OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MAHNALAN ASEMAKAAVAHÄMEENKYRÖN
KUNTA
MAHNALAN ASEMAKAAVA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.10.2015 (päivitetty 24.11.2015)
Suunnittelualue rajattuna punaisella.
Lähde: Hämeenkyrön karttapalvelu, ©Maanmittauslaitos 10/2015
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoituksena on kertoa, miksi
kaava laaditaan, keitä kaava koskee, miten asia etenee ja missä vaiheessa
siihen voi vaikuttaa.
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 §:ssä OAS on määritelty mm. seuraavasti:
”Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja
vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Kaavoituksen vireille tulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus
saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista, suunnitellusta aikataulusta sekä
osallistumis- ja arviointimenettelystä.”
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
1
1. SUUNNITTELUALUE JA YMPÄRISTÖ
Kaavoituskohde on osa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokasta Hämeenkyrön kulttuurimaisemaa. Suunnittelualue sijaitsee Mahnalan hiekkaharjulla, Hämeenkyrön Mahnalassa Maisematien (mt 2623) pohjoispuolella.
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 10,7 hehtaaria. Aluetta rajaavat Maisematie sekä Mahnalan kylän tilat Männistö 2:135, Heiskala 2:172, Innala 3:37, Mäki-Nikkilä 5:17, Kauppa 5:42, Lisäalue 5:73 ja Ylirautia 5:74. Kuntakeskukseen
on matkaa n. 9 km.
Asemakaava koskee Hämeenkyrön, Mahnalan kylän (416) kiinteistöjä Santamäki 3:45 ja Rautianharju 5:79. Valtaosa suunnittelualueesta on pinnanmuodoltaan tasaista hiekkamaata, entistä soranottoaluetta. Suunnittelualueen etelärajalla on metsäinen harjunosa (n. 1 ha) sekä vanha soramonttu (n. 7500
m2), itärajalla kosteikko (n. 6400 m2).
Kaavoituskohteen vaikutusalueella sijaitsevat Yrjölän, Nikkilän, Ylirautian ja
Mäkikauppilan tilat, joilla harjoitetaan maa-ja metsätaloutta. Mahnalan Maisematien nauhamainen kyläraitti on tunnettu maisemistaan sekä marjatiloistaan.
Alue sijaitsee valmisteilla olevassa Hämeenkyrön strategisessa yleiskaavassa
kehittämisen painopiste-alueella, jossa tavoitteena on turvata palveluiden saatavuus ja kunnallisteknisten verkostojen ylläpito.
Suunnittelualueesta 1,5 km etäisyydellä sijaitsee Ympäristökoulu, jonka laajennushanke on vireillä. Uusi päiväkoti valmistui Sasiin syksyllä 2015, josta
etäisyys Mahnalan suunnittelualueeseen n. 5 km. Jätevesiviemäröinti Hämeenkyrö-Laitila-Mahnala-Sasi -linjalla valmistuu vuoden 2015 loppuun mennessä. Näiden hankkeiden käynnistyminen pohjautuu Mahnalan sekä Sasin
kylän väestömäärän kasvuun ja väestönkasvutavoitteisiin.
2. SUUNNITTELUN TARVE JA TAVOITTEET
Mahnalassa maankäyttöä ohjaa Sasi-Mahnala-Laitila osayleiskaava, jossa
asuntoalueet on sijoitettu Maisematien varrelle, lähinnä olemassa olevaan rakennuskantaan kytkeytyen. Hämeenkyrön strategisessa yleiskaavassa Mahnalan kyläalue sijaitsee kehittämisen painopiste-alueella. Yksittäisiä rakennusoikeuksia on myönnetty suunnittelutarveharkinnalla, kysyntää on vuosittain
runsaasti.
Mahnalan asemakaavahankkeen tarkoituksena on toteuttaa alueen yleiskaavojen ratkaisuja. Tavoitteena on kaavoittaa Mahnalaan omakotitaloalue vesihuoltoverkoston yhteyteen.
3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT
3.1. KAAVOITUSPÄÄTÖS
Alueen asemakaavasuunnitelmasta on mainittu kaavoitusarkkitehdin laatimassa kaavoituskatsauksessa vuodesta 2012 lähtien.
