-30%-50% - Surkkari.fi

8
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 4.2.2015
talous
Nordealta hyvä tulos
vuoden lopussa
n Nordea teki vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä vahvan tuloksen. Asuntolainojen kysyntä kasvoi, PK-yritysten
luottokanta kasvoi ja talletukset lisääntyivät edellisvuodesta.
Vuonna 2014 uusia asuntolainoja myönnettiin edellisvuoden tahtiin. Myös Järvi-Suomen alueella asuntolainakanta kasvoi.
Alueelliset erot asuntomarkkinoilla ovat kasvaneet. Kasvukeskuksissa varsinkin pienet asunnot käyvät hyvin kaupaksi, kun taas syrjäseuduilla myyntiajat ovat pidentyneet.
Myös yleinen taloustilanne saa monet harkitsemaan kahdesti uuden asunnon hankintaa.
– Oman kodin hankintaa eivät viime kädessä säätele
suhdanteet, vaan tarve. Tällä hetkellä asunnon ostajaa avittavat lisäksi matala korkotaso ja ostajan markkinat, Järvi-Suomen alueen henkilöasiakkaista vastaava aluejohtaja Mikko Pakarinen toteaa.
Pitkäaikaisen säästämisen suosio on kasvussa suomalaisten keskuudessa. Viime vuonna yli 200 000 suomalaista
teki Nordeassa säästämisen ja sijoittamisen suunnitelman.
Järvi-Suomen alueella niitä tehtiin 11 000 kappaletta.
Yritysten luottokanta kasvoi vuodesta 2013. Myös uusien yritysluottojen määrä PK-yrityksille nousi sekä edellisneljännekseen että edellisvuoteen verrattuna. Järvi-Suomen alueella uusien yritysluottojen määrä nousi hieman
vuoden 2014 aikana. Synkkä taloustilanne hillitsee silti yhä
selvästi yritysten investointihaluja.
Komasille suuri
ampumatarviketilaus
n Jyväskyläläinen Komas Oy on saanut 3,5 miljoonan euron tilauksen Puolustusvoimilta kranaatinheittimistön ampumatarvikkeista. Tilaus liittyy optiona sopimukseen, joka
julkaistiin 15.5.2013.
– Komasilla on pitkä historia ja osaaminen puolustusvälineteollisuuden komponenttien valmistajana Keski-Suomessa. Nyt saatu tilaus tiivistää yhteistyötämme edelleen
Puolustusvoimien kanssa ja sen tuomat työpaikat auttavat
yrityksemme kehittämisessä, Komas Oy:n toimitusjohtaja
Antti Jokitalo toteaa.
Komas työllistää 200 työntekijää ja yrityksen liikevaihto
on noin 26 miljoonaa euroa.
Oro ja Laukaan Rautia
yhdistävät voimansa
Outi Elomaa
Outi Elomaa
Laukaassa toimiva Rautia lopettaa tänä keväänä
toimintansa ja yhdistää liiketoiminnan Oro Jyväskylän kanssa. Kauppiaaksi tulee Laukaasta Ari Kallioinen. Suuri remontti alkaa
maaliskuun alussa. Se kestää
noin puolitoista kuukautta ja
kauppaa tehdään muutostöiden keskellä. Oron myymäläpäällikkö Ossi Haapakangas
sanoo, että lähes kaikki tulee
muuttumaan kaupassa; niin
ulkona kuin sisälläkin.
– Orolla ja Rautialla on
omia vahvuuksia, jotka saadaan nyt uuteen yritykseen
mukaan. Orolla on vahvaa sisustuspuoli sekä ammattilaisasiakkaat ja meiltä tulee uusia tuotelinjoja, kuten työvälineet, pienrauta ja talomyynti, joita ei nyt Orolla ole, Ari
Kallioinen toteaa.
Rautia on ollut ainoa rautakauppa Laukaassa ja Kallioinen on kuullut, että ihmiset
ovat hieman haikeana oman
rautakaupan lähtemisestä.
Laukaan kaikki työntekijät
siirtyvät uuteen yritykseen,
jonka jälkeen Rautia Oro Jyväskylässä on 27 työntekijää.
