Jäsentiedote 4 | 2015 Huhtikuu

Lähetetty sähköisesti 24.4.2015
Jäsentiedote 4 | 2015 Huhtikuu
Sisällysluettelo














”Hiljainen hetki Taiteilijan kuolemalle” 6.5.
VIRTA: HTS vuosinäyttely 12.8.-5.9.2015 Kanneltalon galleriassa - ennakkotietoja
Taidelainaamon kesän teemaripustus Kesäyön taikaa
Tervetuloa Helsingin Taiteilijaseuran Kuvataidekoulun ja kurssikeskuksen kesäkursseille!
Galleria Katariinan ja Studion haku käynnissä, dl 30.4.!
Näyttelyitä, avajaisia ja tapahtumia Galleria Katariinassa ja Studiossa
Taidelainaamon tapahtumat
Näyttelyitä ja avajaisia Malmitalon galleriassa
Näyttelyitä ja avajaisia Galleria Rantakasarmissa
Muita näyttelyhakuja, muistutuksia edellisen kirjeen hauista
Avoin haku Wunderkammer-näyttelyyn, dl 30.4.
TFHMF Award 2015, dl 1.5.
Ateljeetalo Bali, Indonesia, dl 30.5.
Monumentaalitaide, koulutusta
”Hiljainen hetki Taiteilijan kuolemalle” 6.5.
Pyydämme ottamaan osaa HILJAISEEN 1 min suruhetkeen ke 6.5.2015 klo 13.
Pyydämme hiljentymään minuutiksi: peittämään kotona ja töissä jätesäkeillä kaikki taideteokset.
Taiteen ammatiksi palauttamisen ja humanismin puolesta!
Suomen Taidemuseoissa valtio on budjetoinnut roskisten tyhjentäjille palkkaa, muttei
itse museon sisällön tuottajille, taiteilijoille yleensä mitään. Silti jopa taiteilijat
maksavat sisäänpääsystä museoihin. Näin on käytetty ammatti taiteilijoita ilmaistyönä yli sata
vuotta. Nyt on valtion aika korvata tämä hyvinvointivaltion vääryys ja siitä hyvästä maksaa
taiteilijapalkkaa!
Toimeentulon saaminen kuvataiteesta on tehty mahdottomaksi poliittisin ja verotuksellisin
järjestelyin! Onko Suomi sivistysmaa ilman ammattikuvataidetta?
Poliittiset päätökset ovat olleet vääriä ja taiteilijoiden ammatillinen asema surkea.
Taiteilijan kannalta tärkeimmät poliittiset päätökset, jotka pitäisi saada läpi Suomessa, ovat
Ruotsissa vuonna 2009 toteutuneen MU-mallin http://www.kro.se/3223 mukainen näyttelykorvaus ja
taiteilijapalkka./peruspalkka.
Rakennemuutos sivistys- ja hyvinvointivaltiosta kohti kehitysmaata, jossa piilo - orjuus on
mahdollista, on romuttanut koko kansakuntamme uurastuksen: humanismin ja sivistyksen eteen
tehdyn suuren työn.
Nykypolitiikka on myynyt Suomen: valtion tukea saaneet yritykset on kaupattu ulkomaille.
Kansalaisten talous heikkenee ja monet ammattikunnat katoavat, tippuvat samaan tilaan
missä taiteen ammattilaiset ovat. (kts. esimerkiksi Pekka Seppäsen artikkeli
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288672263392.html )
Ota siis osaa hiljaiseen mielenosoitukseen taiteen ja taiteilijan aseman sekä inhimillisyyden
puolesta!
Lisää tietoa taiteilijan tilanteesta
http://helsingintaiteilijaseura.fi
Sanna Karlsson-Sutisna
VIRTA: HTS vuosinäyttely 12.8.-5.9.2015 Kanneltalon
galleriassa - ennakkotietoja
Helsingin Taiteilijaseuran kesä/vuosinäyttely järjestetään tänä vuonna hienossa Kanneltalon
galleriassa 12.8.-5.9.2015. Näyttelyn väljä teema on VIRTA. Tässä ennakkotietoja näyttelystä,
lähempänä tarkempia osallistumistietoja! Taiteiden yönä 20.8. Kanneltalossa ja galleriassa
järjestetään ohjelmaa. Näyttelyyn osallistuvia taiteilijoita toivotaan silloin paikalle ja ohjelmaideoita
saa mielellään lähettää.
