cv suomi - Merja Ranki

Merja Ranki Irene Pilvi
kuvanveistäjä
keraamikko
s.1955
www.merjaranki.com
Monipuolisesti eri materiaaleihin perehtyneen taiteilijan veistoksista, installaatioista ja
videoteoksista koostuvia näyttelyitä on ollut esillä taidemuseoissa eri puolilla Suomea
vuodesta 1998 lähtien. Muu näyttelytoiminta on jatkunut vuodesta 1981.
Kansainvälisissä näyttelyissä taiteilijan teoksia on ollut Euroopassa ja Venäjällä.
Taiteilijan ilmaisulle on ominaista tarinallisuus sekä toden ja kuvitteellisen aineksen
yhdistäminen. Taiteilija on toteuttanut julkisia teoksia ja yhteisötaidehankkeita
Helsinkiin, Espooseen, Tuusulaan, Järvenpäähän ja parhaillaan Vantaalle. Taiteilija
työskentelee Keravalla ja toimii aktiivisesti taiteilijayhteisöjen kehittämiseksi.
Opinnot
2008
2008
2003
1998
ΘsastΘ
Kumitehtaankatu 5B
04230 KERAVA
+358-405456066
[email protected]
Turun taideakatemia, Turun AMK, erikoistumiskoulutus
Ammattiopettajan pedagogiset opinnot, Haaga-Helia AMK, Helsinki
Kuvataiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot, Lahden AMK
Taiteen maisteri (MA), Taideteollinen Korkeakoulu, Keramiikka- ja
lasitaide, Helsinki
1997 Kuvanveisto, Kuvataideakatemia, Helsinki
1996 Kuvanveisto, keramiikka, Escola Massana, Barcelona, Espanja
1995 Lasinpuhallus, Orrefors Glasskola, Orrefors, Ruotsi
1990-1980 Kuvanveisto, maalaus, Keravan opisto, Kerava
1976 Vapaa Taidekoulu, Helsinki
1980 yo-merkonomi, Malmin Kauppaoppilaitos, Helsinki
1975 yo-tutkinto, Helsingin Uusi Yhteiskoulu, Helsinki
Taiteilijayhteisöt
2011201120102007-
OSASTO, ateljeetilat, Kerava perustajajäsen
Art 4 Brinck, Latva-Somppi, Ranki, Turpeinen julkinen taide
Studio METSO, ateljeetilat, Helsinki perustajajäsen
Studio SAVEA ry, Helsinki perustajajäsen 1998-2007 VIILATEHDAS Hki
Yksityisnäyttelyt
2015
2010
2009
2008
2006
www.merjaranki.com
2005
2003
2002
2000
1999
1998
1996
1996
Keho, Kuolema ja Nauru 60-vuotisjuhlanäyttely O Galleria Helsinki
Juurilla, kutsunäyttely yhdessä Jaana Brinckin kanssa,
Lapinlahden taidemuseo, Lapinlahti
Galleria Viisi, PILVISTÄ kutsunäyttely, Oulu
Sillalla,kutsunäyttely, installaatioita, veistoksia. Keravan
taidemuseo, Kerava
Pilvipaimen ja muita tarinoita, kutsunäyttely Tuusulan kulttuurija taidekeskus, Tuusula
Pilvipaimen, veistoksia, Galleria Pirkko-Liisa Topelius, Helsinki
Isän maasta, isän kädestä, Galleria ALLI, Kerava
Solmuja, Galleria ALLI, Kerava; Keravan Kartano;
Galleria Toukokuu, Helsinki
Pyykkipoikia, veistoksia, Galleria ALLI, Kerava
PYYKKIPOIKA ja 7 prinsessaa, veistoksia, Galleria JANGVA, Hki
Äidin Pyykkipoika, Galleria Naistenhuone, Helsinki
Mielen tilat, installaatioita, Aula-Galleria, Tuusula, Galleria
ATSKI, Helsinki
Roll Up, keramiikkaveistoksia, Escola Massana, Barcelona
Laskettu Aika, Outi Turpeinen, Merja Ranki: veistoksia,
maalauksia Naistenklinikka, HYKS, Helsinki
Länsi-Uudenmaan Aluesairaala, Tammisaari
Tuusulan terveyskeskus, äitiysneuvola, Tuusula
