Yritma.fi Nettilehti

YritysHelsingin
maailma
Maaliskuu 1/2015
Onko terveys sinulle tärkeä?
RollerMouse tietokonehiiren avulla helpotat vartaloon kohdistuvia
paineita, kiputiloja ja saat parannettua työasentoasi.
Työterveysalan ammattilaiset suosittelevat RollerMousen käyttöä.
Säästää sairauskuluissa 350€/päivä.
Maahantuonti: Avaintieto Oy / www.avaintieto.fi / Kysy lähin jälleenmyyjä
2
YRITYSMAAILMA
Porvoon Yrittäjät ry - Borga Företagare rf.
on aktiivinen yhteistyön kehittäjä
ja voivat keskustella ajankohtaisista kysymyksistä Tänä keväänä järjestämme kokousten lisäksi seminaareja ja vapaa-ajan
tilaisuuksia. Välitämme myös
jäsenillemme tietoa Uudenmaan
ja Suomen Yrittäjien, paikallisen
kehitysyhtiön Posintran ja Point
Collegen yrityksille suuntaamista koulutuksista.”
”Tärkein tehtävämme on kuunnella tarkasti ja aktiivisesti jäsentemme tavoitteita
ja toimia määrätietoisesti niiden toteuttamiseksi”, toteaa Porvoon Yrittäjät ry:n
puheenjohtaja Pontus Palmqvist.
”Porvoon Yrittäjät on Uudenmaan Yrittäjien alueen suurin
yrittäjäyhdistys. Jäseniä meillä on
nykyään noin 820 ja eri toimialat
ovat hyvin edustettuina. Enimmäkseen jäsenemme ovat pieniä
tai keskikokoisia yrityksiä.”
Yhteistyön kehittäjä
Yhdistyksen tarkoituksena
on asiantuntijana ja vaikuttajana parantaa yritysten ja yrittäjien toiminnan yleisiä edellytyksiä yhdistyksen toiminta-alueella
sekä pyrkiä aktiiviseen vuoropuheluun kaupungin virkamiesjohdon kanssa.
”Porvoon Yrittäjät pyrkii turvaamaan yrittäjille mahdollisimman hyvät toimintamahdollisuudet. Olemme yhteistyön kehittäjä, joka pitää yllä avointa ja rakentavaa vuoropuhelua kaupungin päättäjien, elinkeinoelämän
järjestöjen, ja muiden sidosryhmien kanssa Pyrimme vaikuttamaan myönteisesti yrittäjien toi-
mintaympäristöön ja Porvoon
elinkeinoelämän kehitykseen”,
kertoo Pontus Palmqvist.
”Tällä hetkellä ajankohtaisia kysymyksiä ovat kaavoitukseen liittyvät seikat. Porvoon
elinkeinorakenne on sellainen,
että meillä on muutamia suuria
yrityksiä ja sitten runsaasti pienyrityksiä. Koko maahan verraten keskikokoisten yritysten
osuus on pieni. Avainkysymys
on se, millaisia sijoittumismahdollisuuksia tällaisille yrityksille kaupungissa on. Niitä voidaan
lisätä onnistuneella kaavoituspolitiikalla.
Toinen yrittäjiä askarruttava
seikka on osaavan työvoiman
saatavuus. Myös kaupungin infrastruktuurin kehittäminen ja toimitilojen saatavuus ovat yrityksille tärkeitä.”
Aktiivista toimintaa
Porvoon Yrittäjät järjestää
kuukausittain koulutus- ja vir-
”Porvoo on hieno kaupunki ihmisten asia, elää ja yrittää. Sopivan kokoisessa ja kehittyvässä kaupungissa on mielenkiintoisia asuinalueita, palvelujen taso ja saatavuus ovat hyvät ja elinkeinoelämälle pyritään luomaan mahdollisimman hyvät toimintaedellytykset” toteaa Porvoon Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Pontus Palmqvist. Kuvassa
Palmqvist (toinen vasemmalta) keskustelee Porvoon apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultzin (vasemmalla) ja Porvoon Yrittäjien varapuheenjohtaja Mikko Venäläisen kanssa. Valokuva Mikko Ojaniemi/Scannoora.
kistystapahtumia. Jäsenet saavat vuosittain myös n 10 jäsentiedotetta, jossa kerrotaan ajan-
kohtaisista asioista ja tapahtumista. PORE -lehti julkaistaan
kaksi kertaa vuodessa.
”Järjestämme säännöllisesti
tilaisuuksia, joissa yrittäjät tapaavat toisiaan, verkostoituvat
Kokenut järjestömies
puheenjohtajaksi
Pontus Palmqvist valittiin
Porvoon Yrittäjien puheenjohtajaksi tänä keväänä. Hän on
kokenut yrittäjäjärjestömies,
joka on toiminut Porvoon, Uudenmaan ja Suomen Yrittäjien
toimintaan eri tehtävissä vuodesta 2004 lähtien.
”Tehtäväkenttä on tuttu. Jäsenyritysten kuunteleminen ja
niiden odotusten ja tarpeiden
selvittäminen on menestyksekkään toiminnan perusta. Erityisesti tässä suhdannetilanteessa,
joka on jatkunut huonona tavanomaista kauemmin.”
”Porvoon vahvuudet yritystoiminnan sijoittumisen ja
kehittymisen kannalta ovat
pääkaupunkiseudun läheisyys
ja hyvät yhteydet. Porvoo on
kasvukunta, jonka asukasmäärä lisääntyy tasaista vauhtia.
Yrityksille, jotka haluavat toimia lähellä pääkaupunkiseutua,
mutta eivät aivan sen ytimessä,
Porvoo on erinomainen sijaintipaikka.”
Rakennusliike Mekka
luotettavaa, avointa ja pitkäjänteistä yhteistyötä
”Rakennusliikkeen toiminnassa tärkeintä on saavuttaa asiakkaiden luottamus. Pitkäjänteiset asiakassuhteet ovat osoitus siitä,
että Rakennusliike Mekka on vakiinnuttanut asemansa pätevänä yhteistyökumppanina. Sovituista asioista pidetään kiinni olipa kyseessä hankkeen aikataulu tai työn laatu. Asiakkailta saatu palaute puhuu puolestaan. He ovat olleet tyytyväisiä työmme
laatuun ja toimintatapaamme”, kertoo Rakennusliike Mekan toimitusjohtaja Mauri ”Maukka” Itkonen
Itkonen on syntyisin Leppävirralta
ja tehnyt monipuolisen työuran.
Yrittäjänä olen toiminut vuodesta
1979. Ensin autojen varaosakauppiaana Helsingissä, Heinävedellä Karvion
leirintäalueen johtajana ja pääkaupunkiseudulla rakennusyrittäjänä. Rakennusliike Mekka aloitti toimintansa nykymuodossaan Porvoossa 2003.
”Matkan varrelle on sattunut kaikenlaisia aikoja ja hankkeita, mutta kovalla työllä ja hyvien asiakkaiden ansiosta
olemme selvinneet.”
Monipuolinen rakentaja toimii
pääkaupunkiseudulla
Mekka on monipuolinen rakennusliike, jonka toimintaan kuuluvat uudis- ja korjausrakentaminen ja myös
pienemmät korjausurakat. Pääasiallinen toiminta-alue on pääkaupunkiseutu, mutta rakennushankkeita on toteutettu Hangosta Inariin saakka ja myös
Norjan puolella. Yrityksen työntekijä-
Rakennusliike Mekka tunnetaan pääkaupunkiseudulla luotettavana korjausrakentajana.
määrä vaihtelee 3 – 10 välillä.
”Olen tietoisesti halunnut pitää yrityksen sopivan kokoisena, jotta toiminnan ohjakset pysyvät omissa käsissä.
Olen työskennellyt paljon virolaisten
työntekijöiden kanssa. Heidän työmoraali ja motivaatio ovat kohdallaan. He
eivät vierasta hankaliakaan töitä ja olosuhteita.”
”Olemme rakentaneet paljon omakotitaloja ja vapaa-ajan asuntoja. Nykyään korjausrakentaminen muodostaa
pääosan toiminnastamme. Teemme paljon kokonaisia huoneistojen peruskorjauksia avaimet käteen-periaatteella ja
kylpyhuone- ja saunaremontteja, uusimme ulkoverhouksia ja vesikatteita.
Meillä on myös märkätilojen rakentamiseen tarvittavat VTT:n sertifikaatit.
Teemme sekä urakoita että laskutustöitä. Jos asiakas on hankkinut rakennustarvikkeet ja haluaa pelkän työn, sekin
sopii meille hyvin. Yhteistyökumppanin kautta asiakkaalle järjestyvät myös
pihakivetykset.”
Pitkäaikaiset asiakassuhteet
toiminnan perusta
Yrityksen asiakaskunnan rakenne on
monipuolinen; yrityksiä, yksityisasiakkaita sekä asunto- ja taloyhtiöitä.
”Toiminnan painopiste vaihtelee.
Viime vuonna yksityisasiakkaiden
osuus oli noin 80 prosenttia, vuonna
2012 toisin päin eli teimme suurimman
osan töistä yrityksille. Meillä on paljon
vakiintuneita asiakassuhteita. Esimerkiksi SBS Discovery Radio Oy, jonka
pääpaikka on Helsingin kaapelitehtaalla ja jolla on useita toimipaikkoja ympäri maata, on ollut yhteistyökumppanimme yli 15 vuotta. Olemme tehneet
heille studio- ja toimitilaremontteja Helsingissä. Oulussa rakensimme vuonna
2012 heille uudet studiot, sosiaalitilat
ja avokonttorin.”
”Yksityisasiakkaiden kanssa molemminpuolisen luottamuksen saavuttaminen on erittäin tärkeää. Monet asiakkaat asuvat ulkomailla tai lähtevät lomalle ja jättävät remontin meidän tehtäväksemme. Minulla on heidän avaimensa koko projektin ajan. Rakentajan
vastuulla on sekä asunto että se, että
työt tehdään sovitusti ja asiakkaan haluamalla tavalla. Kaiken pitää olla kunnossa, kun asiakas tulee takaisin. Arvostan suuresti asiakkaiden meille osoittamaa luottamusta. Se ei synny hetkessä.”
Mauri Itkonen toteaa, että asiakkaat arvostavat avointa ja luotettavaa
yhteistyötä.
”Painotamme sitä, että asiakastyytyväisyys on laadukkaan toiminnan perusta. Pidämme huolta siitä, että kun
urakka on tehty, asiakas on tyytyväinen.
Jos jotakin ei ole tehty niin kuin asiakas haluaa, asiasta keskustellaan avoimesti ja virheet korjataan. Emme tee
sutta ja sekundaa ja pelaamme avoimin
kortein joka suuntaan. Se on kantanut
hedelmää: asiakkaat luottavat meihin.
Painotamme sitä, että asiakastyytyväisyys on laadukkaan toiminnan perusta.
Pidämme huolta siitä, että kun urakka on
tehty, asiakas on tyytyväinen”, kertoo Rakennusliike Mekan toimitusjohtaja Mauri
Itkonen
Emme ole halvin alalla toimiva yritys,
mutta emme kalleinkaan. Perustelemme aina asiakkaillemme, miksi työmme
maksaa enemmän kuin jonkun toisen.
Laskutamme tehdystä työstä ja toimitetuista materiaaleista, emme pyydä etumaksuja. Isoissa projekteissa välilaskutus tehdään valvojan raportin jälkeen.
Tarjoukset tehdään yksityiskohtaisesti
ja muutos- ja lisätöistä sovitaan etukäteen. Avoin toimintatapa tuottaa parhaan lopputuloksen.”
Rakentaminen painottuu
huoneistoremontteihin
Mauri Itkonen toteaa, että pääkaupunkiseudullakin rakentaminen painottuu korjausrakentamiseen ja huoneistoremontteihin.
”Taloudellinen epävarmuus heijastuu myös rakentamiseen. Asunnon vaihdon sijasta tehdään monesti remontti ja
odotetaan varmempia aikoja. Toki uudiskohteitakin tehdään. mutta varovaisemmin ja niillä markkinoilla hintakilpailu on todella kovaa.”
YRITYSMAAILMA
3
Puusepänliike Haapatalo Oy valmistaa erikoiskalusteet
ja puuovet lähes 40 vuoden kokemuksella
Nykyisen Puusepänliike Haapatalo Oy:n historia ulottuu aina vuoteen 1978 saakka. Leo Haapatalo oli opettajan työnsä ohella ahertanut parisen vuotta puusepäntöiden parissa jo ennen yrityksen perustamista. ”Kyllä T:mi Leo Haapatalo syntyi aidosta rakkaudesta puuhun”, Leo Haapatalo totesi. Kaikki alkoi pienestä autotallista. Ensimmäinen vieras työntekijä Taisto Anttila tuli yrityksen palvelukseen 1982. Ensimmäiset tuotteet olivat mansikkalaatikoita. Työt kuitenkin lisääntyivät miesten työtaitojen myötä ja hallin laajennuksia yritys teki kaksikin 1980- luvulla.
”Olemme olleet alusta saakka porvoolainen tilauspuusepänliike. Haluamme valmistaa korkealuokkaisia puusepäntuotteita pääasiassa rakennusteollisuudelle, johon tuotannostamme
menee noin 90 prosenttia. Toki
yrityksemme palvelee myös yksityisiä asiakkaita. Alkuaikojen
suurimpia kohteitamme olivat
Rauma Repolan pääkonttorin
pyökkityöt. Urakoimme myös
Katajanokan pohjoisrannassa
olevia tasoltaan korkealuokkaisia asuntoja, joihin tuli mm. 22
abachi- saunaa ja muita erikoispuusepäntöitä”, nykyisin yritystä johtava Kim Haapatalo valotti
hieman alkutaivalta.
1990- luvun lama
iski meillekin
Puusepänliike Haapatalo koki Suomen lamakauden varsin
konkreettisesti. ”Toki konkurssi ei ollut lähellä, mutta kysyntä
väheni ja yritys etsi töitä jopa Venäjän puolelta. ”1998 valoa alkoi näkyä tunnelin päässä ja panostimme uusiin laitteisiin. Aivan vuosituhannen alussa hankimme elektronisesti ohjatun leveänauha hiomakoneen ja CNCohjatun työstökeskuksen, joitten
avulla toimintamme tehostui ja
monipuolistui. Edessä oli jälleen
Porraskäytävän uusi ulko-ovi Espooseen.
Eduskunnan Pikkuparlamentti-rakennuksen uusi kahvilatiski vuodelta 2013 .
hallitilojen laajennus vuonna
2006. Tämän jälkeen tuotantotiloja oli jo noin 1000 neliömetriä”, Kim Haapatalo kertoi. Yritys urakoi Porvoon lisäksi paljon
pääkaupunkiseudulla. Tuolloin
yritys toteutti muun muassa tähänastisen historian suurimman
Asentajamme työssä eduskunnassa,
KIINTEISTÖ- JA
HUONEISTOREMONTIT
AVAIMET KÄTEEN
Pesuhuone- ja saunaremontit
Keittiö ja kalusteasennukset
Autotalli- ja katosrakennukset
Pihakivien asennus ja myynti
Vtt:n vesieristyssertifikaatti
puhesuhuone ja saa u Pesuhuone ja sauna Rone ja sau
ö
Rakennusliike Mekka Oy, Porvoo
Mauri Itkonen puh. 0400 670 672
- kokemusta 25 vuotta -
kohteen Radiolinjan Oyj:n uuden toimitalon välioviurakan sekä neljän saunaosaston sisustusurakan. Oviurakka piti sisällään
noin 500 ovilevyä, joista 370 oli
viilutettu honduras-mahongilla.
Porvoossa kohteita olivat Läntisen terveysaseman lisäksi päiväkoti- ja koulu-urakointia. Vuodesta 2009 saakka luxus- kohteena on ollut Suomen eduskuntalo.
Kim Haapatalo ”töissä”
jo polvihousuiässä
Puusepänliike Haapatalo
Oy:n nykyinen vetäjä ja toimitusjohtaja Kim Haapatalo on
kulkenut yrityksen rinnalla koko ajan. ”Ensimmäiset varsinaiset muistot ovat pienen pojan muistoja, kun putosin tiilikasalta jonkun laajennusvaiheen
aikana. Toki kesät ja lomat menivät tehtaalla sahurien apumiehenä jo ennen kuin sain lukion
päästötodistuksen vuonna 2000.
Puutekniikan diplomi-insinööriksi valmistuin 2009 ja tämän
jälkeen oli edessä myös sukupolvenvaihdos. Omistamme yrityksen isäni kanssa”, Kim Haapatalo valotti yrityksen tätä päivää ja
sanoi motokseen. ”työ tekijänsä
opettaa”. Yrityksessä työskentelee nyt kuusi todellista puuseppää, joilla on vuosien kokemus.
Päätuotteet edelleen
ovat erikoiskalusteet
sekä sisäovet
”Toimimme pääasiassa ItäUudellamaalla sekä pääkaupunkiseudulla. Tilaustöittemme
suunnittelijoina ovat arkkitehdit
ja kaluste- ja sisustussuunnittelijat. Kai sitä on tehty hyvää ja
laadukasta työtä, kun suuri osa
urakoistamme tulee vanhojen
kontaktien kautta. Olemme tehneet vuosia jo samoille rakennusliikkeille vaikka usealle heilläkin on ollut sukupolvenvaihdoksia, asiakkuus on kuitenkin
säilynyt”, Kim Haapatalo totesi
ja lisäsi yrityksen toimintatapaan
toiminta- ja toimitusvarmuuden.
Puusepänliike Haapatalo Oy valmistaa tuotteet itse raaka-aineesta lopputuotteeseen sekä asennukseen asti.
Kim Haapatalo, [email protected],
p. 040 5517888
Toukovuorentie 12, 06150 Porvoo
Jos risa katto
masentaa, pojat
uuden asentaa!
Tarkistuta nyt katon kunto,
sulava lumi ja jää voi
aiheuttaa vaurioita.
• Uusi katto 2 päivässä!
• Tuomme tullessamme,
•
viemme mennessämme
– siistit pihat.
Kauttamme myös rahoitus.
soita 019 211 7390
Paikalliset
pojat!
Uudenmaan yksikkö
www.laaturemontti.fi
4
YRITYSMAAILMA
ORVOON
ERUNA
PAIKKAKUNNAN ELINTARVIKETUKKU
Laajan valikoiman elintarviketukkuliike
Porvoon Peruna/Agrica Ab
Perunanviljelyn juuret kaupallisessa tarkoituksessa Porvoon seudulla ovat syvällä ja ulottuvat aina 1960- luvulle. Alueen perunanviljelijät perustivat Perunatuote Oy:n 1974 ja parhaimmillaan osakkaita oli viitisenkymmentä ja viljeltyä pinta-alaa peräti 100 hehtaaria. 1990- luvun lama iski kovasti tähänkin alaan ja yritys koki kovia ja tilanne säilyi sekavana aina 1993:een saakka, jolloin
Hans Nyqvist osti hajanaisen yrityksen ja perusti Porvoon Peruna/Agrica Ab:n.
”P
erunakauppa oli
alkumetreillä
päätoimentulona, mutta pikku
hiljaa laajensimme valikoimaa ja
tällä hetkellä olemme monipuolinen elintarvikealan tukkuliike.
Tarjoammekin asiakkaillemme
laajan valikoiman korkealaatuisia elintarvikkeita ja ruoanlaittoon liittyviä tuotteita.”, toimitusjohtaja Hanna Lindholm kertoi. Vuonna 1998 toiminta siirtyi
omiin tiloihin osoitteeseen Höylänlastu 4. Suuremmat tilat antoivat paremmat mahdollisuudet
laajentaa toimintaa ja lisätä edelleen tuotevalikoimaa. Seuraava
laajennus tapahtui kymmenen
vuotta myöhemmin. 1000 neliömetrin tilat ovat jälleen laajennuksen tarpeessa ja se on suunniteltu tapahtuvaksi ensi syksynä.
Lisätilaa tulee noin 500 neliötä.
ki asiakkaamme toivomat tuotteet mahdollisuuksien mukaan,
yksilöllisten tarpeiden mukaan”,
Hanna Lindholm totesi.
Myös muita
elintarvikkeita
Porvoon Perunan tuotevalikoima on tänä päivänä todella
laaja. Varastosta löytyvät pakasteet, kuivatuotteet ja teolliset
elintarvikkeet, liha, kala ja einestuotteet, maataloustuotteet ja levitteet sekä lisäksi luvanvaraisia
tuotteita kuten tupakkaa, oluet,
siiderit ja lonkerot sekä tavallisimmat väkevät alkoholijuomat.
Tuoretuotteet
Itä-Uudeltamaalta
”Olemme lähes puhdas tukkuliike ja ostamme esimerkiksi
tuoretuotteet mahdollisuuksien
ORVOON
ERUNA
PAIKKAKUNNAN ELINTARVIKETUKKU
mukaan lähialueelta. Asiakkaitamme ovat muun muassa ravintolat, kahvilat, lounaskeittiöt, pizzeriat ja elintarvikekaupat
itä- ja keskiuudellamaalla sekä
pääkaupunkiseudulla. Toki palvelemme myös yksityisasiakkaita. Meillä on kassa varastossamme sitä varten. Toimimme
yhteistyössä useiden lähiruokatuottajien kanssa. Saat paikallisesti tuotetun ruoan aina tuoreena nautittavaksesi, vaihtelevasti
sesongin mukaan. Lähituottajien
työllisyyttä ja taloutta tukemalla
pystymme säästymään kuljetusten ja pakkausten aiheuttamilta
päästöiltä. Lähiruoka on ekologinen vaihtoehto. Varastostamme löydät tuotteita laidasta laitaan: tuoreista vihanneksista liha- ja kalatuotteisiin, säilykkeistä pakkausmateriaaleihin ja jauhoista maitotuotteisiin. Lisäksi
kattava tavarantoimittaja- ja yhteistyöverkostoamme takaa, että
saamme varhain joka aamu asiakkaidemme tilaamat tuotteet.
Kiinteän tuotevalikoiman sijaan pyrimme hankkimaan kaik-
Olemme
asiakaskeskeinen yritys
Hanna Lindholm kertoi, Porvoon Perunan olevan täysin kotimainen perheyritys. ”Omistaja
on isäni Hans Nyqvist ja yrityksessä ovat lisäksi mukana äitini
Saga ja siskoni Lina. ”Olemme
kaikki yrittäjähenkisiä, minkä
ominaisuuden olemme pystyneet siirtämään myös työntekijöihimme. Yhteishenkemme on
mainio ja puhallamme samaan
hiileen. Tämän ovat myös asiakkaamme havainneet. He luottavat meihin. Myymme palvelu-
alttiutta ja joustavuutta”, Hanna
Lindholm totesi. Vakituista Henkilökuntaa Porvoon Peruna/Agrica Ab:llä on 18. Kesäisin kuitenkin työntekijämäärä lähes
kaksinkertaistuu.
Yhteystietomme:
Osoite: Höylänlastu 4,
06150 PORVOO,
Suomi Finland
Sähköposti:[email protected]
www.porvoonperuna.fi
Palvelemme sinua
arkisin klo 06-16,
numerossa 019 5219 900
Helpoin tapa tilata on puhelimitse, mutta voit jättää tilauksesi myös itsellesi parhaiten
sopivilla muilla tavoilla, kuten
sähköpostilla tai faksilla: 019
524 9722.
Kun teet ensimmäisen
tilauksesi...
Soita asiakaspalveluumme.
Olet aina tekemisissä oikean
ihmisen kanssa ja saat henkilökohtaista palvelua.
YRITYSMAAILMA
5
Porvoolainen Brione Oy investoi uuteen
taivutusautomaattiin
15 – vuotias Brione Oy on teollisuuden sopimusvalmistajana erikoistunut ohutlevyosien ja kevyiden metallirakenteiden valmistamiseen eri teräslaaduista, alumiinista ja muovista. Tuotantolaitos sijaitsee Porvoossa hyvien liikenneyhteyksien varrella. -Toimimme alalla, jossa on pysyttävä kehityksen ja tehokkuuden kärjessä. Tämän vuoksi olemme investoineet vuositasolla keskimäärin 10 prosenttia liikevaihdostamme. Yksi syy menestykseemme ovat työntekijämme, kolmekymmenentä raudanlujaa ammattilaista. He ovat meidän voimavaramme, myynti- ja markkinointipäällikkö Heikki Tuomala toteaa. Brione valmistaa vuosittain noin 4000 eri nimikettä.
Niitä työstävät tuotantotiloissa täysautomaattiset levytyökeskukset, särmäyspuristimet ja robotisoitu hitsausasema. Uusin hankinta on kesällä ostettu Trumpf Eva 3122-taivutusautomaatti.
-Uuden taivutusautomaatin ansiosta pystymme taivuttamaan monimutkaisia ja kaarevia
kappaleita. Automaatti nopeuttaa
myös särmäämistä, koska manuaaliset kääntämiset jäävät pois.
Myös mittatarkkuus ja naarmuttomuus ovat aivan eri luokkaa
kuin aikaisemmin. Taivutusautomaatti sopii esimerkiksi muotoiltujen ovien, paneeleiden sekä
kauppa- ja teollisuuskalusteiden
tuotantoon, Tuomala luettelee
muutamia etuja ja käyttötarkoituksia.
Haemme taivutusautomaatilla uutta
asiakaspintaa
-Uusi automaattimme on
osoittautunut tarpeelliseksi nykyisten asiakkaidemme parissa
ja olemme saaneet myös uusia
asiakkaita. Tietoisuuden kasvaessa uskomme kiinnostuksen
jatkossakin lisääntyvän, kertoo
Tuomala.
Suunnittelusta
lopputuotteeseen
-3D-mallin tekeminen on ensiaskel kohti onnistunutta prototyyppiä tai olemassa olevan
TURVALLISUUTESI
HYVÄKSI
ASIANTUNTIJALIIKKEESTÄ
•
•
•
•
tuotteen uutta versiota. Käyttämämme Creo 3D -ohjelman
vahvuuksia ovat mallien helppo muunneltavuus ja versiointi.
Suurien kokoonpanojen ja kokonaisuuksien hallinta on myös
3D:ssä helppoa. Jos mietit tuoteideasi toimivuutta tai nykyisen
tuotteesi visuaalista tai toiminnallista kehitysideaa, kannattaa
tämä idea ensin mallintaa 3Dmalliksi. Pystymme hyödyntämään asiakkaan 3D-mallin myös
suoraan tuotannossamme, kertoo Tuomala.
Lean-tuotannonohjausjärjestelmä
-Käytössämme on Lean-tuotannonohjausjärjestelmä, jolla
pyrimme siihen, että tuotteen
läpimenoaika on mahdollisimman lyhyt ja tuote on asiakkaalla
mahdollisimman nopeasti, parhaimmillaan jopa samana päivänä, Tuomala kertoo.
Brionella on myös omat hitsaus- ja kokoonpano-osastot.
Hyvän yhteistyökumppaniverkoston avulla saamme toteutettua myös koneistukset, laser- ja
vesileikkuut, maalaukset ja muut
pintakäsittelyt, sanoo Tuomala.
Brionen asiakkaita ovat mm.
kone- ja laitevalmistajat, pakkaus-, rakennus- ja sähköteollisuuden moniosaajat sekä räätälöityjä ratkaisuja hakevat suunnittelijat, arkkitehdit ja designtalot.
Ohutlevyteollisuuden
osaava ammattilainen
GLORIA-palokalustot
Sammuttimien ja pikapalopostien huolto
Palosuojelu- ym. opasteet ja kilvet
Tulityö- ja alkusammutuskoulutus
SFS-EN ISO 9001:2000
Sammutinhuolto J. Lankinen Oy
Urakoitsijantie 10, 06450 PORVOO,
puh. 044 337 0661
www.sammutinhuoltolankinen.fi
URSA
LASIVILLA:
ympäristölle
arvokas,
sinulle edullinen!
www.ursaeriste.fi
Myynti: Harri Kajander
0400-621 233
020 776 9521
URSA
Lasivillaesite
www.brione.fi
6
YRITYSMAAILMA
Avaintieto Oy haastaa kaikki istumalakkoon!
AVAINTIETO OY:N tuoterepertuaari perustuu ongelmien ratkaisemiseen, joista yleisimmät
ovat rannevaivat, sekä selän- ja
niska-hartia-alueen kipu. On todettu, että istuminen tietokoneen
ääressä, sekä hiiren käyttö ovat
yleisiä syitä rasitukselle.
Ihmistä ei ole luotu istumaan, mutta toisaalta toimistotyössä sitä on vaikea välttää, jos
ei ole sähköpöytää. Tästä syystä olemme yrittäneet löytää parhaat mahdolliset ergonomiaratkaisut hyvinvoinnin ylläpitämiseen, toimitusjohtaja Kim Lönnqvist kertoo.
YRITYKSEN YDIN on keskihiiri, ”RollerMouse”, jonka tarkoitus on ehkäistä hyvin yleinen
hiirikäsivaiva. Samalla työskentelyasento paranee, mukavoittaen ja nopeuttaen työtä. ”RollerMouse” asetetaan näppäimistön
eteen, ja sillä ohjataan hiiren
liikkeitä ohjaustangon avulla.
Yrityksen maahantuoma RollerMouse RED edustavaa uusinta ja viimeisintä tekniikkaa,
jota Lönnqvist kehuu parhaaksi
hiireksi koskaan. RED on otettu vastaan yli odotusten. Helpon
omaksumisen ja helppokäyttöisyyden ansiosta Rollermouse
hiirien suosio on noussut entisestään. Tuotteita suosittelevat
työterveysammattilaiset lähes
kaikille tietokoneen käyttäjille.
On ilo todeta , että RollerMouse RED:in suosio on nyt myös
saavuttamassa CAD ja MAC
käyttäjät, mistä palaute onkin ollut erittäin positiivinen .
Avaintieto Oy toimitusjohtaja Kim Lönnqvist (vasemmalla) ja myynti/markkinointivaraavaa Lucas Lönnqvist
(oikella)
Työergonomian ammattilainen Kim Lönnqvist suosittelee kaikkia toimistotyöntekijöitä ottamaan ergonomian ja työhyvinvoinnin vakavasti. Yksi sairauspäivä maksaa keskimäärin 350€. Jo pienikin parannus työpisteen ergonomiaan edistää työhyvinvointia ja säästää sairauskulukustannuksissa.
TS-tietosuojat auttavat pitämään tiedot itselläsi, Onko
sinulla epävarma tunne siitä,
että joku vilkuilee näytöltäsi
mitä puuhailet? Poista tämä
ongelma TS-tietoturvasuojilla. suojat soveltuvat lähes
kaikkiin näyttöihin.. Lisäksi
parannat värien kontrastia,
ja suojaat näyttöäsi naarmuuntumiselta.
ISTUMAONGELMIEN ratkaisuun Kim ja markkinointivastaava Lucas Lönnqvist nostavat
muutamat tuotteet; Active – ja
Air Balancen, sekä istuinalustan
Posture Balancen , koska normaalilla tuolilla istumisen on todettu olevan vakava terveysriski.
Gymba aktivointilauta on
Suomessa 100 % kehitetty ja valmistettu terveystuote seisomatyöpisteeseen. Gymballa seisominen on mukavaa, ja se tuo jatkuvan terveellisen liikkeen käyttäjälle. Joustavuutensa ansiosta
Gymba on todella monipuolinen
ja sitä on mukava käyttää. Suurin osa säädettävistä työpöydistä ovat valitettavasti tällä hetkellä passiivisessa käytössä, mutta
Gymban avulla olemme saaneet
ihmiset vihdoin tekemään töitä
myös seisten.
