2015 TULOKSET RESULTS

2015
KANSAINVÄLINEN – INTERNATIONAL
31. BAUER TURKUTURNAUS
10.4. – 12.4.2015
E-03 ja F-05
17.4. – 19.4.2015
D-02 ja E-04
TULOKSET
RESULTS
www.turkuturnaus.com
KIITOS !
31. Bauer TURKU-TURNAUS on jälleen pelattu ja parhaat palkittu. Voitaneen
todeta, että joukkueiden jako tasoturnauksiin onnistui kohtalaisen hyvin ja
suurinumeroiset erot syntyivät vain 9 pelissä 330:stä (maaliero yli 10).
Suomalaisjoukkueiden osalta tasojen selvittäminen etukäteen on helpompaa
käyttämällä apuna mm. sarjataulukoita ja järjestävien seurojen ammattitaitoa,
mutta ulkomailta tulevien taso selviää yleensä vasta itse turnauksessa. Tänä
vuonna näiden muutamien joukkueiden taso osui kohdalleen. F05-junioreiden
lohkojaon perustana oli pääsääntöisesti joukkueen kotipaikka/seura. Näissä
turnauksissa jako onnistui suhteellisen hyvin, eikä suuria tasoeroja ollut
paljoa.
Toivottavasti kaikki saivat mieleenpainuvan muiston tästä Euroopan
suurimmasta vuosittain järjestettävästä turnauksesta. Ulkomaalaisten määrä
oli tänä vuonna vähäisempi aikaisempiin vuosiin nähden, mutta Ruotsista oli
taas mukana yksi joukkue ja uutena maana Belgia oli mukana kahdella
joukkueella. Venäjältä tuli tällä kertaa vain yksi joukkue, useampi oli tulossa,
mutta tiukentuneet lisenssivaatimukset peruuttivat kahden Venäläisen
joukkueen tulemisen, jonka vuoksi otteluohjelmiakin jouduttiin vielä
muuttamaan ihan viime metreillä.
Tänäkin vuonna turnauksella oli pääyhteistyökumppanina Bauer, kaikkien
tuntema jääkiekon varustevalmistaja, joka panosti turnaukseen monella eri
tavalla niin halleissa kuin hotellillakin. Yhteistyö Bauerin ja turnauksemme
välillä jatkunee ensi vuonnakin ja nähtäväksi jää mitä silloin on tarjolla.
Katse kohti vuotta 2016.
Turnauksen kotisivuilta tämän tuloskirjan lisäksi löytyy mm. palautelomake,
johon toivon joukkueiden käyttävän hetken aikaa ja auttavan turnauksen
tulevaisuuden kehittämisessä. Ilmoittautuminen vuoden 2016 turnaukseen
alkaa ennen kesää, Varsinainen turnauskutsu ilmestyy ennen kesälomia.
Turun Nuorisokiekko ry
TurkuTurnaus Järjestelytoimikunta
31. BAUER TURKUTURNAUS 2015
10.4. -­‐ 12.4.2015
E-­‐03
E03-Cumulus
Impivaara 2
1. RNK Stars
2. Redwings
3. HC Nokia Oranssi
4. BJR MK Blue
5. EVU Red
6. LeKi Sininen
7. S-Kiekko Sininen
8. Kiekko-67
E03-Neo
Varissuo 1
1. Forward, RUS
2. Blues EPS Red
3. Haukat Valkoinen
4. BJR LV 2
5. TuTo Sininen
6. Karhu-Kissat Cats
7. LKP 03
8. Blues EPS White
E03-Aktia
Varissuo 2
1. Skå IK, SWE
2. TPS Numpat
3. EVU Blue
4. FoPS
5. Haukat Oranssi
6. LeKi Valkoinen
7. KalPa PM
8. HC Nokia Musta
E03-BWS
HK Areena
1. Kiekko-67 Team
2. Karhu-Kissat Bears
3. S-Kiekko Valkoinen
4. Leuven Chiefs, BEL
5. Blues EPS Black
6. TPS Akit White
7. TuTo Valkoinen
8. Haukat Musta
10.4. -­‐ 12.4.2015
F-­‐05
F05-SportService
Impivaara 1
1. RNK Stars
2. Redwings
3. KJT White
4. Kärpät Musta
5. BJR Blue 1 LV
6. TuTo Punaiset
7. TPS Aallot
8. TPS Jampat
F05-Fisole
Raisio 2
1. EVU Red
2. VG-62
3. KJT Red
4. TPS Rouvalit
5. GrIFK Green
6. TuK-V
7. Kärpät Valkoinen
8. BJR White 1 LV
F05-Konica Minolta
Raisio 1
1. KooVee Power
2. Salamat Sininen
3. TuTo Valkoiset
4. HC Everest, EST
5. Kurra Musta
6. KJT Black
7. EVU Blue
8. VG-62 Jaguars
17.4. -­‐ 19.4.2015
D-­‐02
D02-Holiday Inn
Impivaara 1
1. Jokipojat Punainen
2. K-Laser Punainen
3. Viikingit White
4. TPS Altsit
5. TuTo
6. HaKi Blue
7. TPS Korpparit
8. Kurra Musta
D02-Turun Sanomat
Impivaara 2
1. Salamat Blue
2. RNK Flyers
3. VG-62 Musta
4. RuoSkA
5. K-Laser Valkoinen
6. HaKi White
7. Viikingit Red
8. Kurra Oranssi
9. Salamat Valkoinen
10. Kurra Valkoinen
1. KJT Blue
2. TPS Juusot Black
3. JPK / SKK
4. Tappara Lordit
5. KooKoo Orange
6. TuTo Siniset
7. Jää-Tiikerit White
8. BJR LV
E04-Vapor
Varissuo 1
1. TPS Numpat Black
2. Jää-Ahmat Red
3. Kurra Musta
4. Ässät Posset
5. Blues MK Blue 2
6. RNK Blue
7. Jokipojat Punainen
8. Jyp Musta
D02-Ylivoima
Raisio 1
E04-Supreme
Kupittaa 1
1. Kiekko-67
2. TPS Samit
3. Jokipojat Musta
4. K-Vantaa Punaiset
5. PaiHa
6. Cobrat
7. Salamat White
8. ParSport
1. Hermes Red
2. Ässät Kingit
3. Jää-Ahmat Black
4. TPS Juusot White
5. Kurra Oranssi
6. Tappara Paronit
7. VG-62
8. KooKoo White
F05-Rakennustiimi 9. RNK Panthers
Kupittaa
10. HaKi Black
1. TuK-V Boston
2. Leuven Chiefs, BEL
3. BJR White 2 LV
4. GrIFK White
5. KJT Blue
6. VG-62 Lions
7. TuTo Siniset
8. TPS Lesit
17.4. -­‐ 19.4.2015
