Aikataulukirje julkaistu

HELSINKI 24.-26-7-2015 - 1
HELSINKI 24.7.-26.7.2015
Perjantaina 24.7.2015 arvostellaan FCI:n ryhmät 4, 5, 6, 7
Lauantaina 25.7.2015 arvostellaan FCI:n ryhmät 2, 3, 8
Sunnuntaina 26.7.2015 arvostellaan FCI:n ryhmät 1, 9, 10
http://www.showlink.fi/eukanubasummershow15
Tervetuloa näyttelyymme!
Oheisena koirasi näyttelynumero, joka oikeuttaa
yhden henkilön sisäänpääsyyn ja näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu. Muistathan ottaa mukaasi
koiran rekisterikirjan, rokotustodistukset,
numerolapun sekä hakaneulan numerolapun
kiinnittämistä varten. Varaa lisäksi koirallesi
makuualusta ja vesikuppi. Muista myös itsellesi
säänmukaiset vaatteet.
Näyttelypaikka
Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus sijaitsee
Vanhan Tuusulantien varrella, ks. takasivun
kartta. Näyttelypaikan osoite on Tuomarinkyläntie 1, 00690 Helsinki. Näyttelypaikalle on hyvät
julkiset bussiyhteydet mm. Helsingin keskustasta.
Aikataulut ja reitit löydät www.hsl.fi.
Saapuminen näyttelyyn
Rokotusten tarkastus alkaa klo 8.00. Koirien on
oltava paikalla noin tuntia ennen kyseisen rodun
arvioitua arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään
klo 12.00. Näyttely on drive-in, joten rodun
arvostelun jälkeen saavat poistua kaikki muut
paitsi ROP-koirat, ROP-veteraanit sekä rotunsa
parhaisiin kasvattajaluokkiin kuuluvat koirat.
Ryhmäkilpailut alkavat n. klo 15.00.
Tiedustelut
Ilmoittautumisia koskevat tiedustelut: Showlink
Oy (arkisin klo 11–17) puh. (09) 887 30 320, email:
[email protected].
Muut tiedustelut: Näyttelyinfo puh. /tel. + 358
41 7049 030 (emme voi vastata tekstiviesteihin),
e-mail: [email protected]
Peruutukset
Näyttelytoimikunta on joutunut tekemään
muutamia tuomarimuutoksia, jotka selviävät
oheisesta aikataulusta. Mikäli haluat peruuttaa
koirasi osallistumisen tuomarinmuutoksen takia
(merkitty aikatauluun *-merkillä), palauta takasivun kaavake sen yhteydessä olevien ohjeiden
mukaisesti.
Rokotusmääräykset
Näyttelyssä noudatetaan Suomen Kennelliiton
hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Tarkastamme näyttelyyn tultaessa jokaisen koiran rokotustodistukset. Koiralla tulee olla rokotustodistus
(rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on
merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä,
koiran tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Jotta
koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla
olla voimassa seuraavat rokotukset:
Penikkatautirokotus: Penikkatautirokotus annetaan pennulle kaksi kertaa. Tehosterokotteesta
tulee tapahtumahetkellä olla kulunut vähintään
21 vrk (kolmen viikon varoaika). Ensimmäinen tehosterokote on voimassa 1 vuoden. Vuoden iässä
tai vanhempana annetut tehosteet ovat voimassa
ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.
Raivotautirokotus (rabies): Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtumahetkellä
olla kulunut vähintään 21 vrk
(kolmen viikon varoaika). Alle vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on voimassa 1 vuoden. Vähintään vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus
on voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon
mukaisesti. Jos koiran rokotus on vanhentunut,
tulee rokotus kaikissa tapauksissa uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa (kolmen viikon
varoaika).
2 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
Tartuntatauteihin liittyviä määräyksiä
Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan
maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin
tms. tarttuvaan mahasuolikanavan tulehdukseen,
koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin
se on ollut vähintään kaksi viikkoa oireeton. Sama
rajoitus koskee myös saman talouden oireettomia
koiria. Ulko- ja sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä
tapahtumassa.
Tunnistusmerkintä
Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton
virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa.
