1. No category

Korkeakoulujärjestelmän
uudistaminen kompleksisten
sosiaalisten järjestelmien
suunnittelun perspektiivistä
tarkasteltuna
Jouko Suvanto, Vaasan yliopisto
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen
päivät, 28.4.2015
Nykytilanne?
Tarkastelen tässä kirjoituksessani tutkimus- ja
innovaationeuvoston linjauksessa vuosille 2015–2020
hahmottelemaa korkeakoulujärjestelmän
uudistamista kompleksisten sosiaalisten järjestelmien
suunnittelun perspektiivistä.
Korkeakoulujen radikaalin uudistamisen ajureina
toimivat taloudelliset tekijät, ensi sijassa resurssien
vähentäminen - Suomen vaikea taloustilanne
pakottaa hallituksen omaksuman ja julkituoman
käsityksen mukaan tähän muutokseen.
Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikeaa,
etenkin jos ei olla edes yksimielisiä Suomen
korkeakoulujärjestelmän nykytilanteesta.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
2
Sosiaalisten järjestelmien suunnittelu
Sosiaalisten järjestelmien suunnitteluun tulee sisällyttää aina
suunnittelun tai kehittämisen kohteena olevan järjestelmän
analyysi ja kritiikki. C. West Churchmanin mukaan sosiaalisten
järjestelmien suunnittelussa on otettava aina huomioon
ihmisten ei-rationaalinen toiminta.
Järjestelmää on tällöin tarkasteltava ja suunniteltava holistisesti
ja kriittisesti, jolloin myös meidän oman käsityksemme rajat
tulevat esiin selvemmin.
Kompleksisia järjestelmiä kehitettäessä esiin nousee usein ns.
pirullisia ongelmia. Jos tällaisia pirullisia ongelmia pyritään
ratkaisemaan samaan tapaan kuin kesyjä, selkeästi määriteltyjä
ongelmia, ohjataan järjestelmä helposti kaaoksen partaalle.
Käyttökelpoinen ratkaisu olisi pyrkiä kehittämään korkeakouluja
ja niiden toimintaa tässä määritellyn toiminnan kehittämisen
viitekehyksen ja kompleksisuusajattelun pohjalta.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
3
Ekspansiivinen oppiminen
6. Uuden toimintatavan
vakiinnuttaminen ja
yleistäminen
5. Uuden toimintatavan
käyttöönotto
4. Uuden toimintatavan
kokeilu ja kehittely
1. Tarvetila
2. Vanhan toimintatavan
ristiriitojen kärjistyminen,
umpikuja
3. Uuden laajemman kohteen
ja motiivin, uuden toimintatavan
etsiminen ja suunnittelu
Tämä viitekehys koostuu
Engeströmin ekspansiivisesta
oppimisen mallista, Juranin
trilogiasta ja Demingin
tietämysperustasta.
Toiminnan kehittämisen kohteena ei
Engeströmin mukaan ole milloinkaan
pelkästään jokin prosessi tai sen osa
vaan aina toimintajärjestelmä
kokonaisena. Ekspansiivinen
oppiminen edellyttää toiminnan
laadullista muutosta, jolloin
ajattelun mallien ja rakenteiden
(skeemojen) pitää myös muuttua.
Ekspansiivinen oppiminen (Engeström 2001)
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
4
Juranin trilogia (Juran 1988)
Laadun
suunnittelu
Juranin trilogia määrittelee laatu- ja
kehitystyön eri roolit ja vastuut koko
toimintajärjestelmää kehitettäessä.
Laatu on suunniteltava ja haluttu
laatutaso määriteltävä.
Laadunohjaus (operatiivisessa toiminnassa)
Alkuperäinen laadunohjauksen
vyöhyke
20
10
Krooninen hukka ja jäte
Uusi
laadunohjauksen
vyöhyke
(parantamisen mahdollisuus)
0
Aika
Opitun hyödyntäminen
28.4.2015
Laadun parantaminen
Huonon laadun kustannukset
30
Päivittäisessä laadunohjaustyössä
saadut kokemukset on sitten
hyödynnettävä jatkuvassa
laadunparantamisessa.
Mitä pienempi vaihtelu sitä parempi
on prosessin laatu, sanoo
perinteinen valmistavassa
teollisuudessa syntynyt laatuajattelu.
Yliopistojen tutkimus- ja
opetusprosesseissa tätä vaihtelua
synnyttävät lähinnä ihmiset.