E-­‐04
E04-BWS
Varissuo 2
E04-NewPrint
Raisio 2
1. Hokkarit Sininen
2. Rockets
3. TuTo Valkoiset
4. TuK-V
5. KJT White
6. Jokipojat Musta
7. RNK Yellow
8. Jyp Valkoinen
E04-Painopiste
Kupittaa 2
1. Kurra Sininen
2. TPS Numpat White
3. TarU Hockey
4. Jää-Ahmat White
5. KJT Red
6. TuTo Punaiset
7. Hermes Blue
8. Hokkarit Valkoiset
Bauer TurkuTurnaus 2015
Yhteenveto eri ikäluokissa
Summary of age classes
Turnaus
Tournament
Joukkueet
Teams
Ottelut
Games
02 / Holiday Inn
02 / Turun Sanomat
02 / Ylivoima
Yht. / Summary
8
8
10
20
20
25
03 / Cumulus
03 / Neo
03 / Aktia
03 / BWS
Yht. / Summary
8
8
8
8
04 / BWS
04 / Vapor
04 / Supreme
04 / NewPrint
04 / Painopiste
Yht. / Summary
8
8
8
8
8
05 / SportService
05 / Fisole
05 / Konica Minolta
05 / Rakennustiimi
Yht. / Summary
8
8
8
10
Pelaajia Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt
Yleisö
Players Goals Assists Points Penalties Spectators
65
87
120
167
374
96
115
150
361
105
134
130
369
201
249
280
730
259
150
192
601
1120
843
1157
3120
80
109
128
114
110
461
101
117
121
115
454
94
107
107
98
406
195
224
228
213
860
151
145
226
211
733
940
1164
729
1096
3929
100
114
110
114
112
119
569
126
109
127
136
119
617
112
121
111
103
92
539
238
230
238
239
211
1156
166
153
130
209
187
845
974
1129
1335
725
1082
5245
85
108
111
115
139
473
143
168
137
145
593
110
161
101
81
453
253
329
238
226
1046
873
172
161
158
1364
741
903
1110
1369
4123
26
20
20
20
20
32
20
20
20
20
20
40
20
20
20
25
34
31. Bauer TurkuTurnaus
Yhteensä - Summary
Joukkueet
Teams
132
Ottelut
Games
330
Joukkuetta kohti -­‐ Per Team
Pelaajat Maalit
Players Goals
1877
2025
14,22
Syötöt
Assists
1767
Pisteet
Points
3792
Jäähyt
Penalties
3543
15,34
13,39
28,73
26,84
Pelaajaa kohti -­‐ Per player
1,08
0,94
2,02
1,89
Ottelua kohti -­‐ Per game
6,14
5,35
11,49
10,74
Yleisöä
Spectators
16417
49,75
TurkuTurnaus
Yhteenveto eri vuosista
Joukkueet Ottelut
Teams
Games
Vuosi
Year
1985
1986
1987
1988
1989
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
1998
1999
2000
2001
2002
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
56
80
76
103
220
220
155
275
95
268
247
282
236
268
276
271
222
265
325
285
305
291
295
270
310
320
360
375
350
355
370
305
271
306
330
98
95
104
104
107
89
106
130
114
122
115
118
108
124
128
144
150
140
142
148
122
107
121
132
Pelaajat Maalit
Players Goals
Syötöt
Assists
Jäähyt
Penalties
Yleisö
Spectators
2 200
2 090
2 014
2 167
2 179
2 228
1 759
2 128
2 631
2 305
2 474
2 278
2 359
2 195
2 356
2 412
2 510
2 536
2 299
2 190
2 187
1 839
1 622
1 680
1 877
1 361
1 480
1 633
1 667
1 510
1 172
1 307
1 586
1 464
1 360
1 404
1 517
1 336
1 640
1 658
1 957
2 145
1 853
2 109
2 119
1 775
1 599
1 901
2 025
1 204
1 372
1 451
1 462
1 320
1 052
1 202
1 397
1 260
1 173
1 250
1 341
1 141
1 327
1 435
1 953
2 078
1 879
2 099
2 041
1 574
1 539
1 784
1 767
3 655
4 022
3 188
3 295
3 416
2 729
3 834
4 645
3 354
3 154
2 990
3 660
3 497
2 215
3 925
4 669
4 584
3 997
3 835
3 528
3 282
2 708
2 545
3 543
21 805
21 432
21 602
13 806
17 820
17 986
16 946
15 051
17 561
22 748
20 139
21 019
21 483
20 957
18 907
19 977
19 423
23 928
23 796
21 454
20 746
21 609
19 380
18 161
15 203
16 417
Turkuturnaus yhteensä
Vuodesta 1992
TurkuTournament summary Since 1992
Yhteensä
Vuosittain
Seuraa kohti
Ottelua kohti
Joukkueet
Teams
3 278
105,74
Ottelut
Games
8 628
278,32
Pelaajat
Players
54 515
1 758,55
16,63
Maalit
Goals
39 578
1 276,71
12,07
4,59
Syötöt
Assists
36 101
1 164,55
11,01
4,18
Jäähyt
Penalties
84 270
2 718,39
25,71
9,77
Yleisö
Spectators
509 356
16 430,84
59,04
02 HOLIDAY INN
ott nro
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
Kurra Musta
Viikingit White
Haki Blue
K-­‐Laser Punainen
Viikingit White
TPS Korpparit
Jokipojat Punainen
K-­‐Laser Punainen
TPS Altsit
TPS Korpparit
TuTo
Jokipojat Punainen
Kurra Musta
Haki Blue
Viikingit White
Jokipojat Punainen
TPS Korpparit Haki Blue TPS Altsit Jokipojat Punainen Vierasjoukkue
TPS Korpparit
TPS Altsit
Jokipojat Punainen
TuTo
Kurra Musta
TPS Altsit
TuTo
Haki Blue
Kurra Musta
Viikingit White
Haki Blue
K-­‐Laser Punainen
TuTo
TPS Korpparit
K-­‐Laser Punainen
TPS Altsit
Kurra Musta TuTo Viikingit White K-­‐Laser Punainen Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Halli
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Maalit
0 -­‐ 6
1 -­‐ 3
0 -­‐ 4
3 -­‐ 0
1 -­‐ 1
1 -­‐ 4
3 -­‐ 1
6 -­‐ 1
2 -­‐ 1
1 -­‐ 5
