1. No category

Hyytymisjärjestelmä
ja
hyytymistutkimukset
VIIa
VIII VWF
trombiini
TF VIIa
kudostekijää
sisältävä solu
Xa Va
VIIIa
TF VIIa
Va
XIa
IXa
trombosyytti
VIIIa
aktivoitunut
trombosyytti
Xa
Va
suuri määrä
trombiinia
Janita Hiltunen ja Karolina Laine
3
SISÄLLYS
HYYTYMISJÄRJESTELMÄ JA FIBRINOLYYSI ......................................................................................... 4
Hemostaasi .................................................................................................................................................... 4
Primaarinen hemostaasi ................................................................................................................................. 5
Sekundaarinen hemostaasi............................................................................................................................. 6
Fibrinolyysi.................................................................................................................................................... 9
HYYTYMISTUTKIMUKSET........................................................................................................................ 10
Plasman tromboplastiiniaika P-TT .............................................................................................................. 10
International normalized ratio P-INR .......................................................................................................... 11
Aktivoitu partiaalinen tromboplastiiniaika P-APTT ................................................................................... 12
Fibriinin D-dimeerit P-FiDD ....................................................................................................................... 13
Antifaktori X-aktiivisuus P-AntiFXa .......................................................................................................... 14
Fibrinogeeni P-Fibr ..................................................................................................................................... 15
HYYTYMISTUTKIMUSTEN NÄYTTEENOTTO ....................................................................................... 16
KERTAUSKYSYMYKSIÄ ............................................................................................................................ 17
4
HYYTYMISJÄRJESTELMÄ JA FIBRINOLYYSI
Hemostaasi
Hemostaasi on sarja monimutkaisia tapahtumia, jotka tasapainottelevat keskenään veren hyytymisen,
hyytymisen eston ja hyytymän liuotuksen välillä. Hemostaasi voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen:
primaariseen ja sekundaariseen hemostaasiin sekä fibrinolyysiin. Primaarisessa hemostaasissa
vaurioitunut verisuoni supistuu, jonka jälkeen muodostuu trombosyyttitulppa. Sekundaarisen
hemostaasin aikana kehittyy tulppaa vahvistava hyytymä. Fibrinolyysissä hyytymä liukenee.
Todellisuudessa nämä vaiheet sulautuvat toisiinsa muodostaen ketjureaktion, jonka päämääränä on
verisuonivaurion korjaaminen. Hyytymisjärjestelmä koostuu monista mekanismeista, joihin
osallistuvat verisuonen seinämä eli endoteeli, trombosyytit, plasman hyytymistekijät ja niiden
inhibiittorit sekä fibrinolyyttiset proteiinit.
Hyytymisjärjestelmä on jatkuvasti käynnissä erittäin pienissä määrin verenkierron ulkopuolella,
vaikka normaalisti verisuonen sisäpinta on sileä ja reagoimaton. Sisäinen tai ulkoinen verisuonivaurio
tekee suonten pinnasta reaktioherkän ja käynnistää hyytymisjärjestelmän voimakkaasti.
Hemostaasia säätelevät verisuonen ominaisuudet, kuten endoteelin rakenne, veren ominaisuudet sekä
virtausolosuhteet verisuonissa. Veren ominaisuuksiin vaikuttavat hyytymistekijät, trombosyyttien
määrä ja aktiivisuus sekä erytrosyyttien määrä. Muuttuneet virtausolosuhteet verisuonissa,
esimerkiksi
pysähtynyt
veren
virtaus,
voimistavat
hyytymisjärjestelmän
aktivaatiota.
Hyytymisjärjestelmän voimakkuuteen vaikuttavat verisuoniseinämän vaurion syvyys ja kohta. Mitä
syvempi vaurio on, sitä voimakkaampia hyytymistä käynnistäviä tekijöitä paljastuu endoteelin alta.
