Luettelo voimassaolevista monografioista Förteckning över

1.7.2015
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
Säkerhets- och utvecklingscentret for läkemedelsområdet
Finnish Medicines Agency
Luettelo voimassaolevista monografioista
Luettelo sisältää kaikki voimassaolevat aine-, lääkevalmiste- ja lääkemuotomonografiat.
Luettelon ensimmäisessä sarakkeessa ovat Suomessa voimassaolevien aine- ja lääkevalmistemonografioiden
englanninkieliset nimet. Toisessa sarakkeessa on esitetty kullekin aineelle ja lääkevalmisteelle latinankielinen nimi ja
kolmannessa ja neljännessä sarakkeessa on vastaavasti vahvistettu suomenkielinen ja ruotsinkielinen nimi.
Homeopaattisten valmisteiden nimet on eriytetty ja koottu omaksi kokonaisuudekseen monografianimiluettelon
loppuun. Luettelossa homeopaattisille valmisteille annetaan englannin-, latinan-, ruotsin- ja suomenkieliset nimet sekä
epävirallinen yleisnimi suomeksi ja ruotsiksi.
Ellei toisin ole mainittu, luettelossa olevat monografiat on julkaistu Euroopan farmakopean 8. painoksessa. Ensimmäisessä
sarakkeessa on nimen jäljessä seuraavanlaisia merkintöjä:
S8.1
S8.2
S8.3
S8.4
S8.5(c)
S8.5(n)
S8.5(r)
S8.6(c)
European Pharmacopoeia Supplement 8.1
European Pharmacopoeia Supplement 8.2
European Pharmacopoeia Supplement 8.3
European Pharmacopoeia Supplement 8.4
European Pharmacopoeia Supplement 8.5, corrected monograph
European Pharmacopoeia Supplement 8.5, new monograph
European Pharmacopoeia Supplement 8.5, revised monograph
European Pharmacopoeia Supplement 8.6, corrected monograph
Förteckning över gällande monografier
I förteckningen ingår samtliga gällande monografier för ämnen, läkemedelsberedningar och läkemedelsformer.
Namnen på engelska för i Finland gällande monografier för ämnen och läkemedelsberedningar finns i förteckningens första
kolumn. I den andra, tredje resp. fjärde kolumnen finns för varje ämne och läkemedelsberedning det latinska namnet i Ph.
Eur. 8th Ed., resp. fastlagt finsk- och svenskspråkigt namn.
Namnen på Homeopatiska preparat har separerats och samlats i en egen helhet i slutet av förteckningen över
monografinamn. I förteckningen ges de homeopatiska preparaten namn på engelska, latin, svenska och finska och ett
inofficiellt allmänt namn på finska och svenska.
Gällande monografier i förteckningen finns, när inget annat anges, publicerade i Ph. Eur. 8th Ed. I annat fall anger följande
förkortningar var monografin ingår:
S8.1
S8.2
S8.3
S8.4
S8.5(c)
S8.5(n)
S8.5(r)
S8.6(c)
European Pharmacopoeia Supplement 8.1
European Pharmacopoeia Supplement 8.2
European Pharmacopoeia Supplement 8.3
European Pharmacopoeia Supplement 8.4
European Pharmacopoeia Supplement 8.5, corrected monograph
European Pharmacopoeia Supplement 8.5, new monograph
European Pharmacopoeia Supplement 8.5, revised monograph
European Pharmacopoeia Supplement 8.6, corrected monograph
Monografiat
A
Abacaviri sulfas
Acaciae gummi
Acaciae gummi dispersione
desiccatum
Acamprosate calcium
Acamprosatum calcicum
Acanthopanax bark
Acanthopanacis gracilistyli cortex
Acarbosum
Acarbose S8.5(r)
Acebutolol hydrochloride
Acebutololi hydrochloridum
Aceclofenac
Aceclofenacum
Acemetacin
Acemetacinum
Acesulfame potassium
Acesulfamum kalicum
Acetazolamide
Acetazolamidum
Acidum aceticum glaciale
Acetic acid, glacial S8.3
Acetone
Acetonum
Acetylcholine chloride
Acetylcholini chloridum
Acetylcysteine
Acetylcysteinum
β-Acetyldigoxin
β-Acetyldigoxinum
Acetylsalicylic acid
Acidum acetylsalicylicum
N -Acetyltryptophan
N -Acetyltryptophanum
N -Acetyltyrosine
N -Acetyltyrosinum
Aciclovir
Aciclovirum
Acitretin
Acitretinum
Adapalene
Adapalenum
Adenine
Adeninum
Adenosine
Adenosinum
Adipic acid
Acidum adipicum
Adrenaline
Adrenalinum
Adrenaline tartrate
Adrenalini tartras
Agar
Agar
Agni casti fructus
Agnus castus fruit S8.3
Agnus castus fruit dry extract S8.3 Agni casti fructus extractum
siccum
Agrimony
Agrimoniae herba
Air, medicinal
Aer medicalis
Air, synthetic medicinal
Aer medicinalis artificiosus
Alaninum
Alanine S8.2
Albendazole
Albendazolum
Alchemilla
Alchemillae herba
Alcuronium chloride
Alcuronii chloridum
Alfacalcidol
Alfacalcidolum
Alfadexum
Alfadex S8.5(c)
Alfentanil hydrochloride
Alfentanili hydrochloridum
Alfuzosin hydrochloride
Alfuzosini hydrochloridum
Alginic acid
Acidum alginicum
Alimemazine hemitartrate
Alimemazini hemitartras
Allantoin
Allantoinum
Producta allergenica
Allergen products S8.2
Allopurinol
Allopurinolum
Almagate
Almagatum
Almond oil, refined
Amygdalae oleum raffinatum
Amygdalae oleum virginale
Almond oil, virgin S8.3
Aloes dry extract, standardised
Aloes extractum siccum normatum
S8.3
Aloe barbadensis
Aloes, barbados S8.3
Aloes, cape
Aloe capensis
Alovudine (18F) injection
Alovudini (18F) solutio iniectabilis
Alprazolam
Alprazolamum
Alprenolol hydrochloride
Alprenololi hydrochloridum
Alprostadilum
Alprostadil S8.4
Alteplase for injection
Alteplasum ad iniectabile
Altizide
Altizidum
Alum
Alumen
Aluminium chloride hexahydrate
Aluminii chloridum hexahydricum
Aluminium hydroxide, hydrated, for Aluminii hydroxidum hydricum ad
adsorption
adsorptionem
Aluminium magnesium silicate
Aluminii magnesii silicas
Abacavir sulfate S8.1
Acacia S8.5(r)
Acacia, spray-dried
Abakaviirisulfaatti
Akaasiakumi
Akaasiakumi, sumukuivattu
Abakavirsulfat
Akaciagummi
Akaciagummi, spraytorkad
Akamprosaattikalsium
Rohtoaralehti, kuori
Akarboosi
Asebutololihydrokloridi
Aseklofenaakki
Asemetasiini
Asesulfaamikalium
Asetatsolamidi
Etikkahappo, väkevä
Asetoni
Asetyylikoliinikloridi
Asetyylikysteiini
β-Asetyylidigoksiini
Asetyylisalisyylihappo
N -Asetyylitryptofaani
N -Asetyylityrosiini
Asikloviiri
Asitretiini
Adapaleeni
Adeniini
Adenosiini
Adipiinihappo
Adrenaliini
Adrenaliinitartraatti
Agar
Siveydenpuu, hedelmä
Siveydenpuu, hedelmä, kuivauute
Akamprosatkalcium
Läkestickaralia, bark
Akarbos
Acebutololhydroklorid
Aceklofenak
Acemetacin
Acesulfamkalium
Acetazolamid
Ättiksyra, koncentrerad
Aceton
Acetylkolinklorid
Acetylcystein
β-Acetyldigoxin
Acetylsalicylsyra
N -Acetyltryptofan
N -Acetyltyrosin
Aciklovir
Acitretin
Adapalen
Adenin
Adenosin
Adipinsyra
Adrenalin
Adrenalintartrat
Agar
Munkpeppar, frukt
Munkpeppar, frukt, torrt extrakt
Maarianverijuuri, verso
Lääkkeellinen ilma
Lääkkeellinen ilma, synteettinen
Alaniini
Albendatsoli
Poimulehti, verso
Alkuroniumkloridi
Alfakalsidoli
Alfadeksi
Alfentaniilihydrokloridi
Alfutsosiinihydrokloridi
Algiinihappo
Alimematsiinihemitartraatti
Allantoiini
Allergeenivalmisteet
Allopurinoli
Almagaatti
Manteliöljy, puhdistettu
Manteliöljy, neitsytöljy
Aloe, standardoitu kuivauute
Småborre, ört
Luft, medicinsk
Luft, medicinsk, syntetisk
Alanin
Albendazol
Daggkåpa, ört
Alkuroniumklorid
Alfakalcidol
Alfadex
Alfentanilhydroklorid
Alfuzosinhydroklorid
Alginsyra
Alimemazinhemitartrat
Allantoin
Allergenprodukter
Allopurinol
Almagat
Mandelolja, raffinerad
Mandelolja (jungfruolja)
Aloe, torrt standardiserat extrakt
Aloe, Barbadosin
Aloe, Kapin
Alovudiini[18F ]injektioneste
Alpratsolaami
Alprenololihydrokloridi
Alprostadiili
Alteplaasi, injektionestettä varten
Altitsidi
Aluna
Alumiinikloridiheksahydraatti
Alumiinihydroksidi, hydratoitu,
adsorptioon
Alumiinimagnesiumsilikaatti
Barbadosaloe
Kapaloe
Alovudin(18F)injektionsvätska
Alprazolam
Alprenololhydroklorid
Alprostadil
Alteplas för injektion
Altizid
Alun
Aluminiumkloridhexahydrat
Aluminiumhydroxid, hydratiserad,
för adsorption
Aluminiummagnesiumsilikat
1
Monografiat
Aluminium oxide, hydrated
Aluminium phosphate gel
Aluminium phosphate, hydrated
Aluminium sodium silicate
Aluminium stearate
Aluminium sulfate
Alverine citrate
Amantadine hydrochloride
Ambroxol hydrochloride
Amfetamine sulfate
Amidotrizoic acid dihydrate
Aluminii oxidum hydricum
Aluminii phosphatis liquamen
Aluminii phosphas hydricus
Aluminii natrii silicas
Aluminii stearas
Aluminii sulfas
Alverini citras
Amantadini hydrochloridum
Ambroxoli hydrochloridum
Amfetamini sulfas
Acidum amidotrizoicum dihydricum
Amikacinum
Amikacini sulfas
Amiloridi hydrochloridum
Acidum 4-aminobenzoicum
Acidum aminocaproicum
Aminoglutethimidum
Amiodaroni hydrochloridum
Amisulpridum
Amitriptylini hydrochloridum
Amlodipini besilas
Ammoniae [13N] solutio iniectabilis
Ammoniae solutio concentrata
Ammonio methacrylatis
copolymerum A
Ammonio methacrylatis
copolymerum B
Ammonii bromidum
Ammonii chloridum
Ammonii glycyrrhizas
Ammonii hydrogenocarbonas
Amobarbitalum
Amobarbitalum natricum
Amomi fructus
Amoxicillinum natricum
Amoxicillinum trihydricum
Amphotericinum B
Ampicillinum anhydricum
Ampicillinum natricum
Ampicillinum trihydricum
Amylmetacresolum
Anastrozolum
Angelicae archangelicae radix
Angelicae dahuricae radix
Angelicae pubescentis radix
Angelicae sinensis radix
Anisi aetheroleum
Anisi fructus
Antazolini hydrochloridum
Vaccinum anthracis vivum ad
usum veterinarium
Vaccinum anthracis adsorbatum
ab colato culturarum ad usum
humanum
Solutiones anticoagulantes et
sanguinem humanum
conservantes
Anti-T lymphocyte immunoglobulin Immunoglobulinum anti-T
for human use, animal
lymphocytorum ex animale ad
usum humanum
Apomorphine hydrochloride
Apomorphini hydrochloridum
hemihydrate
hemihydricum
Aprotinin
Aprotininum
Aprotinin concentrated solution
Aprotinini solutio concentrata
Arachis oil, hydrogenated
Arachidis oleum hydrogenatum
Arachidis oleum raffinatum
Arachis oil, refined S8.4
Argininum
Arginine S8.2
Arginine aspartate
Arginini aspartas
Amikacin S8.2
Amikacin sulfate S8.2
Amiloride hydrochloride
4-Aminobenzoic acid
Aminocaproic acid
Aminoglutethimide
Amiodarone hydrochloride
Amisulpride
Amitriptyline hydrochloride
Amlodipine besilate
Ammonia [13N] injection
Ammonia solution, concentrated
Ammonio methacrylate copolymer
(type A)
Ammonio methacrylate copolymer
(type B)
Ammonium bromide S8.4
Ammonium chloride
Ammonium glycyrrhizate
Ammonium hydrogen carbonate
Amobarbital
Amobarbital sodium
Amomum fruit S8.1
Amoxicillin sodium
Amoxicillin trihydrate
Amphotericin B
Ampicillin, anhydrous
Ampicillin sodium
Ampicillin trihydrate
Amylmetacresol
Anastrozole
Angelica archangelica root
Angelica dahurica root S8.5(r)
Angelica pubescens root
Angelica sinensis root
Anise oil
Aniseed
Antazoline hydrochloride
Anthrax spore vaccine (live) for
veterinary use
Anthrax vaccine for human use
(adsorbed, prepared from culture
filtrates)
Anticoagulant and preservative
solutions for human blood
Alumiinioksidi, hydratoitu
Alumiinifosfaattigeeli
Alumiinifosfaatti, hydratoitu
Alumiininatriumsilikaatti
Alumiinistearaatti
Alumiinisulfaatti
Alveriinisitraatti
Amantadiinihydrokloridi
Ambroksolihydrokloridi
Amfetamiinisulfaatti
Amidotritsoiinihappodihydraatti
Aluminiumoxid, hydratiserad
Aluminiumfosfatgel
Aluminiumfosfat, hydratiserat
Aluminiumnatriumsilikat
Aluminiumstearat
Aluminiumsulfat
Alverincitrat
Amantadinhydroklorid
Ambroxolhydroklorid
Amfetaminsulfat
Amidotrizoinsyradihydrat
Amikasiini
Amikasiinisulfaatti
Amiloridihydrokloridi
4-Aminobentsoehappo
Aminokapronihappo
Aminoglutetimidi
Amiodaronihydrokloridi
Amisulpridi
Amitriptyliinihydrokloridi
Amlodipiinibesilaatti
Ammonium[13N ]injektioneste
Ammoniakki, väkevä
Ammoniometakrylaattikopolymeeri, tyyppi A
Ammoniometakrylaattikopolymeeri, tyyppi B
Ammoniumbromidi
Ammoniumkloridi
Ammoniumglykyrritsaatti
Ammoniumvetykarbonaatti
Amobarbitaali
Amobarbitaalinatrium
Jaavankardemumma, hedelmä
Amoksisilliininatrium
Amoksisilliinitrihydraatti
Amfoterisiini B
Ampisilliini, vedetön
Ampisilliininatrium
Ampisilliinitrihydraatti
Amyylimetakresoli
Anastrotsoli
Väinönputki, juuri
Dahuriankarhunputki, juuri
Japaninkarhunputki, juuri
Kiinanväinönputki, juuri
Anisöljy
Anis, siemen
Antatsoliinihydrokloridi
Pernaruttoitiörokote
eläinlääkintään, elävä
Pernaruttorokote ihmiselle,
adsorboitu, (viljelmäsuodoksista
valmistettu)
Ihmisen veren antikoagulantti- ja
säilytysaineliuokset
Amikacin
Amikacinsulfat
Amiloridhydroklorid
4-Aminobensoesyra
Aminokapronsyra
Aminoglutetimid
Amiodaronhydroklorid
Amisulprid
Amitriptylinhydroklorid
Amlodipinbesilat
Ammoniak[13N ]injektionsvätska
Ammoniak, koncentrerad
Ammoniometakrylatsampolymer
(typ A)
Ammoniometakrylatsampolymer
(typ B)
Ammoniumbromid
Ammoniumklorid
Ammoniumglycyrrhizat
Ammoniumvätekarbonat
Amobarbital
Amobarbitalnatrium
Amomum, frukt
Amoxicillinnatrium
Amoxicillintrihydrat
Amfotericin B
Ampicillin, vattenfritt
Ampicillinnatrium
Ampicillintrihydrat
Amylmetakresol
Anastrozol
Kvanne, rot
Dahurisk kvanne, rot
Angelica pubescens, rot
Kinakvanne, rot
Anisolja
Anis, frö
Antazolinhydroklorid
Vaccin av mjältbrandssporer,
levande, för veterinär användning
Antraxvaccin för human
användning, adsorberat, tillverkat
från kulturflitrat
Antikoagulations- och
konserveringslösningar för humant
blod
Ihmiselle tarkoitettu eläinperäinen Anti-T-lymfocytimmunoglobulin, för
anti-T-lymfosyytti-immunoglobuliini human användning, animalt
Apomorfiinihydrokloridihemihydraatti
Aprotiniini
Aprotiniiniliuos, väkevä
Maapähkinäöljy, hydrattu
Maapähkinäöljy, puhdistettu
Arginiini
Arginiiniaspartaatti
2
Apomorfinhydrokloridhemihydrat
Aprotinin
Aprotininlösning, koncentrerad
Jordnötsolja, hydrogenerad
Jordnötsolja, raffinerad
Arginin
Argininaspartat
Monografiat
Arginine hydrochloride S8.2
Argon
Aripiprazole S8.1
Arnica flower
Arnica tincture
Articaine hydrochloride S8.5(r)
Artichoke leaf S8.5(r)
Artichoke leaf dry extract
Ascorbic acid
Ascorbyl palmitate
Ash leaf
Asparagine monohydrate
Aspartame
Aspartic acid
Astragalus mongholicus root
Atenolol
Atomoxetine hydrochloride
Atorvastatin calcium trihydrate
Atovaquone
Atractylodes lancea rhizome
Atractylodes rhizome, largehead
Atracurium besilate
Atropine
Atropine sulfate
Aujeszky's disease vaccine
(inactivated) for pigs
Aujeszky's disease vaccine (live)
for pigs for parenteral
administration
Avian infectious bronchitis vaccine
(inactivated)
Avian infectious bronchitis vaccine
(live)
Avian infectious bursal disease
vaccine (inactivated)
Avian infectious bursal disease
vaccine (live)
Avian infectious encephalomyelitis
vaccine (live)
Arginini hydrochloridum
Argon
Aripiprazolum
Arnicae flos
Arnicae tinctura
Articaini hydrochloridum
Cynarae folium
Cynarae folii extractum siccum
Acidum ascorbicum
Ascorbylis palmitas
Fraxini folium
Asparaginum monohydricum
Aspartamum
Acidum asparticum
Astragali mongholici radix
Atenololum
Atomoxetini hydrochloridum
Atorvastatinum calcicum
trihydricum
Atovaquonum
Atractylodis lanceae rhizoma
Atractylodis macrocephalae
rhizoma
Atracurii besilas
Atropinum
Atropini sulfas
Vaccinum morbi Aujeszkyi ad
suem inactivatum
Vaccinum morbi Aujeszkyi ad
suem vivum ad usum parenterale
Arginiinihydrokloridi
Argon
Aripipratsoli
Etelänarnikki, kukka
Etelänarnikki, tinktuura
Artikaiinihydrokloridi
Latva-artisokka, lehti
Latva-artisokka, lehti, kuivauute
Askorbiinihappo
Askorbyylipalmitaatti
Saarni, lehti
Asparagiinimonohydraatti
Aspartaami
Asparagiinihappo
Rohtokurjenherne, juuri
Atenololi
Atomoksetiinihydrokloridi
Atorvastatiinikalsiumtrihydraatti
Argininhydroklorid
Argon
Aripiprazol
Arnika, blomma
Arnika, tinktur
Artikainhydroklorid
Kronärtskocka, blad
Kronärtskocka, blad, torrt extrakt
Askorbinsyra
Askorbylpalmitat
Ask, blad
Asparaginmonohydrat
Aspartam
Asparaginsyra
Kinesisk vedel, rot
Atenolol
Atomoxetinhydroklorid
Atorvastatinkalciumtrihydrat
Atovakvoni
Vaaleasulkakehto, juurakko
Purppurasulkakehto, juurakko
Vaccinum bronchitidis infectivae
aviariae inactivatum
Vaccinum bronchitidis infectivae
aviariae vivum
Vaccinum bursitidis infectivae
aviariae inactivatum
Vaccinum bursitidis infectivae
aviariae vivum
Vaccinum encephalomyelitidis
infectivae aviariae vivum
Siipikarjan tarttuvan bronkiitin
rokote (IB-rokote), inaktivoitu
Siipikarjan tarttuvan bronkiitin
rokote (IB-rokote), elävä
Siipikarjan gumborotautirokote
(IBD-rokote), inaktivoitu
Siipikarjan gumborotautirokote
(IBD-rokote), elävä
Siipikarjan tarttuvan aivo- ja
selkäydintulehduksen rokote (AErokote), elävä
Siipikarjan tarttuvan kurkunpään ja
henkitorven tulehduksen rokote
(ILT-rokote), elävä
Kalkkunan paramyksovirus-3rokote (APMV-3-rokote),
inaktivoitu
Siipikarjan virusperäisen
jännetuppitulehduksen rokote,
elävä
Atsaperoni eläinlääkintään
Atovakvon
Atractylodes lancea, jordstam
Atractylodes macrocephala,
jordstam
Atrakuriumbesilat
Atropin
Atropinsulfat
Vaccin mot Aujeszkys sjukdom
hos svin, inaktiverat
Vaccin mot Aujeszkys sjukdom
hos svin för parenteral
användning, levande
Vaccin mot infektiös bronkit hos
fåglar, inaktiverat
Vaccin mot infektiös bronkit hos
fjäderfä, levande
Gumborovaccin för fjäderfä,
inaktiverat
Gumborovaccin för fjäderfä,
levande
AE-vaccin för fjäderfä, levande
Avian infectious laryngotracheitis
vaccine (live)
Vaccinum laryngotracheitidis
infectivae aviariae vivum
Avian paramyxovirus 3 vaccine
(inactivated) for turkeys S8.1
Vaccinum paramyxoviris 3 aviarii
inactivatum ad meleagrem
Avian viral tenosynovitis vaccine
(live)
Vaccinum tenosynovitidis viralis
aviariae vivum
Azaperone for veterinary use
Azaperonum ad usum
veterinarium
Azathioprinum
Azelastini hydrochloridum
Azithromycinum
Azathioprine
Azelastine hydrochloride
Azithromycin
Atrakuriumbesilaatti
Atropiini
Atropiinisulfaatti
Aujeszkyn taudin rokote sioille,
inaktivoitu
Aujeszkyn taudin rokote sioille,
parenteraaliseen käyttöön, elävä
Vaccin mot laryngotrakeitisk
infektion hos fjäderfä, levande
Vaccin mot paramyxovirus 3 hos
kalkoner, inaktiverat
Vaccin mot viral
tenosynovitinfektion hos fjäderfä,
levande
Azaperon för veterinär användning
Atsatiopriini
Atselastiinihydrokloridi
Atsitromysiini
Azatioprin
Azelastinhydroklorid
Azitromycin
Bakampisilliinihydrokloridi
Basitrasiini
Sinkkibasitrasiini
Baklofeeni
Baikalinvuohennokka, juuri
Bambuterolihydrokloridi
Aitapukinpensas, hedelmä
Barbitaali
Bariumsulfaatti
Bakampicillinhydroklorid
Bacitracin
Zinkbacitracin
Baklofen
Praktfrossört, rot
Bambuterolhydroklorid
Bocktörne, bär
Barbital
Bariumsulfat
B
Bacampicillin hydrochloride
Bacitracin
Bacitracin zinc
Baclofen
Baical skullcap root
Bambuterol hydrochloride
Barbary wolfberry fruit S8.4
Barbital
Barium sulfate
Bacampicillini hydrochloridum
Bacitracinum
Bacitracinum zincum
Baclofenum
Scutellariae baicalensis radix
Bambuteroli hydrochloridum
Lycii fructus
Barbitalum
Barii sulfas
3
Monografiat
Basic butylated methacrylate
copolymer
Copolymerum methacrylatis
butylati basicum
BCG for immunotherapy
BCG ad immunocurationem
Butyloitu metakrylaattikopolymeeri, Butylerad metakrylatsampolymer,
emäksinen
basisk
BCG-valmiste immunoterapiaa
varten
BCG vaccine, freeze-dried
Vaccinum tuberculosis (BCG)
Tuberkuloosirokote (BCG),
cryodesiccatum
kylmäkuivattu
Bearberry leaf
Uvae ursi folium
Sianpuolukka, lehti
Beclometasone dipropionate,
Beclometasoni dipropionas
Beklometasonidipropionaatti,
anhydrous
anhydricus
vedetön
Beclometasone dipropionate
Beclometasoni dipropionas
Beklometasonidipropionaattimonohydrate
monohydricus
monohydraatti
Beeswax, white
Cera alba
Valkovaha
Beeswax, yellow
Cera flava
Keltavaha
Belamcanda chinensis rhizome
Belamcandae chinensis rhizoma Leopardikurjenmiekka, juurakko
Belladonna leaf
Belladonnae folium
Belladonna, lehti
Belladonna leaf dry extract,
Belladonnae folii extractum siccum Belladonna, lehti, standardoitu
normatum
kuivauute
standardised S8.5(r)
Belladonna leaf tincture,
Belladonnae folii tinctura normata Belladonna, lehti, standardoitu
standardised
tinktuura
Belladonna, prepared
Belladonnae pulvis normatus
Belladonna, standardoitu jauhe
Benazepril hydrochloride
Benazeprili hydrochloridum
Benatsepriilihydrokloridi
Bendroflumethiazide
Bendroflumethiazidum
Bendroflumetiatsidi
Benperidol
Benperidolum
Benperidoli
Benserazide hydrochloride
Benserazidi hydrochloridum
Benseratsidihydrokloridi
Bentonite
Bentonitum
Bentoniitti
Benzalkonium chloride
Benzalkonii chloridum
Bentsalkoniumkloridi
Benzalkonium chloride solution
Benzalkonii chloridi solutio
Bentsalkoniumkloridiliuos
Benzbromarone
Benzbromaronum
Bentsbromaroni
Benzethonium chloride
Benzethonii chloridum
Bentsetoniumkloridi
Benzocainum
Bentsokaiini
Benzocaine S8.5(r)
Benzoic acid
Acidum benzoicum
Bentsoehappo
Benzoin, Siam
Benzoe tonkinensis
Bentsoe, Siamin
Benzoin, Sumatra
Benzoe sumatranus
Bentsoe, Sumatran
Benzoin tincture, Siam
Benzois tonkinensis tincture
Siambentsoe, tinktuura
Benzoin tincture, Sumatra
Benzois sumatrani tinctura
Sumatrabentsoe, tinktuura
Benzoyl peroxide, hydrous
Benzoylis peroxidum cum aqua
Bentsoyyliperoksidi, vesipitoinen
Benzyl alcohol
Alcohol benzylicus
Bentsyylialkoholi
Benzyl benzoate
Benzylis benzoas
Bentsyylibentsoaatti
Benzylpenicillin, benzathine
Benzylpenicillinum benzathinum
Bentsyylipenisilliinibentsatiini
Benzylpenicillin potassium
Benzylpenicillinum kalicum
Bentsyylipenisilliinikalium
Benzylpenicillin, procaine
Benzylpenicillinum procainum
Bentsyylipenisilliiniprokaiini
Benzylpenicillin sodium
Benzylpenicillinum natricum
Bentsyylipenisilliininatrium
Betacarotene
Betacarotenum
Beetakaroteeni
Betadexum
Beetadeksi
Betadex S8.5(c)
Betahistine dihydrochloride
Betahistini dihydrochloridum
Betahistiinidihydrokloridi
Betahistine mesilate
Betahistini mesilas
Betahistiinimesilaatti
Betamethasone
Betamethasonum
Beetametasoni
Betamethasone acetate
Betamethasoni acetas
Beetametasoniasetaatti
Betamethasone dipropionate
Betamethasoni dipropionas
Beetametasonidipropionaatti
Betamethasone sodium phosphate Betamethasoni natrii phosphas
Beetametasoninatriumfosfaatti
BCG för immunterapi
Betamethasone valerate
Betaxolol hydrochloride
Bezafibrate
Bicalutamide
Bifonazole
Bilberry fruit, dried
Bilberry fruit, fresh
Biotin
Biperiden hydrochloride
Birch leaf
Bisacodyl
Bismuth subcarbonate
Bismuth subgallate
Bismuth subnitrate, heavy
Bismuth subsalicylate
Bisoprolol fumarate
Bistort rhizome
Betametasonvalerat
Betaxololhydroklorid
Bezafibrat
Bikalutamid
Bifonazol
Blåbär, torkat bär
Blåbär, färskt bär
Biotin
Biperidenhydroklorid
Björk, blad
Bisakodyl
Vismutsubkarbonat
Vismutsubgallat
Vismutsubnitrat, tungt
Vismutsubsalicylat
Bisoprololfumarat
Stor ormrot, jordstam
Betamethasoni valeras
Betaxololi hydrochloridum
Bezafibratum
Bicalutamidum
Bifonazolum
Myrtilli fructus siccus
Myrtilli fructus recens
Biotinum
Biperideni hydrochloridum
Betulae folium
Bisacodylum
Bismuthi subcarbonas
Bismuthi subgallas
Bismuthi subnitras ponderosum
Bismuthi subsalicylas
Bisoprololi fumaras
Bistortae rhizoma
Beetametasonivaleraatti
Betaksololihydrokloridi
Betsafibraatti
Bikalutamidi
Bifonatsoli
Mustikka, marja, kuivattu
Mustikka, marja, tuore
Biotiini
Biperideenihydrokloridi
Koivu, lehti
Bisakodyyli
Vismuttisubkarbonaatti
Vismuttisubgallaatti
Vismuttisubnitraatti, raskas
Vismuttisubsalisylaatti
Bisoprololifumaraatti
Konnantatar, juurakko
4
Vaccin mot tuberkulos (BCG),
frystorkat
Mjölon, blad
Beklometasondipropionat,
vattenfritt
Beklometasondipropionatmonohydrat
Vax, vitt
Vax, gult
Leopardblomma, jordstam
Belladonna, blad
Belladonna, blad, torrt
standardiserat extrakt
Belladonna, blad, standardiserad
tinktur
Belladonna, standardiserat pulver
Benazeprilhydroklorid
Bendroflumetiazid
Benperidol
Benserazidhydroklorid
Bentonit
Bensalkoniumklorid
Bensalkoniumkloridlösning
Bensbromaron
Bensetoniumklorid
Bensokain
Bensoesyra
Siambensoe
Sumatrabensoe
Siambensoe, tinktur
Sumatrabensoe, tinktur
Bensoylperoxid, hydratiserad
Bensylalkohol
Bensylbensoat
Bensylpenicillinbensatin
Bensylpenicillinkalium
Bensylpenicillinprokain
Bensylpenicillinnatrium
Betakaroten
Betadex
Betahistindihydroklorid
Betahistinmesilat
Betametason
Betametasonacetat
Betametasondipropionat
Betametasonnatriumfosfat
Monografiat
Bitter-fennel fruit oil
Bitter-fennel herb oil
Bitter-orange epicarp and
mesocarp S8.5(r)
Bitter-orange epicarp and
mesocarp tincture
Bitter-orange flower
Black cohosh S8.1
Blackcurrant leaf
Black horehound
Bleomycin sulfate
Bogbean leaf
Boldo leaf
Boldo leaf dry extract
Borage (starflower) oil, refined
Borax
Bordetella bronchiseptica vaccine
(live) for dogs
Boric acid
Botulinum antitoxin
Botulinum toxin type A for injection
Foeniculi amari fructus
aetheroleum
Foeniculi amari herbae
aetheroleum
Aurantii amari epicarpium et
mesocarpium
Aurantii amari epicarpii et
mesocarpii tinctura
Aurantii amari flos
Cimicifugae rhizoma
Ribis nigri folium
Ballotae nigrae herba
Bleomycini sulfas
Menyanthidis trifoliatae folium
Boldi folium
Boldi folii extractum siccum
Boragonis officinalis oleum
raffinatum
Borax
Vaccinum Bordetellae
bronchisepticae vivum ad canem
Acidum boricum
Immunoserum botulinicum
Toxinum botulinicum typum A ad
iniectabile
Toxinum botulinicum B ad
iniectabile
Vaccinum leptospirosis bovinae
inactivatum
Vaccinum parainfluenzae viri
bovini vivum
Vaccinum viri syncytialis meatus
spiritus bovini vivum
Karvasfenkoliöljy, hedelmästä
Bitterfänkålsolja, från frukt
Karvasfenkoliöljy, versosta
Bitterfänkålsolja, från ört
Pomeranssi, kuori
Pomerans, epikarp och mesokarp
Pomeranssi, kuori, tinktuura
Pomerans, tinktur
Pomeranssi, kukka
Tähkäkimikki, juurakko
Mustaherukka, lehti
Porro, verso
Bleomysiinisulfaatti
Raate, lehti
Boldo, lehti
Boldo, lehti, kuivauute
Purasruohoöljy, puhdistettu
Pomerans, blomma
Läkesilverax, jordstam
Svartvinbär, blad
Bosyska, ört
Bleomycinsulfat
Vattenklöver, blad
Boldo, blad
Boldo, blad, torrt extrakt
Gurkörtolja, raffinerad
Cabergolinum
Coffeinum
Coffeinum monohydricum
Calcifediolum
Kabergoliini
Kofeiini
Kofeiinimonohydraatti
Kalsifedioli
Booraksi
Koiran Bordetella bronchiseptica
-rokote, elävä
Boorihappo
Botuliiniantitoksiini
Botuliinitoksiini tyyppi A,
injektionesteitä varten
Botulinum toxin type B for injection
Botuliinitoksiini tyyppi B,
injektionesteitä varten
Bovine leptospirosis vaccine
Naudan leptospirarokote,
(inactivated)
inaktivoitu
Bovine parainfluenza virus vaccine
Naudan parainfluenssavirusrokote,
(live)
elävä
Bovine respiratory syncytial virus
Naudan
vaccine (live)
hengitystiesynsytiaalivirusrokote,
elävä
Bovine serum
Serum bovinum
Naudanseerumi
Bovine viral diarrhoea vaccine
Vaccinum diarrhoeae viralis
Naudan virusripulirokote (BVD(inactivated)
bovinae inactivatum
rokote), inaktivoitu
Brimonidini tartras
Brimonidiinitartraatti
Brimonidine tartrate S8.2
Bromazepam
Bromazepamum
Bromatsepaami
Bromhexine hydrochloride
Bromhexini hydrochloridum
Bromiheksiinihydrokloridi
Bromocriptine mesilate
Bromocriptini mesilas
Bromokriptiinimesilaatti
Bromperidol
Bromperidolum
Bromperidoli
Bromperidol decanoate
Bromperidoli decanoas
Bromperidolidekanoaatti
Brompheniramine maleate
Brompheniramini maleas
Bromifeniramiinimaleaatti
Brotizolam
Brotizolamum
Brotitsolaami
Brucellosis vaccine (live) (Brucella Vaccinum brucellosis (Brucella
Bruselloosirokote eläinlääkintään
melitensis Rev. 1 strain), for
melitensis stirpe Rev. 1) vivum ad (elävä Brucella melitensis stirpe
usum veterinarium
Rev. 1)
veterinary use S8.4
Buckwheat herb
Fagopyri herba
Viljatatar, verso
Budesonide
Budesonidum
Budesonidi
Bufexamacum
Bufeksamaakki
Bufexamac S8.5(r)
Buflomedil hydrochloride
Buflomedili hydrochloridum
Buflomediilihydrokloridi
Bumetanidum
Bumetanidi
Bumetanide S8.4
Bupivacaine hydrochloride
Bupivacaini hydrochloridum
Bupivakaiinihydrokloridi
Buprenorphine
Buprenorphinum
Buprenorfiini
Buprenorphine hydrochloride
Buprenorphini hydrochloridum
Buprenorfiinihydrokloridi
Buserelin
Buserelinum
Busereliini
Buspirone hydrochloride
Buspironi hydrochloridum
Buspironihydrokloridi
Busulfan
Busulfanum
Busulfaani
Butcher’s broom
Rusci rhizoma
Rautamyrtti, juurakko
Butyl parahydroxybenzoate
Butylis parahydroxybenzoas
Butyyliparahydroksibentsoaatti
Butylhydroxyanisole
Butylhydroxyanisolum
Butyylihydroksianisoli
Butylhydroxytoluene
Butylhydroxytoluenum
Butyylihydroksitolueeni
Borax
Vaccin mot bordetella
bronchiseptica hos hund, levande
Borsyra
Immunserum mot botulism
Botulinumtoxin typ A för injektion
Botulinumtoxin typ B för injektion
Vaccin mot leptospirainfektioner
hos nötkreatur, inaktiverat
Vaccin mot parainfluensavirus hos
nötkreatur, levande
Vaccin mot respiratoriskt
syncytialvirus hos nötkreatur,
levande
Nötserum
Vaccin mot viral diarré hos
nötkreatur, inaktiverat
Brimonidintartrat
Bromazepam
Bromhexinhydroklorid
Bromokriptinmesilat
Bromperidol
Bromperidoldekanoat
Bromfeniraminmaleat
Brotizolam
Vaccin mot brucella (Brucella
melitensis stirpe Rev. 1), levande,
för veterinär användning
Bovete, ört
Budesonid
Bufexamak
Buflomedilhydroklorid
Bumetanid
Bupivakainhydroklorid
Buprenorfin
Buprenorfinhydroklorid
Buserelin
Buspironhydroklorid
Busulfan
Stickmyrten, jordstam
Butylparahydroxibensoat
Butylhydroxianisol
Butylhydroxitoluen
C
Cabergoline
Caffeine
Caffeine monohydrate
Calcifediol
5
Kabergolin
Koffein
Koffeinmonohydrat
Kalcifediol
Monografiat
Calcipotriol, anhydrous
Calcipotriol monohydrate
Calcitonin (salmon)
Calcitriol
Calcium acetate, anhydrous
Calcium ascorbate
Calcium carbonate
Calcium chloride dihydrate
Calcium chloride hexahydrate
Calcium dobesilate monohydrate
Calcium folinate
Calcium glucoheptonate
Calcium gluconate
Calcium gluconate, anhydrous
Calcium gluconate for injection
Calcipotriolum anhydricum