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
5
Demingin tietämysperusta
Järjestelmä ei pysty ymmärtämään itseään ja muutoksen
aikaansaamiseen vaaditaan ulkopuolista näkökulmaa. Hän
kutsuu tällaista järjestelmän, prosessin tai yhteisön ulkopuolelta
tulevaa lähestymistapaa tietämysperustaksi (profound
knowledge).
Demingin tietämysperusta koostuu seuraavista neljästä
tietämyksen alueesta, jotka ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa:
1.
2.
3.
4.
Prosessien vaihtelu
Psykologia
Teoriat tietämyksestä
Systeemiajattelu.
Kehitystyötä tekevillä ihmisillä on oltava riittävän syvällinen
tietämys kaikilla näillä tietämysperustan osa-alueilla, jotta
heidän toiminnallaan olisi edes jonkinlaiset onnistumisen
mahdollisuudet. Huippuasiantuntemus yhdellä alueella ei
kuitenkaan voi korvata toisen alueen kriittisiä puutteita.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
6
Osaamisen komponenteista
Osaaminen
(kyvykkyys)
Osaaminen
koostuu sekä
teorian että
käytännön
komponenteista
Tietäminen
(teoria)
28.4.2015
Taitaminen
(käytäntö)
Osaaminen eli kyvykkyys
muodostuu aina kahdesta
komponentista: taidosta ja
tietämyksestä.
Taidot kehittyvät käytännön
toiminnassa ja pragmatismi
korostaakin juuri sen
merkitystä inhimillisessä
oppimisessa.
Teoria ilman käytännön taitoa
on pelkkää haaveilua ja
käytäntö ilman teoreettista
tietoa osoittautuu helposti
pelkäksi harhailuksi.
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
7
Sense-making
Context
Data
Information
Sensemaking
Forescience
Knowledge
Kuva. Sense-making (Shawn Callahan 2013)
28.4.2015
Ihminen vastaanottaa uutta dataa
koko ajan ympäristöstään. Hän
antaa informaatiolle merkityksen
järkeistämisen (sense-making)
kautta ja luo samalla sille yhteyden
hänen aiempiin kokemuksiinsa.
Kokemukset ja ennakkotietämys
(forescience) mahdollistavat näin
ollen uuden tietämyksen synnyn.
Tietämys toimii interpretanttina,
joka muuttaa datan informaatioksi.
Havaitsemamme informaatio
synnyttää meissä jonkinasteista
disonanssia, jonka vuoksi
ihmettelemme, että mikähän on se
tarina tässäkin. Jos onnistumme
selvittämään disonanssin, syntyy
meille tietämystä.
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
8
Kesyt ja pirulliset ongelmat
Kesyt ongelmat on aina mahdollista ratkaista, mutta pirulliset ongelmat eivät
vaan suostukaan ratkaistaviksi, joten niitä onkin valvottava ja hallittava
jatkuvasti. C. West Churchmanin mukaan pirullisten ongelmien johtaminen
samaan tapaan kuin kesyjen, on moraalisesti ala-arvoista, koska silloin
jätetään tietoisesti pois suuri ja merkittävä osa johdettavasta
kokonaisuudesta.
Pirullisia ongelmia on vaikea määritellä yksiselitteisesti, mutta niillä on
havaittu olevan ainakin seuraavia piirteitä ja ominaisuuksia:
1. Ongelman määrittely on usein erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta.
2. Ilman ongelman määrittelyä ei myöskään sen ratkaisulle ole olemassa
lähtökohtaa.
3. Ongelman ratkaisun rajoitukset (esim. käytettävissä olevat resurssit ja
poliittiset ehdot) muuttuvat jatkuvasti.
4. Nämä rajoitukset muuttuvat, koska niitä asettavissa ryhmissä ja niiden
välisissä yhteyksissä tapahtuu muutoksia jatkuvasti.
Kompleksisuus ei ole mikään metodologia tai kokoelma työkaluja eikä
myöskään mikään johtamisen keino. Eri kompleksisuusteoriat muodostavat
käsitteellisen viitekehyksen sekä erilaisen tavan ajatella ja nähdä maailmaa.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
9
Kompleksisuusajattelua
Kompleksisuus syntyy erilaisista suhteista, kytkennöistä ja vuorovaikutuksesta sekä järjestelmän
osien välillä että myös järjestelmän ja sen ympäristön välillä. Sanan ”kompleksisuus” alkuperä on
johdettavissa latinan sanaan ”plexus” joka tarkoittaa kietoutunutta ja ”complexus” vastaavasti
yhteenkietounutta.
Kompleksisuusajattelun 4 “kiveenhakattua” periaatetta ovat seuraavat:
1.
Kompleksiset adaptoituvat järjestelmät (CAS)ovat vaarassa ollessaan tasapainossa.