Ryhmänäyttelyitä
2015
2014
2013
2012
2012
2011
2011
2011
20010
2007-2006
2001
Eläköön moniNAISUUS, Galleria Gumbostrand Konst&Form, Sipoo
Votlönd, Nordic House Reykjavi Islanti
ART4, Taidekeskus AHJO, Art4 näyttely+seminaari Joensuu
Master Class, näyttely, työpaja, Pietari, Venäjä
Pares i Filles, (Ranki, Brinck, Turpeinen), Barcelona, Espanja
MUOTO&KUVA, Materialistit-näyttely, Espoon kulttuurikeskus
Pares i Filles, ryhmänäyttely, PIHATTO galleria, Lappeenranta
ICELAND 4+4 FINLAND, yhteispohjoismainen näyttely,
Kaapelitehdas, Helsinki
Materialistit-ryhmänäyttely, Lasipalatsin Galleria, Helsinki
KoodiA4, installaatioita, Vantaan taidemuseo, Rovaniemen taidemuseo
ja Etelä-Karjalan taidemuseo, Lappeenranta
AIKAVIILA-ryhmänäyttely, Vantaan taidemuseo, Myyrmäkitalo, Vantaa
Kuratoidut ryhmänäyttelyt
2014
2014
2013
2013
2008
1998
2013
2010
2009
2008
2007
20072007
2005
2003
2000
1998
1997
1996
1976-1975
Keramiikka tilassa Design museo Helsinki
SKJL Hyvinkään taidemuseo
From Pottery to Plastics, kansainvälinen ryhmänäyttely, The
Archeological Museum of Tolfa, italia
Portrait Now,The National History Museum Kööpenhamina
Uppskera og Hantverk, Materialistit-ryhmä Ackureyri, Islanti
Stockholm Art Fair, veistoksia, Sollentuna, Stockholm, Sweden
SKJL vuosinäyttely Hyvinkään taidemuseo
Villa Karon juhlanäyttely, installaatio, Taidehalli, Helsinki
PILVI, kutsunäyttely, veistoksia, Gallen-Kallela Museo, Espoo
Todella siistiä, veistoksia, Rauman taidemuseo, Rauma
KUUMA aluenäyttely, veistoksia, Keravan taidemuseo, Kerava
KuumART ry:n yhteisnäyttelyt
Tuusulan taideseura 30-vuotis juhlanäyttely, veistoksia
Aula-galleria Tuusula, Kontour Galerie, Celle Saksa
SKJ 05 vuosinäyttely, Porvoon taidetehdas, Porvoo
Solmuja, K2003 Lappeenrannan taidemuseo, Lappeenranta
Suomalaisen keramiikan vuosisata, Design Museo, Helsinki
K 2000, kansainvälinen ruukkunäyttely, Lappeenrannan käsityömuseo
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto, 60.vuosinäyttely, veistoksia
Savonlinnan Taidemuseo, Savonlinna
2 kotia, ympäristöteos, ryhmätyö Paanajärvellä,
Kuvataideakatemian reuna-alue projekti, Karjalan tasavalta, Venäjä
Networks in ceramics, veistoksia, TAIK, Helsinki
Ensimmäiset julkiset näyttelyt Helsingissä
Videoteokset
2012
JUURILLA, On the Roots videoteos Pares i Filles –näyttely,
Barcelona
2008
2006-2007
2001
Palaa taivaalle, Back to the Heaven, tuliperformanssi Tuusulan
taiteiden yössä
PILVISTÄ, videoteos KoodiA4 näyttelyyn
Deadline 1, videoteos AIKAVIILA näyttelyssä
Apurahat
www.merjaranki.com
2014
2014
2013
2012
2011
2011
2011
2010
2010
2010
2009
2008
2008
2008
2007
2006
2006
1995-2007
2005
2000
Islantilais-suomalianen kulttuurirahasto matka-apuraha 1000€
Taike matka-apuraha Islantiin 1000
Taiteen edistämiskeskus matka-apuraha 500€
Valtion kuvataidetoimikunta, työhuoneavustus ryhmälle 4000€
Keravan kaupunki työhuoneavustus
Taiteen keskustoimikunta näyttelykuluihin Barcelonaan 4000€