Calcipotriolum monohydricum
Calcitoninum salmonis
Calcitriolum
Calcii acetas anhydricus
Calcii ascorbas
Calcii carbonas
Calcii chloridum dihydricum
Calcii chloridum hexahydricum
Calcii dobesilas monohydricum
Calcii folinas
Calcii glucoheptonas
Calcii gluconas
Calcii gluconas anhydricus
Calcii gluconas ad iniectabile
Calcium glycerophosphate
Calcium hydrogen phosphate,
anhydrous
Calcium hydrogen phosphate
dihydrate
Calcium hydroxide
Calcium lactate, anhydrous
Calcium lactate monohydrate
Calcium lactate pentahydrate
Calcium lactate trihydrate
Calcium levofolinate pentahydrate
Calcii glycerophosphas
Calcii hydrogenophosphas
anhydricus
Calcii hydrogenophosphas
dihydricus
Calcii hydroxidum
Calcii lactas anhydricus
Calcii lactas monohydricus
Calcii lactas pentahydricus
Calcii lactas trihydricus
Calcii levofolinas pentahydricus
Calcium levulinate dihydrate
Calcium pantothenate
Calcium phosphate
Calcium stearate
Calcium sulfate dihydrate
Calendula flower
Calf coronavirus diarrhoea vaccine
(inactivated)
Calf rotavirus diarrhoea vaccine
(inactivated)
Camphor, racemic
D-Camphor S8.3
Candesartan cilexetil
Canine adenovirus vaccine
(inactivated)
Canine adenovirus vaccine (live)
Calcii laevulinas dihydricum
Calcii pantothenas
Tricalcii phosphas
Calcii stearas
Calcii sulfas dihydricus
Calendulae flos
Vaccinum inactivatum diarrhoeae
vituli coronaviro illatae
Vaccinum inactivatum diarrhoeae
vituli rotaviro illatae
Camphora racemica
D-Camphora
Candesartanum cilexetili
Vaccinum adenovirosis caninae
inactivatum
Vaccinum adenovirosidis caninae
vivum
Canine distemper vaccine (live)
Vaccinum morbi Carrei vivum ad
canem
Canine leptospirosis vaccine
Vaccinum leptospirosis caninae
(inactivated)
inactivatum
Canine parainfluenza virus vaccine Vaccinum parainfluenzae viri
(live)
canini vivum
Canine parvovirosis vaccine
Vaccinum parvovirosis caninae
(inactivated)
inactivatum
Canine parvovirosis vaccine (live) Vaccinum parvovirosis caninae
vivum
Capecitabinum
Capecitabine S8.1
Caprylocaproyl
Macrogolglyceridorum
macrogolglycerides
caprylocaprates
Caprylic acid
Acidum caprylicum
Capsicum
Capsici fructus
Capsicum oleoresin, refined and
Capsici oleoresina raffinata et
standardised
normata
Capsicum soft extract,
Capsici extractum spissum
standardised
normatum
Capsicum tincture, standardised
Capsici tinctura normata
Capsules
Captopril
Caraway fruit
Capsulae
Captoprilum
Carvi fructus
Kalsipotrioli, vedetön
Kalsipotriolimonohydraatti
Kalsitoniini (lohi)
Kalsitrioli
Kalsiumasetaatti, vedetön
Kalsiumaskorbaatti
Kalsiumkarbonaatti
Kalsiumklorididihydraatti
Kalsiumkloridiheksahydraatti
Kalsiumdobesilaattimonohydraatti
Kalsiumfolinaatti
Kalsiumglukoheptonaatti
Kalsiumglukonaatti
Kalsiumglukonaatti, vedetön
Kalsiumglukonaatti,
injektionesteitä varten
Kalsiumglyserofosfaatti
Kalsiumvetyfosfaatti, vedetön
Kalcipotriol, vattenfri
Kalcipotriolmonohydrat
Laxkalcitonin
Kalcitriol
Kalciumacetat, vattenfri
Kalciumaskorbat
Kalciumkarbonat
Kalciumkloriddihydrat
Kalciumkloridhexahydrat
Kalciumdobesilatmonohydrat
Kalciumfolinat
Kalciumglukoheptonat
Kalciumglukonat
Kalciumglukonat, vattenfritt
Kalciumglukonat för injektion
Kalsiumvetyfosfaattidihydraatti
Kalciumvätefosfatdihydrat
Kalsiumhydroksidi
Kalsiumlaktaatti, vedetön
Kalsiumlaktaattimonohydraatti
Kalsiumlaktaattipentahydraatti
Kalsiumlaktaattitrihydraatti
Kalsiumlevofolinaattipentahydraatti
Kalsiumlevulinaattidihydraatti
Kalsiumpantotenaatti
Trikalsiumfosfaatti
Kalsiumstearaatti
Kalsiumsulfaattidihydraatti
Tarhakehäkukka, kukka
Vasikan koronavirusripulirokote,
inaktivoitu
Vasikan rotavirusripulirokote,
inaktivoitu
Kamferi, raseeminen
D-Kamferi
Kandesartaanisileksetiili
Koiran adenovirusrokote,
inaktivoitu
Koiran adenovirusrokote, elävä
Kalciumhydroxid
Kalciumlaktat, vattenfritt
Kalciumlaktatmonohydrat
Kalciumlaktatpentahydrat
Kalciumlaktattrihydrat
Kalciumlevofolinatpentahydrat
Kalciumglycerofosfat
Kalciumvätefosfat, vattenfritt
Kalciumlevulinatdihydrat
Kalciumpantotenat
Trikalciumfosfat
Kalciumstearat
Kalciumsulfatdihydrat
Ringblomma, blomma
Vaccin mot koronavirusdiarre hos
kalv, inaktiverat
Vaccin mot rotavirusdiarre hos
kalv, inaktiverat
Kamfer, racemisk
D-Kamfer
Kandesartancilexetil
Vaccin mot hundadenovirus,
inaktiverat
Vaccin mot hundadenovirus,
levande
Koiran penikkatautirokote, elävä
Vaccin mot valpsjuka hos hund,
levande
Koiran leptospirarokote, inaktivoitu Vaccin mot leptospirainfektioner
hos hund, inaktiverat
Koiran parainfluenssavirusrokote, Vaccin mot hundparainfluesavirus,
elävä
levande
Koiran parvovirusrokote,
Vaccin mot hundparvovirus,
inaktivoitu
inaktiverat
Koiran parvovirusrokote, elävä
Vaccin mot hundparvovirus,
levande
Kapesitabiini
Kapecitabin
KaprylokaproyyliKaprylokaproyl-makrogolglycerider
makrogoliglyseridit
Kapryylihappo
Kaprylsyra
Espanjanpippuri, hedelmä
Spanskpeppar, frukt
Espanjanpippuriöljyhartsi,
Spanskpeppar, oljeharts, raffinerat
puhdistettu ja standardoitu
och standardiserat
Espanjanpippuri, standardoitu
Spanskpeppar, tjockt
sakea uute
standardiserat extrakt
Espanjanpippuri, standardoitu
Spanskpeppar, standardiserad
tinktuura
tinktur
Kapselit
Kapslar
Kaptopriili
Kaptopril
Kumina, siemen
Kummin, frö
6
Monografiat
Caraway oil
Carbachol
Carbamazepine
Carbasalate calcium
Carbidopa S.8.4(r)
Carbimazole S8.1
Carbocisteine
Carbomers
Carbon dioxide
Carbon monoxide
Carbon monoxide [15O]
Carboplatin
Carboprost trometamol
Carisoprodol S.8.4(r)
Carmellose
Carmellose calcium
Carmellose sodium S8.3
Carmellose sodium, lowsubstituted
Carmustine
Carnauba wax
Carprofen for veterinary use
Carvi aetheroleum
Carbacholum
Carbamazepinum
Carbasalatum calcicum
Carbidopum
Carbimazolum
Carbocisteinum
Carbomera
Carbonei dioxidum
Carbonei monoxidum
Carbonei monoxidum [15O]
Carboplatinum
Carboprostum trometamolum
Carisoprodolum
Carmellosum
Carmellosum calcicum
Carmellosum natricum
Carmellosum natricum,
substitutum humile
Carmustinum
Cera carnauba
Carprofenum ad usum
veterinarium
Carrageenanum
Carrageenan S8.4
Carteolol hydrochloride
Carteololi hydrochloridum
Carvedilol
Carvedilolum
Cascara
Rhamni purshianae cortex
Cascara dry extract, standardised Rhamni purshianae extractum
siccum normatum
Cassia oil
Cinnamomi cassiae aetheroleum
Castor oil, hydrogenated
Ricini oleum hydrogenatum
Ricini oleum raffinatum
Castor oil, refined S8.3
Ricini oleum virginale
Castor oil, virgin S8.3
Catgut, sterile
Chorda resorbilis sterilis
Catgut, sterile, in distributor for
Chorda resorbilis sterilis in fuso ad
veterinary use
usum veterinarium
Cefaclor
Cefadroxil monohydrate
Cefalexin monohydrate
Cefalotin sodium
Cefamandole nafate
Cefapirin sodium
Cefatrizine propylene glycol
Cefazolin sodium S8.1
Cefepime dihydrochloride
monohydrate
Cefixime
Cefoperazone sodium
Cefotaxime sodium
Cefoxitin sodium
Cefpodoxime proxetil
Cefprozil monohydrate
Cefradine
Ceftazidime pentahydrate
Ceftazidime pentahydrate with
sodium carbonate for injection
Cefaclorum
Cefadroxilum monohydricum
Cefalexinum monohydricum
Cefalotinum natricum
Cefamandoli nafas
Cefapirinum natricum
Cefatrizinum propylen glycolum
Cefazolinum natricum
Cefepimi dihydrochloridum
monohydricum
Cefiximum
Cefoperazonum natricum
Cefotaximum natricum
Cefoxitinum natricum
Cefpodoximum proxetili
Cefprozilum monohydricum
Cefradinum
Ceftazidimum pentahydricum
Ceftazidimum pentahydricum et
natrii carbonas ad iniectabile
Ceftriaxone sodium
Cefuroxime axetil
Cefuroxime sodium
Celecoxib
Celiprolol hydrochloride
Cellulose acetate S8.1
Cellulose acetate butyrate
Cellulose acetate phthalate S8.3
Cellulose, microcrystalline
Cellulose, powdered
Centaury
Ceftriaxonum natricum
Cefuroximum axetili
Cefuroximum natricum
Celecoxibum
Celiprololi hydrochloridum
Cellulosi acetas
Cellulosi acetas butyras
Cellulosi acetas phthalas
Cellulosum microcristallinum
Cellulosi pulvis
Centaurii herba
Kuminaöljy
Karbakoli
Karbamatsepiini
Karbasalaattikalsium
Karbidopa
Karbimatsoli
Karbosisteiini
Karbomeerit
Hiilidioksidi
Hiilimonoksidi
Hiilimonoksidi[15O ]
Karboplatiini
Karboprostitrometamoli
Karisoprodoli
Karmelloosi
Karmelloosikalsium
Karmelloosinatrium
Karmelloosinatrium,
matalasubstituutioasteinen
Karmustiini
Karnaubavaha
Karprofeeni eläinlääkintään
Kumminolja
Karbakol
Karbamazepin
Karbasalatkalcium
Karbidopa
Karbimazol
Karbocistein
Karbomerer
Koldioxid
Kolmonoxid
Kolmonoxid[15O ]
Karboplatin
Kaboprosttrometamol
Karisoprodol
Karmellos
Karmelloskalcium
Karmellosnatrium
Karmellosnatrium, lågsubstituerad
Karrageeni
Karteololihydrokloridi
Karvediloli
Sagrada, kuori
Sagrada, standardoitu kuivauute
Karragenan
Karteololhydroklorid
Karvedilol
Sagradabuske, bark
Sagradabuske, torrt standardiserat
extrakt
Kassiaolja
Ricinolja, hydrogenerad
Ricinolja, raffinerad
Ricinolja (jungfruolja)
Katgut, steril
Katgut, resorberbar, steril, i
behållare för veterinär användning
Kassiakaneliöljy
Risiiniöljy, hydrattu
Risiiniöljy, puhdistettu
Risiiniöljy, neitsytöljy
Steriili katgutti
Kelakotelossa toimitettava steriili
resorboituva katgutti
eläinlääkintään
Kefakloori
Kefadroksiilimonohydraatti
Kefaleksiinimonohydraatti
Kefalotiininatrium
Kefamandolinafaatti
Kefapiriininatrium
Kefatritsiinipropyleeniglykoli
Kefatsoliininatrium
Kefepiimidihydrokloridimonohydraatti
Kefiksiimi
Kefoperatsoninatrium
Kefotaksiiminatrium
Kefoksitiininatrium
Kefpodoksiimiproksetiili
Kefprotsiilimonohydraatti
Kefradiini
Keftatsidiimipentahydraatti
Keftatsidiimipentahydraatti ja
natriumkarbonaatti injektionestettä
varten
Keftriaksoninatrium
Kefuroksiimiaksetiili
Kefuroksiiminatrium
Selekoksibi
Seliprololihydrokloridi
Selluloosa-asetaatti
Selluloosa-asetaattibutyraatti
Selluloosa-asetaattiftalaatti
Selluloosa, mikrokiteinen
Selluloosajauhe
Rohtorantasappi, verso
7
Karmustin
Karnaubavax
Karprofen för veterinär användning
Cefaklor
Cefadroxilmonohydrat
Cefalexinmonohydrat
Cefalotinnatrium
Cefamandolnafat
Cefapirinnatrium
Cefatrizinpropylenglykol
Cefazolinnatrium
Cefepimdihydrokloridmonohydrat
Cefixim
Cefoperazonnatrium
Cefotaximnatrium
Cefoxitinnatrium
Cefpodoximproxetil
Cefprozilmonohydrat
Cefradin
Ceftazidimpentahydrat
Ceftazidimpentahydrat med
natriumkarbonat för injektion
Ceftriaxonnatrium
Cefuroximaxetil
Cefuroximnatrium
Celecoxib
Celiprololhydroklorid
Cellulosaacetat
Cellulosaacetatbutyrat
Cellulosaacetatftalat
Cellulosa, mikrokristallin
Cellulosapulver
Frockarun, ört
Monografiat
Centella
Centellae asiaticae herba
Cetirizine dihydrochloride
Cetirizini dihydrochloridum
Cetostearyl alcohol
Alcohol cetylicus et stearylicus
Cetostearyl alcohol (type A),
Alcohol cetylicus et stearylicus
emulsificans A
emulsifying S8.1
Cetostearyl alcohol (type B),
Alcohol cetylicus et stearylicus
emulsificans B
emulsifying S8.1
Cetostearyl isononanoate S.8.4(r) Cetostearylis isononanoas
Cetrimide
Cetrimidum
Cetyl alcohol
Alcohol cetylicus
Cetyl palmitate
Cetylis palmitas
Cetylpyridinium chloride
Cetylpyridinii chloridum
Chamomile flower, Roman
Chamomillae romanae flos
Charcoal, activated
Carbo activatus
Chenodeoxycholic acid
Acidum chenodeoxycholicum
Chewing gums, medicated
Masticabilia gummis medicata
Chitosan hydrochloride
Chitosani hydrochloridum
Chloral hydrate
Chlorali hydras
Chlorambucil
Chlorambucilum
Chloramphenicol
Chloramphenicolum
Chloramphenicol palmitate
Chloramphenicoli palmitas
Chloramphenicol sodium
Chloramphenicoli natrii succinas
succinate
Chlorcyclizine hydrochloride
Chlorcyclizini hydrochloridum
Chlordiazepoxide
Chlordiazepoxidum
Chlordiazepoxide hydrochloride
Chlordiazepoxidi hydrochloridum
Chlorhexidini diacetas
Chlorhexidine diacetate S8.3
Chlorhexidine digluconate solution Chlorhexidini digluconatis solutio
S8.3
Chlorhexidine dihydrochloride S8.4 Chlorhexidini dihydrochloridum
Chlormadinoni acetas
Chlormadinone acetate S8.2
Chlorobutanol, anhydrous
Chlorobutanolum anhydricum
Chlorobutanol hemihydrate
Chlorobutanolum hemihydricum
Chlorocresol
Chlorocresolum
Chloroquine phosphate
Chloroquini phosphas
Chloroquine sulfate
Chloroquini sulfas
Chlorphenamine maleate
Chlorphenamini maleas
Chlorpromazine hydrochloride
Chlorpromazini hydrochloridum
Chlorpropamide
Chlorpropamidum
Chlorprothixene hydrochloride
Chlorprothixeni hydrochloridum
S8.3
Chlortalidone
Chlortalidonum
Chlortetracycline hydrochloride
Chlortetracyclini hydrochloridum
Cholecalciferol
Cholecalciferolum
Cholecalciferol concentrate (oily
Cholecalciferolum densatum
form)
oleosum
Cholecalciferol concentrate
Cholecalciferoli pulvis
(powder form)
Cholecalciferol concentrate (water- Cholecalciferolum in aqua
dispersible form)
dispergibile
Cholera vaccine
Vaccinum cholerae
Cholera vaccine, freeze-dried
Vaccinum cholerae
cryodesiccatum
Cholera vaccine (inactivated, oral) Vaccinum cholerae perorale
inactivatum
Cholesterolum
Cholesterol S8.2
Cholesterol for parenteral use
Cholesterolum ad usum
parenteralem
Chondroitin sulfate sodium
Chondroitini natrii sulfas
Chromium[51Cr] edetate injection Chromii[51Cr] edetatis solutio
iniectabilis
Chymotrypsin
Chymotrypsinum
Ciclesonide
Ciclesonidum
Ciclopirox
Ciclopiroxum
Ciclopirox olamine
Ciclopiroxum olaminum
Ciclosporin
Ciclosporinum
Cilastatinum natricum
Cilastatin sodium S8.2
Cilazapril
Cilazaprilum
Cimetidinum
Cimetidine S8.6(c)
Rohtosammakonputki, verso
Setiritsiinidihydrokloridi
Setostearyylialkoholi
Emulgoituva setostearyylialkoholi
(tyyppi A)
Emulgoituva setostearyylialkoholi
(tyyppi B)
Setostearyyli-isononanoaatti
Setrimidi
Setyylialkoholi
Setyylipalmitaatti
Setyylipyridiniumkloridi
Kamomilla, kukka, roomalainen
Aktiivihiili
Kenodeoksikoolihappo
Lääkepurukumit
Kitosaanihydrokloridi
Kloraalihydraatti
Klorambusiili
Kloramfenikoli
Kloramfenikolipalmitaatti
Kloramfenikolinatriumsuksinaatti
Sallatsspikblad, ört
Cetirizindihydroklorid
Cetostearylalkohol
Cetostearylalkohol, emulgerande,
(typ A)
Cetostearylalkohol, emulgerande,
(typ B)
Cetostearylisononanoat
Cetrimid
Cetylalkohol
Cetylpalmitat
Cetylpyridiniumklorid
Romersk kamomill, blomma
Kol, aktivt
Kenodeoxicholsyra
Tuggummin, medicinska
Kitosanhydroklorid
Kloralhydrat
Klorambucil
Kloramfenikol
Kloramfenikolpalmitat
Kloramfenikolnatriumsuccinat
Kloorisyklitsiinihydrokloridi
Klooridiatsepoksidi
Klooridiatsepoksidihydrokloridi
Klooriheksidiinidiasetaatti
Klooriheksidiinidiglukonaattiliuos
Klorcyklizinhydroklorid
Klordiazepoxid
Klordiazepoxidhydroklorid
Klorhexidindiacetat
Klorhexidindiglukonatlösning
Klooriheksidiinidihydrokloridi
Klormadinoniasetaatti
Klooributanoli, vedetön
Klooributanolihemihydraatti
Kloorikresoli
Klorokiinifosfaatti
Klorokiinisulfaatti
Kloorifenamiinimaleaatti
Klooripromatsiinihydrokloridi
Klooripropamidi
Klooriprotikseenihydrokloridi
Klorhexidindihydroklorid
Klormadinonacetat
Klorbutanol, vattenfri
Klorbutanolhemihydrat
Klorkresol
Klorokinfosfat
Klorokinsulfat
Klorfenaminmaleat
Klorpromazinhydroklorid
Klorpropamid
Klorprotixenhydroklorid
Klooritalidoni
Klooritetrasykliinihydrokloridi
Kolekalsiferoli
Kolekalsiferolikonsentraatti,
öljyliuos
Kolekalsiferolikonsentraatti, jauhe
Klortalidon
Klortetracyklinhydroklorid
Kolekalciferol
Kolekalciferolkoncentrat,
oljelösning
Kolekalciferolkoncentrat, pulver
Kolekalsiferolikonsentraatti, veteen
dispergoituva
Kolerarokote
Kolerarokote, kylmäkuivattu
Kolekalciferolkoncentrat,
vattendispergerbar
Vaccin mot kolera
Vaccin mot kolera, frystorkat
Kolerarokote, inaktivoitu, oraalinen Vaccin mot kolera, inaktiverat,
peroralt
Kolesteroli
Kolesterol
Kolesteroli parenteraaliseen
Kolesterol för parenteral
käyttöön
användning
Kondroitiininatriumsulfaatti
Kondroitinsulfatnatrium
Kromi[51Cr ]edetaatti-injektioneste Krom[51Cr ]edetat-injektionsvätska
Kymotrypsiini
Siklesonidi
Siklopiroksi
Siklopiroksiolamiini
Siklosporiini
Silastatiininatrium
Silatsapriili
Simetidiini
8
Kymotrypsin
Ciklesonid
Ciklopirox
Ciklopiroxolamin
Ciklosporin
Cilastatinnatrium
Cilazapril
Cimetidin
Monografiat
Cimetidine hydrochloride S8.6(c)
Cinchocaine hydrochloride
Cinchona bark
Cinchona liquid extract,
standardised
Cineole
Cinnamon
Cinnamon bark oil, Ceylon
Cinnamon leaf oil, Ceylon
Cinnamon tincture
Cinnarizine
Ciprofibrate
Ciprofloxacin S8.4
Ciprofloxacin hydrochloride S8.4
Cisplatin
Citalopram hydrobromide
Citalopram hydrochloride
Citric acid, anhydrous S8.1
Citric acid monohydrate S8.1
Citronella oil
Cladribine
Clarithromycin
Clary sage oil
Clazuril for veterinary use
Clebopride malate
Clemastine fumarate S8.1
Clematis armandii stem
Clenbuterol hydrochloride
Clindamycin hydrochloride
Clindamycin phosphate S8.3
Clioquinol
Clobazam
Clobetasol propionate
Clobetasone butyrate S8.4
Clodronate disodium tetrahydrate
Cimetidini hydrochloridum
Cinchocaini hydrochloridum
Cinchonae cortex
Cinchonae extractum fluidum
normatum
Cineolum
Cinnamomi cortex
Cinnamomi zeylanicii corticis
aetheroleum
Cinnamomi zeylanici folii
aetheroleum
Cinnamomi corticis tinctura
Cinnarizinum
Ciprofibratum
Ciprofloxacinum
Ciprofloxacini hydrochloridum
Cisplatinum
Citaloprami hydrobromidum
Citaloprami hydrochloridum
Acidum citricum anhydricum
Acidum citricum monohydricum
Citronellae aetheroleum
Cladribinum
Clarithromycinum
Salviae sclareae aetheroleum
Clazurilum ad usum veterinarium
Clebopridi malas
Clemastini fumaras
Clematidis armandii caulis
Clenbuteroli hydrochloridum
Clindamycini hydrochloridum
Clindamycini phosphas
Clioquinolum
Clobazamum
Clobetasoli propionas
Clobetasoni butyras
Dinatrii clodronas tetrahydricus
Clofazimine
Clofibrate
Clomifene citrate
Clomipramine hydrochloride
Clonazepam
Clonidine hydrochloride
Clopamide
Clopidogrel hydrogen sulfate
Closantel sodium dihydrate for
veterinary use
Clostridium botulinum vaccine for
veterinary use
Clostridium chauvoei vaccine for
veterinary use
Clostridium novyi (type B) vaccine
for veterinary use
Clostridium novyi alpha antitoxin
for veterinary use
Clostridium perfringens beta
antitoxin for veterinary use
Clofaziminum
Clofibratum
Clomifeni citras
Clomipramini hydrochloridum
Clonazepamum
Clonidini hydrochloridum
Clopamidum
Clopidogreli hydrogenosulfas
Closantelum natricum dihydricum
ad usum veterinarium
Vaccinum clostridii botulini ad
usum veterinarium
Vaccinum clostridii chauvoei ad
usum veterinarium
Vaccinum clostridii novyi B ad
usum veterinarium
Immunoserum clostridii novyi
alpha ad usum veterinarium
Immunoserum clostridii
perfringentis beta ad usum
veterinarium
Clostridium perfringens epsilon
Immunoserum clostridii
antitoxin for veterinary use
perfringentis epsilon ad usum
veterinarium
Clostridium perfringens vaccine for Vaccinum clostridii perfringentis ad
veterinary use
usum veterinarium
Clostridium septicum vaccine for
veterinary use
Clotrimazole
Clove
Vaccinum clostridii septici ad
usum veterinarium
Clotrimazolum
Caryophylli flos
Simetidiinihydrokloridi
Sinkokaiinihydrokloridi
Kiinapuu, kuori
Kiinapuu, kuori, standardoitu
nesteuute
Sineoli
Kaneli, kuori
Kaneliöljy, kuoresta
Cimetidinhydroklorid
Cinkokainhydroklorid
Kinaträd, bark
Kinaträd, flytande standardiserat
extrakt
Cineol
Kanel, bark
Kanelolja, från bark
Kaneliöljy, lehdestä
Kanelolja, från blad
Kaneli, kuori, tinktuura
Sinnaritsiini
Siprofibraatti
Siprofloksasiini
Siprofloksasiinihydrokloridi
Sisplatiini
Sitalopraamihydrobromidi
Sitalopraamihydrokloridi
Sitruunahappo, vedetön
Sitruunahappomonohydraatti
Sitronellaöljy
Kladribiini
Klaritromysiini
Muskatellisalviaöljy
Klatsuriili eläinlääkintään
Klebopridimalaatti
Klemastiinifumaraatti
Nietoskärhö, varsi
Klenbuterolihydrokloridi
Klindamysiinihydrokloridi
Klindamysiinifosfaatti
Kliokinoli
Klobatsaami
Klobetasolipropionaatti
Klobetasonibutyraatti
Dinatriumklodronaattitetrahydraatti
Klofatsimiini
Klofibraatti
Klomifeenisitraatti
Klomipramiinihydrokloridi
Klonatsepaami
Klonidiinihydrokloridi
Klopamidi
Klopidogreelivetysulfaatti
Klosanteelinatriumdihydraatti
eläinlääkintään
Kaasukuoliorokote (botulini)
eläinlääkintään
Kaasukuoliorokote (chauvoei)
eläinlääkintään
Kaasukuoliorokote (novyi B)
eläinlääkintään
Kaasukuolioantitoksiini (novyi alfa)
eläinlääkintään
Kaasukuolioantitoksiini
(perfringens beta) eläinlääkintään
Kanel, bark, tinktur
Cinnarizin
Ciprofibrat
Ciprofloxacin
Ciprofloxacinhydroklorid
Cisplatin
Citalopramhydrobromid
Citalopramhydroklorid
Citronsyra, vattenfri
Citronsyramonohydrat
Citronellolja
Kladribin
Klaritromycin
Muskatellsalviaolja
Klazuril för veterinär användning
Klebopridmalat
Klemastinfumarat
Vinterklematis, stam
Klenbuterolhydroklorid
Klindamycinhydroklorid
Klindamycinfosfat
Kliokinol
Klobazam
Klobetasolpropionat
Klobetasonbutyrat
Klodronatdinatriumtetrahydrat
Kaasukuolioantitoksiini
(perfringens epsilon)
eläinlääkintään
Kaasukuoliorokote (perfringens)
eläinlääkintään
Klofazimin
Klofibrat
Klomifencitrat
Klomipraminhydroklorid
Klonazepam
Klonidinhydroklorid
Klopamid
Klopidogrelvätesulfat
Klosantelnatriumdihydrat för
veterinär användning
Vaccin mot gasbrand (botulini) för
veterinär användning
Vaccin mot gasbrand (chauvoei)
för veterinär användning
Vaccin mot gasbrand (novyi B) för
veterinär användning
Immunserum mot gasbrand (novyi
alpha) för veterinär användning
Immunserum mot gasbrand
(perfringens beta) för veterinär
användning
Immunserum mot gasbrand
(perfringens epsilon) för veterinär
användning
Vaccin mot gasbrand (perfringens)
för veterinär användning
Kaasukuoliorokote (septicum)
eläinlääkintään
Klotrimatsoli
Mausteneilikka, kukka
Vaccin mot gasbrand (septicum)
för veterinär användning
Klotrimazol
Kryddnejlika, blomma
9
Monografiat
Clove oil
Cloxacillin sodium
Clozapine
Cocaine hydrochloride
Coccidiosis vaccine (live) for
chickens S8.1
Coconut oil, refined S8.3
Cocoyl caprylocaprate S8.4
Codergocrine mesilate
Cod-liver oil (type A)
Cod-liver oil (type B)
Cod-liver oil, farmed
Codeine
Codeine hydrochloride dihydrate
Caryophylli floris aetheroleum
Cloxacillinum natricum
Clozapinum
Cocaini hydrochloridum
Vaccinum coccidiosidis vivum ad
pullum
Cocois oleum raffinatum
Cocoylis caprylocapras
Codergocrini mesilas
Iecoris aselli oleum A
Iecoris aselli oleum B
Iecoris aselli oleum domestici
Codeinum
Codeini hydrochloridum
dihydricum
Codeine phosphate hemihydrate Codeini phosphas hemihydricus
Codeine phosphate sesquihydrate Codeini phosphas sesquihydricus
Neilikkaöljy, kukasta
Kloksasilliininatrium
Klotsapiini
Kokaiinihydrokloridi
Kanan kokkidioosirokote, elävä
Kookosöljy, puhdistettu
Kokoyylikaprylokapraatti
Kodergokriinimesilaatti
Kalanmaksaöljy, tyyppi A
Kalanmaksaöljy, tyyppi B
Kalanmaksaöljy, viljelty
Kodeiini
Kodeiinihydroklorididihydraatti
Kryddnejlikolja, från blomma
Kloxacillinnatrium
Klozapin
Kokainhydroklorid
Vaccin mot koccidiosis hos
kycklingar, levande
Kokosolja, raffinerad
Kokoylkaprylokaprat
Kodergokrinmesilat
Torskleverolja, typ A
Torskleverolja, typ B
Torskleverolja, odlad
Kodein
Kodeinhydrokloriddihydrat
Kodeiinifosfaattihemihydraatti
Kodeiinifosfaattiseskvihydraatti
Kodeinfosfathemihydrat
Kodeinfosfatseskvihydrat
Coix seed
Cola
Colchicine
Colestyramine
Colistimethate sodium
Colistin sulfate S8.4
Colophony
Common selfheal fruit-spike
Copovidone
Copper sulfate, anhydrous
Copper sulfate pentahydrate
Coriander S8.2
Coriander oil S8.2
Cortisone acetate
Cotton, absorbent
Coicis semen
Colae semen
Colchicinum
Colestyraminum
Colistimethatum natricum
Colistini sulfas
Colophonium
Prunellae spica
Copovidonum
Cupri sulfas anhydricus
Cupri sulfas pentahydricus
Coriandri fructus
Coriandri aetheroleum
Cortisoni acetas
Lanugo gossypii absorbens
Kyynelheinä, siemen
Kola, siemen
Kolkisiini
Kolestyramiini
Kolistimetaattinatrium
Kolistiinisulfaatti
Kolofoni
Ahoniittyhumala, hedelmistö
Kopovidoni
Kuparisulfaatti, vedetön
Kuparisulfaattipentahydraatti
Korianteri, siemen
Korianteriöljy
Kortisoniasetaatti
Vanu, absorboiva
Cottonseed oil, hydrogenated
Couch grass rhizome
Cresol, crude
Croscarmellose sodium
Crospovidone
Crotamiton
Cyanocobalamin S8.2
Cyanocobalamin [57Co] capsules
Cyanocobalamin [58Co] capsules
Cyanocobalamin [57Co] solution
Cyanocobalamin [58Co] solution
Cyclizine hydrochloride
Cyclopentolate hydrochloride
Cyclophosphamide
Cyproheptadine hydrochloride
Cyproterone acetate
Cysteine hydrochloride
monohydrate
Cystine
Cytarabine
Gossypii oleum hydrogenatum
Graminis rhizoma
Cresolum crudum
Carmellosum natricum conexum
Crospovidonum
Crotamitonum
Cyanocobalaminum
Cyanocobalamini [57Co] capsulae
Cyanocobalamini [58Co] capsulae
Cyanocobalamini [57Co] solutio
Cyanocobalamini [58Co] solutio
Cyclizini hydrochloridum
Cyclopentolati hydrochloridum
Cyclophosphamidum
Cyproheptadini hydrochloridum
Cyproteroni acetas
Cysteini hydrochloridum
monohydricum
Cystinum
Cytarabinum
Jobs tårar, frö
Kola, frö
Kolchicin
Kolestyramin
Kolistimetatnatrium
Kolistinsulfat
Kolofonium
Brunört, fröställning
Kopovidon
Kopparsulfat, vattenfritt
Kopparsulfatpentahydrat
Koriander, frö
Korianderolja
Kortisonacetat
Förbandsvadd av bomull,
absorberande
Puuvillansiemenöljy, hydrattu
Bomullsfröolja, hydrogenerad
Juolavehnä, juurakko
Kvickrot, jordstam
Kresoli, raaka
Kresol, rå
Kroskarmelloosinatrium
Kroskarmellosnatrium
Krospovidoni
Krospovidon
Krotamitoni
Krotamiton
Syanokobalamiini
Cyanokobalamin
Syanokobalamiini[57Co ]kapselit
Cyanokobalamin[57Co ]kapslar
Syanokobalamiini[58Co ]kapselit
Cyanokobalamin[58Co ]kapslar
57
Syanokobalamiini[ Co ]liuos
Cyanokobalamin[57Co ]lösning
58
Syanokobalamiini[ Co ]liuos
Cyanokobalamin[58Co ]lösning
Syklitsiinihydrokloridi
Cyklizinhydroklorid
Syklopentolaattihydrokloridi
Cyklopentolathydroklorid
Syklofosfamidi
Cyklofosfamid
Syproheptadiinihydrokloridi
Cyproheptadinhydroklorid
Syproteroniasetaatti
Cyproteronacetat
Kysteiinihydrokloridi-monohydraatti Cysteinhydrokloridmonohydrat
Kystiini
Sytarabiini
Cystin
Cytarabin
Dakarbatsiini
Daltepariininatrium
Danaparoidinatrium
Voikukka, verso ja juuri
Dakarbazin
Dalteparinnatrium
Danaparoidnatrium
Maskros, ört med rot
Voikukka, juuri
Dapsoni
Daunorubisiinihydrokloridi
Dekyylioleaatti
Deferoksamiinimesilaatti
Dembreksiinihydrokloridimonohydraatti eläinlääkintään
Maskros, rot
Dapson
Daunorubicinhydroklorid
Decyloleat
Deferoxaminmesilat
Dembrexinhydrokloridmonohydrat
för veterinär användning
D
Dacarbazine
Dalteparin sodium
Danaparoid sodium S8.4
Dandelion herb with root
Dandelion root
Dapsone
Daunorubicin hydrochloride
Decyl oleate
Deferoxamine mesilate
Dembrexine hydrochloride
monohydrate for veterinary use
Dacarbazinum
Dalteparinum natricum
Danaparoidum natricum
Taraxaci officinalis herba cum
radice
Taraxaci officinalis radix
Dapsonum
Daunorubicini hydrochloridum
Decylis oleas
Deferoxamini mesilas
Dembrexini hydrochloridum
monohydricum ad usum
veterinarium
10
Monografiat
Demeclocycline hydrochloride
S8.4
Deptropine citrate
Dequalinium chloride
3-O -Desacyl-4’-monophosphoryl
lipid A
Desflurane
Desipramine hydrochloride
Deslanoside
Desloratadine
Desmopressin
Desogestrel
Desoxycortone acetate
Detomidine hydrochloride for
veterinary use S8.4
Devil’s claw dry extract
Devil’s claw root
Dexamethasone
Dexamethasone acetate
Dexamethasone isonicotinate
Dexamethasone sodium
phosphate S8.1
Dexchlorpheniramine maleate
Dexpanthenol
Dextran 1 for injection
Demeclocyclini hydrochloridum
Demeklosykliinihydrokloridi
Demeklocyklinhydroklorid
Deptropini citras
Dequalinii chloridum
Adeps A 3-O -desacyl-4’monophosphorylatus
Desfluranum
Desipramini hydrochloridum
Deslanosidum
Desloratadinum
Desmopressinum
Desogestrelum
Desoxycortoni acetas
Detomidini hydrochloridum ad
usum veterinarum
Harpagophyti extractum siccum
Harpagophyti radix
Dexamethasonum
Dexamethasoni acetas
Dexamethasoni isonicotinas
Dexamethasoni natrii phosphas
Deptropiinisitraatti
Dekvaliniumkloridi
3-O -Desasyyli-4’monofosforyylilipidi A
Desfluraani
Desipramiinihydrokloridi
Deslanosidi
Desloratadiini
Desmopressiini
Desogestreeli
Desoksikortoniasetaatti
Detomidiinihydrokloridi
eläinlääkintään
Pirunkoura, kuivauute
Pirunkoura, juuri
Deksametasoni
Deksametasoniasetaatti
Deksametasoni-isonikotinaatti
Deksametasoninatriumfosfaatti
Deptropincitrat
Dekvaliniumklorid
3-O -Desacyl-4’-monofosforyllipid
A
Desfluran
Desipraminhydroklorid
Deslanosid
Desloratadin
Desmopressin
Desogestrel
Desoxikortonacetat
Detomidinhydroklorid för veterinär
användning
Djävulsklo, torrt extrakt
Djävulsklo, rot
Dexametason
Dexametasonacetat
Dexametasonisonikotinat
Dexametasonnatriumfosfat
Dexchlorpheniramini maleas
Dexpanthenolum
Dextranum 1 ad iniectabile
Dexklorfeniraminmaleat
Dexpantenol
Dextran 1 för injektion
Dextran 40 for injection
Dextranum 40 ad iniectabile
Dextran 60 for injection
Dextranum 60 ad iniectabile
Dextran 70 for injection
Dextranum 70 ad iniectabile
Dekskloorifeniramiinimaleaatti
Dekspantenoli
Dekstraani 1, injektionesteitä
varten
Dekstraani 40, injektionesteitä
varten
Dekstraani 60, injektionesteitä
varten
Dekstraani 70, injektionesteitä
varten
Dekstranomeeri
Dekstriini
Dekstrometorfaanihydrobromidi
Dekstromoramiditartraatti
Dekstropropoksifeenihydrokloridi
Dextromoramidtartrat
Dextropropoxifenhydroklorid
Diasereiini
Diatsepaami
Diatsoksidi
Dibromipropamidiinidi-isetionaatti
Dibutyyliftalaatti
2,4-diklooribentsyylialkoholi
Diklatsuriili eläinlääkintään
Diacerein
Diazepam
Diazoxid
Dibrompropamidindiisetionat
