OPINNÄYTETYÖ www.humak.fi PePPi Pisarat
OPINNÄYTETYÖ PePPi Pisarat Sijaissisarten vertaisryhmä Emma Jokinen Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma (210 op) Huhtikuu / 2015 www.humak.fi HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Koulutusohjelman nimi TIIVISTELMÄ Työn tekijä Emma Jokinen Sivumäärä xx ja xx liitesivua Työn nimi PePPi Pisarat sijaissisarten vertaisryhmä Ohjaava(t) opettaja(t) Tarja Jukkala Työn tilaaja ja/tai työelämäohjaaja PePPi-hanke, Pirkko Porrassalmi Tiivistelmä Kolmen lastensuojelujärjestön pelastakaa lasten, perhehoitoliiton ja pesäpuun yhteinen PePPi-hanke, toimii valtakunnallisesti keskittyen Pohjois-Karjalaan, Uudellemaalle ja Keski-Suomeen. Hanketta rahoitetaan raha-automaattiyhdistyksen tuella ja sen toiminta ajoittuu vuosille 2012-2016. PePPi-hankkeen keskeisenä tavoitteena on edistää järjestölähtöisin keinoin sijaisperheiden sosiaalista hyvinvointia. Tämä opinnäytetyö on kehittämissuuntautunut opinnäytetyö ja työn avulla kehitetään tilaajan, eli PePPi-hankkeen toimintaa. Työssä vastataan sijaisperheiden biologisille lapsille järjestettävän toiminnan tarpeeseen. Sijaisperheiden biologisille lapsille toivottu toiminta sai nimekseen PePPi Pisarat. Tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa toimintaa sijaisperheiden toiveita kuunnellen ja selvittää vastasiko toiminta heidän odotuksiaan. Tutkimusaineisto on kerätty ennen toiminnan toteutusta, toteutuksen aikana ja sen jälkeen. Aineisto on kerätty kvalitatiivisin, eli laadullisin menetelmin verkkokyselyjen, osallistuvan observoinnin eli havainnoinnin, palautelomakkeiden sekä palautetta täydentäneiden haastattelujen avulla. Opinnäytetyön tulokset osoittavat PePPi-hankkeelle, että sijaisperheiden biologisille lapsille järjestettävälle toiminnalle on tarvetta ja perheet toivoisivat tällaista toimintaa järjestettävän myös jatkossa. Työ perustelee myös hankkeen tärkeän tehtävän merkitystä sijaisperheiden tukijana sekä kertoo sijaisperheiden vertaisuudesta ja sen merkityksestä. Työn tuottamasta tiedosta voivat PePPi-hankkeen lisäksi hyötyä myös sitä toteuttavat kolme järjestöä, sijaisvanhemmiksi aikovat, sijaisperheissä elävät ja sijaishuollosta kiinnostuneet ihmiset. Asiasanat Lastensuojelu, sijaisperheet, sijaiskodit, perhehoito, vertaistuki, sisaruus HUMAK UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Name of the Degree Programme ABSTRACT Author Emma Jokinen Number of Pages Title PePPi Pisarat sijaissisarten vertaisryhmä Supervisor(s) Tarja Jukkala Subscriber and/or Mentor PePPi-hanke, Pirkko Porrassalmi Abstract Three child protection organizations Save the Children, Perhehoitoliitto and Pesäpuu have a common project called the PePPi-project, which operates nationwide, focusing on North Karelia, Uusimaa and Central Finland. The project is funded by the Slot Machine Association and PePPi’s operations run between the years 2012 and 2016. PePPi-project’s main objective is to promote foster families’ social well-being by using organizational work. This Thesis is a development-oriented thesis and it develops PePPi-project’s activities. The research data is collected before operational implementation, during it and after. The data is collected by qualitative methods by using online surveys, participant observation, feedback forms and interviews. Results of the study show Peppi-project that there is a need for activities that are organized for foster families’ biological children. Also families are in favour of organizing these types of events in the future. The Thesis builds understanding of the importance of PePPi-project’s role in supporting the foster families and also explains the foster families’ need for compeers and their significance. This Thesis generates information that PePPi-project can use for its actions and it also benefits organizations, people with the interest of being foster parents, people who already are foster parents and those, who are interested in foster care. Keywords Child protection, foster families, foster homes, family care, compeer, sisterhood SISÄLLYS JOHDANTO 5! 2 PERHEHOITO JA PERHESUHTEET 6! 2.1 Käsitteistö 2.2 Sisaruuden merkitys 2.3 Perhehoidon lyhyt historia 2.5 Lastensuojelu tänä päivänä 7! 10! 11! 13! 3 SIJAISPERHE- JA SISARUUS 3.1 Sijaisperheeksi ryhtyminen 3.2 Sijaissisaruuteen valmistautuminen 3.3 Uuteen sopeutuminen 3.4 Miten sijaissisaruus koetaan 4 KEHITTÄMISTYÖN LÄHTÖKOHDAT 4.1 PePPi-hanke 4.2 PePPi-hankkeen taustalla olevat kolme järjestöä 4.3 Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus ja toiminnan toteutus 5 TUTKIMUS 5.1 Tutkimuksen tavoite 5.2 Tutkimuksen toteutus 5.3 Aineisto-analyysi 5.3.1 Toiminnan tarve 5.3.2 Toiminnan odotukset 5.3.3 Toiminnasta saatu palaute 6 TULOKSET 6.1 Tulosten tarkastelu 6.2 Luotettavuus 6.3 Hyödynnettävyys 6.4 Tilaajan arviointi 16! 16! 20! 21! 24! 27! 27! 28! 29! 34! 34! 34! 40! 40! 42! 44! 48! 48! 55! 56! 57! 7 POHDINTA 58! LÄHTEET 60! LIITTEET 65! JOHDANTO Olen opintojeni alusta asti ollut kiinnostunut lastensuojelusta ja viimeisen vuoden syksyllä hakeuduin PePPi-hankkeeseen harjoitteluun. Hankkeessa pääsin tutustumaan erään sijaisperheen arkeen heidän kotonaan ja sain käsityksen siitä, millaista sijaisperheessä eläminen voi olla. Näin mitä sijaisperheenä toimiminen haastaa, mutta myös antaa paljon iloa sen jäsenille. Hankkeessa olen sijaisperheessä toimimisen lisäksi ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa sijaisperheen lasten liikuntakerhoa, jossa pääsimme viikoittain harrastamaan liikuntaa laidasta laitaan keilauksesta frisbeegolfiin ja muihin ulkopeleihin. Olen ollut mukana myös ohjaamassa hankkeen kädentaitopajoja sekä suunnitellut ja toteuttanut sijaisperheiden lapsille jouluisen lapsiparkin yhdessä luokkatoverini kanssa. Lapsiparkki oli erittäin onnistunut projekti, sen tarkoituksena oli palvella sijaisperheitä joulun kiireiden alla. Sijaisvanhemmat saivat veloituksetta tuoda lapsensa hoitoon lapsiparkkin, jossa jokaisella kerralla tehtiin lasten kanssa kaikkea jouluun liittyviä askareita, jouluaskarteluista piparinleivontaan ja leikkeihin. Laadimme toteutuksen jälkeen vielä lapsiparkin suunnittelua helpottavan ohjekirjasen, hankkeessa myös tulevaisuudessa järjestettävien lapsiparkkien varalta. PePPi-hankkeessa on ollut ilo olla mukana suunnittelemassa yhtä jos toista. Se miksi olen viihtynyt hankkeessa näin hyvin, on pitkälti Keski-Suomen alueen työntekijöiden ansiota. He ovat alusta asti antaneet hyvin vapaat kädet kaikelle ideoimiselle ja tekemiselle, sekä luottaneet että hoidan minulle annetun vastuun. PePPi-hankkeen keskeisenä tavoitteena on edistää perhehoidossa elävien lasten ja nuorten, sekä sijaisperheiden sosiaalista hyvinvointia järjestölähtöisiä keinoja hyväksi käyttäen. Hanke pyrkii turvaamaan perhehoidossa elävien elämässä pysyvyyttä ja jatkuvuutta sekä ehkäistä syrjäytymistä. (Pelastakaa lapset 2015a.) 6 Syksyllä hankkeen toiminnassa heräsi tarve sijaisperheiden biologisille lapsille järjestettävästä toiminnasta, tämän opinnäytetyön avulla vastattiin tähän tarpeeseen kevään 2015 aikana. Opinnäytetyöni on kehittämissuuntautunut opinnäytetyö ja se vastaa tutkimuksellisen kehittämistoiminnan periaatteita. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää sijaisperheiden biologisille lapsille, sijaissisarille järjestettävän PePPi Pisarat- toiminnan odotukset ja niiden toteutuminen. Tehtävänäni oli tutkimuksen teon lisäksi Kaksi hyvää ystävääni Pinja Puranen ja Miia Valkonen olivat mukana auttamassa toiminnan suunnittelussa ja toimivat kanssani PePPi Pisarat- toiminnan ohjaajina tapaamisessa ja leirillä. Käytin tutkimuksessani eri tutkimusmenetelmiä verkkokyselyistä, palautekyselyihin sekä haastatteluun ja osallistuvaan observointiin, eli havainnointiin. Opinnäytetyön alussa avaan työlle keskeistä tietoperustaa luvuissa 2 ja 3. Luvussa 4 kerron tarkemmin, mistä idea PePPi Pisaroiden toiminnalle lähti ja miten kehittämistyön prosessi eteni tarpeen tunnistamisesta, työn toteutus- ja lopettamisvaiheeseen. Luvussa 5 esittelen tarkemmin tutkimuksen, siinä käytetyt menetelmät sekä keräämäni aineiston. Työni 6. luvussa esittelen saamani tutkimustulokset tarkastelemalla niitä aiemmin esittelemieni tutkimusten valossa. Samassa luvussa pohdin myös tutkimukseni luotettavuutta ja sitä, voisiko työn tilaajan työstä olla hyötyä myös muille. Viimeisessä luvussa, luvussa 7 esittelen tulosten pohjalta syntyneet pohdintani. 2 PERHEHOITO JA PERHESUHTEET Tiesitkö, että perhehoito on vuonna 2011 nimitetty ensisijaiseksi sijaishuollon muodoksi laitoshuollon tilalle? Tämän lakimuutoksen mukaan laitoshoitoon tulee turvautua vain silloin, jos koetaan ettei muualla järjestettävät toimet vastaa lapsen parhaan edun mukaisia tarpeita. (Lastensuojelulaki 417/2007, 50§.) Eli toisin sanottuna maassamme on jo jonkin aikaa sijoitettu lapsia ensisijaisesti perhehoitoon eikä laitoksiin. Perhehoitajien ja sijaisvanhempien tarve ja niiden määrä on siis kasvanut ja tulee myös tulevaisuudessa kasvamaan. Eikö olisikin ensiarvoisen tärkeää, että näitä perhehoitajia ja sijaisvanhempia, sekä heidän perheitään tuettaisiin tehtävässään? (Emma & Elias 2015.) 7 Vasta maaliskuussa 2015 tuli voimaan perhehoitolaki, jonka tarkoituksena on turvata hoitoa tarvitsevalle perheenomainen ja heidän tarpeisiin vastaava perhehoito. Sen tavoitteena on antaa perhehoidossa eläville mahdollisuus kodinomaiseen hoitoon ja läheisiin ihmissuhteisiin. Lain mukaan perhehoidon tulisi edistää sijoitettujen perusturvallisuudentunnetta ja sosiaalisia suhteita. (Perhehoitolaki 263/2015, 1§.) Suomessa perhesijoituksia on tehty aikojen saatossa huomattavasti vähemmän kuin muissa pohjoismaissa, vaikka perheenomaisen hoivan mahdollistavan perhehoidon on osoitettu antavan parhaat edellytykset apua tarvitsevien tukemiselle. Tutkimustulokset osoittavat myös sijoitettujen lasten selviytyvän menneisyyden kaltoin kohtelusta perhehoidossa paremmin, kuin laitoksissa. (Friis, Eirola, Mannonen 2004, 17.) Se, miksi Suomessa perhehoito on muihin pohjoismaihin verrattaessa vähemmän suosittua johtuu Pölkin mukaan siitä, että suomalaisten ongelmat ehtivät usein kasvaa liian suuriksi ennen huostaanottoa ja sijoitusta kodin ulkopuolelle. (Pölkki 2004, 295-296.) Näissä tapauksissa lapset saattavat olla jo niin vaativan erityishoidon tarpeessa, ettei muuta vaihtoehtoa enää pystytä edes harkitsemaan, kuin laitoshoitoa. 2.1 Käsitteistö Yhteiskuntamme perusyksiköstä, perheestä, voidaan peilata ihmisten hyvinvointia, jos perheissä ei voida hyvin, ei yhteiskunnassammekaan voida hyvin (Sosiaali- ja terveysministeriö 2006). Perhe itsessään käsitteenä on moniselitteinen, sillä sille nähdään olevan yhtä monta näkökulmaa ja tarinaa, kuin on perheessä jäseniäkin. Jokainen jäsenistä näkee perheen omilla silmillään, omasta näkökulmastaan. Häggman (1996) mukaan perhe sanan merkitys vaihtelee eri aikoina ja paikoissa, hänen mukaan sillä voidaan tarkoittaa hyvinkin eri asioita. (Hämäläinen, 2012, 30.) Suomi sanakirjan (2015) mukaan perhe käsitteenä mielletään yhdessä asuvien ihmisten ryhmäksi, jonka muodostavat useimmissa tapauksissa avio- tai avoliitossa elävät henkilöt ja heidän lapsensa. Myös yksinhuoltajaa ja lapsetonta pariskuntaa voidaan sanakirjan mukaan luonnehtia perheeksi. Sanakirjan määritelmä on jokseenkin mustavalkoinen, sillä perheelle ei 8 oikeastaan tarvitsisi olla mitään tiettyä määritelmää. Mielestäni kaikilla tulisi olla oikeus määritellä oma perheensä ja siihen kuuluvat jäsenet. Monen mielestä perheeseen kuuluvat ne, jotka ovat verisukua keskenään tai vähintäänkin asuvat saman katon alla. Jallinojan mukaan jotta perhe voitaisiin kokea perheenä ja ihmiset sen osana, tulisi perheenjäsenten välillä olla keskinäistä kanssakäymistä. Kanssakäymistä pidetään hänen mukaansa tärkeänä, sillä ihmisillä on käsitys ”oikeasta perheestä” jossa perheenjäsenet viettävät aikaa keskenään. (Jallinoja 2000, 194-195.) Feministi sosiologi Carol Smart (2007) on kuitenkin sitä mieltä, että perhesiteet ovat pysyviä välimatkoista huolimatta, eikä perheenjäsenen merkittävyyteen vaikuta edes yhteinen biologinen tausta (Hämäläinen 2012, 30). Mustavalkoisten ydinperheiden, eli biologisesti muodostuvien perheiden rinnalle on aikojen saatossa noussut uusia perhemuotoja. Ihmiset eivät enää koe merkittävänä, saati sitten häpeiltävänä sitä, ovatko he ydinperhe, uusioperhe vai sijaisperhe. Perheitä on monenlaisia ja perheillä on oikeus olla moninaisia. Uudet perhemuodot eroavat ydinperheestä siinä, etteivät sen jäsenet ole verisukua keskenään. (RitalaKoskinen 2001, 15, 21.) Perhe siis ei ole missään nimessä tiettyä mallia noudattava, vuosituhansien kestävä pysyvä rakenne, vaan se muuttuu ja elää ihmisten mukana. Ritala-Koskisen mukaan ihmiset ovat niitä, jotka tekevät perhettä. Näissä perheen tekemisen tavoissa on kyse kulttuuriin, historiaan ja henkilökohtaiseen elämänkulkuun liittyvistä käytännöistä, jotka muuttuvat olosuhteiden ja elämän mukana. Vaikka perhe käsitteenä muuttaa muotoaan ajan ja hengen mukaan, sen perustan nähdään olevan melko pysyvä. Perheen perustana nähdään, että siihen kuuluvat perheenjäsenet jakavat vastuun, hoivan, resurssit ja velvollisuudet keskenään. (mt., 9-10; Friis ym. 2004, 15-16.) Mitä käy, jos perheissä ei oteta vastuuta siihen kuuluvista perheenjäsenistä? Mitä jos vanhemmat eivät halua kantaa vastuuta lapsistaan ja nuoristaan tai eivät kykene siihen? Tällaisissa tapauksissa perhe tarvitsee apua, jolloin kuvioihin saattaa tulla mukaan lastensuojelu. (Lastensuojelulaki 417/2007, 2§.) 9 Kun puhutaan lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämisestä jossain muualla kuin lapsen kotona, puhutaan sijaishuollosta. Sijaishuolto voidaan järjestää joko perhehoitona, laitoshoitona tai muulla lapsen tarpeisiin parhaiten vastaavalla tavalla. (Perhehoitolaki 263/2015, 3§.) Koska opinnäytetyöni käsittelee sijaisperheitä, jatkan kertomalla perhehoidosta ja sijaisperheistä: Perhehoidolla lastensuojelussa tarkoitetaan lapsen hoidon järjestämistä joko ammatillisessa perhehoidossa, tai yksityisessä kodissa. (Lastensuojelulaki 417/2007, 56§; Hämäläinen 2012, 16). Ammatilliset perhekodit ovat laitoksen ja perhehoidon väliin sijoittuvia, sijaishuollon muotoja. Ero sijaisperheisiin on siinä, että ammatillisten perhekotien perustaminen edellyttää vanhemmilta vahvempaa kasvatuksellista osaamista. Toisella vanhemmista tulee olla tehtävään soveltuva koulutus ja riittävä kokemus hoidollisista tai kasvatuksellisista tehtävistä (Perhehoitolaki 263/2015, 6§). Lisäksi perhehoitajiksi ryhtyvien tulee tehdä sopimus kunnan tai kuntayhtymän kanssa yksityisen perhehoidon tuotosta (mt,.11§) ja saada lupaviranomaiselta lupa palvelujen tuottamiseen. (Laki yksityisistä sosiaalipalveluista, 922/2011, 7§). Perhehoitoon ei turvauduta pelkissä huostaanottotapauksissa, vaan myös kiireellisesti sijoitettavien lasten tapauksissa tai esimerkiksi avohuollon tukitoimena (lastensuojelulaki 417/2007, 49§). Sijoitetusta lapsesta sijaiskodissa huolehtivaa vanhempaa kutsutaan sijaisvanhemmaksi ja perhettä sijaisperheeksi. Kaikkia sijaisperheessä asuvia lapsia voidaan kutsua sijaissisariksi, olivat he sitten perheen biologisia tai eri perheistä sijaisperheeseen sijoitettuja lapsia. (Välivaara 2012, 8). Uudessa, 1.4.2015 voimaan tulleessa perhehoitolaissa määriteltiin uudestaan, kuinka monta sijoitettua lasta saa sijoittaa yhteen sijaisperheeseen. Lain 7§ ja 8§ mukaan huhtikuusta eteenpäin sijaisperheessä saa samanaikaisesti hoitaa enää korkeintaan neljää henkilöä ja ammatillisissa perhekodeissa seitsemää. Näihin lasketaan myös sijaisperheen ja ammatillisen perhekodin omat biologiset, alle kouluikäiset lapset. Ennen lakimuutosta sijaisperheissä on voitu hoitaa korkeintaan seitsemää lasta, jos perhehoitajia on ollut kaksi ja toisella näistä tehtävään soveltuva koulutus ja kokemusta kyseisistä tehtävistä. (Perhehoito-lehti 02/2015, 7.) Supistukset perhehoidossa hoidettavien määrissä on aiheuttanut kritiikkiä muun muassa perhehoitoliiton suun- 10 nalta. Perhehoitoliitto on sitä mieltä, että supistukset tulevan entisestään hankaloittamaan sijaisvanhempien ja ammatillisten perhehoitajien tehtävää, sillä sijoitetuista saatujen korvausten ei nähdä enää turvaavan perheiden toimeentuloa. Jolloin toisen sijaisvanhemmista tulee mennä kodin ulkopuolisiin töihin. (Perhehoitoliitto, 2015a.) 2.2 Sisaruuden merkitys Yhteiskunnan perusyksiköstä, perheestä ja sijaishuollon käsitteistä edetään tarkastelemaan sisaruutta ja sen antamia merkityksiä yksilön kasvulle ja kehitykselle. Jokainen tietää, millaista sisarten välinen rakkaus parhaimmillaan ja pahimmillaan voi olla. Lieshout & Doisen (1998) mukaan sisaruksista saadun tuen ja turvan lisäksi sisarten välillä esiintyy lapsuusvuosina ihmissuhteiden tunnekirjo koko laajuudessaan (Helkama 2006, 247). Sisaruussuhteilla nähdään siis olevan massiivinen vaikutus koko elämään. Suhteiden uskotaan vaikuttavat muun muassa yksilön minäkuvan, tunne-elämän ja itsetunnon rakentumiseen. (Kaulio & Svennevig 2006, 8.) Mikäli perhe elää vuorovaikutuksessa keskenään, voidaan uskoa siinä olevien perheenjäsenten, lasten olevan myös tekemisissä keskenään. Etenkin pienemmät sisarukset saattavat joskus onnistua jopa hetken leikkimään sovussa keskenään. Tällöin voitaisiin olla samaa mieltä Helkaman sekä Kaulion ja Svennevigin kanssa siitä, että sisarukset nähdään ensimmäisinä ihmisinä, joihin yksilö alkaa itseä peilaamaan ja vertaamaan. Sisaruksia opitaan puolustamaan, heidän kanssaan opitaan taistelemaan ja heitä opitaan rakastamaan. On myös sanomattakin selvää että sisaruus kasvattaa ja sisarusten avulla voidaan oppia kuinka kohdataan muu maailma ja siinä elävät muut ihmiset. Sisarukset ovat myös siinä mielessä hyödyllisiä, että he saattavat oppia jo melko nuorina vaatimaan vanhemmilta oikeudenmukaista kohtelua. (mt.,8.) Lapset saattavat tällöin liittoutua keskenään vanhempiaan vastaan. Epäoikeudenmukaisen kohtelun nähdään helposti aiheuttavan Ihinger-Tallmanin ja Paisleyn (1989) mukaan ongelmia lasten välisille suhteille. (Ritala-Koskinen 2001, 34.) Tiesitkö, että sisaruksilta opitaan käyttäytymisen mallit paremmin kuin kavereilta ja heiltä opitaan säännöt paremmin kuin vanhemmilta? (Kaulio & Svennevig 2006, 8). 