Käyttöohjekirja

Käyttöohjekirja
Arvoisa asiakas,
Onnittelut hyvästä valinnasta! Olet nyt uuden LANCIA Musan omistaja.
Tämän käyttöoppaan avulla voit tutustua autosi erilaisiin ominaisuuksiin.
Sinun tulisi lukea tämä käyttöopas huolellisesti läpi ennen kuin lähdet ajamaan.
Näin saat hyödyllisiä ajamiseen liittyviä neuvoja ja tärkeitä turvavaroituksia, jotta saisit kaiken irti autosi teknisistä ominaisuuksista. Käyttöoppaasta löydät myös erikoisominaisuuksien kuvaukset ja vinkit, keskeistä tietoa auton huollosta ja
ylläpidosta sekä turvalliseen ajoon ja auton säilyttämiseen liittyviä ohjeita.
Suosittelemme kiinnittämään erityistä huomiota erilaisiin varoituksiin ja huomautuksiin, jotka on merkitty seuraavanlaisin tunnuksin:
turvavaroitus
auton kokonaisuus
ympäristövaroitus
Auton mukana toimitetaan myös Takuu- ja Huoltovihko, joka kertoo Lancian asiakkailleen tarjoamista palveluista:
- takuutodistus, joka sisältää takuuehdot
- muita palveluja, joita LANCIA tarjoaa asiakkailleen.
Uskomme, että nämä ohjeet auttavat sinua tutustumaan autoosi ja ymmärtämään sen ominaisuuksia. LANCIA-henkilökunta on valmiina vastaamaan autoosi liittyvissä kysymyksissä.
Turvallisia ja miellyttäviä ajokilometrejä!
Tämä käyttöohjekirja käsittää kaikki LANCIA Musa -malliversiot. Näin ollen moottoriin ja koriin liittyvissä
asioissa sinun on tarkasteltava oman autosi malliversioon liittyviä tietoja.
TURVALLISUUS JA YMPÄRISTÖN SUOJELU
Ympäristö ja turvallisuus on otettu huomioon Lancia Musan suunnittelussa jo alusta alkaen.
Tämä lähestymistapa on mahdollistanut LANCIA Musan läpäisyn menestyksekkäästi kaikista sille suoritetuista erittäin
tiukoista turvallisuuskokeista.
Tästä syystä auto on myös saavuttanut luokkansa korkeimman turvallisuustason.
Jatkuvan uusien ja tehokkaiden ympäristöratkaisujen tutkimuksen johdosta LANCIA Musa toimii esimerkkinä, jota
muut seuraavat.
Kaikki mallit on varustettu ympäristöä suojelevilla laitteilla, jotka laskevat haitallisten pakokaasupäästöjen
muodostumisen tasolle, joka alittaa olemassa olevien määräyksien vaatimukset.
YMPÄRISTÖN SUOJELU
LANCIA Musan suunnittelussa ja valmistuksessa keskeisessä asemassa ovat olleet suorituskyvyn ja turvallisuuden
perinteiset näkökohdat kuitenkin samalla ottaen huomioon yhä lisääntyvästi esillä olleet ympäristön suojeluun liittyvät
kysymykset.
Materiaalivalinnat, valmistustekniikat ja asennetut erikoislaitteet ovat seurausta prosessista, joka vähentää
dramaattisesti haitallisten aineiden vaikutusta ympäristöön samalla varmistaen mukautumisen tiukimpiin
kansainvälisiin standardeihin.
1
YMPÄRISTÖYSTÄVÄLLISTEN MATERIAALIEN KÄYTTÖ
Mikään LANCIA Musaan asennettu osa ei sisällä asbestia. Ilmastointilaite ja istuinpehmusteet eivät sisällä freoneita
(CFC-yhdisteitä), jotka vaikuttavat otsonikerroksen ohenemiseen. Ruuvien ja muttereiden väriaineet ja
ruosteenestopinnoitteet eivät enää sisällä kadmiumia, joka saastuttaa ilmastoa ja vesistöjä.
PÄÄSTÖJÄ VÄHENTÄVÄT LAITTEET (bensiinimoottorit)
Kolmitoimikatalysaattori (katalysaattori)
Pakokaasujärjestelmässä on katalysaattori, joka sisältää jalometallien seosta. Se on asennettu ruostumattomasta
teräksestä valmistettuun koteloon, joka kestää korkeita käyttölämpötiloja.
Katalysaattori muuntaa pakokaasussa esiintyvät palamattomat hiilivedyt, hiilioksidit ja typpioksidit (vaikkakin
esiintyy vähäisiä määriä sähköisen polttoaineensyöttö/-sytytysjärjestelmien johdosta) saastuttamattomaan muotoon.
Koska katalysaattori saavuttaa auton käytön aikana korkeita lämpötiloja, suosittelemme, ettet pysäköi autoa
tulenarkojen materiaalien (esim. paperin, polttoaineen, öljyjen, kuivan nurmikon tai lehtien jne.) päälle.
Happitunnistimet
Nämä tunnistimet (Lambda-anturit) tunnistavat happisisällön pakokaasusta. Happitunnistimet viestittävät signaalia,
jota polttoaineensyötön ja -sytytyksen elektroninen ohjausyksikkö käyttää polttoaineen ja ilman seoksen säätelyyn.
Polttoaineen haihtumiskaasujen keräysjärjestelmä
Polttoainehöyryjen muodostumista on mahdoton estää, vaikka moottori ei olisi käynnissä. Tämän vuoksi on kehitetty
järjestelmä, joka ”kerää” nämä höyryt erityiseen hiilisäiliöön.
Kun moottori on käynnissä, järjestelmä imee höyryt poltettavaksi palotilaan.
PÄÄSTÖJÄ VÄHENTÄVÄT LAITTEET (Multijet-moottorit)
Hapettava katalysaattori
Hapettavaa katalysaattoria käytetään muuttamaan pakokaasussa esiintyvät saastuttavat aineet (hiilioksidi,
palamattomat hiilivedyt ja hiukkaset) vaarattomaan muotoon vähentäen savutusindeksiä ja dieselmoottoreiden
tuottaman pakokaasun tyypillistä hajua.
Katalysaattori sisältää ruostumattomasta teräksestä valmistetun suljetun säiliön, joka sisältää keraamisen
kennostorungon, johon katalysoivat jalometallit on asetettu.
Pakokaasujen kierrätysjärjestelmä (E.G.R).
Pakokaasujen kierrätysjärjestelmää käytetään kierrättämään osaa pakokaasuista takaisin moottorin palotiloihin.
Kierrätettävä osuus vaihtelee moottorin käyttöolosuhteiden mukaan.
Tarpeen vaatiessa sitä voidaan käyttää typpioksidipäästöjen tarkastamiseen.
2
LUE NÄMÄ!
TANKKAAMINEN
K
Bensiinimoottorit: tankkaa auto yksinomaan lyijyttömällä bensiinillä, jonka oktaaniluku (RON) on
vähintään 95.
Multijet-moottorit: tankkaa auto yksinomaan ajoneuvoille tarkoitetulla dieselpolttoaineella, joka
noudattaa Euroopan EN590-luokitusta.
Muiden polttoaineiden tai seosten käyttö saattaa rikkoa moottorin korjauskelvottomaksi ja siten aiheuttaa
takuun raukeamisen riippuen aiheutetusta vahingosta.
MOOTTORIN KÄYNNISTÄMINEN
Bensiinimoottorit: varmista, että seisontajarru on kytketty; siirrä vaihdevipu vapaalle, paina
kytkinpoljin pohjaan painamatta kaasupoljinta, sitten käännä virta-avain AVV-asentoon ja vapauta se
heti moottorin käynnistyttyä.
Multijet-moottorit: käännä virta-avain MAR-asentoon ja odota, kunnes varoitusvalot Y ja
m sammuvat. Sitten käännä virta-avain AVV-asentoon ja vapauta se heti moottorin käynnistyttyä.
ÄLÄ PYSÄKÖI TULENARALLE PINNALLE

Normaalisti toimiessaan katalysaattorin lämpötila on hyvin korkea. Älä pysäköi autoa ruoholle, kuivien
lehtien tai muiden helposti syttyvien materiaalien päälle: tulipalovaara!
YMPÄRISTÖN SUOJELU
Auto on varustettu järjestelmällä, joka sallii jatkuvan päästöihin liittyvien osien valvonnan ottaakseen
paremmin huomioon ympäristölliset tekijät.
SÄHKÖISET LISÄVARUSTEET
Jos auton hankinnan jälkeen päätät lisätä autoon varusteita, jotka vaativat sähköisen virransyötön (joka
saattaa ajan myötä tyhjentää akun), käänny Lancia-huollon puoleen. Siellä lasketaan sähkön
kokonaiskulutus ja tarkastetaan, että sähköjärjestelmä kestää vaaditun lisäkuormituksen.
CODE-kortti
Säilytä CODE-korttia suojaisassa paikassa, älä autossa. Suosittelemme pitämään CODE-kortissa olevan
elektronisen koodin aina mukana, jotta tarpeen tullen pystyt suorittamaan hätäkäynnistyksen.
MÄÄRÄAIKAISHUOLTO
Auton oikea huoltaminen on keskeistä varmistettaessa, että auto pysyy parhaassa mahdollisessa
kunnossa, säilyttää turvallisuusominaisuudet ja ympäristöystävällisyytensä sekä ylläpitää alhaisia
käyttökustannuksia mahdollisimman pitkään.
KÄYTTÖOHJEKIRJA SISÄLTÄÄ...
... tärkeää tietoa, käyttöön liittyviä oikeita ohjeita ja varoituksia sekä ajoturvallisuuteen ja auton huoltoon
liittyviä neuvoja. Erityistä huomiota tulee kiinnittää kirjassa esiintyviin tunnuksiin: "
(henkilöturvallisuus), # (ympäristön suojelu), â (auton kokonaisuus).
Jos monitoiminäytöllä näkyy viesti ”See handbook”, sinun tulee katsoa tämän käyttöohjekirjan lukua
"Varoitusvalot ja viestit".
3
쇵
KOJELAUTA JA HALLINTALAITTEET
KOJELAUTA .........................................................
MITTARISTO ........................................................
TUNNUKSET........................................................
LANCIA CODE -JÄRJESTELMÄ ..........................
AVAIN JA OVIEN LUKITUSJÄRJESTELMÄ ........
VIRTALUKKO .....................................................
MITTARIT ............................................................
MONITOIMINÄYTTÖ
(kaksirivinen) ........................................................
MONITOIMINÄYTTÖ
(kolmirivinen) .......................................................
ISTUIMIEN SÄÄTÄMINEN ..................................
PÄÄNTUET ..........................................................
OHJAUSPYÖRÄN SÄÄTÄMINEN ........................
TAUSTAPEILIT ....................................................
LÄMMITYS-/ILMASTOINTILAITE .....................
KÄSISÄÄTÖINEN ILMASTOINTILAITE .............
AUTOMAATTINEN ILMASTOINTILAITE
(KAKSIALUEINEN) .............................................
ULKOVALOT .......................................................
LASIEN PESEMINEN ...........................................
VAKIONOPEUDENSÄÄDIN .................................
KATTOVALOT......................................................
VALOJEN KÄYTTÖNÄPPÄIMET .........................
4
5
6
6
7
10
11
11
13
20
23
23
24
24
25
27
32
33
34
35
36
POLTTOAINEEN HÄTÄKATKAISIN ....................
SISÄTILAN VARUSTEET ....................................
37
37
SAVUKKEENSYTYTINSARJA ..............................
38
HÄIKÄISYSUOJAT................................................
39
KATTOLUUKKU .................................................
39
SÄHKÖISET IKKUNANNOSTIMET ....................
40
TAVARATILA ........................................................
41
KONEPELTI .........................................................
42
KATTOTELINEET................................................
42
AJOVALOT ...........................................................
43
ABS-JÄRJESTELMÄ ............................................
43
EOBD-JÄRJESTELMÄ .........................................
44
ÄÄNENTOISTOLAITTEET ..................................
44
LISÄVARUSTEIDEN HANKINTA .........................
45
SÄHKÖINEN ”DUALDRIVE”
-OHJAUSTEHOSTIN ...........................................
45
PYSÄKÖINTITUTKA ...........................................
46
TANKKAAMINEN ................................................
47
YMPÄRISTÖN SUOJELU .....................................
48
KOJELAUTA
Mittareiden, näppäimien ja merkkivalojen määrä ja sijoittelu voivat vaihdella eri malliversioissa.
Ylempi ja alempi keskipaneeli tarjoaa useita toimintoja käyttäjän tarpeiden mukaan (ks. allaolevat kuvat).
kuva 1
L0D0374m
1. Sivutuuletussuulakkeet - 2. Ohjauspyörän vasen vipu - 3. Ylempi vasemman puoleinen hansikaslokero - 4. Ohjauspyörän oikea vipu - 5. Keskituuletussuulakkeet - 6. Mittaristo - 7. Ylempi oikean puoleinen hansikaslokero - 8. Matkustajan
hansikaslokero - 9. Matkustajan turvatyyny - 10. Ilmastoinnin/lämmityksen käyttönäppäimet - 11. Hallintanäppäimet 12. Äänentoistojärjestelmä (mikäli varusteena) - 13. Virtalukko - 14. Kuljettajan turvatyyny - 15. Vakionopeudensäädin
(mikäli varusteena).
4
kuva 2
L0D0231m
kuva 5
L0D0234m
kuva 3
L0D0232m
kuva 6
L0D0235m
kuva 4
L0D0359m
Ylempi keskipaneeli:
❒ Kiinteällä hansikaslokerolla A
(kuva 2) ja irrotettavalla säilytyslokerolla (DIN) B (kuva 2), johon
voidaan asentaa äänentoistojärjestelmä.
❒ Äänentoistojärjestelmällä (kuva
3).
❒ Connect Nav+ järjestelmällä (kuva
4).
Alempi keskipaneeli:
❒ Käsisäätöisellä ilmastointilaitteella
B (kuva 5).
❒ Automaattisella, kaksialueisella ilmastointilaitteella C (kuva 6).
MITTARISTO
Kaksirivisellä monitoiminäytöllä
A – Nopeusmittari
B – Polttoainemittari varoitusvalolla
C – Moottorin jäähdytysnesteen mittari ja ylikuumenemisen varoitusvalo
D – Kierroslukumittari
E – Monitoiminäyttö
kuva 7
L0D0372m
kuva 8
L0D0010m
c m Varoitusvalot varusteena ainoastaan Multijet-versioissa
Comfort
A – Nopeusmittari
B – Polttoainemittari varoitusvalolla
C – Moottorin jäähdytysnesteen mittari ja ylikuumenemisen varoitusvalo
D – Kierroslukumittari
E – Säädettävä monitoiminäyttö
c m Varoitusvalot varusteena ainoastaan Multijet-versioissa
5
TUNNUKSET
LANCIA CODE JÄRJESTELMÄ
Joihinkin autosi osiin tai niiden viereen on kiinnitetty erityisiä värillisiä
tarroja. Nämä tarrat sisältävät tunnuksia, jotka muistuttavat siitä, että
kyseisiä osia käsiteltäessä on oltava
erityisen varovaisia.
Auto on varustettu elektronisella
käynnistyksenestolla, joka parantaa
auton turvallisuutta mahdollisilta
anastusyrityksiltä. Se aktivoituu automaattisesti, kun virta-avain poistetaan virtalukosta.
Konepellin alta löytyy yhteenveto kaikista autossa käytetyistä tunnuksista,
(kuva 9).
Jokainen avain sisältää sähköisen laitteen, joka vaihtelee virtalukon sisäisestä antennista lähetettyä signaalia
virran kytkennän aikana. Tämä signaali toimii salasanana, jota ohjausyksikkö käyttää hyväksyäkseen avaimen ja salliakseen virran kytkennän.
Salasana muuttuu jokaisen virran
kytkennän jälkeen.
L0D0375m
kuva 9
TOIMINTA
Jokaisella kerralla, kun auto käynnistetään kääntämällä virta-avain MARasentoon, Lancia CODE -järjestelmän
ohjausyksikkö lähettää moottorin ohjausyksikölle koodin, jolla käynnistyksenesto poistuu. Koodi lähetetään
ainoastaan, jos Lancia CODE-järjestelmän ohjausyksikkö on tunnistanut
avaimelta vastaanotetun koodin. Jokaisella kerralla, kun avain käännetään STOP-asentoon, Lancia CODEjärjestelmä poistaa moottorin elektronisen ohjausyksikön kaikki toiminnot
käytöstä.
Jos käynnistyksen yhteydessä koodia
ei tunnisteta oikein, varoitusvalo Y
syttyy mittaristossa.
Tässä tapauksessa käännä virta-avain
takaisin STOP-asentoon ja sen jälkeen uudelleen MAR-asentoon. Jos
ongelma ei katoa, kokeile varaavainta. Jos moottori ei käynnisty tämänkään jälkeen, ota yhteys Lanciahuoltoon.
TÄRKEÄÄ! Jokaisella avaimella on
oma koodinsa, joka on tallennettava
järjestelmän ohjainlaitteeseen. Uusien,
koodattujen avainten käyttöönottamiseksi (korkeintaan kahdeksan kappaletta) käänny Lancia-huollon puoleen.
6
Jos varoitusvalo Y syttyy ajon
aikana:
❒ Järjestelmä suorittaa itsetestausta
(esimerkiksi alijännitteen vuoksi).
Jos toiminta ei palaudu, käänny
Lancia-huollon puoleen.
Avaimen sisällä olevat
elektroniset komponentit
voivat vaurioitua, jos avaimeen kohdistetaan voimakkaita iskuja.
AVAIN JA OVIEN
LUKITUSJÄRJESTELMÄ
CODE-KORTTI (kuva 10)
Auton mukana toimitetaan kaksi
avainta sekä CODE-kortti, joka sisältää seuraavat tiedot:
❒ Mekaanisen avainkoodin, jolla
voidaan tilata vara-avain Lanciahuollosta.
TÄRKEÄÄ! Varmistaaksesi avaimien
sisällä olevien elektronisten laitteiden
virheettömän toiminnan, älä koskaan
altista avaimia suoralle auringonvalolle.
Jos joskus myyt autosi,
muista luovuttaa CODEkortti ja kaikki avaimet
uudelle omistajalle.
L0D0376m
kuva 10
kuva 11
L0D0377m
kuva 12
L0D0246m
PÄÄAVAIN KAUKOOHJAIMELLA (kuva 11)
Avaimen avainosa A on piilotettu kotelon sisään.
Avain sopii seuraaviin lukkoihin:
❒ Virtalukko.
❒ Kuljettajan oven lukko.
❒ Polttoainesäiliön lukon lukitus/avausmekanismi (mikäli varusteena).
❒ Kytkentä mekanismille D (kuva
12), joka lukitsee etu- ja takaovet,
kun sähköjärjestelmä ei toimi
(esim. akku on tyhjentynyt).
❒ Kytkentä lapsilukolle E (kuva 12),
joka sijaitsee kummassakin takaovessa.
Näppäin B (kuva 11) avaa avaimen
avainosan A.
Piilottaaksesi avainosan A, toimi seuraavasti:
❒ Paina näppäintä B ja pidä se alhaalla.
❒ Siirrä avainosaa A.
❒ Vapauta näppäin B ja käännä
avainosa A kotelon sisään, kunnes
kuuluu lukituksesta seuraava napsahdusääni.
Näppäin Ë aukaisee ovien, takaluukun ja polttoainesäiliön luukun (mikäli varusteena) lukituksen.
Näppäin Á lukitsee ovet, takaluukun
ja polttoainesäiliön luukun (mikäli
varusteena).
Näppäin R aukaisee takaluukun.
VAROITUS
Näppäintä B (kuva 11) tulee painaa ainoastaan,
kun avainosa pääsee liikkumaan
esteettömästi. Varo erityisesti painamasta näppäintä avaimen ollessa lähellä silmiä, tai kappaleita, jotka saattavat vahingoittua
(esim. vaatteesi). Älä jätä avainta
valvomattomaan paikkaan, sillä
joku, erityisesti lapsi, saattaa painaa vahingossa näppäimiä avainta
käsitellessään.
Ovien tai takaluukun lukituksen
avaaminen
Näppäimen Ë lyhyt painaminen:
ovien, takaluukun ja polttoainesäiliön
läpän lukkojen avaus sekä sisävalojen
ajastuksen kytkeytyminen ja suuntavilkkujen kaksoisväläytys.
Ovien lukot aukeavat automaattisesti,
jos polttoainesyötön hätäkatkaisin
kytkeytyy.
Käytä säädettävän monitoiminäytön
asetusvalikkoa (ks. aiheeseen liittyvä
kappale luvussa ”Kojelauta ja hallintalaitteet”) asettaaksesi järjestelmän
toimimaan tavalla, että ainoastaan
kuljettajan oven lukitus avautuu, kun
näppäintä Ë painetaan.
7
kuva 13
L0D0378m
TÄRKEÄÄ! Kauko-ohjaimen toimintataajuutta saattaa häiritä auton ulkopuoliset radiolähetykset (esim. radiopuhelimet, radioharrastajat jne.).
Tällöin kauko-ohjain saattaa toimia
virheellisesti.
Ovien ja takaluukun
lukitseminen
Näppäimen Á lyhyt painaminen:
ovien, takaluukun ja polttoainesäiliön
läpän lukitus sekä sisävalojen sammuminen ja suuntavilkkujen väläytys.
Ovien lukitseminen sisäpuolelta
Pidä ovet suljettuina ja paina kojelaudan keskiosassa sijaitsevaa näppäintä A (kuva 14) joko lukitaksesi
ovet tai vapauttaaksesi ovien lukituksen.
kuva 14
L0D0417m
L0D0378m
kuva 15
Keskuslukituksen LED-valon
vilkkuminen
Takaluukun kauko-ohjattu
avaaminen (kuva 15)
Ovia lukittaessa keskuslukituksen
näppäimen LED-valo A (kuva 14)
syttyy kolmeksi sekunniksi. Tämän
jälkeen se alkaa vilkkua (valmiustila).
Jos yksi tai useampi ovi (tai takaluukku) ei ole sulkeutunut kunnolla
ovia lukittaessa, LED-valo ja suuntavilkut alkavat vilkkumaan nopeasti.
Pidä näppäintä R pohjassa avataksesi takaluukun kauko-ohjatusti. Takaluukun avaus osoitetaan suuntavilkkujen kaksoisväläytyksellä. Takaluukkua suljettaessa suuntavilkut välähtävät vain kerran.
TÄRKEÄÄ! Kauko-ohjaimen toimintataajuutta saattaa häiritä auton ulkopuoliset radiolähetykset (esim. radiopuhelimet, radioharrastajat jne.).
Tällöin kauko-ohjain saattaa toimia
virheellisesti.
TÄRKEÄÄ! Kauko-ohjaimen toimintataajuutta saattaa häiritä auton ulkopuoliset radiolähetykset (esim. radiopuhelimet, radioharrastajat jne.).
Tällöin kauko-ohjain saattaa toimia
virheellisesti.
Uuden kauko-ohjaimen
hankkiminen
Vastaanotin tunnistaa jopa 8 eri
avainta. Jos autoon tarvitaan jostain
syystä uusi kauko-ohjaimella varustettu avain, käänny Lancia-huollon
puoleen. Ota tällöin mukaasi CODEkortti, rekisteriote ja henkilötodistus.
kuva 16
L0D0379m
Kauko-ohjaimen pariston
vaihtaminen (kuva 16)
Pariston vaihto:
❒ Paina näppäintä A ja avaa avainosa B.
❒ Käännä ruuvia C käyttämällä pienikärkistä ruuvimeisseliä.
❒ Poista paristokotelo D ja vaihda
paristo E varmistaen, että paristojen navat tulevat oikein päin.
❒ Aseta paristokotelo D takaisin
avaimen sisään ja lukitse se kiertämällä ruuvia C.
8
TÄRKEÄÄ! Jos ovia ei olla suljettu
kunnolla tai jos järjestelmässä ilmenee toimintahäiriö, ovia ei voida lukita sisäpuolelta.
Kun toimintaa häirinnyt ongelma on
ratkaistu, laite palaa normaaliin toimintaan.
Jos matkustamossa olevaa
lukitusnäppäintä painetaan
vahingossa, ainoastaan autosta poistumiseen tarkoitettujen ovien lukitukset avataan.
Takaluukku pysyy lukittuna. Järjestelmän asettamiseksi alkutilaan,
paina lukitus-/avaamisnäppäintä
uudelleen.
Käytetty paristo on ongelmajäte, joka on toimitettava määräysten mukaisesti keräyspisteeseen tai
Lancia-huoltoon.
MEKAANINEN (VARA-) AVAIN
(kuvat 17-18)
Riippuen malliversiosta auton mukana toimitetaan taittuva avain 1 tai
kiinteä avain 2.
Avaimen 1 avainosa A on piilotettu
kotelon sisään.
Näppäimellä B voidaan avata avainosa A.
Avainosa A voidaan piilottaa kotelon
sisään seuraavasti.
❒ Paina näppäintä B ja pidä se alhaalla.
❒ Siirrä avainosaa A.
❒ Vapauta näppäin B ja käännä
avainosa A kotelon sisään, kunnes
kuuluu lukituksesta seuraava napsahdusääni.
L0D0014m
kuva 17
VAROITUS
Näppäintä B tulee painaa
ainoastaan, kun avainosa
pääsee liikkumaan esteettömästi.
Varo erityisesti painamasta näppäintä avaimen ollessa lähellä silmiä, tai kappaleita, jotka saattavat vahingoittua (esim. vaatteesi).
Älä jätä avainta valvomattomaan
paikkaan, sillä joku, erityisesti
lapsi, saattaa painaa vahingossa
näppäimiä avainta käsitellessään.
L0D0380m
kuva 18
Avainta voidaan käyttää seuraavissa
lukoissa:
❒ Virtalukko.
❒ Kuljettajan oven lukko.
❒ Polttoainesäiliön lukon lukitus/avausmekanismi (mikäli varusteena).
❒ Kytkentä lapsilukolle, kun sähköjärjestelmä ei toimi (esim. akku on
tyhjentynyt).
❒ Kytkentä takaovien lapsilukoille.
Avaimien avulla (kauko-ohjaimella tai ilman) toimivat keskeiset toiminnot ovat seuraavat:
Avaimen tyyppi
Ovien lukituksen avaus
Oven lukitseminen
ulkopuolelta
Mekaaninen
vara-avain
Käännä avainta
vastapäivään
(kuljettajan puolelta)
Käännä avainta
myötäpäivään
(kuljettajan puolelta)
Käännä avainta
vastapäivään
(kuljettajan puolelta)
Käännä avainta
myötäpäivään
(kuljettajan puolelta)
Nopea painaminen
näppäimestä Ë
Nopea painaminen
näppäimestä Á
Näppäimen Rpitkä painaminen
(yli 2 sekuntia)
vilkkuu kahdesti
vilkkuu kerran
vilkkuu kahdesti
Sammuu
Palaa jatkuvasti
noin 3 sekunnin ajan
ja sitten
vilkkuu
Keskuslukituksen LED-valo
Takaluukun
lukituksen avaaminen
Pääavain
kauko-ohjaimella
Suuntavilkkujen toiminta
(ainoastaan, kun avaimessa
on kauko-ohjain)
Keskuslukituksen LED-valo
Näppäin Ë kytkee polttoainesäiliön luukun aukaisun.
9
VAROITUS
Lapsilukon A (kuva 19)
kytkeytyminen voidaan
varmistaa ainoastaan, kun pyörivä ruuvi on kierretty virheettömästi vaakatasoiseen asentoon (1).
kuva 19
L0D0101m
LAPSILUKKO (kuva 19)
Laite estää takaovien avaamisen matkustamosta.
Kytkintä voidaan käyttää ainoastaan
takaovien ollessa avoinna.
VAROITUS
Lapsilukon A (kuva 19)
poiskytkentä voidaan varmistaa ainoastaan, kun pyörivä
ruuvi on kierretty virheettömästi
pystysuuntaiseen asentoon (2).
Kytkin A pysyy kytkettynä, vaikka
ovien lukitukset avattaisiin keskuslukituksella.
TÄRKEÄÄ! Käytä tätä laitetta aina
lasta kuljettaessasi.
TÄRKEÄÄ! Kun olet kytkenyt lapsilukon molempiin takaoviin, tarkasta
niiden lukittuminen yrittämällä avata
takaovia matkustamon puoleisista
kahvoista.
OVIEN LUKITUKSEN
KÄYTTÄMINEN
HÄTÄTILANTEESSA (kuva 20)
Ovissa on laite, jonka avulla kyseinen
ovi voidaan lukita hätätilanteessa,
jossa sähköä ei ole käytettävissä.
Tässä tapauksessa ovet voidaan lukita
seuraavasti.
❒ STOP: moottori sammunut, ohjaus lukittunut, avain voidaan
poistaa. Jotkut sähkölaitteet (esim.
äänentoistojärjestelmä, ikkunannostimet jne.) toimivat normaalisti.
Mikäli moottori ei käynnisty, virtalukossa oleva elektroninen turvajärjestelmä vaatii, että virta-avain käännetään takaisin STOP-asentoon ennen
moottorin uutta käynnistysyritystä.
❒ Aseta avain kuljettajan oven lukituksen pyörivään kytkimeen ja
käännä sitä vastapäivään
❒ Istu autoon ja avaa muut ovet
käyttämällä sisäpuolisia avausvipuja.
VAROITUS
Älä kytke lapsilukkoa samanaikaisesti, kun käytät
oven avausvipua.
❒ Käännä kytkin asentoon 1 ja sulje
ovi.
Avaimella on 3 erilaista asentoa:
❒ AVV: moottorin käynnistys (palautuva asento).
Ovet avataan seuraavasti.
❒ Aseta virta-avain pyörivän kytkimen loveen B.
VIRTALUKKO
❒ MAR: ajoasento. Kaikki sähkölaitteet toimivat normaalisti.
L0D0247
❒ Avaa kuljettajan puolen ovi.
❒ Asento 1 - kytketty (ovi lukossa).
❒ Asento 2 - avoinna (ovi voidaan
avata matkustamosta).
kuva 20
L0D0021m
kuva 21
VAROITUS
Tarvikeasennuksia ajojärjestelmään ja ohjaukseen
(esim. varkaudenestojärjestelmä)
ei tulisi suorittaa missään tapauksessa, sillä puuttuminen niiden toimintaan saattaa aiheuttaa järjestelmän toiminnan heikkenemistä,
turvallisuuteen liittyvien ongelmien ilmaantumista sekä takuun
voimassaolon raukeamisen. Tällöin auto ei myöskään välttämättä
noudata tyyppihyväksynnän mukaisia vaatimuksia.
VAROITUS
Jos virtalukkoa on käytetty asiattomasti (esim.
murtoyritys), anna Lancia-huollon tarkastaa järjestelmä ennen
ajoon lähtöä.
10
VAROITUS
Ota avain mukaasi aina
autosta poistuessasi, välttääksesi toimintojen tahattoman
kytkeytymisen. Muista kytkeä seisontajarru. Kytke ykkösvaihde pysäköidessäsi ylämäkeen tai alamäkeen peruutusvaihde. Älä koskaan jätä lapsia autoon yksin ilman valvontaa.
OHJAUSPYÖRÄN LUKITUS
Kytkeminen
Kun virta-avain on STOP-asennossa,
poista avain virtalukosta ja käännä
ohjauspyörää, kunnes se lukittuu.
Avaaminen
Liikuta ohjauspyörää ja käännä virtaavain asentoon MAR.
VAROITUS
Älä
koskaan
poista
avainta ajoneuvon liikkuessa. Ohjauspyörä lukittuu heti,
kun käännät rattia virta-avaimen
ollessa STOP-asennossa. Tämä
koskee myös hinaustilannetta.
MITTARIT
NOPEUSMITTARI (kuva 22)
Näyttää auton nopeuden.
KIERROSLUKUMITTARI (kuva
23)
Näyttää moottorin pyörimisnopeuden
(1/min).
kuva 22
L0D0241m
kuva 24
L0D0023m
kuva 23
L0D0242m
kuva 25
L0D0024m
TÄRKEÄÄ! Polttoaineensyötön elektroninen ohjausjärjestelmä vähentää
polttoaineensyöttöä, kun moottori käy
liian suurella kierrosnopeudella aiheuttaen moottorin tehon alenemista.
Kun moottori käy joutokäynnillä,
kierroslukumittari saattaa näyttää
pieniä tai äkillisiä kasvuja käyntinopeudessa. Tämä on normaalia, eikä
merkitse vikaa. Se saattaa aiheutua
esimerkiksi ilmastointilaitteen tai puhaltimen toiminnasta. Tällöin moottorin kierrosnopeutta muutetaan hieman akun varaustilan suojaamiseksi.
MOOTTORIN JÄÄHDYTYSNESTEEN LÄMPÖMITTARI
(kuva 25)
Varoitusvalo A syttyy osoittaakseen,
että moottorin jäähdytysnesteen lämpötila on kasvanut huomattavasti.
Tässä tapauksessa sammuta moottori
ja käänny Lancia-huollon puoleen.
Mittari näyttää moottorin jäähdytysnesteen lämpötilan. Osoitin alkaa liikkua, kun jäähdytysnesteen lämpötila
nousee noin yli 50°C. Normaalissa
käytössä osoitin liikkuu mittarin asteikon eri alueilla riippuen auton
käyttöolosuhteista ja moottorin jäähdytysjärjestelmän toiminnasta.
POLTTOAINEMITTARI (kuva 24)
Mittari osoittaa jäljellä olevan polttoainemäärän säiliössä (ks. kappaleessa
”Auton tankkaaminen” esitetyt tiedot).
Varoitusvalo A syttyy osoittaakseen,
että noin 6 litraa polttoainetta on jäljellä säiliössä.
Älä aja autolla polttoainesäiliö lähes
tyhjänä: polttoainesyötön katkokset
saattavat vaurioittaa katalysaattoria.
MONITOIMINÄYTTÖ
(kaksirivinen
näyttö)
Auto on varustettu monitoiminäytöllä,
joka näyttää auton ajamiseen liittyviä
tarpeellisia tietoa tehtyjen asetuksien
mukaan.
kuva 26
L0D0027m
VAKIONÄYTTÖ (kuva 26)
Vakionäyttö näyttää seuraavat tiedot:
A Matkamittari (ajettujen kilometrien tai mailien tarkastaminen).
TÄRKEÄÄ! Jos mittari jää paikalleen
asteikon alkuosaan (lämpötila alhainen) ja varoitusvalo A palaa, järjestelmässä on toimintahäiriö. Tässä tapauksessa käänny Lancia-huollon
puoleen järjestelmän tarkastuttamiseksi.
B Kellonaika (näkyy aina, vaikka
virta-avain olisi poistettu ja ovet
lukittu).
C Ajovalojen korkeusasema (ainoastaan lähivalojen ollessa kytkettynä).
HUOM! Kun etuovi avataan, näyttö
kytkeytyy päälle ja näyttää kellonajan
ja matkamittarin kilometreinä tai
maileina (mikäli varusteena) hetken
ajan.
Jos moottorin jäähdytysnesteen lämpötilaa kuvaava osoitin saavuttaa
punaisen alueen, pysäytä
moottori välittömästi ja ota yhteys
Lancia-huoltoon.
11
ASETUSVALIKKO
Asetusvalikkoa käytetään seuraavien
asetuksien ja/tai säätöjen tekemiseen:
❒ KELLON SÄÄTÄMINEN
❒ ÄÄNIMERKIN VOIMAKKUUDEN SÄÄTÄMINEN
kuva 27
L0D0384m
❒ YKSIKÖN ASETTAMINEN
KÄYTTÖNÄPPÄIMET (kuva 27)
+ Selataksesi eteenpäin valikon ni-
mikkeitä ja niihin liittyviä vaihtoehtoja tai kasvattaaksesi näytöllä
näkyvää arvoa.
MODE Paina lyhyesti tuodaksesi
esiin valikon ja/tai siirtyäksesi seuraavaan ruutuun tai
vahvistaaksesi halutun valinnan.
Pidä näppäin painettuna palataksesi takaisin vakionäyttöön.
–
❒ NOPEUSVAROITTIMEN ASETTAMINEN
Selataksesi taaksepäin valikon nimikkeitä ja niihin liittyviä vaihtoehtoja tai vähentääksesi näytöllä
näkyvää arvoa.
HUOM! Näppäimet + ja – aktivoivat
eri toimintoja seuraavien tilanteiden
mukaan.
Aseta tämä toiminto toimintaan seuraavasti:
❒ Paina näppäintä MODE useita
kertoja, kunnes näytölle ilmestyy
teksti ”SPEED”.
❒ Paina näppäintä + kasvattaaksesi
nopeusrajoittimen arvoa (suurin
rajoitus 250 km/h).
❒ Paina näppäintä – vähentääksesi
nopeusrajoittimen arvoa (pienin
rajoitus 30 km/h, jonka alapuolelle säädettäessä toiminto kytkeytyy pois päältä).
❒ Pidä näppäintä MODE painettuna
yli 2 sekunnin ajan vahvistaaksesi
nopeusvaroittimen muutoksen.
Kellon säätäminen
Auton kello toimii oletuksena 24 tunnin kiertorytmin mukaan.
Asettaaksesi halutun kellonajan, toimi
seuraavasti:
❒ Paina näppäintä MODE useita
kertoja, kunnes näytölle ilmestyy
teksti ”Hour”.
❒ Paina näppäintä + lisätäksesi aikaa yhdellä minuutilla.
❒ Paina näppäintä + vähentääksesi
aikaa yhdellä minuutilla.
Pidä näppäintä + tai – painettuna hetken aikaa muuttaaksesi aikaa nopeasti ylös- tai alaspäin. Kun näppäin
vapautetaan toiminto pysähtyy.
Äänimerkin voimakkuuden säätäminen
Säätääksesi haluamasi äänenvoimakkuuden, toimi seuraavasti:
❒ Paina näppäintä MODE useita
kertoja, kunnes näytölle ilmestyy
teksti ”Buzz”.
❒ Paina näppäintä + lisätäksesi äänenvoimakkuutta.
❒ Paina näppäintä – vähentääksesi
äänenvoimakkuutta.
❒ Pidä näppäintä MODE painettuna
yli 2 sekunnin ajan vahvistaaksesi
äänenvoimakkuuden muutoksen.
Ilmoitus nopeusvaroittimeen asetetun rajoituksen ylittämisestä
Toimi alla esitetyllä tavalla asettaaksesi autoon nopeusvaroittimen rajoituksen. Kun auton nopeus ylittää asetetun rajoituksen, kuljettajaa varoitetaan näytön viestillä ja merkkiäänen
kytkeytymisellä.
Oletuksena tämä toiminto on asetettu
pois päältä.
❒ Pidä näppäintä MODE painettuna
yli 2 sekunnin ajan vahvistaaksesi
ajan muutoksen.
Yksikön asettaminen
Asettaaksesi haluamasi yksikön (kilometreinä tai maileina), toimi seuraavasti:
❒ Paina näppäintä MODE useita
kertoja, kunnes näytölle ilmestyy
teksti ”Unit”.
❒ Paina näppäintä + tai – muuttaaksesi yksikköä.
❒ Pidä näppäintä MODE painettuna
yli 2 sekunnin ajan vahvistaaksesi
yksikön muutoksen.
Polttoaineen hätäkatkaisimen kytkeytymisen näkymä
Jos polttoaineen hätäkatkaisin kytkeytyy kovan kolarin seurauksena,
näytölle ilmestyy automaattisesti
viesti aiheesta.
Tämä kytkin lakkauttaa polttoaineensyötön.
Katso aiheeseen liittyvässä kappaleessa ”Polttoaineen hätäkatkaisin”
esitetyt tiedot.
12
VAROITUS
Jos viestin “FPSon” ilmestymisen jälkeen haistat polttoaineen tai havaitset vuodon polttoaineensyötössä, älä nollaa katkaisinta välttääksesi mahdollisen tulipalon syttymisen.
MONITOIMINÄYTTÖ
(kolmirivinen
näyttö)
Auto on varustettu monitoiminäytöllä,
joka näyttää auton ajamiseen liittyviä
tarpeellisia tietoja tehtyjen asetuksien
mukaan.
L0D09000m
kuva 29
VAKIONÄYTTÖ (kuva 29)
Vakionäyttö näyttää seuraavat tiedot:
A Päivämäärä.
B Matkamittari (ajettujen kilometrien
tai mailien tarkastaminen).
C Kellonaika (näkyy aina, vaikka
virta-avain olisi poistettu ja ovet lukittu).
kuva 30
L0C0384m
D Ulkoilman lämpötila.
KÄYTTÖNÄPPÄIMET (kuva 30)
E Ajovalojen korkeusasema (ainoastaan lähivalojen ollessa kytkettynä).
+
HUOM! Kun etuovi avataan, näyttö
kytkeytyy päälle ja näyttää kellonajan
ja matkamittarin kilometreinä tai
maileina (mikäli varusteena) hetken
ajan.
Selataksesi eteenpäin valikon nimikkeitä ja niihin liittyviä vaihtoehtoja tai kasvattaaksesi näytöllä
näkyvää arvoa.
MODE Paina lyhyesti tuodaksesi
esiin valikon ja/tai siirtyäksesi seuraavaan ruutuun tai
vahvistaaksesi halutun valinnan.
Pidä painettuna palataksesi
takaisin vakionäyttöön.
–
Selataksesi taaksepäin valikon nimikkeitä ja niihin liittyviä vaihtoehtoja tai vähentääksesi näytöllä
näkyvää arvoa.
HUOM! Näppäimet + ja – aktivoivat
eri toimintoja seuraavien tilanteiden
mukaan.
Ajovalojen korkeusaseman säätäminen (ainoastaan lähivalojen ollessa kytkettynä)
- Vakionäytön ollessa päällä ajovalojen korkeutta voidaan säätää (ks.
kappale ”Ajovalot" tässä luvussa).
Asetusvalikko
- Voit selata valikon nimikkeitä eteentai taaksepäin.
- Voit kasvattaa tai vähentää toimintojen arvoja tehdessäsi asetuksia.
HUOM! Jos auto on varustettu Connect Nav+ järjestelmällä, ainoastaan
seuraavia toimintoja voidaan säätää/asettaa mittaristosta: kirkkaus
“Brightness”, nopeusvaroitin “Speed
Beep”, kirkkaudentunnistimet ”Light
Sensors” (mikäli varusteena), turvavyönmuistutin “Seat belt Buzzer” ja
matkustajan turvatyynyn poiskytkentä “Passenger’s Airbag”. Muut toiminnot näytetään Connect Nav+ järjestelmässä, jota käytetään niiden säätämiseen/asettamiseen.
Valikko koostuu useista toiminnoista,
jotka on järjestetty kehämuodostelmaan ja joita voidaan selata näppäimillä + ja – ja säätää seuraavissa kappaleissa esitettyjen ohjeiden mukaisesti.
Asetusvalikko kytketään päälle painamalla lyhyesti näppäintä MODE.
Näppäimien + ja – toistuva painaminen selaa asetusvalikon vaihtoehtoja.
– Paina lyhyesti näppäintä MODE valitaksesi ensimmäisen muutettavan
arvon {esim. tunnit (hours) / minuutit (minutes) tai vuosi (year) / kuukausi (month) / päivä (day)}.
– Käytä näppäintä + tai – lyhyin painalluksin säätääksesi uuden asetuksen.
– Paina lyhyesti näppäintä MODE valitaksesi valikon vaihtoehdon, jota
tarvitsee muuttaa.
– Paina lyhyesti näppäintä MODE tallentaaksesi uuden asetuksen ja siirtyäksesi samanaikaisesti seuraavaan valikon vaihtoehtoon. Jos käsitelty vaihtoehto on toiminnon viimeinen, järjestelmä palaa takaisin aikaisemmin
valittuun päävalikon vaihtoehtoon.
– Käytä näppäintä + tai – lyhyin painalluksin säätääksesi uuden asetuksen.
Näppäimen MODE pitkä painaminen:
– Paina lyhyesti näppäintä MODE tallentaaksesi uuden asetuksen ja palataksesi samanaikaisesti aikaisemmin
valittuun valikon vaihtoehtoon.
– Poistuu asetusvalikon sivulta tallentaen kuljettajan jo säätämät (ja
näppäimen MODE lyhyin painalluksin vahvistetut) muutokset.
Valikon vaihtoehdon valitseminen
ASETUSVALIKKO (kuva 31)
Päivämäärän (Set Date) ja kellonajan (Set Time) asettaminen
Asetusvalikko on ajastettu. Ainoastaan muutokset, jotka on tallennettu
näppäimen MODE lyhyin painalluksin tallennetaan, kun valikko sulkeutuu automaattisesti.
Eri toimintojen käsittelytilat eroavat
toisistaan valitun toiminnon ominaisuuksien mukaan.
13
Esimerkki:
Saksa
Englanti
Italia
Espanja
Portugali
Ranska
–
+
–
+
–
KIRKKAUDEN
TUNNISTIN.
Vuosi
Kuukausi
MODE
näppäimen
lyhyt
painaminen
–
TRIP B
+
KELLON SÄÄTÖ
NOPEUSVAROITIN
–
KELLON TILA
+
–
VALIKOSTA POISTUMINEN
–
PÄIVÄMÄÄRÄN ASETTAMINEN
MATKUSTAJAN
TURVATYYNY
+
Päivä
+
+
+
MODE
näppäimen
lyhyt
painaminen
Esimerkki:
Vakionäytön ollessa näkyvillä paina lyhyesti näppäintä
MODE aloittaaksesi selaamisen. Paina näppäintä + tai
selataksesi valikkoa. Huom! Kun auto on liikkeessä,
turvallisuussyistä voidaan käyttää ainoastaan rajoitettua valikkoa (kirkkauden ”Brightness” ja nopeusvaroittimen ”Speed Beep” asetuksia). Pysäytä auto päästäksesi käsiksi täydelliseen valikkoon. Connect Nav+
järjestelmällä varustetuissa autoissa voidaan navigointinäytön kautta tarkastella monia toimintoja.
+
–
AVAIN
–
–
HUOLTO
+
MATKAYKSIKKÖ
+
TURVAVYÖNMUISTUTIN
(*) mikäli varusteena
–
–
+
KULUTUS
–
NÄPPÄIMEN
ÄÄNENVOIMAK.
+
–
kuva 31
+
Nopeusvaroitin (Speed beep)
Tämän toiminnon avulla autolle voidaan asettaa nopeusvaroittimen rajoitus (km/h tai mph). Kun tämä rajoitus ylitetään, kuljettajaa varoitetaan välittömästi (ks. luku ”Varoitusvalot ja viestit”).
Säätääksesi nopeusrajoituksen, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
näytölle ilmestyy teksti ”Speed
Beep”.
– Käytä näppäintä + tai – valitaksesi
varoittimen kytkennän (On) tai poiskytkennän (Off).
LÄMPÖTILAN
YKSIKKÖ
ÄÄNIMERKIN
VOIMAK.
