Syysyön pattinkikisa

Liedon Eränkävijät esittää
Syysyön pattinkikisa
Tervetuloa mukaan Liedon Eränkävijöiden perinteikkääseen
pattinkikisaan. Tänä vuonna kisa käydään yöllä. Kisa alkaa
perjantaina 4.9. klo 21 ja päättyy seuraavana aamuna klo 9.00.
Kisa on suunnattu viime vuosien tapaan Altti-alueen tarpojille ja
sitä vanhemmille partiolaisille. Kisan ideana on kuljettaa 2-3henkisen joukkueen voimin kaksi metrinen pattinki lähdöstä
maaliin mahdollisimman pitkänä. Matkan varrella pattinki voi
lyhentyä sahaajien, puutteellisesti suoritettujen tehtävien tai
sääntörikkomusten takia. Lähdön ja maalin sijainti selviää
ilmoittautumisajan jälkeen saapuvassa lisäinfossa. Kisa-alue tulee
sijaitsemaan pääosin Liedossa. Reitin pituus on linnuntietä 10-15
km. Nukkuminen kisan aikana on sallittu.
Kilpailusarjoja on kaksi: tarpojasarja (12-15-vuotiaat) ja yleinen
sarja (yli 15-vuotiaat). Voittajajoukkueet saavat nimensä
kiertopalkintoon. Kisamaksu on 10 euroa per joukkue. Hintaan
sisältyy pattinki, tarvittavat kartat ja pieni aamupala kisan jälkeen.
Kisaan tulee ilmoittautua 2.9. mennessä Kuksaan: goo.gl/O6K1pg
Jokainen osallistuja ilmoittautuu erikseen. Kisaajilla joukkueen tulee
olla sovittuna ennen ilmoittautumista.
Lisätiedot:
Markus ”Mato” Laakso 050-3625601 / [email protected]