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
2
3.2. MAANOMISTUS
Kunta on hankkinut kaavoitettavat kiinteistöt omistukseensa vuonna 2014.
3.3. KAAVATILANNE
PIRKANMAAN 1. MAAKUNTAKAAVA
Pirkanmaan 1. maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 9.3.2005
ja vahvistettu valtioneuvostossa 29.3.2007. Maakuntakaavan uudistus on
luonnosvaiheessa (Pirkanmaan maakuntakaava 2040, kaavaluonnos oli nähtävillä 5.3.–10.4.2015). Maakuntakaavassa suunnittelualue on osa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta (Mav 001, Hämeenkyrön kulttuurimaisemat). Suunnittelumääräysten mukaan suunnittelussa, käytössä ja rakentamisessa tulee turvata ja edistää luonnon- ja kulttuurimaiseman arvojen säilymistä. Valtakunnallisesti arvokkaisiin maisemiin kohdistuvissa toimenpiteissä
noudatetaan valtioneuvoston periaatepäätöstä 1/500/95. Palvelukyläkeskusmerkintä (at) on Mahnalan kylän kohdalla, Maisematien mukaisesti kulkee
päävesijohtomerkintä (v).
Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa suunnittelualue kuuluu vedenhankinnan
kannalta tärkeälle pohjaveden muodostumisalueelle (pv-107). 16.3.2010 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristö -keskuksen päätöksellä 2. luokan pohjavesialueen rajausta muutettiin koskien vain itäistä harjunosaa. Pohjavesialueen nykyinen rajaus on korjattu tulevaan Pirkanmaan maakuntakaavaan 2040.
Ote Pirkanmaan 1. maakuntakaavasta. Suunnittelualue merkitty punaisella ympyrällä.
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
3
Pirkanmaan maakuntakaava 2040 -luonnoksessa suunnittelualue sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella ja osa maakunnallisesti arvokkaassa kulttuurimaisemassa.
Kylämerkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittävät ja aluerakenteen kannalta keskeiset kylät ja
muut maaseutuasumisen keskittymät, joihin on tarkoituksenmukaista
ohjata asumista, palveluita ja työpaikkoja. Kylän tarkka sijainti ja
laajuus määritellään yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Kylän
suunnittelussa on pyrittävä ympäröivää maaseutua tiiviimpään rakentamiseen sekä otettava huomioon yhdyskuntatekniikan järjestäminen ja lähipalveluiden saavutettavuus. Alueen suunnittelussa on
huomioitava kulttuurihistorialliset ja
Ote Pirkanmaan maakuntakaava 2040 luonnoksesta.
maisemalliset piirteet sekä edistetSuunnittelualue merkitty punaisella ympyrällä.
tävä alueen omaleimaisuuden säilymistä.
Yhdysvesijohdon yhteystarve-merkinnällä osoitetaan vesihuollon kehittämisen
kannalta tärkeät yhteystarpeet, joiden linjaukseen ja toteuttamiseen liittyy niin
suurta epävarmuutta, että ohjeellisen linjauksen osoittaminen ei ole mahdollista.
HÄMEENKYRÖN STRATEGINEN YLEISKAAVA (kv 2.11.2015)
Kaavamerkinnät ja määräykset:
Ote Hämeenkyrön strategisesta yleiskaavasta.
Suunnittelualue merkitty punaisella ympyrällä.
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
4
Hämeenkyrön strateginen yleiskaava on kunnanvaltuuston hyväksymä
2.11.2015. Yleiskaava noudattaa maakuntakaavaluonnoksen pohjalta tehtyjen
inventointien mukaisia ratkaisuja. Kunnan strategiassa suunnittelualue kuuluu
kehittämisen painopistealueelle.
SASI-MAHNALA-LAITILA -OSAYLEISKAAVA
Osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 31.8.1992 ja vahvistettu
Lääninhallituksessa 30.12.1992. Kaavassa suunnittelualue sijaitsee maankamaran ainesten ottoalueella (EO/AP). Alue on tarkoitettu soranottoon, jonka
päätyttyä alueen käyttötarkoitus on pientalovaltainen asuntoalue.
Ote Sasi-Mahnala-Laitila -osayleiskaavasta. Suunnittelualue punaisella rajattuna.