Tunnistusmerkintänä hyväksytään tatuointi tai
mikrosiru. Tunnistusmerkinnöistä hyväksytään
takautuvasti 1.1.2009 alkaen kaikki ISO 11784
standardin mukaiset mikrosirut, joissa ei ole
maakoodia käytössä. Sitä ennen rekisteröidyille
koirille on hyväksytty ainoastaan Datamars ja Lifechip (ent. Indexel) -merkkiset mikrosirut Suomessa
tunnistusmerkityille koirille. 1.1.2010
alkaen rekisteröidyille koirille hyväksytään ainoastaan maakoodittomat standardin mukaiset
tunnistusmerkintämikrosirut (koskee Suomessa
tunnistusmerkittyjä koiria). Tunnistusmerkinnät
tarkastetaan pistokokein. Koira, jota ei ole tunnistusmerkitty, suljetaan pois näyttelystä.
Mikäli tatuointi on epäselvä, koira saa osallistua,
mutta omistajan on huolehdittava siitä, että koira
tunnistusmerkitään uudelleen ja uudesta merkitsemisestä toimitetaan todistus näyttelytoimikunnalle kuukauden sisällä näyttelystä.
Pysäköinti, hinnat ja muuta tärkeää
Pysäköintialueet ovat rajalliset. Suosi mahdollisuuksien mukaan yleisiä kulkuvälineitä. Näyttelyalueen porttien sisäpuolella on pienehkö alue,
jossa peritään 10 euron parkkimaksu. Porttien
ulkopuolella on isompi ilmainen pysäköintialue,
jonka vapaille paikoille liikenteenohjaajat neuvovat. Näyttelyalueen portin läheisyydessä on
purkupaikka. Autoja ei saa pysäköidä läheisen
ratsastuskoulun tielle eikä yleisten liikennesääntöjen
vastaisesti.
Näyttelyalueella toimii hyvin varustettu
kanttiini ja paikalla on myös erilaisia koiratarvikkeiden myyntipisteitä. Ei pankkiautomaattia.
•
•
•
Sisäänpääsy 5,00 €, alle 7 v. ilmainen
Pysäköinti 10,00 € porttien sisällä
Luettelo 6,00 €
HUOM!
Pelastuslaitoksen määräyksestä pelastustielle ei
saa pystyttää trimmauspöytiä eikä koirien kuljetuslaatikoita. Koiria ei saa jättää kuumaan autoon!
Liikenteenohjaajat valvovat määräyksen toteutumista alueella.
Eukanuba-osastolla tuotetarjouksia ja kasvattajille oma lounge-alue
Kasvattaja, tule tutustumaan Eukanuban kasvattajakerhoon! Ryhmäkilpailuiden ruokapalkinnot ovat
noudettavissa palkintopallilta saatavaa lipuketta
vastaan Eukanuba-teltalta välittömästi ryhmäkilpailuiden päätyttyä
Antidoping-valvonta
Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät
antidopingsäännöt ovat astuneet voimaan
1.1.2007. Dopingvalvonta koskee kaikkia Suomen
Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä, kilpailuja ja
kokeita. Ajankohtaisinta tietoa osoitteessa www.
kennelliitto.fi
Palkinnot
Kunniapalkintoesineet voi noutaa näyttelyn
toimistosta näyttelyn ajan esittämällä arvostelulomake. Palkintoja ei lähetetä postitse.
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 3
Arvioitu aikataulu - Estimated Timetable
PERJANTAI - FRIDAY
KEHÄ 1
Kari Järvinen
Harjoitusarvostelija Riitta Niemelä - setterit
#punainen irlaninsetteri
#punavalkoinen irlanninsetteri
#englanninsetteri
#gordoninsetteri
#lyhytkarvainen unkarinvizsla
#karkeakarvainen unkarinvizsla
RING 1
Kari Järvinen
33
Trainee judge Riitta Niemelä - Setters
#Irish Red Setter
12
#Irish Red and White Setter
4
#English Setter
11
#Gordon Setter
2
#Hungarian Vizsla Short-haired
3
#Hungarian Vizsla Wire-haired
1
KEHÄ 2
RING 2
KEHÄ 3
RING 3
Eeva Rauala
Trainee judge Riitta Niemelä - all breeds
lyhytkarvainen saksanseisoja
karkeakarvainen saksanseisoja
pitkäkarvainen saksanseisoja
stabyhoun
auvergnenseisoja
bracco italiano
bourbonnaisinseisoja