Dibutylftalat
2,4-Diklorobensylalkohol
Diklazuril för veterinär användning
Diklofenaakkikalium
Diklofenaakkinatrium
Dikloksasilliininatrium
Disykloveriinihydrokloridi
Didanosiini
Dietyyliftalaatti
Dietyylikarbamatsiinisitraatti
Dietyleeniglykolimonoetyylieetteri
Diklofenakkalium
Diklofenaknatrium
Dikloxacillinnatrium
Dicykloverinhydroklorid
Didanosin
Dietylftalat
Dietylkarbamazincitrat
Dietylenglykolmonoetyleter
Dietyleeniglykolipalmitostearaatti
Dietyylistilbestroli
Difloksasiinihydrokloriditrihydraatti
eläinlääkintään
Rohtosormustinkukka, lehti
Digitoksiini
Digoksiini
Dihydralatsiinisulfaatti, hydratoitu
Dihydrokodeiinivetytartraatti
Dihydroergokristiinimesilaatti
Dihydroergotamiinimesilaatti
Dihydroergotamiinitartraatti
Dietylenglykolpalmitostearat
Dietylstilbestrol
Difloxacinhydrokloridtrihydrat för
veterinär användning
Fingerborgsblomma, blad
Digitoxin
Digoxin
Dihydralazinsulfat, hydratiserat
Dihydrokodeinvätetartrat
Dihydroergokristinmesilat
Dihydroergotaminmesilat
Dihydroergotamintartrat
Dextranomer
Dextrin
Dextromethorphan hydrobromide
Dextranomerum
Dextrinum
Dextromethorphani
hydrobromidum
Dextromoramide tartrate
Dextromoramidi tartras
Dextropropoxyphene hydrochloride Dextropropoxypheni
hydrochloridum
Diacerein
Diacereinum
Diazepam
Diazepamum
Diazoxide
Diazoxidum
Dibrompropamidine diisetionate
Dibrompropamidini diisetionas
Dibutyl phthalate
Dibutylis phthalas
Alcohol 2,4-dichlorobenzylicus
2,4-Dichlorobenzyl alcohol S8.1
Diclazuril for veterinary use
Diclazurilum ad usum veterinarium
Diclofenacum kalicum
Diclofenacum natricum
Dicloxacillinum natricum
Dicycloverini hydrochloridum
Didanosinum
Diethylis phthalas
Diethylcarbamazini citras
Diethylenglycoli monoethylicum
aetherum
Diethylene glycol palmitostearate Diethylenglycoli palmitostearas
Diethylstilbestrol
Diethylstilbestrolum
Difloxacin hydrochloride trihydrate Difloxacini hydrochloridum
for veterinary use
trihydricum ad usum veterinarium
Digitalis leaf
Digitalis purpureae folium
Digitoxin
Digitoxinum
Digoxin
Digoxinum
Dihydralazine sulfate, hydrated
Dihydralazini sulfas hydricus
Dihydrocodeine hydrogen tartrate Dihydrocodeini hydrogenotartras
Dihydroergocristine mesilate
Dihydroergocristini mesilas
Dihydroergotamine mesilate
Dihydroergotamini mesilas
Dihydroergotamine tartrate
Dihydroergotamini tartras
Diclofenac potassium S8.2
Diclofenac sodium S8.2
Dicloxacillin sodium
Dicycloverine hydrochloride
Didanosine
Diethyl phthalate
Diethylcarbamazine citrate
Diethylene glycol monoethyl ether
11
Dextran 40 för injektion
Dextran 60 för injektion
Dextran 70 för injektion
Dextranomer
Dextrin
Dextrometorfanhydrobromid
Monografiat
Dihydrostreptomycin sulfate for
veterinary use
Dihydrotachysterol
Diltiazem hydrochloride
Dimenhydrinate
Dimercaprol
Dimethylacetamide
Dimethyl sulfoxide
Dimeticone
Dimetindene maleate
Dinoprost trometamol
Dinoprostone
Dioscorea oppositifolia rhizome
S8.1
Diosmin S8.3
Diphenhydramine hydrochloride
Diphenoxylate hydrochloride
Diphtheria and tetanus vaccine
(adsorbed)
Diphtheria and tetanus vaccine
(adsorbed, reduced antigen(s)
content) S8.3
Dihydrostreptomycini sulfas ad
usum veterinarium
Dihydrotachysterolum
Diltiazemi hydrochloridum
Dimenhydrinatum
Dimercaprolum
Dimethylacetamidum
Dimethylis sulfoxidum
Dimeticonum
Dimetindeni maleas
Dinoprostumtrometamoli
Dinoprostonum
Dioscoreae oppositifoliae rhizoma
Dihydrostreptomysiinisulfaatti
eläinlääkintään
Dihydrotakysteroli
Diltiatseemihydrokloridi
Dimenhydrinaatti
Dimerkaproli
Dimetyyliasetamidi
Dimetyylisulfoksidi
Dimetikoni
Dimetindeenimaleaatti
Dinoprostitrometamoli
Dinoprostoni
Kiinanjamssi, juurakko
Dihydrostreptomycinsulfat för
veterinär användning
Dihydrotakisterol
Diltiazemhydroklorid
Dimenhydrinat
Dimerkaprol
Dimetylacetamid
Dimetylsulfoxid
Dimetikon
Dimetindenmaleat
Dinoprosttrometamol
Dinoproston
Dioscorea oppositifolia, jordstam
Diosminum
Diphenhydramini hydrochloridum
Diphenoxylati hydrochloridum
Vaccinum diphtheriae et tetani
adsorbatum
Vaccinum diphtheriae et tetani,
antigeni-o(is) minutum,
adsorbatum
Diosmiini
Difenhydramiinihydrokloridi
Difenoksilaattihydrokloridi
Kurkkumätä- ja
jäykkäkouristusrokote, adsorboitu
Kurkkumätä- ja
jäykkäkouristusrokote, adsorboitu,
vähennetty antigeenipitoisuus
Diosmin
Difenhydraminhydroklorid
Difenoxilathydroklorid
Vaccin mot difteri och stelkramp,
adsorberat
Vaccin mot difteri och stelkramp,
adsorberat, med reducerat
antigeninnehåll
Kurkkumätäantitoksiini
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja
hepatiitti B (rDNA) -rokote,
adsorboitu
Diphtheria, tetanus and pertussis Vaccinum diphtheriae, tetani et
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja
(acellular, component) vaccine
pertussis sine cellulis ex elementis soluton
(adsorbed)
praeparatum adsorbatum
hinkuyskäkomponenttirokote,
adsorboitu
Diphtheria, tetanus and pertussis Vaccinum diphtheriae, tetani et
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja
(acellular, component) vaccine
pertussis sine cellulis ex elementis soluton
(adsorbed, reduced antigen(s)
praeparatum, antigeni-o(-is)
hinkuyskäkomponenttirokote,
minutum, adsorbatum
adsorboitu, vähennetty
content) S8.2
antigeenipitoisuus
Diphtheria, tetanus and pertussis Vaccinum diphtheriae, tetani et
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja
(whole cell) vaccine (adsorbed)
pertussis ex cellulis integris
hinkuyskärokote (kokosolu),
adsorbatum
adsorboitu
Diphtheria, tetanus and
Vaccinum diphtheriae, tetani et
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus- ja
poliomyelitis (inactivated) vaccine poliomyelitidis inactivatum,
poliorokote, inaktivoitu, adsorboitu,
(adsorbed, reduced antigen(s)
antigeni-o-(is) minutum,
vähennetty antigeenipitoisuus
content)
adsorbatum
Diphtheria, tetanus, pertussis
Vaccinum diphtheriae, tetani,
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
(acellular, component) and
pertussis sine cellulis ex elementis soluton hinkuyskäkomponentti- ja
haemophilus type b conjugate
praeparatum et haemophili stirpe b hemofilus tyyppi b
vaccine (adsorbed)
konjugaattirokote, adsorboitu
conjugatum adsorbatum
Immunserum mot difteri
Vaccin mot difteri, stelkramp och
hepatit B (rDNA), adsorberat
Diphtheria, tetanus, pertussis
(acellular, component) and
hepatitis B (rDNA) vaccine
(adsorbed)
Diphtheria, tetanus, pertussis
(acellular, component) and
poliomyelitis (inactivated) vaccine
(adsorbed)
Vaccinum diphtheriae, tetani,
pertussis sine cellulis ex elementis
praeparatum et hepatitidis B
(ADNr) adsorbatum
Vaccinum diphtheriae, tetani,
pertussis sine cellulis ex elementis
praeparatum et poliomyelitidis
inactivatum adsorbatum
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
soluton hinkuyskäkomponentti- ja
hepatiitti B (rDNA) rokote,
adsorboitu
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
soluton hinkuyskäkomponentti- ja
poliorokote, inaktivoitu, adsorboitu
Vaccin mot difteri, stelkramp och
kikhosta, acellulärt, komponent
samt mot hepatit B (rDNA),
adsorberat
Vaccin mot difteri, stelkramp och
kikhosta, acellulärt, komponent
samt mot polio, inaktiverat,
adsorberat
Diphtheria, tetanus, pertussis
(acellular, component) and
poliomyelitis (inactivated) vaccine
(adsorbed, reduced antigen(s)
content)
Vaccinum diphtheriae, tetani,
pertussis sine cellulis ex elementis
praeparatum et poliomyelitidis
inactivatum, antigeni-o-(is)
minutum, adsorbatum
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
soluton hinkuyskäkomponentti- ja
poliorokote, inaktivoitu, adsorboitu,
vähennetty antigeenipitoisuus
Vaccin mot difteri, stelkramp,
kikhosta (acellulärt, komponent)
och polio (inaktiverat), adsorberat,
med reducerat antigeninnehåll
Diphtheria antitoxin
Immunoserum diphthericum
Diphtheria, tetanus and hepatitis B Vaccinum diphtheriae, tetani et
(rDNA) vaccine (adsorbed)
hepatitidis B (ADNr) adsorbatum
12
Vaccin mot difteri, stelkramp och
kikhosta, acellulärt, komponent,
adsorberat
Vaccin mot difteri, stelkramp och
kikhosta, acellulärt, komponent,
adsorberat, med reducerat
antigeninnehåll
Vaccin mot difteri, stelkramp och
kikhosta (helcell), adsorberat
Vaccin mot difteri, stelkramp och
polio (inaktiverat), adsorberat, med
reducerat antigeninnehåll
Vaccin mot difteri, stelkramp och
kikhosta, acellulärt, komponent
samt mot haemophilus typ b,
konjugerat, adsorberat
Monografiat
Diphtheria, tetanus, pertussis
(acellular, component), hepatitis B
(rDNA), poliomyelitis (inactivated)
and hemophilus type b conjugate
vaccine (adsorbed)
Vaccinum diphtheriae, tetani,
pertussis sine cellulis ex elementis
praeparatum, hepatitidis B (ADNr),
poliomyelitidis inactivatum et
haemophili stirpe b coniugatum
adsorbatum
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
soluton hinkuyskäkomponentti-,
hepatiitti B (rDNA)-, inaktivoitu
polio- ja hemofilus tyyppi b
konjugaattirokote, adsorboitu
Vaccin mot difteri, stelkramp,
kikhosta, (acellulärt, komponent),
hepatit B (rDNA), polio,
(inaktiverat) samt mot
haemophilus typ b, (konjugerat),
adsorberat
Diphtheria, tetanus, pertussis
(acellular, component),
poliomyelitis (inactivated) and
haemophilus type b conjugate
vaccine (adsorbed)
Vaccinum diphtheriae, tetani,
pertussis sine cellulis ex elementis
praeparatum poliomyelitidis
inactivatum et haemophili stirpe b
conjugatum adsorbatum
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
soluton hinkuyskäkomponentti-,
inaktivoitu polio- ja hemofilus
tyyppi b konjugaattirokote,
adsorboitu
Vaccin mot difteri, stelkramp,
kikhosta (acellulärt, komponent),
polio (inaktiverat) och haemophilus
typ b (konjugerat), adsorberat
Diphtheria, tetanus, pertussis
(whole cell) and poliomyelitis
(inactivated) vaccine (adsorbed)
Vaccinum diphtheriae, tetani,
pertussis ex cellulis integris et
poliomyelitidis inactivatum
adsorbatum
Diphtheria, tetanus, pertussis
Vaccinum diphtheriae, tetani,
(whole cell), poliomyelitis
pertussis ex cellulis integris,
(inactivated) and haemophilus type poliomyelitidis inactivatum et
haemophili stirpe b conjugatum
b conjugate vaccine (adsorbed)
adsorbatum
Diphtheria vaccine (adsorbed)
Vaccinum diphtheriae adsorbatum
Diphtheria vaccine (adsorbed,
Vaccinum diphtheriae, antigeniis
minutum, adsorbatum
reduced antigen content) S8.3
Dipivefrine hydrochloride
Dipivefrini hydrochloridum
Dipotassium clorazepate
Dikalii clorazepas
Dipotassium phosphate
Dikalii phosphas
Diprophylline
Diprophyllinum
Dipyridamole
Dipyridamolum
Dirithromycin
Dirithromycinum
Disodium edetate
Dinatrii edetas
Disodium phosphate, anhydrous
Dinatrii phosphas anhydricus
Disodium phosphate dihydrate
Dinatrii phosphas dihydricus
Disodium phosphate
Dinatrii phosphas dodecahydricus
dodecahydrate
Disopyramide
Disopyramidum
Disopyramide phosphate
Disopyramidi phosphas
Distemper vaccine (live) for
Vaccinum morbi Carrei vivum ad
mustelids
mustelidas
Disulfiram
Disulfiramum
Dithranol
Dithranolum
Dobutamine hydrochloride
Dobutamini hydrochloridum
Docetaxel, anhydrous
Docetaxelum anhydricum
Docetaxel trihydrate
Docetaxelum trihydricum
Docusate sodium
Natrii docusas
Dodecyl gallate
Dodecylis gallas
Dog rose
Rosae pseudo-fructus
Domperidone
Domperidonum
Domperidone maleate
Domperidoni maleas
Dopamine hydrochloride
Dopamini hydrochloridum
Dopexamine dihydrochloride
Dopexamini dihydrochloridum
Dorzolamide hydrochloride
Dorzolamidi hydrochloridum
Dosulepin hydrochloride
Dosulepini hydrochloridum
Doxapram hydrochloride
Doxaprami hydrochloridum
Doxazosin mesilate
Doxazosini mesilas
Doxepin hydrochloride
Doxepini hydrochloridum
Doxorubicin hydrochloride
Doxorubicini hydrochloridum
Doxycyclini hyclas
Doxycycline hyclate S8.4
Doxycyclinum monohydricum
Doxycycline monohydrate S8.4
Doxylamine hydrogen succinate
Doxylamini hydrogenosuccinas
Droperidol
Droperidolum
Drospirenonum
Drospirenone S8.4
Drynaria rhizome
Drynariae rhizoma
Duck plague vaccine (live)
Vaccinum pestis anatis vivum
Duck viral hepatitis type I vaccine Vaccinum hepatitidis viralis anatis
(live)
stirpe I vivum
Duloxetine hydrochloride
Duloxetini hydrochloridum
Dutasteridum
Dutasteride S8.2
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
Vaccin mot difteri, stelkramp,
hinkuyskä- (kokosolu) ja inaktivoitu kikhosta (helcell) och polio
poliorokote, adsorboitu
(inaktiverat), adsorberat
Kurkkumätä-, jäykkäkouristus-,
hinkuyskä- (kokosolu), inaktivoitu
polio- ja hemofilus tyyppi b
konjugaattirokote, adsorboitu
Vaccin mot difteri, stelkramp,
kikhosta (helcell) , polio
(inaktiverat) och haemophilus typ
b (konjugerat), adsorberat
Kurkkumätärokote, adsorboitu
Kurkkumätärokote, adsorboitu,
vähennetty antigeenipitoisuus
Dipivefriinihydrokloridi
Dikaliumkloratsepaatti
Dikaliumfosfaatti
Diprofylliini
Dipyridamoli
Diritromysiini
Dinatriumedetaatti
Dinatriumfosfaatti, vedetön
Dinatriumfosfaattidihydraatti
Dinatriumfosfaattidodekahydraatti
Vaccin mot difteri, adsorberat
Vaccin mot difteri, adsorberat,
med reducerat antigeninnehåll
Dipivefrinhydroklorid
Dikaliumklorazepat
Dikaliumfosfat
Diprofyllin
Dipyridamol
Diritromycin
Dinatriumedetat
Dinatriumfosfat, vattenfritt
Dinatriumfosfatdihydrat
Dinatriumfosfatdodekahydrat
Disopyramidi
Disopyramidifosfaatti
Minkin penikkatautirokote, elävä
Disopyramid
Disopyramidfosfat
Vaccin mot valpsjuka hos iller och
mink, levande
Disulfiram
Ditranol
Dobutaminhydroklorid
Docetaxel, vattenfri
Docetaxeltrihydrat
Dokusatnatrium
Dodecylgallat
Nypon
Domperidon
Domperidonmaleat
Dopaminhydroklorid
Dopexamindihydroklorid
Dorzolamidhydroklorid
Dosulepinhydroklorid
Doxapramhydroklorid
Doxazosinmesilat
Doxepinhydroklorid
Doxorubicinhydroklorid
Doxycyklinhyklat
Doxycyklinmonohydrat
Doxylaminvätesuccinat
Droperidol
Drospirenon
Läkebräken, jordstam
Vaccin mot ankpest, levande
Vaccin mot viral hepatit typ I hos
anka, levande
Duloxetinhydroklorid
Dutasterid
Disulfiraami
Ditranoli
Dobutamiinihydrokloridi
Dosetakseli, vedetön
Dosetakselitrihydraatti
Dokusaattinatrium
Dodekyyligallaatti
Ruusunmarja
Domperidoni
Domperidonimaleaatti
Dopamiinihydrokloridi
Dopeksamiinidihydrokloridi
Dortsoliamidihydrokloridi
Dosulepiinihydrokloridi
Doksapraamihydrokloridi
Doksatsosiinimesilaatti
Doksepiinihydrokloridi
Doksorubisiinihydrokloridi
Doksisykliinihyklaatti
Doksisykliinimonohydraatti
Doksylamiinivetysuksinaatti
Droperidoli
Drospirenoni
Rohtovasusiipi, juurakko
Ankkaruttorokote, elävä
Ankan hepatiittivirus tyyppi I
-rokote, elävä
Duloksetiinihydrokloridi
Dutasteridi
13
Monografiat
Dwarf pine oil
Dydrogesterone
Pini pumilionis aetheroleum
Dydrogesteronum
Vuorimäntyöljy
Dydrogesteroni
Bergtallsolja
Dydrogesteron
Auricularia
Korvalääkevalmisteet
Läkemedelsberedningar för
användning i örat
Ebastin
Vitknapp, ört
Ekonazol
Ekonazolnitrat
Edetinsyra
Edrofoniumklorid
Vaccin mot ”Egg dropsyndrom
1976”, inaktiverat
E
Ear preparations
Ebastine
Eclipta herb
Econazole
Econazole nitrate
Edetic acid
Edrophonium chloride
Egg drop syndrome ’76 vaccine,
inactivated
Ebastinum
Ecliptae herba
Econazolum
Econazoli nitras
Acidum edeticum
Edrophonii chloridum
Vaccinum morbi partus
diminutionis MCMLXXVI
inactivatum ad pullum
Elder flower
Sambuci flos
Eleutherococcus
Eleutherococci radix
Emedastine difumarate
Emedastini difumaras
Emetine hydrochloride
Emetini hydrochloridum
pentahydrate
pentahydricum
Enalaprilat dihydrate
Enalaprilatum dihydricum
Enalapril maleate
Enalaprili maleas
Enilconazole for veterinary use
Enilconazolum ad usum
veterinarium
Enoxaparinum natricum
Enoxaparin sodium S8.1
Enoxolone
Enoxolonum
Enrofloxacin for veterinary use
Enrofloxacinum ad usum
veterinarium
Entacapone
Entacaponum
Ephedra herb
Ephedrae herba
Ephedrine hemihydrate
Ephedrinum hemihydricum
Ephedrine hydrochloride
Ephedrini hydrochloridum
Ephedrine hydrochloride, racemic Ephedrini racemici hydrochloridum
Ephedrine, anhydrous
Ephedrinum anhydricum
Epinastine hydrochloride
Epinastini hydrochloridum
Epirubicin hydrochloride
Epirubicini hydrochloridum
Eplerenonum
Eplerenone S8.4
Equine herpesvirus vaccine
Vaccinum herpesviris equini
(inactivated)
inactivatum
Equine influenza vaccine
Vaccinum influenzae equi
(inactivated)
inactivatum
Equisetum stem
Equiseti herba
Ergocalciferol
Ergocalciferolum
Ergometrine maleate
Ergometrini maleas
Ergotamine tatrate
Ergotamini tartras
Erythritol
Erythritolum
Erythromycin
Erythromycinum
Erythromycin estolate
Erythromycini estolas
Erythromycin ethylsuccinate
Erythromycini ethylsuccinas
Erythromycin lactobionate
Erythromycini lactobionas
Erythromycin stearate
Erythromycini stearas
Erythropoietin concentrated
Erythropoietini solutio concentrata
solution S8.4
Esketamine hydrochloride
Esketamini hydrochloridum
Esomeprazole magnesium
Esomeprazolum magnesicum
dihydricum
dihydrate S8.2
Esomeprazole magnesium
Esomeprazolum magnesicum
trihydricum
trihydrate S8.2
Essential oils
Aetherolea
Estradiol benzoate
Estradioli benzoas
Estradiol hemihydrate
Estradiolum hemihydricum
Estradiol valerate
Estradioli valeras
Estriol
Estriolum
Estrogens, conjugated
Estrogeni coniunct
Etacrynic acid
Acidum etacrynicum
Etamsylate
Etamsylatum
Ethacridine lactate monohydrate
Ethacridini lactas monohydricus
Ethambutol hydrochloride
Ethambutoli hydrochloridum
Ethanolum (96 per centum)
Ethanol (96 per cent) S8.5(c)
Ebastiini
Noronepikki, verso
Ekonatsoli
Ekonatsolinitraatti
Edetiinihappo
Edrofoniumkloridi
EDS-1976-rokote, inaktivoitu
Mustaselja, kukka
Venäjänjuuri, juuri
Emedastiinidifumaraatti
Emetiinihydrokloridipentahydraatti
Fläder, blomma
Rysk rot, rot
Emedastindifumarat
Emetinhydrokloridpentahydrat
Enalaprilaattidihydraatti
Enalapriilimaleaatti
Enilkonatsoli eläinlääkintään
Enalaprilatdihydrat
Enalaprilmaleat
Enilkonazol för veterinär
användning
Enoksapariininatrium
Enoxaparinnatrium
Enoksoloni
Enoxolon
Enrofloksasiini eläinlääkintään
Enrofloxacin för veterinär
användning
Entakaponi
Entakapon
Efedra, verso
Efedra, ört
Efedriinihemihydraatti
Efedrinhemihydrat
Efedriinihydrokloridi
Efedrinhydroklorid
Efedriinihydrokloridi, raseeminen Efedrinhydroklorid, racemisk
Efedriini, vedetön
Efedrin, vattenfritt
Epinastiinihydrokloridi
Epinastinhydroklorid
Epirubisiinihydrokloridi
Epirubicinhydroklorid
Eplerenoni
Eplerenon
Hevosen herpesvirusrokote,
Vaccin mot herpesvirus hos häst,
inaktivoitu
inaktiverat
Hevosinfluenssarokote, inaktivoitu Vaccin mot hästinfluensa,
inaktiverat
Peltokorte, verso
Åkerfräken, ört
Ergokalsiferoli
Ergokalciferol
Ergometriinimaleaatti
Ergometrinmaleat
Ergotamiinitartraatti
Ergotamintartrat
Erytritoli
Erytritol
Erytromysiini
Erytromycin
Erytromysiiniestolaatti
Erytromycinestolat
Erytromysiinietyylisuksinaatti
Erytromycinetylsuccinat
Erytromysiinilaktobionaatti
Erytromycinlaktobionat
Erytromysiinistearaatti
Erytromycinstearat
Erytropoietiiniliuos, väkevä
Erytropoietin, koncentrerad lösning
Esketamiinihydrokloridi
Esomepratsolimagnesiumdihydraatti
Esomepratsolimagnesiumtrihydraatti
Haihtuvat öljyt
Estradiolibentsoaatti
Estradiolihemihydraatti
Estradiolivaleraatti
Estrioli
Estrogeenit, konjugoidut
Etakryynihappo
Etamsylaatti
Etakridiinilaktaattimonohydraatti
Etambutolihydrokloridi
Etanoli 96 %
14
Esketaminhydroklorid
Esomeprazolmagnesiumdihydrat
Esomeprazolmagnesiumtrihydrat
Eteriska oljor
Estradiolbensoat
Estradiolhemihydrat
Estradiolvalerat
Estriol
Estrogener, konjugerade
Etakrynsyra
Etamsylat
Etakridinlaktatmonohydrat
Etambutolhydroklorid
Etanol 96 %
Monografiat
Ethanol, anhydrous S8.5(c)
Ether
Ether, anaesthetic
Ethinylestradiol
Ethionamide S8.3
Ethosuximide
Ethyl acetate
Ethylcellulose
Ethylenediamine
Ethylene glycol
monopalmitostearate
Ethylmorphine hydrochloride
Ethyl oleate
Ethyl parahydroxybenzoate
Etidronate disodium S8.3
Etilefrine hydrochloride
Etodolac
Etofenamate
Etomidate
Etoposide S8.3
Eucalyptus leaf S8.2
Eucalyptus oil
Eucommia bark
Eugenol
Evening primrose oil, refined
Eye preparations
Ethanolum anhydricum
Aether
Aether anaestheticus
Ethinylestradiolum
Ethionamidum
Ethosuximidum
Ethylis acetas
Ethylcellulosum
Ethylendiaminum
Ethylenglycoli monopalmitostearas
Etanoli, vedetön
Eetteri
Anestesiaeetteri, narkoosieetteri
Etinyyliestradioli
Etionamidi
Etosuksimidi
Etyyliasetaatti
Etyyliselluloosa
Etyleenidiamiini
Etyleeniglykolimonopalmitostearaatti
Etyylimorfiinihydrokloridi
Etyylioleaatti
Etyyliparahydroksibentsoaatti
Dinatriumetidronaatti
Etilefriinihydrokloridi
Etodolaakki
Etofenamaatti
Etomidaatti
Etoposidi
Eukalyptus, lehti
Eukalyptusöljy
Rohtoparkkipuu, kuori
Eugenoli
Helokkiöljy, puhdistettu
Silmälääkevalmisteet
Etanol, vattenfri
Eter
Narkoseter
Etinylestradiol
Etionamid
Etosuximid
Etylacetat
Etylcellulosa
Etylendiamin
Etylenglykolmonopalmitostearat
Famotidinum
Febantelum ad usum veterinarium
Felbinacum
Vaccinum calicivirosis felinae
inactivatum
Vaccinum calicivirosis felinae
vivum
Vaccinum chlamydiosis felinae
inactivatum
Vaccinum panleucopeniae felinae
infectivae inactivatum
Famotidiini
Febanteeli eläinlääkintään
Felbinaakki
Kissan kalikivirusrokote, inaktivoitu
Famotidin
Febantel för veterinär användning
Felbinak
Vaccin mot kattkaliciviros,
inaktiverat
Vaccin mot kattkaliciviros, levande
Vaccinum panleucopeniae felinae
infectivae vivum
Vaccinum leucosis felinae
inactivatum
Vaccinum rhinotracheitidis viralis
felinae inactivatum
Vaccinum rhinotracheitidis viralis
felinae vivum
Felodipinum
Felypressinum
Fenbendazolum ad usum
veterinarium
Fenbufenum
Foeniculi amari fructus
Foeniculi dulcis fructus
Fenofibratum
Fenoteroli hydrobromidum
Fentanylum
Fentanyli citras
Fenticonazoli nitras
Trigonella foenugraeci semen
Ferri chloridum hexahydricum
Ferrosi fumaras
Ferrosi gluconas
Ferrosi sulfas desiccatus
Ferrosi sulfas heptahydricus
Ferrum ad praeparationes
homoeopathicas
Kissaruttorokote, elävä
Vaccin mot kattpest, levande
Kissan leukoosirokote, inaktivoitu
Vaccin mot leukemivirus hos katt,
inaktiverat
Vaccin mot viral rinotrakeit hos
katt, inaktiverat
Vaccin mot viral rinotrakeit hos
katt, levande
Felodipin
Felypressin
Fenbendazol för veterinär
användning
Fenbufen
Bitterfänkål, frö
Sötfänkål, frö
Fenofibrat
Fenoterolhydrobromid
Fentanyl
Fentanylcitrat
Fentikonazolnitrat
Bockhornsklöver, frö
Ferrikloridhexahydrat
Ferrofumarat
Ferroglukonat
Ferrosulfat, torkat
Ferrosulfatheptahydrat
Järn för homeopatisk användning
Ethylmorphini hydrochloridum
Ethylis oleas
Ethylis parahydroxybenzoas
Dinatrii etidronas
Etilefrini hydrochloridum
Etodolacum
Etofenamatum
Etomidatum
Etoposidum
Eucalypti folium
Eucalypti aetheroleum
Eucommiae cortex
Eugenolum
Oenotherae oleum raffinatum
Ophthalmica
Etylmorfinhydroklorid
Etyloleat
Etylparahydroxibensoat
Etidronatdinatrium
Etilefrinhydroklorid
Etodolak
Etofenamat
Etomidat
Etoposid
Eukalyptus, blad
Eukalyptusolja
Kinesiskt gummiträd, bark
Eugenol
Nattljusolja, raffinerad
Läkemedelsberedningar för okulär
användning
F
Famotidine
Febantel for veterinary use
Felbinac
Feline calicivirosis vaccine,
(inactivated)
Feline calicivirosis vaccine (live)
Feline chlamydiosis vaccine
(inactivated)
Feline infectious enteritis (feline
panleucopenia) vaccine
(inactivated)
Feline infectious enteritis (feline
panleucopenia) vaccine (live)
Feline leukaemia vaccine
(inactivated) S8.1
Feline viral rhinotracheitis vaccine
(inactivated)
Feline viral rhinotracheitis vaccine
(live)
Felodipine
Felypressin
Fenbendazole for veterinary use
Fenbufen
Fennel, bitter
Fennel, sweet
Fenofibrate
Fenoterol hydrobromide
Fentanyl
Fentanyl citrate
Fenticonazole nitrate S8.2
Fenugreek
Ferric chloride hexahydrate
Ferrous fumarate
Ferrous gluconate
Ferrous sulfate, dried
Ferrous sulfate heptahydrate
Ferrum metallicum for
homoeopathic preparations S8.2
Kissan kalikivirusrokote, elävä
Kissan klamydiarokote, inaktivoitu Vaccin mot klamydia hos katt,
inaktiverat
Kissaruttorokote, inaktivoitu
Vaccin mot kattpest, inaktiverat
Kissan rinotrakeiittivirusrokote
(FRV-rokote), inaktivoitu
Kissan rinotrakeiittivirusrokote
(FRV-rokote), elävä
Felodipiini
Felypressiini
Fenbendatsoli eläinlääkintään
Fenbufeeni
Karvasfenkoli, siemen
Makeafenkoli, siemen
Fenofibraatti
Fenoterolihydrobromidi
Fentanyyli
Fentanyylisitraatti
Fentikonatsolinitraatti
Sarviapila, siemen
Ferrikloridiheksahydraatti
Ferrofumaraatti
Ferroglukonaatti
Ferrosulfaatti, kuivattu
Ferrosulfaattiheptahydraatti
Rauta homeopaattisia valmisteita
varten
15
Monografiat
Feverfew
Fexofenadine hydrochloride S8.3
Fibrin sealant kit S8.3
Filgrastim concentrated solution
Finasteride
Fish oil, rich in omega-3-acids
Tanaceti parthenii herba
Fexofenadini hydrochloridum
Fibrini glutinum
Filgrastimi solutio concentrata
Finasteridum
Piscis oleum omega-3 acidis
abundans
Flavoxate hydrochloride
Flavoxati hydrochloridum
Flecainidi acetas
Flecainide acetate S8.1
Fleeceflower root
Polygoni multiflori radix
Flubendazole
Flubendazolum
Flucloxacillin magnesium
Flucloxacillinum magnesicum
octahydrate
octahydricum
Flucloxacillin sodium
Flucloxacillinum natricum
Fluconazole
Fluconazolum
Flucytosinum
Flucytosine S8.6(c)
Fludarabine phosphate
Fludarabini phosphas
Fludeoxyglucose [18F] injection
Fludeoxyglucosi [18F] solutio
injectabilis
S8.2
Fludrocortisone acetate
Fludrocortisoni acetas
Flumazenil
Flumazenilum
Flumazenil (N -[11C]methyl)
Flumazenil (N -[11C]methyl) solutio
injection
iniectabilis
Flumequine
Flumequinum
Flumetasone pivalate
Flumetasoni pivalas
Flunarizine dihydrochloride
Flunarizini dihydrochloridum
Flunitrazepam
Flunitrazepamum
Flunixin meglumine for veterinary Flunixini megluminum ad usum
use
veterinarium
Fluocinoloni acetonidum
Fluocinolone acetonide S8.4
Fluocortolone pivalate
Fluocortoloni pivalas
Fluorescein
Fluoresceinum
Fluorescein sodium
Fluoresceinum natricum
18
Fluoride ( F) solution for
Fluoridi (18F) solutio ad radioradiolabelling
signandum
Fluorodopa (18F) (prepared by
Fluorodopae (18F) ab electrophila
electrophilic substitution) injection substitutione solution iniectabilis
Fluoroethyl-L-tyrosine (18F)
Fluoroethyl-L-tyrosini (18F) solutio
(n)
iniectabilis
injection S8.5
Fluoromisonidazole (18F) injection Fluoromisonidazoli (18F) solutio
iniectabilis
Fluorouracil
Fluorouracilum
Fluoxetine hydrochloride
Fluoxetini hydrochloridum
Flupentixol dihydrochloride
Flupentixoli dihydrochloridum
Fluphenazine decanoate
Fluphenazini decanoas
Fluphenazine enantate
Fluphenazini enantas
Fluphenazine dihydrochloride
Fluphenazini dihydrochloridum
Flurazepam monohydrochloride
Flurazepami monohydrochloridum
Flurbiprofen
Flurbiprofenum
Fluspirilene
Fluspirilenum
Flutamide
Flutamidum
Fluticasoni propionas
Fluticasone propionate S8.1
Flutrimazole
Flutrimazolum
Fluvastatin sodium
Fluvastatinum natricum
Fluvoxamine maleate
Fluvoxamini maleas
Foams, medicated
Musci medicati
Folic acid
Follitropin S8.3
Follitropin concentrated solution
S8.3
Foot-and-mouth disease
(ruminants) vaccine (inactivated)
S8.3
Formaldehyde solution (35 per
cent)
Reunuspäivänkakkara, verso
Feksofenadiinihydrokloridi
Fibriiniliima
Filgrastiimiliuos, väkevä
Finasteridi
Kalaöljy, runsaasti omega-3happoja sisältävä
Flavoksaattihydrokloridi
Flekainidiasetaatti
Kiinantatar, juuri
Flubendatsoli
Flukloksasilliinimagnesiumoktahydraatti
Flukloksasilliininatrium
Flukonatsoli
Flusytosiini
Fludarabiinifosfaatti
Fludeoksiglukoosi[18F ]injektioneste
Fludrokortisoniasetaatti
Flumatseniili
Flumatseniili(N -[11C ]metyyli)injektioneste
Flumekiini
Flumetasonipivalaatti
Flunaritsiinidihydrokloridi
Flunitratsepaami
Fluniksiinimeglumiini
eläinlääkintään
Fluosinoloniasetonidi
Fluokortolonipivalaatti
Fluoreseiini
Fluoreseiininatrium
Fluoridi[18F ]-liuos radioaktiiviseen
leimaukseen
Fluorodopa[18F ] (valmistustapa:
elektrofiilinen substituutio)injektioneste
Fluoroetyyli-L-tyrosiini[18F ]injektioneste
Mattram, ört
Fexofenadinhydroklorid
Fibrinlim
Filgrastimlösning, koncentrerad
Finasterid
Fiskolja, rik på omega-3-syror
Fluoromisonidatsoli[18F ]injektioneste
Fluorourasiili
Fluoksetiinihydrokloridi
Flupentiksolidihydrokloridi
Flufenatsiinidekanoaatti
Flufenatsiinienantaatti
Flufenatsiinidihydrokloridi
Fluratsepaamimonohydrokloridi
Flurbiprofeeni
Fluspirileeni
Flutamidi
Flutikasonipropionaatti
Flutrimatsoli
Fluvastatiininatrium
Fluvoksamiinimaleaatti
Vaahdot
Flavoxathydroklorid
Flekainidacetat
Kinabinda, rot
Flubendazol
Flukloxacillinmagnesiumoktahydrat
Flukloxacillinnatrium
Flukonazol
Flucytosin
Fludarabinfosfat
Fludeoxiglukos[18F ]injektionsvätska
Fludrokortisonacetat
Flumazenil
Flumazenil(N -[11C ]methyl)injektionsvätska
Flumekin
Flumetasonpivalat
Flunarizindihydroklorid
Flunitrazepam
Flunixinmeglumin för veterinär
användning
Fluocinolonacetonid
Fluokortolonpivalat
Fluorescein
Fluoresceinnatrium
Natriumfluorid[18F ] för radioaktiv
märkning
Fluorodopa[18F ] (tillverkad genom
elektrofil substitution)injektionsvätska
Fluoretyl-L-tyrosin[18F ]injektionsvätska
Acidum folicum
Follitropinum
Follitropini solutio concentrata
Foolihappo
Follitropiini
Follitropiiniliuos, väkevä
Fluoromisonidazol(18F)injektionsvätska
Fluorouracil
Fluoxetinhydroklorid
Flupentixoldihydroklorid
Flufenazindekanoat
Flufenazinenantat
Flufenazindihydroklorid
Flurazepammonohydroklorid
Flurbiprofen
Fluspirilen
Flutamid