Lisäksi tulehdukset ja syövät edistävät veren hyytymistä ja tukostaipumusta, sillä tulehdukselliset
sytokiinit, endotoksiinit ja kudosvauriot lisäävät kudostekijän synteesiä.
5
Primaarinen hemostaasi
Primaarisen hemostaasin käynnistää pieni verisuonivaurio tai luonnollinen kuolleiden ja
vaurioituneiden endoteelisolujen hilseily. Verisuonivaurion seurauksena valtimoiden sileät lihassolut
supistuvat, jolloin verisuonen ontelo kapenee tai sulkeutuu ja veren pääsy vauriokohtaan estyy.
Verisuoniseinämästä paljastuu hyytymistä aktivoivia rakenteita kuten von Willebrand -tekijää ja
kollageenia.
Von Willebrand -tekijä saa verenkierrossa olevat trombosyytit pyörimään suonivaurion alueelle,
jossa ne kiinnittyvät vauriokohtaan (adheesio). Verisuonen supistuminen eli vasokonstriktio
kasvattaa virtausvoimia, jotka painavat trombosyyttejä verisuonen seinämää vasten ja edesauttavat
adheesiota.
Kollageeni liimaa ja aktivoi tarttuneita trombosyytteja. Aktivoituneet trombosyytit muuttavat
muotoaan ja paljastavat pinnalleen molekyylejä, joiden välityksellä ne pystyvät takertumaan toisiinsa
(aggregaatio). Aktivoituneet trombosyytit vapauttavat varastorakkuloistaan monia veritulpan syntyä
ja haavan paranemista edistäviä välittäjäaineita (degranulaatio).
Trombosyytit tarttuvat suonenseinämään, von Willebrandin tekijään, kollageeniin ja fibriiniin
muodostaen trombosyyttitulpan, jota kutsutaan myös valkoiseksi veritulpaksi eli runsaasti
trombosyytteja sisältäväksi hyytymäksi. Tulpan ansiosta veren paikallinen hyytyminen käynnistyy ja
verenvuoto suonen ulkopuolelle estyy.
Primaarinen hemostaasi on välitön, nopea ja lyhytkestoinen reaktio verisuonivauriolle. Yksinään se
ei kuitenkaan riitä tyrehdyttämään isoja verenvuotoja. Sen tähden tarvitaan vielä sekundaarinen
hemostaasi, jonka seurauksena trombosyyttitulppa vahvistuu fibriinillä.
6
Sekundaarinen hemostaasi
Primaarisen hemostaasin käynnistyessä myös plasman hyytymistekijöiden aktivoitumiseen perustuva
sekundaarinen hemostaasi käynnistyy. Sekundaarisessa hemostaasissa hyytymiskaskadi aktivoituu
isojen verisuoni- ja kudosvaurioiden yhteydessä, kun kudostekijää vapautuu verenkiertoon.
Sekundaaria hemostaasia inhiboi muun muassa kudostekijätien estäjä (TFPI tissue factor pathway
inhibitor), jota endoteelisolut tuottavat.
Sekundaarinen hemostaasi aktivoituu hitaammin kuin primaarinen hemostaasi ja on sitä
pitkäkestoisempi. Sen lopputuloksena muodostuu kestävämpi fibriinisäikeitä ja trombosyyttejä
sisältävä hyytymä eli punainen veritulppa. Punainen väri johtuu punasoluista, jotka jäävät kiinni
fibriiniverkkoon.
Hyytymisjärjestelmä on jatkuvasti käynnissä pienissä määrin kudostekijää sisältävien solujen
pinnalla eli verenkierron ulkopuolella, vaikka verisuonivauriota ei olisi tapahtunut. Kudostekijää
sisältävien solujen pinnalla kudostekijä sitoutuu aktiivisen hyytymistekijän VII kanssa. Sitoutuminen
aktivoi pieniä määriä hyytymistekijää IX ja X. Aktiivinen hyytymistekijä Xa sitoutuu kofaktorin Va
kanssa muodostaen hyvin pieniä määriä trombiinia eli hyytymistekijää IIa. Trombiinin määrä ei vielä
riitä muodostamaan hyytymää.