Lisäksi Gymballa seisominen
virkistää ja motivaatio työhön
lisääntyy. Vaikuttavuustesteissä testihenkilöt tunsivat itsensä huomattavasti virkeämmäksi
työpäivän jälkeen käytettyään
Gymba aktivointilautaa. Aktiivituolit ja Gymba ovat esimerkki siitä miten saamme aktivoitua liikettä työpäivään, eli
puhutaan ns. luomuliikunnasta. Paras työasento on ehdottomasti seuraava asento, ja näillä
aktiivituotteilla yhdessä RollerMouse hiiren käytön kanssa mahdollistamme työasennon
RollerMouse RED, uudistunut ja paras RollerMouse koskaan tuo
kaikki hiiren toiminnot suoraan näppäimistön eteen, tarkempi ja helpompi omaksua ja käyttää ja soveltuu suoraan ilman ajureita sekä,
PC että Mac ympäristöön. löytyy mallit RED kapeammalla ja RED+
leveämmällä rannetuella ja REDA (Kuvassa REDA kyynärtuella ).
jatkuvan vaihtelun . Näin mahdollistamme asennon vaihtamisen ja liikkumisen omassa työpisteessä pitkin päivää. Se taas
tuo työhyvinvointia ja sen mukana säästöjä sairauspoissaolojen vähentyessä.
AVAINTIETO OY:SSÄ on kahdeksan vankan kokemuksen
omaavaa työntekijää. Myynti
tapahtuu koko maan kattavan
jälleenmyyjäverkoston kautta ja
tarkoitus on, että loppuasiakas
saa tuotteet tutulta ja turvalliselta toimittajalta. Avaintieto Oy:n
pitkä kokemus alalta ja yhteistyö
työfysioterapeuttien kanssa toimivat vahvana pohjana tuotteiden kehittämisessä. Kim kehuu
myös työntekijöitään kertomalla heidän olevan intoa täynnä ja
valmiita palvelemaan asiakkaita.
Posture Balance, Terveellisempää istumista töissä, kotona etätyöpisteessä ja jopa
sohvalla. Selkäsi tarvitsee
liikettä.. Posture Balance aktiivi-istuin antaa selälle tärkeän
liikkeen ja harjoittaa samalla
keskivartalon lihaksia.
Olemme onnellisia, kun käyttäjät saavat apua tuotteistamme
ja tyytyväinen asiakas tuo lisäarvoa yritykselle.
OSOITTEESTA www.avaintieto.fi löydätte tuotevalikoimamme. Jälleenmyyjinä ovat toimistotarvikeliikkeet, tietokone- ja
IT-ratkaisutoimittajat, kalustetoimittajat, sekä ergonomiayritykset kautta maan.
Linnanherrankuja 16, 00950 Helsinki
Puh: (09) 759 7330 Fax: (09) 759 3933
[email protected] • www.avaintieto.fi
Gymba Aktiiviauta nouse ylös
nyt, huomenna se voi olla liian
myöhään. Gymban avulla saat terveellisen liikkumisen työn oheen
ja voit paremmin. luomuliikuntaa
omassa työpisteessäsi, aineenvaihduntasi sekä verenkiertosi
aktivoituu. Kulutat kaloreita paljon
enemmän kuin istuessasi tai seistessäsi. Keskittymiskykysi paranee
ja olet entistä motivoituneempi.
YRITYSMAAILMA
Punainen Risti on Suomen johtava ensiavun asiantuntija
Yrityksille ja yhteisöille valtakunnalliset
koulutukset yhden luukun periaatteella
Ensiapukoulutus on osa yrityksen työturvallisuutta ja
ennalta ehkäisevää työterveyshuoltoa. Suomen Punainen Risti tarjoaa ensiapukoulutuksia yrityksille ja
yhteisöille keskitetysti yhden luukun periaatteella.
”Y
ritykset, joilla on toimintaa useilla paikkakunnilla,
voivat tilata ensiapukoulutukset kauttamme joustavasti joko asiakkaan omiin tiloihin tai Punaisen Ristin koulutuskeskuksiin. Punaisen Ristin
ensiapukurssien yhteinen ydin on henkeä pelastava hätäensiapu. Siihen liitämme yritysten ja kohderyhmien tarpeiden mukaisia sisältöjä, sekä huomiomme työpaikan ensiapuvalmiuden
vaatimukset. Kurssi voidaan järjestää
”, kertoo valtakunnallisia koulutuksia koordinoivan Helsingin ja Uudenmaan piirin ensiapukoulutuksen päällikkö Mirja Sjöberg.
Reilut 10 000
koulutettavaa vuodessa
Mirja Sjöberg: Helsingin ja Uudenmaan piiri kouluttaa omalla toimialueellaan vuosittain runsaat 11 000 henkilöä. Ensiapukursseja pidetään sekä
piirin koulutuskeskuksessa Helsingin
keskustassa että asiakkaiden tiloissa.
”Kaikki kurssit toteutetaan niin, että
osanottajat saavat runsaasti käytännön
harjoitusta. Ryhmässä voi olla kouluttajaa kohti korkeintaan 15 osallistujaa.”
Punaisen Ristin Ensiapukurssi EA
1® on 16 tuntia kestävä ensiavun perusvalmiudet antava kurssi, jolla oppii
auttamaan onnettomuuksissa ja tavallisimmissa sairauskohtauksissa sekä pienemmissä koti- ja vapaa-ajan turmissa.
Ensiapukurssi EA 2® syventää aiemmin
opittuja tietoja taitoja.
Hätäensiapukurssit
vakaviin
auttamistilanteisiin
”Hätäensiapukurssilla opitaan toimimaan vakavissa auttamistilanteissa,
joissa tarvitaan nopeasti apua. Hätäensiapukurssien kesto on neljä - kahdeksan tuntia ja kurssin suorittamalla voidaan jatkaa EA 1® ja EA 2® -todistusten
voimassaoloaikaa kolmella vuodella”,
Sjöberg selvittää.
Tarjolla on myös ammattikuljettajille kohdennettuja Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymiä ensiapukou-
lutussisältöjä, joista saa ammattipätevyyskoulutuspäivä -suoritusmerkinnän.
Punainen Risti järjestää avoimien yleisölle suunnattujen ensiapukurssien lisäksi tilauksesta SPR Turvapassikoulutusta sekä kohdennettuja ensiapukursseja yrityksille ja muille työyhteisöille.
SPR Turvapassi® on työpäivän mittainen, harjoituspainotteinen koulutus,
johon sisältyvät hätäensiavun perusteet
sekä toiminta uhkatilanteissa ja tulipalon
syttyessä. Koulutukseen voi osallistua
kerralla jopa 45 henkilöä. ”Turvapassikoulutuksen suorittaneet saavat Punaisen Ristin todistuksen, joka on voimassa
alkusammutus- ja uhkatilanneosioiden
osalta kuusi vuotta ja hätäensiavun osalta kolme vuotta.”Vaikka Punaisen Ristin
ensiapukurssit ovat eripituisia ja -sisältöisiä, kaikissa niissä on yhteinen ydin:
henkeä pelastava hätäensiapu.”Ensiapu
on elämäntaito. Esimerkiksi sydämenpysähdyksessä välittömästi annettu painelupuhalluselvytys tuplaa sairauskohtauksen saaneen mahdollisuudet palata
normaaliin elämään”, Sjöberg sanoo.
voi toimia ja auttaa. Kannatusjäsenenä jokainen, niin yksityishenkilö kuin
yritys voi olla mukana tukemassa Punaisen Ristin toimintaa ja auttaa meitä
mahdollistamaan hyvien ihmisten ja ar-
Mukana turvallisuuden
ja auttamisen ketjussa
Ensiapukurssit ovat myös osa järjestön varainhankintaa. Hankkimalla
koulutuksen Suomen Punaisen Ristin
piiritoimistosta voit olla osana turvallisuuden ja auttamisen ketjua ja tukea
vapaaehtoista ensiapuryhmä- ja ystävätoimintaa kotimaassa.
Vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin
selkäranka ja sydän, joita ilman emme
7
Ensiapu
on
elämäntaito
jen sankareiden työtä jatkossakin. Punaisen Ristin kannatusjäsenyys on hyvä
tapa osoittaa, että välität, samalla se on
aktiivinen kannanotto paremman maailman puolesta.
Osaa auttaa.
NOPEA ENSIAPU VOI PELASTAA TYÖKAVERISI TAI
LÄHEISESI HENGEN. TILAA KURSSI PUNAISELTA
RISTILTÄ, ENSIAVUN ASIANTUNTIJALTA.
TUET SAMALLA VAPAAEHTOISTA ENSIAPURYHMÄ- JA YSTÄVÄTOIMINTAAMME.
ENSIAPUKOULUTUS ON OSA YRITYKSEN
TYÖTURVALLISUUTTA JA
ENNALTA EHKÄISEVÄÄ TYÖTERVEYSHUOLTOA.
YRITYS VOI HAKEA SEN KUSTANNUKSISTA
SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISTA KORVAUSTA.
Lisätietoa ja tilaukset
Valtakunnallinen ensiapukoulutusnumero 020 701 2376
Suomen Punainen Risti
Helsingin ja Uudenmaan piiri
Koulutussihteeri
Leena Lepistö 020 701 2376,
[email protected]
Kurssikalenteri
www.punainenristi.fi/opi-ensiapua
Valtakunnalliset sopimukset
Ensiapukoulutuksen päällikkö
Mirja Sjöberg 020 701 2378
[email protected]
PUNAINEN RISTI – SUOMEN JOHTAVA ENSIAVUN ASIANTUNTIJA.
Järjestimme ensimmäiset ensiapukurssit jo vuonna 1885 ja viemme
koulutusta eteenpäin yhteistyössä kansainvälisen Punaisen Ristin
ja eurooppalaisten sisaryhdistysten kanssa. Järjestämme ensiapukursseja niin työpaikoilla kuin koulutuskeskuksissamme.
www.punainenristi.fi
Laadukkaat ensiapuvälineet: www.punaisenristinkauppa.fi
Kymmenen kysymystä terveyden ja
hyvinvoinnin edistämisestä työpaikalla
Terveyden ja työhyvinvoinnin edistäminen työpaikoilla on parhaimmillaan osa johtamista ja työpaikan jokapäiväistä toimintaa. Se perustuu työpaikan tarpeisiin ja siihen osallistuvat kaikki. Työpaikan ja työntekijän tarpeet sekä yhteistyö ovat pääroolissa Työterveyslaitoksen Health education at workplace survey: reality and needs -yhteistyöprojektin kokoamissa TOP 10
-suosituslistan kysymyksissä.
T
OP 10 -suositukset lisäävät työpaikkojen
tietoisuutta terveyden
ja työhyvinvoinnin
edistämisen tavoista sekä kannustavat työpaikkoja hyvään
työhyvinvointitoiminnan suunnitteluun.
– Kun työhyvinvointitoiminta suunnitellaan hyvin, syntyy
yhteinen ymmärrys työpaikan tekemisistä. On hyvä tunnistaa, miten työntekijöitä
tuetaan yksilölli-
sesti – esimerkiksi ketä joustavat työajat auttavat jaksamaan
työssään ja miten tätä mitataan,
kertoo erityisasiantuntija Anne
Salmi Työterveyslaitoksesta.
– Erityisen tärkeää on oivaltaa, että terveyden ja turvallisuuden edistäminen liittyvät kiinteästi toisiinsa. Huomataanko esimerkiksi, että työpaikkaruokalan
tarjonnan muuttaminen aiempaa
terveellisemmäksi saattaa vähentää iltapäivällä sattuvien läheltä piti -tapausten lukumäärää?
Työpaikan terveyden ja työhyvinvoinnin kannalta olennaisten
vointikysely, jossa kysytään turvallisuudesta, ergonomiasta, terveydestä, työkyvystä sekä psykososiaalisista tekijöistä työssä.
– Työyhteisössä kaikilla tulisi
olla mahdollisuus osallistua toimintojen suunnitteluun ja tehdä
työhyvinvointiin liittyviä aloitteita työpaikalla. Osallistuminen luo yhteisöllisyyttä, muistuttaa kehittämispäällikkö Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitoksesta.
– TOP 10 -suosituksia voidaan hyödyntää myös pientyöpaikoilla. Tarkistuslistan avulla
on helppo aloittaa. Koskaan ei
ole liian myöhäistä tarttua toimeen työhyvinvoinnin edistämiseksi, toteaa Lerssi-Uskelin.
Suositukset ovat linjassa Työterveyslaitoksen aiemmin laatimien Terveyttä edistävän työpaikan kriteerien kanssa ja konkretisoivat niitä. TOP
10 -suositukset auttavat johtoa
ja työyhteisöä löytämään oman
roolinsa hyvinvoinnin edistämisessä. Uudet suositukset tukevat
myös työterveysyhteistyön toteuttamista.
– Joko sinä toimit hyvänä esi-
merkkinä työpaikallasi ja käytät
portaita etkä hissiä? Entä miten
työpaikallasi edistetään hyvää
unta ja palautumista? Hyväkään
suojakypärä ei auta, jos työntekijä uuvahtaa, muistuttaa Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Leila Hopsu kokonaisvaltaisen ajattelun tärkeydestä.
TOP 10 -suositukset on koottu Suomen, Latvian ja Liettuan työpaikoilla toteutuneessa
Health education at workplace
survey: reality and needs 2013–
2014 -yhteistyöprojektissa. Projektin rahoitti Nordplus Adult.
asioiden tunnistaminen on työnantajalle todennäköisesti myös
kilpailuetu, jatkaa Salmi.
Suositusten kivijalkana
on tarvelähtöisyys ja
osallisuus
Terveyden edistäminen perustuu kunkin työpaikan omiin
tarpeisiin. Yksilöllisiä työhyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ratkaisuja voi selvittää esimerkiksi kehityskeskustelussa.
Yleisiä työpaikan tarpeita saadaan selville esimerkiksi toteuttamalla säännöllisesti työhyvin-
Lisätietoja
erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos,
puh. 043 824 1342, [email protected]
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä ja asiantuntija, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia. Laitos on itsenäinen, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Toimipisteitä on kuudella paikkakunnalla,
päätoimipiste on Helsingissä. Työntekijöitä on vajaat 730.
kehittämispäällikkö
Jaana Lerssi-Uskelin, Työterveyslaitos,
puh. 043 820 1020, [email protected]
vanhempi asiantuntija
Leila Hopsu, Työterveyslaitos,
puh. 030 474 2727, [email protected]
www.ttl.fi
8
YRITYSMAAILMA
Rescue Training House
Yksi napin painallus voi pelastaa toisen ihmisen hengen
HARRI KARLENIUS perusti
Rescue Training Housen nelisen vuotta sitten. ”Ensisijainen
tavoitteemme on antaa ensiapu, alkusammutus ja tulityökoulutusta yrityksille ja yhteisöille.
Tarkoituksemme on parantaa
ihmisten tietoutta ja toimintavalmiutta sairaus-, tapaturmaja onnettomuustilanteissa. Toteuttamamme koulutukset toimivat ennaltaehkäisevästi ja
parantavat sekä henkilökunnan
että asiakkaiden turvallisuutta.
Karlenius on työskennellyt ensihoidossa yli 15 vuotta ja edelleen työskentelee Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksella hoitotason ensihoitajana.
”JOKAINEN YRITYS ja yhteisö on omanlaisensa, tavoit-
teena on räätälöidä kaikki koulutuksemme juuri asiakkaillemme sopivaksi kokonaisuudeksi.
Henkilökunnallamme on usean
vuoden kokemus erilaisista tilanteista, joten he osaavat kertoa sekä opastaa kuinka eri tilanteissa tulisi toimia. Pystymme
tarvittaessa järjestämään koulutuksen lyhyelläkin varoitusajalla”, Karlenius sanoi.
SUOMESSA YLEISIN äkkikuolema sairaalan ulkopuolella
on sydänperäinen. On arvioitu
että jopa 80% näistä elottomiksi
menneistä ihmisistä kärsii kammiovärinästä. Kammiovärinä on
hengenvaarallinen rytmihäiriö,
joka lopettaa sydämen normaalin pumppausvoiman ja verenkierron. Tällöin ihminen menet-
Beliza Oy
Vuokraa yrityksellesi osoite:
040 533 6831
[email protected]
1 vuosi 240 €, 1/2 vuotta 170 €
tää tajunnan ja on suuressa vaarassa menettää henkensä.
HARRI KARLENIUS tietää
kertoa, että tämän hetkisten tutkimusten mukaan selviämistä
parantavia tekijöitä ovat tehokkaan maallikkoelvytyksen aloittaminen, sekä mahdollisimman
nopea kammiovärinän defibrillointi. Jos defibrillaattori saadaan potilaan luokse 3-5 minuutin kuluessa elottomuuden alusta, pystytään pelastamaan potilaista noin puolet. Elottomuuden
alusta ensihoitoyksikön tuloon
kestää kaupungissakin helposti
8-10 minuuttia. Mikäli defibrillaatoria ei ole välittömästi saatavilla ja joudutaan odottamaan
ensihoitoyksikköä paikalle, potilaan selviämisen todennäköisyys
laskee 15-20 prosenttiin.
DEFIBRILLAATTORI on erinomainen ja helppokäyttöinen laite, joka kiinnitetään elottoman
ihmisen rintakehälle kahdella
liimaelektrodilla. Laite tarkistaa
automaattisesti onko potilaan sydämessä havaittavissa kammiovärinää. Nykyään osa defibrillaattoreista neuvoo suomenkielisesti koko elvytystoimen ajan
auttajaa ja Led- valot ilmoittavat, onko elvytys tehokasta. Defibrillaattori analysoi siis autettavan potilaan sydämen rytmin
ja tekee kaikki päätökset auttajan puolesta. Tärkeintä on mahdollisimman nopeasti tunnistaa
potilaan elottomuus ja aloittaa
elvytystoimet sekä soittaa hätänumeroon 112. Jos on useampia ihmisiä paikalla niin defibrillaattori tulisi hakea autettavan
luokse mahdolllisimman nopeasti, yhdellä napinpainalluksella
voi pelastaa toisen ihmisen hengen. Defibrillaattorilla ei voida
siis tehdä lainkaan vahinkoa, ainoastaan parantaa potilaan selviytymismahdollisuuksia” Karlenius toteaa.
SUOMESSA OLLAAN vielä
lähtökuopissa defibrillaattoreiden hankinnassa julkisiin tiloihin (kauppakeskukset, liikuntapaikat) sekä yrityksiin. Harva
tietää onko esim. kauppakeskuksissa defibrillaattoria ja mistä
sen voisi sairaskohtaustilanteessa hakea. Maailmalla matkatessa
Karlenius on kiinnittänyt huomiota defibrillaattoreiden sijoitteluun lentoasemilla sekä kauppakeskuksissa, sillä siellä ne ovat
selkeästi esillä ja opastekyltein
merkitty. Näin ollen defibrillaattorin hakeminen tositilanteessa
nopeutuu.
VERKKOKAUPASTAMME
löytyy defibrillaattoreiden lisäksi myös muita ensiaputuotteita.
Suomenkielisiä defibrillaattoreita on saatavilla muutamia eri
tyyppisiä. Keskimäärin laitteen
hankintahinta on noin 1500 euroa. Mikäli verkkokaupastamme
ei juuri nyt löydy etsimääsi, ole
meihin yhteydessä soittamalla
tai viestilomakkeen kautta!
Yhteystiedot
Rescue Training House
Harri Karlenius
puh. 040 7480 886
[email protected]
www.rescuetraining.fi
Yhdellä napin painalluksella voit
pelastaa toisen ihmisen hengen.
HeartSine samaritan ® PAD SAM 500P
on puoliautomaattinen Defibrillaattori,
joka antaa palautetta elvytyksen
sujuvuudesta suomenkielellä sekä
led valojen avulla. Näin saadaan
elvytyksestä mahdollisimman tehokas.
Nyt tarjouksena
Defibrillaattori + AED kaappi
yhteishintaan 1550,00 + alv.
Meiltä myös kaikki ensiapu-, alkusammutus- sekä tulityökoulutukset
yli 15 vuoden kokemuksella.
www.rescuetraining.fi
Harri Karlenius, puh. 040 7480 886
[email protected]
Rakennusterveys on ammattimme.
Palveluihimme kuuluvat mm.
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
rakennusterveys- ja sisäilmahaittojen selvitykset
ilmanvaihdon toiminnan ja hygieenisyyden selvitykset
rakennus- ja kosteustekniset kuntotutkimukset
asbesti- ja haitta-ainekartoitukset
kosteuskartoitukset
korjaustarveselvitykset
korjaussuunnittelu
korjaustyön valvonta
sisäilmatyöryhmätoiminta
sisäilma-asiantuntija ulkopuolisena neuvonantajana rakennushankkeessa
sisäilmahaitan selvitykset myös pienkohteisiin
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!
Suomen Sisäilmakeskus Oy
p. 020 740 2540
YRITYSMAAILMA
9
Hyvä sisäilma lisää
työviihtyvyyttä!
S
”Työpaikoilla hyvä sisäilma lisää viihtyvyyttä, parantaa työskentelytehoa, auttaa jaksamaan ja vähentää sairauspoissaoloja”, toteaa Suomen Sisäilmakeskuksen toimitusjohtaja Keijo Tolonen.
uomen Sisäilmakeskus Oy
on erikoistunut rakennusten sisäilmaongelmien kokonaisvaltaiseen ratkaisemiseen.
Yritys tutkii usein rakennusterveyshaittoja ja sisäilmaongelmia
ulkopuolisena ja puolueettomana asiantuntijana.
”Tarjoamme myös ratkaisumalleja, joiden avulla sisäilmaongelmien poistamisessa
voidaan edetä vaiheittain mm.
käytön turvaavat toimenpiteet ja
taloudelliset realiteetit huomioiden”, kertoo Sisäilmakeskuksen
toimitusjohtaja Keijo Tolonen.
Toimiva
palveluprosessi ”Tavanomaisesti meidät kutsutaan paikalle, kun sisätiloissa
aletaan oireilla. Laajemmissa
kohteissa aloitamme normaalisti lääkärin tekemällä oirekyselyllä, jolla selvitetään ongelmien laajuutta ja paikallisuutta. Haastavissa pahoin vaurioituneissa kohteissa perustetaan
usein ns. sisäilmatyöryhmä tukemaan onnistunutta korjausrakennushanketta. Sisäilmakeskuksen rakennusterveysasiantuntija pyydetään usein mukaan
sisäilmatyöryhmään tuomaan
ulkopuolisen asiantuntijan näkemystä tilanteeseen.
Oirekyselyn jälkeen asiantuntijamme perehtyvät kohteen
piirustuksiin ja riskirakenteisiin
sekä tekevät kohteessa ns. riskikartoituskäynnin. Riskikartoituksen pohjalta laaditaan tutkimussuunnitelma, jonka mukaisesti suoritetaan rakennukseen
tarvittavat tutkimukset. Usein
tehdään myös rakenneavauksia vaativia tutkimuksia. Tarpeen mukaan rakenteista otetaan materiaalinäytteitä, joilla
selvitetään mikrobien tai erilaisten haitta-aineiden esiintymistä.
Otetut näytteet tutkitaan akkreditoiduissa laboratorioissa, esimerkiksi Työterveyslaitoksella.
Tutkimushavaintojen jälkeen
laaditaan tilanteesta kirjallinen
raportti, jossa esitetään selkokielellä toimenpidesuositukset
mahdollisen sisäilmahaitan poistamiseksi. Nämä suositukset on
otettava huomioon rakennuksen
korjaussuunnittelussa. Kosteus-
Suomen Sisäilmakeskus Oy on rakennusterveyden asiantuntija, joka on
erikoistunut rakennuksista aiheutuvien terveyshaittojen selvityksiin sekä
sisäilmahaittojen kokonaisvaltaiseen ratkaisemiseen. Sisäilmakeskuksen
rakennusterveysasiantuntija tutkimassa rakennuksen yläpohjan lämpövuotoja.
vaurioiden korjaustyö on parasta
jättää kokeneille ja koulutetuille
urakoitsijoille.
Korjausten onnistuminen
voidaan todeta mm. jälkikäteen
suoritettavien seurantamittausten avulla. Usein korjausten onnistumista mitataan uusimalla
alkuvaiheessa tehty oire-/sisäilmastokysely.
Myös uudiskohteet vaativat
riittävää seurantaa heti valmistuttuaan, näin havaitut puutteet
voidaan korjata ja säätää rakennus toimimaan oikein”, toteaa
Tolonen.
Aina ongelmien syyt eivät
ole suuria, eivätkä ratkaisut vaadi kalliita korjauksia. Suurin osa
tutkituista ja selvitetyistä ongelmista johtaa kuitenkin korjaustoimenpiteisiin, joita tehdään
usein myös peruskorjausten yhteydessä.
”Peruskorjauksia suunniteltaessa on tärkeää ottaa huomioon kaikki sisäilmaan vaikuttavat ongelmatekijät. Tämä on
mahdollista, kun suoritetaan
riittävät tutkimukset ennen korjausten ja korjaussuunnittelun
aloittamista, Tolonen korostaa.
Sisäilma-asiantuntija
rakennushankkeessa
neuvonantajana
Sisäilmakeskus on yhä useammin mukana myös varmistamassa rakennushankkeen on-
nistunutta lopputulosta hyvän
sisäilman näkökulmasta. Tähän
tarpeeseen olemme tuotteistaneet uudentyyppisen Sisäilmaasiantuntija rakennushankkeessa -palvelun, jossa yrityksemme
kokenut sisäilma-asiantuntija
toimii hankkeessa ulkopuolisena neuvonantajana varmistamassa rakennettavan tai korjattavan kohteen hyvän sisäilmanlaadun ja valittujen rakenteiden
pitkäaikaiskestävyyden. Asiantuntijaprosessi jatkuu läpi rakennushankkeen aina takuuajan loppuun saakka. Toimintamallissa asiantuntijamme osallistuu hankkeen arkkitehti- ja
rakenne-suunnitteluprosessiin,
tarkistaa rakennesuunnitelmat
sisäilman laadun näkökulmasta ennen tarjousvaihetta, toimii
aktiivisesti rakennusaikaisena
valvojana omalla erikoisalueellaan, tekee laadunvarmistuskokeita eri työvaiheissa, valvoo
rakennusaikaista kosteuden- ja
pölynhallintaa, sekä sisäilmaolosuhteita. Tavoitteena on rakentaa
terveellinen ja turvallinen rakennus, ennalta ehkäistä ongelmien
syntyä, sekä mahdollistaa kohteen ylläpito- ja korjauskustannusten minimoiminen sen elinkaaren aikana.
Valtakunnallisesti
merkittävä yritys
Suomen Sisäilmakeskus
Oy:n omistaa Hengitysliitto
ry. Yrityksen juuret juontavat
1990-luvulle, Liperissä perustettuun Kaprakan Sisäilmakeskukseen.
Sisäilmakeskus yhtiöitettiin
nykyiseen muotoonsa vuonna 2009. Nykyään yritys tarjoaa palveluja useammalla paikkakunnalla: Vantaalla, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa,
Lappeenrannassa ja Joensuussa.
”Yrityksemme palveluksessa
on tällä hetkellä reilut 20 rakennustekniikan ja mikrobiologian
asiantuntijaa ja rekrytoimme jatkuvasti lisää alan osaajia. Osaamisemme korkeaa tasoa kuvastaa hyvin se, että yrityksessämme työskentelee jo kahdeksan
kokenutta VTT:n sertifioimaa
rakennusterveysasiantuntijaa”,
Tolonen kertoo.
Sisäilmakeskuksen asiakkaita ovat muun muassa kiinteistöyhtiöt, kaupungit ja kunnat, mutta myös yksityiset taloudet voivat ottaa yhteyttä Sisäilmakeskukseen, mikäli niillä
on sisäilmaongelmia omakotitaloissaan tai asunto-osakeyhtiöissään.
Tutkijoiden
pätevyysvaatimukset
kasvavat
Tähän saakka alalla työskenteleville tutkijoille ei ole ollut yhteismitallisia pätevyysvaatimuksia, mutta nyt niitä ollaan
kirjaamassa sekä terveydensuojelu- että maankäyttö- ja rakennuslakiin.
Tämä tulee aiheuttamaan
sen, että mm. kosteusvauriokuntotukijoiden, -suunnittelijoiden, -korjaustyönjohtajien ja
-valvojien on laajalti parannettava osaamistaan lisäkoulutuksella täyttääkseen uudet pätevyysvaatimukset.
Sisäilmakeskus on yhdessä
Rakennusteollisuuden koulutuskeskus RATEKOn kanssa mukana Ympäristöministeriön kaksivuotisessa Rakennusterveys- ja
kosteusvaurioiden korjausasiantuntijoiden koulutuksen synkronointi ja valtakunnallinen ohjaus-hankkeessa.
”Hankkeen tavoitteena on
selvittää kuinka alamme perus-
Suomen Sisäilmakeskus Oy:n
pääkonttori toimii Vantaalla.
Yritys on perustettu vuonna 2009
Osoite: Jaakonkatu 3,
01620 Vantaa (ns. Pöyry-talo)
Yksikössä työskentelee
11 sisäilma-alan asiantuntijaa.
Toimipaikka palvelee lähinnä
eteläisen Suomen asiakaskuntaa.
Asiakaskuntaan kuuluu yrityksiä, julkisen hallinnon yksiköitä,
asunto- ja kiinteistöyhtiöitä ja yksityisasiakkaita. Tutkimuksia
tehdään mm. kouluissa, sairaaloissa, päiväkodeissa ja palvelutaloissa. Pienasiakkaille tarjotaan sisäilmahaitan selvityspalvelua (OKT ja taloyhtiöt)
Lisätietoja Sisäilmakeskuksen palveluista voi kysyä valtakunnallisesta palvelunumerosta: p. 0207 42 540 tai lähettämällä
yhteydenottopyynnön osoitteeseen: [email protected]
www.sisailmakeskus.fi
ja täydennyskoulutus tullaan jatkossa valtakunnallisesti järjestämään. Hanke on hyvässä vauhdissa ja sen jatkuu vuoden 2015
loppuun.
Koulutuspohja tullee laajenemaan: suunnitelmissa on
mukana 15 ammattikorkeakoulua, yliopistoja ja aikuiskoulutuskeskuksia. Otaksumme, että
pätevyyksien parantamisella ja
niiden synkronisoinnilla alan perus- ja lisäkoulutukseen voidaan
saavuttaa merkittäviä tuloksia
kosteus- ja homevaurioiden ennaltaehkäisemisessä ja korjaamisessa”, kertoo Keijo Tolonen.
Syyt sisäilmaongelmien
taustalla Ongelmat nykyisessä rakennuskannassa johtuvat Tolosen
mukaan useista syistä. Esimerkiksi eri vuosikymmenten rakennusmääräykset ovat saatta-
neet olla virheellisiä ja nyt ollaan
ongelmissa, vaikka määräyksiä
olisikin rakennusvaiheessa noudatettu. Näistä rakenteista puhutaan nyt ns. riskirakenteina. ”Sitten on rakennuksia, jotka
on kyllä suunniteltu oikein, mutta rakennettu huolimattomasti ja
unohdettu pahimmillaan esimerkiksi rakentamisen aikainen kosteudenhallinta.”
Vaikka rakennus onnistutaankin suunnittelemaan ja rakentamaan virheettömästi, ei sekään
vielä takaa ongelmatonta lopputulosta mikäli kunnossapito
ei tehdä oikein.
Nykyisissä rakennuksissa on
paljon tekniikkaa, jota on huollettava säännöllisesti. Jos esimerkiksi ilmanvaihtolaitteiston
huoltoa tai säätöjä ei osata tehdä
oikein tai se laiminlyödään, näin
sisäilmaongelmia alkaa vääjäämättä syntyä.
10 YRITYSMAAILMA
Cityterveys on kotimainen, ketjuihin ja perinteisiin terveyspalvelutarjoajiin kuulumaton itsenäinen toimija ja sen ammattilaisilla on vuosikymmenien kokemus diagnostiikasta. Yritys aloitti
toiminnan elokuussa 2014 Tampereella, laajeni
lokakuussa Vaasaan ja joulukuussa Helsinkiin.
Kouvolan toimipiste aukesi maaliskuussa 2015.
Cityterveys on laskenut jopa 90 prosenttia laboratoriotutkimusten ja magneettikuvauksen hintoja.
Yksityisten lääkäriasemien
laboratorio- ja kuvantamistutkimusten hintoja kannattaa vertailla
Magneettikuvaus on maksanut potilaalle kelakorvauksen jälkeen tarpeesta riippuen tyypillisesti
500-1000 euroa. Cityterveys tekee kuvauksen ja
antaa radiologin lausunnon kiinteään 138 euron
hintaan. Cityterveydessä potilas maksaa magneettitutkimuksesta usein vähemmän kuin muilla toimijoilla ultraäänitutkimuksesta.
