Pöytätenniskisa

Pöytätenniskisa
STPU:n jo perinteinen pöytätenniskisa
pelattiin ALFA-hallissa Turussa 27.9.2015.
Kisojen järjestelyjä hoiteli TUPI:n pöytätennisjaosto. Tällä kertaa mukaan saatiin 13
joukkuetta. Yhteensä 26 pelaajaa hääriviien
tunnin ajan pingispöytien ääressä ennen
kuin komeiden STPU-mitalien onnelliset
uudet omistajat olivat selvillä.
Ilahduttavaa oli se, että Turun seudun
pelurien lisäksi saimme osallistujia myös
pääkaupunki-seudulta ja aina Oulusta
saakka. Jopa yksi kauniimman sukupuolen
edustaja oli näyttämässä miehille
pelaamisen mallia!
Uutuutena oli se, että yhden yhteisen sarjan
sijasta pelattiin Yleinen sarja (ilman ratingrajoituksia) ja Harrastelijasarja (parin
yhteisrating max 2800).
Ottelut aloitettiin kolmen tai neljän joukkueen
alkupooleilla. Poolien kaksi parasta jatkoivat
voittotaistelua ylemmässä jatkosarjassa
(cup-systeemillä) ja muut joukkueet ratkoivat
sijoituksia ns. lohdutus. Näin kullekin
joukkueelle tuli 3-5 ottelua. Yleisessä
sarjassa Jouni Flemming uusi viime vuotisen
voittonsa, parina oli nyt Tom Kraemer.
Harrastelijasarjan voiton otti oululaisturkulainen pari Simo Tero (15v!) – Jari
Ruuskanen. Järjestäjien mielestä kisat
onnistuivat taas mukavasti rehdissä
puulaakihengessä. Pelaajaparien jako
kahteen eri sarjaan pelitaidon perusteella
vaikutti onnistuneelta muutokselta ja toivon
mukaan se tuo ensi vuonnakin uusia
joukkueita mukaan.
STPU:n mitalit saivat jälleen kiitosta ja
mitalitta jääneitä arpaonnen suosikkeja
lohdutti Turun Sanomien lahjoittamat
yllätyspalkinnot.
Mitalistit yhteiskuvassa!
Kuvassa Kalervo Järvi TUPI:n pöytätennisjaostosta,
joka kertoi, että hänelle osui ensimmäisen STPUmitali ”urheilullisista ansioista" vaikkakin siitä kuuluu
suuri kiitos hyvän joukkuetoverin.
Sylissä Kalervolla on pojanpoika Oiva (5v), joka
ihaili hienoa mitalia. Poika innostui heti askartelemaan myös itselleen mitalia. Muutamassa minuutissa oli mitali valmis. Yleisen sarjan kultaa ja hopeaa:
Tom Kraemer, Jouni Flemming, Tomi Penttilä, Vesa Kaunonen
Lopputulokset:
Yleinen sarja
1. LähiTapiola: Jouni Flemming – Tom Kraemer
2. NuPi I: Vesa Kaunonen – Tomi Penttilä
3. SuKari: Raimo Kari - Juha Suotmaa
ja Levi I: Jyrki Koivisto – Kari Pakarinen
5. JAri: Jori Haataja – Ari Rosten
6. JuAn: Jukka Heino – Antti Kirveskari
7. TS: Jari Lempiäinen – Tom Stenholm
Harrastelijasarja
1. SiRu: Simo Tero – Jari Ruuskanen
2. Levi III: Joona Lehtonen – Markus Palmi
3. IF: Kalervo Järvi – Ismo Selkälä
ja KiVi: Kimmo Knuutinen – Virpi Pekkala
5. LeVi II: Jesse Pöllänen – Vesa Pöllänen
6. PRF: Mikko Saarinen – Ari Tammi
Kuvat: Kalervo ja Mirja Järvi.
Yleisen sarjan pronssimitalit:
Raimo Kari, Juha Suotmaa, Kari Pakarinen, Jyrki Koivisto
Harrastelijasarjan mitalistit:
Markus Palmi, Joona Lehtonen, Jari Ruuskanen, Simo Tero, Kimmo Knuutinen,
Virpi Pekkala, Kalervo Järvi, Ismo Selkälä