Näyttely on kaikille HTS:n jäsenille avoin, mukaan voi tuoda yhden teoksen. Tteosten maksimikoko
on kaksiulotteisilla teoksilla (maalaus, piirustus, valokuva, grafiikka jne.) noin 1 m2 (korkeus/leveys
100 x 100 cm) ja kolmiulotteisilla teoksilla (veistokset, tilateokset) noin 1 m3. Teosten tekniikkaa
tai toteutustapaa ei rajoiteta.
Näyttely avaa näkymän Helsingin kuvataiteeseen ja -taiteilijoihin. Teoksen tulee linkittyä
väljään VIRTA-teemaan. Teemaa voi tulkita vapaasti, virta voi olla esim. elämän, ajan, yhteisön,
taiteilijoiden jne. virta. Se voi olla voimalähde, vettä tai kaikkea kuvainnolltista. Virta joskus
heikkenee ja joskus voimistuu. Tehdään taiteilioiden virrasta tässä ajassa voimakas!
Lisätietoja: Hannele Nyman, [email protected],
09-666 677,
0440 551 678.
Taidelainaamon kesän teemaripustus Kesäyön taikaa
Kesän 2015 teemaripustus on Kesäyön taikaa
Taidelainaamoon kootaan kesä–heinäkuuksi esille teemallinen kesänäyttely, jonka teemana on
Kesäyön taikaa. Seuran jäsentaiteilijat voivat maksutta osallistua kesäripustukseen 1–2 teoksella
(max koko n. 1m2). Teosten jättö on toukokuun loppupuolella 19.–22.5.2015. Tarkempaa tietoa
Taidelainaamon toukokuun jäsentiedotteessa. Tervetuloa mukaan Taidelainaamon kesänäyttelyyn!
Tervetuloa Helsingin Taiteilijaseuran Kuvataidekoulun ja
kurssikeskuksen kesäkursseille!
Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu antaa visuaalisten taiteiden taiteen perusopetusta 4–
18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kurssikeskus tarjoaa kuvataidekursseja yli 16-vuotiaille.
Kesän tarjonnassa myös kuvataiteilijoille soveltuvia erikoiskursseja: esim. Maalauksellinen
puupiirros, opettaja Heli Kurunsaari.20.-24.7. klo 17-21. Jäsenhinta 120€/26t + materiaalimaksu 20€
Kesäkursseja järjestetään sekä Kaapelitehtaalla että Suomenlinnassa.
Kurssiohjelma www.helsingintaiteilijaseura.fi
Helsingin Taiteilijaseuran jäsenalennus 25% kaikista kursseista
Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Helsingin Taiteilijaseuran kuvataidekoulu ja kurssikeskus
Tallberginkatu 1 A 7 (3. kerros), 00180 Helsinki
puh:
(09) 693 1322
s-posti: [email protected]
Galleria Katariinan ja Studion haku käynnissä, dl 30.4.!
Hei HTS jäsenet,
hakemuksenne ovat tervetulleita jälleen Galleria Katariinan ja Studion kevätkauden 2016
hakuun. Jäsenetuna gallerian vuokra on 300 euroa ja studion 100 euroa halvempi kuin muilla
hakijoilla. Samalla hakemuksella voi hakea molempia tiloja (valitse toinen hakulomake
ensimmäiseksi vaihtoehdoksi ja pistä ruksi kohtaan, jossa haet vaihtoehtona toista tiloista).
Hakemus sisältää:
1 Täytetty hakulomake, tulosta tästä: Galleria Katariina >> ja Studio >>
2 Näyttelysuunnitelma
3 Kuva-aineistoa: 6–10 kuvaa tuoreista tai näyttelyyn aiotuista teoksista sekä erillinen
kuvaluettelo tarkkoine teostietoineen. Kuvat toimitetaan digikuvina jpeg-formaatissa CD:llä tai
muistitikulla.
