IDO SHOWERAMA SUIHKUMALLISTO 2014

IDO SHOWERAMA
SUIHKUMALLISTO
2014
PUOLI VUOSISATAA
SHOWERAMA-SUIHKUJA
Showerama-suihkuilla on takanaan liki 50 vuoden
historia. Niiden tarina alkoi 1960-luvulla, ja tuotteiden
korkean laadun ansiosta ne saivat hyvän vastaanoton niin
ammattilaisten kuin kuluttajienkin keskuudessa. Alussa
Showerama-suihkut olivat pohjolassa tuontitavaraa,
mutta vuosikymmentä myöhemmin IDO hankki
tuotemerkin itselleen. Nykyään kaikki IDO Showerama
-suihkut kootaan Mörrumin tehtaillamme EteläRuotsissa.
SUIHKUJEN SUUNNANNÄYTTÄJÄ
Showerama oli ensimmäinen suihku, jonka seinissä
käytettiin naarmuuntuvan muovin sijasta kestävää
turvalasia. Tämä, niin kuin monet muutkin Showeraman
esittelemät innovaatiot, on aikojen kuluessa muuttunut
alan vakioratkaisuksi.
Tänään kymmenien vuosien kokemus näkyy mm.
muotoilussa, käyttömukavuudessa ja pienimpienkin
yksityiskohtien toimivuudessa. Edelläkävijän oivalluksia
ovat esimerkiksi suihkukaappien täysin silikoniton
rakenne ja niiden siivousta helpottavat pyörät altaan alla.
2
3
Millainen suihku
sopii sinulle?
Suihku on arjen ylellisyyttä. Aamulla
se herättää mukavasti, ja pitkän päivän
jälkeen se huuhtelee arjen huolet ja pölyt
myös mielestämme. Jotta huolettomia
suihkuhetkiä riittäisi mahdollisimman
moneksi vuodeksi, mieti hetki millaisen
suihkun kotiisi valitset.
Eri kokoisia ja muotoisia suihkuja on kymmeniä, ja kun lisäät niihin monipuolisen
lasivalikoimamme, valittavanasi on satoja
erilaisia kokonaisuuksia. Oikean mallin
A
Suihkuseinä on erinomainen valinta
pieneen kylpyhuoneeseen. Tarjolla on
sekä kiinteitä että kääntyviä malleja.
B Suihkuovet suojaavat tehokkaasti kylpy­
huonettasi roiskeilta. Voit valita tilan
mukaan joko liukuovet tai kääntyvät ovet.
C
Suihkunurkka suojaa tehokkaasti kylpy­
huonetta roiskeilta. Ovet voi yleensä
kääntää sivuun silloin kun suihkua ei
käytetä. Ovien alareunassa on laahus­
tiiviste.
D Joissakin suihkunurkissa on säädettävä
lattiaprofiili, joka pitää vedet visusti
sisäpuolella. Nurkan muoto ja liukuovi
säästävät tilaa.
E
4
Suihkukaappi suojaa kylpyhuonettasi­
todella­tehokkaasti kosteudelta.
Kaapissa­on aina myös allas, joten
vesi ei pääse lattialle.
löytäminen on silti helppoa, sillä olemme
kehittäneet internetsivuillemme sähköisen valintatyökalun. IDO Suihkumaatti on
nettisovellus, jolla löydät sopivan suihkun
muutamalla hiiren klikkauksella. Voit
valita mallin, koon, lasit ja profiilien värin
oman makusi mukaan. IDO Suihkumaatti
näyttää suihkustasi kuvan ja kertoo myös
sen hinnan. IDO Suihkumaatin löydät
osoitteesta www.ido.fi
A
B
Kirkas
Huurre
Savu
Dandelion II
Kirkasta vai kuviollista? Savua vai huurrettua? Laseilla teet suihkustasi juuri
oman makusi mukaisen.