KIELI
–
–
+
+
HUOM! Nopeusrajoitus voidaan säätää väliltä 30-250 km/h tai 20-155
mph riippuen aikaisemmin valitusta
yksiköstä (ks. ”Mittayksikön asettaminen”). Asetusta voidaan kasvattaa/vähentää viisi yksikköä jokaisella
näppäimen + / – painalluskerralla.
Pidä näppäintä + / – painettuna
muuttaaksesi arvoa nopeammin. Lähestyessäsi haluamaasi arvoa, käytä
lyhyitä näppäimen + tai – painalluksia viimeistelläksesi asetuksen.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
– Jos toiminto on päällä, paina näppäintä + tai – säätääksesi haluamasi
nopeusrajoituksen ja paina sitten näppäintä MODE vahvistukseksi.
14
–
+
(*) Tämä toiminto on näkyvillä ainoastaan, jos SBRjärjestelmä on kytketty pois
päältä Lancia-huollon toimesta.
Peruuttaaksesi asetuksen toimi seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
”ON” vilkkuu näytöllä.
– paina näppäintä +: ”OFF” vilkkuu
näytöllä.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Ajovalojen automaattisen
valotunnistimen herkkyyden
säätäminen (Light sensor)
(mikäli varusteena)
Tämän toiminnon avulla hämärän
tunnistimen herkkyys voidaan säätää
kolmeen eri tasoon (taso 1 = minimitaso, taso 2 = keskitaso, 3 = maksimitaso). Mitä suurempi herkkyys, sitä
pienemmällä ulkoilman kirkkaudella
ajovalot kytkeytyvät. Tämän toiminnon asetus on oletuksena tasossa 2.
Muuttaaksesi asetusta:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä: aikaisemmin asetettu taso vilkkuu näytöllä.
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
halutun tason.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Osamatkamittari B päälle/pois
(Trip B)
Kellonajan asettaminen
(Set time)
Tämän valinnan avulla pystyt kytkemään osamatkamittarin B (Trip B)
näytön päälle/pois (On/Off)
Tämän toiminnon avulla voidaan säätää kellonaikaa.
Lisätietoja löydät luvusta ”Ajotietokone”.
Kytkeäksesi toiminnon päälle/pois
toimi seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
"ON" tai "OFF" vilkkuu näytöllä
(riippuen aikaisemmasta asetuksesta).
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
halutun arvon.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Asettaaksesi halutun kellonajan, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
näytöllä näkyy ”hours” vilkkuen.
Paina näppäintä + tai – asettaaksesi
kellonajan.
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
minuutit ”minutes” alkavat vilkkua
näytöllä.
– Paina näppäintä + tai – asettaaksesi
kellonajan.
HUOM! Asetusta voidaan kasvattaa/vähentää yhden yksikön verran
jokaisella näppäimen + tai – painalluskerralla. Pidä näppäintä painettuna muuttaaksesi arvoa nopeasti
ylös- tai alaspäin. Lähestyttäessä haluttua arvoa käytä lyhyitä näppäimien + tai – painalluksia viimeistelläksesi asetuksen.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Kellon kiertorytmin asettaminen
12h/24h (Clock mode)
Tämän toiminnon avulla voidaan
asettaa kellon kiertorytmiksi 12 tai 24
tuntia.
Toimi seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
"12h" tai"24h" alkaa vilkkumaan
näytöllä (riippuen aikaisemmasta asetuksesta).
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
halutun arvon.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Päivämäärän asettaminen (Set
date)
Tämän toiminnon avulla voidaan päivittää päivämäärä (vuosi (year) –
kuukausi (month) – päivä (day)).
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
kuukausi ”month” alkaa vilkkua näytöllä.
Ovien ja takaluun lukituksen
aukaisu (Key)
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
päivä ”day” alkaa vilkkua näytöllä.
Tämän toiminnon avulla voidaan säätää etu- ja takaovien, ainoastaan kuljettajan oven tai kaikkien ovien (mukaan lukien takaluukun) lukituksen
aukaisua.
– Paina näppäintä + tai – asettaaksesi
päivän.
Säätääksesi toimintoa, toimi seuraavasti:
HUOM! Asetusta voidaan kasvattaa/vähentää yhden yksikön verran
jokaisella näppäimen + tai – painalluskerralla. Pidä näppäintä painettuna muuttaaksesi arvoa nopeasti
ylös- tai alaspäin. Lähestyttäessä haluttua arvoa käytä lyhyitä näppäimien + tai – painalluksia viimeistelläksesi asetuksen.
– Paina näppäintä MODE lyhyin painalluksin, jolloin näytöllä näkyy
”Open doors” (ovien lukituksen aukaisu), "Op. drv.door" (kuljettajan
oven lukituksen aukaisu) ja ”Open
all” (kaikkien lukituksien aukaisu).
– Paina näppäintä + tai – asettaaksesi
kuukauden.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Päivittääksesi päivämäärän, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
vuosi ”year” alkaa vilkkua näytöllä.
– Paina lyhyesti näppäintä + tai –
asettaaksesi vuoden.
15
– Paina + tai – valitaksesi asetuksen.
Valittu nimike vilkkuu näytöllä.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Matkayksikön asettaminen
(Dist. unit)
Kulutuksen yksikön asettaminen
(Consumption)
Tämän toiminnon avulla voidaan
asettaa ajetulle matkalle yksikkö (km
tai mi - kilometrit tai mailit).
Tämän toiminnon avulla voidaan
asettaa polttoaineenkulutuksen yksikkö (km/l, l/100km tai mpg) riippuen valitusta matkayksiköstä (joko
kilometrit tai mailit - ks. edellinen
kappale ”Matkayksikön asettaminen”).
Asettaaksesi halutun yksikön, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
"km" tai "mi" vilkkuu näytöllä (riippuen aikaisemmasta asetuksesta).
– Käytä näppäintä + tai – tehdäksesi
asetuksen.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Lämpötilan yksikön asettaminen
(Temp. unit)
Tämän toiminnon avulla voidaan
asettaa haluttu lämpötilan yksikkö
(joko °C tai °F).
Asettaaksesi halutun yksikön, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
joko "°C" tai "°F" alkaa vilkkumaan
näytöllä (riippuen aikaisemmasta asetuksesta).
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
halutun arvon.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Jos matkayksiköksi on asetettu kilometrit ”km”, polttoaineenkulutuksen
yksiköksi voidaan asettaa joko ”km/l”
tai l/100. Jos matkayksiköksi on asetettu mailit ”mi”, polttoaineenkulutuksen yksikkönä on ”mpg”.
Kielen valitseminen (Language)
Viestit voidaan näyttää seuraavilla
kielillä: Italia, Saksa, Englanti, Espanja, Ranska, Portugali.
Asettaaksesi haluamasi kielen, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä:
aikaisemmin asetettu kieli vilkkuu
näytöllä.
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
haluamasi kielen.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
16
Aseta tämä toiminto seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE näppäintä:
joko "km/l" tai "l/100km" alkaa
vilkkumaan näytöllä (riippuen aikaisemmasta asetuksesta).
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
halutun arvon.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Virhe-/varoitusäänimerkin
voimakkuuden säätäminen
(Buzzer Volume)
Tämän toiminnon avulla voidaan säätää varoitus- tai vikailmoituksien yhteydessä tulevan äänimerkin voimakkuutta 8 eri tasoon. Säätääksesi haluamasi äänenvoimakkuuden, toimi
seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä:
aikaisemmin asetettu äänenvoimakkuuden taso vilkkuu näytöllä.
– Paina näppäintä + tai – valitaksesi
halutun äänenvoimakkuuden tason.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Määräaikaishuolto (Service)
Tämän toiminnon avulla voidaan katsoa asianmukaisen määräaikaishuollon huoltovälien tietoja päivien tai
ajettavien kilometrien mukaan.
Nämä tiedot näytetään seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä:
näytöllä näkyy huoltotarve kilometreinä tai maileina riippuen aikaisemmasta asetuksesta (ks. kappale ”Matkayksikön asettaminen”).
– Paina näppäintä + tai – katsoaksesi
huoltoväliä päivissä.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön.
HUOM! Huolto-ohjelman mukaiset
määräaikaishuollot tehdään 12kk:n /
30000 km:n (tai vastaava määrä maileina) välein. Muistutus lähestyvän
huollon ajankohdasta näkyy automaattisesti näytöllä, kun virta-avain
käännetään MAR-asentoon alkaen
2000 km (tai vastaava määrä maileina) tai 30 päivää ennen huollon
määräaikaa. Viesti ilmestyy myös 200
km:n (tai vastaava määrä maileina)
tai 3 päivän välein.
L0D2169g
Etumatkustajan etu- ja
sivuturvatyynyn kytkeminen
päälle/pois (mikäli varusteena)
(Passenger bag)
Kun huoltoon on jäljellä alle 200km,
muistutuksia tulee yhä tiheämmin.
1.3 Multijet -versioissa noudata luvun
”Auton huolto” kappaleessa ”Määräaikaishuolto-ohjelma” esitettyjä ohjeita ilmansuodattimen, moottoriöljyn
ja moottorin öljynsuodattimen vaihtamiseksi. Muistutus näkyy kilometreinä tai maileina riippuen valitusta
yksiköstä. Kun virta-avain käännetään MAR-asentoon seuraavan huollon ollessa lähellä, näytölle ilmestyy
teksti ”SERVICE” yhdessä huoltoon
jäljellä olevien kilometrien (tai mailien) tai päivien kanssa. Määräaikaishuollon ilmoitus annetaan kilometreinä (km), maileina (mi) tai päivinä
(dd) riippuen ensimmäisenä ilmestyvästä määräajasta. Käänny Lanciahuollon puoleen, missä huoltotoimenpiteet suoritetaan kappaleiden ”Määräaikaishuolto-ohjelma” ja ”Vuosittaiset tarkastukset” mukaan ja huoltomuistutin nollataan.
MODE
+
–
+
–
Toimi seuraavasti:
❒ Paina MODE-näppäintä: näytölle
ilmestyy viesti ”Bag pass: Off"
(poiskytkentä) tai ”Bag pass: On"
(kytkentä). Käytä näppäimiä + ja
– selataksesi asetuksia ja hyväksy
valinta näppäimellä MODE.
L0D2171g
L0D2170g
Tämän toiminnon avulla kytketään
etumatkustajan turvatyyny(t) päälle
/ pois päältä.
MODE
+
–
L0D2172g
❒ Näyttöön ilmestyy vahvistusviesti.
+
–
❒ Paina näppäintä + tai – valitaksesi
”Yes” hyväksyäksesi tai ”No” peruuttaaksesi asetuksen.
L0D2173g
Näppäinäänen voimakkuuden
säätäminen (Button Vol.)
Tämän toiminnon avulla voidaan säätää näppäimen MODE, + tai – painamisesta seuraavan vahvistusäänen
voimakkuutta 8 eri tasoon.
Säätääksesi haluamasi äänenvoimakkuuden, toimi seuraavasti:
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä:
aikaisemmin asetettu äänenvoimakkuuden taso vilkkuu näytöllä.
– Paina näppäintä + tai – asettaaksesi
äänenvoimakkuuden.
– Paina lyhyesti MODE-näppäintä
palataksesi valikkoikkunaan tai paina
pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman muutoksien tallentamista.
Turvavyönmuistutin (S.B.R.)
(Belt Buzzer) (mikäli varusteena)
Tämä toiminto näkyy ainoastaan, jos
Lancia-huolto on poistanut S.B.R-turvavöiden muistutusjärjestelmän käytöstä (ks. kappale ”S.B.R-järjestelmä”
luvussa ”Turvavarusteet”).
17
L0D2174g
L0D2174g
L0D2175g
L0D2176g
MODE
❒ Paina lyhyesti MODE-näppäintä:
Näytöllä näkyy viesti, joka vahvistaa valitun asetuksen. Palaa nyt takaisin valikkoikkunaan tai paina
näppäintä pitkään palataksesi vakionäyttöön ilman asetuksien tallentamista.
Valikosta poistuminen
(Exit Menu)
AJOTIETOKONE
(mikäli varusteena)
Kummatkin toiminnot voidaan nollata (uuden matkan aloittaminen).
Tämä on viimeinen toiminto, joka
päättää kehämuodostelmaan järjestetyn valikon.
Yleiset ominaisuudet
Yleistä matkamittaria (General Trip)
käytetään näyttämään seuraavia tietoja:
Paina lyhyesti näppäintä MODE palataksesi vakionäyttöön ilman asetuksien tallentamista.
Paina näppäintä + palataksesi valikon
ensimmäiseen toimintoon (Speed
Beep).
Ajotietokone (Trip computer) näyttää
auton käyttöön ja toimintaan liittyviä
tietoja, kun virta-avain on käännetty
MAR-asentoon. Tämä toiminto sisältää yleisen matkamittarin (General
trip), joka tarkkailee autolla ajettua
kokonaismatkaa (trip) ja osamatkamittarin B (Trip B), joka tarkkailee
osaa autolla ajetusta matkasta. Jälkimmäinen toiminto on osa kokonaismatkasta (kuten kuvassa 33 esitetty).
– Toimintasäde (Range)
– Ajomatka (Distance travelled)
– Keskikulutus (Average consumption)
– Hetkellinen kulutus (Instant consumption)
– Keskinopeus (Average speed)
– Ajoaika (Travel time)
Osamatkamittaria B (Trip B) käytetään näyttämään seuraavia tietoja:
– Ajomatka B
– Ajomatka B
– Keskinopeus B
– Ajoaika B
HUOM! Trip B -toiminto voidaan
poistaa käytöstä (ks. kappale ”Osamatkamittari B”). Toimintasädettä ja
hetkellistä kulutusta ei voida nollata.
Näytetyt tiedot
Ajoaika (Travel time)
Toimintasäde (Range)
Näyttää nollauksen jälkeisen ajoajan.
Tämä kuvaa jäljellä olevaa ajomatkaa
säiliössä olevalla polttoaineella edellyttäen, että ajo-olosuhteet eivät muutu.
Viesti ”----” ilmaantuu seuraavissa tapauksissa:
TÄRKEÄÄ! Mikäli tietoja ei ole saatavilla, näytöllä näkyy ajotietokoneen tietojen sijasta ”-----”. Normaalitoiminnan palauduttua laskenta jatkuu ilman
häiriötä edeltävän näytön tai koko laskennan nollautumista.
– toimintasäde on alle 50 km (tai 30
mi) tai polttoainetta on alle 4 litraa.
– auto on ollut pysähtyneenä pitkään
moottori käynnissä.
Ajomatka (Distance travelled)
Tämä osoittaa ajetun matkan nollauksen jälkeen (uuden matkan aloittaminen).
Keskikulutus (Average consumption)
Tämä osoittaa nollauksen jälkeisen ajomatkan keskimääräisen polttoaineenkulutuksen.
TRIP-näppäin (kuva 32)
Ohjauspyörän oikealla puolella olevan
vivun päässä sijaitsevalla TRIP-näppäimellä tuodaan esiin ja nollataan
(virta-avain MAR-asennossa) edellä
esitettyjä ajotietokoneen arvoja:
– Näppäimen lyhyt painallus siirtyy
valikossa yhden askeleen.
– Näppäimen pitkä painallus nollaa
arvot ja aloittaa uuden matkan.
kuva 32
L0D0027m
Nollauksen suorittaminen
(uusi matka)
Nollaus voidaan suorittaa:
– Käsin pitämällä TRIP-näppäintä
pohjassa.
– Automaattisesti: kun ajomatka saavuttaa lukeman 9999.9 tai 3999.9
km riippuen näyttötyypistä tai kun
ajoaika saavuttaa lukeman 99.59 ( 99
tuntia ja 59 minuuttia).
– Akun irrottamisella/kytkemisellä.
Hetkellinen kulutus (Instant consumption)
TÄRKEÄÄ! Yleisen matkamittarin
”General Trip” näkymien nollaukset
nollaavat myös osamatkamittarin B
"Trip B” tiedot. Kuitenkaan nollattaessa osamatkamittaria B yleisen osamatkamittarin tiedot eivät nollaudu.
Osoittaa hetkellisen polttoaineenkulutuksen. Arvo päivittyy jatkuvasti. Viesti
”-----” ilmaantuu, jos auto on ollut pitkään pysähtyneenä moottori käynnissä.
Keskinopeus (Average speed)
Näyttää nollauksen jälkeisen ajomatkan keskimääräisen nopeuden.
18
Uuden matkan aloittaminen
Pidä TRIP-näppäintä painettuna yli 2 sekuntia virta-avaimen ollessa MAR-asennossa.
Matkan lopettaminen (Exit Trip)
Matka lopetetaan automaattisesti, kun kaikki siihen liittyvät arvot on näytetty tai kun MODE-näppäintä pidetään pohjassa yli 2 sekunnin ajan.
YLEISEN MATKAN nollaus
Päätä edellinen matka
Aloita uusi matka
YLEISEN MATKAN nollaus
Päätä edellinen matka
Aloita uusi matka
˙
˙
GENERAL TRIP
Nollaa osamatkamittari B (TRIP B)
TRIP B
˙
Päätä edellinen osamatka
Aloita uusi osamatka
Päätä edellinen osamatka
Aloita uusi osamatka
kuva 33
19
˙
TRIP B
˙
˙
Nollaa osamatkamittari B
(TRIP B)
˙
Nollaa osamatkamittari B (TRIP B)
Päätä edellinen osamatka
Aloita uusi osamatka
˙
TRIP B
Nollaa osamatkamittari B (TRIP B)
Päätä edellinen osamatka
Aloita uusi osamatka
ISTUIMEN SÄÄTÖ
ETUISTUIMET
Pituussuuntainen säätö
Nosta vipua A (kuva 33) ja siirrä istuinta joko eteen- tai taaksepäin, kunnes haluttu asento saavutetaan: ajaessasi käsien kuuluu levätä ohjauspyörällä ilman rasittumista.
Tarkasta, että istuin on lukittunut
paikalleen liikuttamalla sitä eteen- ja
taaksepäin.
Korkeuden säätö
(kuljettajan puolelta)
(mikäli varusteena)
Siirrä vipua B (kuva 33) ylös- tai
alaspäin saavuttaaksesi halutun korkeuden.
TÄRKEÄÄ! Säätö tulee suorittaa kuljettajan istuessa säädettävällä istuimella auton ollessa pysähtyneenä.
kuva 35
L0D0043m
L0D0041m
kuva 33
Selkänojan kulman säätö
Siirrä vipu D (kuva 34) nuolen osoittamaan suuntaan: säädä selkänoja
haluttuun asentoon ja vapauta sitten
vipu.
kuva 34
L0D0042m
VAROITUS
Näiden säätöjen tekemisen
jälkeen varmista, että istuimet ovat lukittuneet turvallisesti
paikoilleen.
Ristiseläntuen säätö
(mikäli varusteena)
Kuljettajan selän asentoa istuimen selkänojaa vasten voidaan säätää kääntämällä säädintä C (kuva 34) myötäpäivään ristiselän paineen lisäämiseksi tai vastapäivään sen vähentämiseksi.
L0D0044m
kuva 36
kuva 38
L0D0046m
Käsinojan säätö
(mikäli varusteena) (kuva 35)
Istuinlämmitin
(mikäli varusteena)
Käyttääksesi käsinojaa tuo se asennosta 1 asentoon 2.
Istuinlämmitin kytketään päälle / pois
päältä painamalla kuljettajan istuimen näppäintä B (kuva 38) ja etumatkustajan istuimen näppäintä C
(kuva 38).
Matkustajan istuimen
kaataminen pöydäksi
Käännä käsinoja (mikäli varusteena)
pystysuuntaiseen asentoon.
Istu kuljettajan tai takamatkustajan
istuimelle ja siirrä vipu A (kuva 36)
nuolen osoittamaan suuntaan: kaada
selkänoja (kuva 37) istuinosan päälle
ja vapauta sitten vipu. Tässä asennossa selkänojaa voidaan käyttää
pöytänä.
L0D0045m
kuva 37
Kuljettajan istuimen kaataminen
pöydäksi
Kaataaksesi kuljettajan istuimen pöydäksi, poista pääntuki (ks. kappale
”Pääntuen irrottaminen" osassa
"Pääntuet”) ja noudata edellä esitettyjä ohjeita.
20
Kun toiminto on kytketty, näppäimen
led-valo palaa.
kuva 39
L0D0047m
L0D0252m
kuva 40
LIIKKUVAT TAKAISTUIMET
L0D0049m
Selkänojan kulman säätö
Käytä vipua A (kuva 42) tai B siirtääksesi haluamaasi osaa istuimesta.
Säädä istuin haluttuun asentoon ja
vapauta sitten vipu.
Säätäminen matkustamosta
Pituussuuntainen säätö
Nosta vipua A (kuva 39) tai B siirtääksesi haluamaasi osaa istuimesta.
Siirrä sitten istuinta eteen- tai taaksepäin.
L0D0253m
kuva 41
Selkänojan kulman säätö
Siirrä vipua C (kuva 40), kunnes selkänoja saavuttaa halutun asennon ja
vapauta sitten vipu.
Paina vipu C aina kokonaan alas välttyäksesi mahdollisilta epäsäännöllisiltä liikkeiltä.
kuva 43
kuva 42
L0D0051m
Keskisäiliön säätäminen
matkustamosta
(mikäli varusteena)
Keskisäiliö voidaan laskea ala-asentoon seuraavasti:
❒ Siirrä vipua D (kuva 44) (yksi
vipu molemmilla puolilla).
❒ Laske keskisäiliö kokonaan alaasentoon.
❒ Vapauta vipu.
Kun keskisäiliö on kokonaan alaasennossa ja pääntuki on vedetty yläasentoon, voidaan käyttää mukipidikettä A (kuva 43) (mikäli varusteena).
Säätäminen tavaratilasta
VAROITUS
Näiden säätöjen tekemisen
jälkeen varmista, että istuimet ovat lukittuneet turvallisesti
paikoilleen.
Pituussuuntainen säätö
Käytä kädensijaa F tai G (kuva 41)
säätääksesi haluamaasi istuimen osaa
siirtämällä sitä eteen- tai taaksepäin.
L0D0050m
kuva 44
Keskisäiliö voidaan nostaa takaisin
yläasentoon siirtämällä vipua D
(kuva 44) uudelleen (yksi molemmilla puolilla) ja suuntaamalla keskisäiliö takaisin takaistuimen selkänojien sivujen linjaan. Lukituskiinnikkeen E lukittumisen yhteydessä kuuluu napsahdusääni.
kuva 45
L0D0358m
VAROITUS
Aina säätövivun vapauttamisen jälkeen tarkasta,
että istuin on lukittunut paikalleen
liikuttamalla sitä eteen- ja taaksepäin. Jos istuin ei ole lukkiutunut kunnolla, se voi liikkua odottamattomasti.
Keskisäiliön säilytyslokeron
käyttäminen
Keskisäiliö sisältää säilytyslokeron B
(kuva 45).
Avataksesi säilytyslokeron B, paina
painiketta C ja nosta päällinen.
21
VAROITUS
Selkänoja tarjoaa parhaan suojan, kun se on
säädetty pystyasentoon. Nojaa
rennosti selkänojaa vasten ja aseta
turvavyö kulkemaan lantion yli.
kuva 46
L0D0255m
L0D0242m
kuva 47
Keskisäiliön säätäminen
tavaratilasta
Etumatkustajan puolen
lepoasento (kuva 47)
Vedä silmukasta F (kuva 46) ja
työnnä samanaikaisesti selkänojan
yläosasta, kunnes lukitsin vapautuu.
Siirrä selkänoja ala-asentoon ja vapauta silmukka F. Nostaaksesi selkänojan takaisin yläasentoon, toista toiminta käänteisessä järjestyksessä ja
varmista, että lukitsin kiinnittyy.
Asettaaksesi istuimen lepoasentoon,
pidä takaovi avoinna ja:
kuva 48
L0D0243m
Kuljettajan puolen lepoasento
❒ Kaada matkustajan istuin pöy-
däksi (ks. kappale "Matkustajan
istuimen kaataminen pöydäksi”
tässä luvussa).
❒ Siirrä takaistuinta eteenpäin, kun-
Toimi samalla tavalla kuten edellä.
Kuitenkin pääntuki on irrotettava
kuljettajan puoleisesta istuimesta (ks.
kappale ”Pääntuet” tässä luvussa).
TÄRKEÄÄ! Muuttaaksesi istuinasentoja tavaratilan laajentamista varten,
katso kappale ”Tavaratilan laajentaminen”.
nes sen liikerata loppuu (kuva
48).
❒ Siirrä pöydäksi kaadettua etumatkustajan istuinta taaksepäin, kunnes sen liikerata loppuu.
❒ Poista hattuhylly (ks. kappale
”Hattuhyllyn irrottaminen” tässä
luvussa).
❒ Kallista takaistuimen selkänoja
haluttuun asentoon.
neenä.
VAROITUS
Säädöt on tehtävä auton
ollessa täysin pysähty-
Kiinteät takaistuimet (mikäli
varusteena)
kuva 49
L0D0249m
Keskisäiliön säätäminen ja
suksilokeron käyttäminen
Kun keskisäiliö on laskettu kokonaan
ala-asentoon, sitä voidaan käyttää käsinojana.
Autoon voidaan lastata pitkiä kuormia (esim. sukset) liu'uttamalla ne
aukon B (kuva 49) kautta tavaratilan.
Suosittelemme irrottamaan päällisen
C, jotta vältyttäisiin sen vahingoittumiselta.
VAROITUS! Jos päällisosaa C säilytetään tilapäisesti tavaratilassa, älä
aseta sen päälle painavia kuormia,
jotka saattavat aiheuttaa vahinkoa siihen.
L0D0344m
kuva 50
Päällisen poistaminen
Päällinen C (kuva 50) voidaan poistaa.
Päällisen poistamiseksi: Paina näppäintä D ja irrota se keskisäiliöstä.
Päällisen asentamiseksi takaisin:
Paina näppäintä D kiinnittääksesi sen
selkänojan paneeliin ja varmista sen
hyvä kiinnittyminen.
VAROITUS
Raskaat, suksilokeron läpi
kulkevat kuormat on kiinnitettävä kunnolla, jotta ne eivät
liikkuisi rajusti kolarin tai kovan
jarrutuksen seurauksena.
22
Takaistuimien kaatamiseksi, katso
kappale ”Tavaratilan laajentaminen”.
PÄÄNTUET
ETUISTUIMIEN PÄÄNTUET
Pääntukien korkeutta voidaan säätää.
Säätääksesi korkeutta: Nosta pääntukea ylöspäin tai laske sitä alaspäin
painamalla näppäintä A (kuva 51).
Kun pääntuki on halutussa asennossa, varmista, että se on lukittunut
paikoilleen.
Pääntuen poistaminen
Paina näppäintä B (kuva 52) poistaaksesi pääntuen.
L0D0052m
kuva 51
kuva 52
L0D0237m
kuva 53
L0D0053m
TAKAISTUIMIEN PÄÄNTUET
(mikäli varusteena)
Pääntukien korkeutta voidaan säätää.
Pääntukia voidaan nostaa liikuttamalla niitä ylöspäin, kunnes kuuluu
lukitusääni.
Pääntukia voidaan laskea painamalla
näppäintä C (kuva 53).
Pääntuet voidaan poistaa (vaikka tarpeetonta normaalikäytössä) painamalla näppäintä D (kuva 53).
VAROITUS
Jos auto on varustettu sivuturvatyynyillä, on vaarallista käyttää muita kuin Lancia
Lineaccessori -mallistoon kuuluvia istuinpäällisiä.
VAROITUS
Muista, että pääntuki on
säädettävä niin, että se tukee päätä eikä niskaa. Vain tällöin
se suojaa suunnitellulla tavalla.
VAROITUS
Pääntukien suojan optimoimiseksi säädä selkänoja siten, että rintakehä on suorassa ja pää mahdollisimman lähellä pääntukea.
VAROITUS
Ajaminen ilman pääntukia saattaa vaarantaa
matkustajien turvallisuuden.
OHJAUSPYÖRÄN
SÄÄTÄMINEN
Ohjauspyörää voidaan säätää korkeus- A (kuva 54) ja syvyyssuunnassa
B.
Toimi seuraavasti:
❒ Vapauta vipu vetämällä sitä ohjauspyörää kohti (asento 2).
❒ Säädä ohjauspyörä haluttuun
asentoon.
❒ Lukitse vipu painamalla sitä
eteenpäin (asento 1).
VAROITUS
Kun asennat pääntukea
takaisin, varmista, että
asennuksen suunta on oikea. Tämän jälkeen tarkasta, että pääntuki on lukittunut korkeussuunnassa.
kuva 54
L0D0382m
VAROITUS
Ohjauspyörän asento on
säädettävä auton ollessa
täysin paikallaan moottori sammutettuna.
VAROITUS
Kaikki ohjauspyörään tai
ohjauspylvääseen tehtävät
jälkiasennukset, jotka voivat heikentää auton suorituskykyä ja turvallisuutta, sekä evätä takuun voimassaolon (esim. varkaudenestojärjestelmän asennukset) ovat ehdottomasti kiellettyjä.
VAROITUS
Takaistuimien pääntuet
laskeutuvat osittain selkänojan päälle, jolloin näkyvyys
taakse paranee. Pääntuki on kuitenkin nostettava aina takamatkustajia kuljetettaessa.
23
TAUSTAPEILIT
SISÄPEILI
Sisäpeilissä on turvakiinnitys, joka irtoaa kovassa iskussa (esim. kolarissa).
Sisäpeili voidaan säätää kahteen eri
asentoon käyttämällä vipua A (kuva
55): normaali ja häikäisemätön.
OVIPEILIT
Ovipeilit säädetään sähköisesti, joten
säädöt ovat mahdollisia ainoastaan
virta-avaimen ollessa MAR-asennossa.
L0D0056m
kuva 55
Toimi seuraavasti:
❒ Käytä kytkintä B (kuva 56) vali-
Kääntäminen
❒ Säädä peili käyttämällä säädintä
Tarvittaessa (esim. kapeissa tiloissa)
ovipeilit voidaan kääntää asennosta 1
asentoon 2 (kuva 57).
C neljään eri suuntaan.
L0D0058m
kuva 57
L0D00569m
Säädä peilit ainoastaan auton ollessa
pysähtyneenä ja seisontajarru kytkettynä.
Ovipeilien lämmityslaite kytkeytyy
automaattisesti, kun takalasin lämmitin kytketään päälle.
taksesi säädettävän peilin (vasemman tai oikean).
kuva 56
Autolla ajettaessa peilit on
pidettävä avonaisessa
asennossa 1 (kuva 57).
Kuljettajan ovipeili on hieman kupera, mikä vaikuttaa etäisyyksien arvioinnissa.
LÄMMITYS-/ILMASTOINTILAITE
L0D0383m
kuva 58
1. Kiinteät tuuletussuulakkeet sivuikkunoiden huurteenpoistoon - 2. Säädettävät sivutuuletussuulakkeet - 3. Kiinteät
tuuletussuulakkeet tuulilasin huurteenpoistoon - 4. Säädettävät keskituuletussuulakkeet - 5. Alemmat tuuletussuulakkeet - 6. Alemmat tuuletussuulakkeet takamatkustajille.
24
KÄSISÄÄTÖINEN ILMASTOINTILAITE
(mikäli varusteena)
kuva 59
L0D0061m
kuva 60
L0D0062m
L0D0064m
kuva 61
KESKI- JA SIVUTUULETUSSUULAKKEET (kuvat 59-60)
SÄÄTIMET
A Kiinteä tuuletussuulake sivuikkunan huurteenpoistoon.
B Ulkokehän säädin lämpötilan säätämiseen (lämpimän ja kylmän ilman sekoitus).
B Säädin
suulakkeen
avaamiseen/sulkemiseen.
C Takalasin lämmittimen on-/off-näppäin.
C Säädin suulakkeen ja ilmavirran
suuntaukseen.
E Ulkokehän säädin ilmanvirtaukseen suuntauksen valitsemiseen.
A Säädin puhaltimen kytkemiseen ja puhallusnopeuden säätämiseen.
D Ilmastointilaitteen kompressori päälle/pois.
F Sisäilman kierrätyksen on-/off-säädin.
ILMAVIRRAN SUUNTAUS
LÄMPÖTILAN SÄÄTÄMINEN
Ulkokehän säätimellä E ilmavirta voidaan suunnata matkustamoon viidellä eri tavalla:
Toimi seuraavasti:
« Ilma virtaa keski- ja sivutuuletussuulakkeista 2 ja 4.
Käännä ulkokehän säädintä B (kuva
61) oikealle (asteikon punainen alue)
nostaaksesi lämpötilaa tai vasemmalle
laskeaksesi sitä.
Δ Ilma virtaa keski- ja sivutuuletussuulakkeista 2 ja 4 sekä jalkatiloihin 5 ja 6 (kaksitasotoiminto).
PUHALLUSNOPEUDEN
SÄÄTÄMINEN
≈ Ilma virtaa jalkatiloihin 5 ja 6.
ƒ Ilma
virtaa samanaikaisesti
jalkatiloihin 5 ja 6 sekä tuulilasiin
3.
- Ilma virtaa tuulilasiin 3 ja etusivuikkunoihin
poisto).
1
(huurteen-
Säätääksesi matkustamoon kulkeutuvaa ilmavirtaa, toimi seuraavasti:
❒ Säädä ilma virtaamaan keski- ja
sivutuuletussuulakkeista 4 ja 2.
❒ Aseta ulkokehän säädin B (kuva
61) siniselle alueelle.
❒ Käännä säädin A halutulle nopeudelle.
❒ Aseta ulkokehän säädin E asentoon «.
❒ Kytke sisäilman kierrätys pois
päältä asettamalla säädin F asentoon Ú.
25
SISÄILMAN KIERRÄTYKSEN
KYTKEMINEN
Aseta säädin F (kuva 61) asentoon
….
On suositeltua kytkeä sisäilmankierrätys päälle jonotettaessa ruuhkissa
tai ajettaessa tunneleissa, jolloin estetään saasteiden pääsy matkustamoon.
Älä käytä toimintoa pitkinä jaksoina,
erityisesti jos autossa on monta matkustajaa, sillä ikkunat huurtuvat tällöin helpommin.
TÄRKEÄÄ! Sisäilman kierrätyksen
avulla voidaan saavuttaa haluttu lämmitys tai jäähdytys nopeammin. Älä
käytä sisäilman kierrätystä sateisina/kylminä päivinä, sillä se lisää
huomattavasti ikkunoiden sisäpuolista huurtumista.
NOPEA LÄMMITYS
Toimi seuraavasti:
❒ Sulje kaikki kojelaudan tuuletussuulakkeet.
ETUIKKUNOIDEN NOPEA
HUURTEENPOISTO (TUULILASI
JA SIVUIKKUNAT)
Toimi seuraavasti:
❒ Aseta ulkokehän säädin B (kuva
❒ Aseta ulkokehän säädin B punai-
❒ Käännä säädin A asentoon 4 -.
❒ Aseta ulkokehän säädin E asen-
❒ Käännä säädin A asentoon 4 -.
❒ Aseta ulkokehän säädin E asen-
61) punaiselle alueelle.
toon ≈.
selle alueelle.
toon -.
❒ Kytke sisäilman kierrätys pois
päältä asettamalla säädin F asentoon Ú.
Kun huurteet on poistettu, säädä halutut olosuhteet lämmitys-/ilmastointilaitteen säätimillä.
TAKALASIN JA SÄHKÖISTEN
OVIPEILIEN HUURTEEN/JÄÄNPOISTO
(mikäli varusteena)
Paina näppäintä C (kuva 61) kytkeäksesi tämän toiminnon. Kun toiminto kytketään, näppäimen led-valo
syttyy.
Tämä on ajastettu toiminto, jonka
järjestelmä kytkee automaattisesti
pois päältä esiasetetun ajan kuluttua.
Paina näppäintä C kytkeäksesi toiminnon pois päältä jo aikaisemmin.
TÄRKEÄÄ! Älä kiinnitä tarroja takaikkunan sisäpuolella olevien vastuslankojen päälle välttääksesi mahdollisen toimintahäiriön tai vioittumisen.
Ikkunoiden huurteenpoisto
Jos ulkoilma on hyvin kosteaa ja/tai
sataa ja/tai ulkoilman ja matkustamon välillä on huomattavia lämpötilaeroja, suorita seuraavia huurtumisen estäviä toimintoja:
❒ Kytke sisäilman kierrätys pois
päältä asettamalla säädin F (kuva
61) asentoon Ú.
❒ Aseta ulkokehän säädin B punaiselle alueelle.
❒ Käännä säädin A asentoon 2.
❒ Aseta ulkokehän säädin E asen-
toon -. Jos ikkunat eivät huurru,
voit asettaa säätimen asentoon ƒ.
TÄRKEÄÄ! Ilmastointilaite on erityisen hyödyllinen ikkunoiden huurteenpoiston nopeuttamiseen. Suorittaaksesi tämän, suorita edellä esitetyt
toiminnot ja kytke ilmastointilaite
päälle painamalla näppäintä D.
ILMASTOINTILAITE
(jäähdytys ja kosteudenpoisto)
Jäähdytyksen säätäminen
Toimi seuraavasti:
❒ Kytke sisäilman kierrätys pois
❒ Aseta ulkokehän säädin B (kuva
61) siniselle alueelle haluamaasi
lämpötilaan.
❒ Käännä säädin A halutulle nopeudelle.
Toimi seuraavasti:
päältä asettamalla säädin F (kuva
61) asentoon Ú.
❒ Käännä ulkokehän säädintä B
myötäpäivään nostaaksesi lämpötilaa.
❒ Aseta ulkokehän säädin E asen-
❒ Käännä säädintä A vastapäivään
❒ Aseta säädin F asentoon ….
❒ Paina näppäintä D √ (näppäimen
JÄRJESTELMÄN YLLÄPITO
toon «.
LED-valo syttyy).
26
pienentääksesi puhallusnopeutta.
Talviaikana kytke järjestelmä päälle
vähintään 10 minuutin ajaksi kerran
kuukaudessa. Tarkastuta järjestelmä
Lancia-huollossa ennen kesäkauden
alkamista.
AUTOMAATTINEN
KAKSIALUEINEN
ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄ
(mikäli varusteena)
JOHDANTO
Automaattinen kaksialueinen ilmastointijärjestelmä säätää matkustamon
lämpötilaa ja ilmanvirran suuntausta
kahdelle alueelle: kuljettajan ja matkustamon puolelle. Lämpötilan hallinta pohjautuu "vastaavan lämpötilan” -periaatteeseen. Toisin sanoen
järjestelmä ylläpitää matkustamon ilmastoa jatkuvasti tasaisena ja kompensoi ulkoilman olosuhteiden mahdollisia muutoksia (mukaan lukien
auringon lämpösäteily, joka tunnistetaan erityisillä antureilla).
Automaattisesti hallittavia toimintoja
ja ominaisuuksia ovat:
❒ Kuljettajan ja etumatkustajan tuuletussuulakkeista tulevan ilman
lämpötila.
❒ Ilmastointilaitteen kytkentä (ilman
jäähdyttäminen/kosteudenpoisto).
❒ Sisäilman kierrätys.
Kaikkia toimintoja voidaan muuttaa
myös käsin. Toisin sanoen voit valita
yhden tai useamman toiminnon ja
säätää niitä haluamallasi tavalla. Tällöin käsin muutettujen toimintojen
automaattinen hallinta kytkeytyy pois
päältä: järjestelmä palaa takaisin automaattiseen tilaan ainoastaan turvallisuussyistä (esim. ikkunoiden
huurtuessa).
Käsin valitut toiminnot ohittavat aina
automaattisesti valitut ja ne pysyvät
muistissa, kunnes käyttäjä kytkee automaattisen järjestelmän takaisin toimintaan, paitsi jos järjestelmä palaa
automaattiseen toimintaan turvallisuussyistä.
Voit säätää yhtä toimintoa käsin ja
antaa automaattisen järjestelmän ohjata kaikkia muita.
Matkustamoon kulkeutuvan ilman
määrä riippuu auton nopeudesta, sillä
elektronista puhallinta säädellään sen
mukaan.
Järjestelmä säätää automaattisesti ilmavirran lämpötilaa kuljettajan ja
etumatkustajan näytöillä olevien lämpötilojen mukaisesti (paitsi jos järjestelmä ei ole kytketty tai kompressori
on pois päältä).
Seuraavia toimintoja ja ominaisuuksia voidaan säätää käsin:
❒ Kuljettajan-/etumatkustajanpuolisia lämpötiloja.
❒ Puhaltimen nopeutta (jatkuvan ilmavirtauksen vaihtelut).
❒ Ilmavirran suuntaus viiteen eri ta-
soon (kuljettajan/etumatkustajan
puolella).
❒ Ilmastointilaitteen kompressorin
kytkentä.
❒ Yksi-/kaksialueisen jakautumisen
etusija.
❒
❒
❒
❒
Nopea huurteen-/jäänpoisto.
Sisäilman kierrätys.
Takalasin lämmitin.
Järjestelmän poiskytkentä.
❒ Kuljettajan ja etumatkustajan tuuletussuulakkeiden suuntaus.
❒ Puhaltimen nopeus (jatkuvan ilmavirtauksen vaihtelut).
SÄÄTIMET
A: Näppäin MONO-toiminnon kytkemiseen (asetettujen lämpötilojen suuntaus).
B: Ilmastointilaitteen kompressori
päälle / pois päältä.
C: Sisäilman kierrätyksen on-/offnäppäin
D: Ilmastointilaitteen tietojen näyttö.
L0D0065m
kuva 62
E: Ilmastointijärjestelmän sammutusnäppäin.
L: Puhallusnopeuden lisääminen/vähentäminen.
F: Näppäin MAX-DEF-toiminnon
kytkemiseen (nopea etuikkunoiden huurteen-/jäänpoisto).
M: Kuljettajan puolen ilmavirran
suuntauksen näppäin.
G: Takalasin lämmittimen on-/offnäppäin.
H: Näppäin AUTO-toiminnon (automaattinen toiminta) kytkemiseen
ja säädin matkustajan puolen lämpötilan säätämiseen.
I: Matkustajan puolen ilmavirran
suuntauksen näppäin.
27
N: Näppäin AUTO-toiminnon (automaattinen toiminta) kytkemiseen
ja säädin kuljettajan puolen lämpötilan säätämiseen.
ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄN
KÄYTTÄMINEN
Ilmastointijärjestelmä voidaan käynnistää eri tavoin, mutta on suositeltua
painaa yhtä AUTO-näppäimistä ja
sen jälkeen kääntää säädintä säätääkseen näytölle halutun lämpötilan.
Koska järjestelmä hallitsee kahta
matkustamon aluetta, kuljettaja ja
etumatkustaja voivat valita eri lämpötilan arvoja (suurin lämpötilaero 7
°C).
Tällöin järjestelmä aloittaa toiminnan
automaattisesti ja pyrkii säätämään
miellyttävän lämpötilan mahdollisimman nopeasti riippuen asetetuista
lämpötilan arvoista. Järjestelmä säätää matkustamoon tulevan ilman
lämpötilan sekä ilmavirran määrän ja
suunnan. Lisäksi se hallitsee sisäilman
kierrätystä ja ilmastointijärjestelmän
kompressoria.
SÄÄTIMET
Ilman lämpötilan
säätimet
H-N
Käännä
säädintä
myötä- tai vastapäivään nostaaksesi tai
laskeaksesi matkustamon vasemman (säädin N) tai oikean
(säädin H) etualueen
lämpötilaa.
Koska järjestelmä hallitsee kahta
matkustamon aluetta, kuljettaja ja
etumatkustaja voivat asettaa erilaisia
lämpötilan arvoja (suurin lämpötilaero 7 °C).
Asetetut lämpötilan arvot korostetaan
säätimien lähellä olevalla näytöllä.
Paina näppäintä A (MONO) säätääksesi automaattisesti kuljettajan ja
matkustajan puoleiselle alueelle virtaavan ilman lämpötilaa. Tällöin
sama lämpötila voidaan asettaa kahdelle alueelle kääntämällä kuljettajan
puoleista säädintä N.
Täysin automaattisen toiminnan aikana ainoastaan seuraavat käsin säädettävät toiminnot ovat mahdollisia:
❒ MONO-toiminto ilman lämpötilan
ja suuntauksen säätöön kuljettajan ja matkustajan puolella.
❒ …, sisäilman kierrätyksen pitäminen päällä tai pois päältä.
❒ -, tuulilasin, sivuikkunoiden,
takalasin ja ovipeilien huurteen/jäänpoiston nopeuttamiseen.
❒ (, takalasin ja ovipeilien huurteen-/jäänpoisto.
Täysin automaattisen toiminnon aikana asetettuja lämpötiloja, suuntausta ja puhaltimen nopeutta voidaan muuttaa milloin tahansa käyttämällä vastaavia näppäimiä ja säätimiä. Järjestelmä muuttaa automaattisesti asetuksia sopeutuakseen käyttäjän uuteen pyyntöön.
Täysin automaattisen toiminnon
(FULL AUTO) aikana ilman suuntauksen, puhallusnopeuden, kompressorin tai sisäilman kierrätyksen toiminnan muuttaminen poistaa sanan
”FULL” näytöltä. Tällöin toiminnot
vaihtuvat automaattisesta ohjauksesta
käsin ohjaukseen, kunnes AUTOnäppäintä painetaan taas uudelleen.
Ilma puhalletaan matkustamon kaikille alueille samalla nopeudella.
Kun yksi tai useampi toiminto on säädetty käsin, säädetään matkustamoon
virtaavan ilman lämpötilaa edelleen
automaattisesti, paitsi jos ilmastoinnin kompressori on kytketty pois
päältä. Tällöin matkustamoon virtaavan ilman lämpötila ei voi olla alhaisempi kuin ulkoilman lämpötila.
Tämä toiminto on sisällytetty, jotta
matkustamon lämpötilan säätäminen
olisi helpompaa, kun kuljettaja on auton ainoa matkustaja.
Matkustamon kahden eri alueen lämpötilojen ja ilman suuntauksen erilliseen hallintaan käytä säädintä H tai
paina näppäintä A-MONO uudelleen,
kun näppäimen LED-valo on päällä.
Toimintoa käytetään silloin, kun matkustamo halutaan lämmittää mahdollisimman nopeasti käyttäen järjestelmän toimintakykyä parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä toiminto käyttää lämmittimen nestettä suurimmalla lämpötilalla ja järjestelmä hallitsee sisäilman kierrätystä ja puhallusnopeutta vallitsevien olosuhteiden
mukaan.
Käännä säätimiä joko kokonaan oikealle tai vasemmalle kytkeäksesi HItai LO-toiminnon ja käyttääksesi
mahdollisimman tehokasta lämmitystä tai jäähdytystä:
Erityisesti jos lämmittimen neste ei ole
lämmennyt riittävästi, puhallin ei
toimi välittömästi täydellä nopeudella
välttääkseen liiallisen viileän ilman
pääsyn matkustamoon.
