jälkimittaus - Limingan Kunta

SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
1 (8)
Tilaaja:
Limingan kunta
Simo Pöllänen
Kauppakatu 4
91900 Liminka
LIMINGANLAHDEN KOULU
SISÄILMATUTKIMUS
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
2 (8)
TIIVISTELMÄ
Liminganlahden koulu sijaitsee Limingassa, osoitteessa Linnukkatie 5-7,
91900 Liminka. Koulurakennus on rakennettu 1950-luvulla, ja sitä on laajennettu 1980, 1990 ja 2004. Tutkittavat tilat ovat 1990 rakennetussa osassa. Tiloissa on tehty sisäilmakorjauksia ja tutkimuksilla on tarkoitus selvittää korjausten onnistuminen.
Näytteenottoja tehtiin kuuteen tilaan. Näytteenoton yhteydessä tarkastettiin
myös tilat aistinvaraisesti, eikä tiloissa havaittu poikkeavia hajuja tai vaurioita.
Sisäilmanäytteitä otettiin yhteensä seitsemäntoista, kuusi mikrobi-itiönäytettä
(Andersen-näyte), kuusi VOC-näytettä ja viisi kuitunäytettä.
Kaikissa tiloissa mikrobi-ilmanäytteissä oli tavanomaiset tulokset.
VOC-näytteissä olivat kokonaismäärät pieniä, kuten myös yksittäisten yhdisteiden määrät.
Mineraalivillakuituja ei ollut poikkeavia määriä tasopinnoilla.
Näytteiden perusteella tutkittujen tilojen sisäilma on erinomaista.
17.2.2015
rak. ins.
Rauno Pakanen
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
3 (8)
TIIVISTELMÄ
SISÄLLYSLUETTELO
1.
TUTKIMUKSEN LÄHTÖTIEDOT ..................................................................................... 4
1.1
1.2
1.3
1.4
Yleistä ......................................................................................................................... 4
Kiinteistön perustiedot ................................................................................................. 4
Käytettävissä olleet suunnitelmat ................................................................................ 4
Tutkimuksen tekijöiden yhteystiedot ............................................................................ 4
2.
YLEISTARKASTUS ......................................................................................................... 5
3.
NÄYTTEET JA OHJEARVOT.......................................................................................... 5
3.1 Mikrobit ....................................................................................................................... 5
3.2 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC) ......................................................................... 5
3.3 Mineraalivillakuidut ...................................................................................................... 6
4.
TULOKSET ..................................................................................................................... 7
5.
YHTEENVETO ................................................................................................................ 8
6.
TOIMENPIDE-EHDOTUKSET ........................................................................................ 8
Liitteet:
Liite 1
Liite 2
Liite 3.
Mikrobiraportti, 4s.
VOC-raportti 13 s.
Kuituraportti 1s.
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
4 (8)
1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖTIEDOT
1.1 Yleistä
Tutkimuksen kohteena oli Liminganlahden koulun tiloja, joissa on tehty sisäilmakorjauksia. Tutkittavat tilat oli määrittänyt tilaaja rehtorin avustuksella.
1.2 Kiinteistön perustiedot
Osoite:
Rakennusten lkm.:
Kerrosluku:
Rakennustyyppi:
Rakennusvuosi:
Ilmanvaihto:
Linnukkatie 5-7, 91900 Liminka
2
2 + kellari
Koulu
1950-luvulla, 1990 ja 1995
Koneellinen tulo ja poisto
1.3 Käytettävissä olleet suunnitelmat
Tutkimusta tehdessä käytössä aiempia tutkimuksia.
1.4 Tutkimuksen tekijöiden yhteystiedot
Tilaaja:
Limingan kunta
Simo Pöllänen
Kauppakatu 4
91900 Liminka
Tutkimuksen tekijä:
Projektipalvelu Prodeco Oy
RI Rauno Pakanen
Terminaalitie 6
90400 Oulu
puh. 050 468 0020
[email protected]
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
5 (8)
2. YLEISTARKASTUS
Sisäilmanäytteiden yhteydessä tehtiin yleistarkastus tiloihin. Aistinvaraisesti ei
ollut havaittavissa hajuja tai vaurioita.
Tiloista mitattiin paine-ero ulkoilmaan nähden. Paine-erot vaihtelivat 1-2Pa,
luokkien ollessa alipaineisia ulkoilmaan nähden. Tulosta voidaan pitää tyydyttävänä.
3. NÄYTTEET JA OHJEARVOT
3.1 Mikrobit
Mikrobi-itiönäytteitä (Andersen-näyte) ilmasta otettiin 6 kpl.
Andersen-6-vaihe-keräimellä kerätyt ilmanäytteet tutkitaan akkreditoidusti, Sosiaali- ja
terveysministeriön ohjeistusten (Asumisterveysohje 2003, Asumisterveysopas 2009)
mukaisella viljelymenetelmällä. Näytealustat [homeet: 2 % mallasuuteagar, bakteerit:
tryptoni-hiivauute-glukoosiagar] pidetään +25 °C:ssa 7 – 14 vrk ajan, ja mikrobit tunnistetaan valomikroskoopissa havaittujen rakenteiden perusteella. Mikrobimäärät ilmoitetaan muodossa pmy/m3 (cfu/m3), joka tarkoittaa pesäkkeen muodostavia yksiköitä kuutiometrissä ilmaa.