E
D
C
800
800
Esimerkki
1
Esimerkki
2
Ilmoita suihkusi mitat näin
Esimerkki 1
Mitta A = 800
Mitta B = 900
Tilantarve:
800 x 900 mm
Esimerkki 2
Mitta A = 900
Mitta B = 800
Tilantarve:
900 x 800 mm
900
900
Ilmoita aina A-mitta ensin.
5
Siistissä suihkussa
on ilo käydä
IDO Showerama -suihkuissa on koko joukko
arkea helpottavia IDO Smart -oivalluksia.
Harva meistä rakastaa siivoamista, siksi
olemmekin kiinnittäneet erityistä huomiota
puhtaanapidon helppouteen.
Ei silikonia
Reilunkokoinen
poistoaukko
Irrotettava etulevy
6
EI SILIKONIA
Suihkujen tiivisteenä yleisesti
käytetty silikoni kerää helposti
likaa, siksi IDOn suihkuissa
sitä ei käytetä. Myös likaa
keräävät ruuvit ja kolot on
karsittu minimiin.
IRROTETTAVA ETULEVY
IDO Showerama 8-5 -suihkukaapin altaan alareunassa on
etulevy, joka viimeistelee kokonaisuuden. Levy on helppo
irrottaa siivouksen ajaksi.
REILUNKOKOINEN
POISTOAUKKO
IDO Showerama 8-5 -suihkukaapin reilunkokoinen poisto­
aukko on tyylikäs ja vetää
hyvin. Irrotettavan kannen
ansiosta viemäri on helppo
pitää puhtaana.
HELPPO LIIKUTELLA
IDO Showerama 8-5 -suihku­
kaapin alla on kevyesti
rullaavat pyörät, joten sitä on
helppo siirtää esimerkiksi
suur­siivouksen yhteydessä.
NÄPPÄRÄT NOSTOSARANAT
IDO Showerama -suihkuovissa
on näppärät nostosaranat,
joista on etua esimerkiksi silloin, kun kaato on jyrkkä. Kun
ovet avataan, ne nousevat irti
lattiasta. Suljettaessa ovien
alareunassa olevat tiivisteet painuvat napakasti lattiaa vasten.
IDO SHOWERCLEAN
IDO Showerclean on helppokäyttöinen tehoaine erityisesti
suihkujen puhdistamiseen,
jolla annat lähdöt tahroille ja
kalkkikertymille. Luonnonmateriaaleista valmistettu
IDO Showerclean ei sisällä
fosfaatteja.
7
IDO Showerama
8-5 -suihkukaappi
8
Vakiona
valkoinen
Kiinteässä
yläsuihkussa on
vakiovarusteena
tyylikäs sadesuutin.
Erikoissuuri suihkupää
antaa rentouttavan
sateentunteen.
Modernisti muotoiltu
käsisuihku on
helposti säädettävissä
sopivaan korkeuteen.
Reilunkokoisesta
säätimestä saa hyvän
otteen liukkaillakin
sormilla. Suihkun
sydämenä on Oraksen
termostaattisekoitin.
IDO Showerama 8-5 suihkukaappivalikoimasta löytyy oikea malli jokaiseen
makuun. Kokoja, värejä ja lasivaihtoehtoja on useita, ja niitä yhdistelemällä
syntyy satoja erilaisia vaihto­ehtoja.
Altaan epäsymmetrinen muoto säästää
tilaa, ja IDO Showerama 8-5 suihkukaappi sopii pieniinkin kylpyhuoneisiin.
Vakiomallissa on valkoinen suihku­
pilari, suihkutanko ja etulevy.
Lasivaihto­ehdot ovat kirkas, huurre,
savu ja Dandelion II -kuviolasi.
Huom! Jos etsit suihkua esimerkiksi
kesäasuntoon, tutustu IDO Showerama
8-5 -suihkukaapin matalampaan malliin. Sen kokonaiskorkeus on vain
2120 mm, ja altaan koko 900 x 900 mm.
Malli sopii erinomaisesti tiloihin, joissa
huonekorkeus on rajallinen.