braque de l´ariege
pienimünsterinseisoja
sininenpicardienspanieli
tsekinseisoja
Ann-Christine Johansson, Sweden
spitzien mittaus
saksanpystykorva, kleinspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, kleinspitz, muut värit
saksanpystykorva, kleinspitz, valkoinen
saksanpystykorva, mittelspitz, musta ja ruskea
saksanpystykorva, mittelspitz, muut värit
saksanpystykorva, mittelspitz, valkoinen
KEHÄ 4
Renee Sporre-Willes, Sweden
suomenlapinkoira
- urokset
- nartut lapinporokoira
karjalankarhukoira
11:00
Eeva Rautala
33
Harjoitusarvostelija Riitta Niemelä - kaikki rodut
Short-haired German Pointer
10 11:00
Wire-haired German Pointer
1
Long-haired German Pointer
1
Stabyhoun8
Braque d’Auvergne
4 12:15
Bracco Italiano
2
Braque du Bourbonnais
1
Braque de l´Ariege
1
Small Münsterländer
3
Blue Picardy Spaniel
1
Cesky Fousek
1
Ann-Christine Johansson, Sweden
47
measurement of Spitzes
Kleinspitz (Miniature Spitz), black/brown
4
Kleinspitz (Miniature Spitz), other colours
13
Kleinspitz (Miniature Spitz), klein, white
4
Mittelspitz (Medium size Spitz), black/brown 8
Mittelspitz (Medium size Spitz), other colors 15
Mittelspitz (Medium size Spitz), white
3
10:00
10:30
11:30
RING 4
Renee Sporre-Willes, Sweden
Finnish Lapphund
- Dogs
- Bitches Lapponian Herder
Karelian Bear Dog
4 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
47
30
20
10
8
4
10:00
11:45
suomenpystykorva
pohjanpystykorva
KEHÄ 5
Knut-Sigurd Wilberg, Norway
mäyräkoirien mittaus
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira karkeakarvainen
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira pitkäkarvainen
mäyräkoira, kaniinimäyräkoira lyhytkarvainen
mäyräkoira, kääpiömäyräkoira lyhytkarvainen
mäyräkoira, lyhytkarvainen
pointteri
KEHÄ 6
Jeff Horswell, United Kingdom
mäyräkoira, kääpiömäyräkoira karkeakarvainen
mäyräkoira, karkeakarvainen
Mark Cocozza, United Kingdom
saksanpystykorva, keeshond
faaraokoira
mäyräkoira, kääpiömäyräkoira pitkäkarvainen
mäyräkoira, pitkäkarvainen
Finnish Spitz
3
Norrbottenspitz2
RING 5
Knut-Sigurd Wilberg, Norway
37
measurement of Dachshunds
Rabbit Dachshund, Wire-haired
4
Rabbit Dachshund, Long-haired
6
Rabbit Dachshund, Smooth-haired
5
Dachshund, Miniature Smooth-haired
8
Dachshund, Standard Smooth-haired
8
English Pointer
6
RING 6
Jeff Horswell, United Kingdom
Dachshund, Miniature Wire-haired
Dachshund, Standard Wire-haired
Mark Cocozza, United Kingdom
Wolfsspitz (Keeshond)
Pharaoh Hound
Dachshund, Miniature Long-haired
Dachshund, Standard Long-haired
35
16
19
54
14
9
19
12
KEHÄ 8
RING 8
KEHÄ 9
RING 9
KEHÄ 10
RING 10
Rainer Vuorinen
portugalinpodengo, sileäkarvainen, pieni
portugalinpodengo, karkeakarvainen, pieni
portugalinpodengo, karkeakarvainen, keskikokoinen
shikoku
saksanpystykorva, pomeranian
Arja Koskelo
dreeveri
basset artésien normand
bretagnenbassetti
petit basset griffon vendéen
grand basset griffon vendéen
dunkerinajokoira
pesukarhukoira
petit bleu de gascogne
sveitsinajokoira, berninajokoira
sveitsinajokoira, luzerninajokoira
suomenajokoira
Rune Fagerström
jämtlanninpystykorva
harmaa norjanhirvikoira
eurasier
ibizanpodenco, lyhytkarvainen
thai ridgeback
volpino italiano
kainkoira
lunnikoira
perunkarvatonkoira, iso
cirneco dell’etna
Davida Brown, New Zealand
akita
chow chow
basset hound
Ben Luxton, Australia
rhodesiankoira
basenji
10:00