Flutikasonpropionat
Flutrimazol
Fluvastatinnatrium
Fluvoxaminmaleat
Läkemedelsberedningar som
utgörs av skum
Folsyra
Follitropin
Follitropin, koncentrerad lösning
Vaccinum aphtharum
epizooticarum inactivatum ad
ruminantes
Formaldehydi solutio (35 per
centum)
Suu- ja sorkkatautirokote
märehtijöille, inaktivoitu
Vaccin mot mul- och klövsjuka hos
nötkreatur, inaktiverat
Formaldehydiliuos 35 %
Formaldehydlösning 35 %
16
Monografiat
Formoterol fumarate dihydrate
S8.4
Foscarnet sodium hexahydrate
Formoteroli fumaras dihydricus
Foscarnetum natricum
hexahydricum
Fosfomycin calcium
Fosfomycinum calcicum
Fosfomycin sodium
Fosfomycinum natricum
Fosfomycin trometamol
Fosfomycinum trometamol
Fosinopril sodium
Fosinoprilum natricum
Fourstamen stephania root
Stephaniae tetrandrae radix
Fowl cholera vaccine (inactivated) Vaccinum cholerae aviariae
inactivatum
Fowl-pox vaccine (live)
Vaccinum variolae gallinaceae
vivum
Framycetin sulfate
Framycetini sulfas
Frangula bark
Frangulae cortex
Frangula bark dry extract,
Frangulae corticis extractum
siccum normatum
standardised S8.5(r)
Fraxinus rhynchophylla bark S8.3 Fraxini rhynchophyllae cortex
Fresh bilberry fruit dry extract,
Myrtilli fructus recentis extractum
refined and standardised
siccum raffinatum et normatum
Fructose
Fructosum
Fulvestrantum
Fulvestrant S8.2
Fumariae herba
Fumitory S8.5(r)
Furosemidum
Furosemide S8.3
Furunculosis vaccine (inactivated, Vaccinum furunculosis ad
oil-adjuvanted, injectable) for
salmonideos inactivatum cum
adiuvatione oleosa ad iniectionem
salmonids S8.3
Fusidic acid
Acidum fusidicum
Formoterolifumaraattidihydraatti
Formoterolfumaratdihydrat
Foskarneettinatriumheksahydraatti
Fosfomysiinikalsium
Fosfomysiininatrium
Fosfomysiinitrometamoli
Fosinopriilinatrium
Rohtokilpiö, juuri
Kanakolerarokote, inaktivoitu
Foskarnetnatriumhexahydrat
Kanarokkorokote, elävä
Vaccin mot hönskoppor, levande
Framysetiinisulfaatti
Paatsama, kuori
Paatsama, kuori, standardoitu
kuivauute
Nirhakiinansaarni, kuori
Mustikka, tuore marja, puhdistettu
ja standardoitu kuivauute
Fruktoosi
Fulvestrantti
Peltoemäkki, verso
Furosemidi
Lohikalojen furunkuloosirokote,
inaktivoitu, öljypohjainen, injektiota
varten
Fusidiinihappo
Framycetinsulfat
Brakved, bark
Brakved, bark, torrt standardiserat
extrakt
Kinesisk ask, bark
Blåbär, färskt bär, torrt raffinerat
och standardiserat extrakt
Fruktos
Fulvestrant
Jordrök, ört
Furosemid
Vaccin mot furunkulos hos
laxfiskar, inaktiverat, oljebaserat,
för injektion
Fusidinsyra
Gabapentiini
Galaktoosi
Galantamiinihydrobromidi
Gallium[68Ga ]kloridiliuos
radioaktiiviseen leimaukseen
Gallium[67Ga ]sitraatti-injektioneste
Gabapentin
Galaktos
Galantaminhydrobromid
Gallium[68Ga ]kloridlösning för
radioaktiv märkning
Gallium[67Ga ]citratinjektionsvätska
Gallium[68Ga]edotreotidinjektionsvätska
Ganciklovir
Vitlök, lök, pulver
Immunserum mot gasbrand (novyi)
Fosfomycinkalcium
Fosfomycinnatrium
Fosfomycintrometamol
Fosinoprilnatrium
Stephania tetrandra, rot
Vaccin mot hönskolera, inaktiverat
G
Gabapentin
Galactose
Galantamine hydrobromide
Gallium [68Ga] chloride solution for
radiolabelling
Gallium [67Ga] citrate injection
Gabapentinum
Galactosum
Galantamini hydrobromidum
Gallii [68Ga ] chloridi solutio ad
radio-signandum
Gallii [67Ga] citratis solutio
iniectabilis
Gallium [68Ga] edotreotide
Gallii [68Ga] edotreotidi solutio
(c)
iniectabilis
injection S8.6
Ganciclovir
Ganciclovirum
Garlic powder
Allii sativi bulbi pulvis
Gas-gangrene antitoxin (novyi)
Immunoserum gangraenicum
(Clostridium novyi)
Gas-gangrene antitoxin
Immunoserum gangraenicum
(perfringens)
(Clostridium perfringens)
Gas-gangrene antitoxin (septicum) Immunoserum gangraenicum
(Clostridium septicum)
Gas-gangrene antitoxin, mixed
Immunoserum gangraenicum
mixtum
Gelatina
Gelatin S8.3
Gemcitabini hydrochloridum
Gemcitabine hydrochloride S8.3
Gemfibrozil
Gemfibrozilum
Gentamicin sulfate
Gentamicini sulfas
Gentianae radix
Gentian root S8.5(r)
Gentian tincture
Gentianae tinctura
Gestodene
Gestodenum
Ginger
Zingiberis rhizoma
Ginkgo dry extract, refined and
Ginkgonis extractum siccum
quantified
raffinatum et quantificatum
Ginkgo leaf
Ginkgo folium
Ginseng
Ginseng radix
Ginseng dry extract
Ginseng extractum siccum
Glibenclamide
Glibenclamidum
Gliclazide
Gliclazidum
Glimepiride
Glimepiridum
Glipizide
Glipizidum
Glucagon, human
Glucagonum humanum
Glucosamine hydrochloride
Glucosamini hydrochloridum
Gallium[68 Ga ]edotreotidiinjektioneste
Gansikloviiri
Valkosipulijauhe
Kaasukuolioantitoksiini (novyi)
Kaasukuolioantitoksiini
Immunserum mot gasbrand
(perfringens)
(perfringens)
Kaasukuolioantitoksiini (septicum) Immunserum mot gasbrand
(septicum)
Kaasukuolioantitoksiiniseos
Immunserum mot gasbrand
(blandat)
Liivate
Gelatin
Gemsitabiinihydrokloridi
Gemcitabinhydroklorid
Gemfibrotsiili
Gemfibrozil
Gentamisiinisulfaatti
Gentamicinsulfat
Keltakatkero, juuri
Gullgentiana, rot
Keltakatkero, tinktuura
Gullgentiana, tinktur
Gestodeeni
Gestoden
Inkivääri, juurakko
Ingefära, jordstam
Neidonhiuspuu, puhdistettu ja
Ginkgo, torrt raffinerat och
kvantitoitu kuivauute
kvantifierat extrakt
Neidonhiuspuu, lehti
Ginkgo, blad
Ginseng, juuri
Ginseng, rot
Ginseng, kuivauute
Ginseng, torrt extrakt
Glibenklamidi
Glibenklamid
Gliklatsidi
Gliklazid
Glimepiridi
Glimepirid
Glipitsidi
Glipizid
Glukagoni, ihmisen
Glukagon, humant
Glukosamiinihydrokloridi
Glukosaminhydroklorid
17
Monografiat
Glucosamine sulfate potassium
chloride S8.3
Glucosamine sulfate sodium
chloride
Glucose, anhydrous
Glucose, liquid
Glucose, liquid, spray-dried
Glucosamini sulfas kalii chloridum Glukosamiinisulfaattikaliumkloridi
Glukosaminsulfat kaliumklorid
Glucosamini sulfas natrii chloridum Glukosamiinisulfaatti-natriumkloridi Glukosaminsulfatnatriumklorid
Glucosum anhydricum
Glucosum liquidum
Glucosum liquidum dispersione
desiccatum
Glucose monohydrate
Glucosum monohydricum
Glutamic acid
Acidum glutamicum
Glutathionum
Glutathione S8.5(r)
Glycerol
Glycerolum
Glycerol (85 per cent)
Glycerolum (85 per centum)
Glycerol dibehenate
Glyceroli dibehenas
Glycerol distearate
Glyceroli distearas
Glycerol formal
Glycerol-formalum
Glycerol monocaprylate
Glyceroli monocaprylas
Glycerol monocaprylocaprate
Glyceroli monocaprylocapras
Glycerol monolinoleate
Glyceroli monolinoleas
Glycerol mono-oleate
Glyceroli mono-oleas
Glycerol monostearate 40-55
Glyceroli monostearas 40-55
Glyceryl trinitrate solution
Glyceroli trinitratis solutio
Glycinum
Glycine S8.5(r)
Glycopyrronium bromide
Glycopyrronii bromidum
Solidaginis herba
Goldenrod S8.1
Goldenrod, European
Solidaginis virgaureae herba
Goldenseal rhizome
Hydrastis rhizoma
Gonadorelin acetate
Gonadorelini acetas
Gonadotrophin, chorionic
Gonadotropinum chorionicum
Gonadotrophin, equine serum, for Gonadotropinum sericum equinum
veterinary use
ad usum veterinarium
Goserelinum
Goserelin S8.6(c)
Gramicidin
Gramicidinum
Granisetron hydrochloride
Granisetroni hydrochloridum
Granules
Granulata
Greater celandine
Chelidonii herba
Griseofulvin
Griseofulvinum
Guaiacol
Guaiacolum
Guaifenesin
Guaifenesinum
Guanethidine monosulfate
Guanethidini monosulfas
Guar
Cyamopsidis seminis pulvis
Guar galactomannan
Guar galactomannanum
Glukoosi, vedetön
Glukoosi, nestemäinen
Glukoosi, nestemäinen,
sumukuivattu
Glukoosimonohydraatti
Glutamiinihappo
Glutationi
Glyseroli
Glyseroli 85 %
Glyserolidibehenaatti
Glyserolidistearaatti
Glyseroliformaali
Glyserolimonokaprylaatti
Glycerolimonokaprylokapraatti
Glyserolimonolinoleaatti
Glyserolimono-oleaatti
Glyserolimonostearaatti 40-55
Glyseryylitrinitraattiliuos
Glysiini
Glykopyrroniumbromidi
Piisku, verso
Kultapiisku, eurooppalainen, verso
Hurmejuuri, juurakko
Gonadoreliiniasetaatti
Koriongonadotropiini
Hevosen seerumigonadotropiini
eläinlääkintään
Gosereliini
Gramisidiini
Granisetronihydrokloridi
Rakeet
Keltamo, verso
Griseofulviini
Guajakoli
Guaifenesiini
Guanetidiinimonosulfaatti
Guar
Guargalaktomannaani
Glukos, vattenfri
Glukos, flytande
Glukos, flytande, spraytorkad
Glukosmonohydrat
Glutaminsyra
Glutation
Glycerol
Glycerol 85 %
Glyceroldibehenat
Glyceroldistearat
Glycerolformal
Glycerolmonokaprylat
Glycerolmonokaprylokaprat
Glycerolmonolinoleat
Glycerolmonooleat
Glycerolmonostearat 40-55
Glyceryltrinitratlösning
Glycin
Glykopyrroniumbromid
Gullris, ört
Europeiskt gullris, ört
Blodstilla, jordstam
Gonadorelinacetat
Koriongonadotropin
Gonadotropinserum från sto för
veterinär användning
Goserelin
Gramicidin
Granisetronhydroklorid
Granulat
Skelört, ört
Griseofulvin
Guajakol
Guaifenesin
Guanetidinmonosulfat
Guar
Guargalaktomannan
H
Haemodialysis solutions,
concentrated, water for diluting
Aqua ad dilutionem solutionum
Hemodialyysikonsentraattien
concentratarum ad haemodialysim laimentamiseen käytettävä vesi
Vatten för spädning av
hemodialyskoncentrat
Haemodialysis, solutions for S8.4
Haemofiltration and
haemodiafiltration, solutions for
Haemophilus type b conjugate
vaccine S8.3
Halofantrine hydrochloride
Haloperidol
Haloperidol decanoate
Halothane
Hamamelis leaf
Hard fat
Hawthorn berries
Hawthorn leaf and flower
Hawthorn leaf and flower dry
extract
Hawthorn leaf and flower liquid
extract, quantified
Helium
Heparin calcium S8.3
Heparin sodium S8.3
Heparins, low-molecular-mass
Solutiones ad haemodialysem
Solutiones ad haemocolaturam
haemodiacolaturamque
Vaccinum haemophili stirpe b
coniugatum
Halofantrini hydrochloridum
Haloperidolum
Haloperidoli decanoas
Halothanum
Hamamelidis folium
Adeps solidus
Crataegi fructus
Crataegi folium cum flore
Crataegi folii cum flore extractum
siccum
Crataegi folii cum flore extractum
fluidum quantificatum
Helium
Heparinum calcicum
Heparinum natricum
Heparina massae molecularis
minoris
Hemodialysvätskor
Hemofiltrations- och
hemodiafiltrationsvätskor
Vaccin mot haemophilus typ b,
konjugerat
Halofantrinhydroklorid
Haloperidol
Haloperidoldekanoat
Halotan
Amerikansk trollhassel, blad
Hårdfett
Hagtorn, bär
Hagtorn, blad och blomma
Hagtorn, blad och blomma, torrt
extrakt
Hagtorn, blad och blomma,
flytande kvantifierat extrakt
Helium
Heparinkalcium
Heparinnatrium
Hepariner, lågmolekylära
Hemodialyysinesteet
Hemofiltraatio- ja
hemodiafiltraationesteet
Hemofilus tyyppi b
konjugaattirokote
Halofantriinihydrokloridi
Haloperidoli
Haloperidolidekanoaatti
Halotaani
Amerikantaikapähkinä, lehti
Kovarasva
Orapihlaja, marja
Orapihlaja, lehti ja kukka
Orapihlaja, lehti ja kukka,
kuivauute
Orapihlaja, lehti ja kukka,
kvantitoitu nesteuute
Helium
Hepariinikalsium
Hepariininatrium
Pienimolekyyliset hepariinit
18
Monografiat
Hepatitis A (inactivated, adsorbed) Vaccinum hepatitidis A inactivatum Hepatiitti A, inaktivoitu, adsorboitu, Vaccin mot hepatit A, inaktiverat,
and typhoid polysaccharide
adsorbatum et febris typhoidis
ja lavantautipolysakkaridirokote
adsorberat samt
polysaccharidicum
polysackaridvaccin mot tyfoidfeber
vaccine S8.5(r)
Hepatitis A (inactivated) and
hepatitis B (rDNA) vaccine
(adsorbed) S8.5(r)
Hepatitis A vaccine (inactivated,
adsorbed) S8.5(r)
Hepatitis A vaccine (inactivated,
virosome) S8.5(r)
Hepatitis B vaccine (rDNA)
Heptaminol hydrochloride
Herbal drug extracts S8.5(r)
Herbal drug preparations
Vaccinum hepatitidis A inactivatum
et hepatitidis B (ADNr)
adsorbatum
Vaccinum hepatitidis A inactivatum
adsorbatum
Vaccinum hepatitidis A inactivatum
virosomale
Vaccinum hepatitidis B (ADNr)
Heptaminoli hydrochloridum
Plantarum medicinalium extracta
Plantae medicinales praeparatore
Herbal drugs
Herbal teas
Herbal teas, instant
Plantae medicinales
Plantae ad ptisanam
Praeparationes celeres ad
ptisanam
Hexamidine diisetionate
Hexamidini diisetionas
Hexetidine
Hexetidinum
Hexylresorcinol
Hexylresorcinolum
Histamine dihydrochloride
Histamini dihydrochloridum
Histidinum
Histidine S8.2
Histidine hydrochloride
Histidini hydrochloridum
monohydricum
monohydrate S8.2
Homatropine hydrobromide
Homatropini hydrobromidum
Homatropine methylbromide
Homatropini methylbromidum
Homoeopathic preparations1 S8.3 Praeparationes homoeopathicae1
1
Hepatiitti A, inaktivoitu ja
hepatiitti B (rDNA) rokote,
adsorboitu
Hepatiitti A rokote, inaktivoitu,
adsorboitu
Hepatiitti A rokote (virosomi),
inaktivoitu
Hepatiitti B rokote (rDNA)
Heptaminolihydrokloridi
Kasvirohdosuutteet
Kasvirohdostuotteet
Kasvirohdokset
Rohdosteet
Rohdosteet, pikatee
Heksamidiini-di-isetionaatti
Heksetidiini
Heksyyliresorsinoli
Histamiinidihydrokloridi
Histidiini
Histidiinihydrokloridimonohydraatti
Homatropiinihydrobromidi
Homatropiinimetyylibromidi
Homeopaattiset valmisteet1
Vaccin mot hepatit A (inaktiverat)
och hepatit B (rDNA), adsorberat
Vaccin mot hepatit A, inaktiverat,
adsorberat
Vaccin mot hepatit A, virosomt,
inaktiverat
Vaccin mot hepatit B (rDNA)
Heptaminolhydroklorid
Extrakt av medicinalväxter
Läkemedelsberedningar av
medicinalväxter
Medicinalväxter
Örtteer
Örte, lösligt
Hexamidindiisetionat
Hexetidin
Hexylresorcinol
Histamindihydroklorid
Histidin
Histidinhydrokloridmonohydrat
Homatropinhydrobromid
Homatropinmetylbromid
Homeopatika1
Katso erillinen lista dokumentin lopussa. / Se separat lista i slutet av dokumentet.
Honey
Hop strobile
Human α-1-proteinase inhibitor
Mel
Lupuli flos
α-1-Proteinasi inhibitor humanum
Hunaja
Humala, kukka
Ihmisen α-1-proteinaasiestäjä
Honung
Humle, blomma
α-1-Proteinashämmare, human
Human albumin injection,
iodinated [125I]
Human albumin solution
Human anti-D immunoglobulin
S8.3
Human anti-D immunoglobulin for
intravenous administration
Human antithrombin III
concentrate S8.6(c)
Human coagulation factor VII
Human coagulation factor VIIa
(rDNA) concentrated solution S8.3
Iodinati [125I] humani albumini
solutio iniectabilis
Albumini humani solutio
Immunoglobulinum humanum
anti-D
Immunoglobulinum humanum
anti-D ad usum intravenosum
Antithrombinum III humanum
densatum
Factor VII coagulationis humanus
Factoris VIIa coagulationis humani
(ADNr) solutio concentrata
Ihmisen jodi[125I ]-albumiiniinjektioneste
Albumiiniliuos, ihmisen
Ihmisen anti-D-immunoglobuliini
Joderat[125I ] albumin, humant,
injektionsvätska
Albuminlösning, human
Anti-D immunglobulin, humant
Ihmisen anti-D-immunoglobuliini
laskimonsisäiseen käyttöön
Ihmisen antitrombiini IIIkonsentraatti
Ihmisen veren hyytymistekijä VII
Ihmisen veren hyytymistekijä VIIa
(rDNA) -liuos, väkevä
Anti-D immunglobulin, humant, för
intravenös användning
Antitrombin III-koncentrat, humant
Human coagulation factor VIII
Human coagulation factor VIII
(rDNA)
Human coagulation factor IX
Human coagulation factor IX
(rDNA) concentrated solution S8.2
Factor VIII coagulationis humanus
Factor VIII coagulationis humanus
(ADNr)
Factor IX coagulationis humanus
Factoris IX coagulationis humani
(ADNr) solutio concentrata
Ihmisen veren hyytymistekijä VIII
Ihmisen veren hyytymistekijä VIII
(rDNA)
Ihmisen veren hyytymistekijä IX
Ihmisen veren hyytymistekijä IX
(rDNA) -liuos, väkevä
Koagulationfaktor VIII, human
Koagulationsfaktor VIII (rDNA),
human
Koagulationsfaktor IX, human
Koagulationsfaktor IX human,
rekombinant, koncentrerad lösning
Ihmisen veren hyytymistekijä XI
Ihmisen fibrinogeeni
Ihmisen hematopoieettiset
kantasolut
Ihmisen hepatiitti-A
immunoglobuliini
Ihmisen hepatiitti-B
immunoglobuliini
Ihmisen hepatiitti-B
immunoglobuliini
laskimonsisäiseen käyttöön
Koagulationsfaktor XI, human
Fibrinogen, human
Hematopoietiska stamceller,
humana
Immunglobulin mot hepatit A,
humant
Immunglobulin mot hepatit B,
humant
Immunglobulin mot hepatit B,
humant, för intravenös
administrering
Human coagulation factor XI
Factor XI coagulationis humanus
Human fibrinogen
Fibrinogenum humanum
Human haematopoietic stem cells Cellulae stirpes haematopoieticae
humanae
Human hepatitis A immunoglobulin Immunoglobulinum humanum
hepatitidis A
S8.3
Human hepatitis B immunoglobulin Immunoglobulinum humanum
hepatitidis B
S8.3
Human hepatitis B immunoglobulin Immunoglobulinum humanum
for intravenous administration S8.3 hepatitidis B ad usum
intravenosum
19
Koagulationsfaktor VII, human
Koagulationsfaktor VIIa, human
rekombinant, koncentrerad lösning
Monografiat
Human measles immunoglobulin
S8.3
Human normal immunoglobulin for
intramuscular administration S8.3
Immunoglobulinum humanum
morbillicum
Immunoglobulinum humanum
normale ad usum intramusculum
Ihmisen
tuhkarokkoimmunoglobuliini
Ihmisen normaali immunoglobuliini
lihaksensisäiseen käyttöön
Immunglobulin mot mässling,
humant
Immunglobulin, normalt, humant,
för intramuskulär administrering
Human normal immunoglobulin for Immunoglobulinum humanum
intravenous administration
normale ad usum intravenosum
Ihmisen normaali immunoglobuliini Immunglobulin, normalt, humant,
laskimonsisäiseen käyttöön
för intravenös administrering
Human normal immunoglobulin for Immunoglobulinum humanum
subcutaneous administration S8.3 normale ad usum subdermicum
Ihmisen normaali immunoglobuliini Immunglobulin, normalt, humant,
ihonalaiseen käyttöön
för subkutan administrering
Human papillomavirus vaccine
(rDNA)
Human plasma (pooled and
treated for virus inactivation) S8.3
Papilloomavirusrokote (rDNA)
ihmiselle
Ihmisen plasma (yhdistetty ja
virusinaktivoitu)
Human plasma for fractionation
Human prothrombin complex
Human rabies immunoglobulin
S8.3
Human rubella immunoglobulin
S8.3
Human tetanus immunoglobulin
S8.3
Human varicella immunoglobulin
S8.3
Human varicella immunoglobulin
for intravenous administration
Vaccinum papillomaviri humani
(ADNr)
Plasma humanum collectum
deinde conditum ad viros
exstinguendos
Plasma humanum ad
separationem
Prothrombinum multiplex
humanum
Immunoglobulinum humanum
rabicum
Immunoglobulinum humanum
rubellae
Immunoglobulinum humanum
tetanicum
Immunoglobulinum humanum
varicellae
Immunoglobulinum humanum
varicellae ad usum intravenosum
Human von Willebrand factor
Hyaluronidase
Hydralazine hydrochloride S8.4
Hydrochloric acid, concentrated
Factor humanus von Willebrandi
Hyaluronidasum
Hydralazini hydrochloridum
Acidum hydrochloridum
concentratum
Hydrochloric acid, dilute
Acidum hydrochloridum dilutum
Hydrochlorothiazide
Hydrochlorothiazidum
Hydrocodone hydrogen tartrate 2.5- Hydrocodoni hydrogenotartras 2.5hydrate
hydricus
Hydrocortisone
Hydrocortisonum
Hydrocortisone acetate
Hydrocortisoni acetas
Hydrocortisone hydrogen
Hydrocortisoni hydrogenosuccinas
succinate
Hydrogen peroxide solution (3 per Hydrogenii peroxidum 3 per
cent)
centum
Hydrogen peroxide solution (30
Hydrogenii peroxidum 30 per
per cent)
centum
Hydromorphone hydrochloride
Hydromorphoni hydrochloridum
Hydroxocobalamin acetate
Hydroxocobalamini acetas
Hydroxocobalamin chloride
Hydroxocobalamini chloridum
Hydroxocobalamin sulfate
Hydroxocobalamini sulfas
Hydroxycarbamide
Hydroxycarbamidum
Hydroxyethyl salicylate
Hydroxyethylis salicylas
Hydroxyethylcellulose
Hydroxyethylcellulosum
Hydroxypropylbetadexum
Hydroxypropylbetadex S8.2
Hydroxypropylcellulosum
Hydroxypropylcellulose S8.3
Hydroxyzine hydrochloride
Hydroxyzini hydrochloridum
Hymecromone
Hymecromonum
Hyoscine
Hyoscinum, Scopolaminum
Hyoscine butylbromide
Hyoscini butylbromidum
Hyoscine hydrobromide
Hyoscini hydrobromidum
Hyoscyamine sulfate
Hyoscyamini sulfas
Hypromellose
Hypromellosum
Hypromellose phthalate
Hypromellosi phthalas
Vaccin mot humant papillomavirus
(rDNA)
Plasma, human (poolad och
virusinaktiverad)
Ihmisen plasma, fraktiointia varten Plasma, human, för fraktionering
Ihmisen protrombiinikompleksi
Protrombinkomplex, humant
Ihmisen raivotautiimmunoglobuliini
Ihmisen
vihurirokkoimmunoglobuliini
Ihmisen
jäykkäkouristusimmunoglobuliini
Ihmisen vesirokkoimmunoglobuliini
Immunglobulin mot rabies, humant
Ihmisen von Willebrand -tekijä
Hyaluronidaasi
Hydralatsiinihydrokloridi
Kloorivetyhappo, väkevä
von Willebrandfaktor, human
Hyaluronidas
Hydralazinhydroklorid
Saltsyra, koncentrerad
Kloorivetyhappo, laimea
Hydroklooritiatsidi
Hydrokodonivetytartraatti-2,5hydraatti
Hydrokortisoni
Hydrokortisoniasetaatti
Hydrokortisonivetysuksinaatti
Saltsyra, utspädd
Hydroklortiazid
Hydrokodonvätetartrat 2,5-hydrat
Vetyperoksidi 3 %
Väteperoxid 3 %
Vetyperoksidi 30 %
Väteperoxid 30 %
Hydromorfonihydrokloridi
Hydroksokobalamiiniasetaatti
Hydroksokobalamiinikloridi
Hydroksokobalamiinisulfaatti
Hydroksikarbamidi
Hydroksietyylisalisylaatti
Hydroksietyyliselluloosa
Hydroksipropyylibetadeksi
Hydroksipropyyliselluloosa
Hydroksitsiinihydrokloridi
Hymekromoni
Hyoskiini, Skopolamiini
Hyoskiinibutyylibromidi
Hyoskiinihydrobromidi
Hyoskyamiinisulfaatti
Hypromelloosi
Hypromelloosiftalaatti
Hydromorfonhydroklorid
Hydroxokobalaminacetat
Hydroxokobalaminklorid
Hydroxokobalaminsulfat
Hydroxikarbamid
Hydroxietylsalicylat
Hydroxietylcellulosa
Hydoxipropylbetadex
Hydroxipropylcellulosa
Hydroxizinhydroklorid
Hymekromon
Hyoscin
Hyoscinbutylbromid
Hyoscinhydrobromid
Hyoscyaminsulfat
Hypromellos
Hypromellosftalat
Ibuprofeeni
Islanninjäkälä
Iktammoli
Ibuprofen
Islandslav
Ichtammol
Immunglobulin mot röda hund,
humant
Immunglobulin mot stelkramp,
humant
Immunglobulin mot vattkoppor,
humant
Ihmisen vesirokkoimmunoglobuliini Immunoglobulin mot vattkoppor,
laskimonsisäiseen käyttöön
humant, för intravenös användning
Hydrokortison
Hydrokortisonacetat
Hydrokortisonvätesuccinat
I
Ibuprofen
Iceland moss
Ichthammol
Ibuprofenum
Lichen islandicus
Ichthammolum
20
Monografiat
Idoxuridine
Ifosfamide
Imatinib mesilate S8.4
Imipenem monohydrate
Imipramine hydrochloride
Immunosera for human use,
animal
Immunosera for veterinary use
Indapamide
Indian frankincense
Indii [111In] chloride solution
Indinavir sulfate
Indium [111In] oxine solution
Indium [111In] pentetate injection
Idoxuridinum
Ifosfamidum
Imatinibi mesilas
Imipenemum monohydricum
Imipramini hydrochloridum
Immunosera ex animale ad usum
humanum
Immunosera ad usum veterinarium
Indapamidum
Olibanum indicum
Indii [111In] chloridi solutio
Indinaviri sulfas
Indii [111In] oxini solutio
Indii [111In] pentetatis solutio
iniectabilis
Indometacinum
Indometacin S8.2
Infectious bovine rhinotracheitis
Vaccinum rhinotracheitidis
vaccine (live)
infectivae bovinae vivum
Infectious chicken anaemia
Vaccinum anaemiae infectivae
vaccine (live)
pulli vivum
Influenza vaccine (live, nasal)
Vaccinum influenzae vivum
pernasale
S8.5(n)
Influenza vaccine (split virion,
Vaccinum influenzae inactivatum
inactivated)
ex virorum fragmentis
praeparatum
Influenza vaccine (surface antigen, Vaccinum influenzae inactivatum
inactivated)
ex corticis antigeniis praeparatum
Influenza vaccine (surface antigen, Vaccinum influenzae inactivatum
inactivated, prepared in cell
ex cellulis corticisque antigeniis
cultures)
praeparatum
Influenza vaccine (surface antigen, Vaccinum influenzae inactivatum
inactivated, virosome)
ex corticis antigeniis praeparatum
virosomale
Influenza vaccine (whole virion,
Vaccinum influenzae inactivatum
inactivated)
ex viris integris praeparatum
Influenza vaccine (whole virion,
Vaccinum influenzae inactivatum
inactivated, prepared in cell
ex cellulis virisque integris
cultures)
praeparatum
myo -Inositol
myo -Inositolum
Insulin aspart
Insulinum aspartum
Insulinum glarginum
Insulin glargine S8.3
Insulin injection, biphasic
Insulini biphasici iniectabilium
Idoksuridiini
Ifosfamidi
Imatinibimesilaatti
Imipeneemimonohydraatti
Imipramiinihydrokloridi
Ihmiselle tarkoitetut eläinperäiset
immunoseerumit
Immunoseerumit eläinlääkintään
Indapamidi
Olibaanihartsi, Intian
Indium[111In ]kloridiliuos
Indinaviirisulfaatti
Indium[111In ]oksiiniliuos
Indium[111In ]pentetaattiinjektioneste
Indometasiini
Naudan IBR-rokote, elävä
Idoxuridin
Ifosfamid
Imatinibmesilat
Imipenemmonohydrat
Imipraminhydroklorid
Immunsera för human användning,
animala
Immunsera för veterinär
användning
Indapamid
Indisk rökelse
Indium[111In ]kloridlösning
Indinavirsulfat
Indium[111In ]oxinlösning
Indium[111In ]pentetatinjektionsvätska
Indometacin
IBR-vaccin, levande
Sinisiipitautirokote (CAV-rokote),
elävä
Influenssarokote, nenään, elävä
Vaccin mot infektiös anemia hos
kycklingar, levande
Vaccin mot influensa, nasalt,
levande
Influenssarokote (virusfragmentit), Vaccin mot influensa (spjälkat
inaktivoitu
virus), inaktiverat
Influenssarokote (pinta-antigeeni),
inaktivoitu
Influenssarokote (pinta-antigeeni,
soluviljelmissä valmistettu),
inaktivoitu
Influenssarokote (pinta-antigeeni,
virosomi), inaktivoitu
Vaccin mot influensa, ytantigen,
inaktiverat
Vaccin mot influensa, ytantigen,
inaktiverat, tillverkat i cellkultur
Influenssarokote (kokovirus),
inaktivoitu
Influenssarokote (kokovirus,
soluviljelmissä valmistettu),
inaktivoitu
myo -Inositoli
Aspartinsuliini
Glargininsuliini
Insuliini-injektioneste,
kaksifaasinen
Insulin injection, biphasic isophane Insulini isophani biphasici
Isofaani-insuliini-injektioneste,
iniectabilium
kaksifaasinen
Insulin injection, isophane
Insulini isophani iniectabilium
Isofaani-insuliini-injektioneste
Insulin injection, soluble
Insulini solubilis iniectabilium
Insuliini-injektioneste, liuos
Insulin lispro
Insulinum lisprum
Lisproinsuliini
Insulin preparations, injectable
Praeparationes insulini iniectabiles Insuliini-injektiolääkevalmisteet
S8.6(c)
Insulin zinc injectable suspension Insulini zinci suspensio iniectabilis Sinkki-insuliini-injektioneste,
suspensio
Insulin zinc injectable suspension Insulini zinci amorphi suspensio
Amorfinen sinkki-insuliini(amorphous)
iniectabilis
injektioneste, suspensio
Insulin zinc injectable suspension Insulini zinci cristallini suspensio
Kiteinen sinkki-insuliini(crystalline)
iniectabilis
injektioneste, suspensio
Insulinum bovinum
Insuliini, naudan
Insulin, bovine S8.6(c)
Insulinum humanum
Insuliini, ihmisen
Insulin, human S8.6(c)
(c)
Insulinum
porcinum
Insuliini, sian
Insulin, porcine S8.6
Interferon alfa-2 concentrated
Interferoni alfa-2 solutio
Interferonialfa-2-liuos, väkevä
concentrata
solution S8.5(r)
Interferon beta-1a concentrated
Interferoni beta-1a solutio
Interferonibeeta-1a-liuos, väkevä
solution
concentrata
Interferon gamma-1b concentrated Interferoni gamma-1b solutio
Interferonigamma-1b-liuos, väkevä
concentrata
solution S8.2
Intramammary preparations for
Praeparationes intramammariae
Intramammaarit
veterinary use
ad usum veterinarium
Vaccin mot influensa (helvirus),
inaktiverat
Vaccin mot influensa (helvirus),
inaktiverat, tillverkat i cellkultur
21
Vaccin mot influensa, ytantigen,
virosomalt, inaktiverat
myo -Inositol
Insulin aspart
Insulin glargin
Insulininjektionsvätska (bifasisk)
Insulininjektionsvätska (bifasisk),
isofan
Insulininjektionsvätska, isofan
Insulininjektionsvätska (lösning)
Insulin lispro
Insulininjektionsläkemedelsberedningar
Zink-insulininjektionsvätska
(suspension)
Zink-insulininjektionsvätska,
amorf, (suspension)
Zink-insulininjektionsvätska,
kristallin, (suspension)
Insulin, från nötkreatur
Insulin, humant
Insulin, från svin
Interferon alpha-2-lösning,
koncentrerad
Interferon beta-1a-lösning,
koncentrerad
Interferon gamma-1b-lösning,
koncentrerad
Intramammarier
Monografiat
Intraruminal devices
Intrauterine preparations for
veterinary use
Praeparationes intraruminales
Praeparationes intra-uterinae ad
usum veterinarium
Iobenguane [123I] injection
Iobenguane [131I] injection for
diagnostic use
Iobenguani [123I] solutio iniectabilis Jobenguani[123I ]injektioneste
Iobenguani [131I] solutio iniectabilis Jobenguani[131I ]injektioneste
ad usum diagnosticum
diagnostiseen käyttöön
Intraruminalinlägg
Intrauterina
läkemedelsberedningar för
veterinär användning
Jobenguan[123I ]injektionsvätska
Jobenguan[131I ]injektionsvätska
för diagnostisk användning
Iobenguane [131I] injection for
therapeutic use
Iobenguani [131I] solutio iniectabilis Jobenguani[131I ]injektioneste
ad usum therapeuticum
terapeuttiseen käyttöön
Jobenguan[131I ]injektionsvätska
för terapeutisk användning
Iobenguane sulfate for
radiopharmaceutical preparations
Iodine
Iodixanol
Iodomethylnorcholesterol (131I)
injection
Iohexol
Iopamidol
Iopanoic acid
Iopromide
Iotrolan
Ioxaglic acid S8.1
Ipecacuanha liquid extract,
standardised
Ipecacuanha, prepared
Iobenguani sulfas ad
radiopharmaceutica
Iodum
Iodixanolum
Iodomethylnorcholesteroli (131I)
solutio iniectabilis
Iohexolum
Iopamidolum
Acidum iopanoicum
Iopromidum
Iotrolanum
Acidum ioxaglicum
Ipecacuanhae extractum fluidum
normatum
Ipecacuanhae pulvis normatus
Jobenguansulfat för radioaktiva
läkemedelsberedningar
Jod
Jodixanol
Jodmetylnorkolesterol[131I ]injektionsvätska
Johexol
Jopamidol
Jopansyra
Jopromid
Iotrolan
Joxaglinsyra
Kräkrot, flytande standardiserat
extrakt
Kräkrot, standardiserat pulver
Ipecacuanha root
Ipecacuanha tincture,
standardised
Ipratropium bromide
Irbesartan
Isatis root
Isoconazole
Isoconazole nitrate
Isoflurane
Isoleucine
Isomalt S8.6(c)
Isoniazid
Isoprenaline hydrochloride
Isoprenaline sulfate
Isopropyl alcohol S8.5(r)
Isopropyl myristate
Isopropyl palmitate
Isosorbide dinitrate, diluted
Isosorbide mononitrate, diluted
Isotretinoin
Isoxsuprine hydrochloride
Ispaghula husk
Ipecacuanhae radix
Ipecacuanhae tinctura normata
Jobenguanisulfaatti radioaktiivisia
lääkevalmisteita varten
Jodi
Jodiksanoli