Hyytymisreaktio jatkuu ja vahvistuu, mikäli tapahtuu verisuonivaurio. Sen yhteydessä trombosyytit
ja hyytymistekijä VIII:von Willebrand- tekijä -kompleksi leviävät verenkierrosta verisuonen
ulkopuolelle. Silloin valmiiksi muodostuneen trombiinin tehtävänä on aktivoida trombosyytteja sekä
hyytymistekijöitä V, VIII ja XI.
Lopullinen
hyytymisreaktio
tapahtuu
aktivoituneiden
trombosyyttien
fosfolipidikalvolla.
Hyytymistekijä XI ja trombosyytit sitoutuvat toisiinsa ja muodostavat lisää aktiivista hyytymistekijää
IXa. Aktivoitunut hyytymistekijä IX sitoutuu aktiiviseen hyytymistekijään VIII muodostaen
tenaasikompleksin. Kompleksi aktivoi hyytymistekijän Xa, joka puolestaan sitoutuu tekijään Va.
Seurauksena muodostuu protrombinaasikompleksi, joka muuttaa suuria määriä plasman
protrombiinia trombiiniksi. Suuri määrä trombiinia kykenee muodostamaan hyytymän.
7
Soluun perustuva hyytymisjärjestelmä
VIIa
TF VIIa
kudostekijää
sisältävä solu
Xa Va
VIII VWF
trombiini
TF VIIa
VIIIa
Va
XIa
trombosyytti
IXa
VIIIa
Xa
aktivoitunut
trombosyytti
Va
suuri määrä
trombiinia
hyytymisjärjestelmän käynnistyminen
hyytymisreaktion vahvistus
hyytymisjärjestelmän eteneminen
8
Trombosyyttien aktivoitumisen jälkeen seuraa fibriinin muodostus, joka vahvistaa trombosyyttien
muodostamaa löyhää tulppaa. Suuri määrä trombiinia pilkkoo jokaisesta fibrinogeenistä neljä
peptidiä. Näistä muodostuu yksi molekyyli, fibriinimonomeeri. Fibriinimonomeerillä on kyky
sitoutua muiden fibriinimonomeerien kanssa muodostaen fibriinikuituja. Alkuun fibriinimonomeerit
ovat kiinni toisissaan heikoin sidoksin.
Trombiini aktivoi fibriiniä stabiloivan tekijän XIII, joka synnyttää fibriinimonomeerien välille
kestävät kovalenttiset sidokset, jolloin muodostuu fibriinipolymeeri. Hyytymistekijän XIIIa
vaikutuksesta fibriinipolymeeristä muodostuu stabiili fibriini.
Fibriinin muodostuminen
Fibrinogeeni
Trombiini
Fibriinimonomeeri
XII
I
Fibriinipolymeeri
XIII
a
Stabiili fibriini
9
Fibrinolyysi
Fibrinolyysin tehtävänä on liuottaa hyytymä ja estää trombia kasvamasta liian suureksi rajaamalla
hyytymisreaktio suonivaurion alueelle. Liian voimakas tai ennenaikainen fibrinolyysi voi aiheuttaa
verenvuotoa, kun taas riittämätön fibrinolyysi voi johtaa hyytymän laajenemiseen ja aiheuttaa
verisuonitukoksen. Fibrinolyysin säätelemiseksi ja tasapainottamiseksi tarvitaan aktivaattoreita ja
inhibiittoreita.
Verisuonten endoteelisoluista erittyy plasminogeenin kudosaktivaattoria TPA:ta, joka aktivoi
fibrinolyysin. Plasminogeenin kudosaktivaattorin ja plasminogeenin tarttuminen fibriiniin aktivoi
plasmiinin, joka on plasminogeenin aktiivinen muoto. Plasmiinin tehtävänä on pilkkoa fibriinin ja
fibrinogeenin välisiä sidoksia.