Mitat
800x 900 mm
900x 800 mm
900x 900 mm
1000 x 1000 mm
Korkeus
2220– 2250 mm
(2240–2270 mm höyrykuvun kanssa)
Hinta
1.778,-vakiomalli valkoisilla tai
mattahopeisilla profiileilla
1.993,- räätälöity malli, punainen
2.048,-räätälöity malli, musta
1.993,- matala malli
Kaikki hinnat ovat suositushintoja.
9
IDO Showerama
8-5
-suihkukaapin
lisävarusteet
Voit viimeistellä suihkukaappisi­
sopivilla­ lisävarusteilla.
Lisävaruste­valikoima kasvaa koko
ajan ja täydellisen luettelon löydät
netistä osoitteesta www.ido.fi.
Kupu estää höyryn karkaamisen. Kupu nousee 113 mm
yläprofiilin ylle jolloin kokonaiskorkeus on 2240–2270 mm.
Hinta 268,-
IDO Showerama 8-5 on markkinoiden
ensimmäinen suihkukaappi, jolla on
SINTEF EN15200 -sertifikaatti.
Myös IDO Showerama 8-5:n höyrykaappi on sertifioitu (Lisätoiminnolla
varustetut suihkukaapit).
SINTEF on Skandinavian suurin riippumaton tutkimusorganisaatio. SINTEF
suorittaa vuosittain yli 7000 tutkimushanketta 2300 asiakkaalle.
IDO-höyrykehitin muuntaa suihkukaappisi höyryhuoneeksi.
Laite asennetaan suihkupilarin taakse – näkyviin jää vain
­pilarin alaosaan asennettava pyöreä höyrysuutin ja hanan
läheisyyteen sijoitettava höyrynappi. Hinta 1.964,-
Lisää suihkuhetkeesi hiven lasinkirkasta
ylellisyyttä. Tukeva mutta tyylikäs istuin
on läpinäkyvää pleksiä. Hinta 210,-
Pyyhekoukulla varustettu koristepaneeli on sekä kaunis
että käytännöllinen lisävaruste, joka viimeistelee kokonaisuuden. Hinta 191,-
10
Yhdistele
Tässä suihkukaapissa on
takana huurrelasit ja edessä
kirkkaat lasit.
11
IDO Showerama
8-4 -suihkunurkka
IDO Showerama 8-4
-suihkunurkan kauniisti
kaartuvat ovet nousevat
8 mm, kun ne avataan.
Mallissa ei ole lattia­
profiilia, joten se sopii
lattialle, jossa on
hyvä kaato. Ovien
alareunassa­on laahustiiviste, joka vähentää
veden pääsyä suihkun
ulkopuolelle.
Ovet kääntyvät sekä
sisään­- että ulospäin, ja
ne sulkeutuvat napa­
kasti, sillä niiden välissä
on magneettitiiviste.
IDO Showerama 8-4
-suihkunurkka sopii
myös kylpyhuoneisiin,
joissa putkitus on pintaasennettu.
Mitat
800x800mm
700x900mm
900x 700mm
900x800mm
800 x 900 mm
900x900mm
Korkeus
1950 mm
Hinta 863,–
12
IDO Showerama
8-02 -suihkunurkka
IDO Showerama 8-02
-suihkunurkassa on
suorat ovet, jotka nousevat
8 mm, kun ne avataan.
Mallissa ei ole lattiaprofiilia, joten se sopii lattialle,
jossa on hyvä kaato.
Ovet on helppo kääntää
sivuun silloin kun
suihkua ei käytetä.
Niiden alareunassa on
laahustiiviste ja välissä
magneettitiiviste, jonka
ansiosta ovet sulkeutuvat
tiiviisti. IDO Showerama
8-02 -suihkunurkka sopii
myös kylpyhuoneisiin,
joissa putkitus on
pinta-asennettu.