Työterveyslaitoksen käyttämiä viitearvoja sisäympäristön ongelmien tunnistamisessa
toimistoympäristöissä (päivitetty 18.3.2014):
3
- Homeet: > 50 cfu/m , kohonnut sieni-itiöpitoisuus, viittaa sisäilman epätavanomaiseen mikrobilähteeseen (mikrobikasvuston esiintyminen rakenteissa todennäköistä)
3
- Bakteerit: > 600 cfu/m , kohonnut bakteeripitoisuus, viittaa riittämättömään ilmanvaihtoon tai sisäilman epätavanomaiseen mikrobilähteeseen
3
- Aktinobakteerit (= sädesienet): > 5 cfu/m kohonnut pitoisuus, viittaa sisäilman
epätavanomaiseen mikrobilähteeseen
3.2 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC)
VOC-näytteitä otettiin 6 kpl.
Haihtuvat orgaaniset yhdisteet (VOC, volatile organic compounds) määritettiin sisäilmasta akkreditoidusti VOC-näytteillä standardin ISO 16000-6:2011 mukaisesti.
Työterveyslaitoksen käyttämiä viitearvoja:
3
- TVOC > 250 µg/ m = kohonnut pitoisuus, viittaa sisäilman epätavanomaisiin lähteisiin (TVOC= yhdisteiden kokonaismäärä)
3
- Yksittäiset yhdisteet > 5 µg/ m = kohonnut (glykolit/glykolieetteri, SI-yhdisteet ja
3
orgaaniset hapot > 10 µg/ m )
Valviran antamia terveydellisiä ohjearvoja sisäilmassa esiintyville yhdisteille:
3
3
- TXIP 10 µg/ m (tolueenin vasteella laskettu tulos), tai 16 µg/ m (yhdisteen omalla
vasteella laskettu tulos)
3
3
- 2-etyyliheksanoli 10 µg/ m (tolueenin vasteella laskettu tulos), tai 15 µg/ m (yhdisteen omalla vasteella laskettu tulos)
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
6 (8)
3.3 Mineraalivillakuidut
Kuitunäytteitä otettiin 5 kpl.
Kuitunäytteet otettiin suoraan tasopinnalta teipille, josta laskettiin valomikroskoopin
avulla kuitujen määrä neliösenttimetriä kohti.
Työterveyslaitoksen käyttämiä viitearvoja:
- synteettiset epäorgaaniset kuidut eivät todennäköisesti aiheuta ongelmia, jos kuitupitoisuudet säännöllisesti siivotuilla pinnoilla (pöydät ym.) ovat alle 0,2 kui2
2
tua/cm . Harvoin siivottujen pintojen kuitumäärä tulee olla alle 3 kuitua/cm .
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
7 (8)
4. TULOKSET
Luokka 41
- Mikrobi-itiönäyte 5: Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset ja lajisto tavanomainen
- VOC-analyysi 5: TVOC 7,9µg/m3, yksittäisissä yhdisteissä ei ylityksiä
- Kuidut 5: 0,3 kuitua/cm2, kuitunäyte on otettu harvoin siivottavalta pinnalta
Luokka 42
- Mikrobi-itiönäyte 4: Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset ja lajisto tavanomainen
- VOC-analyysi 4: TVOC 9,4µg/m3, yksittäisissä yhdisteissä ei ylityksiä
- Kuidut 4: 0 kuitua/cm2
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
SISÄILMATUTKIMUS
17.2.2015
8 (8)
Luokka 43
- Mikrobi-itiönäyte 2: Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset ja lajisto tavanomainen
- VOC-analyysi 2: TVOC 19µg/m3, yksittäisissä yhdisteissä ei ylityksiä
- Kuidut 3: 0,1 kuitua/cm2
Luokka 44
- Mikrobi-itiönäyte 1: Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset ja lajisto tavanomainen
- VOC-analyysi 1: TVOC 6,2µg/m3, yksittäisissä yhdisteissä ei ylityksiä
- Kuidut 2: 0,1 kuitua/cm2
Käytävä
- Mikrobi-itiönäyte 3: Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset ja lajisto tavanomainen
- VOC-analyysi 3: TVOC 25µg/m3, yksittäisissä yhdisteissä ei ylityksiä
Tila 109
- Mikrobi-itiönäyte 6: Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset ja lajisto tavanomainen
- VOC-analyysi 3: TVOC 7,9µg/m3, yksittäisissä yhdisteissä ei ylityksiä
- Kuidut 1: 0,1 kuitua/cm2
5. YHTEENVETO
- Aistinvaraisesti ei ollut havaittavissa hajuja tai vaurioita.