3 -­‐ 2
1 -­‐ 7
0 -­‐ 6
5 -­‐ 1
0 -­‐ 8
3 -­‐ 0
5 -­‐ 2
1 -­‐ 3
0 -­‐ 3
2 -­‐ 0
Yhteensä
38
Joukkue
Jokipojat Punainen
K-­‐Laser Punainen
Viikingit White
TPS Altsit
TuTo
Haki Blue
TPS Korpparit
Kurra Musta
Maalit
13
24
10
9
13
9
14
4
58
Syötöt
0 -­‐ 4
1 -­‐ 2
0 -­‐ 6
3 -­‐ 0
0 -­‐ 1
2 -­‐ 3
3 -­‐ 2
8 -­‐ 1
3 -­‐ 1
2 -­‐ 5
5 -­‐ 2
1 -­‐ 8
0 -­‐ 9
4 -­‐ 1
0 -­‐ 8
5 -­‐ 0
6 -­‐ 2
0 -­‐ 3
0 -­‐ 3
1 -­‐ 0
44
61
Syötöt
16
27
9
8
19
7
15
4
Jäähyt
10 -­‐ 0
16 -­‐ 6
4 -­‐ 4
8 -­‐ 4
6 -­‐ 4
8 -­‐ 4
6 -­‐ 6
8 -­‐ 4
6 -­‐ 4
2 -­‐ 2
8 -­‐ 4
4 -­‐ 0
8 -­‐ 2
35 -­‐ 4
8 -­‐ 2
6 -­‐ 8
2 -­‐ 10
4 -­‐ 10
16 -­‐ 6
4 -­‐ 6
169
90
Jäähyt
24
24
38
40
30
51
16
36
Yleisö
30
42
67
69
46
67
47
67
67
67
50
20
40
67
54
67
50
67
67
69
1120
02 TURUN SANOMAT
ott nro
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
Salamat Blue
Kurra Oranssi
RuoSkA
VG-­‐62 Musta
Kurra Oranssi
Viikingit Red
HAKI White
K-­‐Laser Valkoinen
Salamat Blue
Kurra Oranssi
HAKI White
RuoSkA
Kurra Oranssi
K-­‐Laser Valkoinen
RNK Flyers
RuoSkA
Kurra Oranssi HAKI White VG-­‐62 Musta RNK Flyers Vierasjoukkue
Viikingit Red
RNK Flyers
K-­‐Laser Valkoinen
HAKI White
Salamat Blue
RNK Flyers
RuoSkA
VG-­‐62 Musta
RNK Flyers
Viikingit Red
K-­‐Laser Valkoinen
VG-­‐62 Musta
HAKI White
Viikingit Red
VG-­‐62 Musta
Salamat Blue
Viikingit Red K-­‐Laser Valkoinen RuoSkA Salamat Blue Halli
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Salamat Blue
RNK Flyers
VG-­‐62 Musta
RuoSkA
K-­‐Laser Valkoinen
HaKi White
Viikingit Red
Kurra Oranssi
Maalit
5 -­‐ 0
0 -­‐ 4
5 -­‐ 2
4 -­‐ 2
0 -­‐ 6
0 -­‐ 16
1 -­‐ 3
1 -­‐ 2
2 -­‐ 3
1 -­‐ 1
0 -­‐ 2
8 -­‐ 1
1 -­‐ 3
5 -­‐ 2
6 -­‐ 0
1 -­‐ 3
2 -­‐ 3
1 -­‐ 7
4 -­‐ 3
2 -­‐ 3
49
66
Maalit
19
31
11
20
17
7
6
4
Syötöt
9 -­‐ 0
0 -­‐ 6
4 -­‐ 2
6 -­‐ 2
0 -­‐ 8
0 -­‐ 20
1 -­‐ 4
0 -­‐ 0
3 -­‐ 3
1 -­‐ 2
0 -­‐ 2
9 -­‐ 2
1 -­‐ 2
6 -­‐ 2
9 -­‐ 0
2 -­‐ 2
2 -­‐ 2
1 -­‐ 9
2 -­‐ 5
3 -­‐ 2
59
75
Syötöt
24
41
10
24
19
6
6
4
Jäähyt
0 -­‐ 4
4 -­‐ 8
0 -­‐ 4
6 -­‐ 0
4 -­‐ 2
8 -­‐ 4
0 -­‐ 2
0 -­‐ 0
2 -­‐ 2
10 -­‐ 6
8 -­‐ 2
6 -­‐ 4
4 -­‐ 0
4 -­‐ 2
0 -­‐ 6
4 -­‐ 2
0 -­‐ 2
18 -­‐ 4
6 -­‐ 4
4 -­‐ 4
88
62
Jäähyt
10
18
22
16
14
26
22
22
Yleisö
25
69
30
69
24
18
35
45
32
32
38
45
42
19
50
40
70
40
50
70
843
02 YLIVOIMA
ott nro
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
Päivämäärä
Pe 17.4.15
Pe 17.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
A
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
B
B
A
A
B
9. -­‐ 10
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
Kiekko-­‐67
RNK Panthers
PaiHa K-­‐Vantaa Punaiset
Jokipojat Musta
ParSport K-­‐Vantaa Punaiset
HAKI Black
TPS Samit
RNK Panthers
Kiekko-­‐67
K-­‐Vantaa Punaiset
Cobrat
TPS Samit
Salamat White
Cobrat
ParSport Salamat White
Kiekko-­‐67
Jokipojat Musta
HAKI Black ParSport PaiHa Jokipojat Musta Kiekko-­‐67 Vierasjoukkue
PaiHa TPS Samit
Salamat White
HAKI Black
Cobrat
RNK Panthers
Kiekko-­‐67
PaiHa Cobrat
Jokipojat Musta
Salamat White
PaiHa ParSport Jokipojat Musta
HAKI Black
RNK Panthers
TPS Samit
K-­‐Vantaa Punaiset
HAKI Black
ParSport RNK Panthers Salamat White Cobrat K-­‐Vantaa Punaiset TPS Samit Halli
Impivaara 1
Impivaara 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
Joukkue
Kiekko-­‐67
TPS Samit
Jokipojat Musta
K-­‐Vantaa Punaiset
PaiHa
Cobrat
Salamat White
ParSport
RNK Panthers
HaKi Black
Maalit
3 -­‐ 1
0 -­‐ 6
11 -­‐ 1
9 -­‐ 0
6 -­‐ 2
3 -­‐ 1
4 -­‐ 2
0 -­‐ 13
3 -­‐ 2
1 -­‐ 4
5 -­‐ 0
1 -­‐ 3
2 -­‐ 1
1 -­‐ 0
1 -­‐ 0
9 -­‐ 2
1 -­‐ 1
0 -­‐ 4
12 -­‐ 0
3 -­‐ 1
2 -­‐ 3
0 -­‐ 3
7 -­‐ 1
4 -­‐ 2
5 -­‐ 4
Syötöt
1 -­‐ 1
0 -­‐ 5
8 -­‐ 0
7 -­‐ 0
2 -­‐ 1
3 -­‐ 1
4 -­‐ 4
0 -­‐ 10
2 -­‐ 3
0 -­‐ 6
4 -­‐ 0
2 -­‐ 4
2 -­‐ 1
1 -­‐ 0
1 -­‐ 0
6 -­‐ 3
2 -­‐ 0
0 -­‐ 4
10 -­‐ 0
2 -­‐ 0
1 -­‐ 2
0 -­‐ 2
12 -­‐ 1
4 -­‐ 2
3 -­‐ 3
Jäähyt
2 -­‐ 4
2 -­‐ 2
4 -­‐ 0
4 -­‐ 4
2 -­‐ 14
2 -­‐ 0
2 -­‐ 6
2 -­‐ 2
4 -­‐ 0
0 -­‐ 2
4 -­‐ 0
0 -­‐ 4
0 -­‐ 10
4 -­‐ 0
0 -­‐ 4
4 -­‐ 8
10 -­‐ 6
8 -­‐ 8
4 -­‐ 8
4 -­‐ 6
4 -­‐ 16
2 -­‐ 2
6 -­‐ 4
2 -­‐ 2
2 -­‐ 2
93
77
78
57
Maalit
27
13
17
20
35
16
5
6
7
2
53
Syötöt
22
11
14
19
35
13
3
6
6
1
114
Jäähyt
18
18
10
16
20
22
10
30
26
22
Yleisö
54
0
15
55
45
75
0
70
55
58
45
59
43
20
15
32
35
30
57
72
75
30
60
45
112
1157
03 CUMULUS
ott nro
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
Päivämäärä
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
Kiekko-­‐67 KalPa PK
S-­‐Kiekko Sininen
BJR MK Blue
EVU Red
Dinamo Riga
Leki Sininen
HC Nokia Oranssit