11 Sisarusten välisiä suhteita pidetään muutenkin keskimääräistä tasa-arvoisempia kuin vanhempien ja lasten välisiä suhteita (Helkama 2001, 247). Ongelmia sisarusten välille alkaa useimmissa tapauksissa kehittyä jo silloin, kun perheen esikoiselle kerrotaan ilouutinen pikkusiskon tai pikkuveljen tulevasta olemassaolosta. Perheen uuden tulokkaan tiedostaminen aiheuttaa esikoisen kohdalla usein mustasukkaisia tuntemuksia. Aiemmin koko elämänsä vanhempien jakamattomasta huomiosta nauttinut esikoinen joutuukin yhtäkkiä sopeutumaan uuden perheenjäsenen myötä isoveljen- tai siskon rooliin. Tämä rooli ei monestikaan tule lapselle kuin itsestään, vaan se vaatii pitkäjänteisyyttä, totuttelua ja aikaa. Usein esikoiselta aletaan automaattisesti odottamaan ikäistään kypsempää käytöstä. Pienen vauvan viedessä vanhempien kaiken huomion, oletetaan isomman lapsen asettuvan heti pärjäilijän rooliin. (Kaulio & Svennevig 2006, 24; Laurila 1993, 163.) Tutkimuksen mukaan myöhemmällä iällä esikoisilla nähdään olevan suurempi riski kuormittaa itseään liikaa, sillä esikoiset eivät ole oppineet rajojen asettamista omalle jaksamiselleen ja vastuun ottamiselleen. (Kaulio & Svennevig 2006, 12-13, 31.) On kuitenkin muistettava myös esikoisten välillä olevan suuria yksilöllisiä eroja. Vanhimman lapsen roolissa elävä lapsi ei aina koe kärsivänsä hänelle annetusta roolista. Vastuu ja luottamus voivat parhaimmillaan olla lasta imartelevia ja itsetuntoa parantavia asioita. Vanhempien tulisi muistaa antaa esikoiselle ikänsä mukaista hoitoa ja huomiota, sillä se edesauttaa myönteisen tilan antamista myös muille. (Kaulio & Svennevig 2006, 23.) 2.3 Perhehoidon lyhyt historia Nyt hypätään ajassa taaksepäin niihin hetkiin, kun lastensuojelulakia ei vielä ollut. Kuka ennen vanhaan kantoi vastuun lapsista ja nuorista, jos vanhemmat eivät siihen kyenneet? Kaksi sataa vuotta sitten elämä Suomessa oli hyvin erilaista verrattuna nykypäivään, silloin ihmisillä oli tapana huolehtia toinen toisistaan. 1800-luvun alkupuolen kerjäyskiellon saattelemana syntyivät vaivaistalot sekä eläte- ja ruotuhoito. Apua tarvitsevat 12 sijoitettiin elätehoitoon niihin perheisiin, jotka pyysivät vähiten korvausta heidän ruokitsemisesta ja huolehtimisesta. Tämä johti köyhäinhuutokauppojen syntymiseen, joiden ihmisoikeuksia loukkaava maine on vaikuttanut vielä pitkään perhehoidon kehittämistyöhön. (Ketola 2008, 15.) Hämäläisen mukaan Suomalainen lastensuojelu syntyi varsinaisesti 1800-luvun jälkipuolella, mutta lastensuojeluaatteella on juuret syvällä historiassamme. Hän näkee lastensuojeluaatteen perustan olevan ihmisten luontaisessa inhimillisessä taipumuksessa ottaa yhteisöllistä vastuuta lasten suojelemisesta, hoidosta ja kasvatuksesta. (Hämäläinen 2007, 16.) Köyhäinhuutokaupoista alettiin siirtyä hiljalleen laitoshoidon aikakauteen. Hoitotaloihin otettiin hoidettavaksi monenlaista hoitoa tarvitsevat, lasten ja vanhusten lisäksi myös mielisairaat ja kehitysvammaiset ihmiset. Vuoden 1923 köyhäinlakiuudistuksen myötä kunnat nimitettiin hätää kärsivien elatus- ja hoitovastuuseen. Kuntiin syntyi lakiuudistuksen myötä kunnalliskoteja, joissa heikko-osaisista huolehdittiin. Tähän mennessä saatiin köyhäinhuutokaupat kiellettyä lopullisesti. Samassa 1923 voimaan tulleessa laissa määrättiin myös sijaishoitoon liittyvistä asioista. Köyhäinlain mukaan ennen sijaishoitoon sijoittamista tuli suorittaa tutkimus kodin sopivuudesta kyseessä olevaan tehtävään. Sijaiskodin tuli olla terveydellisesti tyydyttävä ja sijaisvanhempien tuli olla kykeneviä huolehtimaan sijoitettavasta lapsesta. Perhehoitoa pidettiin jo tuolloin ensisijaisena hoitomuotona, mutta varmuuden vuoksi käytössä olivat edelleen myös lastenkodit. (mt., 15.) Vuosi 1936 on merkityksellinen perhehoidon historiassa, sillä silloin laadittiin ensimmäinen lastensuojelulaki. Uuteen lakiin siirrettiin köyhäinhoitolain hyväksi koetut säädökset sellaisenaan. Laki uusittiin 1984, jonka myötä lastensuojelua velvoitettiin tukemaan lapsen omaa perhettä ensisijaisesti, jotta pystyttiin välttymään perheen ulkopuolisilta sijoituksilta. Laissa korostettiin myös lapsen oikeutta kuulemiseen häntä itseään koskevissa asioissa ja lapsella tuli olla oikeus hänelle tärkeiden ihmisten yhteydenpitoon. Ristiriidan sai aikaiseksi lapsen vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden erilaiset käsitykset lapsen edusta. (mt., 15.) Hieman myöhemmin lastensuojelulakiin tuli merkittävä muutos, sillä nyt saatiin lapsen huolto ja holhous eritytettyä omiksi käsitteisiin. Aiemmissa huostaanottotapauksissa vastuu lapsen holhouksesta, hoidon ja kasvatuksen järjestämisestä siirtyi sosi- 13 aalilautakunnalle, nyt holhous ja huoltajuus jäi huostaanotosta huolimatta vanhemmille. (mt., 15-16.) Vanhemmilla säilynyt huoltajuus mahdollisti sen, ettei sijaisvanhemmilta enää evätty hoitomaksuja. Sijaisvanhemmalle myönnetty sijaislapsen huoltajuus tarkoitti lain alkuvuosina sitä, että huostaanoton nähtiin päättyneen. Vuonna 1990 epäkohta saatiin korjattua lastensuojelun uudistuksessa niin, ettei tukia voitu perhehoitosopimuksen tehneiltä henkilöiltä enää viedä. (mt., 17.) 2.5 Lastensuojelu tänä päivänä Tässä luvussa esittelen lastensuojelun tehtäviä tänä päivänä voimassaolevien lakien näkökulmasta, selvennän milloin huostaanoton nähdään olevan tarpeellinen vaihtoehto sekä esittelen muutamia aiempien vuosien huostaanottotilastoja. Lastensuojelulain 1§:n mukaan lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisesta huolehtii ensisijaisesti lapsen vanhemmat. Mikäli lapselle ei vanhempien puolesta pystytä turvaamaan hyviä ja turvallisia kasvuolosuhteita, joutuu lastensuojelu puuttumaan asiaan. (Lastensuojelulaki 417/2007, 1§; Marjomaa & Laakso 2009, 16.) Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta määrittää lapsen oikeanlaisen huollon seuraavasti: ”Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.” (1983/361, 1§.) Lastensuojelulain 7§:n mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja kunnan viranomaisten avulla pyritään edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia. Niiden tehtävänä on myös pyrkiä poistamaan lasten ja nuorten kasvuoloissa olevia ongelmien 14 aiheuttajia ja niiden syntyä. Sosiaalihuolto välittää tietoa lasten ja nuorten kasvuongelmista ja sosiaalisista ongelmista sekä sen on annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille ja kunnan asukkaille ja yhteisöille. (Lastensuojelulaki 417/2007, 7§.) ”Kun selviää, ettei lapselle pystytä syystä tai toisesta mahdollistamaan edellytyksiä tasapainoiselle kehitykselle ja hyvinvoinnille, asiaa aletaan selvittämään sosiaalityöntekijän toimesta. Ensisijaisesti työntekijä arvioi, onko lapsella mahdollista kiireellisen lastensuojelun tarvetta. Hänen tulee myös laatia lapselle sosiaalihuoltolain 36§ mukainen palvelutarpeen arviointi, jonka yhteydessä selviää onko tarve lastensuojelulle todella aiheellinen.” (Lastensuojelulaki 417/2007, 26§.) Lastensuojelun asiakkuus alkaa sosiaalihuoltolain 27§:n mukaan siitä, kun sosiaalityöntekijä on palvelutarpeen arvioinnin pohjalta saanut perusteluja sille, että “1) lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä; taikka 2) lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään; ja 3) lapsi tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia.” (sosiaalihuoltolaki 710/1982, 27§.) Lastensuojelun tehtävänä on tukea vanhempia, huoltajia ja muita lapsen kasvatuksessa vastuussa olevia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Sen tulee pyrkiä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan niihin riittävän ajoissa. Lain mukaan lasta tulee aina huomioida ensisijaisesti, kun tehdään arviota lastensuojelun tarpeesta. (Lastensuojelulaki 417/2007, 4§). ”Lapselle on hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla turvattava oikeus saada tietoa häntä koskevassa lastensuojeluasiassa ja mahdollisuus esittää siinä mielipiteensä. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa, lasta tai nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä ja lastensuojelua toteutettaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen tai nuoren mielipiteisiin ja toivomuksiin.” (mt., 5§.) Yli kaksitoista vuotta täyttäneitä lapsia kuultaessa heitä koskevissa asioissa, voidaan puhua virallisesta kuulemisesta (mt., 20§.) Myös alle 12-vuotiaiden mielipiteitä on kuultava huostaanottoa mietittäessä. Lapsella tulee olla oikeus hänen mielipiteidensä ja ajatustensa esiin tuomiseen, aina, iästä huolimatta. (Lastensuojelun käsikirja 2015.) 15 Mikäli tuen tarpeen ei nähdä olevan hälyttävä, voidaan perhettä pyrkiä tukemaan avohuollon tukitoimien avulla. Lastensuojelun avohuollon tukitoimilla perheitä voidaan tukea esimerkiksi heidän kotonaan, perhetyön avulla. Perhetyössä perhetyöntekijä tarjoaa esimerkiksi arjen apua sitä tarvitsevalle perheelle. Perhetyön lisäksi on olemassa myös tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaa. Tukihenkilönä toimiva aikuinen auttaa lapsia esimerkiksi läksyjen teossa ja harrastekuskina, kun taas tukiperheiden luokse lapsi voi mennä sovitusti esimerkiksi viikonloppuisin. Tukitoimena voidaan pitää myös lasten rahallista harrasteavustusta, perheissä jossa taloudellinen tilanne on heikko. Myös vertaisryhmätoimintaa sekä hoitoja terapiapalvelut kuuluvat avohuollon tukitoimiin. (Lastensuojelun keskusliitto 2015.) Mutta mikäli avohuollon tukitoimien ei nähdä riittävän turvaamaan lapsen hyvinvointia ja tasapainoista kehitystä, päädytään sijaishuoltoon. Sijaishuolto tulee lain mukaan järjestää aina viivytyksettä. (Lastensuojelulaki 417/2007, 4§). Vanhemmuutta kuormittavia tekijöitä nähtiin (2012) lapsiperhekyselyn tulosten pohjalta olevan perheen talouteen liittyvät tekijät sekä huoli lasten ja nuorten fyysisestä kasvusta, elämäntavoista ja sosiaalisista suhteista (THL 2012). Lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta keskeisiä voimavaroja nähdään olevan vanhempien tyytyväisyys parisuhteeseensa sekä vanhempana jaksaminen (THL 2014). Perheiden ja ihmisten hyvinvointiin tulisi vaikuttaa ennaltaehkäisevästi, jo ennen lastensuojelun tukitoimiin tai huostaanottoon turvautumista. Vuoden 2013 tilastojen mukaan kiireellisesti sijoitettuja lapsia oli 4202. Määrä oli kasvanut edellisvuodesta 6,6 prosenttia. Kaiken kaikkiaan vuonna 2013 kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 18 022 lasta ja nuorta. Näistä lapsista yli puolet oli sijoitettu sijaisperheisiin ja sijaisperheisiin sijoitetuista lapsista 12 prosenttia oli sijoitettu sukulais- tai lähiperheisiin. Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä kasvoi 2 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. (THL 26/2013.) Viime vuosien aikana mediassa on erinäisten tapausten kohdalla moitittu lastensuojelua rankoin. Sosiaalityöntekijöiden ammatillista pätevyyttä on epäilty, kun mediassa on tuotu esille aiheettomia huostaanottoja ja tapauksia, joissa sosiaalityöntekijöiden olisi pitänyt sormien läpi katsomisen sijaan toimia. Esimerkkinä mainittakoon keväällä 16 2012 mediassa esille tuotu Eerikan tapaus. Eerikan äitiin kohdistuneet syytökset johtivat siihen, että tyttö huostaanotettiin ja sijoitettiin isälleen, jossa talouteen kuului myös tämän uusi naisystävä. Eerikan äiti, lähipiiri ja koulu oli havainneet merkkejä lapseen kohdistetusta väkivallasta ja epäilivät aiheuttajaksi isää. Lastensuojelu ei kuitenkaan puuttunut asiaan, mikä johti siihen, että Eerika sai surmansa keväällä 2012. (Kumpula 2013.) 3 SIJAISPERHE- JA SISARUUS Oletko koskaan miettinyt mikä saa vanhemmat ryhtymään sijaisvanhemmiksi ja ottamaan täyden vastuun toisten lapsista? Entäpä mitä luulet, edellytetäänkö sijaisvanhemmilta tavallista parempaa vanhemmuutta? Tässä kappaleessa vastaan edellä mainittuihin kysymyksiin ja kerron, miten perheiden biologiset lapset valmistellaan sijaissisaren tehtäväänsä. Lopussa avaan sitä, millaista on totuttautua elämään sijaisperheenä sijoituksen jälkeen ja esittelen tutkimustuloksia siitä, miten sijaisperheiden biologiset lapset ovat kokeneet sijaisperheessä elämisen. 3.1 Sijaisperheeksi ryhtyminen Ajatus sijaisperheeksi ryhtymisestä tulee Laurilan mukaan useimmiten perheen naisosapuolelta; vaimolta. Kun vaimo on saanut suostuteltua miehensä harkitsemaan sijaisvanhemmuutta, seuraavaksi suostuteltavissa ovat perheen omat lapset. (Laurilan 1993, 27.) Sijaisvanhemmuutta pohditaan usein pitkään monesta eri näkökulmasta ja sen vuoksi prosessista tulee yleensä hyvin hidas. Mikä on hyvin ymmärrettävää, onhan sijaisvanhemmaksi ryhtyminen melkoinen muutos koko perheelle, sekä vanhemmille että mahdollisille perheen omille lapsille. Sijaisvanhemmaksi ryhtyvien on mietittävä tarkasti, ovatko he valmiita sitoutumaan sijoitetun lapsen hoitoon, hänen kasvuaan ja kehitystään tukien aina lapsen aikuisikään asti. Lapsen huostaanotto päättyy viimeistään silloin kun hän täyttää 18-vuotta. (mt., 18.) Tämän jälkeen tapahtuvaa tukemista 17 kutsutaan jälkihuolloksi, joka voi kestää enintään siihen asti, kun tuettava täyttää 21vuotta (Lastensuojelulaki 417/2007, 75§.) Vanhemmat saattavat kokea epävarmuutta vanhemmuudestaan, pohtien pitkään ovatko he tarpeeksi hyviä kasvattajina ja sopiiko perheen koti ominaisuuksiltaan sijaislapselle. Tässä kohtaa vanhemmille tulisi selventää ettei heiltä odoteta täydellisyyttä kasvattajana ja että sijaisperhe saa olla kuin mikä tahansa muu perhe, joissa jokaisessa on luonnollisesti omat arjen huolet ja murheensa. (Laurila 1993, 27.) Moni saattaa myös luulla, että perheessä tulee olla kokemusta omien lasten kasvattamisesta, mutta se ei pidä paikkaansa. Sillä on hyvin yleistä, että lapsettomuudesta kärsivät parit päätyvät esimerkiksi adoption sijaan sijaisvanhemmiksi. Pelastakaa lasten (2009) tutkimukseen osallistuneista 63 sijaisvanhemmasta lähes puolet kertoivat sijaisvanhemmiksi ryhtymisen johtuneen heidän omasta lapsettomuudestaan. Myös sisäinen halu auttaa ja hoitaa lapsia, sekä rakkaus lapsiin nähtiin lähes yhtä tärkeinä sijaisvanhemmaksi ryhtymisen motiiveina. (Marjomaa & Laakso 2011, 78.) Vuonna 2005 tehdyn perhehoidon kyselytutkimuksen mukaan selvästi merkityksellisimmäksi tekijäksi perhehoitajaksi ryhtymisessä nousi vastaajien halu auttaa vaikeassa tilanteessa olevaa aikuista tai lasta (25%). Toiseksi merkittävänä tekijänä nousi halu saada perhehoitajana toimimisen elämäntapa itselleen (18%) ja kolmantena tekijänä nähtiin halu kehittyä ihmisenä (14%). (Ketola 2008, 43.) Vaikka sijaiskodeilta ei odoteta täydellisyyttä, toivotaan vanhempien olevan ominaisuuksiltaan sijaisvanhemmiksi sopivia. Mielestäni sijaisvanhemmilta vaaditaan hyvin paljon ja heitä tulisikin arvostaa enemmän siinä, mitä he tekevät. Sijaisvanhempien tulisi olla hyvin joustavia, sopeutuvaisia ja kykeneväisiä haasteelliseen ongelmanratkaisuun. Heidän tulisi ymmärtää, ettei lapsi ole tullut perheeseen heitä varten, vaan he ovat olemassa lasta varten. Sijoitetusta lapsesta tulisi olla valmis luopumaan, mikäli se näyttäisi sillä hetkellä olevan lapsen edun mukaista. (Laurila 1993, 27.) Sijaisvanhempien tulisi myös olla kykeneväisiä näkemään lapsen biologisen perheen olevan hänelle tärkeä. Heidän tulisi pystyä yhteistyöhön lapsen omien vanhempien kanssa, sillä sen nähdään eheytymisen kannalta merkittävänä. (mt., 149; Ahto & Mikkola 1999, 22-23.) 18 Sijoitettujen lasten ja biologisten vanhempien välisen yhteydenpidon on Andersson (2005) tutkimuksellisesti osoittanut olevan myös lapsen kiintymyssuhteita edistävä tekijä (Ketola 2008, 115). Myös Ritala-Koskinen on sitä mieltä, että perhesiteiden purkautuminen ja uudelleenmuodostuminen on nähty riskinä lapsen hyvinvoinnille. Etenkin biologisten juurien tietämättömyyden nähdään lapsen henkistä tasapainoa horjuttavana riskitekijänä. (Ritala-Koskisen 2001, 9-10.) Sijaisvanhempien välisen suhteen tulee myös olla terveellä pohjalla. Erään tutkimuksen mukaan eniten epäonnistumisia tapahtuu sellaisissa perheissä, joissa ilmenee avioparin välillä poikkeavan suurta keskinäistä riippuvuutta. Tällaisissa tilanteissa parisuhde saattaa muistuttaa enemmän esimerkiksi äiti-poika suhdetta. (Laurila 1993, 28.) Eivätkä sijaisvanhempien kasvatustottumuksetkaan saisi olla ihan mitä tahansa, sillä niillä nähdään olevan paljon merkitystä lapsen hyvinvoinnin kannalta. Esimerkiksi suorituskeskeisyys ja autoritaarinen asenne on todettu ylipäätänsä kielteisiksi ominaisuuksiksi kasvatuksen onnistumisen kannalta. Autoritaaristen vanhempien lapset kärsivät usein alemmuudentunnoista, heikosta itsearvostuksesta, riippuvuudesta sekä heikosti kehittyneestä moraalista (Kalliopuska & Karjalainen 1988, 80). Sijoituksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä nähdään puolestaan olevan vahvat rakkauden ja kiintymyksen tunteet ja kaikista tärkeimpänä, vanhemman taito ohjata lasta. (Laurila 1993, 28.) Ritala-Koskisen mukaan perhesijoitusten onnistumista mitataan sillä, miten hyvin lapset sopeutuvat perheeseen ja kuinka hyvin he ovat hyväksyneet sijaisvanhemmat omiksi vanhemmikseen. Tällöin voidaan ajatella onnistumisen linkittyvän siihen, kuinka paljon uusi perhe muistuttaa ydinperhettä ja sen ominaisuuksia. (Ritala-Koskinen 2001, 9-10.) Merkittävää on, että myös sijaisperheen biologisilla lapsilla on tärkeä rooli sijoituksen onnistumisen kannalta. Sen vuoksi myös perheiden omien lasten tarpeet, toiveet ja näkemykset tulisi ottaa ennen sijaisperheeksi ryhtymistä huomioon. Tutkimukset osoittavat, että lasten huomioimisella jo valmennusvaiheessa on merkitystä, sillä se vähentää sijoituksen onnistumiseen liittyviä uhkatekijöitä (Välivaara 2012, 7). 