Mitat
800 x 800 mm
700 x 800 mm
800 x 700 mm
700 x 900 mm
900 x 700 mm
700 x1000 mm
1000 x 700 mm
900 x 900 mm
800 x 900 mm
900 x 800 mm
1000 x 1000 mm
800 x1000 mm
1000 x 800 mm
900 x1000 mm
1000 x 900 mm
Korkeus
1950 mm
Hinta 742,–
13
IDO Showerama
8-3 -suihkunurkka
IDO Showerama 8-3
-suihkunurkassa
on säädettävä
lattiaprofiili, joka
tekee siitä tukevan
ja erittäin vesi­tiiviin.
Suihku­nurkan
muoto säästää tilaa,
ja kapeat­profiilit
keventävät ulkonäköä.
Kokovaihto­ehtoja on
useita, ja IDO Showerama 8-3 sopii myös
kylpyhuoneisiin, joissa
putkitus on pintaasennettu. Oviaukon
leveys on 500 mm.
700 x 900 mm:n ja
900 x 700 mm:n
versioissa Dandelion
II -lasivaihtoehto
on toteutettu siten,
että ovi on kuviolasia
ja kapeat sivulasit
kirkasta lasia.
Mitat
700 x 900mm
900 x 700mm
800 x 900mm
900 x 800mm
900 x 900mm
1000 x 1000 mm
Korkeus
2000 mm
Hinta 861,–
14
UUTUUS
15
IDO Showerama
8-1 -suihkuliukuovet
IDO Showerama 8-1
-suihkuliukuovet
ovat tyylikäs ja tiivis
ratkaisu suihku­
syvennykseen. Toinen
laseista on kiinteä,
toinen liukuva.
Kiinteän lasin paikka
vaihdettavissa. Reilun
kokoinen oviaukko,
ja seinäprofiileissa
tilaa tarvittaessa
putkiläpivienneille.
Leveyksiä on
useita 1210 millistä
1750 millimetriin.
Saatavissa myös 60
mm leveä lisäprofiili.
Säätövara ± 20 mm.
Leveys
1250 mm
1350 mm
1450 mm
1550 mm
1650 mm
1750 mm
Korkeus
2000 mm
Hinta 806,–
16
UUTUUS
IDO Showerama
8-0 -suihkuovi
IDO Showerama 8-0 -suihku­
ovi aukeaa joko sisään- tai
ulospäin valintasi mukaan.
Oven alareunassa on laahustiiviste, joka vähentää veden
pääsyä suihkun ulkopuolelle.
Leveyksiä on useita 700 millimetristä aina 1200 milliin asti.
Mitoissa­700–900 mm on yksi
ovi, leveämmissä ratkaisuissa
ovia on kaksi.
IDO Showerama 8-0 -suihku­
ovi sopii myös kylpyhuoneisiin,
joissa on reilu kaato ja pintaasennettu putkitus.
Leveys
700mm
750mm
800mm
850mm
900mm
950mm
1000 mm
1050 mm
1100 mm
1150 mm
1200 mm
Korkeus 1950 mm
Säätövara ± 20 mm
Hinta 1-ovinen 435,–
2-ovinen 735,–
Malli 8-0 yhdellä ovella
mitoissa 700–900 mm,
kahdella ovella mitoissa
950–1200 mm.
17
IDO Showerama
8-41 -suihkuseinä
IDO Showerama 8-41 on
tyylikäs kaareva suihku­
seinä, joka voidaan kääntää
sivuun silloin kun suihkua ei
käytetä.
Seinän kätisyys on vaihdettavissa eli se voidaan kiinnittää
joko vasemmalle tai oikealle
seinälle. Seinän alareunassa
on laahustiiviste, joka vähentää veden pääsyä suihkun
ulkopuolelle. Uusi korkeus
2250 mm on saatavissa
500 mm ja 700 mm leveänä.
Leveys
500 mm
600 mm
700 mm
Korkeus
1950 mm
Erikoiskorkeus 2250 mm,
leveydet 500 mm ja 700 mm
Hinta 472,– / 1950 mm
511,- / 2250 mm
18
Dandelion II
Voikukan höytyväkuvioilla somistettu
lasimalli.