- Luokkien paine-erot ulkoilmaan nähden vähintään tyydyttävät
- Kaikissa VOC-näytteissä kokonaismäärät pieniä kuten myös yksittäisten
yhdisteiden määrät
- Kaikissa mikrobi-ilmanäytteissä tavanomaiset tulokset
- Mineraalivillakuituja ei löytynyt tasopinnoilta merkittäviä määriä
- Näytteiden perusteella tutkittujen tilojen sisäilma on erinomaista
6. TOIMENPIDE-EHDOTUKSET
- Ei toimenpiteitä
Projektipalvelu Prodeco Oy 2015
1 (4)
Sisäilman mikrobianalyysi
MIK4619/15
Inspecta KiraLab, 12.2.2015
Prodeco Oy
Rauno Pakanen
Terminaalitie 6
90400 Oulu
Kohde:
Näytteenottaja:
Näytteenottopäivä:
Vastaanottopäivämäärä:
Liminganlahden koulu
Rauno Pakanen, Prodeco Oy
29.1.2015
30.1.2015
Analyysit
Andersen-6-vaihe-keräimellä kerätyt ilmanäytteet tutkitaan akkreditoidusti, Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistusten (Asumisterveysohje 2003, Asumisterveysopas 2009) mukaisella viljelymenetelmällä. Näytealustat [homeet: 2 % mallasuuteagar, bakteerit: tryptoni-hiivauute-glukoosiagar] pidetään +25 °C:ssa 7 – 14 vrk ajan, ja mikrobit tunnistetaan valomikroskoopissa havaittujen raken3
3
teiden perusteella. Mikrobimäärät ilmoitetaan muodossa pmy/m (cfu/m ), joka tarkoittaa pesäkkeen muodostavia yksiköitä kuutiometrissä ilmaa. Tulosten tulkinta ei kuulu akkreditoinnin piiriin.
Ilmanäytteet
Näyte
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Tila
luokka 44
luokka 43
aula
luokka 42
luokka 41
ip-kerho
Tulosten tarkastelu
Sieni-itiö- ja bakteeripitoisuudet alhaiset toimistotilojen raja-arvoihin
nähden. Lajisto tavanomainen.
Tulkinta
Tavanomainen
Tavanomainen
Tavanomainen
Tavanomainen
Tavanomainen
Tavanomainen
Indikaattorimikrobi = kosteusvaurioon viittaava mikrobi
Satunnaisten kosteusvaurioon viittaavien mikrobien esiintyminen sisäilmassa on normaalia. Tulos
kertoo hetkellisestä sisäilman laadusta eikä tavanomainen tulos täysin poissulje mahdollista sisäilmaongelman aiheuttajaa. Mikrobilähde ei välttämättä tarkoita sisäilmaongelmaa.
Näytelähetteen esitiedot: Ulkoilman lämpötila mittauspäivänä oli 2 °C ja sää sateinen.
Inspecta KiraLab
Myyntimiehenkuja 4
90410 OULU
Puh. 010 521 600
Fax. 010 521 6002
[email protected]
Y-tunnus: 1787853-0
Raportin osittainen kopioiminen ilman erillistä lupaa on kielletty
2 (4)
Sisäilman mikrobianalyysi
MIK4619/15
Inspecta KiraLab, 12.2.2015
Tulokset
Näyte
1
Sieni-itiöt pmy/m3
Sieni-itiöt pmy/m3
Bakteerit pmy/m3
2 % Mallasuuteagar
DG18-agar
THG-agar
Yhteensä
2
3
0
Yhteensä
6
Cladosporium
6
Yhteensä
3
Yhteensä
3
hiivat
3
hiivat
3
Yhteensä
300
Yhteensä
180
Yhteensä
340
Yhteensä
6
Yhteensä
9
steriilit sienet
3
Penicillium
9
muut sienet
3
4
Yhteensä
0
Yhteensä
0
Yhteensä
24
5
Yhteensä
0
Yhteensä
3
Yhteensä
35
Penicillium
3
Yhteensä
0
Yhteensä
120
6
Yhteensä
0
määritysraja 3 pmy/m3
----------------------------------
Inspecta KiraLab
Minna Lilja
Asiantuntija, FM
Mikrobitutkimukset
040 767 0720
Inspecta KiraLab
Myyntimiehenkuja 4
90410 OULU
Paula Kurola
Laboratoriopäällikkö, FT
Mikrobitutkimukset
040 769 2011
Puh. 010 521 600
Fax. 010 521 6002
[email protected]
Y-tunnus: 1787853-0
Raportin osittainen kopioiminen ilman erillistä lupaa on kielletty
3 (4)
Sisäilman mikrobianalyysi
MIK4619/15
Inspecta KiraLab, 12.2.2015
LIITE: Sisäilman mikrobianalyysit ja niiden tulkinta
1.
YLEISTÄ
Sisäilmamittaukset ovat luotettavimmillaan talviaikana, jolloin ulkoilman mikrobipitoisuudet ovat vähäisiä. Sulan maan aikana sisäilman mikrobipitoisuuksia voidaan arvioida suuntaa-antavasti ulkoilmanäytteen avulla. Sisäilman mikrobimäärään ja -lajistoon vaikuttavat myös kiinteistön käyttö ja
sijainti (esim. polttopuut, vihannekset, multa, huonekasvit). Näytteessä voi esiintyä satunnaisia kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja ilman sisäilmaongelmaa tai rakenteiden vauriota, mutta Chaetomium, Stachybotrys- ja Fusarium-itiöiden esiintyminen luokitellaan kuitenkin aina poikkeavaksi havainnoksi.
Mikrobitulokset ovat yksittäinen osa kiinteistön kokonaistutkimusta ja johtopäätöksiin tarvittavaa aineistoa. Tavanomainen tulos ei poissulje jatkotutkimusten tarvetta, mikäli tiloissa havaitaan poikkeavaa hajua tai käyttäjillä esiintyy sisäilmaongelmaan viittaavia oireita. Sisäilman laatua voivat
heikentää monet tekijät, kuten ilmanvaihdon toiminnan puutteet, materiaaleista erittyvät yhdisteet,
mineraalivillakuidut, mikrobit ja niiden erittämät toksiinit.
2.