19 Edellä mainittujen asioiden lisäksi sijaisvanhemman tulisi myös iältään olla sellaisia, että he voisivat luonnollisestikin sopia sijoitettujen lasten vanhemmiksi. Sijaisvanhemmaksi ryhtyviltä edellytetään 25-vuoden ikää. Sijaisvanhempien tulee olla myös taloudellisesti kohtuullisen pärjääviä, heidän asumisen tason tulisi olla hyväksyttävä, eikä heillä saisi olla fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia, jotka saattaisivat vaarantaa sijoituksen onnistumisen. (Bardy 1989, 14, 30.) On siis selvää, ettei sijaisvanhemmaksi voi ryhtyä ihan kuka tahansa. Onhan toki ymmärrettävää, että sijaisvanhemmalta edellytetään yllä olevia piirteitä, sillä ovathan sijoitetut lapset joutuneet kärsimään elämässään jo paljon, eikä toivota että kärsimys enää jatkuisi. Sosiaalityöntekijöiden tehtävänä on varmistaa, että lapsi tulee saamaan perheessä tasa-arvoista kohtelua omien lasten rinnalla (Laurila 1993, 18). Kun vanhemmat sitten päättävät ryhtyä sijaisvanhemmaksi, tulee heidän käydä sijaisvanhempien PRIDE-valmennus. Pesäpuu ry:n tuottamassa valmennuksessa pyritään valmistelemaan vanhemmat heidän tulevaan sijais- tai adoptiovanhemmuuttaan varten. PRIDE muodostuu sanoista P=Parents’ R=Resources for I= information D=Development E=Education, eli suomeksi vanhempien, voimavarat, tietoon, kehittymiseen ja oppimiseen. PRIDE-valmennus on käytännön ja tutkimuksen yhteistyön tuotoksena USA:ssa kehitetty 14-vaiheinen lastensuojelun perhehoidon kehittämisohjelma. Suomessa PRIDE-valmennusta on käytetty 1995-luvulta lähtien. (Pesäpuu 2015a.) PRIDE-valmennukseen voi osallistua sekä perheenä, että ryhmävalmennuksessa. Perhekohtaisesta valmennuksesta vastaa sosiaalityöntekijä. Valmennuksessa käydään läpi samat teemat kuin ryhmävalmennuksessa ja sisältää viidestä kahdeksaan tapaamista perheen kanssa. PRIDE-ryhmävalmennus sisältää kahdeksan tapaamista ja kestää yhteensä 24-tuntia. Siihen kuuluu myös henkilökohtaisia tapaamisia PRIDE-kouluttajien kanssa sekä kotitehtäviä ja mahdollisia kehitystehtäviä. (Pelastakaa Lapset 2015a.) Valmennuksen tavoitteena on antaa vanhemmille riittävästi tietoa sijaisvanhemmuudesta, niin että valmennukseen osallistuva voi ottaa kaikki valmennuksen aikana esitellyt asiat huomioon tehdessään lopullista ratkaisuaan. Lisäksi valmennuksen halu- 20 taan antaa sijoitetuille lapsille mahdollisuus päästä sellaiseen perheeseen, joka on hyvin valmennettu tehtäväänsä. (mt.,.) Valmennuksessa käydään paljon läpi niitä asioita, jotka ovat sijoituksen onnistumisen kannalta merkittäviä. Perheiden soveltuvuutta sijaisvanhemmiksi arvioidaan PRIDEvalmiuksien kautta ja arviointi perustuu kouluttajien sekä osallistujien yhteiseen arviointiin. (mt.,). PRIDE valmiuksia ovat, kyky: ”1. Suojella ja hoivata lasta 2. Tukea lapsen kehitystä ja ottaa huomioon hänen kehitykselliset viiveensä 3. Tukea lapsen suhteita syntymävanhempiin ja turvata lapsen muiden läheisten ihmissuhteiden jatkuminen 4. Sitoutua lapseen ja toimia hänelle luotettavana aikuisena tarvittaessa koko elämän ajan 5. Tehdä yhteistyötä lapsen asioissa” (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto 2007) 3.2 Sijaissisaruuteen valmistautuminen Kuten sijaisperheeksi ryhtyvän perheen vanhemmille, myös lapsille on tarjolla valmennusta sijaissisaruudesta. Pesäpuu vastaa vanhempien PRIDE-koulutuksen ohella, myös sijaisperheiden biologisten lasten valmistelusta. Lapsille ja nuorille tarkoitettujen ryhmien tavoitteena on valmistaa sijaissisaria heidän tulevaan rooliinsa sijaisperheissä ja sijoitusprosesseissa, kokemuksellisin ja toiminnallisin keinoin. Tällaiset sijaissisaruusryhmät pidetään samanaikaisesti sijaisvanhempien PRIDE-koulutuksen kanssa. (Välivaara 2012, 7.) Pesäpuu ry on ottanut tehtäväkseen päivittää ala- ja yläkouluikäisille lapsille suunnattua perehdyttämismateriaalia Ray:n tuella. Myös alle kouluikäisille on valmistettu satukirja ja siihen liittyvää oheismateriaalia, jota voi vanhempien toimesta käydä läpi lapsen kanssa kotona. (mt., 7-9.) Aiemmin kirjoitin sisaruus-luvussa esikoisen kohdalla esiintyvän usein mustasukkaisuutta uuden tulokkaan tullessa perheeseen. Mielestäni samankaltaista mustasukkaisuutta voi ilmetä myös sijaisperheissä, sijaissisarten kesken. Useimmiten pyritään siihen, että sijoitettu lapsi olisi sijaisperheen nuorimmainen, joka jo osaltaan antaa 21 hedelmällisen tilaisuuden esikoisille tyypilliselle mustasukkaisuudelle. (Laurila 1993, 168; Välivaara 2012, 10.) Mustasukkaisuutta voi syntyä myös esimerkiksi siitä, kun vierastetaan ajatusta omien vanhempien jakamisesta toisen, perheeseen alun perin kuulumattoman lapsen kanssa. Lapsi saattaa miettiä, miksi hänen pitää jakaa oma vanhempansa vieraan lapsen kanssa. 3.3 Uuteen sopeutuminen Sijoituksen alussa sopeutuminen vie aikaa. Sijoitetulle sopeutuminen on suuri urakka, kun tämän tulee opetella elämään täysin uudessa ympäristössä, vieraiden ihmisten keskellä. Uuden ympäristön lisäksi lapsi joutuu sopeutumaan uusiin vanhempiin, sisaruksiin, uuteen arvomaailmaan, asenteisiin, uudenlaiseen elämäntapaan, uusiin sääntöihin, ruokakulttuuriin ja elämänrytmiin. On siis ymmärrettävää, ettei sopeutuminen käy ihan käden käänteessä. (Laurila 1993, 40.) Siirto omilta vanhemmilta sijaisperheeseen aiheuttaa muutenkin suurta surua. Suruvaiheen keston nähdään kuitenkin olevan vaihteleva, mutta useimmiten se kestää useita kuukausia. Lapsen suru voi ilmetä aggressiivisuutena, tavaroiden tahallisena rikkomisena, raivokohtauksina tai vetäytyneisyytenä. (mt.,.) Omien vanhempien ikävän lisäksi sijoitetuilla lapsilla ilmenee menneisyydestä johtuvaa oireilua. Sijoitetuilla lapsilla saattaa olla historiassaan rankkoja kokemuksia perheväkivallasta, hoidon laiminlyönnistä, tai he ovat saattaneet joutua kärsimään esimerkiksi vanhempien päihde- ja/tai psyykkisistä ongelmista. Usein sijoituksen alussa tapahtuvan oirehdinnan lisäksi lapsi voi kärsiä jonkinasteisesta oireista myös sijoituksen seurannan aikana tai kumpanakin ajankohtana. (Haapasalo & Repo 1998, 19.) Turvallisen kiintymyssuhteen kehittymisen nähdään ensi arvoisen tärkeänä lapsen hyvinvoinnin kannalta. Mitä kiintyneempi lapsi on biologisiin vanhempiinsa ennen sijoitusta, sitä parempana se nähdään hänen persoonallisuudelleen, mutta sitä hankalampaa se on perheelle sijoituksen alkuvaiheessa. Täytyisi kuitenkin muistaa että kiintymyssuhde vaikkapa epäsosiaalisen äidin kanssa auttaa lasta myöhemmin elämässään kiintymään ja luottamaan toisiin ihmisiin, esimerkiksi sijaisperheen jäseniin. (Laurila 1993, 39.) 22 Miten se turvallinen kiintymyssuhde sitten syntyy? Lapsen turvallisuudentunteen kehittymisen edellytyksenä on, että alle vuoden ikäisen lapsen ja tämän hoitajan välille muodostuu turvallinen kiintymyssuhde. Kiintymyssuhde syntyy, kun hoitaja vastaa lapsen tarpeisiin ja lapsi oppii luottamaan hoivan saamiseen sitä pyytäessään. (Anttila, Eronen, Kallio, Kanninen, Kauppinen, Paavilainen & Salo 2005, 62-63; Puonti, Saarnio & Hujala 2004, 120.) Yleisesti on todettu, että mitä pienempiä lapset ovat esimerkiksi uusperheen muodostuessa, sitä todennäköisemmin uuden vanhemman välille kehittyy vanhemmuussuhteen kaltainen suhde (Ritala-Koskinen 2001, 32). Uskon tämän pitävän paikkansa myös sijoitettujen lasten kohdalla, edellytyksenä tälle näen, että lapsen kiintymyssuhde ei ole häiriintynyt. Myös Haapasalo ja Repo Ovat sitä mieltä, että parhaiten voivat ne lapset, jotka on adoptoitu tai sijoitettu varhaisessa vaiheessa. (Haapasalo & Repo 1998, 19.) Erityislapsen tai rankasti oirehtivan sijoitetun lapsella kohdalla korostuu yleensä entisestään lapsen tarve saada vanhemmalta rajatonta huomiota. Usein sijoitusvaiheessa lasten tilanteet edellyttävät, että ainakin toinen vanhemmista jää kotiin hoitamaan lasta (Ketola 2008, 41). Hoivaa ja vanhemman apua saatetaan tarvita niin paljon, että sijaisperheen omat lapset jäävät aluksi lähes kokonaan ilman vanhempien huomiota. Pelastakaa lasten (2011) tekemän tutkimuksen mukaan monelle sijaisperheelle tulee yllätyksenä sijoitusvaiheen koettelemukset, eikä tällaisten tilanteiden varalta ole vanhempien mukaan valmennuksessa kiinnitetty tarpeeksi huomiota. (Marjomaa & Laakso 2011, 78-79.) Pitkäaikaiset erot lasten vanhemmilta saadusta huomiosta voivat masentaa perheen muut lapset, sillä nämä voivat tuntea itsensä unohdetuksi ja tämän vuoksi saattavat alkaa kylvämään eripuraa sisarten välille. Silloin kun sijoitettu lapsi oirehtii, vanhempien voi olla mahdotonta jakaa huomiota perheen muille lapsille. Parkerin ja Stimpsonin mukaan lapsille tulee tällaisissa tilanteissa kertoa, mistä huomion kiinnittyminen yhteen lapseen johtuu. Lapsen tulisi saada kuulla ja ymmärtää, ettei tämä ole yhtään sen vähempiarvoisempi tai vähemmän rakastettu, vaikka huomio on toisessa lapsessa. Lapselle voi esimerkiksi selittää, että sisaresi tarvitsee erityishuomiota saadakseen käsiteltyä vaikeita asioita menneisyydestään. Parker ja Stimpson uskoo, että jos lapsille perustellaan miksi huomion jako kaikille ei tietyissä tilanteissa onnistu, kaikilla perheenjäsenillä on tällöin mahdollista selviytyä vaikeasta tilanteesta par- 23 haalla mahdollisella tavalla. (Parker & Stimpson 2004, 235.) Sisaruksen sairauden, vammaisuuden tai erityistarpeiden, kuten juurikin rajun oirehdinnan, ei nähdä kuitenkaan yksistään vahingoittavan sisaruussuhdetta (Kaulio & Svennevig 2006, 32). Avoin keskustelu vanhempien kanssa perheen sisällä on hyvin tärkeää, jotta perheen omat lapset ymmärtäisivät perheen tilanteen ja sen aiheuttamat rajoitukset. Lapset tarvitsevat tiedon siitä, missä perheessä mennään ja mitä tulevaisuudessa voi tapahtua, esimerkiksi jos huostaanotto perutaan. Näen, että etenkin sijaisperheessä lasten tulisi olla perillä perheen tilanteesta, vaikka vanhemmat saattaisivat kokea heidän olevan liian nuoria käsittelemään asiaa. Tietämättömyys on lapselle pahempi asia, kuin se että perheessä keskustellaan asioista avoimesti ja selitetään lapselle asiat, niin että hän ymmärtää. (Parker & Stimpson 2004, 237.) ”Jos lapsi ei voi puhua peloistaan ja huolistaan, se synnyttää valtavan määrän ahdistusta ja levottomuutta, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehitykseen ja lapsen hyvinvointiin.” (mt., 238.) Aiemmin ”sijaisperheeksi ryhtyminen”- luvussa esittelin Ritala-Koskisen näkemyksen siitä, että perhesijoitusten onnistumista mitataan sillä, kuinka hyvin lapset sopeutuvat perheeseen ja kuinka hyvin he hyväksyvät sijaisvanhemmat omiksi vanhemmikseen. Edellä mainittuun haluaisin lisätä, että myös sijaisperheiden biologisten lasten toiminnalla on merkitystä sijoituksen onnistumisen kannalta. Kuten aiemmin myös kerroin, Välivaaran mukaan tutkimukset osoittavat omien lasten huomioimisen jo valmennusvaiheessa vaikuttavan vähentämällä sijoitukseen liittyviä uhkatekijöitä. Joten lapset tulisi valmistella sijaissisaruuteen niin, että mustasukkaisuus puuskilta vältyttäisiin ja sijoitettu lapsi kokisi olevansa koko sijaisperheen voimin toivottu uusi perheenjäsen. Useissa tapauksissa sijoitetun olemassaoloon menee omilla lapsilla hetki, mutta parhaimmassa tapauksessa sijoitettu lapsi alettaisiin kokea oikeana sisarena. Mielestäni vanhemmat ja ulkopuoliset havaitsevat kyllä hyvin nopeasti sen, miten läheisiä lapset ovat keskenään ja kuinka hyvin sijoitettu lapsi on sopeutunut perheeseen. Mielestäni paras mittari tähän on se, kokevatko biologiset lapset sijoitetun sisarenaan, osana perhettä, vai ei. 24 Läheisiin ja rakastaviin sisarussuhteisiin vaikuttaa vanhempien tavat reagoida lasten tarpeisiin ja se, miten perheen tilanne ja lasten tunteet tiedostetaan ja miten paljon niistä keskustellaan. (Parker & Stimpson 2004, 228.) Sisarusten välisen läheisyyden nähdään olevan tutkimusten mukaan hyvän sisaruuden merkki. Uusperheiden, kuten osaltaan myös sijaisperheiden sisarussuhteisiin laatuun vaikuttaa samat tekijät, kuin minkä tahansa muiden sisarussuhteisiin. Tällaisia tekijöitä nähdään Duberman (1975) olevan ikä, sukupuoli, vastavuoroisesti palkitsevat kokemukset, vastavuoroiset riippuvuudet sekä sisarten välillä jaetut kokemuksen (Ritala-Koskinen 2001, 34). Parhaimmassa tapauksessa pitkäaikaisesti sijoitettu lapsi sulautuu osaksi perhettä, niin että hänet koetaan yhtenä sisaruksista. Sijaissisaruus herättää sisarten välillä tunteita ja välittämistä. Sijaissisaruuteen, kuten tavallisen sisaruuteen liittyy myös välittämisen lisäksi riitoja ja nahistelua. Mutta yhtälailla sijaissisaruuden koetaan tarjoavan rakkautta, iloa ja turvaa. (Välivaara 2012, 10.) Tuija Eirosen seurantatutkimus selvitti mitä vuonna 2006 huostaan otetuille 103 lapselle on tapahtunut kun huostaanotosta on kulunut viisi vuotta. Sosiaalityöntekijöiden tekemien arviointien mukaan huostaanotto ja sijoitus uuteen perheeseen eivät välttämättä aina poista kaikkia lapsen elämän ongelmia tai haasteita. Eironen kuitenkin on sitä mieltä, että niitä voidaan merkittävästi vähentää lastensuojelun avulla. Tutkimuksen mukaan lapsen fyysinen ja emotionaalinen hoiva parantuivat sijaishuollon aikana merkittävästi. Myös lasten turvallisuutta ollaan pystytty lisäämään väkivallattomissa kasvuympäristöissä. Lasten elämää rasittaneet tekijät kuten sairasteluun, vammaisuuteen, kehitysviivästymiin, päihteiden käyttöön ja koulunkäynnin vaikeuksiin liittyvien tekijöiden nähtiin vähentyneen viiden vuoden kuluessa. Sijaisperheisiin liitettiin myös kiintymyssuhdetta kuvaavia käsitteitä ja lapsi nähtiin sosiaalityöntekijöiden mukaan perheen jäsenenä. (Eironen 2013, 68-69.) 3.4 Miten sijaissisaruus koetaan Kuten aiemmin kerroin, sijaissisaruus saatetaan kokea kuin mikä tahansa sisaruus, jos sijoitettu on hyväksytty osaksi perhettä. Tässä kohtaa tulee muistaa, että lapsi määrittelee perheensä ja siihen kuuluvat jäsenet, niin kuin ne omin silmin näkee. 25 Minna Niemisen (2005) tutkimuksesta selviää, että sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksiin vaikuttivat iän, sijoituksen ajankohdan ja sijoitetun lapsen iän lisäksi sijaissisaruuteen orientoituminen. Pääosin Niemisen tutkimuksen pohjalta lasten kokemukset sijaissisaruudesta olivat positiivisia, vaikka sijoitusvaiheeseen liitettiin kielteisiä kokemuksia. (Nieminen 2005, 2.) Tuire Inkilän (2000) tutkimuksessa taas, sijoitetut lapset koettiin uuvuttavana ja ärsyttävänä. Haastateltujen joukossa oli perheitä joihin oltiin sijoitettu sairaita lapsia, sairauden nähtiin vaikuttavan merkittävällä tavalla kiintymykseen, sillä sijoitetut lapset koettiin enemmän kavereina kuin sisaruksina. Tätä perusteltiin sillä, ettei heihin nähty sairauden takia saavan kontaktia. (Inkilä 2000, 47.) Tulos on ristiriidassa aiemmin esittelemäni väitteen kanssa, jossa Kaulio & Svennevig olivat sitä mieltä, ettei sisaruksen sairauden tai erityistarpeiden nähdä yksistään vahingoittavan sisaruussuhdetta. Inkilän muiden haastattelujen pohjalta ilmeni, että sijaissisaret koetaan kuin tavalliset sisaret, tärkeinä mutta rasittavina (Inkilä 2000, 47). Ingrid Höjerin laajempaan tutkimukseen osallistuneista 684 sijaissisaruksesta 75% kuvasi suhdettaan sijoitettuun lapseen hyväksi tai erittäin hyväksi ja 50% vastanneista piti sijoitettua lasta kuin omana sisaruksenaan. (Höjer, ym. 2013.) Ammatillisten perhekotien ja sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksia sijaissisaruudesta tutkineen Marita Braskin tutkimustulokset ovat mielestäni mielenkiintoisia. Hänen tutkimuksen mukaan ammatillisissa perhekodeissa elävien biologisten lasten suhtautuminen sijaislapsiin oli sijaisperheiden biologisia lapsia myönteisempää. Perhekotien biologiset lapset tunnistivat sijoitettujen lasten olevan heille sisaruksia tai kavereita, kun taas kukaan sijaisperheen lapsista ei ollut kyennyt hyväksymään sijaislapsia osaksi perhettään. Myös omien vanhempien jakaminen sijoitettujen lasten kanssa tuntui aiheuttavan sijaisperheiden lapsille suurempia vaikeuksia, kuin perhekodeissa eläville. (Brask 2005.) Voisiko tämä johtua esimerkiksi siitä, että ammatillisissa perhekodeissa vanhemmilta vaaditaan alalta vankempaa kokemusta? Ehkä perhehoitajilla on ollut paremmat keinot tukea perheessä elävien sisarten välistä kanssakäymistä. Tuire Inkilän (2000) opinnäytetyön mukaan sijaisperheenä toimiminen koetaan lasten ja nuorten mielestä enemmänkin vanhempien omana projektina tai työnä, johon las- 26 ten tuli sopeutua. Tutkimuksen mukaan lapset eivät osanneet kuvailla sopeutumistaan uuteen elämään oikein mitenkään. (Inkilä 2000, 47.) Höjerin tutkimukseen osallistuneista kaksi kolmasosaa piti sijoituksen mukana tuomia muutoksia myönteisinä tai neutraaleina. Sijaisperheen myönteisinä uusina puolina koettiin sijaisperhe-elämän arjen vilkastumisen sekä uusien leikkikavereiden ja sisarusten saamisen. (Höjer, ym. 2013.) Suurin osa lapsista koki Niemisen tutkimuksessa saaneensa tarpeeksi tukea ja tietoa sijaisperheenä toimimisesta. Osa kuitenkin oli sitä mieltä, ettei heitä oltu huomioitu tarpeeksi sijoitusprosessin aikana. Vanhemmilta saadun huomion lisäksi, oltaisiin huomiota kaivattu myös sosiaalityöntekijöiltä. Niemisen työn johtopäätöksen mukaan, tutkimuksesta nousi esiin biologisten lasten positiivisuus sijaisperheyttä kohtaan. Ristiriidan Niemisen mukaan vastauksissa aiheutti sen, ettei lapset toivoneet enempää sijaissisaria. (Nieminen 2005, 56.) Braskin tutkimuksessa kävi myös ilmi, että PRIDE-valmennuksessa olevaa sijaissisarten koulutusosuutta tulisi kehittää lasten ja nuorten toiveiden pohjalta. Tutkimus tunnisti tarpeen myös sijaissisarille suunnatusta vertaistuellisesta toiminnasta. ”Aikuisten tavoin myös sijaisperheiden biologisten lasten jaksamisen kannalta voitaneen pitää erittäin tärkeänä heidän mahdollisuuttaan tavata ikäisiään lapsia ja nuoria omissa vertaisryhmissä tulevaisuudessa. Siellä he voisivat vaihtaa kokemuksia muiden perhehoitoperheiden lasten ja nuorten kanssa sekä tarkastella omia kielteisiäkin tunteitaan syyllisyyttä tuntematta ja tulla siten sinuiksi sijaissisaruuden herättämien tunteidensa kanssa.” (Brask 2005, 13.) Pelastakaa lasten (2009) tutkimukseen vastanneista lapsista ja nuorista suurin osa ilmoitti tuntevansa muitakin sijaisperheissä asuvia lapsia. He laskivat joukkoon omassa perheessä elävät sisaret ja sijoitetun lapsen. Niistä lapsista, jotka eivät tunne yhtään sijaisperheissä asuvia lapsia, yli puolet halusi tuntea. Pelastakaa lasten (2009) teettämän laajan tutkimuksen mukaan noin joka kolmas lapsi ja nuori haluaisi osallistua ryhmiin tai leirille, joissa tapaa toisia sijaisperheessä asuvia lapsia ja nuoria. (Marjomaa & Laakso 2009, 69.) 