“Jotta voimme kilpailla suurten ketjujen ja
muiden perinteisten toimijoiden kanssa meidän on
panostettava kaikessa äärimmäiseen laatuun, sekä
käyttämiemme laitteiden että asiantuntijoidemme
osalta. Siksi käytämme ainoastaan nykyaikaista
välineistöä, esimerkiksi 1,5 Teslan korkeakenttäistä magneettikuvauslaitteistoa ja tutkimuksista
lausunnon antavat suomalaiset kokeneet radiologit. Pyrimmekin karsimaan kaikki potilaalle ja
lähettävälle lääkärille lisäarvoa tuottamattomat
asiat pois tuotantoketjustamme ja tuomaan siitä
säästyvän kustannuksen suoraan potilaan hyväksi”, kertoo Kiuru.
Nopea ja huippudiagnostiikka on
myös työnantajan etu
Se mahdollistaa työntekijän palaamisen työhön. Moni työnantaja ja sairauskassa ovatkin jo
ohjanneet työntekijänsä käyttämään Cityterveyden palveluita ja tehnyt suoraveloitussopimuksen
Cityterveyden kanssa. Diagnostiikan osuus työterveyden kustannuksista on keskimäärin 30%35%, jolloin kyseessä myös merkittävä suora säästö työterveyshuollon kustannuksissa.
CITYTERVEYS:
AA
T
R
E
V
IN
VA
A
N
O
ER
!
HINTA
hi sk
nt im
a
Su ää
om räin
es en
sa
*
• Kotimainen
• Ketjuista riippumaton
• Loistava sijainti Helsingin keskustassa:
Fredrikinkatu 48 (Autotalokorttelissa)
• Ei toimisto/näytteenottomaksua
ity
te
rv
ey
Ke
s
“Magneetti- ja laboratoriotutkimuksista on pitkään pyydetty huomattavasti korkeampia hintoja kuin niiden tuottaminen maksaa. Tämä rajaa
useiden potilaiden mahdollisuuksia saada parasta mahdollista diagnostiikkaa. Ilman riittävää diagnostiikkaa määrätty hoito ei välttämättä ole optimaalista tai voi olla jopa haitallista.”, sanoo Cityterveys-yrityksen perustaja dosentti, LT, radiologian erikoislääkäri Martti Kiuru.
CITYTERVEYS
C
Nopea huippudiagnostiikka mahdollistaa
sairauden nopean ja oikean
hoidon aloituksen
Tutkimuksen nimi
Hinta*
Hinta*
Hintaero
MAGNEETTITUTKIMUKSIA
138€
138€
Lantion magneettitutkimus
Polven magneettitutkimus
514€ 581€ 73%
76%
MAMMOGRAFIATUTKIMUKSIA
Mammografiatutkimus (sis. ultraäänitutkimus)
3D Mammografiatutkimus (tomografiatutkimus)
78€
48€
119€
ei saatavilla
34%
-
LABORATORIOTUTKIMUKSIA
S-CRP (C-reaktiivinen proteiini)
fS-Lipidit (lipidit rasvat)
fP-Gluk (glukoosi, verensokeri)
fS-Kol (kolesteroli)
S-PSA (prostata)
U-BaktVi (virtsan bakteeriviljelytutkimus)
4,95€
4,95€
4,95€
4,95€
9,95€
9,95€
26,95€
44,66€
18,36€
19,45€
52,28€
28,80€
82%
89%
73%
75%
81%
65%
*Vertailu perustuu Kuluttajaliiton vuonna 2014 toteuttamaan selvitykseen
yksityisten terveys- ja lääkäripalveluja tuottavien yritysten hinnoista.
Vertailussa käytetty Kela-korvauksen jälkeistä omavastuuhintaa.
VARAA AIKA
010 326 3260
www.cityterveys.fi
YRITYSMAAILMA 11
Suomen Mielenterveysseura
Ennaltaehkäisevät
Mielenterveyden ensiapu® -kurssit
Suomen Mielenterveysseura on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö, joka edistää Suomessa
asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden
alalla. Mielenterveyden ensiapu® -kurssit antavat koulutettaville työkaluja mielenterveyden
edistämiseen ja varhaiseen puuttumiseen.
Mielenterveysseuran toiminta pohjautuu mielenterveyden ymmärtämiseen yksilön ja
yhteiskunnan voimavarana, jota
voidaan kehittää ja lisätä. Mielenterveyden suojatekijöitä voidaan vahvistaa ja riskitekijöiden
vaikutusta vähentää tai poistaa.
Henkistä hyvinvointia tukevia
tai vaurioittavia ratkaisuja voidaan tehdä kaikilla yhteiskuntaelämän alueilla ja eri tasoilla.
Seura korostaakin mielenterveyden edistämisen ja tukemisen
sekä ehkäisevän työn tärkeyttä
niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnan tasolla. Mielenterveysseura järjestää mielenterveyden alan koulutusta ja tilaisuuksia, julkaisee aiheeseen liittyvää
kirjallisuutta ja lehtiä, sekä koordinoi mielenterveyttä ja mielen
hyvinvointia lisääviä hankkeita.
Mielenterveysseuran katon alla
toimii 18 kriisikeskuksen kriisiapua antava verkosto eri puolilla Suomea. Seuraan kuuluu 54
paikallista mielenterveysseuraa,
viitisen tuhatta henkilöjäsentä
sekä 36 yhdistysjäsentä.
Mielenterveyden
ensiapu® -kurssit
-Olemme kouluttaneet Mielenterveyden ensiapukurssi®
-ohjaajia yrityspuolelle. Tiedämme, että varsinkin pienyrittäjät ovat nyt todella tiukoilla.
Mielenterveysseurassa on ollut
käynnissä yrittäjien hyvinvointihanke jo muutaman vuoden.
Mielenterveyden ensiapukoulutukset ovat olleet yksi osa tätä hanketta. Hankkeen veturina
on työskennellyt Tiina Lumijärvi, Ritva Karila-Hietala kertoo.
Moni yrittäjä on Karila-Hietalan mukaan kouluttautunut
mielenterveyden ensiapukurssin ohjaajaksi, jonka jälkeen he
myös markkinoivat kursseja eri
puolilla Suomea yrityksille, yhteisöille ja järjestöille.
Kursseja järjestetään mm.
Suomen Yrittäjien omissa tapahtumissa. Lisätietoja kursseista antaa Tiina Lumijärvi, p.
040 6527 880.
-Mielenterveyden ensiapu®
1 on mielenterveyttä edistävä
kurssi. Siinä keskitytään osallistujien hyvinvointiin ja sen
kehittämiseen. Osallistujat saavat tietoa mielen hyvinvoinnista
ja siihen vaikuttavista tekijöistä.
Tarkoituksena on rohkaista ihmistä kiinnostumaan itsensä lisäksi myös läheisten hyvinvoinnista, Karila-Hietala toteaa.
Kursseilla pyritään siihen,
että ihmiset voimaantuisivat ja
kiinnittäisivät enemmän huomiota hyvinvointinsa edistämiseen. Näin voidaan välttyä uupumiselta ja mielenterveyden
ongelmilta.
-Kursseilla käsitellään mielenterveyden käsitteitä, ihmissuhteita sekä vuorovaikutukseen liittyviä asioita sekä elämän hallintaa ja elämän monia
kriisejä, kuten kehityskriisejä
ja elämän tapahtumiin liittyviä
kriisejä, esimerkiksi eläkkeelle
jäämistä. Se voi olla yrittäjällä
esimerkiksi luopumiseen liittyvää, kun toimintaa siirretään seuraavalle sukupolvelle.
Uusittu Mielenterveyden
ensiapu®2 -kurssikirja
-Meillä ilmestyy maaliskuun
puolivälissä uusi kirja, Mielenterveyden ensiapu 2 -kursseille.
Kirjan nimi on Haavoittuva mieli – tunnista tue. Tämäkin kirja
tulee pelkästään kurssikäyttöön.
Kun MTEA®1 on mielenterveyttä edistävä, voimavaralähtöinen kurssi, Mielenterveyden
ensiapu®2 -kurssilla keskitytään puolestaan mielenterveyden häiriöiden tunnistamiseen
ja henkilön auttamiseen akuuttitilanteissa. Tärkeässä roolissa on ns. stigman poistaminen
– mielenterveyden häiriöt ovat
sairauksia sairauksien joukossa,
Karila-Hietala mainitsee.
Uusitun MTEA®2 – kirjan
myötä muuttuu myös kurssin
muoto ja sisältö. Kurssilla painotetaan entistä enemmän kontaktin ottamista.
-Uudet kurssit tullaan pitämään uuden painoksen mukaisesti. Nykyiset ohjaajat joutuvat
nyt päivittämään tietonsa. Viime vuonna pidettiin vähän yli
200 MTEA® -kurssia ja niille on
osallistunut noin 2300 henkilöä.
Pohjoisin MTEA® -kurssipaikka oli Rovaniemi. Vaikka kurssi
on levinnyt kaikkialle Suomeen,
pidetään kursseja eniten Pirkanmaalla.
Karila-Hietalan mukaan
Suomessa kuolee itsemurhissa melkein kolme kertaa enemmän kuin liikenneonnettomuuksissa. Vuonna 2013 itsemurhien
kautta kuoli lähes 900 ihmistä.
Tämän vuoksi puhutaan varsin
merkittävästä asiasta, johon olisi
pystyttävä puuttumaan, KarilaHietala painottaa.
Pitkäaikaista uupumista
seuraa masennus
Työnantajan ja esimiesten
on hyvä tietää mielenterveyden
häiriöistä (MTEA®2), jos työpaikalla tulee sairaslomia esimerkiksi masennuksen vuoksi.
MTEA®2 antaa myös välineet
tunnistaa työntekijän päihdeongelmat sekä puuttua niihin.
Työnantajan on työkaveria helpompi puuttua tällaiseen asiaan.
-Työ on todella kuormittavaa
tänä päivänä, ja kun taloudellinen tilannekin on huono, ovat
monet yrityksetkin vaikeuksissa. Huoli tulevaisuudesta
kuormittaa yrittäjää, mutta myös
työntekijöitä. Kaikilla yrittäjillä
ei ole työntekijöitä, jolloin tämän
on vastattava markkinoinnista,
myynnistä ja tekemisestä yleensäkin, joten jokainen voi ymmärtää, ettei työ ole kovin helppoa,
Karila-Hietala mainitsee.
Myös päihteet ovat Karila-Hietalan mukaan aika suuri
ongelma työpaikoilla. Mielenterveyden ensiapu®2 -kurssilla saa tietoa varhaisesta puuttumisesta ongelmiin ja tavoista, joilla se onnistuu. Varhainen
puuttuminen ehkäisee tilanteen
pahenemista.
-Kuormittuminen ja sitä kautta masentuminen johtaa itsemurhariskin kohoamiseen. Varsinkin
jos tilanteeseen lisätään vielä taloudellisia vaikeuksia. Yleensä
useampi asia kasautuu päällekkäin, jonka seurauksena näitä itsemurha-ajatuksia syntyy.
Kurssit ovat pituudeltaan 14
tuntia ja ne voidaan pitää useammassa osassa. Koulutuksissa
on taustalla pitkään alalla toiminut luotettava järjestö ja kyseessä on rekisteröity tuote, joten ti-
Venäjän Viisumit
125 m UUTTA!
2 vuoden viisumit alk. 210 m PASSIKUVAT
Vuosiviisumit
alk.
Tilaa viisumi netissä:
www.lampoidea.fi
Venäjän Valamon risteilyn
liput ja varaukset meiltä 2015.
Avoinna: 9.00–18.00
Järnefeltintie 8, 82600 Tohmajärvi
Puh. 050 309 6337, 045 650 1161
Viisumitilauksen
yhteydessä
laaja voi olla vakuuttunut siitä,
että tuotteen sisältö on juuri sitä
mitä tämä tilaa.
-Ohjaajille tarjotaan jatkuvaa
koulutusta ja materiaalia päivitetään aina uusimpien tietojen
mukaisiksi.
Edulliset
osallistumismaksut
Kurssin osallistujakohtainen
hinta voi olla korkeintaan 100
euroa + alv.
-Pyrimme siihen, että mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan kursseille, siksi ne on
hinnoiteltu huokeiksi. Kummallakin kurssilla on oma oppikirjansa, joka kuuluu kurssin hintaan..
Karila-Hietala kertoo, että
Suomen Mielenterveysseura ei
itse järjestä kursseja, vaan välittää ohjaajien yhteystietoja kurssien tilaajille.
-Itse järjestämme ohjaajakoulutusta ja pidämme yllä ohjaajarekisteriä. Ohjaajat sopivat
suoraan tilaajien kanssa järjestettävästä koulutuksesta. Myös
osa ohjaajistamme järjestää näitä koulutuksia itse, oman yrityksensä puitteissa. Näitä kursseja
on järjestetty myös esimerkiksi
kansalais- ja työväenopistoissa.
Suomen Mielenterveysseuran projektipäällikkö Ritva Karila-Hietala
Paljon tutkittu
koulutustuote
-Mielenterveyden Ensiapu®
2 on paljon tutkittu koulutustuote. On selvinnyt sen kiistaton
vaikutus ennakkoluulojen poistamiseen mielenterveyden häiriöitä kohtaan. Osallistujien kyky
toimia mielenterveyden kriisissä
paranee. Ennen kaikkea se vaikuttaa osallistujien asenteisiin.
Tutkimukset on teetetty yliopistoilla Australiassa ja Ruotsissa. Myös meillä on nyt alkamassa tutkimus yhteistyössä
Helsingin yliopiston kanssa, Karila-Hietala kertoo.
Avoin ja läpinäkyvä
johtamiskulttuuri
ehkäisee pahoinvointia
-Kun asioista puhutaan ympäri vuoden, pysyy työpaikan ilmapiiri hyvänä. Työpaikan ilmapiiri riippuu hyvin pitkälti johtamisesta, jonka tulisi olla selkeää
ja tasapuolista. On tärkeää, että
työntekijät pidetään selvillä siitä
missä mennään. Näin työntekijöillä olisi tunne yhteisestä päämäärästä ja oman työpanoksen
merkityksellisyydestä. Selke-
ät toimenkuvat luovat osaltaan
turvallisuutta, Karila-Hietala
näkee.
Suomalainen johtamiskulttuuri on hänen mukaansa menossa parempaan suuntaan ja
siinä halutaan kehittyä. On tullut mukaan ajatus, että työntekijöistä on pidettävä hyvä huoli.
Kursseja järjestetään
ympäri Suomen
-Meillä on 290 ohjaajaa ympäri Suomen. Tänä vuonna on
tarkoituksena pitää kursseja viime vuotista enemmän. Osa ohjaajista on itsenäisiä yrittäjiä,
jotkut toimivat jonkin järjestön
puitteissa, osa on kurssittajista
julkisen hallinnon palveluksessa. Osa kursseista pidetään oppilaitoksissa, esimerkiksi täydennyskoulutuksena lähihoitajaopiskelijoille ja lähihoitajille.
Meillä on toivomuksena, että
kurssien järjestäjät ilmoittaisivat myös tulossa olevista avoimista kursseista, jotta voisimme
niitä markkinoida verkkosivuillamme.
www.mielenterveysseura.fi/mtea
MIELENTERVEYDEN
ENSIAPU®
KANSALAISTAIDOKSI
MIELENTERVEYDEN ENSIAPU®1
Mielenterveys elämäntaitona. Kurssilla opitaan, kuinka
pitää huolta omasta ja läheisten mielen hyvinvoinnista.
MIELENTERVEYDEN ENSIAPU®2
Haavoittuva mieli – tunnista ja tue. Kurssilla saadaan
tietoa mielenterveyden häiriöistä ja niiden ensiavusta.
0m
Myös sähköinen
lähetys passitilaukseen
0m
s-posti: [email protected], faksi: 013-411 011
Tutustu ja kysy lisää!
mielenterveysseura.fi/mtea
[email protected], 040 6616 743
12 YRITYSMAAILMA
Muudi Oy uudisti verkkokauppansa
www.muudi.fi
Muudi esitteli toimintaansa
Jyväskylän asuntomessuilla
viime kesänä.
Led-valojen ja -tarvikkeiden maahantuontiin ja kauppaan
erikoistunut Muudi Oy uudisti verkkokauppansa elokuun
puolivälissä. Markkinointia kohdistetaan entistä enemmän
yritysasiakkaisiin kuten teollisuuteen, asunto-osakeyhtiöihin ja sähköalalla toimiviin yrityksiin.
”Vanha verkkokauppa ei enää
palvellut riittävän hyvin Muudin muuttuneita tarpeita. Verkkokaupan uudistamisessa käytimme nykyaikaisinta tekniikkaa mitä saatavilla on. Suurin
muutos oli se, että kiinnitimme
erityistä huomiota yritysasiakkaiden palvelemiseen. Aiempi verkkokauppa oli tarkoitettu
pääasiassa kuluttaja-asiakkaille.
Nyt myös ammattilaiset, kuten
sähköliikkeet ja urakoitsijat ja
-asentajat voivat tehdä tilauksensa verkkokauppamme kautta. Se on ollut käytössä kuukauden verran ja asiakaskokemukset
ovat hyvin myönteisiä. Yritykset
ovat olleet tyytyväisiä Muudin
tuotteiden valikoimiin, kohtuullisiin hintoihin ja nopeisiin toimituksiin”, kertoo Tomi Niekka.
Led-tuotteiden
käyttö yleistyy
Tomi Niekka ja Pasi Puisto
perustivat Muudin 2010.
”Tarvitsimme Led-nauhaa
omiin tarkoituksiimme ja totesimme, että Led-tuotteiden saatavuus Suomessa oli muutenkin
heikko ja hintataso kalliinpuoleinen. Siitä toiminta läksi liikkeelle. Uskomme, että Led-tuotteiden käyttö tulee lähitulevaisuudessa voimakkaasti yleistymään,
koska ne ovat energiatehokkaita
ja monikäyttöisiä. Led-tuotteilla
voidaan toteuttaa mielenkiintoisia valaistusratkaisuja”, kertoo
Niekka.
Monipuolinen
tuotevalikoima
Muudi tarjoaa nettikaupassaan monipuolisen valikoiman
erilaisia Led-tuotteita.
”Nykyään tuotevalikoimamme on painottunut lähinnä sisävalaistustuotteisiin kuten Lednauhoihin ja erilaisiin paneeleihin. Uusia ja mielenkiintoisia tuotteita haetaan koko ajan.
Oma maahantuonti tarkoit-
taa asiakkaillemme kilpailukykyisiä
hintoja. Meillä on suorat
kontaktit tuotevalmistajiin
ja voimme
luottaa tuotteiden laatuun.
ValikoiMuudi tarjoaa nettikaupassaan monipuolisen valikoimassamme
man erilaisia Led-tuotteita.
on suomalaisiakin tuotteita, mutta Kiina on ta ja joustavaa tilaus-toimitus
tärkein valmistusmaa. Uutuus- -prosessia.
”Verkkokaupassamme ovat
tuotteita ovat taiwanilaiset denäkyvissä reaaliaikaiset, paiksign-valaisimet.”
kansa pitävät tuotesaldot. SaJoustavaa
mana päivänä, kun tilaus tehnettikauppaa
dään, se myös pakataan varasSekä osto-, varastointi- et- tollamme Launoisissa Riihimätä myyntilogistiikassa Muudi en lähettyvillä ja Posti toimitkäyttää tarkoitukseen parhai- taa ne perille. Nettikauppa on
ten soveltuvia menettelytapo- joustava ja nopea tapa markkija. Kehittyvä verkkokauppatek- noida Led-tuotteita ja tavoittaa
nologia edesauttaa rationaalis- asiakkaita.”
Tilitoimisto WinWin
Ostolaskujen sähköisestä kierrätyksestä monia etuja
”Ostolaskujen sähköisen
kierrätyksen tavoitteena on
helpottaa asiakkaiden työtä ja
samalla päästä paperilaskuista
eroon. Laskujen lähettäjiä pyydetään lähettämään laskut verkkolaskuina sähköisesti suoraan
kierrätysjärjestelmään. Kun lasku saapuu, se lähetetään asiakkaalle hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Kun asiakas on hyväksynyt laskun, tilitoimisto hoitaa
laskun maksamisen. Jos asiakas
on hylännyt laskun, loppuu laskun kierto siihen, eikä laskua
voida maksaa tilitoimistossa.
Riskejä ei siis ole. Järjestelmä
on askel kohti paperitonta toimistoa. Tilitoimisto WinWin
on panostanut sähköisten palvelujen käyttöön ottoon. Suosittelemme erityisesti sähköistä ostolaskujen kierrätyspalveluamme, johon olemme laatineet uuden konseptin”, toteaa
toimitusjohtaja Mika Rahijärvi.
Rahijärven mukaan ostolaskujen kierrätyksestä koituu asiakkaille monia hyötyjä.
”Palvelua voi käyttää ajasta ja paikasta riippumatta. Asiakkaamme pääsevät eroon paperilaskujen toimituslisistä ja
säästävät rahaa. Asiakas säästää myös aikaa, koska viite- ja
tilinumeroita ei tarvitse syöttää
(, säästyy aikaa). Merkittävä etu
on myös se, että näin ostolaskuista syntyy sähköinen arkisto, jota voi pilvipalvelussa selata
koska vain. Yrityksissä ylivoimaisesti suurin osa kirjanpitoaineistoa ovat ostolaskut ja niiden
käsittely helpottuu.”
ja. Mutta eihän ulkoistaminen
mikään uusi käytäntö ole. Esimerkiksi isännöitsijät ovat maksaneet taloyhtiöiden ostolaskuja
maailman sivu. Kun liikeyritykset pitävät tilitoimistoja luotettavina yhteistyökumppaneina
muissakin asioissa, miksei sitten laskujen maksamisessakin.”
Osaava ja monipuolinen
taloushallinnon
asiantuntija
Tilitoimisto WinWin on
asiantuntijapalveluja pk-yrityksille tuottava yritys, jolla on toi-
LED-nauhat
LED virtalähteet
LED himmentimet
LED-profiilit , alumiinilistat
LED AlasValot
LED-paneelit
Porrasvalot , Saunaledit yms
Sisustusvalaisimet
LED-ulkovalot
RGB LED valot
Johdot Kalusteet Kytkentä
Liiketunnistimet
LED Polttimot
LED Valokuidut
Johdoton - valonohjausjärjestelmä
LED Otsalamput
Ostolaskujen sähköisen kierrätyksen etuja
• Päämies saa täyden hyödyn verkkolaskujen vastaanottamisesta
• Päämiehen ei tarvitse enää huolehtia ostolaskujen käsittelystä.
Näin hänelle jää enemmän aikaa keskittyä ydinliiketoimintaansa
• Päämies saa sähköisen arkiston ostolaskuista
(tilikauden ostolaskut voidaan toimittaa päämiehelle
esim. CD – levyllä tms.)
• Tilitoimistoon toimitettavan aineiston määrä pienenee
huomattavasti
• Asiakkaat saavat monipuoliset raportit ostoreskontrasta
mm. toimittajatilastot ym.
• Päämies siirtyy moderniin ostolaskujen käsittelyyn ja säästää
laskutuslisistä
• Päämiehen liikkumisvapaus kasvaa, eikä esimerkiksi kesälomaa
joudu enää katkaisemaan ostolaskujen maksamisen takia.
”Ostolaskujen sähköisen kierrätyksen tavoitteena on helpottaa asiakkaiden työtä, säästää aikaa ja rahaa sekä
samalla päästä paperilaskuista eroon. Uskon, että ostolaskujen kierrätys tulee vaivattomuutensa ja nopeutensa
vuoksi lisääntymään myös pk-yrityksissä”, toteaa Tilitoimisto WinWin Oy:n toimitusjohtaja Mika Rahijärvi.
”Etuihin kuuluu sekin, ettei yrittäjän tarvitse katkaista
lomaansa ostolaskujen maksamisen vuoksi. Palvelua voi käyttää missä vain ja milloin vain,
kun käytettävissä on tietokone, tablet -laite, tai kännykkä
ja nettiyhteys. Tablet-laitteella
tai kännykällä voi käyttää näppärää sovellusta.” Rahijärvi
kertoo, että asiakkaat ovat ottaneet uuden palvelun myönteisesti vastaan.
”Voi olla, että jotkut yritykset
vierastavat ajatusta, että tilitoimisto maksaa yrityksen lasku-
Muudi Oy:n tuotevalikoimaa:
mipaikat Helsingissä ja Järvenpäässä.
Tilitoimiston asiakaskuntaan
kuuluu pieniä ja keskikokoisia
yrityksiä eri toimialoilta. Asiakkaat ovat suurimmaksi osaksi pääkaupunkiseudulta
WinWin Oy:n ydinpalveluja
ovat kirjanpito, palkanlaskenta,
laskutus, ostolaskujen kierrätys,
tilinpäätökset ja veroilmoituksen
tekeminen.
Yritys hoitaa myös isännöintipalveluja sekä erityisosaamista
vaativia palveluja, joita ovat esimerkiksi, veroneuvonta ja budje-
tointi sekä verovastineet ja avustamiset verotarkastuksissa.
la asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.”
Auktorisoitu, luotettava
yhteistyökumppani
Vuonna 1991 perustettu WinWin on Suomen Taloushallintoliitto ry:n jäsen ja vuodesta 1998
auktorisoitu tilitoimisto.
Vuonna 2015 WinWin sai
parhaan mahdollisen eli AAAluottoluokituksen ja Suomen
vahvimmat platina-sertifikaatin vuosilta 2007–2015.”Olemme luotettava kumppani, jonka
taustat ovat kunnossa”, toteaa
toimitusjohtaja Mika Rahijärvi.
”Auktorisointi takaa, että tilitoimisto on osaava, luotettava
ja riippumaton. Auktorisointi
tarkoittaa myös sitä, että tilitoimiston toimintaa valvotaan jatkuvasti ja se velvoittaa meidät
raportoimaan toiminnastamme
Taloushallintoliitolle sekä jatkuvasti ylläpitämään tietotaitoamme. Olemme kehittäneet toimistollemme tehokkaat työmenetelmät ja välineet, joihin kuuluvat
myös oman työn laadun varmistus. Tehtävämme on pysyä ajan
hermolla, jotta voimme palvel-
Tilitoimisto WinWin Oy:llä
on laaja ja monipuolinen
kokemus erilaisilta
toimialoilta
Yrityksen johdolla on taloushallinnon ja liikkeenjohdon
ylempi korkeakoulututkinto sekä
isännöintitutkinto. Sen palveluksessa on useita kirjanpidon ja laskentatoimen tutkinnon eli KLTtutkinnon suorittaneita kirjanpidon ammattilaisia.
Jatkuva koulutus ja ajantasainen kirjallisuus pitävät henkilöstön ammattitaidon jatkuvasti
korkealla tasolla.
Tilitoimisto WinWin toimii
yhteistyöverkostossa alan järjestöjen, kouluttajien ja tilintarkastajien kanssa. Näin varmistetaan
sekä henkilöstön että palvelujen
jatkuva kehittyminen ja korkea
laatutaso.
”WinWin Oy on jäsenenä Taloushallintoliitossa, Helsingin
Kauppakamarissa, Veronmaksajain keskusliitossa ja Suomen
Yrittäjissä”, toteaa Mika Rahijärvi.
YRITYSMAAILMA 13
säästöä jopa 20 prosenttia
Carpe Team Oy •• Ikkunantiivistyksillä
Kylpyhuoneisiin uudet nanopinnat
Carpe Team Oy:llä on yli 20 vuoden kokemus rakentamisen ja remontoinnin alalta. ”Me olemme koko historian ajan tukeutuneet
lujaan ammattilaiseen osaamiseen. Toimialojamme ovat muun muassa puhdistuspalvelut, rakennuspalvelut ja remontointi, ikkunoitten ja ovien tiivistyspalvelut”, toimitusjohtaja Kari Karjalainen kiteytti yrityksensä toiminnan,
Ikkunoitten ja ovien tiivistäminen on yrityksen yksi kärkitoimi tänä päivänä. ”On osoitettu
tutkimuksissa, että vanhojen ikkunoitten ja ovien tiivistys säästää 5-20 prosenttia lämmityskustannuksissa ja samalla vetoisuus
katoaa. Meidän erinomaisillamme tiivisteillä pystymme tiiivistämään isotkin raot. 6-12 millimetrisillä tiivisteillämme täytämme käsin tekemämme urat
niin että lopputulos on erinomainen. Jos raot ovat todella suuret, asennamme karmiin lisälistan. Työn suoritamme asiakkaan
luona”, Karjalainen kertoi.
Muista huolehtia
kylpyhuoneestasi
Kari Karjalainen muistuttaa
myös kylpyhuonepalvelusta.
”Kylpyhuoneitten hoito laiminlyödään usein ja se tuo aina lisäkustannuksia. Kosteus voi aiheuttaa suuria tuhoja, saumaus
pettää ja niin edelleen. saumaustuhot voi välttää esimerkiksi silikonisaumauksella. Kaakeloinnin epäkunto parannetaan vaikkapa meidän nanopinnoitteella. Pinnoitettu pinta ei tarvitse
vahvoja pesuaineita esimerkiksi rasvanpoistoon. Kunto pitää
tarkistaa aika ajoin ja aikaisessa
vaiheessa. Meidän eri nanopinnoitteet soveltuvat lähes kaikille pinnoille. Olemme kokeilleen
sitä esimerkiksi autoihin ja se on
toiminut hyvin” Kari Karjalainen totesi.
”Kylpyhuoneiden huoltopalvelut on tarkoitettu mm. yksityisille talouksille, taloyhtiöille, hotelleille ja laivayhtiöille. Huoltopalveluilla kylpyhuoneeseen saadaan helppohoitoiset
ja puhtaat pinnat. Huoltotoimet
myös pidentävät merkittävästi tilojen käyttöikää! Kylpyhuoneiden ja saunojen pinnat ovat haastavia puhtaana pidettäviä. Huoltopalvelu edistää sekä kotitalouksien että yritysten, hotellien,
laivojen ja ravintoloiden puhtaus- ja säästötavoitteita. Huollon
jälkeen tilat ovat helppohoitoiset ja bakteerivapaat. Huoltotoimet pidentävät merkittävästi
tilojen käyttöikää ja siivouskuluissa säästyy selvää rahaa”, Kari Karjalainen vakuutti.
Huipputehokas
höyrypuhdistus,
puhdistusta ilman
kemikaaleja
Kuivahöyrytys ei jätä lialle
tarttumapintaa eikä vahingoita pintoja. Kuivahöyrytyksellä
mahdol-listetaan huipputehokas
puhdistus hankalistakin paikoista ilman vaarallisia kemikaaleja.
Höyrypuhdistus on myös allergia- ja luontoystävällistä! Menetelmää voidaan käyttää vaikkapa koulujen ja päiväkotien erilaisten bakteeri-, virus-, täi- ja
pölypunkkiepidemioiden neutraloimiseen perinteistä siivousta tehokkaammin. Kylpyhuonetilojen tehopesu tappaa bakteerit
poistaen liat ja pinttymät - ilman
kemikaaleja. Pelkästään tällä toimenpiteellä saadaan huomattavia säästöjä siivous- ja korjauskuluissa. Myös porraskäytävät, yleistilat, huoneet, yleistilat, keittiö, tekstiilit ja hissit on
helppo puhdistaa tehokkaasti
höyrypesulla. Kokolattiamattojen, sänkyjen ja muiden pintojen
homeitiöiden eliminointi on tutkitusti tehokasta.
190 asteinen höyry tappaa
bakteerit ja poistaa vuosien
saatossa kertyneet liat ja pinttymät, ilman kemikaaleja - pintoja vahingoittamatta. Pinta jää
niin puhtaaksi, että lika ei löydä tarttumapintaa. Höyry ulottuu
jopa sinne, minne ei perinteisellä siivouksella ylletä. Puhdistetut laatat ja saumat käsitellään
nanosuoja-aineella, joka tekee
pintaan näkymättömän suojakalvon hylkimään likaa, rasvaa
ja hometta. Pintajännitys muute-
taan niin tiiviiksi, ettei lika tartu.