VERTAILUARVOT JA MIKROBILAJISTO
Mikrobitulosten tulkinnassa käytettävät viitearvot eivät ole terveysperusteisia eikä tuloksia voi suoraan arvioida suhteessa terveyshaittaan. Epätavanomainen mikrobimäärä tai -lajisto voi kuitenkin
toisinaan heikentää sisäilman laatua. Tulosten tulkinnassa huomioidaan mikrobimäärä ja -lajisto.
Taulukko 1. Sisäilman vertailuarvot [Salonen H. et al. (2007), Sosiaali- ja terveysministeriö (2003),
Työterveyslaitos (2011)].
Talviajan1) vertailuarvot
Asuinhuoneistot
Toimistotilat
3
Sieni-itiöt, kokonaismäärä
100 pmy/m
Bakteerit, kokonaismäärä
4500 pmy/m3
50 pmy/m3 #)
600 pmy/m3 #)
10 pmy/m3
Aktinobakteerit (=Streptomyces, sädesienet)
1)
#)
5 pmy/m3
3
Sulan maan aikana tulosta verrataan ulkoilmanäytteeseen. Myös yli 15 pmy/m sieni-itiöpitoisuus ja yli 300 pmy/m3 bakteeripitoisuus voivat vaatia lisätutkimuksia, jos muiden tekijöiden perusteella niihin on aihetta.
Taulukko 2. Esimerkkejä mikrobilajeista (Työterveyslaitoksen ympäristömikrobiologian laboratorion
listaus, 2008).
Kosteusvaurioon viittaavia, mahdollisesti
toksiineja tuottavia mikrobeja
Acremonium, A. fumigatus, A. ochraceus, A. versicolor, Chaetomium,
Fusarium, Paecilomyces, Stachybotrys, Trichoderma, aktinobakteerit
(Streptomyces)
Kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja
A. restricti, Geomyces, Eurotium, Oidiodendron, Phialophora, Scopulariopsis, Phoma, Tritirachium, Ulocladium, Wallemia
Merkitys avoin
Absidia, A. flavus, A. niger, A. ustus, Aureobasidium, Botrytis, Chrysonilia, Mucor, Rhizopus, punaiset hiivat
Tavanomaisia mikrobeja
Alternaria, Aspergillus, Beauveria, Cladosporium, Geotrichum, Penicillium, hiivat, steriilit sienet, muut sienet
A= Aspergillus
Asumisterveysoppaan mikrobiologinen osuus ei sovellu sellaisenaan koulurakennuksille, koska
kiinteistöjen koko, niiden käyttö sekä rakennus- ja talotekniset ratkaisut ovat erilaiset. Koulurakennuksia koskevat tulokset tulkitaan Kansanterveyslaitoksen oppaan Koulurakennusten kosteus- ja
homevauriot (Meklin T. et al., 2008) mukaisesti sekä soveltaen toimisto- ja asuintilojen viitearvoja.
Inspecta KiraLab
Myyntimiehenkuja 4
90410 OULU
Puh. 010 521 600
Fax. 010 521 6002
[email protected]
Y-tunnus: 1787853-0
Raportin osittainen kopioiminen ilman erillistä lupaa on kielletty
4 (4)
Sisäilman mikrobianalyysi
MIK4619/15
Inspecta KiraLab, 12.2.2015
3.
KIRJALLISUUS
Meklin T., Putus T., Hyvärinen A., Haverinen-Shaughnessy U., Lignell U., Nevalainen A. (2008) Koulurakennusten kosteusja homevauriot. Opas ongelmien selvittämiseen. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja 2/2008. ISBN 978-951-740-779-3 (print).
Salonen H., Lappalainen S., Pasanen A-L., Riuttala H., Lindroos O., Harju R., Reijula K. (2007) Salonen H. et al. Athmospheric Environment, 41: 6797-6807.
Sosiaali- ja terveysministeriö (2003) Asumisterveysohje. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen fysikaaliset, kemialliset ja
mikrobiologiset tekijät. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1. ISBN 952-00-1301-6.
Ympäristö- ja Terveys -lehti (2009) Asumisterveysopas. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumisterveysohjeen (STM:n oppaita 2003:1) soveltamisopas. ISBN 978-952-9637-38-6.
Työterveyslaitos (2011). Toimiston sisäilmaston tutkiminen. Työterveyslaitoksen oppaita. ISBN 978-952-261-048-5.
Inspecta KiraLab
Myyntimiehenkuja 4
90410 OULU
Puh. 010 521 600
Fax. 010 521 6002
[email protected]
Y-tunnus: 1787853-0
Raportin osittainen kopioiminen ilman erillistä lupaa on kielletty
1(13)
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
16.02.2015
Tilaaja
1707670-6
Projektipalvelu Prodeco Oy
Pakanen Rauno
Terminaalitie 6
90400 OULU
Näytetiedot
Näyte
Näyte otettu
Vastaanotettu
Tutkimus alkoi
Sisäilma VOC
29.01.2015
04.02.2015
04.02.2015
Näytteen ottaja
Viite
Pakanen Rauno
Linnukan koulu/ Prodeco
Kellonaika
Kellonaika
Näytteenoton
syy
13.22
12.20
Tilaustutkimus
Liitteenä tilakohtainen dokumentti yhdisteiden pitoisuuksista.