Jodimetyylinorkolesteroli[131I ]injektioneste
Joheksoli
Jopamidoli
Jopaanihappo
Jopromidi
Iotrolaani
Joksagliinihappo
Oksetusjuuri, standardoitu
nesteuute
Oksetusjuuri, standardoitu
juurijauhe
Oksetusjuuri, juuri
Oksetusjuuri, standardoitu
tinktuura
Ipratropiumbromidi
Irbesartaani
Värimorsinko, juuri
Isokonatsoli
Isokonatsolinitraatti
Isofluraani
Isoleusiini
Isomalti
Isoniatsidi
Isoprenaliinihydrokloridi
Isoprenaliinisulfaatti
Isopropyylialkoholi
Isopropyylimyristaatti
Isopropyylipalmitaatti
Isosorbididinitraatti, laimea
Isosorbidimononitraatti, laimea
Isotretinoiini
Isoksupriinihydrokloridi
Ispagula, siemenkuori
Ispagula, siemen
Isradipiini
Itrakonatsoli
Ivermektiini
Muratti, lehti
Vitt loppfrö, frö
Isradipin
Itrakonazol
Ivermektin
Murgröna, blad
Jaavalainen tee
Josamysiini
Josamysiinipropionaatti
Kataja, marja
Katajanmarjaöljy
Kaliumdikromaatti homeopaattisia
valmisteita varten
Kanamysiinihapposulfaatti
Kanamysiinimonosulfaatti
Kaoliini, raskas
Rakkolevä
Ketamiinihydrokloridi
Ketobemidonihydrokloridi
Morrhårsmynta, blad
Josamycin
Josamycinpropionat
En, bär
Enbärsolja
Kaliumdikromat för homeopatisk
användning
Kanamycinsyrasulfat
Kanamycinmonosulfat
Kaolin, tung
Blåstång
Ketaminhydroklorid
Ketobemidonhydroklorid
Ispaghula seed
Isradipine
Itraconazole
Ivermectin
Ivy leaf S8.1
Ipratropii bromidum
Irbesartanum
Isatidis radix
Isoconazolum
Isoconazoli nitras
Isofluranum
Isoleucinum
Isomaltum
Isoniazidum
Isoprenalini hydrochloridum
Isoprenalini sulfas
Alcohol isopropylicus
Isopropylis myristas
Isopropylis palmitas
Isosorbidi dinitras dilutus
Isosorbidi mononitras dilutus
Isotretinoinum
Isoxsuprini hydrochloridum
Plantaginis ovatae seminis
tegumentum
Plantaginis ovatae semen
Isradipinum
Itraconazolum
Ivermectinum
Hederae folium
Depotbolit
Kohtulääkevalmisteet
eläinlääkintään
Kräkrot, rot
Kräkrot, standardiserad tinktur
Ipratropiumbromid
Irbesartan
Vejde, rot
Isokonazol
Isokonazolnitrat
Isofluran
Isoleucin
Isomalt
Isoniazid
Isoprenalinhydroklorid
Isoprenalinsulfat
Isopropylalkohol
Isopropylmyristat
Isopropylpalmitat
Isosorbiddinitrat, utspädd
Isosorbidmononitrat, utspädd
Isotretinoin
Isoxsuprinhydroklorid
Vitt loppfrö, fröskal
J–K
Java tea
Josamycin
Josamycin propionate
Juniper
Juniper oil
Kalium bichromicum for
homoeopathic preparations S8.2
Kanamycin acid sulfate
Kanamycin monosulfate
Kaolin, heavy
Kelp
Ketamine hydrochloride
Ketobemidone hydrochloride
Orthosiphonis folium
Josamycinum
Josamycini propionas
Iuniperi pseudo-fructus
Iuniperi aetheroleum
Kalii bichromas ad praeparationes
homoeopathicas
Kanamycini sulfas acidus
Kanamycini monosulfas
Kaolinum ponderosum
Fucus vel Ascophyllum
Ketamini hydrochloridum
Cetobemidoni hydrochloridum
22
Monografiat
Ketoconazole
Ketoprofen
Ketorolac trometamol
Ketotifen hydrogen fumarate S8.1
Knotgrass
Krypton [81mKr] inhalation gas
Kudzuvine root
Ketoconazolum
Ketoprofenum
Ketorolacum trometamolum
Ketotifeni hydrogenofumaras
Polygoni avicularis herba
Kryptonum [81mKr] ad inhalationem
Puerariae lobatae radix
Ketokonatsoli
Ketoprofeeni
Ketorolaakkitrometamoli
Ketotifeenivetyfumaraatti
Pihatatar, verso
Kryptoni[81mKr ]inhalaatiokaasu
Purppurakudzu, juuri
Ketokonazol
Ketoprofen
Ketorolaktrometamol
Ketotifenvätefumarat
Trampgräs, ört
Krypton[81mKr ]inhalationsgas
Kudzuböna, rot
L
Labetalol hydrochloride
Lactic acid
(S) -Lactic acid
Lactitol monohydrate
Lactobionic acid
Lactose, anhydrous
Lactose monohydrate
Lactulose S8.3
Lactulose, liquid
Lamivudine
Lamotrigine S8.1
Lansoprazole
Lauromacrogol 400
Lauroyl macrogolglycerides
Lavender flower
Lavender oil
Leflunomide
Lemon oil
Lemon verbena leaf
Letrozole
Leucine
Leuprorelin
Levamisole for veterinary use S8.4
Labetaloli hydrochloridum
Acidum lacticum
Acidum (S) -lacticum
Lactitolum monohydricum
Acidum lactobionicum
Lactosum anhydricum
Lactosum monohydricum
Lactulosum
Lactulosum liquidum
Lamivudinum
Lamotriginum
Lansoprazolum
Lauromacrogolum 400
Macrogolglyceridorum laurates
Lavandulae flos
Lavandulae aetheroleum
Leflunomidum
Limonis aetheroleum
Verbenae citriodoratae folium
Letrozolum
Leucinum
Leuprorelinum
Levamisolum ad usum
veterinarium
Levamisoli hydrochloridum
Levamisole hydrochloride S8.4
Levetiracetam
Levetiracetamum
Levocabastine hydrochloride S8.2 Levocabastini hydrochloridum
Levocarnitine
Levocarnitinum
Levodopa
Levodopum
Levodropropizine
Levodropropizinum
Levomenthol
Levomentholum
Levomepromazine hydrochloride Levomepromazini hydrochloridum
Levomepromazine maleate
Levomepromazini maleas
Levomethadone hydrochloride
Levomethadoni hydrochloridum
Levonorgestrel
Levonorgestrelum
Levothyroxine sodium
Levothyroxinum natricum
Lidocaine
Lidocainum
Lidocaine hydrochloride
Lidocaini hydrochloridum
Lime flower
Tiliae flos
Lincomycin hydrochloride
Lincomycini hydrochloridum
Linen thread, sterile in distributor Filum lini sterile in fuso ad usum
for veterinary use
veterinarium
Labetalolihydrokloridi
Maitohappo
(S) -Maitohappo
Laktitolimonohydraatti
Laktobionihappo
Laktoosi, vedetön
Laktoosimonohydraatti
Laktuloosi
Laktuloosi, nestemäinen
Lamivudiini
Lamotrigiini
Lansopratsoli
Lauromakrogoli-400
Lauroyylimakrogoliglyseridit
Laventeli, kukka
Laventeliöljy
Leflunomidi
Sitruunaöljy
Sitruunaverbena, lehti
Letrotsoli
Leusiini
Leuproreliini
Levamisoli eläinlääkintään
Labetalolhydroklorid
Mjölksyra
(S) -Mjölksyra
Laktitolmonohydrat
Laktobionsyra
Laktos, vattenfri
Laktosmonohydrat
Laktulos
Laktulos, flytande
Lamivudin
Lamotrigin
Lansoprazol
Lauromakrogol 400
Lauroylmakrogolglycerider
Lavendel, blomma
Lavendelolja
Leflunomid
Citronolja
Citronverbena, blad
Letrozol
Leucin
Leuprorelin
Levamisol för veterinär
användning
Levamisolihydrokloridi
Levamisolhydroklorid
Levetirasetaami
Levetiracetam
Levokabastiinihydrokloridi
Levokabastinhydroklorid
Levokarnitiini
Levokarnitin
Levodopa
Levodopa
Levodropropitsiini
Levodropropizin
Levomentoli
Levomentol
Levomepromatsiinihydrokloridi
Levomepromazinhydroklorid
Levomepromatsiinimaleaatti
Levomepromazinmaleat
Levometadonihydrokloridi
Levometadonhydroklorid
Levonorgestreeli
Levonorgestrel
Levotyroksiininatrium
Levotyroxinnatrium
Lidokaiini
Lidokain
Lidokaiinihydrokloridi
Lidokainhydroklorid
Lehmus, kukka
Lind, blomma
Linkomysiinihydrokloridi
Linkomycinhydroklorid
Kelakotelossa toimitettava steriili Suturtråd av lin, steril, i behållare
pellavaommellanka eläinlääkintään för veterinär användning
Linoleoyl macrogolglycerides
Linseed
Linseed oil, virgin S8.2
Liothyronine sodium
Liquid preparations for cutaneous
application
Liquid preparations for oral use
Macrogolglyceridorum linoleates
Lini semen
Lini oleum virginale
Liothyroninum natricum
Praeparationes liquidae ad usum
dermicum
Praeparationes liquidae peroraliae
Liquorice dry extract for flavouring
purposes
Liquorice root
Lisinopril dihydrate S8.4
Lithium carbonate
Lithium citrate
Lobeline hydrochloride
Lomustine
Long pepper S8.2
Liquiritiae extractum siccum ad
saporandum
Liquiritiae radix
Lisinoprilum dihydricum
Lithii carbonas
Lithii citras
Lobelini hydrochloridum
Lomustinum
Piperis longi fructus
Linoleoyylimakrogoliglyseridit
Pellava, siemen
Pellavaöljy, neitsytöljy
Liotyroniininatrium
Nestemäiset iholle käytettävät
lääkevalmisteet
Nestemäiset oraaliset
lääkevalmisteet
Lakritsi, kuivauute, maustamista
varten
Lakritsi, juuri
Lisinopriilidihydraatti
Litiumkarbonaatti
Litiumsitraatti
Lobeliinihydrokloridi
Lomustiini
Pitkäpippuri, hedelmä
23
Linoleoylmakrogolglycerider
Lin, frö
Linolja (jungfruolja)
Liotyroninnatrium
Läkemedelsberedningar, flytande,
för kutan användning
Läkemedelsberedningar, flytande,
för oral användning
Lakritsrot, torrt extrakt för
smaksättning
Lakritsrot, rot
Lisinoprildihydrat
Litiumkarbonat
Litiumcitrat
Lobelinhydroklorid
Lomustin
Långpeppar, frukt
Monografiat
Loosestrife
Loperamide hydrochloride
Loperamide oxide monohydrate
Lopinavir
Loratadine
Lorazepam
Losartan potassium
Lovage root
Lovastatin
Lufenuron (anhydrous) for
veterinary use S8.5(c)
Lymecycline
Lynestrenol
Lysine acetate
Lysine hydrochloride
Lythri herba
Loperamidi hydrochloridum
Loperamidi oxidum monohydricum
Lopinavirum
Loratadinum
Lorazepamum
Losartanum kalicum
Levistici radix
Lovastatinum
Lufenuronum anhydricum ad usum
veterinarium
Lymecyclinum
Lynestrenolum
Lysini acetas
Lysini hydrochloridum
Rantakukka, verso
Loperamidihydrokloridi
Loperamidioksidimonohydraatti
Lopinaviiri
Loratadiini
Loratsepaami
Losartaanikalium
Liperi, juuri
Lovastatiini
Lufenuroni, vedetön,
eläinlääkintään
Lymesykliini
Lynestrenoli
Lysiiniasetaatti
Lysiinihydrokloridi
Fackelblomster, ört
Loperamidhydroklorid
Loperamidoxidmonohydrat
Lopinavir
Loratadin
Lorazepam
Losartankalium
Libbsticka, rot
Lovastatin
Lufenuron för veterinär
användning, vattenfri
Lymecyklin
Lynestrenol
Lysinacetat
Lysinhydroklorid
M
Macrogol cetostearyl ether
Macrogoli aether cetostearylicus
Makrogolisetostearyylieetteri
Macrogol 30 dipolyhydroxystearate Macrogoli 30 dipolyhydroxystearas Makrogoli-30dipolyhydroksistearaatti
Macrogol 6 glycerol
Macrogol 6 glyceroli caprylocapras Makrogoli-6-glyserolicaprylocaprate
kaprylokapraatti
Macrogol 20 glycerol
Macrogol 20 glyceroli
Makrogoli-20-glyserolimonostearate
monostearas
monostearaatti
Macrogolglycerol cocoates
Macrogolglyceroli cocoates
Makrogoliglyserolikokoaatit
Macrogolglycerol hydroxystearate Macrogolglyceroli hydroxystearas Makrogoliglyserolihydroksistearaatti
Macrogolglycerol ricinoleate
Macrogolglyceroli ricinoleas
Makrogoliglyserolirisiinioleaatti
Macrogol 15 hydroxystearate
Macrogoli 15 hydroxystearas
Makrogoli-15-hydroksistearaatti
Makrogoli-isotridekyylieetteri
Macrogol isotridecyl ether S8.5(n) Macrogoli aether isotridecylicus
Macrogol 40 sorbitol heptaoleate Macrogol 40 sorbitoli heptaoleas Makrogoli-40-sorbitoliheptaoleaatti
Macrogol lauryl ether
Macrogoli aether laurilicum
Makrogolilauryylieetteri
Macrogol oleate
Macrogoli oleas
Makrogolioleaatti
Macrogol oleyl ether
Macrogoli aether oleicum
Makrogolioleyylieetteri
Macrogol poly(vinyl alcohol)
Copolymerum macrogolo et
Makrogolipoly(vinyylialkoholi)grafted copolymer
alcoholi poly(vinylico) constatum
oksaskopolymeeri
Macrogoli stearas
Makrogolistearaatti
Macrogol stearate S8.2
Macrogol stearyl ether
Macrogoli aether stearylicus
Makrogolistearyylieetteri
Macrogols
Macrogola
Makrogolit
Macrogols, high-molecular-mass Macrogola massae molecularis
Makrogolit,
magnae
suurimolekyylipainoinen
S8.3
Magaldratum
Magaldraatti
Magaldrate S8.2
Magnesium acetate tetrahydrate
Magnesii acetas tetrahydricus
Magnesiumasetaattitetrahydraatti
Magnesium aspartate dihydrate
Magnesii aspartas dihydricus
Magnesiumaspartaattidihydraatti
Magnesium carbonate, heavy
Magnesii subcarbonas ponderosus Magnesiumsubkarbonaatti, raskas
Magnesium carbonate, light
Magnesii subcarbonas levis
Magnesiumsubkarbonaatti, kevyt
Magnesium chloride 4.5-hydrate
Magnesii chloridum 4.5-hydricum Magnesiumkloridi, 4,5-hydraatti
Magnesium chloride hexahydrate Magnesii chloridum hexahydricum Magnesiumkloridiheksahydraatti
Magnesium citrate, anhydrous
Magnesii citras anhydricus
Magnesiumsitraatti, vedetön
Magnesium citrate dodecahydrate Magnesii citras dodecahydricus
Magnesiumsitraattidodekahydraatti
Magnesium citrate nonahydrate
Magnesii citras nonahydricus
Magnesiumsitraattinonahydraatti
Magnesii gluconas
Magnesiumglukonaatti
Magnesium gluconate S8.2
Magnesium glycerophosphate
Magnesii glycerophosphas
Magnesiumglyserofosfaatti
Magnesii hydroxidum
Magnesiumhydroksidi
Magnesium hydroxide S8.3
Magnesium lactate dihydrate
Magnesii lactas dihydricus
Magnesiumlaktaattidihydraatti
Magnesium oxide, heavy
Magnesii oxidum ponderosum
Magnesiumoksidi, raskas
Magnesium oxide, light
Magnesii oxidum leve
Magnesiumoksidi, kevyt
Magnesium peroxide
Magnesii peroxidum
Magnesiumperoksidi
Magnesium pidolate
Magnesii pidolas
Magnesiumpidolaatti
Magnesii stearas
Magnesiumstearaatti
Magnesium stearate S8.3
Magnesium sulfate heptahydrate Magnesii sulfas heptahydricus
Magnesiumsulfaattiheptahydraatti
Magnesium trisilicate
Magnesii trisilicas
Magnesiumtrisilikaatti
Magnoliae officinalis cortex
Maljamagnolia, kuori
Magnolia officinalis bark S8.1
Magnolia officinalis flower
Magnoliae officinalis flos
Maljamagnolia, kukka
Maize oil, refined
Maydis oleum raffinatum
Maissiöljy, puhdistettu
Maize starch
Maydis amylum
Maissitärkkelys
Malathion
Malathionum
Malationi
Maleic acid
Acidum maleicum
Maleiinihappo
24
Makrogolcetostearyleter
Makrogol-30-dipolyhydroxistearat
Makrogol-6-glycerolkaprylokaprat
Makrogol-20-glycerolmonostearat
Makrogolglycerolkokoater
Makrogolglycerolhydroxistearat
Makrogolglycerolricinoleat
Makrogol-15-hydroxistearat
Makrogolisotridecyleter
Makrogol-40-sorbitolheptaoleat
Makrogollauryleter
Makrogololeat
Makrogololeyleter
Makrogolpoly(vinylalkohol)ympsampolymer
Makrogolstearat
Makrogolstearyleter
Makrogoler
Makrogoler, högmolekylära
Magaldrat
Magnesiumacetattetrahydrat
Magnesiumaspartatdihydrat
Magnesiumsubkarbonat, tungt
Magnesiumsubkarbonat, lätt
Magnesiumklorid, 4,5-hydrat
Magnesiumkloridhexahydrat
Magnesiumcitrat, vattenfritt
Magnesiumcitratdodekahydrat
Magnesiumcitratnonahydrat
Magnesiumglukonat
Magnesiumglycerofosfat
Magnesiumhydroxid
Magnesiumlaktatdihydrat
Magnesiumoxid, tung
Magnesiumoxid, lätt
Magnesiumperoxid
Magnesiumpidolat
Magnesiumstearat
Magnesiumsulfatheptahydrat
Magnesiumtrisilikat
Läkemagnolia, bark
Läkemagnolia, blomma
Majsolja, raffinerad
Majsstärkelse
Malation
Maleinsyra
Monografiat
Malic acid
Mallow flower
Mallow leaf
Maltitol
Maltitol, liquid
Maltodextrin
Mandarin epicarp and mesocarp
Mandarin oil
Manganese gluconate S8.2
Manganese glycerophosphate,
hydrated
Manganese sulfate monohydrate
Mannheimia vaccine (inactivated)
for cattle
Mannheimia vaccine (inactivated)
for sheep
Mannitol S8.2
Maprotiline hydrochloride
Marbofloxacin for veterinary use
S8.4
Marek's disease vaccine (live)
Acidum malicum
Malvae sylvestris flos
Malvae folium
Maltitolum
Maltitolum liquidum
Maltodextrinum
Citri reticulatae epicarpium et
mesocarpium
Citri reticulatae aetheroleum
Mangani gluconas
Mangani glycerophosphas
hydricus
Mangani sulfas monohydricum
Vaccinum mannheimiae
inactivatum ad bovidas
Vaccinum mannheimiae
inactivatum ad ovem
Mannitolum
Maprotilini hydrochloridum
Marbofloxacinum ad usum
veterinarium
Vaccinum morbi Marek vivum
Omenahappo
Kiiltomalva, kukka
Malva, lehti
Maltitoli
Maltitoli, nestemäinen
Maltodekstriini
Mandariini, kuori
Äppelsyra
Rödmalva, blomma
Malva, blad
Maltitol
Maltitol, flytande
Maltodextrin
Mandarin, epikarp och mesokarp
Mandariiniöljy
Mangaaniglukonaatti
Mangaaniglyserofosfaatti,
hydratoitu
Mangaanisulfaattimonohydraatti
Naudan mannheimiarokote,
inaktivoitu
Lampaan mannheimiarokote,
inaktivoitu
Mannitoli
Maprotiliinihydrokloridi
Marbofloksasiini eläinlääkintään
Mandarinolja
Manganglukonat
Manganglycerofosfat, hydratiserat
Marshmallow leaf
Marshmallow root
Mastic
Matricaria flower
Matricaria liquid extract
Matricaria oil
Meadowsweet
Measles vaccine (live)
Measles, mumps and rubella
vaccine (live)
Measles, mumps, rubella and
varicella vaccine (live)
Altheae folium
Althaeae radix
Mastix
Matricariae flos
Matricariae extractum fluidum
Matricariae aetheroleum
Filipendulae ulmariae herba
Vaccinum morbillorum vivum
Vaccinum morbillorum, parotitidis
et rubellae vivum
Vaccinum morbillorum, parotitidis,
rubellae et varicellae vivum
Mangansulfatmonohydrat
Vaccin mot mannheimia hos
nötkreatur, inaktiverat
Vaccin mot mannheimia hos får,
inaktiverat
Mannitol
Maprotilinhydroklorid
Marbofloxacin för veterinär
användning
Vaccin mot Mareks sjukdom,
levande
Läkemalva, blad
Läkemalva, rot
Mastix
Kamomill, blomma
Kamomill, flytande extrakt
Kamomillolja
Älggräs, ört
Vaccin mot mässling, levande
Vaccin mot mässling, påssjuka
och röda hund, levande
Vaccin mot mässling, påssjuka,
röda hund och vattkoppor, levande
Vaccinum meningococcale
polysaccharidicum
Mentholum racemicum
Mepivacaini hydrochloridum
Meprobamatum
Mepyramini maleas
Mercaptopurinum
Hydrargyri dichloridum
Meropenemum trihydricum
Mesalazinum
Mesnum
Mesterolonum
Mestranolum
Metacresolum
Mebendazol
Meklozindihydroklorid
Medronsyra för radioaktiva
läkemedelsberedningar
Medroxiprogesteronacetat
Mefenamsyra
Meflokinhydroklorid
Megestrolacetat
Meglumin
Meldoniumdihydrat
Gul sötväppling, ört
Citronmeliss, blad
Citronmeliss, blad, torrt extrakt
Meloxikam
Melfalan
Menadion
Vaccin mot grupp C
meningokockinfektioner,
konjugerat
Vaccin mot meningokockinfektion
(polysackarid)
Mentol, racemisk
Mepivakainhydroklorid
Meprobamat
Mepyraminmaleat
Merkaptopurin
Kvicksilverdiklorid
Meropenemtrihydrat
Mesalazin
Mesna
Mesterolon
Mestranol
Metakresol
Marekin taudin rokote, elävä
Rohtosalkoruusu, lehti
Rohtosalkoruusu, juuri
Mastiksi
Kamomilla, kukka
Kamomilla, nesteuute
Kamomillaöljy
Mesiangervo, verso
Tuhkarokkorokote, elävä
Tuhkarokko-, sikotauti- ja
vihurirokkorokote, elävä
Tuhkarokko-, sikotauti-,
vihurirokko- ja vesirokkorokote,
elävä
Mebendazole
Mebendazolum
Mebendatsoli
Meclozine dihydrochloride
Meclozini dihydrochloridum
Meklotsiinidihydrokloridi
Medronic acid for
Acidum medronicum ad
Medronihappo radioaktiivisia
radiopharmaceutical preparations radiopharmaceutica
lääkevalmisteita varten
Medroxyprogesterone acetate
Medroxyprogesteroni acetas
Medroksiprogesteroniasetaatti
Mefenamic acid
Acidum mefenamicum
Mefenaamihappo
Mefloquine hydrochloride
Mefloquini hydrochloridum
Meflokiinihydrokloridi
Megestrol acetate
Megestroli acetas
Megestroliasetaatti
Meglumine
Megluminum
Meglumiini
Meldonium dihydricum
Meldoniumdihydraatti
Meldonium dihydrate S8.3
Melilot
Meliloti herba
Rohtomesikkä, verso
Melissa leaf
Melissae folium
Sitruunamelissa, lehti
Melissa leaf dry extract
Melissae folii extractum siccum
Sitruunamelissa, lehti, kuivauute
Meloxicamum
Meloksikaami
Meloxicam S8.5(r)
Melphalan
Melphalanum
Melfalaani
Menadione
Menadionum
Menadioni
Meningococcal group C conjugate Vaccinum meningococcale classis Meningokokki ryhmä C-rokote,
C coniugatum
konjugoitu
vaccine S8.3
Meningococcal polysaccharide
vaccine
Menthol, racemic
Mepivacaine hydrochloride
Meprobamate
Mepyramine maleate
Mercaptopurine
Mercuric chloride
Meropenem trihydrate
Mesalazine
Mesna
Mesterolone
Mestranol
Metacresol
Meningokokkipolysakkaridirokote
Mentoli, raseeminen
Mepivakaiinihydrokloridi
Meprobamaatti
Mepyramiinimaleaatti
Merkaptopuriini
Merkuridikloridi
Meropeneemitrihydraatti
Mesalatsiini
Mesna
Mesteroloni
Mestranoli
Metakresoli
25
Monografiat
Metamizole sodium monohydrate
S8.1
Metformin hydrochloride S8.4
Methacrylic acid – ethyl acrylate
copolymer (1:1)
Methacrylic acid – ethyl acrylate
copolymer (1:1) dispersion 30 per
cent
Methacrylic acid – methyl
methacrylate copolymer (1:1)
Metamizolum natricum
monohydricum
Metformini hydrochloridum
Acidum methacrylicum et ethylis
acrylas polymerisatum 1:1
Acidum methacrylicum et ethylis
acrylas polymerisatum 1:1
dispersio 30 per centum
Acidum methacrylicum et methylis
methacrylas polymerisatum 1:1
Metamitsolinatriummonohydraatti
Metformiinihydrokloridi
Metakryylihappoetyyliakrylaattikopolymeeri (1:1)
Metakryylihappoetyyliakrylaattikopolymeeri (1:1),
30-prosenttinen dispersio
Metakryylihappometyylimetakrylaattikopolymeeri
(1:1)
Methacrylic acid – methyl
Acidum methacrylicum et methylis Metakryylihappomethacrylate copolymer (1:2)
methacrylas polymerisatum 1:2
metyylimetakrylaattikopolymeeri
(1:2)
Methadone hydrochloride
Methadoni hydrochloridum
Metadonihydrokloridi
Methanum
Metaani
Methane S8.3
Methanol
Methanolum
Metanoli
Methenamine
Methenaminum
Metenamiini
Methionine
Methioninum
Metioniini
DL-Methionine
DL-Methioninum
DL-Metioniini
L-Methionine ([11C]methyl)
L-Methionini ([11C]methyl) solutio L-Metioniini([11C ]metyyli)injection
iniectabilis
injektioneste
Metolazone
Metolazonum
Metolatsoni
Methotrexatum
Metotreksaatti
Methotrexate S8.3
Methylcellulose
Methylcellulosum
Metyyliselluloosa
Methyldopa
Methyldopum
Metyylidopa
Methyleni chloridum
Metyleenikloridi
Methylene chloride S8.3
Methylergometrine maleate
Methylergometrini maleas
Metyyliergometriinimaleaatti
Methylhydroxyethylcellulose
Methylhydroxyethylcellulosum
Metyylihydroksietyyliselluloosa
Methyl nicotinate
Methylis nicotinas
Metyylinikotinaatti
Methyl parahydroxybenzoate
Methylis parahydroxybenzoas
Metyyliparahydroksibentsoaatti
Methylphenidate hydrochloride
Methylphenidati hydrochloridum
Metyylifenidaattihydrokloridi
Methylphenobarbital
Methylphenobarbitalum
Metyylifenobarbitaali
Methylprednisolone
Methylprednisolonum
Metyyliprednisoloni
Methylprednisolone acetate
Methylprednisoloni acetas
Metyyliprednisoloniasetaatti
Methylprednisolone hydrogen
Methylprednisoloni
Metyyliprednisolonivetysuksinaatti
succinate
hydrogenosuccinas
N -Methylpyrrolidone
N -Methylpyrrolidonum
N-Metyylipyrrolidoni
Methylrosanilinium chloride
Methylrosanilinii chloridum
Metyylirosaniliniumkloridi
Methyl salicylate
Methylis salicylas
Metyylisalisylaatti
Methyltestosterone
Methyltestosteronum
Metyylitestosteroni
Methylthioninium chloride
Methylthioninii chloridum
Metyylitioniniumkloridi
Metixene hydrochloride
Metixeni hydrochloridum
Metikseenihydrokloridi
Metoclopramide
Metoclopramidum
Metoklopramidi
Metoclopramide hydrochloride
Metoclopramidi hydrochloridum
Metoklopramidihydrokloridi
Metoprololi succinas
Metoprololisuksinaatti
Metoprolol succinate S8.4
Metoprololi tartras
Metoprololitartraatti
Metoprolol tartrate S8.4
Metrifonate
Metrifonatum
Metrifonaatti
Metronidazole
Metronidazolum
Metronidatsoli
Metronidazole benzoate
Metronidazoli benzoas
Metronidatsolibentsoaatti
Mexiletini hydrochloridum
Meksiletiinihydrokloridi
Mexiletine hydrochloride S8.3
Mianserini hydrochloridum
Mianseriinihydrokloridi
Mianserin hydrochloride S8.5(r)
Miconazolum
Mikonatsoli
Miconazole S8.5(r)
Miconazoli nitras
Mikonatsolinitraatti
Miconazole nitrate S8.6(c)
Microcrystalline cellulose and
Cellulosum microcristallinum et
Mikrokiteinen selluloosa ja
carmellose sodium
carmellosum natricum
karmelloosinatrium
Midazolam
Midazolamum
Midatsolaami
Milk thistle dry extract, refined and Silybi mariani extractum siccum
Maarianohdake, puhdistettu ja
standardised
raffinatum et normatum
standardoitu kuivauute
Milk-thistle fruit
Silybi mariani fructus
Maarianohdake, hedelmä
Minocycline hydrochloride
Minocyclini hydrochloridum
Minosykliinihydroklorididihydraatti
dihydrate
dihydricum
Minoxidil
Minoxidilum
Minoksidiili
Mint oil, partly dementholised
Menthae arvensis aetheroleum
Minttuöljy, vähämentolinen
partim mentholi privum
Mirtazapine
Mirtazapinum
Mirtatsapiini
Misoprostol
Misoprostolum
Misoprostoli
Mitomycin
Mitomycinum
Mitomysiini
Mitoxantrone hydrochloride
Mitoxantroni hydrochloridum
Mitoksantronihydrokloridi
26
Metamizolnatriummonohydrat
Metforminhydroklorid
Metakrylsyra –
etylakrylatsampolymer (1:1)
Metakrylsyra –
etylakrylatsampolymer (1:1)
dispersion 30 %
Metakrylsyra –
metylmetakrylatsampolymer (1:1)
Metakrylsyra –
metylmetakrylatsampolymer (1:2)
Metadonhydroklorid
Metan
Metanol
Metenamin
Metionin
DL-Metionin
L-Metionin([11C ]metyl)injektionsvätska
Metolazon
Metotrexat
Metylcellulosa
Metyldopa
Metylenklorid
Metylergometrinmaleat
Metylhydroxietylcellulosa
Metylnikotinat
Metylparahydroxibensoat
Metylfenidathydroklorid
Metylfenobarbital
Metylprednisolon
Metylprednisolonacetat
Metylprednisolonvätesuccinat
N-Metylpyrrolidon
Metylrosaniliniumklorid
Metylsalicylat
Metyltestosteron
Metyltioniniumklorid
Metixenhydroklorid
Metoklopramid
Metoklopramidhydroklorid
Metoprololsuccinat
Metoprololtartrat
Metrifonat
Metronidazol
Metronidazolbensoat
Mexiletinhydroklorid
Mianserinhydroklorid
Mikonazol
Mikonazolnitrat
Mikrokristallin cellulosa och
karmellosnatrium
Midazolam
Mariatistel, torrt raffinerat och
standardiserat extrakt
Mariatistel, frukt
Minocyklinhydrokloriddihydrat
Minoxidil
Mintolja, delvis avmentoliserad
Mirtazapin
Misoprostol
Mitomycin
Mitoxantronhydroklorid
Monografiat
Modafinil
Molgramostim concentrated
solution
Molsidomine
Mometasone furoate
Monoclonal antibodies for human
use
Montelukast sodium
Morantel hydrogen tartrate for
veterinary use
Morphine hydrochloride
Morphine sulfate
Motherwort
Moxidectin for veterinary use
Modafinilum
Modafiniili
Molgramostimi solutio concentrata Molgramostiimiliuos, väkevä
Modafinil
Molgramostimlösning,
koncentrerad
Molsidominum
Molsidomiini
Molsidomin
Mometasoni furoas
Mometasonifuroaatti
Mometasonfuroat
Anticorpora monoclonalia ad usum Ihmiselle tarkoitetut
Monoklonala antikroppar för
humanum
monoklonaaliset vasta-aineet
human användning
Montelukastum natricum
Montelukastinatrium
Montelukastnatrium
Moranteli hydrogenotartras ad
Moranteelivetytartraatti
Morantelvätetartrat för veterinär
usum veterinarium
eläinlääkintään
användning
Morphini hydrochloridum
Morfiinihydrokloridi
Morfinhydroklorid
Morphini sulfas
Morfiinisulfaatti
Morfinsulfat
Leonuri cardiacae herba
Nukula, verso
Hjärtstilla, ört
Moxidectinum ad usum
Moksidektiini eläinlääkintään
Moxidektin för veterinär
veterinarium
användning
Moxifloxacin hydrochloride
Moxifloxacini hydrochloridum
Moksifloksasiinihydrokloridi
Moxifloxacinhydroklorid
Moxonidine
Moxonidinum
Moksonidiini
Moxonidin
Mullein flower
Verbasci flos
Ukontulikukka, kukka
Kungsljus, blomma
Mumps vaccine (live)
Vaccinum parotitidis vivum
Sikotautirokote, elävä
Vaccin mot påssjuka, levande
Mupirocin
Mupirocinum
Mupirosiini
Mupirocin
Mupirocin calcium
Mupirocinum calcicum
Mupirosiinikalsium
Mupirocinkalcium
Mycophenolate mofetil
Mycophenolas mofetil
Mykofenolaattimofetiili
Mykofenolatmofetil
Mycoplasma gallisepticum vaccine Vaccinum mycoplasmatis
Mycoplasma gallisepticum
Vaccin mot Mycoplasma
(inactivated)
galliseptici inactivatum
-rokote, inaktivoitu
gallisepticum , inaktiverat
Myrrh
Myrrha
Mirhami
Myrra
Myrrh tincture
Myrrhae tinctura
Mirhami, tinktuura
Myrra, tinktur
Myxomatosis vaccine (live) for
Vaccinum myxomatosidis vivum
Kanin myksomatoosirokote, elävä Vaccin mot myxomatosis hos
rabbits
ad cuniculum
kanin, levande
N
Nabumetone
Nadolol
Nadroparin calcium
Naftidrofuryl hydrogen oxalate
Nalidixic acid
Naloxone hydrochloride dihydrate
Naltrexone hydrochloride
Nandrolone decanoate
Naphazoline hydrochloride
Naphazoline nitrate
Naproxen S8.4
Naproxen sodium
Narrow-leaved coneflower root
Nasal preparations
Nateglinide
Neohesperidin-dihydrochalcone
Neomycin sulfate
Neonatal piglet colibacillosis
vaccine (inactivated)
Neonatal ruminant colibacillosis
vaccine (inactivated)
Neostigmine bromide S8.3
Neostigmine metilsulfate S8.3
Neroli oil
Netilmicin sulfate
Nettle leaf
Nettle root S8.3
Nevirapine, anhydrous
Nevirapine hemihydrate
Newcastle disease vaccine
(inactivated)
Newcastle disease vaccine (live)
Niaouli oil, cineole type
Nicergoline
Nabumetonum
Nadololum
Nadroparinum calcicum
Naftidrofuryli hydrogenooxalas
Acidum nalidixicum
Naloxoni hydrochloridum
dihydricum
Naltrexoni hydrochloridum
Nandroloni decanoas
Naphazolini hydrochloridum
Naphazolini nitras
Naproxenum
Naproxenum natricum
Echinaceae angustifoliae radix
Nasalia
Nabumetoni
Nadololi
Nadropariinikalsium
Naftidrofuryylivetyoksalaatti
Nalidiksiinihappo
Naloksonihydroklorididihydraatti
Nabumeton
Nadolol
Nadroparinkalcium
Naftidrofurylväteoxalat
Nalidixinsyra
Naloxonhydrokloriddihydrat
Naltreksonihydrokloridi
Nandrolonidekanoaatti
Nafatsoliinihydrokloridi
Nafatsoliininitraatti
Naprokseeni
Naprokseeninatrium
Kaitapäivänhattu, juuri
Nenälääkevalmisteet
Nateglinidum
Neohesperidin-dihydrochalconum
Neomycini sulfas
Vaccinum colibacillosis fetus a
partu recentis inactivatum ad
suem
Vaccinum colibacillosis fetus a
partu recentis inactivatum ad
ruminantes
Neostigmini bromidum
Neostigmini metilsulfas
Neroli aetheroleum
Netilmicini sulfas
Urticae folium
Urticae radix
Nevirapinum anhydricum
Nevirapinum hemihydricum
Vaccinum pseudopestis aviariae
inactivatum
Vaccinum pseudopestis aviariae
vivum
Niaouli typo cineolo aetheroleum
Nicergolinum
Nateglinidi
Neohesperidiinidihydrokalkoni
Neomysiinisulfaatti
Porsaiden neonataali
koliripulirokote, inaktivoitu
Naltrexonhydroklorid
Nandrolondekanoat
Nafazolinhydroklorid
Nafazolinnitrat
Naproxen
Naproxennatrium
Liten läkerudbeckia, rot
Läkemedelsberedningar för nasal
användning
Nateglinid
Neohesperidindivätechalkon
Neomycinsulfat
Vaccin mot kolibacillos hos
neonatala svin, inaktiverat
Vasikoiden neonataali
koliripulirokote, inaktivoitu
Vaccin mot kolibacillos hos
neonatala nötkreatur, inaktiverat
Neostigmiinibromidi
Neostigmiinimetilsulfaatti
Neroliöljy
Netilmisiinisulfaatti
Nokkonen, lehti
Nokkonen, juuri
Nevirapiini, vedetön
Nevirapiinihemihydraatti
Newcastle-tautirokote linnuille,
inaktivoitu
Newcastle-tautirokote linnuille,
elävä
Mesikaarnamyrttiöljy, sineolityyppi
Nisergoliini
Neostigminbromid
Neostigminmetylsulfat
Neroliolja
Netilmicinsulfat
Brännässla, blad
Nässla, rot
Nevirapin, vattenfritt
Nevirapinhemihydrat
Vaccin mot ”Newcastle Disease”
hos fåglar, inaktiverat
Vaccin mot ”Newcastle Disease”
hos fjäderfä, levande
Niaouliolja, cineol-typ
Nicergolin
27
Monografiat
Niclosamide monohydrate
Niclosamide, anhydrous
Nicotinamide
Nicotine