Kiekko-­‐67 EVU Red
Leki Sininen
S-­‐Kiekko Sininen
Kiekko-­‐67 S-­‐Kiekko Sininen Dinamo Riga BJR MK Blue Kiekko-­‐67 Leki Sininen HC Nokia Oranssit Dinamo Riga Vierasjoukkue
Dinamo Riga
EVU Red
HC Nokia Oranssit
Leki Sininen
Kiekko-­‐67 KalPa PK
S-­‐Kiekko Sininen
BJR MK Blue
KalPa PK
Dinamo Riga
HC Nokia Oranssit
BJR MK Blue
Leki Sininen EVU Red HC Nokia Oranssit KalPa PK S-­‐Kiekko Sininen EVU Red BJR MK Blue KalPa PK Halli
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Impivaara 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Dinamo Riga
KalPa PK
HC Nokia Oranssit
BJR MK Blue
EVU Red
LeKi Sininen
S-­‐Kiekko Sininen
Kiekko-­‐67
Maalit
2 -­‐ 6
4 -­‐ 0
0 -­‐ 3
1 -­‐ 1
3 -­‐ 0
4 -­‐ 7
3 -­‐ 3
2 -­‐ 2
5 -­‐ 5
1 -­‐ 3
2 -­‐ 3
1 -­‐ 2
1 -­‐ 3
1 -­‐ 4
5 -­‐ 1
2 -­‐ 3
1 -­‐ 2
0 -­‐ 1
4 -­‐ 1
5 -­‐ 4
47
54
Maalit
23
23
13
8
9
9
7
9
Syötöt
4 -­‐ 9
6 -­‐ 0
0 -­‐ 4
1 -­‐ 1
1 -­‐ 0
2 -­‐ 4
1 -­‐ 2
1 -­‐ 2
6 -­‐ 3
1 -­‐ 2
3 -­‐ 4
2 -­‐ 3
0 -­‐ 3
1 -­‐ 5
2 -­‐ 0
2 -­‐ 4
1 -­‐ 3
0 -­‐ 1
4 -­‐ 1
2 -­‐ 3
40
54
Syötöt
17
20
13
9
8
8
8
11
Jäähyt
4 -­‐ 6
2 -­‐ 2
2 -­‐ 2
4 -­‐ 4
0 -­‐ 4
6 -­‐ 27
2 -­‐ 4
0 -­‐ 4
0 -­‐ 4
2 -­‐ 2
2 -­‐ 2
6 -­‐ 2
10 -­‐ 2
4 -­‐ 2
10 -­‐ 0
4 -­‐ 0
4 -­‐ 4
4 -­‐ 0
2 -­‐ 0
4 -­‐ 8
72
79
Jäähyt
28
41
6
14
6
14
20
22
Yleisö
47
45
17
67
56
50
46
40
67
40
43
16
38
35
75
61
68
0
73
56
940
03 NEO
ott nro
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
101
102
103
104
105
Päivämäärä
Pe 10.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuTo Siniset
Haukat Valkoinen
Karhu-­‐Kissat Cats
BJR LV 2
Blues EPS Red
LKP 03
Forward
Blues EPS White
TuTo Siniset
Blues EPS Red
Forward
Karhu-­‐Kissat Cats
LKP 03 Blues EPS White Haukat Valkoinen BJR LV 2 LKP 03 Karhu-­‐Kissat Cats Haukat Valkoinen Forward Vierasjoukkue
LKP 03
Blues EPS Red
Blues EPS White
Forward
TuTo Siniset
Haukat Valkoinen
Karhu-­‐Kissat Cats
BJR LV 2
Haukat Valkoinen
LKP 03
Blues EPS White
BJR LV 2
Karhu-­‐Kissat Cats TuTo Siniset Forward Blues EPS Red Blues EPS White TuTo Siniset BJR LV 2 Blues EPS Red Halli
Impivaara 2
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Forward
Blues EPS Red
Haukat Valkoinen
BJR LV 2
TuTo Siniset
Karhu-­‐Kissat Cats
LKP 03
Blues EPS White
Maalit
4 -­‐ 1
1 -­‐ 2
7 -­‐ 4
1 -­‐ 4
1 -­‐ 1
2 -­‐ 11
6 -­‐ 0
1 -­‐ 2
2 -­‐ 3
7 -­‐ 0
13 -­‐ 0
1 -­‐ 2
0 -­‐ 5
1 -­‐ 4
1 -­‐ 4
0 -­‐ 4
6 -­‐ 5
0 -­‐ 4
4 -­‐ 0
3 -­‐ 0
Syötöt
4 -­‐ 1
1 -­‐ 2
5 -­‐ 5
1 -­‐ 3
1 -­‐ 1
0 -­‐ 12
8 -­‐ 0
0 -­‐ 3
0 -­‐ 3
5 -­‐ 0
12 -­‐ 0
0 -­‐ 1
0 -­‐ 5
2 -­‐ 3
2 -­‐ 2
0 -­‐ 1
4 -­‐ 8
0 -­‐ 6
4 -­‐ 0
2 -­‐ 0
Jäähyt
4 -­‐ 2
8 -­‐ 2
0 -­‐ 0
4 -­‐ 2
2 -­‐ 2
2 -­‐ 4
2 -­‐ 4
4 -­‐ 6
8 -­‐ 6
4 -­‐ 4
0 -­‐ 4
2 -­‐ 0
2 -­‐ 2
0 -­‐ 2
2 -­‐ 0
2 -­‐ 27
4 -­‐ 0
2 -­‐ 0
10 -­‐ 4
6 -­‐ 6
Yleisö
67
43
28
68
83
0
47
52
62
56
48
32
50
70
90
62
103
75
66
62
61
51
68
1164
56
Maalit
30
14
20
5
15
13
9
11
56
Syötöt
27
9
22
5
14
10
5
15
77
Jäähyt
10
41
30
22
16
10
14
8
03 AKTIA
ott nro
106
107
108
109
110
111
112
113
114
115
116
117
118
119
120
121
122
123
124
125
Päivämäärä
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
LeKi Valkoinen
EVU Blue
Skå IK
Haukat Oranssi
Kalpa PM
TPS Numpat
HC Nokia Mustat
FoPS
Kalpa PM
LeKi Valkoinen
Skå IK
HC Nokia Mustat
LeKi Valkoinen Haukat Oranssi EVU Blue FoPS HC Nokia Mustat LeKi Valkoinen EVU Blue Skå IK Vierasjoukkue
TPS Numpat
Kalpa PM
FoPS
HC Nokia Mustat
LeKi Valkoinen
EVU Blue
Skå IK
Haukat Oranssi
TPS Numpat
EVU Blue
Haukat Oranssi
FoPS
HC Nokia Mustat Kalpa PM Skå IK TPS Numpat Kalpa PM Haukat Oranssi FoPS TPS Numpat Halli
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
HK Areena
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Skå IK
TPS Numpat
EVU Blue
FoPS
Haukat Oranssi
LeKi Valkoinen
KalPa PM
HC Nokia Mustat
Maalit
1 -­‐ 3
4 -­‐ 0
8 -­‐ 4
0 -­‐ 7
3 -­‐ 2
3 -­‐ 1
1 -­‐ 6
3 -­‐ 3
3 -­‐ 8
1 -­‐ 2
8 -­‐ 3
0 -­‐ 2
4 -­‐ 1
1 -­‐ 0
5 -­‐ 7
0 -­‐ 5
2 -­‐ 3
3 -­‐ 4
2 -­‐ 0
7 -­‐ 1
59
62
Maalit
36
20
14
9
11
11
9
11
Syötöt
1 -­‐ 4
3 -­‐ 0
4 -­‐ 3
0 -­‐ 11
2 -­‐ 1
5 -­‐ 1
2 -­‐ 8
5 -­‐ 4
3 -­‐ 6
0 -­‐ 2
8 -­‐ 2
0 -­‐ 2
1 -­‐ 0
1 -­‐ 0
3 -­‐ 5
0 -­‐ 5
1 -­‐ 1
4 -­‐ 2
4 -­‐ 0
3 -­‐ 0
50
57
Syötöt
28
20
13
10
9
7
6
14
Jäähyt
8 -­‐ 6
8 -­‐ 8
2 -­‐ 12
6 -­‐ 4
8 -­‐ 4
4 -­‐ 6
6 -­‐ 4
4 -­‐ 8
10 -­‐ 4
4 -­‐ 6
2 -­‐ 4
2 -­‐ 20
6 -­‐ 4
6 -­‐ 8
4 -­‐ 6
8 -­‐ 4
6 -­‐ 6
0 -­‐ 6
2 -­‐ 4
4 -­‐ 2
100
126
Jäähyt
18
20
26
46
30
22
40
22
Yleisö
45
28
43
42
42
42
32