Jyväskylässä on rautakaupoilla kovaa kilpailua varsinkin kuluttaja-asiakkaista.
– Orolla Jyväskylässä ja
Laukaalaiset Ari Kallioinen (vas.) ja Minna Moisio aloittavat työt maaliskuussa Rautia
Oro Jyväskylässä Ossi Haapakosken ja Aki Sunqvistin kanssa.
meillä Laukaassa on pitkiä
omia asiakkuuksia. Se on
meille suuri etu. Niistä pyritään pitämään kiinni ja hoitamaan niitä entistä paremmin, Kallioinen sanoo.
Vaikea yleinen taloudellinen aika näkyy myös rautakauppa-alalla.
– Pitkäjänteinen työ sekä omaan osaamiseen ja te-
kemiseen luottaminen kantavat tällaistenkin aikojen
yli. Miten hoidat asiakassuhteet ja olet hoitanut aikaisemminkin, ne ovat vahvoja siteitä. Sillä tavalla päästään hiljaistenkin aikojen yli. Kuluttaja tekee omat päätöksensä
ja hyvällä palvelulla on paljon merkitystä. Orolla olemme panostaneet siihenkin
TERVETULOA
PALVELTAVAKSI!
Tee hakemus www.avara.
ETUSETELI
KAIKKIIN
PALVELUIHIN
!
VUOKRAA NYT
Esittely
to 5.2.2015
klo 17-17.20
!
150 euron arvoinen lisäetu uusille vuokralaisille!
Heinälampi
3h+k+s
aina paljon ja olemme saaneet siitä kiitosta asiakkailta,
Haapakangas sanoo.
Ari Kallioinen sanoo ottavansa mielellään vastaan uuden haasteen kauppiaana.
– Lähden hyvillä mielin
viemään tätä eteenpäin. Orolla on hyvä henkilökunta ja
olen ylpeä Laukaan henkilökunnasta, joka siirtyy tänne.
10€
Hetteikkö 1 as. 12, 40250 Jyväskylä
66,5m2
810,76 €/kk
Hetteikkö 1 löytyy luonnonhelmasta Heinälammelta. Alue sijaitsee
noin viiden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta ja kolmen
kilometrin päässä Palokan palveluista.
Vesimaksu 21€/hlö/kk (kiinteä). Lämmityspistokkeella varustettu
autopaikka 13 €/kk. Vakuus 250€. Energialuokka D2013.
Voimassa 28.2.2015 asti
1 kuponki/ palvelu, ei voi yhdistää
muihin alennuksiin
HIUSTUOTTEET HULLUN HALVALLA
Heinälampi
3 h+k+s
Esittely
to 5.2.2015
klo 17.30-17.50
Heinämutka 8 A 4, 40250 Jyväskylä
63 m2
804 €/kk
Heinämutka 8 löytyy luonnonhelmasta Heinälammelta. Alue sijaitsee
noin viiden kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta ja kolmen
kilometrin päässä Palokan palveluista.
Ennakkovesimaksu 18 €/hlö/kk. Lämmityspistokkeella varustettu
autopaikka 13 €/kk. Vakuus 250 €. Energialuokka C2013.
Asuntojen vuokraus: Ovenia Isännöinti Oy
Lyseonkatu 4, 40100 Jyväskylä, puh. 020 177 4804
asuntovuokraus@ovenia.fi www.ovenia.fi
-80%-70%-60%
-10%
-30% -50% -40% -20%
TIGI, KMS, PAUL MITCHELL, BONACURE, GOLDWELL, LOREAL, CUTRIN, WELLA...
Cm Hiustalo PALOKKA (Citymarket)
Saarijärventie 52, p. 014 449 7400
ark. 9–20 la 9–17 su 12–17
Cm Hiustalo KELJO (Citymarket)
Kylmälahdentie 6, p. 014 244 500
ark. 9–20 la 9–18 su 12–17
Cm Hiustalo JÄMSÄ (Citymarket)
Keskuskatu 23, p. 014 541 400
ark. 9–20, la 8–16