Näkö ja materiaalin ominaisuudet säilyvät.
Kuivahöyryllä
puhdistetut pinnat
käsitellään
nanosuoja-aineella
• bakteerien
leviäminen estyy
Nanosuoja-aineella käsiteltyihin pintoihin, laattojen ja saumojen ylle muodostuu ohut näkymätön suojakalvo, joka hylkii
likaa, rasvaa, hometta ja muita
epäpuhtauksia. Lopputuloksena
saadaan helppohoitoiset pinnat,
joiden puhdistamiseen riittää
pelkkä vesi tai mieto pesuaine.
Näin puhdasta saadaan vähemmällä vaivalla. Pinnoitteet sisältävät antibakteerisia ominaisuuksia ja estävät bakteerien lisääntymistä. Terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja palvelutaloissa
puhtaus on ensiarvoisen tärkeää.
Kuivahöyrypesu ja nanosuojaus
ovat pitkäaikainen yhdistelmä
epäpuhtauksia vastaan. Pinnoitteet estävät bakteerien leviämisen sekä tarttumisen ja näin ollen
parantavat pintahygieniaa. Käsiteltyjen pintojen puhtaanapito
ei vaadi pesuaineita siinä määrin
kuin perinteinen siivous. Yhdistelmä säästää käytetyssä ajassa
ja kemikaaleissa. Sormenjälkien, rasvan ja lian kiinnittyminen
estyy, koska helpommin puhdistuvassa materiaalissa on vähemmän tartuntapintaa orgaanisille
mikrobeille.
Tehosta suojaa
nanopinnoitteella!
Syväpuhdistetut pinnat käsitellään nanosuoja-aineella,
joka tekee pintaan näkymättömän suojakalvon hylkimään likaa, kosteutta, rasvaa ja hometta.
Käsittelyn jälkeen siivous helpottuu – pelkkä vesi ja mieto pesuaine ovat riittävä yhdistelmä
puhtauden ylläpitämiseen.
Hotelleissa nanokäsittely
soveltuu mainiosti esimerkiksi
maalipinnoille, wc- ja kylpytiloille, ikkunoille, eri tekstiilipinnoille kuten sohvat ja kokolattiamatot sekä yleiskäytössä oleville tiloille. Nanopinnoituksen
avulla esimerkiksi teräspinnat
näyttävät vastapyyhityiltä pidempään. Huoltopalvelu edistää
hotellien, laivojen ja ravintoloiden puhtaus- ja säästötavoitteita,
koska huollon jälkeen tilat ovat
helppohoitoiset, bakteerivapaat
ja allergiaystävälliset – ja uudelleen-pesuun riittää vesi & mieto pesuaine. Huoltotoimet pidentävät merkittävästi tilojen käyt-
töikää, jolloin siivouskuluissa
säästetään selvää rahaa ja parannetaan pintahygieniaa.
Rakentaminen
ja remontointi
”Puhdistuspalveluiden lisäksi tarjoamme kattavasti rakentamis- ja remontointi palveluita
Porvoossa ja sen lähialueilla. Rakennamme luotettavasti ja edullisesti omakotitalot, Avaimetkäteen periaatteella tai osittain,
omien suunnitelmien tai talopakettien pohjalta. Remontoimme
myös esimerkiksi kylpyhuoneita, saunoja, keittiöitä ja huoneistoja. Rakennamme asiantunte-
vasti ja luotettavasti omakotitalot omien suunnitelmien pohjalta tai suoraan talopaketeista Porvoossa ja lähialueilla. Teemme
ammattitaitoisesti erityisesti
kylpyhuone ja saunaremontteja
Porvoon seudulla. Remontoimme myös keittiöitä ja huoneita.
Toimintamme on laajentunut ja
otamme kokonaisvastuun myös
kylpyhuoneiden huollosta”,
Karjalainen sanoi.
Yksityisillä on mahdollisuus
hakea kotitalousvähennystä remonttikuluihin laskuttamastamme työn osuudesta.
nanot,
e
s
k
tu
is
d
h
u
p
y
r
y
ö
H
spalvelut
ty
is
iv
ti
t,
e
s
k
u
it
o
n
pin
Kråkönympyrä 430, 07410 Kråkö
Kari Karjalainen
Puh. 040 554 7620
[email protected]
www.carpeteam.fi
Ota yhteyttä, kysy lisää
ja pyydä tarjous!
14 YRITYSMAAILMA
Kestävät, siistit postilaatikot myy
Marsakari Oy
Kierreltyään Suomen niemeä Aulis Seppälän yksi havainto oli, että suomalaiset postilaatikot kaipaavat ryhtiliikettä. ”Kyllä kirjo oli hirveä. Postilaatikkokulttuuri oli ja on edelleenkin monin osin retuperällä. Useinhan se rakennusvaiheessa asetettu muovinen pönttö jää kepin nenään rakennuksen
valmistuttua. Taloon on sijoitettu muutama satatuhatta, mutta kunnon postilaatikkoon ei sitten ole kiinnitetty huomiota”, Marsakari Oy:n toimitusjohtaja Aulis Seppälä kertoo huomioistaan. Marsakari Oy aloitti teräksisten postilaatikoiden myynnin kaksikymmentä vuotta sitten ja nyt valikoima
on varsin laaja.
”O
len itse kehitellyt mallistoja omakoti-, kerros- ja rivitalojen käyttöön. Myös laatikkojärjestelmät
ja katokset kuuluvat meidän valikoimiimme.
Meiltä asiakas löytää erilaisia postilaatikkoratkaisuja, jotka ovat ryhmittäin joko aulassa
tai ulkona. Kokonaisuudet on muunneltavissa
eri muotoihin. Sivulla www.postilaatikko.fi
löydät esimerkkejä, joita olemme toimittaneet
tyytyväisille asiakkaille”, Seppälä kehottaa.
Toimivuus ja
kestävyys valtteja
”Me käytämme 95 prosenttisesti materiaalina ruostumatonta terästä. Loput maalaamme esimerkiksi ympäristöön sopivilla
20 v.
MYÖS LAATIKKOJÄRJESTELMÄT JA
KATOKSET OMAKOTI-,
RIVI- JA KERROSTALOIHIN
CityMax-M on kestävä Suomessa
valmistettu postilaatikko koti ja
yrityskäyttöön. Posti pinoutuu
kaltevalle pohjalle hyvin.
CityMax-M rst postilaatikko
Suurtoimituksia isoihin
kokonaisuuksiin
Marsakari Oy on toimittanut postilaatikkokokonaisuuksia muun muassa suuriin
kauppakeskuksiin, Selloon Helsinkiin. Ideapark Lempäälään sekä moniin muihin liikekeskuksiin ym.yritystaloihin,oppilasasuntoi
hin esim.TOAS Tampere.
CityBox-SX rst kestävä Suomessa
valmistettu postilaatikko johon
mahtuu kahden kolmen päivän
normaali posti.
Postilaatikot on valmistettu harjatusta
ruostumattomasta teräksestä. Laatikoissa on kaksi kantta, jonka vuoksi
lukko on sateelta suojassa (ei jäädy).
väreillä. Valttejamme ovat myös kaksikantisuus. Postilaatikossa alimmainen kansi on
lukollinen ja ylimmäinen suojaa pakkaselta ja kosteudelta. Lukkojen jäätyminen on
monta kertaa asiakkaitten mukaan ollut ongelma. Tätä meidän malleissamme ei ole”,
Seppälä vakuuttaa.
CityBox-SX rst postilaatikko
Laatikoihin on saatavissa Abloy lukko
kahdella avaimella, vaihtoehtoisesti
lukko on myös sarjoitettavissa kotisi
Abloy-avaimille.
Tyylikäät, kestävät postilaatikot, joissa
kaikki osat ovat ruostumatonta terästä.
www.postilaatikko.fi
Marsakari Oy Sepäläntie 29, 95520 Tornio
Puh. 040 5110 540
Seppälä suunnittelee
ja myy
Aulis Seppälä suunnittelee itse kaikki
postilaatikot ja muut tuotteet. ”Minulla on
lisäksi hyvä jälleenmyyjäverkosto, johon
kuuluu rautakauppoja ja lukkoliikkeitä ympäri Suomen. Tuotevalikoimaamme kuuluu
lisäksi esimerkiksi rosteriset hautalyhdyt”,
Aulis Seppälä kertoo.
YRITYSMAAILMA 15
Keski-Suomen Sukelluspalvelu
Ammattisukellus - sukellustyöt - vedenalainen rakentaminen
Yhtiön toimialuetta on koko Suomi ja asiakkaat ovat pääasiassa vesirakennusalan yrityksiä. Toimeksiantoja on tehty mm.
Insinööritoimisto Seppo Rantalalle, UPM:lle, Vesihakalle ja
NCC:lle. Keski-Suomen Sukelluspalvelut on keskittynyt vedenalaiseen rakentamiseen, tarkastussukelluksiin, sukelluskuvauksiin, polttoleikkauksiin ja hitsauksiin, pohjan tasoituksiin,
raudoituksiin, valuihin sekä patoluukkujen tiivistyksiin.
Keski-Suomen Sukelluspalvelut tekee
yleensä kaikki kohteen tarvitsemat vedenalaiset työt.
-Eniten vedenalaisia rakennustöitä tehdään satamissa, siltatyömailla sekä erilaisissa voimalaitoskohteissa. Meihin kannattaa
ottaa yhteyttä sillon kun on tarvetta mille
tahansa vedenalaisille töille. Voimalaitoksilla työskentelemme yleensä silloin kun patoluukut on suljettava ja tiivistettävä. Siltatyömailla huolehdimme perustusten teosta
sekä pohjien tasauksista muotteja varten,
mutta myöskin raudoitus- ja valutyöt kuuluvat vahvasti työnkuvaamme, Eemeli Pakarinen esittelee.
Moniammatilliset sukeltajat
Ennen kuin henkilö pääsee ammattisukelluspuolen kouluun, on hänellä oltava
metalli- tai rakennuspuolen tutkinto tai sitä
vastaava työkokemus. Varsinainen ammattisukelluskoulutus käydään kahdessa eri jaksossa: 1. Tarkastussukeltaja ja 2.Vedenalainen rakentaja.
-Ensin sukelletaan pullosukelluslaitteilla,
jolloin keskitytään enemmänkin tarkastussukellustöihin ja sukellusvälineiden käyttöön.
Liikkeelle lähdetään perusteista. Toisen osion opinnot pitää sisällään enemmän pinnan
alla tehtävän työn opiskelua – miten valut,
raudoitukset, polttoleikkaukset ja hitsaukset tehdään. Samalla opetellaan pohjamassojen siirtoa ja käydään läpi erilaisia hydraulityövälineitä sekä niiden käyttöä, Pakarinen kertoo.
Työ vaatii Pakarisen mukaan monipuolista osaamista, jonka lisäksi työt on pystyttävä miettimään tarkasti etukäteen. Pinnan
alla on pystyttävä työskentelemään tehokkaasti ja turvallises-
Ylivoimaisesti
markkinoiden paras
ratkaisu
valesokkelirakenteen
poistokorjauksiin on
ti. Nykyiset säädökset vaativat kolmihenkisen sukellustyöryhmän, joka koostuu yleisimmin pintamiehestä, turvasukeltajasta ja
narumiehestä.
Kattava sukelluskalusto
-Meillä on omat raskassukelluslaitteet.
Sukellusvälineitä, -työkaluja ja laitteita varten meillä on kuusi metriä pitkä merikontti,
josta löytyy nitrox-kompressori ja hydrauliyksikkö. Tällä saadaan hoidettua isommat
kohteet, jotka kestävät pitkään. Lisäksi meillä on lyhyemmille työmaille suunniteltu työmaakoppi, jota pystytään vetämään henkilöautolla. Työkalupuolelta löytyy hydraulisaha, porauskalusto. Jos tarvitsemme jotain
mitä meillä ei vielä ole, hankimme sen. Osa
kalustosta vuokrataan, mikäli laitteet ovat
todella kalliita, eikä niille ole säännöllistä
tarvetta, Pakarinen toteaa.
Keski-Suomen Sukelluspalvelulla on
omaa pumppukalustoakin, jolla pystytään
tekemään ruoppauksia sekä pohjien tasoituksia.
-Meillä on käytössämme myös veden-
Eemeli Pakarinen
alaiset hitsaus- ja polttoleikkausvälineet.
Itselläni on hitsauspuolelta ammattitaitoa
hyvin vaativista hitsauksista, joten pystyn
tekemään pinnalla vaativatkin hitsaukset.
Kaikilla yleisillä hitsausmenetelmillä.
Ammattitaitoinen kumppani
-Meillä on hyvä yleiskäsitys näistä hommista ja lisäksi hyvä kontaktiverkko, jonka
kautta saamme ammattitaitoisia tekijöitä aika moneenkin hommaan. Olen ollut mukana
satamatyömailla, voimalaitoksilla ja siltatyömailla. Siellä on tehty valu-, raudoitus- ja
pohjantasoitustöitä. Olemme olleet mukana myös muutamissa räjäytystöissä. Minulla
on aika monipuolinen kokemus vedenalaiselta työkentältä, Eemeli Pakarinen mainitsee loppuun.
www.keskisuomensukelluspalvelu.fi
Tarkastussukellukset
Voimalaitostyöt
Siltatyömaat
Satamat
Polttoleikkaukset ja
hitsaukset
Ym. vedenalaiset työt
www.valesokkeli.fi
040-9695709
[email protected]
Kuusitie 4 D 33, 42300 Jämsänkoski
Puh. 0400-877 939
[email protected]
www.keskisuomensukelluspalvelu.fi
16 YRITYSMAAILMA
Konesaumakatot ja rakentaminen
ovat Alukvik Oy:n kivijalkoja
Veka Liiman oli Suomen nuorin yrittäjä, kun hän astui vuonna 1989 äi-
tinsä saappaisiin Kangasniemen Väri ja Tapetti nimisen rakennusalan
yrityksen johtoon. Veka Liiman oli tuolloin vasta 16- vuotias. Kahdeksan
vuotta sitten Liiman osti konesaumakattoja valmistavan yrityksen ja nyt
koko liiketoiminta on Alukvik Oy liikenimen alla. ”Alukvik Oy:llä on var-
sin pitkä historia takanaan. Se ulottuu runsaan kolmenkymmenen vuoden
taakse”, Veka Liiman valotti hieman nykyisen yrityksensä taustoja.
”Työmaamme vaihtelevat
pienistä mökeistä tuhansien neliöiden teollisuushalleihin - kaikenkokoiset urakat ovat meille
tervetulleita. Tänä päivänä rakennamme konesaumakattoa
noin 11 000 neliömetriä vuodessa. Laadukkaat ja kestävät katot ovat meidän tavaramerkki.
Myönnämmekin konesaumakatoillemme 10 vuoden takuun, joka on harvinaista meidän alalla.
Konesaumakattojen ohella meiltä saa kattosillat, lumiesteet, talotikkaat, piipunpellitykset, ikkunavesipellit yms. listoitukset
sekä kanttaus- ja rivinajopalvelu”, Liiman luetteli.
Suuria projekteja myös
viime vuonna
”Viime vuonna kattourakoitamme eteläisessä Suomessa
ovat olleet muun muassa Lin-
I
tuvaaran koulun ja päiväkodin
katto- ja listapellitykset Espoossa. Kattopinta-alaa on yhteensä
4000 neliömetriä. Ryttylässä yrityksen kotipaikalla urakoimme
koulu- ja päiväkotiryppään kattopellityksen ja Hämeenlinnassa sekä Tuusulassa usean rivitalon katto- ja oheispeltityöt”, Liiman totesi.
Alukvik Oy työllistää
keskimäärin
kymmenkunta
työntekijää
”Meidän koko työporukallamme on korkea ammattitaito.
Vähän sesongista riippuen työllistämme kymmenkunta työntekijää.
Alukvi Oy on myös
rakentaja
”Olemme myös on monipuo-
linen ja luotettava rakennusalan
yritys. Olemme mm. rakentaneet
Hämeen ensimmäisen matalaenergiarivitalon, jonka energiamuotona on maalämpö. On kyseessä sitten pienempi remontti
tai suurempi uudisrakennuskohde, voit ottaa meihin yhteyttä”,
Liiman kehottaa. Kohteitamme
on muun muassa pienkerrostalojen julkisivu- ja lisälämpöeristysremontti osoitteessa Sahamäenkatu 19-21, Hyvinkää,
kesämökin laajennus Rengossa
ja niin edelleen”. Liiman kertoi.
OTA YHTEYTTÄ!
Alukvik Oy
Kuuselankuja 4, 12310 Ryttylä
Puh. 0400 512 028
Fax. (010) 296 1099
Email: [email protected]
VALO
Laajasta valikoimasta kaikki kodin
valaisimet, niin ulos kuin sisällekin.
Verkkokauppa 24h
Tuhansia valaisimia
Nopeat toimitukset,
edulliset hinnat
Tule tutustumaan!
-konesaumakatot
-kattoturvatuotteet
-piipun pellitykset
-listapellitykset
-kanttauspalvelut
-rivinajopalvelu
Kotivalaistuksen erikoisliike verkossa
www.lamppukauppa.fi
Alukvik Oy
Kuuselankuja 4, 12310 Ryttylä
p. 0400 512 028/Veka Liiman
www.alukvik.fi
YRITYSMAAILMA 17
ORIMA OY, vahvaa
osaamista kolmella sektorilla
•ohutlevyteollisuus, sadevesijärjestelmät
ja kattoturvatuotteet
Orimattilalaisen Orima Oy:n historia ulottuu yli 50 vuoden taakse.
Orima Oy on kehittynyt pullapeltien torimyynnistä yhdeksi maan johtavaksi sadevesi- ja kattoturvajärjestelmien valmistajaksi. Yritys tunnetaan myös menestyvänä ohutlevytuotteiden sopimusvalmistajana.
Tuotantotiloja Orimattilassa on noin 12 000 neliömetriä ja työntekijöitä tänä päivänä noin 70.” Huippulaatu, vahva kokemus ja erinomainen palvelu ovat aina olleet ORIMAN menestystekjöitä. Olemme
markkinoiden ”laatujohtaja” toimitusjohtaja Ismo Roponen sanoo.
Orima Oy:n omistajat ovat henkilöstö, asiakkaat ja Weckman Group.
T
uotemerkkinä Orima® on tullut tutuksi
suomalaisille rakentajille ja teollisuudelle
vuosikymmenien aikana. ”Oma
tuotekehitys, suunnittelu ja valmistus takaavat laadun, jonka takana voimme seistä työstämme
ylpeinä. Lisävakuutena laadusta ja palvelukyvystä toimivat lukuisat sertifioinnit, Kauppalehden valinta vuoden 2014 menestyjäksi ja muun muassa kolmen
A:n luottoluokitus. Tuotteitamme myydään Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Baltiassa Ukrainassa ja Venäjällä”, Roponen
luetteli. Oriman jälleenmyyntiverkosto kattaa koko Suomen.
”Myymme tuotteet asennettuina jälleenmyyjien kautta”, Roponen toteaa.
Laatua valvotaan
tarkasti
Omassa testilaboratoriossa
testataan tuotteet ennen tuotantoon menoa. Oriman laadun takeena on nimenomaan ammattitaitoinen, kokenut, sitoutunut ja
joustava henkilökunta. Iso osa
henkilökunnastamme on viihtynyt talossa jo pitkään. Huipputeknologiasta huolimatta Jokainen tuote kulkee aina käsiparin läpi, ennen kuin se suojapakataan toimitusta varten. Näin
voimme taata tuotteen korkean
laadun ja virheettömyyden”, Ro-
tön tuntemus ja myös suomalaisuus”, Roponen toteaa.
Sadevesijärjestelmät ja
kattoturvatuotteet
Valitsemalla kerralla kunnolliset sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet varmistat, että talosi pihapiirissä ja katoilla on turvallista liikkua kesät talvet. Orima Oy tuo turvaa kiinteistöille
ja sen käyttäjille. Liikkumisturvatuotteet ovat nyt myös Orima
Oy:n tuotevalikoimassa.
Ohutlevyteollisuus
kolmas kova sektori
”Ohutlevyosaaminen on yksi vahvuuksistamme. Pystymme
joustavuuteen kaikessa toiminnassamme. CAD/CAM -teknologian ansiosta myös yksilölliset, asiakaskohtaiset ratkaisut
ovat mahdollisia. Laaja materiaaliosaaminen takaa parhaat ratkaisut asiakkaillemme.
• Saneerauspalvelut
• Uudisrakentaminen
• Energiaremontit
• Kaivuutyöt
Luolaistentie 121, 03430 Jokikunta
P. 044 3431 888 /Keijo Patosalmi
[email protected]
Laatu Kokemus Palvelu Kotimaisuus
ponen vakuuttaa.
Pitkät takuuajat
takaavat laadun
Oriman tuotteilla on pitkät
takuuajat. Näin asiakkaat pystyvät nauttimaan asumisestaan
huoletta. Muun muassa sadevesijärjestelmille yritys myöntää
30 vuoden takuun. ”Tämän takuun myönnämme, koska tuotteemme on huippulaatua ja materiaalit on valittu tarkoin. Laadun takaa vahva käyttöympäris-
SUOJAA SINULLE JA KIINTEISTÖLLE!
s
uutuu
MYÖS ASENNETTUNA, KYSY LISÄÄ!
www.orima.fi • (03) 872 1050
18 YRITYSMAAILMA
Steelpro SP200 porrasjärjestelmä
Kun haluat modernit ja tyylikkäät portaat
PARASTA
ARJESSA
www.mattokymppi.fi
www.mattokymppi.fi
Antti Rahikka
Antti.rahikka@steelpro..
040 196 0676
Tuotteemme on CE-merkattu
www.steelpro..
Kotikeskus
Sammontie 1, 40270 Palokka
puh. (014) 3100 147
avoinna: ma-pe 10-19, la 10-16
Kauppakeskus Liila
Martinsillantie 10, 02270 Espoo
Puh. (010) 6664 126
avoinna: ma-pe 10-20, la 10-17
Porttipuiston Liikekeskus
Porttisuontie 4, 01200 Vantaa
Puh. (010) 6664 125
avoinna: ma-pe 10-20, la 10-17
Kauppakeskus Fresco
Riihitontuntie 1, 01720 Vantaa
Puh: (010) 6664 128
avoinna: ti-pe 11-19, la 10-16
V
TT
TU
EX
OT
PERT SERVICE
S
O
Y
Suomen
Putkiuudistus
ESERTIFIK A A
TT
I
Nopeasti rakenteita rikkomatta
Viemärisukitukset Uudellamaalla ja Pirkanmaalla
www.putkiuudistus.fi
PalVelUT:
ViemärisUkiTUkseT
UrakoinTi
PikasUkiTUkseT
ViemärihUolTo
Tiesitkö, että viemäriputket voi
uudistaa myös nopeasti ja edullisesti?
SPS™ -sukitusmenetelmä on innovatiivinen
ja vaivaton tapa saneerata viemäriputket.
Se jatkaa vanhan viemärin käyttöikää jopa
50 vuotta.
KySy liSää:
suomen Putkiuudistus oy
Niittytie 25, 01300 Vantaa
Pirkanmaa:
050 410 4842
Uusimaa:
050 413 5561
YRITYSMAAILMA 19
Delete
Viemärien ennakkohuolto
kannattaa
”V
iemärien ennakkotutkimuksilla ja – huolloilla, kuvauksilla ja pesuilla saavutetaan
hyviä tuloksia. On järkevää
tehdä tutkimukset hyvissä ajoin ennen kuin
esimerkiksi sortumia alkaa tulla. Ennakoivalla huollolla riskejä voidaan välttää ja säännölliset huollot ja tutkimukset tulevat huomattavasti edullisemmiksi kuin se, että vesivahinkoja sattuu ja joudutaan toimimaan vahingon
sattuessa”, kertoo avainasiakaspäällikkö Esa
Halme Deleten Viemäripalveluista.
Putkistojen ja viemäreiden kuvaus on
ennen kaikkea ennaltaehkäisevä toimenpide – helppo ja huokea tapa varmistaa putkien kunto. Kuvauksia suositellaan järjestettäväksi säännöllisin väliajoin ja aina putkien
avauksen yhteydessä.
Viemäripalveluja valtakunnallisesti
kaikissa Deleten toimipaikoissa
Esa Halme toteaa, että Delete tarjoaa viemäripalveluja kaikissa toimipaikoissaan Suomessa.
”Viemäripalvelut ovat olennainen osa Deleten palvelutarjontaa. Teemme kaikenlaisten
viemärien ja putkistojen avauksia, kuvauksia
ja huuhteluita. Toimintaan kuuluvat myös sadevesikaivojen, öljynerotuskaivojen ja hiekanerotuskaivojen tyhjennys, pesu ja huuhtelu
sekä viemäreiden ohituspumppaukset paineimuautoilla tai suuremmalla kalustolla isommissa viemäreissä.
Uusien putkistojen käyttöönottotarkastukset sekä vanhojen putkistojen kuntokartoitukset tehdään kuvaamalla ne sisäpuolelta
erikoisvalmisteisella kameralla. Viemäreiden
ja putkistojen kuvauksella voidaan määrittää
niiden rakenteellinen ja toiminnallinen kunto sekä selvittää ongelmakohdat. Kuvaamme
putket ja viemärit 2000 mm:n kokoon asti.
Käytössämme on myös ex-suojattuja kameralaitteistoja.”
Tuusulan yksikkö palvelee
Uudenmaan asiakaskuntaa
Deleten viemäripalveluita hoitaa pääkaupunkiseudulla ja muuallakin Uudellamaalla
Tuusulassa toimiva yksikkö.
Deleten viemäripalveluyksiköllä on pääkaupunkiseudulla korkeatasoinen kalusto:
esimerkiksi imu- ja paineimuautoja, kamerakalustoa 20 – 1200 milliin asti, digikuvausyksikkö sekä tehokkaita ohipumppauskontteja.
Asiakaskuntaan kuuluu mm. infrarakentajia, teollisuuslaitoksia, kuntien ja kaupunkien viemäri- ja vesilaitoksia ja muita yksiköitä.
”Viemäreiden kuvaus on ajankohtaista
esimerkiksi silloin, kun kunnat ja kaupungit suunnittelevat suuria alueurakoita, joissa
viemäreiden kunto on syytä tutkia. Jos viemäreissä ilmenee paljon tukoksia, kuvauksilla voidaan selvittää niiden syyt. Teemme
myös paljon viemäreiden ennakkopesuja ja
kuvauksia viemäreiden saneerauksia tekeville yrityksille.”
Teollisuuden ja rakentamisen
ympäristöpalveluihin
keskittynyt konserni
Delete on nopeasti kasvava teollisuuden
ja rakentamisen ympäristöpalveluihin keskittynyt konserni. Delete palvelee eri teollisuudenaloja, kiinteistöjä sekä rakentamista ja tuottaa ympäristöpalveluita Suomessa
ja Ruotsissa.
Deleten liiketoiminta-alueita ovat Teollisuuspalvelut ja Kiinteistöpalvelut, Purkupalvelut sekä Kierrätys- ja jätteenkäsittelypalvelut.
Deletessä työskentelee noin 700 ympäristöpalveluiden ammattilaista.
Yhtiöllä on koko Suomen kattava palveluverkosto ja se palvelee Suomessa ja Ruotsissa noin 30 toimipaikassa ja toimii globaalisti ympäri maailman.
”Delete on vahva ja arvostettu yritys, jolla
on vuosien mittainen kokemus viemäripalveluista. Toimimme ja tarjoamme viemäripalveluita koko Suomen alueella”, summaa
Halme.
DELETESTÄ PALVELUT
KIINTEISTÖILLE
• 24 h vahinkoturva ja päivystys sekä vahinkojen
jälkeinen jälleenrakentaminen
• Sisäilmatutkimukset
• Viemäripalvelut
• Julkisivu- ja kattopesut sekä
graffitinpoistot
• Purkupalvelut ja sisäpurkutyöt
• Asbesti- ja muut haitta-ainepurut
• Palokatkokartoitukset ja -asennukset
Ota yhteyttä, me poistamme ongelmasi!
www.delete.fi
Viemäripalvelut ovat olennainen osa Deleten palvelutarjontaa. Yksikkö tekee kaikenlaisten viemärien ja putkistojen avauksia, kuvauksia ja huuhteluita. Toimintaan kuuluvat
myös sadevesikaivojen, öljynerotuskaivojen ja hiekanerotuskaivojen tyhjennys, pesu ja huuhtelu sekä viemäreiden ohituspumppaukset paineimuautoilla tai suuremmalla kalustolla isommissa viemäreissä.
20 YRITYSMAAILMA
Runkokehät työmaalle toimitettuna.
Runko pystytettynä.
Lautavalmiina.
SEPA OY
johtava kattoristikoiden valmistaja
KYLLÄ KANNATTAA
Sepa Oy on perheyritys, joka on kasvanut runsaassa kolmessakymmenessä vuodessa Suomen merkittävimmäksi ja nykyaikaisimmaksi kattoristikoiden valmistajaksi sekä yhdeksi alan suurimmaksi koko Euroopassa. Yrityksen tehtaat sijaitsevat Keiteleellä ja Porvoossa. Sepa Oy työllistää yhteensä noin 100 työntekijää. ”Erityyppisten kattoristikoiden lisäksi valmistamme silta-muotteja, puubetoniliittolaattoja, kevytlaattoja, runkokehiä sekä palo- ja pihattoristikoita. Mansardiristikoiden valmistus on myös erikoisosaamistamme. Asiakkaitamme ovat Suomen suurimmat talotehtaat, rakennus- ja tukkuliikkeet sekä yksityiset henkilöt. Markkinaosuutemme kotimaassa on noin 30% ”, NR- suunnittelija Mauri Kurtelius kertoo.
”Suuri kapasiteettimme takaa nopeat
ja edulliset toimitukset ympäri maata.
Nykyaikana rakentajien aikataulut ovat
tiukkoja ja tämä vaatii meiltäkin paljon.
Aikataulutukset ovat joskus minuuttiluokkaa. Kuljetukset onnistuvat omalla kalustollamme ja hyvien yhteistyökumppaniemme kautta aina ajallaan.
Kaikessa toiminnassamme panostamme tuotteiden ja palvelujen korkeaan
laatuun. Laadukkaan toimintamme takeena ovat oma suunnitteluosasto, nykyaikaisimmat tuotantovälineet sekä
osaava ja motivoitunut henkilöstö”,
Kurtelius luettelee.
Yksilöllisillä mitoilla
”Meillähän ei ole niin kutsuttuja
vakiomittatuotteita vaan asiakkaamme
antavat meille mitat ja toteutamme ne
millimetrin tarkkuudella koirankopista
www.sepa.fi
aina suuriin kokonaisuuksiin. Pisimmät
kattotuolit, jotka meiltä ovat lähteneet,
ovat lähes 30 metrisiä. Meidän päämateriaalimme on suomalainen kuusi”, Kurtelius kertoo.
Panostamme kokoajan tuotekehittelyyn yhteistyössä alan tutkimus ja oppilaitosten kanssa. Arvostamme innovatiivisuutta ja kuuntelemme asiakkaidemme toiveita.
SEPA-runkokehä säästää aikaa
ja rahaa
SEPA-runkokehä on puusta ja naulalevyisä valmistettu tehdastoimitteinen
valmis runkoyksikkö, joka on tarkoitettu pieniin kesämökkeihin ja pihavarastoihin. ”Koska teemme tuotantolaitoksissamme valmiit runkokehät, ei asiakkaillemme esimerkiksi jää hukkapaloja.
Näppärät ratkaisut on helppo asentaa
paikoilleen.. Runkokehän etuina ovat
rungon pystyttämisen helppous ja nopeus, koska alapohja, runkotolpat ja kattoristikot ovat samaa pakettia. Vakiomalleja on kolmea erilaista, jotka on jaoteltu rungon leveyden mukaan. Näistä
asiakas voi valita mieleisensä ja koota haluamansa mittaisen rakennuksen.