Fibrinolyysissä inhibiittorina toimii plasminogeenin aktivaattorin inhibiittori 1, α2-antiplasmiini ja
trombiinista riippuva fibrinolyysin säätelijä (TAFI, thrombin-activatable fibrinolysis inhibitor).
Fibrinolyysin seurauksena muodostuu fibriinifragmentteja ja D-dimeeriä. Useat fragmenteista
toimivat hemostaasin inhibiittoreina ja edistävät verenvuotoa estämällä trombosyyttien aktivaatiota
sekä häiritsemällä fibriinin muodostusta.
Fibrinolyysi
TAFI estää
TPA:n ja
plasminogeenin
sitoutumista
α2-antiplasmiini
sitoo vapaata
plasmiinia
plasminogeeni
TPA
plasmiini
PAI-1
inhiboi
TPA:ta
aktivoitunut trombosyytti
fibriini
fibrinolyysiä inhiboivat tekijät
10
HYYTYMISTUTKIMUKSET
Plasman tromboplastiiniaika P-TT
Tromboplastiiniaika tutkii K-vitamiiniriippuvaisten hyytymistekijöiden II, VII ja X aktiivisuutta.
Tutkimusta käytetään verenvuototaipumuksien selvittelyssä sekä maksasairauksien arvioinnissa.
Tutkimuksen avulla voidaan arvioida myös K-vitamiinin aineenvaihduntaa ja selvittää akuutteja
verenvuotoja. Tutkimusta ei pitäisi käyttää oraaliseen antikoagulanttihoidon seurantaan.
Tulos ilmoitetaan prosentuaalisena hyytymisosuutena normaalista hyytymisaktiivisuudesta.
Viitearvo on 70–130 %. Oraalisen antikoagulanttihoidon aikana tulos on 15–25 % luokkaa.
Tromboplastiiniaika on pidentynyt (% -osuus alentunut) muun muassa K-vitamiinin puutostiloissa,
koska mitattujen hyytymistekijöiden VII ja X synteesi maksassa on riippuvainen K-vitamiinista. Kvitamiinin
puutostila
imeytymishäiriöstä
voi
tai
johtua
riittämättömästä
laajakirjoisista
K-vitamiinin
antibioottihoidoista.
saannista
ravinnosta,
K-vitamiinin
vaikutusta
hyytymistekijöiden synteesissä estää oraalinen antikoagulanttihoito. Tromboplastiiniaika pitenee
nopeasti maksan vajaatoiminnassa, johtuen hyytymistekijän VII lyhyestä puoliintumisajasta
sekä DIC-oireyhtymässä. DIC-oireyhtymässä suonensisäinen hyytyminen on lisääntynyt, jolloin
fibrinogeenin ja muiden hyytymistekijöiden kuluminen altistaa verenvuodolle.
Tutkimus perustuu Owrenin menetelmään. Tutkimusreagenssi sisältää kanista peräisin olevaa
kudostekijää sekä naudasta peräisin olevia plasman komponentteja kuten fibrinogeeniä,
hyytymistekijää V sekä fosfolipidejä. Reagenssin plasmasta on poistettu hyytymistekijät II,
VII ja X. Reagenssin ja potilaan plasman yhteisvaikutuksesta käynnistyy hyytymisreaktio ja
hyytymän muodostumiseen kulunut aika mitataan. Hyytymisreaktio käynnistyy ulkoisen
reitin kautta, kun reagenssin kudostekijä aktivoi näytteessä olevan hyytymistekijän VII. Sen
seurauksena tekijät X ja V aktivoituvat, protrombiini aktivoituu trombiiniksi ja
fibrinogeenistä muodostuu fibriiniä. Analysaattori havaitsee hyytymän turbidimetrisesti 671
nm allonpituudella. Hyytymisreaktion aikana syntyneet partikkelit aiheuttavat turbiditeetin
kasvua ja valon määrän vähenemistä.