Frame näyttelykuluihin Barcelonaan 3000€ ryhmälle
Pohjola-Norden apuraha näyttelykuluihin 1000€ ryhmälle
Taiteen keskustoimikunta Savisalkku-kurssitoimintaan 5000€
Taiteen keskustoimikunta Materialsitit-näyttelyyn 3000€
Taiteen keskustoimikunta 5000€ Savisalkku-kurssitoimintaan
Suomen kulttuurirahasto 21 000€ SAVEA-ryhmälle
Taiteen keskustoimikunta, matka-apuraha Islantiin 1200€
Taiteen keskustoimikunta 4000€ Materialistit näyttelyyn
Taiteen keskustoimikunta lastenkulttuurin erityisapuraha 2000€
Savisalkku- kurssitoimintaan
Wihurin säätiö: 5000€ KoodiA4 työpajatoimintaan
SKR Uudenmaan maakuntarahasto: 4000€ KoodiA4-ryhmälle
Tuusulan kunnan kulttuuriapurahat :
Taiteen keskustoimikunta: 4000€ KoodiA4-työryhmälle
Alfred Kordelinin säätiö näyttely-kustannuksiin 20 000mk
VISEK video-dokumentti Aikaviila-työryhmälle 10 000mk
Taidekasvatus ja yhteisötaide-projektit
2010-2011
2008-2011
2008
2006-2007
1998-2010
2005-2006
2005
2004
Invaliidiliiton Järvenpään koulutuskeskus, TOIVOMUSLÄHDE
yhteisötaideteos
SAVISALKKU-kurssitoiminta Savea ry
SILLALLA, Merja Rankin kutsunäyttely ja työpajat koululaisille
Lappeenrannan, Rovaniemen ja Vantaan taidemuseot KoodiA4projekti:työpajat lapsille, aikuisille ja erityisryhmille
Kuvataiteen sivutoimisia opetustehtäviä:
Lahelan Terttu, SUOJAMUURI -yhteisötaideteoksen suunnittelu
ja toteutus, Tuusulan kunta ja seurakunta
ÁJÁ-KATISKA yhteisötaide–projekti Grand Popo, Benin, Afrikka
Solmuja-installaatio, työpajat, Villa Lyhde-dementiakoti, Espoo
Julkisia teoksia
2011-2016
2011
2011
2006
2004
2003
1995
1995-1996
Tikkurilan aukio, taideteoshankkeet TARINAPUU, JUURIjajuuri,
APAJA Vantaan kaupungin toimeksianto
Toivomuslähde,yhteisöllinen pronssi-keramiikkaveistos IJKK Järvenpää
Tähtisilta, alumiini+valoteos,IJKK Järvenpää
Suojamuuri, yhteisötaideteos, Lahela, Tuusula
Solmuja-yhteisötaideteos, Villa Lyhde -dementiakoti, Espoo
ALIVIO-tutkintomuistomerkki, Lifim Sannäs Porvoo
Elokuvaohjaaja Pekka Parikan hauta-muistomerkki, Helsinki
Rantaviiva, osat I ja II, keramiikka, graniitti –reliefi Lapinlahden psykiatrinen
sairaala, Helsinki
Teoksia kokoelmissa
Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus, Keravan kaupunki, Tuusulan kunta
Vantaan kaupunki, Tuusulan Ev.lut. Seurakunta, Suomen taideyhdistys,
Lapinlahden sairaala, Helsinki, LIFIM yritysjohdon koulutuskeskus, Porvoo
Julkaisuja
www.merjaranki.com
2014
Keramiikka tilassa – Keramiikan tila, Ceramics&Space Designmuseum Finland
2012
Pares I Filles, Butlletí d'informació trimestral de Centro Cultural La Casa
Elizalde Barcelona Spain
2010
Suomalaisia nykytaiteilijoita lähikuvassa Finnish Contemporary Artists
Pirkko Vekkeli, Ilpo Vainionpää WSOY
2009
PILVI, taiteellisia sääilmiöitä THE CLOUD, artistic weather phenomena,
The museum of Axel Gallen-Kallela, Espoo, Finland
1998
REUNALLA, Peripheries exhibition catalogue, Finnish Academy of Fine Arts
1998
11 x 98 taik, catalogue, The Stocholm Art Fair