27 On huomattu, että erityislapsen sisaret suhtautuvat erilaisuuteen yleensä erittäin hyväksyvästi. Heistä saattaa huokua poikkeuksellinen empaattisuus ja he saattavat olla erittäin kannustavia siskoaan tai veljeään kohtaan, iästä huolimatta. Voidaan siis uskoa, että sijaisperheissä elävistä lapsista tulee suvaitsevaisia erilaisuutta kohtaan. Tutkimukset osoittavat, että ystäviä ja myöhemmin seurustelukumppaneita valitessa, ihmisen valintaan vaikuttaa se, miten kyvykkäitä muut ovat hyväksymään erilaisuutta. He saattavat ajatella että jos pidät minusta ja olet ystäväni, sinun tulee olla ystävällinen myös sisarustani kohtaan. (Parker & Stimpson 2004, 230.) Sijaissisaruuden myötä on suvaitsevaisuuden lisäksi opittu kasvamaan itsenäisemmiksi ja opittu arvostamaan omaa perhettä. (Välivaara 2012,10.) 4 KEHITTÄMISTYÖN LÄHTÖKOHDAT Tässä luvussa kerron opinnäytetyön tilaajasta ja sen toteutuksesta vastaavista kolmesta järjestöstä. Kerron myös mistä sijaissisarille järjestettävän toiminnan tarve syntyi ja miten kehittämistyö eteni vaihe vaiheelta. Käyn tässä vaiheessa läpi myös PePPi Pisaroiden vertaisryhmän toiminnan toteutuksen, eli esittelen tapaamisen ja leirin kulun. 4.1 PePPi-hanke PePPi-hanke on kolmen lastensuojelujärjestön Perhehoitoliiton, Pelastakaa lasten ja Pesäpuun yhteinen hanke. Hanke toteutetaan raha-automaattiyhdistyksen tuella ja se on osa Emma & Elias- avustusohjelmaa. Hanke on valtakunnallinen ja se toimii Keski-Suomen lisäksi myös Pohjois-Karjalassa ja Uudellamaalla. (Pelastakaa lapset 2015b.) ”Hankkeen keskeisenä tavoitteena on edistää järjestölähtöisin keinoin perhehoidossa elävien lasten ja nuorten sekä sijaisperheiden sosiaalista hyvinvointia, turvata perhehoidossa elävien lasten ja nuorten elämässä pysyvyyttä ja jatkuvuutta sekä ehkäistä syrjäytymistä.” (mt.,.) Tavoitteisiin pyritään edistämällä yhteisöllisyyttä ja vahvistamalla sijaisperheitä ympäröivää sosiaalista tukiverkostoa. PePPi-Hanke pyrkii muun muassa kokoamaan yhteen perhehoidon verkostoja, aktivoimaan yhdistysten jäseniä, luomaan uusia toimin- 28 tamalleja vapaaehtoistoiminnan avulla tuotetuista toiminnoista, vahvistamaan perheissä elävien lasten ja nuorten sosiaalisia verkostoja ja toimintamahdollisuuksia sekä voimaannuttamaan sijaisvanhempia. Lisäksi hanke pyrkii lisäämään perhehoidoin tunnettavuutta, näkyvyyttä ja tiedontuotantoa, sekä selvittämään sijaisperheissä elävien tuen tarvetta. (Pelastakaa lapset 2015c.) 4.2 PePPi-hankkeen taustalla olevat kolme järjestöä Pelastakaa(lapset( “Pelastakaa Lapset on laadukkaan lastensuojelutyön ammattilainen ja vahva vaikuttaja yhteiskunnassa. Järjestö tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia kotimaassa ja maailmalla. Yhteisenä tavoitteenamme on lisätä lasten hyvinvoinnin edellytyksiä ja mahdollisuuksia kohti parempaa aikuisuutta.” (Pelastakaa lapset 2015d.) Pelastakaa lapset tekevät työtä lasten oikeuksien puolesta kaikkialla maailmassa. He pyrkivät toiminnallaan vaikuttamaan maailmaan niin, että siitä tulisi lasta arvostavampi, huomioivampi ja kuulevampi paikka. Pelastakaa lapset kuuluu maailmanlaajuiseen save the children-liikkeeseen. Järjestö on perustettu vuonna 1922 ja sen perustajana toimineen Ester Ståhlbergin sanat ”jokaisella lapsella on oikeus kasvaa hyvässä kodissa” juontaa juurensa vielä tähänkin päivään. Näistä kuuluisista sanoista tuli aikoinaan Pelastakaa lasten tunnuslause. (Pelastakaa lapset 2015e.) Nykypäivänä Pelastakaa lapset on suomalainen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö, jonka päätavoitteena on parantaa koko lapsiväestön asemaa ja edesauttaa lapsen edun toteutumista. Pelastakaa lasten tehtävänä on vastata kotimaisista ja kansainvälisistä adoptioista. He huolehtivat myös vapaaehtois-, kummi- ja lasten hätäaputoiminnasta, sekä kehitysyhteistyöhankkeista. Pelastakaa lapsilla on myös lasten lomakoti-, tukiperhe-, lastenkoti- ja sijaiskotitoimintaa eri puolilla Suomea. (mt.,.) Perhehoitoliitto( Valtakunnallinen perhehoidon asiantuntijajärjestö perhehoitoliitto ry vaikuttaa, informoi ja kouluttaa perhehoitoon liittyvissä asioissa ja tukee perhehoitajina sekä sijais- 29 vanhempina toimivia aikuisia sekä heidän lapsiaan. Perhehoitoliitto tekee yhteistyötä kuntien ja järjestöjen kanssa, sekä toimii kansainvälisissä verkostoissa perhehoidon kehittämiseksi. Liitto on perustettu vuonna 1983 ja sen toimipaikkana toimii Jyväskylä. Perhehoitoliittoon kuuluu 21 perhehoitajien ja sijaisvanhempien jäsenyhdistystä, joissa on arviolta noin 4000 jäsentä. (Perhehoitoliitto 2015b.) Toiminnan tavoitteena on turvata mahdollisimman monelle huolenpitoa tarvitsevalle mahdollisuus kasvaa ja elää perheessä. Toiminnan tarkoituksen toteutuminen edellyttää laadukasta perhehoitoa ja jaksavia perhehoitajia. (mt.,.) ! Pesäpuu( Kolmas PePPi-Hankkeesta vastaava valtakunnallinen lastensuojelujärjestö on Pesäpuu ry. Vuonna 1998 perustettu lastensuojelujärjestö ylläpitää valtakunnallista lastensuojelun erityisosaamisen keskusta. Toiminta on yleishyödyllistä ja järjestön tukijana toimii raha-automaattiyhdistys. Toiminnan tavoitteena on kehittää laadukasta ja suunnitelmallista lastensuojelutyötä. Pesäpuun työn keskiössä nähdään lastensuojelun asiakkaina olevien lasten ja erityisesti sijoitettujen lasten kanssa tehtävän työn tärkeys. Lapsen ääni tulisi saada järjestön mielestä selvemmin kuuluville lastensuojelutyötä tehtäessä. (Pesäpuu 2015b.) 4.3 Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus ja toiminnan toteutus Sijaissisarille järjestettävän toiminnan tarve heräsi viime vuoden lopulla. Tarve tuli esiin sijaisvanhemmilta PePPi-hankkeen aiemman toiminnan sivutuotteena. Sijaisperheiden kotona käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, että kädentaitopajoihin osallistuneet biologiset tytöt olivat jakaneet kokemuksiaan sijaissisaruudesta ja saaneet samalla vertaistukea toisiltaan. Toimin itsekin ohjaajana kädentaitopajassa ja havaitsin paikan päällä tyttöjen jakavan tietoja muun muassa siitä, kuinka monta sisarusta heillä on, ketkä ovat minkäkin ikäisiä ja kuka on tullut perheeseen milloinkin. Sijaissisarille järjestettävää toimintaa alettiin suunnitella PePPi-hankkeen työntekijöiden keskuudessa ja toimintaan löydettiin helposti toiminnasta kiinnostuneet sijaisperheet. Toimintaa suunnitteltiin tammikuussa 2015 hankkeen ja sijaisperheiden 30 toimesta, jossa lapsilta kerättiin toiveita, millaista toimintaa he haluaisivat hankkeen heille järjestävän. PePPi-hanke tarjosi opinnäytetyön ideaa ensin minulle ja luokkatoverilleni Sini Toikkaselle, sillä olimme juuri saaneet hankkeelle tehdyn projektin onnistuneesti päätökseen. Päädyimme Sinin kanssa kuitenkin tekemään opinnäytetyöt erikseen ja pienen mietinnän jälkeen päädyin ottamaan hankkeen tarjoaman kehittämistyön vastaan. Tämän jälkeen aloin suunnittelemaan toimintaa ja hankin toimintaan mukaan kaksi ohjaajaa Miia Valkosen ja Pinja Purasen. Kuten johdannossa jo mainitsin, olen ollut PePPi-hankkeen toiminnassa mukana eri harjoittelujen kautta syyskuusta 2014 lähtien. Tein erityiskasvatuksen toisen harjoittelun PePPi-hankkeen kautta eräässä sijaisperheessä. Siellä ollessani ja lapsia kyyditessäni havaitsin lasten kertovan hyvin avoimesti asioista ja keskustelua syntyi myös sijaissisaruudesta. Erityiskasvatuksen harjoitteluraporttiini olen kirjannut ylös harjoittelun aikana heränneitä tuntemuksia: ”Mietin usein miten vanhempien suhde sijaislapsiin eroaa heidän suhteestaan biologisiin lapsiin, vai eroaako se ollenkaan. Pohdin myös miten biologiset lapset kokevat uusien sijoitettujen lasten tulon ja elämisen perheessä.” (Jokinen 2014.) Koen opinnäytetyöni olevan ikään kuin jatkumoa syksyllä heränneille ajatuksilleni. Aiemmin PePPi-hankkeen toiminta on ollut sijoitetuille lapsille, kaikille lapsille tai koko perheelle suunnattua. Tämän projektin myötä sain mahdollisuuden hankkeen avulla tarjota sijaisperheissä eläville biologisille lapsille omaa vertaistuellista toimintaa ja selvittää tarkemmin olisiko tällaiselle toiminnalle tarvetta myös jatkossa. (Jokinen 2015.) Ainakin edellä esittelemäni tutkimustulokset osoittivat, että sijaisperheissä elävillä lapsilla ja nuorilla tuntui olevan suuri tarve päästä tutustumaan vertaisiinsa. Itse en ennen toiminnan aloittamista tarkalleen vielä ollut saanut käsitystä siitä, millaiseksi PePPi Pisarat- toiminta muotoutuu, mutta oli selvää että vertaisuuden mahdollistamista lähdettiin toiminnan avulla tukemaan. 31 Vertaisryhmä tarkoittaa yhdenvertaisten ihmisen vapaaehtoista ja tasavertaista ryhmää. Ryhmän tavoitteena on edistää siihen kuuluvien jäsenten hyvinvointia, jaksamista ja tarvittaessa se tukee jäseniään vaikeiden aikojen yli. Ryhmää voidaan kutsua vertaisryhmäksi silloin, kun siihen kuuluvilla jäsenillä nähdään olevan jokin heitä yhdistävä tekijä, tässä tapauksessa sijaissisaruus. (Heiskanen & Hiisijärvi 2015.) Tarkempi kehittämistyön prosessinkuvaus löytyy työn lopusta (LIITE 1). Ennen odotusten selvittämistä lähetin Tervetuloa-kirjeen (LIITE 2) toiminnasta kiinnostuneille perheille ja aloin keräämään ilmoittautumisia. Ilmoittautumisten jälkeen lähetin perheille odotusten selvitys kyselyn (LIITE 3) ja leirikirjeen (LIITE 4), mutta perheet eivät ehtineet vastata niihin ennen ensimmäistä tapaamista. Tiesin PePPi-hankkeelta saadun tiedon mukaan, että vanhemmat toivoisivat sellaista toimintaa, jossa sijaisperheiden lapset pääsisivät tapaamaan toisiaan kuukauden välein, pidemmän aikaa. Tämä kuitenkin aiheutti opinnäytetyön toteutukselle haasteen, sillä aika toiminnan toteutukseen ei jäänyt niin paljon, että sitä olisi voitu järjestää toivotussa muodossa. Onneksi lapset olivat tapaamisten lisäksi toivoneet leiriä, joten päätimme ajallisten rajoitteiden takia toteuttaa toiminnan tapaamisten ja leirin muodossa. Ensimmäinen tapaaminen toteutettiin 7.3, leiri 28.-29.3 ja viimeinen tapaaminen tulee olemaan opinnäytetyön ulkopuolella Toukokuussa. Sijaissisarten, tässä tapauksessa PePPi Pisaroiden ensimmäinen tapaaminen oli 7.3.2015. Tapaamiseen saimme mukaan viisi tyttöä ja leirille osallistuivat kaikki toimintaan ilmoittautuneet seitsemän tyttöä. Kyselyn vastausten saamisen viivästyminen vaikutti siihen, että ensimmäinen tapaaminen toteutettiin omalla painollaan, hankkeelta saatujen toiveiden perusteella. Tämän vuoksi kyselyjen pohjalta saatuihin toiveisiin pystyttiin vastaamaan kunnolla vasta leirillä. Ensimmäisessä tapaamisessa esittäydyimme ja tutustuimme toisiimme. Tapaamisen aikana maalasimme yhteisen leirikankaan, jonka ideana oli lisätä yhteenkuuluvuutta yhteisen tehtävän muodossa ja valmistaa tulevaan. Vedimme osan ajasta ryhmäyttäviä leikkejä ja lopun ajan käytimme lasten toiveleikkien toteuttamiseen. Ryhmäyttämisellä pyrittiin mahdollistamaan ryhmän jäsenten välille syntyvää vuorovaikutusta. Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan sillä tarkoitetaan prosessia, jossa tietoisesti 32 pyritään kehittämään ryhmään kuuluvien jäsenten välistä keskinäistä tuntemista, luottamusta, viestintäkykyä ja turvallisuutta. (MLL 2013, 7-8.) Vaikka ensimmäinen tapaaminen oli lyhyempi, se oli silti sitäkin opettavaisempi. Jälkeenpäin käytyjen keskustelujen avulla ymmärsimme, miten kehittää ohjaajana toimimistamme jatkossa. Olimme yhtä mieltä siitä, että lapset olisivat tarvinneet selkeän tiedon tapaamiskerran kulusta ja havaitsimme tietämättömyyden herättäneen heissä pientä levottomuutta. Olimme toiminnan aikana havainneet lasten tehneen myös muutamia keskustelunavauksia sijaissisaruudesta, mutta asiaan emme niinä hetkinä osanneet reagoida. Tällaisten keskustelukoukkujen avulla olisi ollut oivallista kannustaa tyttöjä jakamaan kokemuksiaan, mutta sen sijaan keskustelunaihe vaihtui ja unohtui. Tähän saattoi vaikuttaa myös ensimmäisen kerran pieni jännitys, joka sekoitti hieman toiminnan ydintä. Päätimme ensimmäisen kerran jälkeen, että olemme jatkossa tietoisemmin läsnä ja havainnoimme keskusteluja tarkkaavaisemmin. Päätimme lähteä ”ruokkimaan” sijaissisaruuteen liittyvää keskustelua, kuten vanhemmistakin muutama oli myöhemmin esittelemäni aineiston perusteella toivonut. Ensimmäisessä tapaamisessa oli vahvasti mukana ryhmän kehitysprosessin ensimmäinen muotoutumisvaihe (forming). Muita (Tuckmanin) mukaan olemassa olevia ryhmän vaiheita ovat kuohunta (storming), normiutuminen (norming) ja tehtävän suorittamisvaihe (performing). Ryhmän kehitysprosessin ensimmäisessä, muotoutumisvaiheessa sen jäsenet ovat riippuvaisia johtajasta ja saattavat olla aluksi epävarmoja ryhmän tehtävästä tai omasta roolistaan ryhmän sisällä. Vuorovaikutus on tässä vaiheessa ryhmän jäsenillä vielä muodollista. (Kielijelppi 2015.) Leiriin mennessä saatujen odotusten avulla saimme suunniteltua toiminnan paremmin vastaamaan vanhempien ja lasten odotuksia. Toiminta oli luonteeltaan sitä, mitä vanhemmat toivoivat ja sisältö pitkälti lasten toiveiden mukaista. Aluksi tutustuimme ja ryhmäytimme tytöt, koska porukassa oli muutama sellainen tyttö, jotka eivät päässeet osallistumaan ensimmäiseen tapaamiseen. Leirin alussa toteuttamamme leikit olivat sellaisia, joissa tuli esiin sijaissisaruus esimerkkitapauksena ”menkää jonoon siinä järjestyksessä kuinka monta lasta teidän perheessä on”. Näin saimme herätettyä luontevaa keskustelua tyttöjen välille. Myös 33 toiminnan aikana askartelujen lomassa lapset saattoivat välillä kertoa perheistään ja me ohjaajat pyrimme kuuntelemaan ja herättämään keskustelua. Monesti aihe kuitenkin vaihtui yllättäen johonkin aivan muuhun, esimerkiksi Isac Elliottiin. Kehitimme ohjaajien kanssa leirille leirikastajaiset, joissa lasten tuli sulkea silmänsä ja toistaa suunnittelemamme leirivala. Valan jälkeen tytöt saivat kaulaansa karkkikaulakorut ja sinetöidä valansa ”pääsiäisnoidan pääsiäispadan antimilla” eli juomalla vihreää limsaa. Lisäksi leirin aikana leikimme ja toteutimme lasten omia toiveleikkejä, kestosuosikkeina toimivat vettä kengässä ja silmäniskumurhaaja- leikit. Lisäksi piirsimme, ulkoilimme, tosin melko vähän huonon sään vuoksi ja toteutimme Synkeän louhoksen seikkailun. Koska aikaa toiminnan suunnittelulle ei kauheasti ollut, sain vinkin PePPi-hankkeen työntekijältä Synkeän louhoksen seikkailusta. Synkeän louhoksen seikkailu on menetelmä, jonka avulla lapset pääsevät kehittämään sosiaalisia taitojaan ja nimeämään tunteita. (Kilpinen, Passikoski-Junninen, Lilja & Koski 2012, 2.) Seikkailumenetelmälle oli valmiina olemassa materiaali ja tarinat, jotka saa tulostettua suoraan menetelmän nettisivuilta. Hauskaa oli toiminnan toteutuksen aikana huomata, miten tytöt ja ehkä itsekin eläytyi tarinaan. Pistin merkille toiminnan aikana ettei tytöillä ollut juuri minkäänlaisia ongelmia nimetä tunteitaan tai kertoa esimerkkejä tilanteista, joissa tiettyjä tunteita saattoi ilmetä. Hyvin avoimin ja innokkain mielin tytöt osallistuivat seikkailuun. Synkeän louhoksen seikkailun lopussa, kun lapset pääsivät ryhmässä keksimään peikkokoreografian tarinan jatkoksi, syntyi tyttöjen välille erimielisyyksiä. Voitaisiin sanoa, että tytöt olivat päässeet tässä vaiheessa ryhmän muodostumisen prosesseissa kuohunta (storming) vaiheeseen. Jolloin omien mielipiteiden esiintuomisessa rohkaistutaan, jolloin voi syntyä myös konflikteja. (Kielijelppi 2015.) Heti leirin loputtua keräsimme lapsilta palautteen kirjallisesti palautelomakkeen avulla (Liite 5) ja sen pohjalta toteutetun haastattelun avulla. Vanhemmilta palaute kerättiin vasta toiminnan jälkeen verkkokyselyllä (LIITE 6). 