❒ HI-toiminto (mahdollisimman nopea lämmitys):
valitse kääntämällä lämpötilansäädintä myötäpäivään yli maksimiarvon
(32 °C). Tämä toiminto voidaan kytkeä kuljettajan tai etumatkustajan
puolelle tai molemmille (myös
MONO-toiminto valittuna).
Kaikki käsin säädettävät toiminnot
ovat mahdollisia, kun tämä toiminto
on kytketty.
Kytkeäksesi toiminnon pois päältä,
yksinkertaisesti käännä lämpötilansäädintä vastapäivään ja aseta haluttu
lämpötila.
❒ LO-toiminto (mahdollisimman
nopea jäähdytys):
valitse kääntämällä lämpötilansäädintä vastapäivään alle minimiarvon
(16 °C). Tämä toiminto voidaan kytkeä kuljettajan tai etumatkustajan
puolelle tai molemmille (myös
MONO-toiminto valittuna).
28
Toimintoa käytetään silloin, kun matkustamo halutaan jäähdyttää mahdollisimman nopeasti käyttäen järjestelmän toimintakykyä parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä toiminto kytkee sisäilman kierrätyksen ja ilmastointijärjestelmän
kompressorin
päälle. Ilman suuntausta ja puhallusnopeutta järjestelmä hallitsee ympäröivien olosuhteiden mukaan. Kaikki
käsin säädettävät toiminnot ovat
mahdollisia, kun tämä toiminto on
kytketty.
Kytkeäksesi toiminnon pois päältä,
yksinkertaisesti käännä lämpötilansäädintä myötäpäivään ja aseta haluttu lämpötila.
Ilman suuntauksen
näppäimet I-M
Näitä näppäimiä painamalla voidaan matkustamon ilmavirran
suuntaus asettaa käsin viiteen eri tilaan
(oikealle tai vasemmalle puolelle):
▲ Ilma virtaa tuulilasiin ja etu-
sivuikkunoihin poistaakseen huurteen ja jään.
˙ Ilma virtaa kojelaudan keski- ja
˙ Ilma virtaa jalkatilojen tuuletus▼ suulakkeista (kuumempi ilma) ja
kojelaudan keski- ja sivutuuletussuulakkeista (viileämpi ilma).
Tämä suuntauksen tila on erityisen käytännöllinen kevään ja
syksyn aurinkoisina päivinä.
▲ Ilma virtaa jalkatilan tuuletussuu▼ lakkeista sekä tuulilasin ja etu-
sivuikkunoiden
tuuletussuulakkeista huurteen/jään poistamiseksi. Tämä suuntauksen tila
mahdollistaa sopivan lämmityksen
matkustamoon estäen samalla
ikkunoiden mahdollisen huurtumisen.
sivutuuletussuulakkeista kohti
etumatkustajien rintakehän ja
naaman aluetta (kuumina vuodenaikoina).
▼ Ilma virtaa etu- ja takamatkusta-
jien jalkatilojen suulakkeista.
Koska lämpimällä ilmalla on luontainen taipumus nousta ylöspäin,
tämän tyyppinen suuntaus on
nopein tapa lämmittää matkustamo tarjoten matkustajille välittömän lämmön tunteen.
Asetetun suuntauksen tila osoitetaan
valittujen näppäimien LED-valojen
palamisella.
Puhaltimen
nopeuden
säätönäppäimet L
Toimintoja voidaan yhdistellä samanaikaisesti aikaisemmin kytkettyjen toimintojen kanssa painamalla
toimintoa vastaavaa näppäintä. Jos
kytketyn toiminnon näppäintä painetaan, toiminto keskeytyy ja sen näppäimen LED-valo sammuu.
Paina painikkeiden p
päistä lisätäksesi tai
vähentääksesi puhaltimen nopeutta ja
näin ollen muuttaaksesi matkustamoon kulkeutuvaa ilmamäärää samalla ylläpitäen haluttua lämpötilan
asetusta.
Palauttaaksesi automaattisen ilmavirran suuntauksen, paina näppäintä
AUTO.
Puhaltimen nopeus osoitetaan näytöllä näkyvin palkein.
Kun kuljettaja valitsee ilmavirran
suuntauksen tuulilasiin, ilma virtaa
myös etumatkustajan tuulilasin puolelle. Matkustaja voi valita erilaisia
vaihtoehtoja ilmavirran suuntauksella
painamalla vastaavia näppäimiä.
Näppäimet AUTO
H-N
(automaattinen
toiminta)
❒ Suurin puhaltimen nopeus
Paina
näppäintä
AUTO
kuljettajan
ja/tai etumatkustajan
puolelta säätääksesi
automaattisesti ilmavirran määrän ja
suuntauksen matkustamoon samalla peruuttaen aikaisemmin käsin säädetyt
asetukset.
❒ Pienin puhaltimen nopeus
Tässä tapauksessa näytölle ilmestyy
teksti FULL AUTO.
= kaikki palkit näkyvillä.
= yksi palkki näkyvillä.
Puhallin voidaan kytkeä pois päältä
ainoastaan, jos ilmastointilaitteen
kompressori on poistettu käytöstä painamalla näppäintä B.
TÄRKEÄÄ! Palauttaaksesi automaattisen puhaltimen nopeuden ohjauksen käsisäädön jälkeen, paina
näppäintä AUTO.
29
Jos vähintään yhtä järjestelmän ohjaamaa toimintoa muutetaan käsin
(sisäilman kierrätys, ilmavirran suuntaus, puhaltimen nopeus tai ilmastointilaitteen kompressorin kytkeminen pois päältä), teksti FULL sammuu näytöltä ilmoittaakseen, että järjestelmä ei enää tarkastele kaikkia
toimintoja yksitellen (lämpötilan
säätö pysyy automaattisena).
TÄRKEÄÄ! Jos järjestelmä ei enää
Näppäin MONO A
Sisäilman
kykene toimintojen käsisäätöjen joh(asetetun lämpötilan
kierrätyksen ondosta takaamaan halutun lämpötilan
ja ilmavirran suun/off-näppäin C
saavuttamista tai säilyttämistä mattauksen
säätö)
Sisäilman kierrätystä
kustamon eri alueilla, säädetty lämhallitaan seuraavan
pötilan arvo vilkkuu näytöllä osoitPaina näppäintä MONO
taen järjestelmän virhettä. Noin mi- säätääksesi automaattisesti kuljettajan toimintalogiikan mukaan:
nuutin jälkeen teksti AUTO sammuu. ja matkustajan puoleiselle alueelle vir❒ Sisäilman kierrätys aina päällä:
osoitetaan näppäimen C LED-vaPalauttaaksesi milloin tahansa järjes- taavan ilman lämpötilaa ja suuntausta.
lon palamisella ja näytön tunnuktelmän automaattisen ohjauksen (yh- Tällöin sama lämpötila voidaan asettaa
sella í.
den tai useamman käsisäädön jäl- kahdelle alueelle kääntämällä kuljettajan puoleista säädintä. Tämä toiminto
keen), paina näppäintä AUTO.
tekee matkustamon lämpötilan säätä- ❒ Sisäilman kierrätys aina pois
päältä ja ulkoilman pääsy matmisen helpommaksi, kun kuljettaja on
kustamoon: osoitetaan näppäimen
auton ainoa matkustaja. Matkustamon
LED-valon sammumisella ja näykahden eri alueen lämpötilojen ja ilman
tön tunnuksella ê
.
suuntauksen erilliseen hallintaan käytä
säädintä H tai paina näppäintä A
MONO uudelleen, kun näppäimen Näitä toimintatiloja hallitaan painamalla peräkkäin sisäilman kierrätykLED-valo on päällä.
sen näppäintä C.
Turvallisuussyistä järjestelmä kytkee
automaattisesti sisäilman kierrätyksen pois päältä tietyn ajan jälkeen, jolloin raikas ilma pääsee matkustamoon.
TÄRKEÄÄ! Kun sisäilman kierrätys
on kytketty (ON), halutut olosuhteet
(matkustamon lämmittäminen tai
jäähdyttäminen) saavutetaan nopeammin. Kuitenkaan sen käyttöä ei
suositella sateisina/kylminä päivinä,
sillä se saattaa lisätä huomattavasti
ikkunoiden sisäpuolista huurtumista
erityisesti, jos ilmastointilaitteen
kompressori on kytketty pois päältä.
VAROITUS
Ulkoilman lämpötilan ollessa alhainen sisäilmankierrätystä ei suositella käytettäväksi, sillä muutoin ikkunat huurtuvat nopeasti.
Sisäilman kierrätys pakotetaan pois
päältä (tarkoittaen ulkoilman pääsyn
matkustamoon), kun ulkoilman lämpötila on alhaisempi kuin 5-7°C, jolloin estetään huurtuminen.
Ilmastointilaitteen
kompressorin on/off-näppäin B
Paina näppäintä √,
jolloin sen LED-valo
syttyy. LED-valo sammuu, kun ilmastointilaitteen kompressori kytketään pois päältä. LED-valon ollessa
sammuneena paina näppäintä palauttaaksesi automaattisesti järjestelmän ohjauksen ja käyttääksesi kompressoria. Tämän toiminnon onnistunut kytkeytyminen osoitetaan näppäimen LED-valon syttymisellä.
Järjestelmä kytkee sisäilman kierrätyksen pois päältä, kun kompressori
sammutetaan, jolloin estetään ikkunoiden huurtuminen. Vaikka järjestelmä kykenee ylläpitämään haluttua
lämpötilaa, teksti FULL sammuu
näytöltä. Jos toisaalta järjestelmä ei
kykene ylläpitämään haluttua lämpötilaa, lämpötilan arvo vilkkuu ja
teksti AUTO sammuu näytöltä.
TÄRKEÄÄ! Kompressorin ollessa
pois päältä matkustamoon ei voi virrata ilmaa, joka on viileämpää kuin
ulkoilma. Lisäksi joissain olosuhteissa
ikkunat voivat huurtua nopeasti,
koska ilman kosteutta ei poisteta.
30
Nopea ikkunoiden
huurteen-/jäänpoiston näppäin F
Kompressorin poiskytkentä pysyy
muistissa, vaikka moottori sammutettaisiin.
Palauttaaksesi kompressorin ohjauksen automaattisen toiminnan, paina
näppäintä √ uudelleen (tällöin järjestelmä toimii ainoastaan lämmittimenä) tai paina näppäintä AUTO.
Kun ilmastointilaitteen kompressori
on kytketty pois päältä ja ulkoilman
lämpötila on korkeampi kuin järjestelmään on säädetty, järjestelmä ei kykene ylläpitämään haluttuja olosuhteita. Asetettu lämpötilan arvo alkaa
vilkkua muutaman sekunnin ajan ja
teksti AUTO sammuu näytöltä.
Kun ilmastointilaitteen kompressori
on kytketty pois päältä, puhaltimen
nopeus voidaan säätää käsin nollaan
(ei palkkeja näkyvillä).
Kun kompressori on kytketty ja moottori käynnissä, puhaltimen nopeus
voidaan pienentää ainoastaan pienimpään asetukseen (yksi palkki näkyvillä).
Paina tätä näppäintä:
ilmastointijärjestelmä
kytkee automaattisesti kaikki toiminnot, joita tarvitaan nopeaan tuulilasin
ja etusivuikkunoiden huurteen-/jäänpoistoon. Näitä ovat:
❒ Kun ilmastolliset olosuhteet salli-
vat, ilmastointilaitteen kompressori kytkeytyy.
❒ Sisäilman kierrätys kytkeytyy pois
päältä.
❒ Ilman lämpötila asetetaan suu-
rimmaksi mahdolliseksi (HI) molemmilla alueilla.
❒ Puhaltimen nopeus asetetaan
moottorin jäähdytysnesteen lämpötilan mukaan, jolloin rajoitetaan
liian viileän ilman pääsy matkustamoon, joka voi aiheuttaa matkustamon ikkunoiden huurtumista.
TÄRKEÄÄ! Nopea ikkunoiden huurteen-/jäänpoisto pysyy kytkettynä
noin kolmen minuutin ajan sen jälkeen, kun moottorin jäähdytysneste
ylittää 50°C (bensiinimoottorit) tai
35°C (Multijet-moottorit) lämpötilan.
Kun tämä toiminto on kytketty, vastaavan näppäimen ja takalasin lämmittimen näppäimen LED-valot palavat. Teksti FULL AUTO sammuu
näytöltä.
Voit säätää ainoastaan puhaltimen
nopeutta tai kytkeä takalasin lämmittimen käsin pois päältä, kun tämä
toiminto on kytketty.
Palauttaaksesi tätä toimintoa edeltävät toimintaolosuhteet, paina näppäintä F, sisäilman kierrätyksen näppäintä C, kompressorin näppäintä B
tai näppäintä AUTO N tai H.
❒ Ilmavirta suunnataan tuulilasiin ja
etusivuikkunoihin.
❒ Takalasin lämmitin kytkeytyy.
Takalasin ja
ovipeilien
huurteen-/jäänpoiston näppäin G
Paina tätä näppäintä
kytkeäksesi takalasin lämmittimen.
Kun tämä toiminto on kytketty, näppäimen led-valo palaa.
Tämä toiminto sammuu automaattisesti tietyn ajan kuluttua tai painamalla näppäintä uudelleen tai sammuttamalla moottori. Se ei kytkeydy
automaattisesti, kun moottori käynnistetään uudelleen.
TÄRKEÄÄ! Älä kiinnitä tarroja takaikkunan sisäpuolella olevien vastuslankojen päälle välttääksesi mahdollisen toimintahäiriön tai vioittumisen.
Järjestelmän
kytkeminen pois
päältä E
Paina näppäintä E
kytkeäksesi ilmastointijärjestelmän pois päältä. Tämän
seurauksena näyttö sammuu.
Järjestelmän ollessa sammutettuna
(OFF) takalasin lämmitin voidaan
kytkeä käsin joko päälle tai pois
päältä painamalla näppäintä G.
❒ LED-valot sammuvat.
❒ Asetettuja lämpötiloja ei näytetä.
❒ Sisäilman kierrätys kytkeytyy, jol-
TÄRKEÄÄ! Järjestelmä tallentaa asetetut lämpötilat muistiin ennen järjestelmän sammuttamista ja palauttaa ne toimintaan, kun mitä tahansa
näppäintä (paitsi takalasin lämmitintä) painetaan. Jos toiminto on kytketty pois päältä ja vastaavaa näppäintä painetaan, kytkeytyy toiminto
päälle. Vastaavasti jos toiminto on jo
päällä ja vastaavaa näppäintä painetaan, se pidetään kytkettynä.
❒ Ilmastointilaitteen kompressori
Paina näppäintä AUTO kytkeäksesi
ilmastointijärjestelmän päälle automaattisessa tilassa.
Ilmastointilaite toimii seuraavasti kytkettäessä järjestelmä pois päältä:
loin matkustamo eristetään ulkoilman olosuhteilta.
kytkeytyy pois päältä.
❒ Puhallin sammuu.
31
ULKOVALOT
Vasemmanpuoleinen ohjauspyörän
vipu sisältää ulkovalojen säätimet.
Ulkovalot voidaan kytkeä ainoastaan,
kun virta-avain on MAR-asennossa.
VALOJEN SAMMUTUS (kuva 63)
Kiertyvä valokytkin käännetään asentoon å.
kuva 63
L0D0066m
kuva 65
L0D0068m
kuva 64
L0D0067m
kuva 66
L0D0069m
SEISONTAVALOT (kuva 64)
Käännä kiertyvä valokytkin asentoon
6.
Varoitusvalo 3 syttyy mittaristoon
samanaikaisesti.
LÄHIVALOT (kuva 65)
Käännä kiertyvä valokytkin asentoon
2.
Varoitusvalo 3 syttyy mittaristoon
samanaikaisesti.
KAUKOVALOT (kuva 66)
Kun kiertyvä valokytkin on asennossa
2, vedä vipua ohjauspyörää kohti
(pysyvään asentoon). Varoitusvalo 1
syttyy mittaristoon samanaikaisesti.
AJOVALOJEN VÄLÄYTTÄMINEN
SEISONTAVALOT (KUVA 67)
Vedä vipua ohjauspyörää kohti (palautuva asento) riippumatta kiertyvän
valokytkimen asennosta. Varoitusvalo
1 syttyy mittaristoon samanaikaisesti.
Kun virta-avain on asennossa STOP
tai poistettuna, käännä kiertyvä valokytkin asentoon 6. Varoitusvalo 3
syttyy mittaristossa ja kaikki rekisterija seisontavalot syttyvät. Siirrä vipua
a ylöspäin kytkeäksesi vilkut oikealle
puolelle; siirrä alaspäin b kytkeäksesi vilkut vasemmalle puolelle. Molemmissa tapauksissa mittariston varoitusvalo 3 ei kytkeydy.
Kytkeäksesi kaukovalot pois päältä,
vedä vipua uudelleen ohjauspyörää
kohti (lähivalot kytkeytyvät takaisin).
kuva 67
L0D0071m
SUUNTAVILKUT (kuva 67)
Siirrä vipu keskiasentoon (pysyvä
asento):
L0D0070m
kuva 68
AJOVALOJEN SAMMUTUSVIIVE
(kuva 68)
❒ Ylös (asento 1): oikean puolen
Tämä toiminto mahdollistaa ajovalojen kytkeytymisen auton etupuolelle
ennalta-asetetuksi ajaksi.
❒ Alas (asento 2): vasemman puolen
Kytkeminen
suuntavilkku päällä.
suuntavilkku päällä.
Varoitusvalo F tai D alkaa vilkkumaan mittaristossa.
Vilkut kytkeytyvät automaattisesti
pois päältä, kun ohjauspyörä palautetaan keskiasentoon.
Jos haluat käyttää vilkkuja lyhyesti ilmoittaaksesi kaistanvaihdosta, siirrä
vipua hieman ylös- tai alaspäin ilman
vivun lukkiutumista (palautuva
asento). Vapauttaessasi vipu palautuu alkuperäiseen asentoonsa.
Kun virta-avain on STOP-asennossa
tai poistettuna, vedä ohjauspyörän
vasemmalla puolella olevaa vipua ohjauspyörää kohti 2 minuutin sisällä
moottorin sammuttamisesta.
Jokainen vivun liike lisää ajovalojen
päälläoloaikaan 30 sekunnin lisäyksen (enimmillään 210 sekuntia). Tämän jälkeen valot sammuvat automaattisesti.
32
kuva 69
L0D0072m
AUTOMAATTISET
KIRKKAUDEN TUNNISTIMET
(hämärätunnistin)
(mikäli varusteena)
Tämä tunnistin havaitsee ulkoilman
kirkkauden muutokset asetetun herkkyystason mukaan: mitä suurempi
herkkyys, sitä pienempi ulkoilman
kirkkaus tarvitaan valojen kytkeytymiselle. Hämärätunnistimen herkkyyttä säädetään monitoiminäytön
asetusvalikon (Setup menu) kautta.
Kytkeminen
Käännä kiertyvä valokytkin asentoon
A (kuva 69) saadaksesi aikaan au2
tomaattisen seisonta- ja lähivalojen
kytkeytymisen samanaikaisesti ulkoilman kirkkauden mukaan.
LASIEN
PESEMINEN
TUULILASIN PESIJÄ/PYYHKIJÄ
Toimintoa voidaan käyttää ainoastaan, kun virta-avain on MAR-asennossa.
kuva 70
L0D0384m
Kun automaattiset kirkkauden tunnistimet kytketään päälle, monitoiminäytölle ilmestyy aikaisemmin asetettu herkkyystaso. Tässä näkymässä
voidaan säätää herkkyystasoa käyttämällä näppäimiä + ja – (ks. kuva
70).
Ohjauspyörän oikea vipu voidaan siirtää viiteen eri asentoon:
A Tuulilasin pyyhin pois päältä.
B Tihkutoiminto.
Kun vipu on asennossa B, käännä
kiertyvää kytkintä F valitaksesi yhden tihkutoiminnon neljästä nopeudesta:
Poiskytkeminen
, = erittäin hidas, jaksottainen
Ajovalot sammuvat noin 10 sekunnin
jälkeen tunnistimen poiskytkennästä
jättäen seisontavalot päälle.
-- = hidas, jaksottainen
--- = keskinopea, jaksottainen
---- = nopea, jaksottainen
Jos kaukovalot kytketään (käsin kuljettajan toimesta) automaattisen kirkkauden tunnistimen ollessa kytkettynä, ne sammuvat automaattisesti
yhdessä muiden valojen kanssa.
kuva 71
L0C0073m
C jatkuva, hidas pyyhintä
D jatkuva, nopea pyyhintä
E tilapäinen nopea pyyhintä (palautuva asento)
TÄRKEÄÄ! Tunnistimet eivät kykene
havaitsemaan sumua. Tämän vuoksi
kytke valot käsin sumun vallitessa.
Toiminta asennossa E on rajoitettu
niin pitkäksi aikaa kuin vipua pidetään käsin siinä asennossa. Vapautettaessa vipu palautuu asentoon A ja
pyyhin pysähtyy automaattisesti.
SADETUNNISTIN
(mikäli varusteena)
Sadetunnistin on sijoitettu tuulilasin
pintaan taustapeilin taakse ja sen tarkoituksena on säätää automaattisesti
pyyhkimien tihkutoiminnon pyyhkäisynopeutta sateen voimakkuuden mukaan.
TÄRKEÄÄ! Vaihda pyyhkimien sulat luvussa ”Auton huolto” esitettyjen
ohjeiden mukaisesti.
L0D0074m
kuva 72
Lasien pesulaite
Älä käytä tuulilasin pyyhkimiä lumi- tai jääkerrostumien poistamiseen tuulilasilta. Muuten pyyhkijänsulat altistuvat liialliselle rasitukselle ja pyyhkijän moottori voi ylikuormittua ja suojakytkin voi pysäyttää toiminnan useiksi sekunneiksi. Jos toiminta ei palaudu,
käänny Lancia-huollon puoleen.
Vedä pyyhkijävipua ohjauspyörää
kohti (palautuva asento), jolloin tuulilasin pesulaite kytkeytyy.
Jos vipua vedetään yli puolen sekunnin ajan, voidaan samalla kertaa kytkeä sekä tuulilasin pyyhkijät että pesulaite.
Kun vipu vapautetaan, pesulaite keskeytyy välittömästi ja pyyhkijät suorittavat neljä pyyhintäkertaa.
Viimeiset pyyhintäkerrat 6 sekunnin
jälkeen viimeistelevät pyyhkäisytoiminnon.
33
TÄRKEÄÄ! Pidä tuulilasi puhtaana
tunnistimen alueelta.
Kytkeminen
Siirrä oikeanpuoleista vipua yksi pykälä alaspäin.
Sadetunnistimen kytkeytyminen ilmaistaan yhdellä pyyhkäisyllä.
Käännä kiertyvää kytkintä F (kuva
73) lisätäksesi sadetunnistimen herkkyyttä.
Sadetunnistimen herkkyyden lisäys ilmaistaan yhdellä pyyhkäisyllä.
Jos tuulilasin pesulaitetta käytetään
sadetunnistimen ollessa kytkettynä,
pesutoiminto suoritetaan ilman 5 sekunnin jälkeen tapahtuvia viimeisteleviä pyyhintäkertoja, minkä jälkeen
tunnistin palaa normaaliin, automaattiseen toimintaan.
Sadetunnistimen uudelleenkytkentä
ilmaistaan tuulilasin pyyhkäisyllä.
Sadetunnistin pystyy tunnistamaan
seuraavat tilanteet ja automaattisesti
sopeutumaan niiden vaatimaan erilaiseen toimintaherkkyyteen:
❒ Epäpuhtaudet tunnistinpinnalla
(suola, lika, jne.).
❒ Yön ja päivän ero.
kuva 74
VAROITUS
Vesiroiskeet saattavat aiheuttaa tarpeetonta pyyhkijöiden toimintaa.
kuva 73
L0C0073m
Poiskytkeminen
Siirrä kiertyvä kytkin pois asennosta
B tai käännä virta-avain asentoon
STOP.
Sadetunnistin ei käynnisty seuraavan
käynnistyksen (virta-avain MARasennossa) yhteydessä, vaikka vipu
olisi asennossa B. Kytkeäksesi tunnistimen toimintaan, siirrä vipu asentoon A tai C ja sitten takaisin asentoon B, tai käännä herkkyyttä säätävää kiertyvää kytkintä.
Kun tuulilasin pyyhkijä on päällä ja
peruutusvaihde kytketään, jatkuva
takalasin pyyhintä kytkeytyy.
Työnnä pyyhkijävipua kojelautaa
kohti (palautuva asento), jolloin takalasin pesulaite kytkeytyy.
TAKALASIN PESIJÄ/PYYHKIJÄ
(kuva 74)
Jos vipua työnnetään yli puolen sekunnin ajan, myös takalasin pyyhkijä
kytkeytyy.
Toimintoa voidaan käyttää ainoastaan, kun virta-avain on MAR-asennossa.
Vivun vapauttaminen viimeistelee pesulaitteen toiminnon, kuten tuulilasin
tapauksessa kuvailtiin.
Kiertyvän kytkimen A kääntäminen
asennosta å asentoon ' kytkee takalasin pyyhkimen toimintaan seuraavasti:
❒ Tihkutoiminto, jos tuulilasin
pyyhkijä on kytketty pois päältä.
❒ Toimii tuulilasin pyyhkijän tahdissa (mutta puolella pyyhkäisynopeudella).
VAKIONOPEUDENSÄÄDIN (mikäli
varusteena)
Vakionopeudensäädin on elektronisesti ohjattu laite, joka avustaa kuljettajaa ajamaan yli 30 km/h nopeuksissa pitkillä, suorilla ja kuivilla
teillä (esim. moottoriteillä) halutulla
nopeudella ilman tarvetta painaa kaasupoljinta. Tämän vuoksi sitä ei tulisi
käyttää vilkkaassa liikenteessä. Älä
käytä kaupunkiajossa.
L0D0075m
NOPEUDEN ASETTAMINEN
MUISTIIN
Toimi seuraavasti:
❒ Käännä kiertyvä kytkin A (kuva
75) asentoon ON ja paina kaasupoljinta kiihdyttääksesi halutulle
nopeudelle.
❒ Siirrä vipua ylöspäin (+) ainakin
L0D0076m
kuva 75
KYTKENTÄ TOIMINTAAN
Käännä kiertyvä kytkin A (kuva 75)
asentoon ON.
Laitetta saa käyttää ainoastaan 4- tai
5-vaihde kytkettynä. Ajettaessa alamäkeen vakionopeussäätimen ollessa
kytkettynä auton nopeus saattaa kasvaa muistiin asetetusta arvosta. Kun
laite kytketään päälle, mittaristoon ilmestyy merkkivalo Ü yhdessä aiheeseen liittyvän viestin (mikäli varusteena) kanssa monitoiminäytöllä.
34
3 sekunnin ajan, jonka jälkeen vapauta se: auton nopeus asettuu
muistiin. Kaasupoljin voidaan vapauttaa.
Tarvittaessa (esim. ohituksissa) paina
kaasupoljinta kiihdyttääksesi: auto
palaa aikaisemmin asetettuun nopeuteen, kun kaasupoljin vapautetaan.
TALLENNETTUUN NOPEUTEEN
PALAAMINEN
TALLENNETUN NOPEUDEN
VÄHENTÄMINEN
Jos laite on kytketty pois päältä esimerkiksi jarru- tai kytkinpolkimen
painalluksen johdosta, tallennettuun
nopeuteen voidaan palata seuraavasti:
Tallennettua nopeutta voidaan vähentää kahdella eri tavalla:
❒ Kytkemällä laitteen pois päältä ja
sitten tallentamalla uusi saavutettu nopeus.
❒ Kiihdytä vähitellen, kunnes lähes-
tytään muistiin tallennettua nopeutta.
❒ Kytke tallennushetkellä käytössä
ollut vaihde (4- tai 5-vaihde).
❒ Paina näppäintä RES B.
TALLENNETUN NOPEUDEN
KASVATTAMINEN
Tallennettua nopeutta voidaan kasvattaa kahdella eri tavalla:
KYTKEMINEN POIS KÄYTÖSTÄ
Käännä kiertyvä kytkin A (kuva 75)
asentoon OFF tai virta-avain STOPasentoon. Lisäksi laite kytkeytyy automaattisesti pois käytöstä seuraavissa
tapauksissa:
❒ Jarrupolkimen painaminen.
tai
❒ Siirtämällä vipua alaspäin (–),
kunnes saavutetaan uusi nopeus,
joka tallentuu muistiin automaattisesti.
Jokainen vivun siirto vähentää nopeutta hieman (noin 1 km/h). Jos vipua pidetään alhaalla, nopeus laskee
jatkuvasti.
VAROITUS
Ajettaessa laite kytkettynä
älä koskaan siirrä vaihdevipua vapaalle.
VAROITUS
Jos laitteessa ilmenee toimintahäiriö tai vika,
käännä kiertyvä kytkin OFFasentoon ja ota yhteys Lanciahuoltoon sulakkeen tarkastamisen
jälkeen.
❒ Painamalla kaasupoljinta ja sitten
tallentamalla uusi saavutettu nopeus.
tai
❒ Siirtämällä vipua ylöspäin (+).
Jokainen vivun siirto lisää nopeutta
hieman (noin 1 km/h). Jos vipua pidetään ylhäällä, nopeus kasvaa jatkuvasti.
SISÄVALOT
Valon ajastus autoon astuttaessa
Valot kytkeytyvät seuraavasti:
❒ Noin 10 sekunniksi, kun ovien lu-
ETUOSAN KATTOVALO
(kuva 76)
kot avataan.
❒ Noin 3 minuutiksi, kun yksi ovista
Nämä valot kytketään päälle/pois
kytkimellä A.
Kun kytkin A on keskiasemassa, valot C ja D syttyvät/sammuvat etuovia
avattaessa/suljettaessa.
Kun kytkin A on painettu vasemmalle
puolelle, valot C ja D pysyvät aina
pois päältä.
Kun kytkin A on painettu oikealle
puolelle, valot C ja D pysyvät aina
päällä.
Valot syttyvät/sammuvat viiveellä.
Kun valot ovat pois päältä, spottivaloa voidaan hallita kytkimellä B seuraavasti:
❒ Jos kytkin on painettu vasemmalle, syttyy valo C.
❒ Jos kytkin on painettu oikealle,
syttyy valo D.
avataan.
❒ Noin 10 sekunniksi, kun ovet sulL0D0077m
kuva 76
TÄRKEÄÄ! Ennen autosta poistumista, varmista että kytkin on keskiasennossa: valot sammuvat ovet suljettuna, jolloin vältytään akun tyhjenemiseltä.
Jos tapauksesta riippumatta valot
ovat unohtuneet päälle, ne sammuvat
automaattisesti 15 minuutin kuluttua
moottorin sammuttamisesta.
Kattovalon ajastin
Helpottaakseen autoon pääsyä ja siitä
poistumista yöllä tai heikossa valaistuksessa kattovalossa on kaksi erilaista ajastuksen toimintatilaa:
35
jetaan (3 minuutin sisällä).
Ajastus keskeytyy, kun virta-avain
käännetään MAR-asentoon.
Valon ajastus autosta poistuttaessa
Kun avain poistetaan virtalukosta,
valaistus kytkeytyy seuraavasti:
❒ Noin 10 sekunniksi moottorin
sammuttamisen jälkeen (2 minuutin sisällä).
❒ Noin 3 minuutiksi, kun yksi ovista
avataan.
❒ Noin 10 sekunniksi, kun ovet suljetaan (3 minuutin sisällä).
Ajastus keskeytyy automaattisesti,
kun ovet lukitaan.
Valon ajastus autosta poistuttaessa
Kun avain poistetaan virtalukosta,
valaistus kytkeytyy seuraavasti:
❒ Noin 10 sekunniksi moottorin
sammuttamisen jälkeen (2 minuutin sisällä).
❒ Noin 3 minuutiksi, kun yksi ovista
avataan.
kuva 77
L0D0078m
L0D0254m
kuva 78
TAKAVALO
Valon ajastin (mikäli varusteena)
Valo syttyy/sammuu painettaessa liikkuvaa linssiä oikealta tai vasemmalta
puolelta kuvan 77 mukaisesti.
Helpottaakseen autoon pääsyä ja siitä
poistumista yöllä tai heikossa valaistuksessa kattovalossa on kaksi erilaista ajastuksen toimintatilaa:
Jos kotelo on pitkittäin kattoverhouksessa, valo on integroitu kotelon
sisään.
Jos auto on varustettu kattoluukulla,
kaksi 5W valoa on asennettu taakse
kattoverhoukseen (kuva 78).
❒ Noin 10 sekunniksi, kun ovet suljetaan (3 minuutin sisällä).
Ajastus keskeytyy automaattisesti,
kun ovet lukitaan.
Valon ajastus autoon astuttaessa
Valot kytkeytyvät seuraavasti:
❒ Noin 10 sekunniksi, kun ovien lukot avataan.
❒ Noin 3 minuutiksi, kun yksi ovista
avataan.
❒ Noin 10 sekunniksi, kun ovet suljetaan (3 minuutin sisällä).
Ajastus keskeytyy, kun virta-avain
käännetään MAR-asentoon.
VALOJEN KÄYTTÖNÄPPÄIMET
HÄTÄVILKUT (kuvat 79-80)
Riippumatta virta-avaimen asennosta, ne kytkeytyvät kytkimen A
painamisesta.
Kun toiminto on kytketty, kytkin ja
mittariston varoitusvalot F ja D vilkkuvat.
kuva 79
L0D0080m
kuva 81
L0D0385m
kuva 80
L0D0081m
kuva 82
L0D0386m
Paina kytkintä uudelleen kytkeäksesi
valot pois päältä.
ETUSUMUVALOT
(mikäli varusteena) (kuva 81)
Kytkeäksesi etusumuvalot päälle,
paina näppäintä 5. Seisontavalojen
on oltava kytkettynä näiden valojen
kytkemiseksi.
Kytkeäksesi ne pois päältä, paina kytkintä uudelleen tai sammuta seisontavalot.
töä
VAROITUS
Maan liikennesäännöt säätelevät varoitusvalojen käyt-
TAKASUMUVALOT (kuva 82)
Takasumuvalot kytkeytyvät lähi- tai
etusumuvalojen ollessa päällä painamalla näppäintä 4.
Kytkeäksesi ne pois päältä, paina kytkintä uudelleen tai sammuta lähi- tai
etusumuvalot.
36
POLTTOAINEEN
HÄTÄKATKAISIN
Hätäkatkaisin sijaitsee alhaalla, etumatkustajan sivupilarin vieressä.
Päästäksesi käsiksi siihen, poista lattiamatto. Törmäystilanteessa se katkaisee polttoaineensyötön, jonka seurauksena moottori sammuu.
Jos kytkin katkaisee polttoaineensyötön, mittaristoon ilmestyy merkkivalo
è yhdessä aiheeseen liittyvän viestin
(mikäli varusteena) kanssa säädettävällä monitoiminäytöllä.
Tarkasta auto huolellisesti (esim.
moottoritilasta, auton alta ja polttoainesäiliön läheisyydestä) polttoainevuodoista.
VAROITUS
Jos kolarin jälkeen haistat
polttoaineen tai huomaat
vuotoja polttoainejärjestelmässä,
älä palauta järjestelmän toimintaa välttääksesi tulipaloriskin.
L0D0388m
kuva 84
Jos polttoainevuotoja ei havaita ja
auto voidaan käynnistää, paina näppäintä A (kuva 84) kytkeäksesi polttoaineensyötön takaisin toimintaan ja
kytke valot päälle.
Kolarin jälkeen käännä virta-avain
STOP-asentoon välttääksesi akun
tyhjenemisen.
SISÄTILAN
VARUSTEET
YLEMMÄT SÄILYTYSLOKEROT
(kuvat 85-86)
Avataksesi säilytyslokeron, avaa haluamasi kansi kytkimen A avulla ja
nosta kansi avonaiseen, pysyvään
asentoon.
kuva 85
L0D0389m
kuva 87
L0D0088m
kuva 86
L0D0087m
kuva 88
L0D0418m
kuva 89
L0D0090m
VAROITUS
Älä aja säilytyslokerojen
ollessa avoinna: ne saattavat aiheuttaa vahinkoa matkustajiin kolaritilanteessa.
SÄILYTYSLOKEROT
Säilytyslokero A (kuva 87) sijaitsee
etumatkustajan edessä olevassa kojelaudassa.
Irrotettava säilytyslokeropussi E
(kuva 90), joka kuuluu Lancia Lineaccessori -lisävarustemallistoon,
voidaan asettaa säilytyslokeron A sisään.
Säilytyslokero C (kuva 89) ja DIN-lokero D (kuva 89) sijaitsevat kojelaudan keskiosassa.
DIN-lokero D voidaan poistaa Lancia
Lineaccessori -lisävarustemalliston
äänentoistojärjestelmän asentamista
varten.
Säilytyslokero B (kuva 88) sijaitsee
kojelaudassa ohjauspyörän vasemmalla puolella.
37
kuva 90
L0D0343m
L0D0091m
kuva 92
kuva 94
L0D0093m
KATTOPANEELIN
SÄILYTYSHYLLY (kuva 94)
Hyllyssä voidaan säilyttää kevyitä tavaroita (esim. asiakirjoja, karttoja
jne.).
TÄRKEÄÄ! Älä säilytä tai jätä raskaita tavaroita roikkumaan hyllylle.
kuva 91
L0D0153m
L0D0092m
kuva 93
OVITASKUT (kuva 91)
MUKIPIDIKE (kuva 92)
Paperi-/karttataskut sijaitsevat ovipaneeleissa.
Mukipidikkeet sijaitsevat keskikonsolissa seisontajarruvivun edessä.
Hylly on vaihtoehtoinen varuste kattoluukulle.
KORTTILOKERO (kuva 93)
Keskikonsolissa on lokerot korttien ja
muiden lippujen säilyttämistä varten.
SAVUKKEENSYTYTINSARJA
(mikäli varusteena)
CD-LOKERO
MUKISYVENNYKSELLÄ
TAKANA (kuva 95)
CD-levyjen lokero, joka sisältää mukisyvennyksen, sijaitsee keskikonsolissa seisontajarruvivun takana.
SAVUKKEENSYTYTIN (kuva 99)
SÄHKÖPISTOKE (12V)
Voidaan käyttää ainoastaan virtaavaimen ollessa MAR-asennossa.
L0D0236m
kuva 95
Sijaitsee keskikonsolissa seisontajarrun lähettyvillä.
Paina näppäintä virta-avaimen ollessa
MAR-asennossa: 15 sekunnin jälkeen
näppäin ponnahtaa automaattisesti
alkuperäiseen asentoonsa ja savukkeensytytin on valmiina käytettäväksi.
Pistoke A (kuva 96) sijaitsee edessä.
Pistokkeessa A saattaa olla savukkeensytytin (mikäli varusteena). Auto
saattaa olla varustettu myös tavaratilan vasemmalla puolella olevalla sähköpistokkeella C (kuva 97).
TÄRKEÄÄ! Tarkasta aina, että savukkeensytytin on sammunut.
TUHKAKUPPI (kuva 100)
L0D0236m
kuva 96
Tuhkakuppi on irrotettava muovisäiliö, jossa on jousella toimiva kansi.
Tuhkakuppi voidaan sijoittaa keskikonsolin mukipidikkeisiin.
TÄRKEÄÄ! Älä käytä tuhkakuppia
samanaikaisesti roskakorina: tupakannatsat saattavat sytyttää sen tuleen.
L0D0095m
kuva 97
38
HÄIKÄISYSUOJAT
Häikäisysuojat on sijoitettu sisäpeilin
molemmille puolille. Niitä voidaan
säätää ylös ja alas sekä sivuille.
Joissain versioissa häikäisysuojan takana saattaa olla varusteena sisäpeili.
kuva 99
L0D0096m
kuva 100
L0D0097m
Käyttääksesi peiliä, avaa liukuva
kansi A (kuva 100) (mikäli varusteena).
KATTOLUUKKU
(mikäli varusteena)
Kattoluukku on varustettu turvatoiminnolla, joka tunnistaa sen edessä
olevat esteet sulkemisen aikana. Kytkeytyessään kattoluukku pysähtyy ja
sen jälkeen avautuu hieman. ”Skydome” -lasikatto on valmistettu kahdesta lasipaneelista, joista toinen on
kiinteä ja toinen liikkuva ja joka on
varustettu käsin hallittavalla, kaksiasentoisella (auki/kiinni) aurinkoverholla. Kattoluukkua voidaan käyttää
ainoastaan, kun virta-avain on MARasennossa. Kattoluukun avaaminen/sulkeminen voidaan suorittaa
etukattovalojen vieressä olevilla näppäimillä.
Avaaminen
Pidä näppäintä B (kuva 101) painettuna, jolloin lasin etuosa asettuu ”ilmanohjain” -asentoon. Paina näppäintä B uudelleen yli puolen sekunnin ajan liikuttaaksesi kattoluukun
automaattisesti kokonaan avonaiseen
asentoon. Paina samaa näppäintä pysäyttääksesi kattoluukun keskialueelle.
VAROITUS
Savukkeensytytin kuumenee erittäin paljon käytön
aikana. Käsittele sitä varoen. Lapsia ei saa päästää käyttämään laitetta: tulipalo- ja/tai palovammariski!
Jos katolle on asennettu
kiinnitystelineet, kattoluukku voidaan avata ainoastaan ”ilmaohjain” asentoon.
kuva 101
L0D0098m
Sulkeminen
Kun kattoluukku on kokonaan
avoinna, paina näppäintä A (kuva
101) yli puolen sekunnin ajan säätääksesi lasin etuosan ”ilmaohjain” asentoon. Paina näppäintä uudelleen
pysäyttääksesi kattoluukun keskialueelle. Paina näppäintä A vielä kerran
ja pidä se painettuna, kunnes kattoluukku sulkeutuu kokonaan.
L0D0099m
kuva 102
AVAAMINEN/SULKEMINEN
HÄTÄTILANTEESSA
Jos kytkin ei toimi, kattoluukkua voidaan käyttää käsin seuraavasti:
❒ Poista kahden aurinkoverhon välissä oleva suojakansi.
❒ Ota auton mukana toimitettu kuusiokoloavain.
❒ Aseta avain ruuviin A (kuva 102)
ja käännä sitä:
– myötäpäivään kiertäminen avaa
kattoluukun
– vastapäivään kiertäminen sulkee
kattoluukun
39
Älä avaa kattoluukkua, jos
sen päällä on lunta tai
jäätä välttääksesi sen vahingoittumisen.
VAROITUS
Poista avain virtalukosta
aina autosta poistuessasi
välttääksesi kattoluukun vahingollisen käytön ja estääksesi aiheuttamasta vahinkoa autoon jääville matkustajille. Kattoluukun
väärinkäyttö voi olla vaarallista.
Ennen kattoluukun käyttämistä ja
sen käytön aikana varmista, ettei
liikkuvasta kattoluukusta aiheudu
kenellekään suoraa loukkaantumisvaaraa tai ettei mikään esine
kiilaudu sen väliin.
IKKUNANNOSTIMET
C Vasemman takaikkunan avaaminen/sulkeminen (mikäli varusteena).
D Oikean takaikkunan avaaminen/sulkeminen (mikäli varusteena).
SÄHKÖISET
IKKUNANNOSTIMET
Kahdella ikkunannostimen näppäimellä varustetut versiot (sähköiset ikkunannostimet vain edessä) eivät sisällä automaattista ikkunan nosto- tai
laskutoimintoa, kun taas neljällä näppäimellä varustetut versiot (sähköiset
ikkunannostimet edessä ja takana) sisältävät kuljettajalle automaattisen
nosto- ja laskutoiminnon, etumatkustajalle automaattisen laskutoiminnon
(myös nostotoiminto, mikäli varusteena) ja ainoastaan automaattisen
laskutoiminnon takaikkunoille.
TÄRKEÄÄ! Kun virta-avain on
STOP-asennossa tai poistettuna, sähköiset ikkunannostimet pysyvät toiminnassa noin 2 minuuttia. Ne kytkeytyvät välittömästi pois päältä, kun
ovi avataan.
L0D0103m
kuva 103
E Takaoven näppäimien käytön estäminen (mikäli varusteena). Kun
kytkin on päällä, näppäimen ledvalo syttyy.
KULJETTAJAN PUOLEN OVI
(kuva 103)
Virta-avaimen ollessa MAR-asennossa ikkunannostimia voidaan ohjata kahdella tai viidellä (mikäli varusteena) käsinojassa olevalla kytkimellä:
A Vasemman etuikkunan avaaminen/sulkeminen.
B Oikean
etuikkunan
avaaminen/sulkeminen.
Automaattinen jatkuva toiminto
(mikäli varusteena)
Jotkut malliversiot sisältävät sähköiset ikkunannostimet neljälle ikkunalle
automaattisella etuikkunan (kuljettajan puoli) nosto- ja laskutoiminnolla
sekä automaattisella muiden ikkunoiden laskutoiminnolla.
A
Näppäin automaattiselle, jatkuvalle avaamiselle ja sulkemiselle.
B-C-D Näppäimet jatkuvalle, automaattiselle avaamiselle.
Painamalla näppäintä hieman, ikkuna liikkuu niin kauan, kunnes näppäin vapautetaan.
ETUMATKUSTAJAN PUOLEN
OVI JA TAKAOVET
(mikäli varusteena) (kuva 104)
Ikkunaa ohjaava kytkin sijaitsee vastaavan oven käsinojassa.
L0D0103m
kuva 104
VAROITUS
Ikkunannostimien käyttäminen väärin voi olla vaarallista. Ennen ikkunannostimen
käyttämistä varmista, ettei ikkunan liikkeestä aiheudu kenellekään
loukkaantumisvaaraa tai ettei mikään esine voi kiilautua väliin.
Poista avain virtalukosta aina autosta poistuessasi välttääksesi
mahdolliset ikkunannostimien
huolimattomasta käytöstä aiheutuvat vahingot.
40
kuva 105
L0D0156m
KÄYTTÄMINEN KÄSIN
(mikäli varusteena)
Avataksesi tai sulkeaksesi ikkunan,
käytä vastaavan ikkunan veiviä
(kuva 105).
TAVARATILA
TAKALUUKUN SULKEMINEN
Laske takaluukku käyttämällä kädensijaa A (kuva 108), kuten kuvassa
on opastettu. Paina takaluukkua,
kunnes kuuluu lukitusääni.
Takaluukun lukitus voidaan avata ainoastaan auton ulkopuolella olevalla
sähköisellä avauspainikkeella A
(kuva 106).
Takaluukku voidaan aukaista milloin
tahansa, mikäli ovien lukitus on auki.
Mittariston näytön asetusvalikosta
(ks. ”Säädettävä monitoiminäyttö”
tässä luvussa) voidaan ottaa käyttöön
”Key”-toiminto, joka ei avaa takaluukun lukitusta ovien lukituksen
avauksen yhteydessä. Tällöin lukituksen avaus suoritetaan painamalla
kauko-ohjaimen näppäintä R.