10:30
10:30
12:30
Rainer Vuorinen
31
Podengo Portuguese Smooth-haired Miniature 6 10:00
Podengo Portuguese Wire-haired Miniature
1
Podengo Portuguese, Wire-haired Medium size 1
Shikoku1
Zwergspitz (Pomeranian)
22
Arja Koskelo
27
Drever
112:00
Basset Artésien Normand
1
Basset fauve de Bretagne
1
Petit Basset Griffon Vendéen
2
Grand Basset Griffon Vendéen
3
Dunker Hound
1
Black and Tan Coon Hound
1
Petit Bleu de Gascogne
1
Swiss Hound, Bernese Hound
1
Swiss Hound, Lucerne Hound
1
Finnish Hound
14
Rune Fagerström
45
Swedish Elkhound
10 11:00
Norwegian Elkhound, grey
9
Eurasier
612:00
Ibizan Hound, Smooth-haired
6
Thai Ridgeback
4
Volpino Italiano
5
Kai1
Norwegian Lundehund
1
Peruvian Hairless Dog Large
1
Cirneco dell’Etna
2
Davida Brown, New Zealand
26
Akita
1610:00
Chow Chow
7
Basset Hound
3
Ben Luxton, Australia
30
Rhodesian Ridgeback
13 12:00
Basenji17
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 5
KEHÄ 11
RING 11
KEHÄ 13
RING 13
KEHÄ 18
RING 18
Liz Cartledge, United Kingdom
dalmatiankoira
- urokset
- nartut beagle
japaninpystykorva
Peggy Beisel-Mcllwaine, Usa
länsigöötanmaanpystykorva
islanninlammaskoira
buhund
weimarinseisoja, lyhytkarvainen
Doris Cozart, Usa
samojedinkoira
siperianhusky
shiba
alaskanmalamuutti
amerikanakita
meksikonkarvatonkoira, iso
William Browne-Cole, United Kingdom
Junior handler
- nuoremmat
- vanhemmat
Liz Cartledge, United Kingdom
Dalmatian
- Dogs
- Bitches Beagle
Japanese Spitz
Peggy Beisel-Mcllwaine, Usa
Swedish Vallhund
Iceland Sheepdog
Norwegian Buhund
Weimaraner Short-haired
43
3410:00
18
16
512:00
4
20
11 12:30
4
3
2
Doris Cozart, Usa
Samoyed
Siberian Husky
Shiba
Alaskan Malamute
American Akita
Mexican Hairless Dog Standard
82
2710:00
12 11:30
1313:00
12
17
1
William Browne-Cole, United Kingdom
26
Junior handler
- Younger
9
- Older
17
10:00
LAUANTAI - SATURDAY
KEHÄ 1
RING 1
KEHÄ 2
RING 2
Davida Brown, New Zealand
Harjoitusarvostelija Riitta Niemelä - amerikancockerspanieli
staffordshirenbullterrieri
- pennut
- urokset
- nartut amerikancockerspanieli
Peggy Beisel-Mcllwaine
amerikanstaffordshirenterrieri
lakelandinterrieri
norwichinterrieri
- pennut
- urokset
- nartut KEHÄ 3
Liz Cartledge, United Kingdom
Harjoitusarvostelija Elina Haapaniemi - walesinterrieri
labradorinnoutaja
- urokset
- nartut sileäkarvainen kettuterrieri
karkeakarvainen kettuterrieri
walesinterrieri
KEHÄ 4
Renee Sporre-Willes, Sweden
kääpiösnautseri, musta
kääpiösnautseri, musta-hopea
kääpiösnautseri, pippuri & suola
kääpiösnautseri, valkoinen
amerikankääpiökettuterrieri
Davida Brown, New Zealand
46
Trainee judge Riitta Niemelä - American Cocker Spaniel
Staffordshire Bull Terrier
32 10:00
- Puppies
1
- Dogs
16
- Bitches 15
American Cocker Spaniel
14 12:00
Peggy Beisel-Mcllwaine
American Staffordshire Terrier
Lakeland Terrier
Norwich Terrier
- Puppies
- Dogs
- Bitches 47
13
2
32
1
15
16
10:00
10:45
RING 3
Liz Cartledge, United Kingdom
53
Trainee judge Elina Haapaniemi- Welsh Terrier
Labrador Retriever
32
- Dogs
11
- Bitches 21
Fox Terrier, Smooth-haired
11
Fox Terrier, Wire-haired
7
Welsh Terrier
3
RING 4
Renee Sporre-Willes, Sweden
59
Miniature Schnauzer, black
Miniature Schnauzer, black and silver
Miniature Schnauzer, pepper and salt
Miniature Schnauzer, white
American Toy Fox Terrier
6 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
11
14
21
10
