Autovero 2015 - Kuluttajaliitto

LAUSUNTO
28.8.2015
Valtiovarainministeriö
PL 28
00023 Valtioneuvosto
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi autoverolain sekä ajoneuvoverolain
liitteen muuttamisesta (VM075:00/2015)
Valtiovarainministeriö on laatinut luonnoksen hallituksen esitykseksi laeiksi autoverolain sekä ajoneuvoverolain liitteen muuttamisesta. Esityksen pohjana on pääministeri Sipilän hallituksen hallitusohjelman
mukainen tavoite laskea autoveroa pienipäästöisiä autoja suosien hallituskauden aikana siten, että vuonna
2019 autoveron tuotto olisi noin 200 miljoonaa euroa nykyistä pienempi. Samalla ajoneuvoveron perusveroa on tarkoitus korottaa niin, että korotus lisäisi verotuottoa 100 miljoonalla eurolla vuodesta 2017 alkaen.
Esityksessä autoverolakia esitetään muutettavaksi siten, että pieni- ja keskipäästöisten autojen autoveroa
alennettaisiin vaiheittain. Veronalennus painottuisi selvästi pienipäästöisiin autoihin ja vero alenisi auton
ominaishiilidioksidipäästöstä riippuen vuoteen 2019 mennessä 0–5,4 prosenttiyksikköä. Autojen ominaishiilidioksidipäästöjen oletettu aleneminen huomioon ottaen keskipäästöisen auton vero noin puolittuisi
vuoteen 2020 mennessä. Henkilöauton, jonka päästö olisi EU:n vuodelle 2020 asettaman keskimääräisen
hiilidioksidipäästöjen tason (95 grammaa kilometriltä) mukainen, vero laskisi suhteellisesti 32 prosenttia
– keskihintaisella autolla tämä tarkoittaisi vähän yli 1 800 euron veronalennusta. Autoilla, joiden hiilidioksidipäästö on alle 50 grammaa kilometriltä, vero alenisi suhteellisesti enimmillään 52 prosenttia. Vero
ei alenisi niillä autoilla, joiden päästöt ylittävät 140 grammaa kilometriltä. Ajoneuvoverolakia ehdotetaan
muutettavaksi siten, että autoilta kannettavaa ajoneuvoveron perusveroa nostettaisiin 36,50 euroa vuodessa. Kokonaisuutena veromuutokset kuitenkin keventäisivät liikenteen verotusta vuodesta 2018 lähtien.
Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet pitää esitettyjä veromuutoksia perusteltuina. Koska veronalennukset kohdistuvat erityisesti pienipäästöisiin autoihin, ne tekevät pienipäästöiset autot kuluttajien kannalta
houkuttelevimmiksi. Veromuutokset ovat siten omalta osaltaan vähentämässä liikenteen hiilidioksidipäästöjä, olkoonkin että vähennykset ovat pieniä: luonnoksen mukaan veromuutoksen aiheuttama vähennysten
lisäys olisi vuonna 2019 vain 0,5 prosenttia ajoneuvokannan nykyisistä keskimääräisistä päästöistä.
Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry
Juha Beurling
pääsihteeri
Timo Niemi
lakimies
——————————————————————————————————————————–
Kuluttajaliitto – Konsumentförbundet ry
The Consumers' Union of Finland
Malminrinne 1 B
00180 HELSINKI
Puh: +358 9 4542 210
sähköposti: [email protected]
www.kuluttajaliitto.fi
Y-tunnus: 0896108-4