L0D0390m
kuva 106
Älä asenna ylimääräisiä
esineitä (kaiuttimia, spoilereita tms.) takaluukkuun
tai hattuhyllyyn vastoin
valmistajan ohjeita, sillä kaasujousien tai takaluukun toiminta voi
häiriintyä.
Tavaratilan aukaisun yhteydessä
suuntavilkut vilkkuvat kahdesti.
VAROITUS
Älä ylitä tavaratilan suurinta sallittua kuormaa
(ks. luku ”Tekniset tiedot”). Varmista, että tavarat on sijoitettu tavaratilaan siten, että ne eivät lennä
eteen äkillisessä jarrutuksessa.
kuva 107
L0D0378m
kuva 108
L0D0391m
TAVARATILAN
LAAJENTAMINEN
KIINTEILLÄ ISTUIMILLA
Toimi seuraavasti:
❒ Kiinnitä selkänojassa olevat kielekkeet (kuva 109) vyönsolkiin
(nuolien mukaisesti).
❒ Varmista, että kumpikin turvaVAROITUS
Älä aja autolla, kun hattuhyllylle on sijoitettu esineitä, sillä ne saattavat vahingoittaa matkustajia äkillisessä jarrutuksessa tai onnettomuustilanteessa.
TÄRKEÄÄ! Mikäli ”Key”-toiminto
on käytössä, varmista ennen takaluukun sulkemista, että sinulla on virtaavain mukanasi. Tällöin takaluukku
lukittuu automaattisesti.
vöistä C (kuva 110) on pujotettu
kulkemaan vastaavan vyön ohjaimen D kautta.
kuva 109
L0D0428m
kuva 110
L0D0429m
❒ Nosta istuinosa A kuvan mukaisesti.
❒ Vapauta selkänoja nostamalla vi-
vuista B ja kaada selkänoja eteen,
jolloin tavaratilaan muodostuu tasainen kuormaustaso.
41
KONEPELTI
KONEPELLIN AVAAMINEN
Toimi seuraavasti:
❒ Vedä vivusta A (kuva 111) nuolen
osoittamaan suuntaan.
❒ Siirrä vipua B (kuva 113) vasemmalle nuolen osoittamaan suuntaan.
L0D0113m
kuva 111
❒ Nosta konepelti ja irrota samanai-
TÄRKEÄÄ! Ennen konepellin avaamista tarkista, että tuulilasin pyyhkimet ovat kiinni tuulilasissa.
L0C0115m
kuva 112
Toimi seuraavasti:
❒ Nosta toisella kädellä konepeltiä ja
toisella kädellä poista tuki C kiinnityspisteestä ja aseta se takaisin
sen pidikkeeseen D.
❒ Laske konepelti noin 20 cm päähän ala-asennosta ja anna sen pudota loppumatka. Varmista avausyrityksellä, että konepelti on sulkeutunut kunnolla, etteikä ole
vain turvasalpojen varassa. Jos konepelti ei ole sulkeutunut kunnolla, avaa se uudelleen ja toista
edellä esitetyt ohjeet. Älä ainoastaan paina sitä.
L0D0392m
VAROITUS
Turvallisuussyistä konepellin on oltava täysin
sulkeutunut ajon aikana. Varmista,
että konepelti on täysin sulkeutunut ja lukitus kiinnittynyt. Jos
huomaat ajon aikana, että konepelti ei ole kiinnittynyt kunnolla,
pysäytä auto välittömästi ja sulje
konepelti oikealla tavalla.
kaisesti tuki C (kuva 112) pidikkeestään D ja aseta sen pää konepellin syvennykseen E.
SULKEMINEN (kuva 112)
kuva 113
KATTOTELINEET
(mikäli varusteena)
TÄRKEÄÄ! Lancia Lineaccessori -lisävarustemalliston kattotelineitä suositellaan käytettäväksi. Noudata aina
kiinnitystelineen asennussarjan mukana tulevia asennusohjeita. Asennuksen tulee suorittaa asiaan pätevöitynyt henkilö.
kuva 114
L0D0248m
TÄRKEÄÄ! Älä koskaan ylitä suurimpia sallittuja kuormia (ks. luku
”Tekniset tiedot").
Tarkasta, että kiinnitysruuvit ovat
kiinnittyneet oikein muutaman ajokilometrin jälkeen.
TÄRKEÄÄ! Tarkista aina, että konepelti on sulkeutunut kunnolla välttääksesi sen aukeamisen ajon aikana.
VAROITUS
Konepelti saattaa pudota
yllättävästi, mikäli tuki ei
ole kiinnittynyt oikeaan kohtaan.
VAROITUS
Suorita nämä toiminnot
ainoastaan auton ollessa
pysähtyneenä.
42
AJOVALOT
AJOVALOJEN SUUNTAUS
Ajovalojen oikea suuntaus on keskeistä kuljettajan ja muiden tienkäyttäjien turvallisuudelle ja ajomukavuudelle. Ajovalot on suunnattava oikein, jotta näkyvyys olisi paras mahdollinen niitä käytettäessä. Ota yhteys
Lancia-huoltoon säätääksesi ajovalojen suuntauksen oikein.
AJOVALOJEN SUUNTAUSLAITE
Tämä laite toimii avaimen ollessa
MAR-asennossa ja lähivalot kytkettynä. Auto kallistuu kuormattuna
taaksepäin nostaen valokeilaa ylöspäin. Tämän vuoksi valot on suunnattava uudelleen tämänlaisissa tapauksissa.
Älä käytä kattoluukkua,
kun kattotelineet on kiinnitetty.
L0D0393m
kuva 115
Järjestelmää täydentää EBD (Electronic Braking force Distribution), joka
jakaa jarruvoiman etu- ja takarenkaiden välillä parhaalla mahdollisella
tavalla.
TÄRKEÄÄ! Uusien jarrujen paras
mahdollinen toiminta saavutetaan
noin 500 ajokilometrin jälkeen. Tänä
aikana vältä äkillisiä, toistuvia ja pitkiä jarrutuksia.
kuva 117
L0D0119m
Tehdäksesi säädöt, paina kojelaudan
näppäimiä  ja Ò . Säädön aikana
näytöllä näkyy ajovalojen hetkellinen
asento.
Asento 0 - yksi tai kaksi henkilöä etuistuimilla – Asento 1 - viisi matkustajaa – Asento 2 - viisi matkustajaa +
tavaratila kuormattu – Asento 3 - kuljettaja + suurin sallittu kuorma tavaratilassa.
TÄRKEÄÄ! Ajovalojen suuntaus on
tarkastettava aina, kun auton kuormitusta muutetaan.
Lähivalojen tehdasasetus riippuu
siitä, mistä maasta auto on hankittu.
Auto on varustettu ABS-järjestelmällä, joka estää pyörien lukkiintumisen jarrutuksissa, hyödyntää tiepinnan kitkan parhaalla mahdollisella
tavalla ja säilyttää ohjattavuuden vaikeissa tieolosuhteissa tapahtuvissa hätäjarrutuksissa.
L0D0118m
Ajovalojen suuntaus (kuva 115)
AJOVALOJEN SUUNTAUS
ULKOMAILLE (kuvat 116-117)
ABS-JÄRJESTELMÄ
kuva 116
JÄRJESTELMÄN TOIMINTA
ABS-järjestelmän normaalin toiminnan voi havaita jarrupolkimen värinänä ja pienenä toimintaäänenä jarrutuksen aikana. Tällöin sinun tulee
säätää nopeutesi ajamasi tietyypin
mukaan.
Kun ABS kytkeytyy jarrutuksessa, on
kyseessä tiepinnan ja renkaan välisen
pitokyvyn raja-arvo: hidasta vauhtia
hyödyntääksesi kaiken saatavilla olevan pidon.
HÄIRIÖILMOITUKSET
ABS-järjestelmän häiriö
ABS-järjestelmän häiriö ilmoitetaan
mittaristossa varoitusvalolla > ja siihen liittyvällä viestillä (mikäli varusteena) säädettävällä monitoiminäytöllä (ks. luku ”Varoitusvalot ja viestit”).
Tällöin jarrujärjestelmä toimii normaalisti hyödyntämättä ABS-järjestelmän toimintoja. Kyseisessä tilanteessa aja varovaisesti Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi järjestelmän.
43
Jos matkustat maihin, joissa on vastakkaissuuntainen liikenne, vastaantulevan liikenteen häikäisyn estämiseksi on tärkeää peittää osa ajovaloumpiosta kuvan ohjeiden/mittojen
mukaisesti. Tämän suorittamiseen
tarvitaan valoa läpäisemätöntä tarrakalvoa. Kuvat opastavat muutoksen
tekemiseen vasemmanpuoleiselta liikenteeltä oikeanpuoleiseen.
VAROITUS
Kun ABS kytkeytyy jarrutuksessa, on kyseessä tiepinnan ja renkaan välisen pitokyvyn raja-arvo: tällöin on tarpeellista hidastaa nopeus vastaamaan
käytettävissä olevaa pitoa.
VAROITUS
ABS-järjestelmä käyttää
hyväkseen kaiken saatavilla olevan pidon, mutta se ei voi
parantaa sitä. Tämän vuoksi sinun tulee olla erityisen varovainen
ajaessasi liukkailla tiepinnoilla
ottamasta turhia riskejä.
EBD-järjestelmän häiriö
ABS-järjestelmän häiriö ilmoitetaan
mittariston varoitusvaloilla > ja x
yhdessä aiheeseen liittyvällä viestillä
(mikäli varusteena) säädettävällä monitoiminäytöllä (ks. luku ”Varoitusvalot ja viestit”).
Tällöin takajarrut saattavat yhtäkkiä
lukkiutua ja aiheuttaa auton hallinnan menettämisen. Kyseisessä tilanteessa aja varovaisesti Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi järjestelmän.
VAROITUS
Kun
ABS-järjestelmä
puuttuu toimintaan, jarrupolkimella voidaan tuntea kevyttä
tykytystä. Älä kevennä jalkaasi
polkimella, vaan käytä jarrua
epäröimättä. Tällöin varmistat,
että pysähdyt mahdollisimman
nopeasti tien sallimien olosuhteiden rajoissa.
VAROITUS
Jos mittariston varoitusvalo x syttyy (yhdessä
monitoiminäytön viestin kanssa,
mikäli varusteena), pysäytä auto
välittömästi ja ota yhteys lähimpään Lancia-huoltoon. Järjestelmän jarrunesteen vuoto voi vaarantaa normaalien jarrujen toiminnan (myös ABS).
Järjestelmässä on lisäksi diagnoosipistoke, josta voidaan lukea mahdolliset ohjainlaitteeseen tallentuneet häiriökoodit sekä tarkastaa moottorin
toimintaan ja diagnoosiin liittyviä tekijöitä asiaankuuluvalla tarkastuslaitteella. Nämä toimenpiteet voi
tehdä myös katsastaja tai liikenteenvalvoja.
TÄRKEÄÄ! Häiriön poistamisen jälkeen anna Lancia-huollon tarkastaa
järjestelmä kokonaisuudessaan erikoislaitteillaan ja mahdollisesti pidemmän koeajon avulla.
EOBD-järjestelmä (European On Board Diagnosis) valvoo jatkuvasti komponentteja, jotka vaikuttavat auton
päästöihin.
Lisäksi se varoittaa kuljettajaa mittariston varoitusvalolla U (yhdessä aiheeseen liittyvällä monitoiminäytön
viestillä, mikäli varusteena) (ks. luku
“Varoitusvalot ja viestit"), mikäli
nämä komponentit eivät ole enää parhaassa toimintakunnossa .
Sen tehtävänä on:
❒ Valvoa järjestelmän tehokkuutta.
❒ Varoittaa kun järjestelmän toimintahäiriö nostaa päästöarvoja.
❒ Osoittaa kuluneiden osien vaihtotarpeesta.
ÄÄNENTOISTOJÄRJESTELMÄ
(mikäli varusteena)
CD- tai MP3-CD-soittimella varustettujen äänentoistojärjestelmien käyttöön, katso tämän käyttöohjekirjan
liitteenä toimitettua lisäliitettä.
L0D0120m
kuva 118
JÄRJESTELMÄN VALMIUS
(mikäli varusteena)
Järjestelmä sisältää:
❒ Äänentoistojärjestelmän virtajohdot.
Jos varoitusvalo U ei syty
virtaa kytkettäessä (MARasento), tai jos varoitusvalo
syttyy palamaan pysyvästi
tai vilkkuen ajon aikana (yhdessä
monitoiminäytön viestin kanssa),
käänny Lancia-huollon puoleen
mahdollisimman pian. Varoitusvalon U toiminta voidaan tarkastaa
tarvittaessa erikoislaittein. Noudata
aina paikallisia määräyksiä päästölaitteiden huollon ja ylläpidon
osalta.
EOBDJÄRJESTELMÄ
❒ Etu- ja takakaiuttimien johdot.
❒ Antennin virtajohto.
❒ 2 diskanttikaiutinta etuovien pila-
Äänentoistojärjestelmän
asentaminen
Äänentoistojärjestelmä asennetaan
kojelaudan keskiosan säilytyslokeron
paikalle, josta löytyy valmiiksi asennetut johdot. Poistaaksesi säilytyslokeron, paina kuvan osoittamista kiinnityskohdista.
reissa (suurin sallittu teho 30W).
❒ 2 keskialueen kaiutinta etuovissa
(halkaisija 165mm, suurin teho
30W).
❒ 2 kokoalueen kaiutinta takaovissa
(halkaisija 165 mm, suurin teho
30W).
44
On suositeltua asennuttaa
äänentoistojärjestelmä ja
jakosuotimet Lancia-huollossa.
MATKAPUHELINLAITTEISTO
(mikäli varusteena)
Matkapuhelimen ja CD- tai MP3-CDsoittimen yhdistetty laitteisto koostuu:
❒ Kaksitoimisesta antennista (ää-
nentoistojärjestelmä + matkapuhelin 900/1800MHz), joka on sijoitettu auton katolle.
VAROITUS
Matkapuhelimen asentamiseksi ja sen liittämiseen
auton laitteistoon, ota yhteys
Lancia-huoltoon saadaksesi tietoa
mahdollisista ongelmista, jotka
voivat vahingoittaa auton turvallisuutta.
❒ Liitosjohdot kaksitoimiselle an-
tennille ja johdotus 10-napaisella
liittimellä.
Liitin sijaitsee ohjauspylvään ja keskikotelon välissä.
Asiakas on vastuussa
hands-free-järjestelmän
hankinnasta ja siitä, että se
on yhteensopiva hänen
matkapuhelimensa kanssa. On suositeltua asentaa mikrofoni lähelle
etukattovaloa.
VAROITUS
Ole varovainen asentaessasi standardista poikkeavia lisäspoilereita, kevytmetallivanteita tai pölykapseleita: ne
saattavat heikentää jarrujen jäähdytystä ja näin ollen toistuvien,
rajujen ja pitkien alamäkien vaatimien jarrutusten johdosta heikentää jarrutustehoa. Varmista, ettei mitään (esim. lattiamatto) ole
polkimien liikeradan edessä.
LISÄVARUSTEIDEN
HANKINTA
Jos auton hankinnan jälkeen, päätät
ostaa autoon lisävarusteita, jotka vaativat sähkövirran (äänentoistojärjestelmä, satelliitti yhteydellä toimiva
varkaudenestolaite tms.) tai laitteita,
jotka aiheuttavat lisäkuormitusta auton sähköjärjestelmään, ota yhteyttä
Lancia-huoltoon. Sen ammattitaitoinen henkilökunta antaa paitsi suosituksia sopivista Lancia Lineaccessorilisävarusteista, myös laskee kokonaissähkönkulutuksen ja varmistaa,
kestääkö auton sähköjärjestelmä lisäkuorman vai tarvitaanko tehokkaampi akku.
VAROITUS
Antennin suurin käytettävissä oleva teho on 20W.
ELEKTRONISTEN LAITTEIDEN
ASENNUKSET
Auton hankinnan jälkeen asennettavissa sähköisissä/elektronisissa laitteissa on oltava merkinnät:
Fiat Auto S.p.A. valtuuttaa vastaanotin-/lähetinlaitteiden asennukset,
jotta ne asennetaan valmistajan määräysten mukaisesti hyvällä asennustaidolla.
TÄRKEÄÄ! Auto ei ole hyväksyttävä
liikennekäyttöön, mikäli lisävarusteasennukset muuttavat auton rakenteellista toimintaa. Lisävarusteasennukset voivat aiheuttaa auton takuun
raukeamisen, mikäli ne vaikuttavat
auton vioittumiseen joko suoraan tai
epäsuoraan.
VASTAANOTIN/LÄHETINLAITTEET JA
MATKAPUHELIMET
Radiolähettimiä/-vastaanottimia
(esim. ETACS-matkapuhelimet ja
HAM-radiolaitteet jne.) ei tulisi käyttää auton sisällä ilman erillistä ulkopuolista antennia.
Tämän tyyppisten laitteiden käyttö
matkustamossa (ilman erillistä antennia) muodostaa elektromagneettisia kenttiä, jotka aiheuttavat resonanssi-ilmiöitä vioittaen auton
elektroniikkaa. Tämä voi myös vaarantaa matkustajien turvallisuutta.
Lisäksi näiden laitteiden vastaanottoja lähetyskyky voi heikentyä auton
korin vaikutuksesta.
Käytä EC-hyväksyttyjä matkapuhelimia (GSM, GPRS, UMTS) puhelimen valmistajan ohjeiden mukaisesti.
SÄHKÖINEN
”DUALDRIVE ”OHJAUSTEHOSTIN
Auto on varustettu elektronisesti ohjatulla ”Dualdrive”-ohjaustehostimella, joka toimii ainoastaan virtaavaimen ollessa MAR-asennossa ja
moottorin käynnissä. Kuljettaja voi
säätää ohjauksen tehostusta ajo-olosuhteiden mukaisesti.
KYTKEMINEN PÄÄLLE / POIS
PÄÄLTÄ (CITY-toiminto)
Kytkeäksesi toiminnon päälle / pois
päältä, paina näppäintä (kuva 119),
joka sijaitsee kojelaudan keskialueella.
Toiminnon kytkeytyminen ilmoitetaan monitoiminäytön tekstillä
”CITY”.
Kun CITY-toiminto on päällä, ratin
liikuttaminen on kevyempää, jolloin
pysäköiminen on helpompaa. Toiminto on erityisen käytännöllinen
ajettaessa kaupunkien keskustoissa.
Fiat Auto S.p.A. ei ole velvollinen korvaamaan Fiat Auto S.p.A:n hyväksymättömistä tai suosittelemattomista
lisävarusteista aiheutuneita vahinkoja.
Korvausvelvollisuus poistuu myös, jos
lisävarusteasennuksissa ei ole noudatettu tehtaan ohjeistusta.
45
HÄIRIÖILMOITUKSET
Kaikki ohjaustehostimeen liittyvät
häiriöt ilmoitetaan mittariston varoitusvalolla g yhdessä monitoiminäytön (ks. luku ”Varoitusvalot ja viestit”) viestin kanssa.
kuva 119
L0D0419m
Jos sähköisessä ohjaustehostimessa on
toimintahäiriö, autoa voidaan ohjata
yhä mekaanisella ohjauksella, jotta
auto voidaan toimittaa mahdollisimman pikaisesti Lancia-huoltoon.
VAROITUS
Kaikki ohjauspyörään tai
ohjauspylvääseen tehtävät
jälkiasennukset, jotka voivat heikentää auton suorituskykyä ja turvallisuutta, sekä evätä takuun voimassaolon (esim. varkaudenestojärjestelmän asennukset) ovat ehdottomasti kiellettyjä.
TÄRKEÄÄ! Jos ohjausliikkeitä suoritetaan runsaasti lyhyessä ajassa, ohjauspyörän kääntäminen saattaa
muuttua raskaammaksi. Tämä on
täysin normaalia, sillä ohjauksen sähkömoottorin ylikuumenemissuoja
puuttuu toimintaan. Tämän vuoksi
korjaus ei ole aiheellista. Ohjaustehostimen järjestelmä palaa normaaliin toimintaa auton seuraavalla käyttökerralla.
VAROITUS
Ennen auton huoltamista
sammuta moottori ja
poista avain virtalukosta samalla
kytkien ohjauspyörän lukon, erityisesti silloin, kun ajoneuvon renkaat eivät kosketa maata. Jos
tämä on mahdotonta (jos avaimen
on oltava MAR-asennossa tai
moottorin käynnissä), poista pääsulake, joka suojaa sähköistä ohjaustehostinta.
PYSÄKÖINTITUNNISTIMET
(mikäli varusteena)
Tunnistusetäisyydet
Tunnistusetäisyys keskiosassa riippuu
auton moottori-/varusteluversiosta:
Tunnistusalue on noin 140 cm, jossa
pienille esteille (tai tapauksissa, joissa
pylväät ovat pyöristettyjä) se on noin
70 cm. Sivusuuntainen tunnistusalue
on noin 60 cm.
Pysäköintitunnistimet on kiinnitetty
auton takapuskuriin (kuva 120), ja
niiden tehtävänä on ilmoittaa kuljettajalle takana olevista esteistä jaksottaisella äänimerkillä.
kuva 120
KYTKEMINEN
ÄÄNIMERKIN VAROITUKSET
HÄIRIÖILMOITUKSET
Tunnistimet kytkeytyvät automaattisesti, kun peruutusvaihde kytketään.
Kun etäisyys takana olevaan esteeseen
pienenee, merkkiäänen toistuvuus tihenee.
Kun peruutusvaihde kytketään, jaksottainen äänimerkki kytkeytyy automaattisesti.
Katso luku "Varoitusvalot ja viestit".
L0D0395m
Äänimerkki:
❒ Äänenvoimakkuus kasvaa, kun
auton ja esteen välinen etäisyys lyhenee.
❒ Muuttuu jatkuvaksi, kun auton ja
esteen välinen etäisyys on pienempi kuin 30cm. Jos etäisyyttä
lisätään, äänimerkki keskeytyy
välittömästi.
❒ Pysyy tasaisena, jos puskurin ja
esteen välinen etäisyys ei muutu.
Jos tämä tilanne koskee sivutunnistimia, äänimerkki keskeytyy 3
sekunnin jälkeen välttääkseen varoitusilmoitukset, jotka aiheutuvat
esimerkiksi seinistä.
46
Mikäli järjestelmä havaitsee useita esteitä, se ilmoittaa lähimpänä olevasta.
PERÄVAUNUN VETÄMINEN
Järjestelmä on ohjelmoitu kytkeytymään pois päältä automaattisesti, kun
perävaunun liitin kytketään auton hinauskoukun pistorasiaan.
Tunnistimet palaavat toimintaan, kun
liitin on poistettu.
YLEISET VAROITUKSET
❒ Pysäköitäessä kiinnitä erityistä
huomiota esteisiin, jotka ovat pysäköintitutkan tunnistimien ylätai alapuolella.
❒ Joissain tilanteissa kohteita, jotka
sijaitsevat auton lähellä, ei voida
tunnistaa ja täten ne voivat vahingoittua tai vahingoittaa autoa.
❒ Tunnistimien lähettämät signaalit
voivat muuttua tunnistimiin kiinnittyneestä liasta, lumesta tai
jäästä. Toimintaa voivat häiritä
myös ultraäänijärjestelmät (esim.
kuorma-auton ilmajarrut tai paineilmaporat), jotka ovat auton lähettyvillä.
Varmistaaksesi järjestelmän tehokkaan toiminnan,
pidä tunnistimet aina puhtaana. Varo vahingoittamasta tai naarmuttamasta tunnistimia niitä pestessäsi. Vältä kuivien,
karkeiden tai kovien kankaiden
käyttöä. Pese tunnistimet puhtaalla
vedellä ja tarvittaessa auton pesuaineella. Autopesuloissa, joissa
käytetään höyry- tai korkeapainepesureita, pese tunnistimet nopeasti
pitämällä suutinta vähintään 10 cm
päässä tunnistimesta.
VAROITUS
Kuitenkin kuljettaja on
aina vastuussa pysäköimisestä ja muista vaarallisista
liikkeistä. Tätä toimintaa suorittaessasi, varmista, että muita ihmisiä, eläimiä tai esineitä ei ole
auton toiminta-alueen läheisyydessä. Pysäköintitunnistimet on
suunniteltu avustamaan kuljettajaa: kaikissa tilanteissa sinun tulee kiinnittää äärimmäistä huomiota mahdollisesti vaarallisten
ajoliikkeiden aikana.
MULTIJET -MOOTTORIT
POLTTOAINESÄILIÖN
TÄYTTÄMINEN
Toiminta alhaisissa
lämpötiloissa
Täyttääksesi säiliön täyteen, täytä siten, että polttoainepumpun kytkin
napsahtaa kaksi kertaa. Liiallinen
täyttäminen voi aiheuttaa toimintahäiriöitä polttoaineensyöttöjärjestelmässä.
Jos ulkoilman lämpötila on hyvin alhainen, dieselöljy jäykistyy siihen
muodostuvien
parafiinikiteiden
vuoksi ja voi tukkia polttoainejärjestelmän.
Tämän tyyppisten ongelmien välttämiseksi huoltoasemat tarjoavat erilaisille vuodenajoille erilaisia diesellaatuja: kesä- ja talvilaatu sekä joillain
alueilla arktinen laatu (kylmillä, vuoristoisilla alueilla). Mikäli polttoainetankkiin täytetään vääränlaisille lämpötiloille tarkoitettua diesellaatua, on
suositeltua sekoittaa polttoaineeseen
TUTELA DIESEL ART lisäainetta
ohjeiden mukaisessa suhteessa. Lisäaine tulisi kaataa polttoainetankkiin
ennen polttoaineen lisäämistä.
Käytettäessä tai säilytettäessä autoa
pitkään kylmillä alueilla tai vuoristoilla, on suositeltua täyttää polttoainesäiliö uudelleen paikallisella polttoaineella.
Dieselmoottorisissa autoissa on käytettävä Euroopan EN590 normin täyttävää hyvälaatuista autoille
tarkoitettua dieselöljyä. Muiden
polttoaineiden käyttö saattaa rikkoa
moottorin ja aiheuttaa takuun raukeamisen. Jos säiliö täytetään vahingossa vääränlaisella polttoaineella, moottoria ei saa käynnistää,
vaan polttoainesäiliö on tyhjennettävä. Jos moottoria on käytetty edes
hetken aikaa väärän tyyppisellä
polttoaineella, on myös polttoainejärjestelmä puhdistettava.
AUTON
TANKKAAMINEN
BENSIINIMOOTTORIT
Käytä ainoastaan lyijytöntä bensiiniä.
Vahinkojen välttämiseksi polttoaineen
täyttöaukon halkaisija on liian pieni
lyijyllisen polttoaineen täyttösuuttimelle. Bensiinin oktaaniluku (RON)
ei saa olla alhaisempi kuin 95.
TÄRKEÄÄ! Huonosti toimiva katalysaattori johtaa haitallisten päästöjen nousuun saastuttaen ympäristöä.
TÄRKEÄÄ! Älä koskaan käytä lyijyllistä bensiiniä, edes pieniä määriä
tai hätätilanteessa, sillä tämä tuhoaa
katalysaattorin korjauskelvottomaksi.
kuva 121
L0D0399m
kuva 122
L0D0420m
POLTTOAINESÄILIÖN KORKKI
Polttoainesäiliön kannen lukitus toimii yhdessä ovien lukituksen/avauksen kanssa. Tämän vuoksi tankataksesi ovien ollessa lukittuna, paina
näppäintä D (kuva 122).
Tällöin polttoainesäiliö suositellaan
täytettäväksi yli 50%:sti täyteen.
Korkki C (kuva 121) on varustettu
turvakaapelilla B, joka yltää kiinnikkeeseen A ja estää korkin katoamisen.
Avataksesi korkin C, käännä sitä vastapäivään ja poista se.
47
Kiinnitä korkki kannen sisäpuoliseen
kiinnikkeeseen kuvan mukaisesti.
TÄRKEÄÄ! Säiliön tiivisteet saattavat aiheuttaa polttoainesäiliöön kevyen paineen. Paineen vapautuminen
korkkia avattaessa on täysin normaalia.
Tankkaamisen jälkeen kiristä korkki
kääntämällä sitä myötäpäivään, kunnes kuulet yhden tai useamman napsahduksen. Käännä sitten avainta
myötäpäivään, poista se ja sulje kansi.
VAROITUS
Älä käsittele avotulta tai
sytytä savuketta täyttöaukon lähellä: tulipalovaara. Pidä
katse pois täyttöaukosta tankkauksen aikana, välttääksesi haitallisten polttoainehöyryjen hengittämisen.
YMPÄRISTÖN
SUOJELEMINEN
Bensiinimoottorisissa malleissa on
seuraavia päästöjä hallitsevia laitteita:
❒ Kolmitoimikatalysaattori
❒ Happitunnistimet
❒ Haihtumiskaasujen keräysjärjestelmä
Moottoria ei saa käyttää edes kokeilutarkoitukseen, kun yksi tai useampi
sytytystulpankaapeli on irrotettu.
Dieselmoottorisissa malleissa on seuraavia päästöjä hallitsevia laitteita:
❒ Hapettava katalysaattori
❒ Pakokaasujen kierrätysjärjestelmä
(E.G.R)
❒ Dieselmoottorin hiukkassuodatin
(DPF)
DIESELMOOTTORIN
HIUKKASSUODATIN (DPF)
(1.3 Multijet 90 HV -versiot)
Dieselhiukkassuodatin on toiminnaltaan mekaaninen, integroitu osa pakokaasujärjestelmää, joka kerää dieselpakokaasuussa esiintyvät pienhiukkaset. Dieselmoottorin hiukkassuodatin on otettu käyttöön, jotta
pienhiukkaset saataisiin poistettua lähes täydellisesti myötäillen nykyhet-
48
ken ja tulevaisuuden lakisäädöksiä.
Auton normaalikäytön aikana moottorin ohjausyksikkö tallentaa erilaisia
tietoja (esim. ajoajan, tietyypin, lämpötilat jne.) ja laskee suodattimeen
kerääntyneiden pienhiukkasten määrän. Koska suodatin kerää pienhiukkaset fyysisesti, tulee se puhdistaa
(palauttaa toimintaan) säännöllisin
väliajoin polttamalla hiilihiukkaset.
Moottorin ohjausyksikkö ohjaa automaattisesti uusiutumistoimintoa suodattimen tilan ja auton käyttöolosuhteiden mukaan. Uusiutumistoiminnon
aikana seuraavia ominaisuuksia saattaa esiintyä: joutokäynnin tilapäinen
nousu, sähköisen tuulettimen kytkeytyminen, pakokaasujen mukana tulevan savun tilapäinen lisääntyminen,
pakokaasujärjestelmän korkea lämpötila. Tämä ei ole poikkeuksellista
toimintaa: auton toiminta ei heikkene
eikä haittaa ympäristöä. Jos näytöllä
näkyy aiheeseen liittyvä viesti, katso
luku "Varoitusvalot ja viestit”.
VAROITUS
Normaalisti toimiessaan
katalysaattorin lämpötila
on hyvin korkea. Älä pysäköi autoa ruoholle, kuivien lehtien tai
muiden helposti syttyvien materiaalien päälle: tulipalovaara.
TURVAVARUSTEET
TURVAVYÖT.....................................................
49
TURVAVÖIDEN ESIKIRISTIMET .....................
51
LASTEN TURVALLISUUS ................................
52
”ISOFIX”-TURVAISTUIMEN ASENNUS ..........
54
ETUTURVATYYNYT.........................................
55
SIVUTURVATYYNYT
(Sivuturvatyyny - Etuosan ikkunaturvatyyny)....
56
TURVAVYÖT
ETU- JA TAKASIVUISTUIMIEN
TURVÄVÖIDEN KÄYTTÄMINEN
Turvavyötä käytettäessä istuma-asennon tulisi olla mahdollisimman suora
ja selkä tulisi pitää rennosti kiinni selkänojassa
Kiinnittääksesi turvavyön tartu kiinnikkeeseen A (kuva 1) ja työnnä se
solkeen B, kunnes kuuluu lukitusääni.
L0D0126m
kuva 1
kuva 3
Takaistuimien turvavyöt on kiinnitettävä kuvan 2 (5-istuimisissa malleissa) tai kuvan 3 (4-istuimisissa
malleissa) mukaisesti.
Jos ulosvedossa vyön liike takertelee,
palauta sitä vähän matkaa ja vedä
uudelleen varovaisesti tasaisella liikkeellä.
Paina näppäintä C avataksesi turvavyön lukituksen. Ohjaa vyötä sen kelautuessa sisään, ettei se kierry.
Vyö myötäilee automaattisesti käyttäjän kehoa ja antaa liikkumavaraa.
L0D0431m
L0D0430m
kuva 2
Normaalissa toiminnassaan vyön rullamekanismi saattaa lukkiutua, mikäli auto on pysäköity jyrkkään rinteeseen: tämä on täysin normaalia.
Rullamekanismi lukkiutuu myös äkillisessä jarrutuksessa, törmäyksessä tai
nopeassa suunnanmuutoksessa, tai jos
vyötä nykäistään nopeasti.
Takaistuimet on varustettu kolmipisteturvavöillä ja niiden rullamekanismilla.
49
kana.
VAROITUS
Älä koskaan paina näppäintä C (kuva 1) ajon ai-
Turvavöiden muistutusjärjestelmä (S.B.R)
Auto on varustettu turvavöiden muistutusjärjestelmällä (S.B.R.), joka sisältää summerin ja mittariston varoitusvalon < muistuttamaan kuljettajaa, että turvavyö on kiinnitettävä.
VAROITUS
Muista, että rajussa kolarissa takamatkustajat,
jotka eivät ole kiinnittäneet turvavöitä asettavat sekä itsensä, että
kuljettajan ja muut matkustajat
hengenvaaraan.
Äänimerkki voidaan kytkeä tilapäisesti (seuraavaan moottorin sammuttamiseen asti) pois päältä seuraavasti:
❒ Kiinnitä kuljettajan turvavyö.
❒ Käännä virta-avain MAR-asentoon.
❒ Odota yli 20 sekuntia ja vapauta
sitten ainakin yksi turvavöistä.
Ota yhteys Lancia-huoltoon kytkeäksesi koko järjestelmän pois käytöstä.
S.B.R.-järjestelmä voidaan palauttaa
toimintaan ainoastaan asetusvalikon
(Setup menu) kautta (ks. kappale
”Turvavyö ei kiinnittynyt” luvussa
”Varoitusvalot ja viestit”).
kuva 4
ETUTURVAVÖIDEN
KORKEUDEN SÄÄTÄMINEN
(mikäli varusteena)
Säädä turvavyön korkeus aina matkustajan kehon mukaan. Tämä varotoimenpide saattaa vähentää huomattavasti loukkaantumisriskiä kolaritilanteessa.
Oikea korkeus saavutetaan silloin,
kun vyö kulkee suunnilleen olkapään
ja niskan välistä.
Tehdäksesi säädön, joko nosta tai
laske lukitusmekanismia vivun A
(kuva 4) avulla ja samanaikaisesti
siirrä silmukka B sopivimpaan sallittuun asentoon.
KESKITURVAVYÖN
KÄYTTÄMINEN
kuva 5
L0D0311m
kuva 6
L0D0310m
Vedä turvavyö kehon yli ja kiinnitä
kieleke I (kuva 6) solkeen, jota vastaan kieleke N kiinnittyy.
Turvavyö avataan seuraavasti. Paina
painiketta O (kuva 6) ja myötäile
vyötä, kun kelaat sitä takaisin estääksesi kiertymisen.
Laajentaaksesi tavaratilan, paina painiketta M (kuva 6) vapauttaaksesi
soljen ja myötäile vyötä, kun kelaat
sitä takaisin estääksesi kiertymisen.
Sijoita kielekkeet I ja G (kuva 6) koteloihin P ja H (kuva 5), jotka kummatkin sijaitsevat vyön syvennyksessä.
VAROITUS
Pysäytä auto säätääksesi
turvavyön korkeutta.
VAROITUS
Varmista säädön jälkeen,
että ankkuri, johon silmukka on kiinnitetty lukittuu yhteen mahdollisista asennoista. Vapauta vipu ja paina sitä alaspäin
mahdollistaaksesi lukitusmekanismin kiinnittymisen (napsahdusääni).
VAROITUS
Muista, että rajussa kolarissa takamatkustajat,
jotka eivät ole kiinnittäneet turvavöitä asettavat sekä itsensä, että
kuljettajan ja muut matkustajat
hengenvaaraan.
Turvavyössä on kaksi kielekettä ja
solkea.
Käyttääksesi turvavyötä, poista kielekkeet vyön syvennyksen koteloista
H ja P (kuva 5). Vedä turvavyötä sitten rauhallisesti ja anna sen liikkua
vapaasti välttääksesi sen kiertymisen
tai lukittumisen. Kiinnitä kieleke G
(kuva 6) solkeen L, jossa on avauspainike M.
L0D0128m
TÄRKEÄÄ! Käyttääksesi turvavyötä,
aseta selkänoja takaisin ajoasentoon
ja palauta käytön normaalit olosuhteet.
50
TURVAVÖIDEN
ESIKIRISTIMET
TÄRKEÄÄ! Esikiristimien paras suojaus saavutetaan, kun vyö on tiukasti
kiinni rintakehässä ja lantiossa.
Auto on varustettu etuturvavöiden
esikiristimillä, joilla voidaan parantaa
turvavöiden turvallista toimintaa. Onnettomuuden sattuessa nämä laitteet
kelaavat turvavöitä muutaman senttimetrin. Tällöin varmistetaan turvavyön tiukka asettuminen käyttäjän
vartalolle ennen kuin vyön suojavaikutus alkaa.
Kun esikiristin kytkeytyy, rullamekanismi lukkiutuu. Turvavyö ei tällöin
enää kelaudu, vaikka sen liikettä helpotettaisiin.
kuva 7
L0D0133m
Esikiristimien kytkeytyessä saattaa
vapautua hieman savua. Tämä savu
ei ole haitallista eikä merkitse tulipaloa.
Esikiristimet eivät vaadi minkäänlaista huoltoa tai voitelua.
Mikä tahansa teko, joka muuttaa esikiristimen alkuperäistä kuntoa, huonontaa sen toimivuutta.
Mikäli esikiristimeen pääsee vettä tai
mutaa esimerkiksi epätavallisten
luonnonmullistuksien takia (tulvat,
myrskyt jne.), on se vaihdettava uuteen.
L0D0135m
kuva 9
TURVAVÖIDEN KÄYTTÖÖN
LIITTYVIÄ YLEISIÄ OHJEITA
kuva 8
L0D0134m
KIRISTYSVOIMAN
RAJOITTIMET
Jotta matkustajien turvallisuus parantuisi onnettomuustilanteessa, etuturvavöiden rullamekanismeissa on
kiristysvoiman rajoittimet, jotka sallivat vyön kelautumisen hallitusti
ulos, mikäli ylävartaloon vyöstä aiheutuva paine kasvaa etutörmäyksessä vaarallisen suureksi.
Kuljettaja on vastuussa turvavöiden
käyttöön liittyvien lakien noudattamisessa. Hänen tehtävänä on myös
varmistaa, että ajoneuvon muut matkustajat myös noudattavat niitä. Kiinnitä vyö aina ennen liikkeellelähtöä ja
huolehdi, että muutkin auton matkustajat käyttävät turvavöitä.
Myös raskaana olevan naisen on käytettävä turvavyötä: loukkaantumisriski on huomattavasti alhaisempi
niin hänelle kuin syntymättömälle
lapselle onnettomuuden sattuessa.
Tällöin turvavyön alempi osa (lantiovyö) on sijoitettava mahdollisimman
siten, että se kulkee lantion yläpuolella ja vatsan alapuolella (ks. kuva
7).
51
VAROITUS
Esikiristin on kertakäyttöinen. Jos laite on lauennut, käy vaihdattamassa se
Lancia-huollossa. Laitteen viimeinen käyttöpäivä on merkitty kilpeen, joka sijaitsee etumatkustajan puolisen ylemmän hansikaslokeron sisällä. Kun viimeinen käyttöpäivä lähestyy, käänny Lanciahuollon puoleen.
Jos kiristimien läheisyydessä tehdään toimia,
joista niihin kohdistuu iskuja, tärinää tai paikallista lämpöä (yli 100°C enintään 6
tunnin ajan), kiristimet voivat vaurioitua tai laueta. Kiristimet kestävät normaalit tiepinnan epätasaisuuksista tai matalista esteistä, kadun reunakivistä jne. aiheutuvat tärinät. Käänny tarvittaessa Lanciahuollon puoleen.
VAROITUS
Vyö ei saa kiertyä. Olkavyön tulee kulkea viistosti
rinnan poikki ja olan yli. Lantiovyön tulee kulkea matkustajan
lantion eikä vatsan kautta. Älä
käytä esineitä (pidikkeitä, kiinnikkeitä, jne.), jotka estävät vyön
kiinnittymistä matkustajan vartaloon.
VAROITUS
Paras suojaus saavutetaan, kun selkänoja pidetään suorassa: matkustajan selän
tulee nojata selkänojaa vasten ja
turvavyön on oltava tiukasti kiinni
rintakehässä ja lantiossa. Turvavyöt on kiinnitettävä sekä etu- että
takaistuimilla. Ilman turvavöitä
ajaminen lisää vakavan loukkaantumisen riskiä tai kuolemanvaaraa onnettomuuden sattuessa.
VAROITUS
Turvavöiden tai esikiristimien osia ei missään tapauksessa saa irrottaa tai niiden
toimintaa muuttaa. Kaikki niihin
liittyvät korjaustyöt tulee teettää
pätevöityneen ja valtuutetun henkilökunnan toimesta. Käänny aina
Lancia-huollon puoleen.
VAROITUS
Jos vyö on altistunut kovalle rasitukselle esimerkiksi onnettomuudessa, on koko
turvavyöjärjestelmä kiinnittimineen, ruuveineen ja kiristimineen
vaihdettava. Vaikka turvavyössä ei
olisi silminnähtävää vahinkoa, se
on saattanut menettää kimmoisuutensa.
VAROITUS
Turvavyötä saa käyttää
ainoastaan yksi henkilö
kerrallaan. Älä kuljeta lasta sylissä siten, että turvavyö kiertyy
kummankin ympärille. Yleisesti
ottaen mitään tavaroita ei saa laittaa matkustajan ja vyön väliin.
TURVAVÖIDEN PITÄMINEN
HYVÄKUNTOISINA
❒ Pidä vyö aina suorana ja kiertymättömänä sekä varmista, että se
kulkee vapaasti ilman takertelua.
❒ Vaihda vyö vakavan onnettomuuden jälkeen, vaikka ne eivät näyttäisi olevan vahingoittuneet. Jos
kiristimet ovat lauenneet, vaihda
vyöt myös silloin.
❒ Pese vyö käsin laimealla saippualiuoksella, huuhtele ja jätä varjoon
kuivumaan. Älä käytä voimakkaita liuottimia, puhdistusaineita,
valkaisuaineita tai muita kemikaaleja, jotka voivat vahingoittaa
vyön kuituja.
❒ Pidä rullamekanismit kuivina: oikea toiminta taataan ainoastaan,
jos rullamekanismeihin ei ole tunkeutunut vettä.
LASTEN
TURVALLISUUS
Parhaan suojan mahdollistamiseksi
onnettomuustilanteessa kaikkien matkustajien tulee istua paikoillaan käyttäen tarkoituksenmukaisia turvavöitä.
Tämä on vielä tärkeämpää lasten ollessa kyseessä.
Tämä on pakollinen vaatimus kaikissa EU-jäsenmaissa ja se on EU-direktiivin 2003/20/EY mukainen.
Lapsella on aikuiseen verrattaessa kehoon suhteutettuna suurempi ja painavampi pää ja kehittymättömämpi
lihaksisto ja luusto. Tämän vuoksi
lapsille tarvitaan erilaiset turvajärjestelmät kuin aikuisille suojaamaan
heitä onnettomuuden sattuessa.
❒ Vaihda vyöt, mikäli niissä ilmenee
selviä kulumis- tai leikkautumisjälkiä.
Lasten turvajärjestelmien tutkimustulokset sisältyvät EU-normiin ECER44, joka jakaa turvalaitteet lapsen
painon mukaisesti viiteen erilaiseen
ryhmään ja lisäksi määrää niiden
käytön pakolliseksi:
Ryhmä 0
paino 10 kg asti
Ryhmä 0+
paino 13 kg asti
Ryhmä 1
paino 9-18 kg
Ryhmä 2
paino 15-25 kg
Ryhmä 3
paino 22-36 kg
Kuten huomata saattaa, ryhmät ovat
osittain päällekkäisiä. Itse asiassa
markkinoilta löytyy istuimia, jotka
kattavat enemmän kuin yhden painoryhmän.
Kaikissa turvajärjestelmissä on oltava
kiinteä tarra, josta ilmenee tyyppihyväksynnän tiedot ja valmistajan nimi.
Tarraa ei saa poistaa missään tapauksessa.
VAROITUS
HENGENVAARA: mikäli
lasten turvaistuin asennetaan selkä menosuuntaan etumatkustajan istuimelle, on ehdottoman
tärkeää kytkeä etumatkustajan
turvatyynyt (etu- ja sivuturvatyynyt, mikäli varusteena) pois
päältä. Turvatyynyn laukeaminen
voi aiheuttaa lapselle vakavia
vammoja. On suositeltua asentaa
turvaistuin takaistuimelle, jossa on
turvallisin paikka kolarin sattuessa. Lastenistuinta ei saa missään tapauksessa asentaa etuistuimeen autossa, jossa on varusteena turvatyyny, jota ei voida kytkeä pois päältä. Turvatyynyn laukeaminen voi aiheuttaa lapselle
vakavia vammoja riippumatta
turvatyynyn laukeamisen aiheuttaneen kolarin kovuudesta.
Yli 150 cm:n pituiset lapset eivät enää
tarvitse turvaistuinta, vaan heidän on
käytettävä aikuisten tavoin tavallisia
turvavöitä.
Lancia Lineaccessori-lisävarustemallistosta löytyy turvaistuimia jokaiseen
painoryhmään. Nämä turvaistuimet
on suunniteltu erityisesti Lancia-malliston autoja varten, siksi niiden käyttäminen on erityisen suositeltua.
52
VAROITUS
Autoissa, joissa on varusteena etumatkustajan turvaistuimen poiskytkentäjärjestelmä, lasta voidaan
kuljettaa etumatkustajan
istuimella, mikäli aivan
välttämätöntä. Tässä tapauksessa on kuitenkin varmistettava,
että turvatyyny on todella kytketty
pois päältä tarkastamalla, että
mittariston keltainen varoitusvalo
palaa (ks. kappale ”Matkustajan
istuimen etuturvatyyny” etu- ja sivuturvatyynyjen osassa). Siirrä
etumatkustajan istuin äärimmäiseen taka-asentoon välttääksesi
turvaistuimen ja kojelaudan koskettamista toisiinsa.