3
10:00
12:00
10:00
11:30
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 7
8 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 9
10 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
KEHÄ 5
Svante Frisk, Sweden
bullterrieri
kääpiöbullterrieri
glen of imaalinterrieri
skyenterrieri
airedalenterrieri
yorkshirenterrieri
KEHÄ 6
William Browne-Cole, United Kingdom
Harjoitusarvostelija Elina Haapaniemi - irlanninterrieri
borderterrieri
vehnäterrieri
kerrynterrieri
irlanninterrieri
valkoinen länsiylämaanterrieri
Ben Luxton, Australia
jackrussellinterrieri
silkkiterrieri
RING 5
Svante Frisk, Sweden
Bull Terrier
Miniature Bull Terrier
Irish Glen Of Imaal Terrier
Skye Terrier
Airedale Terrier
Yorkshire Terrier
58
5
7
9
5
11
21
William Browne-Cole, United Kingdom
Trainee judge Elina Haapaniemi - Irish Terrier
Border Terrier
Irish Soft Coated Wheaten Terrier
Kerry Blue Terrier
Irish Terrier
West Highland White Terrier
Ben Luxton, Australia
Jack Russell Terrier
Australian Silky Terrier
37
15
11
5
2
4
38
28
10
RING 7
KEHÄ 8
RING 8
KEHÄ 9
RING 9
KEHÄ 10
RING 10
Knut-Sigurd Wilberg, Norway
snautseri, pippuri & suola
suursnautseri, musta
suursnautseri, pippuri & suola
bokseri
Jeff Horswell, United Kingdom
bullmastiffi
berninpaimenkoira
Doris Cozart, Usa
newfoundlandinkoira
leonberginkoira
bernhardinkoira, pitkäkarvainen
bernhardinkoira, lyhytkarvainen
manchesterinterrieri
portugalinvesikoira
Eeva Rautala
kääpiöpinseri
- pennut
- urokset
- nartut pinseri
apinapinseri
11:30
RING 6
KEHÄ 7
Marja Talvitie
bordeauxindoggi
dobermanni
englanninbulldoggi
keskiaasiankoira
landseer
pyreneittenkoira
pyreneittenmastiffi
rottweiler
Arja Koskelo
Harjoitusarvostelija Erja Nurmi - englanninspringerspanielit
Harjoitusarvostelija Eeva Resko - englanninspringerspanieli
cairnterrieri
englanninspringerspanieli
10:00
10:00
11:30
12:30
Marja Talvitie
35
Dogue de Bordeaux
2 10:00
Dobermann6
Bulldog9
Central Asian Ovtcharka
2
Landseer1
Pyrenean Mountain Dog
3
Pyrenean Mastiff
3
Rottweiler9
Arja Koskelo
31
Trainee judge Erja Nurmi - English Springer Spaniel
Trainee judge Eeva Resko - English Springer Spaniel
Cairn Terrier
13 12:00
English Springer Spaniel
18
Knut-Sigurd Wilberg, Norway
28
Schnauzer, pepper & salt
19 10:00
Giant Schnauzer, black
6
Giant Schnauzer, pepper and salt
1
Boxer2
Jeff Horswell, United Kingdom
43
Bullmastiff
1912:30
Bernese Mountain Dog
24
Doris Cozart, Usa
Newfoundland
Leonberger
Saint Bernard Dog, Long-haired
Saint Bernard Dog, Short-haired
Manchester Terrier
Portuguese Water Dog
72
2610:00
1711:30
6 12:30
2
9
12
Eeva Rautala
55
Miniature Pinscher
42 10:00
- Puppies
1
- Dogs
17
- Bitches 24
German Pinscher
8 12:30
Affenpinscher5
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 11
KEHÄ 11
RING 11
KEHÄ 12
RING 12
Rune Fagerström
hovawart
appenzellinpaimenkoira
isosveitsinpaimenkoira
dogo argentino
broholminkoira
cane corso
espanjanmastiffi
estrelanvuoristokoira, pitkäkarvainen
kanariandoggi
napolinmastiffi
shar pei
tornjak
tosa
venäjänmustaterrieri
ceskyterrieri
dandiedinmontinterrieri
sealyhaminterrieri
Ann-Christine Johansson, Sweden
tanskandoggi, keltainen ja tiikerijuovainen
tanskandoggi, musta ja harlekiini
tanskandoggi, sininen
tanskalais-ruotsalainen pihakoira
tiibetinmastiffi
Rune Fagerström
60
Hovawart
1110:00
Appenzell Cattle Dog
4
Great Swiss Cattle Dog