Nicotine ditartrate dihydrate
Nicotine resinate S8.3
Nicotinic acid
Nifedipine
Niflumic acid
Nifuroxazide
Nikethamide
Nilutamide
Nimesulide
Nimodipine
Nitrazepam
Nitrendipine
Nitric acid S8.6(c)
Nitric oxide
Nitrofural
Nitrofurantoin
Nitrogen
Nitrogen, low-oxygen
Nitrous oxide
Nizatidine
Nomegestrol acetate
Nonoxinol 9
Noradrenaline hydrochloride
Noradrenaline tartrate
Norethisterone
Norethisterone acetate
Norfloxacin
Norflurane
Norgestimate
Norgestrel
Nortriptyline hydrochloride
Noscapine
Noscapine hydrochloride hydrate
S8.5(r)
Notoginseng root
Nutmeg oil
Nystatin
Niclosamidum monohydricum
Niclosamidum anhydricum
Nicotinamidum
Nicotinum
Nicotini ditartras dihydricus
Nicotini resinas
Acidum nicotinicum
Nifedipinum
Acidum niflumicum
Nifuroxazidum
Nicethamidum
Nilutamidum
Nimesulidum
Nimodipinum
Nitrazepamum
Nitrendipinum
Acidum nitricum
Nitrogenii oxidum
Nitrofuralum
Nitrofurantoinum
Nitrogenium
Nitrogenium oxygenio depletum
Dinitrogenii oxidum
Nizatidinum
Nomegestroli acetas
Nonoxinolum 9
Noradrenalini hydrochloridum
Noradrenalini tartras
Norethisteronum
Norethisteroni acetas
Norfloxacinum
Norfluranum
Norgestimatum
Norgestrelum
Nortriptylini hydrochloridum
Noscapinum
Noscapini hydrochloridum
hydricum
Notoginseng radix
Myristicae fragrantis aetheroleum
Nystatinum
Niklosamidimonohydraatti
Niklosamidi, vedetön
Nikotiiniamidi
Nikotiini
Nikotiiniditartraattidihydraatti
Nikotiiniresinaatti
Nikotiinihappo
Nifedipiini
Niflumiinihappo
Nifuroksatsidi
Niketamidi
Nilutamidi
Nimesulidi
Nimodipiini
Nitratsepaami
Nitrendipiini
Typpihappo
Typpioksidi
Nitrofuraali
Nitrofurantoiini
Typpi
Typpi, vähähappinen
Dityppioksidi
Nitsatidiini
Nomegestroliasetaatti
Nonoksinoli-9
Noradrenaliinihydrokloridi
Noradrenaliinitartraatti
Noretisteroni
Noretisteroniasetaatti
Norfloksasiini
Norfluraani
Norgestimaatti
Norgestreeli
Nortriptyliinihydrokloridi
Noskapiini
Noskapiinihydrokloridihydraatti
Niklosamidmonohydrat
Niklosamid, vattenfri
Nikotinamid
Nikotin
Nikotinditartratdihydrat
Nicotinresinat
Nikotinsyra
Nifedipin
Nifluminsyra
Nifuroxazid
Nicetamid
Nilutamid
Nimesulid
Nimodipin
Nitrazepam
Nitrendipin
Salpetersyra
Kväveoxid
Nitrofural
Nitrofurantoin
Kvävgas
Kvävgas, lågsyrehaltig
Dikväveoxid
Nizatidin
Nomegestrolacetat
Nonoxinol 9
Noradrenalinhydroklorid
Noradrenalintartrat
Noretisteron
Noretisteronacetat
Norfloxacin
Norfluran
Norgestimat
Norgestrel
Nortriptylinhydroklorid
Noskapin
Noskapinhydrokloridhydrat
Notoginseng, juuri
Muskottiöljy
Nystatiini
Notoginseng, rot
Muskotolja
Nystatin
Quercus cortex
Octoxinolum 10
Octyldodecanolum
Octylis gallas
Ofloxacinum
Olanzapinum
Acidum oleicum
Macrogolglyceridorum oleates
Alcohol oleicus
Oleae folium
Oleae folii extractum siccum
Olivae oleum raffinatum
Olivae oleum virginale
Olmesartanum medoxomilum
Olsalazinum natricum
Omega-3 acidorum esteri ethylici
60
Omega-3 acidorum esteri ethylici
90
Omega-3 acidorum triglycerida
Omeprazolum
Omeprazolum magnesicum
Omeprazolum natricum
Ondansetroni hydrochloridum
dihydricum
Tammi, kuori
Oktoksinoli-10
Oktyylidodekanoli
Oktyyligallaatti
Ofloksasiini
Olantsapiini
Öljyhappo
Oleoyylimakrogoliglyseridit
Oleyylialkoholi
Oliivipuu, lehti
Oliivipuu, lehti, kuivauute
Oliiviöljy, puhdistettu
Oliiviöljy, neitsytöljy
Olmesartaanimedoksomiili
Olsalatsiininatrium
Omega-3-hapon etyyliesterit 60
Ek, bark
Oktoxinol 10
Oktyldodekanol
Oktylgallat
Ofloxacin
Olanzapin
Oljesyra
Oleoylmakrogolglycerider
Oleylalkohol
Oliv, blad
Oliv, blad, torrt extrakt
Olivolja, raffinerad
Olivolja (jungfruolja)
Olmesartanmedoxomil
Olsalazinnatrium
Omega-3-syraetylestrar 60
Omega-3-hapon etyyliesterit 90
Omega-3-syraetylestrar 90
Omega-3-hapon triglyseridit
Omepratsoli
Omepratsolimagnesium
Omepratsolinatrium
Ondansetronihydroklorididihydraatti
Omega-3-syratriglycerider
Omeprazol
Omeprazolmagnesium
Omeprazolnatrium
Ondansetronhydrokloriddihydrat
O
Oak bark
Octoxinol 10
Octyldodecanol
Octyl gallate
Ofloxacin
Olanzapine
Oleic acid
Oleoyl macrogolglycerides
Oleyl alcohol
Olive leaf
Olive leaf dry extract
Olive oil, refined
Olive oil, virgin
Olmesartan medoxomil
Olsalazine sodium
Omega-3-acid ethyl esters 60
Omega-3-acid ethyl esters 90
Omega-3-acid triglycerides
Omeprazole
Omeprazole magnesium
Omeprazole sodium
Ondansetron hydrochloride
dihydrate
28
Monografiat
Opium dry extract, standardised
S8.5(c)
Opium, prepared S8.5(c)
Opium, raw S8.5(c)
Opium tincture, standardised
S8.5(c)
Orbifloxacin for veterinary use
Orciprenaline sulfate
Oregano
Orientvine stem
Oromucosal preparations
Opii extractum siccum normatum
Oopium, standardoitu kuivauute
Opium, torrt standardiserat extrakt
Opii pulvis normatus
Opium crudum
Opii tinctura normata
Oopium, standardoitu jauhe
Raakaoopium
Oopium, standardoitu tinktuura
Opium, standardiserat pulver
Råopium
Opium, standardiserad tinktur
Orbifloxacinum ad usum
veterinarium
Orciprenalini sulfas
Oregani herba
Sinomenii caulis
Praeparationes buccales
Orbifloksasiini eläinlääkintään
Orphenadrine citrate
Orphenadrine hydrochloride
Oseltamivir phosphate
Ouabain
Oxacillin sodium monohydrate
Orphenadrini citras
Orphenadrini hydrochloridum
Oseltamiviri phosphas
Ouabainum
Oxacillinum natricum
monohydricum
Oxaliplatinum
Oxaliplatin S8.6(c)
Oxazepam
Oxazepamum
Oxcarbazepine
Oxcarbazepinum
Oxeladin hydrogen citrate
Oxeladini hydrogenocitras
Oxfendazole for veterinary use
Oxfendazolum ad usum
veterinarium
Oxitropium bromide
Oxitropii bromidum
Oxolinic acid
Acidum oxolinicum
Oxprenolol hydrochloride
Oxprenololi hydrochloridum
Oxybuprocaine hydrochloride
Oxybuprocaini hydrochloridum
Oxybutynin hydrochloride
Oxybutynini hydrochloridum
Oxycodone hydrochloride
Oxycodoni hydrochloridum
Oxygen
Oxygenium
Oxygen [15O]
Oxygenium [15O]
Oxygen (93 per cent)
Oxygenium 93 per centum
Oxymetazoline hydrochloride
Oxymetazolini hydrochloridum
Oxytetracycline dihydrate
Oxytetracyclinum dihydrium
Oxytetracycline hydrochloride S8.1 Oxytetracyclini hydrochloridum
Oxytocin
Oxytocinum
Oxytocin concentrated solution
Oxytocini solutio concentrata
Orbifloxacin för veterinär
användning
Orsiprenaliinisulfaatti
Orciprenalinsulfat
Mäkimeirami, verso
Oregano, ört
Kilpiliaani
Sinomenum acutum, stam
Suuonteloon tai sen kautta antoon Läkemedelsberedningar för
tarkoitetut lääkevalmisteet
användning i munhålan
Orfenadriinisitraatti
Orfenadrincitrat
Orfenadriinihydrokloridi
Orfenadrinhydroklorid
Oseltamiviirifosfaatti
Oseltamivirfosfat
Ouabaiini
Ouabain
Oksasilliininatriummonohydraatti Oxacillinnatriummonohydrat
Oksaliplatiini
Oksatsepaami
Okskarbatsepiini
Okseladiinivetysitraatti
Oksfendatsoli eläinlääkintään
Oksitropiumbromidi
Oksoliinihappo
Oksprenololihydrokloridi
Oksibuprokaiinihydrokloridi
Oksibutyniinihydrokloridi
Oksikodonihydrokloridi
Happi
Happi[15O ]
Happi 93 %
Oksimetatsoliinihydrokloridi
Oksitetrasykliinidihydraatti
Oksitetrasykliinihydrokloridi
Oksitosiini
Oksitosiiniliuos, väkevä
Oxaliplatin
Oxazepam
Oxkarbazepin
Oxeladinvätecitrat
Oxfendazol för veterinär
användning
Oxitropiumbromid
Oxolinsyra
Oxprenololhydroklorid
Oxibuprokainhydroklorid
Oxibutyninhydroklorid
Oxikodonhydroklorid
Oxygen
Oxygen[15O ]
Oxygen (93 %)
Oximetazolinhydroklorid
Oxitetracyklindihydrat
Oxitetracyklinhydroklorid
Oxytocin
Oxytocin, concentrerad
P
Paclitaxel
Pale coneflower root
Palmitic acid
Pamidronate disodium
pentahydrate
Pancreas powder S8.2
Pancuronium bromide
Pantoprazole sodium
sesquihydrate
Papaverine hydrochloride
Paracetamol
Paraffin, hard
Paraffin, light liquid
Paraffin, liquid
Paraffin, white soft
Paraffin, yellow soft
Paraldehyde
Parenteral preparations S8.4
Paclitaxelum
Echinaceae pallidae radix
Acidum palmiticum
Dinatrii pamidronas pentahydricus
Parnaparin sodium
Paroxetine hydrochloride,
anhydrous
Paroxetine hydrochloride
hemihydrate
Passion flower
Passion flower dry extract
Parnaparinum natricum
Paroxetini hydrochloridum
anhydricum
Paroxetini hydrochloridum
hemihydricum
Passiflorae herba
Passiflorae herbae extractum
siccum
Pancreatis pulvis
Pancuronii bromidum
Pantoprazolum natricum
sesquihydricum
Papaverini hydrochloridum
Paracetamolum
Paraffinum solidum
Paraffinum perliquidum
Paraffinum liquidum
Vaselinum album
Vaselinum flavum
Paraldehydum
Parenteralia
Paklitakseli
Rohtopäivänhattu, juuri
Palmitiinihappo
Dinatriumpamidronaattipentahydraatti
Haimajauhe
Pankuroniumbromidi
Pantopratsolinatriumseskvihydraatti
Papaveriinihydrokloridi
Parasetamoli
Parafiini, kiinteä
Parafiini, kevyt nestemäinen
Parafiini, nestemäinen
Valkovaseliini
Keltavaseliini
Paraldehydi
Parenteraaliset lääkevalmisteet
Parnapariininatrium
Paroksetiinihydrokloridi, vedetön
Paroksetiinihydrokloridihemihydraatti
Kärsimyskukka, verso
Kärsimyskukka, verso, kuivauute
29
Paklitaxel
Läkerudbeckia, rot
Palmitinsyra
Pamidronatdinatriumpentahydrat
Pankreaspulver
Pankuroniumbromid
Pantoprazolnatriumseskvihydrat
Papaverinhydroklorid
Paracetamol
Paraffin, fast
Paraffin, lättflytande
Paraffin, flytande
Vaselin, vitt
Vaselin, gult
Paraldehyd
Läkemedelsberedningar för
parenteral användning
Parnaparinnatrium
Paroxetinhydroklorid, vattenfri
Paroxetinhydrokloridhemihydrat
Passionsblomma, ört
Passionsblomma, ört, torrt extrakt
Monografiat
Pasteurella vaccine (inactivated)
for sheep
Patches, transdermal
Pea starch S8.1
Pefloxacin mesilate dihydrate
Pelargonium root
Pemetrexed disodium
heptahydrate
Penbutolol sulfate
Penicillamine
Pentaerythrityl tetranitrate, diluted
Pentamidine diisetionate
Pentazocine
Pentazocine hydrochloride
Pentazocine lactate
Pentetate sodium calcium for
radiopharmaceutical preparations
Pentobarbital
Pentobarbital sodium
Pentoxifylline
Pentoxyverine hydrogen citrate
Pepper
Peppermint leaf
Peppermint leaf dry extract
Vaccinum pasteurellae inactivatum
ad ovem
Emplastra transcutanea
Pisi amylum
Pefloxacini mesilas dihydricus
Pelargonii radix
Pemetrexedum dinatricum
heptahydricum
Penbutololi sulfas
Penicillaminum
Pentaerythrityli tetranitras dilutus
Pentamidini diisetionas
Pentazocinum
Pentazocini hydrochloridum
Pentazocini lactas
Natrii calcii pentetas ad
radiopharmaceutica
Pentobarbitalum
Pentobarbitalum natricum
Pentoxifyllinum
Pentoxyverini hydrogenocitras
Piperis fructus
Menthae piperitae folium
Menthae piperitae folii extractum
siccum
Peppermint oil
Menthae piperitae aetheroleum
Pepsin powder
Pepsini pulvis
Pergolide mesilate
Pergolidi mesilas
Perindopril tert -butylamine
tert -Butylamini perindoprilum
Peritoneal dialysis, solutions for
Solutiones ad peritonealem
dialysem
Permethrinum 25:75
Permethrin (25:75) S8.5(n)
Perphenazine
Perphenazinum
Pertussis vaccine (acellular
Vaccinum pertussis sine cellulis ex
component, adsorbed)
elementis praeparatum
adsorbatum
Pertussis vaccine (acellular, coVaccinum pertussis sine cellulis
purified, adsorbed)
copurificatum adsorbatum
Pertussis vaccine (whole cell,
Vaccinum pertussis ex cellulis
adsorbed)
integris adsorbatum
Peru balsam
Balsamum peruvianum
Pethidine hydrochloride
Pethidini hydrochloridum
Pharmaceutical preparations
Pharmaceutica
Phenazone
Phenazonum
Pheniramine maleate
Pheniramini maleas
Phenobarbital
Phenobarbitalum
Phenobarbital sodium
Phenobarbitalum natricum
Phenol
Phenolum
Phenolphthalein
Phenolphthaleinum
Phenolsulfonphthalein
Phenolsulfonphthaleinum
Phenoxyethanol
Phenoxyethanolum
Phenoxymethylpenicillin
Phenoxymethylpenicillinum
Phenoxymethylpenicillin potassium Phenoxymethylpenicillinum
kalicum
Phentolamine mesilate
Phentolamini mesilas
Phenylalaninum
Phenylalanine S8.2
Phenylbutazone
Phenylbutazonum
Phenylephrine
Phenylephrinum
Phenylephrine hydrochloride
Phenylephrini hydrochloridum
Phenylmercuric acetate
Phenylhydrargyri acetas
Phenylmercuric borate
Phenylhydrargyri boras
Phenylmercuric nitrate
Phenylhydrargyri nitras
Phenylpropanolamine
Phenylpropanolamini
hydrochloride
hydrochloridum
Phenytoin
Phenytoinum
Phenytoin sodium
Phenytoinum natricum
Phloroglucinol, anhydrous
Phloroglucinolum anhydricum
Phloroglucinol dihydrate
Phloroglucinolum dihydricum
Lampaan pasteurellarokote,
inaktivoitu
Depotlaastarit
Hernetärkkelys
Pefloksasiinimesilaattidihydraatti
Pelargoni, juuri
Dinatriumpemetreksediheptahydraatti
Penbutololisulfaatti
Penisillamiini
Pentaerytrityylitetranitraatti, laimea
Pentamidiinidi-isetionaatti
Pentatsosiini
Pentatsosiinihydrokloridi
Pentatsosiinilaktaatti
Natriumkalsiumpentetaatti
radioaktiivisia lääkevalmisteita
varten
Pentobarbitaali
Pentobarbitaalinatrium
Pentoksifylliini
Pentoksiveriinivetysitraatti
Ryytipippuri, hedelmä
Piparminttu, lehti
Piparminttu, lehti, kuivauute
Vaccin mot pasteurella hos får,
inaktiverat
Depotplåster
Ärtstärkelse
Pefloxacinmesilatdihydrat
Pelargon, rot
Pemetrexeddinatriumheptahydrat
Piparminttuöljy
Pepsiinijauhe
Pergolidimesilaatti
Perindopriili-tert -butyyliamiini
Peritoneaalidialyysinesteet
Pepparmyntsolja
Pepsin, pulver
Pergolidmesilat
Perindopril-tert -butylamin
Peritonealdialysvätskor
Permetriini (25:75)
Perfenatsiini
Hinkuyskäkomponenttirokote,
soluton, adsorboitu
Permetrin (25:75)
Perfenazin
Vaccin mot kikhosta, acellulärt,
komponent, adsorberat
Hinkuyskärokote, soluton,
kerapuhdistettu, adsorboitu
Hinkuyskärokote (kokosolu),
adsorboitu
Perunpalsami
Petidiinihydrokloridi
Lääkevalmisteet
Fenatsoni
Feniramiinimaleaatti
Fenobarbitaali
Fenobarbitaalinatrium
Fenoli
Fenoliftaleiini
Fenolisulfoniftaleiini
Fenoksietanoli
Fenoksimetyylipenisilliini
Fenoksimetyylipenisilliinikalium
Vaccin mot kikhosta, acellulärt,
samrenat, adsorberat
Vaccin mot kikhosta (helcell),
adsorberat
Perubalsam
Petidinhydroklorid
Farmaceutiska beredningar
Fenazon
Feniraminmaleat
Fenobarbital
Fenobarbitalnatrium
Fenol
Fenolftalein
Fenolsulfonftalein
Fenoxietanol
Fenoximetylpenicillin
Fenoximetylpenicillinkalium
Fentolamiinimesilaatti
Fenyylialaniini
Fenyylibutatsoni
Fenyyliefriini
Fenyyliefriinihydrokloridi
Fenyylimerkuriasetaatti
Fenyylimerkuriboraatti
Fenyylimerkurinitraatti
Fenyylipropanoliamiini-hydrokloridi
Fentolaminmesilat
Fenylalanin
Fenylbutazon
Fenylefrin
Fenylefrinhydroklorid
Fenylkvicksilveracetat
Fenylkvicksilverborat
Fenylkvicksilvernitrat
Fenylpropanolaminhydroklorid
Fenytoiini
Fenytoiininatrium
Floroglusinoli, vedetön
Floroglusinolidihydraatti
Fenytoin
Fenytoinnatrium
Floroglucinol, vattenfri
Floroglucinoldihydrat
30
Penbutololsulfat
Penicillamin
Pentaerytrityltetranitrat, utspädd
Pentamidindiisetionat
Pentazocin
Pentazocinhydroklorid
Pentazocinlaktat
Pentetatnatriumkalcium för
radioaktiva läkemedelsberedningar
Pentobarbital
Pentobarbitalnatrium
Pentoxifyllin
Pentoxiverinvätecitrat
Peppar, frukt
Pepparmynta, blad
Pepparmyntblad, torrt extrakt
Monografiat
Pholcodine
Phosphoric acid, concentrated
Pholcodinum
Acidum phosphoricum
concentratum
Phosphoric acid, dilute
Acidum phosphoricum dilutum
Phthalylsulfathiazole
Phthalylsulfathiazolum
Physostigmine salicylate
Physostigmini salicylas, Eserini
salicylas
Phytomenadionum
Phytomenadione S8.3
Phytosterol
Phytosterolum
Picotamide monohydrate
Picotamidum monohydricum
Pilocarpine hydrochloride
Pilocarpini hydrochloridum
Pilocarpine nitrate
Pilocarpini nitras
Pimobendan
Pimobendanum
Pimozide
Pimozidum
Pindolol
Pindololum
Pine sylvestris oil
Pini sylvestris aetheroleum
Pioglitazone hydrochloride
Pioglitazoni hydrochloridum
Pipemidic acid trihydrate
Acidum pipemidicum trihydricum
Piperacillinum
Piperacillin S8.3
Piperacillin sodium
Piperacillinum natricum
Piperazine adipate
Piperazini adipas
Piperazine citrate
Piperazini citras
Piperazine hydrate
Piperazinum hydricum
Piracetam
Piracetamum
Pirenzepine dihydrochloride
Pirenzepini dihydrochloridum
monohydrate
monohydricum
Piretanide
Piretanidum
Piroxicam
Piroxicamum
Pivampicillin
Pivampicillinum
Pivmecillinam hydrochloride
Pivmecillinami hydrochloridum
Pneumococcal polysaccharide
Vaccinum pneumococcale
conjugate vaccine (adsorbed) S8.3 polysaccharidicum coniugatum
adsorbatum
Pneumococcal polysaccharide
Vaccinum pneumococcale
vaccine
polysaccharidicum
Poliomyelitis vaccine (inactivated) Vaccinum poliomyelitidis
inactivatum
Poliomyelitis vaccine (oral)
Vaccinum poliomyelitidis perorale
Poloxamera
Poloxamers S8.5(c)
Poly(ethylene terephthalate)
Filum ethyleni polyterephthalici
suture, sterile, in distributor for
sterile in fuso ad usum
veterinary use
veterinarium
Polyacrylate dispersion 30 per
Polyacrylatis dispersio 30 per
cent
centum
Polyamide 6 suture, sterile, in
Filum polyamidicum-6 sterile in
distributor for veterinary use
fuso ad usum veterinarium
Polyamide 6/6 suture, sterile, in
distributor for veterinary use
Filum polyamidicum 6/6 sterile in
fuso ad usum veterinarium
Polymyxin B sulfate
Polyoxypropylene stearyl ether
S8.6(c)
Polysorbate 20 S8.5(r)
Polysorbate 40 S8.5(r)
Polysorbate 60 S8.5(r)
Polysorbate 80
Poly(vinyl acetate) S8.5(r)
Poly(vinyl acetate) dispersion 30
per cent
Poly(vinyl alcohol)
Poria
Porcine actinobacillosis vaccine
(inactivated)
Porcine enzootic pneumonia
vaccine (inactivated)
Polymyxini B sulfas
Polyoxypropyleni aether
stearylicus
Polysorbatum 20
Polysorbatum 40
Polysorbatum 60
Polysorbatum 80
Poly(vinylis acetas)
Poly(vinylis acetas) dispersio 30
per centum
Poly(alcohol vinylicus)
Poria
Vaccinum actinobacillosis
inactivatum ad suem
Vaccinum pneumoniae enzooticae
suillae inactivatum
Folkodiini
Fosforihappo, väkevä
Folkodin
Fosforsyra, koncentrerad
Fosforihappo, laimea
Ftalyylisulfatiatsoli
Fysostigmiinisalisylaatti
Fosforsyra, utspädd
Ftalylsulfatiazol
Fysostigminsalicylat
Fytomenadioni
Fytosteroli
Pikotamidimonohydraatti
Pilokarpiinihydrokloridi
Pilokarpiininitraatti
Pimobendaani
Pimotsidi
Pindololi
Männynhavuöljy
Pioglitatsonihydrokloridi
Pipemidiinihappotrihydraatti
Piperasilliini
Piperasilliininatrium
Piperatsiiniadipaatti
Piperatsiinisitraatti
Piperatsiinihydraatti
Pirasetaami
Pirentsepiinidihydrokloridimonohydraatti
Piretanidi
Piroksikaami
Pivampisilliini
Pivmesillinaamihydrokloridi
Pneumokokkipolysakkaridirokote,
konjugoitu, adsorboitu
Fytomenadion
Fytosterol
Pikotamidmonohydrat
Pilokarpinhydroklorid
Pilokarpinnitrat
Pimobendan
Pimozid
Pindolol
Tallbarrsolja
Pioglitazonhydroklorid
Pipemidinsyratrihydrat
Piperacillin
Piperacillinnatrium
Piperazinadipat
Piperazincitrat
Piperazinhydrat
Piracetam
Pirenzepindihydrokloridmonohydrat
Piretanid
Piroxikam
Pivampicillin
Pivmecillinamhydroklorid
Polysackaridvaccin mot
pneumokockinfektioner,
konjugerat, adsorberat
Polysackaridvaccin mot
pneumokockinfektioner
Vaccin mot polio, inaktiverat
Pneumokokkipolysakkaridirokote
Poliorokote, inaktivoitu
Poliorokote, oraalinen
Poloksameerit
Kelakotelossa toimitettava steriili
teryleeniommellanka
eläinlääkintään
Polyakrylaattidispersio 30 %
Vaccin mot polio, peroralt
Poloxamerer
Suturtråd av terylen, steril, i
behållare för veterinär användning
Kelakotelossa toimitettava steriili
polyamidi-6-ommellanka
eläinlääkintään
Kelakotelossa toimitettava
polyamidi-6/6-ommellanka
eläinlääkintään
Polymyksiini-B-sulfaatti
Polyoksipropyleenistearyylieetteri
Suturtråd av polyamid 6, steril, i
behållare för veterinär användning
Polysorbaatti 20
Polysorbaatti 40
Polysorbaatti 60
Polysorbaatti 80
Poly(vinyyliasetaatti)
Poly(vinyyliasetaatti)dispersio
30 %
Poly(vinyylialkoholi)
Poria
Sian aktinobasilloosirokote,
inaktivoitu
Porsasyskärokote, inaktivoitu
Polysorbat 20
Polysorbat 40
Polysorbat 60
Polysorbat 80
Poly(vinylacetat)
Poly(vinylacetat), dispersion 30 %
31
Polyakrylatdispersion 30 %
Suturtråd av polyamid 6/6, steril, i
behållare för veterinär användning
Polymyxin B sulfat
Polyoxipropylenstearyleter
Poly(vinylalkohol)
Poria
Vaccin mot aktinobacillos hos svin,
inaktiverat
Vaccin mot mycoplasmainfektioner
hos svin, inaktiverat
Monografiat
Porcine influenza vaccine
(inactivated)
Porcine parvovirosis vaccine
(inactivated)
Porcine progressive atrophic
rhinitis vaccine (inactivated)
Potassium acetate
Potassium bromide S8.4
Potassium carbonate
Potassium chloride
Potassium citrate
Potassium clavulanate
Potassium clavulanate, diluted
Potassium dihydrogen phosphate
Potassium hydrogen aspartate
hemihydrate
Potassium hydrogen carbonate
Potassium hydrogen tartrate
Potassium hydroxide
Potassium iodide
Potassium metabisulfite
Potassium nitrate
Potassium perchlorate
Potassium permanganate
Potassium sodium tartrate
tetrahydrate
Potassium sorbate
Potassium sulfate
Potato starch
Povidone
Povidone, iodinated
Powders for cutaneous application
Powders, oral
Pramipexole dihydrochloride
monohydrate
Pravastatin sodium
Prazepam S8.5(r)
Praziquantel
Prazosin hydrochloride
Prednicarbate S8.1
Prednisolone
Prednisolone acetate
Prednisolone pivalate
Prednisolone sodium phosphate
Prednisone
Premixes for medicated feeding
stuffs for veterinary use
Preparations for inhalation
Vaccinum influenzae inactivatum
ad suem
Vaccinum parvovirosis inactivatum
ad suem
Vaccinum rhinitidis atrophicantis
ingravescentis suillae inactivatum
Kalii acetas
Kalii bromidum
Kalii carbonas
Kalii chloridum
Kalii citras
Kalii clavulanas
Kalii clavulanas dilutus
Kalii dihydrogenophosphas
Kalii hydrogenoaspartas
hemihydricus
Kalii hydrogenocarbonas
Kalii hydrogenotartras
Kalii hydroxidum
Kalii iodidum
Kalii metabisulfis
Kalii nitras
Kalii perchloras
Kalii permanganas
Kalii natrii tartras tetrahydricus
Preparations for irrigation
Pressurised pharmaceutical
preparations
Prilocaine S8.3
Prilocaine hydrochloride S8.3
Primaquine diphosphate
Primidone
Primula root
Probenecid S8.3
Procainamide hydrochloride
Procaine hydrochloride
Prochlorperazine maleate
Products of fermentation
Products with risk of transmitting
agents of animal spongiform
encephalopathies
Praeparationes ad irrigationem
Praeparationes pharmaceuticae in
vasis cum pressu
Prilocainum
Prilocaini hydrochloridum
Primaquini diphosphas
Primidonum
Primulae radix
Probenecidum
Procainamidi hydrochloridum
Procaini hydrochloridum
Prochlorperazini maleas
Producta ab fermentatione
Producta cum possibili
transmissione vectorium
enkephalopathiarum
spongiformium animalium
Progesteronum
Proguanili hydrochloridum
Prolinum
Progesterone S8.5(r)
Proguanil hydrochloride
Proline
Sikainfluenssarokote, inaktivoitu
Sian parvovirusrokote, inaktivoitu
Sian aivastustautirokote,
inaktivoitu
Kaliumasetaatti
Kaliumbromidi
Kaliumkarbonaatti
Kaliumkloridi
Kaliumsitraatti
Kaliumklavulanaatti
Kaliumklavulanaatti, laimea
Kaliumdivetyfosfaatti
Kaliumvetyaspartaattihemihydraatti
Kaliumvetykarbonaatti
Kaliumvetytartraatti
Kaliumhydroksidi
Kaliumjodidi
Kaliummetabisulfiitti
Kaliumnitraatti
Kaliumperkloraatti
Kaliumpermanganaatti
Kaliumnatriumtartraattitetrahydraatti
Kalii sorbas
Kaliumsorbaatti
Kalii sulfas
Kaliumsulfaatti
Solani amylum
Perunatärkkelys
Povidonum
Povidoni
Povidonum iodinatum
Povidoni, jodattu
Pulveres ad usum dermicum
Puuterit
Pulveres perorales
Jauheet, oraaliset
Pramipexoli dihydrochloridum
Pramipeksolidihydrokloridimonohydricum
monohydraatti
Pravastatinum natricum
Pravastatiininatrium
Prazepamum
Pratsepaami
Praziquantelum
Pratsikvanteeli
Prazosini hydrochloridum
Pratsosiinihydrokloridi
Prednicarbatum
Prednikarbaatti
Prednisolonum
Prednisoloni
Prednisoloni acetas
Prednisoloniasetaatti
Prednisoloni pivalas
Prednisolonipivalaatti
Prednisoloni natrii phosphas
Prednisoloninatriumfosfaatti
Prednisonum
Prednisoni
Praeadmixta ad alimenta medicata Esisekoitteet lääkerehuja varten
ad usum veterinarium
Inhalanda
Inhalaatiolääkevalmisteet
Vaccin mot svininfluensa,
inaktiverat
Vaccin mot svinparvovirus,
inaktiverat
Vaccin mot nyssjuka hos svin,
inaktiverat
Kaliumacetat
Kaliumbromid
Kaliumkarbonat
Kaliumklorid
Kaliumcitrat
Kaliumklavulanat
Kaliumklavulanat, utspädd
Kaliumdivätefosfat
Kaliumväteaspartathemihydrat
Kaliumvätekarbonat
Kaliumvätetartrat
Kaliumhydroxid
Kaliumjodid
Kaliummetabisulfit
Kaliumnitrat
Kaliumperklorat
Kaliumpermanganat
Kaliumnatriumtartrattetrahydrat
Kaliumsorbat
Kaliumsulfat
Potatisstärkelse
Povidon
Povidon, joderad
Puder
Pulver, orala
Pramipexoldihydrokloridmonohydrat
Pravastatinnatrium
Prazepam
Prazikvantel
Prazosinhydroklorid
Prednikarbat
Prednisolon
Prednisolonacetat
Prednisolonpivalat
Prednisolonnatriumfosfat
Prednison
Premixer till medicinfoder
Huuhtelunesteet
Painesäiliöön pakatut
lääkevalmisteet
Prilokaiini
Prilokaiinihydrokloridi
Primakiinidifosfaatti
Primidoni
Kevätesikko, juuri
Probenesidi
Prokaiiniamidihydrokloridi
Prokaiinihydrokloridi
Proklooriperatsiinimaleaatti
Fermentaatiovalmisteet
Eläinperäisten spongiformisten
enkefalopatioiden aiheuttajien
tartuntariskin omaavat tuotteet
Läkemedelsberedningar för
inhalation
Spolvätskor
Läkemedelsberedningar i
tryckbehållare
Prilokain
Prilokainhydroklorid
Primakindifosfat
Primidon
Viva, rot
Probenecid
Prokainamidhydroklorid
Prokainhydroklorid
Proklorperazinmaleat
Fermentationsprodukter
Produkter med risk för överföring
av smitta av animala spongiforma
encefalopatier
Progesteroni
Proguaniilihydrokloridi
Proliini
Progesteron
Proguanilhydroklorid
Prolin
32
Monografiat
Promazine hydrochloride
Promethazine hydrochloride
Propacetamol hydrochloride
Propafenone hydrochloride
Propanol S8.1
Propantheline bromide
Propofol
Propranolol hydrochloride
Propyl gallate
Propyl parahydroxybenzoate
Propylene glycol
Propylene glycol dicaprylocaprate
Propylene glycol dilaurate
Propylene glycol monolaurate
Propylene glycol
monopalmitostearate
Propylene glycol monostearate
Propylthiouracil
Propyphenazone S8.1
Protamine sulfate
Protirelin
Proxyphylline
Pseudoephedrine hydrochloride
Psyllium seed
Pullulan S8.3
Purple coneflower herb
Purple coneflower root
Pygeum africanum bark S8.3
Pyrantel embonate
Pyrazinamide
Pyridostigmine bromide
Pyridoxine hydrochloride
Pyrimethamine
Pyrrolidone
Promazini hydrochloridum
Promethazini hydrochloridum
Propacetamoli hydrochloridum
Propafenoni hydrochloridum
Propanolum
Propanthelini bromidum
Propofolum
Propranololi hydrochloridum
Propylis gallas
Propylis parahydroxybenzoas
Propylenglycolum
Propylenglycoli dicaprylocapras
Propylenglycoli dilauras
Propylenglycoli monolauras
Propylenglycoli
monopalmitostearas
Propylenglycoli monostearas
Propylthiouracilum
Propyphenazonum
Protamini sulfas
Protirelinum
Proxyphyllinum
Pseudoephedrini hydrochloridum
Psyllii semen
Pullulanum
Echinaceae purpureae herba
Echinaceae purpureae radix
Pruni africanae cortex
Pyranteli embonas
Pyrazinamidum
Pyridostigmini bromidum
Pyridoxini hydrochloridum
Pyrimethaminum
Pyrrolidonum
Promatsiinihydrokloridi
Prometatsiinihydrokloridi
Propasetamolihydrokloridi
Propafenonihydrokloridi
Propanoli
Propanteliinibromidi
Propofoli
Propranololihydrokloridi
Propyyligallaatti
Propyyliparahydroksibentsoaatti
Propyleeniglykoli
Propyleeniglykolidikaprylokapraatti
Propyleeniglykolidilauraatti
Propyleeniglykolimonolauraatti
Propyleeniglykolimonopalmitostearaatti
Propyleeniglykolimonostearaatti
Propyylitiourasiili
Propyfenatsoni
Protamiinisulfaatti
Protireliini
Proksifylliini
Pseudoefedriinihydrokloridi
Rohtoratamo, siemen
Pullulaani
Kaunopunahattu, verso
Kaunopunahattu, juuri
Afrikankirsikkapuu, kuori
Pyranteeliembonaatti
Pyratsiiniamidi
Pyridostigmiinibromidi
Pyridoksiinihydrokloridi
Pyrimetamiini
Pyrrolidoni
Promazinhydroklorid
Prometazinhydroklorid
Propacetamolhydroklorid
Propafenonhydroklorid
Propanol
Propantelinbromid
Propofol
Propranololhydroklorid
Propylgallat
Propylparahydroxibensoat
Propylenglykol
Propylenglykoldikaprylokaprat
Propylenglykoldilaurat
Propylenglykolmonolaurat
Propylenglykolmonopalmitostearat
Propylenglykolmonostearat
Propyltiouracil
Propyfenazon
Protaminsulfat
Protirelin
Proxifyllin
Pseudoefedrinhydroklorid
Loppfrö, frö
Pullulan
Röd solhatt, ört
Röd solhatt, rot
Pygeum africanum, bark
Pyrantelembonat
Pyrazinamid
Pyridostigminbromid
Pyridoxinhydroklorid
Pyrimetamin
Pyrrolidon
Quetiapini fumaras
Quillajae cortex
Quinaprili hydrochloridum
Chinidini sulfas
Chinini hydrochloridum
Chinini sulfas
Vaccinum morbi haemorrhagici
cuniculi inactivatum
Vaccinum rabiei inactivatum ad
usum veterinarium
Vaccinum rabiei perorale vivum ad
vulpem et nyctereutem
Ketiapiinifumaraatti
Suopapuu, kuori
Kinapriilihydrokloridi
Kinidiinisulfaatti
Kiniinihydrokloridi
Kiniinisulfaatti
Kanin verenvuototautirokote,
inaktivoitu
Raivotautirokote eläinlääkintään,
inaktivoitu
Ketun ja supikoiran
raivotautisyöttirokote, elävä,
oraalinen
Vesikauhurokote (valmistettu
soluviljelmässä)
Rasekadotriili
Raklopridi([11C ]metoksi)injektioneste
Radioaktiiviset lääkevalmisteet
Kvetiapinfumarat
Kvillaja, bark
Kinaprilhydroklorid
Kinidinsulfat
Kininhydroklorid
Kininsulfat
Vaccin mot kaningulsot, inaktiverat
Q–R
Quetiapine fumarate S8.2
Quillaia bark
Quinapril hydrochloride S8.1
Quinidine sulfate
Quinine hydrochloride
Quinine sulfate
Rabbit haemorrhagic disease
vaccine (inactivated)
Rabies vaccine (inactivated) for
veterinary use
Rabies vaccine (live, oral) for
foxes and raccoon dogs
Rabies vaccine for human use
prepared in cell cultures S8.2
Racecadotril S8.4
Raclopride ([11C]methoxy) injection
Vaccinum rabiei ex cellulis ad
usum humanum
Racecadotrilum
Raclopridi ([11C]methoxy) solutio
iniectabilis
Radiopharmaceutical preparations Radiopharmaceutica
Raloxifene hydrochloride
Ramipril
Ranitidine hydrochloride
Rapeseed oil, refined