L0D0136m
kuva 10
L0D0137m
kuva 11
L0D0138m
kuva 12
RYHMÄ 0 ja 0+ (kuva 10)
RYHMÄ 1 (kuva 11)
RYHMÄ 2 (kuva 12)
Alle 13 kg painavien lapsien turvaistuimet on asetettava selkä menosuuntaan. Turvaistuimessa on oltava
hyvä tuenta päälle, eikä se saa rasittaa niskaa äkkijarrutuksissa.
9-18 kg:n painoiset lapset voivat matkustaa turvaistuimella kasvot ajosuuntaan päin, jos turvaistuin on varustettu etuosan pehmusteella. Tällöin
auton turvavyö pitää sekä lapsen että
turvaistuimen paikallaan.
15-25 kg:n painoiset lapset voivat
käyttää suoraan auton turvavyötä.
Lasten turvaistuinta tarvitaan ainoastaan pitämään lapsi oikeassa asennossa. Olkavyön tulisi kulkea rinnan
yli osumatta kaulaan ja lantiovyön
lantion päällä kulkematta vatsan yli.
VAROITUS
Kuvat ovat vain suuntaa-antavia ohjeistamaan turvaistuimien
kiinnityksessä. Tutustu turvaistuimen mukana tuleviin ohjeisiin.
VAROITUS
Kuvat ovat vain suuntaaantavia ohjeistamaan turvaistuimien kiinnityksessä. Tutustu turvaistuimen mukana tuleviin ohjeisiin.
Turvaistuin tulee kiinnittää penkkiin
auton omalla turvavyöllä. Kiinnitä
lapsi turvaistuimen omilla turvavöillä.
VAROITUS
Joissain painoryhmän 0 ja 1 turvaistuimissa on varusteena takaosan liitäntä ja turvavyöt lapsen kiinnittämiseen. Turvaistuimen suuresta painosta johtuen kiinnityksien tekeminen väärällä tavalla
voi olla vaarallista (esim. laittamalla jokin pehmeä esine turvaistuimen
ja kiinnitysturvavyön väliin). Noudata tarkasti kiinnitysohjeita.
TURVAISTUINTEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET AUTON ERI
ISTUIMILLA
Auto noudattaa Euroopan direktiiviä 2000/3/EY, joka määrää lastenistuimien
sijoitusmahdollisuuksista eri istuimilla seuraavan taulukon mukaisesti:
ISTUIN
Ryhmä
kuva 13
Painoryhmä
Matkustajan
istuin
edessä
Matkustajan
istuin
takana
sivulla
Matkustajan
keski-istuin
(mikäli
varusteena)
13 kg asti
U
U
*
Ryhmä 1
9-18 kg
U
U
*
Ryhmä 2
15-25 kg
U
U
*
Ryhmä 3
22-36 kg
U
U
*
L0D0139m
RYHMÄ 3 (kuva 13)
22-36 kg:n painoiset lapset eivät tarvitse tukea selän taakse pitämään
lasta kauempana auton selkänojasta.
Kuvasta ilmenee lapsen oikea asento
takaistuimella.
Yli 150 cm:n pituiset lapset voivat
käyttää turvavöitä aikuisten tapaan.
Ryhmä 0, 0+
Tunnukset:
U = soveltuu Euroopan normin EEC-R44 mukaisille yleismallisille (Universal)
turvaistuinjärjestelmille, jotka on määritelty kyseisiin painoryhmiin.
* Älä koskaan asenna lasten turvaistuinta keskimmäiselle takaistuimelle.
VAROITUS
Kuvat ovat vain suuntaaantavia ohjeistamaan turvaistuimien kiinnityksessä. Tutustu turvaistuimen mukana tuleviin ohjeisiin.
53
Alla on yhteenveto lasten
turvallisuuteen vaikuttavista
tekijöistä:
❒ Lasten turvaistuin suositellaan sijoitettavaksi takaistuimelle, koska
se on suojaisin paikka törmäystilanteessa.
❒ Jos etumatkustajan turvatyyny
kytketään pois päältä (mikäli varusteena), varmista mittariston
keltaisen varoitusvalon “ jatkuva
palaminen.
❒ Noudata tarkasti turvaistuimen
valmistajan ohjeita, jotka toimitetaan turvaistuimen mukana: Säilytä nämä ohjeet autossa samassa
paikassa kuin muutkin ohjekirjat.
Älä käytä lastenistuimia ilman ohjekirjojen noudattamista.
❒ Tarkasta aina turvavyön oikea
kiinnittyminen ja kireys vetämällä
vyöstä.
❒ Turvaistuimessa saa olla ainoastaan yksi lapsi: älä koskaan anna
kahden lapsen olla samanaikaisesti turvaistuimella.
❒ Katso aina, että turvavyö ei kulje
lapsen kaulalla.
❒ Älä anna lapsen istua väärässä
asennossa turvaistuimella tai irrottaa vöitä ajon aikana.
❒ Älä koskaan pidä lasta, edes vauvaa, sylissäsi ajon aikana. Kukaan
ei pysty pitämään lasta turvallisesti törmäystilanteessa, olipa
kuinka voimakas tahansa.
❒ Vaihda turvaistuin uuteen mahdollisen onnettomuuden jälkeen.
VAROITUS
Lastenistuinta ei saa
asentaa etuistuimeen autossa, jossa on varusteena turvatyyny, jota ei voida kytkeä pois
päältä. Lasta ei saa missään tapauksessa kuljettaa etuistuimella.
L0C0140m
kuva 15
Muista, että Isofix-istuimen on oltava
tyyppihyväksytty ja siinä on oltava
merkintä ECE R44/03 ”Universal
Isofix”.
Lancia Lineaccessori -lisävarustemallistosta löytyy universaali “Duo Plus”
Isofix-turvaistuin.
kuva 14
L0C0425m
Erilaisesta kiinnitysmenetelmästä johtuen Isofix-istuin on kiinnitettävä
käyttämällä alaosan metallikiinnikkeitä A (kuva 15), jotka sijaitsevat takaistuimen selkänojan ja istuinosan
välissä. Ylempi vyö (lastenistuimen
mukana tuleva) tulee kiinnittää kiinnikkeeseen D (kuva 16), joka sijaitsee takaistuimen selkänojan takana
lähellä turvaistuinta.
54
ISOFIXTURVAISTUIMEN
ASENNUS
Isofix on standardoitu eurooppalainen
lasten turvaistuimen kiinnitysmenetelmä.
Turvaistuin voidaan kiinnittää samanaikaisesti sekä normaalilla että
Isofix-menetelmällä (mikäli varusteena).
Kuvassa 14 näkyy esimerkki turvaistuimesta.
Yleinen lasten Isofox-turvaistuin kattaa painoryhmän 1.
Tietyt Isofix-turvaistuimet kattavat
muutkin painoryhmät. Niitä voidaan
käyttää ainoastaan, jos ne ovat erityisesti suunniteltu, testattu ja tyyppihyväksytty tälle autolle (ks. autoluettelo turvaistuimesta).
kuva 16
L0C0143m
Lisätietoja turvaistuimen asennukseen/käyttöön liittyen löydät lasten
turvaistuimen mukana toimitetusta
käyttöoppaasta.
VAROITUS
Asenna turvaistuinta ainoastaan auton ollessa
täysin paikallaan. Turvaistuin on
kiinnittynyt kunnolla paikalleen,
kun kiinnikkeistä kuuluu napsahdus. Noudata turvaistuimen mukana tullutta ohjekirjaa turvaistuimen asennuksessa, irrottamisessa ja asemoinnissa.
YLEISTEN ISOFIX-TURVAISTUINTEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET AUTON ERI ISTUIMILLA
Alla oleva taulukko esittää Euroopan Direktiivin ECE 16 mukaiset Isofix-turvaistuinten asennusvaihtoehdot istuimiin,
jotka on varustettu universaaleilla Isofix-kiinnikkeillä:
Painoryhmä
Ryhmä 0 10 kg asti
Ryhmä 0+ 13 kg asti
Ryhmä 1
9 - 18 kg
Suuntaus
turvaistuimelle
Luokka
Isofix koolle
Isofix-paikka
takaistuimen reunalla
Selkä menosuuntaan
E
IL
Selkä menosuuntaan
E
IL
Selkä menosuuntaan
D
IL
Selkä menosuuntaan
C
IL (*)
Selkä menosuuntaan
D
IL
Selkä menosuuntaan
C
IL (*)
Naama menosuuntaan
B
IUF
Naama menosuuntaan
B1
IUF
Naama menosuuntaan
A
IUF
IUF soveltuu yleisluokan (varustettu kolmannella yläkiinnikkeellä) Isofix-turvaistuinjärjestelmille, joissa lapsi istuu
menosuuntaan päin ja jotka on hyväksytty painoryhmää varten.
IL:
soveltuu tätä automallia varten tyyppihyväksytyille, erityisille Isofix-turvaistuinjärjestelmille. Turvaistuin voidaan asentaa siirtämällä etuistuinta eteenpäin.
(*) Isofix-turvaistuin voidaan asentaa siirtämällä etuistuin kokonaan ylös.
ETUTURVATYYNYT
Auto on varustettu kuljettajan ja etumatkustajan etuturvatyynyillä ja ikkunaturvatyynyillä (pään suojausjärjestelmä). Auto voidaan varustaa
myös etuosan sivuturvatyynyillä.
Etuturvatyynyt (kuljettajan ja matkustajan) on suunniteltu suojaamaan
etumatkustajia kovissa nokkakolareissa. Törmäystilanteessa etuturvatyynyt laukeavat kuljettajalle ratin
eteen ja etumatkustajalle kojelaudan
eteen.
Jos turvatyynyt eivät laukea muuntyyppisissä törmäyksissä (sivutörmäykset, peräänajot, pyöriminen
jne.), kyse ei ole välttämättä järjestelmähäiriöstä.
Auton etuosaan kohdistuvissa törmäyksissä elektroninen yksikkö laukaisee tyynyjen täyttymisen. Turvatyynyt täyttyvät silmänräpäyksessä
etumatkustajien ja auton vaarallisten
rakenteiden väliin muodostaen loukkaantumiselta suojaavan pehmusteen.
Turvatyyny tyhjenee välittömästi täyttymisen jälkeen.
Jos matkustaja ei käytä turvavyötä
törmäyksessä, hän saattaa lentää suoraan päin vasta täyttämässä olevaa
turvatyynyä. Tällöin turvatyynyn tarjoama suojaus heikkenee huomattavasti.
Etuturvatyynyt eivät välttämättä
täyty seuraavissa tilanteissa:
❒ Törmäys kohdistuu hyvin muovautuvaan kappaleeseen, jonka
vaikutus auton etuosaan on vähäinen (esim. puskurin osuminen
turvakaiteeseen, sorakasaan jne.).
❒ Kiilautuminen toisen auton tai esteen alle (esim. kuorma-auton tai
turvapuomin alle). Tällöin turvatyynyt eivät tarjoa lisäturvaa turvavöiden lisäksi, joten niiden laukaisu ei ole tarpeellista. Tämän
tyyppisissä tilanteissa on kysymys
normaalitoiminnasta, eikä välttämättä viasta.
Kuljettajan ja etumatkustajan etuturvatyynyt on suunniteltu ja säädetty
suojaamaan etumatkustajia, jotka
käyttävät turvavöitä. Täyttyessään
etuturvatyynyt täyttävät lähes kaiken
etumatkustajien edessä olevan tilan.
Kuljettajan ja matkustajan turvatyynyt eivät korvaa turvavöitä, vaan ainoastaan tehostavat niiden toimintaa.
Laki vaatii turvavöiden käyttöä ajon
aikana.
55
kuva 17
L0C0416m
KULJETTAJAN
ETUTURVATYYNY (kuva 17)
Kuljettajan salamannopeasti täyttyvä
etuturvatyyny on sijoitettu erityiseen
ohjauspyörän keskiön syvennykseen.
kuva 18
L0C0145m
MATKUSTAJAN
ETUTURVATYYNY (kuva 18)
Etumatkustajan salamannopeasti
täyttyvä etuturvatyyny on sijoitettu
erityiseen syvennykseen A kojelaudan
sisään. Etumatkustajan turvatyyny
täyttyy suuremmaksi kuin kuljettajan
turvatyyny. Turvatyynyt eivät laukea
voimakkuudeltaan kevyissä törmäyksissä, joissa turvavyöt tarjoavat riittävän suojan. Tämän vuoksi turvavyö
on oltava aina kiinnitettynä. Sivutörmäyksissä turvavyöt pitävät matkustajat oikeassa asennossa ja rajoissa
törmäyksissä ne estävät matkustajien
lentämisen ulos autosta.
ETUMATKUSTAJAN ETU- JA
SIVUTURVATYYNYN
POISKYTKENTÄ
(mikäli varusteena)
Aina kun turvaistuin on asennettava
matkustajan etuistuimelle, etumatkustajan etu- ja sivuturvatyyny (mikäli varusteena) on kytkettävä pois
päältä.
Varoitusvalo “ palaa tasaisesti mittaristossa niin kauan, kunnes etumatkustajan etu- ja sivuturvatyyny (mikäli varusteena) kytketään takaisin
toimintaan
VAROITUS
Kytkeäksesi etumatkustajan etu- ja sivuturvatyynyn (mikäli varusteena) käsin pois
päältä, katso kappale ”Säädettävä
monitoiminäyttö” luvussa ”Kojelauta ja hallintalaitteet”.
VAROITUS
Älä kiinnitä tarroja/teippejä tai mitään ylimääräistä ohjauspyörään, etumatkustajan turvatyynyn alueelle A (kuva
18) tai kattoverhouksen sivuun.
Älä kiinnitä mitään ylimääräistä
(esim. matkapuhelinta) etumatkustajan kojelautaan, koska tällöin turvatyynyn aukeaminen
saattaa häiriintyä ja seurauksena
voi olla vakavia loukkaantumisia.
VAROITUS
Jos auto on varustettu etumatkustajan turvatyynyn
poiskytkentäjärjestelmällä, poista turvatyyny
käytöstä aina, kun turvaistuin asennetaan etumatkustajan istuimelle. Siirrä etumatkustajan istuin äärimmäiseen
taka-asentoon välttääksesi turvaistuimen ja kojelaudan koskettamista toisiinsa. Kun lastenistuinta
ei käytetä enää etuistuimella, on
turvatyyny kytkettävä välittömästi
takaisin toimintaan.
VAROITUS
HENGENVAARA:
älä
asenna lastenistuinta etumatkustajan istuimelle, jos sen
turvatyynyä ei ole kytketty pois
päältä. Turvatyynyn laukeaminen
törmäyksessä saattaa aiheuttaa
lapselle vakavia vammoja.
SIVUTURVATYYNYT
(ikkunaturvatyyny)
(mikäli varusteena)
SIVUTURVATYYNY
(mikäli varusteena) (kuva 19)
Auton sivuturvatyynyt on sijoitettu
etuistuimien selkänojiin. Ne suojaavat
matkustajien rintakehää kovissa auton sivuun kohdistuvissa törmäyksissä.
VAROITUS
Älä peitä etuistuimien selkänojia ylimääräisillä
verhoiluilla tai istuinpäällisillä,
jotka estävät sivuturvatyynyn laukeamisen.
Lancia Lineaccessori -lisävarustemallisto sisältää istuinpäällisiä, jotka
mahdollistavat sivuturvatyynyn laukeamisen.
56
kuva 19
L0C0147m
kuva 20
L0C0148m
IKKUNATURVATYYNY
(mikäli varusteena) (kuva 20)
Ikkunaturvatyynyt sisältävät kaksi
laskeutuvaa turvatyynyä, jotka on sijoitettu katon sivuosien verhoiluun
erityisten kuorien alle. Suuren leveyden johdosta ne pystyvät suojaamaan
etumatkustajien pään aluetta sivutörmäyksissä.
Sivu turvatyynyt eivät korvaa turvavöitä, vaan ainoastaan tehostavat niiden toimintaa. Laki vaatii turvavöiden käyttöä ajon aikana.
TÄRKEÄÄ! Sivutörmäyksessä saavutetaan paras suoja, kun matkustaja
istuu istuimella, joka on säädetty oikeaan asentoon. Tällöin ikkunaturvatyynyt pääsevät aukeamaan tarkoituksenmukaisesti.
TÄRKEÄÄ! Etu- ja/tai sivuturvatyynyt laukeavat myös, jos autoon kohdistuu voimakas isku tai törmäys
alustan kautta (esim. ajaminen kovalla vauhdilla kadun reunaan, portaaseen tai matalaan esteeseen tai putoamalla tien kuoppaan).
TÄRKEÄÄ! Turvatyynyn laukeamisen yhteydessä vapautuu pieni määrä
pölyä. Tämä pöly ei ole haitallista,
eikä merkitse tulipalon vaaraa. Kuitenkin törmäyksen jälkeen turvatyynyn pinnalla ja matkustamon sisällä
saattaa olla pölyä. Tämä pöly saattaa
ärsyttävää ihoa ja silmiä. Käytä mietoa saippuavettä pölyn puhdistamiseen keholtasi.
Turvatyynyjärjestelmän räjähdyspanoksen käyttöikä on 14 vuotta, ohjauspyörän spiraalin 10 vuotta.
Käänny Lancia-huollon puoleen, kun
komponenttien viimeinen käyttöpäivä
lähestyy.
TÄRKEÄÄ! Jos auto on ollut osallisena onnettomuuteen, jossa joku turvavarusteista on kytkeytynyt, vie auto
Lancia-huoltoon kytkeytyneiden turvavarusteiden uusimiseksi ja järjestelmän tarkastamiseksi.
Turvatyynyjen tarkastukset, korjaukset ja vaihdot on jätettävä Lanciahuollon tehtäviksi.
Jos auto romutetaan, on turvatyynyjärjestelmä kytkettävä ensin pois
päältä Lancia-huollossa. Jos auton
omistaja vaihtuu, on uutta omistajaa
opastettava turvatyynyjen toiminnasta ja ylläolevista varoituksista: hänelle on myös annettava tämä käyttöohjekirja.
TÄRKEÄÄ! Turvavöiden esikiristimet
sekä etu- ja sivuturvatyynyt laukeavat erilailla törmäystyypin mukaan.
Mikäli joku näistä varusteista ei kytkeydy tilanteesta riippuen, kyseessä ei
välttämättä ole järjestelmän vika.
VAROITUS
Älä koskaan nojaa päätä,
käsiä tai kyynärpäitä
oveen, ikkunoihin tai ikkunaturvatyynyjen alueelle välttääksesi
mahdollisesta laukeamisesta aiheutuvat loukkaantumiset.
Älä koskaan työnnä päätä, käsiä
tai kyynärpäitä ikkunan ulkopuolelle.
YLEISET VAROITUKSET
VAROITUS
Mikäli varoitusvalo ¬ ei
syty mittaristossa, kun
virta-avainta käännetään MARasentoon, tai jos se palaa jatkuvasti ajon aikana, saattaa kyseessä olla turvajärjestelmän vika.
Tällöin turvatyynyt ja esikiristimet eivät välttämättä laukea törmäystilanteessa, tai ne saattavat
laueta vahingossa, mikä on kuitenkin on erittäin harvinaista. Ota
välittömästi yhteys Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi järjestelmän.
Älä peitä etuistuimien selkänojia
ylimääräisillä verhoiluilla tai istuinpäällisillä, jotka estävät sivuturvatyynyn laukeamisen.
VAROITUS
Pidä kädet aina ajon aikana ohjauspyörällä siten,
että turvatyyny voi lauetessaan
täyttyä esteettömästi. Älä kumarra kehoa eteenpäin ajon aikana. Pidä selkä suorana selkänojaa vasten. Jos auto on ollut varastettuna, sitä on yritetty varastaa, siihen on kohdistettu vahingontekoja tai se on joutunut tulvan
kastelemaksi, tarkastuta turvatyynyjärjestelmä Lancia-huollossa.
VAROITUS
Jos virta-avain on paikoillaan MAR-asennossa,
turvatyynyt voivat laueta myös
toisen auton törmäyksestä, vaikka
moottori olisi sammutettuna. Tämän vuoksi lapsi ei saa koskaan
istua etuistuimella, vaikka auto ei
olisi edes liikkeessä. Toisaalta
aina kun virta-avain on STOPasennossa, turvalaitteet (turvatyynyt tai esikiristimet) eivät laukea
törmäystilanteessa. Jos tässä tilanteessa turvalaitteet eivät laukea, kyseessä ei ole järjestelmän
toimintahäiriö.
VAROITUS
Älä koskaan pidä ajaessa
mitään esineitä sylissä tai
rintakehän edessä, äläkä pidä
piippua, kynää tai muuta esinettä
suulla välttääksesi törmäystilanteessa turvatyynyn laukeamisesta
aiheutuvat vakavat vammat.
VAROITUS
Kun virta-avain käännetään MAR-asentoon, varoitusvalo “ (etumatkustajan turvatyyny kytketty) syttyy ja vilkkuu muutaman sekunnin ajan
muistuttaen, että etumatkustajan
turvatyyny laukeaa mahdollisessa
törmäystilanteessa. Tämän jälkeen valo sammuu.
VAROITUS
Älä pese istuimia vedellä
tai paineistetulla höyryllä
(käsin tai koneellisesti).
57
VAROITUS
Turvatyynyt vaativat lauetakseen kovemman törmäyksen kuin turvavöiden esikiristimet. Törmäyksissä, joiden
voimakkuus jää näiden kahden
turvalaitteen kytkeytymisen rajaarvon väliin, on täysin normaalia,
että ainoastaan esikiristimet kytkeytyvät.
VAROITUS
Älä kiinnitä mitään kovia
esineitä vaatekoukkuihin
tai tukikahvoihin.
VAROITUS
Turvatyynyt eivät korvaa
turvavöitä, vaan ainoastaan tehostavat niiden toimintaa.
Etuturvatyynyt eivät aina laukea
lievimmissä nokkakolareissa, takapäähän kohdistuvissa törmäyksissä tai auton pyörähdyksissä
ympäri. Näissä tilanteissa matkustajia suojaa ainoastaan turvavyöt, jotka on oltava aina kiinnitettyinä.
KÄYNNISTÄMINEN JA AJAMINEN
MOOTTORIN KÄYNNISTÄMINEN ..................
58
AUTON PYSÄKÖIMINEN .................................
59
KÄSIVAIHTEISTON KÄYTTÄMINEN...............
60
KÄYTTÖKUSTANNUSTEN HALLINTA ..........
60
PERÄVAUNUN VETÄMINEN ..........................
61
TALVIRENKAAT ..............................................
62
LUMIKETJUT ..................................................
63
AUTON PITKÄ SEISONTA-AIKA .....................
64
MOOTTORIN
KÄYNNISTÄMINEN
Auto on varustettu elektronisella
ajonestolaitteella:. jos moottori ei
käynnisty, katso kappale ”Lancia
CODE -järjestelmä” luvussa ”Kojelauta ja hallintalaitteet”. Juuri moottorin käynnistymisen jälkeen käyntiääni saattaa olla voimakkaampi, varsinkin jos moottoria ei ole käytetty
pitkään aikaan. Tämä on tyypillinen
ominaisuus hydraulisille venttiilinnostimille, eikä huononna toimivuutta
tai luotettavuutta: bensiinimoottoreille
suunniteltu johtoverkko rajoittaa vaadittua huoltomäärää.
Jos moottori ei käynnisty ensiyrittämällä, käännä virta-avain STOPasentoon ennen uutta yritystä.
Jos mittariston varoitusvalo Y palaa
samanaikaisesti varoitusvalon U
kanssa, kun virtalukko on MARasennossa, käännä avain STOP-asentoon ja sitten takaisin MAR-asentoon.
Mikäli varoitusvalot palavat edelleen,
kokeile auton mukana toimitettua
vara-avainta.
Auton ollessa juuri käynnistynyt ei ole suositeltavaa
tehdä rajuja kiihdytyksiä,
käyttää pitkään korkeita
moottorin kierroslukuja tai jarruttaa voimakkaasti.
BENSIINIMOOTTORIN
KÄYNNISTÄMINEN
Toimi seuraavasti:
❒ Varmista, että seisontajarru on
kytketty.
❒ Kytke vaihdevipu vapaalle (Nasento).
tettu.
Välttääksesi akun tarpeettoman tyhjenemisen poista
virta-avain virtalukosta,
kun moottori on sammu-
VAROITUS
Moottorin käyttäminen
suljetuissa tiloissa on vaarallista. Moottori kuluttaa happea
ja vapauttaa hiilidioksidia, hiilimonoksidia ja muita myrkyllisiä
kaasuja.
Jos et vieläkään saa käynnistettyä
moottoria, suorita hätäkäynnistys (ks.
”Hätäkäynnistys” luvussa ”Ongelmatilanteessa”) ja ota sitten yhteyttä
Lancia-huoltoon.
TÄRKEÄÄ! Älä koskaan jätä virtaavainta MAR-asentoon, kun moottori
on sammutettuna.
MULTIJET-MOOTTORIN
KÄYNNISTÄMINEN
Toimi seuraavasti:
❒ Varmista, että seisontajarru on
kytketty.
❒ Kytke vaihdevipu vapaalle (Nasento).
❒ Paina kytkinpoljin pohjaan, äläkä
koske kaasupolkimeen.
❒ Käännä virta-avain MAR-asentoon, jolloin mittariston varoitusvalot m,U ja Y syttyvät.
❒ Käännä virta-avain AVV-asentoon
ja vapauta se heti moottorin käynnistyttyä.
58
❒ Odota, kunnes varoitusvalot Y ja
m sammuvat (mitä lämpimämpi
moottori, sitä lyhyempi aika vaaditaan valojen sammumiseen).
❒ Paina kytkinpoljin pohjaan, äläkä
koske kaasupolkimeen.
❒ Käännä virta-avain AVV-asentoon
mahdollisimman nopeasti merkkivalon m sammumisesta. Hehkutuksen edut menetetään, jos
käynnistämistä odotetaan liian
pitkään. Vapauta virta-avain heti
moottorin käynnistyttyä.
TÄRKEÄÄ! Jos virta-avain käännetään AVV-asentoon moottorin ollessa
kylmänä, kaasupoljin on vapautettava kokonaan.
Jos moottori ei käynnisty ensiyrittämällä, käännä virta-avain STOPasentoon ennen uutta yritystä.
Jos mittariston varoitusvalo Y palaa,
kun virtalukko on MAR-asennossa,
käännä avain STOP-asentoon ja sitten takaisin MAR-asentoon. Mikäli
varoitusvalo palaa edelleen, kokeile
auton mukana toimitettua varaavainta.
Jos auto ei käynnisty tämänkään jälkeen, ota yhteys Lancia-huoltoon.
AUTON
PYSÄKÖIMINEN
Toimi seuraavasti:
❒ Sammuta moottori ja kytke seisontajarru.
❒ Auton ollessa mäessä kytke vaihde
(1-vaihde ylämäessä, peruutusvaihde alamäessä) ja jätä pyörät
käännettyyn asentoon.
Mikäli auto on pysäköidään jyrkkään
mäkeen, on suositeltavaa asettaa kiila
tai kivi pyörien alle. Auton pitämistä
pysäköitynä renkaan ollessa kiinni
reunakivessä tai käännettynä reunusta vasten tulisi välttää. Estääksesi
akun tarpeettoman tyhjenemisen
poista avain virta-lukosta. Aina poistuessasi autosta ota virta-avain mukaasi.
SEISONTAJARRU
Seisontajarru sijaitsee etuistuimien
välissä.
TÄRKEÄÄ! Kun moottori on sammutettuna, älä jätä virta-avainta
MAR-asentoon.
Jos varoitusvalo m vilkkuu 60 sekunnin ajan
käynnistyksen jälkeen tai
moottorin jatkuvan käynnistämisen aikana, on hehkutulppajärjestelmässä
toimintahäiriö.
Käytä autoa normaalisti, jos moottori käynnistyy, mutta ota yhteys
Lancia-huoltoon mahdollisimman
nopeasti.
MOOTTORIN LÄMMITTÄMINEN
KÄYNNISTÄMISEN JÄLKEEN
(bensiini- ja Multijet-moottorit)
Toimi seuraavasti:
❒ Kiihdytä rauhallisesti käyttämällä
moottoria kierrosalueen keskiosassa. Älä kiihdytä rajusti.
❒ Älä odota moottorilta parasta
mahdollista suorituskykyä heti
ensi kilometreillä. Odota, kunnes
moottorin jäähdytysnesteen lämpömittari alkaa liikkua.
HÄTÄKÄYNNISTYS
Jos mittariston varoitusvalo Y palaa
jatkuvasti, voit suorittaa hätäkäynnistyksen käyttämällä CODE-kortissa
olevaa koodia (ks. luku ”Ongelmatilanteessa”).
MOOTTORIN
SAMMUTTAMINEN
Kun moottori käy tyhjäkäynnillä, voit
sammuttaa moottorin kääntämällä
virta-avaimen asentoon STOP.
TÄRKEÄÄ! Pitkän ja nopean ajon
jälkeen anna moottorin käydä hetki
tyhjäkäynnillä, jotta moottoritilan
lämpötila tasaantuisi ja laskisi.
Älä koskaan käynnistä autoa työntämällä, hinaamalla tai rullaamalla alamäkeen. Nämä toimet saattavat aiheuttaa polttoaineen kulkeutumisen katalysaattoriin, joka
vaurioittaa sen korjauskelvottomaksi.
Moottorin
kierrosluvun
nostaminen ennen moottorin sammuttamista on tarpeetonta. Se ainoastaan
nostaa polttoaineenkulutusta ja
vaurioittaa erityisesti turboahtimella varustettuja moottoreita.
TÄRKEÄÄ! Muussa tapauksessa ota
yhteys Lancia-huoltoon seisontajarrun säätämiseksi.
Kun seisontajarru nostetaan yläasentoon virta-avaimen ollessa MARasennossa, mittariston varoitusvalo
x syttyy.
Toimi seuraavasti vapauttaaksesi seisontajarrun:
❒ Nosta hieman seisontajarruvipua
ja paina vapautusnäppäintä A
(kuva 1).
❒ Pidä näppäin A painettuna ja
laske vipu ala-asentoon. Varoitusvalo x sammuu.
Paina jarrupoljinta tätä toimintaa
suorittaessasi välttääksesi auton liikkumisen tahattomasti.
TÄRKEÄÄ! Jos seisontajarruvivulla
on taipumus ulottua sen liikeradan
loppuun (syvennys keskikonsolissa),
ota yhteys Lancia-huoltoon säätääksesi seisontajarrun.
Kytkeäksesi seisontajarrun vedä seisontajarruvipu yläasentoon.
Neljän tai viiden seisontajarruvivun
pykälän pitäisi tavallisesti riittää pitämään auto tasaisella tiepinnalla,
kun taas jyrkässä mäessä auton ollessa kuormattuna niitä saatetaan tarvita yhdeksän tai kymmenen.
59
kuva 1
L0D0149m
Älä koskaan jätä lapsia
autoon yksin ilman valvontaa. Aina poistuessasi autosta poista avain virta-lukosta ja ota se mukaasi.
KÄSIVAIHTEISTON
KÄYTTÄMINEN
VAROITUS
Paina kytkinpoljin kokonaan pohjaan vaihtaaksesi
vaihteita oikealla tavalla. Tämän
vuoksi lattialla, polkimen alla ei
saa olla minkäänlaisia esteitä:
varmista, että lattiamatot ovat
asettuneet oikein, eivätkä häiritse
polkimien toimintaa.
Vaihteiden kytkemiseksi paina kytkin
täysin pohjaan ja siirrä vaihdevipu
haluttuun asentoon (vaihdekaavio on
kiinnitetty vaihdevivun päähän).
TÄRKEÄÄ! Kytke peruutusvaihde
ainoastaan, kun auto on täysin pysähtynyt. Kun moottori on käynnissä
ja haluat vaihtaa peruutusvaihteen,
odota vähintään 2 sekuntia kytkinpoljin täysin painettuna, jotta hammaspyörät ehtisivät pysähtyä ja kytkeminen suoriutuisi äänettömästi ilman vaihteiden vahingoittumista.
Kytkeäksesi kuudennen vaihteen (mikäli varusteena), käytä vaihdevipua
painamalla sitä oikealle välttääksesi
neljännen vaihteen kytkeytymisen vahingossa. Sama pätee vaihdettaessa
kuudennelta vaihteelta viidennelle.
L0D0150m
kuva 2
Älä lepuuta kättäsi vaihdevivun päällä ajon aikana,
sillä pienikin siihen kohdistuva voima saattaa ajan
myötä kuluttaa vaihdelaatikon sisäisiä komponentteja.
L0D0360m
kuva 3
Kytkeäksesi peruutusvaihteen R vapaalta, nosta nupin allaoleva liukuva
kaulus A (kuvat 2-3) yläasentoon
siirtäessäsi vipua ensin oikealle ja sitten taakse (ainoastaan bensiinimalleissa).
Multijet-malleissa riittää, että vipu
siirretään ensin oikealle ja sitten
taakse.
KÄYTTÖKUSTANNUSTEN HALLINTA
Tähän on koottu muutamia ohjeita,
jotka saattavat helpottaa sinua autosi
käyttökustannusten pitämisessä alhaalla. Lisäksi niiden avulla voit vähentää ilmastoon vapautuvien päästöjen määrää.
KESKEISET NÄKÖKOHDAT
Auton huolto ja ylläpito
Suorita määräaikaishuollot ja tarkastukset huoltokirjan mukaisesti.
Renkaat
Tarkasta rengaspaineet säännöllisesti
vähintään kerran kuukaudessa: liian
alhaiset rengaspaineet nostavat polttoaineenkulutusta, sillä vierintävastus
kasvaa.
Tarpeeton kuorma
Älä aja autolla tavaratila ylikuormitettuna. Auton kuorma lisää polttoaineenkulutusta (erityisesti kaupunkiajossa) ja huonontaa ajovakautta.
Katto-/suksiteline
Poista katto- tai suksitelineet katolta
käytön jälkeen. Nämä varusteet lisäävät auton aerodynaamista vastusta, jolla on heikentävä vaikutus
polttoaineenkulutukseen. On suositeltua käyttää perävaunua paljon tilaa
vievien kuormien kuljettamiseen.
Sähkölaitteet
Käytä sähkölaitteita vain tarvittavan
ajan. Takalasinlämmitin, lisäajovalot,
tuulilasinpyyhkijät ja lämmittimen
puhallin käyttävät huomattavan määrän energiaa. Tämän vuoksi sähkövirran lisääminen nostaa polttoaineenkulutusta (jopa 25% kaupunkiajossa).
Ilmastointilaite
Ilmastointilaitteen käyttö nostaa polttoaineenkulutusta keskimäärin 20%:
käytä normaalia ilmanvaihtoa aina,
kun ulkoilman lämpötila antaa mahdollisuuden.
Korin lisävarusteet
Tarviketyyppiset korin lisävarusteet,
kuten ”spoilerit ja helmalevikkeet”
saattavat huomattavasti lisätä auton
ilmanvastusta nostaen polttoaineenkulutusta.
60
AJOTYYLI
Liikkeelle lähteminen
Älä lämmitä moottoria paikallaan,
sillä tällöin moottori lämpenee hyvin
hitaasti ja polttoaineenkulutus ja
päästöt nousevat. On suositeltua lähteä välittömästi liikkeelle pitäen
moottorin kierrokset alhaisena. Tällöin moottori lämpenee huomattavasti
nopeammin.
Tarpeeton kaasutus
Vältä kierrosten turhaa nostamista
ennen liikkeelle lähtemistä tai moottorin sammuttamista. Myös välikaasun käyttö on tarpeetonta, sillä se lisää polttoaineenkulutusta ja päästöjen muodostumista.
Vaihteen valitseminen
Käytä suurta vaihdetta liikenteen ja
olosuhteiden salliessa. Pienempi
vaihde antaa paremman kiihtyvyyden, mutta nostaa huomattavasti
polttoaineenkulutusta.
Samalla tavalla liian suuren vaihteen
käyttäminen nostaa polttoaineenkulutusta, lisää päästöjen muodostumista ja kuluttaa moottorin ja voimansiirron komponentteja.
Suuret nopeudet
Nopeuden kasvaessa polttoaineenkulutus kasvaa huomattavasti. Ennakoi
liikennetilanteet ylläpitääksesi mahdollisimman tasaiset nopeudet välttäen tarpeettomia jarrutuksia ja kiihdytyksiä. Tällöin polttoaineenkulutus
ja päästöjen muodostuminen pysyy
pienempänä.
Kiihdyttäminen
Nopea kiihdyttäminen nostaa polttoaineenkulutusta ja lisää päästöjen
muodostumista huomattavasti: kiihdytä vähitellen ja käytä moottoria
parhaalla vääntöalueella.
KÄYTTÖOLOSUHTEET
Kylmäkäynnistäminen
Lyhyet välimatkat ja toistuvat kylmäkäynnistykset estävät moottoria
saavuttamasta normaalia käyntilämpötilaa. Tällöin polttoaineenkulutus
kasvaa (noin 15 - 30% kaupunkiajossa) ja päästöjen muodostuminen
lisääntyy.
Liikenne ja tieolosuhteet
Ruuhka ja vilkas liikenne nostavat
polttoaineenkulutusta, sillä tällöin
joudutaan käyttämään alhaisia vaihteita ja pysähtymään liikennevaloissa.
Vuoristoisilla ja huonokuntoisilla teillä
on myös nostava vaikutus polttoaineenkulutukseen.
Pysähtynyt liikenne
Moottori kannattaa sammuttaa pitkien pysähdyksien (tasoristeykset
yms.) ajaksi.
Auton vetokoukkuun kiinnitetyn perävaunun paino vähentää samalla
määrällä auton kuormituksen kapasiteettia. Ota huomioon ajoneuvon
paino täysin kuormitettuna sisältäen
matkatavarat ja lisävarusteet, äläkä
ylitä rekisteriotteeseen merkittyä suurinta sallittua perävaunumassaa
(merkitty rekisteriotteeseen).
VETOKOUKUN ASENTAMINEN
Noudata maakohtaisia nopeusrajoituksia perävaunuille (Suomessa rajoitus on 80 km/h). Nopeus ei saa
ylittää missään tapauksessa 100
km/h.
Malliversiosta riippumatta käytettävän vetokoukun on sovittava yhteen
suurimman perävaunumassan kanssa
autossa, johon se asennetaan.
VAROITUS
Auton ABS-järjestelmä ei
puutu perävaunun jarrujen toimintaan, jolloin perävaunun
jarrut saattavat lukkiutua. Liukkailla teillä on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Vetokoukku tulee kiinnittää koriin
ammattihenkilön toimesta kaikkien
valmistajan toimittamien ohjeiden
mukaisesti.
Vetokoukun on täytettävä nykyiset direktiivin 94/20/EC mukaiset säädökset ja myöhemmän lainmuutokset.
Sähköisessä liitoksessa on käytettävä
yhteensopivaa sähköliitintä, joka sijaitsee yleensä erityisessä vetokoukussa olevassa kannakkeessa. Autoon
tulee asentaa erityinen ohjausyksikkö
perävaunun valoja varten.
VAROITUS
Älä koskaan tee muutoksia
auton jarrujärjestelmään
vaikuttaaksesi perävaunun jarrujen toimintaan. Perävaunun jarrujen on toimittava täysin erillään
auton hydraulisesta jarrujärjestelmästä.
61
PERÄVAUNUN
VETÄMINEN
TÄRKEITÄ HUOMIOITA
Perävaunun tai matkailuvaunun vetämistä varten autoon on asennettava
tyyppihyväksytty vetokoukku ja
asianmukainen sähköjärjestelmä. Vetokoukun asennukset tulee suorittaa
ammattiasentaja, jolloin työ täyttää
sekä valmistajan että katsastusviranomaisten vaatimukset.
Lisätaustapeilien ja muiden erikoisvarusteiden asennuksissa on noudatettava lain määräyksiä.
Perävaunua vedettäessä on huomioitava, että mäkien nousu on vaikeampaa, jarrutusmatka on pidempi ja
ohittaminen vaatii pidemmän ajan
riippuen kokonaismassasta.
Hidastettaessa alamäessä käytä mieluummin moottorijarrutusta pienemmällä vaihteella kuin jatkuvaa jarrujen painamista.
Sähköisessä liitoksessa on käytettävä
7- tai 13-napaista 12V liitosta
(CUNA/UNI ja ISO/DIN standardit).
Noudata auton ja/tai vetokoukun valmistajan tarjoamia ohjeita.
Sähköllä toimiva jarru tulee liittää
suoraan akkuun kaapelilla, jonka läpimitta on vähintään 2,5 mm2.
TÄRKEÄÄ! Sähköjarrua tai muita
laitteita tulee käyttää moottorin ollessa käynnissä.
Sähköhaaroitusten lisäksi auton sähköjärjestelmään voidaan kytkeä ainoastaan kaapelit sähköjarruille ja perävaunun valoille (alle 15W).
Liitoksien tekemiseen käytä esiasetettua ohjausyksikköä kaapeleilla, joiden
läpimitta on vähintään 2,5mm2.
ASENNUSKAAVIO (kuva 4)
> 318 ± 5
Vetokoukun rakenne on kiinnitettävä pisteistä, jotka on
merkitty tunnuksin Ø käyttämällä yhteensä neljää M8-,
kahta M10- ja kahta M12-ruuvia.
Koukku tulisi kiinnittää koriin välttäen minkään tyyppistä takapuskurin poraamista tai leikkaamista, joka jättää jälkiä puskuriin vetokoukun poistamisen jälkeen.
TÄRKEÄÄ! Seuraavan tekstin sisältävän sopivan kokoisen ja oikeaa materiaalia olevan tarran kiinnittäminen on
pakollista:
SUURIN SALLITTU VETOKOUKUN KUORMITUS ON
60 kg
VAROITUS
Kiinnittämisen jälkeen ruuvien reiät on tiivistettävä, ettei pakokaasu pääse sisään.
Standard trow ball
Existing holes
kuva 4
TALVIRENKAAT
Käytä kooltaan ja kantavuudeltaan
samanlaisia talvirenkaita kuin auton
mukana toimitetut alkuperäiset renkaat.
Käänny Lancia-huollon puoleen, mikäli haluat tietää, minkä tyyppiset
renkaat sopivat autoosi parhaiten.
Noudata luvun “Tekniset tiedot” kappaleen “Pyörät” ohjeita ottaaksesi selvää käytettävän talvirenkaan tyypistä, teknisistä tiedoista ja rengaspaineista.
Renkaiden suorituskyky heikentyy
huomattavasti, kun niiden urasyvyys
alittaa 4 mm. Tällöin vaihda ne
uusiin.
Talvirenkaat ovat ominaisuuksiltaan
suunniteltu erityisesti raskaaseen talvikäyttöön, eikä niiltä voi odottaa
normaaliajossa tai moottoritiellä samanlaista suorituskykyä kuin kesärenkailta. Huomioi renkaiden käyttötyyppi ja nopeusluokka ajotavassasi.
TÄRKEÄÄ! Jos käytössä on talvirenkaat, joiden nopeusluokitus on alhaisempi kuin auton huippunopeus (kasvanut 5%), on kojelautaan kiinnitettävä varoitus talvirenkaiden suurimmasta sallitusta nopeudesta (EU-direktiivin mukaisesti).
Kaikkien auton renkaiden on oltava
samanmerkkiset ja -tyyppiset, jotta
ajo- ja jarrutusominaisuudet eivät
vaarantuisi.
Muista, että renkaiden pyörimissuunnan muuttaminen ei ole suositeltua.
62
L0D0256m
VAROITUS
Nopeusluokan T talvirenkaiden suurin sallittu nopeus ei saa ylittää 190 km/h. Liikennesääntöjen mukaisia nopeusrajoituksia on noudatettava tarkasti.
LUMIKETJUT
Renkaat, joihin voidaan asentaa
lumiketjut
Käytettäessä lumiketjuja on noudatettava maalle tarkkaan määrättyjä
säädöksiä.
185/65 R14 86T
Ketjut saa asentaa ainoastaan etupyöriin (vetävät pyörät). Lancia Lineaccessori -lisävarustemalliston lumiketjuja suositellaan käytettäväksi.
Tarkasta lumiketjujen kireys ensimmäisten ajometrien jälkeen.
TÄRKEÄÄ! Varapyörään ei saa kiinnittää lumiketjuja. Jos etupyörä on
puhjennut, vaihda varapyörä taakse
ja asenna irrotettu takapyörä puhjenneen etupyörän paikalle. Tällöin kun
etuakselilla on kaksi standardikokoista pyörää, voidaan niihin kiinnittää lumiketjut.
Standardikokoiset lumiketjut,
joiden suurin ulkonema
renkaan kehältä on 12mm.
195/60 R15 88T
Renkaita, joita voidaan käyttää lumiketjujen asentamiseen ja niihin asennettavien lumiketjujen tyyppi, näkyy ylläolevassa taulukossa. Noudata aina ylläolevia ohjearvoja.
vahingoittua.
ketjuja.
Käytettävien lumiketjujen
tyyppi
Lumiketjuja käytettäessä nopeus on pidettävä alhaisena.
Älä ylitä 50 km/h nopeutta. Varo syviä kuoppia, uria ja
kadun kivetyksiä. Vältä myös pitkien matkojen ajamista
teillä, joilla ei ole lumipeitettä; auto ja tienpinta saattavat
VAROITUS
205/50 R16 87V -renkaisiin ei voida asentaa lumi-
PITKÄ SEISONTAAIKA
Jos auto aiotaan jättää toimettomaksi
yli kuukaudeksi, on seuraavat varotoimenpiteet huomioitava:
❒ Säilytä autoa kuivassa, katetussa
ja mikäli mahdollista hyvin tuuletetussa tilassa.
❒ Kytke vaihde päälle.
❒ Tarkasta, ettei seisontajarrua ole
kytketty.
❒ Puhdista ja suojaa maalatut osat
suojavahalla.
❒ Puhdista ja suojaa kiiltävät metalliosat niille tarkoitetulla suoja-aineella.
❒ Nosta pyyhkimet irti lasista ja sivele sulat talkilla.
❒ Jätä lasit hieman raolleen.
❒ Peitä auto kankaalla tai hengittävällä muovikalvolla. Älä käytä tiivistä muovipeitettä, joka estää
kosteuden haihtumisen auton pinnalta.
❒ Irrota akun negatiivinen napa ja
tarkasta akun lataus. Toista tämä
tarkastus kolmen kuukauden välein säilytyksen ajan. Lataa akku,
jos optinen ilmaisin näyttää tummaa väriä ilman vihreää keskialuetta.
63
❒ Säädä rengaspaineet 0,5 baria yli
ohjeistettujen arvojen ja tarkasta
ne määräajoin.
❒ Jos et irrota akun kytkentää sähköjärjestelmästä, tarkasta sen lataus joka kuukausi ja lataa, mikäli
optinen ilmaisin näyttää tummaa
väriä ilman vihreää keskialuetta.