Suurempiin rakennuksiin, kuten tilaviin
kesämökkeihin, varastoihin ja toimistorakennuksiin SEPA-runkokehät valmistetaan asiakkaan antamien mittojen mukaisesti. Kokemattomankin rakentajan
on helppo tehdä mökki runkokehistä.
Oheisissa kuvissa valmistuneen kesämökin tekijä ei ollut ennen rakentanut
yhtään mitään. Mutta niin vaan pääsi
nauttimaan itse tekemänsä mökin löylyistä, ja syystäkin—ylpeydellä!
Kestävää ympäristöpolitiikkaa
Sepa Oy on Suomen ainoa kattoristikkovalmistaja, jolle on myönnetty
kansainväliset sertifikaatit. Kiinnitämme paljon huomiota myös ympäristöpolitiikkaamme ja kehitämme sitä jatkuvasti. Toimintaperiaatteisiimme kuluu tiivis yhteistyö alan tutkimus- ja oppilaitosten kanssa. Jatkuva investointi
alan tutkimukseen ja kehitykseen lisäävät osaltaan yrityksen innovatiivisuutta.
Sepa Oy on kauppalehden menestysyritys vuonna 2011. Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto myönnettiin Sepalle vuonna 2008 Rovaniemellä.
Positiivinen ja rohkea katse
tulevaisuuteen
Mediassa käsitellään rakentamisen
tämän hetken suhdannetta turhan negatiivisesti. Toitotetaan vain laskevista käyristä ja rakennuslupien määristä.
Luodaan turhaa epävarmuutta rakentajiin. Juuri nythän pitäisi rakentaa, koska
hyvää työvoimaa on runsaasti saatavilla ja hinnatkin kohdillaan. Myös tontteja on tarjolla hyvin. Puhumattakaan
alhaisista lainan koroista. Nyt kannat-
taa tehdä haaveistaan totta!
Leena Nikkilä toisen polven
yrittäjä
Edesmennyt isäni Seppo Ahonen perusti firman vuonna 1982. Nyt jatkamme isän elämäntyötä hänen viitoittamallaan tiellä yhdessä veljeni Matti Ahosen
kanssa. Veljeni on Keiteleen tehtaan tehtaanjohtaja ja minä työskentelen täällä
Porvoon päässä. Toimitusjohtajana on
Kimmo Norojärvi.
Muottipukit laudoitusta vailla.
Valettu ja pukit poistettu.
YRITYSMAAILMA 21
Asuminen ja liikenne yksiin
käsiin talouskasvun tueksi
Asunto- ja liikennepolitiikkaa tulee ohjata yhdensuuntaisesti ja pitkäjänteisesti. Molempien lähtökohtana on oltava ensisijaisesti työmarkkinoiden toimivuuden ja talouskasvun edistäminen.
Asuntotarjonnan lisääminen kasvukeskuksissa, oikein kohdistetut panostukset liikenneverkkoon
sekä rakennetun ympäristön hallinnon tehostaminen ovat Rakennusteollisuuden eväitä hallitusohjelmaan.
Asuntopula ja asumisen kalleus estävät
ihmisiä muuttamasta työn perässä Helsingin
seudulle ja muihin kasvukeskuksiin. Merkittävin syy riittämättömään asuntotuotantoon sekä korkeaan hinta- ja vuokratasoon
on niukka tonttitarjonta.
-Tulevan hallituksen on tehtävä kaikki
mikä on sen vaikutusvallassa kaavoituksen
nopeuttamiseksi ja asuntorakentamisen lisäämiseksi. Esimerkiksi aiheettomien valitusten karsiminen sekä määräaikojen asettaminen kaavaprosesseille ja valitusten käsittelylle pistäisivät vauhtia rattaisiin, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo
Pipatti sanoo.
Asumisen ja liikennehankkeiden suunnittelussa on kyettävä vastaamaan muuttuviin
tarpeisiin. Liikenneverkkoa on kehitettävä
siten, että se parantaa elinkeinoelämän toi-
mintaedellytyksiä ja tukee talouskasvua tulevaisuudessa. Toimiva infra pienentää sekä
kuljetusten että työvoiman liikkumisen kustannuksia. Lisäksi infrainvestoinnit tarjoavat
töitä ja lisäävät taloudellista toimeliaisuutta
jo lyhyelläkin aikavälillä.
-Rakennettu ympäristö vaikuttaa suuresti Suomen kilpailukykyyn sekä ihmisten
hyvinvointiin ja toimeentuloon. Sen osuus
kansallisvarallisuudestamme on peräti kolme neljäsosaa. Siksi rakennuksistamme ja
väylistämme on pidettävä huolta ja niihin
kannattaa investoida, Tarmo Pipatti toteaa.
Tällä hetkellä kallisarvoinen kokonaisuus
ei ole kenenkään käsissä. Rakennusteollisuus
RT ehdottaa rakennetun ympäristön hallinnon kokoamista samaan ministeriöön.
-Yhdyskuntarakentamisen kokonaisvaltainen ohjaus on välttämätöntä, jotta voidaan
sovittaa yhteen maankäytön, asumisen ja liikenteen vaatimukset. Myös lupaprosesseja
on sujuvoitettava ja sääntelyä järkeistettävä,
jotta yritykset kykenevät käynnistämään investointeja ja tarjoamaan työpaikkoja, Pipatti esittää.
Kuluvalta vaalikaudelta Pipatti nostaa onnistuneeksi esimerkiksi harmaan talouden
torjunnan rakennusalalla.
-Hallitusohjelmaan sisältyneet lainsäädäntömuutokset on viety määrätietoisesti
läpi yhteistyössä toimialan kanssa. Samanlaista päättäväisyyttä ja rohkeita ratkaisuja
tarvitaan nyt kasvun edellytysten luomiseksi.
Rakennusteollisuus RT julkisti hallitusohjelmatavoitteensa 29. tammikuuta Asuntomarkkinat-seminaarin vaalipaneelin yhteydessä.
Lisätietoja
Tarmo Pipatti,
toimitusjohtaja,
puh. 040 506 5021
Merja Vuoripuro,
johtaja
(viestintä ja suhdanteet),
puh. 040 587 2642
R
akennusteollisuus
RT ry on rakennusalan elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Rakennustuoteteollisuus, Infra, Pinta ja
LVI-tekninen urakointi.
Kattopaketit
suoraan
tehtaalta
• Konesaumarivit
• Lukkosaumarivit
• Tiilikuvioprofiili
• Katto ja seinäprofiilit
• Sadevesijärjestelmät
• Listat
• Kattoturvat
• Tarvikkeet
takuuteräs
Teräspalvelukeskus
Ilveskaari 19
01900 Nurmijärvi
Puh. 010 843 3100
Fax 010 843 3101
www.janla.fi
Rakennusteollisuus
RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti.
22 YRITYSMAAILMA
Teksti: Eero Lahtinen
Kuva: Risto Inkeroinen
Kuvitus: Lassi Kaikkonen
Kattohuollon merkitys kiinteistölle!
S
Eero Lahtinern
ateen, lumen, myrskyjen ja
sulamisvesien vaikutukset
kohdistuvat muita julkisivuja enemmän juuri vesikattorakenteisiin. Jotta vesikatto, sadevesijärjestelmä ja varusteet toimisivat varmasti ja turvallisesti
suunnitellulla tavalla, ne tarvitsevat säännöllisen seurannan ja
huollon. Vesikaton toimimattomuus johtuu useimmiten puutteellisesta huollosta tai jopa
huoltotoimien laiminlyönnistä
kokonaan.
Miksi vesikaton huolto
usein unohtuu?
Yleinen virheellinen oletus
on, ettei katolle tarvitse tehdä
mitään. Näin ajatellaan usein
Tärkein suoja ulkoapäin kiinteistöä rasittavalle kuormitukselle on vesikatto. Kokemuksemme mukaan vesikaton toimimattomuus johtuu useimmiten puutteellisesta huollosta.
silloin, kun rakenteet ovat uusia tai vasta peruskorjattuja. Tyypillisesti katselemme kiinteistöämme ulkoapäin pihalta. Korkealla ja poissa silmistä oleva katto usein unohtuu silloinkin, kun
suunnittelemme muita kiinteistön huoltotoimia.
Käytännön huoltotoimenpiteitä ei voi tehdä etätyönä, vaan
kohteessa on käytävä paikan
päällä. Kiinteistöt ovat usein
korkeita, katot jyrkkiä ja olosuhteiltaan vaikeita. Tottumattomalle toimijalle tilanne on haastava
ja usein mahdoton. Turvallinen
työskentely edellyttää, että vesikaton turvavarusteet ovat määräysten mukaiset. Samoin henkilökohtaisten turvavarusteiden
on oltava kunnossa ja niiden oi-
kea käyttö on hallittava. Myös
kyseisiin olosuhteisiin ja töihin
sopivien vakuutusten on oltava
kunnossa.
Kuten kaikki muutkin kiinteistön huoltotoimet, myös vesikaton huoltaminen vaatii ammatillista erikoisosaamista. Voidakseen tehdä havainnot ja oikeat johtopäätökset huoltohenkilön
on hallittava rakenteiden toiminta erilaisissa luonnon olosuhteissa ja lisäksi tunnettava eri materiaalien ominaisuudet.
Kuinka usein vesikatto
on tarpeen huoltaa?
Katon vaatima tarkastus- ja
huoltotiheys riippuu kiinteistöstä, sen korkeudesta ja sijaintipaikasta. Jos kiinteistö sijaitsee
Kuka kävi viimeksi katolla?
Reikä katolla? Korjaamme.
Kattohuolto tuo säästöä!
Jätä arvailut muille ja hyödynnä
todellinen tilannetieto katosta.
Katon täsmäkorjaukset ja kiinteistön
koko katon kattoremontit meiltä.
Ennakoiva kattohuolto on paras
tapa säästää kattokuluissa.
Soita ja tilaa
nyt katollesi
asiantuntija:
Tutustu!
KATSO MYÖS
WWW-SIVUMME
KATTOTUTKA.FI
010 680 4010
Puhelut kiinteästä verkosta 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min.
paikassa, missä ei ole roskaavaa
puustoa, saattaa toiminnan varmistamiseksi riittää perushuoltokäynti kerran vuodessa. Lisäksi
varmistus esimerkiksi myrskyn
jälkeen on paikallaan.
Yleisin huoltokäyntitarve on
sekä syksyllä että keväällä. Jos
kiinteistö on tiiviisti puiden läheisyydessä, katolle putoaa jatkuvasti lehtiä ja kariketta. Tällöin sadevesijärjestelmä on puhdistettava useita kertoja vuodessa. Syksyisin vettä sataa yleensä
runsaasti, jolloin puhdistamattomat kourut tulvivat seinärakenteisiin ja tasakatoille syntyy tukkeutuneiden kaivojen aiheuttamia altaita.
Huolto kattotyypin ja
materiaalin mukaan
Katot voidaan luokitella karkeasti tyypillisimpien materiaalien mukaan tiili-, bitumikermija peltikattoihin, joista jokaisesta löytyy runsaasti variaatioita.
Kunkin kattotyypin huollontarve
on erilainen.
Kun katosta huolehditaan
vuosittain säännöllisesti ja sitä
korjataan tarvittaessa, rakenteet
toimivat suunnitellulla tavalla
turvallisesti. Tärkein käytännön
huoltotoimi on sulan aikaan puhtaanapito sekä talvisin kuormittavan ja vaaraa aiheuttavan lumen sekä jään poisto. Tiilikatolla
huollon tarvetta lisää mahdollisen sammalkasvuston muodostuminen. Se on ylimääräinen rasite pinnoitteelle, ja siksi se on
syytä poistaa tarvittaessa.
Bitumikermikatot ovat suhteellisen huoltovapaita, mutta
nekin vaativat seurantaa ja tietoa katon elinkaaren eri vaiheiden edellyttämistä huoltotoimista. Alussa riittää usein puhtaanapito, mutta katon ikääntyessä
on kiinnitettävä huomiota läpivientien tiiviyteen ja muun muassa bitumin haihtumisesta aiheutuviin vuotoriskeihin ja virheisiin.
Peltikattojen puhtaanapidon
lisäksi on huolehdittava, että niiden maalipinnoite on ehjä ja ettei
katto pääse ruostumaan. Ruostumista ei saa tapahtua laisinkaan,
vaan asiaan on reagoitava heti,
kun ensimmäiset viitteet ovat
näkyvissä.
Erityishuomiota
vaativa kohdat
Eri kattomateriaaleilla ja
-tyypeillä on jokaisella monia
erityishuomiota vaativia rakenteita ja kohtia. Nämä ovat usein
myös ongelmakohtia, joissa
ikääntymisen vaikutukset ensimmäisenä näkyvät. Niiden
havaitsemiseen ammattilaisen
silmä on harjaantunut. Tällaisia ovat esimerkiksi läpiviennit
ja niiden juuret, erilaiset kulmaukset ja kohdat, joissa kattotaso
muuttuu, harjarakenteet, räystäät
ja jiirit.
Oman katon silmämääräinen
tarkastelu on tärkeää. Esimerkiksi maalatun peltikaton pinnan »
kuntoon on syytä kiinnittää huomiota. Jos maali hilseilee ja sinkitty pelti alkaa näkyä, on syytä reagoida. Maalipinta on sinkityksen suoja, ja sen pitää olla
ehjä, sillä sinkitys korroosion
suojana ei yksin riitä. Bitumikermikatoilla on erityisesti otettava huomioon saumojen tiiviys.
Irronneita saumoja, poimuja tai
pusseja ei saa näkyä, vaan pinnan on oltava sileä ja siisti. Rypyt tai muut epätasaisuudet ovat
merkkejä lähestyvistä ongelmista, jotka on ajoissa syytä ottaa
huomioon.
Huoltosopimus
säästää ongelmilta
Kiinteistön hyvinvoinnille
elintärkeän vesikaton turvallisen toimintakunnon ylläpitämiseksi kannattaa solmia ammattimaisesti toimiva vesikaton huoltosopimus.
Jotta huoltotoimet ovat oikein mitoitetut ja tarkoituksenmukaiset, on syytä aluksi tehdä
huolto- ja korjauskartoitus. Kartoituksella varmistetaan erityistä
huomiota vaativat, vuotoriskin
sisältävät kohdat sekä akuutit
korjaustarpeet, jotka olisi syytä
tehdä heti. Tämän jälkeen kullekin kiinteistölle räätälöidään
huoltosopimus, jonka sisältö on
suunniteltu kiinteistön mukaan.
Sopimuksessa määritellään tarkastustiheys sekä huoltokäynteihin sisältyvät toimet.
Ylläpito- ja
seurantajärjestelmä
Toimivan kattohuollon edellytys on fyysisten toimenpiteiden ja tarkastusten lisäksi ajantasainen raportointi- ja ylläpitojärjestelmä. Kiinteistön omistajan ja ylläpidosta vastaavien on
hyvä tietää joka hetki, mitä katolle kuuluu, mihin lähitulevai-
suudessa tai myöhemmin on varauduttava. Tämä hoituu parhaiten sähköisellä raportointijärjestelmällä.
Kunkin huoltokäynnin jälkeen asiakas saa huolto-raportin, joka ”ennen ja jälkeen” -kuvineen selventää tehtyjä toimenpiteitä. Hyvä järjestelmä toimii
molempiin suuntiin, ja sillä minimoidaan unohduksesta johtuvat laiminlyönnit ja ongelmat.
Kattohuollon
tuomat hyödyt
Säännöllinen, ennakoiva kattohuolto tuo kiistatta selvää säästöä. Huollettuna katon elinkaari
on huomattavasti pidempi verrattuna ohjeelliseen kestoikään.
Esimerkiksi sinkitty ja maalattu, saumattu peltikate on huollettuna toimintakuntoinen jopa
yli sadan vuoden ikäisenä. Vastaavasti samanlainen kate huoltamattomana voi olla elinkaarensa päässä jo parin vuosikymmenen ikäisenä.
Säännöllinen huolto ennakoi vuotoriskit ja minimoi yllätykselliset korjauskustannukset.
Kun ongelmat havaitaan ajoissa, ne voidaan korjata täsmäkorjauksina, ilman että koko kate
uusitaan. Suurimmat vesikaton
vuodoista johtuvat kustannukset
aiheutuvat alapuolisten rakenteiden ja huoneistojen kosteus- ja
pintakorjauksista. Kerrostaloissa kattovuodon ongelmia on
esiintynyt useissa alapuolisissa
kerroksissa. Ennakoiva huolto
minimoi nämäkin tehokkaimmin.
Kustannusten ennakoitavuus
on tärkeää, jotta tuleviin remontteihin pystytään varautumaan
ajoissa. Paras työkalu kiinteistön
omistajille tai isännöitsijöille on
säännöllinen kattohuolto. Huoltosopimus on luotettava ja vaivaton tapa pitää vesikatto, sadevesijärjestelmät ja vesikaton turva-varusteet toimintakunnossa.
Sopimus turvaa am-mattimaisen
ylläpidon ja minimoi riskit
Kattotutka Oy
www.kattotutka.fi
0400 688191
YRITYSMAAILMA 23
Rockrobot panostaa voimakkaasti
tuotteiden innovatiiviseen suunnitteluun ja
jälkimarkkinointiin
Rakennusrobotit ovat Rockrobotin kehittämiä kallionlouhintarobotteja, jotka ovat erittäin helppokäyttöisiä. Ne on
tarkoitettu maanpäällisiin porauksiin. Rakennusrobottien
keskeinen vahvuus on kyky tehdä useat työmaan työvaiheet peräkkäin. Urakoitsija voi tehdä Rockrobotin tuotteilla merkittäviä säästöjä, koska kaikki asutuskeskusten kalliorakentamisen työvaiheet voi suorittaa yhdellä laitteella.
-Rockrobot Oy on vuonna
2013 perustettu tutkimus- ja kehitysyhtiö, joka kehittää, markkinoi ja myy teknisesti edistyneitä rakennusrobotteja kallio-,
maanrakennus- ja saneerausurakoita suorittaville yhtiöille.
Lisäksi toimialaamme kuuluu
merkistä riippumatta louhintakoneiden ja -laitteiden huolto,
Rockrobot Oy:n projektipäällikkö Jorma Kakko kertoo.
Rockrobot Oy:n pääomistaja
on tamperelainen louhinta-alan
yhtiö Normilouhinta Oy, joka on
keskittynyt kallionporaus- ja räjäytystöihin sekä kunnallistekniikan ja maanteiden rakennuslouhintoihin. Lisäksi yhtiön erikoisalana ovat vaativat asutuskeskuslouhinnat.
-Yhtiön vahvuuksia ovat kokeneet ja ammattitaitoiset avainhenkilöt, innovatiivinen ja asi-
akkaan liiketoimintaa tehostava tuote sekä laaja kumppaniverkosto. Innovatiivista tuotekehitystyötä teemme yhdessä sekä
asiakkaiden että omien työntekijöidemme kanssa, Jorma Kakko toteaa.
Stone Scorpion saanut
erinomaisen vastaanoton
-Myymme Stone Powerin
valmistamaa Stonescorpionia,
- Poravaunut
- Hydrauliset porakoneet
- Kiilakoneet
- Huolto ja varaosapalvelut kaikille merkeille
joka on perustekniikalla varustettu ja valmistettu tela-alustainen poravaunu. Scorpion on
omassa koko luokassaan ainoa
,360° pyörivä poravaunu. 6500
kg painavan poravaunun ylivoimaisia etuja ovat kompakti koko, 6 metrin ulottuvuus, ja se
pystyy yhdeltä paikalta poraamaan 140 neliöisen alueen.
- Tela-alustainen Scorpion
poravaunu soveltuu hyvin kaukolämpö ja yhdyskuntatekniikka-työmaille. Poravaunu on pienikokoinen ja se on erinomainen
ratkaisu pengerlouhintaan, pulttausporaukseen tai tarvekivenlouhintaan. Pienuutensa ja keveytensä ansiosta sitä voidaan
kuljettaa kuorma-auton vaihtolavalla, Kakko kertoo.
- Ensi vuoden alkupuolella
mallistoon on tulossa Scorpionin ”pikkuveli” Termite, joka on
kokoluokaltaan 4000 kg, Kakko
mainitsee.
-Lisäksi meidän omaa valmistusta ovat Drillcomin poravasarat. Drillcomin poravasara
on käyttökustannuksiltaan talou-
dellinen, porakalustoa säästävä
ja hyvin optimaallisesti suunniteltu, kiveen menevä vasara, Jorma Kakko selvittää.
Turvallisuutta
radio-ohjauksella
-Tiedossani ei ole montaakaan valmistajaa maailmassa,
jotka valmistavat ympäripyöriviä poravaunuja. Vaunut ovat
HBC radio-ohjattavia, näin ollen porari pystyy valitsemaan
turvallisen työskentelypaikan.
Uusissa malleissa on kaksisuuntainen HBC –radio, jossa suoraan radion näytöltä nähdään
puomin kallistuskulmia, Kakko kuvailee.
maksimoi kaivinkoneesi tehokkuus ja joustavuus
EC02 1,5-3t
Rockrobot Oy
Pihtisulunkatu 1C
33330 TAMPERE
[email protected]
+358 40 555 8816
Yritys-
maailma
© Koskee Yritysmaailma-lehden valmistamaa aineistoa
www.yritma.fi
Marktec Oy
Kotimaan myynti
Vuorikatu 23 A16
15110 LAHTI
[email protected]
+358 400 469 627
Julkaisija:
Joensuun Kustannus Oy
Yritysmaailma
Suvantokatu 20
80100 Joensuu
Email: joensuun.
[email protected]
Päätoimittaja:
Risto Käyhkö
Puh. 010 820 5700
Fax. 013 312 199
Sivunvalmistus:
Joensuun Kustannus Oy
Yritysmaailma
Email:
[email protected]
[email protected]
Tartuntakourat
EC05 3-6t
EC10 6-12t
EC15 12-16t
Pyörittimet Tilttikiinnikkeet Lajittelukourat
Tärylevyt
Oy engcon Finland AB
Suomen myyntikonttori
Puh: (06) 322 2815 • Fax: (06) 322 2905
Varaosamyynti:
Torbjörn Blomfeldt
Puh: 050 572 3008
www.engcon.fi • [email protected]
K. Kekäläinen Oy
Puh: 0400 641 786
Håkan Wiik, Puh: 050 558 0982, [email protected]
Håkan
Wiik,
Puh:
050
553
0982,
[email protected]
Jan Lång,
Puh:
050
411
2441,
[email protected]
Jan
JensLång,
Björk,Puh:
Puh 050
050 411
4412441,
7804,[email protected]
[email protected]
Toimittajat:
Eino Maironiemi
Puh. 010 820 5703
Tapani Kärkkäinen
Puh. 0400 217 587
Eini Kettunen
Puh. 010 820 5715
Toni Valha
Puh. 09 3157 7327
EC20 16-22t
Ilmoitukset:
Rauno Härkönen
Puh. 010 820 5706
Kari Koponen
Puh. 010 820 5708
Jukka Suppola
Puh. 010 820 5709
Esa Hoffrén
Puh. 010 820 5726
EC30 22-32t
Pikakiinnikkeet
Vantaan Kone ja Laite Ky
Puh: 010 836 8700 • 0400 768 202
Osoitelähde:
Posti Oy
Paino:
Suomalainen Lehtipaino Oy,
Kajaani
24 YRITYSMAAILMA
Musisoiva tenori ja moniosaaja Olli Niemitalo
välittää myös räjäytysmattoja
Olli Niemitalo on varsinainen monitoimimies. Suomalaiset tuntevat miehen ainakin
Räjäytysmatot/Prismaarendus OU:sta Tulkittuna (Kehitysyhtiö) Nimi tuntuu meistä
suomalaisista hieman oudolta, mutta se selittyy virolaisomistuksesta. ”Valmistamme räjäytyssuojamattoja ja törmäyshidasteita käytetyistä kuorma-auton renkaista.
Teemme yhteistyötä Viron Rengaskierätys ja Kuusakoski Oy:n kanssa”. Olli Niemitalo kertoi. Yritys siirtyi virolaisomistukseen viitisen vuotta sitten.
RÄJÄYTYSMATOT
TARJOUKSESSA! O
Tilauksesta erikseen
erikoismitat, rinne-,
tunneli- ja kaivosmatot
(allasvuotomatot).
Nollaverolla kuljetuksineen Etelä- Keski- ja Itä-Suomeen!
Suomen myynti: [email protected]
+358 46 552 0129
www.rajaytysmatot.eu
lli Niemitalo vastaa yrityksen myyntityöstä ja
materiaalin hankkimisesta. Materiaali kerätään yrityksen konttiautolla. Tällä hetkelläkin tällä moniosaajalla on
monta rautaa tulessa. Haastattelua pyydettäessä Niemitalo istui Viron puolella metsäkoneen
ohjaimissa kuormaamassa puuta kuljetusta varten. ”Käväisin
tuossa pari viikkoa sitten Pietarissa tunnustelemassa myös lentotoiminnan aloittamista,koska
omistamme ,myös 13 paikkaisen lentokoneen Aero commander 680FL, mikä seisoo Tarton
lähellä Ylenurmen lentokentällä. Nämä suunnitelmat ovat vasta vaiheessa”, Niemitalo totesi.
Lentotoiminnasta on kiinnostuneet, myös paikalliset suuremmat lehdet esm Äripäev.ee juttu
16,02,2015 Ja Postimies.ee
Räjäytysmattojen välityksen
Niemitalo aloitti joitakin vuosia
sitten. ”Täällä Virossa on käytettyä rengasta pilvin pimein. Meilläkin on varastossa tällä hetkellä
noin 40 000 rengasta, joten olemme vähentäneet toistaiseksi renkaitten kuljetusta ja keskittyneet
metsämateriaalin leikkaamiseen
ja kuljetukseen Renkaista teemme räjäytysmattoja. Toimitamme niitä Suomeen, Ruotsiin,
Norjaan ja Sveitsiinkin kanavat
on avattu. Virossa räjäytysmattojen käyttö on lähes nolla. Täältä ei tahdo murskattavaa löytyä.
Täällä sanotaankin, jotta kiven
löytäisi, pitäisi olla koira”, Olli
Niemitalo naurahti.
PARASTA AMMATTILAISILLE
Nyt aidot Fein-monitoimikoneet ovat uusiutuneet. MultiMaster FMM350Q:ssa on täysin
uusi runkorakenne, joka pienentää tärinä- ja äänitasoa sekä tehokkaampi 350 W moottori.
Liikepituus 2 x 1,7 astetta. MultiTalent FMT 250 Q:ssa on perinteinen runkorakenne, 250 W ja liikepituus 2 x 1,6 astetta.
Molemmissa patentoitu terien pikakiinnitys. Akkukäyttöinen MultiMaster nyt iskullisen akkuporan mukana.
FMM 350Q Top
359,- (290,- alv 0%)
Puh. 09-5499 2400
[email protected]
FMT 250Q QuickStart
229,- (185,- alv 0%)
AFMM + akkupora ASB 14
Combo 599,- (483,- alv 0%)
Hanki nyt avuksesi tehokas FEIN.
Jälleenmyyjätiedot ja esitteet www.otatuote.fi
Räjäytysmatot
Räjäytyssuojamatoissa on
kuusi vaijeririviä, joissa 16mm
tai 18mm vahva teräsvaijeri on
pujotettu jokaisen renkaan kulutuspinnan läpi kaksi kertaa, kiristetty hydraulisesti ja lukittu paikalleen vaijerilukolla. Räjäytyssuojamatoissa reilun kokoiset
nostovaijerit ovat sijoitettu maton molempiin päihin. Matoissa
on normaalisti kuusi vahvaa nostolenkkiä. Tällõin matto voidaan
ripustaa esim. Pystysuoraan kallioseinämään. Kestävät teräsvaijerit ovat nostokohdasta kaksinkertaiset, joten maton käsittely
on helppoa. Räjäytyssuojamatot
valmistetaan kierrätetyistä kuorma-auton renkaista. Räjäytysmatot ovat hyvin kestäviä ja säilyttävät muotonsa myös nostettaessa,
jolloin matto on helppo asettaa
räjäytyskentälle.
Monitoimimiehen työura
alkoi jo 14 -vuotiaana
Uraan kuuluu hirsitalojen rakentamista, huonekalujen suunnittelua, maanrakennusta, maansiirtotöitä, metsäalan työtehtäviä,
lentotoimintaa ja mainittakoon
lisäksi, että seisoihan tuo Korpilahdelta tunnettu Päivänsade
laiva Tartossa maatilani pihassa viitisen vuotta.ym.ym Ja viime aikoina myös laulaminen on
noussut merkittäväksi tekijäksi
Niemitalon elämässä. Ensimmäinen single on levytetty. Rakastan elämää singlellä on meillekin
tuttuja kappaleita kuten Rakasta elämää, Tiikerihai, Miljoona
ruusua, Hopeinen kuu, Tallinnan
valot, Tule tyttö kyytiin ja levytys jatkuu tänä kesänä edelleen.
Tenori Niemitalo:n on tarkoitus järjestää, myös konsertteja tulevan kesän aikana. Aktiivisesti
Olli Niemitalo on musisoinut viitisen vuotta. Mainittakoon tässä
samalla kotisivut www.olliniemitalo.eu
Yhteystiedot
Suomenmyynti
Maansiirto.niemitalo@
gmail.com
+358465520129 (EST, FIN)
+3725067542 (EST, FIN)
Prismaarendus OÜ
Ärireg nr: 10976392
VAT numero: EE100855265
Rello kinnistu, Päinurme küla
Järva maakond 72502
YRITYSMAAILMA 25
Uusioaines Oy:
Foamit- vaahtolasimurske monikäyttöinen,
ikuinen ja kyvyt kierrätysmateriaali
Uusioaines Oy on ainoa suomalainen lasin kierrätykseen ja kierrätyslasin puhdistukseen
keskittynyt yritys. ”Olemme olleet alalla runsaat kaksikymmentä vuotta ja kehittäneet toimintaamme aina materiaalimme loppuhyödyntämiseen. Keräämme kierrätyslasia kauppaliikkeistä, ekopisteistä ja niin edelleen.
F
orssassa sijaitsevat tuotantolaitokset työllistävät keskimäärin
60 työntekijää. ”Uusi puhdistuslaitoksemme on logistisesti erinomaisella paikalla. Puhdistuslaitoksella erotellaan kierrätyslasista metallikorkit, etiketit ja muut epäpuhtaudet.
Laitoksen konekanta pystyy myös värierottelemaan lasin. Vaahtolasitehdas,
uunineen, jauhatuksineen ja myllyineen
sijaitsevat myös tuotantoalueella. Hyödynnämme keräyslasin lähes 100 prosenttisesti”, Pekkala totesi.
Vaahtolasilla lukuisia
käyttötarkoituksia
Uusioaines Oy aloitti vaahtolasin (vaahtolasimurske) valmistuksen
vuonna 2011. Tuotantokapasiteetti on
noin 150 000 kuutiota vuodessa. Vaahtolasi on puhdistetusta kierrätyslasista valmistettu kevytkiviaines, jolla on
lukuisia käyttötarkoituksia. Vaahtolasin ominaisuuksia ovat muun muassa
rakentamisen helppous ja rakennettavuus esimerkiksi kevytsoraan verrattuna. ”Meillä valmistetaan mursketta
eri raekokoja käyttötarkoituksien mukaan. Foamit-mursketta voidaan käyttää vaikkapa tienpohjiin, piharakentamiseen, kesämökkirakentamiseen, routasuojauksiin ja niin edelleen”, Pekkala
luetteli. Vaahtolasia on käytetty Euroopassa jo pitkään ja sen hyvät ominaisuudet ovat laajalti tiedossa; se on ympäristöystävällistä, palamatonta, kevyttä
ja helppo työstää.
Hyödyntämällä samassa rakentees-
sa keveys, lämmöneristävyys ja kantavuus säästetään rakentamiskustannuksissa merkittävästi.