4. Ansioluettelo
Katso tarkemmat ohjeet ja printtaa kaavakkeet linkeistä:
Galleria Katariina >>
Galleria Katariinan Studio >>
In English >>
Annan mielelläni lisätietoja
Hannele Nyman
Head of Exhibitions, Gallery Manager
Helsinki Artists’ Association & Gallery Katariina
Kalevankatu 16, FI-00100 Helsinki, Finland
tel
+ 358 (0)9 666 677 gsm
+358 (0)440 551 678
[email protected]
www.helsingintaiteilijaseura.fi
www.myyntikokoelma.fi
Näyttelyitä, avajaisia ja tapahtumia Galleria Katariinassa
ja Studiossa
09 666 677, www.helsingintaiteilijaseura.fi | www.myyntikokoelma.fi
[email protected]
Avoinna ti–pe 11–17, la–su 12–16, Pääsiäisenä 3.–6.4., Vappuna 30.4. & 1.5. ja Helatorstaina 14.5.
suljettu
Tervetuloa näyttelyihin, avajaisiin ja taiteilijatapaamiisiin! | välkommen |Welcome!
22.4.–10.5.2015
Galleria: Frida Moukulainen ● Honestly - maalauksia | målningar | Paintings
Studio: Sonja Löfgren ● Merkintöjä ajasta – teoksia | verk |Works
Taiteilijatapaaminen su 10.5. klo 14–16
13.5.–31.5.2015
Galleria: Jussi Meuronen ● - Näkymiä ja olotiloja - maalauksia | målningar |Paintings
Studio: Markku Laamanen ● Maalauksia ja piirroksia | Målningar och teckningar | Paintings and
Drawings
Avajaiset ti 12.5. klo 17–19
Taiteilijatapaaminen su 31.5. klo 14–16
3.6.–18.6.2015
Galleria: Kaija Hinkula ● Journey – maalauksia | Målningar | Paintings
Studio: Elina Katara ● Kärpäsestä härkänen – piirustusinstallaatio| installation | Installation
Avajaiset ti 2.6. klo 17–19
Taiteilijatapaaminen to 18.6. klo 15–17
Taidelainaamon tapahtumat
Taidelainaamo on avoinna ti–pe 12–18, la–su 12–16
Toukokuussa avoinna ti–to 12–18, pe–su 12–16, huom. suljettu 1.5., 10.5., 14.5. ja 24.5.
Taidelainaamon kevään yksityisnäyttelyt
huhtikuu Arthur ELISA ROVAMO – Kohtaamisia, maalauksia
Galleria Rikhard SIRPA TUKIAINEN, akvarelleja
toukokuu Arthur PIRA COUSIN
Galleria Rikhard HANNA HOLMA
Avajaiset to 7.5. klo 17–18.30, tervetuloa!
Taidebussi kiertää kulttuuritaloilla ja Narinkkatorilla
Taidelainaamon 20-vuotisjuhlavuonna taide jalkautuu ympäri Helsinkiä. Toukokuussa 2000-luvun
alkupuolella suuren suosion saanut taidebussi lähtee kiertämään kaupunkia äitienpäiväviikolla 8.–
9.5.2015. Kaupunginkirjaston lasten kirjastoauto täytetään taideteoksilla ja taidebussissa asiakkaat
voivat tutustua lainaamon toimintaan ja teoksiin, joita voi tapahtuman aikana myös lainata heti
mukaan.
Taidebussin pysähtymispaikat ja -ajat:
• perjantai 8.5. Kanneltalo/ Sitratori klo 12-13.30, Malmitalo/ Ala-Malmin tori klo 14-15.30 ja
Vuotalo/ Mosaiikkitori klo 16.30-18
• lauantai 9.5. Narinkkatori klo 12-15
Tervetuloa tutustumaan taidebussiin!
Näyttelyitä ja avajaisia Malmitalon galleriassa
www.helsingintaiteilijaseura.fi
[email protected]
Avoinna ma–pe 10–20, la 10–16
Tervetuloa näyttelyihin ja avajaisiin | välkommen | Welcome !