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
5
3.4. RAKENNUSJÄRJESTYS
Hämeenkyrön rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa
17.12.2012 ja astunut voimaan 1.1.2013.
3.5. SELVITYKSET
Suunnittelutyössä hyödynnetään aikaisemmin laadittuja selvityksiä ja suunnitelmia, mm:
Hämeenkyrön kansallismaiseman hoitosuunnitelma (2. painos, 2009)
Mahnalan kyläsuunnitelma 2012
Lisäselvitysten tarvetta tarkastellaan kaavatyön aikana.
4. OSALLISET
Maankäyttö- ja rakennuslain 62§:n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne,
joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa kyseinen kaavoitus koskee.
Alustavasti osallisiksi katsotut:
kaava-alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajat
kaava-alueen ja sen vaikutusalueen asukkaat sekä elinkeinonharjoittajat
Hämeenkyrön kunta:
o Perusturvalautakunta
o Sivistyslautakunta
o Ympäristölautakunta
o Tekninen lautakunta
o Vesihuoltolaitos
Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Pirkanmaan maakuntamuseo
Mahnalan maamiesseura ry
Sisä-Suomen poliisilaitos
Pirkanmaan pelastuslaitos
Pirkan kylät ry
Elisa Oyj
Leppäkosken sähkö
Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä. Osallisten luetteloa voidaan työn edetessä täydentää.
5. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI
Kaavan vaikutuksia tullaan arvioimaan suunnittelutyön edetessä ainakin seuraavien
vaikutusten ja ominaisuuksien osalta:
– alue- ja yhdyskuntarakenteeseen kohdistuvat vaikutukset (kuntataloudelliset
vaikutukset, väestön määrä, ikärakenne, palvelut)
– liikenteelliset vaikutukset (liikenneturvallisuus, julkinen liikenne, kevyt liikenne,
liittymät)
– ihmisen elinoloihin kohdistuvat vaikutukset ja sosiaaliset vaikutukset
(mm. terveys, turvallisuus ja viihtyisyys)
– vaikutukset paikalliseen elinkeinoelämään
– ympäristöön kohdistuvat vaikutukset
(mm. pinta- ja pohjavedet)
Hämeenkyrön kunta
6
Mahnalan asemakaava
– vaikutukset kulttuuriympäristöön
(kulttuurimaisema ja kylämiljöö)
6. KAAVOITUKSEN KULKU, PÄÄTÖKSENTEKO, TIEDOTTAMINEN
Kaavan vireilletulo (aloitusvaihe)
–
–
–
–
–
Vireille tulosta ilmoitetaan Hämeenkyrön Sanomissa, kunnan ilmoitustauluilla sekä
kunnan internet-sivuilla www.hameenkyro.fi.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävänä Hämeenkyrön kunnantalolla ja kunnan www-sivuilla.
Osalliset ja kuntalaiset voivat esittää nähtävänä olevasta aineistosta mielipiteitä, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä.
Tarvittaessa järjestetään avoin tilaisuus, jossa kaavaluonnoksen sisältö arvioidaan.
Tilaisuudesta ilmoitetaan Hämeenkyrön sanomissa.
Toimitetaan aineisto viranomaisille. Tarvittaessa käydään viranomaisneuvottelu
(kaavan laadintaan liittyvien valtakunnallisten, seudullisten ja muiden keskeisten tavoitteiden selvittämiseksi (MRL 66 §:n 2 mom.)
Kaavoituspäätös viedään kunnanhallituksen hyväksyttäväksi (vireilleasettaminen)
tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman yhteydessä.
Kaavan luonnos (valmisteluvaihe)
–
–
–
–
–
Valmisteluaineiston nähtävänä pidosta ilmoitetaan Hämeenkyrön Sanomissa, kunnan ilmoitustauluilla sekä kunnan internet-sivuilla.
Kaavan valmisteluaineisto (luonnokset) pidetään nähtävänä Hämeenkyrön kunnantalolla ja kunnan www-sivuilla.
Osalliset ja kuntalaiset voivat esittää nähtävänä olevasta aineistosta mielipiteitä, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä.
Tarvittaessa järjestetään avoin tilaisuus, jossa kaavaluonnoksen sisältö arvioidaan.