1
Dogo Argentino
6
Broholmer2
Italian Cane Corso
2
Spanish Mastiff
1
Estrela Mountain Dog, Long-haired
2 11:30
Dogo Canario
3
Napolitan Mastiff
1
Shar Pei
3
Tornjak1
Tosa2
Black Russian Terrier
4
Cesky Terrier
6
Dandie Dinmont Terrier
10
Sealyham Terrier
1
Ann-Christine Johansson, Sweden
Great Dane, fawn and brindle
Great Dane, black and harlequin
Great Dane, blue
Danish-Swedish Farmdog
Tibetan Mastiff
46
17
15
5
4
5
KEHÄ 13
RING 13
KEHÄ 14
RING 14
KEHÄ 15
RING 15
Hans Lehtinen
Harjoitusarvostelija Elina Haapaniemi - sileäkarvainen noutaja
cockerspanieli
lagotto romagnolo
sileäkarvainen noutaja
#fieldspanieli
#clumberinspanieli
10:00
11:00
12:15
Hans Lehtinen
55
Trainee judge Elina Haapaniemi- Flat Coated Retriever
Cocker Spaniel
25 10:00
Lagotto Romagnolo
13 11:30
Flat Coated Retriever
10
#Field Spaniel
5
#Clumber Spaniel
2
Rainer Vuorinen
Rainer Vuorinen
48
Harjoitusarvostelija Elina Haapaniemi - kiharakarvainen noutajaTrainee judge Elina Haapaniemi- Curly Coated Retriever
Harjoitusarvostelija Eeva Resko - kooikerhondje
Trainee judge Eeva Resko- Nederlandse Kooikerhondje
Harjoitusarvostelija Laurent Heineshe - Walesinspringerspanieli Trainee judge Laurent Heineshe - Welsh Springer Spaniel &
& Novascotiannoutaja
Nova Scotia Duck Tolling Retriever
novascotiannoutaja
Nova Scotia Duck Tolling Retriever
16 10:00
walesinspringerspanieli
Welsh Springer Spaniel
11
kooikerhondje
Nederlandse Kooikerhondje
6 11:15
kiharakarvainen noutaja
Curly Coated Retriever
2
irlanninvesispanieli
Irish Water Spaniel
3
espanjanvesikoira
Spanish Waterdog
5
barbet
Barbet5
Kari Järvinen
bedlingtoninterrieri
brasilianterrieri
englanninkääpiöterrieri
parsonrussellinterrieri
saksanmetsästysterrieri
skotlanninterrieri
Tuula Savolainen
australianterrieri
norfolkinterrieri
Kari Järvinen
Bedlington Terrier
Brazilian Terrier
English Toy Terrier
Parson Russell Terrier
German Hunting Terrier
Scottish Terrier
Tuula Savolainen
Australian Terrier
Norfolk Terrier
12 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
41
9
3
13
7
1
8
15
9
6
10:00
12:00
KEHÄ 16
Kathleen Hardwick, New Zealand
* kultainennoutaja
- urokset
- nartut KEHÄ 18
RING 16
Kathleen Hardwick, New Zealand
* Golden Retriever
- Dogs
- Bitches 57
57
31
26
RING 18
10:00
11:45
Mark Cocozza
Mark Cocozza
15
Junior handler
Junior handler 10:00
- nuoremmat
- Younger
5
- vanhemmat
- Older
10
SUNNUNTAI - SUNDAY
KEHÄ 1
RING 1
KEHÄ 2
RING 2
Hans Lehtinen
coton de tuléar
kromfohrländer
papillon
phalène
#bouvier
Davida Brown, New Zealand
cavalier kingcharlesinspanieli
- pennut
- urokset
- nartut kingcharlesinspanieli
KEHÄ 3
Mark Cocozza, United Kingdom
tiibetinspanieli
- pennut
- urokset
- nartut tiibetinterrieri
Hans Lehtinen
43
Coton de Tuléar
18 10:00
Kromfohrländer
211:00
Papillon12
Phalène7
#Bouvier des Flandres
4
Davida Brown, New Zealand
Cavalier King Charles Spaniel
- Puppies
- Dogs
- Bitches King Charles Spaniel
58
51
1
21
29
7
Mark Cocozza, United Kingdom
Tibetan Spaniel
- Puppies
- Dogs
- Bitches Tibetan Terrier
69
52
7
16
29
17
RING 4
KEHÄ 5
RING 5
Ann-Christine Johansson, Sweden
shetlanninlammaskoira
- pennut
- urokset
- nartut partacollie
KEHÄ 6
Rune Fagerström
pitkäkarvainen collie
sileäkarvainen collie
ceskoslovensky vlcak
picardienpaimenkoira
saarloos wolfhond
serra de airesinpaimenkoira
tsekinpaimenkoira
11:15
RING 3