24
30
28
54
29
0
0
56
40
55
30
51
58
729
03 BWS
ott nro
126
127
128
129
130
131
132
133
134
135
136
137
138
139
140
141
142
143
144
145
Päivämäärä
Pe 10.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
La 11.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Su 12.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuTo Valkoinen
Leuven Chiefs
Blues EPS Black
Karhu-­‐Kissat Bears
Haukat Musta
K-­‐67 Team
TPS Akit White
S-­‐Kiekko Valkoinen
TuTo Valkoinen
Haukat Musta
Blues EPS Black
TPS Akit White
Haukat Musta Blues EPS Black Leuven Chiefs S-­‐Kiekko Valkoinen Haukat Musta TPS Akit White Leuven Chiefs Karhu-­‐Kissat Bears Vierasjoukkue
K-­‐67 Team
Haukat Musta
S-­‐Kiekko Valkoinen
TPS Akit White
TuTo Valkoinen
Leuven Chiefs
Blues EPS Black
Karhu-­‐Kissat Bears
Leuven Chiefs
K-­‐67 Team
Karhu-­‐Kissat Bears
S-­‐Kiekko Valkoinen
TPS Akit White TuTo Valkoinen Karhu-­‐Kissat Bears K-­‐67 Team TuTo Valkoinen Blues EPS Black S-­‐Kiekko Valkoinen K-­‐67 Team Halli
Impivaara 2
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
HK Areena
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
K-­‐67 Team
Karhu-­‐Kissat Bears
S-­‐Kiekko Valkoinen
Leuven Chiefs
Blues EPS Black
TPS Akit White
TuTo Valkoinen
Haukat Musta
Maalit
0 -­‐ 4
8 -­‐ 3
0 -­‐ 2
6 -­‐ 2
1 -­‐ 7
8 -­‐ 1
1 -­‐ 1
1 -­‐ 2
2 -­‐ 4
2 -­‐ 7
1 -­‐ 7
0 -­‐ 1
1 -­‐ 6
4 -­‐ 2
2 -­‐ 7
2 -­‐ 3
1 -­‐ 4
0 -­‐ 2
2 -­‐ 4
1 -­‐ 3
43
72
Maalit
25
23
10
17
8
9
15
8
Syötöt
0 -­‐ 3
4 -­‐ 1
0 -­‐ 2
5 -­‐ 2
1 -­‐ 5
7 -­‐ 1
0 -­‐ 1
2 -­‐ 2
2 -­‐ 3
1 -­‐ 3
2 -­‐ 7
0 -­‐ 0
1 -­‐ 6
5 -­‐ 1
2 -­‐ 7
3 -­‐ 4
0 -­‐ 3
0 -­‐ 2
2 -­‐ 4
1 -­‐ 3
38
60
Syötöt
20
22
11
12
10
8
11
4
Jäähyt
2 -­‐ 4
8 -­‐ 4
0 -­‐ 4
12 -­‐ 8
2 -­‐ 10
8 -­‐ 10
6 -­‐ 2
4 -­‐ 4
0 -­‐ 4
2 -­‐ 6
4 -­‐ 2
2 -­‐ 6
29 -­‐ 0
4 -­‐ 4
6 -­‐ 6
8 -­‐ 2
8 -­‐ 2
10 -­‐ 0
6 -­‐ 4
4 -­‐ 4
125
86
Jäähyt
24
28
26
34
10
26
18
45
Yleisö
47
35
42
64
46
55
77
38
67
40
35
37
33
60
70
80
60
70
65
75
1096
04 BWS
ott nro
146
147
148
149
150
151
152
153
154
155
156
157
158
159
160
161
162
163
164
165
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TPS Juusot Black
BJR LV
JPK / SKK
KooKoo Orange
Jää-­‐Tiikerit White
KJT Blue
Tappara Lordit
TuTo Siniset
TPS Juusot Black
Jää-­‐Tiikerit White
Tappara Lordit
JPK / SKK
BJR LV
TuTo Siniset
KJT Blue
Tappara Lordit
BJR LV KooKoo Orange JPK / SKK KJT Blue Vierasjoukkue
KJT Blue
Jää-­‐Tiikerit White
TuTo Siniset
Tappara Lordit
TPS Juusot Black
BJR LV
JPK / SKK
KooKoo Orange
BJR LV
KJT Blue
TuTo Siniset
KooKoo Orange
KooKoo Orange
Jää-­‐Tiikerit White
JPK / SKK
TPS Juusot Black
Jää-­‐Tiikerit White TuTo Siniset Tappara Lordit TPS Juusot Black Halli
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Varissuo 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
KJT Blue
TPS Juusot Black
JPK / SKK
Tappara Lordit
KooKoo Orange
TuTo Siniset
Jää-­‐Tiikerit White
BJR LV
Maalit
4 -­‐ 3
0 -­‐ 2
3 -­‐ 0
1 -­‐ 3
1 -­‐ 4
10 -­‐ 1
2 -­‐ 2
1 -­‐ 7
5 -­‐ 3
2 -­‐ 5
5 -­‐ 3
4 -­‐ 0
1 -­‐ 6
8 -­‐ 2
4 -­‐ 2
3 -­‐ 4
2 -­‐ 8
6 -­‐ 3
3 -­‐ 0
2 -­‐ 1
67
59
Maalit
24
18
14
13
20
15
9
7
Syötöt
4 -­‐ 1
0 -­‐ 2
3 -­‐ 0
1 -­‐ 2
0 -­‐ 1
6 -­‐ 0
2 -­‐ 2
2 -­‐ 6
5 -­‐ 3
3 -­‐ 4
3 -­‐ 5
2 -­‐ 0
0 -­‐ 6
9 -­‐ 1
3 -­‐ 2
2 -­‐ 3
3 -­‐ 10
5 -­‐ 5
4 -­‐ 0
1 -­‐ 1
58
54
Syötöt
15
14
13
9
18
21
16
6
Jäähyt
4 -­‐ 8
4 -­‐ 2
2 -­‐ 0
2 -­‐ 0
6 -­‐ 0
0 -­‐ 2
4 -­‐ 8
6 -­‐ 2
10 -­‐ 8
6 -­‐ 4
0 -­‐ 4
6 -­‐ 0
2 -­‐ 0
2 -­‐ 6
10 -­‐ 0
8 -­‐ 6
4 -­‐ 8
4 -­‐ 2
2 -­‐ 6
10 -­‐ 8
92
74
Jäähyt
32
28
18
18
8
14
28
20
Yleisö
45
35
33
32
32
35
43
57
60
47
32
45
33
47
57
75
45
74
38
109
974
04 VAPOR
ott nro
166
167
168
169
170
171
172
173
174
175
176
177
178
179
180
181
182
183
184
185
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TPS Numpat Black
Blues MK Blue 2
Jyp Musta
Jokipojat Punainen
Jää-­‐Ahmat Red
RNK Blue
Ässät Posset
Kurra Musta
TPS Numpat Black
Jää-­‐Ahmat Red
Jyp Musta
Ässät Posset
Blues MK Blue 2
Jyp Musta
TPS Numpat Black
Kurra Musta
Jokipojat Punainen Blues MK Blue 2 Ässät Posset TPS Numpat Black Vierasjoukkue
RNK Blue
Jää-­‐Ahmat Red
Kurra Musta
Ässät Posset
TPS Numpat Black
Blues MK Blue 2
Jyp Musta
Jokipojat Punainen
Blues MK Blue 2
RNK Blue
Jokipojat Punainen
Kurra Musta
Jokipojat Punainen
RNK Blue
Ässät Posset
Jää-­‐Ahmat Red
Jyp Musta RNK Blue Kurra Musta Jää-­‐Ahmat Red Halli
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Varissuo 1