Lähetetään nähtävänä oleva aineisto viranomaisille, järjestetään viranomaisneuvottelu tai pyydetään alustavat lausunnot.
Kaavaluonnoksesta muokataan kaavaehdotus ottaen huomioon luonnosvaiheessa saatu palaute.
Kaavaehdotus
–
–
–
–
–
–
Kunnanhallitus päättää kaavaehdotuksen asettamisesta ns. julkisesti nähtäväksi.
Nähtäväksi asettamisesta ilmoitetaan Hämeenkyrön Sanomissa, kunnan ilmoitustauluilla sekä kunnan internet-sivuilla www.hameenkyro.fi. Ulkopaikkakuntalaisia
vaikutusalueen maanomistajia tiedotetaan kirjeitse.
Asemakaavaehdotus pidetään nähtävänä 30 päivää Hämeenkyrön kunnantalolla ja
kunnan www-sivuilla.
Osalliset ja kunnan jäsenet voivat esittää kaavaehdotuksesta muistutuksia, jotka tulee toimittaa kunnalle ennen nähtävänä olon päättymistä.
Pyydetään viranomaislausunnot.
Tarvittaessa käydään viranomaisneuvottelu.
Käsitellään muistutukset ja lausunnot sekä harkitaan niiden merkitys. Tarvittaessa tehdään kaavaan vähäisiä muutoksia.
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
7
Kaavan hyväksyminen
–
–
–
–
Kunnanhallitus valmistelee kaavan hyväksyttäväksi.
Kunnanvaltuusto hyväksyy kaavan.
Kaavan hyväksymisestä kuulutetaan Hämeenkyrön Sanomissa, kunnan ilmoitustauluilla sekä kunnan internet-sivuilla www.hameenkyro.fi.
Hyväksymispäätöksestä tiedotetaan kirjeitse sitä ehdotusvaiheessa erikseen pyytäneille.
Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusaika on 30
päivää alkaen pöytäkirjan nähtävänä pitoa seuraavasta päivästä. Hallinto-oikeuden ratkaisusta on mahdollista valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Kaavan voimaantulo
Mikäli hyväksymispäätöksestä ei ole valitettu, asemakaava tulee voimaan kuulutuksella
Hämeenkyrön Sanomissa, kunnan ilmoitustauluilla sekä kunnan internet-sivuilla
www.hameenkyro.fi.
Kunkin vaiheen aineistot toimitetaan viranomaisille ja pyydetään lausunnot ja/tai käydään viranomaisneuvottelut tarpeen mukaan.
Kaavan hyväksymisestä ja voimaantulosta tiedotetaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti.
7. AIKATAULU
Vireilletulo
Lokakuu 2015
– Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
– Mahdollinen viranomaisneuvottelu
– Kunnanhallituksen käsittely
– Tiedottaminen ja kuulutukset vireilletulosta
Valmisteluvaihe
Kevät 2016
– Kaavaluonnosvaihtoehtojen sekä luonnosvaiheen selostusosan laatiminen
– Luonnosten käsittely
– Tiedottaminen ja kuulutukset vireilletulosta sekä nähtäville asettamisesta.
Valmisteluvaiheen aineiston nähtävänä olo.
– Luonnosvaiheen palautteen käsittely ja kaavan tarkistaminen ja täydentäminen kaavaehdotukseksi
Asemakaavaehdotus
syksy 2016
–
–
–
–
–
Kunnanhallituksen käsittely
Virallinen nähtävillä olo
Muistutusten ja lausuntojen käsittelyt
Mahdollinen viranomaisneuvottelu
Kaavan tarkistaminen hyväksymiskäsittelyyn
Hyväksymiskäsittely
2016-2017
– Kunnanhallituksen käsittely
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
8
– Kunnanvaltuuston hyväksymispäätös
– Tiedottaminen, kaava tulee voimaan
8. YHTEYSTIEDOT
Hämeenkyrön kunta
Anna-Kaisa Anttila, kaavasuunnittelija
puh. 050 364 4546
[email protected]
Osoite: Härkikuja 7
39100 HÄMEENKYRÖ
Hämeenkyrön kunta
Mahnalan asemakaava
9