23.4.–16.5.2015 Aulis Harmaala ● Metamorfoosi – installaatio ja valokuvia
21.5.–13.6.2015 Xu Xian, Kiina ● Tussimaalauksia
Avajaiset ke 20.5. klo 17–19
Näyttelyitä ja avajaisia Galleria Rantakasarmissa
Avoinna ti–to 12–17.30, pe–su 11.30–16, huom. näyttely avoinna myös vappuna ja helatorstaina.
Ajankohtaiset näyttelyt
26.4.2015 asti esillä
Varma potäter – Marjatta Hanhijoki, Iiris Raipala, Mirja Airas
30.4.–24.5.2015
Tarmo Paunu – Viaporin kasvot, maalauksia Suomenlinnan vaiheista
Tervetuloa avajaisiin keskiviikkona 29.4. klo 17–19!
Muita näyttelyhakuja, muistutuksia edellisen kirjeen
hauista
Galleria Uusi Kipinä, dl 30.4.
Hakemukset tammi-kesäkuun 2016 hakuun tulee toimittaa to 30.4.2015 mennessä
(postileiman päiväys riittää) osoitteeseen:
Kauno ry:n näyttelytoimikunta, Kymintie 1, 15140 Lahti
Ks. www.galleriauusikipina.fi
Lisätietoja: [email protected],
(03) 787 3754 / näyttelysihteeri
Porvoon Taidetehdas ja Galleria Vanha Kappalaisentalo, dl 30.4.
Hakuaika Porvoon Taidehalliin Taidetehtaalle ja Galleria Vanhaan Kappalaisentaloon
Porvooseen vuodelle 2016 on käynnissä 30. huhtikuuta saakka. Liitteenä tiedote näyttelyhausta.
Lähettäkää tietoa mielellään eteenpäin, kiitos!
https://www.porvoo.fi/fi/palvelut/kulttuuri/nayttelyt_ja_kuvataide/nayttelytilojen_hakeminen
Ansökningstid år 2016 till Borgå Konsthall i Konstfabriken och till Galleri Gamla Kaplansgården i
Borgå är på gång. Sista ansökningsdag är 3den 30. april. Som bilaga info om utställningsansökan.
Skicka gärna info vidare, tack!
http://www.porvoo.fi/se/service/kultur/utstallningar_och_bildkonst/ansokan_om_utstallningstider
Galleria Johan S.
Avoin haku vuodelle 2016 Galleria Johan S:ään Galleria Johan S:n näyttelyaikojen haku
vuodelle 2016 on meneillään!
Voit hakea aikaa lähettämällä vapaan hakemuksen osoitteeseen
[email protected]. Näyttelyvuokra on 2100€/3vkoa (sis 24%alv.) lisäksi tulee kutsukorttien
painatus ja postitus. 38m2 tila sijaitsee Helsingissä osoitteessa Iso Roobertinkatu 1.
Lisätietoja antaa galleristi Clarice Finell ([email protected])
Lapin taiteilijaseuran Galleria Napan ja Studio Mustanapan sekä Galleria Kellokkaan dl
30.4.
Näyttelyajat vuodelle 2016 ovat haettavissa 30.4.2015 mennessä.
Galleria Napassa ja Studio Mustanapassa Rovaniemellä näyttelyaika on kolme viikkoa. Galleria
Napan vuokra on 750,00 €. Studio Mustanapan vuokra on 250,00 €. Mikäli taiteilija käyttää
näyttelyssään Lapin taiteilijaseuran videotykkiä, lisätään vuokraan 30,00 €. Myydyistä teoksista
galleria perii myyntiprovisiota 20%.
Lapin taiteilijaseuran ylläpitämä Galleria Kellokas toimii upeissa maisemissa Äkäslompolossa,
Ylläksen kupeessa. Galleria on Metsähallituksen luontokeskus Kellokkaan yhteydessä, retkeilijöiden
ja hiihtäjien reittien varrella. Luontokeskuksessa on vuosittain n. 70.000 kävijää. Gallerian näyttelyn
kesto on noin kaksi kuukautta. Kellokkaan ympäristöön on erikseen sovittaessa mahdollista toteuttaa
myös ympäristötaidetta. Kellokkaan näyttelyvuokra on 600,00 €. Myyntiprovisio on 30%.
