointien laskua.
Viennin osalta reaalipalkat näyttäytyvät
keskeisenä syynä viime vuosien heikkoon
Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2015
kehitykseen. Hintakilpailukyky on siis historiallisen tarkastelun mukaan heikko. Maailmantalouden vaikutus on olut positiivinen,
muun muassa vaihtosuhde on kehittynyt
suotuisasti pitkän heikkenemisen kauden
jälkeen. Teknologian kehitys ja talouspolitiikka ovat molemmat tukeneet viennin
kasvua. Pääomakannan lasku sen sijaan on
heikentänyt vienninkin kehitystä.
Koko kansantuotteen osalta reaalipalkat ja
pääomakannan pieneneminen näyttäytyvät
keskeisinä syinä laskuun, kun sen sijaan teknologian vaikutus on vuoteen 2014 mennessä jo positiivinen. Kuviossa on myös raportoitu potentiaalisen kansantuotteen muutos,
johon eniten on vaikuttanut pääomakannan
supistuminen.
Historiallisen simulaation valossa näyttää selvältä, että huoli reaalipalkoista on
perusteltua sekä viennin että työllisyyden
näkökulmista. On myös selvää, että talouspolitiikalla on ollut monella tapaa elvyttävä
vaikutus, jota ilman kansantuote olisi sukeltanut vielä syvemmälle. Talouspolitiikan
mahdollisuuksien rajallisuutta osoittaa kuitenkin se, että vaikka reaalipalkkakehitys ja
talouspolitiikka ovat tukeneet investointeja
– on silti investointien supistuminen tuotantopotentiaalin keskeisin selittäjä.
Katsauksia ja keskusteluja
Lähteet:
Juha Honkatukia ja Markku Lehmus (tulossa):. Suomen talous 2015–2030: Laskelmia politiikkatoimien vaikutuksesta. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT,
Tutkimuksia, Helsinki.
Juha Honkatukia and Kimmo Marttila
(2011): The effects of energy taxes on
energy consumption in Finland between
1995 and 2004 – An historical analysis
using the VATTAGE model. Research reports 162, VATT, Helsinki.
Juha Honkatukia (2009): VATTAGE – A
Dynamic, Applied General Equilibrium
Model of the Finnish Economy. Research
reports 150, VATT, Helsinki.
39