KEHÄ 4
Doris Cozart, Usa
havannankoira
kiinanpalatsikoira, pekingeesi
japanese chin
löwchen
maltankoira
shih tzu
10:00
10:00
13:00
Doris Cozart, Usa
71
Bichon Havanais
24 10:00
Pekingese
22 11:15
Japanese Chin
6 12:45
Little Lion Dog
6
Maltese4
Shih Tzu
9
Ann-Christine Johansson, Sweden
Shetland Sheepdog
- Puppies
- Dogs
- Bitches Bearded Collie
59
43
5
13
25
16
Rune Fagerström
Collie Rough
Collie Smooth
Ceskoslovensky Vlcak
Berger Picard
Saarloos Wolfdog
Portuguese Sheepdog
Chodsky Pes
49
29
13
2
1
1
2
1
RING 6
10:00
12:30
10:00
11:45
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 13
KEHÄ 7
RING 7
KEHÄ 8
RING 8
KEHÄ 9
RING 9
Peggy Beisel-Mcllwaine, Usa
australianpaimenkoira
vanhaenglanninlammaskoira
beaucenpaimenkoira / beauceron
brienpaimenkoira / briardi
polski owczarek nizinny
puli, muut värit
australiankarjakoira
Ben Luxton, Australia
mopsi
lhasa apso
Marja Talvitie
australiankelpie
hollanninpaimenkoira, karkeakarvainen
hollanninpaimenkoira, lyhytkarvainen
hollanninpaimenkoira, pitkäkarvainen
lyhytkarvainen pyreneittenpaimenkoira
pitkäkarvainen pyreneittenpaimenkoira
mudi
owczarek podhalanski
pumi
schapendoes
schipperke
slovakiancuvac
valkoinenpaimenkoira
Jeff Horswell, United Kingdom
welsh corgi cardigan
welsh corgi pembroke
afgaaninvinttikoira
Peggy Beisel-Mcllwaine, Usa
Australian Shepherd
Old English Sheepdog
Beauceron
Briard
Polish Lowland Sheepdog
Puli, other colors
Australian Cattle Dog
Ben Luxton, Australia
Pug
Lhasa Apso
44
15 10:00
11
6 11:30
5
3
3
1
37
2912:30
8
Marja Talvitie
50
Australian Kelpie
2 10:00
Dutch Shepherd Dog, Rough-Haired
1
Dutch Shepherd Dog, Short-haired
1
Dutch Shepherd Dog, Long-haired
2
Short-haired Pyrenean Sheepdog
1
Long-haired Pyrenean Sheepdog
6
Mudi2
Tatra Shepherd Dog
6
Pumi3
Schapendoes
511:30
Schipperke11
Slovakian Chuvach
1
White Swiss Shepherd Dog
9
Jeff Horswell, United Kingdom
Welsh Corgi Cardigan
Welsh Corgi Pembroke
Afghan Hound
71
21
27
23
KEHÄ 10
RING 10
KEHÄ 11
RING 11
KEHÄ 12
RING 12
Svante Frisk, Sweden
venäjänvinttikoira
italianvinttikoira
puolanvinttikoira
unkarinvinttikoira
espanjanvinttikoira
englanninvinttikoira
azawakh
petit brabancon
griffon bruxellois
griffon belge
Liz Cartledge, United Kingdom
saluki
- urokset
- nartut irlanninsusikoira
skotlanninhirvikoira
lancashirenkarjakoira
Knut-Sigurd Wilberg, Norway
belgianpaimenkoira, groenendael
belgianpaimenkoira, malinois
belgianpaimenkoira, tervueren
bordercollie
saksanpaimenkoira
saksanpaimenkoira, pitkäkarvainen
10:00
11:15
13:00
Svante Frisk, Sweden
76
Borzoi
1910:00
Italian Greyhound
19 11:00
Polish Greyhound
6 12:00
Hungarian Greyhound
3
Spanish Greyhound
1
Greyhound7
Azawakh4
Petit Brabancon
7
Griffon Bruxellois
7
Griffon Belge
3
Liz Cartledge, United Kingdom
80
Saluki
4310:00
- Dogs
15
- Bitches 28
Irish Wolfhound
11 12:30
Deerhound8
Lancashire Heeler
18
Knut-Sigurd Wilberg, Norway
57
Belgian Shepherd Dog, Groenendael
11 10:00
Belgian Shepherd Dog, Malinois
4
Belgian Shepherd Dog, Tervueren
14
Border Collie
14 11:45
German Shepherd Dog
11
German Shepherd Dog, long and harsh outer coat3
14 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW
KEHÄ 13
Unto Timonen
villakoirien mittaus
villakoira, keskikokoinen, harmaa, aprikoosi ja punainen
villakoira, keskikokoinen, musta, ruskea ja valkoinen
villakoira, kääpiö, harmaa, aprikoosi ja punainen