Kellokkaassa on ilmainen majoitus näyttelyn ripustajille ja purkajille.
Kaikkien gallerioiden näyttelyaikoja haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka sisältää
näyttelysuunnitelman, ansioluettelon sekä 5-10 kuvaa uusimmista teoksista. Hakemuksen voi
toimittaa joko postitse tai sähköisenä. Hakemus osoitetaan näyttelytoimikunnalle, joka tekee
päätökset näyttelyvalinnoista. Valinnoista ilmoitetaan sähköpostitse. Hakemuksessa pyydetään
ilmoittamaan, mitä näyttelytilaa haetaan ja mille ajankohdalle.
Lisätietoja:
http://www.lapintaiteilijaseura.fi/ajankohtaista/958
Tiedustelut ja sähköiset hakemukset: [email protected]
Puh.
050 406 3632 (galleristi Miia Mattila)
Galleria 3H+k, dl 30.4.
Taiteilijaseura NYTE ry:n ylläpitämä näyttelytila Galleria 3H+K sijaitsee aivan Porin
ydinkeskustassa valoisassa huoneistossa osoitteessa Itsenäisyydenkatu 47. Näyttelytilaa on yhteensä
n. 100 m², 49 m² huone ja 40 m² huone.
Näyttelyhaku keväälle 2016 on käynnissä. Hakemukset tulee lähettää 30.4.2015 mennessä.
Näyttelyaikaa haetaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus, jonka liitteenä on kuvamateriaalia
teoksista. Normaali näyttelyaika on 3 viikkoa. Näyttelyvuokra on yhteensä 600,00 euroa. Tilaa voi
vuokrata myös huoneittain, jolloin 49m² huone on 325,00 euroa ja 40m² huone on 275,00 euroa.
Tapahtumaviikonloppuina jokaisen näyttelyn välillä on vapaa viikonloppu, joka on avoin erilaisille
kokeellisille tapahtumille, keikoille, työpajoille ja muille mahdollisille projekteille. Avoimia aikoja
voi kysyä sähköpostitse, puhelimitse tai galleriasta.
Taiteilija vastaa näyttelyn ripustuksesta ja purkamisesta, teosten kuljetuksista ja vakuutuksista,
kutsujen ja lehdistötiedotteen laatimisesta sähköisesti, julisteiden painatus- ja postituskuluista sekä
avajaistarjoilusta. NYTE vastaa tiedotuksesta, sähköisten kutsukorttien ja tiedotteiden lähettämisestä
kattavalla listalla, julisteiden levityksestä, näyttelyn valvonnasta ja tilan siivouksesta, sekä avustaa
omien resurssien mukaan näyttelyn ripustuksessa ja purkamisessa.
Lisätietoja:
Näyttelysihteeri Tuuli Tuikka,
Galleria p. 026-332 278
[email protected]
0468993566
AVOIN HAKU VALOKUVA- JA KUVATAITEILIJOILLE
Valokuvataiteen museon Projekti-näyttelytilaan vuodelle 2016, dl 3.5.
Suomen valokuvataiteen museon Projekti-tila Helsingissä Kaapelitehtaalla toimii avoimen haun
näyttelytilana. Haku järjestetään nyt kuudennen kerran.
Haku Projekti-tilaan on avoin kaikille valokuvataiteen tekijöille; alan ammattilaisille ja
opiskelijoille. Hakemuksia voi lähettää myös työryhmän nimissä.
Projekti-tila on tarkoitettu näyttelyille ja hankkeille, joissa valokuvaa tai muita linssipohjaisia
medioita käytetään taiteen, nykytaiteen tai tutkimuksen välineenä.
Tila esittelee kiinnostavia näyttelykokonaisuuksia sekä tuoreilta että varttuneemmilta tekijöiltä.
Näyttelyaikaa Projekti-tilaan voi hakea myös screeningejä, julkista puhetta ja keskustelua varten.
Huom. hakutapa on muuttunut!
Näyttelyhakemusten vuodelle 2016 tulee olla lähetetty sähköisenä sunnuntaihin 3.5.2015 klo 24
mennessä.