Analyysi
Yksikkö
Menetelmä
Epävarmuus-%
Näyte
TVOC tolueenina (TD-GC-MSD/FID)
µg/m³
ISO 16000-6:2011
30
*
1974-1, Sisäilma VOC, Luokka 44,
Linnukan koulu
1974-2, Sisäilma VOC, Luokka 43,
Linnukan koulu
1974-3, Sisäilma VOC, Aula (keittiö),
Linnukan koulu
1974-4, Sisäilma VOC, IP-kerho,
Linnukan koulu
1974-5, Sisäilma VOC, Luokka 42,
Linnukan koulu
1974-6, Sisäilma VOC, Luokka 41,
Linnukan koulu
*=näyte tutkittu akkreditoidulla menetelmällä
Yhteyshenkilö
6,2
19
25
7,9
9,4
7,9
Lukkarinen Timo, 010 3913 431, Kemisti
Kalso Seija
toimitusjohtaja
Tiedoksi
Pakanen Rauno, [email protected]
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
2(13)
16.02.2015
Liite testausselosteeseen
Näyte
2015-01974-01
luokka 44
TVOC tolueenina
(Tenax TA, C6-C16)
ug/m3
6,2
ug/m3 malliaineena
MSD
ug/m3 tolueenina
FID
<2
<2,0
<2,0
% TVOC:sta
ug/m3 malliaineena
3,1
1,2
1,9
<1,0
ug/m3 tolueenina
2,0
1,2
0,7
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
32
20
12
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<2,3
1,1
<1,0
0,2
0,5
<0,30
<0,30
<0,10
<0,10
<0,50
<0,20
<0,20
ug/m3 tolueenina
1
1,3
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
21
21
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,1
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<1,0
<1,0
<0,40
<1,0
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
Alkaanit yht.
Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä
Rengasrak hiilivetyjä
Alkoholit yht.
2-Etyyli-1-heksanoli
Butanoli
Fenoli
Propyleeniglykoli
Bentsyylialkoholi
Alkoholeja muita
Aromaattiset yht.
Bentseeni
Tolueeni
Etyylibentseeni
1,4-Ksyleeni
Styreeni
1,2-Ksyleeni
Propyylibentseeni
1,3,5-Trimetyylibentseeni
Naftaleeni
1-Metyylinaftaleeni
Bifenyyli
Alkyylibentseenejä muita
Esterit yht.
Etyyliasetaatti
Butyyliasetaatti
Estereitä muita
Glykolieetterit yht.
Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
TXIB
TVOC
tunnistettu %
91
0
0
0
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
3(13)
16.02.2015
2-Butoksietanoli
2-Fenoksietanoli
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
asetaatti
Glykolieettereitä muita
Halogenoidut yhdisteet yht.
Tetrakloorieteeni
1,1,2,2-Tetrakloorietaani
1,4-Diklooribentseeni
Karbonyylit yht.
Heksanaali
2-Furankarboksaldehydi
Bentsaldehydi
Oktanaali
Nonanaali
Pentanaali
Heptanaali
Dekanaali
Asetofenoni
Karbonyyleja muita
<1,0
<1,0
0
0
<1,0
<1,0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,2
<0,20
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<3,1
<1,0
1,0
1,8
<1,0
<3,1
ug/m3 tolueenina
1,1
<1,0
0,4
0,7
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
18
0
7
12
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<2
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,8
0,7
<0,10
<0,80
ug/m3 tolueenina
<1
0,5
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
8
8
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
0,7
% TVOC:sta
11
0
0
11
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
Orgaaniset hapot yht.
Etikkahappo
Heksaanihappo
Orgaanisia happoja muita
Terpeenit yht.
Pineeni
Delta-3-kareeni
Limoneeni
beta-Pineeni
Muut yhdisteet yht.
Syklotrisiloksaani, heksametyyli
Syklotetrasiloksaani, oktametyyli
Syklopentasiloksaani, dekametyyli
TVOC (C6-C16) ulkopuoliset
yhdisteet
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
4(13)
16.02.2015
Liite testausselosteeseen
Näyte
2015-01974-02
luokka 43
TVOC tolueenina
(Tenax TA, C6-C16)
ug/m3
19
ug/m3 malliaineena
MSD
ug/m3 tolueenina
FID
<2
<2,0
<2,0
% TVOC:sta
ug/m3 malliaineena
6,2
1,5
1,6
3,0
ug/m3 tolueenina
4,9
1,5
0,6
2,7
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
26
8
3
15
0
0
0
ug/m3 malliaineena
3
1,2
<1,0
0,4
0,9
<0,30
0,3
<0,10
<0,10
<0,50
<0,20
<0,20
ug/m3 tolueenina
1
1,4
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
8
8
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
0,3
0,3
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
3,0
<1,0
3,0
<1,0
ug/m3 tolueenina
1,5
<1,0
1,5
<1,0
% TVOC:sta
8
0
8
0
Alkaanit yht.
Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä
Rengasrak hiilivetyjä
Alkoholit yht.
2-Etyyli-1-heksanoli
Butanoli
Fenoli
Propyleeniglykoli
Bentsyylialkoholi
Alkoholeja muita
Aromaattiset yht.
Bentseeni
Tolueeni
Etyylibentseeni
1,4-Ksyleeni
Styreeni
1,2-Ksyleeni
Propyylibentseeni
1,3,5-Trimetyylibentseeni
Naftaleeni
1-Metyylinaftaleeni
Bifenyyli
Alkyylibentseenejä muita
Esterit yht.
Etyyliasetaatti
Butyyliasetaatti
Estereitä muita
Glykolieetterit yht.
Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
TXIB
TVOC
tunnistettu %
92
0
0
0
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
5(13)
16.02.2015
2-Butoksietanoli
2-Fenoksietanoli
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
asetaatti
Glykolieettereitä muita
Halogenoidut yhdisteet yht.
Tetrakloorieteeni
1,1,2,2-Tetrakloorietaani
1,4-Diklooribentseeni
Karbonyylit yht.
Heksanaali
2-Furankarboksaldehydi
Bentsaldehydi
Oktanaali
Nonanaali
Pentanaali
Heptanaali
Dekanaali
Asetofenoni
Karbonyyleja muita
<1,0
<1,0
0
0
<1,0
<1,0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,2
<0,20
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
8,6
<1,0
1,1
3,8
<1,0
3,7
ug/m3 tolueenina
5,7
<1,0
0,4
1,5
<1,0
1,9
<1,0
<1,0
<1,0
1,9
<1,0
% TVOC:sta
31
0
2
8
0
10
0
0
0
10
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
3,2
0,6
<1,0
2,6
% TVOC:sta
17
3
0
14
ug/m3 malliaineena
<0,8
0,7
<0,10
<0,80
ug/m3 tolueenina
<1
0,5
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
3
3
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
Orgaaniset hapot yht.
Etikkahappo
Heksaanihappo
Orgaanisia happoja muita
Terpeenit yht.
Pineeni
Delta-3-kareeni
Limoneeni
beta-Pineeni
Muut yhdisteet yht.
Syklotrisiloksaani, heksametyyli
Syklotetrasiloksaani, oktametyyli
Syklopentasiloksaani, dekametyyli
TVOC (C6-C16) ulkopuoliset
yhdisteet
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
6(13)
16.02.2015
Liite testausselosteeseen
Näyte
2015-01974-03
Aula (keittiö)
TVOC tolueenina
(Tenax TA, C6-C16)
ug/m3
25
ug/m3 malliaineena
MSD
ug/m3 tolueenina
FID
<2
<2,0
<2,0
% TVOC:sta
ug/m3 malliaineena
6,3
2,0
1,6
2,7
ug/m3 tolueenina
5,1
2,0
0,6
2,4
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
20
8
3
10
0
0
0
ug/m3 malliaineena
5
2,4
<1,0
0,4
1,1
0,3
0,4
<0,10
<0,10
<0,50
<0,20
<0,20
ug/m3 tolueenina
4
2,9
<1,0
<1,0
1,1
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
16
12
0
0
4
0
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
0,3
0,3
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
5,1
<1,0
5,1
<1,0
ug/m3 tolueenina
2,5
<1,0
2,5
<1,0
% TVOC:sta
10
0
10
0
Alkaanit yht.
Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä
Rengasrak hiilivetyjä
Alkoholit yht.
2-Etyyli-1-heksanoli
Butanoli
Fenoli
Propyleeniglykoli
Bentsyylialkoholi
Alkoholeja muita
Aromaattiset yht.
Bentseeni
Tolueeni
Etyylibentseeni
1,4-Ksyleeni
Styreeni
1,2-Ksyleeni
Propyylibentseeni
1,3,5-Trimetyylibentseeni
Naftaleeni
1-Metyylinaftaleeni
Bifenyyli
Alkyylibentseenejä muita
Esterit yht.
Etyyliasetaatti
Butyyliasetaatti
Estereitä muita
Glykolieetterit yht.
Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
TXIB
TVOC
tunnistettu %
82
0
0
0
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
7(13)
16.02.2015
2-Butoksietanoli
2-Fenoksietanoli
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
asetaatti
Glykolieettereitä muita
Halogenoidut yhdisteet yht.
Tetrakloorieteeni
1,1,2,2-Tetrakloorietaani
1,4-Diklooribentseeni
Karbonyylit yht.
Heksanaali
2-Furankarboksaldehydi
Bentsaldehydi
Oktanaali
Nonanaali
Pentanaali
Heptanaali
Dekanaali
Asetofenoni
Karbonyyleja muita
<1,0
<1,0
0
0
<1,0
<1,0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,2
<0,20
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
15,2
2,3
1,1
4,7
1,4
5,7
ug/m3 tolueenina
6,8
0,9
0,4
1,9
0,7
2,9
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
27
4
2
8
3
12
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<2
1,3
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
5
5
0
0
ug/m3 malliaineena
1
1,0
<0,10
<0,80
ug/m3 tolueenina
<1
0,7
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
3
3
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
Orgaaniset hapot yht.
Etikkahappo
Heksaanihappo
Orgaanisia happoja muita
Terpeenit yht.
Pineeni
Delta-3-kareeni
Limoneeni
beta-Pineeni
Muut yhdisteet yht.
Syklotrisiloksaani, heksametyyli
Syklotetrasiloksaani, oktametyyli
Syklopentasiloksaani, dekametyyli
TVOC (C6-C16) ulkopuoliset
yhdisteet
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
8(13)
16.02.2015
Liite testausselosteeseen
Näyte
2015-01974-04
IP-kerho
TVOC tolueenina
(Tenax TA, C6-C16)
ug/m3
7,9
ug/m3 malliaineena
MSD
ug/m3 tolueenina
FID
<2
<2,0
<2,0
% TVOC:sta
ug/m3 malliaineena
2,6
1,2
1,4
<1,0
ug/m3 tolueenina
1,8
1,2
0,5
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
22
16
7
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<2,3
1,0
<1,0
<0,20
0,3
<0,30
<0,30
<0,10
<0,10
<0,50
<0,20
<0,20
ug/m3 tolueenina
1
1,2
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
15
15
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
0,2
0,2
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
2,4
<1,0
2,4
<1,0
ug/m3 tolueenina
1,2
<1,0
1,2
<1,0
% TVOC:sta
15
0
15
0
Alkaanit yht.
Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä
Rengasrak hiilivetyjä
Alkoholit yht.
2-Etyyli-1-heksanoli
Butanoli
Fenoli
Propyleeniglykoli
Bentsyylialkoholi
Alkoholeja muita
Aromaattiset yht.
Bentseeni
Tolueeni
Etyylibentseeni
1,4-Ksyleeni
Styreeni
1,2-Ksyleeni
Propyylibentseeni
1,3,5-Trimetyylibentseeni
Naftaleeni
1-Metyylinaftaleeni
Bifenyyli
Alkyylibentseenejä muita
Esterit yht.
Etyyliasetaatti
Butyyliasetaatti
Estereitä muita
Glykolieetterit yht.
Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
TXIB
TVOC
tunnistettu %
75
0
0
0
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
9(13)
16.02.2015
2-Butoksietanoli
2-Fenoksietanoli
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
asetaatti
Glykolieettereitä muita
Halogenoidut yhdisteet yht.
Tetrakloorieteeni
1,1,2,2-Tetrakloorietaani
1,4-Diklooribentseeni
Karbonyylit yht.
Heksanaali
2-Furankarboksaldehydi
Bentsaldehydi
Oktanaali
Nonanaali
Pentanaali
Heptanaali
Dekanaali
Asetofenoni
Karbonyyleja muita
<1,0
<1,0
0
0
<1,0
<1,0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,2
<0,20
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<3,1
<1,0
1,1
1,7
<1,0
<3,1
ug/m3 tolueenina
1,1
<1,0
0,4
0,7
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
14
0
5
8
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<2
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
1
0,9
<0,10
<0,80
ug/m3 tolueenina
<1
0,6
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
8
8
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
Orgaaniset hapot yht.
Etikkahappo
Heksaanihappo
Orgaanisia happoja muita
Terpeenit yht.
Pineeni
Delta-3-kareeni
Limoneeni
beta-Pineeni
Muut yhdisteet yht.
Syklotrisiloksaani, heksametyyli
Syklotetrasiloksaani, oktametyyli
Syklopentasiloksaani, dekametyyli
TVOC (C6-C16) ulkopuoliset
yhdisteet
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
10(13)
16.02.2015
Liite testausselosteeseen
Näyte
2015-01974-05
luokka 42
TVOC tolueenina
(Tenax TA, C6-C16)
ug/m3
9,4
ug/m3 malliaineena
MSD
ug/m3 tolueenina
FID
<2
<2,0
<2,0
% TVOC:sta
ug/m3 malliaineena
3,8
1,2
1,2
1,3
ug/m3 tolueenina
2,9
1,2
0,5
1,2
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
31
13
5
12
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<2,3
1,2
<1,0
<0,20
0,4
<0,30
<0,30
<0,10
<0,10
<0,50
<0,20
<0,20
ug/m3 tolueenina
1
1,4
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
15
15
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,1
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
3,7
<1,0
3,7
<1,0
ug/m3 tolueenina
1,8
<1,0
1,8
<1,0
% TVOC:sta
19
0
19
0
Alkaanit yht.
Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä
Rengasrak hiilivetyjä
Alkoholit yht.
2-Etyyli-1-heksanoli
Butanoli
Fenoli
Propyleeniglykoli
Bentsyylialkoholi
Alkoholeja muita
Aromaattiset yht.
Bentseeni
Tolueeni
Etyylibentseeni
1,4-Ksyleeni
Styreeni
1,2-Ksyleeni
Propyylibentseeni
1,3,5-Trimetyylibentseeni
Naftaleeni
1-Metyylinaftaleeni
Bifenyyli
Alkyylibentseenejä muita
Esterit yht.
Etyyliasetaatti
Butyyliasetaatti
Estereitä muita
Glykolieetterit yht.
Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
TXIB
TVOC
tunnistettu %
86
0
0
0
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
11(13)
16.02.2015
2-Butoksietanoli
2-Fenoksietanoli
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
asetaatti
Glykolieettereitä muita
Halogenoidut yhdisteet yht.
Tetrakloorieteeni
1,1,2,2-Tetrakloorietaani
1,4-Diklooribentseeni
Karbonyylit yht.
Heksanaali
2-Furankarboksaldehydi
Bentsaldehydi
Oktanaali
Nonanaali
Pentanaali
Heptanaali
Dekanaali
Asetofenoni
Karbonyyleja muita
<1,0
<1,0
0
0
<1,0
<1,0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,2
<0,20
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
3,2
1,2
<1,0
2,0
<1,0
<3,1
ug/m3 tolueenina
1,3
0,5
<1,0
0,8
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
14
5
0
9
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<2
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
1
1,0
<0,10
<0,80
ug/m3 tolueenina
<1
0,7
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
7
7
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
Orgaaniset hapot yht.
Etikkahappo
Heksaanihappo
Orgaanisia happoja muita
Terpeenit yht.
Pineeni
Delta-3-kareeni
Limoneeni
beta-Pineeni
Muut yhdisteet yht.
