SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA
nMuu
M
työntekijän
vvvv
ro asia eläkelain mukaista toimintaa harjoittavan eläkekassan laskuperusteista yhteisesti kustannettavien kulujen jakamista varten annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta
Julkaistu Helsingissä 17 päivänä syyskuuta 2015
1134/2015
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittavan eläkekassan laskuperusteista
yhteisesti kustannettavien kulujen jakamista varten annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta
Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti
muutetaan työntekijän eläkelain mukaista toimintaa harjoittavan eläkekassan laskuperusteista yhteisesti kustannettavien kulujen jakamista varten annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1143/2014) liite 1:n 1 kohta, sellaisena kuin se on asetuksessa
706/2015, seuraavasti:
————
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2015. Asetusta sovelletaan ensimmäisen kerran eläkekassan vuodelta 2015 tehtävissä vakuutusteknisissä laskelmissa.
Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2015
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä
Neuvotteleva virkamies Pirjo Moilanen
1
1134/2015
Liite 1
Muutos eläkekassojen laskuperusteisiin työntekijän eläkelain mukaista kustannusten
jakoa varten
2
1134/2015
Liite 1
1
Vakuutustekniset suureet
Näissä perusteissa esiintyvät vakuutustekniset suureet lasketaan TyEL:n mukaisen eläkevakuutuksen yleisten laskuperusteiden mukaisesti käyttäen seuraavia
erikoisvakioiden arvoja:
Perustekorko
1.1.–30.6.2015
b1 = 0,0550
1.7.2015–
b1 = 0,0575
Kuolevuus
-
miesten vanhuuseläke
b2
-
­ 0,
°1,
°
°2,
°
®3,
°4,
°
°5,
°6,
¯
kun v x 1940
kun 1940 d v x 1950
kun 1950 d v x 1960
kun 1960 d v x 1970
kun 1970 d v x 1980
kun 1980 d v x 1990
kun v x t 1990
naisten vanhuuseläke
b2
­7 ,
°8,
°
°9,
°
®10,
°11,
°
°12,
°13,
¯
kun v x 1940
kun 1940 d v x 1950
kun 1950 d v x 1960
kun 1960 d v x 1970
kun 1970 d v x 1980
kun 1980 d v x 1990
kun v x t 1990
missä v x on työntekijän syntymävuosi.
3
1134/2015
Työkyvyttömyys
b3 = 1
b4 = 1
b5 = 1
b6 = 1
b7 = 1
b8 = 1
Rahanarvon muuttuvuus
1.1.–30.6.2015
b15 = 0,0250
1.7.2015–
b15 = 0,0275
Vakuutusteknisiä vastuita laskettaessa käytettävä rahastokorko
i0 = b1 b15
Eläkevastuun täydennyskerroin
1.1.–31.3.2015
b16 = 0,0191
1.4.–30.6.2015
b16 = 0,0181
1.7.–30.9.2015
b16 = 0,0228
1.10.2015–
b16 = 0,0190
Vakuutusmaksukorko
Vakuutusmaksukoron b17 arvo määritellään myöhemmin.
JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ
ISSN 1455-8904
4