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
TPS Numpat Black
Jää-­‐Ahmat Red
Kurra Musta
Ässät Posset
Blues MK Blue 2
RNK Blue
Jokipojat Punainen
Jyp Musta
Maalit
3 -­‐ 1
2 -­‐ 3
2 -­‐ 6
1 -­‐ 4
3 -­‐ 2
2 -­‐ 2
6 -­‐ 1
3 -­‐ 2
4 -­‐ 1
1 -­‐ 2
1 -­‐ 8
3 -­‐ 2
3 -­‐ 2
1 -­‐ 3
5 -­‐ 2
1 -­‐ 2
6 -­‐ 2
5 -­‐ 1
1 -­‐ 5
5 -­‐ 0
58
51
Maalit
19
9
17
16
13
9
19
7
Syötöt
3 -­‐ 2
2 -­‐ 2
2 -­‐ 5
0 -­‐ 4
1 -­‐ 4
2 -­‐ 3
7 -­‐ 2
1 -­‐ 1
5 -­‐ 0
1 -­‐ 2
1 -­‐ 9
3 -­‐ 2
2 -­‐ 2
1 -­‐ 5
9 -­‐ 1
2 -­‐ 1
6 -­‐ 2
8 -­‐ 2
1 -­‐ 9
6 -­‐ 0
63
58
Syötöt
27
5
19
16
15
13
18
8
Jäähyt
0 -­‐ 4
2 -­‐ 0
0 -­‐ 0
4 -­‐ 6
6 -­‐ 2
6 -­‐ 6
4 -­‐ 2
6 -­‐ 8
2 -­‐ 4
0 -­‐ 4
10 -­‐ 6
0 -­‐ 5
4 -­‐ 6
2 -­‐ 4
8 -­‐ 6
6 -­‐ 4
4 -­‐ 2
2 -­‐ 2
2 -­‐ 0
4 -­‐ 10
72
81
Jäähyt
16
20
17
18
18
20
28
16
Yleisö
63
45
65
42
73
52
34
49
70
50
30
30
55
68
80
68
45
65
62
83
1129
04 SUPREME
ott nro
186
187
188
189
190
191
192
193
194
195
196
197
198
199
200
201
202
203
204
205
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TPS Juusot White
VG-­‐62
Hermes Red
Kurra Oranssi
KooKoo White
Ässät Kingit
Jää-­‐Ahmat Black
Tappara Paronit
TPS Juusot White
KooKoo White
Hermes Red
Jää-­‐Ahmat Black
VG-­‐62 Tappara Paronit
TPS Juusot White Jää-­‐Ahmat Black
VG-­‐62 Kurra Oranssi TPS Juusot White Hermes Red Vierasjoukkue
Ässät Kingit
KooKoo White
Tappara Paronit
Jää-­‐Ahmat Black
TPS Juusot White
VG-­‐62
Hermes Red
Kurra Oranssi
VG-­‐62
Ässät Kingit
Kurra Oranssi
Tappara Paronit
Kurra Oranssi
KooKoo White Hermes Red
Ässät Kingit KooKoo White Tappara Paronit Jää-­‐Ahmat Black Ässät Kingit Halli
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Hermes Red
Ässät Kingit
Jää-­‐Ahmat Black
TPS Juusot White
Kurra Oranssi
Tappara Paronit
VG-­‐62
KooKoo White
Maalit
1 -­‐ 3
0 -­‐ 2
9 -­‐ 0
1 -­‐ 1
3 -­‐ 5
2 -­‐ 6
1 -­‐ 2
3 -­‐ 12
4 -­‐ 2
0 -­‐ 6
8 -­‐ 1
7 -­‐ 2
0 -­‐ 2
6 -­‐ 5
1 -­‐ 3
1 -­‐ 3
4 -­‐ 0
13 -­‐ 0
1 -­‐ 4
2 -­‐ 1
Syötöt
2 -­‐ 0
0 -­‐ 2
8 -­‐ 0
1 -­‐ 0
3 -­‐ 5
2 -­‐ 5
1 -­‐ 0
4 -­‐ 10
5 -­‐ 1
0 -­‐ 8
6 -­‐ 1
6 -­‐ 0
0 -­‐ 1
3 -­‐ 5
2 -­‐ 5
0 -­‐ 2
3 -­‐ 0
15 -­‐ 0
1 -­‐ 2
2 -­‐ 0
67
64
60
Maalit
24
15
14
12
29
11
10
10
47
Syötöt
21
12
9
15
28
7
9
9
Jäähyt
6 -­‐ 4
2 -­‐ 0
2 -­‐ 0
2 -­‐ 4
2 -­‐ 2
6 -­‐ 0
4 -­‐ 4
4 -­‐ 4
2 -­‐ 8
0 -­‐ 8
2 -­‐ 4
4 -­‐ 2
2 -­‐ 2
4 -­‐ 0
4 -­‐ 4
2 -­‐ 14
2 -­‐ 4
0 -­‐ 4
6 -­‐ 2
0 -­‐ 4
56
74
Jäähyt
12
36
16
20
12
14
14
6
Yleisö
35
60
60
0
82
56
89
56
47
58
71
33
30
55
125
110
69
93
102
104
1335
04 NEWPRINT
ott nro
206
207
208
209
210
211
212
213
214
215
216
217
218
219
220
221
222
223
224
225
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuTo Valkoiset
Jokipojat Musta
JYP Valkoinen
RNK Yellow
KJT White
Jokipojat Musta
TuK-­‐V
Hokkarit Sininen
TuTo Valkoiset
Rockets
JYP Valkoinen
TuK-­‐V
Jokipojat Musta
RNK Yellow
TuTo Valkoiset
TuK-­‐V JYP Valkoinen Jokipojat Musta TuTo Valkoiset Hokkarit Sininen Vierasjoukkue
Rockets
KJT White
Hokkarit Sininen
TuK-­‐V
Rockets
TuTo Valkoiset
JYP Valkoinen
RNK Yellow
KJT White
Jokipojat Musta
RNK Yellow
Hokkarit Sininen
JYP Valkoinen
KJT White
Hokkarit Sininen
Rockets
RNK Yellow KJT White TuK-­‐V Rockets Halli
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Hokkarit Sininen
Rockets
TuTo Valkoiset
TuK-­‐V
KJT White
Jokipojat Musta
RNK Yellow
JYP Valkoinen
Maalit
4 -­‐ 2
1 -­‐ 4
1 -­‐ 13
0 -­‐ 2
0 -­‐ 8
1 -­‐ 8
4 -­‐ 1
6 -­‐ 2
0 -­‐ 1
13 -­‐ 3
7 -­‐ 3
1 -­‐ 13
4 -­‐ 3
0 -­‐ 3
1 -­‐ 4
1 -­‐ 5
1 -­‐ 2
2 -­‐ 6
2 -­‐ 1
2 -­‐ 1
51
85
Maalit
38
29
15
9
14
9
7
13
Syötöt
4 -­‐ 1
0 -­‐ 3
1 -­‐ 13
0 -­‐ 0
0 -­‐ 6
1 -­‐ 7
1 -­‐ 0
4 -­‐ 1
0 -­‐ 1
8 -­‐ 3
1 -­‐ 2
2 -­‐ 10
2 -­‐ 2
0 -­‐ 2
0 -­‐ 1
2 -­‐ 7
2 -­‐ 2
3 -­‐ 8
0 -­‐ 1
1 -­‐ 1
32
71
Syötöt
29
23
11
6
14
9
5
6
Jäähyt
2 -­‐ 0
4 -­‐ 4
4 -­‐ 2
4 -­‐ 4
22 -­‐ 2
8 -­‐ 4
2 -­‐ 4
10 -­‐ 6
8 -­‐ 12
0 -­‐ 2
2 -­‐ 2
2 -­‐ 2
8 -­‐ 4
2 -­‐ 4
8 -­‐ 2
0 -­‐ 2
8 -­‐ 6
29 -­‐ 2
8 -­‐ 6
4 -­‐ 4
135
74
Jäähyt
20
8
30
14
44
51
20
22
Yleisö
43
18
23
30
35
23
30
15
25
19
45
56
27
32
62
50
47
52
57
36
725
04 PAINOPISTE
ott nro
226
227
228
229
230
231
232
233
234
235
236
237
238
239
240
241
242
243
244
245
Päivämäärä
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
La 18.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Su 19.4.15
Lohko
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuTo Punaiset
Jää-­‐Ahmat White
TPS Numpat White
Hermes Blue
Hokkarit Valkoiset
TarU Hockey
KJT Red
Kurra Sininen
TuTo Punaiset
Hokkarit Valkoiset
