EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2015 COM(2015

EUROOPAN
KOMISSIO
Bryssel 13.7.2015
COM(2015) 335 final
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
Vuosikertomus EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanosta vuonna
2014
FI
FI
I JOHDANTO
Luonnonkatastrofit ja ihmisen aiheuttamat katastrofit ovat lisääntyneet maailmassa viime
vuosina. Sen vuoksi humanitaariset järjestöt tarvitsevat avukseen enemmän ihmisiä, joilla on
hyvät valmiudet tukea niiden toimintaa katastrofien uhreiksi joutuneiden yhteisöjen
auttamiseksi. Euroopan unioni on Lissabonin sopimuksen1 mukaisesti perustanut EU:n
vapaaehtoisapua koskevan aloitteen. Sen tavoitteena on osaltaan edistää pyrkimyksiä
vahvistaa unionin valmiutta antaa tarveperusteista humanitaarista apua sekä vahvistaa
haavoittuvassa asemassa olevien tai katastrofista kärsimään joutuneiden yhteisöjen
valmiuksia ja selviytymiskykyä kolmansissa maissa. Lisäksi aloite antaa eurooppalaisille
mahdollisuuden osallistua humanitaariseen toimintaan kolmansissa maissa ja siten osoittaa
solidaarisuutta hädänalaisille.
EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o
375/20142 27 artiklassa vaaditaan komissiota toimittamaan Euroopan parlamentille ja
neuvostolle vuosikertomukset, joissa tarkastellaan asetuksen täytäntöönpanon edistymistä.
Tässä vuosikertomuksessa esitellään EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen keskeiset
täytäntöönpanotoimet sekä tärkeimmät tulokset vuonna 2014. Kertomuksessa otetaan
huomioon ensimmäisen täytäntöönpanovuoden erityisluonne, sillä vuoden aikana on
erityisesti hyväksytty ratkaisevan tärkeät säädökset, joissa esitetään aloitteen tulevat
täytäntöönpanovaiheet.
II VALMISTELUTOIMET
1. PILOTTITOIMINTA
EU:n vapaaehtoisapua koskevalle aloitteelle on luotu vankka pohja vuosina 2011–2014
kolmessa vaiheessa toteutetulla pilottitoiminnalla. Sen tarkoituksena oli ohjata aloitteen
perustamista sekä kerätä tietoa normien ja järjestelmien kehittämiseksi tiettyjen osa-alueiden
pohjalta (koulutus, sertifiointijärjestelmä, valmistelut vapaaehtoisten lähettämiseksi,
tietokanta). Toiminnan puitteissa rahoitettiin 12:ta pilottihanketta, joiden kautta lähetettiin
noin 300 vapaaehtoista 49:ään kolmanteen maahan.
EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen pilottitoiminnan3 avulla voitiin tuloksellisesti
testata erilaisia aloitteen osa-alueiden täytäntöönpanomalleja ja -menetelmiä. Saatuja
kokemuksia hyödynnettiin lainsäädännön sekä täytäntöönpanosäädöksen ja delegoidun
säädöksen laatimisessa. Lisäksi niiden avulla voidaan varmistaa, että EU:n vapaaehtoisapua
1
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 214 artiklan 5 kohdassa määrätään seuraavaa: ”Jotta Euroopan nuoret voisivat osallistua
unionin yhteisen humanitaarisen avun toimiin, perustetaan Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukot. Euroopan parlamentti ja
neuvosto vahvistavat tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen annetuilla asetuksilla joukkojen perussäännön ja toimintatavat.”
2
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 375/2014, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan humanitaarisen avun
vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta (”EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite”) (EUVL L 122, 24.4.2014, s. 1).
3
Pilottitoimintaa on arvioinut riippumaton arvioija:
http://ec.europa.eu/echo/files/evaluation/2014/pilot_project_euaidvolunteers_final_report_en.pdf
2
koskevan aloitteen vapaaehtoisten lähettäminen kenttätyöhön käynnistyy sujuvasti ja
asetuksen (EU) N:o 375/2014 mukaisesti. Pilottitoiminnan arvioinnin eräänä keskeisenä
tehtävänä oli lisäksi kehittää ja ehdottaa seuranta- ja arviointikehystä, jonka avulla voidaan
osaltaan edistää aloitteen täytäntöönpanon säännöllistä arviointia.