villakoira, kääpiö, musta, ruskea ja valkoinen
villakoira, toy
RING 13
Unto Timonen
65
measurement of Poodles
Medium Size Poodle, grey, apricot and red
11
Medium Size Poodle, black, brown and white 16
Miniature Poodle, grey, apricot and red
17
Miniature Poodle, black, brown and white
10
Toy Poodle
11
KEHÄ 14
RING 14
KEHÄ 15
RING 15
KEHÄ 16
RING 16
KEHÄ 17
RING 17
KEHÄ 18
RING 18
Kari Järvinen
bichon frisé
bolognese
prahanrottakoira
venäjäntoy, lyhytkarvainen
venäjäntoy, pitkäkarvainen
#bostoninterrieri
#whippet
Eeva Rautala
villakoira, iso, harmaa, aprikoosi ja punainen
villakoira, iso, musta, ruskea ja valkoinen
ranskanbulldoggi
Rainer Vuorinen
* sloughi
norfolkinterrieri - PÄÄERIKOISNÄYTTELY
Renee Sporre-Willes, Sweden
norwichinterrieri - PÄÄERIKOISNÄYTTELY
- pennut
- urokset
- nartut William Browne-Cole, United Kingdom
Harjoitusarvostelija Jenna Leino - chihuahua, pitkäkarvainen
kiinanharjakoira
chihuahua, pitkäkarvainen
- pennut
- urokset
- nartut Tuula Savolainen
Harjoitusarvostelija Jenna Leino - lk. chihuahua
chihuahua, lyhytkarvainen
- pennut
- urokset
- nartut Junior handler
- nuoremmat
- vanhemmat
9:45
10:00
11:30
Kari Järvinen
67
Bichon Frisé
19 10:00
Bolognese6
Pražský Krysarík
1
Russian Toy Short-haired
3 11:30
Russian Toy Long-haired
1
#Boston Terrier
15
#Whippet22
Eeva Rautala
Standard Poodle, grey, apricot and red
Standard Poodle, black, brown and white
French Bulldog
Rainer Vuorinen
* Sloughi
Norfolk Terrier - MAIN SPECIALTY
43
7 10:00
10
26
2
2 12:00
2412:15
Renee Sporre-Willes, Sweden
Norwich Terrier - MAIN SPECIALTY
- Puppies
- Dogs
- Bitches 67
6710:00
10
28
29
William Browne-Cole, United Kingdom
63
Trainee judge Jenna Leino - Chihuahua Long-haired
Chinese Crested Dog
29 10:00
Chihuahua Long-haired
34 12:00
- Puppies
4
- Dogs
15
- Bitches 15
Tuula Savolainen
35
Trainee judge Jenna Leino - Chihuahua Smooth-haired
Chihuahua Smooth-haired
35 10:00
- Puppies
5
- Dogs
13
- Bitches 17
Junior handler
21 12:00
- Younger
7
- Older
14
HELSINKI 24.-26-7-2015 - 15
PERUUTUS
Mikäli haluat peruuttaa koirasi tulon näyttelyymme tuomarinmuutoksen vuoksi (*:llä merkityt rodut
aikataulussa), ilmoita siitä meille kirjallisesti ennen näyttelyä postitetulla kirjeellä. (postileima viim.
23.7.2015) Liitä peruutuskirjeeseen kuitti/kopio suoritetusta maksusta ja koiran numerolappu kokonaisena.
HUOM. postita viimeistään 13.7.2015
Rotu: ________________________________________________________________
Koiran nimi: ___________________________________________________________
Maksamani ilmoittautumismaksun, __________ euroa voi palauttaa tilille:
_____________________________________________________________________
Olen ilmoittautunut
postitse internetin kautta
Saajan nimi ____________________________________________________________
Allekirjoitus ___________________________________________________________
Laita kuoreen tämä kaavake, koiran numerolappu kokonaisena sekä kuitti maksusta.
Postita osoitteella: Riika Karinen, Kalkkikiventie 9, 04300 Tuusula
Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksu neljän viikon kuluessa näyttelyn päättymisestä ja
palautuksesta ona oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole kokonainen, näyttelytoimikunnalla on oikeus vähentää palautuksesta myös pääsymaksun hinta.
16 - EUKANUBA INTERNATIONAL SUMMER SHOW