TPS Numpat White
KJT Red
Hermes Blue
Hokkarit Valkoiset
TPS Numpat White
TarU Hockey
Hermes Blue TuTo Punaiset Jää-­‐Ahmat White TPS Numpat White Vierasjoukkue
TarU Hockey
Hokkarit Valkoiset
Kurra Sininen
KJT Red
TuTo Punaiset
Jää-­‐Ahmat White
TPS Numpat White
Hermes Blue
Jää-­‐Ahmat White
TarU Hockey
Hermes Blue
Kurra Sininen
TuTo Punaiset KJT Red
Jää-­‐Ahmat White
Kurra Sininen
Hokkarit Valkoiset KJT Red TarU Hockey Kurra Sininen Halli
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
Kurra Sininen
TPS Numpat White
TarU Hockey
Jää-­‐Ahmat White
KJT Red
TuTo Punaiset
Hermes Blue
Hokkarit Valkoiset
Maalit
1 -­‐ 7
6 -­‐ 0
1 -­‐ 4
1 -­‐ 2
3 -­‐ 5
1 -­‐ 2
2 -­‐ 3
3 -­‐ 4
2 -­‐ 2
2 -­‐ 10
6 -­‐ 2
1 -­‐ 4
3 -­‐ 9
1 -­‐ 2
4 -­‐ 1
3 -­‐ 4
4 -­‐ 1
0 -­‐ 1
1 -­‐ 4
2 -­‐ 5
47
72
Maalit
20
16
25
12
8
17
14
7
Syötöt
0 -­‐ 5
6 -­‐ 0
0 -­‐ 3
2 -­‐ 2
4 -­‐ 2
1 -­‐ 2
1 -­‐ 1
2 -­‐ 1
0 -­‐ 1
1 -­‐ 8
6 -­‐ 0
0 -­‐ 1
5 -­‐ 8
2 -­‐ 3
6 -­‐ 0
3 -­‐ 3
5 -­‐ 0
0 -­‐ 0
1 -­‐ 3
0 -­‐ 4
45
47
Syötöt
13
13
20
10
6
10
13
7
Jäähyt
6 -­‐ 2
4 -­‐ 2
6 -­‐ 6
6 -­‐ 4
4 -­‐ 2
0 -­‐ 0
0 -­‐ 4
0 -­‐ 0
0 -­‐ 4
8 -­‐ 0
4 -­‐ 4
0 -­‐ 0
4 -­‐ 4
2 -­‐ 8
6 -­‐ 10
29 -­‐ 4
8 -­‐ 4
4 -­‐ 6
10 -­‐ 8
12 -­‐ 2
113
74
Jäähyt
12
32
39
28
18
16
22
20
Yleisö
60
42
53
56
55
50
42
58
65
43
54
29
59
24
74
71
51
41
60
95
1082
05 SPORTSERVICE
ott nro
246
247
248
249
250
251
252
253
254
255
256
257
258
259
260
261
262
263
264
265
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Päivä
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
Lohko
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuTo Punaiset
TPS Jampat
TPS Aallot
BJR Blue 1 LV
Redwings
RNK Stars
KJT White
Kärpät Musta
TuTo Punaiset
Redwings
TPS Aallot
KJT White
TPS Aallot TPS Jampat Kärpät Musta RNK Stars TPS Aallot TuTo Punaiset Kärpät Musta Redwings Vierasjoukkue
RNK Stars
Redwings
Kärpät Musta
KJT White
TuTo Punaiset
TPS Jampat
TPS Aallot
BJR Blue 1 LV
TPS Jampat
RNK Stars
BJR Blue 1 LV
Kärpät Musta
TuTo Punaiset BJR Blue 1 LV Redwings KJT White TPS Jampat BJR Blue 1 LV KJT White RNK Stars Halli
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Impivaara 1
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
RNK Stars
Redwings
KJT White
Kärpät Musta
BJR Blue 1 LV
TuTo Punaiset
TPS Aallot
TPS Jampat
Maalit
0 -­‐ 4
0 -­‐ 8
2 -­‐ 10
1 -­‐ 10
14 -­‐ 1
11 -­‐ 0
12 -­‐ 0
5 -­‐ 3
3 -­‐ 2
5 -­‐ 1
0 -­‐ 6
3 -­‐ 3
2 -­‐ 3
2 -­‐ 6
1 -­‐ 3
4 -­‐ 3
5 -­‐ 0
1 -­‐ 3
2 -­‐ 3
0 -­‐ 1
Syötöt
0 -­‐ 4
0 -­‐ 6
1 -­‐ 11
0 -­‐ 8
10 -­‐ 1
9 -­‐ 0
12 -­‐ 0
7 -­‐ 4
2 -­‐ 3
1 -­‐ 0
0 -­‐ 5
1 -­‐ 1
1 -­‐ 1
2 -­‐ 2
1 -­‐ 2
6 -­‐ 2
3 -­‐ 0
0 -­‐ 1
1 -­‐ 2
0 -­‐ 0
73
57
70
Maalit
21
30
31
21
19
8
9
4
53
Syötöt
19
19
25
21
12
4
5
5
Jäähyt
2 -­‐
6
2 -­‐
6
4 -­‐
8
10 -­‐
4
10 -­‐
4
2 -­‐
4
0 -­‐
4
14 -­‐
6
4 -­‐
0
39 -­‐ 14
2 -­‐
4
0 -­‐
6
0 -­‐
0
0 -­‐ 25
0 -­‐ 27
4 -­‐
4
2 -­‐
2
2 -­‐
4
2 -­‐
0
8 -­‐
4
Yleisö
32
23
52
35
41
48
41
23
28
43
31
53
33
37
51
0
40
40
69
21
107 0 132
741
Jäähyt
30
90
8
30
49
12
12
8
05 FISOLE
ott nro
266
267
268
269
270
271
272
273
274
275
276
277
278
279
280
281
282
283
284
285
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Päivä
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
Lohko
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuK-­‐V
GrIFK Green
BJR White 1 LV
TPS Rouvalit
EVU Red
VG-­‐62
Kärpät Valkoinen
KJT Red
TuK-­‐V
EVU Red
BJR White 1 LV
Kärpät Valkoinen
BJR White 1 LV TuK-­‐V TPS Rouvalit EVU Red BJR White 1 LV GrIFK Green TPS Rouvalit VG-­‐62 Vierasjoukkue
VG-­‐62
EVU Red
KJT Red
Kärpät Valkoinen
TuK-­‐V
GrIFK Green
BJR White 1 LV
TPS Rouvalit
GrIFK Green
VG-­‐62
TPS Rouvalit
KJT Red
GrIFK Green Kärpät Valkoinen VG-­‐62 KJT Red Kärpät Valkoinen TuK-­‐V KJT Red EVU Red Halli
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Raisio 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
EVU Red
VG-­‐62
KJT Red
TPS Rouvalit
GrIFK Green
TuK-­‐V
Kärpät Valkoinen
BJR White 1 LV
Maalit
3 -­‐ 3
1 -­‐ 5
0 -­‐ 10
10 -­‐ 3
2 -­‐ 0
4 -­‐ 4
7 -­‐ 2
8 -­‐ 4
1 -­‐ 4
2 -­‐ 4
0 -­‐ 17
0 -­‐ 10
1 -­‐ 10
8 -­‐ 0
2 -­‐ 9
8 -­‐ 0
3 -­‐ 5
4 -­‐ 2
1 -­‐ 2
4 -­‐ 5
Syötöt
4 -­‐ 3
1 -­‐ 3
0 -­‐ 9
15 -­‐ 3
2 -­‐ 0
5 -­‐ 3
4 -­‐ 0
12 -­‐ 6
1 -­‐ 2
1 -­‐ 4
0 -­‐ 13
0 -­‐ 10
2 -­‐ 13
8 -­‐ 0
1 -­‐ 10
8 -­‐ 0
3 -­‐ 3
2 -­‐ 2
0 -­‐ 1
3 -­‐ 4
Jäähyt
2 -­‐ 8
4 -­‐ 6
6 -­‐ 4
6 -­‐ 6
6 -­‐ 6
6 -­‐ 0
4 -­‐ 6
10 -­‐ 8
4 -­‐ 2
0 -­‐ 4
4 -­‐ 2
8 -­‐ 4
0 -­‐ 0