11
International normalized ratio P-INR
Tromboplastiiniaika voidaan ilmaista myös INR-tulostusmuodossa. INR tarkastelee mitatun TT-ajan
suhdetta normaaliin TT-aikaan. Toisin sanoen INR kertoo kuinka monta kertaa normaalia hitaammin
potilaan
veri
hyytyy.
INR-tulostusmuotoa
käytetään
erityisesti
varfariinilla
toteutetun
antikoagulanttihoidon seurannassa. Varfariinihoitoa seurattaessa näyte voidaan ottaa mihin aikaan
päivästä tahansa riippumatta ruokailusta tai lääkeannoksen otosta.
Eri laboratoriot käyttävät P-TT -mittauksissa eri valmistajien
reagenssia.
Jotta
yhdenmukainen
laboratorioiden
tulostaso
ja
siten
välillä
saataisiin
mahdollisimman
vertailukelpoiset tulokset, TT-suhdetta korjataan reagenssija laitekohtaisella ISI-arvolla vastaamaan kansainvälisellä
vakioreagenssilla saatavaa tulosta.
Terveellä
potilaalla,
jolla
Potilaalle, joka käyttää
säännöllisesti varfariinia voidaan
jokaiselle hoitopäivälle johtaa
laskennallinen INR-arvo ja
TTR-parametri (time in
therapeutic range). Näin
ei
ole
oraalista
antikoagulanttilääkettä käytössä, INR-tulos on 0,92–1,20.
pystytään arvioimaan
varfariinihoidon toteutumista ja
hoidon tasapainoa. TTR
Varfariinihoidon terapeuttinen alue on suhteellisen kapea ja
riippuu
hoidon
indikaatiosta.
Parhaan
suojan
haittatapahtumilta saadaan kun INR-tulos on 2,0–3,0.
kuvastaa aikaa (%), jolloin
varfariinihoito on ollut
terapeuttisella INR alueella.
Verisuonitukoksen riski kasvaa, mikäli INR-tulos on alle 2.
Varfariinihoidon voidaan katsoa
Verenvuotoriski kasvaa, mikäli INR-tulos on yli 3,5.
toteutuneen hyvin, mikäli TTR
on yli 70 %, eli INR on yli 70 %
ajasta hoitoalueella.
12
Aktivoitu partiaalinen tromboplastiiniaika P-APTT
Aktivoidun partiaalisen tromboplastiiniajan tarkoituksena on mitata sisäistä hyytymisjärjestelmää eli
tekijöiden XII, XI, IX, VIII, X, V ja protrombiinin toimintaa. Tutkimusta käytetään
vuototaipumuksen selvittelyssä ja fraktioimattoman hepariinihoidon seurannassa.
Viitearvo on 25–37 sekuntia. Hepariinihoitojen yhteydessä arvot pyritään pitämään 1,5–2,5
kertaisena lähtöarvosta.
APTT-aika pitenee, kun hitaamman alkupään hyytymiskaskadin tekijöiden eli hyytymistekijöiden
XII, XI, IX, VIII, X tai V aktiivisuudet laskevat alle 20 % normaalista. APTT pitenee myös, mikäli
protrombiinin määrä laskee alle 10 % normaalista tai fibrinogeenin määrä on 0.5–1.0 g/l. APTTtutkimuksen tuloksen on todettu pitenevän verenvuototaudeissa kuten hemofilioissa ja von
Willebrandin taudissa sekä hepariinihoitojen yhteydessä.
APTT-tutkimuksessa näytteen plasmaan lisätään reagenssia ja näytettä inkuboidaan
37 °C asteessa. Reagenssi saa aikaan näytteessä kontaktiaktivaation. Inkuboinnin
jälkeen näytteeseen lisätään kalsiumia, joka laukaisee hyytymisen. APTTtutkimuksessa mitataan aika, joka kuluu hyytymän muodostumiseen näytteessä.
