HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA
ASIAKASETU 2
Vuosimaksu 145 € / yhden
vakuutuspaikan yhtiö *)
Vastuuvakuutuksen
vakuutusmäärä
korottuu 200 000 €:lla
Tukea vahingon rajaamis- ja
puolustautumiskustannuksiin
Hallitus voi toiminnallaan aiheuttaa varallisuusvahingon, jonka selvittämisessä ja korvaamisessa
yleensä käytetään hallituksen vastuuvakuutusta.
Hallituksen vastuu aiheuttamastaan varallisuusvahingosta määräytyy voimassa olevan oikeuden mukaan.
Lisäturvat
•
vahingon rajaamis- ja neuvontakustannukset,
vakuutusmäärä 25 000 €, myös esine- ja henkilövahingoissa
•
Asiakasetu 2:
puolustautumiskustannukset syyttäjän ajamiin rangaistusvaatimuksiin 30 000 euroon
asti, myös esine- ja henkilövahingoissa
•
Vakuutusmäärä korottuu 200 000 €:lla nykyisen vakuutusmäärän lisäksi.
toiminnantarkastajan vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä 30 000 €, omavastuu 0 €
•
hallituksen puheenjohtajalla lisävakuutusmäärä 10 000 €
Vakuutusmäärän ylimenevä vahingonkorvausvastuu voidaan hakea korvattavaksi Asiakasetu 2:sta.
Ylimenevästä korvausosasta ei peritä erillistä uutta
omavastuuta.
Korvauskäsittely tapahtuu ensisijaisesti kiinteistövakuutuksen hallituksen vastuuvakuutuksesta.
Asiakasetu tarjoaa turvaa myös toiminnantarkastajalle.
Vakuutuksen myöntää AIG Europe Ltd. sivuliike. Korvausratkaisun tekee aina vakuutusyhtiö.
Uutta 1.1.2015 alkaen
Vakuutusta voivat tarvittaessa hyödyntää myös entiset hallituksen jäsenet.
Asiakasetu 2 sisältää yhteistyökumppaneidemme myöntämiä etuja. Lisätietoja eduista
saat Howden Finland Oy:stä.
*) Hinnoittelusta lisätietoa Howden Finland Oy:stä.
Howden Finland Oy | y-tunnus 1975455-8 | HELSINKI - TAMPERE - KOUVOLA
www.howdenfinland.fi | [email protected] | 09 5420 2400