Hakemukset lähetetään osoitteeseen: [email protected]
Hakemuksen tulee noudattaa määrättyä muotoa.
Katso tarkat tiedot hakemisesta ja hakemuksen lähettämisestä museon nettisivuilta:
http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/component/content/article/11109
Lisätietoja:
Amanuenssi Tiina Rauhala
050- 4327562, [email protected]
Intendentti Anna-Kaisa Rastenberger
09-6866 3628 / 050-518 7619, [email protected]
www.valokuvataiteenmuseo.fi
Drawing Gallery D5, dl 31.5.
Haku vuodelle 2016!
Drawing Gallery D5, Kaapelitehtaan D-rapussa 5. kerros. Avoinna arkisin klo 9-20. Galleriassa on
kaksi n. 3 m korkeaa seinää yhteensä 15 m + pari metriä lisää. Näyttelyaika on noin 3 kk, hinta 300
€. Elektroninen valvonta. Pääsääntöisesti taiteilija myy itse teoksiaan, eikä sen takia maksa siitä
gallerialle provisiota. Haku vuodelle 2016 käynnissä. Haku joko bambuhe(at)gmail.com tai
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1/127, 00180 Helsinki. Alustava näyttelysuunnitelma, kuvia töistä 310, CV, mahdollinen näyttelyn ajankohta. Haku avoin 31.5. asti. Lisätietoa gallerian Fb sivuilta.
Terveisin, Bambu Hellstedt
Avoin haku Wunderkammer-näyttelyyn, dl 30.4.
AVOIN HAKU NÄYTTELYYN
WUNDERKAMMER
5.12. - 20.12. 2015
GALLERIA HUUTO JÄTKÄNSAARI I & II
Kuraattori Ville Laaksonen
(Hakuaika päättyy 30.04. 2015 klo 23.59)
KONSEPTI:
Wunderkammer on kuraattoripohjainen ryhmänäyttely Galleria Huudon Jätkä I & II gallerioissa
5.12. - 20.12. 2015. Näyttelyn peruskysymys on "ihmeen” kokeminen taiteen välityksellä. Näyttelyn
taiteilijoiden teokset muodostavat suuren ihmeiden kabinetin. Gallerioissa on tilaa noin 400 m2, joka
rakentuu arkkitehtuuriseksi kokonaisuudeksi, sekä erilaisiin pienempiin sivukabinetteihin
rakentamalla väliseiniä tilaan. Taiteilijavalinnoista, sekä ehdotuksista riippuen esille tuleen noin 1020 taiteilijan teoksia.
Taiteilijat valitaan mukaan avoimen haun kautta, joka järjestetään ammattijärjestöjen
(Kuvanveistäjäliitto, Taidemaalariliitto, Graafikot, MUU ry.) ja kuvataidekoulujen tiedotuksen
välityksellä (Kuva, Aalto ja AMK:t). Kuraattori pitää vapauden kutsua mukaan myös taiteilijoita
suoraan ilman hakumenettelyä. Näyttelykokonaisuudesta toteutetaan julkaisu, hankkeen saamasta
rahoituksesta riippuen painettuna tai virtuaalisessa formaatissa.
HAKU;
Taiteilijavalinnat toteutetaan laajaksi kattaukseksi nykytaidetta - huomioiden kuvataiteen kentän
eri mediumeilla toimivia taiteilijoita. Hakemukset tulee lähettää määräaikaan (30.04. 2015 klo
23.59) mennessä sähköpostilla osoitteeseen [email protected] YHTENÄ emailinä, suositeltava
formaatti PDF, max 10 Mt. Myös linkki Dropbox-kansioon tai linkki verkossa olevaan aineistoon
sopii.
HAKEMUKSEEN:
- MOTIVAATIOKIRJE, max A4
- KUVAMATERIAALI, email max 10 Mt / Dropbox
- CV
HUOM! Hakemuksen EI tarvitse kohdistua valmiisiin teoksiin, joten voit hakea mukaan
myös myös teossuunnitelmalla tai muutoin ilmaista kiinnostuksesi parhaaksi katsomallasi tavalla.
http://pyhatuho2.blogspot.fi/
TFHMF Award 2015, dl 1.5.