Materiaalin keveys on etu
myös kuljetuksissa
Foamitin keveyden ansioista pitkätkään etäisyydet eivät nosta kuljetuskustannuksia merkittävästi. Yhdellä kerralla voidaan parhaimmillaan toimittaa yli
kuusikertainen määrä vaahtolasimursketta verrattuna tavalliseen sorarekka
toimitukseen. ”Meille on tulossa uusi
rekka, jonka kuljetuskapasiteetti on 150
kuutiometriä, kun tällä hetkellä rekkoihin otetaan 25 kuutiota”, Pekkala paljasti. ”Koska Foamit on kiviainespohjainen, sen etuna on myös kesto. Se on
ikuista”. Pekkala korosti.
Suomen suurin
ruuvipaalatusprojekti
yli 6 km paalua, kuvassa 3 konetta kiertämässä
Ammattilaisen
työvaate
www.kwintetleijona.fi
Parkkihallin lattian korjaus S-Market Espoon keskus,
halli osin koko ajan käytössä.
Ruuvipaalu ORT-114,3x6,3/250 mm pituus 16-18 m,
paalut kierretään 2,5 m korkeassa
tilassa 2 m pituisina paaluina jatkot hitsaten.
Paalukuorma 140 kN (14 tonnia).
Meluton, tärinätön paalutus
ORTKIVI OY
Pajakatu 14 C, 08150 LOHJA
puh. 0400 913142
www.ortkivi.fi • www.helicalpierworld.com
26 YRITYSMAAILMA
Huoneistokohtaista kulutusmittausta
langattoman teknologian avustamana
Kamstrup tarjoaa edistyksellistä teknologiaa huoneistokohtaiseen vedenkulutuksen
mittaukseen sekä uudisrakennus- että saneerauskohteissa. Hyvänä esimerkkinä yhtiön innovatiivisesta tuotekehityksestä toimii Multical® 21 -kulutusmittari.
Tanskalainen Kamstrup A/S on kehittänyt vuodesta 1946 lähtien mittariteknologiaa veden, sähkön sekä lämpö- ja
jäähdytysnenergian kulutuksen seurantaan. Kamstrup on maailman suurin ultraäänivirtausmittareiden valmistaja. Nykyisin pääpaino yhtiön tuotekehityksessä on langattomassa kommunikoinnissa
sekä etäluennassa.
Langattomuuden
monet edut
Kamstrupin tuotevalikoimaan kuuluva Multical® 21 on elektroninen kylmän
ja lämpimän käyttöveden kulutusmittari,
joka yhdistää yhtiön osaamisen ultraääniteknologiasta, langattomasta kommunikoinnista ja etäluennasta.
Langattomilla Multical® 21 -mittareilla saavutetaan merkittäviä etuja sekä uudis- että saneerauskohteissa. Edut
nousevat esille heti mittarien asennusvaiheessa.
- Multical-mittarin asentaminen ei
vaadi kaapelointi- tai johdotustöitä. Mittarin paikka voidaan valita huoneistossa
vapaasti ja mittari voidaan asentaa mihin asentoon tahansa mittaustarkkuuden
kärsimättä. Langaton mittausteknologia
on ehdottomasti kustannustehokkain
vaihtoehto, kun rakennuksessa siirrytään saneerauksen yhteydessä huoneistokohtaiseen kulutusmittaukseen, maajohtaja Olli Torikka toteaa.
Multical® 21 -mittareiden käyttö helpottaa kiinteistön kunnossapitoa, koska mittarin diagnostisiin ominaisuuksiin
kuuluu esimerkiksi vuotohälytysominaisuus. Mittausjärjestelmään voidaan liittää myös huoneistonäytöt, joista asukkaat voivat seurata omia vedenkulutustietojaan reaaliajassa.
Etäluentamahdollisuus
nopeuttaa työtä
Multical® 21 -mittarissa on valmiina
langaton M-Bus-etäluentamahdollisuus.
Etäluenta voi olla toiminnaltaan puolitai täysautomaattinen.
Puoliautomaattinen etäluenta toimii
yksinkertaisimmillaan siten, että isännöitsijä käy keräämässä kulutustiedot
huoneistokohtaisista mittareista kannettavaan tietokoneeseen USB Meter
Reader -etälukijalla. Tiedonsiirtoa varten isännöitsijän ei tarvitse mennä sisälle
rakennukseen, vaan se onnistuu rakennuksen läheisyydessä.
Täysautomaattisessa Radiolink-etäluennassa rakennukseen sijoitetaan tiedonkeruuyksikkö, johon huoneistokohtaiset kulutustiedot välittyvät langattomasti. Isännöitsijä voi lukea huoneistokohtaiset tiedot toimistossaan nettiselaimen kautta.
-Myös lämpöenergian kulutusta mitataan yhä useammin huoneistokohtaisesti. Kamstrupilla on ultraääniteknologiaan perustuva langaton, M-Bus-etäluentamahdollisuudella varustettu vaihtoehto tähänkin tarkoitukseen, Torikka
toteaa.
Etäluentajärjestelmien ongelmattoman toiminnan varmistaa Kamstrupin
Metring Services -palvelu, joka sisältää esimerkiksi huolto-, tuki- ja koulutuspalvelut.
Kamstrup A/S
Lars Sonckin kaari 12, 02600 ESPOO
Puh. 09 251 1220 • [email protected]
www.kamstrup.fi
Huoneistokohtaisen
vedenkulutuksen
mittaus on yksinkertaista
ja helppoa
Vuonna 2012 asensimme Kamstrupin MULTICAL® 21 etäluettavat huoneistokohtaiset vesimittarit.
Mittareiden tarkkuus, asennuksen helppous, diagnostiset ominaisuudet sekä etäluennan tuomat
mahdollisuudet olivat valinnan perusteet.
Vesimittareiden etäluennan suorittaa huoltoyhtiö. Luotettava mittaus takaa asukkaille oikeudenmukaisen veden laskutuksen. Huoneistokohtaisen vedenkulutuksen mittaaminen ja seuranta on
todellakin yksinkertaista ja helppoa!
Mauri Mäkinen, Hallituksen Puheenjohtaja, As Oy Espoon Reimantorni
Vieraile
kamstrup.com tai soita meille +358 9 25 11 220
Multical® 21
-kulutusmittari
YRITYSMAAILMA 27
Semkon tuotteilla
rakennukset pysyvät pystyssä
Seinäjoella jo 40 vuotta toiminut Semko Oy tunnetaan elementtirakentamisen ja kiinnitysosien valmistajana, jonka
tuotekehitystyö tuo jatkuvasti markkinoille uusia suunnittelijoiden ja rakentajien työtä helpottavia kilpailukykyisiä tuotteita. Yrityksen päätuotteet ovat betoniin valettavat tartunta- ja kiinnitysosat, betonin käsittelylaitteet ja kevyet teräsrakenteet
S
emkolla on meneillään
juhlavuosi. Yritys aloitti toimintansa vuonna
1975 nimellä Semtu Oy/
Seinäjoen tehdas. 40 toimintavuoden lisäksi Timo Saarisella tulee tänä vuonna täyteen 20
vuotta yrittäjyyttä. Vuonna 1995
Saarinen osti yrityksen liiketoiminnan, tehdas yhtiöityi ja sai
nimekseen Semko Oy:n Semtun konepaja. Vuonna 2003 nimi muuttui Semko Oy:ksi ja
nykyisin Timo Saarinen jatkaa
yrityksen hallituksen puheenjohtajana.
Hitsaava
konepaja
Semko on toimintatavaltaan
hitsaava konepaja, jolla on käytössään kolme modernia robottihitsauslinjaa sekä erilaisia
manuaalihitsaus- ja polttoleikkaus- ja levynkäsittelylaitteita sekä pintakäsittely-yksikkö.
Strategisesti Semko toimii rakennusosateollisuudessa. Yrityksen päätuotteita ovat betoniin
valettavat tartunta- ja kiinnitysosat, betonin käsittelylaitteet ja
kevyet teräsrakenteet.
”Lyhyesti sanoen: tuotteidemme avulla rakennukset
pysyvät pystyssä, seinät paikallaan, pilarit ja palkit kohdallaan”, toimitusjohtaja Mikko Yliselä määrittelee.
”Tuotteet, joilla betonielementit kiinnitetään toisiinsa,
muodostavat noin 60 prosenttia liikevaihdostamme. Niitä
toimitetaan betonielementtitehtaille ja rakennusliikkeille.
Myös Destia ja Oy VR-rata AB
ovat tärkeitä asiakkaita. Lisäksi teemme erikseen suunniteltuja tuotteita kohteisiin, joihin
vakio-osat eivät sovi ja myös
jonkin verran muuhun tuotantoomme sopivia alihankintatöitä”, Yliselä kertoo.
Semko laajentaa
vientitoimintaa
Semkossa työskentelee noin
30 henkilöä. Yrityksen liikevaihto on n. 6 miljoonaa euroa.
Viime vuosina yritys on voimakkaasti suuntautunut ulkomaiden
markkinoille ja tämä kehitys jatkuu edelleen.
”Nykyään tuotannostamme noin 45 % menee vientiin.
Eniten, n. 70 % viennistä menee Ruotsiin, mutta myös Norja ja Baltian maat ovat tärkeitä
markkina-alueita, koska näissä
maissa valmiiksi suunniteltuja,
tyyppihyväksyttyjä kiinnitysosia ei valmisteta. Viennin osuus
toiminnastamme tullee edelleen
lisääntymään, koska olemme
yhteistyössä Consolis-konsernin kanssa näiden tuotteiden
toimittamisesta lähes koko Euroopassa. Consolis on Euroopan
johtava betonielementtituotteiden valmistaja, jonka suomalainen tytäryhtiö on Parma”, Yliselä kertoo.
Tyyppihyväksyttyjä,
käyttöselosteellisia
tuotteita
Semko toimii varsin tarkasti
säädellyllä alalla eli se on Suomen rakentamis-määräyskokoelmien edellyttämä teräs- ja
kiinnitysosien valmistaja. Yritys
tekee tyyppihyväksyttyjä, käyttöselosteellisia tuotteita.
”Tartunta- ja kiinnitysosien
valmistus on tarkkaan valvottua
toimintaa”, Yliselä painottaa.
”! Meidän täytyy testata tiettyjen normien mukaan joka ainoa valmistamamme osa ja varmistaa, että ne voidaan myös jäl-
jittää. Semkon tuotanto toimii
EN 1090–1:2009 + A1:2011
mukaisesti ja jonka valmistusta ja tuotteita valvoo Inspecta
Oy ja Nordcert AB. Suomessa
Semkon vakiotuotteet eivät vielä kuulu CE-merkinnän piiriin.
Ruotsissa olemme SBS- hyväksyttyjä ja Nordcert’n valvonnassa”, Yliselä selvittää.
Tuotekehitys olennainen
osa Semkon toimintaa
”Kun normit, laskentamallit
ja standardit muuttuvat, tuotteiden käyttöselosteet ja muut tiedot on päivitettävä säännöllisesti. Se edellyttää jatkuvaa tuotekehitystyötä. Investoimme uusiin ideoihin ja tuotteisiin sekä
vanhojen tuotteiden päivittämiseen yli 100 000 euroa vuodessa”, Yliselä sanoo.
”Semkon kaikki vakiotuotteet on nyt uudelleen suunniteltu EC 2:n mukaisesti ja
saaneet varmistustodistukset.
Olemme parannelleet ja päivittäneet kaikki tuotteemme uusien
määräysten mukaisiksi. Eurocode-/CE- kehitystyön yhteydessä
Semko on suunnitellut mm. uudentyyppiset pilarikengät ja peruspultit”, Yliselä kertoo.
Kotisivut suunnittelun
apuvälineenä ja
ohjeistuksena
Mikko Yliselä sanoo, että
Semkon toimintatapa on tilaajien, suunnittelijoiden ja valmistajien kannalta joustava. Rakennuksen suunnittelija joutuu
määrittelemään rakennuksen eri
osien, kuten pilarien, palkkien,
seinien, katto- ja lattiaelementtien kiinnityskohtiin kohdistuvat veto-, puristus-, leikkaus-,
taivutus- ja kiertymävoimat ja
kuormitukset.
Yrityksen kotisivut: www.
semko.fi eivät ole pelkkä markkinoinnin väline vaan myös tekninen asiakirja, jota suunnittelijat ja myös valmistajat voivat
käyttää hyväkseen.
”Sivuillamme on tuote-esittelyt, joista suunnittelija voi valita sieltä kapasiteetiltaan sopivat osat ja todeta millaisia voimia ne siirtävät. Sen jälkeen
suunnittelija voi siirtyä nettisivuillamme 3D-tallennettuihin tuotteisiimme ja siirtää ne
omaan piirustukseensa. Osaa
ei tarvitse erikseen suunnitella.
Kun suunnitelma menee betonielementtitehtaalle, siellä tutustutaan kotisivujemme käyttöselvitysten avulla siihen, millaisilla
ehdoilla osia voidaan käyttää ja
betoniin sijoittaa. Semko tekee
näitä osia varastoon ja yrityksellä on paljon vuosisopimuksia asiakkaiden kanssa niiden
toimittamisesta”, Mikko Yliselä selvittää.
28 YRITYSMAAILMA
100% MAALÄMPÖ
SUOMESTA
DELETESTÄ PALVELUT
KIINTEISTÖILLE
HELSINKI
UUSIMAA
Rautia Malmi
Kankiraudantie 6, 00700 Helsinki
Mika Neuvonen
020 753 0500
[email protected]
Lämpöässä-myynti • Uusimaa
Robert Huberintie 2, 01510 Vantaa
Aluepäällikkö Juhani Joensuu
044 743 3729
[email protected]
• 24 h vahinkoturva ja päivystys sekä vahinkojen
jälkeinen jälleenrakentaminen
• Sisäilmatutkimukset
• Viemäripalvelut
• Julkisivu- ja kattopesut sekä
graffitinpoistot
• Purkupalvelut ja sisäpurkutyöt
• Asbesti- ja muut haitta-ainepurut
• Palokatkokartoitukset ja -asennukset
Ota yhteyttä, me poistamme ongelmasi!
www.delete.fi
YRITYSMAAILMA 29
Takkamestarit Kohonen Oy
Kiertoilmatakka soveltuu
maalämpöjärjestelmän kaveriksi
Kiertoilmatakasta on tullut myyntihitti, kun taas
varaavien takkojen kysyntä on lähes tauonnut pääkaupunkiseudulla. Syynä on lämmitysjärjestelmänä yleistynyt maalämpö ja kivitalorakentaminen, jota täydennetään usein nopeaa lämpöä tarjoilevalla kiertoilmatakalla. Laadukkainta kärkeä
kiertoilmatakkamarkkinoilla edustaa sveitsiläinen
Rüegg. Energiasyöpöstä avotakastakin saadaan tehokas lisälämmönlähde, kun se modifioidaan laadukkaalla takkasydämellä.
t o ttaa inn vatiivistä, modernia, ajat
t l näkyvyyttä sekä puhdast pal
-Varaava takka soveltuu erityisen hyvin sellaisiin kohteisiin,
joissa on puutalo ja suora sähkölämmitys. Varsinkaan pääkaupunkiseudulla ei juurikaan rakenneta suoralla sähkölämmityksellä varustettuja puutaloja
,johon varaava takka soveltuisi
erityisen hyvin, Yrittäjä Antti
Kohonen kertoo.
Kohosen mukaan pääkaupunkiseudulla rakennetaan
pääasiassa kivitaloja, joissa
lämmönlähteenä on maalämpö. Varaava takka toimii samalla tavalla, kuin kivitalossa oleva
lattialämmitys, jossa takan sijaan
lämpöä varataan betonilattiaan.
Jos kohteessa on kaksi samalla
toimintaperiaatteella toimivaa
lämmitysjärjestelmää, ne eivät
täydennä toisiaan.
-Lattialämmitys on hitaasti
lämpenevä, joka vaatii kaverikseen reaaliaikaisen lämmönlähteen. Reaaliaikainen lämmönlähde antaa lämpöä välittömästi ja täydentää lämmöntarpeessa
lattialämmityksen hitautta. Tähän tarpeeseen soveltuu erinomaisen hyvin kiertoilmatakka, joka antaa lämpöä heti. Siinä
voidaan säätää myös syntyvän
lämmön määrää. Kiertoilma takan ideana on varata lämpö koko kivitalon rakenteisiin , ei siis
ainoastaan takkaan kuten varaavatakka tekee .
,
vistä, modernia, ajattomuutta,
fantastista tulen näkyvyyttä sekä
puhdasta palotekniikkaa. Rüegg
on tunnettu sveitsiläistä tarkkuudesta ja kestävyydestä ja se ottaa täyden vastuun tuotteistaan
sekä kunnioittaa kaikessa tekemisessään asiakkaitaan ja luontoa. Näiden toteutuneiden asioiden vuoksi Rüegg tulisijatuotteet
ovat useassa Euroopan maassa
saavuttaneet erittäin arvostetun
aseman sekä luoneet tulisijamarkkinoille täysin uuden vaatimustason.
Ruegg on valinnut tuottei-
densa tukkuriksi ja maahantuojaksi Suomeen pitkään alalla vastuullisesti toimineen yrityksen Takkamestarit Kohonen
Oy:n.
-Rüegg on sveitsiläinen laatutuote ja takkapuolella se on
edelläkävijä, sillä se kehitti ensimmäisenä takkatoimittajana
hissiluukkumekanismin. Rüegg
patentoi hissiluukun ja sai tehdä
sekä kehittää tuotetta rauhassa
lähes 10 vuotta. Rüegg toi ensimmäisenä markkiniolle kolmeen suuntaan olevan hissiluukun. Tuotteet ovat alansa johtavia ja erinomaisen laadukkaita
mm. paloteknisesti, Kohonen
toteaa.
Kaikki Rüegg-takat ovat
kiertoilmatakkoja. Vaihtoehtoja toteutuksissa on todella paljon, ja tarjolla on yhteen, kahteen, kolmeen ja neljään suuntaan avautuvia hissiluukulla varustettuja sekä pyöreitä lasivaihtoehtoja.
t o ttaa inn vatiivistä, modernia, ajat
,
Cubeot l näkyvyyttäPIsekä
Classic
puhdast pal Ellipse
Laadukkaat
Rüegg-tulisijat
Rüegg tarkoittaa innovatii-
Koska haluatte vain parhaan ja laadukkaimman
teillä on tasan yksi vaihtoehto Rüegg tulisija!
t Rüegg
o tarkoittaa
ttaa inninnovatiivistä,
vatiivistä,
moder nia, ajat
modernia, ajattomuutta,
t
l näkyvyyttä sekä puhdast pal
fantastista tulen näkyvyyttä sekä puhdasta palotekniikkaa.
Cubeo
t
t
Cubeo Cubeo
PI Classic
o ttaa inn vatiivistä, moder nia, ajat
l näkyvyyttä sekä puhdast pal
Classic
PIPIClassic
Ellipse
,
E llipse
Rüegg on tunnettu sveitsiläistä tarkkuudesta ja kestävyydestä ja
Rüegg ottaat täyden
tuotteistaan
kunnioittaa
kaikessa
o ttaavastuun
inn vatiivistä,
moderjania,
ajat
,
t
l
näkyvyyttä
sekä
puhdast
pal
tekemisessään asiakkaitaan ja luontoa. Näiden toteutuneiden
asioiden vuoksi Rüegg tulisijatuotteet ovat useassa euroopan
maassa saavuttaneet erittäin arvostetun aseman sekä luoneet
tulisijamarkkinoille täysin uuden vaatimustason.
Cubeo
PI Classic
www.ruegg.fi
Maahantuonti yksinoikeudella:
Takkamestarit Kohonen Oy.
Myyntinäyttely:
Espoon Suomenojalla, Suomalaistentie 1-3.
E llipse
Kokonaistoimitukset
-Toimitamme tulisijat avaimet käteen -periaatteella. Vaikka kohteessa ei olisi hormiakaan, pystytään asiakkaalle järjestämään hormit ja tarvittavat
rakennusluvat, lisäksi kohteessa hoidetaan kaikki vaadittavat
tarkastukset. Asiakas saa kaiken
tarvitsemansa kauttamme, Kohonen lupaa.
Kohonen kertoo, että Takka-
,
E llipse
mestarit tekee tulisijojen suunnittelutyötä päivittäin. Varsinkin
kiertoilmatakat tehdään tyypillisesti kohdekohtaisesti. Asiakas
pystyy vaikuttamaan kohtalaisen vapaasti takan mittoihin ja
ulkonäköön, jonka jälkeen valitaan takan sisälle sopiva takkasydän. Takan kuori rakennetaan paikan päällä kohteessa,
jolloin takka saadaan integroitua tarkasti osaksi rakennusta.
-Meillä on myynissä useamman eri valmistajan tuotteita, mutta esimerkiksi Rüeggin
tuotteissa on seitsemän vuoden
takuu. Olemme toimineet nyt
20 vuotta, eikä meillä ole vielä
yhtään asiakasta, joka olisi kertonut, että takka pitäisi purkaa
ja tehdä uudestaan, koska se ei
toimi enää. Sanoisin että takan
käyttöikä on 25-35 vuotta, jonka
jälkeen on tehtävä päivityksiä ja
huoltoja lähinnä hormiin. Monesti tulisijojen ulkonäkövaatimuksetkin ovat jo siinä ajassa
muuttuneet aika radikaalisti, toteaa Kohonen.
Avotakasta
energiatehokkaaksi
lisälämmönlähteeksi
-Teemme jonkin verran, aika
paljonkin avotakkojen muutostöitä. Avotakoista saadaan tehtyä
hyviä lämmityslaitteita, kun sinne asennetaan jälkiasennettava
takkasydän, joka muuttaa avotakan lämmityslaitteeksi.
Avotakka hukkaa huoneiston
lämpöä kun sitä käytetään. Jos
suuaukko on vaikkapa 50 x50 cm
ja siinä polttaa kilon puuta, lähtee Kohosen mukaan huoneistosta noin 40 kuutiota ilmaa ulos,
jonka huoneiston päälämmitysjärjestelmä lämmittää. Tämä tarkoittaa sitä, että hyötysuhde menee tosi paljon miinukselle.
-Kun avotakan sisään asennetaan hyvä valurautainen takkasydän, joka liitetään liitinputkella takan nieluun ja tiivistetään
niin, että takkasydämen ottama
lämmin ilma ei pääse pakenemaan hormiin, avotakka muuttuu täydelliseksi lämmityslaitteeksi. Tehoa voidaan säätää,
mutta hyvin tyypillinen tehoalue on 4-14 kW tunnissa. Tämä päivitys pystytään tekemään
käytännössä kaikkiin avotakkoihin, ja mikäli valmis takkasydän
malli ei mahdu avotakan sisään
, voidaan takkaan teettää mittatilaussydän .
Takkamestarit Kohonen toimittaa ainoastaan laadukkaita
valurautaisia tai mittatilaussydämiä, asennettuna hinta on keskimäärin 2500 euroa, sisältäen tarvikkeet materiaalit ja asennukset. Usein kohteessa joudutaan
tekemään mm, lisämuurauksia.
-Kun avotakasta tehdään
kiertoilmatakka, se säästää lämmityskustannuksissa heti merkittäviä määriä, jolloin lämmitykseen käytettävän energiankulutuksen voi tiputtaa helposti
jopa 80 % suoran sähkön kohteissa. Teemme liukuvalumenetelmällä myös vanhojen hormien
kunnostusta. Varsinkin kohteissa, joissa uudistetaan avotakkaa,
on hormit rapautuneet ja ne on
modifioinnin yhteydessä kunnostettava.
Puuliedet lämmitykseen
ja ruoanvalmistukseen
-Puuliesi on todella hyvä tuote, koska siitä saadaan lämpöä
ja siinä voidaan valmistaa myös
ruokaa. Kun puuliedellä valmistetaan ruokaa, säästetään samalla
sähkökuluissa. Varsinkin alueilla joilla esiintyy paljon sähkökatkoksia kannattaa puuliesivaihtoehtoa harkita vakavasti,
Kohonen toteaa loppuun.
www.takkamestarit.net
30 YRITYSMAAILMA
Dakota Lavento
Rinta-Joupin Autoliike Oy
Autoliike säästää lämmityksessä
Rinta-Joupin Autoliike Oy:n Tervajoen myymälä siirtyi maalämpöön kesän aikana. Vaivaton lämmitysmuoto säästää ja investointi maksaa itsensä jo viidessä vuodessa.
R
inta-Joupin koko kiinteistömassasta vastaavalla varatoimitusjohtaja Aki Puskalla on
hymy herkässä. Tervajoen myymälässä on siirrytty kesän aikana
kevyestä polttoöljystä maalämpöön ja energiaremontti on sujunut mallikkaasti. 1980 rakennettua kiinteistöä on lämmitetty
alusta alkaen öljyllä. Nyt käytössä on maahan varastoitunut aurinkoenergia.
– Se on ekologinen ja energiatehokas ratkaisu. Hybridiautoja
myyvässä autoliikkeessä ekologinen lämmitysmuoto on myös
imagoasia, Puska huomauttaa.
Kun yritys pyrkii erottautumaan ympäristöstä huolehtimisellaan, käyttöön otetaan ensimmäisenä suhteellisen taloudellisia ja helposti käyttöön otettavia
menetelmiä. Parhaimmillaan esimerkiksi energian ja ympäristön
säästäminen vähentää myös kustannuksia. Tällaisesta win-wintilanteesta maalämmön hyödyntäminen myymäläkiinteistön lämmityksessä on hyvä esimerkki.
Rinta-Joupin Autoliikkeen
60-vuotinen tarina alkoi vuonna
1952 Toivo Rinta-Joupin myytyä Rovaniemeltä vuonna 1952
ostamansa Ford kuorma-auton.
Jo 1950-luvulla Rinta-Joupilla oli Tervajoella jo myös korjaamo ja maalaamo. Nykyisin
Rinta-Joupin Autoliike on yksi
maan suurimmista ja monipuolisimmista autokaupoista, jonka
edustamia merkkejä ovat Toyota, Skoda, BMW, Opel, Ford,
Honda,Renault, Peugeot,Seat ja
Dacia sekä matkailuautomerkkejä Carado, Hobby, Hymer,Lmc ja
Pössl. Liiketoiminta laajeni voimakkaasti 2000-luvulla ja myymälöitä on nykyisin 15:llä paikkakunnalla. Kolmea pienempää
liikettä lukuun ottamatta yritys
myös omistaa itse kiinteistönsä.
– Uutta lämmitysjärjestelmää valittaessa painoivat
taloudellisuus, ekologisuus ja vaivattomuus, Aki Puska
luettelee.
Omistajaa kiinteistöjen kunto ja
käyttökustannusten taso ymmärrettävästi kiinnostavat.
Öljykattilat vaihtoiässä
Rinta-Joupin myymälät toimivat enimmäkseen varsin uusissa kiinteistöissä. Modernit
rakennukset ovat suhteellisen
energiatehokkaita ja monet taajama-alueella kaukolämpöverkossa. Kun Tervajoen myymälää
1980-luvulla rakennettiin, kevyt
polttoöljy oli luonteva vaihtoehto. Toinen mahdollisuus olisi ollut suora sähkölämmitys.
– Noin 4500 m2:n rakennuksen lämmittämiseen on kulunut
öljyä 80-100 000 litraa vuodessa,
Puska kertoo.
Päällimmäisin syy kesällä
2014 toteutetulle energiaremontille oli kahden, alkuperäisen öljykattilan ikä. Rinta-Joupilla harkittiin myös biopolttoaineeseen
siirtymistä, mutta maalämmön
vaivattomuus voitti.
– Maalämpöjärjestelmä on
täysin vaivaton, Puska huomauttaa.
Maalämmön puolesta puhui
myös se, että järjestelmä: kaksi
Lämpöässä T120 –lämpöpumppua sekä 4000 litran tulistinvaraaja, pystyttiin asentamaan vanhaan lämpökeskukseen. Lisärakennelmia ei tarvittu.
Kiinteistön lämmitysenergiantarve on 640 000 kWh/v, josta uusilla maalämpöpumpuilla
tuotetaan 90%, 633 600 kWh/v.
Loput tarvittavasta lämmöstä, 6
400 kWh, tuotetaan sähkövastuksella. Menoveden lämpötila
on +60°C. Usein tämän tyyppisissä energiaremonteissa vanha
öljykattila jätetään rinnalle varalämmityslähteeksi, mutta tervajoella kumpikin kattila purettiin.
Näin päästiin myös eroon pihaasfaltin alla olleesta säiliöstä.
– Sen purkaminen ja poiskuljettaminen oli jo ympäristöteko
sinänsä, Puska naurahtaa.
Marraskuun loppuun mennessä sähkövastuksia ei ole vielä tarvinnut käyttää.
Lämpökaivot porattiin tontille kadun varteen ja maisemoitiin
nurmikon alle. Vanhaan lämpö-
keskukseen vievien putkivetojen
paikka näkyy vielä uutena paikka-asfalttina pihamaalla. Alun
perin suunnitelmissa oli porata
20 200 metriä syvää kaivoa.
– Ensimmäisissä päästiin kuitenkin 270:een metriin, joten kaivoja tarvittiin vain 16, Puska kertoo.
Energiakaivojen porauksesta sekä koko maalämpöjärjestelmän asennuksesta vastasi Seinäjoella toimiva Lämpö- ja Poratekniikka Oy.
Varsinainen maalämpöjärjestelmän asennus oli nopeasti toteutettu, mutta projektin kanssa
ei kesällä pidetty kiirettä.
– Rakennustahan ei tarvinnut
lämmittää ja vedenlämmitykseen
meillä oli käytössä tilapäinen ratkaisu, Puska sanoo.
–Asiakkaita tällainen energiaremontti kiinnostaa ja kaikki
toimeliaisuus kiinteistössä ja tontilla on vain hyväksi. Energiaremontti ei siis varsinaista toimintaa häirinnyt ollenkaan.
Mahdollisuutena
myös jäähdytys
Vaikka Rinta-Joupin Tervajoen myymälä ei kaikkein energiatehokkaimpia rakennuksia suurine vanhoine ikkunapintoineen
olekaan, Puskan mukaan automyymälöitä pidetään yleisesti
paljon suurempina energiasyöppöinä kuin ne ovatkaan.
– Autoliikkeessä sisälämpötilaa ei suinkaan tarvitse pitää normaalissa huonelämpötilassa, joten siinä säästetään.
Itse asiassa monissa myymälöissä suurempi ongelma onkin
liiallinen lämpö. Pimeänä marraskuisenakin päivänäkin autoliikkeen sisätiloissa on yllättävän valoisaa. Autoliikkeiden
arkkitehtuuriin erottamattomasti kuuluvat suuret ikkunapinnat
päästävät sisään valoa ja suuren
osan vuotta myös lämpöä. Mitä
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Tervajoki
Energiaremontti öljyltä maalämmölle kesällä 2014
Rakennuksen koko: 4500 m2
Järjestelmä: 2 kpl Lämpöässä T120, Ässäcontrol-ohjaus,
4000 l tulistinvaraaja etähallinta (Wlan/3G)
Energiakaivot: 16 x 270 m
Mitoituslämpötila: -29°C
Sisälämpötila: 21 °C
Tehontarve:273,3 kW
Kiinteistön lämmitysenergiantarve: 640 000 kWh/v, josta
uusilla maalämpöpumpuilla tuotetaan 90%, 633 600 kWh/v
Kokonaisurakka: Lämpö- ja Poratekniikka Oy
Laitetoimittaja: LÄMPÖÄSSÄ /
Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy, (06) 433 7200,
www.lampoassa.fi
Lämpöässä T120-lämpöpumpuista toinen toimii ns. orjana. Marraskuussa
muutaman asteen lämpötilassa se lepää.
energiatehokkaammat ikkunat
ovat, sitä suurempi ongelma on
kesäaikaisen liikalämmön torjuminen.
Rinta-Joupin Tervajoen myymälän uuden lämmitysjärjestelmän energiakaivot ja maalämpöpumppujärjestelmä olisivat mahdollistaneet myös lähes ilmaisen
vapaajäähdytyksen hyödyntämisen. Energiakaivojen kylmää
voitaisiin hyödyntää tilojen viilentämiseen kattosäteilijöiden
tai puhaltimien kautta tai käyttää hyväksi myös koneellisen ilmanvaihdon jäähdytyksessä.