❒ Älä tyhjennä moottorin jäähdytysnestesäiliötä.
VAROITUSVALOT JA VIESTIT
YLEISET VAROITUKSET.................................
64
TAKASUMUVALOT..........................................
67
JARRUNESTEEN MÄÄRÄ ALHAINEN .............
64
YLEINEN TOIMINTAHÄIRIÖ ..........................
67
SEISONTAJARRU PÄÄLLÄ ..............................
64
JARRUPALAT KULUNEET .............................
68
TURVATYYNYN TOIMINTAHÄIRIÖ................
64
HIUKKASSUODATIN TUKKEUTUNUT ..........
68
JÄÄHDYTYSNESTE YLIKUUMENTUNUT.......
65
TAKA- JA LÄHIVALOT ....................................
68
AKUN ALHAINEN VARAUS .............................
65
AJOVALOJEN SAMMUTUSVIIVE.....................
68
MOOTTORIN ÖLJYNPAINE ALHAINEN .........
65
ETUSUMUVALOT ...........................................
68
MOOTTORIÖLJY VANHENTUNUT ................
65
VASEN SUUNTAVILKKU.................................
68
SÄHKÖISEN ”DUALDRIVE”
-OHJAUSTEHOSTIMEN TOIMINTAHÄIRIÖ ...
65
OIKEA SUUNTAVILKKU..................................
68
OVI TAI LUUKKU AUKI...................................
65
TURVAVYÖ KIINNITTÄMÄTTÄ .....................
65
SÄHKÖINEN DUALDRIVE
-OHJAUSTEHOSTIN ........................................
68
EBD-JÄRJESTELMÄN TOIMINTAHÄIRIÖ .......
66
VAKIONOPEUDENSÄÄDIN .............................
68
RUISKUTUSJÄRJESTELMÄN
TOIMINTAHÄIRIÖ............................................
KAUKOVALOT .................................................
68
66
MUSTAN JÄÄN VAROITUS .............................
68
EOBD-JÄRJESTELMÄN TOIMINTAHÄIRIÖ ....
66
RAJALLINEN TOIMINTASÄDE .......................
68
ETUMATKUSTAJAN TURVATYYNY
POISKYTKETTY .................................................
66
ABS-JÄRJESTELMÄN TOIMINTAHÄIRIÖ ........
66
POLTTOAINE VÄHISSÄ...................................
66
HEHKUTULPPA LÄMPENEE .........................
67
HEHKUTULPPIEN TOIMINTAHÄIRIÖ ............
67
VETTÄ DIESELSUODATTIMESSA ..................
67
YLEISET VAROITUKSET
Varoitusvalon syttymisestä seuraa tilanteen mukaan aiheeseen liittyvä viesti
ja/tai äänimerkki. Nämä ilmoitukset
ovat lyhyitä ja niiden tehtävänä on
kertoa tiivistetysti, miten virhetilanteessa tulee välittömästi toimia. Kaikissa virhetapauksissa on suositeltua lukea lisäohjeita tästä ohjekirjasta. Virheilmoitus ei missään tapauksessa korvaa tässä ohjekirjassa esitettyjä ohjeita.
Noudata tässä luvussa esitettyjä ohjeita toimintahäiriön sattuessa.
TÄRKEÄÄ! Virheilmoitukset jakautuvat kahteen erilaiseen ryhmään: hyvin
vakavat virheet ja vakavat virheet.
Hyvin vakavat virheet ilmoitetaan varoitusviestien jaksona, joka pysyy niin
kauan päällä, kunnes toimintahäiriö
poistetaan.
Vakavat virheet ilmoitetaan rajoitetun
ajan kestävänä varoitusjaksona.
Painamalla MODE-näppäintä voidaan
keskeyttää varoitusjakso molemmissa
tapauksissa. Kuitenkin varoitusvalo jää
palamaan mittaristoon toimintahäiriön
ratkaisemiseen asti.
x
JARRUNESTEEN
MÄÄRÄ ALHAINEN
(PUNAINEN)
Seisontajarru päällä
SEISONTAJARRU
PÄÄLLÄ (punainen)
Joissain malliversioissa kuuluu myös
äänimerkki, mikäli auto on liikkeessä.
Kun virta-avain siirretään MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja sammuu
hetken kuluttua.
Varoitusvalo syttyy, jos käsijarru on
kytketty päälle.
TÄRKEÄÄ! Jos varoitusvalo syttyy
ajon aikana, tarkasta että seisontajarru ei ole kytketty.
Jarrunesteen määrä alhainen
Varoitusvalo syttyy, jos jarrunesteen
määrä alittaa jarrunestesäiliön minimiarvon (esim. järjestelmän mahdollisen vuodon vuoksi).
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
VAROITUS
Jos varoitusvalo x syttyy
mittaristoon ajon aikana
(näyttöön ilmestyy lisäksi viesti
joissain malleissa), sammuta
moottori välittömästi ja ota yhteys
Lancia-huoltoon.
64
¬
TURVATYYNYN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(punainen)
Kun virta-avain siirretään
MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja
sammuu hetken kuluttua.
Varoitusvalo jatkaa palamista, jos
turvatyynyjärjestelmässä on toimintahäiriö
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
VAROITUS
Mikäli varoitusvalo ¬ ei
syty mittaristossa, kun
virta-avainta käännetään MARasentoon, tai jos se palaa jatkuvasti ajon aikana (yhdessä monitoiminäytön viestin kanssa, mikäli
varusteena), saattaa kyseessä olla
turvajärjestelmän toimintahäiriö.
Tällöin turvatyynyt ja esikiristimet eivät välttämättä laukea törmäystilanteessa, tai ne saattavat
laueta vahingossa, mikä on kuitenkin erittäin harvinaista. Ota
välittömästi yhteys Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi järjestelmän.
VAROITUS
Mikäli varoitusvalossa ¬
on toimintahäiriö, matkustajan turvatyynyn poiskytkennän varoitusvalo “ vilkkuu odotettua neljää sekuntia pidempään
osoittaen, että etumatkustajan turvatyyny on kytketty pois päältä.
Lisäksi turvatyynyjärjestelmä
kytkee automaattisesti etumatkustajan turvatyynyt (sekä etu- että
sivuturvatyynyn, mikäli varusteena) pois päältä. Tällöin varoitusvalon ¬ palaminen ei välttämättä merkitse turvajärjestelmän
toimintahäiriötä. Ota välittömästi
yhteys Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi järjestelmän.
v
MOOTTORIN
ÖLJYNPAINE
ALHAINEN (punainen)
MOOTTORIÖLJY
VANHENTUNUT (punainen)
(Multijet-versiot DPFsuodattimella)
Moottorin öljynpaine alhainen
Kun auton virta-avain käännetään
MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja
sammuu heti moottorin käynnistyttyä.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
VAROITUS
Jos varoitusvalo v syttyy mittaristoon ajon aikana (joissain malleissa näyttöön
ilmestyy lisäksi viesti), sammuta
moottori välittömästi ja ota yhteys
Lancia-huoltoon.
Öljy vanhentunut
Mittariston varoitusvalo syttyy vilkkuen yhdessä näytön viestin kanssa,
jos järjestelmä tunnistaa, että moottoriöljy on vanhentunut.
u
JÄÄHDYTYSNESTE
YLIKUUMENTUNUT
(punainen)
Kun virta-avain siirretään
MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja
sammuu hetken kuluttua.
Varoitusvalo syttyy, jos moottori on
ylikuumentunut.
Jos varoitusvalo syttyy, toimi seuraavasti:
❒ Normaalit ajo-olosuhteet: pysäytä auto, sammuta moottori ja
tarkasta, että vesimäärä ei ole
MIN-merkin alapuolella paisuntasäiliössä. Jos näin on, anna moottorin jäähtyä muutama minuutti.
Avaa sitten hitaasti ja varovaisesti
paisuntasäiliön korkki, täytä säiliö
jäähdytysnesteellä ja tarkasta, että
pinta asettuu säiliön MIN- ja MAXmerkkien väliin. Tarkasta myös
mahdolliset vuodot. Käänny
Lancia-huollon puoleen, jos varoitusvalo syttyy uudelleen seuraavan
käynnistyksen yhteydessä.
Ensimmäisen ilmoituksen jälkeen varoitusvalo v jatkaa vilkkumista
60 sekunnin ajan jokaisen moottorin
käynnistyksen yhteydessä ja sen jälkeen 2 tunnin välein, kunnes moottoriöljy vaihdetaan.
VAROITUS
Jos varoitusvalo v
vilkkuu, ota viipymättä
yhteys Lancia-huoltoon vaihdattaaksesi öljyn ja sammuttaaksesi
varoitusvalon mittaristosta.
SÄHKÖISEN
”DUALDRIVE ”OHJAUSTEHOSTIMEN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(punainen)
g
Kun virta-avain siirretään MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja sammuu
hetken kuluttua.
Jos varoitusvalo jatkaa palamista, ohjaustehostin ei helpota ohjausta, jolloin ohjauspyörän kääntäminen on
raskaampaa, joskin kuitenkin mahdollista. Tässä tapauksessa käänny
Lancia-huollon puoleen.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
65
❒ Raskaat ajo-olosuhteet (esim. perävaunun vetäminen ylämäkeen tai
auton ollessa täydessä kuormassa):
hiljennä nopeutta ja pysäytä auto,
jos varoitusvalo pysyy päällä. Pysäytä auto noin 2-3 minuutiksi ja
anna moottorin käydä hieman joutokäyntiä nopeammin parantaaksesi
jäähdytysnesteen kiertoa. Pysäytä
sitten moottori. Tarkasta jäähdytysnesteen oikea määrä ylläesitettyjen
ohjeiden mukaisesti.
TÄRKEÄÄ! Auton raskaan käytön
jälkeen anna moottorin käydä hieman
joutokäyntiä nopeammin muutaman
minuutin, jonka jälkeen sammuta
moottori.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
w
AKUN ALHAINEN
VARAUS (punainen)
Kun virta-avain käännetään
MAR-asentoon, varoitusvalo
syttyy ja sammuu heti moottorin
käynnistyttyä (kun moottori käy joutokäynnillä, sammutuksessa saattaa
esiintyä pientä viivettä). Jos varoitusvalo pysyy päällä, ota välittömästi yhteys Lancia-huoltoon.
´
OVI TAI LUUKKU AUKI
(punainen)
Joissain malliversioissa varoitusvalo syttyy mittaristoon,
jos jokin ovista (tai takaluukku) ei ole
kunnolla sulkeutunut.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Äänimerkki
kytkeytyy,
jos
ovi/takaluukku on avoinna auton liikkuessa.
<
TURVAVYÖT
KIINNITTÄMÄTTÄ
(punainen) (mikäli
varusteena)
Mittariston varoitusvalo syttyy, jos
kuljettajan turvavyö ei ole kunnolla
kiinnitetty auton liikkuessa. Varoitusvalo vilkkuu ja äänimerkki kytkeytyy, jos kuljettajan turvavyö ei ole
kiinnittynyt oikein. Turvavyönmuistutin (S.B.R) voidaan kytkeä pois
päältä ainoastaan Lancia-huollon toimesta. Järjestelmä voidaan kytkeä
toimintaan asetusvalikon kautta.
x >
EBD-JÄRJESTELMÄN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(punainen)
(keltainen)
Jos EBD-järjestelmässä ilmenee toimintahäiriö tai järjestelmä ei ole käytettävissä, varoitusvalot x ja > syttyvät samanaikaisesti moottorin käydessä. Tällöin äkkijarrutustilanteessa
takarenkaat saattavat lukkiutua ennenaikaisesti aiheuttaen luistoa. Kyseisessä tilanteessa aja varovaisesti
Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi
järjestelmän.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
U
RUISKUTUSJÄRJESTELMÄN TOIMINTAHÄIRIÖ (Multijetversiot - keltainen)
EOBD-JÄRJESTELMÄN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(bensiinimallit - keltainen)
Ruiskutusjärjestelmän häiriö
Jos varoitusvalo jatkaa palamista tai
syttyy ajon aikana, ruiskutusjärjestelmä ei toimi oikealla tavalla. Tällöin
suorituskyky ja ajettavuus saattavat
heikentyä ja polttoaineenkulutus kasvaa.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Tällaisessa tilanteessa autolla voi jatkaa ajamista maltillisilla nopeuksilla
ilman moottorin liiallista rasittamista.
Joka tapauksessa käänny Lanciahuollon puoleen mahdollisimman
pian.
EOBD-järjestelmän
toimintahäiriö
Kun virta-avain siirretään normaaliolosuhteissa MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja sammuu heti moottorin
käynnistyttyä. Tämä osoittaa, että varoitusvalo toimii virheettömästi. Jos
varoitusvalo joko jatkaa palamista tai
syttyy ajon aikana:
❒ Jatkuva palaminen: polttoaineensyötössä/sytytysjärjestelmässä on
vika, jolloin pakokaasupäästöt voivat nousta, suorituskyky tai hallittavuus heikentyä tai polttoaineenkulutus kasvaa.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Tällaisessa tilanteessa autolla voi jatkaa ajamista maltillisilla nopeuksilla
ilman moottorin liiallista rasittamista.
Auton jatkuva käyttö varoitusvalon
palaessa saattaa aiheuttaa vahinkoa.
Käänny Lancia-huollon puoleen mahdollisimman pian. Varoitusvalo sammuu ongelman poistumisen jälkeen,
jolloin järjestelmään tallentuu merkintä ongelmasta.
❒ Vilkkuva palaminen: kyseessä on
katalysaattorin mahdollinen vaurioituminen (ks. ”EOBD-järjestelmä” luvussa ”Kojelauta ja hallintalaitteet”).
Jos varoitusvalo vilkkuu, vapauta
kaasupoljin vähentääksesi moottorin
pyörimisnopeutta, kunnes varoitusvalo lopettaa vilkkumisen. Jatka ajamista maltillisilla nopeuksilla välttäen
ajamasta tyylillä, joka voi aiheuttaa
enemmän varoitusvalon vilkkumista.
Ota yhteys Lancia-huoltoon mahdollisimman pian.
Kun auton virta-avain käännetään
MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja
sammuu heti moottorin käynnistyttyä.
Jos varoitusvalo U ei syty
virtaa kytkettäessä (MARasento), tai jos varoitusvalo
syttyy palamaan jatkuvasti
tai vilkkuen ajon aikana (yhdessä
monitoiminäytön viestin kanssa),
käänny Lancia-huollon puoleen
mahdollisimman pian. Varoitusvalon U toiminta voidaan tarkastaa
tarvittaessa erikoislaittein. Noudata
aina paikallisia määräyksiä päästölaitteiden huollon ja ylläpidon
osalta.
“
ETUMATKUSTAJAN
TURVATYYNY
POISKYTKETTY
(keltainen)
Varoitusvalo “ syttyy, kun etumatkustajan turvatyyny kytketään pois
päältä.
Kun etumatkustajan turvatyyny on
kytketty päälle ja virta-avain käännetään MAR-asentoon, varoitusvalo
“ syttyy noin 4 sekunnin ajaksi,
jonka jälkeen se vilkkuu toiset 4 sekuntia ja sitten lopulta sammuu.
VAROITUS
Jos varoitusvalo “ syttyy,
on kyseessä varoitusvalon
¬ toimintahäiriö. Lisäksi turvatyynyjärjestelmä kytkee automaattisesti etumatkustajan turvatyynyt (sekä etu- että sivuturvatyynyn, mikäli varusteena) pois
päältä. Ota välittömästi yhteys
Lancia-huoltoon tarkastuttaaksesi
järjestelmän.
>
ABS-JÄRJESTELMÄN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(keltainen)
Kun virta-avain siirretään
MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja
sammuu hetken kuluttua.
Varoitusvalo syttyy mittaristoon, mikäli järjestelmä ei ole toiminnassa tai
käytettävissä. Tällöin jarrujärjestelmä
säilyttää normaalin toimintansa kuitenkaan hyödyntämättä ABS-järjestelmän mahdollistamia lisäresursseja.
Aja varovaisesti ja käänny Lanciahuollon puoleen mahdollisimman
pian.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
66
K
POLTTOAINE VÄHISSÄ
(keltainen)
Kun virta-avain siirretään
MAR-asentoon, varoitusvalo
syttyy ja sammuu hetken kuluttua.
Varoitusvalo syttyy, jos polttoainetta
on noin 6-7 litraa jäljellä säiliössä.
TÄRKEÄÄ! Järjestelmässä on toimintahäiriö, jos varoitusvalo vilkkuu.
Käänny Lancia-huollon puoleen järjestelmän tarkastuttamiseksi.
m
HEHKUTULPPA
LÄMPENEE (Multijetversiot - keltainen)
HEHKUTULPPIEN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(Multijet-versiot - keltainen)
Hehkutulppa lämpenee
Varoitusvalo syttyy, kun virta-avain
käännetään MAR-asentoon. Se sammuu heti, kun hehkutulpat ovat saavuttaneet vaaditun lämpötilan. Käynnistä moottori mahdollisimman pian
varoitusvalon sammumisen jälkeen.
TÄRKEÄÄ! Jos ympäröivän ilmaston
lämpötila on korkea, varoitusvalo pysyy päällä hyvin lyhyen ajan.
Hehkutulpan toimintahäiriö
Varoitusvalo vilkkuu, jos hehkutusjärjestelmässä on toimintahäiriö.
Käänny Lancia-huollon puoleen mahdollisimman pian.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
c
VETTÄ DIESELSUODATTIMESSA
(Multijet-versiot keltainen)
Y
Kun virta-avain siirretään MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja sammuu
hetken kuluttua.
Kun auton virta kytketään (MARasento), varoitusvalo vilkkuu ainoastaan kerran ja sitten sammuu.
Varoitusvalo c syttyy, mikäli dieselsuodattimessa esiintyy vettä.
Jos varoitusvalo jatkaa palamista virran ollessa kytkettynä (MAR-asento),
järjestelmässä on saattanut tapahtua
toimintahäiriö (ks. ”Lancia Code -järjestelmä” luvussa ”Kojelauta ja hallintalaitteet”).
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Veden olemassaolo polttoaineensyöttöjärjestelmässä
voi aiheuttaa vakavia vaurioita koko ruiskutusjärjestelmään ja moottorin epätasaista
käyntiä. Jos varoitusvalo c syttyy
(yhdessä näytön viestin kanssa joissain versioissa), käänny Lanciahuollon puoleen mahdollisimman
nopeasti poistaaksesi järjestelmän
tukoksen. Polttoainesäiliöön on
saattanut päästä vettä, mikäli varoitusvalo syttyy juuri tankkaamisen jälkeen. Tällöin sammuta moottori välittömästi ja ota yhteys
Lancia-huoltoon.
TÄRKEÄÄ! Varoitusvalot U ja Y
palavat samanaikaisesti, jos kyseessä
on Lancia CODE -järjestelmän toimintahäiriö.
Jos varoitusvalo Y vilkkuu moottorin ollessa käynnissä, auto ei ole suojattu moottorin ajonestolaitteella (ks.
”Lancia Code -järjestelmä” luvussa
”Kojelauta ja hallintalaitteet”). Käänny Lancia-huollon puoleen avaimien
uudelleenohjelmoimiseksi.
4
le.
è
YLEINEN
TOIMINTAHÄIRIÖ
(keltainen)
Varoitusvalo syttyy seuraavissa
tilanteissa:
Ulkovalojen toimintahäiriö
Varoitusvalo syttyy (ainoastaan joissain versioissa), jos jossain seuraavista
valoista on toimintahäiriö:
– takavalot
– jarruvalot (paitsi lisäjarruvalo)
– takasumuvalot
– suuntavilkut
– rekisterikilven valot
Ylläesitetyissä lampuissa havaittu toimintahäiriö saattaa johtua seuraavista
syistä: yksi tai useampi palanut
lamppu, palanut sulake tai huono
sähköinen liitos.
AUTON TURVAJÄRJESTELMÄN
HÄIRIÖ - LANCIA
CODE (keltainen)
TAKASUMUVALOT
(keltainen)
Varoitusvalo syttyy, kun takasumuvalot kytketään pääl-
Hiukkassuodatin tukkeutunut
(mikäli varusteena)
Hämärä-/sadetunnistimen
toimintahäiriö
Varoitusvalo syttyy, jos hiukkassuodatin on tukkeutunut eikä ajo-olosuhteet salli suodattimen automaattista uusiutumistoimintoa.
Varoitusvalo syttyy, jos hämärä-/sadetunnistimissa havaitaan toimintahäiriö. Käänny Lancia-huollon puoleen mahdollisimman pian.
Mahdollistaaksesi uusiutumistoiminnon, pidä auto käynnissä, kunnes varoitusvalo sammuu.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Polttoaineen hätäkatkaisin
kytkeytynyt
Moottorin öljynpaineentunnistimen toimintahäiriö
Varoitusvalo syttyy, jos moottorin öljynpaineen tunnistimessa havaitaan
toimintahäiriö. Käänny Lancia-huollon puoleen mahdollisimman pian.
Varoitusvalo syttyy, jos polttoaineen
hätäkatkaisin kytkeytyy.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
Nopeusvaroittimen
kytkeytyminen
Näytölle ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti, jos auton nopeus ylittää asetetun nopeusvaroittimen raja-arvon (ks.
”Monitoiminäyttö” luvussa ”Kojelauta ja hallintalaitteet”).
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
67
d
JARRUPALAT
KULUNEET (keltainen)
Varoitusvalo syttyy, jos etujarrupalat ovat kuluneet. Tällöin vaihda ne mahdollisimman pian.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
HIUKKASSUODATIN
h TUKKEUTUNUT
(1.3 Multijet 90 HP versiot) (keltainen)
Kun virta-avain siirretään MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja sammuu
hetken kuluttua.
Varoitusvalo syttyy, jos hiukkassuodatin on tukkeutunut eikä ajo-olosuhteet salli suodattimen automaattista uusiutumistoimintoa.
Mahdollistaaksesi uusiutumistoiminnon, pidä auto käynnissä, kunnes varoitusvalo sammuu.
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
3
AJOVALOJEN
SAMMUTUSVIIVE (vihreä)
Taka- ja lähivalot
Varoitusvalo syttyy, kun seisonta-/takavalot tai lähivalot kytketään.
Ajovalojen sammutusviive
Varoitusvalo syttyy, kun tämä toiminto on käytössä (ks. ”Ajovalojen
sammutusviive” luvussa ”Kojelauta ja
hallintalaitteet”).
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
5
päälle.
F
VASEN
SUUNTAVILKKU
(vihreä - jaksottainen)
Varoitusvalo ja vasen suuntavilkku kytkeytyvät, kun ajovalovipu
painetaan ala-asentoon. Varoitusvalo
vilkkuu myös painettaessa hätävilkkukytkintä.
D
CITY
”CITY”-merkintä ilmestyy näytölle,
kun sähköinen "Dualdrive"-ohjaustehostin kytketään päälle painamalla
vastaavaa kytkentänäppäintä. Kun
näppäintä painetaan uudelleen,
"CITY”-teksti katoaa näytöltä.
OIKEA
SUUNTAVILKKU
(vihreä - jaksottainen)
Varoitusvalo ja oikea suuntavilkku kytkeytyvät, kun ajovalovipu
nostetaan ylä-asentoon. Varoitusvalo
vilkkuu myös painettaessa hätävilkkukytkintä.
SÄHKÖISEN
”DUALDRIVE” OHJAUSTEHOSTIMEN
KYTKEYTYMINEN
(tunnus näytöllä)
Ü
VAKIONOPEUDENSÄÄDIN (mikäli
varusteena) (vihreä)
Kun virta-avain siirretään
MAR-asentoon, varoitusvalo syttyy ja
sammuu hetken kuluttua.
Varoitusvalo syttyy näytölle, kun vakionopeudensäädin
käännetään
päälle (ON).
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti.
KAUKOVALOT (sininen)
1
Varoitusvalo syttyy, kun
kaukovalot
kytketään
päälle.
68
TAKA- JA LÄHIVALOT
(vihreä)
ETUSUMUVALOT
(vihreä)
Varoitusvalo syttyy, kun
etusumuvalot
kytketään
MUSTAN JÄÄN VAROITUS
Jos ulkoilman lämpötila saavuttaa tai
putoaa alle 3°C ja jäätä saattaa esiintyä tiellä, näytölle ilmestyy tunnus ❄
ja varoitusviesti ja lisäksi lämpötilan
arvo vilkkuu.
RAJALLINEN TOIMINTASÄDE
Näyttöön ilmestyy aiheeseen liittyvä
viesti, joka ilmoittaa kuljettajalle, että
auton toiminta-alue on alle 50 kilometriä (tai 30 mailia) tai polttoaineen
taso on alle 4 litraa.
ONGELMATILANTEESSA
OVIEN AVAAMINEN/SULKEMINEN ................
69
HÄTÄKÄYNNISTÄMINEN ................................
69
FIX & GO
-automaattinen renkaan pikakorjaussarja ..........
70
PYÖRÄN VAIHTAMINEN..................................
72
LAMPUN VAIHTAMINEN ................................
75
ULKOVALOLAMPPUJEN VAIHTAMINEN .......
76
SISÄVALOLAMPPUJEN VAIHTAMINEN ..........
79
SULAKKEEN VAIHTAMINEN ..........................
79
AKUN LATAAMINEN .......................................
82
AUTON NOSTAMINEN .....................................
82
AUTON HINAAMINEN .....................................
82
OVIEN
AVAAMINEN/
SULKEMINEN
MOOTTORIN
HÄTÄKÄYNNISTÄMINEN
Ovien lukitseminen ulkopuolelta
hätätapauksessa
KÄYNNISTÄMINEN
APUAKULLA
Ovissa on hätätilanteen varalta laite,
jonka avulla ovet voidaan lukita, kun
sähköjärjestelmässä on toimintahäiriö.
Sulkeaksesi tässä tapauksessa auton
ovet, toimi seuraavasti:
❒ Aseta virta-avain pyörivän kytkimen loveen B (kuva 1).
❒ Käännä se asentoon 1 ja sulje ovi.
L0D0247m
kuva 1
Avataksesi oven uudelleen, toimi seuraavasti:
❒ Aseta virta-avain kuljettajan oven
lukon pyörivään kytkimeen ja
käännä sitä vastapäivään.
❒ Avaa kuljettajan puolen ovi.
❒ Avaa muut ovet matkustamosta
vetämällä ovien avausvivuista.
69
Jos akku on tyhjentynyt, moottori voidaan käynnistää käyttämällä ulkoista
akkua, jossa on hieman suurempi tai
yhtä suuri kapasiteetti kuin tyhjentyneessä akussa.
Toimi seuraavasti:
❒ Kytke akkujen positiiviset (+
merkki navan lähettyvillä) navat
toisiinsa tarkoituksenmukaisella
kaapelilla.
❒ Kytke toisen kaapelin toinen pää
ensin apuakun negatiiviseen napaan (– musta) ja sitten toinen
pää käynnistettävän auton moottorin tai vaihteiston maadoituspisteeseen E.
❒ Käynnistä moottori.
Älä koskaan käytä akun
pikalaturia hätäkäynnistyksen suorittamiseen: tämä voi vaurioittaa elektronisia järjestelmiä, moottorin polttoaineensyöttöä ja sytytyksen ohjausyksikköä.
❒ Kun moottori on käynnistynyt, irrota kaapelit päinvastaisessa järjestyksessä kuin yllä ohjeistettu.
kuva 2
Jos moottori ei käynnisty usean käynnistysyrityksen jälkeen, älä yritä turhaan uudelleen. Ota yhteys Lanciahuoltoon.
VAROITUS
Tämä käynnistystoimenpide on suoritettava ammattihenkilön toimesta, sillä virheelliset toimintatavat saattavat
aiheuttaa huomattavan voimakkaita sähköpurkauksia. Akkuneste
on myrkyllistä ja syövyttävää:
vältä akkunesteen joutumista
iholle tai silmiin. Pidä akku kaukana avotulesta. Älä tupakoi. Älä
aiheuta kipinöitä.
TÄRKEÄÄ! Älä kytke akkujen negatiivisia napoja toisiinsa: kipinä saattaa sytyttää akun vapauttaman räjähtävän kaasun. Mikäli apuakkua
käytetään suoraan toisesta autosta,
älä anna autojen metalliosien koskea
vahingossakaan toisiinsa.
ÄLÄ HÄTÄKÄYNNISTÄ AUTOA
MUILLA MENETELMILLÄ
Älä koskaan käynnistä autoa työntämällä, hinaamalla tai rullaamalla alamäkeen. Tällöin katalysaattoriin saattaa kulkeutua polttoainetta, joka vaurioittaa katalysaattorin korjauskelvottomaksi.
TÄRKEÄÄ! Muista, että jarru- ja ohjaustehostin eivät ole toiminnassa ennen kuin moottori käynnistetään. Tällöin ratin kääntäminen ja jarruttaminen vaativat huomattavasti enemmän
voimaa.
L0D0396m
VAROITUS
Huomioi, että auto on pysäköitävä tien sivuun liikennesääntöjen mukaisesti: hätävilkkujen, varoituskolmion, jne.
käyttäminen. Matkustajien tulisi
poistua autosta ja odottaa turvallisessa paikassa liikenteeltä renkaanvaihdon ajan erityisesti tilanteessa, jossa autossa on paljon
kuormaa. Kun auto on pysäköity
jyrkkään tai epätasaiseen mäkeen,
renkaiden alle tulisi asettaa kiila
tai joku muu kappale pitämään
autoa paikallaan.
FIX & GO AUTOMAATTINEN
RENKAAN PIKAKORJAUSSARJA
(mikäli varusteena)
Fix & Go -renkaan automaattinen
korjaussarja (kuva 3) on sijoitettu tavaratilaan.
Sarja sisältää:
❒ Tiivisteainetta sisältävän sylinterin A, joka sisältää:
– täyttöletkun B
– varoitustarran C, jossa lukee
”max. 80 km/h” ja joka tulee
kiinnittää renkaan korjauksen jälkeen paikkaan, josta kuljettaja voi
selvästi sen nähdä (kojelautaan).
❒ Ohje-esitteen (kuva 4), jota tulee
käyttää, jotta korjaussarjaa käytettäisiin oikein. Se on ojennettava
rengasta korjaavalle henkilölle.
70
VAROITUS
Rengaskorjaamolla ojenna
ohje-esite korjausta suorittavalle asentajalle
kuva 3
L0D0361m
TÄRKEÄÄ! Älä käytä Fix & Go -pikakorjaussarjaa, jos rengas on vahingoittunut tyhjänä ajamisen johdosta.
TÄRKEÄÄ TIETOA:
Pikakorjaussarjan tiivisteaine toimii
–20°C ja 50°C välisissä ulkoilman
lämpötiloissa.
Tiivistenesteen käyttöikä on rajallinen.
kuva 4
L0D0362m
❒ Painemittarilla ja liittimillä varustetun kompressorin D, joka sijaitsee tavaratilassa.
❒ Suojakäsineet, jotka sijaitsevat
kompressorin sivulokerossa.
Jos sylinterin tiivisteaine
on vanhentunutta, vaihda
sylinteri uuteen. Hävitä sylinteri ja tiivisteaine asianmukaisesti. Hävittämisessä on noudatettava maan määräyksiä.
Jos rengas rikkoutuu vieraasta esineestä, voit korjata sen, mikäli renkaan
kulutuspinnalla tai reunuksella oleva vahinko on pienempi
kuin 4 mm.
VAROITUS
Korjaussarjalla ei voida
korjata renkaan sivuosassa olevia vaurioita. Älä käytä
pikakorjaussarjaa, jos rengas on
vahingoittunut tyhjänä ajamisesta.
Vahinkoa ei voida korjata pikakorjaussarjan avulla, jos pyörän
vanne on vahingoittunut (vanteen
vääntyminen aiheuttaa ilmavuodon). Älä poista vierasta esinettä
(ruuvia tai naulaa) renkaasta.
Älä käytä kompressoria yhtäjaksoisesti yli 20 minuuttia. Ylikuumenemisvaara! Korjaussarjalla ei
voida suorittaa renkaan lopullista
korjausta. Renkaat voidaan paikata vain väliaikaisesti.
❒ Sovitteita erilaisia käyttötarkoituksia varten.
Korjaussarja (sijoitettu tavaratilan
maton alle) sisältää myös ruuvimeisselin ja hinauskoukun.
kuva 5
L0D0484m
RENKAAN KORJAUS
❒ Varmista, että seisontajarru on
kytketty. Poista täyttöventtiilin
hattu, ota täyttöletku A (kuva 5)
esiin ja ruuvaa mutterirengas B
kiinni renkaan venttiiliin.
VAROITUS
Käytä pikakorjaussarjan
mukana toimitettuja suojakäsineitä.
VAROITUS
Sylinteri sisältää etyyliglykolia. Aineen sisältämä
lateksi voi aiheuttaa allergisen
reaktion. Haitallista nieltynä. Ärsyttää silmiä. Aineen joutuminen
iholle tai sen hengittäminen saattaa ärsyttää. Vältä kontaktia
iholle, vaatteisiin tai silmiin. Mikäli näin käy, huuhdo heti runsaalla vedellä. Nieltynä älä yritä
oksentaa. Huuhtele suu runsaalla
vedellä ja juo runsaasti vettä.
Käänny lääkärin puoleen välittömästi. Pidä lasten ulottumattomissa. Astmaatikkojen ei tulisi
käyttää tuotetta. Älä hengitä aineen höyryjä lisäyksen tai imun
aikana. Ota yhteys lääkäriin välittömästi, jos allergisia reaktioita
ilmenee. Säilytä sylinteriä tarkoituksenmukaisessa lokerossa erossa
kuumuudelta.
kuva 6
L0D0364m
kuva 7
L0D0177m
❒ Varmista ennen moottorin käynnistämistä, että kompressorin kytkin D (kuva 6) on 0-asennossa
(off). Käynnistä moottori ja kytke
liitin A (kuva 7) savukkeensytyttimen pistorasiaan (12V), jonka
jälkeen voit kytkeä kompressorin
kytkimen D asentoon I (on).
Täytä rengas paineeseen, joka on
määritetty kappaleessa “Rengaspaineet” luvussa “Tekniset tiedot”.
71
VAROITUS
Aseta kuljettajalle näkyvään paikkaan varoitustarra, jossa muistutetaan väliaikaisesti pikakorjaussarjalla paikatusta renkaasta. Aja varovaisesti, erityisesti kaarteissa. Älä
ylitä 80 km/h nopeutta. Älä kiihdytä tai jarruta rajusti.
kuva 8
L0D0485m
Saat tarkemman rengaspaineen lukeman mittariin F (kuva 6), kun teet
mittauksen kompressorin ollessa pois
päältä.
❒ Mikäli 5 minuutin täytön jälkeen
rengas ei saavuta 1,5 barin painetta, irrota kompressori venttiilistä, poista virtaliitin pistorasiasta
ja siirrä autoa noin 10 metriä
eteenpäin, jotta tiivisteaine jakautuisi tasaisesti renkaan sisällä. Tämän jälkeen toista täyttö uudelleen.
❒ Kymmenen minuutin ajon jälkeen
pysähdy ja tarkasta rengaspaineet
uudelleen; muista kytkeä käsijarru.
❒ Jos renkaassa on vähintään 1,8
barin paine, säädä rengaspaine
ohjearvoon (moottorin ollessa
käynnissä seisontajarru kytkettynä) ja jatka ajamista.
VAROITUS
Jos rengaspaine on laskenut 1,8 barin alapuolelle,
älä jatka ajamista: automaattinen
Fix & Go -pikakorjaussarja ei kykene korjaamaan liian pahasti vahingoittunutta rengasta. Ota yhteys Lancia-huoltoon.
❒ Aja äärimmäisen varovaisesti lähimpään Lancia-huoltoon.
VAROITUS
Muista kertoa korjaamolla, että rengas on paikattu pikakorjaussarjalla. Rengaskorjaamolla ojenna ohje-esite
korjausta suorittavalle asentajalle
PYÖRÄN
VAIHTAMINEN
❒ Jos tämänkään jälkeen rengaspaine ei nouse vähintään 1,8 bariin 5 minuutin täytön jälkeen, älä
aloita ajamista. Rengas on vahingoittunut liikaa, eikä pikakorjaussarja pysty takaamaan renkaan
riittävää tiivistystä. Ota yhteys
Lancia-huoltoon.
kuva 9
❒ Jos rengas on täytetty luvun ”Tekniset tiedot” kappaleessa ”Rengaspaineet” ohjeistettuun paineeseen, jatka ajamista välittömästi.
L0D0368m
PAINEEN TARKASTAMINEN JA
PALAUTTAMINEN
Kompressoria voidaan käyttää myös
pelkkään paineen säätämiseen (ilman
tiivisteainetta). Irrota pikaliitin ja
kytke se suoraan renkaan venttiiliin.
Tällöin sylinteri ei ole yhteydessä
kompressoriin ja tiivisteainetta ei virtaa renkaaseen.
YLEISET OHJEET
Pyörän vaihtaminen ja nosturin oikea
käyttö vaativat alla esitettyjen ohjeiden noudattamista.
TÄRKEÄÄ! Jos ajoneuvo on varustettu ”Fix & Go” -pikakorjaussarjalla,
katso edellisessä luvussa esitetyt ohjeet.
SYLINTERIN VAIHTAMINEN
Vaihtaaksesi sylinterin, toimi seuraavasti:
❒ Irrota pikaliitin A (kuva 9).
❒ Kierrä vaihdettavaa sylinteriä vastapäivään ja nosta se irti.
❒ Kiinnitä uusi sylinteri kiertämällä
sitä myötäpäivään.
❒ Kiinnitä liitin A sylinteriin ja sovita läpinäkyvä putki B sopivaan
paikkaan.
72
VAROITUS
Pieni varapyörä on tarkoitettu ainoastaan käytettäväksi omassa autossasi. Älä
käytä sitä muun merkkisissä tai
mallisissa autoissa. Älä myöskään
asenna autoosi muuntyyppisiä varapyöriä. Pientä vararengasta tulisi käyttää ainoastaan hätätilanteissa. Käytä varapyörää ainoastaan pakollisen tarpeen vaatiessa,
äläkä koskaan ylitä sillä 80 km/h
nopeutta. Pienessä varapyörässä
on oranssi tarra, johon on koottu
yhteenveto varapyörän käytön rajoituksien pääkohdista. Älä koskaan poista tai peitä sitä. Älä koskaan asenna minkäänlaista vanteen keskiösuojusta varapyörään.
Tarra sisältää seuraavat ohjeet
neljällä eri kielellä: Varoitus! Ainoastaan tilapäiskäyttöön! Suurin
sallittu nopeus 80 km/h! Vaihda
vakiopyörä takaisin mahdollisimman pian. Älä peitä tätä ohjetta.
VAROITUS
Jos vanteen keskiötä ei
olla asennettu oikein, se
irrota itsestään ajoneuvon ollessa
liikkeessä. Älä käsittele täyttöventtiiliä turhaan. Älä aseta renkaan ja vanteen väliin minkäänlaisia työkaluja. Tarkasta renkaiden ja vararenkaan rengaspaineet
säännöllisin väliajoin luvun ”Tekniset tiedot” arvojen mukaisesti.
VAROITUS
Auton ajo-ominaisuudet
ovat erilaiset, kun pieni
varapyörä on asennettu. Vältä rajuja kiihdytyksiä ja jarrutuksia,
nopeita ohjausliikkeitä ja kovaa
kaarreajoa. Pieni varapyörä kestää kokonaisuudessaan noin 3000
km ajoa, jonka jälkeen kyseinen
pyörä on vaihdettava saman tyyppiseen uuteen. Älä koskaan asenna
perinteistä autonrengasta vanteelle, joka on suunniteltu pienelle
vararenkaalle. Korjaa ja asenna
tavallinen pyörä mahdollisimman
pian. Yhden tai useamman pienen
varapyörän käyttö samanaikaisesti on kiellettyä. Älä laita rasvaa
pyörän kiinnityspultin kierteisiin
ennen niiden asentamista: ne saattavat irrota ajon aikana.
VAROITUS
Nosturin allaolevan maaalustan on oltava tasainen,
ja käytettäessä nosturia pehmeällä
alustalla alle on laitettava riittävä
tuki. Auto on tuettava liikkumattomaksi. Talvi-/kesäpyörien kausivaihdot on suositeltavaa teettää
valtuutetulla Lancia-huoltokorjaamolla. Jos ne tehdään itse, niin
sitä varten on hankittava toistuvaan pyörien vaihtoon tarkoitettu
nosturi.
VAROITUS
Auton mukana tuleva nosturi soveltuu käytettäväksi
ainoastaan kyseiseen automalliin.
Älä koskaan käytä nosturia muihin tarkoituksiin, kuten muiden
automallien nostamiseen. Älä
käytä nosturia auton alla suoritettaviin korjauksiin. Nosturin virheellinen asettaminen saattaa johtaa auton putoamiseen. Älä käytä
nosturia suurempien kuin tarrassa
esitettyjen kuormien nostamiseen.
Älä koskaan asenna lumiketjuja
pieneen varapyörään. Jos etupyörä
(vetävä pyörä) on puhjennut ja sinun tarvitsee käyttää lumiketjuja,
vaihda varapyörä taakse ja
asenna irrotettu takapyörä puhjenneen etupyörän paikalle. Tällöin kun etuakselilla on kaksi
standardikokoista pyörää, voidaan
niihin kiinnittää lumiketjut, jolloin
selvitään hätätilanteesta.
Tärkeitä tietoja:
❒ Nosturia ei voida korjata: rikkoutunut nosturi on korvattava uudella alkuperäisosalla.
❒ Nosturiin ei saa kiinnittää muita
työkaluja kuin pyörityskampea.
Toimi seuraavasti vaihtaaksesi pyörän:
❒ Pysäytä auto paikkaan, jossa siitä
ei aiheudu vaaratilanteita muulle
liikenteelle, ja jossa voit suorittaa
pyörän vaihdon turvallisesti. Alustan on oltava kovapohjainen ja tasainen.
❒ Sammuta moottori ja kytke seisontajarru päälle.
❒ Kytke ykkös- tai peruutusvaihde.
❒ Nosta tavaratilan lattialla oleva
matto.
❒ Avaa siipimutteri A (kuva 10).
❒ Nosta työkalusarja B ylös ja aseta
se vaihdettavan renkaan läheisyyteen.
❒ Nosta pieni vararengas C pidikkeestä.
73
kuva 10
L0D0161m
kuva 11
L0D0397m
kuva 13
L0D0164m
❒ Pyöritä silmukkaa F (kuva 13)
avataksesi nosturia, kunnes nosturin yläosan syvennys G asettuu
oikein alaprofiiliin H, joka näkyy
auton alustassa merkin I vieressä
(noin 60 cm etupyörän keskikohdasta, tai 80 cm takapyörän keskikohdasta).
kuva 12
L0D0163m
❒ Kevytmetallivanteilla varustetuissa malleissa vanteen keskiö
voidaan poistaa mukana toimitetulla ruuvimeisselillä asettamalla
se tarkoituksenmukaiseen syvennykseen E (kuva 11), kuten kuvassa esitetty.
❒ Varoita ympärilläsi oleviasi aikomuksestasi nostaa autoa. Autoon
ei saa koskea tai olla sen lähellä
ennen kuin se on jälleen maassa.
❒ Aseta kampi L (kuva 13) silmukkaan käyttääksesi nosturia ja jatka
varovaisesti nostamista, kunnes
pyörä on muutaman senttimetrin
irti maasta.
❒ Pölykapseleilla varustetuissa malleissa, kapseli on poistettava 3
kiinnityspultin irrottamisen jälkeen, jonka jälkeen voidaan poistaa viimeinenkin pultti ja irrottaa
pyörä.
❒ Jos autossa on pikakiinnityksellä
varustetut kapselit, poista kapseli
varovaisesti vahingoittamasta sitä.
❒ Varmista, että pienen varapyörän
ja kiinnityskeskiön väliset pinnat
ovat puhtaat, jotta kiinnityspultit
eivät löystyisi väliin jäävän lian
seurauksena.
❒ Avaa vaihdettavan pyörän kiinnityspultteja noin yksi kierros mukana toimitetulla avaimella E
(kuva 12). Jos autossa on kevytmetallivanteet, liikuta autoa sivusuunnassa edestakaisin helpottaaksesi vanteen irrottamista.
❒ Aseta pölykapseli paikoilleen varmistamalla, että syvennys (pölykapselissa) asettuu täyttöventtiilin
kohdalle. Kiinnitä sitten muut
kolme kiinnityspulttia.
❒ Jos auto on varustettu pölykapseleilla, joissa on pikakiinnitys,
paina kapselia kämmenellä vannetta vasten (älä iske siihen).
kuva 14
L0D0165m
❒ Aseta varapyörä paikoilleen varmistaen, että reiät M (kuva 14)
yhtyvät niitä vastaaviin keskitystappeihin N.
❒ Kiristä kiinnityspultit käyttämällä
toimitettua pulttiavainta.
❒ Pyöritä nosturin kampea laskeaksesi auton maahan ja poistaaksesi
nosturin.
❒ Kiristi pultit lopullisesti ristikkäisessä järjestyksessä kuvan mukaisesti käyttämällä mukana toimitettua avainta.
L0D0166m
kuva 15
TAVALLISEN PYÖRÄN
ASENTAMINEN
Nosta auto ylös ja poista varapyörä
noudattaen edellä esitettyjä ohjeita.
Teräslevyvanteilla varustetut
autot
Toimi seuraavasti:
❒ Varmista, että varapyörän ja vanteen keskiön väliset kontaktipinnat ovat puhtaat, jotta kiinnityspultit eivät löystyisi.
❒ Aseta tavallinen pyörä kiinnittämällä kaksi kierteistettyä pulttia
kahteen täyttöventtiiliä lähimpänä
olevaan reikään.
74
❒ Kiristä kiinnityspultit lujasti käyttämällä auton mukana toimitettua
pulttiavainta.
❒ Laske auto maahan ja poista nosturi.
❒ Kiristä pultit lopullisesti mukana
toimitetulla pulttiavaimella ristikkäisessä järjestyksessä kuvan 15
mukaisesti.
TÄRKEÄÄ! Väärin asennettu pölykapseli saattaa irrota itsestään auton
liikkuessa.
Kevytmetallivanteilla varustetut
autot
❒ Varmista, että kiinnityskeskiön
kontaktipinnat ovat puhtaat.
❒ Asenna tavallinen pyörä paikoilleen asettamalla se keskitystappeihin. Aseta kiinnityspultit paikoilleen ja ruuvaa ne kiinni käyttämällä mukana toimitettua
avainta.
❒ Laske auto maahan ja poista nosturi.
❒ Kiristä pultit lopullisesti mukana
toimitetulla pulttiavaimella ristikkäisessä järjestyksessä, kuten kuvan 15 mukaisesti pienessä varapyörässä.