19
IDO Showerama
8-01 -suihkuseinä
IDO Showerama 8-01 on
selkeälinjainen suora
suihkuseinä. Seinässä on
saranat, joiden ansiosta
se voidaan kääntää sivuun silloin kun suihkua
ei käytetä. Seinän kätisyys on vaihdettavissa eli
se voidaan asentaa joko
vasemmalle tai oikealle
seinälle.
Seinän alareunassa
on laahustiiviste, joka
vähentää veden pääsyä
suihkun ulkopuolelle.
Uusi korkeus 2250 mm
saatavissa 680 mm
ja 880 mm leveänä.
Leveys
680 mm
780 mm
880 mm
980 mm
Korkeus
1950 mm
Erikoiskorkeus 2250 mm,
leveydet 680 mm ja 880 mm
Hinta 417,– / 1950 mm
451,- / 2250 mm
20
Savulasi
Sävytetty suihkuseinä
toimii myös tyylikkäänä
tilanjakajana.
21
IDO Showerama
8-20 kiinteä
suihkuseinä
UUTUUS
Yksinkertainen ja
tyylikäs suihkuseinä
asennetaan kiinteänä, ja se sopii myös
kylpyhuoneisiin, joissa
putkitus on pintaasennettu. Huurrelasisena IDO Showerama
8-20 toimii hyvin myös
tilanjakajana.
Useita eri leveyksiä
400 millistä aina
1000 millimetriin.
Leveys
400mm
500 mm
600 mm
700 mm
800mm
900mm
1000mm
Korkeus
1950 mm
Erikoiskorkeus
2250 mm,
leveydet 500 mm ja
600 mm
Hinta 322,– / 1950 mm
353,- / 2250 mm
22
23
Tutustu
IDO Suihku­maattiin
IDO Suihkumaatti on sähköinen valintatyökalu, jolla
kokoat unelmiesi suihkun muutamalla hiiren klikkauksella. Voit valita suihkun mallin, koon, lasit ja
suihkukaapissa myös profiilien värin oman makusi
mukaan, ja näet saman tien suihkustasi selkeän
kuvan ja sen hinnan. IDO Suihkumaatin löydät
osoitteesta www.ido.fi.
Tuotenumerot ja hinnat:
IDO Showerama 8-5 -suihkukaappi, valkoinen profiili
Etulasi
Kirkas
Savu
Kirkas
Dandelion II
Dandelion II
Takalasi
Kirkas
Savu
Huurre
Kirkas
Huurre
900 x 900
1000 x 1000
900 x 800
800 x 900
4985022909
4985023909
4985027909
4985028909
4985029909
4985122010
4985123010
4985127010
4985128010
4985129010
4985022908
4985023908
4985027908
4985028908
4985029908
4985022809
4985023809
4985027809
4985028809
4985029809
Hinta
1.778,-
MATALA MALLI, 2.120 mm, valkoinen profiili
Kirkas
Kirkas
Dandelion II
Dandelion II
24
Kirkas
Huurre
Kirkas
Huurre
4985222909
4985227909
4985228909
4985229909
1.993,-
IDO Showerama 8-5 -suihkukaappi, mattahopea profiili
Etulasi
Kirkas
Savu
Kirkas
Dandelion II
Dandelion II
Takalasi
Kirkas
Savu
Huurre
Kirkas
Huurre
900 x 900
1000 x 1000
900 x 800
800 x 900
4985012909
4985013909
4985017909
4985018909
4985019909
4985112010
4985113010
4985117010
4985118010
4985119010
4985012908
4985013908
4985017908
4985018908
4985019908
4985012809
4985013809
4985017809
4985018809
4985019809
Hinta
1.778,-
MATALA MALLI, 2.120 mm, mattahopea profiili
Kirkas
Savu
Kirkas
Dandelion II
Dandelion II
Kirkas
Savu
Huurre
Kirkas
Huurre
4985212909
4985213909
4985217909
4985218909
4985219909
1.993,-
Showerama 8-5 -suihkukaapin osat, valkoinen profiili
900 x 900
1000 x 1000
900 x 800
800 x 900
Hinta
Allas
Valkoinen,
valkoinen
lattia­profiili
VÄRI
4988001909
4988101010
4988001908
4988001809
435,-
Lattiaprofiili
Etulasi
Musta
Punainen
Kirkas
Savu
Dandelion II
Kirkas
Savu
Huurre
Z0700303001
0700311
4985022995
4985023995
4985025995
4985022991
4985023991
4985026991
Z0700304001
0700312
4985122015
4985123015
4985125015