34 Mielestäni toiminnan aikana ei päästy vielä ryhmänprosessien neljänteen, normiutumisvaiheeseen ainakaan kaikkien osalta. Ryhmän normiutumisvaiheessa toimintamallit selkiintyvät ja vakiintuvat, tämä vaatisi pitkäkestoisempaa vuorovaikutusta ryhmän jäsenten välillä. Luonnollisesti tällöin jäi toteutumatta myös prosessin viimeinen, tehtävän suorittamisvaihe. Tässä vaiheessa nähdään jäsenten välisen yhteistyön olevan parhaimmillaan. Ryhmän ilmapiiri on vapautunut, sen jäsenet tuntevat jo hyvin toisensa ja ryhmä on selvinnyt konfliktivaiheesta. Toiminta on tällöin joustavampaa ja viestintäkin avoimempaa, jolloin myös kielteisten tunteiden esille tuominen on sallitumpaa. (Kielijelppi 2015.) 5 TUTKIMUS 5.1 Tutkimuksen tavoite Päätutkimuskysymyksenä oli selvittää vastasiko sijaisperheiden biologisille lapsille järjestetty toiminta perheiden odotuksia. Tutkimustavoitteeni olivat seuraavanlaiset: 1. Selvittää toiminnan tarve perusteellisemmin. 2. Suunnitella ja toteuttaa sijaissisarille suunnattua toimintaa perheiden toiveiden ja odotusten pohjalta. 3. Selvittää toiminnan jälkeen toteutuivatko toiveet ja odotukset. 5.2 Tutkimuksen toteutus Toteutin aineiston keruun käyttämällä useampaa kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää. Laadullisella aineistolla tarkoitetaan aineistoa, joka on ilmaisultaan tekstiä. Työssäni käytetty kvalitatiivinen aineisto on itse tuotettua verkkokyselyjen, haastattelujen, havainnointien ja palautelomakkeiden avulla. Ennen toiminnan aloitusta selvitin lapsilta ja vanhemmilta toiminnan odotukset verkkokyselyllä. Toiminnan aikana havainnoin lapsia yhdessä ohjaajien kanssa ja toiminnan lopussa toteutin pa- 35 lautteen keruun lapsilta palautelomakkeen avulla ja haastattelemalla. Toiminnan jälkeen selvitin vielä vanhempien palautteen verkkokyselyn avulla. Tutkimuksen keskiössä olivat PePPi Pisarat- toimintaan osallistuneet sijaisperheiden biologiset lapset sekä heidän vanhempansa. Otantaan kuului neljä perhettä, joista verkkokyselyihin vastasi kolme äitiä ja yhdestä perheestä sekä äiti, että isä. Toimintaan osallistui yhteensä seitsemän lasta, joista kaikki vastasi kyselyihin, mutta kuusi osallistui haastatteluihin. Laadullisessa tutkimuksessa otanta on usein pieni, mutta aineistoa pyritään analysoimaan perusteellisesti. Aineiston tieteellisyyden kriteerinä ei nähdä olevan aineiston määrä vaan sen laatu. (Eskola & Suoranta 2008, 15-16.) Toimintaan liittyvät toiveet ja odotukset selvitin verkkokyselyllä, koska koin sen olevan perheiden kannalta helpoin ratkaisu. Haastattelujen toteutukseen tässä vaiheessa olisi muutenkin kulunut turhan pitkä aika, sillä toteutukseen ei ollut kovin paljon aikaa. Halusin selvittää toimintaan liittyvät odotukset sekä vanhemmilta, että lapsilta, sillä uskoin vanhempien osaavan perustella toiminnan tarvetta hieman paremmin, sillä heiltä idea ryhmän perustamiselle syntyi. Koin lapsilta kerättävien odotusten ja toiveiden tärkeäksi siksi, koska tavoitteena oli järjestää sellaista toimintaa, jossa lapset myös viihtyisivät. Vanhemmat saivat vaikuttaa toiminnan toteutukseen päättämällä sen raamit ja lapset saivat vaikuttaa tarkemmin sisällön suunnitteluun. Lasten mukaan ottaminen suunnittelu-, toteutus ja palautevaiheissa mahdollisti lasten osallisuuden toiminnan aikana. Lasten osallisuudella tarkoitetaan sitä, että lapset otetaan mukaan vaikuttamaan omaan lähiympäristöön, itseään koskevaan päätöksentekoon ja itseään koskeviin asioihin. Osallisuuden ja mukana olemisen nähdään olevan ratkaisevaa ihmisen identiteetin kehittymisen kannalta. Ihminen tuntee olevansa osallinen, kun hän kokee ryhmään kuulumisen merkitykselliseksi. (Lastensuojelun käsikirja; MLL 2013, 21.) Osallistuvan observoinnin, eli havainnoin avulla pyrin havaitsemaan toimintaan osallistuneiden lasten keskuudessa mahdollisesti syntyvää keskustelua sijaissisaruudesta. Osallistuvassa observoinnissa tutkija itse osallistuu toiminnan toteutukseen eikä havainnoi etäältä sivustaseuraajana. Kyselyjen ja haastattelun avulla pystyin selvittämään, mitä henkilöt ajattelevat, uskovat ja tuntevat sekä sen, mitä he havaitsivat 36 ympärillään tapahtuvan. Observoinnin avulla pystyttiin saamaan lisää tietoa siitä, miten lapset toiminnan aikana toimivat. (Hirsjärvi, ym. 2004, 201-203; Eskola & Suoranta 2008, 85.) Päädyin käyttämään havainnoinnin menetelmää, koska koin sijaissisaruudesta keskustelun voineen tuoda esiin tutkimuksen kannalta merkittäviä asioita. Pyrimme myös tekemisten ohella sekä leikeissä synnyttämään keskustelua sijaissisaruudesta. Ajatuksena oli, ettei asiasta väkisin yritettäisi saada keskustelua aikaiseksi. Tapaamisen ja leirin jälkeen keräsin toiminnasta vielä palautteen. Lapsilta palaute kerättiin jo leirin lopulla, ensin kirjallisesti kyselylomakkeella ja sen jälkeen kirjallisia palautteita pyrittiin täydentämään videokuvattujen puolistrukturoitujen yksilöhaastattelujen avulla. Palautteenantoon osallistuminen oli vapaaehtoista. Haastattelu on eräänlaista keskustelua, joka tapahtuu tutkijan aloitteesta ja on hänen johdattelemaa. Haastatteluihin päädyin, kun koin sen avulla saavani lisätietoja lasten hieman suppeiksi jääneisiin palautelomakkeiden vastauksiin. Kun halusin tietää mitä lapset ajattelivat toiminnasta, oli yksinkertaista ja järkevää kysyä asiasta suoraan. Toteutin yksilöhaastattelun puolistrukturoidusti, eli kysyin jokaiselta lapselta samat kysymykset, joihin lapset saivat vastata omin sanoin. Toki pyrin selventämään, mikäli lapsi ei ymmärtänyt kysymystä ja autoin joidenkin kohdalla esimerkiksi synkeän louhoksen seikkailun nimeämisessä. (Eskola & Suoranta 2008, 85-86.) Vanhemmilta keräsin palautteen myöhemmin verkkokyselyllä, sillä palmusunnuntain takia lapsilla oli ymmärrettävästi kova kiire leiriltä kotiin virpomaan. Lisäksi ajatuksenani oli varmistaa se, että lapset ehtisivät jakaa kokemuksensa leiristä vanhempien kanssa, joiden perusteella vanhemmat pystyivät paremmin vastata palautekyselyyn. Toivoin ja uskoin saavani kaikilta toimintaan osallistuvilta perheiltä vastauksia kyselyihini. Otin tässä pienen riskin, sillä jos niihin ei olisi haluttu vastata, ei olisi opinnäytetyönikään onnistunut. Oli kuitenkin ilo huomata miten motivoituneita ja sitoutuneita perheet olivat osallistumaan toiminnan kehittämiseen. Välillä ymmärrettävistä syistä muistuttelin näitä usein hyvin kiireisiä sijaisvanhempia vastaamaan kyselyihin, varmistaakseni että saan sovittuun päivämäärään mennessä aineiston kasaan. 37 Olen kerännyt aineistoa koko tutkimuksen ajan prosessin eri vaiheissa; alussa, toteutuksessa ja toteutuksen jälkeen. Välillä saatoin käyttää kahta eri aineistonkeruumenetelmää samanaikaisesti, esimerkiksi haastattelun aikana myös havainnoin. Tämän vuoksi olen tehnyt aineistosta saatavaa analyysia jatkuvasti tutkimusprosessin aikana. Prosessin lopussa kokoan kaikki näkemykseni yhteen, ja esittelen tutkimustuloksen. (Hirsjärvi, ym. 2004, 211.) Toiminnan(odotukset:(mitä(kysyttiin,(miksi?( Ennen toimintaa selvitin vanhemmilta kokivatko he sijaissisarille järjestettävälle toiminnalle olevan tarvetta ja jos kokivat, niin miksi. Tämän avulla saatoin saada parhaat mahdolliset perustelut toiminnan tarpeelle, vanhempien näkökulmasta. Kuten edellä kerroin, halusin selvittää minkä tyyppistä toimintaa vanhemmat toivoivat sijaissisarille järjestettävän. Olin antanut toiminnan tyypille erilaisia vaihtoehtoja; keskustelu painotteisesta toiminnasta, tekemiseen keskittyvään toimintaan. Halusin myös selvittää milloin sijaisperheissä elävät lapset heidän näkemyksiensä mukaan voisivat hyötyä parhaiten PePPi-hankkeen toiminnasta. Selvitin miten kyseisten toimintaan osallistuvien perheiden lapset on valmisteltu sijaissisaruuteen. Halusin selvittää ovatko lapset osallistuneet lapsille tarkoitettuun PRIDE-valmennukseen, vai ovatko vanhemmat valmentaneet lapset sijaissisaruuteen itse. Tämä kysymys syntyi taustakirjallisuuteen tutustuessani. Joidenkin tutkimusten pohjalta todettiin, ettei lapsia oltu valmisteltu sijaissisaruuteen mitenkään ja se saattoi vaikuttaa heidän käsityksiin sijaissisaruudesta. Uskoin samankaltaisten tulosten ilmenemisen olevan tässäkin tapauksessa mahdollista. Lapsilta selvitin heidän sukupuolensa ja iän, jotta toimintaa osattaisiin suunnitella sukupuoleen ja ikään sopivaksi. Koska olin päässyt olemaan tekemisissä toimintaan osallistuvien lasten kanssa muun muassa kädentaitopajoissa, halusin selvittää mitä mieltä he olivat PePPi-hankkeen toiminnasta. Tällöin saatoin ehkä saada suuntaa sille, minkälaiseen toimintaan tytöt olivat aiemmin olleet tyytyväisiä ja mitä he odottivat ehkä myös jatkolta. Selvitin siis konkreettisesti 1-5 pisteytyksellä lasten mielipiteet 38 aiemmasta toiminnasta. Lisäksi kysyin lapsilta minkä tyyppiseen toimintaan he haluaisivat jatkossa osallistua, sillä uskoin vastausten antavan sijaissisarille järjestettävälle toiminnalle ja hankkeelle yleensä, tietoa siitä, minkälaiselle toiminnalle voisi olla kysyntää. Valmiiden vastausvaihtoehtojen lisäksi toivoin saavani lapsilta myös muita uusia ehdotuksia. Lisäksi halusin saada selville miten sijaissisaret sijaissisaruuden kokivat, sillä uskoin tämän antavan suuntaa toiminnan tarpeellisuudelle. Esimerkiksi jos sijaissisaruus koettaisiin äärettömän negatiivisesti, siitä keskustelulle voitaisiin nähdä olevan tarvetta. Uskoin tiedon sijaissisaruudesta kokemuksena antavan myös perusteluja sille, voiko sijaissisarten valmennustapa vaikuttaa heidän käsityksiinsä sijaissisaruudesta myöhemmin. Kysyin lapsilta kenen kanssa he keskustelevat sijaissisaruudesta. Koin että mikäli lapset keskustelisivat kaikkien ihmisten kanssa sijaissisaruudesta hyvin avoimesti, ei ehkä sijaissisarille järjestettävälle toiminnalle nähtäisi olevan niin paljon tarvetta. Mikäli tulokset osoittautuisivat päinvastaisiksi, uskoin toiminnan tarpeen saavan sen avulla perusteluja. Halusin myös selvittää vaikuttiko sijaissisaruudesta puhumiseen esimerkiksi se, että asiasta puhuminen koettiin erityisen vaikeana, sillä silloin olisi asia huomioitava myös toiminnan aikana. Selvitin lasten odotukset leirin toiminnasta, sillä halusin toteuttaa leirin sisällön vastaamaan lasten toiveita ja odotuksia. Listasin valmiiksi erilaisia tekemisiä, joihin lapset saivat vastata joo/ ei tai ehkä. Koin tämän olevan sopiva tapa siksi, koska jos lapsilta olisi lähdetty kysymään mitä haluat tehdä leirillä, olisi vastaukset voineet olla hyvin yksiselitteisiä. Koska tiedostin, ettei ehdotukseni välttämättä vastanneet kaikkien lasten toiveita, saivat he halutessaan ehdottaa myös toiveitaan. Palaute.(Mitä(kysyttiin,(miksi?( Odotusten toteutumisen selvitin lapsilta leirin lopussa. Lasten palautelomakkeen pohjaan otin mallia sijaissisarten PRIDE-valmennuksen palautelomakkeesta (Välivaara 2012, liitteet 3 & 4). Kaikki lapset antoivat palautteen, mutta joidenkin kohdalla osa kohdista oli jätetty tyhjäksi. Palautelomakkeessa selvitin minkä takia lapset olivat 39 osallistuneet toimintaan, mikä heistä leirillä oli mukavaa, mitä he olisivat toivoneet enemmän, mikä oli huonoa ja mitä he olisivat toivoneet vähemmän. Lisäksi kysyin vastasiko toiminta lasten odotuksia ja sitä, millaisin mielin lapset lähtevät leiriltä kotiin. Koin palautelomakkeen kysymykset selkeinä ja uskoin niiden antavan toiminnasta selkeän kuvan sen onnistumisesta, mutta toisin kävi. Lomakkeen lisäksi keräsin palautetta haastattelemalla. Se millä tapaa tyttöjä aioin haastatella, ei ollut selvillä ennen leiriä, mutta kun huomasin tyttöjen vastanneen palautelomakkeisiin lyhytsanaisesti, päätin täydentää sitä haastattelujen avulla. Toteutin haastattelut strukturoitujen yksilöhaastattelujen muodossa. Pohdin ennen lasten haastattelua tulisiko se toteuttaa ryhmä- vai yksilöhaastatteluna. Päädyin yksilöhaastatteluun, sillä ajattelin ryhmähaastatteluissa lasten matkivan toisiaan vastauksissa. Uskoin myös, etteivät tytöt haluaisi kertoa epäkohtia leirin suhteen mikäli haastattelussa olisi ollut enemmän kuulevia osapuolia. Lapset saivat haastattelusta palkkion, mutta en usko sen vaikuttaneen vastausten määrään, sillä lapset eivät tienneet palkkiosta kuin vasta haastattelun lopulla. Vanhemmilta keräsin palautteen leirin jälkeen verkkokyselyllä. Selvitin millaista lasten antama palaute on toiminnasta ollut. Halusin selvittää myös vanhempien mielipiteen miten toiminnan toteutuksessa onnistuttiin, he saivat antaa arvionsa toteutusajankohdan, tiedotuksen, sijainnin, keston, kertojen määrän ja sisällön onnistumisesta. Avoimen kysymyksen muodossa selvitin, vastasiko toiminta vanhempien odotuksia sijaissisarille järjestettävästä toiminnasta. Jäikö jokin odotuksista tai toiveista toteutumatta ja selvitin, miten vanhemmat kehittäisivät PePPi Pisaroiden toimintaa jatkossa. Tämäkin oli avoin kysymys, sillä halusin tietää jokaisen vanhemman mielipiteen, heidän omin sanoin sanottuna. Edellä mainittujen kysymysten avulla uskoin saavani vanhempien näkemyksen toiminnan onnistumisesta ja kehitysehdotuksia jatkoa ajatellen. 40 5.3 Aineisto-analyysi Esittelen luvuissa 5.3.1 ja 5.3.2 toiminnan tarpeeseen liittyvät näkemykset ja vanhempien ja lasten odotukset toimintaa kohtaan. Luvussa 5.3.3 esittelen toiminnasta saadun palautteen vanhempien, lasten ja vanhempien kuuleman perusteella. Lasten vastauksia olen täydentänyt myös haastattelusta saamallani aineistolla. Olen toteuttanut aineiston analysoinnin teemoittelun avulla, joten esittelen sen tutkimuskysymyksiin vastaavien teemojen alla. 5.3.1 Toiminnan tarve Kyselyyn vastasi neljän perheen kolme äitiä, sekä yhden perheen äiti ja isä yhdessä. Lasten kyselyosaan vastasi kaikki toimintaan osallistuneet seitsemän lasta, joista kaikki olivat tyttöjä. Iältään lapset olivat 7-12- vuotiaita. 1. Toiminnan tarve "Vanhempien!näkemys!toiminnan!tarpeesta! "Lasten!näkemys!sijaissisaruudesta! "Miten!lapset!on!valmennettu!sijaissisaruuteen! 2. Toiminnan odotukset "Mihin!lapset!ovat!PePPi"hankkeen!toiminnassa!olleet!tyytyväisiä! "Minkälaiseen!toimintaan!haluttaisiin!jatkossakin!osallistua! "Milloin!PePPi"hankkeen!tulisi!vanhempien!mielestä!järjestää!sijais" sisarille!toimintaa! "Minkälaista!toimintaa!vanhemmat!toivovat!ja!odottavat! "Mitä!lapset!haluaisivat!toiminnan!aikana!tehdä! Vanhempien(näkemys(toiminnan(tarpeesta( Kaikki sijaissisarkyselyyn vastanneista vanhemmista olivat sitä mieltä, että sijaisperheen biologisille lapsille järjestettävälle toiminnalle on tarvetta. Kaikissa vastauksissa ilmenee jollain tapaa se, kuinka paljon enemmän huomiota sijoitetut lapset tarvitsisivat vanhemmiltaan. Tämän vuoksi vanhempien mielestä biologisten lasten huomioiminen ja lasten saama vertaistuki olisi tärkeää. Yksi vanhemmista toivoisi lähipiirissään olevan enemmän sijaisperheitä ja toinen korostaa yhteenkuuluvuuden tärkeyttä. 41 “Sijoitettu lapsi tarvitsee usein paljon aikuisen huomiota ja biologinen lapsi voi kokea jäävänsä syrjään kun huomio menee toistuvasti sijoitettu lapseen. Tärkeää, että myös biologiset lapset nähdään tärkeinä ja ymmärretään, että he voivat välillä joutua luopumaan ja jakamaan omasta mielestään liikaakin. Heiltä vaaditaan paljon ymmärrystä ja jaksamista myös. Samaan aikaan heillekin selvitetään, että sijaislasten asioista ei saa jutella kavereille. Mukava jos he voivat myös saada ja kokea, että heidätkin nähdään tärkeinä ja että sijaissisaruus voi myös tuoda jotain erityistä kivaa vaikka se välillä viekin. Sijaisperhe ei kuitenkaan ole ihan tavallinen perhe vaikka tavallista arkea yritetäänkin elää. Vain toinen sijaissisar voi ymmärtää täysin toista sijaissisarta. Vertaistuki on myös lapsille tärkeää. Meidän lapset ovat ainakin aina kovin iloisia kun ovat saaneet tavata jonkun toisen samassa tilanteessa olevan.” Lasten(näkemys(sijaissisaruudesta( Kolmen perheen lapset kertoivat sijaissisaruuden olevan sekä kivaa, että vaikeaa. Tätä oli yksi lapsista perustellut seuraavasti: ”Villin lapsen kanssa on vähän vaikeampaa. Pois lähteneitä lapsia tulee ikävä.” Yhdestä perheestä lapsi/lapset kertoivat sijaissisaruuden olevan pääasiassa kivaa, mutta perusteli sen olevan joskus myös ärsyttävää kun ei saanut omaa rauhaa. Kaikki vastanneista kertoo jakavansa ajatuksia vain vanhempiensa kanssa. Vastausten perusteella kahden perheen lapset kokivat sijaissisaruudesta puhumisen helppona, yhden perheen lapset kokivat asiasta puhumisen vaikeana ja yhden perheen lapsi, ei oikein osannut vastata kysymykseen. Miten(lapset(on(valmennettu(sijaissisaruuteen( Vanhempien vastausten perusteella kaikkien heidän perheissä on osallistuttu PRIDEvalmennuksen lapsille tarkoitettuun osioon ja sijaissisaruudesta on puhuttu kotona avoimesti keskustellen. 