2. TARPEIDEN ARVIOINTI
Koska EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite on vahvasti tarveperusteinen, komissio on
aktiivisesti pyrkinyt kehittämään välineitä aloitetta koskevalle tarpeiden arvioinnille. Tässä
on hyödynnetty useita keinoja, kuten kattavaa selvitystä vapaaehtoisten tämänhetkisistä
tarpeista4 sekä asiantuntijoille ja alan toimijoille järjestettyä työpajaa, jossa pohdittiin
mahdollisia menetelmiä tarpeiden arvioimiseksi vuosittain ottaen huomioon myös
pilottitoiminnan arviointi. Tarpeet voidaan näiden välineiden mukaisesti kattaa aloitteeseen
sisältyvillä toimilla, joita on tarkoitus arvioida vuosittain. Tarpeiden arvioinnissa
sovellettavat menetelmät vastaavat humanitaarisen avun toimiin sovellettavia menetelmiä, ja
niissä otetaan huomioon EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen vapaaehtoisten
erityisluonne. Niiden ulkopuolelle on jo ennalta jätetty alueet, joilla on käynnissä aseellinen
konflikti, sillä vapaaehtoisia ei ole tarkoitus lähettää tällaisille alueille. Näin voidaan
varmistaa kohdennettu lähestymistapa sekä mahdollisimman suuri yhdenmukaisuus ja
täydentävyys EU:n maailmanlaajuista humanitaarista apua koskevien päätösten kanssa.
III LAINSÄÄDÄNTÖ
Tärkein saavutus vuonna 2014 oli EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen oikeusperustan
muodostavan
lainsäädäntöpaketin
hyväksyminen.
Siinä
vahvistetaan
aloitteen
täytäntöönpanosäännöt sekä keskeiset normit.
EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen perustamisasetus hyväksyttiin 3. huhtikuuta 2014.
Asetuksella luotiin puitteet EU:n vapaaehtoisten osallistumiselle yhteisesti humanitaarisen
avun antamisen tukemiseen ja täydentämiseen kolmansissa maissa. Ohjelma tarjoaa vuoteen
2020 mennessä 18 000 henkilölle mahdollisuuden osallistua vapaaehtoispohjalta
humanitaarisiin toimiin eri puolilla maailmaa. Määrä kattaa EU:n vapaaehtoisapua koskevan
aloitteen vapaaehtoiset, verkkovapaaehtoiset sekä paikalliset ihmiset, jotka osallistuvat
valmiuksien kehittämiseen. EU:n vapaaehtoisapua koskevaan aloitteeseen voivat osallistua
monenlaiset ihmiset nuorista vapaaehtoisista kokeneisiin humanitaarisen alan
asiantuntijoihin, jotka auttavat vastaamaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien
humanitaarisiin tarpeisiin. EU aikoo varmistaa, että vapaaehtoiset lähetetään kohteisiin, joissa
heidän osaamistaan tarvitaan eniten, ja että vapaaehtoiset todella edistävät paikallisyhteisöjen
valmiuksien ja vapaaehtoistoiminnan kehittämistä.
4
http://ec.europa.eu/echo/files/euaidvolunteers/EUAV_Study_Needs_Assessment_en.pdf
3
Vuoden 2014 lopussa annettiin delegoitu asetus5 ja täytäntöönpanoasetus6, jotka tulivat
voimaan vielä samana vuonna. Perustamisasetuksen mukaisesti kyseisissä säädöksissä
vahvistetaan tiukat normit ja menettelyt, jotka koskevat lähettävien ja vastaanottavien
järjestöjen sertifiointia sekä vapaaehtoisten valintaa, koulutusta ja lähettämistä.
Komissio hyväksyi EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen ensimmäisen vuotuisen
työohjelman 16. kesäkuuta 2014.7 Aloitteen täytäntöönpanoa varten varattiin vuodeksi 2014
yhteensä 12 148 000 euroa. Määrällä oli tarkoitus rahoittaa teknistä apua lähettäville
järjestöille sertifiointiin valmistautumista varten, lisätä aloitteesta kiinnostuneiden
kolmansissa maissa olevien vastaanottavien järjestöjen valmiuksia, käynnistää lähettävien ja
vastaanottavien järjestöjen sertifiointiprosessi, kehittää kaikkien aloitteeseen liittyvien
tukitoimenpiteiden tekninen toimintaympäristö sekä käynnistää vakuutussopimus, joka
tarjoaisi vapaaehtoisille vakuutusturvan vuosiksi 2015–2020.
IV TEHTÄVIEN SIIRTÄMINEN EACEALLE
Asetuksen (EU) N:o 375/2014 mukaisesti komissiolle annetaan tehtäväksi panna EU:n
vapaaehtoisapua
koskeva
aloite
täytäntöön.