Analysaattori havaitsee hyytymän turbidimetrisesti.
13
Fibriinin D-dimeerit P-FiDD
D-dimeeri on fibriinin hajoamistuote, jota syntyy fibrinolyysin seurauksena. Fibriinin D-dimeerit
tutkimusta käytetään keuhkoembolian ja syvän laskimotukoksen poissulkemisessa sekä epäiltäessä
DIC-oireyhtymää. Lisäksi tutkimusta käytetään tukoksen uusiutumisriskin arvioinnissa.
Viitearvo on alle 0,5 mg/l.
Tuloksen ollessa alle 0,5 mg/l, voidaan 95 % varmuudella poissulkea tukoksen mahdollisuus. Ddimeeriarvo voi olla koholla mm. raskauden aikana sekä vaikean maksan vajaatoiminnan, trauman
tai syövän takia.
Fibriinin D-dimeeri määritetään immunokemiallisella menetelmällä. D-dimeeriä määritettäessä
käytetään lateksireagenssia, joka sisältää polystyreenilateksipartikkeleita. Nämä partikkelit on
päällystetty monoklonaalisella vasta-aine F(ab’)2-fragmentilla, joka on spesifinen D-dimeerille.
F(ab’) fragmentin käyttö reagenssissa edesauttaa D-dimeerin tarkempaa havaitsemista
näytteessä ja vähentää ristireaktioita endogeenisten tekijöiden kuten reumatekijöiden kanssa.
Näytteessä
oleva
D-dimeeri
muodostaa
päällystettyjen
lateksipartikkeleiden
kanssa
agglutinaation. Agglutinaation määrä on suoraan verrannollinen D-dimeerin määrään
näytteessä. Agglutinaation mittaus suoritetaan turbidimetrisesti.
14
Antifaktori X-aktiivisuus P-AntiFXa
Antifaktori X-aktiivisuus -tutkimuksella seurataan hyytymistekijän X aktiivisuuden estoon
käytettävien lääkkeiden vaikutuksia. Näitä ovat hepariini ja sen kaltaiset antikoagulantit, jotka ovat
pienimolekyylisiä hepariineja. Lääkkeiden seuranta on suositeltavaa lapsipotilailla, sekä
suurentuneen vuotoriskin, raskauden, maksan ja munuaisen vajaatoiminnan yhteydessä. Tutkimusta
voidaan käyttää myös oikean hepariiniannoksen määrittelemisessä yli- ja alipainoisten potilaiden
kohdalla. Lisäksi antifaktori X-aktiivisuutta seurataan plasmanvaihtojen ja dialyysin yhteydessä.
Antifaktori Xa:n tutkimuksessa tärkeää on näytteenoton ajoitus. 3–4 tuntia lääkepistoksen jälkeen
vaste tulisi olla yleensä < 0.7 antiFXa U/ml.
Mikäli käytössä on 2-pistoshoito, näyte otetaan usein noin 10 tuntia ensimmäisen pistoksen jälkeen,
eli hiukan ennen seuraavaa pistosta. Tällöin tavoitearvot ovat 0.2–0.3 anti-FXa U/ml, mikäli
potilaalla ei ole maksakirroosia ja potilaan hemostaasi toimii normaalisti.
Tutkimuksessa näytteeseen lisätään reagenssia, joka sisältää hyytymistekijää Xa. Näytteen
plasmassa oleva antitrombiini muodostaa kompleksin näytteessä olevan hepariinin kanssa.
Näytteessä oleva kompleksi neutralisoi tekijän Xa. Näytteeseen lisätään myös kromogeenistä
substraattia, joka muodostaa värin muuttuessaan paranitroaliiniksi aktiivisen X tekijän
vaikutuksesta. Värin muodostumista seurataan absorbanssilla 405 nm:n aallonpituudella.