42 5.3.2 Toiminnan odotukset Mihin(lapset(ovat(PePPi>hankkeen(toiminnassa(olleet(tyytyväisiä( Selvisi, että kaikki lapset olivat aiemmin osallistuneet johonkin PePPi-hankkeen toimintaan. Kyselyyn vastanneista lapsista kaikki kertoivat osallistuneensa kädentaitopajoihin. Lisäksi yksi perheistä oli osallistunut lasten voimin myös hupulaistoimintaan, yksi lapsi liikuntakerhoon ja yksi jouluiseen lapsiparkkiin. Vastaajista kuusi, oli antanut hankkeen toiminnalle täydet viisi pistettä ja yksi oli antanut toiminnasta neljä pistettä. Lasten antama keskiarvo hankkeen toiminnalle oli siis 4,92. Minkälaiseen(toimintaan(haluttaisiin(jatkossakin(osallistua( Kaikki neljän perheen lapset olivat sitä mieltä, että haluaisivat myös jatkossa osallistua hankkeen järjestämiin kädentaitopajoihin. Lisäksi kolmen perheen lapset olivat sanoneet haluavansa leirille, jos sellainen järjestettäisiin. Kahdesta perheestä lapset kertoivat haluavansa osallistua myös liikuntakerhoon ja tapaamisiin, joissa keskusteltaisiin sijaissisaruudesta. Yhden perheen lapsi oli toivonut myös muuta toimintaa, hän osallistuisi mieluiten edellisten lisäksi myös retkille. Milloin(PePPi>hankkeen(tulisi(vanhempien(mielestä(järjestää(sijaissisarille(toi> mintaa( Vanhemmista puolet olivat vastanneet lasten tarvitsevan eniten tukea sijaisperheen päivittäisessä arjessa, kun sijoituksesta on kulunut jo hetki. Yksi vanhempi oli sitä mieltä, että lapset tarvitsevat tukea kaikissa mainitsemissani vaiheissa yhtä paljon, eli ennen sijoitusta, sen aikana ja silloin, kun sijoituksesta on kulunut jo hetki ja ollaan totuttu elämään sijaisperheenä jo jonkin aikaa. Yksi vanhemmista oli vastannut lasten tarvitsevan tukea muussa tilanteessa ja perustellut kantaansa seuraavasti: “Sitten kun sijoituksesta on kulunut jo jonkin aikaa, sijaisperheenä olemisen hyvät ja huonot puolet ovat tulleet jo esille, biolapset saisivat mukavaa tekemistä, huomiota itselleen ja tarvittaessa jakaa kokemuksiaan.” 43 Minkälaista(toimintaa(vanhemmat(toivovat(ja(odottavat( Kaikki vanhemmista toivoivat sellaista toimintaa, jossa tekeminen olisi toiminnan keskiössä. Kolme vanhempaa toivoivat myös sellaista toimintaa, jossa keskityttäisiin keskustelemaan sijaissisaruudesta. Tämän vuoksi pyrimme herättämään lasten kesken keskustelua sijaissisaruudesta toiminnan aikana, esimerkiksi askarrellessa ja leikeissä. Yksi vanhemmista koki, että toimintaan tulisi ottaa myös vanhemmat mukaan. Vanhempien odotukset sijaissisar toimintaa kohtaan olivat samankaltaiset. Kaikki vanhemmat odottivat yhdessäoloa, mukavaa toimintaa ja kokemusten jakamista samassa tilanteessa olevien kanssa toiminnan aikana. Yksi vanhemmista kannusti meitä ohjaajia tekemään tekemisen lomassa myös pieniä keskustelun aloituksia ja johdatteluja sijaissisaruuteen liittyen. Toinen vanhempi sanoi tärkeää olevan sen, että keskitytään täysin näihin “isoihin pieniin” tyttöihin myös ilman suuria odotuksia. Eräs äideistä kertoo vertaistuen olleen merkittävää itsensä kohdalla, sijaisvanhempana toimimisessa ja uskoi vertaistuella olevan samankaltaisia vaikutuksia myös lapsiin. “Itse olen kokenut vertaistuen tärkeänä jaksamisen edellyttäjänä sijaisvanhempana. Minusta olisi hienoa jos lapsille tarjottaisiin myös tälläiseen mahdollisuutta. Sijoitetun ja biologisen lapsen suhde on tärkeä koko perheen hyvinvoinnin kannalta. Sijaissisar tarvitsee ihan erilaista ymmärrystä ja kykyä jakaa kuin normaalin perheen sisarukset. Lapsille on tärkeää nähdä ja kokea, että on muitakin samassa tilanteessa olevia, samassa roolissa olevia. Heillä on ehkä samoja tunteita, jotka eivät ole aina niin positiivisia. Jos aikuinen voimaantuu vertaistuesta niin miksei lapsikin. Lapsille on tärkeää samaistua ja jakaa toisilleen asioita. Tulevan ryhmän toiminnalta odotan mahdollisuutta jutella, lähinnä touhujen lomassa omista kokemuksistaan ja tarvittaessa olla niistä juttelematta. Mukavaa yhdessä oloa ja tekemistä, jossa heille on aikaa.” Vanhempien keskuudessa uskottiin sijaissisarten vertaistuellisen toiminnan muodostuvan suureksi voimavaraksi, mikäli ryhmä saataisiin pysymään kasassa vielä pidemmän aikaa. Sen uskottiin auttavan lapsia selviämään hankalista tilanteista vertaisuuden ja esimerkiksi keskustelun avulla. 44 Mitä(lapset(haluaisivat(toiminnan(aikana(tehdä( Kaikki lapset olivat sanoivat haluavansa toiminnan aikana maalata, askarrella, paistaa makkaraa ja he toivoivat ohjaajien järjestävän heille myös yllätyksiä. Lisäksi kolmen perheen lapset toivoivat piirtämistä, pelien pelaamista, leikkimistä ja ulkoilua. Kahden perheen lapset olivat halukkaita esittelemään pehmolelunsa tai oman kirjansa. Yhden perheen lapsi oli ehdottanut, että mukaan otettaisiin omat herkut ja niitä syötäisiin leirillä muiden kanssa. 5.3.3 Toiminnasta saatu palaute Tässä luvussa esittelen palautelomakkeiden, haastattelujen ja vanhemmille tehdyn verkkokyselyn avulla toiminnasta saadun palautteen. Lasten palautelomakkeeseen vastasivat kaikki seitsemän tyttöä, haastatteluihin kuusi ja vanhempien kyselyyn osallistui kolme äitiä sekä äiti ja isä yhdessä. 1. Palaute "Lasten!palaute! "Vanhempien!palaute! "Millä!mielin!lapset!lähtivät!kotiin! "Vanhempien!saama!palaute!lapsilta! 2. Vastasiko odotuksia "Lapset! "Vanhemmat! 3. Mitä kehitettävää "Lapset! "Vanhemmat! 1. Palaute Lasten(palaute( Viiden lapsen mielestä PePPi Pisaroiden toiminnassa mukavaa oli kaikki. Yksi tytöistä on jättänyt vastaamatta ja yksi on kertonut että mukavaa oli nukkuminen. Viisi ty- 45 töistä oli vastannut ettei toivonut toimintaan lisää mitään. Yksi tytöistä olisi toivonut lisää ryhmätöitä. Erityisen kivaa: ”no se oli ku sai liimata niitä valonsäteitä (viittaa Synkeän louhoksen seikkailuun) niin ja niin se ja sitten no oli kivaa nukkuminen ja sitten makkaranpaisto ja vaahtokarkkien paisto siellä kodassa.” Kaksi tytöistä mainitsi haastattelussa lisäksi että erityisen kivaa oli synkeän louhoksen seikkailu ja se kun sai olla yön pois kotoa. Yksi tytöistä kertoi mukavinta olleen toiveleikit ja pääsisäisaskartelut. Moni mainitsi haastattelussa samalla tavalla kuin palautelomakkeisiin, he sanoivat kaiken olleen kivaa. Kolmen lapsen mielestä toiminnassa ei ollut mitään huonoa. ”Noo ei täällä koskaan mitään huonoa tehäkkään et tääl on musta ihan sikakivaa.” Kaksi tytöistä mainitsi haastattelun yhteydessä huonoa olleen ryhmätyön aikana lasten välillä ilmenneet erimielisyydet ja yksi tytöistä kertoi että huonoa oli kun tuli verta nenästä. Haastatteluissa yksi tyttö mainitsi, ettei kivaa ollut kun hän kaatui ulkona ja satutti polvensa. Muuten kaikki haastatteluun osallistuneet tytöt olivat samalla kannalla, eli mikään ei ollut huonoa. Vanhempien(saama(palaute(lapsilta( Vanhempien mukaan lapsen/lasten antama palaute toiminnasta on ollut kuuden lapsen osalta erittäin hyvää. “Oikein innostunut ja iloinen tyttö palautui leiriltä. Oli tykännyt kaikesta ja usean päivän ajan toi vielä kotona esille mukavaa viikonloppuaan ☺” Yksi tytöistä on ollut sitä mieltä, että toiminta oli hyvää. Hänen kerrotaan pitäneen erityisesti lauantai-päivän ohjelmasta. ! Millä(mielin(lapset(lähtivät(kotiin( 46 Kyselylomakkeiden perusteella tytöt kertoivat heidän olevan pirteitä ja iloisia kotiin lähtiessään. Yksi oli innostunut ja muutama tyttö oli ympyröinyt lähes kaikki positiivista mieltä kuvaavat sanat. Lähtiessään toinen tytöistä oli ”rauhallinen, pirteä, iloinen, tyytyväinen ja innostunut” ja toinen taas ”rohkea, pirteä toiveikas, iloinen, tyytyväinen ja innostunut”. Yksi tytöistä vastasi rehellisesti olleensa ”väsynyt ja turhautunut”. ”No silleen tosi hyvin ja sillee iloisilla mielin, että tulee semmoset muistot että olin ollu leirillä ja sit et tääl oli ihan sika kivaa tää oli varmaan mun toinen leiri millä mä oon ollu. Mä en hirveenä leireillä ole ollu.” Kaikki muutkin haastatteluihin osallistuneet kertoivat menevänsä kotiin iloisilla ja innokkain mielin. Innokkuutta ja malttamattomuutta aiheutti palmusunnuntai ja kotona odottavat virpomistouhut. Vanhempien(palaute( Vanhempien mukaan toteutuksen eri osa-alueissa onnistuttiin joko erittäin hyvin tai hyvin. Kaikkien perheiden mielestä tiedotus on saatu onnistumaan erittäin hyvin. Toteutusajankohta on sopinut kolmelle perheelle erittäin hyvin ja yhdelle perheelle hyvin. Myös sijainti, kesto ja sisältö ovat olleet kolmen perheen mukaan erittäin hyviä ja yhden perheen mukaan hyvä. Kertojen määrä oli kahden perheen mukaan erittäin hyvä ja kahden mukaan hyvä. 2. Vastasiko odotuksia Lapset( Toiminta vastasi viiden tytön odotuksia, mutta he eivät oikein osanneet perustella miksi. Yksi jätti kysymykseen vastaamatta ja yhden mielestä toiminta vastasi odotuksia vähän. ”joo kyllä täällä oli paljon kaikkee hyvää toimintaa ja mutta ei ihan tää sää vastannu vaan ku kato ku oli tämmöstä sateista ja ei päästy hirveenä olee pihalla ja oli liukasta.” Vanhemmat( 47 Kaikkien perheiden vanhemmat olivat sitä mieltä, että toiminta vastasi heidän odotuksiaan, yhden mukaan jopa ylitti ne. Lasten kerrotaan viihtyneen hyvin ja kaikki vanhemmat vaikuttavat olleen tyytyväisiä toimintaan. Yksi vanhemmista tuo esille sen, että oli hyvä kun tytöt tutustuivat paremmin toisiinsa, sillä perheet tulevat varmasti vastaisuudessakin näkemään toisiaan. “Kyllä vastasi. Odotinkin jotain tämän tyyppistä leiriä. Lapset tykkäsivät, mikä on itselle kaikkein tärkeintä. Leirillä tuntui olevan mukava, rento ilmapiiri ja tytöt olivat tutustuneet kivasti toisiinsa. Puhelimeen olivat luoneet Peppi-pisarat ryhmän mihin ovat muutaman viestin leirin jälkeen toisilleen laittaneet.” “Vaikka eivät ilmeisesti mitenkään suuresti olleet jakaneet sijaissisaruuttaan niin kotona juuri se tuntui olevan tässä se kaikkein huipuin juttu, että tytöt tulivat kaikki perheistä joihin oli sijoitettu lapsia. Suunnittelussa oli minusta ihana, että juuri lapsia kuunneltiin ja he kokivatkin, että tämä oli suunniteltu ihan heitä varten :)” Kahden vanhemman mukaan mikään ei jäänyt odotuksista tai toiveista toteutumatta ja kaksi muuta vanhempaa olivat jättäneet kohtaan vastaamatta. Oletan, että nämä kaksi vanhempaa ovat jättäneet kohtaan vastaamatta, sillä heidän mielestään mikään odotuksista ei jäänyt toteutumatta 3. Mitä kehitettävää Lapset( Lapsista kolme, oli sitä mieltä etteivät toivoneet toiminnasta poistettavan mitään. Kaksi tytöistä kirjoitti, että tyttöjen välillä olleita erimielisyyksiä olisi saanut olla vähemmän. ”Noo emmätiiä tai ehkä sitä että yritettäis just tollei keksiä yhdessä tommosia asioita niin ku tulee vähän semmosia erimielisyyksiä ni sitä vois vielä harjotella nii niitä vois tuoda niitä yhteistyö asioita.” 48 Haastattelujen pohjalta ilmeni, että kahden tytön mielestä ryhmätöitä olisi saanut olla enemmän ja toiset kaksi tyttöä toivoivat, että leiri olisi kestänyt pidempään. Yksi tytöistä toivoi jatkoa ajatellen toteutettavaksi hänen lempi leikkejään. Vanhemmat( Selvitin miten vanhemmat kehittäisivät toimintaa jatkoa ajatellen. Yhden äidin mielestä kehitettävää ei ole, hän kertoo olevansa tyytyväinen ja kiitollinen, “ei muuta kuin jatkakaa samaan malliin. Kiitos!” Yksi äiti puolestaan ehdottaa, voisiko pojille järjestää vastaavanlaista toimintaa. Kaksi äideistä toivoo, että toimintaa jatkettaisiin säännöllisesti, ja että toimintaa olisi vähintään kahdesti kuukaudessa. “Säännöllisiä tapaamisia (väh muutama kaudessaan, *lapsen toive muutama kuukaudessa*), jotta ryhmästä tulisi yhtenäinen tiivis ryhmä, josta saada voimaa ja johon turvata tulevaisuudessa, jos/kun nämä asiat alkavat mietityttämään tai tulee ongelmia.” 6 TULOKSET Tässä luvussa esittelen eri näkökulmia sijaisperheiden biologisten lasten toiminnan tarpeesta, sekä tarkastelen edellä esittelemäni aineiston pohjalta, pystyttiinkö vanhempien ja lasten toiveisiin vastaamaan PePPi Pisarat- toiminnan toteutuksessa. 6.1 Tulosten tarkastelu Tutkimustavoitteena oli: 1. Selvittää toiminnan tarve perusteellisemmin. 2. Suunnitella ja toteuttaa sijaissisarille suunnattua toimintaa perheiden toiveiden ja odotusten pohjalta. 3. Selvittää toiminnan jälkeen toteutuivatko toiveet ja odotukset. 1.(Selvittää(toiminnan(tarve(perusteellisemmin( 49 Vanhempien mielestä toiminnalle nähdään olevan tarvetta, sillä biologisten lasten nähtäisiin tarvitsevan enemmän huomiota, kun sijaisperheissä huomio kiinnittyy usein sijoitettuun lapseen. Myös lasten toisilleen antama vertaistuki nähtiin tärkeänä. Vertaistukiryhmiin hakeudutaan usein siksi, kun halutaan tutustua muihin samassa elämäntilanteessa eläviin ihmisiin ja kokea tietynlaista yhteyttä heihin, antaa ja saada tukea. Alakouluikäisten lasten kohdalla on selvää, etteivät he itse välttämättä ole tietoisesti hakeutuneet tähän ryhmään vertaistuen saamisen takia, vaan vanhemmat ovat saattaneet houkutella tytöt mukaan toimintaan. Vanhemmat saattavat toivoa lasten saavan vertaistuesta iloa ja parannusta elämäänsä. (Heiskanen & Hiisijärvi 2015.) Vastauksissa tuli myös ilmi, että sijaissisaruuden nähdään paljon ottavan lapselta ja haluttiin vastapainoksi osoittaa mahdollisuus siihen, että se voisi heille myös antaa jotakin, esimerkiksi juuri PePPi-hankkeen järjestämää mukavaa toimintaa muiden sijaissisarten kanssa. Myös sitä korostettiin, kuinka tärkeää oli, että lapset pääsisivät tutustumaan toisiinsa ja kehittämään ystävyyssuhteita samankaltaisten ihmisten kanssa. Tämä vastasi myös edellä mainitsemaani tutkimustulokseen, jossa sijaisperheiden biologisilla lapsilla oli selkeästi tarvetta päästä tutustumaan muihin sijaisperheiden lapsiin. Lasten keskenään tutustumisen kautta on myös mahdollista, että muu perhe löytää toisensa ja sijaisperheet voivat toimia vertaistukena toisilleen koko perheen voimin. Vanhemmat uskoivat vahvasti myös siihen, että toiminta voisi auttaa lapsia selviytymään itselleen rankoiksi koetuista ajoista, jolloin oletan sijoitetun lapsen vievän entistä enemmän vanhempien huomiota. Kaikki sijaisvanhemmista olivat sitä mieltä, että sijaissisarille järjestettävää toimintaa tulisi järjestää sellaisille lapsille, jotka olisivat jo hetken ehtineet elää sijaisperheessä. Heidän mielestään vertaistukea saattoi syntyä enemmän silloin, kun lapset olivat nähneet millaista sijaissisaruus on ja osasivat nimetä sen hyvät ja huonot puolet. Yksi vanhemmista koki että tukea tarvittaisiin tämän lisäksi myös sijoituksen alussa ja muina ajankohtina. Lasten toiminnassa käytyjen keskustelujen pohjalta kävi ilmi, että kaikkien perheisiin sijoitetut lapset olivat eläneet perheessä jo jonkin aikaa. Voin myös nyt kokemukseni pohjalta yhtyä vanhempien edellä mainitsemaan näkemykseen. Nämä tytöt ainakin tuntuivat pitävän sijoitettua jo perheenjäsenenä ja kertoivat kokevansa sijaissisaruuden niin positiivisesti, kuin negatiivisestikin. Jos aiemmin esit- 50 telemiin tutkimuksiin on luottaminen, voidaan ajatella tyttöjen pitävän sijaissisariaan kuin omina sisarina, sillä niin sijaissisaruus, kuin sisaruuskin aiheuttaa lapsissa vaihtelevia tuntemuksia. Välillä sisaret koetaan rakkaina ja tärkeinä, välillä taas hermoja raastavina ja ärsyttävinä. Koska kaikki lapset kertoivat keskustelevan sijaissisaruudesta vain vanhempiensa kanssa, koen sen ehkä kertovan siitä, ettei lapsilla ole vertaisia joille sijaissisaruudesta voisi puhua. Voi olla että asioiden jakamiseen vaikuttaa myös lasten vaitiolovelvollisuus, sillä he eivät saisi kertoa muille sijoitetun lapsen asioista (Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000, 15§). Ehkä lapset saattavat sen takia olla varuillaan, eivätkä uskalla kertoa sijaissisaruudestaan kodin ulkopuolella. Voi toki myös olla, että lapset käsittävät sijaissisaret niin vahvasti sisaruksinaan, että silloin kun he saattavat moittia ystävälle sijaissisaren hankalaa käytöstä, he voivat kokea sen enemmänkin sisaresta puhuttuna käytöksenä. Ainakin leirillä huomasin lasten kysyvän apua, kun Synkeän louhoksen seikkailussa piti kertoa, ketkä lapsen perheeseen kuuluu. He kysyivät ”kirjoitanko tähän myös ”Kallen” nimen?” (”Kallella” viittasi sijoitettuun lapseen). Vastasin useammalle lapselle, että voitte kirjoittaa myös sijoitettujen lasten nimet, mikäli koette heidän kuuluvan perheeseenne ja näin havaitsin kaikkien tekevän. Tutkimuksen kannalta yllättävää oli kuitenkin se, että sijaissisaruudesta puhuminen koettiin helppona. Mikseivät lapset sitten jakaneet tietoa muiden kuin vanhempiensa kanssa? Ehkä he kokivat, etteivät muut ymmärrä mistä he puhuvat, kun eivät ole kokeneet samaa. Toki voi myös olla, ettei asiasta nähty tarvetta puhua. Ainakin leirillä, kun sijaissisaruudesta ei tuntunut syntyvän keskustelua niin paljon, kuin odotin, aloin pohtimaan mistä se saattoi johtua. Ajattelin että asiaa voitaisiin selittää sillä, ettei tyttöjä kiinnostanut nyt ”omalla ajallaan” puhua sijaissisaruudesta. He saattoivat pitää tätä ikään kuin lomana sijaissisaruudesta, ainakin muutama tytöistä kertoi yön yli kotoa poissaolemisen olleen hienointa koko leirillä. Eli ehkä sijaissisaret halusivat keskittyä nyt tekemiseen ja yhdessä olemiseen, sen sijaan että miettisivät millaista elämä on päivittäisessä arjessa kotona. Kyllähän vanhemmatkin tarvitsevat välillä lomaa ja irtiottoja arjesta, mikseivät siis lapsetkin? 