Komissio
on
siirtänyt
eräitä
täytäntöönpanotehtäviä koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirastolle
(EACEA). EACEA vastaa EU:n ohjelmien teknisten osa-alueiden toteuttamisesta
järjestelmällä ehdotus- ja tarjouspyyntöjä ja hallinnoimalla sopimuksia. Lisäksi se toteuttaa
niihin
liittyviä
budjettimäärärahoja.8
Täytäntöönpano
perustuu
komission
täytäntöönpanopäätöksissä hyväksyttyihin vuotuisiin työohjelmiin, joissa vahvistetaan kunkin
vuoden tavoitteet ja toimet ja joiden pohjalta EACEA järjestää ehdotus- ja tarjouspyyntöjä.
Operatiivisen hallinnon osalta komissio on EACEAsta vastaavan humanitaarisen ja
pelastuspalveluasioiden pääosaston (ECHO) kautta suoraan vastuussa EU:n vapaaehtoisapua
koskevan aloitteen verkoston kehittämisestä, keskitetyn onlinefoorumin luomisesta vuoden
2015 aikana sekä viestinnästä. Yhteistyön säännöistä ja menetelmistä määrätään
humanitaarisen ja pelastuspalveluasioiden pääosaston ja EACEAn välisissä
yhteisymmärryspöytäkirjoissa.
V VUONNA 2014 TOTEUTETUT TOIMET
Joulukuun 31. päivänä 2014 julkaistiin vakuutusta koskeva avoin tarjouspyyntö.
Tarkoituksena oli varmistaa, että EU:n vapaaehtoisapua koskevaan aloitteeseen osallistuvilla
5
Komission delegoitu asetus (EU) N:o 1398/2014, annettu 24 päivänä lokakuuta 2014, vapaaehtoisehdokkaita ja EU:n vapaaehtoisapua
koskevan aloitteen vapaaehtoisia koskevista säännöistä (EUVL L 373, 31.12.2014, s. 8).
6
Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 1244/2014, annettu 20 päivänä marraskuuta 2014, Euroopan humanitaarisen avun
vapaaehtoisjoukkojen perustamisesta (”EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite”) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU)
N:o 375/2014 täytäntöönpanosäännöistä (EUVL L 334, 21.11.2014, s. 52).
7
Komission täytäntöönpanopäätös C(2014)3872, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2014, vuoden 2014 työohjelman hyväksymisestä sekä EU:n
vapaaehtoisapua koskevan aloitteen täytäntöönpanon rahoittamisesta.
8
Komission päätös C(2013)9189, annettu 18 päivänä joulukuuta 2013, koulutuksen, audiovisuaalialan ja kulttuurin toimeenpanovirastolle
annettavasta valtuutuksesta koulutus-, audiovisuaali- ja kulttuurialalla toteutettaviin unionin ohjelmiin liittyvien ja erityisesti unionin
yleiseen talousarvioon otettujen määrärahojen ja EKR:n määrärahojen toteuttamista koskevien tehtävien hoitamiseksi (sellaisena kuin se on
muutettuna 12 päivänä helmikuuta 2015 annetulla komission päätöksellä C(2015)658).
4
vapaehtoisilla on kattava vakuutusturva, joka on nimenomaan suunniteltu heidän suojakseen
koko kenttätyön ajaksi (vuoden 2014 työohjelman toimi 3).
Kaikki tarpeelliset toimenpiteet on toteutettu sen varmistamiseksi, että vuoden 2015 alussa
voidaan julkaista ehdotuspyyntö, joka koskee lähettäville järjestöille myönnettävää teknistä
apua sekä toimenpiteitä, joilla lisätään vastaanottavien järjestöjen valmiuksia antaa
humanitaarista apua (toimi 1), sekä hakumenettely, joka koskee EU:n vapaaehtoisapua
koskevasta aloitteesta kiinnostuneiden lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointia
(toimi 2).9
EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite tarjoaa mahdollisuuden tuoda esiin
vapaaehtoistoiminnan arvoa ja vaikutusta ja osoittaa käytännössä EU:n solidaarisuutta
yhteisöille katastrofeista kärsineissä maissa. Verkottumisen ja viestinnän tukitoimenpiteillä
(toimi 4) pyritään lisäämään valistusta, edistämään aloitteeseen osallistumista, luomaan uusia
osallistumismahdollisuuksia ja tukemaan osanottajien välistä verkottumista. Komission
yksiköt ja EACEA valmistelivat lisäksi vuonna 2014 tiedotus- ja verkottumistapahtumaa,
joka järjestettiin tammikuussa 2015. Tämän kaikille avoimen tapahtuman tarkoituksena oli
tiedottaa tuleville kumppaneille eli EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen
täytäntöönpanoon osallistuville järjestöille aloitteen tarjoamista mahdollisuuksista sekä
käynnistää ensimmäiset aloitteeseen perustuvat toimet (teknistä apua ja valmiuksien
kehittämistä koskeva ehdotuspyyntö sekä lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen
sertifiointia koskeva hakumenettely).
