PEFC-sertifioitujen metsien määrä Suomessa

4.11.2015
PEFC-sertifioitujen metsien määrä Suomessa
kansainvälistä huippua
PEFC-sertifioituja metsiä on Suomessa 17,6 miljoonaa hehtaaria. Suomea enemmän
PEFC-metsiä on vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Lähes 90 % suojelualueiden
ulkopuolella olevista metsistä Suomessa on PEFC-sertifioitu. Uuden metsänhoitoyhdistyslain tultua voimaan vuoden alusta alueelliseen ryhmäsertifiointiin osallistuminen metsänhoitoyhdistysten jäsenyyden kautta on vähentynyt ja PEFC-sertifioitujen
metsien määrä on pienentynyt lähes kolmella miljoonalla hehtaarilla.
Vuonna 2016 käyttöön otettavien uusien
PEFC-standardien mukaan metsänomistaja
voi valita PEFC-sertifiointiin osallistumistavan useista vaihtoehdoista, kuten
nykyisinkin. ”Alueelliseen ryhmäsertifiointiin
osallistuvien metsänomistajien metsät
kirjataan alkavan talven aikana PEFCrekisteriin kiinteistökohtaisesti”, kertoo
Kestävän Metsätalouden Yhdistyksen
sertifiointiasiamies Aija Rahikainen.
”Valmisteilla on web-pohjainen sovellus,
josta voi tarkistaa, onko kiinteistö mukana
alueellisessa PEFC-ryhmäsertifioinnissa”.
Osallistumisen Kestävän Metsätalouden Yhdistys ry:n organisoimaan alueelliseen
PEFC-ryhmäsertifiointiin tarjoavat metsänhoitoyhdistykset jäsenpalveluna sekä Metsäliitto
Osuuskunta (Metsä Group), Stora Enso Oyj Metsä ja Metsäpalvelu Arvometsä Oy.
Metsänomistaja voi ilmoittautua myös suoraan Kestävän Metsätalouden Yhdistykselle.
PEFC-ryhmäsertifiointipalveluita tarjoavat myös UPM Metsä kumppanuusasiakkailleen ja
Otso-metsäpalvelut. Metsähallituksen ja UPM Kymmenen Oyj:n yrityskohtaiset PEFCsertifikaatit kattavat organisaatioiden omia metsiä.
Lisätietoja:
PEFC Suomi - Suomen Metsäsertifiointi ry
Auvo Kaivola
[email protected]
puh. 0400 765437
PEFC-metsäsertifikaatit Suomessa marraskuussa 2015
Tiedot sertifikaateista ja niiden kattavuudesta
Information of the certificates and their coverage (in English)
PEFC Suomi - Suomen Metsäsertifiointi ry
Sitratie 7, 00420 HELSINKI
puh. 0400 765 437 / e-mail: [email protected] / www.pefc.fi
4.11.2015
1/1