Tukea ja tehoa järjestöjen työllistämiseen

Hakemusnumero: 100512
Hankkeen nimi: Tukea ja tehoa järjestöjen työllistämiseen
1 (3)
Valintaesitys
Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020
Suomen rakennerahasto-ohjelma
Hankkeen julkinen nimi
Tukea ja tehoa järjestöjen työllistämiseen
Hakemusnumero
Kokouksen päivämäärä
100512
11.12.2014
Saapumispäivämäärä
Diaarinumero
27.8.2014
EURA 2014/132/09 02 01 01/2014/POPELY
Käsittelijä
Viranomainen
Marika Lindroth
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Hakijan virallinen nimi
Suomen 4H-liitto r.y.
Toimintalinja
3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus
Erityistavoite
6.1. Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen
Tukimuoto
Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen osallisuuteen liittyvä kehittämishanke
Alkamispäivämäärä
Päättymispäivämäärä
1.1.2015
31.12.2016
Hankkeen sisältö
Hankkeella parannetaan paikallisiin yhdistyksiin palkattujen nuorten ja muiden vaikeassa työmarkkina-asemassa
olevien henkilöiden työllistymisedellytyksiä yhdistyksessä tehdyn työjakson jälkeen. Järjestöjen työllistämiselle
asetetaan usein tavoitteeksi työllistetyn valmistaminen työmarkkinoille muiden työnantajien myöhemmin
työllistettäviksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi järjestöissä tarvitaan erityistä osaamista nuorisotakuun piirissä
olevien tai työmarkkinoilla muuten heikossa asemassa olevien henkilöiden ohjaamiseen ja opastamiseen. Hankkeen
tavoitteena onkin lisätä yhdistysten luottamushenkilöjohdon osaamista työnantajan velvoitteissa, työnjohtoosaamisessa ja esimiestaidoissa.
Hankkeessa rohkaistaan paikallisia yhdistyksiä työllistämään aiempaa useampia työttömiä joko yhdessä muiden
alueen yhdistysten kanssa tai yksin. Hankkeessa saatetaan paikkakuntien yhdistyksiä ja järjestöjen edustajia yhteen
kehittämään kolmannen sektorin työllistämistä yhteistyössä kuntien työllistämisryhmien, työvoimaviranomaisten ja
muiden mahdollisten toimijoiden kanssa. Hankkeen aikana rakennetaan paikkakunnille verkostoja, joiden kautta myös
yritykset ja työtä vailla olevat henkilöt voivat kohdata.
Nuorten ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden työnhakutaidot voivat olla puutteelliset. Osa
pitkäaikaistyöttömistä tarvitsee apua myös sosiaalisen median hyödyntämiseen oman osaamisensa markkinoinnissa.
Myös itseluottamus on usein heikentynyt pitkien työttömyysjaksojen aikana. Hankkeessa tarjotaan mahdollisuuksia
parantaa näitä taitoja.
Hankkeen toimenpiteet:
- Hankkeessa kootaan mukana oleville paikkakunnille työryhmät, joissa ovat edustettuina työllistämistoimintaa
harjoittavat yhdistykset ja järjestöt, kuntien ja valtion työllistämistoimintaa hoitavat viranomaiset sekä työllistävien
yritysten edustus.
Tulostettu 3.12.2014 13:22:38
EURA 2014 -järjestelmä
Hakemusnumero: 100512
Hankkeen nimi: Tukea ja tehoa järjestöjen työllistämiseen
2 (3)
- Kootaan paikkakunnan potentiaaliset kolmannen sektorin työllistäjät yhteen ja kartoitetaan työtehtävät, joihin
voitaisiin henkilöitä palkata. Työntekijä voidaan palkata tekemään töitä useammassa yhdistyksessä 4H -yhdistyksen
toimiessa työnantajana. Rekrytoidaan työntekijät yhteistyössä alueen TE-toimiston ja mahdollisesti kunnan
työllistämistoimikunnan/-henkilön kanssa.
- Työsuhteen alussa työntekijän kanssa suunnitellaan työtehtävät ja työnkuva siten, että työntekijän vahvuudet tulevat
hyödynnettyä.
Hankkeen työntekijä organisoi yhdistyksille tarvittavat koulutukset ja ohjauksen työnantajana toimimiseen.
-Työntekijöille järjestetään ohjausta mm. osaamisen markkinointiin, omien vahvuuksien ja itsetunnon kohottamiseen
liittyen.
- Työntekijät tutustuvat oman paikkakuntansa ja työssäkäyntialueensa kiinnostaviin työnantajiin esim. 2-3 päivän
tutustumisjaksolla, joka sisältyy yhdistyksessä tehtävään työaikaan. Työllistäjäyhdistyksen toimihenkilöt ovat tukena ja
osallistuvat vierailuun tarvittaessa.