Recombinant DNA technology,
products of
Rectal preparations
Raloxifeni hydrochloridum
Ramiprilum
Ranitidini hydrochloridum
Rapae oleum raffinatum
Producta ab ADN recombinante
Red poppy petals
Repaglinide
Reserpine
Resorcinol
Restharrow root S8.2
Papaveris rhoeados flos
Repaglinidum
Reserpinum
Resorcinolum
Ononidis radix
Rectalia
Raloksifeenihydrokloridi
Ramipriili
Ranitidiinihydrokloridi
Rypsiöljy, puhdistettu
Yhdistelmä-DNA-tekniikalla
valmistetut tuotteet
Peräsuolen kautta antoon
tarkoitetut lääkevalmisteet
Unikko, kukan terälehdet
Repaglinidi
Reserpiini
Resorsinoli
Piikkiorakko, juuri
33
Vaccin mot rabies, inaktiverat, för
veterinär användning
Vaccin mot rabies hos räv och
mårdhund, peroralt, levande
Vaccin mot rabies framställt i
cellkultur
Racekadotril
Rakloprid([11C ]metoxi)injektionsvätska
Radioaktiva
läkemedelsberedningar
Raloxifenhydroklorid
Ramipril
Ranitidinhydroklorid
Rapsolja, raffinerad
Produkter framställda med
rekombinant DNA-teknik
Läkemedelsberedningar för rektal
användning
Kornvallmo, kronblad
Repaglinid
Reserpin
Resorcinol
Busktörne, rot
Monografiat
Round amomum fruit S8.1
Ratanhiae radix
Ratanhiae tinctura
Rhei radix
Ribavirinum
Riboflavinum
Riboflavini natrii phosphas
Plantaginis lanceolatae folium
Oryzae amylum
Rifabutinum
Rifampicinum
Rifamycinum natricum
Rifaximinum
Rilmenidini dihydrogenophosphas
Natrii risedronas 2.5-hydricus
Risperidonum
Ritonavirum
Rivastigminum
Rivastigmini hydrogenotartras
Rizatriptani benzoas
Rocuronii bromidum
Ropivacaini hydrochloridum
monohydricum
Hibisci sabdariffae flos
Rosmarini folium
Rosmarini aetheroleum
Rosuvastatinum calcicum
Vaccinum rotaviri vivum ad
peroralia
Amomi fructus rotundus
Roxithromycin
Rubella vaccine (live)
Rutoside trihydrate
Roxithromycinum
Vaccinum rubellae vivum
Rutosidum trihydricum
Rhatany root S8.3
Rhatany tincture S8.3
Rhubarb
Ribavirin
Riboflavin
Riboflavin sodium phosphate
Ribwort plantain
Rice starch S8.4
Rifabutin
Rifampicin
Rifamycin sodium S8.2
Rifaximin S8.5(r)
Rilmenidine dihydrogen phosphate
Risedronate sodium 2.5-hydrate
Risperidone
Ritonavir
Rivastigmine
Rivastigmine hydrogen tartrate
Rizatriptan benzoate
Rocuronium bromide
Ropivacaine hydrochloride
monohydrate
Roselle
Rosemary leaf
Rosemary oil
Rosuvastatin calcium S8.4
Rotavirus vaccine (live, oral)
Ratania, juuri
Ratania, tinktuura
Raparperi, juuri
Ribaviriini
Riboflaviini
Riboflaviininatriumfosfaatti
Heinäratamo, lehti
Riisitärkkelys
Rifabutiini
Rifampisiini
Rifamysiininatrium
Rifaksimiini
Rilmenidiinidivetyfosfaatti
Natriumrisedronaatti-2,5-hydraatti
Risperidoni
Ritonaviiri
Rivastigmiini
Rivastigmiinivetytartraatti
Ritsatriptaanibentsoaatti
Rokuroniumbromidi
Ropivakaiinihydrokloridimonohydraatti
Teehibiskus, kukka
Rosmariini, lehti
Rosmariiniöljy
Rosuvastatiinikalsium
Rotavirusrokote, oraalinen, elävä
Jaavankardemumma, hedelmä,
pyöreä
Roksitromysiini
Vihurirokkorokote, elävä
Rutosiditrihydraatti
Ratania, rot
Ratania, tinktur
Rabarber, rot
Ribavirin
Riboflavin
Riboflavinnatriumfosfat
Svartkämpar, blad
Risstärkelse
Rifabutin
Rifampicin
Rifamycinnatrium
Rifaximin
Rilmenidindivätefosfat
Risedronatnatriumhemipentahydrat
Risperidon
Ritonavir
Rivastigmin
Rivastigminvätetartrat
Rizatriptanbensoat
Rokuroniumbromid
Ropivakainhydroklorid-monohydrat
Rosellhibiskus, blomma
Rosmarin, blad
Rosmarinolja
Rosuvastatinkalcium
Vaccin mot rotavirus, peroralt,
levande
Rund amomum, frukt
Roxitromycin
Vaccin mot röda hund, levande
Rutosidtrihydrat
S
Saccharin S8.3
Saccharin sodium
Safflower flower S8.2
Safflower oil, refined
Sage leaf (Salvia officinalis) S8.3
Sage leaf, three-lobed S8.2
Sage tincture
Salbutamol
Salbutamol sulfate
Salicylic acid
Salmeterol xinafoate S8.1
Salmon oil, farmed
Salmonella Enteritidis vaccine
(inactivated) for chickens
Salmonella Enteritidis vaccine
(live, oral) for chickens
Salmonella Typhimurium vaccine
(inactivated) for chickens
Salmonella Typhimurium vaccine
(live, oral) for chickens
Salvia miltiorrhiza root and
rhizome
Sanguisorba root
Saquinavir mesilate
Saw palmetto extract
Saw palmetto fruit
Schisandra fruit
Selamectin for veterinary use
S8.5(r)
Selegiline hydrochloride S8.2
Selenium disulfide
Saccharinum
Saccharinum natricum
Carthami flos
Carthami oleum raffinatum
Salviae officinalis folium
Salviae trilobae folium
Salviae tinctura
Salbutamolum
Salbutamoli sulfas
Acidum salicylicum
Salmeteroli xinafoas
Salmonis domestici oleum
Vaccinum Salmonellae Enteritidis
inactivatum ad pullum
Vaccinum Salmonellae Enteritidis
vivum perorale ad pullum
Vaccinum Salmonellae
Typhimurium inactivatum ad
pullum
Vaccinum Salmonellae
Typhimurium vivum perorale ad
pullum
Salviae miltiorrhizae radix et
rhizoma
Sanguisorbae radix
Saquinaviri mesilas
Sabalis serrulatae extractum
Sabalis serrulatae fructus
Schisandrae chinensis fructus
Selamectinum ad usum
veterinarium
Selegilini hydrochloridum
Selenii disulfidum
Sakkariini
Sakkariininatrium
Saflori, kukka
Safloriöljy, puhdistettu
Ryytisalvia, lehti
Salvia, kolmiliuskainen lehti
Ryytisalvia, tinktuura
Salbutamoli
Salbutamolisulfaatti
Salisyylihappo
Salmeteroliksinafoaatti
Lohiöljy, viljelty
Kanan Salmonella enteritidis
-rokote, inaktivoitu
Kanan Salmonella enteritidis
-rokote, elävä, oraalinen
Kanan Salmonella typhimurium
-rokote, inaktivoitu
Kanan Salmonella typhimurium
-rokote, elävä, oraalinen
Kiinansalvia, juuri ja juurakko
Rohtoluppio, juuri
Sakinaviirimesilaatti
Sahapalmu, uute
Sahapalmu, hedelmä
Palsamiköynnös, hedelmä
Selamektiini eläinlääkintään
Selegiliinihydrokloridi
Seleenidisulfidi
34
Sackarin
Sackarinnatrium
Safflor, blomma
Safflorolja, raffinerad
Salvia, blad
Busksalvia, blad
Salvia, tinktur
Salbutamol
Salbutamolsulfat
Salicylsyra
Sameterolxinafoat
Laxolja, odlad
Vaccin mot Salmonella enteritidis
hos kycklingar, inaktiverat
Vaccin mot salmonella enteritidis
hos kycklingar, peroralt, levande
Vaccin mot Salmonella
typhimurium hos kycklingar,
inaktiverat
Vaccin mot salmonella
typhimurium hos kycklingar,
peroralt, levande
Kinesisk salvia, rot och jordstam
Blodtopp, rot
Sakvinavirmesilat
Sågpalmetto, extrakt
Sågpalmetto, frukt
Fjärilsranka, frukt
Selamektin för veterinär
användning
Selegilinhydroklorid
Selendisulfid
Monografiat
Semi-solid preparations for
cutaneous application
Senega root
Senna leaf S8.3
Senna leaf, dry extract,
standardised S8.5(r)
Senna pods, Alexandrian S8.3
Senna pods, Tinnevelly S8.3
Serine
Sertaconazole nitrate
Sertraline hydrochloride
Sesame oil, refined
Sevoflurane
Shellac
Shingles (herpes zoster) vaccine
(live)
Sildenafil citrate
Silica, colloidal anhydrous
Silica, colloidal hydrated S8.3
Silica, dental type
Silica, hydrophobic colloidal
Praeparationes molles ad usum
dermicum
Polygalae radix
Sennae folium
Sennae folii extractum siccum
normatum
Sennae fructus acutifoliae
Sennae fructus angustifoliae
Serinum
Sertaconazoli nitras
Sertralini hydrochloridum
Sesami oleum raffinatum
Sevofluranum
Lacca
Vaccinum zonae vivum
Silk suture, sterile, braided, in
distributor for veterinary use
Filum bombycis tortum sterile in
fuso ad usum veterinarium
Silver, colloidal, for external use
Sildenafili citras
Silica colloidalis anhydrica
Silica colloidalis hydrica
Silica ad usum dentalem
Silica hydrophobica colloidalis
Argentum colloidale ad usum
externum
Silver nitrate
Argenti nitras
Simeticone
Simeticonum
Simvastatin
Simvastatinum
Smallpox vaccine (live)
Vaccinum variolae vivum
Sodium acetate ([1-11C]) injection Natrii acetatis ([1-11C]) solutio
iniectabilis
Sodium acetate trihydrate
Natrii acetas trihydricus
Sodium alendronate trihydrate S8.3 Natrii alendronas trihydricus
Sodium alginate
Natrii alginas
Sodium amidotrizoate
Natrii amidotrizoas
Sodium aminosalisylate dihydrate Natrii aminosalicylas dihydricus
S8.3
Sodium ascorbate
Natrii ascorbas
Sodium aurothiomalate
Natrii aurothiomalas
Sodium benzoate
Natrii benzoas
Natrii bromidum
Sodium bromide S8.4
Sodium calcium edetate
Natrii calcii edetas
Sodium caprylate
Natrii caprylas
Sodium carbonate, anhydrous
Natrii carbonas anhydricus
Sodium carbonate decahydrate
Natrii carbonas decahydricus
Sodium carbonate monohydrate
Natrii carbonas monohydricus
Natrii cetylo- et stearylosulfas
Sodium cetostearyl sulfate S8.1
Natrii chloridum
Sodium chloride S8.4
Sodium chromate [51Cr] sterile
Natrii chromatis [51Cr] solutio
solution
sterilis
Natrii citras
Sodium citrate S8.4
Sodium cromoglicate
Natrii cromoglicas
Sodium cyclamate
Natrii cyclamas
Sodium dihydrogen phosphate
Natrii dihydrogenophosphas
dihydrate
dihydricus
Sodium ethyl
Ethylis parahydroxybenzoas
parahydroxybenzoate
natricus
Sodium fluoride
Natrii fluoridum
Sodium fluoride [18F] injection
Natrii fluoridi [18F] solutio
iniectabilis
Sodium fusidate
Natrii fusidas
Sodium glycerophosphate,
Natrii glycerophosphas hydricus
hydrated
Sodium hyaluronate
Natrii hyaluronas
Sodium hydrogen carbonate
Natrii hydrogenocarbonas
Sodium hydroxide
Natrii hydroxidum
Puolikiinteät iholle käytettävät
lääkevalmisteet
Senega, juuri
Senna, lehti
Senna, lehti, standardoitu
kuivauute
Senna, palko, Aleksandrian
Senna, palko, Tinnevelleyn
Seriini
Sertakonatsolinitraatti
Sertraliinihydrokloridi
Seesamiöljy, puhdistettu
Sevofluraani
Shellakka
Vyöruusurokote (herpes zoster),
elävä
Sildenafiilisitraatti
Piidioksidi, kolloidinen, vedetön
Piidioksidi, kolloidinen, hydratoitu
Piidioksidi, hammaslääkintään
Piidioksidi, hydrofobinen,
kolloidinen
Kelakotelossa toimitettava steriili
punottu silkkiommellanka
eläinlääkintään
Hopea, kolloidinen, ulkoiseen
käyttöön
Hopeanitraatti
Simetikoni
Simvastatiini
Isorokkorokote, elävä
Natriumasetaatti([1-11C ])injektioneste
Natriumasetaattitrihydraatti
Natriumalendronaattitrihydraatti
Natriumalginaatti
Natriumamidotritsoaatti
Natriumaminosalisylaattidihydraatti
Natriumaskorbaatti
Natriumaurotiomalaatti
Natriumbentsoaatti
Natriumbromidi
Natriumkalsiumedetaatti
Natriumkaprylaatti
Natriumkarbonaatti, vedetön
Natriumkarbonaattidekahydraatti
Natriumkarbonaattimonohydraatti
Natriumsetostearyylisulfaatti
Natriumkloridi
Steriili natriumkromaatti[51Cr ]liuos
Läkemedelsberedningar,
halvfasta, för kutan användning
Senegarot, rot
Senna, blad
Senna, blad, torrt standardiserat
extrakt
Alexandrinsk senna, balja
Tinnevellysenna, balja
Serin
Sertakonazolnitrat
Sertralinhydroklorid
Sesamolja, raffinerad
Sevofluran
Shellack
Vaccin mot bältros (herpes
zoster), levande
Sildenafilcitrat
Kiseldioxid, kolloidal, vattenfri
Kiseldioxid, kolloidal, hydratiserad
Kiseldioxid, för dental användning
Kiseldioxid, hydrofob, kolloidal
Natriumsitraatti
Natriumkromoglikaatti
Natriumsyklamaatti
Natriumdivetyfosfaattidihydraatti
Natriumcitrat
Natriumkromoglikat
Natriumcyklamat
Natriumdivätefosfatdihydrat
Natriumetyyliparahydroksibentsoaatti
Natriumfluoridi
Natriumfluoridi-[18F ]injektioneste
Etylparahydroxibensoatnatrium
Natriumhyaluronaatti
Natriumvetykarbonaatti
Natriumhydroksidi
Natriumhyaluronat
Natriumvätekarbonat
Natriumhydroxid
Suturtråd av silke, flätad, steril, i
behållare för veterinär användning
Silver, kolloidalt, för utvärtes
användning
Silvernitrat
Simetikon
Simvastatin
Vaccin mot smittkoppor, levande
Natriumacetat([1-11C ])injektionsvätska
Natriumacetat trihydrat
Natriumalendronattrihydrat
Natriumalginat
Natriumamidotrizoat
Natriumaminosalicylatdihydrat
Natriumaskorbat
Natriumaurotiomalat
Natriumbensoat
Natriumbromid
Natriumkalciumedetat
Natriumkaprylat
Natriumkarbonat, vattenfritt
Natriumkarbonatdekahydrat
Natriumkarbonatmonohydrat
Natriumcetostearylsulfat
Natriumklorid
Natriumkromat[51Cr ]lösning, steril
Natriumfluorid
Natriumfluorid[18F ]injektionsvätska
Natriumfusidaatti
Natriumfusidat
Natriumglyserofosfaatti, hydratoitu Natriumglycerofosfat, hydratiserat
35
Monografiat
Sodium iodide
Sodium iodide [123I] injection
Natrii iodidum
Natriumjodidi
Natrii iodidi [123I] solutio iniectabilis Natriumjodidi[123I ]injektioneste
Natriumjodid
Natriumjodid[123I ]injektionsvätska
Sodium iodide [131I] capsules for
diagnostic use
Sodium iodide [131I] capsules for
therapeutic use
Sodium iodide [131I] solution
Sodium iodide [123I] solution for
radiolabelling
Sodium iodide [131I] solution for
radiolabelling
Sodium iodohippurate dihydrate
for radiopharmaceutical
preparations
Sodium iodohippurate [123I]
injection
Sodium iodohippurate [131I]
injection
Sodium lactate solution
Sodium (S) -lactate solution
Sodium laurilsulfate
Sodium metabisulfite
Sodium methyl
parahydroxybenzoate
Sodium molybdate dihydrate
Sodium molybdate (99Mo) solution
(fission)
Sodium nitrite
Sodium nitroprusside
Sodium perborate, hydrated
Sodium pertechnetate [99mTc]
injection (fission)
Sodium pertechnetate [99mTc]
injection (non-fission)
Sodium phenylbutyrate
Sodium phosphate [32P] injection
Natrii iodidi [131I] capsulae ad
usum diagnosticum
Natrii iodidi [131I] capsulae ad
usum therapeuticum
Natrii iodidi [131I] solutio
Natrii iodidi [123I] solutio ad radiosignandum
Natrii iodidi (131I) solutio ad radiosignandum
Natrii iodohippuras dihydricus ad
radiopharmaceutica
Natriumjodid[131I ]kapslar för
diagnostisk användning
Natriumjodid[131I ]kapslar för
terapeutisk användning
Natriumjodid[131I ]lösning
Natriumjodid[123I ]lösning för
radioaktiv märkning
Natriumjodid[131I ]lösning för
radioaktiv märkning
Natriumjodhippurat för radioaktiva
läkemedelsberedningar
Sodium picosulfate
Sodium polystyrene sulfonate
Sodium propionate
Sodium propyl
parahydroxybenzoate
Sodium salicylate
Sodium selenite pentahydrate
Sodium starch glycolate (type A)
S8.3
Sodium starch glycolate (type B)
S8.3
Sodium starch glycolate (type C)
S8.3
Sodium stearate
Sodium stearyl fumarate
Sodium sulfate, anhydrous
Sodium sulfate decahydrate
Sodium sulfite, anhydrous
Sodium sulfite heptahydrate
Sodium thiosulfate
Sodium valproate
Solutions for organ preservation
Natrii iodohippurati [123I] solutio
iniectabilis
Natrii iodohippurati [131I] solutio
iniectabilis
Natrii lactatis solutio
Natrii (S) -lactatis solutio
Natrii laurilsulfas
Natrii metabisulfis
Methylis parahydroxybenzoas
natricum
Natrii molybdas dihydricus
Natrii molybdatis (99Mo) fissione
formati solutio
Natrii nitris
Natrii nitroprussias
Natrii perboras hydricus
Natrii pertechnetatis [99mTc]
fissione formati solutio iniectabilis
Natrii pertechnetatis [99mTc] sine
fissione formati solutio iniectabilis
Natrii phenylbutyras
Natrii phosphatis [32P] solutio
iniectabilis
Natrii picosulfas
Natrii polystyrenesulfonas
Natrii propionas
Propylis parahydroxybenzoas
natricum
Natrii salicylas
Natrii selenis pentahydricus
Carboxymethylamylum natricum A
Natriumjodidi[131I ]kapselit
diagnostiseen käyttöön
Natriumjodidi[131I ]kapselit
terapeuttiseen käyttöön
Natriumjodidi[131I ]-liuos
Natriumjodidi[123I ]liuos
radioaktiiviseen leimaukseen
Natriumjodidi[131I ]liuos
radioaktiiviseen leimaukseen
Natriumjodohippuraattidihydraatti
radioaktiivisia lääkevalmisteita
varten
Natriumjodohippuraatti[123I ]injektioneste
Natriumjodohippuraatti[131I ]injektioneste
Natriumlaktaattiliuos
Natrium-(S) -laktaattiliuos
Natriumlauryylisulfaatti
Natriummetabisulfiitti
Natriummetyyliparahydroksibentsoaatti
Natriummolybdaattidihydraatti
Natriummolybdaatti[99Mo ]-liuos
(fissio)
Natriumnitriitti
Natriumnitroprussidi
Natriumperboraatti, hydratoitu
Natriumperteknetaatti[99mTc ]injektioneste (fissio)
Natriumperteknetaatti[99mTc ]injektioneste (muu kuin fissio)
Natriumfenyylibutyraatti
Natriumfosfaatti[32P ]injektioneste
Natriumjodhippurat[123I ]injektionsvätska
Natriumjodhippurat[131I ]injektionsvätska
Natriumlaktatlösning
Natrium-(S) -laktatlösning
Natriumlaurilsulfat
Natriummetabisulfit
Natriummetylparahydroxibensoat
Natriummolybdatdihydrat
Natriummolybdat[99Mo ]-lösning
(fission)
Natriumnitrit
Natriumnitroprussid
Natriumperborat, hydratiserat
Natriumperteknetat[99mTc ]injektionsvätska (fission)
Natriumperteknetat[99mTc ]injektionsvätska (nonfission)
Natriumfenylbutyrat
Natriumfosfat[32P ]-injektionsvätska
Natriumpikosulfaatti
Natriumpikosulfat
Natriumpolystyreenisulfonaatti
Natriumpolystyrensulfonat
Natriumpropionaatti
Natriumpropionat
NatriumpropyyliNatriumpropylparahydroxibensoat
parahydroksibentsoaatti
Natriumsalisylaatti
Natriumsalicylat
Natriumseleniittipentahydraatti
Natriumselenitpentahydrat
Natriumtärkkelysglykolaatti
Natriumstärkelseglykolat (typ A)
(tyyppi A)
Carboxymethylamylum natricum B Natriumtärkkelysglykolaatti
Natriumstärkelseglykolat (typ B)
(tyyppi B)
Carboxymethylamylum natricum C Natriumtärkkelysglykolaatti
Natriumstärkelseglykolat (typ C)
(tyyppi C)
Natrii stearas
Natriumstearaatti
Natriumstearat
Natrii stearylis fumaras
Natriumstearyylifumaraatti
Natriumstearylfumarat
Natrii sulfas anhydricus
Natriumsulfaatti, vedetön
Natriumsulfat, vattenfritt
Natrii sulfas decahydricus
Natriumsulfaattidekahydraatti
Natriumsulfatdekahydrat
Natrii sulfis anhydricus
Natriumsulfiitti, vedetön
Natriumsulfit, vattenfritt
Natrii sulfis heptahydricus
Natriumsulfiittiheptahydraatti
Natriumsulfitheptahydrat
Natrii thiosulfas
Natriumtiosulfaatti
Natriumtiosulfat
Natrii valproas
Natriumvalproaatti
Natriumvalproat
Solutiones ad conservationem
Elintensäilytysnesteet
Vätskor för organförvaring
partium corporis
Somatostatinum
Somatostatiini
Somatostatin
Somatostatin S8.1
Somatropin
Somatropinum
Somatropiini
Somatropin
Somatropin concentrated solution Somatropini solutio concentrata
Somatropiiniliuos, väkevä
Somatropin, koncentrerad
Somatropin for injection
Somatropinum ad iniectabile
Somatropiini, injektionesteitä vartenSomatropin för injektion
Sophorae japonicae flos
Japaninpagodipuu, kukka
Pagodträd, blomma
Sophora flower S8.3
Sophorae japonicae flos immaturus Pagodipuu, kukannuppu
Pagodträd, blomknopp
Sophora flower-bud S8.3
Sorbic acid
Acidum sorbicum
Sorbiinihappo
Sorbinsyra
36
Monografiat
Sorbitan laurate
Sorbitan oleate
Sorbitan palmitate
Sorbitan sesquioleate
Sorbitan stearate
Sorbitan trioleate
Sorbitol
Sorbitol, liquid (crystallising) S8.4
Sorbitol, liquid (non-crystallising)
S8.4
Sorbitol, liquid, partially
dehydrated
Sotalol hydrochloride
Soya-bean oil, hydrogenated
Soya-bean oil, refined
Spanish sage oil
Sorbitani lauras
Sorbitani oleas
Sorbitani palmitas
Sorbitani sesquioleas
Sorbitani stearas
Sorbitani trioleas
Sorbitolum
Sorbitolum liquidum cristallisabile
Sorbitolum liquidum non
cristallisabile
Sorbitolum liquidum partim
deshydricum
Sotaloli hydrochloridum
Soiae oleum hydrogenatum
Soiae oleum raffinatum
Salviae lavandulifoliae
aetheroleum
Spectinomycin dihydrochloride
Spectinomycini dihydrochloridum
pentahydrate
pentahydricum
Spectinomycin sulfate tetrahydrate Spectinomycini sulfas
for veterinary use
tetrahydricus ad usum
veterinarium
Spike lavender oil
Spicae aetheroleum
Spiramycin
Spiramycinum
Spirapril hydrochloride
Spiraprili hydrochloridum
monohydrate
monohydricum
Spironolactone
Spironolactonum
Squalanum
Squalane S8.4
St. John’s wort
Hyperici herba
St. John’s wort dry extract,
Hyperici herbae extractum siccum
quantified
quantificatum
Stannous chloride dihydrate
Stannosi chloridum dihydricum
Stanozolol
Stanozololum
Star anise
Anisi stellati fructus
Star anise oil
Anisi stellati aetheroleum
Starch, hydroxypropyl
Amylum hydroxypropylum
Starch, hydroxypropyl,
Amylum hydroxypropylum
pregelatinised
pregelificatum
Starch, pregelatinised
Amylum pregelificatum
Starches, hydroxyethyl
Amyla hydroxyethyla
Stavudinum
Stavudine S8.3
Acidum stearicum
Stearic acid S8.4
Stearoyl macrogolglycerides
Macrogolglyceridorum stearates
Stearyl alcohol
Alcohol stearylicus
Sticks
Styli
Stramonium leaf
Stramonii folium
Stramonium, prepared
Stramonii pulvis normatus
Strands, sterile non-absorbable, in Fila non resorbilia sterilia in fuso
distributor for veterinary use
ad usum veterinarium
Streptokinase concentrated
solution
Streptomycin sulfate
Strontium [89Sr] chloride injection
Substances for pharmaceutical
use
Sucralfate
Sucralose
Sucrose S8.3
Sucrose monopalmitate
Sucrose stearate
Sufentanil
Sufentanil citrate
Sugar spheres
Sulbactam sodium S8.5(r)
Sulfacetamide sodium
Sulfadiazine
Streptokinasi solutio concentrata
Sorbitaanilauraatti
Sorbitaanioleaatti
Sorbitaanipalmitaatti
Sorbitaaniseskvioleaatti
Sorbitaanistearaatti
Sorbitaanitrioleaatti
Sorbitoli
Sorbitoli, nestemäinen (kiteytyvä)
Sorbitoli, nestemäinen
(kiteytymätön)
Sorbitoli, nestemäinen, osittain
dehydratoitu
Sotalolihydrokloridi
Soijaöljy, hydrattu
Soijaöljy, puhdistettu
Espanjansalviaöljy
Sorbitanlaurat
Sorbitanoleat
Sorbitanpalmitat
Sorbitanseskvioleat
Sorbitanstearat
Sorbitantrioleat
Sorbitol
Sorbitol, flytande (kristalliserande)
Sorbitol, flytande (ickekristalliserande)
Sorbitol, flytande, partiellt
dehydratiserad
Sotalolhydroklorid
Sojaolja, hydrogenerad
Sojaolja, raffinerad
Spansk salviaolja
Spektinomysiinidihydrokloridipentahydraatti
Spektinomysiinisulfaattitetrahydraatti eläinlääkintään
Spektinomycindihydrokloridpentahydrat
Spectinomycinsulfattetrahydrat för
veterinär användning
Leveälehtilaventeliöljy
Spiramysiini
Spirapriilihydrokloridimonohydraatti
Spironolaktoni
Skvalaani
Mäkikuisma, verso
Mäkikuisma, kvantitoitu kuivauute
Spiklavendelolja
Spiramycin
Spiraprilhydrokloridmonohydrat
Spironolakton
Skvalan
Johannesört, ört
Johannesört, ört, torrt kvantifierat
extrakt
Tinaklorididihydraatti
Stannokloriddihydrat
Stanotsololi
Stanozolol
Tähtianis, hedelmä
Stjärnanis, frukt
Tähtianisöljy
Stjärnanisolja
Hydroksipropyylitärkkelys
Hydroxipropylstärkelse
Hydroksipropyylitärkkelys,
Hydroxipropylstärkelse,
esigelatinoitu
pregelatiniserad
Tärkkelys, esigelatinoitu
Stärkelse, pregelatiniserad
Hydroksietyylitärkkelykset
Hydroxietylstärkelse
Stavudiini
Stavudin
Steariinihappo
Stearinsyra
Stearoyylimakrogoliglyseridit
Stearoylmakrogolglycerider
Stearyylialkoholi
Stearylalkohol
Puikot
Stift
Hulluruoho, lehti
Spikklubba, blad
Hulluruoho, lehti, standardoitu
Spikklubba, blad, standardiserat
jauhe
pulver
Kelakotelossa toimitettavat steriilit Suturtråd, icke resorberbar, steril, i
resorboitumattomat ommellangat behållare för veterinär användning
eläinlääkintään
Streptokinaasiliuos, väkevä
Streptokinaslösning, koncentrerad
Streptomycini sulfas
Streptomysiinisulfaatti
Strontii [89Sr] chloridi solutio
Strontium[89Sr ]kloridi-injektioneste
iniectabilis
Corpora ad usum pharmaceuticum Aineet farmaseuttiseen käyttöön
Sucralfatum
Sucralosum
Saccharum
Sacchari monopalmitas
Sacchari stearas
Sufentanilum
Sufentanili citras
Sacchari spheri
Sulbactamum natricum
Sulfacetamidum natricum
Sulfadiazinum
Sukralfaatti
Sukraloosi
Sakkaroosi
Sakkaroosimonopalmitaatti
Sakkaroosistearaatti
Sufentaniili
Sufentaniilisitraatti
Sokeripallot
Sulbaktaaminatrium
Sulfasetamidinatrium
Sulfadiatsiini
37
Streptomycinsulfat
Strontium[89Sr ]kloridinjektionsvätska
Substanser för farmacevtisk
användning
Sukralfat
Sukralos
Sackaros
Sackarosmonopalmitat
Sackarosstearat
Sufentanil
Sufentanilcitrat
Sockersfärer
Sulbaktamnatrium
Sulfacetamidnatrium
Sulfadiazin
Monografiat
Sulfadimethoxine S8.3
Sulfadimethoxine sodium for
veterinary use S8.3
Sulfadimidine S8.1
Sulfadoxine
Sulfafurazole
Sulfaguanidine
Sulfamerazine
Sulfamethizole
Sulfamethoxazole
Sulfamethoxypyridazine for
veterinary use
Sulfanilamide
Sulfasalazine
Sulfathiazole
Sulfinpyrazone
Sulindac
Sulfur for external use
Sulfuric acid
Sulpiride S8.1
Sultamicillin
Sultamicillin tosilate dihydrate
Sumatriptan succinate
Sunflower oil, refined
Sutures, sterile non-absorbable
Sulfadimethoxinum
Sulfadimethoxinum natricum ad
usum veterinarium
Sulfadimidinum
Sulfadoxinum
Sulfafurazolum
Sulfaguanidinum
Sulfamerazinum
Sulfamethizolum
Sulfamethoxazolum
Sulfamethoxypyridazinum ad usum
veterinarium
Sulfanilamidum
Sulfasalazinum
Sulfathiazolum
Sulfinpyrazonum
Sulindacum
Sulfur ad usum externum
Acidum sulfuricum
Sulpiridum
Sultamicillinum
Sultamicillini tosilas dihydricus
Sumatriptani succinas
Helianthi annui oleum raffinatum
Fila non resorbilia sterilia
Sutures, sterile synthetic
absorbable braided
Sutures, sterile synthetic
absorbable monofilament
Suxamethonium chloride
Suxibuzone
Sweet orange oil
Swine erysipelas vaccine
(inactivated)
Swine-fever vaccine (live,
prepared in cell cultures), classical
Fila resorbilia synthetica torta
sterilia
Fila resorbilia synthetica
monofilamenta sterilia
Suxamethonii chloridum
Suxibuzonum
Aurantii dulcis aetheroleum
Vaccinum erysipelatis suillae
inactivatum
Vaccinum pestis classicae suillae
vivum ex cellulis
Sulfadimetoksiini
Sulfadimetoksiininatrium
eläinlääkintään
Sulfadimidiini
Sulfadoksiini
Sulfafuratsoli
Sulfaguanidiini
Sulfameratsiini
Sulfametitsoli
Sulfametoksatsoli
Sulfametoksipyridatsiini
eläinlääkintään
Sulfaniiliamidi
Sulfasalatsiini
Sulfatiatsoli
Sulfinpyratsoni
Sulindaakki
Rikki ulkoiseen käyttöön
Rikkihappo
Sulpiridi
Sultamisilliini
Sultamisilliinitosilaattidihydraatti
Sumatriptaanisuksinaatti
Auringonkukkaöljy, puhdistettu
Steriilit resorboitumattomat
ommellangat
Steriilit synteettiset absorboituvat
punotut ommellangat
Steriilit synteettiset absorboituvat
yksisäikeiset ommellangat
Suksametoniumkloridi
Suksibutsoni
Appelsiininkuoriöljy
Sikaruusurokote, inaktivoitu
Sulfadimetoxin
Sulfadimetoxinnatrium för veterinär
användning
Sulfadimidin
Sulfadoxin
Sulfafurazol
Sulfaguanidin
Sulfamerazin
Sulfametizol
Sulfametoxazol
Sulfametoxipyridazin för veterinär
användning
Sulfanilamid
Sulfasalazin
Sulfatiazol
Sulfinpyrazon
Sulindak
Svavel för kutan användning
Svavelsyra
Sulpirid
Sultamicillin
Sultamicillintosilatdihydrat
Sumatriptansuccinat
Solrosolja, raffinerad
Suturtråd, icke resorberbar, steril
Sikaruttorokote (soluviljelmissä
valmistettu), klassinen, elävä
Suturtråd, flätad, syntetisk,
resorberbar, steril
Suturtråd, enkel, syntetisk,
resorberbar, steril
Suxametoniumklorid
Suxibuzon
Apelsinolja
Vaccin mot rödsjuka hos svin,
inaktiverat
Vaccin mot klassisk svinpest,
levande, framställt i cellkultur
Tabletit
Tadalafiili
Talkki
Tamoksifeenisitraatti
Lääketamponit
Tamsulosiinihydrokloridi
Tanniini (Parkkihappo)
Viinihappo
Teepuuöljy
Teknetium[99mTc ]bisisaattiinjektioneste
Teknetium[99mTc ]reniumsulfidiinjektioneste (kolloidinen)
Teknetium[99mTc ]-rikkiinjektioneste (kolloidinen)
Teknetium[99mTc ]tinainjektioneste
(kolloidinen)
Teknetium[99mTc ]etifeniiniinjektioneste
Teknetium[99mTc ]eksametatsiimiinjektioneste
Teknetium[99mTc ]glukonaattiinjektioneste
Ihmisen teknetium[99mTc ]albumiini-injektioneste
Teknetium[99mTc ]makroalbumiiniinjektioneste
Teknetium[99mTc ]mebrofeniiniinjektioneste
Tabletter
Tadalafil
Talk
Tamoxifencitrat
Tamponger, medicinska
Tamsulosinhydroklorid
Garvsyra
Vinsyra
Teträdsolja
Teknetium[99mTc ]bikisatinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]reniumsulfidinjektionsvätska (kolloidal)
Teknetium[99mTc ]svavelinjektionsvätska (kolloidal)
Teknetium[99mTc ]tenninjektionsvätska (kolloidal)
Teknetium[99mTc ]etifenininjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]exametaziminjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]glukonatinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]humanalbumininjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]makrosalbinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]mebrofenininjektionsvätska
T
Tablets
Tadalafil
Talc
Tamoxifen citrate
Tampons, medicated
Tamsulosin hydrochloride
Tannic acid
Tartaric acid
Tea tree oil
Technetium [99mTc] bicisate
injection
Technetium [99mTc] colloidal
rhenium sulfide injection
Technetium [99mTc] colloidal sulfur
injection
Technetium [99mTc] colloidal tin
injection
Technetium [99mTc] etifenin
injection S8.4
Technetium [99mTc] exametazime
injection
Technetium [99mTc] gluconate
injection
Technetium [99mTc] human
albumin injection
Technetium [99mTc] macrosalb
injection
Technetium (99mTc) mebrofenin
injection
Compressi
Tadalafilum
Talcum
Tamoxifeni citras
Tamponae medicatae
Tamsulosini hydrochloridum
Tanninum
Acidum tartaricum
Melaleucae aetheroleum
Technetii [99mTc] bicisati solutio
iniectabilis
Rhenii sulfidi colloidalis et technetii
[99mTc] solutio iniectabilis
Sulfuris colloidalis et technetii
[99mTc] solutio iniectabilis
Stanni colloidalis et technetii
[99mTc] solutio iniectabilis
Technetii [99mTc] et etifenini solutio
iniectabilis
Technetii [99mTc] exametazimi
solutio iniectabilis
Technetii [99mTc] gluconatis solutio
iniectabilis
Technetii [99mTc] humani albumini
solutio iniectabilis
Technetii [99mTc] macrosalbi
suspensio iniectabilis
Technetii (99mTc) mebrofenini
solutio iniectabilis
38
Monografiat
Technetium [99mTc] medronate
injection
Technetium [99mTc] mertiatide
injection
Technetium [99mTc] microspheres
injection
Technetii [99mTc] medronati solutio
iniectabilis
Technetii [99mTc] mertiatidi solutio
iniectabilis
Technetii [99mTc] microsphaerarum
suspensio iniectabilis
Teknetium[99mTc ]medronaattiinjektioneste
Teknetium[99mTc ]mertiatidiinjektioneste
Teknetium[99mTc ]-mikropartikkeliinjektioneste
Teknetium[99mTc ]medronatinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]mertiatidinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]mikrosfärinjektionsvätska
Technetium [99mTc] pentetate
injection
Technetium [99mTc] sestamibi