51 Molempien, sekä vanhempien, että lasten palautteista käy ilmi että toiminta olisi saanut jatkua vielä pidempään. Tämän uskoin jo suunnitteluvaiheessa tulevan esiin palautteessa, toiminnalle tulisi siis löytyä jatkoa. Tulosten perusteella kaikissa perheissä lapset oli valmennettu sijaissisarille tarkoitetun PRIDE-valmennuksen yhteydessä ja asiasta oli keskusteltu avoimesti ennen sijoitusta. Aiemmin esitin, että lasten avoimeen keskusteluun mukaan ottamisen nähdään olevan sijoituksen onnistumisen kannalta merkittävä tekijä, lasten kanssa tulisi keskustella ennen sijoitusta ja saada heiltä jonkinlainen hyväksyntä vanhempien aikomuksille. Epäselväksi kuitenkin jää, onko kaikki perheen lapset valmisteltu sijaissisaruuteen hyödyntäen näitä molempia keinoja; ammatillisten tuottamaa PRIDEvalmennusta ja avointa keskustelua asiasta, vai onko kenties osa lapsista jäänyt jommastakummasta paitsi. Aikaisemmin pohdin, näkyisikö tutkimuksen tuloksissa se, miten valmennustapa vaikuttaa tyttöjen käsityksiin sijaissisaruudesta. Toisaalta kun ajatellaan, niin vanhemmat tuntuivat valmentaneen lapsensa sijaissisaruuteen juuri niin kuin sijoituksen onnistumisen kannalta nähtiin tärkeäksi ja tytöt tuntuivat olevan sinut sijaissisaruuden kanssa. Heistä ei ilmennyt suurempaa ahdistusta tai negatiivisuutta sijaissisaruutta kohtaan, joten voitaisiin uskoa hyvän valmennuksen edesauttavan sijaissisaruuden hyväksymistä. Toki lapsilla valmennuksesta oli varmasti jo aikaa, kun sijoitetutkin oltiin sijoitettu perheisiin jo jokin aika sitten, mutta ehkä se juuri tämän vuoksi näkyy nyt päivittäisessä arjessa niin, että sijaissisaret koetaan kuin omina sisaruksina. Aiemman tutkimuksen mukaan myös vanhemman ammatillisuuden nähtiin vaikuttavan asiaan. Oma näkemykseni oli, että ammatillinen perhehoitaja osasi ehkäpä edesauttaa lasten sopeutumista tilanteeseen paremmin kuin sijaisvanhempi. Mutta tässä tutkimustuloksessa en näe yhtäläisyyksiä kyseiseen tutkimustulokseen, olettaen että kaikki tutkimukseeni osallistuneista oli sijaisperheitä, eikä ammatillisia perhehoitajia. PePPi-hankkeen aiempaan toimintaan oltiin erittäin tyytyväisiä, kun lapset antoivat aiemmille toiminnoille yhteensä 4,92/5 pistettä. Tämä siis kertoo hankkeelle sen, että lapset todella ovat nauttineet sen järjestämistä toiminnoista. Tämä helpotti myös mi- 52 nua toiminnan suunnittelussa, sillä olen ollut itse myös mukana järjestämästä toimintoja, joihin lapset ovat osallistuneet tai vähintäänkin kuullut niistä. Lapset osallistuisivat jatkossa mielellään myös erinäisiin hankkeen toimintoihin, kuten kädentaitopajoihin ja kolme tyttöä kertoi osallistuvansa mielellään leirille. Luulen että leiriä ei ole osattu niin toivoa, koska sellaista ei ole hankkeen toimesta ennen näille tytöille järjestetty. Joku saattoi olla hieman epäileväinen leirin suhteen myös sen takia, koska joukossa oli muutamia joilla ei ollut kokemusta leireistä tai kotoa pois olemisesta. Kahdessa perheessä oli innokkaita liikuntakerhoon osallistujia ja yllättävää kyllä, kahdesta perheestä innokkaita oli myös osallistumaan tapaamisiin, jossa keskityttäisiin keskustelemaan sijaissisaruudesta. En olisi uskonut että 7-12-vuotiaat haluaisivat toiminnallisen yhdessä tekemisen sijaan myös istua alas, ihan vain keskustelemaan millaista sijaissisaruus on. Toisaalta tämä ehkä kertoo siitä, että muutamilla tytöillä saattoi olla tarvetta päästä keskustelemaan asiasta. Myös toiminnan aikana huomasi toisten olevan aktiivisempia keskustelemaan sijaissisaruudesta kuin toiset. Jatkoa ajatellen kehitysehdotuksia jotka tulivat vanhemmilta ja osittain myös lapsilta olivat että tätä hyväksi todettua toimintaa jatkettaisiin, vähintään kahdesti kuukaudessa ja että pojille järjestettäisiin myös vastaavanlaista toimintaa. 2.(Suunnitella(ja(toteuttaa(sijaissisarille(suunnattua(toimintaa(perheiden(toi> veiden(ja(odotusten(pohjalta.( Tulosten perusteella eli odotusten, toiveiden ja palautteen mukaan toiminta oli suurimman osan vanhemmista ja lapsista mukaan sitä mitä toivottiin. Vanhemmat määrittivät toiminnalle raamit. Kaikki heistä halusi toiminnasta sellaista, missä keskustelun sijaan keskityttäisiin tekemiseen. Kolme äideistä kokivat, että tekemiseen painottuvan toiminnan lisäksi olisi hyvä järjestää toimintaa, jossa lapset pääsisivät ensisijaisesti keskustelemaan sijaissisaruudesta. Toteutuksessa pyrittiin ikään kuin yhdistämään nämä, jolloin toiminnasta tuli sellaista, jossa keskityttiin tekemisen ohella, myös keskustelemaan sijaissisaruudesta. Vanhempein toiveesta pyrimme myös herättämään tätä keskustelua tyttöjen välille, mutta mikäli sitä ei syntynyt, ei sitä tullut ottaa pettymyksenä. Vanhemmat toivoivat että tyttöihin suhtauduttaisiin myös niin, ettei heiltä odotettaisi suurempia ja vaikka toiminnassa kauheasti ei sijaissisaruudesta 53 puhuttu, tytöt kuitenkin tiedostivat siellä olevien elävän myös sijaissisarten arkea. Uskon, että tytöt saattoivat jo tämän tiedon vuoksi kokea yhteenkuuluvuutta ja kokea vertaisuutta toisiaan kohtaan. Yksi vanhemmista olikin antanut palautetta jossa sanoi lasten olleen erityisen tyytyväisiä siihen, että toiminnassa päästiin tutustumaan toisiin sijaisperheiden biologisiin lapsiin. Koska vanhempien ja lasten odotukset ja toiveet sijaissisarille järjestettävälle toiminnalle olivat samankaltaiset, uskon että niihin pystyttiin myös vastaamaan, niin että suurin osa koki toiminnan vastanneen toiveita. Mikäli heidän käsitykset tulevasta toiminnasta olisivat olleet kovin paljon toisistaan poikkeavia, olisi tehtäväni ollut haasteellisempi. Koin toimintaan osallistuvien sukupuolen ja iän selvittämisen merkityksellisiksi toiminnan suunnittelun kannalta. Yllättävää oli se, että kaikki toimintaan osallistuvista oli tyttöjä, mikä kuitenkaan ei haitannut vaan helpotti suunnittelua. Vielä kun tytöt olivat iältään 7-12, olivat he ikänsäkin puolesta niin sanotusti helpossa iässä, sillä tytöt noudattivat ohjeita ja kuuntelivat ohjaajia. Toiminnan toteutuksessa kuitenkin kävi ilmi 7-vuotiaan ja 12-vuotiaan välillä olleen ehkä hieman liian iso ikäero, sillä 12-vuotias palautteen ja havaintojen mukaan koki esimerkiksi sunnuntaina toiminnan olleen tylsähköä ja turhan lapsellista. Häntä myös harmitti kovasti se, kun joutui olemaan toiminnassa tytöistä kaikista vanhin, sillä hän olisi toivonut ehkä pääsevänsä mieluummin ikäistensä seuraan. 3.(Selvittää(toiminnan(jälkeen(toteutuivatko(toiveet(ja(odotukset.(Mikäli(eivät,( miksi?(( Lapset kertoivat leirin alussa, ettei heillä ollut suurempia odotuksia leiriltä, moni mainitsi uskovansa, että leirillä tehdään kivoja juttuja ja vietetään yhdessä mukavaa aikaa. Toiminta vastasi suurimman osan odotuksia, mutta tätä ei osattu oikein perustella. Toimintaan osallistumisen syytäkään lapset eivät kauhean hyvin osanneet palautelomakkeessa perustella. Uskon leirin alussa käydyn keskustelun pohjalta, että tytöt osallistuivat toimintaan siksi, koska olivat aiemminkin pitäneet PePPi-hankkeen järjestämistä toiminnoista ja uskoivat leirillä olevan ”vapaata” ja kivaa. Kuten aiemmin 54 esitin, vanhemmat ovat todennäköisesti saaneet tyttärensä osallistumaan leirille, kun toivoivat näiden pääsevän tutustumaan toisiinsa. Suurimmalla osalla tytöistä tuntui tapaamisessa ja leirillä olevan mukavaa ja lähtiessä he kertoivat pääosin olevan tyytyväisiä ja iloisia. Joukkoon mahtui kuitenkin jo edellä mainitsemani hieman vanhempi tyttö, joka kertoi rehellisesti toiminnan olleen etenkin leirin sunnuntaipäivän osalta melkoisen tylsää. Turhautumista ja väsymystä aiheutti hänen kohdallaan myös se, että hän tunsi olevansa toimintaan vähän liian vanha. Emme ehkä ohjaajina osanneet vastata tytön toiveisiin niin hyvin, kuin muiden kohdalla. Mielestäni oli hyvä idea kerätä vanhempien palaute vasta hieman myöhemmin leirin jälkeen, sillä halusin varmistaa, että lapset ehtisivät rauhassa kertomaan palautteensa toiminnasta vanhemmilleen. Mikä osoittautui palautteenkeruun jälkeen toimivaksi ratkaisuksi, sillä vanhempien käsityksiin toiminnan onnistumisesta vaikutti enimmäkseen juuri lasten antama palaute, mikä toki on loogista. Kuuden lapsen osalta vanhemmat kertoivat palautteen toiminnasta olleen erittäin hyvää. Yhden tytön mielestä toiminta oli äidin saaman palautteen mukaan ollut hyvää, ainakin lauantaipäivän osalta, mikä viittaa vanhimpaan tyttöön. Toiminnan eri osa-alueissa, tiedotuksessa, toteutusajankohdassa, sijainnissa, kestossa, sisällössä ja kertojen määrässä oli vanhempien mielestä myös onnistuttu hyvin tai erittäin hyvin. Perheiden vanhemmista kaikki olivat myös yhtä mieltä siitä, että toiminta oli sellaista kuin oli odotettu, yhden vanhemman kohdalla odotukset onnistuttiin jopa ylittämään. Lapset viihtyivät hyvin, joka oli vanhemmille kaikista tärkeintä, vastauksissa todettiin että oli hyvä, kun lapset pääsivät nyt paremmin tutustumaan toisiinsa. Mielestäni suurin ilo kaikille tuli siitä, kun tytöt keksivät itse kehittivät leirin aikana oman tapansa kommunikoida jatkossa toistensa kanssa. Tytöt kokoontuivat leirin vapaa-ajan aikana yhteen huoneeseen, jossa perustivat yhteisen whatsappkeskusteluryhmän, johon yhden vanhemman mukaan on myös leirin jälkeen laiteltu viestiä. 55 6.2 Luotettavuus Tutkimuksen reliaabelius tarkoittaa tutkimuksen toistettavuutta, jolloin sen ei tulisi antaa sattumanvaraisia tuloksia. Tutkimuksessa tulisi eritellysti käydä ilmi mitä on tutkittu, millä menetelmin ja miten aineisto on analysoitu. Tutkimuksen pätevyyttä voidaan mitata sillä, onko tutkimusmenetelmillä onnistuttu löytämään vastauksia tutkimuksen kannalta merkittäviin asioihin. Mielestäni olen hyvin onnistunut vastaamaan tutkimukselle asettamiini tutkimustavoitteisiin, vaikkakin lapsilta palautteenkeruu tuntui oleman hieman haasteellista. (Hirsjärvi, ym. 2004, 216.) Tutkimusaineisto on kerätty viideltä sijaisvanhemmalta ja heidän seitsemältä lapseltaan. Otanta ei ole kovin suuri, mutta uskon sen silti antavan perusteluja sijaissisarille järjestettävän toiminnan tarpeesta ja toimintaa kohtaan asetettujen odotusten toteutumisesta. Tutkimustulokset tuntuivat olevan pitkälti samassa linjassa myös aiemmin esittelemieni laajemmin toteutettujen tutkimusten kanssa. Uskotaan, että jos tutkija kykenee tutkimaan yksittäistä tapausta tarpeeksi tarkasti, voi hän saada näkyviin myös sen mikä ilmiössä on merkittävää ja mikä toistuu usein tarkasteltaessa ilmiötä yleisemmällä tasolla. Voidaan sanoa yksityisen toistuvan yleisellä tasolla. (mt., 2004, 171.) Tutkimuksen aineiston riittävyys kertoo myös sen luotettavuudesta. Koen että tutkimuksessa käyttämäni useat eri tutkimusmenetelmät täydensivät hyvin toisiaan. Tutkimusmenetelmien yhteiskäytöstä käytetään termiä triangulaatio. Triangulaation nähdään parantavan tutkimuksen pätevyyttä ja luotettavuutta. (mt., 217.) Myös aineistosta oli havaittavissa aineiston kyllääntymistä eli saturaatiota. Aineiston riittävä saturaatio ilmenee aineistossa siten, että samat asiat alkavat kertautua useimmissa vastauksissa, eikä uusia havaintoja tule enää esiin. (Eskola & Suoranta 2008, 62-63, 215.) Havainnointia tapahtui niin minun, kuin kahden mukana olleen ohjaajan näkökulmasta ja tapanamme oli avata havaittuja tapahtumia aina toteutuksen jälkeen. Tämä mahdollisti sen, että sain myös muiden näkemyksiä joihinkin tilanteisiin, eikä tutkimuksessa esitelleeni havainnot olleet vain omiin havaintoihini perustuneita käsityksiä. Tällöin voidaan (Grönfors) mukaan pitää useamman havainnoijan avulla saatua aineistoa luotettavampana. (mt., 213-214.) 56 Lapsille tehty palautekysely ei ollut kovin toimiva ratkaisu aineistonkeruun kannalta, mikä saattoi johtua siitä, ettei kysymykset olleet tarpeeksi selkeitä. Kysymykset olisivat voineet olleet tarkempia tai palautteenkeruun olisi voinut toteuttaa toiminnallisesti, jolloin palautteen anto olisi ollut mielekkäämpää. Koen, että myös haastattelun avulla kerättyihin tutkimustuloksiin saattoi vaikuttaa päätökseni toteuttaa lasten palautteen keruu yksilöhaastatteluina. Jos minulle annettaisiin uusi mahdollisuus toteuttaa haastattelu, tekisin sen parihaastatteluna. Grönforsin (1982) mukaan lapsia haastateltaessa parihaastattelu nähdään parhaana vaihtoehtona, sillä haastateltavien nähdään olevan luontevampia ja vapautuneempia, mikäli useampi henkilö on paikalla (Hirsjärvi ym. 2004, 199). Koen että parihaastattelu olisi ollut toimintaan osallistuneiden tyttöjen kohdalla parempi vaihtoehto, sillä tytöt tuntuivat olevan jännittyneitä ja ujostelevan kun osallistuivat kyselyyn yksin. 6.3 Hyödynnettävyys Olen varma että PePPi-hanke saa opinnäytetyöni tuotoksena esimerkin toimintamallista, jossa perheitä osallistetaan toiminnan suunnitteluun, jolloin pystytään parhaimmalla tavalla vastaamaan heidän tarpeisiinsa. Lisäksi sijaisperheiden biologisten lasten vertaisryhmän nähdään monilla tavoin tukevan koko sijaisperheen arjessa jaksamista. Mikä on tukee osaltaan myös hankkeen keskeisimpiä tavoitteita. Toivon että PePPi Pisarat- toiminnalle löydettäisiin jatkaja Keski-Suomen alueella ja että myös pojille suunnattu toiminta saisi tuulta purjeidensa alle. Sijaisperheiden biologisille pojille suunnattua toimintaa on PePPi-hankkeessa yritetty tarjota, mutta siihen ei ole ainakaan toistaiseksi saatu mukaan osallistujia. Uskon, että PePPi-hankkeessa tieto opinnäytetyöstäni ja sen tuottamista tuloksista tuodaan myös valtakunnallisesti muiden toimipisteiden tietoisuuteen. Ehkäpä toimintamalli sijaissisarten vertaisryhmästä saataisiin monistettua myös muille hankealueille. 57 6.4 Tilaajan arviointi Toiveemme oli, että sijaisperheiden biologisille lapsille kehitettäisiin omaa toimintaa heidän omien ja vanhempien toiveiden pohjalta, toiminta toteutettaisiin ja arvioitaisiin. Sijaissisarten eli sijaisperheiden biologisten lasten huomioiminen omana ryhmänään sijaisperheiden tukemisessa on tärkeää ja se on yksi PePPi hankkeen osatavoitteista. Sijaissisarille on tärkeää päästä jakamaan kokemuksiaan sijaisperheestä toisten vertaisten kanssa. Emma kartoitti osallistujien toiveet, jonka pohjalta suunnitteli kokonaisuuden ja sen jälkeen arvioi vastasiko toiminta lasten ja vanhempien odotuksia. Emma huomioi erittäin hyvin osallistujien toiveet ennen ja jälkeen toiminnan. Lisäksi lasten osallisuuden korostaminen oli erityisen vaikuttavaa. PePPi pisaroiden toiminta osoittautui hyvin tärkeäksi palautteiden pohjalta mahdollistamalla mukavan tekemisen ja yhdessäolon myötä vertaisuuden kokemisen sijaissisaruksille. Lisäksi se vahvisti tyttöjen yhteenkuuluvaisuutta niin, että he jatkavat yhteydenpitoa keskenään toiminnan jälkeenkin. Tämä oli hyvin merkittävä tulos. Emma suunnitteli ja toteutti tilatun työn todella hyvin ja itsenäisesti. Se ylitti jopa meidän odotukset. Emma kykenee itsenäiseen työskentelyyn ja häneen toimintansa jälkeen voi luottaa. Olemme erittäin tyytyväisiä kokonaisuuteen ja saimme arvokasta tietoa vanhempien ja sijaissisarten kautta, jota pystymme hyödyntämään jatkossakin. Jo saatu tieto itsessään on arvokasta. Myös toimintamalli, joka kehitettiin PePPi pisara toiminnan kautta, on helposti monistettavissa ja hyödynnettävissä muillakin alueilla. Ainoana haittapuolena työssä oli ajan puute, joka rajoitti toiminnan kestoa. Opinnäytetyön takaraja määritteli toiminnan päättymisen. Pirkko Porrassalmi aluevastaava PePPi hanke/Keski-Suomi 58 Pelastakaa lapset ry 7 POHDINTA Opinnäytetyöni oli mielestäni haastava ja saamani vastuu toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja siinä sivussa vielä tutkimuksen tekemisestä jännitti aluksi. Sen jälkeen kun sain houkuteltua hyvät ystäväni Miia Valkosen ja Pinja Purasen mukaan ohjamaan sijaissisaria kanssani ja löysin tilat toiminnallemme, heräsi minulla palava usko siihen, että kyllä tästä selvitään! Ilman näiden rakkaiden ystävieni upeita ohjaajan taitoja, leiri ei olisi ollut lähellekään niin onnistunut kuin se nyt oli. Tiedän, etten olisi uskaltanut ottaa näin suurta vastuuta opinnäytetyöstäni, ellen olisi toiminut PePPi-hankkeessa niin pitkään kuin olen jo toiminut. PePPi-hankkeen työntekijöiden Pirkko Porrassalmen ja Riina Pekkalan antama luottamus minua ja osaamistani kohtaan on ollut mielettömän ihanaa. Olen saanut hyvin itsenäisesti tehdä toiminnasta sellaista kun olen halunnut, tietysti perheiden toiveita kuunnellen. Olen kiitollinen myös näille toiminnan kehittämiseen osallistuneille sijaisperheille, niin sijaisvanhemmille kuin PePPi Pisarat-toimintaan osallistuneille tytöille. Myös PePPi-hankkeen kautta saamani kokemus sijaisperheiden arjesta on ollut arvokasta. Olen saanut tutustua sijaisperheisiin ja päässyt olemaan mukana tukemassa heidän arjessa jaksamistaan. Saamani kokemukset ovat varmasti kasvattaneet ammatillisuuttani ja lisänneet entisestään arvostustani sijaisvanhemmuutta kohtaan. Opinnäytetyöni on mielestäni onnistunut, vaikka on asioita jotka tekisin nyt ehkä toisin. Luotin kuitenkin tilanteissa pitkälti vaistoihini ja toimin sen mukaisesti. Loppujen lopuksi kaikkein tärkeintä oli, että tytöt viihtyivät toiminnassa ja saimme ohjaajina luotua mukavan ja rennon ilmapiirin, joka mahdollisti tyttöjen tutustumisen toisiinsa. Yksi tytöistä oli kehitystasoltaan ehkä hieman edempänä kuin muut tytöt ja mielestäni jatkossa voisi olla hyvä pohtia minkä ikäisille vertaisryhmä on tarkoitettu ja onko se kaikille halukkaille avoin. 59 Vanhemmat toivoivat toiminnan jatkuvan ja uskoivat vertaisuuden auttavan vaikeidenkin aikojen yli. Tämä kertoi siitä, että toiminnan haluttiin olevan vahvasti vertaisryhmän kaltainen. Vaikka sijaissisaruudesta ei kovin paljoa syntynyt keskustelua, saatiin havainnointien avulla silti perusteltua joitakin kyselyissä auki tai epäselväksi jääneitä asioita. Lopputulokseni on PePPi-hankkeen työn kannalta merkittävä: vertaiset ovat sijaisperheiden arjessa jaksamisen edellytys. 60 LÄHTEET Ahto, Anja & Mikkola, Pirjo 1999. Perhehoito lastensuojelussa. Sijaishuollon neuvottelukunnan julkaisuja 13. Anttila, Raija & Eronen, Sanna & Kallio, Minka & Kanninen, Katri & Kauppinen, Laura & Paavilainen 2005. Persoona 2. Kehityspsykologia. 3. painos. Helsinki: Edita. Bardy, Marjatta 1989. Uhkat, uhrit ja arjen sankarit. Lastensuojelu tutkimuksen valossa. Sosiaalihallituksen julkaisuja 2. Brask, Marita 2005. ”Sä et voi tietää miltä musta tuntuu…”. Ammatillisten perhekotien ja sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksia sijaissisaruudesta. Pieksämäen yksikkö. Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelman perustutkinnon opinnäytetyö. Emma & Elias. Viitattu 3.4.2015. http://www.emmaelias.fi/projektit /PePPi-hanke Eronen, Tuija 2013. Viisi vuotta huostaanotosta. Seurantatutkimus huostaan otettujen lasten institutionaalisista poluista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 4/2013. Eskola, Jari & Suoranta, Juha 2008. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 8. painos. Tampere: Osuuskunta Vastapaino. Friis, Leila & Eirola, Raija & Mannonen, Marjatta 2004. Lasten ja nuorten mielenterveystyö. 1. painos. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Haapasalo, Jaana & Repo, Anu 1998. Sijoitettujen lasten kehitys. Katsaus tutkimuksiin 36. Heiskanen, Tuula & Hiisijärvi, Seija. Vertaisryhmä ja sen ohjaaminen. Elä!- Elämän punaista lankaa etsimässä. Viitattu 23.4.2015. http://www.ela.fi/akatemia/ryhmienohjaaminen.php Helkama, Klaus 2001. Vanhemmat, sisarukset ja omantunnon ääni. Moraalisen kehityksen näkökulma. Teoksessa Järventie, Irmeli & Lähde, Miia & Paavonen, Juulia (toim.) Lapsuus ja kasvuympäristöt –tutkimuksen kuvia. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos: Tampereen yliopisto, 242-259. 61 Helsingin kaupunki sosiaalivirasto. Pride-valmennus ja valinta 2/2007. Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2004. Tutki ja kirjoita. 10. painos. Helsinki: Tammi. Hämäläinen, Juha 2007. Lastensuojelun kehityslinjoja. Tutkimus Suomen lastensuojelun aatepohjasta ja oppihistoriasta. Kuopio: Snellman-instituutti. Hämäläinen, Kati 2012. Perhehoitoon sijoitettujen lasten antamat merkitykset kodilleen ja perhesuhteilleen. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisu D56. Höjer, Ingrid & Sebba, Judy & Luke, Nikki 2013. The impact of fostering on foster carer’s children. An international literature review. University of Oxford. Inkilä, Tuire 2000. Vieraita lapsia perheessä. Sijaisperheiden omien lasten kokemuksia sijoituksesta. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu-tutkielma. Jallinoja, Riitta 2000. Perheen aika. Helsinki: Otava. Jokinen, Emma 2014. Erityiskasvatuksen harjoitteluraportti. Jokinen, Emma 2015. Opinnäytetyösuunnitelma. Kalland, Mirjam 2004. Vauvan ja lapsen kehityksellisten tarpeiden huomioiminen lastensuojelussa. Teoksessa Puonti, Annamaija & Saarnio, Tuula & Hujala, Anne (toim.) Lastensuojelu tänään. Helsinki: Tammi, 119-139. Kalliopuska, Mirja & Karjalainen, Sirkka 1988. Perheen elämäkaari. 2. painos. Yliopistopaino. Kaulio, Pia & Svennevig, Hanna 2006. Sisaruus rakkautta, vihaa, kateutta. 2. painos. Helsinki & Jyväskylä: Minerva kustannus Oy. Ketola, Jari 2008. Perhehoito ennen ja nyt. Teoksessa Ketola, Jari (toim.) Perhehoito tekemisen ja tukemisen arvoista työtä. Ps-kustannus. 62 Kielijelppi. Jelppiä akateemiseen viestintää /Puheviestintä / Ryhmäviestintä / Ryhmän kehitysvaiheet. Viitattu 23.4.2015. http://www.kielijelppi.fi/puheviestinta/ryhmankehitysvaiheet Kilpinen, Jenni & Paasikoski-Junninen, Marika & Lilja, Päivi & Koski, Antti 2012. Synkeän louhoksen seikkailu. Ota sosiaaliset taidot haltuun pelaamalla! Taikalamppumenetelmäopas. Kumpula, Kristiina & Tutkintaryhmä 23/2013. Oikeusministeriö. 8-vuotiaan lapsen kuolemaan johtaneet tapahtumat. Viitattu 16.4.2015. http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/julkaisut/julkaisuarkisto/1370865930372.html Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983). Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011). Lastensuojelun keskusliitto. Lastensuojelu.info. http://www.lastensuojelu.info/fi/palvelut.html Viitattu 24.4.2015 Lastensuojelulaki (417/2007). Laurila, Anja 1993. Lainaksi annettu lapsi. Sijaiskoti kokemuksia ja ajatuksia. Kirjapaja. Mannerheimin lastensuojeluliitto 2013. Kuulun! Välineitä ryhmän toiminnan tukemiseen. Marjomaa, Paula & Laakso, Milja 2011. Terveisiä täältä kodista! Lasten, sijaisvanhempien, syntymävanhempien ja sosiaalityöntekijöiden näkökulmia lastensuojelun perhetyöhön. Pelastakaa lapset ry:n julkaisusarja n:o 17. Nieminen, Minna 2010. ”Sitten ku tajus sen et oikeesti, et ne tarvii sitä apua ja tällai niin oli se sit iha kivaa” Sijaisperheiden biologisten lasten kokemuksia sijaissisaruudesta. Tampereen ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutus. Ammattikorkeakoulun perustutkinnon opinnäytetyö. Parker, Jan & Stimpson, Jan 2004. Sisarussuhteet kilpailua ja rakkautta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. 63 Pelastakaa lapset a. Viitattu 17.3.2015 http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/kehittamishankkeet/peppihanke/ Pelastakaa lapset b. Viitattu 17.3.2015 http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/kehittamishankkeet/peppihanke/ Pelastakaa lapset c. Viitattu 17.3.2015 http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/kehittamishankkeet/peppihanke/lisaa-peppi-hankkeesta/ Pelastakaa lapset d. Viitattu 17.3.2015 http://www.pelastakaalapset.fi/jarjesto/ Pelastakaa lapset e. Viitattu 17.3.2015 http://www.pelastakaalapset.fi/jarjesto/keitame-olemme/ Perhehoitolaki (263/2015). Perhehoitoliitto 02/2015. Mikä muuttuu? (31) 02/2015, 7. Perhehoitoliitto a. Viitattu 19.3.2015 http://www.perhehoitoliitto.fi/ajankohtaista/tiedotteet_ja_uutiset/perhehoitolaki_vaa rantaa_monimuotoisen_perhehoidon_toteutumisen.1592.news Perhehoitoliitto b. Viitattu 17.3.2015 http://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoitoliitto_ry Pesäpuu a. Viitattu 13.3.2015 http://www.pesapuu.fi/pride-ohjelma/ Pesäpuu b. Viitattu 17.3.2015 http://www.pesapuu.fi/jarjesto/ Pölkki, Pirjo 2004. Lastensuojelutyön tutkimus- ja kehittämistoiminta. Teoksessa Puonti, Annamaija & Saarnio, Tuula & Hujala, Anne (toim.) Lastensuojelu tänään. Helsinki: Tammi, 270-314. Ritala-Koskinen, Aino 2001. Mikä on lapsen perhe? Tulkintoja lasten uusperhesuhteista. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 38. Tampereen yliopisto, sosiaalityö. Akateeminen väitöskirja. 64 Sosiaali- ja terveysministeriö 2006. Perhepolitiikka Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 12/2006. Suomisanakirja. Viitattu 2.4.2015. http://www.suomisanakirja.fi/perhe Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Lapsiperhekysely 2012. Viitattu 16.4.2015. https://www.thl.fi/fi/tutkimus-jaasiantuntijatyo/vaestotutkimukset/lapsiperhekysely/tuloksia/lapsiperheiden-huolet Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tilastoraportti 26/2013. Viitattu 11.4.2015 https://www.thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/lasten-nuorten-ja-perheidensosiaalipalvelut/lastensuojelu Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Lapsiperheiden vanhempien voimavaroja voidaan vahvistaa 2014. Viitattu 16.4.2015. https://www.thl.fi/fi/tutkimus-jaasiantuntijatyo/vaestotutkimukset/lapsiperhekysely/tuloksia/lapsiperheidenvanhempien-voimavarat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lastensuojelun käsikirja. Viitattu 16.4.2015 https://www.thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/lasten-osallisuus Välivaara, Christine 2012. Mitä on sisaruus? Ohjaajan opas. Pesäpuu ry. 65 LIITTEET LIITE 1 Kehittämistoiminnan prosessin kuvaus AIKA MENETELMÄ TOIMIJAT TUOTOS 912/2014 Kädentaitopajat Sijaissisarten vanhemmat & PePPihanke Toiminnan suunnittelu yhdessä perheiden ja lasten kanssa 2/2015 Palaverit, puhelin ja sähköposti PePPi-hanke, opinnäytetyön tekijä, ohjaava opettaja Kehittämistyön vastaanottaminen ja yhteistyösopimukset Vaiheet Tarpeen synty & suunnittelun käynnistys suunnittelu -Ideapaperin laadinta -Tietoperustaan tutustuminen, suunnittelu, ideointi, ohjaajien sitouttaminen ja opinnäytetyösuunnitelman laatiminen -Tilojen etsiminen -Tervetuloa-kirjeen laatiminen -ilmoittautumisten vastaanottaminen 3/2015 Opinnäytetyöntekijä Toiminnalle tilat Toimintaan osallistuvien lasten sitouttaminen Ohjaajien kanssa suunnittelu & tarvikkeiden hankinta Toiminnan toteutus: 1. tapaaminen Opinnäytetyöntekijä & Ohjaajat Opinnäytetyöntekijä, ohjaajat ja lapset Leirin odotusten analysointia, leirin suunnittelua ja leirikirjeen tekeminen Leirin suunnittelua Opinnäytetyöntekijä Leirin materiaalihankinnat ja ennakkovalmistelut Leirin toteutus Opinnäytetyöntekijä ja ohjaajat Opinnäytetyöntekijä, ohjajat ja lapset, sekä PePPi-hankkeen työntekijä Ohjaajat, opinnäytetyöntekijä ja PePin työntekijä Opinnäytetyöntekijä & toimintaan osallistuneiden vanhemmat Opinnäytetyöntekijä Palautekeskustelu leirin jälkeen Vanhempien palautteenkeruu verkkokyselyllä 4/2015 Opinnäytetyön perusta Tulosten ylöskirjaaminen, opinnäytetyön kirjoittaminen. Toiminnan arviointi ja kehittäminen. Valmiin opinnäytetyön tulosten hyödyntäminen Opinnäytetyöntekijä & ohjaajat PePPi-hanke 1. tapaamisen toiminnan sisältö Tutustuminen, ryhmäytyminen ja tulevaan valmistautuminen Leirin suunnitelma Toteutus Suunnitelman jakaminen, sen yhdessä pohtiminen Tarvittavat materiaalit Suunnittelu Havainnot, palautteenkeruu palautelomakkeella ja haastattelulla lapsilta Suullinen palaute onnistumisesta Toteutus, palautteenkeruu Palaute odotusten toteutumisesta Palaute Opinnäytetyö Tuotos PePPi-hankkeen toiminnan kehittäminen Kehittäminen 66 LIITE 2 ”Tervetuloa”- kirje NIIN KETKÄ SIELLÄ SITTEN ON OHJAAJINA? A TULO E V R TE SINUT ON KUTSUTTU MUKAAN PEPPIHANKKEEN UUTEEN TOIMINTAAN Me opiskelijat olemme päättäneet lähteä toteuttamaan toivettanne sijaissisarille järjestettävästä toiminnasta. Lähiaikoina luvassa on tapaaminen ja leiri, sekä vielä kolmas tapaaminen toukokuussa. Ohjaajina meillä tapaamisessa ja leirillä tulee olemaan Purasen Pinja, Valkosen Miia ja Jokisen Emma PINJA: ”Hei! Olen terveydenhoitajaopiskelija Mamkista ja olen ajautunut PePin vapaaehtoistoimintaan ensimmäisen kerran lapsiparkissa, osa saattaa muistaa minut sieltä.” MIIA: ”Hei! Olemn 22-vuotias yhteisöpedagogiopiskelija Jyväskylästä. Olen aiemmin ollut PePissä mukana jouluisessa lapsiparkissa, olen varmaan osaan teistä törmännyt siellä!” KUU NAURUTA n? MISSÄ? MITÄ JA sinne tarvii ottaa mukat?a Mitä tautunu ä jo ilmoit Oonko m 2015 7.3 EKA TAPAAMINEN klo 12-15 Halssilassa, ilvespuiston kerhotilassa Luvassa pelejä, leikkejä, leipomista ja ulkoilua. Mukaan tarvitset ulkovaatteet ja iloisen mielen ! OSOITE: Ilveskuja 31, 40400 Jyväskylä ILMOITTAUTUMISET 26.2 MENNESSÄ NUMEROON 041 708 5013 / EMMA JOKINEN EMMA: ” Hei vaan! Olen yhteisöpedagogiopiskelija Emma Jokinen ja olen osalle varmaan jo PePin kautta tuttu liikuntakerhosta, kädentaitopajasta tai lapsiparkista. Olen niin vallan hurahtanut PePPiläiseksi, että olen päättänyt tehdä opinnäytetyönikin PePille, nimittäin tähän tulevaan toimintaan liittyen. Työn tarkoituksena on selvittää teidän odotuksia ja niiden toteutumista tässä ___toteutuksen aikana. Porrassalmen Pirkko tulee todennäköisesti pommittamaan teitä webropol-kyselyilläni ja olisin erittäin kiitollinen mikäli vastaisitte lyhyeen kyselyyn ennen tapaamisia ja tapaamisien jälkeen. Tällä tavoin päästään kehittämään toimintaa yhä perhelähtöisemmäksi. MIKÄLI ET OMISTA NORSUN MUISTIA, LAITA PÄIVÄT YLÖS ALMANAKKAAN! 28.-29.3 LEIRI Leiri alkaa 28.3 lauantaina klo 14 ja loppuu 29.3 sunnuntaina klo 12. Paikkana toimii Kiponniemen toimintakeskus ja leiriin sisältyvät PePPi-Hankkeen puolesta ruuat, majoitus ja tarvittaessa kyyditys. Leiri on siis maksuton! Ohjelmassa on luvassa pelejä, leikkejä, ulkoilua, askartelua ja kivaa yhdessä tekemistä. OSOITE: Kiponniementie 84, 41940 Vesanka ENNEN LEIRIÄ TOIMITAMME LEIRIKIRJEEN, JOSSA TARKEMMAT TIEDOT. 67 LIITE 3 Toiminnan odotukset 1. Vastaajana vanhempien kyselyssä toimii: Äiti / Isä / Molemmat 2. PePPi-Hankkeen saaman tiedon mukaan, sijaisperheet kokevat biologisille lapsille järjestettävälle toiminnalle olevan tarvetta. Oletko samaa vai eri mieltä? Miksi? -Samaa mieltä: perustelu -Eri mieltä: perustelu -En osaa sanoa: perustelu 3. Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, minkä tyyppistä toimintaa haluaisit biologisille lapsille järjestettävän? -Toimintaa, jossa keskityttäisiin keskustelemaan sijaissisaruudesta -Toimintaa, jossa keskityttäisiin keskustelemisen sijasta enemmän tekemiseen kuten esimerkiksi kädentaitoihin ja leikkeihin -Toimintaa, johon mukaan otettaisiin vanhempi/ vanhemmat -Muun tyyppistä toimintaa / Tarkennus: 4. Missä vaiheessa koet biologisten lasten hyötyvän parhaiten PePin toiminnasta? -Ennen sijoitusta -Sijoitusvaiheen alun aikana -Sijaisperheen päivittäisessä arjessa -Kaikissa tilanteissa yhtä paljon -Muussa tilanteessa: 5. Miten biologiset lapsenne on valmisteltu sijaissisaruutta varten? -Lapsi/Lapsemme osallistui PRIDE-valmennuksen myös lapsille tarkoitettuun osioon -Erilaisten Pesäpuu ryn oppaiden ja tehtäväkirjojen avulla -Kävimme asiaa läpi kotona ja keskustelimme aiheesta avoimesti -Muulla tavoin: 6. Mitä odotat pian alkavalta sijaissisar ryhmän toiminnalta? Miksi koet sille olevan tarvetta? Voit kertoa vapaasti odotuksistasi ja toiveistasi vanhemman näkökulmasta -avoin kysymys Lämmin kiitos teille vanhemmille vastauksistanne, nyt olisi aika antaa toimintaan osallistuvalle lapselle/ lapsille vastausvuoro. Voitte ohjeistaa lapsianne kertomalla, että vastaukset kerätään anonyymisti, eikä kaikkiin kysymyksiin ole pakko vastata jos ei halua. 68 7. Vastaajina lasten kyselyssä toimii 1 lapsi 2 lasta 3 lasta 4 lasta 8. Vastaajana toimii -tyttö /tyttöjä -poika/poikia -molempia 9. Minkä ikäinen / ikäisiä olette? 1. vastaaja on iältään: 2. vastaaja on iältään: 3. vastaaja on iältään: 4. vastaaja on iältään: 10. Oletko / oletteko osallistuneet aiemmin PePPi-Hankkeen järjestämään toimintaan? -Kyllä -Ei -En tiedä 11. Jos vastasit / vastasitte kyllä, mihin toimintaan olet / olette osallistuneet? -Kädentaitopajoihin -Leirille -Keinun toimintaan -Hupulaistoimintaan -Liikuntakerhoon -Jouluiseen lapsiparkkiin -Muu, mihin? 12. Minkä arvosanan antaisit / antaisitte PePin toiminnalle? 1-5 asteikolla 1. vastaaja: 2. vastaaja: 3. vastaaja: 4. vastaaja: 13. Minkälaiseen toimintaan osallistuisit mieluiten/ osallistuisitte mieluiten? -Kädentaitopajoihin -Leirille -Liikuntakerhoon -Tapaamisiin, joissa keskusteltaisiin sijaissisaruudesta -Muuhun, mihin? Voi myös keksiä uusia toimintoja 69 14. Minkälaista sijaissisaruus on sinusta/ teidän mielestä? Miksi? -Kivaa, perustelu: -Vaikeaa, perustelu: -Vähän molempia, perustelu: -En osaa sanoa, perustelu: 15. Kenen kanssa jaat ajatuksia sijaissisaruudesta? -Kaikkien -Vanhempien -Kavereiden -Sukulaisten -Jonkun muun -En kerro asiasta kenellekään / en tykkää puhua siitä 16. Onko sijaissisaruudesta puhuminen mielestäsi? Helppoa / vaikeaa / En osaa sanoa 17. Nyt saat / Saatte äänestää sijaissisar ryhmälle uuden nimen! Äänestys tapahtuu niin, että annat itse tai yhdessä sisaresi kanssa pisteitä ykkösestä vitoseen molemmille nimille. Nimiäänestyksen tulos selviää tapaamiseen tai leiriin mennessä. -PePPi-Pisarat -Saippuakuplat 18. Saatte valita minkälaista toimintaa haluaisitte leirillä olevan, voitte myös ehdottaa omia toiveita Piirtää / Maalata / Askarrella / Pelata pelejä/ Leikkiä / Ulkoilla / Paistaa makkaraa leirinuotiolla / Esitellä oma pehmolelu tai kirja / Yllätyksiä / Muuta, mitä? Kiitos vastauksistanne! 70 LIITE 4 Leirikirje P E P P I H A N K E 2 0 1 5 LEIRIKIRJE SIJAISSISARILLE Pakkaa mukaan: Yökkäri Tyynyliina Lakanat tai makuupussi Pyyhe Hei leiriläinen! Ihan mahtavaa, että olet ilmoittautunut mukaan sijaissisarten omalle leirille. Leiri järjestetään Kiponniemen toimintakeskuksessa Vesangassa 28.-29.3. Luvassa on leikkejä, pelejä, kädentaitoja, ulkoilua ja yllätyksiä. Majoitumme 4 hengen huoneissa toimintakeskuksen päärakennuksessa ja jokaisessa huoneessa on oma vessa ja suihku. Leiri alkaa lauantaina klo 14.00 välipalalla ja loppuu sunnuntaina klo 12.00 alkavaan ruokailuun, johon voivat myös vanhemmat halutessaan osallistua. Lisätietoja leiristä saa Emma Jokiselta numerosta 041 708 5013 tai sähköpostiosoitteesta [email protected]. Kiponniemen toimintakeskuksen osoite: Kiponniementie 84, 41940 Vesanka. NÄHDÄÄN LEIRILLE TERKUIN OHJAAJAT! ! Peseytymisvälineet Hammasharja ja tahna Joustavat sisävaatteet Lämpimät ulkovaatteet Vaihtovaatteet Halutessasi pehmolelun tai kirjan 71 LIITE 5 LASTEN PALAUTE PEPPI PISAROIDEN TAPAAMISISTA Päivämäärä______.______200_ Olen___ -vuotias tyttö / poika Osallistuin PePPi Pisaroiden toimintaan, koska: ☺ Mukavaa oli: Olisin toivonut enemmän: " Huonoa oli: Olisin toivonut vähemmän: Vastasiko toiminta odotuksiasi? ☺ KYLLÄ / EHKÄ VÄHÄN / " EI / EN OSAA SANOA Perustelu: Leiriltä lähtiessä olen (ympyröi): Vihainen Rohkea Epätoivoinen Rauhallinen pelokas pirteä toiveikas väsynyt Kiitos arvokkaasta palautteestasi! levoton turhautunut itkuinen iloinen tyytyväinen innostunut surullinen 72 LIITE 6 Vanhempien palaute Opinnäytetyöni tiukan aikataulun vuoksi kerään palautteen PePPi Pisaroiden toiminnasta jo tässä vaiheessa. Eli vastatkaa kyselyyn ensimmäisen tapaamisen ja leirin perusteella. Toukokuun puolella järjestämme vielä kolmannen tapaamisen, siitä lisätietoa myöhemmin. 1. Vastaajana toimii Äiti / Isä / Molemmat 2. Lapsen / lasten palaute toiminnasta on ollut: Täytä taulukkoon kaikilta toimintaan osallistuneilta lapsiltasi saatu palaute erikseen. Lisätietoja lasten kokemuksista ja heidän antamasta palautteesta voi täyttää avoimiin vastauskenttiin. (Erittäin hyvää / hyvää / Ok / Huonoa / Todella huonoa) + lisätietoa kohta. 1.Lapsi: 2.Lapsi: 3.Lapsi: 3. Miten toteutuksen eri osa-alueissa onnistuttiin? (Erittäin hyvin / Hyvin / Tyydyttävästi / Huonosti / Hyvin huonosti) Toteutusajankohta Tiedotus Sijainti Kesto Kertojen määrä Sisältö Muu, mikä? 4. Vastasiko toiminta teidän vanhempien odotuksista sijaissisarille järjestettävästä toiminnasta? Avoin vastauskenttä 5. Jäikö jokin toiveistanne / Odotuksistanne toteutumatta, mikä? Avoin vastauskenttä 6. Miten kehittäisitte PePPi Pisaroiden toimintaa jatkossa? Avoin vastauskenttä Kiitos arvokkasta palautteesta!
© Copyright 2024