Toistaiseksi automyymälän
puolella on kuitenkin selvitty
kesätkin ilman jäähdytystä ja
toimistotilojen ilmanvaihdossa
jäähdytys jo on.
– Hyvä kuitenkin, että tällainen mahdollisuus on käytettävissä, Puska huomauttaa.
–Kesät tuntuvat käyvän ko-
ko ajan kuumemmiksi, eivätkä
asiakkaat halua autoliikkeessäkään hikoilla.
Säästöä syntyy
Vaikka maalämpöön siirtyminen oli yritykselle myös imagokysymys, on toki tärkeää, että energiaremontille ja investoinnille on laskettavissa myös järkevä takaisinmaksuaika.
– Toki meidän olisi pitänyt
lämmitysjärjestelmämme uusia
joka tapauksessa. Maalämpöön
siirtymällä säästämme kuitenkin
laskennallisesti viidessä vuodessa noin 250 000 euroa, joten investointi tulee kuitattua, Puska
arvioi.
Seuraavat Rinta-Joupin mahdolliset energiaremonttikohteet
löytyvät naapurista. – Lähimmässä rakennuksessa on muuten suora sähkölämmitys, Puska sanoo.
Vanhaan lämpökeskukseen saatiin kattiloiden purkamisen
jälkeen mahtumaan
kaksi lämpöpumppua sekä 4000
litran tulistinvaraaja. Kuvassa RintaJouppi -konsernin
kiinteistöistä vastaava varatoimitusjohtaja Aki Puska.
Ekologinen lämmitysjärjestelmä on imagoasia – varsinkin hybridiautoja myyvässä liikkeessä.
Rinta-Joupin Autoliikkeen Tervajoen myymälässä siirryttiin kesällä
öljylämmityksestä maalämpöön.
Myymälätilojen sisälämpötila pidetään talvella +21:ssä asteessa.
YRITYSMAAILMA 31
Enemmän tehoa ja
vähemmän kulutusta
tehoboksilla tai ECU
ohjelmoinnilla
autoon,
kuormaTehoboksi
autoon, veneen,
alk. 299 €.
moottoripyörään,
traktoriin, jet-skiin
ECU
ohjelmointi
ym.
alk. 399 €.
[email protected]
puh. 040-721 1508
www.tiori-kuljetus.com
• Kouranosturiauto:
puut, kannot, risut, romut ym.
• Vaihtolavat: 20-40 m3
• 2-osainen, lukittava, kannellinen lava 19 m3
GSM 0400 881 806
Kappaletavarakuljetukset ja muutot
GSM 0400 937 404
• Kaupan ja elintarviketeollisuuden kuljetukset lämpösäädettävillä
täysperävaunuyhdistelmillä sekä merikonttiautolla
• Rautatuotteita varten kalustoa, joissa kylkiaukeavat sivuovet
• Kuljetukset kattavasti koko Euroopan alueella sovittuna aikana
oikeaan paikkaan
• Yksilöllinen ja laadukas palvelu
Yrittäjä Antti Airaksinen
P. 0400 570 461
Varastohotelli
Ari Poutiainen, 040 523 92
15
• Varastohotellissa hyllyja
lattiatilaa massa-, lava- ja
kappaletavaralle
Ajojärjestely
P. 0440 897 209
Kuljetusliike Antti Airaksinen Oy • Suurahontie 3, 70460 Kuopio
WWW. AJA.FI
32 YRITYSMAAILMA
Metalli ja Kone Välitys MJU Oy
tehokas metallien kierrättäjä kehittää toimintaansa
Kangasalan Kuhmalahdessa toimiva metallien
kierrätysyritys Metalli ja Kone Välitys MJU Oy
kehittää toimintaansa.
Yritys on vastikään investoinut uuteen metallien käsittelylaitteistoon. Viime keväänä yritys toi
markkinoille uudenlaisen metallien keräysastian; Vaihtokuution, joka soveltuu erityisen hyvin
pienille yrityksille ja taloyhtiöille.
”Uusi materiaalien käsittelykone otettiin käyttöön helmikuun lopulla. Laite tehostaa
toimintaamme: se on iso, pitkä ja tarkka, käsityötä tarvitaan
vähemmän kuin ennen”, toteaa
Metalli ja Kone Välitys MJU
Oy:n toimitusjohtaja Janne Uusitalo.
Metallien käsittelylaitos
Kuhmalahdessa
Metalli ja Kone Välitys MJU
Oy:llä on EU:n direktiivit täyttävä uusiomateriaalien käsittelylaitos Kuhmalahdessa. Laitoksella on monipuolinen kone
ja laitekansa: neljä materiaalien
käsittelylaitetta, kaivinkoneita,
kauhakuormaajia, kuorma-autoja, trukkeja ja muita laitteita.
Vuonna 2000 perustetussa yrityksessä työskentelee 13
ammattilaista. Vuosittain käsitellään 5000 – 6000 tonnia erilaisia materiaaleja.
”Metallinkäsittelyssä käytämme tehokkaasti hyödyksi
uusinta tekniikkaa hienoteknisempään metallin jalostukseen ja
kierrätykseen ja pystymme palvelemaan eri teollisuudenaloja,
Kuhmalahdella on myös Suomen ensimmäinen muuntajien
käsittely- ja purkulaitos.”
”Tässä työssä on tärkeää, että
yrityksen kustannusrakenne on
tehokas ja logistiikka toimii. Lavoja ei kuljetella suotta: tyhjät
lähtevät, täydet tulevat.. Olemme alalla uudenaikainen edelläkävijäyritys. Aikanaan metallien
keräystä pidettiin kolmosluokan
puuhana, meille tätä on ykkösluokan tärkeää työtä kierrätyksen edistämiseksi. Laitteet ovat
korkeatasoisia ja siistejä, turvallisuuteen kiinnitetään paljon huomiota. Henkilökohtaiset
kontaktit asiakkaisiin ovat meille tärkeitä. Meidät tavoittaa aina
ja sama ihminen hoitaa kunkin
asiakkaan asiat.”
Toimiva
vaihtolavapalvelu
Metalli ja Kone Välityksellä
on uusiometallien keräämiseen
tarkoitettu vaihtolavapalvelu
Kuormalavoja on asiakkaiden käytössä noin 100 pääasiassa eteläisessä Suomessa.
Kuljetukset hoidetaan omalla
autokalustolla.
Sopimusasiakkaiden vaihtolavojen määrä ja tyhjennysaikataulu on määritelty kustannustehokkaasti kulloisenkin materiaalivirran sekä uusiometallin
laadun mukaisesti. MJU:n tunnuksin varustetut vaihtolavat
ovat tuttu näky uusiometallia
hyödyntävien yritysten tuotantotilojen läheisyydessä.
KUPARI- JA MESSINKIKAUPPAA VUODESTA 1900
• Kuparikattonauhat
• Kuparinauhat ja -levyt
• Kupariputket
• Kuparilangat
• Happivapaat kuparitangot
• Vasaroidut ja patinoidut kuparilevyt
• Messinkinauhat ja -levyt
• Messinkiputket
• Messinkitangot ja -langat
• Messinkikulmat ja -lattatangot
• Alumiinilatat
• Tinapronssinauhat ja -levyt
• Uushopealevyt
• Punametallitangot ja -putket
• Messinkiharkot
TEOLLISTA TOIMINTAA VUODESTA 1850
KOSKENSAAREN TEHTAAN TUOTANTO-OHJELMA:
Vakionaulat
• Lanka- ja dyckertnaulat
• Huopanaulat
Lankatuotteet
• Harjateräkset 6-12 mm
• Hehkutetut langat 0,6-6 mm
• Kirkkaaksi vedetyt
langat 0,6-10 mm
• Vedetyt pyöröteräkset 2-12 mm
• Ruostumattomat harjalangat ja
-tangot
PÄÄKONTTORI JA KESKUSVARASTO:
Muonamiehentie 10
00390 HELSINKI
ALUEKONTTORI JA TEHDAS:
KOSKENSAAREN TEHDAS
41920 KINTAUS
ALUEKONTTORIT JA VARASTOT:
Vihiojantie 24
33800 TAMPERE
Juhana Herttuan puistokatu 16
20100 TURKU
e-mail: [email protected]
Erikoisnaulat
• Ankkurinaulat
• Bitumi- ja kipsilevynaulat
• Kampa- ja kierrenaulat
• Kuormalava- ja irtokonenaulat
• Kuparinaulat
• Kupariset venenaulat ja
aluslevyt
• Lastulevynaulat
• Messinkinaulat
Paineilmanaulat 21O ja 34O
Sähkösinkitystä rumpulinjalla
Puh: 09-6859 400
Fax: 09-5622 220
Puh: 014-4151 200 Fax: 014-4151 256
Puh: 03-2235 666
Puh: 02-2535 400
Fax: 03-2227 666
Fax: 02-2304 232
Vaihtokuutio on kätevä
ratkaisu taloyhtiöille ja
kiinteistöille
Metalli ja Kone Välitys on
kehittänyt taloyhtiöille, kiinteistöille ja pienille yrityksille kätevän ja edullisen pienen vaihtolavan Vaihtokuution.
Se on järkevä vaihtoehto kun
kierrätykseen laitettavaa tavaraa
on vaihtolavaa vähemmän.
Vaihtokuutio on kooltaan pieni, siis kuution kokoinen ja kätevä sijoitettava paikkaan kuin
paikkaan.
Vuokra on ainoastaan 79€ +
alv. Sisältää kaiken aina kuljetuksesta mahdollisiin jätemaksuihin. Päivävuokria ei siis ole
ja vuokra-ajan sovitaan aina asiakkaan tarpeen mukaan.
”Aloimme tarjota Vaihtokuutiota noin vuosi sitten ja asiakkaat ovat ottaneet palvelun hy-
vin myönteisesti vastaan. Kun
Vaihtokuutiota käytetään metallien keräämiseen, se ei maksa asiakkaille mitään. Meillä on
asiakkaina esimerkiksi korjaamoja, verstaita ja muita yrityksiä, joissa metallia kertyy jonkin
verran”, kertoo Janne Uusitalo
Teollisuuden
purkutöitä
”Purkutyöt ovat yrityksemme toinen erikoisala ja toimintamme kulmakivi. Meillä on ympäri Suomea kiertävä purkuryhmä, joka hoitaa erilaisia voimaja teollisuuslaitosten ja sähkölinjojen purkutöitä. Ryhmässä on
tosi ammattitaitoinen miehistö
ja erikoislaitteet. Nykyään teollisuusyritysten kone-, laiteja tilainvestoinnit perustuvat
usein olemassa olevien tilojen
uusiokäyttöön.”, kertoo Uusitalo
Purkukohteiden laajuus, purkuohjelma, miehitys ja kaluston
riittävyys määritellään aina etukäteen. Kohdemäärittelyihin sisältyvät aina myös ympäristö- ja
työturvallisuusasiat.
Metalli ja Kone Välitys toteuttaa Ikaalisissa toimivan Siporexin tehtaan purku-urakan.
Yhtiö tyhjentää tehtaan ja sen
varastot metallitavarasta. Metallit paloitellaan ja toimitetaan
uudelleen käytettäviksi. Pystyyn
jäävät vain seinät.
”Meneillään ovat myös Koskisen sahan purkutyöt. Lisäksi
olemme tehneet sähkölinjojen
purkutöitä Siurossa ja Vaasassa sekä erilaisten kiinteistöjen
purkutöitä. Purkamisesta tulee
meille romua edelleen toimitettavaksi.”
Pitkäjänteistä
kierrätystoimintaa
Janne Uusitalo toteaa, että
pitkäjänteiset ja vakiintuneet
asiakassuhteet ovat menestyksekkään kierrätystoiminnan
edellytys.
”Materiaalien hankinnassa
Saarioinen ja UPM ovat meille tärkeitä asiakkaita, samoin
vaihtolavapalvelujamme käyttävät pienemmät yritykset.
Kerätyt ja käsitellyt metallit
toimitetaan suomalaisen teollisuuden tarpeisiin. Yritys tekee
yhteistyötä useiden suomalaisten valimoiden, tukkuliikkeiden
ja Kuusakoski Oy:n kanssa, josta
on kehittynyt yksi merkittävimmistä kierrätysyrityksistä Skandinaviassa.
”Toimitamme asiakkaillemme määrämittaista tavaraa edelleen jalostettavaksi. Koko ketjun materiaalien hankinnasta käsittelyyn ja uudelleen käyttöön
saakka pitää toimia sujuvasti,
että toiminta on kannattavaa.”
Metallien kierrätys on suhdanneherkkää toimintaa. Janne
Uusitalon mukaan metallien,
varsinkin raudan hinnat ovat
ennätyksellisen alhaalla.
”Paloittelemme rautaa varastoon. Tilanne on erikoinen,
maailmanmarkkinahinnat ovat
laskeneet viime vuosina paljon.
Alalla pärjääminen edellyttää
tehokasta toimintaa. Meillä on
neljä täysperävaunua, joilla hoidamme keräystoiminnan. Kuljetukset suunnitellaan pätevästi:
viemme tyhjiä lavoja ja tuomme täysiä.”
Yhteystiedot
Metalli ja Kone Välitys MJU
Kuhmalahdentie 400
36810 Kuhmalahti
puh: 010 42060 21
fax: (03) 316 0523
e-mail: asiakaspalvelu@
metallijakonevalitys.fi
www.metallijakonevalitys.fi
kontteja.fi
Puh. 029 123 4300
YRITYSMAAILMA 33
Onni Forsell Oy
Säästä energiaa ja vältä jätettä – toimita tynnyrit uudelleenkäyttöön
Onni Forsell Oy pesee ja kunnostaa tynnyreitä ja IBC-kontteja asiakkaan ja ympäristön parhaaksi.
Alan laatujohtaja ja edelläkävijä on jo yli 30 vuoden ajan pitänyt huolta ympäristöstään. Sertifioidut
laatu- ja ympäristöjärjestelmät takaavat asiakkaille aina parhaan palvelun. Kunnostettu tynnyri voidaan käyttää uudelleen teollisuudessa 5-6 kertaa. Kun tynnyrit ja kontit toimitetaan kunnostettavaksi saadaan tuotteen ekotasoa parannettua. Tynnyreiden kunnostamisella uudelleen käyttöön toteutetaan jätelain tavoitteita. Suurin osa uusista metallitynnyreistä ja IBC-pakkauksista tulee ulkomailta.
-Asiakkaitamme ovat tyypillisesti kemian alan yritykset, jotka haluavat päästä eroon
tyhjistä käytetyistä tynnyreistä. Noudamme tuotteet ja kunnostamme ne täällä Rajamäellä,
jonka jälkeen myymme tynnyrit
eteenpäin. Myymme myös jonkin verran uusia tynnyreitä sekä IBC-kontteja, joita tuodaan
ulkomailta, kun kunnostettavat
tuotteet tulevat pelkästään kotimaasta, Britta Vuorio kertoo.
Osa kunnostettavista tuotteista kiertää takaisin samoille
yrityksille. Suurin tynnyri- ja
konttituotteiden käyttäjäkunta löytyy kemianteollisuudesta, mistä kunnostettavat tuotteetkin tulevat. Onni Forsellilla
on asiakkaidensa kanssa on erityyppisiä sopimuksia tynnyreiden ja konttien noutoihin liittyen. Käytössä on sekä säännöllistä sekä epäsäännöllistä noutomallia.
Kunnostettuja
tynnyreitä käyttämällä
säästetään ympäristöä
ja energiaa
Terästynnyrit ovat käytetyimpiä teollisuuspakkauksia
maailmassa. Kertakäyttöisinä
niistä syntyisi valtavat määrät
jätettä. Tynnyreissä usein kuljetetaan ja säilytetään syttymisherkkiä ja haitallisia kemikaaleja ja öljyjä.
Eurooppalaisten tynnyri- ja
konttipesuloiden kattojärjestö
SERRED on julkistanut tutkimuksen, jossa vertaillaan uudelleen käytettävien ja kertakäyttöisten tynnyreiden elinkaaren
aikaisia taloudellisia sekä ympäristö- ja energiankulutusvaikutuksia Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Franklin Associatesilla teetetyssä arvioinnissa verrattiin kahdeksaa
erilaista tynnyrityyppiä. Eroja
löytyi käytetyn teräksen vahvuu-
dessa, käyttökerroissa ja kansityypeissä.
-Tutkimustulosten mukaan
uudelleenkäytettävien tynnyreiden kokonaisenergiavaatimus
on huomattavasti pienempi kuin
kertakäyttöisillä. Energiansäästö
Euroopassa oli keskimäärin 63
% ja Yhdysvalloissa 67 %. Vaikka kustannusarvot esimerkiksi
polttoaineella ja romuteräksellä
saattavat tulevaisuudessa heitellä kovastikin, on selvää, että
energiansäästö kierrätettävissä
tynnyreissä säilyy. Myös kiinteää jätettä syntyy tynnyreitä
uudelleen käytettäessä noin 3-4
kertaa vähemmän, Vuorio painottaa.
Tynnyreiden mahdollisimman optimaalisella rakenteella
voidaan vaikuttaa suuresti ilmaan ja veteen karkaavien päästöjen määrään. Erilaiset hiukkaset, typpioksidi ja metaani karkaavat helpommin irtokannelli-
• Voimalaitosventtiilien
huoltopalvelut
• Varaosien korjaus ja valmistus
• Pinnoitushitsaus ja lämpökäsittely
• Varoventtiilien
Legatest -koestus
• Koneistusalihankintapalvelut
TAMPEREELLA OSASTOLLA 527
sia tynnyreitä käytettäessä.
Kertakäytettyjä tynnyreitä
murskattaessa ilmaan haihtuu
usein haitallisia aineita. Näiden
päästöjen vähentämisessä uudelleenkäytettävät tynnyrit ovat siis
oleellisesti tehokkaampia. Päästöt vesistöön ovat 30-80 % pie-
nemmät kierrätettäviä tynnyreitä
käytettäessä, riippumatta kansityypistä.
www.onniforsell.fi
TYNNYRIEN
TYNNYRIEN
KÄSITTELYLAITOS
KÄSITTELYLAITOS
Tuemme kestävän kehityksen
Tuemme
kestävän
kehityksen
elämäntapaa
käytännön
elämäntapaa
käytännön
työssä puhtaamman
työssä puhtaamman
ympäristön
ja raaka-aineiden
ympäristön
ja raaka-aineiden
säästämisen
puolesta.
säästämisen puolesta.
Onni Forsell Oy
05200
Rajamäki
Onni
Forsell Oy
Puh.
(09) 2766 980
05200 Rajamäki
Fax (09) 2903 138
Puh. (09) 2766 980
Fax (09) 2903 138
Kipinä Oy
Ammattitaitoisia työntekijöitä
useiden toimialojen
Kipinä Oy tarpeisiin
34 YRITYSMAAILMA
Puolaan. Olemme jo vieneet
Autamme työntekijöitämme
muillakin Suomessa työskenAmmattitaitoisia
työntekijöitä useiden
toimialojen
muutamia tarpeisiin
metalliteollisuustelevillä työntekijöillä.”
Henkilöstövuokrausyhtiö Kipinä Oy:n toiminta
kaikissa käytännön asioissa,
kuten asuntojen hankinnassa,
oli aluksi kaksijakoista. Merkittävämmän osan
veroilmoituksissa jne., jotta asimuodosti henkilöstövuokraus. Yritys vuokrasi
tulisivat hyvin ja kerralla hoierityisesti
puolalaisia työntekijöitä,
Henkilöstövuokrausyhtiö
Kipinäjoista
Oy:nliiketoimintaatdetuiksi”,
oli
aluksi
kaksijaLehtonen
painottaa.
vaihdollisesti ja lukumääräisesti katsottuna me”Maksamme palkan pääkoista. Merkittävämmän
osan muodosti
henkilöstövuokraus.
Yritys
tallityöntekijät
muodostivat suurimman
osuuden.
sääntöisesti suomalaisille
pankkitileille
tai ainakin sitä
Tämän
lisäksi
Kipinä Oy
auttoi suomalaisyhtiöivuokrasi
erityisesti
puolalaisia
työntekijöitä, joista
liikevaihdollisuositellaan. Vuokraamamme
den etabloitumishankkeissa Puolan suuntaan.
työntekijätmuodostivat
eivät yleensä ole
sesti ja lukumääräisesti katsottuna metallityöntekijät
kotimaassaan työttömiä, siksi
”Nykyisin
yritys on
erikois- Tämän
sytään. Rekisterissämme
heidän ammattitaitonsa
on korsuurimman
osuuden.
lisäksi KipinäonOy auttoi
suomalaisyhtunut näiden toimintojen lisäksi
tällä hetkellä useampi tuhat
keatasoista. Tälläkin hetkellä
tiöiden etabloitumishankkeissa
Puolan suuntaan.
suorarekrytointeihin
sekä ulammattimiestä.”
meillä on työntekijöitä, jotka
koistamispalveluihin ja tuottaa
työvoimaa Puolan lisäksi myös
mm. Virosta, Unkarista, Roma”Nykyisin
yritys on erikoisniasta
sekä Slovakiasta.
Toki
tunut
näiden toimintojen
lisäkvuokraamme
ja rekrytoimme
si
suorarekrytointeihin
sekä ulmyös
suomalaista työvoimaa.
koistamispalveluihin
ja tuottaa
Kipinä Oy toimii valtakunnaltyövoimaa Puolan lisäksi myös
lisesti useilla eri toimialoilla ja
mm. Virosta, Unkarista, Romaon HPL:n auktorisoima yritys”,
niasta sekä Slovakiasta. Toki
myyntijohtaja Marjaana
Lehtovuokraamme
ja rekrytoimme
nen esittelee.
myös
suomalaista työvoimaa.
”Vaikka
toiminKipinä
OyKipinä
toimii Oy:n
valtakunnaltaa onuseilla
organisoitu
uudelleen,ja
lisesti
eri toimialoilla
toimintamme
kulmakivenä
on
HPL:n auktorisoima
yritys”,
myyntijohtaja
Marjaana
Lehtotoimii edelleenkin
oma yhtiömnen
esittelee. joka hoitaa rekryme Puolassa,
”Vaikka
Kipinä Oy:n
toimintointia
paikallisesti.
Toimisto
taa
on organisoitu
uudelleen,
työllistää
tällä hetkellä
viisi
toimintamme
toihenkilöä, jotkakulmakivenä
pitävät aktiivimii
edelleenkin
oma
yhtiömme
sesti yllä työntekijärekisteriä.
Puolassa, joka hoitaa rekrytoinPuolasta haetaan täsmähakuna
tia paikallisesti. Toimisto työltyöntekijöitä,
joita viisi
meiltä
kylistää
tällä hetkellä
henkilöä, jotka pitävät aktiivisesti yllä työntekijärekisteriä. Puolasta
haetaan täsmähakuna työntekijöitä, joita meiltä kysytään. Rekisterissämme on tällä hetkellä
useampi tuhat ammattimiestä.”
Jos Kipinän mallia verrataan
perinteiseen henkilöstönvuokrausyhtiöön, erona on se, että
Jos Kipinän
mallia
verrataan
Kipinä
toimittaa
työntekijöitä
perinteiseen henkilöstönvuokpääsääntöisesti
pienille paikrausyhtiöön,Monet
eronasuomalaiset
on se, että
kakunnille.
Kipinä
toimittaa
työntekijöitä
eivät
suostu
lähtemään
keikkapääsääntöisesti pienille paikhommiin pienille paikkakunnilkakunnille. Monet suomalaiset
le,
ainakaan
aikaa,
eivät
suostu pidemmäksi
lähtemään keikkamikä
on pienille
Lehtosen
mukaan
hommiin
paikkakunniltäysin
ymmärrettävää.
le, ainakaan
pidemmäksi aikaa,
mikä on Lehtosen mukaan täysin
Työntekijöitä
pienemymmärrettävää.
mille paikkakunnille
Työntekijöitä
”Kun ulkomaalainen henpienemmille
kilö
tulee Suomeen töihin,
paikkakunnille
hänelle
on aivan sama, mille
”Kun ulkomaalainen
henkipaikkakunnalle
hän muuttaa.
lö
tulee
Suomeen
töihin,
hänelPystymme näin ollen palvelele
on
aivan
sama,
mille
paikkamaan todella hyvin pk-sektorin
kunnalle hän muuttaa. Pystymyrittäjiä juuri pienemmillä paikme näin ollen palvelemaan tokakunnilla”,
Lehtonen yrittäjiä
lupaa.
della hyvin pk-sektorin
juuri pienemmillä paikkakunnilla”, Lehtonen lupaa. Autamme
työntekijöitämme kaikissa käytännön asioissa, kuten asuntojen
hankinnassa, veroilmoituksissa
jne., jotta asiat tulisivat hyvin ja
ovat jo toista vuotta samalla
työpaikalla ja jatkavat siellä
edelleen eli työsuhteet ovat
kerralla
hoidetuiksi”,
Lehtonen
olleet
kohtalaisen
pitkiä.
Meillä
painottaa.
ei
ole lainkaan viikon tai muu”Maksamme
palkan pääsääntaman
päivän työjaksoja,
vaan
töisesti
suomalaisille
pankkitine kestävät pääosin kuukausia.”
leille tai ainakin sitä suositellaan.
Vuokraamamme työntekijät eiTES:in
mukainen
vät yleensä
ole kotimaassaan
palkkaus
työttömiä, siksi heidän ammatTyöntekijöille
maksetaan
titaitonsa
on korkeatasoista.
TälTES:in
mukaista
palkkaa,
iltaläkin hetkellä
meillä
on työntekija
yölisineen.
ole
jöitä,
jotka ovatKysymys
jo toista ei
vuotta
siis
halvalla
rahalla ja
saatavista
samalla
työpaikalla
jatkavat
siellä edelleen eli
työsuhteet
ovat
työntekijöistä
vaan
tehokkaisolleet
kohtalaisen pitkiä.
Meillä
ta
työtunneista.
Työntekijät
ei ole
lainkaan viikon
tai muuon
vakuutettu
suomalaisessa
taman päivän työjaksoja,
vakuutusyhtiössä
ja heillevaan
on
ne kestävätsuomalainen
pääosin kuukausia.”
järjestetty
työterveyshuolto.
TES:in mukainen
”Heillä on samat oikeudet
palkkaus
ja velvollisuudet
meillä
Työntekijöillekuin
maksetaan
TES:in mukaista palkkaa, iltaja yölisineen. Kysymys ei ole siis
halvalla rahalla saatavista työntekijöistä vaan tehokkaista työtunneista. Työntekijät on vakuutettu suomalaisessa vakuutusyh-
Kipinä Oy:n palveluksessa
on
tulkki,
jokaonpuhuu
suomea,
tiössä
ja heille
järjestetty
suomalainen
puolaa
ja työterveyshuolto.
englantia, joten eri”Heillä
on samat oikeudet
laisten
työohjeiden
kääntämi-ja
velvollisuudet
meillä
muilnen
onnistuu, kuin
samoin
paikan
lakin
Suomessa
työskentelevillä
päällä tapahtuva tulkkaaminen
työntekijöillä.”
ja
työhön opastaminen. Kipinä
Kipinä Oy:n palveluksessa
Oy pystyy myös järjestämään
on tulkki, joka puhuu suomea,
puolankielisen koulutuksen,
puolaa ja englantia, joten erilaisjotta
työntekijöiden
on mahten työohjeiden
kääntäminen
ondollista
saada paikan
mm. työturvalnistuu, samoin
päällä talisuus-,
tulityö- ja hätäensipahtuva tulkkaaminen
ja työhön
apukoulutus
kortit.OyLisäksi
opastaminen.ja
Kipinä
pystyy
yrityksellä
on käytössään
unkamyös järjestämään
puolankielisen koulutuksen,
työntekirinja vironkielenjotta
tulkit.
jöiden
on mahdollista
saada
mm.
”Kymmeniä
Kipinä
Oy:n
työturvallisuus-,
hätätyöntekijöitä
on tulityösiirtynytjaasiaensiapukoulutus javakinaisiksi
kortit. Lisäkkasyrityksiimme
si
yrityksellä
on
käytössään
untyöntekijöiksi.
karinja
vironkielen
tulkit.
Kipinän avustamana tapah”Kymmeniä Kipinä Oy:n
tuu näin ollen myös työperäistyöntekijöitä on siirtynyt asiatä
maahanmuuttoa.
Olemme
kasyrityksiimme
vakinaisiksi
tehneet
suoraakin rekrytointia,
työntekijöiksi.
mutta
pääosin
työntekijättapahovat
Kipinän
avustamana
menneet
aluksi
vuoktuu näin yrityksiin
ollen myös
työperäisratyövoimana.”
tä maahanmuuttoa. Olemme
tehneet suoraakin rekrytointia,
mutta pääosin työntekijät ovat
Etabloitumismenneet yrityksiin aluksi vuokpalveluita
ratyövoimana.”
Puolaan
”Meillä on Puolassa oma
yhtiö, osaavaa ja korkeasti kouEtabloitumispalveluita
lutettua työvoimaa, jonka puitPuolaan
teissa tarjoamme suomalaisille
”Meillä on Puolassa oma yhyhtiöille
etabloitumispalveluita
tiö, osaavaa
ja korkeasti koulu-
yrityksiä sinne. Perustamme
asiakkaan
puolesta jonka
paikallisen
tettua työvoimaa,
puitteissa tarjoamme
suomalaisille
yhtiön
ja rekrytoimme
sieltä
yhtiöille etabloitumispalveluityövoimaa
suoraan, tai vuokta Puolaan. Olemme
jo vieneet
ratyövoimaväylää
hyväksikäytmuutamia
metalliteollisuusyritäen. Kun pätevyys on saatu
tyksiä sinne.onPerustamme
todistettua,
työntekijät asiakvoitu
kaan puolesta paikallisen yhtiottaa omille kirjoille”, kuvailee
ön ja rekrytoimme sieltä työvoitoimitusjohtaja Juha Kivimäki.
maa suoraan, tai vuokratyövoiToisille hyväksikäyttäen.
yrityksille Puolasta
maväylää
Kun
on
haettu on
alihankkijoita.
Tarjotpätevyys
saatu todistettua,
on
tavien
etabloitumispalveluiden
työntekijät
voitu ottaa omille kirkirjo
onkuvailee
siis kohtalaisen
laaja.
joille”,
toimitusjohtaja
Miksi
sitten siirtää yritystoiJuha Kivimäki.
ToisillePuolaan?
yrityksille Puolasta
mintansa
on”Puolassa
haettu alihankkijoita.
Tarjoton saatavilla
tavien etabloitumispalveluiden
ammattitaitoista
työvoimaa
kirjo
kohtalaisen laaja.
ja
se on
on siis
kustannustehokasta,
Miksi
sitten
siirtää yritystoimutta yksi merkittävä
tekijä
mintansa
Puolaan?
on Puolan keskeinen sijainti.
”Puolassa on saatavilla amKeskeinen sijainti vaikuttaa
mattitaitoista työvoimaa ja se on
olennaisesti
kuljetuskustankustannustehokasta,
mutta yksi
nuksiin.
Puolan
merkittävä
tekijä rajanaapurina
on Puolan keson
Saksa,
joten
kuljetuksissa
keinen
sijainti.
Keskeinen
sijainon
monia olennaisesti
eri vaihtoehtoja,
ti vaikuttaa
kuljetusverrattuna
vaikkapa
siihen,
että
kustannuksiin.
Puolan
rajanaatuotteita
kuljettamaan
purina onlähdetään
Saksa, joten
kuljetuksissa on monia
Suomesta
käsin.eri vaihtoehtoja,
verrattuna
vaikkapa
siihen,
että
Jos asiakkaat
ovat
Keskituotteita
lähdetään
kuljettamaan
Euroopassa, tai jos alihankkijat
Suomesta
käsin.
ja
tavarantoimittajat
ovat siellä,
Jos
asiakkaat
Keskimiksi tällaisessa ovat
tilanteessa
Euroopassa, tai jos alihankkijat
kannattaa Suomessa edes toija tavarantoimittajat ovat siellä,
mia?”
miksi tällaisessa tilanteessa kanPuolassa
yhteisövero
on Kinattaa
Suomessa
edes toimia?”
vimäen mukaan 19 %. Puola on
poliittisesti vakaa maa ja siellä
on 38 miljoonaa ihmistä, joiden
palkkakehitys
on huomattavasti
Puolassa yhteisövero
on Kivimäen mukaan
19 %. Puola
on
Suomea
maltillisempaa.