0 -­‐ 2
0 -­‐ 2
8 -­‐ 6
6 -­‐ 4
8 -­‐ 4
4 -­‐ 2
6 -­‐ 4
69
72
92
99
Maalit
22
24
30
34
23
14
15
6
89
Syötöt
18
25
32
35
21
15
10
5
80
Jäähyt
24
26
26
20
14
16
24
22
Yleisö
50
28
40
45
40
50
30
78
48
56
33
39
20
30
50
50
50
58
68
40
903
05 KONICA MINOLTA
ott nro
286
287
288
289
290
291
292
293
294
295
296
297
298
299
300
301
302
303
304
305
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Päivä
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
Lohko
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
HC Everest EST
Salamat Sininen
Kurra Musta
EVU Blue
KJT Black
VG-­‐62 Jaguars
TuTo Valkoiset
KooVee Power
HC Everest EST
KJT Black
Kurra Musta
TuTo Valkoiset
EVU Blue VG-­‐62 Jaguars TuTo Valkoiset HC Everest EST EVU Blue KJT Black TuTo Valkoiset Salamat Sininen Vierasjoukkue
VG-­‐62 Jaguars
KJT Black
KooVee Power
TuTo Valkoiset
HC Everest EST
Salamat Sininen
Kurra Musta
EVU Blue
Salamat Sininen
VG-­‐62 Jaguars
EVU Blue
KooVee Power
KJT Black Kurra Musta Salamat Sininen KooVee Power VG-­‐62 Jaguars Kurra Musta HC Everest EST KooVee Power Halli
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Raisio 1
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Joukkue
KooVee Power
Salamat Sininen
TuTo Valkoiset
HC Everest
Kurra Musta
KJT Black
EVU Blue
VG-­‐62 Jaguars
Maalit
6 -­‐ 2
8 -­‐ 1
1 -­‐ 2
1 -­‐ 3
2 -­‐ 4
0 -­‐ 7
6 -­‐ 3
5 -­‐ 0
2 -­‐ 13
2 -­‐ 0
7 -­‐ 2
1 -­‐ 8
3 -­‐ 4
2 -­‐ 3
2 -­‐ 7
3 -­‐ 4
1 -­‐ 0
3 -­‐ 6
4 -­‐ 3
0 -­‐ 6
59
78
Maalit
25
35
16
18
20
12
7
4
Syötöt
4 -­‐ 0
6 -­‐ 0
0 -­‐ 2
1 -­‐ 2
2 -­‐ 3
0 -­‐ 8
4 -­‐ 0
4 -­‐ 0
0 -­‐ 11
2 -­‐ 0
3 -­‐ 1
1 -­‐ 4
2 -­‐ 5
2 -­‐ 5
3 -­‐ 9
2 -­‐ 2
1 -­‐ 0
1 -­‐ 5
2 -­‐ 1
0 -­‐ 3
40
61
Syötöt
15
34
12
10
13
10
5
2
Jäähyt
2 -­‐ 0
2 -­‐ 2
2 -­‐ 2
2 -­‐ 8
2 -­‐ 4
4 -­‐ 0
0 -­‐ 6
2 -­‐ 2
4 -­‐ 0
0 -­‐ 4
8 -­‐ 2
4 -­‐ 29
6 -­‐ 4
2 -­‐ 6
6 -­‐ 0
24 -­‐ 8
2 -­‐ 0
0 -­‐ 2
4 -­‐ 2
2 -­‐ 2
78
83
Jäähyt
43
4
22
36
24
8
14
10
Yleisö
65
40
50
70
100
50
80
40
50
50
40
50
30
20
110
75
50
40
55
45
1110
05 RAKENNUSTIIMI
ott nro
306
307
308
309
310
311
312
313
314
315
316
317
318
319
320
321
322
323
324
325
326
327
328
329
330
Pe
Pe
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
La
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Su
Päivä
10.4.15
10.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
11.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
12.4.15
Lohko
A
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
A
B
B
A
B
9. -­‐ 10.
7. -­‐ 8.
5. -­‐ 6.
Bronze
Gold
Kotijoukkue
TuTo Siniset
TuK-­‐V Boston
Leuven Chiefs
VG-­‐62 Lions
GrIFK White
KJT Blue
Kurra Valkoinen
BJR White 2 LV
TPS Lesit
KJT Blue
Kurra Valkoinen
VG-­‐62 Lions
TPS Lesit
Salamat Valkoinen
Kurra Valkoinen
BJR White 2 LV
GrIFK White
TuK-­‐V Boston
VG-­‐62 Lions
TPS Lesit
Kurra Valkoinen TPS Lesit VG-­‐62 Lions GrIFK White Leuven Chiefs Vierasjoukkue
VG-­‐62 Lions
TPS Lesit
TuTo Siniset
BJR White 2 LV
TuK-­‐V Boston
Salamat Valkoinen
Leuven Chiefs
TuTo Siniset
Salamat Valkoinen
GrIFK White
BJR White 2 LV
Leuven Chiefs
KJT Blue
TuK-­‐V Boston
TuTo Siniset
Leuven Chiefs
Salamat Valkoinen
KJT Blue
Kurra Valkoinen
GrIFK White
Salamat Valkoinen TuTo Siniset KJT Blue BJR White 2 LV TuK-­‐V Boston Halli
Impivaara 1
Impivaara 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 1
Kupittaa 2
Kupittaa 1
Kupittaa 2
Kupittaa 2
Yhteensä
Sijoitus
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
Joukkue
TuK-­‐V Boston
Leuven Chiefs
BJR White 2 LV
GrIFK White
KJT Blue
VG-­‐62 Lions
TuTo Siniset
TPS Lesit
Salamat Valkoinen
Kurra Valkoinen
Maalit
4 -­‐ 6
7 -­‐ 1
5 -­‐ 5
1 -­‐ 3
2 -­‐ 3
5 -­‐ 4
2 -­‐ 7
2 -­‐ 2
5 -­‐ 0
0 -­‐ 6
0 -­‐ 2
2 -­‐ 6
2 -­‐ 3
1 -­‐ 7
2 -­‐ 2
3 -­‐ 4
8 -­‐ 0
0 -­‐ 0
2 -­‐ 1
0 -­‐ 4
1 -­‐ 2
1 -­‐ 3
3 -­‐ 4
0 -­‐ 3
4 -­‐ 5
62
83
Maalit
22
26
13
20
12
14
16
9
7
6
Syötöt
4 -­‐ 4
8 -­‐ 1
1 -­‐ 5
0 -­‐ 1
2 -­‐ 2
4 -­‐ 0
1 -­‐ 0
0 -­‐ 0
3 -­‐ 0
0 -­‐ 1
0 -­‐ 2
1 -­‐ 1
1 -­‐ 3
1 -­‐ 6
2 -­‐ 0
1 -­‐ 2
2 -­‐ 0
0 -­‐ 0
3 -­‐ 1
0 -­‐ 3
0 -­‐ 1
0 -­‐ 1
5 -­‐ 2
0 -­‐ 3
1 -­‐ 2
40
41
Syötöt
18
5
7
8
9
13
10
5
2
4
Jäähyt
6 -­‐ 2
2 -­‐ 4
4 -­‐ 4
8 -­‐ 2
2 -­‐ 4
0 -­‐ 0
2 -­‐ 0
2 -­‐ 0
2 -­‐ 2
8 -­‐ 2
4 -­‐ 0
4 -­‐ 0
2 -­‐ 2
0 -­‐ 2
2 -­‐ 6
6 -­‐ 4
4 -­‐ 2
2 -­‐ 4
6 -­‐ 6
4 -­‐ 2
4 -­‐ 6
4 -­‐ 4
0 -­‐ 2
12 -­‐ 6
0 -­‐ 2
90
68
Jäähyt
12
8
16
22
16
20
20
16
10
18
Yleisö
35
65
52
49
59
36
44
41
37
48
40
62
47
70
37
38
58
103
69
63
45
41
55
73
102
1369