Syklotrisiloksaani, heksametyyli
Syklotetrasiloksaani, oktametyyli
Syklopentasiloksaani, dekametyyli
TVOC (C6-C16) ulkopuoliset
yhdisteet
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
12(13)
16.02.2015
Liite testausselosteeseen
Näyte
2015-01974-06
luokka 41
TVOC tolueenina
(Tenax TA, C6-C16)
ug/m3
7,9
ug/m3 malliaineena
MSD
ug/m3 tolueenina
FID
<2
<2,0
<2,0
% TVOC:sta
ug/m3 malliaineena
4,1
1,6
1,3
1,2
ug/m3 tolueenina
3,2
1,6
0,5
1,1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
41
21
6
13
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<2,3
1,1
<1,0
0,3
0,5
<0,30
<0,30
<0,10
<0,10
<0,50
<0,20
<0,20
ug/m3 tolueenina
1
1,3
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
16
16
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,1
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
2,3
<1,0
2,3
<1,0
ug/m3 tolueenina
1,1
<1,0
1,1
<1,0
% TVOC:sta
14
0
14
0
Alkaanit yht.
Suoraketjuisia ja haar hiilivetyjä
Rengasrak hiilivetyjä
Alkoholit yht.
2-Etyyli-1-heksanoli
Butanoli
Fenoli
Propyleeniglykoli
Bentsyylialkoholi
Alkoholeja muita
Aromaattiset yht.
Bentseeni
Tolueeni
Etyylibentseeni
1,4-Ksyleeni
Styreeni
1,2-Ksyleeni
Propyylibentseeni
1,3,5-Trimetyylibentseeni
Naftaleeni
1-Metyylinaftaleeni
Bifenyyli
Alkyylibentseenejä muita
Esterit yht.
Etyyliasetaatti
Butyyliasetaatti
Estereitä muita
Glykolieetterit yht.
Dietyleeniglykoli-monoetyylieetteri
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
TXIB
TVOC
tunnistettu %
100
0
0
0
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
TESTAUSSELOSTE 2015-1974
13(13)
16.02.2015
2-Butoksietanoli
2-Fenoksietanoli
Dietyleeniglykoli-monobutyylieetteri
asetaatti
Glykolieettereitä muita
Halogenoidut yhdisteet yht.
Tetrakloorieteeni
1,1,2,2-Tetrakloorietaani
1,4-Diklooribentseeni
Karbonyylit yht.
Heksanaali
2-Furankarboksaldehydi
Bentsaldehydi
Oktanaali
Nonanaali
Pentanaali
Heptanaali
Dekanaali
Asetofenoni
Karbonyyleja muita
<1,0
<1,0
0
0
<1,0
<1,0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,2
<0,20
<0,10
<0,10
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
4,4
2,4
<1,0
2,0
<1,0
<3,1
ug/m3 tolueenina
1,8
1,0
<1,0
0,8
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
22
12
0
10
0
0
0
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<2
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
<0,8
0,8
<0,10
<0,80
ug/m3 tolueenina
<1
0,5
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
7
7
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
<1
<1,0
<1,0
<1,0
% TVOC:sta
0
0
0
0
ug/m3 malliaineena
ug/m3 tolueenina
Orgaaniset hapot yht.
Etikkahappo
Heksaanihappo
Orgaanisia happoja muita
Terpeenit yht.
Pineeni
Delta-3-kareeni
Limoneeni
beta-Pineeni
Muut yhdisteet yht.
Syklotrisiloksaani, heksametyyli
Syklotetrasiloksaani, oktametyyli
Syklopentasiloksaani, dekametyyli
TVOC (C6-C16) ulkopuoliset
yhdisteet
Akkreditointi ei koske lausuntoa. Analyysitulokset pätevät ainoastaan analysoiduille näytteille.
Analyysitodistuksen saa kopioida vain kokonaan. Muussa tapauksessa kopioinnista on saatava lupa.
Postiosoite
Viikinkaari 4
00790 Helsinki
[email protected]
Puhelin
+358 10 391 350
http://www.metropolilab.fi
Faksi
+358 9 310 31626
Y-tunnus
2340056-8
Alv. Nro
FI23400568
1442
4280/MVL
TUTKIMUSRAPORTTI
17.2.2015
1(1)
MINERAALIKUITULASKENTA
Tilaaja:
Prodeco Oy / Rauno Pakanen
Menetelmät:
Tilaus-/ toimituspäivä:
3.2.2015
Kohde/ projektinumero:
Liminganlahden koulu
Tilaajan toimittamille geeliteipeille kerätyt teolliset mineraalivillakuidut (pituus >20 µm) laskettiin
polarisaatiomikroskoopilla Nikon E200 POL. Näytteenotosta vastaa tilaaja. Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä.
TULOKSET:
Näyte
tunnus:
1
2
3
4
5
Tila:
IP kerho
LK 44
LK 43
LK 42
LK 41
Näytteen
kertymäaika:
-
Kuitua/ cm2: *
0,1
0,1
0,1
<0,1
0,3
*TTL:n teollisille mineraalivillakuiduille määrittämä viitearvo 14 vrk:n keräysajalle on < 0,2 kuitua/cm2. Viitearvon ylittävät tulokset on lihavoitu.
Jussi Myllykangas
tutkija, FM
p. 050 4395 077
LABROC OY | TEKNOLOGIANTIE 11, 90590 OULU | KEILARANTA 4, 02150 ESPOO | WWW.LABROC.FI | PUH. 050 4395 079 | Y-TUNNUS: 2544332-6