Hepariinin konsentraatio on kääntäen verrannollinen värillisen substraatin pitoisuuteen
verrattuna. Mikäli potilaan antitrombiinitaso on alle 70 % normaalista, ei reagenssin tekijä
Xa neutraloidu, koska kompleksia muodostuu vähemmän.
15
Fibrinogeeni P-Fibr
Tutkimusta käytetään vuototaipumuksen selvittelyssä, etenkin jos potilaalla epäillään fibrinogeenin
puutetta.
Viitearvo on 2.0–3.9 g/l.
Plasman fibrinogeenipitoisuus on alentunut vaikeissa maksavaurioissa johtuen fibrinogeenin
tuotantohäiriöstä. DIC-oireyhtymässä sekä fibrinolyyttisissä tiloissa fibrinogeenipitoisuus on
alentunut lisääntyneen kulutuksen myötä. Matalia tuloksia esiintyy myös harvinaisessa
synnynnäisessä hypofibrinogenemiassa, trombiiniestäjähoidon seurauksena ja liuotushoidon
aiheuttaman systeemisen fibrinolyysin takia.
Fibrinogeeni on akuutin vaiheen proteiini, joten sen pitoisuus lisääntyy akuuteissa tulehduksissa sekä
maligniteeteissa. Lisäksi fibrinogeeni on koholla loppuraskauden aikana sekä joissain nefroottisissa
syndroomissa. Kohonneet fibrinogeenipitoisuudet lisäävät valtimo- ja laskimotromboosin riskiä.
Tutkimus perustuu Claussin menetelmään, jossa hyödynnetään trombiinia fibrinogeenin määrän
mittaamisessa. Potilaan laimennettuun sitraattiplasmaan lisätään naudasta peräisin olevaa trombiinia,
jolloin fibrinogeeni muuttuu fibriiniksi ja muodostuu hyytymä. Hyytymän muodostumiseen kulunut
aika on kääntäen verrannollinen näytteen fibrinogeenin määrään. Tulos saadaan vertaamalla kulunut
aika vakiokuvaajaan eli tunnettuihin fibriinipitoisuuksien hyytymisaikoihin.
16
HYYTYMISTUTKIMUSTEN NÄYTTEENOTTO
Ohjeita hyytymistutkimuksien näytteenottoa varten:

Ota verinäyte 3,2-% natriumsitraattiputkeen, joka on valmistettu reagoimattomasta
materiaalista kuten polypropeenimuovista. Reagoimattoman materiaalin tarkoituksena on
vähentää hemostaasin aktivoitumista näytteen osuessa putken pintaan. Natriumsitraatti sitoo
näytteessä olevan kalsiumionit ja stabiloi pH:n, mikä estää hyytymiskaskadin etenemisen ja
näytteen hyytymisen.

Käytä 20–21 G kokoista neulaa. Tarpeeksi suuren neulan käyttö on tärkeää, sillä huonosti
putkeen virrannut näyte voi hemolysoitua tai hyytyä. Liian suuri virtaus putkeen voi aktivoida
hyytymistekijät.

Mikäli otat myös muita verinäytteitä, ota hyytymisputki ensimmäisenä.

Käytä hukkaputkea, mikäli pistät siipineulalla, muuten näyteputkeen menee ilmaa ja putki jää
vajaaksi.

Käytä hukkaputkea erikoishyytymistutkimuksien yhteydessä esim. P-Hyyttek.

Pistä terveeseen ihonkohtaan, jossa ei ole mustelmia ja joka ei ole tulehtunut. Näyte tulisi
ottaa onnistuneesti ensimmäisellä pistolla.

Käytä staasia mahdollisimman lyhyen ajan. Näin saadaan minimoitua kudosnesteen
joutuminen näytteeseen ja estettyä hyytymisen käynnistyminen näytteessä.