Pyörän kiinnityksen jälkeen
❒ Aseta jäljelle jäänyt pyörä sille tarkoitettuun tilaan tavaratilassa.
❒ Aseta nosturi osittain avattuna tukeutuen sen pidikkeeseen, jotta se
ei tärisisi ajon aikana.
❒ Aseta muut työkalut takaisin paikoilleen työkalusarjaan.
❒ Sijoita työkalusarja työkaluineen
vararenkaan sisään ja ruuvaa lukitusmekanismi kiinni.
❒ Aseta tavaratilan jäykkä eristematto takaisin paikoilleen.
LAMPUN
VAIHTAMINEN
YLEISET OHJEET
❒ Jos lamppu ei toimi, tarkasta ennen lampun vaihtamista, ettei sitä
vastaava sulake ole palanut. Tarkasta sulakkeen sijainti tämän luvun kappaleesta “Sulakkeen vaihtaminen”.
❒ Ennen vaihtamista tarkasta, ettei
liittimien kosketuspinnoissa ole
hapettumia.
❒ Palaneet lamput on vaihdettava
samantyyppisiin ja -tehoisiin
lamppuihin.
❒ Kiinnitä pikakiinnityksellä varustettu vanteenkeskiö.
❒ Turvallisuussyistä tarkasta ajovalojen suuntaus aina lampun vaihtamisen jälkeen.
Halogeenilamppuja saa
koskettaa ainoastaan metalliosasta. Lampun läpinäkyvään osaan koskeminen saattaa heikentää valon voimakkuutta ja jopa lyhentää lampun
käyttöikää. Jos kosket lasipintaa
vahingossa, pyyhi lamppu alkoholilla kostutetulla kankaalla ja jätä
se kuivumaan.
VAROITUS
Sähköjärjestelmän (elektroniset
ohjausyksiköt)
väärin ja ilman järjestelmän teknisten määräysten huomioon ottamista suoritetut muutostyöt tai
korjaukset voivat johtaa toimintahäiriöihin ja aiheuttaa tulipalovaaran.
LAMPPUTYYPIT (kuva 16)
VAROITUS
Halogeenilamput sisältävät paineistettua kaasua.
Niiden rikkoutuminen saattaa aiheuttaa lasinsirujen sinkoutumisen.
C Lieriölamppu: irrota levittämällä
pidätinliuskoja.
TÄRKEÄÄ! Valoumpioiden sisäpuolelle saattaa muodostua hieman huurretta. Tämä ei ole merkki viasta, vaan
seuraus alhaisesta ilman lämpötilasta
ja kosteudesta. Huurre katoaa nopeasti ajovalojen kytkemisen jälkeen.
Autossasi on erilaisia lampputyyppejä:
A Lasikantainen lamppu: liitetty
paikalleen. Irtoaa vetämällä.
B Metallikantainen lamppu: irrota
tämän tyyppinen lamppu pidikkeestään painamalla lamppua sisään ja kääntämällä sitä vastapäivään.
D-E
Halogeenilamppu: irrota vapauttamalla kiinnityspidike
vastaavasta pidikkeestä ja
vetämällä lamppu ulos.
VAROITUS
Seisontavalot takana, jarruvalot ja lisäjarruvalo
toimivat LED-valoilla. Niiden toimintahäiriössä,
ota
yhteys
Lancia-huoltoon.
kuva 16
75
L0D0178m
Lamppu
Kuva
Tyyppi
Teho
Kaukovalot
E
H3
55W
Lähivalot
D
H7LL
55W
Seisontavalot edessä
A
W5WLL
5W
Etusumuvalot (mikäli varusteena)
E
H1
55W
Suuntavilkut edessä (oranssi)
B
PY21W
21W
Suuntavilkut sivuissa
A
WY5W
5W
Suuntavilkut takana
B
PY21W
21W
Peruutusvalot
B
P21W
21W
Takasumuvalot
B
P21W
21W
Rekisterikilven valot
C
C5W
5W
Etuosan kattovalo
A
W5W
10W
Takaosan kattovalo
A
W5W
10W
Takaosan kattovalot (kattoluukun yhteydessä)
A
W5W
5W
Tavaratilan valo
A
W5W
5W
ULKOVALOLAMPPUJEN
VAIHTAMINEN
Katso oikea lampputyyppi ja -teho
kappaleesta “Lampun vaihtaminen”.
ETUVALOT
Etuajovaloumpio sisältää seisontavalojen, lähivalojen, kaukovalojen ja
suuntavilkkujen lamput.
Vaihtaaksesi seisonta-, lähi- tai kaukovalojen lamput, irrota vastaavat
suojukset.
L0D0398m
kuva 17
Lamput on järjestetty valoyksikön
(kuva 17) sisään seuraavasti:
C suuntavilkut
D kaukovalo
B seisontavalot
F lähivalo
Lamppujen vaihtamisen jälkeen aseta
vaihdettujen lamppujen suojukset
paikoilleen ja varmista niiden oikea
lukittuminen.
76
kuva 18
L0D0125m
TÄRKEÄÄ! Päästäksesi käsiksi vasemman ajovalon (ajosuuntaan nähden) lampunpidikkeeseen, poista ensiksi moottoritilan sulakerasian suojus B (kuva 18).
kuva 19
L0D0400m
LÄHIVALOT (kuvat 19-20)
Vaihtaaksesi lampun, toimi seuraavasti:
❒ Poista suojukset.
❒ Käännä lampunpidikettä A vastapäivään ja poista se istukastaan.
L0D0401m
kuva 20
❒ Aseta lampunpidike A takaisin istukkaan ja käännä sitä myötäpäivään.
❒ Lampun vaihtamisen jälkeen
aseta suojus takaisin paikoilleen.
kuva 21
L0D0402m
KAUKOVALOT (kuva 21)
Vaihtaaksesi lampun, toimi seuraavasti:
❒ Poista suojukset.
❒ Vapauta lamppua paikoillaan pitävä kiinnike A.
❒ Irrota sähköliitin B.
❒ Vapauta kaksi liuskaa B kiinnityskohdistaan, poista lamppu C ja
vaihda se uuteen.
❒ Poista lamppu C ja vaihda se uuteen.
❒ Aseta uusi lamppu paikoilleen
varmistaen, että metalliosan uloke
asettuu ajovalon syvennykseen.
Liitä sitten sähköliitin B takaisin
ja kiinnitä lamppua paikoillaan
pitävä kiinnike A.
❒ Lampun vaihtamisen jälkeen
aseta suojus takaisin paikoilleen.
kuva 22
L0C0403m
L0C0148m
kuva 23
SUUNTAVILKUT
Sivulla (kuva 23)
Edessä (kuva 22)
Vaihtaaksesi lampun, toimi seuraavasti:
Vaihtaaksesi lampun, toimi seuraavasti:
❒ Käännä lampunpidikettä A vastapäivään ja poista se.
❒ Paina lampun linssiä nuolen osoittamaan suuntaan tiivistääksesi sisäistä lukitsinta, ja vedä valoyksikkö C ulos.
❒ Irrota lamppu B painamalla sitä
kevyesti ja kääntämällä vastapäivään.
❒ Käännä lampunpidikettä D vastapäivään, poista lamppu pidikkeestä ja vaihda se.
❒ Vaihda lamppu.
❒ Kiinnitä lampunpidike D takaisin
linssiin ja asenna sitten valoyksikkö takaisin varmistaen, että lukitsin napsahtaa kiinni.
❒ Asenna lampunpidike paikoilleen
ja lukitse se kunnolla kääntämällä
myötäpäivään.
77
kuva 24
L0C0405m
SEISONTAVALOT EDESSÄ
(kuva 24)
Vaihtaaksesi lamput, toimi seuraavasti:
❒ Poista suojukset.
❒ Poista lampunpidike A vetämällä,
poista lamppu B ja vaihda se uuteen.
❒ Aseta lampunpidike A painamalla
takaisin.
❒ Lampun vaihtamisen jälkeen
aseta suojus takaisin paikoilleen.
TAKAVALOT
Takavaloissa käytetään LED-valoteknologiaa seisonta- ja jarruvaloissa.
Jos laitteistossa ilmenee toimintahäiriöitä, ota yhteys Lancia-huoltoon.
Vaihtaaksesi suuntavilkkujen lampun,
toimi seuraavasti:
❒ Avaa takaluukku.
kuva 25
L0D0406m
ETUSUMUVALOT (mikäli
varusteena) (kuva 25)
Vaihtaaksesi sumuvalon lampun, ota
yhteys Lancia-huoltoon.
❒ Käännä kiinnitysmekanismia A
vastapäivään (vasemmanpuoleisessa luukussa) tai myötäpäivään
(oikeanpuoleisessa luukussa) ja
poista suojaluukku.
kuva 26
L0D0187m
kuva 27
L0D0188m
❒ Irrota sähköliitin C.
❒ Avaa kaksi kiinnitysmutteria B.
❒ Poistaaksesi valoyksikön, vedä sitä
kohtisuorasti ylöspäin tarttumalla
yksikön rakenteessa olevasta kädensijasta.
❒ Paina lampunpidikkeen kiinnitysliuskoista ja poista pidike istukastaan.
❒ Irrota lamppu painamalla sitä kevyesti ja kääntämällä vastapäivään.
❒ Kiinnitä lampunpidike takaisin
paikoilleen varmistaen, että kaksi
kiinnitysliuskaa lukittuvat kunnolla. Aseta valoyksikkö sen kotelointiin ja kiinnitä sähköliitin C.
kuva 28
L0D0407m
LISÄJARRUVALO
Lisäjarruvalo hyödyntää LED-valotekniikkaa. Jos laitteistossa ilmenee
toimintahäiriöitä, ota yhteys Lanciahuoltoon.
L0D0357m
kuva 29/a
Kiristä kaksi kiinnitysmutteria B
ja aseta suojaluukku takaisin varmistaen, että kummatkin liuskat
asettuvat oikeille paikoilleen.
Käännä kiinnitysmekanismia A
vastapäivään (vasemmanpuoleisessa luukussa) tai myötäpäivään
(oikeanpuoleisessa luukussa) sulkeaksesi luukun.
kuva 29/b
L0D0426m
kuva 29/c
L0D0427m
REKISTERIKILVEN VALOT
(kuva 29a)
Vaihtaaksesi lamput, toimi seuraavasti:
❒ Irrota linssit A nuolen osoittamien
pisteiden kohdalta.
❒ Vaihda lamppu B poistamalla se
sivujen kontaktipinnoista. Varmista, että uusi lamppu kiinnittyy
hyvin kontaktipintojen väliin.
❒ Kiinnitä linssi takaisin paikoilleen.
TAKASUMUVALOT (kuva 29/b)
Ota yhteys Lancia-huoltoon vaihdattaaksesi takasumuvalot.
PERUUTUSVALOT (kuva 29/c)
Ota yhteys Lancia-huoltoon vaihdattaaksesi peruutusvalon.
78
SISÄVALOLAMPPUJEN
VAIHTAMINEN
Katso oikea lampputyyppi ja -teho
kappaleesta “Lampun vaihtaminen”.
ETUOSAN KATTOVALO
(kuvat 30-31)
kuva 30
L0D0193m
kuva 32
L0D0195m
kuva 31
L0D0194m
kuva 33
L0D0196m
Vaihtaaksesi lamput, toimi seuraavasti:
❒ Irrota valo A nuolen osoittamien
pisteiden kohdalta.
❒ Avaa suojakansi B.
❒ Vaihda lamput C vapauttamalla
ne sivun kontaktipinnoista. Varmista, että uudet lamput asettuvat
oikein kontaktipintojen väliin.
❒ Sulje kansi B ja varmista, että valo
A lukittuu oikein koteloonsa.
TAKAOSAN KATTOVALO (kuvat
32-33)
Vaihtaaksesi lamput, toimi seuraavasti:
❒ Irrota valo D nuolen osoittamien
pisteiden kohdalta.
❒ Vaihda lamppu F poistamalla se
sivujen kontaktipinnoista. Varmista, että uusi lamppu kiinnittyy
hyvin kontaktipintojen väliin.
❒ Sulje kansi E ja aseta valo D koteloonsa lukitsemalla se kunnolla.
❒ Avaa suojakansi E.
SULAKKEEN
VAIHTAMINEN
YLEISTÄ (kuva 35)
kuva 34
L0D0197m
TAVARATILAN VALO (kuva 34)
Vaihtaaksesi lampun, toimi seuraavasti:
❒ Avaa takaluukku.
❒ Poista valo A nostamalla sitä nuolen osoittamasta paikasta.
❒ Avaa suojus B ja vaihda lamppu
uuteen vetämällä.
❒ Sulje linssin suojus B.
❒ Aseta valo A kiinnittämällä se oikeaan asentoonsa ensin toisesta
päästä ja sitten toisesta, kunnes se
lukittuu paikoilleen.
Sulake on sähköjärjestelmää suojaava
komponentti. Se astuu toimintaan (eli
palaa), kun sähköjärjestelmässä on
vika tai se toimii väärällä tavalla.
Jos sähkölaite ei toimi, tarkasta ensin,
ettei laitteen sulake ole palanut. Sulake on palanut kun liitoslanka A on
katkennut. Jos näin on, tulee palanut
sulake vaihtaa saman ampeeriarvon
(saman värin) sulakkeeseen.
kuva 35
L0D0198m
Älä koskaan korvaa sulaketta suuremmalla (suurempi ampeeriarvo) sulakkeella: PALOVAARA!
B: Ehjä sulake.
C: Palanut sulake (katkennut liitoslanka).
Vaihtaaksesi sulakkeen, käytä kojelaudan sulakerasiassa olevia pihtejä
D.
VAROITUS
Jos sulake palaa uudelleen
lyhyessä ajassa, ota yhteys Lancia-huoltoon.
79
VAROITUS
Jos yleissulake (MEGA-,
MIDI- tai MAXI-sulake)
palaa, ota yhteys Lancia-huoltoon.
VAROITUS
Ennen sulakkeen vaihtamista tarkasta, että virtaavain on poistettu ja kaikki muut
sähkölaitteet on kytketty pois
päältä.
SULAKKEEN SIJAINTI
Auton sulakkeet on ryhmitetty kahteen sulakerasiaa, jotka sijaitsevat kojelaudassa ohjauspylvään vasemmalla
puolella ja moottoritilassa akun vieressä.
Kojelaudan sulakerasia
(kuva 37)
Päästäksesi käsiksi sulakerasiaan, sinun on ruuvattava kiinnitysruuvit A
(kuva 36) auki, jolloin voit poistaa
suojapaneelin B.
L0D0424m
kuva 36
kuva 37
L0D0200m
Akun viereinen sulakerasia
(kuva 39)
Päästäksesi käsiksi akun vieressä olevaan sulakerasiaan, poista suojakansi
B (kuva 38).
L0D0201m
kuva 38
kuva 39
L0D0409m
80
SULAKETAULUKOT
Kojelaudan sulakerasia
SÄHKÖLAITTEET
Oikea lähivalo
Vasen lähivalo / valojen suuntauksen säädin
Moottoritilan sulakerasian releen käämi / tietokoneen keskusohjainlaite
Vapaana
Vasemman takaikkunannostin
Oikean takaikkunannostin
+15 Vakionopeudensäädin, jarrupolkimen painamisesta aiheutuva signaali ohjausyksiköille, peruutusvalo (*)
+30 Perävaunun ohjausyksikön laitteisto, etu- ja takaovien lukot yksittäisellä ohjausyksiköllä (*)
+15 Lisäjarruvalo, mittaristo, jarruvalot (*)
Keskuslukitus, polttoainesäiliön luukun käyttölaite
+30 EOBD-diagnostiikkapistoke, äänentoisto- ja navigointilaitteen
sekä rengaspaineiden valvonnan ohjausyksikkö (*)
Takalasin lämmitin
Lämmitetyt, sähköiset ovipeilit
+15 ABS- / ESP-järjestelmän ohjausyksikkö (*)
Pyyhkijä/ tuulilasin pesijä / takalasin pesijä
Savukkeensytytin / keskikonsolin sähköpistoke
Istuinlämmittimet
Tavaratilan sähköpistoke
Kuljettajan oven ohjausyksikön virransyöttö (sähköiset ikkunannostimet)
Etumatkustajan oven ohjausyksikön virransyöttö (sähköiset ikkunannostimet)
+15 Toiminnot (keskikonsolin säätimien valaistus, sähköiset ikkunannostimet,
istuinlämmittimen näppäimien valaistus, matkapuhelinlaitteisto, navigointilaite, sade-/hämärätunnistimien ja
pysäköintitunnistimien ohjausyksikkö, kattoluukun näppäimien valaistus) (*)
Turvatyynyn ohjausyksikkö
+15 Rengaspaineiden valvonnan ohjausyksikkö
Pyyhkijä/ takalasin pesijä, savukkeensytytin
+30 Suuntavilkut, hätävilkut, mittaristo (*)
SULAKE
F12
F13
F31
F32
F33
F34
F35
F36
F37
F38
F39
AMPEERIT
7,5
7,5
7.5
–
20
20
7.5
10
7.5
20
10
F40
F41
F42
F43
F44
F45
F46
F47
F48
30
7.5
7.5
30
15
15
15
20
20
F49
F50
F51
F52
F5
7.5
7.5
7.5
15
7.5
(*) +30 = akun suora positiivinen napa (ei avaimella käytettävä)
+15 = positiivinen napa (avaimella käytettävä)
Moottoritilan sulakerasia
SÄHKÖLAITTEET
SULAKE
AMPEERIT
Vapaana
F9
–
Äänimerkki
F10
15
Sähköisen sytytyksen toisiotoiminnot
F11
15
Oikea kaukovalo
F14
7.5
Vasen kaukovalo
F15
7.5
Sähköisen sytytyksen ensiötoiminnot
F17
10
+30 Moottorin ohjausyksikkö / jäähdyttimen sähkötuuletin (1.9 Multijet) (*)
F18
10
Ilmastoinnin kompressori
F19
7.5
Vapaana
F20
–
Polttoainepumppu
F21
15
Elektronisen sytytyksen ensiötoiminnot (1.4 16V)
F22
15
Sähköisen sytytyksen ensiötoiminnot (Multijet)
F22
20
+30 ”Dual FuNction” -vaihteiston ohjausyksikkö (*)
F23
30
+15 Sähköinen ohjaustehostin (*)
F24
7.5
Sumuvalot
F30
15
(*) +30 = akun suora positiivinen napa (ei avaimella käytettävä)
+15 = positiivinen napa (avaimella käytettävä)
Lisäsulakerasia (lisäkiinnikkeessä)
SÄHKÖLAITTEET
SULAKE
AMPEERIT
+30 Radion ulkoinen vahvistin (*)
F54
15
+30 Kattoluukku (*)
F58
20
(*) +30 = akun suora positiivinen napa (ei avaimella käytettävä)
+15 = positiivinen napa (avaimella käytettävä)
81
AKUN LATAAMINEN
TÄRKEÄÄ! Akun lataamisohjeet annetaan vain esimerkkitiedoksi. Suosittelemme
sinua
kääntymään
Lancia-huollon puoleen tämän toiminnan suorittamiseksi.
Akun lataamiseen suositellaan matalia ampeerilukemia, jolloin lataus kestää noin 24 tuntia. Pitkittynyt lataaminen saattaa vahingoittaa akkua.
Akun lataus suoritetaan seuraavasti:
❒ Akun negatiivinen virtakaapeli irrotetaan navasta.
❒ Laturin kaapelit kytketään akun
napoihin oikeassa järjestyksessä.
TÄRKEÄÄ! Jos auto on varustettu
hälytinjärjestelmällä, on se kytkettävä
pois päältä kauko-ohjaimen avulla
(ks. kappale "Murtohälytin" luvussa
”Kojelauta ja hallintalaitteet”).
VAROITUS
Akkuneste on myrkyllistä
ja syövyttävää, joten vältä
akkunesteen joutumista iholle tai
silmiin. Akun lataus tulee suorittaa hyvin ilmastoidussa tilassa
eristettynä mahdolliselta kipinöinniltä ja avotulelta. Akku on
räjähdysaltis!
AUTON
NOSTAMINEN
Jos auto on nostettava ilmaan, käänny
Lancia-huollon puoleen, jolla on käytössä ammattivälineet.
Nosta auto asettamalla nosturin tai
nostolaitteen kiinnityspisteet kuvan
mukaisesti.
❒ Lataus käynnistetään.
❒ Kun akku on latautunut, laturin
virta katkaistaan ennen sen virtakaapelien irrottamista akun navoista.
❒ Akun negatiivisen navan liitos kytketään uudelleen.
VAROITUS
Älä koskaan lataa jäätynyttä akkua. Sulata ja
kuivaa se täysin välttääksesi mahdollisen räjähdyksen. Jos akku on
ollut jäätyneenä, toimita se ammattihenkilön tarkastettavaksi ennen latauksen aloittamista. Tällöin varmistetaan, ettei akun sisäkomponentit ole vaurioituneet, tai
akkukotelo ole murtunut. Vuodon
yhteydessä saattaa vapautua myrkyllisiä ja syövyttäviä kaasuja.
kuva 40
L0D0486m
kuva 43
L0D0250m
AUTON
HINAAMINEN
Autossa on kaksi erilaista hinaussilmukkaa: lyhyempää käytetään
edessä, pidempää takana.
Hinauskoukkuja säilytetään työkalusarjassa.
Vierekkäisistä kuvista 41 ja 42 ilmenee pienen varapyörän tai Fix & Go pikakorjausarjan sisään sijoitetun takakoukun (pitkä) ja etukoukun paikat.
Jos auto on varustettu ”Dual
FuNction” -vaihteistolla, varmista,
että vaihteisto on vapaalla (N-asento)
(tarkastamalla, että auto liikkuu
työnnettäessä) ja toimi samalla tavalla, kuten käsivaihteistolla varustettua autoa hinattaessa.
L0D0342m
kuva 41
HINAUSKOUKUN KANNEN
IRROTTAMINEN
Välttääksesi aiheuttamasta vahinkoa
kanteen A (kuva 43), suorita sen irrottaminen seuraavasti:
❒ Ota ruuvimeisseli työkalusarjasta.
❒ Aseta ruuvimeisseli kannen uraan
B.
L0D0369m
kuva 42
Jos vaihteistoa ei voida asettaa vapaalle, älä hinaa autoa, vaan ota yhteys Lancia-huoltoon.
❒ Aseta sormi korkin päälle suojataksesi sitä vahingoilta (ks. kuva).
❒ Irrota kansi (ilman kääntämistä)
vetämällä kulmassa, joka on kohtisuorasti tukevaa pintaa vasten
(kuva 44).
82
HINAUSKOUKUN
KIINNITTÄMINEN
Toimi seuraavasti:
❒ Ota hinauskoukku B (kuva 45)
pois pidikkeestään.
❒ Kiinnitä koukku kiertämällä se
etu- tai takapään kierteisiin.
kuva 44
L0D0251m
kuva 45
L0D0487m
kuva 46
L0D0205m
VAROITUS
Ennen hinaamisen aloittamista käännä virta-avain
MAR-asentoon ja sitten STOPasentoon poistamatta avainta. Jos
avain poistetaan, ohjauspyörän
lukko kytkeytyy automaattisesti
estäen auton ohjaamisen.
VAROITUS
Ohjaus- ja jarrutehostin
eivät ole toiminnassa autoa hinattaessa. Tällöin tarvitaan
enemmän voimaa ohjauspyörän
kääntämiseen tai jarrupolkimen
painamiseen. Älä käytä joustavaa
hinausköyttä. Älä tee nykäiseviä
liikkeitä. Varmista, että hinausvälineen kiinnityksestä ei aiheudu
vahinkoja autoosi. Noudata tarkasti liikennesääntöjä, jotka erityisesti koskevat hinaamista ja hinausvälineitä.
VAROITUS
Älä käynnistä moottoria
hinaamisen aikana.
83
HUOLTO JA YLLÄPITO
MÄÄRÄAIKAISHUOLTO ...................................
84
VUOSITTAINEN TARKASTUSOHJELMA.........
85
LISÄTARKASTUKSET ......................................
85
NESTEMÄÄRIEN TARKASTAMINEN ...............
86
DIESELSUODATIN (green filter) ......................
89
AKKU................................................................
89
VANTEET JA RENKAAT...................................
90
KUMILETKUT ..................................................
90
PYYHKIMET.....................................................
91
KORI .................................................................
91
SISÄTILAT ........................................................
93
MÄÄRÄAIKAISHUOLTO
TÄRKEÄÄ! Valmistajan vaatii
huolto-ohjelman noudattamista. Sen
laiminlyöminen voi johtaa takuun
raukeamiseen.
Auton oikealla huollolla ja ylläpidolla
on keskeinen merkitys auton kunnon
ja iän kannalta.
Määräaikaishuollot suoritetaan valtuutetuissa Lancia-huolloissa ennalta
sovittuina ajankohtina.
Tämän vuoksi Lancia on laatinut
huolto-ohjelman, jonka mukaan
säännölliset tarkastukset ja huollot
suoritetaan 12 kk:n/20 000 km:n välein.
Mikäli auton käytön aikana ilmenee
määräaikashuolto-ohjelman ulkopuolista huolto- tai korjaustarvetta,
voidaan nämä työt tehdä ainoastaan
omistajan erikseen antamalla suostumuksella.
TÄRKEÄÄ! On suositeltua kääntyä
välittömästi Lancia-huollon puoleen
auton toimintahäiriön sattuessa. Tällöin ei tarvitse odottaa seuraavan
määräaikaishuollon ajankohtaa.
Mikäli autoa käytetään säännöllisesti
perävaunun vetämiseen, on määräaikaishuoltojen huoltoväliä lyhennettävä.
Kuitenkaan määräaikaishuollot eivät
kata kaikkia auton tarpeita: auton ensikäytön aikana ennen 30 000 kilometrin huoltoa ja sen jälkeen huoltojen välisinä aikoina auto vaatii tavallista huolenpitoa, kuten esimerkiksi
rutiinitarkastuksia, nestesäiliöiden
täyttämisiä, rengaspainetarkastuksia
jne.
84
VUOSITTAINEN
TARKASTUSOHJELMA
Autoille, joilla ajetaan vuosittain alle
20 000 kilometriä (esim. noin 15 000
km), suositellaan seuraavaa vuosittaista tarkastusohjelmaa:
❒ Tarkasta renkaan kunto ja kuluneisuus ja tarvittaessa rengaspaineet (mukaan lukien vararenkaan).
❒ Tarkasta valojärjestelmän toiminta
(ajovalot, suuntavilkut, hätävilkut,
tavaratilan valot, matkustamon
valot, varoitusvalot jne.).
❒ Konepellin ja takaluukun lukkojen ja vipujen puhtauden tarkastus ja voitelu.
❒ Tarkasta akun lataus.
❒ Tarkasta erilaisten hihnojen kunto
silmämääräisesti.
LISÄTARKASTUKSET
Ennen pitkiä ajomatkoja tai 1000
km:n välein tarkasta ja täytä tarvittaessa:
❒ Tarkasta ja täytä tarvittaessa nestemäärät (moottorin jäähdytysneste, jarruneste, tuulilasin pesuneste, akkuneste jne.).
❒ moottorin jäähdytysnesteen taso
❒ Moottoriöljyn vaihto.
❒ rengaspaineet ja renkaiden kunto
❒ Moottorin öljynsuodattimen
vaihto.
❒ Raitisilmansuodattimen
(mikäli varusteena).
vaihto
❒ Tuulilasin pyyhkimet ja pesulaite
(pesulaitteen
suuttimien
säätö/pyyhkimien sulkien kuluneisuuden tarkastus).
❒ jarrunesteen taso
❒ tuulilasin pesunesteen taso
Tarkasta ja täytä tarvittaessa seuraavat 3000 km:n välein: moottoriöljyn
määrä
Suosittelemme käyttämään FL Selenia -tuotteita, jotka on suunniteltu ja
valmistettu Lancia-autoja varten. (ks.
taulukko ”Tilavuudet” luvussa ”Tekniset tiedot”).
TÄRKEÄÄ - Moottoriöljy
❒ Etujarrupalojen kunnon ja kuluneisuuden tarkastus.
Mikäli autoa käytetään säännöllisesti
seuraavanlaisissa olosuhteissa, on
huoltotoimenpiteisiin kiinnitettävä
erityistä huomiota:
❒ Tarkasta silmämääräisesti seuraavien osien kunto: moottori, vaihteisto, voimansiirto, putket ja letkut (pakopuoli, polttoaineensyöttö
ja jarrut), kumiosat (suojat, helat,
nivelet jne.).
❒ perävaunun tai asuntovaunun vetäminen
❒ pölyiset tiet
❒ toistuvat lyhyet välimatkat (alle 78 km) pakkasella
❒ moottorin pitäminen useasti joutokäynnillä, pitkien matkojen ajaminen alhaisilla nopeuksilla (esim.
taksi- tai lähettityö) tai pitkä seisonta-aika
TÄRKEÄÄ - Raitisilmansuodatin
TÄRKEÄÄ - Akku
Akun lataus tulee tarkastaa alkutalvesta, jotta vähennettäisiin elektrolyyttien jäätymismahdollisuutta.
❒ vaihda moottoriöljy useammin
kuin huolto-ohjelmassa on esitetty.
Jos autoa käytetään usein pölyisissä
tai saastuneissa olosuhteissa, on suositeltua vaihtaa suodatinosa useammin. Se tulee erityisesti vaihtaa, jos
huomaat, että matkustamoon pääsevä
ilmamäärä on vähentynyt.
TÄRKEÄÄ - Ilmansuodatin
TÄRKEÄÄ - Dieselsuodatin
Jos autoa käytetään jatkuvasti pölyisillä teillä, vaihda ilmansuodatin
useammin kuin huolto-ohjelmassa on
määritelty. Jos epäröit, kuinka usein
moottoriöljy ja ilmansuodatin on
vaihdettava autosi käytön mukaan,
ota yhteys Lancia-huoltoon.
Jos polttoainesäiliötä täytetään mahdollisesti polttoaineella, joka ei täytä
Euroopan EN590-normia, suodatin
on tarpeellista vaihtaa useammin kuin
huolto-ohjelmassa on esitetty.
85
Suorita tämä tarkastus useammin, jos
autoa käytetään pääosin lyhyisiin välimatkoihin tai jos autoon on asennettu sähköisiä – erityisesti tarviketyyppisiä – laitteita, jotka toimivat auton virran ollessa pois päältä. Jos autoa käytetään kuumassa ilmastossa
tai erityisen raskaissa olosuhteissa, on
suositeltua tarkastaa akkunesteen
(elektrolyytti) taso useammin kuin
huolto-ohjelmassa on esitetty.
NESTEMÄÄRIEN
TARKASTAMINEN
TÄRKEÄÄ! Ole varovainen, ettet sekoita erityyppisiä nesteitä täytön aikana: ne eivät ole keskenään yhteensopivia, ja vääränlaisen nesteen lisääminen voi vaurioittaa autoa.
VAROITUS
Älä koskaan tupakoi työskennellessäsi moottoritilan läheisyydessä: herkästi syttyviä kaasuja saattaa esiintyä. Tulipalovaara!
1 Moottorin jäähdytysneste - 2 Moottoriöljy - 3 Jarruneste - 4 Akku - 5
Tuulilasin/takaikkunan pesuneste
kuva 1 - 1.4 8V -mallit (mikäli varusteena)
L0D0411m
kuva 2 - 1.4 16V -mallit
L0D0412m
kuva 3 - 1.3 Multijet-mallit
L0D0413m
kuva 4 - 1.9 Multijet-mallit
L0D0414m
1 Moottorin jäähdytysneste - 2 Moottoriöljy - 3 Jarruneste - 4 Akku - 5
Tuulilasin/takaikkunan pesuneste
1 Moottorin jäähdytysneste - 2 Moottoriöljy - 3 Jarruneste - 4 Akku - 5
Tuulilasin/takaikkunan pesuneste
86
L0D0258m
kuva 5- 1.4 8V versio (mikäli varusteena)
kuva 6 - 1.4
MOOTTORIÖLJY (kuvat 5-8)
Moottoriöljyn täyttäminen
Moottoriöljyn tarkastaminen
Tarkasta moottoriöljyn määrä ajon
jälkeen (moottori lämmin) muutaman
minuutin (noin 5) jälkeen moottorin
sammuttamisesta. Auton on oltava tasaisella alustalla tarkastusta tehtäessä.
Öljyn määrän on oltava MIN- ja
MAX-merkkien välissä mittatikussa.
MIN- ja MAX-merkkien välinen etäisyys vastaa noin yhtä litraa öljyä.
16V versio
L0D0208m
kuva 7 - 1.3 Multijet-versio
L0D0209m
kuva 8 - 1.9 Multijet-versio
L0D0326m
Jos öljymäärä on lähellä MIN-merkkiä tai sen alapuolella, täytä öljy täyttöaukon kautta, kunnes pinta on
MAX-merkinnän tasalla. Öljypinta ei
saa ylittää MAX-merkintää.
TÄRKEÄÄ! Jos rutiinitoimenpiteiden
seurauksena moottoriöljyn taso ylittyy MAX-merkin yläpuolelle, ota yhteys Lancia-huoltoon oikean tason
palauttamiseksi.
TÄRKEÄÄ! Ennen moottoriöljyn lisäämisen tai vaihtamisen jälkeistä öljymäärän tarkastusta, käytä moottoria hetken aikaa ja odota muutama
minuutti sen sammuttamisen jälkeen.
Moottorin öljynkulutus
Moottorin suurin öljynkulutus voi olla
400g / 1000km.
Auton ollessa uusi moottorille on suoritettava sisäänajo. Tämän vuoksi
moottorin öljynkulutus tasaantuu
vasta n. 5000-6000 km:n ajon jälkeen.
TÄRKEÄÄ! Moottorin öljynkulutus
riippuu ajotyylistä ja ympäröivistä
olosuhteista.
TÄRKEÄÄ! Täytä aina samantyyppisellä moottoriöljyllä kuin moottorissa on aikaisemmin käytetty.
kuva 9 -
L0D0210m
1.4 8V (mikäli varusteena)
ja 1.4 16V -mallit
VAROITUS
Ole erityisen varovainen
toimiessasi moottorin lähettyvillä, kun moottori on kuuma:
palovammariski. Muista myös,
että tuuletin saattaa käynnistyä
moottorin ollessa kuumana, vaikka moottori olisikin pysähtynyt:
loukkaantumisriski. Kiinnitä erityistä huomiota käyttäessäsi kaulaliinaa, solmiota tai muuta irtonaista vaatekappaletta: ne saattavat takertua liikkuviin osiin.
Vanha moottoriöljy ja öljynsuodatin
sisältävät
hiukkasia, jotka ovat haitallisia ympäristölle. Öljyn ja suodattimen vaihtamiseksi
suosittelemme kääntymään Lancia-huollon puoleen.
87
kuva 10 - 1.3 Multijet- ja
1.9 Multijet-mallit
L0D0211m
MOOTTORIN
JÄÄHDYTYSNESTE (kuva 10)
Jäähdytysnesteen määrä on tarkastettava, kun moottori on täysin jäähtynyt. Pinnan on oltava säiliön MINja MAX-merkkien välissä.
Jos pinnan taso on liian alhainen,
kaada säiliöön hitaasti 50%:sta puhtaanveden ja FL Selenia PARAFLU
UP -nesteen seosta täyttöaukon
kautta.
Väkevyydeltään 50% PARAFLU UPvesiliuos suojaa jäätymiseltä –35°C
lämpötilaan asti.
TÄRKEÄÄ! Kun moottori on hyvin
kuuma, älä avaa säiliön korkkia: palovammariski.
Jos ilmasto-olosuhteet ovat erityisen
rankat, suosittelemme käyttämään
60-40%:sta PARAFLU UP-vesiliuosta.
VAROITUS
Moottorin jäähdytysjärjestelmä sisältää PARAFLU UP -nestettä. Käytä samantyyppistä nestettä jäähdytysjärjestelmän
täyttämiseen.
ARAFLU UP -nesteeseen ei saa sekoittaa muun tyyppisiä nesteitä.
Mikäli näin tapahtuu, älä käynnistä moottoria, vaan ota välittömästi yhteys Lancia-huoltoon.
VAROITUS
Jäähdytysjärjestelmässä
vallitsee suuri paine. Tarpeen vaatiessa korvaa paisuntasäiliön korkki alkuperäisvaraosalla, jolloin järjestelmän toiminta ei häiriinny.
VAROITUS
Älä aja autolla, kun pesunestesäiliö on tyhjä: tuulilasin pesunesteen käyttö on keskeistä näkyvyyden parantamisen
kannalta.
L0D0212m
kuva 11
TUULILASIN/TAKALASIN
PESUNESTE (kuva 11)
Lisätäksesi nestettä, nosta kansi A ja
kaada veden ja TUTELA PROFESSIONAL SC35 -nesteen sekoitusta
seuraavissa suhteissa:
VAROITUS
Jotkut markkinoilla myytävät tuulilasin pesunesteet ovat helposti syttyviä. Moottoritilassa on monia kuumia osia,
jotka saattavat sytyttää nämä pesunesteet, jos joutuvat kosketuksiin.
❒ Kesällä 30% TUTELA PROFESSIONAL SC35 -nestettä ja 70%
vettä.
❒ Talvella 50% TUTELA PROFESSIONAL SC35 -nestettä ja 50%
vettä.
Mikäli lämpötila on alhaisempi kuin
–20°C, käytä laimentamatonta TUTELA PROFESSIONAL SC 35 -nestettä.
Tarkasta nesteen määrä suoraan säiliöstä.
TÄRKEÄÄ! Jarruneste sitoo itseensä
kosteutta. Tämän johdosta, jos autoa
käytetään pääsääntöisesti hyvin kosteiden olosuhteiden alueilla, jarruneste tulee vaihtaa useammin kuin
huolto-ohjelmassa ohjeistetaan.
kuva 12
L0D0213m
JARRUNESTE (kuva 12)
Avaa kansi: tarkasta, että säiliön nestepinta on MAX-merkinnän kohdalla.
Jarruneste on erittäin syövyttävää, joten varo sen
joutumista maalatuille pinnoille. Jos näin käy, pese ne
välittömästi vedellä.
Nestemäärä ei saa ylittää säiliön
MAX-merkintää.
Käytä ”Nesteet ja voiteluaineet” kappaleen taulukkoon (ks. luku ”Tekniset tiedot”) lueteltuja jarrunesteitä.
HUOM! Puhdista huolellisesti ylimääräinen jarruneste säiliön korkista
ja sen ympäriltä.
Kun avaat korkin, varmista ettei säiliöön pääse kulkeutumaan likaa.
VAROITUS
Jarruneste on myrkyllistä
ja erittäin syövyttävää.
Puhdista sille altistuneet kohteet
vedellä ja miedolla saippualla,
jonka jälkeen huuhtele runsaalla
vedellä. Jos jarrunestettä joutuu
nieluun, ota välittömästi yhteys
lääkäriin.
Käytä aina suodattimella varustettua
suppiloa lisätessäsi jarrunestettä (suodattimen reikien läpimittojen on oltava pienempiä tai yhtä suuria kuin
0,12mm).
88
VAROITUS
Säiliön tunnus π kuvaa
synteettistä jarrunestettä,
joka eroaa mineraalinesteestä. Mineraalinesteen käyttö vahingoittaa
kumitiivisteitä ja rikkoo jarrujärjestelmän korjauskelvottomaksi.
DIESELSUODATIN
(green filter)
VETTÄ
DIESELSUODATTIMESSA
(Multijet-versiot)
AKKU
Auton akkua ei tarvitse huoltaa usein:
normaaliolosuhteissa elektrolyyttitasoa ei tarvitse nostaa tislatulla vedellä.
AKUN VAIHTAMINEN
Tarpeen vaatiessa vaihda akku alkuperäiseen varaosa-akkuun, jolla on
samat tekniset tiedot kuin alkuperäisellä akulla.
Mikäli autoon asennetaan erilainen
akku, tässä luvussa esitetyn huoltoohjelman mukaisia huoltovälejä ei
voida enää soveltaa.
Tämän vuoksi noudata akkuvalmistajan tarjoamia ohjeita.
Tarkastukset on suoritettava ammattihenkilön toimesta noudattaen käyttöoppaassa ja huoltovihkossa esitettyjä määräyksiä.
Täytöt on suoritettava ainoastaan
Lancia-huollon tai ammattiasentajan
toimesta.
VAROITUS
Veden olemassaolo polttoainejärjestelmässä voi aiheuttaa vakavia vaurioita koko
ruiskutusjärjestelmään ja aiheuttaa moottorin epätasaista käyntiä.
Jos näytön varoitusvalo c syttyy
(joissain malleissa yhdessä säädettävän monitoiminäytön viestin
kanssa), käänny Lancia-huollon
puoleen mahdollisimman pian järjestelmän tarkastamiseksi. Polttoainesäiliössä saattaa olla vettä,
mikäli varoitusvalo syttyy juuri
tankkaamisen jälkeen: tällöin
sammuta moottori välittömästi ja
ota yhteys Lancia-huoltoon.
VAROITUS
Akun käyttäminen nestetason ollessa alhainen voi
aiheuttaa räjähdysvaaran ja akun
vaurioitumisen korjauskelvottomaksi.
AKUN VARAUSTILAN JA
ELEKTROLYYTTITASON
TARKASTAMINEN
VAROITUS
Akkuneste on myrkyllistä
ja syövyttävää. Vältä sen
joutumista iholle tai silmiin. Pidä
akku kaukana mahdollisesta avotulesta tai kipinälähteistä: palo- ja
räjähdysvaara.
Väärät sähköasennukset tai
sähkölaitteet saattavat aiheuttaa vakavia vahinkoja
autollesi. Käänny Lanciahuollon puoleen lisävarusteasennuksissa (murtohälyttimet, matkapuhelimet jne.). Tällöin voit olla
varma laitteiden yhteensopivuudesta, ja sinua neuvotaan, mikäli
löytyy tarve tehokkaammalle
akulle.
Akut sisältävät ympäristölle erittäin haitallisia aineita. On suositeltua kääntyä Lancia-huollon puoleen
akun vaihdattamiseksi, jolloin
vanha akku hävitetään maan määräysten mukaisesti.
VAROITUS
Jos auto aiotaan jättää
pitkäksi aikaa säilytykseen kylmään tilaan, irrota akku
ja säilytä sitä lämpimässä.
VAROITUS
Käytä aina tarkoituksenmukaisia suojalaseja työskennellessäsi akun läheisyydessä.
HYÖDYLLISIÄ NEUVOJA AKUN
KÄYTTÖIÄN PARANTAMISEKSI
Välttääksesi akun tyhjenemisen ja pidentääksesi sen käyttöikää noudata
seuraavia ohjeita:
❒ Kun pysäköit auton, varmista
ovien, konepellin ja luukkujen
kunnollinen sulkeutuminen, ettei
valoja jää palamaan matkustamoon.
❒ Kytke kaikki sisätilan valaisimet
pois päältä: autossa on joka tapauksessa toiminto, joka kytkee
automaattisesti kaikki sisävalot
pois päältä.
❒ Kun moottori on sammutettuna,
älä pidä laitteita pitkään päällä
(esim. äänentoistojärjestelmä, hätävilkut jne.).
❒
Ennen minkäänlaisia sähköisiä
asennustoimenpiteitä irrota akun
negatiivisen navan kaapeli.
❒ Kiinnitä akun liittimet tiukasti
kiinni napoihin.
89
TÄRKEÄÄ! Jos akun lataus pysyy
pitkään alle 50%:sti täytenä, akku on
vahingoittunut sulfatoitumisen johdosta, jolloin sen kapasiteetti ja toiminta käynnistyksissä heikentyy.
Tällöin akun jäätymisriski on myös
suurempi (jo -10°C lämpötiloissa).
Katso kappale ”Pitkä seisonta-aika”
osassa ”Käynnistäminen ja ajaminen”, jos autoa aiotaan pitää toimettomana pitkän aikaa.
Mikäli haluat auton hankinnan jälkeen asentaa sähköisiä lisävarusteita,
jotka käyttävät auton virtaa toimintaansa (murtohälyttimet jne.), käänny
Lancia-huollon puoleen, jossa sinua
palvelee ammattitaitoinen henkilökunta. Tällöin sinua opastetaan myös
Lancia Lineaccessori -lisävarustemallistoon kuuluvien laitteiden yhteensopivuudessa, sinulle lasketaan auton
sähköinen kokonaiskuorma, jotta
nähtäisiin sähköjärjestelmän kykenevyys uuteen kuormitukseen tai arvioidaan mahdollisen lisäakun tarpeellisuus.
Monet näistä sähkölaitteista kuluttavat virtaa, vaikka auton virta olisi
pois päältä, jolloin ajan mittaan auton akku saattaa tyhjentyä.
❒ Rengas vanhenee, vaikka sitä käytettäisiin vain harvoin. Kulutuspinnan ja renkaan sivun murtumat ovat merkkejä renkaan vanhenemisesta. Tarkastuta renkaat
ammattihenkilöllä, mikäli renkaiden ikä on yli 6 vuotta. Muista tarkastaa varapyörä erityisen huolellisesti.
❒ Vaihda kulunut rengas aina uuteen, jotta vältytään renkaan kyseenalaiselta alkuperältä.
VANTEET JA
RENKAAT
Tarkasta jokaisen renkaan, mukaan
lukien vararenkaan, ilmanpaineet
noin kahden viikon välein ja ennen
pitkiä ajomatkoja. Rengaspainetarkastukset on tehtävä renkaan ollessa
viileänä lepoasennossa.
On täysin normaalia, että paine kasvaa auton käytön aikana. Oikeat rengaspaineet löytyvät kappaleesta ”Pyörät” luvussa ”Tekniset tiedot”.
Väärät rengaspaineet aiheuttavat renkaan epänormaalia kulumista:
A: Oikea rengaspaine: tasainen renkaan kuluminen.
B: Alhainen rengaspaine: rengas kuluu erityisesti reunoilta.
C: Liiallinen rengaspaine: rengas kuluu erityisesti keskiosasta.
Renkaat on vaihdettava, kun kulutuspintaa on jäljellä enää 1,6 mm.
Kaikissa tapauksissa noudata ajamassasi maassa olevia määräyksiä.
L0D0216m
TÄRKEITÄ HUOMIOITA
❒ Vältä mahdollisuuksien mukaan
äkkinäisiä jarrutuksia, liiallisia
kiihdytyksiä ja renkaiden osumista
reunakiviin, kuoppiin tai muihin
mahdollisiin esteisiin. Pitkät ajomatkat huonokuntoisilla teillä
saattavat vahingoittaa renkaita.
❒ Tarkasta renkaat säännöllisesti
kyljen leikkaumista tai pullistumista tai epätasaisesta kulumisesta. Tarvittaessa ota yhteys
Lancia-huoltoon.
❒ Älä ylikuormita autoasi: tämä
saattaa aiheuttaa vakavia vaurioita renkaisiin ja vanteisiin.