- Yrittäjyyspolku tuodaan esille yhtenä tapana työllistyä jatkossa. Yhdistyksiin työllistelyille henkilöille tarjotaan
mahdollisuus harjoitusyrityksen perustamiseen ja kouluttautumiseen kullekin paikkakunnalle erikseen räätälöidyllä
yrityskurssilla.
- Työllistymisjakson lopussa tarkennetaan henkilön urapolkusuunnitelmaa ja sovitaan jatkoseurannan aikatauluista.
Työllistymisjakson jälkeen tehdään erillisen suunnitelman mukainen seuranta, jossa selvitetään työntekijän
työllistyminen tai toiminta työllistymisen edistämiseksi.
¨
ý
Hankkeen toiminta kohdistuu yhden
maakunnan alueelle
Hankkeen toiminta kohdistuu usean
maakunnan alueelle
¨
Hankkeen toiminta on valtakunnallista
Maakunnat
Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa
Seutukunnat
Kajaanin, Koillismaan, Itä-Lapin, Kemi-Tornion, Oulun, Oulunkaaren, Torniolaakson, Pohjois-Lapin, Ylivieskan,
Tunturi-Lapin
Kunnat
Kempele, Kuusamo, Liminka, Lumijoki, Pudasjärvi, Oulainen, Posio, Ristijärvi, Salla, Sievi, Sotkamo,
Taivalkoski, Kittilä, Sodankylä, Tyrnävä, Ylitornio, Ylivieska
Lisätietoja hakemuksesta
Tällä hetkellä 14 yhdistystä on lähdössä mukaan hankkeeseen, yhden kunnan päätöstä vielä odotetaan. Kuntien
sitoumukset saadaan vuoden loppuun mennessä, jolloin täsmentyy mukaan lähtevien yhdistysten ja kuntien lopullinen
määrä sekä maakunnalliset rahoitusosuudet. Maakunnalliset rahoitusosuudet lasketaan kustakin maakunnasta
mukaan lähtevien yhdistysten lukumäärän mukaan.
Hankkeen rahoituspäätös tehdään, kun kaikki kuntien sitoumukset on saatu. Tästä syystä hankkeen aloitusaikaa
todennäköisesti siirretään kuukaudella eli alkavaksi 1.2.2015.
Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma
Kustannukset
1 Palkkakustannukset
2 Ostopalvelut
3 Matkakustannukset
4 Muut kustannukset
5 Flat rate
Kustannukset yhteensä
6 Tulot
Nettokustannukset yhteensä
Tulostettu 3.12.2014 13:22:38
Yhteensä €
151 400
20 000
30 000
70 000
22 710
294 110
0
294 110
Rahoitus
Yhteensä € Osuus nettokustannuksista (%)
1 Haettava ESR- ja valtion
rahoitus
2 Kuntien rahoitus
3 Muu julkinen rahoitus
4 Yksityinen rahoitus
235 290
18 000
0
40 820
80
6,1
0
13,9
Rahoitus yhteensä
294 110
100
EURA 2014 -järjestelmä
Hakemusnumero: 100512
Hankkeen nimi: Tukea ja tehoa järjestöjen työllistämiseen
Kustannukset
7 Kunnat
8 Muu julkinen
Yhteensä €
0
0
Yhteensä
Kustannusarvio yhteensä
0
294 110
3 (3)
Rahoitus
5 Kuntien rahoitus
6 Muu julkinen rahoitus
Yhteensä
Rahoitussuunnitelma
yhteensä
Yhteensä €
0
0
0
294 110
Rahoittajan arvio hankkeesta
Hanke on toimintalinjan 3 erityistavoitteen 6.1. mukainen: Hankkeessa tuetaan nuorten ja muiden heikossa
työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä tarjoamalla työllistymistä edistäviä yksilöllisiä palveluja, lisäämällä
kolmannen sektorin toimijoiden osaamista ja vahvistamalla palveluverkoston yhteistyötä.
Rahoittajan esitys
Rahoittajan esitys
ý Hakemus esitetään hyväksyttäväksi
¨ Hakemus esitetään hylättäväksi
Ratkaisun mahdolliset perustelut ja jatkotoimenpiteet
Hanke on käsitelty Lapin ELY-keskuksen hankeryhmässä 12.11., Lapin MYR:n sihteeristön HOKI-työryhmässä 13.11.
sekä Lapin MYR:n sihteeristössä 25.11.
Muiden maakuntien vaadittavat käsittelyt joulukuussa.
Tulostettu 3.12.2014 13:22:38
EURA 2014 -järjestelmä