4985122011
4985123011
4985126011
Z0700302001
0700310
4985022985
4985023985
4985025985
4985022891
4985023891
4985026891
Z0700301001
0700309
4985022895
4985023895
4985025895
4985022891
4985023891
4985026891
53,-
Takalasi
382,317,-
Showerama 8-5 -suihkukaapin osat, mattahopea profiili
VÄRI
Allas
Lattiaprofiili
Etulasi
Takalasi
Valkoinen,
mattahopea
lattiaprofiili
Musta
Punainen
Kirkas
Savu
Dandelion II
Kirkas
Savu
Huurre
900 x 900
1000 x 1000
900 x 800
800 x 900
Hinta
4988001909
4988101010
4988001908
4988001809
435,-
Z0700303001
0700311
4985011992
4985013992
4985015992
4985012991
4985013991
4985016991
Z0700304001
0700312
4985111012
4985113012
4985115012
4985112011
4985113011
4985116011
Z0700302001
0700310
4985011982
4985013982
4985015982
4985012891
4985013891
4985016891
Z0700301001
0700309
4985011892
4985013892
4985015892
4985012891
4985013891
4985016891
53,382,317,-
PILARI
Väri
Hinta
Valkoinen,
vakio
4985020001
645,-
Punainen
Musta
Valkoinen
mattahopea
4985015001
4985013001
4985018001
806,860,645,-
Esitteen kaikki hinnat ovat suositushintoja.
25
IDO Showerama 8-4
800 x 800
700 x 900
900 x 700
800 x 900
900 x 800
900 x 900
mattahopea profiili, hinta 863,-
kirkas
4984032808
4984032709
4984032907
4984032809
4984032908
4984032909
savu
4984033808
4984033709
4984033907
4984033809
4984033908
4984033909
IDO Showerama 8-02
800 x 800
700 x 800
800 x 700
700 x 900
900 x 700
700 x 1000
1000 x 700
900 x 900
800 x 900
900 x 800
1000 x 1000
800 x 1000
1000 x 800
900 x 1000
1000 x 900
4980032808
4980032708
4980032807
4980032709
4980032907
4980132710
4980132007
4980032909
4980032809
4980032908
4980132010
4980132810
4980132008
4980132910
4980132009
IDO Showerama 8-3
700 x 900
900 x 700
800 x 900
900 x 800
900 x 900
1000x1000
4983012709
4983012907
4983012809
4983012908
4983012909
4983012101
IDO Showerama 8-1
1250
1350
1450
1550
1650
1750
4981032125
4981032135
4981032145
4981032155
4981032165
4981032175
DANDELION II
4984035808
4984035709
4984035907
4984035809
4984035908
4984035909
huurre
4984036808
4984036709
4984036907
4984036809
4984036908
4984036909
mattahopea profiili, hinta 742,4980033808
4980033708
4980033807
4980033709
4980033907
4980133710
4980133007
4980033909
4980033809
4980033908
4980133010
4980133810
4980133008
4980133910
4980133009
4980035808
4980035708
4980035807
4980035709
4980035907
4980135710
4980135007
4980035909
4980035809
4980035908
4980135010
4980135810
4980135008
4980135910
4980135009
4980036808
4980036708
4980036807
4980036709
4980036907
4980136710
4980136007
4980036909
4980036809
4980036908
4980136010
4980136810
4980136008
4980136910
4980136009
mattahopea profiili, hinta 861,4983013709
4983013907
4983013809
4983013908
4983013909
4983013101
4983015709
4983015907
4983015809
4983015908
4983015909
4983015101
4983016709
4983016907
4983016809
4983016908
4983016909
4983016101
mattahopea profiili, hinta 806,4981033125
4981033135
4981033145
4981033155
4981033165
4981033175
4981035125
4981035135
4981035145
4981035155
4981035165
4981035175
4981036125
4981036135
4981036145
4981036155
4981036165
4981036175
IDO Suihkumaatin löydät osoitteesta www.ido.fi.