❒ Mikäli rengas puhkeaa, pysäytä
auto välittömästi turvalliseen paikkaan ja vaihda varapyörä tai
käytä pikakorjaussarjaa. Tällöin
vältytään renkaan liialliselta vaurioitumiselta sekä vanteen ja jousituksen vahingoittumiselta.
VAROITUS
Muista, että pito-ominaisuudet riippuvat myös oikeista rengaspaineista.
KUMILETKUT
VAROITUS
Jos rengaspaineet ovat
liian alhaiset, renkaat ylikuumenevat, josta voi seurata vakavia vahinkoja.
Otsoni, korkeat lämpötilat ja letkujen
jatkuva kuivana pitäminen kovettavat letkuja ja aiheuttavat niihin murtumia ja mahdollisia vuotoja. Tämän
vuoksi säännölliset tarkastukset ovat
tarpeellisia.
❒ Renkaan vaihdon yhteydessä vaihda myös täyttöventtiili.
❒ Vaihda etu- ja takarenkaat keskenään 10-15 tuhannen kilometrin
välein siten, että renkaan pyörimissuunta ei muutu. Tällöin edistetään renkaiden yhdenmukaista
kulumista.
kuva 13
VAROITUS
Älä vaihda renkaita ristiin
siirtämällä niitä oikealta
vasemmalle tai päinvastoin.
VAROITUS
Älä altista kevytmetallivanteita maalauskäsittelyille, jotka vaativat korkeampia
käyttölämpötiloja kuin 150 °C.
Muussa tapauksessa vanteiden
mekaaniset ominaisuudet saattavat heikentyä.
90
Noudata tarkasti tämän luvun kappaleessa ”Huolto-ohjelma” esitettyjä
ohjeita, jotka koskevat jarrujärjestelmän ja polttoaineensyötön kumiletkuja.
PYYHKIMET
SULAT
Puhdista kumiset sulat säännöllisesti
käyttäen erikoistuotteita; suosittelemme TUTELA PROFESSIONAL
SC 35 -pesunestettä.
Vaihda sulat, jos ne ovat kuluneet tai
muuttaneet muotoaan. Kaiken kaikkiaan suositus on vaihtaa ne uusiin
kerran vuodessa.
Muutaman ohjeen huomioon ottaminen pidentää sulkien käyttöikää:
❒ Varmista, että sulka ei ole jäätynyt
kiinni tuulilasiin pakkasella. Käytä
tarvittaessa jäänestoainetta irrottamiseen.
❒ Poista mahdollinen lumi ja jää ikkunalta. Muussa tapauksessa
pyyhkimien sähkömoottorit saattavat ylikuormittua ja sulat vahingoittua.
❒ Älä käytä pyyhkimiä, kun lasi on
kuiva.
L0D0452m
kuva 14
VAROITUS
Ajaminen kuluneilla tuulilasinpyyhkimillä on turvallisuusriski, koska tällöin näkyvyys huonolla säällä on rajoittunut.
kuva 15
L0D0218m
Sulan kiinnittämisohje:
❒ Kiinnitä tappi C reikään, joka sijaitsee sulan B keskiosassa.
❒ Laske varsi, johon on kiinnitetty
sulka, takaisin tuulilasiin.
Takalasin pyyhkijän sulan
vaihtaminen (kuva 15)
Tuulilasinpyyhkimen sulan
vaihtaminen (kuva 14)
Toimi seuraavasti:
Sulan irrottaminen:
❒ Nosta tuulilasin pyyhkijän varsi A
irti tuulilasista.
❒ Käännä sulkaa B 90° ympäri tappia C, joka sijaitsee pyyhkijän varren päässä.
❒ Nosta suojusta A ja irrota varsi.
Löysää mutteria B, joka lukitsee
saranatapin.
❒ Aseta uusi varsi paikoilleen, suuntaa se oikein ja kiristä mutteri.
❒ Laske suojus paikoilleen.
❒ Irrota sulka tapista C.
KORI
SUOJAUTUMINEN ILMASTON
VAIKUTUKSILTA
Korroosion merkittävimmät aiheuttajat ovat seuraavat:
❒ Ilmaston saasteet.
kuva 16
L0D0219m
PESIJÄN SUUTTIMET
Tuulilasin pesijä (kuva 16)
Jos pesunestettä ei suihkua oikealla
tavalla, tarkasta ensiksi pesunestesäiliön pinnan taso: katso ”Nestemäärien
tarkastaminen” tässä luvussa.
L0D0220m
kuva 17
Takalasinpyyhkijä (kuva 17)
Myöskään takalasin pesulaitteen suuttimet eivät vaadi säätämistä. Pesuneste suihkutetaan takalasille hienona
suihkuna, jotta se peittäisi suuremman osan lasista.
Suutin sijaitsee takaluukun yläosassa.
Sen jälkeen tarkasta ettei suuttimet
ole tukkiutuneet käyttämällä terävää
neulaa.
❒ Suolainen ja kostea ilma (rannikkoalueet tai kuumat ja kosteat ilmastot).
❒ Vuodenaikojen vaihtelu ja vaikutus ympäristöön.
Lisäksi ilmavirran kuljettama sekä
muista ajoneuvoista nouseva pöly,
hiekka ja muta voi kuluttaa maalipintaa.
Lancia käyttää mahdollisimman tehokkaita menetelmiä suojaamaan autosi korin korroosiolta.
Tuulilasin pesulaitteen suuttimet eivät vaadi säätämistä. Pesuneste suihkutetaan tuulilasille hienona suihkuna, jotta se peittäisi suuremman
osan lasista.
91
Näitä ovat:
KORIN JA ALUSTAN TAKUU
❒ Maalituotteet ja maalausmenetelmät, jotka antavat erityistä suojaa
korroosiolta ja kulumiselta.
Autossasi on takuu korin ja alkuperäisten osien puhkiruostumisen varalta. Takuun ehdot on esitetty takuuvihkossa.
❒ Galvanoidun (tai esikäsitellyn) teräksen käyttö, jossa on hyvä korroosionkestävyys.
❒ Ulkoilmalle useimmin altistuvien
muoviosien, kuten ovien alaosien,
roiskesuojien sisäosien ja erilaiset
saumat on suojattu suoja-aineella.
❒ Poista kattoantenni välttääksesi
mahdolliset vahingot, jos auto pestään automaattisessa autopesussa.
❒ Huuhtele kori alhaisella veden
paineella.
❒ Pese maalipinta pehmeällä sienellä
ja miedolla pesuaineella huuhdellen sientä usein.
❒ Huuhtele auto runsaalla vedellä ja
kuivaa paineilmalla tai säämiskällä.
Maalipinta
Maalipinnalla ei ole ainoastaan ulkonäköön liittyvä käyttötarkoitus, vaan
sen tarkoitus on myös suojata alla olevaa metallia.
Suojaa välittömästi mahdolliset maalipinnan hankaumat ja naarmut estääksesi ruosteen muodostumisen.
Näihin tarkoituksiin käytä ainoastaan
alkuperäistä paikkausmaalia (ks.
”Maalikilpi” luvussa ”Tekniset tiedot”).
❒ Avointen kotelorakenteiden käyttö
estää kondenssin ja kosteuden kerääntymisen ja ruosteen muodostumisen niille otollisiin paikkoihin.
Auton peseminen oikein:
KORIN HOITOON LIITTYVIÄ
NEUVOJA
Maalipinnan normaaliin ylläpitoon
kuuluu auton peseminen: säännöllisyys riippuu olosuhteista ja ympäristöstä, missä autoa käytetään. Esimerkiksi autoa suositellaan pestäväksi
useammin alueilla, joilla esiintyy paljon saasteita tai tien suolausta.
Korin muoviosat tulee pestä samalla
tavalla kuin muu auto.
Mahdollisuuksien mukaan vältä pysäköimistä puiden alapuolelle, sillä
monista puista vapautuva pihka saattaa tehdä maalipinnan mattapintaiseksi ja lisätä korroosion riskiä.
TÄRKEÄÄ! Lintujen jätökset tulee
pestä mahdollisimman nopeasti pois,
sillä ne sisältävät hyvin syövyttävää
happoa.
Kuivaa erityisen huolellisesti vähemmän näkyvissä olevat osat, kuten
ovien, konepellin, luukkujen ja ajovalojen kehykset, joihin vesi kerääntyy helpommin. Anna auton kuivua
vapaassa tilassa tai ulkona, jotta ylimääräinen kosteus haihtuisi.
Liuottimet aiheuttavat veden saastumista. Tämän
vuoksi auto tulee pestä
alueilla, joissa pesemisestä
seuraava vesi ja neste otetaan talteen ja puhdistetaan.
Ikkunat
Käytä ikkunoiden puhdistukseen
suunniteltuja tuotteita. Käytä lisäksi
puhdasta pyyhettä välttääksesi lasin
naarmuuntumisen tai näkyvyyden
heikkenemisen.
TÄRKEÄÄ! Takalasin sisäpinta tulee
pestä varoen puhtaalla pyyhkeellä takalasin lämmittimen vastusten suuntaisin liikkein. Muuten vastuslangat
saattavat vaurioitua.
Älä pese autoa, jos auto on ollut pitkään pysäköitynä auringossa tai jos
moottori on vielä kuuma: tämä saattaa huonontaa maalipinnan kiiltoa.
Ajovalot
TÄRKEÄÄ! Älä koskaan pese aromaattisilla aineilla (esim. bensiinillä)
tai ketoneilla (esim. asetonilla) ajovalojen muovista linssiä.
92
Moottoritila
Talven loppupuolella moottoritila tulisi pestä huolellisesti varoen kohdistamasta vesisuihkua suoraan elektronisia ohjausyksiköitä kohti. Anna
ammattikorjaamon suorittaa tämä
toiminta.
TÄRKEÄÄ! Moottoritilaa pestessä
moottorin on oltava täysin jäähtynyt
ja virta-avaimen STOP-asennossa.
Pesun jälkeen tarkista, että erilaiset
suojukset (kumikuoret ja -suojukset)
eivät ole irronneet tai vahingoittuneet.
VAROITUS
Älä koskaan puhdista sisätiloja helposti syttyvillä
tuotteilla, kuten bensiinillä tai eetterillä. Puhdistuksessa saattaa
syntyä hankauksesta aiheutuvia
elektrostaattisia kipinöitä, jotka
voivat sytyttää tulipalon.
SISÄTILAT
Tarkasta ajoittain, ettei mattojen alle
ole kerääntynyt vettä (kengistä, sateenvarjoista jne.), joka voi aiheuttaa
metallin hapettumista.
ISTUIMIEN JA VERHOUKSEN
PUHDISTAMINEN
Poista pöly pehmeällä harjalla tai pölynimurilla. On suositeltua käyttää
kosteaa harjaa puhdistettaessa samettipintoja. Puhdista istuimet kostealla sienellä sekä veden ja miedon
pesuaineen seoksella.
SISÄTILAN MUOVIOSAT
On suositeltua puhdistaa sisätilanosat
märällä pyyhkeellä ja miedolla saippualiuoksella. Käytä muoviosien puhdistukseen niille erityisesti suunniteltuja puhdistusaineita, jotka eivät ole
liottimia, mutta puhdistavat rasvan ja
vaikeat tahrat vahingoittamatta materiaalin pintaa tai väriä.
TÄRKEÄÄ! Älä koskaan käytä
spriitä tai bensiiniä mittariston lasin
tai muiden muoviosien puhdistamiseen.
NAHKAPÄÄLLYSTEINEN
OHJAUSPYÖRÄ/VAIHDEVIPU
Nämä osat tulee puhdistaa ainoastaan
miedolla saippualiuoksella ja vedellä.
Älä koskaan käytä spriitä tai alkoholipohjaisia tuotteita.
Aina ennen kuin käytät mitään sisätiloille suunniteltua puhdistustuotetta
varmista lukemalla tuotteessa olevasta ohjetarrasta, ettei se ole alkoholipohjainen.
VAROITUS
Älä säilytä ponnekaasupulloja autossa: räjähdysvaara! Ponnekaasupulloja ei saa
altistaa yli 50°C lämpötiloille.
Matkustamossa lämpötila saattaa
nousta helposti yli tämän lukeman,
kun auto on pysäköitynä aurinkoiseen paikkaan.
Mikäli tuulilasin puhdistuksen aikana
puhdistusainetta tippuu vahingossa
ohjauspyörän tai vaihdevivun nahkapinnalle, pyyhi alue välittömästi ja
huuhtele se sitten runsaalla veden ja
saippuan liuoksella.
TÄRKEÄÄ! Ole varovainen kytkiessäsi ohjauspyörän lukitusta. Sen nahkaverhoilu saattaa vaurioitua liiallisesta hankauksesta.
93
TEKNISET TIEDOT
TUNNISTETIEDOT .........................................
94
TYYPPI- JA MALLIKOODIT ............................
95
MOOTTORI ......................................................
96
POLTTOAINEENSYÖTTÖ/-SYTYTYS ............
96
VAIHTEISTO ...................................................
96
JARRUT ...........................................................
97
JOUSITUS ........................................................
97
OHJAUS ...........................................................
97
PYÖRÄT ...........................................................
97
MITAT ..............................................................
99
SUORITUSKYKY .............................................
99
MASSAT ...........................................................
99
TILAVUUDET .................................................. 101
NESTEET JA VOITELUAINEET ..................... 101
POLTTOAINEENKULUTUS ............................ 102
CO2-PÄÄSTÖT ................................................. 103
TUNNISTETIEDOT
Kiinnitä huomiota auton tunnistetietoihin. Tunnistetiedot on kiinnitetty
autoon kuvan 1 mukaisiin paikkoihin ja ne sisältävät seuraavia tietoja:
1 - Mallikilpi
2 - Alustanumerokilpi
L0D0450m
3 - Maalikilpi
kuva 1
4 - Moottorikilpi
MALLIKILPI (kuva 2)
G - Suurin paino etuakselilla
Tämä kilpi sijaitsee moottoritilan etupalkissa ja sisältää seuraavat tiedot:
H- Suurin paino taka-akselilla
B - Hyväksymisnumero
C - Ajoneuvon tyyppikoodi
D Alustanumero
E - Ajoneuvon suurin sallittu massa
täysin kuormattuna
F - Ajoneuvon suurin sallittu massa
täysin kuormattuna perävaunulla
94
kuva 2
L0D0415m
I - Moottorin tyyppi
L - Korin mallikoodi
M- Varaosakoodi
N - Savutusindeksi (diesel-moottoriset)
ALUSTAN MERKINTÄ (kuva 3)
Tämä sijaitsee matkustamon lattian
alustassa oikean etuistuimen vieressä.
Päästäksesi siihen käsiksi, avaa maton luukku, jolloin siinä näkyy:
❒ Auton malli
❒ Alustanumero
L0D0228m
kuva 4
MOOTTORIN MERKINTÄ
Moottorin merkintä sijaitsee sylinteriryhmässä ja se sisältää mallikoodin ja
valmistenumeron.
L0D0227m
kuva 3
MAALIKILPI (kuva 4)
Tämä kilpi sijaitsee konepellin etuosassa ja näyttää seuraavat tiedot:
A - Maalin valmistaja
B - Värisävyn nimi
C - Lancia värikoodi
D - Korjauskoodi
TYYPPI- JA MALLIKOODIT
Versio
Moottorikoodi
Korin versiokoodi
1.48V (▲)
350A1000
350AXF1A08EL
1.416V
843A1000
350AXA1B07DL
350AXE1A06CL (*)
1.3 Multijet 70HP
188A9000
350AXB1A01ML
1.3 Multijet 90HP
199A3000
350AXG1A09UL
350AXG1A02WL
1.9 Multijet
188B2000
350AXC1A02LL (❒)
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
(*) Tietyillä markkina-alueilla.
(❒) DPF-malli
95
MOOTTORI
1.48V (▲)
1.416V
1.3 Multijet 70HP
1.3 Multijet 90HP
1.9 Multijet
350A1000
843A1000
188A9000
199A3000
188B2000
Otto
Otto
Diesel
Diesel
Diesel
Sylinterien muodostelma ja määrä
4 rivissä
4 rivissä
4 rivissä
4 rivissä
4 rivissä
Venttiilien määrä sylinteriä kohden
2
4
4
4
2
JOHDANTO
Moottorikoodi
Työtapa
Läpimitta ja iskun pituus
mm
72 x 84
72 x 84
69,6 x 82
69,6 x 82
82 x 90,4
Iskutilavuus
cm3
1368
1368
1248
1248
1910
11±0,2
11±0,2
18±0,4
17,6±0,4
18±1
kW
HP
rpm
57
77
6000
70
95
5800
51
70
4000
66
90
4000
74
100
4000
Nm
kgm
rpm
115
11,7
3000
128
13
4500
180
18,3
1750
200
20
1750
260
26,4
2000
NGK ZKR7A-10
NGK ZKR7A-10
–
–
–
Lyijytön bensiini
95 RON
(EN228-luokitus)
Lyijytön bensiini
95 RON
(EN228-luokitus)
Dieselpolttoaine
(EN590-luokitus)
Dieselpolttoaine
(EN590-luokitus)
Dieselpolttoaine
(EN590-luokitus)
Puristussuhde
Suurin teho (EU)
kierrosluvulla:
Suurin vääntö (EU)
kierrosluvulla:
Sytytystulpat
Polttoaine
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
POLTTOAINEENSYÖTTÖ/-SYTYTYS
Polttoaineensyöttö/-sytytys
1.48V (▲) - 1.416V
1.3 Multijet - 1.9 Multijet
Elektronisesti ohjattu monipistesuihkutus,
integroitu sytytys
Elektronisesti ohjattu Multijet ”Common Rail”
-suoraruiskutus turboahtimella
ja välijäähdyttimellä
1.48V (▲) - 1.3 Multijet - 1.9 Multijet
1.416V
Viisi synkronoitua vaihdetta eteenpäin
ja peruutusvaihde
Viisi/kuusi synkronoitua vaihdetta eteenpäin
ja peruutusvaihde
Itsesäätyvä, ulkoisella hydrauliohjauksella
varustettu poljin ilman vapaaliikettä
Itsesäätyvä, ulkoisella hydrauliohjauksella
varustettu poljin ilman vapaaliikettä
Etuveto
Etuveto
VAIHTEISTO
Vaihdelaatikko
Kytkin
Vetotapa
Polttoainejärjestelmän teknisten tietojen huomiotta jättäminen tai väärin suoritetut polttoainejärjestelmän
korjaukset tai muutokset voivat aiheuttaa toimintahäiriöitä ja pahimmassa tapauksessa tulipalon.
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
96
JARRUT
Käyttöjarrut:
– edessä
1.48V (▲) - 1.416V - 1.3 Multijet 70HP
1.3 Multijet 90HP - 1.9 Multijet
Jäähdytetyt levyjarrut (257 mm x 22mm)
Jäähdytetyt levyjarrut (284 mm x 22mm)
Rumpujarrut (203 mm)
Rumpujarrut (228 mm)
Seisontajarruvivulla käytettävä,
vaikuttaa takapyöriin
Seisontajarruvivulla käytettävä,
vaikuttaa takapyöriin
– takana
Seisontajarru
TÄRKEÄÄ! Tiellä oleva vesi, jää tai suola saattaa kulkeutua jarrulevyihin, jolloin jarrutusteho heikkenee ensijarrutuksessa.
JOUSITUS
1.48V (▲) - 1.416V - 1.3 Multijet - 1.9 Multijet
Edessä
Mc Pherson erillisjousitus
Takana
Puolierillisjousitus yhdistetty yhdystukiakselistoon
OHJAUS
1.48V (▲) - 1.416V - 1.3 Multijet - 1.9 Multijet
Tyyppi
Pienin
kääntöympyrä
Hammastanko ja -pyörä elektronisella ohjaustehostimella
m
10,0
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
PYÖRÄT
VANTEET JA RENKAAT (kuva 5)
Puristusvaletut teräslevy- tai kevytmetallivanteet. Sisärenkaattomat vyörenkaat. Kaikki hyväksytyt renkaat
on luetteloitu varusteluettelossa (Log
Book).
TÄRKEÄÄ! Mikäli varusteluettelon
(Log Book) ja tämän ohjekirjan tietojen välillä on eroavaisuuksia, niin tällöin varusteluettelossa on oikeat tiedot.
PIENI VARAPYÖRÄ
Puristusvalettu teräsvanne sisärenkaattomalla renkaalla.
PYÖRÄNKULMAT
Vanteiden välinen aurauskulma: 0 ±
1 mm.
Mitat viittaavat ajovalmiina olevaan
autoon.
L0D0229m
kuva 5
RENGASMERKINTÖJEN
LUKEMINEN
Esimerkki: 185/65 R 14 86 T
Noudata määrättyjä kokoja varmistaaksesi auton turvallisen toiminnan.
Kaikkien renkaiden on oltava samaa
merkkiä ja tyyppiä.
TÄRKEÄÄ! Älä käytä sisärenkaita sisärenkaattomissa (Tubeless) renkaissa.
97
185 =
Nimellisleveys, mm (S)
(ulko- ja sivukyljen välinen
etäisyys).
65 =
Korkeus/leveyssuhde, %
(H/S).
R
=
Renkaan tyyppi: vyörengas
(Radial).
14 =
Vanteen halkaisija, tuumaa
(Ø).
86 =
Renkaan kantavuusluokitus.
T
Renkaan nopeusluokitus.
=
Kantavuusluokitukset
(suurin sallittu kantavuus)
60 = 250 kg
84 = 500 kg
61 = 257 kg
85 = 515 kg
62 = 265 kg
86 = 530 kg
63 = 272 kg
87 = 545 kg
64 = 280 kg
88 = 560 kg
65 = 290 kg
89 = 580 kg
66 = 300 kg
90 = 600 kg
67 = 307 kg
91 = 615 kg
68 = 315 kg
92 = 630 kg
69 = 325 kg
93 = 650 kg
70 = 335 kg
94 = 670 kg
71 = 345 kg
95 = 690 kg
72 = 355 kg
96 = 710 kg
73 = 365 kg
97 = 730 kg
74 = 375 kg
98 = 750 kg
75 = 387 kg
99 = 775 kg
76 = 400 kg
100 = 800 kg
77 = 412 kg
101 = 825 kg
78 = 425 kg
102 = 850 kg
79 = 437 kg
103 = 875 kg
80 = 450 kg
104 = 900 kg
81 = 462 kg
105 = 925 kg
82 = 475 kg
106 = 950 kg
83 = 487 kg
Nopeusluokat
(suurin sallittu nopeus)
Q = 160 km/h asti.
VANNEMERKINTÖJEN
LUKEMINEN
Esimerkki: 6 J x 14 ET 40
R = 170 km/h asti.
S = 180 km/h asti.
T = 190 km/h asti.
6
= vanteen leveys, tuumaa (1).
J
= vanteen olaketyyppi (2).
14 = vanteen nimellisläpimitta, tuumaa (vastaa renkaan läpimittaa) (3 = Ø)
U = 200 km/h asti.
H = 210 km/h asti.
ET = Korotettujen pintojen lukumäärä ja muoto
V = 240 km/h asti.
W= 270 km/h asti.
40 = Vanteen kallistuskulma (camber) (etäisyys vanteen tuentatason ja keskilinjan välillä).
Y = 300 km/h asti.
VANTEET JA RENKAAT
VERSIO
VANTEET
PIENI VARAPYÖRÄ
Talvirengas
Vanne
Rengas
6 Jx14” ET 40
185/65 R14 86T
185/65 R14 86Q (M+S)
4Bx14” (***)
135/80 B14 84M (***)
6 Jx15” ET 40 (*)
195/60 R15 88T
195/60 R15 88Q (M+S)
6 1/2 Jx16” ET 40 (alloy)
205/50 R16 87V (**)
–
195/60 R15 88T
195/60 R15 88Q (M+S)
205/50 R16 87V (**)
–
1.4 bensiini
ja 1.3 Multijet
70 HP
6Jx15” ET 40 (*)
1.3 Multijet
90 HP
ja 1.9 Multijet 6 1/2 Jx16” ET 40 (alloy)
(*)
RENKAAT
Vakiona
vaihtoehtoisesti
4Bx15”
125/80 R15 95M (***)
4Bx15”
125/80 R15 95M
Kevytmetallivanne lisävarusteena
(**) Ei lumiketjuja
(***) TÄRKEÄÄ! 14” pientä varapyörää voidaan käyttää ainoastaan 1.4 bensiini ja 1.3 Multijet 70HV -malleissa, joiden
alustanumero on yli 1012200.
98
RENGASPAINEET KYLMINÄ (bar)
VAKIORENKAILLA
Rengaskoko
Keskikuorma
Täysi kuorma
Edessä
Takana
Edessä
Takana
185/65 R14 86T
2,2
2,1
2,3
2,3
195/60 R15 88T
2,2
2,1
2,3
2,3
205/50 R16 87V
2,2
2,1
2,3
2,3
PIENI VARAPYÖRÄ
135/80 B14 84M
2,8
125/80 R15 95M
4,2
Lisää 0,3 baria ohjeistettuihin arvoihin, kun renkaat ovat lämpimät. Tarkasta arvot uudelleen, kun renkaat ovat kylminä.
Lisää talvirenkaisiin 0,2 baria enemmän kuin vakiorenkaisiin ohjeistettu.
MITAT
Mitat ilmoitetaan millimetreinä vakiopyörillä varustettuihin autoihin.
Korkeus auton ollessa kuormittamattomana.
Tavaratilan tilavuus
Tavaratilan nimellistilavuus
(V.D.A. standardit)
390 dm3
L0D0451m
A
B
C
D
E
F (*)
G
I
4035
848
2508
679
1660
1444
1698
1431
(*) Raideväli voi vaihdella vanne-/rengaskoosta riippuen.
99
SUORITUSKYKY
Käsivaihteistolla
Auton huippunopeus totutusajokauden jälkeen (km/h).
1.48V (▲)
1.416V
1.3 Multijet 70HP
1.3 Multijet 90HP
1.9 Multijet
163
175
159
173
179
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
MASSAT
1.48V (▲) - 1.416V
1.3 Multijet
1.9 Multijet
Omamassa (nestesäiliöt ja polttoainesäiliö 90 %:sti täynnä,
ilman lisävarusteita):
1155
1200
1275
Kantavuus (*) kuljettaja
mukaan lukien:
500
500
500
Suurimmat sallitut
kuormat (**)
– etuakselilla:
– taka-akselilla:
– yhteensä:
940
805
1655
940
805
1700
1000
805
1775
Perävaunumassat
– jarrullinen perävaunu:
– perävaunu ilman jarruja:
1000
400
1000
400
1100
500
Suurin kuorma katolla:
75
75
75
Suurin vetokoukun kuorma
(jarrullinen perävaunu):
60
60
60
Massat (kg)
(*) Jos lisävarusteita on asennettu (kattoluukku, hinauskoukku jne.), kuormittamaton massa kasvaa, mutta kantavuus vähenee.
(**) Kuormia ei saa ylittää. Kuljettaja on vastuussa tavaratilan/katon kuormien järjestelyistä siten, että sallittuja kuormia ei ylitetä.
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
100
TILAVUUDET
1.48V (▲)
kg
litraa
1.3 Multijet
kg
litraa
1.416V
litraa kg
1.9 Multijet
kg
litraa
Määrätyt polttoaineet
Alkuperäistuotteet
Polttoainesäiliö:
josta varalla:
47
5-7
–
–
47
5-7
–
–
–
–
–
–
–
–
–
–
Lyijytön bensiini, jonka
oktaaniluku on vähintään 95
(R.O.N.) (EN228-luokitus)
Polttoainesäiliö:
josta varalla:
–
–
–
–
–
–
–
–
47
5-7
–
–
47
5-7
–
–
Moottoriajoneuvoille tarkoitettu
dieselpolttoaine (EN590-luokitus)
Moottorin
jäähdytysjärjestelmä
4,5
–
4,5
–
6,0
–
6,5
–
Suhteessa 50:50 sekoitettu veden ja
PARAFLU UP -nesteen (❐) seos.
Moottorin öljypohja:
Moottorin öljypohja ja suodatin:
2,4
2,6
2,1
2,25
2,5
2,7
2,2
2,35
–
–
–
–
–
–
–
–
SELENIA 20K
Moottorin öljypohja:
Moottorin öljypohja ja suodatin:
–
–
–
–
–
–
–
–
2,85
3,0
2,54
2,65
4,2
4,4
3,75
3,9
SELENIA WR
Vaihteisto/tasauspyörästö:
1,65
1,5
1,65
1,5
1,98
1,8
1,65
1,5
TUTELA CAR TECHNYX
Jarrujen hydraulineste:
0,45
–
0,45
–
0,45
–
0,45
–
TUTELA TOP 4
Tuulilasin/takalasin
pesunestesäiliö:
1,5
–
1,5
–
1,5
–
1,5
–
Sekoitus vettä ja
TUTELA PROFESSIONAL
SC 35 -nestettä
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
(❐) Jos ilmasto-olosuhteet ovat erityisen rankat, suosittelemme käyttämään 40-60% PARAFLU UP-vesiliuosta.
NESTEET JA VOITELUAINEET
NESTETYYPIT JA SUOSITUKSET
Käyttö
Nesteiden ja voiteluaineiden laatukriteerit auton
oikeaan toimintaan
Voiteluaineet
bensiinimoottoreille
Synteettispohjaiset SAE 10W-40 -luokan voiteluaineet,
FIAT 9.55535-G2 hyväksyntä tai ACEA A3,
AP SL määräys
Voiteluaineet
dieselmoottoreille
Synteettispohjaiset SAE 5W-40 -luokan voiteluaineet,
FIAT 9.55535-N2 hyväksyntä
Alkuperäisnesteet ja
-voiteluaineet
Vaihtoväli
SELENIA 20K
Huolto-ohjelman
mukaan
SELENIA WR
Huolto-ohjelman
mukaan
Varmistaaksesi DPF-suodattimella varustettujen Multijet-moottoreiden oikean toiminnan, käytä aitoja alkuperäisvoiteluaineita. Jos hätätilanteessa aitoa alkuperäistuotetta ei ole saatavilla, täytä korkeintaan 0,5 litraa ja aja Lancia-huoltoon mahdollisimman pikaisesti.
Jos alkuperäisiä SAE 5W-40 tuotteita ei voida käyttää, on bensiinimoottoreissa luvallista käyttää vähintään ACEA A3 -luokituksen ja
dieselmoottoreissa vähintään ACEA B4 -luokituksen voiteluaineita. Tällöin ei kuitenkaan voida taata moottorin parasta mahdollista suorituskykyä. Jos käytetään tuotteita, joiden ominaisuudet ovat huonompia kuin ACEA A3 ja ACEA B4 luokituksissa, moottori saattaa
vaurioitua siten, että takuu ei kata korjauksista aiheutuvia kustannuksia.
Jos autoa käytetään erityisen vaikeissa ilmastollisissa olosuhteissa, kysy Lancia-huollolta neuvoa sopivan Selenia-tuotteen löytämiseksi.
101
Käyttö
Nesteiden ja voiteluaineiden laatukriteerit auton
oikeaan toimintaan
Täyssynteettinen voiteluaine
SAE 75W-85 -luokitus, joka ylittää API GL-4 PLUS -luokituksen, FIAT 9.55550 MIL-L- 2105 D LEV -määräykset.
Voimansiirron
liikkuvien osien
rasvat ja
voiteluaineet
Jarruneste
Jäähdyttimien
suojaus
Tuulilasin/
takalasin
pesuneste
Alkuperäisnesteet
ja -voiteluaineet
TUTELA CAR
TECHNYX
Vaihteiston voiteluaine ”ATF DEXRON III”
ominaisuuksilla
TUTELA CAR GI/E
Molybdenisulfidi-pohjainen rasva, joka kestää korkeita
lämpötiloja. Koostumus NLGI 1-2
TUTELA ALL STAR
Synteettiset polyurea-pohjaiset rasvat, jotka soveltuvat
korkeisiin lämpötiloihin. Koostumus NLGI 2
TUTELA STAR 325
Käyttösovellukset
Vaihdelaatikko ja mekaaniset tasauspyörästöt
Hydraulinen ohjaustehostin
CV-nivelet
vanteen puolella
CV-nivelet tasauspyörästön puolella, jotka altistuvat koville lämpötiloille
(1.4 16v -versiot)
CV-nivelille rasvaa, jonka kitkakerroin on alhainen.
Koostumus NLGI 0-1
TUTELA
STAR 700
CV-nivelet
tasauspyörästön puolella
Synteettinen neste, F.M.V.S.S. n° 116, DOT 4, ISO 4925,
SAE J-1704, CUNA NC 956-01
TUTELA TOP 4
Jarrujen ja kytkimen hydrauliohjaimet
Punaista, suoja-ainetta sisältävää, etyleeniglykoli-pohjaista PARAFLU UP (●)
orgaanista seosta, joka pohjautuu O.A.T. -teknologiaan.
Ylittää CUNA NC 956-16 ja ASTM D 3306 määräykset.
TUTELA
PROFESSIONAL
SC 35
Alkoholien ja pinta-aktiivisien aineiden sekoitus
CUNA NC 956-11
Jäähdytys. Käytä 50%
seosta -35° C asti. Tuoteseoksia, joilla on erilainen
koostumus, ei sallita (❐).
Seos laimennetaan vedellä
vuodenajan mukaan.
(●) TÄRKEÄÄ! Älä täytä säiliöitä muun tyyppisillä nesteillä.
(❐) ) Jos ilmasto-olosuhteet ovat erityisen rankat, suosittelemme käyttämään 40-60% PARAFLU UP-vesiliuosta.
POLTTOAINEENKULUTUS
Alla esitetyt polttoaineenkulutuksen arvot pohjautuvat EU-direktiivien mukaisiin luokiteltuihin testituloksiin.
Testi koostuu seuraavista menetelmistä:
❒ Kaupunkiajo: kylmäkäynnistyksen jälkeen suoritetaan testiajo, joka simuloi kaupunkiajoa.
❒ Maantieajo: useita kiihdytyksiä koko vaihdealueella maantieajon simulointiin: nopeus vaihtelee välillä 0-120 km/h.
❒ Yhdistetty: testissä kaupunkiajoa painotettu 37%:lla ja maantieajoa 63%:lla.
TÄRKEÄÄ! Tietyyppi, liikennetilanteet, ilmasto-olosuhteet, ajotyyli, auton yleiskunto, varusteet, kuorma, ilmastointilaite, kattotelineet sekä ilmanvastukseen vaikuttavat tekijät saattavat muuttaa polttoaineenkulutuksen lukemat erilaiseksi kuin ilmoitetut.
Polttoaineenkulutus Direktiivin 1999/100/EU mukaan
(litraa / 100 km)
Kaupunki
Maantie
Yhdistetty
1.48V (▲)
7,9
5,2
6,2
1.416V (5-vaihteinen)
8,5
5,5
6,6
1.416V (6-vaihteinen)
8,7
5,4
6,6
1.3 Multijet 70HP
6,0
4,2
4,9
1.3 Multijet 90HP
6,0
4,0
4,7
1.9 Multijet
6,5
4,4
5,2
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
102
CO2-PÄÄSTÖT
Seuraavassa taulukossa esitetyt CO2 -päästöjen arvot perustuvat yhdistetyn kulutuksen testeihin.
CO2-päästöt Direktiivin 1999/100/EU mukaan (g/km)
1.48V (▲)
146
1.416V
5 vaihdetta
6 vaihdetta
157
157
(▲) Moottori on saatavilla ainoastaan tiettyihin malliversioihin/tietyillä markkina-alueilla.
1.3 Multijet 70HP
1.3 Multijet 90HP
1.9 Multijet
129
124
137
103
HAKEMISTO
ABS-JÄRJESTELMÄ ............
43
Ajovalot ................................
43
Akku
Jäähdytysnesteen määrä ........
87
Kattoluukku ..........................
39
– käynnistäminen apuakulla .
69
Kattotelineet ........................
42
– vaihtaminen .......................
89
Kattovalot .............................
35
– varaustilan tarkastaminen ..
89
Kierroslukumittari ................
11
Auton hinaaminen ................
82
Kilvet.....................................
94
Auton nostaminen .................
82
Kojelauta .............................
4
Auton tankkaaminen ............
47
Kojelauta ja hallintalaitteet ...
4
Avaimet .................................
7
Konepelti ..............................
42
Kori
CO2-päästöt ......................... 103
Dualdrive
(sähköinen ohjaustehostin) ...
EOBD-järjestelmä .................
45
44
Esikiristimet .........................
51
Etuturvatyynyt .....................
55
– huolto ja ylläpito ................
92
– versiokoodi .........................
94
Kumiletkut ...........................
90
Kytkin ..................................
96
Käsivaihteisto (käyttö)...........
60
Käynnistäminen ja ajaminen .
58
Lamput (vaihtaminen)...........
75
– multijet-moottoreiden
käynnistäminen .................
58
– muut käynnistysmenetelmät
70
– virtalukko ..........................
10
Moottoritila ...........................
86
Moottoriöljy
– määrän tarkastaminen .......
87
– tekniset tiedot .................... 101
Moottoriöljyn määrä. ............
87
Nesteet (tekniset tiedot) ......... 101
Nesteet ja voiteluaineet ......... 101
Nestemäärien tarkastaminen .
86
Nestemäärät
– tarkastaminen/täyttäminen .
86
Nopeusmittari ........................
11
Nosturi ..................................
73
Ohjaus ..................................
97
– etumatkustajan turvatyynyn
poiskytkeminen ..................
56
Ohjauspyörän lukitseminen ...
10
Lancia CODE -järjestelmä ....
6
– kuljettajan etuturvatyyny ...
55
Ohjauspyörän säätäminen .....
23
Lasten turvalaitteet ...............
52
– kuljettajan etuturvatyyny ...
55
Ongelmatilanteessa ...............
69
Lisäjarruvalo
– lampun vaihtaminen ..........
78
Fix & Go (pikakorjaussarja) .
70
Peruutusvalo
Lisävarusteiden hankinta.......
45
– lampun vaihtaminen ..........
78
Lumiketjut ............................
63
Perävaunujen vetäminen .......
61
Pitkä seisonta-aika ................
63
FPS
(polttoaineenhätäkatkaisin) ..
37
Huolto ja ylläpito ..................
84
– määräaikaishuolto ..............
84
Häikäisysuojat ......................
39
Hätävilkut
– käyttö ...............................
36
IIkkunat (peseminen) ...........
92
Ilmastointilaite
(käsisäätöinen) .....................
25
Ilmastointilaite, automaattinen,
kaksialueinen ........................ 27
Lähivalot
– käyttö ...............................
32
Polttoaine
– lampun vaihtaminen ..........
77
– kulutus................................ 102
– mittari ................................
11
Massat .................................. 100
– polttoaineenhätäkatkaisin ..
37
Mitat .....................................
99
Polttoainesäiliön korkki .........
47
Mittaristo ..............................
5
Pysäköintitutka .....................
46
Mittarit .................................
11
Pyörän vaihtaminen ..............
72
Monitoiminäyttö ...................11-18
Pyöränkulmat .......................
97
Monitoiminäytön
käyttönäppäimet....................11-18
Pääntuet ................................
23
Moottori
– lampun vaihtaminen ..........
78
Renkaat ja vanteet ................
97
Rekisterikilven valo
Isofix-turvaistuin ..................
54
– käynnistäminen ..................
58
Istuimet ................................
20
– ominaisuudet .....................
96
– polttoaineensyöttö ..............
96
Sadetunnistin ........................
33
Jarrunesteen taso ..................
88
– tunnistuskoodi ...................
95
Savukkeensytytin
(Savukkeensytytinsarja).........
38
Jarrut
Moottorin käynnistäminen
– nesteen taso ........................
88
– seisontajarru ......................
Seisontavalot
59
– bensiinimoottoreiden
käynnistäminen .................
58
– käyttö ...............................
32
– tekniset tiedot ...................
97
– käynnistäminen apuakulla .
69
– lampun vaihtaminen ..........
77
Jousitus .................................
97
– moottorin lämmittäminen ..
59
Sisätilan varusteet
Jäähdytysnesteen mittari........
11
– moottorin sammuttaminen ..
59
– kattopaneelin säilytyshylly ..
104
38
– kortti-/mukipidike ..............
38
– nesteen taso ........................
– korttipidike ........................
38
Takalasin pyyhkijä
– sähköpistokkeet ..................
38
– käyttö ...............................
34
Tuulilasin pesijä
– säilytyslokerot .....................
37
– sulka ..................................
91
– käyttö ...............................
33
– takaosan CD-pidike
mukisyvennyksellä..............
– suuttimet ............................
91
– nesteen taso ........................
88
38
– ylemmät säilytyslokerot.......
37
Sisätilat..................................
93
Sivuturvatyynyt .....................
56
Sulakkeet ..............................
79
Sumuvalot
– käyttönäppäin ....................
36
– lampun vaihtaminen ..........
78
Suorituskyky ......................... 100
88
– yleisiä tietoja ......................
51
Tuuletussuulakkeet ...............
24
Tuulilasin pyyhkijät
Takasumuvalot
– käyttönäppäin ....................
36
– käyttö ...............................
33
– lampun vaihtaminen ..........
78
– sulat ...................................
91
Taustapeilit ...........................
24
– suuttimet ............................
91
Tavaratila ..............................
41
Tuulilasin/takalasin pesuneste
88
Tavaratilan laajentaminen .....
41
Tekniset tiedot ......................
94
Ulkovalot ..................................
32
Tilavuudet ............................ 101
Suuntavilkut ..........................
32
Tuhkakuppi
(Savukkeensytytinsarja) ........
Vaihteisto .............................
96
38
– käyttö ...............................
32
Vakionopeudensäädin ...........
34
Tunnistetiedot ........................
94
– lampun vaihtaminen .........
77
Varoitusvalot ja viestit ...........
64
Tunnukset .............................
6
Sytytystulpat..........................
96
Virtalukko ............................
10
Turvallisuus ..........................
49
Sähköpistokkeet.....................
38
Turvavyöt
Säilytyslokerot ......................
4
Ympäristön suojeleminen ......
48
– huolto ja ylläpito ................
52
Säilytystilat, ylemmät ...........
37
– korkeuden säätö .................
50
– käyttö ................................
49
Takalasin pesulaite
– käyttö ...............................
34
– turvavöidenmuistutusjärjestelmä
(S.B.R) ............................... 50
MÄÄRÄYKSET AJONEUVON KÄSITTELYSTÄ SEN ELINKAAREN
PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN
Lancia on jo vuosien ajan osallistunut maailmanlaajuiseen ympäristönsuojeluun kehittämällä jatkuvasti
ympäristöystävällisempiä valmistusmenetelmiä ja valmistamalla entistä ympäristöystävällisempiä tuotteita.
Mahdollistaakseen parhaan mahdollisen palvelun asiakkailleen samalla ottaen huomioon ympäristöstandardit ja
sitoutumisen Euroopan Direktiiviin 2000/53/EY, joka koskee elinkaaren päättymisen jälkeisiä ajoneuvoja, Lancia
tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden ajoneuvon* romuttamiseen ilman lisäkustannuksia, mikäli ajoneuvo on
saavuttanut elinkaarensa lopun.
Itse asiassa Euroopan Direktiivi valtuuttaa ajoneuvon lunastuksen valtuutettuun käsittelylaitokseen ilman
ajoneuvon viimeiselle haltijalle tai omistajalle seuraavia lisäkustannuksia sen johdosta, että ajoneuvolla ei ole
markkina-arvoa tai että sillä on negatiivinen markkina-arvo. Päivämäärään 1.1.2007 asti lähes kaikissa
Euroopan Unioniin kuuluvissa maissa romutetut ajoneuvot, jotka on saatettu markkinoille 1.7.2002 alkaen,
vastaanotetaan käsittelylaitokseen ilman asiakkaalle koituvia kustannuksia. Vastaavasti 1 päivästä tammikuuta
2007 alkaen vastaanotto käsittelylaitokseen on maksutonta riippumatta auton rekisteröintivuodesta edellyttäen,
että ajoneuvo sisältää kaikki keskeiset komponentit ja osat (erityisesti moottorin ja korin osat) ja ettei autossa ole
ylimääräisiä jätemateriaaleja.
Meidän sitoutuneen verkoston valtuutetut jätteenkäsittelylaitokset on valittu tarkan harkinnan jälkeen, jotta
pystyisimme tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta palvelua ympäristön standardien mukaisien
kierrätysmenetelmien avulla. Löytääksesi lähimmän valtuutetun jätteenkäsittelylaitoksen, joka tarjoaa ilmaisen
romutusautojen vastaanoton, ota yhteys jälleenmyyjäämme, katso internetsivustomme tai soita numeroon 00800
526242 00.
* Henkilöautot, joissa on enimmillään 9 istuinta ja joiden suurin sallittu paino on 3500kg.
105
MUISTIINPANOJA
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
..................................................................................................................................................................
106
RENGASPAINEET KYLMINÄ (bar)
VAKIORENKAAT
Koko
Keskikuorma
Takana
Edessä
Takana
2,2
2,2
2,2
2,1
2,1
2,1
2,3
2,3
2,3
2,3
2,3
2,3
135/80 B14 84M
125/80 R15 95M
2,8
4,2
185/65 R14 86T
195/60 R15 88T
205/50 R16 87V
VARAPYÖRÄ
Täysi kuorma
Edessä
Lisää 0,3 baria ohjeistettuihin arvoihin, kun renkaat ovat lämpimät. Tarkasta arvot uudelleen, kun renkaat ovat kylminä.
Lisää talvirenkaisiin 0,2 baria enemmän kuin vakiorenkaisiin ohjeistettu.
MOOTTORIN ÖLJYNVAIHTO
1.418V
Moottorin öljypohja
Moottorin öljypohja
ja suodatin
1.416V
litraa
kg
litraa
kg
2,4
2,6
2,1
2,25
2,5
2,7
2,2
2,35
1.3 Multijet
litraa
kg
2,85
3,0
2,5
2,6
1.9 Multijet
litraa
kg
4,2
4,4
POLTTOAINESÄILIÖN TILAVUUDET (litraa)
1.48V - 1.416V
1.3 Multijet
1.9 Multijet
Säiliön tilavuus
47
47
47
Varasäiliön tilavuus
5-7
5-7
5-7
Tankkaa bensiinimoottoriset autot ainoastaan lyijyttömällä bensiinillä, jonka oktaaniluku (RON) on vähintään 95.
Tankkaa dieselmoottoriset autot ainoastaan moottoriajoneuvoille tarkoitetulla dieselpolttoaineella (EN 590 -luokitus).
Delta Motor Oy
Tekninen Palvelu
Heikkiläntie 3
00210 HELSINKI
107
3,75
3,9
SUOMI
Tässä julkaisussa esitetyt tiedot ovat tarkoitettu ainoastaan ohjeeksi. Lancia pidättää oikeudet
tässä kirjassa esitettyjen mallien ja versioiden muutoksille milloin tahansa teknisistä ja kaupallisista syistä.
Jos sinulla on aiheeseen liittyviä lisäkysymyksiä, ota yhteys Lancia-jälleenmyyjääsi.