OPEN CALL
The TFHMF Award 2015 is a crowd funded award created by the Dutch and Finnish art
foundations Tupajumi and HeavyMerryFinland and already in it's second year. The main
objective by both organizations is to promote artists worldwide at key locations.
This year we will present five artists in a group exhibition at the popular Platforms Project @
Art-Athina Art Fair in Athens, Greece. And You can be one of them.
Selected by an international jury art professionals, and colleague artists. One of the
participants will win the TFHMF Award 2015, including the donations raised by the visitors of
the art fair and the donations raised online via a crowd funding campaign.
The competition is open to all artists. The call for entry for the TFHMF Award 2015 runs until May
1st 2015
more info http://www.tfhmfaward.com
You might think, ahhh another way to squeeze money out of poor artists but wrong :-) All the
organizational work for the TFHMF award done by the Tupajumi foundation,
HeavyMerryFinland
Ateljeetalo Bali, Indonesia, dl 30.5.
HAKU ATELJEETALOON BALILLE PÄÄTTYY 30.5.2015 (Indonesia)
Haku ajalle
peruutuksen takia: 1.6.-30.8.2015
normaali haku:
1.11.-31.12.2015 ja
1.1.-31.12.2016
- pieni studio talo 40m2 haettavissa: 1.6.-30.8.2015
-molemmat talot haettavissa yhdessä tai erikseen: 1.11.-31.12.2015 ja
-iso talo 179m2 haettavissa: 1.1.-31.12.2016
Talot heti vapaana, äkkilähtöön kesä-elokuulle hakeutuvat valitsemme ilmottautumisjärjestyksessä.
Vuokrattavissa 40m2 ateljeetalo (1 parisänky, kylpyhuone, kuumavesisuihku, studiokeittiö
jenkkijääkaappi), ja 179m2 kahden kerroksen puutarhaan avoin huvila-ateljee (2 parisänkyä,
kylpyhuone, kuumavesisuihku, keittiö, jääkaappi), taloille puolitettu 5 aarin puutarha.
Hinta : molemmat talot 720EUR, Ateljeehuvila 480EUR, Ateljeetalo 295EUR.
Vuokraaamme talot yhdessä tai erikseen vähintään kuukauden ajaksi.
Haku päättyy 30.5.2015.
Lue lisää: http://www.ateljeesaatio.fi/balitaloateljeeesite.pdf
Balilla vastuuhenkilö: Pondok Library/Kadek ja Ketut Artana Lodtunduhissa
tiedustelut:
Sanna Karlsson-Sutisna, kuvataiteilija KUM
[email protected]
puh.
+358415335206
Monumentaalitaide, koulutusta
Monumentaalitaide tänään
Työpaja Imatralla, osa I 31.5.–14.6. 2015
ProjektiI, osa II 15.6.–30.6. 2015
Työpajoissa, jotka järjestetään Saimaan ammattikorkeakoulun tiloissa, opetetaan
perustekniikoita, tutustutaan erityömenetelmiin, tehdään harjoitustöitä ja suunnitellaan partnereille
toteutettavaksi julkisia teoksia.
Työpajan opettajat: • Mosaiikki: kuvataiteilija Tuula Lehtinen, Tampere, • Piirustus, sommittelu:
taidemaalari, Sofia Wilkman, Helsinki, • Fresco-secco: kuvataiteilija Jean-Erik Kullberg, Imatra.
Kaikki osallistujat antavat oman panoksensa opetukseen jakamalla tietojaan yhteisesti.
Työpajaan ja projektiin otetaan 20 osallistujaa. Osallistujalta edellytetään kuvataiteilijan
ammatissa vaadittavaa perusosaamista, kuvataiteilijan ammattitutkinto, konservointi-, restaurointi-,
alan tai muu kuvataiteen ammatillinen pätevyys. Hyväksytään myös aloitettu ammattikorkeakoukun
kuvataidealan opinnot. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Osallistumismaksu on 60€
ja materiaalimaksu 40€.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen:: http://www.saimia.fi/fi-FI/koulutustarjonta/avoin-amk
Lisätietoja:
Jean-Erik Kullberg:
[email protected]
0404801859