26
IDO Showerama 8-0
700
750
800
850
900
950
1000
1050
1100
1150
1200
mattahopea profiili, hinta alkaen 435,-
kirkas
4980032070
4980032075
4980032080
4980032085
4980032090
4980032095
4980032100
4980032105
4980032110
4980032115
4980032120
IDO Showerama 8-41
500
500/2250
600
700
700/2250
4984032072
4984232072
4984032082
4984032092
4984232092
IDO Showerama 8-01
680
680/2250
780
880
880/2250
980
4980032068
4980232068
4980032078
4980032088
4980232088
4980032098
IDO Showerama 8-20
400
500
500/2250
600
600/2250
700
800
900
1000
Lisäprofiili
4982032040
4982032050
4982232050
4982032060
4982232060
4982032070
4982032080
4982032090
4982032100
DANDELION II
4980035070
4980035075
4980035080
4980035085
4980035090
4980035095
4980035100
4980035105
4980035110
4980035115
4980035120
huurre
4980036070
4980036075
4980036080
4980036085
4980036090
4980036095
4980036100
4980036105
4980036110
4980036115
4980036120
mattahopea profiili, hinta alkaen 472,4984033072
4984035072
4984033082
4984033092
4984035082
4984035092
4984036072
4984236072
4984036082
4984036092
4984236092
mattahopea profiili, hinta alkaen 417,4980033068
4980035068
4980033078
4980033088
4980035078
4980035088
4980033098
4980035098
4980036068
4980236068
4980036078
4980036088
4980236088
4980036098
mattahopea profiili, hinta alkaen 322,4982033040
4982033050
4982035040
4982035050
4982033060
4982035060
4982033070
4982033080
4982033090
4982035070
4982035080
4982035090
4982036040
4982036050
4982236050
4982036060
4982236060
4982036070
4982036080
4982036090
4982036100
770881
IDO Showerama 8-40
750
Oikea 750
savu
4980033070
4980033075
4980033080
4980033085
4980033090
4980033095
4980033100
4980033105
4980033110
4980033115
4980033120
4980432750
mattahopea profiili
4980433750
4980435750
4980435751
4980436750
4980436751
IDO Showerama 8-40 on kätevä ja kaunis kylpyammeen roiskesuoja, joka
korvaa märkinä roikkuvat suihkuverhot. Saranoitu seinä aukeaa molempiin
suuntiin. Seinä on suoraa lasia, ja sen yläreuna on pehmeästi pyöristetty.
Leveys 750 mm Korkeus1400 mm Hinta 440,–
27
Tervetuloa IDO Maailmaan! Kylpyhuonenäyttelyssämme
Helsingin Pohjois-Haagassa on esillä lähes 20 täydellistä
kylpyhuonekokonaisuutta. Tarkat tiedot tuotteista ja
aukioloajoista löydät internet-sivuiltamme www.ido.fi
IDO Maailma -kylpyhuonenäyttely: Kaupintie 2 | 00440
Helsinki | Puh. 010 662 3664
IDO Kylpyhuone
Badrum | Box
| Kaupintie
24144 | 104
2 |51
00440
Stockholm
Helsinki| |
tel. 08-442
Puh.
010 662
573600
00 | fax
| Fax
08-667
010 662
80 31
3620
| [email protected].
Jälleenmyynti: LVI-liikkeet, rautakaupat, keittiö- ja
KontaktuppgifterJälleenmyyjiemme
sisustusliikkeet.
till våra återförsäljare
yhteystiedot
finns på
vår hemsida
löydät
internet-sivuiltamme
www.ido.se
www.ido.fi
1/2014
Återförsäljare:
Jälleenmyyjäsi:
28