injection
Technetium [99mTc] succimer
injection
Technetium [99mTc] tin
pyrophosphate injection
Teicoplanin
Telmisartan
Temazepam
Tenoxicam
Terazosin hydrochloride dihydrate
Technetii [99mTc] pentetatis solutio
iniectabilis
Technetii [99mTc] sestamibi solutio
iniectabilis
Technetii [99mTc] succimeri solutio
iniectabilis
Stanni pyrophosphatis et technetii
[99mTc] solutio iniectabilis
Teicoplaninum
Telmisartanum
Temazepamum
Tenoxicamum
Terazosini hydrochloridum
dihydricum
Terbinafine hydrochloride
Terbinafini hydrochloridum
Terbutaline sulfate
Terbutalini sulfas
Terconazole
Terconazolum
Terfenadine
Terfenadinum
Testosterone
Testosteronum
Testosterone decanoate
Testosteroni decanoas
Testosterone enantate
Testosteroni enantas
Testosterone isocaproate
Testosteroni isocaproas
Testosterone propionate
Testosteroni propionas
Tetanus antitoxin for human use
Immunoserum tetanicum ad usum
humanum
Tetanus antitoxin for veterinary
Immunoserum tetanicum ad usum
use
veterinarium
Tetanus vaccine (adsorbed)
Vaccinum tetani adsorbatum
Tetanus vaccine for veterinary use Vaccinum tetani ad usum
veterinarium
S8.3
Tetracaine hydrochloride
Tetracaini hydrochloridum
Tetracosactide
Tetracosactidum
Tetracycline
Tetracyclinum
Tetracycline hydrochloride
Tetracyclini hydrochloridum
Tetra-O -acetyl-mannose triflate for Tetra-O -acetylmannosi triflas ad
radiopharmaceutical preparations radiopharmaceutica
Teknetium[99mTc ]-pentetaattiinjektioneste
Teknetium[99mTc ]sestamibiinjektioneste
Teknetium[99mTc ]-suksimeeriinjektioneste
Teknetium[99mTc ]tinapyrofosfaattiinjektioneste
Teikoplaniini
Telmisartaani
Tematsepaami
Tenoksikaami
Teratsosiinihydroklorididihydraatti
Teknetium[99mTc ]pentetatinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]sestamibinjektiosvätska
Teknetium[99mTc ]succimerinjektionsvätska
Teknetium[99mTc ]tennpyrofosfatinjektionsvätska
Teikoplanin
Telmisartan
Temazepam
Tenoxikam
Terazosinhydrokloriddihydrat
Terbinafinhydroklorid
Terbutalinsulfat
Terkonazol
Terfenadin
Testosteron
Testosterondekanoat
Testosteronenantat
Testosteronisokaproat
Testosteronpropionat
Immunserum mot stelkramp för
human användning
Immunserum mot stelkramp för
veterinär användning
Vaccin mot stelkramp, adsorberat
Vaccin mot stelkramp för veterinär
användning
Tetrakainhydroklorid
Tetrakosaktid
Tetracyklin
Tetracyklinhydroklorid
Tetra-O -acetylmannostriflat för
radioaktiva läkemedelsberedningar
Tetrazepam
Tetryzoline hydrochloride
Thallous [201Tl] chloride injection
Terbinafiinihydrokloridi
Terbutaliinisulfaatti
Terkonatsoli
Terfenadiini
Testosteroni
Testosteronidekanoaatti
Testosteronienantaatti
Testosteroni-isokaproaatti
Testosteronipropionaatti
Ihmiselle tarkoitettu
jäykkäkouristusantitoksiini
Jäykkäkouristusantitoksiini
eläinlääkintään
Jäykkäkouristusrokote, adsorboitu
Jäykkäkouristusrokote
eläinlääkintään
Tetrakaiinihydrokloridi
Tetrakosaktidi
Tetrasykliini
Tetrasykliinihydrokloridi
Tetra-O -asetyylimannoositriflaatti
radioaktiivisia lääkevalmisteita
varten
Tetratsepaami
Tetrytsoliinihydrokloridi
Tallium[201Tl ]kloridi-injektioneste
Tetrazepam
Tetryzolinhydroklorid
Tallium[201Tl ]kloridinjektionsvätska
Teobromiini
Teobromin
Teofylliini
Teofyllin
Teofylliinimonohydraatti
Teofyllinmonohydrat
Teofylliinietyleenidiamiini, vedetön Teofyllinetylendiamin, vattenfri
Teofylliinietyleenidiamiinihydraatti
Teofyllinetylendiaminhydrat
Tiamatsoli
Tiamiinihydrokloridi
Tiamiininitraatti
Tiamfenikoli
Tioktiinihappo
Tiomersaali
Tiopentaalinatrium ja
natriumkarbonaatti
Tioridatsiini
Tioridatsiinihydrokloridi
Komeakudzu, juuri
Treoniini
Timjami, verso
Tiamazol
Tiaminhydroklorid
Tiaminnitrat
Tiamfenikol
Tioktinsyra
Tiomersal
Tiopentalnatrium och
natriumkarbonat
Tioridazin
Tioridazinhydroklorid
Thomsonkudzuböna, rot
Treonin
Timjan, ört
Theobromine S8.3
Theophylline
Theophylline monohydrate
Theophylline-ethylenediamine,
anhydrous
Theophylline-ethylenediamine
hydrate
Thiamazole
Thiamine hydrochloride
Thiamine nitrate
Thiamphenicol
Thioctic acid
Thiomersal
Thiopental sodium and sodium
carbonate
Thioridazine
Thioridazine hydrochloride
Thomson kudzuvine root
Threonine
Thyme S8.2
Tetrazepamum
Tetryzolini hydrochloridum
Thallosi [201Tl] chloridi solutio
iniectabilis
Theobrominum
Theophyllinum
Theophyllinum monohydricum
Theophyllinum et
ethylenediaminum anhydricum
Theophyllinum et
ethylenediaminum hydricum
Thiamazolum
Thiamini hydrochloridum
Thiamini nitras
Thiamphenicolum
Acidum thiocticum
Thiomersalum
Thiopentalum natricum et natrii
carbonas
Thioridazinum
Thioridazini hydrochloridum
Puerariae thomsonii radix
Threoninum
Thymi herba
39
Monografiat
Thyme oil, thymol type
Thymol
Tiabendazole
Tiamulin for veterinary use
Tiamulin hydrogen fumarate for
veterinary use
Tianeptine sodium
Tiapride hydrochloride S8.1
Tiaprofenic acid
Tibolone
Ticarcillin sodium
Tick-borne encephalitis vaccine
(inactivated)
Ticlopidine hydrochloride
Tilidine hydrochloride hemihydrate
Thymi typo thymolo aetheroleum
Thymolum
Tiabendazolum
Tiamulinum ad usum veterinarium
Tiamulini hydrogenofumaras ad
usum veterinarium
Tianeptinum natricum
Tiapridi hydrochloridum
Acidum tiaprofenicum
Tibolonum
Ticarcillinum natricum
Vaccinum encephalitidis ixodibus
advectae inactivatum
Ticlopidini hydrochloridum
Tilidini hydrochloridum
hemihydricum
Timolol maleate
Timololi maleas
Tinidazole
Tinidazolum
Tinzaparin sodium
Tinzaparinum natricum
Tioconazole
Tioconazolum
Tiotropium bromide monohydrate Tiotropii bromidum monohydricum
Titanium dioxide
Titanii dioxidum
Tizanidini hydrochloridum
Tizanidine hydrochloride S8.4
Tobramycin
Tobramycinum
all-rac -α-Tocopherol
int-rac -α-Tocopherolum
α-Tocopheryl acetate, concentrate α-Tocopherylis acetatis pulvis
(powder form)
RRR -α-Tocopherolum
RRR -α-Tocopherol
int-rac -α-Tocopherylis acetas
all-rac -α-Tocopheryl acetate
RRR -α-Tocopheryl acetate
RRR -α-Tocopherylis acetas
DL-α-Tocopheryl hydrogen
DL-α-Tocopherylis
succinate
hydrogenosuccinas
RRR -α-Tocopheryl hydrogen
RRR -α-Tocopherylis
succinate
hydrogenosuccinas
Tolbutamide
Tolbutamidum
Tolfenamic acid
Acidum tolfenamicum
Tolnaftate
Tolnaftatum
Tolterodini tartras
Tolterodine tartrate S8.4
Tolu balsam
Balsamum tolutanum
Torasemide, anhydrous
Torasemidum anhydricum
Tormentil
Tormentillae rhizoma
Tormentil tincture
Tormentillae tinctura
Tosylchloramide sodium
Tosylchloramidum natricum
Tragacanth
Tragacantha
Tramadol hydrochloride
Tramadoli hydrochloridum
Tramazoline hydrochloride
Tramazolini hydrochloridum
monohydrate
monohydricum
Trandolapril
Trandolaprilum
Tranexamic acid
Acidum tranexamicum
Triacetin
Triacetinum
Trapidil
Trapidilum
Trehalose dihydrate
Trehalosum dihydricum
Tretinoin
Tretinoinum
Triamcinolone
Triamcinolonum
Triamcinolone acetonide
Triamcinoloni acetonidum
Triamcinolone hexacetonide
Triamcinoloni hexacetonidum
Triamterene
Triamterenum
Tribenosidum
Tribenoside S8.1
Tributyl acetylcitrate
Tributylis acetylcitras
Tri-n -butyl phosphate
Tri-n -butylis phosphas
Trichloroacetic acid
Acidum trichloraceticum
Triclabendazole for veterinary use Triclabendazolum ad usum
veterinarium
S8.5(n)
Triethyl citrate
Triethyli citras
Trifluoperazine hydrochloride
Trifluoperazini hydrochloridum
Triflusal
Triflusalum
Triglycerides, medium-chain
Triglycerida saturata media
Triglycerol diisostearate
Triglyceroli diisostearas
Timjamiöljy, tymolityyppi
Tymoli
Tiabendatsoli
Tiamuliini eläinlääkintään
Tiamuliinivetyfumaraatti
eläinlääkintään
Tianeptiininatrium
Tiapridihydrokloridi
Tiaprofeenihappo
Tiboloni
Tikarsilliininatrium
Puutiaisaivotulehdusrokote,
inaktivoitu
Tiklopidiinihydrokloridi
Tilidiinihydrokloridihemihydraatti
Timjanolja
Tymol
Tiabendazol
Tiamulin för veterinär användning
Tiamulinvätefumarat för veterinär
användning
Tianeptinnatrium
Tiapridhydroklorid
Tiaprofensyra
Tibolon
Tikarcillinnatrium
Vaccin mot fästingburen encefalit
(TBE), inaktiverat
Tiklopidinhydroklorid
Tilidinhydroklorid hemihydrat
Timololimaleaatti
Tinidatsoli
Tintsapariininatrium
Tiokonatsoli
Tiotropiumbromidimonohydraatti
Titaanidioksidi
Titsanidiinihydrokloridi
Tobramysiini
all-rac -α-Tokoferoli
α-Tokoferyyliasetaatti, jauhe
Timololmaleat
Tinidazol
Tinzaparinnatrium
Tiokonazol
Tiotropiumbromidmonohydrat
Titandioxid
Tizanidinhydroklorid
Tobramycin
all-rac -α-Tokoferol
α-Tokoferylacetat, pulver
RRR -α-Tokoferoli
all-rac -α-Tokoferyyliasetaatti
RRR -α-Tokoferyyliasetaatti
DL-a -Tokoferyylivetysuksinaatti
RRR -α-Tokoferol
all-rac -α-Tokoferylacetat
RRR -α-Tokoferylacetat
DL-a -Tokoferylvätesuccinat
RRR -α-Tokoferyylivetysuksinaatti RRR -α-Tokoferylvätesuccinat
Tolbutamidi
Tolfenaamihappo
Tolnaftaatti
Tolterodiinitartraatti
Tolupalsami
Torasemidi, vedetön
Rätvänä, juurakko
Rätvänä, tinktuura
Tosyylikloramidinatrium
Tragantti
Tramadolihydrokloridi
Tramatsoliinihydrokloridimonohydraatti
Trandolapriili
Traneksaamihappo
Triasetiini
Trapidiili
Trehaloosidihydraatti
Tretinoiini
Triamsinoloni
Triamsinoloniasetonidi
Triamsinoloniheksasetonidi
Triamtereeni
Tribenosidi
Tributyyliasetyylisitraatti
Tri-n -butyylifosfaatti
Trikloorietikkahappo
Triklabendatsoli eläinlääkintään
Trietyylisitraatti
Trifluoriperatsiinihydrokloridi
Triflusaali
Keskipitkäketjuiset tyydyttyneet
triglyseridit
Triglyserolidi-isostearaatti
40
Tolbutamid
Tolfenamsyra
Tolnaftat
Tolterodintartrat
Tolubalsam
Torasemid, vattenfri
Blodrot, jordstam
Blodrot, tinktur
Tosylkloramidnatrium
Dragant
Tramadolhydroklorid
Tramazolinhydrokloridmonohydrat
Trandolapril
Tranexamsyra
Triacetin
Trapidil
Trehalosdihydrat
Tretinoin
Triamcinolon
Triamcinolonacetonid
Triamcinolonhexacetonid
Triamteren
Tribenosid
Tributylacetylcitrat
Tri-n -butylfosfat
Triklorättiksyra
Triklabendazol för veterinär
användning
Trietylcitrat
Trifluoperazinhydroklorid
Triflusal
Triglycerider, medellångkedjiga
Triglyceroldiisostearat
Monografiat
Trihexyphenidyl hydrochloride
Trimebutine maleate
Trimetazidine dihydrochloride
Trimethadione
Trimethoprim
Trimipramine maleate
Tritiated [3H] water injection
Trihexyphenidyli hydrochloridum
Trimebutini maleas
Trimetazidini dihydrochloridum
Trimethadionum
Trimethoprimum
Trimipramini maleas
Aquae tritiatae [3H] solutio
iniectabilis
Trolamine
Trolaminum
Trometamol
Trometamolum
Tropicamide
Tropicamidum
Tropisetron hydrochloride
Tropisetroni hydrochloridum
Trospium chloride
Trospii chloridum
Troxerutin
Troxerutinum
Trypsin
Trypsinum
Tryptophanum
Tryptophan S8.3
Tuberculin purified protein
Tuberculini derivatum proteinosum
derivative for human use
purificatum ad usum humanum
Tuberculin purified protein
Tuberculini aviarii derivatum
derivative, avian
proteinosum purificatum
Tuberculin purified protein
Tuberculini bovini derivatum
derivative, bovine
proteinosum purificatum
Tuberculin for human use, old
Tuberculinum pristinum ad usum
humanum
Turkey infectious rhinotracheitis
Vaccinum rhinotracheitidis
vaccine (live)
infectivae vivum ad meleagrem
Curcumae xanthorrhizae rhizoma
Turmeric, Javanese S8.3
Curcumae longae rhizoma
Turmeric rhizome S8.3
Terebinthinae aetheroleum
Turpentine oil S8.2
Tylosin for veterinary use
Tylosinum ad usum veterinarium
Tylosin phosphate bulk solution for Tylosini phosphatis solutio ad
veterinary use
usum veterinarium
Tylosin tartrate for veterinary use Tylosini tartras ad usum
veterinarium
Typhoid polysaccharide vaccine
Vaccinum febris typhoidis
polysaccharidicum
Typhoid vaccine
Vaccinum febris typhoidi
Typhoid vaccine (live, oral, strain Vaccinum febris typhoidis vivum
perorale (stirpe Ty 21a)
Ty 21a) S8.5(r)
Typhoid vaccine, freeze-dried
Vaccinum febris typhoidi
cryodesiccatum
Tyrosinum
Tyrosine S8.2
Tyrothricin
Tyrothricinum
Triheksyfenidyylihydrokloridi
Trimebutiinimaleaatti
Trimetatsidiinidihydrokloridi
Trimetadioni
Trimetopriimi
Trimipramiinimaleaatti
Tritiumpitoinen[3H ] injektoitava
vesi
Trolamiini
Trometamoli
Tropikamidi
Tropisetronihydrokloridi
Trospiumkloridi
Trokserutiini
Trypsiini
Tryptofaani
Ihmiselle tarkoitettu tuberkuliini
PPD (Purified Protein Derivative)
Lintutuberkuliini PPD (Purified
Protein Derivative, Avian)
Nautatuberkuliini PPD (Purified
Protein Derivative, Bovine)
Ihmiselle tarkoitettu tuberkuliini OT
(Old Tuberculin)
Kalkkunan tarttuvan rinotrakeiitin
rokote (TRT-rokote), elävä
Kurkuma, Jaavan, juurakko
Maustekurkuma, juurakko
Tärpättiöljy
Tylosiini eläinlääkintään
Tylosiinifosfaattiliuos
eläinlääkintään
Tylosiinitartraatti eläinlääkintään
Trihexyfenidylhydroklorid
Trimebutinmaleat
Trimetazidindihydroklorid
Trimetadion
Trimetoprim
Trimipraminmaleat
Tritierat[3H ] vatten till injektion
Lavantautipolysakkaridirokote
Trolamin
Trometamol
Tropikamid
Tropisetronhydroklorid
Trospiumklorid
Troxerutin
Trypsin
Tryptofan
Tuberkulin PPD, humant (Purified
Protein Derivative)
Fågeltuberkulin PPD (Purified
Protein Derivative, Avian)
Nöttuberkulin PPD (Purified
Protein Derivative, Bovine)
Tuberkulin OT, humant (Old
Tuberkulin)
Vaccin mot viral rinotrakeit hos
kalkon, levande
Javagulrot, jordstam
Gurkmeja, rotstam
Terpentinolja
Tylosin för veterinär användning
Tylosinfosfat, bulklösning för
veterinär användning
Tylosintartrat för veterinär
användning
Polysackaridvaccin mot tyfoidfeber
Lavantautirokote
Lavantautirokote (stirpe Ty 21a),
elävä, oraalinen
Lavantautirokote, kylmäkuivattu
Vaccin mot tyfoidfeber
Vaccin mot tyfoidfeber (stam Ty
21a), peroralt, levande
Vaccin mot tyfoidfeber, frystorkat
Tyrosiini
Tyrotrisiini
Tyrosin
Tyrotricin
Ubidekarenoni
Undesyleenihappo
Urea, Karbamidi
Urofollitropiini
Urokinaasi
Ursodeoksikoolihappo
Ihmiselle tarkoitetut rokotteet
Rokotteet eläinlääkintään
Emätinlääkevalmisteet
Valasikloviirihydrokloridi, vedetön
Ubidekarenon
Undecylensyra
Urea
Urofollitropin
Urokinas
Ursodeoxicholsyra
Vacciner för human användning
Vacciner för veterinär användning
Läkemedelsberedningar för
vaginal användning
Valaciklovirhydroklorid, vattenfri
Valasikloviirihydrokloridi,
hydratoitu
Rohtovirmajuuri, kuiva vesiuute
Valaciklovirhydroklorid,
hydratiserad
Vänderot, torrt vattenextrakt
Rohtovirmajuuri, kuiva vesialkoholiuute
Rohtovirmajuuri, juuri
Rohtovirmajuuri, leikattu juuri
Rohtovirmajuuri, tinktuura
Valiini
Valnemuliinihydrokloridi
eläinlääkintään
Vänderot, vattenalkoholextrakt
U–V
Ubidecarenone
Undecylenic acid
Urea
Urofollitropin
Urokinase
Ursodeoxycholic acid
Vaccines for human use
Vaccines for veterinary use
Vaginal preparations
Valaciclovir hydrochloride,
anhydrous
Valaciclovir hydrochloride,
hydrated S8.2
Valerian dry aqueous extract
Ubidecarenonum
Acidum undecylenicum
Ureum
Urofollitropinum
Urokinasum
Acidum ursodeoxycholicum
Vaccina ad usum humanum
Vaccina ad usum veterinarium
Vaginalia
Valacicloviri hydrochloridum
anhydricum
Valacicloviri hydrochloridum
hydricum
Valerianae extractum aquosum
siccum
Valerian dry hydroalcoholic extract Valerianae extractum
hydroalcoholicum siccum
S8.2
Valerianae radix
Valerian root S8.5(r)
Valerianae radix minutata
Valerian root, cut S8.5(r)
Valerian tincture
Valerianae tinctura
Valinum
Valine S8.3
Valnemulin hydrochloride for
Valnemulini hydrochloridum ad
veterinary use
usum veterinarium
41
Vänderot, rot
Vänderot, rot, hackad
Vänderot, tinktur
Valin
Valnemulinhydroklorid för veterinär
användning
Monografiat
Valproic acid
Valsartan
Vancomycin hydrochloride
Vanillin
Vardenafil hydrochloride trihydrate
S8.2
Varicella vaccine (live)
Vecuronium bromide
Vedaprofen for veterinary use
Acidum valproicum
Valsartanum
Vancomycini hydrochloridum
Vanillinum
Vardenafili hydrochloridum
trihydricum
Vaccinum varicellae vivum
Vecuronii bromidum
Vedaprofenum ad usum
veterinarium
Vegetable fatty oils
Olea herbaria
Venlafaxine hydrochloride
Venlafaxinum hydrochloridum
Verapamil hydrochloride
Verapamili hydrochloridum
Verbena herb
Verbenae herba
Veterinary liquid preparations for Praeparationes liquidae
cutaneous application
veterinariae ad usum dermicum
Veterinary semi-solid preparations Praeparationes molles veterinariae
peroraliae
for oral use S8.1
Vibriosis (cold-water) vaccine
Vaccinum vibriosidis aquae
(inactivated) for salmonids
frigidae inactivatum ad
salmonideos
Vibriosis vaccine (inactivated) for Vaccinum vibriosidis ad
salmonids
salmonideos inactivatum
Vigabatrin
Vigabatrinum
Vinblastine sulfate
Vinblastini sulfas
Vincristine sulfate
Vincristini sulfas
Vindesine sulfate
Vindesini sulfas
Vinorelbine tartrate
Vinorelbini tartras
Vinpocetine
Vinpocetinum
Viper venonum antiserum,
Immunoserum contra venena
European
viperarum europaearum
Viscose wadding, absorbent
Lanugo cellulosi absorbens
Valproiinihappo
Valsartaani
Vankomysiinihydrokloridi
Vaniliini
Vardenafiilihydrokloriditrihydraatti
Valproinsyra
Valsartan
Vankomycinhydroklorid
Vanillin
Vardenafilhydrokloridtrihydrat
Vesirokkorokote, elävä
Vekuroniumbromidi
Vedaprofeeni eläinlääkintään
Vaccin mot vattkoppor, levande
Vekuroniumbromid
Vedaprofen för veterinär
användning
Oljor, feta, vegetabiliska
Venlafaxinhydroklorid
Verapamilhydroklorid
Järnört, ört
Läkemedelsberedningar, flytande,
veterinära, för kutan användning
Läkemedelsberedningar,
halvfasta, veterinära, för oralt bruk
Vaccin mot vibrios hos laxfiskar i
kallt vatten, inaktiverat
Vitamin A
Vitamin A concentrate (oily form),
synthetic
Vitamin A concentrate (powder
form), synthetic
Vitamin A concentrate
(solubilisate/emulsion), synthetic
Voriconazole
Vitaminum A
Vitaminum A densatum oleosum
A-vitamiini
A-vitamiinikonsentraatti, öljy
Vaccin mot vibrios hos laxfiskar,
inaktiverat
Vigabatrin
Vinblastinsulfat
Vinkristinsulfat
Vindesinsulfat
Vinorelbintartrat
Vinpocetin
Immunserum mot europeisk
huggorm
Förbandsvadd av rayon,
absorberande
Vitamin A
Vitamin A-koncentrat, olja
Vitaminum A pulvis
A-vitamiinikonsentraatti, jauhe
Vitamin A-koncentrat, pulver
Vitaminum A in aqua dispergibile
Voriconazolum
A-vitamiinikonsentraatti,
solubilisaatti/emulsio
Vorikonatsoli
Vitamin A-koncentrat,
solubilisat/emulsion
Vorikonazol
Warfarinum natricum
Warfarinum natricum clathratum
Aquae [15O] solutio iniectabilis
Aqua ad iniectabile
Aqua ad extractas praeparandas
Aqua valde purificata
Aqua purificata
Tritici amylum
Tritici aestivi oleum raffinatum
Tritici aestivi oleum virginale
Marrubii herba
Violae herba cum floris
Serpylli herba
Salicis cortex
Salicis corticis extractum siccum
Alcoholes adipis lanae
Adeps lanae
Adeps lanae hydrogenatus
Adeps lanae cum aqua
Absinthii herba
Varfariininatrium
Varfariininatriumklatraatti
Vesi[15O ]-injektioneste
Injektionesteisiin käytettävä vesi
Vesi uutteiden valmistusta varten
Erityispuhdistettu vesi
Puhdistettu vesi
Vehnätärkkelys
Vehnänalkioöljy, puhdistettu
Vehnänalkioöljy, neitsytöljy
Hurtanminttu, verso
Keto-orvokki (verso kukkineen)
Kangasajuruoho, verso
Paju, kuori
Paju, kuori, kuivauute
Villa-alkoholit
Villarasva
Villarasva, hydrattu
Lanoliini
Mali, Koiruoho, verso
Warfarinnatrium
Warfarinnatriumklatrat
Vatten[15O ]injektionsvätska
Vatten för injektionsvätskor
Vatten för beredning av extrakt
Vatten, extra renat
Vatten, renat
Vetestärkelse
Vetegroddolja, raffinerad
Vetegroddolja (jungfruolja)
Kransborre, ört
Viol, ört med blomma
Backtimjan, ört
Vide, bark
Vide, bark, torrt extrakt
Ullfettalkoholer
Ullfett
Ullfett, hydrogenerat
Lanolin
Malört, ört
Xanthani gummi
Xenoni [133Xe] solutio iniectabilis
Xylazini hydrochloridum ad usum
veterinarium
Xylitolum
Ksantaanikumi
Ksenon[133Xe ]-injektioneste
Ksylatsiinihydrokloridi
eläinlääkintään
Ksylitoli
Xantangummi
Xenon[133Xe ]injektionsvätska
Xylazinhydroklorid för veterinär
användning
Xylitol
Kasvirasvaöljyt
Venlafaksiinihydrokloridi
Verapamiilihydrokloridi
Rohtorautayrtti, verso
Nestemäiset iholle käytettävät
eläinlääkevalmisteet
Puolikiinteät oraaliset
eläinlääkevalmisteet
Vibrioosirokote kylmän veden
lohikaloille, inaktivoitu
Lohikalojen vibrioosirokote,
inaktivoitu
Vigabatriini
Vinblastiinisulfaatti
Vinkristiinisulfaatti
Vindesiinisulfaatti
Vinorelbiinitartraatti
Vinposetiini
Käärmeenmyrkkyantitoksiini
Viskoosivanu, absorboiva
W
Warfarin sodium S8.1
Warfarin sodium clathrate S8.1
Water [15O] injection
Water for injections
Water for preparation of extracts
Water, highly purified
Water, purified
Wheat starch
Wheat-germ oil, refined
Wheat-germ oil, virgin
White horehound
Wild pansy (flowering aerial parts)
Wild thyme S8.2
Willow bark
Willow bark dry extract
Wool alcohols
Wool fat
Wool fat, hydrogenated
Wool fat, hydrous
Wormwood
X–Z
Xanthan gum
Xenon [133Xe] injection
Xylazine hydrochloride for
veterinary use S8.3
Xylitol S8.3
42
Monografiat
Xylometazoline hydrochloride
Xylose
Yarrow S8.2
Yellow fever vaccine (live)
Yersiniosis vaccine (inactivated)
for salmonids
Yohimbine hydrochloride
Zanamivir, hydrate S8.4
Zidovudine S8.2
Zinc acetate dihydrate
Zinc acexamate
Zinc chloride
Zinc gluconate
Zinc oxide
Zinc stearate
Zinc sulfate heptahydrate
Zinc sulfate hexahydrate
Zinc sulfate monohydrate
Zinc undecylenate
Ziprasidone hydrochloride
monohydrate S8.3
Ziprasidone mesilate trihydrate
S8.1
Zolpidem tartrate
Zopiclone
Zuclopenthixol decanoate
Xylometazolini hydrochloridum
Xylosum
Millefolii herba
Vaccinum febris flavae vivum
Vaccinum yersiniosidis inactivatum
ad salmonidas
Yohimbini hydrochloridum
Zanamivirum hydricum
Zidovudinum
Zinci acetas dihydricum
Zinci acexamas
Zinci chloridum
Zinci gluconas
Zinci oxidum
Zinci stearas
Zinci sulfas heptahydricus
Zinci sulfas hexahydricus
Zinci sulfas monohydricus
Zinci undecylenas
Ziprasidoni hydrochloridum
monohydricum
Ziprasidoni mesilas trihydricus
Ksylometatsoliinihydrokloridi
Ksyloosi
Siankärsämö, verso
Keltakuumerokote, elävä
Lohikalojen yersinioosirokote,
inaktivoitu
Johimbiinihydrokloridi
Tsanamiviiri, hydraatti
Tsidovudiini
Sinkkiasetaattidihydraatti
Sinkkiaseksamaatti
Sinkkikloridi
Sinkkiglukonaatti
Sinkkioksidi
Sinkkistearaatti
Sinkkisulfaattiheptahydraatti
Sinkkisulfaattiheksahydraatti
Sinkkisulfaattimonohydraatti
Sinkkiundesylenaatti
Tsiprasidonihydrokloridimonohydraatti
Tsiprasidonimesilaattitrihydraatti
Xylometazolinhydroklorid
Xylos
Rölleka, ört
Vaccin mot gula febern, levande
Vaccin mot yersiniosis hos
laxfiskar, inaktiverat
Yohimbinhydroklorid
Zanamivirhydrat
Zidovudin
Zinkacetatdihydrat
Zinkacexamat
Zinkklorid
Zinkglukonat
Zinkoxid
Zinkstearat
Zinksulfatheptahydrat
Zinksulfathexahydrat
Zinksulfatmonohydrat
Zinkundecylenat
Ziprasidonhydrokloridmonohydrat
Zolpidemi tartras
Zopiclonum
Zuclopenthixoli decanoas
Tsolpideemitartraatti
Tsopikloni
Tsuklopentiksolidekanoaatti
Zolpidemtartrat
Zopiklon
Zuklopentixoldekanoat
43
Ziprasidonmesilattrihydrat
Homeopaattiset monografiat
Homeopaattiset valmisteet / Homeopatika
Englanti
Engelska
Agaricus phalloides for
homoeopathic preparations S8.3
Allium sativum for homoeopathic
preparations S8.2
Anacardium for homoeopathic
preparations S8.2
Apis for homoeopathic
preparations S8.2
Arsenicum album for
homoeopathic preparations S8.2
Aurum chloratum natronatum for
homoeopathic preparations S8.2
Latina
Latin
Amanita phalloides ad
praeparationes homoeopathicas
Allium sativum ad praeparationes
homoeopathicas
Semecarpus anacardium ad
praeparationes homoeopathicas
Apis mellifera ad praeparationes
homoeopathicas
Arsenii trioxidum ad
praeparationes homoeopathicas
Natrii tetrachloroauras dihydricus
ad praeparationes
homoeopathicas
Barium chloratum for
Barii chloridum dihydricum ad
homoeopathic preparations S8.2 praeparationes homoeopathicas
Cadmium sulfuricum for
Cadmii sulfas hydricus ad
homoeopathic preparations S8.2 praeparationes homoeopathicas
Calcium iodatum for
Calcii iodidum tetrahydricum ad
homoeopathic preparations S8.2 praeparationes homoeopathicas
Cocculus for homoeopathic
Anamirta cocculus ad
praeparationes homoeopathicas
preparations S8.3
Crocus for homoeopathic
Croci sativi stigma ad
praeparationes homoeopathicas
preparations S8.2
Cuprum aceticum for
Cupri acetas monohydricus ad
homoeopathic preparations S8.2 praeparationes homoeopathicas
Suomi
Finska
Agaricus phalloides
homeopaattisiin valmisteisiin
Allium sativum homeopaattisiin
valmisteisiin
Anacardium homeopaattisiin
valmisteisiin
Apis homeopaattisiin
valmisteisiin
Arsenicum album
homeopaattisiin valmisteisiin
Aurum chloratum natronatum
homeopaattisiin valmisteisiin
Ruotsi
Svenska
Agaricus phalloides för
homeopatisk användning
Allium sativum för homeopatisk
användning
Anacardium för homeopatisk
användning
Apis för homeopatisk användning
Epävirallinen yleisnimi /
Inofficiellt allmänt namn
Kavalakärpässieni /
Lömsk flugsvamp
Valkosipuli / Vitlök
Arsenicum album för
homeopatisk användning
Aurum chloratum natronatum för
homeopatisk användning
Barium chloratum
homeopaattisiin valmisteisiin
Cadmium sulfuricum
homeopaattisiin valmisteisiin
Calcium iodatum homeopaattisiin
valmisteisiin
Cocculus homeopaattisiin
valmisteisiin
Barium chloratum för
homeopatisk användning
Cadmium sulfuricum för
homeopatisk användning
Calcium iodatum för
homeopatisk användning
Cocculus för homeopatisk
användning
Arseenitrioksidi /
Arseniktrioxid
Natriumtetrakloroauraattidihydraatti /
Natriumtetrakloroauratdihydrat
Bariumklorididihydraatti /
Bariumkloriddihydrat
Kadmiumsulfaattihydraatti /
Kadmiumsulfathydrat
Kalsiumjodiditetrahydraatti /
Kalciumjodidtetrahydrat
Intiananamirta / Kockel-lian
Crocus homeopaattisiin
valmisteisiin
Cuprum aceticum
homeopaattisiin valmisteisiin
Crocus för homeopatisk
användning
Cuprum aceticum för
homeopatisk användning
Cashew-pähkinä / Indisk nöt
Mehiläinen / Bi
Maustesahrami, luotti / Saffran
Kupariasetaattimonohydraatti /
Kopparacetatmonohydrat
Cuprum metallicum for
homoeopathic preparations S8.2
Ferrum metallicum for
homoeopathic preparations S8.2
Hedera helix for homoeopathic
preparations
Cuprum ad praeparationes
homoeopathicae
Ferrum ad praeparationes
homoeopathicas
Hedera helix ad praeparationes
homoeopathicas
Cuprum metallicum
homeopaattisiin valmisteisiin
Ferrum metallicum
homeopaattisiin valmisteisiin
Muratti
homeopaattisiin
valmisteisiin
Herbal drugs for homoeopathic
Plantae medicinales ad
Kasvirohdokset homeopaattisiin
preparations
praeparationes homoeopathicae valmisteisiin
Homoeopathic pillules, coated
Granula homoeopathica velata
Homeopaattiset helmet,
päällystetyt
S8.3
Homoeopathic pillules,
Granula homoeopathica imbuta Homeopaattiset helmet,
impregnated
kyllästetty
Homoeopathic preparations S8.3 Praeparationes homoeopathicae Homeopaattiset valmisteet
Cuprum metallicum för
Kupari / Koppar
homeopatisk användning
Ferrum metallicum för
Rauta / Järn
homeopatisk användning
Murgröna för
_
homeopatisk
användning
Medicinalväxter för homeopatisk _
användning
Homeopatiska granuler,
_
dragerade
Homeopatiska granuler,
_
impregnerade
Homeopatika
_
Hydrastis canadensis for
homoeopathic preparations
Hydrastis canadensis ad
Hurmejuuri homeopaattisiin
praeparationes homoeopathicas valmisteisiin
Blodstilla för homeopatisk
användning
_
Hyoscyamus for homoeopathic
preparations
Hypericum for homoeopathic
preparations
Ignatia for homoeopathic
preparations S8.3
Kalium bichromicum for
homoeopathic preparations S8.2
Magnesium phosphoricum for
homoeopathic preparations S8.2
Hyoscyamus niger ad
praeparationes homoeopathicas
Hypericum perforatum ad
praeparationes homoeopathicas
Strychnos ignatii ad
praeparationes homoeopathicas
Kalii bichromas ad
praeparationes homoeopathicas
Magnesii hydrogenophosphas
trihydricus ad praeparationes
homoeopathicas
Via praeparandi stirpes
homoeopathicas et potentificandi
Bolmört för homeopatisk
användning
Johannesört för homeopatisk
användning
Ignatia för homeopatisk
användning
Kalium bichromicum för
homeopatisk användning
Magnesium phosphoricum för
homeopatisk användning
_
Methods of preparation of
homoeopathic stocks and
potentisation
Hullukaali homeopaattisiin
valmisteisiin
Mäkikuisma homeopaattisiin
valmisteisiin
Ignatia homeopaattisiin
valmisteisiin
Kalium bichromicum
homeopaattisiin valmisteisiin
Magnesium phosphoricum
homeopaattisiin valmisteisiin
_
Malesianstrykniinipähkinä /
Ignatiusböna
Kaliumdikromaatti /
Kaliumdikromat
Magnesiumvetyfosfaattitrihydraatti /
Magnesiumvätefosfattrihydrat
_
Homeopaattisten
kantavalmisteiden
valmistusmenetelmät ja
potensoiminen
Mother tinctures for
Tincturae maternae ad
Kantatinktuurat homeopaattisiin
homoeopathic preparations S8.1 praeparationes homoeopathicae valmisteisiin
Metoder för beredning av
homeopatiska stamberedningar
och potensering
Modertinkturer för homeopatisk
användning
_
Nux-vomica for homoeopathic
preparations S8.3
Pillules for homoeopathic
preparations
Sulfur for homoeopathic
preparations
Urtica dioica for homoeopathic
preparations S8.2
Nux-vomica för homeopatisk
användning
Granuler för homeopatisk
användning
Svavel för homeopatisk
användning
Urtica dioica för homeopatisk
användning
Ketunstrykniinipähkinä /
Rävkaketräd
_
Strychnos nux-vomica ad
praeparationes homoeopathicas
Granula ad praeparationes
homoeopathicas
Sulfur ad praeparationes
homoeopathicas
Urtica dioica ad praeparationes
homoeopathicas
Nux-vomica homeopaattisiin
valmisteisiin
Helmet homeopaattisiin
valmisteisiin
Rikki homeopaattisiin
valmisteisiin
Urtica dioica homeopaattisiin
valmisteisiin
Page 44
_
Nokkonen / Nässla