Samalpoliittisesti
vakaa
ja siellä
la
työntekijät
ovatmaa
korkeasti
on 38 miljoonaa ihmistä, joiden
koulutettuja.
palkkakehitys
on huomattavasti
”Puola on omaa
vahvat juuret
Suomea maltillisempaa.Siellä
Samalla
metalliteollisuudessa.
on
työntekijät ovat korkeasti koutodella monipuolista teollisuutlutettuja.
ta, kuten auto-, lentokone- ja
”Puola on omaa vahvat juuavaruusteollisuutta,
joskin
ne
ret metalliteollisuudessa.
Siellä
ovat
Saksasta,
Ranskasta
ja
on todella
monipuolista
teolliItaliasta
tulleita
isojalentokoneyhtiöitä.
suutta, kuten
auto-,
Puola
tarjoaa erilaisia joskin
ammatja avaruusteollisuutta,
ne
tiryhmiä
ja ammattitaitoa
on
ovat Saksasta,
Ranskasta ja Italiasta tulleita isoja yhtiöitä. Puola
valtavasti.
tarjoaa
erilaisia
Itse olen
ollutammattiryhmiä
Puolassa eri
ja ammattitaitoa
valtavasti.
yhteyksissä
jo 15on
vuoden
ajan,
Itse olen ollut Puolassa on
eri
ja henkilöstövuokraustakin
yhteyksissä
jo
15
vuoden
ajan,
tehty jo useamman vuodenja
henkilöstövuokraustakin
on tehajan”,
toteaa Juha Kivimäki
ty jo useamman vuoden ajan”,
loppuun.
toteaa Juha Kivimäki loppuun.
www.kipina.net
www.kipina.net
Kotkan Konepaja Oy
• Prosessiteollisuuden laitevalmistus
• PED -painelaitteiden valmistus
• Valkometallilaakerivalut
• Teräsrakennetyöt ja koneistukset
• Erikoismetallivalmisteet
- Titaani
- SMO- ja Duplex-teräkset
• Asennukset
• 3D –suunnittelu
Kotkan Konepaja Oy
Kotolahdentie 3
48310 KOTKA
Marjaana Lehtonen 044 740 8317 [email protected]
Dominika Plinska-Narloch p. 040 168 9555 [email protected]
Vaihde: 010 234 6580
Faksi: 010 234 6599
etunimi.sukunimi(at)kotkankonepaja.fi
www.kotkankonepaja.fi
25 vuotta suomalaista piirilevyosaamista
Marjaana Lehtonen 044 740 8317 [email protected]
Dominika Plinska-Narloch p. 040 168 9555 [email protected]
Piirilevyt 1 ± 16 kerrosta ± Protosarjat - Massasarjat
Nopeat toimitukset ± Lämmonhallinta- ja alumiinilevyt
Kymijärvenkatu 4
15300 LAHTI
Puh 03-882 560
Fax 03-882 5610
[email protected]
www.elprintta.fi
YRITYSMAAILMA 35
Oy SteelPro Ltd.
Uusi kotimainen porrasjärjestelmä
Rakennusliikkeille suunniteltu helposti kasattava porraskokonaisuus.
-Porrasjärjestelmämme on alumiinirunkoinen, jonka kaikki osat ovat alumiinia. Kappaleet tehdään pursottamalla ja tehtaalla tehtyjen työstöjen jälkeen
osat pultataan kiinni toisiinsa. Mitään hitsattavaa tai hiottavaa ei ole, joka näkyy lopputuloksessa ja työn laadussa, myyntijohtaja Antti Rahikka esittelee.
Portaassa on Rahikan mukaan aina pystytolpaton täyslasikaide, jonka kiinnitystekniikka on integroitu portaanreisipalkkeihin.
-Portaiden askelmat ovat kuppimaisen muotoisia alumiiniprofiileja, joihin voidaan asentaa samaa lattiamateriaalia mitä muuallakin kohteessa on
käytetty. Portaan askelmat täytetään aina MDF levyllä pinnoitteen paksuus huomioiden ja lopputuloksena käytettävä parketti, laatta tai laminaatti istuu
siististi profiilissa, eikä muita listoituksia tarvita.
Porras- ja askelmarungot voidaan pulverimaalata mihin tahansa RAL-sävyyn, jolloin saavutettu lopputulos on erittäin korkeatasoinen ja verrattavissa
kalustetyön tasoon.
36 YRITYSMAAILMA
Konetehdas K & K Oy
Monipuolista koneistusosaamista
kolmannessa sukupolvessa vuodesta 1946
Konetehdas K&K Oy palvelee asiakkaitaan monipuolisella koneistusosaamisella,
jossa toiminnan ytimen muodostavat yksittäiskappaleiden ja piensarjojen valmistus,
mutta palvelu käsittää laajimmillaan kaiken, osien valmistuksesta kokoonpanoon.
Tänä päivänä perheyrityksessä toimii jo
kolmas Karaslahden sukupolvi.
- Kone- ja laitekantamme on
mitoitettu kappaleille aina kahteen metriin saakka. Sorvaus- ja
jyrsintäpalveluitamme täydentävät taso- ja pyöröhiomakoneet,
joiden lisäksi olemme liittäneet
palveluvalikoimaamme myös
lankasahauksen. Olemme kehittäneet lankasahaustoimintaamme, jonka puitteissa teemme erilaisia muotopistimiä ja tyynyjä
asiakkaille, toimitusjohtaja Kari
Karaslahti kertoo.
Perinteisen lastuavan työstön
rinnalla Konetehdas K & K tarjoaa myös lukuisia lisäarvopalveluita, kuten suunnittelua, kokoonpanoa ja kykyä ratkaista
• robottisoluyksiköitä nyt kaksi
jauslaitteisiin. Olemme kehittäneet ja patentoineet kauko-ohjauslaitteiden pikalukitusmenetelmän. Pikalukitusjärjestelmämme mahdollistaa sen, että se
saadaan irrotettua ja kiinnitettyä
vain yhden käden sormilla, Karaslahti kuvailee innovaatiota.
Yhtiö on panostanut myös
työstöohjelmien vaivattomaan
siirtoon asiakkaalta työstökoneille. Erilaisilla piirustusohjelmilla tehdyt geometriatiedot voidaan siirtää koneille sähköisessä
muodossa, jonka jälkeen yhtiön
käytössä oleva MasterCam-ohjelmisto muuntaa asiakkaan geometriatiedon työstöohjelmaksi.
eteen tulevia pulmia.
-Asiakkaan tarpeesta lähtevät
kokonaisten koneiden ja koneenosien valmistus muodostaa tärkeän ja kasvavan osa toimintaamme.
Laatu - Toimitusvarmuus
- Nopeus ja joustavuus Kustannustehokkuus
-Korjauspajaliiketoimintamme on vahvaa, jonka puitteissa
tarjoamme monipuolista koneistusosaamista saman katon alta.
Varsinkin kesäaikana, kun erilaiset huoltofirmat ovat yritysten seisokkien aikaan korjaamassa asiakkaiden laitteistoja,
”CNC-pyöröhiomakoneen vieressä oleva robottisolu on vaivattomasti siirrettävissä muiden työstökoneiden viereen.”
tarvitaan nopea palvelukonepaja. Meiltä saa lähes kaikki koneistukset monipuolisesti ja nopeasti saman katon alta, Karaslahti lupaa.
Terien teroituspalvelut
Yhtiö tarjoaa monipuolisesti
terien teroituspalveluita, käsittäen erilaiset pituus- ja arkkileikkureiden terät, joita käytetään
mm. kirjapainoteollisuudessa
sekä ohutlevyjä käsittelevissä
yksiköissä.
Metsä- ja puunjalostusteollisuuden tarpeisiin teroitetaan erilaisia hakettimen teriä.
-Näihin on kehitetty monipuolisia kiinnittimiä, joilla terä
saadaan kiinni koneeseen näppärästi ja päästään näin nopeammin itse teroitusvaiheeseen,
toteaa Karaslahti.
Kokoonpanoa kaikilla
mausteilla
-Meillä koneistetaan, korjataan vanhoja ja uusia osia, lisäksi uusista osista voidaan koota
valmiita osakokonaisuuksia erilaisiin tuote- ja valmistuslinjastoihin. Kokoonpanon puolella
meillä on lähinnä koneenrakennukseen liittyvää osaamista. Koneenrakennukseen liittyy ensin
osien valmistus, sen jälkeen erilaisten tarvikkeiden hankinta ja
täällä paikan päällä kokoonpaneminen.
Konetehdas K & K saa asennettua myös asiakkaan mahdollisesti tarvitsemat hydrauliikat
ja pneumatiikat, mutta sähköistykseen liittyvistä töistä huolehtivat yhteistyöverkostoon kuuluvat kumppanit. Verkostosta löytyvät lisäksi suunnittelutoimistot
sekä pinta- ja lämpökäsittelyitä
tarjoavat yritykset.
-Kauttamme onnistuvat tarvittaessa täydelliset avaimet
käteen -toimitukset, Karaslahti
huomauttaa.
Tutun toimijan kanssa
asiat sujuvat
jouhevammin
-Kun yhteistyö asiakkaiden
kanssa lujittuu, saadaan siitä molemmille osapuolille lisäarvoa,
jolloin projektit päästään toteuttamaan entistäkin jouhevammin.
Kun asiakkaalla on idea uudesta osasta, käydään valmistusmenetelmiä läpi jo tässä vaiheessa,
jolloin kattava valmistuskokemuksemme saadaan asiakkaan
hyötykäyttöön.
Uusia innovaatioita
tuotannon
tehostamiseksi
Konetehdas K&K on kehitellyt siirreltävää robottisolua, jossa CNC-pyöröhiomakoneen vieressä pyörillä oleva robottisolu
voidaan siirtää muiden työstökoneiden viereen tekemään kullekin työstökoneelle määriteltyjä robottitoimintoja. -Tämä on
osoittautunut varsin toimivaksi
ja meillä on nyt näitä yksiköitä kaksi kappaletta ja yritämme
löytää näille uusia käyttötarkoituksia. -Toinen innovaatiomme
liittyy nostureiden ja muiden
vastaavien koneiden kauko-oh-
Kolmannessa polvessa
-Itse olen toisen polven yrittäjänä, tyttäreni Sari hoitelee
konttorissa konttorihommia ja
poikani Ari toimii vastaavana
tuonnin puolella. Pidämme kiinni laadusta ja kilpailukyvystämme vuosittaisilla koneinvestoinneilla - taantumista huolimatta,
toteaa Kari Karaslahti loppuun.
www.kkkoy.com
YRITYSMAAILMA 37
Teknikum Oy
Kestävät pinnoitukset prosessilaitteisiin
Teknikum toteuttaa teollisuuden prosessilaitteisiin kumionnit ja elastomeeripinnoitukset sekä muutkin pinnoituksiin liittyvät kunnossapitotoimet. Yhtiön laaja
kumimateriaalireseptikirjasto mahdollistaa tarvittaessa uusien mittatilaustuotteiden kehitystyön. Pinnoitukset voidaan
tehdä on-site tai Teknikumin Kiikan tehtaalla.
Laaja valikoima
telapinnoitemateriaaleja
Telapuolella Teknikumilla
on mahdollisuus käyttää polyuretaaneja ja kumimateriaaleja
varsin laajalla kirjolla.
-Meillä on oma sekoitustehdas ja paljon omia sekoituksia
ja reseptejä. Meillä on mahdollisuus lähteä kehittämään ratkaisuita kumireseptejä muokkaamalla, mikäli valmista ratkaisua ei löydy. Tämä koskee
myös kaikkea muuta kumituotantoamme. Myös polyuretaanimateriaaleissa meillä on laaja
toimittajaverkosto, joten meiltä löytyy polyuretaania laidasta laitaan. Polyuretaanipinnoitteet soveltuvat erityisesti kovaa
kuormitusta ja kulutusta vaativiin kohteisiin.
Kun taas telapinnoitteeseen
kohdistuu kemiallista rasitusta, silloin erilaisia kemikaalien
kestoja pystytään käsittelemään
laajemmin kumimateriaalia hyödyntämällä, Esko mainitsee.
Teräsrakenteiden kumiointipalvelut prosessi- ja
konepajateollisuudelle
-Teknikumin monet asiakassuhteet perustuvat pitkäaikaiseen yhteistyöhön, erityisesti
kemian- ja energiateollisuudessa on jo pitkään käytössä olleita
pinnoitteita. Kumipinnoituksia
pystytään korjaamaan aika vaikeissakin olosuhteissa ja niiden
korjaaminen on lähes aina mahdollista sekä helpompaa ja nopeampaa kuin muilla pinnoitemateriaaleilla, Esko muistuttaa.
Esimerkkinä Esko mainitsee säiliöiden kumioinnit, joissa korjauskumioinnin jälkeen ollaan yleensä hyvin lähellä alkuperäistä spesifikaatiota. Yleensä
näissä päästään myös aika alhaisiin korjauskustannuksiin.
-Asentajaryhmämme kiertää Pohjoismaiden alueilla tekemässä kumiointien tarkastustoimintaa. Samalla tehdään
havainnointia kumipinnoituksen nykykunnosta, jolloin pystytään korjaamaan alkavat vauriot vuosihuoltojen yhteydessä.
Pinnoitteiden ennaltaehkäisevä
kunnossapito on tärkeässä roolissa kun halutaan välttää laitosten suunnittelemattomia alasajoja, Esko mainitsee.
Kumiointi pinnoiteratkaisuna on vahvimmillaan silloin kun
ympäristö on sekä kuluttava että korrosoiva. Merivesiympäristössä kumiointi on pinnoiteratkaisuna yleensä pitkäikäisin
vaihtoehto.
-Hyvin haastava on erityisesti
Itämeren alueen murtovesi, Esko toteaa.
Kunnossapitokorjaus meneillään asiakkaan luona
Pinnoitukset paikan
päällä kohteessa
-Teemme uustuotantoa ja
pinnoituksia asiakkaan tiloissa
on-site. Suuri osa töistä tehdään
Kiikan tehtaalla Sastamalassa,
jossa meillä on iso autoklaavi.
Autoklaavi on halkaisijaltaan
Kumiointi meneillään säiliön sisällä asiakkaan tiloissa
3,8 metriä ja pituutta siinä on 12
metriä. Autoklaavissa pystytään
tekemään kumioinnit optimiolosuhteissa, Esko kertoo.
Sisäpuolelta kumioidut ja ulkoa maalatut säiliöt tehtaallamme
Teknisiä polymeerituotteita
Download
Teknikum Oy
PL 13
38211 Sastamala
www.teknikum.com
www.teknikum.com
• Letkut
• Muottituotteet
kumista ja muovista
• Levyt ja matot
• Pinnoitteet
JiPS.fi • 12/2014
Edistykselliset
telapinnoituspalvelut
-Telapuolella tehdään telojen
kunnossapitoa ja uustuotantoa,
sisältäen elastomeeripinnoitusten uusinnat sekä näihin liittyvät
uritukset, koneistukset ja hionnat asiakkaan vaatimusten mukaisesti. Kun vanha pinta korvataan uudella, samalla voidaan
tarkastella kuinka hyvin kyseinen tuote on toiminut ja pystyttäisiinkö siihen löytämään parempi ratkaisu materiaalivalintojen ja pinnan muotoilun avulla,
Mikko Esko kertoo.
Yleensä tuotteiden kehityshaasteet liittyvät materiaalivalintoihin. Esimerkiksi pinnoitteiden suorituskykyä, kulumiskestoa tai kemiallisen rasituksen
kestoa voidaan parantaa. -Pystymme valmistamaan myös erikoispinnoitteita, mikäli pinnoitemateriaalin kanssa on ollut jotain ongelmia, esimerkiksi tela
ei pysy puhtaana. Myös pinnoitevahvuuksilla ja erilaisilla pinnanmuodoilla pystytään
vaikuttamaan ominaisuuksiin.
Suuri osa teloista pinnoitetaan
kuitenkin samalla pinnoitteella
kuin aiemminkin, Esko toteaa.
Myös pienempiä prosessilaitteita, joita voidaan kuljettaa järkevästi tieliikenteessä, kumioidaan uudestaan Kiikan tehtaalla.
Laitteista poistetaan vanhat pinnoitukset ja asennetaan uudet tilalle, jolloin päästään uutta vastaavaan rakenteeseen.
-Teemme myös paljon yhteistyötä konepajojen kanssa ja pystymme olemaan myös kokonaistoimittaja loppukäyttäjän suuntaan. Usein Teknikum toimittaa
kumipinnoitteiden lisäksi myös
letkuja tai muita tuotteita samaan
prosessiin
Teknikum on johtava pohjoismainen polymeeriteknologia-alan konserni, jonka ratkaisut auttavat asiakkaita ympäri
maailmaa. Nokian Teknisestä
kumista syntyneen Teknikumin
polymeeriosaaminen on kumuloitunut yli sadan vuoden ajan.
Teknikum on perustettu vuonna 1989.
Teknikum konserniin kuuluvat Teknikum Oy Vammalan tehdas, Teknikum Oy Kiikan tehdas ja Teknikum Sekoitukset Oy
Keravalla. Sekä lisäksi tuotantoyhtiö Kiinassa ja myyntiyhtiö
Saksassa. Konsernin henkilöstömäärä on noin 400 henkilöä
ja sen liikevaihto n. 50 miljoonaa euroa.
38 YRITYSMAAILMA
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015:
Kasvu käynnistyy
investoinneilla
Teknologiateollisuuden
teollisuuspolitiikan
johtaja Sanna
Rauhansalo.
Vain kannattavat yritykset voivat investoida. Sääntelyn purkaminen ja verotuksen kannustimet tukisivat sijoituksia Suomeen. Menestyäkseen teollisuus tarvitsee vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. On tärkeää, ettei teollisuudelle aseteta uusia kustannusrasitteita.
la läpinäkyvä, yksinkertainen,
kannustava, oikeudenmukainen
ja ennakoitava. Sitä se ei nyt ole,
Rauhansalo sanoo.
Verojärjestelmän suurimmat
ongelmat koskevat sen heikkoa
dynamiikkaa, yritysten liikevoittojen kaksinkertaista verotusta ja
sukupolvenvaihdosten verotusta. Verokiila on vakava työllistymisen ja työpaikkojen este.
Teknologiateollisuuden
toimitusjohtaja
Jorma Turunen.
T
eknologiateollisuuden
yritysten liikevaihto Suomessa oli 66,5
miljardia euroa vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi noin
kaksi prosenttia edellisvuotisesta. Kasvun takana olivat lähinnä peliteollisuus, terästuotanto ja
autojen valmistus.
Teknologiateollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa hieman
enemmän kuin vuotta aiemmin
vastaavaan aikaan. Tilaukset
eivät kuitenkaan yltäneet edeltävän vuosineljänneksen tasolle. Tilauskanta pysyi ennallaan
edeltävällä vuosineljänneksellä
saatujen laivatilausten ansiosta.
Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa
väheni viime vuonna lähes 10
000:lla. Henkilöstöä oli vuoden
aikana keskimäärin 276 000.
Henkilöstön vähenemisestä huolimatta alan yritykset rekrytoivat
viime vuonna uutta henkilöstöä
kaikkiaan noin 20 000. Yrityksestä riippuen henkilöstöä joko
lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä ja työpaikan vaihtaneita.
Yritykset haluavat
investoida Suomeen
Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen vakuuttaa, että suomalaiset yritykset haluavat kasvaa ja työllistää
Suomessa.
- Teolliset investoinnit ovat
olleet pitkään vähäisiä ja ne on
saatava käyntiin. Nykyinen tuotantokapasiteetti ja nähtävissä
oleva talouskasvu eivät riitä rahoittamaan julkisia menoja, Turunen painottaa.
Teknologiateollisuuden uusi
teollisuuspolitiikan johtaja Sanna Rauhansalo odottaa tulevalta
eduskunnalta ja hallitukselta panostuksia kasvuun, osaamiseen
ja uudistumiseen. Ensimmäiseksi pitäisi huolehtia siitä, että byrokratiaan juuttuneet investoinnit saadaan toteutettua.
- On tärkeää, että säästöpaineissa ei unohdeta investoida tulevaisuuteen, Rauhansalo muistuttaa.
Yritysten kannattavuus Suomessa on suorastaan romahtanut viime vuosina. Tämä koskee laajasti kaikkia toimialoja
ja myös teknologiateollisuuden
yrityksiä. Vuonna 2013 teknologiateollisuuden yritysten nettotulos oli keskimäärin vain 0,9
prosenttia suhteessa liiketoiminnan tuottoihin. Vuosina 20002005 osuus oli 7,3 prosenttia ja
2006-2007 keskimäärin 12 prosenttia.
- Tilanne on huolestuttava, sillä vain kannattava yritys
voi investoida. Säädösviidakon
purkamisen lisäksi investointien
käynnistymistä voidaan edistää
verotuksella. Tällä hetkellä yrityksillä ja omistajilla ei ole verotuksellisia kannustimia sijoittaa
Suomeen pitkäjänteisesti, Rauhansalo toteaa.
- Verojärjestelmän tulisi ol-
Kasvun mahdollisuudet
on hyödynnettävä
Suomea pidetään osaamisen
kärkimaana. Pienenä kansakuntana meidän tulee hyödyntää koulutuksen resurssit mahdollisimman tehokkaasti. Koulutuksen tulee vastata paremmin yritysten tarpeisiin, jotta
osaajat voidaan palkata kitkattomammin työelämään. Tämä
tarkoittaa, että yritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä pitää
entisestään tiivistää.
- Tutkimus-, kehittämis- ja
innovaatioinvestoinnit sekä julkiset hankinnat synnyttävät uutta liiketoimintaa, lisäävät investointeja Suomeen ja parantavat
tuottavuutta. Hallituksen tuleekin panostaa tki-toiminnan tukemiseen. Tässä Tekesin ja SHOKien rooli on keskeinen, Jorma
Turunen painottaa.
Ennen päätöksiään eduskunnan ja hallituksen tulee arvioida
niiden hyödyt ja kustannukset.
Sääntelyä pitää purkaa ja julkisen sektorin palveluita sujuvoittaa esimerkiksi digitalisaation avulla.
- Kasvu on kuitenkin haettava vientimarkkinoilta. Varsinkin pk-yrityksille on tärkeää,
että kansainvälistymis- ja vienninedistämispalvelut toimivat,
Turunen muistuttaa.
-Suomi on kuitenkin kaukana
markkinoista, ja pitkät kuljetusetäisyydet ovat jo itsessään lisäkustannus. Tätä taakkaa ei pidä kasvattaa.
Vientiteollisuuden liitot:
Suomen kilpailukykyä
parannettava
Vientiteollisuudella on suuri kansantaloudellinen merkitys
hyvinvoinnin turvaajana. Merkittävä osa julkisen sektorin rahoituksesta syntyy teollisesta
toiminnasta. Siksi on tärkeää,
että teollisuuden kilpailukyvystä pidetään huolta. Se synnyttää
investointeja, uutta liiketoimintaa ja työtä.
Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus sekä Ammattiliitto Pro,
Metallityöväen Liitto, Paperiliitto, TEAM Teollisuusalojen
ammattiliitto ja Ylemmät toimihenkilöt YTN odottavat tulevalta eduskunnalta ja hallitukselta
Suomen kilpailukykyä parantavia päätöksiä.
Vientiteollisuudella on suuri kansantaloudellinen merkitys
hyvinvoinnin turvaajana, kun
merkittävä osa julkisen sektorin
rahoituksesta syntyy teollisesta
toiminnasta ja palveluista. Kokonaisuudessaan teollisuus työllistää suoraan ja välillisesti lähes
miljoona suomalaista.
Tarvitaan vakaa ja
ennustettava
toimintaympäristö
Teollisuus tarvitsee vakaan ja
ennustettavan toimintaympäristön. On tärkeää, ettei teollisuudelle aseteta uusia kustannusrasitteita ja että sääntelyä puretaan.
Rakenneuudistuksia tehdessään hallituksen on varmistettava, ettei kasvun, osaamisen ja
uudistumisen edellytyksiä pilata. Niihin perustuu Suomen menestys.
Koulutuksen on vastattava
entistä paremmin teollisuuden ja
muun elinkeinoelämän tarpeita.
Tämä tarkoittaa yritysten ja korkeakoulujen yhteistyön tiivistämistä sekä ammatillisen koulutuksen rahoituksen ja järjestäjäverkon uudistamista työelämän
tarpeita vastaavaksi.
Tiukkoina aikoina on tärkeää,
että myös koulutuksen resurssit
hyödynnetään nykyistä tehokkaammin.
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioinvestoinnit sekä julkiset hankinnat synnyttävät uutta
liiketoimintaa, lisäävät investointeja Suomeen ja parantavat
tuottavuutta. Hallituksen tuleekin panostaa tki-toiminnan tukemiseen. Tekesin ja SHOKien
rooli on tässä keskeinen.
Teollisuuden digitalisaatiota tulee edistää kaikin tavoin.
Varsinkin pk-yrityksille on tärkeää, että myös kansainvälistymis- ja vienninedistämispalvelut toimivat.
Suomalainen
työ tärkeää
On tärkeää, että suomalaisten yritysten kannattaa työllistää myös Suomessa. Osaava henkilöstö, kuten muutkin kilpailukykytekijät varmistavat, ettei
maantieteellinen takamatka estä
menestymistä maailmalla.
Suomi on logistisesti etäällä,
ja pitkät kuljetusetäisyydet ovat
jo itsessään lisäkustannus. Tätä
taakkaa ei pidä kasvattaa.
EU:n ei tule kiristää yksipuolisesti energia- ja ilmastopolitiikkaansa, vaan sen on panostettava maailmanlaajuisesti
kattavan, oikeudellisesti sitovan ja yrityksille tasapuoliset
kilpailuolosuhteet mahdollistavan ilmastosopimuksen luomiseen. Suomen on EU:ssa ajetta-
T
va johdonmukaisesti tätä linjaa.
Päästökaupan aiheuttamat
epäsuorat kustannukset on kompensoitava teollisuudelle, aivan
kuten kilpailijamaissamme tehdään.
EU:n ympäristölainsäädäntöä toimeenpantaessa on pidättäydyttävä puhtaasti kansallisista lisävelvoitteista.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jorma Turunen,
puh. 0500 445 444
Johtaja Sanna Rauhansalo,
teollisuuspolitiikka,
puh. 050 340 6174
Pääekonomisti
Jukka Palokangas,
puh. 040 750 5469
eknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, joka edistää
Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja
toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus,
kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus
vastaa noin 50 prosentista Suomen viennistä ja 75 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 280 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista.
Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo
perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.
Ved Systems Oy Engineering mittarit, laitteet,
ilmankostuttimet
- Poltto- ja plasmaleikkauspalvelu
- Teräsmyynti
- Myös kulutusteräkset ja huulilevyt
Työkkyrintie 18, 05400 JOKELA
Puh. (09) 4257 9321, Fax (09) 4257 9323
www.uudenmaanterasleikkaus.fi
040 7676 486 [email protected] www.vedsys.com
YRITYSMAAILMA 39
OT-KUMI OY®
Autokoritiivisteet
Koneiden lasitiivisteet
Kaikenväriset tiivisteet kumista - laatuvarmasti
• Tuotevalikoimassamme myös kaikki tunnetut lasi-, alumiini- ja
rautarakennejärjestelmien tiivisteet sekä seulakumit.
• Oma suulakevalmistus takaa yksilölliset tuotteet nopeasti, juuri
sinun mittojesi mukaan.
OT-KUMI OY
Iilaakso, FI-91100, Ii, Finland
Puh. +358-8-6558800
Fax +358-8-8174123
[email protected]
www.ot-kumi.com
ECONOSTO OY
PL 1330,
Yrittäjäntie 20
70151 KUOPIO
Puh. 017 262 3555
Fax 017 262 3511
www.econosto.fi
[email protected]
LÄPPÄVENTTIILIT + TOIMILAITTEET
DN40 - 1600
INTER MARINE OY
Since
ce 1993
93
Professional service
The range of repair services
- Maintenance of main and aux. engines
- White metal bearing manufacturing and repair
- Turbocharger assembly, service and
spare parts.
- Welding of ship structures
- Pipe and boiler work
- Generator service and other electrical work
- Propeller & shaft overhaul
- Deck winches and granes
- Pump and compressor work
- Machining work using special equipments
- Hydraulic systems & parts repair
- Hull cleaning and propeller polishing
- Restaration work
INTER MARINE OY
PUISTOTIE 24, PO BOX 49, 48101 KOTKA, FINLAND
TEL: +358 5 225 2500, FAX: +358 5 225 2514
e-mail: [email protected]
www.intermarine.fi
KONEISTUKSET
PROSESSITEOLLISUUDEN
KONEET JA LAITTEET
Teitä palvelevat:
Linjatie 16, 29250 Nakkila
Puh. (02) 537 3420
Fax (02) 537 3664
www.econosto.fi
www.skandisteel.fi
Martti Lehto,
Timo Korhonen,
Ari Tiihonen,
Toni Ålander,
Petri Hallikainen,
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
40 YRITYSMAAILMA
– alansa ammattilainen –
Markku Juutilainen, Gsm 040 544 8824
markku.juutilainen@baulog.fi
Ekologinen puurakenne
Pieni koko & kevyt rakenne
Puurakenne sitoo elinkaarensa Elementin paksuus on 300 mm.
ajan runsaasti hiilidioksidia.
Etenemä seinän
Rakennus voidaan purkaa ja
pituussuunnassa on
siirtää toiseen paikkaan
300 mm / elementti.
perinteisten hirsitalojen tapaan. Elementin paino on n. 42 kg.
Materiaalit ovat
kokonaisuudessaan
kierrätettävissä.
• HOITOTASORITILÄT
• JULKISIVURITILÄT
• TASOPROFIILIT
• ASKELMAT
• KIERREPORTAAT
• PORRASRATKAISUT
• INVARAMPIT
Painumaton elementti
Pystypuurakenne.
Kantavana rakenteena 40mm
paksu sisä- ja ulkoverhous.
Puurakennetta voidaan
yhdistää muihin
painumattomiin rakenteisiin
(esim. tiili-/harkkoseinät).
Suomen Teräsritilä STR OY
Hevoshaankatu 2 • 28600 Pori • www.str.fi
tel +358 (0)2 637 5700 • fax +358 (0)2 637 5701
Valmis pintakäsittely
Ulkopuoli on pohjustettu
homeenestoaineella
ja pintakäsitelty
käyttövalmiiksi hengittävällä
materiaalilla.
Sisäpuoli on valmiiksi
pintakäsitelty hengittävällä
materiaalilla.
Helppo pystyttää
Pienen koon ja kevyen
rakenteen vuoksi normaalikokoisen omakotitalon
rungon pystyttäminen
onnistuu kahdelta
asentajalta ilman
nostokalustoa alle viikossa.
Hengittävä rakenne
Pintakäsittely on suoritettu
hengittävillä materiaaleilla.
Eristeenä oleva puukuitueriste ja puurakenne sitoo ja
luovuttaa kosteutta aikaansaaden miellyttävät,
energiaa säästävät asuinolosuhteet. Rakenne ei sisällä
kosteussulkumuoveja.
ONGELMIA HUOPAKATON
KANSSA?
Olipa kyseessä uudiskatto, huopakattosaneeraus tai pienempi kattokorjaus, saat
meiltä kaiken tarvittavan – saman katon alta.
Akuutti vuoto,
tilaa meiltä huolto!
Katso lähinnä sinua sijaitseva toimipisteemme
www.varsinaisbitumi.fi
PK-seutu puh. (09) 222 3500
Varsinais-Suomi puh. (02) 469 0250
Satakunta puh. 0440 593 339
Ammattitaidolla ja yli
20 vuoden kokemuksella!