Humanitaarisen ja pelastuspalveluasioiden pääosaston (ECHO) sivustolla10 toimivalla EU:n
vapaaehtoisapua koskevan aloitteen verkkosivulla on tarkoitus myös jatkossa julkaista tietoa
aloitteesta sekä erilaisia viestintätuotteita, kuten vapaaehtoisten ylläpitämiä blogeja,
artikkeleita ja videoita. Aloitetta varten perustetaan foorumi, jolla tarjotaan lisätietoa
vapaaehtoisille ja aloitteeseen osallistuville järjestöille, luodaan erityinen vapaaehtoisten
mentoroinnille omistettu tila sekä kehitetään verkossa tapahtuvaa vapaaehtoistoimintaa ja
verkottumismahdollisuuksia vapaaehtoisille ja järjestöille. Vuonna 2015 on tarkoitus
toteuttaa muun muassa konferenssi, jossa valmistellaan aloitteen tulevia vaiheita
pilottitoiminnasta saatujen kokemusten pohjalta. Lisäksi on tarkoitus kehittää foorumi sekä
järjestää avaustapahtuma.
Näiden vuotuiseen työohjelmaan sisältyvien toimien tulokset esitellään seuraavassa
vuosikertomuksessa.
VI PÄÄTELMÄT JA TULEVAT TOIMET
Vuosi 2014 oli erittäin merkittävä EU:n vapaaehtoisapua koskevan aloitteen kannalta, koska
silloin hyväksyttiin aloitteen oikeusperusta ja toteutettiin hallinnollisia ja järjestelytoimia,
joilla luotiin vankka perusta ja suotuisat edellytykset aloitteen käynnistämiselle ja
9
http://eacea.ec.europa.eu/eu-aid-volunteers_en
10
http://ec.europa.eu/echo/what/humanitarian-aid/eu-aid-volunteers_en
5
kehittämiselle. Vuonna 2014 toteutettiin pääasiassa lainsäädäntö- ja valmistelutoimia, koska
oikeusperustan lisäksi oli annettava täytäntöönpanosäädöksiä ja delegoituja säädöksiä. Vuosi
2014 oli myös pilottitoiminnan viimeinen täytäntöönpanovuosi. Pilottitoiminnasta saatiin
tärkeitä kokemuksia, jotka on jo otettu huomioon yleisissä lainsäädäntötoimissa.
EU:n vapaaehtoisapua koskeva aloite saavuttanee sille asetetut monivuotiset tavoitteet.
Kaikkien toimien valmistelut on saatu päätökseen, ja koska edellä mainittu lainsäädäntö on
hyväksytty, vuonna 2015 on tarkoitus käynnistää seuraavat toimet: EU:n vapaaehtoisapua
koskevasta aloitteesta kiinnostuneiden lähettävien ja vastaanottavien järjestöjen sertifiointi,
vastaanottavien järjestöjen valmiuksien kehittäminen ja lähettäville järjestöille tarkoitettu
tekninen apu, vapaaehtoisten kattava vakuutusjärjestelmä, kaikkien vapaaehtoisten
kouluttaminen ennen lähettämistä ja sertifioitujen järjestöjen toteuttama vapaaehtoisten
lähettäminen kentälle. Ensimmäiset vapaaehtoisille tarkoitetut avoimet tehtävät julkaistaan
vuoden 2016 alussa.
Komissio aikoo jatkossakin edistää EU:n vapaaehtoisapua koskevaa aloitetta ja panostaa
tuloksekkaisiin viestintätoimiin lisätäkseen valistusta ja voidakseen hyödyntää saatuja
kokemuksia. Suunnitteilla on useita toimenpiteitä, kuten valmistelutoiminnan päätteeksi
järjestettävä konferenssi, kun pilottihankkeiden loppuvaiheeseen osallistuneet vapaaehtoiset
palaavat kohdemaista. Tarkoitus on myös järjestää huomattava tapahtuma, joka käynnistää
vapaaehtoisten lähettämisen kohdemaihin.
Lisätietoa EU:n vapaaehtoisapua koskevasta aloitteesta löytyy seuraavalta sivustolta:
http://ec.europa.eu/echo/what/humanitarian-aid/eu-aid-volunteers_en
6