Sekoita näyteputki huolellisesti, jotta antikoagulantti sekoittuisi tasaisesti eikä näytteeseen
muodostuisi hyytymiä. Näytettä tulee sekoittaa varovasti käsin ylösalaisin kääntäen 4–7
kertaa. Näytettä ei saa sekoittaa liian voimakkaasti, sillä voimakas sekoitus aiheuttaa
näytteeseen hemolyysiä ja trombosyyttien aktivoitumista.
Näytteenottoputkessa on oltava oikea suhde näytettä (1:10). Liian pieni määrä näytettä
suhteutettuna antikoagulanttiin aiheuttaa pidennettyjä hyytymisaikoja eli virheellisen matalia
aktiivisuuksia. Mikäli näytettä on liian paljon suhteutettuna antikoagulanttiin, ei antikoagulantti
välttämättä riitä estämään näytteen hyytymistä. Hyytymisnäytteen täyttöaste saa vaihdella
korkeintaan ± 10 %. optimista.
17
KERTAUSKYSYMYKSIÄ
Valitse oikea vaihtoehto. Oikeat vastaukset löydät kertauskysymyksien perässä ylösalaisin
kirjoitettuna.
1. Mikä väite pitää paikkaansa?
a. Hyytymisjärjestelmä on jatkuvasti käynnissä.
b. Hyytymisjärjestelmä käynnistyy vain verisuonivaurioiden yhteydessä.
c. Tulehdukset eivät vaikuta hyytymisjärjestelmään.
2. Missä järjestyksessä trombosyyttien toiminta etenee?
a. adheesio, degranulaatio, aggregaatio
b. aggregaatio, adheesio, degranulaatio
c. adheesio, aggregaatio, degranulaatio
3. Missä tapahtuu lopullinen hyytymisreaktio?
a. Kudostekijää sisältävien solujen pinnalla.
b. Aktivoituneiden trombosyyttien pinnalla.
c. Verenkierron ulkopuolella.
4. Mitä tapahtuu fibrinolyysissä?
a. Muodostuu fibriiniä.
b. Fibriinipolymeeristä muodostuu stabiili fibriini.
c. Plasmiini pilkkoo fibriinin ja fibrinogeenin välisiä sidoksia.
5. Valitse oikea vaihtoehto
a. P-TT pitenee DIC-oireyhtymässä.
b. Fibriinipitoisuus nousee DIC-oireyhtymässä.
c. Fibriinin D-dimeerin pitoisuus laskee DIC-oireyhtymässä.
18
6. Mikä on D-dimeeri tutkimuksen tärkein indikaatio?
a. Fibrinolyysin tutkiminen.
b. Maksatautien tutkiminen.
c. Syvän laskimotukoksen poissulkeminen.
d. Akuutin sydäninfarktin diagnosointi.
7. Missä tutkimuksessa on tärkeää huomioida näytteenoton ajankohta?
a. P-APTT
b. P-AntiFXa
c. P-Fibr
d. P-FIDD
8. Kuinka hyytymisnäytteitä sekoitetaan?
a. Sekoittajassa 4–7 kertaa ylösalaisin kääntäen.
b. Hyytymisnäytteitä ei sekoiteta.
c. Rauhallisesti käsin 4–7 kertaa ylösalaisin kääntäen.
d. Nopeasti ravistellen ja 4–7 kertaa ylösalaisin kääntäen.
9. Mitä tarkoittaa INR tulos 3,6?
a. Verisuonitukoksen riski kasvaa.
b. Plasman tromboplastiiniaika on alentunut.
c. Veri hyytyy normaalia nopeammin.
d. Verenvuodon riski kasvaa.
10. Mikä tutkimus tutkii ensisijaisesti K-vitamiinista riippuvaisten hyytymistekijöiden
aktiivisuutta?
a. P-APTT
b. P-FIDD
c. P-TT
d. P-Fibr
VASTAUKSET:
Teksti ja kuvat:
Janita Hiltunen
Karolina Laine
Tampereen ammattikorkeakoulu 2015