Lausunto Hollolan kunnalle

LAUSUNTO
1.7.2015
Orimattilan ympäristölautakunta
Orimattilan kaupunki
PL 46
16301 ORIMATTILA
Hollolan kunta
Lausunto vesihuollon kehittämissuunnitelmasta
PL 66
15871 HOLLOLA
Viite
Lausuntopyyntönne 20.5.2015 Hollolan kunnan vesihuollon
kehittämissuunnitelmaluonnoksesta 2015-2025;
lisäaikapyyntömme 2.6.2015 sähköpostitse Hollolan kunnan tekniselle johtajalle Heikki
Salonsaarelle
Orimattilan ympäristölautakunta antaa seuraavanlaisen lausunnon Hollolan kunnan vesihuollon
kehittämissuunnitelmaluonnoksesta 2015-2025:
Kehittämissuunnitelman mukaan pääosa Hollolan jätevesistä syntyy Salpausselän pohjoispuolella niin, että
niiden luontainen valuma-alue ja purkuvesistö olisi muualla kuin Porvoonjoen valuma-alueella. Orimattilan
ympäristölautakunnan mielestä Porvoonjoen nykytilan parantaminen hyvään tilaan ei ole mahdollista ilman
Porvoonjokeen laskettavan jäteveden määrän vähentämistä. Tällaisiin toimiin ryhtyminen ja Porvoonjoen
ympäristöriskien pienentäminen kuuluu ottaa huomioon alueiden kokonaisvaltaisissa
kehittämissuunnitelmissa. Orimattilan ympäristölautakunnan mielestä Hollolan kunnan tulisikin ryhtyä
etsimään jätevesilleen sellaista vaihtoehtoa, joka mahdollistaisi jätevesien purkupaikan Porvoonjoen
valuma-alueen ulkopuolelle eli sille alueelle missä jätevesi pääsääntöisesti syntyy. Jätevesien purkupaikan
siirto aikoinaan Vesijärvestä Porvoonjokeen on todistettavasti pilannut Porvoonjoen veden laadun ja
aiheuttanut kohtuutonta haittaa Orimattilan kaupungille. Siirrosta tehneille päätöksentekijöille nykytilanne
on ilmeisesti syntynyt ’ennalta arvaamattomasti’. Raskaimman maksumiehen roolin ovat saaneet muut
Porvoonjoen varrella olevat kunnat. Hollolan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa kerrotaan, että
vesistöjen virkistyskäyttöarvot ovat merkittäviä niin vakituisille kuin loma-asukkaille. Tämä pitää paikkansa
myös Porvoonjoen varrella olevissa muissa kunnissa.
Herralan tasausaltaan ja Salpakankaan sako- ja umpikaivolietteiden varavastaanottoaseman
ympäristöriskinarviointi tulee päivittää säännöllisesti. Riskeistä tulee myös tiedottaa niille kunnille ja niille
viranomaisille, joita ne koskevat.
Ojajärven osalta ympäristölautakunta esittää, että järven valuma-alueella olevien kuntien kesken
pidettäisiin säännöllisesti yhteyttä järven kokonaisvaltaisen ekologisen tilan seuraamiseksi ja
parantamiseksi.
Myös Hollolan pohjavesialueet ovat tärkeitä Orimattilan pintaveden määrään ja laatuun nähden sijaiten
Porvoonjoen valuma-alueen latvoilla. Hollolan kehittämissuunnitelmassa tuleekin ympäristölautakunnan
mielestä laatia ympäristöriskinarviointi Hollolan alueen pohjavesivarojen käytön määrästä ja sen
vaikutuksesta Porvoonjoen ekologiseen tilaan normaalissa tilanteessa ja kriisiaikana.
Lopuksi ympäristölautakunta katsoo, että ympäristöriskien ennakointi ja seuranta on jatkossa hyvin tärkeää
vesihuollon kehittämissuunnitelman kannalta. Strategisen yleiskaavan tavoitteiden tulisi vähentää alueen
ympäristöriskejä ja nämä tavoitteet tulisi näkyä myös Hollolan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa.
Orimattilassa 1.7.2015
ORIMATTILAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA
Orimattilan kaupunki
PL 46
16301 ORIMATTILA