Tasapainoasema on niille kuoleman tila.
2.
Kompleksiset adaptoituvat järjestelmät kykenevät itseorganisoitumaan ja osoittavat
tarkasteltaessa emergenttejä ominaisuuksia.
3.
Kompleksiset adaptoituvat järjestelmät näyttävät siirtyvän kohti kaaoksen reunaa
kohdatessaan kompleksisen ongelman. Rajoitettu epävakaus on paljon kehittävämpää
evoluution kannalta kuin vakaa tasapainoasema tai räjähtävä epävakaus.
4.
Elävää järjestelmää ei voida ohjata, sitä voidaan vain häiritä. Kompleksisissa adaptoituvissa
järjestelmissä näyttää olevan vain heikkoja syy-seuraus-suhteita.
Peter Checkland määrittelee emergentit ominaisuudet ”sellaiseksi kokonaisuudeksi, joka johtuu
järjestelmän komponenttien toiminnasta ja rakenteesta, mutta joka kuitenkaan ei ole
redusoitavissa niihin”.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
10
Kompleksisten järjestelmien suunnittelu
Perinteisen lähestymistavan mukaan järjestelmien suunnittelussa on tarkoituksena
suunnitella mahdollisimman vakaita ja ennakoitavia järjestelmiä. Tällainen vanhoina
”hyvinä” aikoina käyttökelpoiseksi osoittautunut lähestymistapa ei sovi enää yhtä hyvin
nykyiseen dynaamiseen ja nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön.
Kompleksisten järjestelmien suunnittelussa onkin tavoitteena luoda suunnittelun
kohteena olevalle järjestelmälle sellaiset olosuhteet, joissa se voi sopeutua, muuttua ja
uudistua sen toimintaympäristön muuttuessa.
Muutamia kompleksisten järjestelmien käyttäytymisessä tunnistettavia piirteitä:
1. Paikallinen toiminta synnyttää globaaleja seurauksia.
2. On odotettavissa että tapahtuu odottamatonta.
3. Yksittäisten järjestelmien ratkaisut eivät ole yleistettävissä.
4. Redundanssia ja päällekkäisyyttä ilmenee kaikilla järjestelmän tasoilla.
5. Järjestelmän osia voidaan käyttää useihin eri tarkoituksiin.
6. Syntyviä tilanteita hyödynnetään opportunistisesti.
7. Robustit ja resilientit rakenteet.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
11
Emergenssi ja resilienssi
Francisco Varela näkee emergenssissä paikallisten
yksittäisten komponenttien välisten sääntöjen ja
periaatteiden siirtyvän globaaleiksi suurempien
toimijaryhmien ja – ryhmittymien välisiksi
periaatteiksi. Kun termien ”fraktaali” ja
”emergentti ominaisuus” avulla pyritään
selittämään sitä, mitä tapahtuu hierarkian eri
tasojen ja mittasuhteiden välillä, pitää muistaa
että nämä termit ovat luonteeltaan enemmän
kuvailevia kuin selittäviä.
Kompleksisessa järjestelmässä tapahtuu
jatkuvasti eriasteisia virhetilanteita ja
epäonnistumisia. Resilienssi mittaa järjestelmän
kykyä selvitä tai eristäytyä tällaisista
epäonnistumisista ja virhetilanteista (joko
nykyisistä tai tulevista).
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
12
Kompleksisten sosiaalisten järjestelmien
muuttuminen
Cilliersin 1998 mukaan kompleksinen sosiaalinen systeemi (CSS) on jatkuvassa
muutostilassa, minkä vuoksi järjestelmältä vaaditaan ainakin kahta
ominaisuutta:
• Järjestelmän on kyettävä representoimaan ja tulkitsemaan ulkoista
toimintaympäristöään. Ympäristön representoinnilla hän tarkoittaa sellaista
dialektista ja aktiivista prosessia, jonka avulla järjestelmä järkeistää
toimintaympäristöstään tulevaa informaatiota.
• Järjestelmän on kyettävä itseorganisoitumaan. Itseorganisoitumisen
tarkoittaa prosessia, jossa yksinkertaisista rakenteista voi kehittyä
kompleksisia kokonaisuuksia. Itseorganisoituminen esiintyy systeemissä
ilmiöinä, jotka syntyvät ilman näkyvää syytä – emergentisti.
Suuret suunnitellut järjestelmät ovat ihmisten, laitteiden ja rakennusten
muodostamia hybridejä. Traditionaalisen ajattelun mukaan ihmiset toimivat
näiden järjestelmien komponentteina niitä käytettäessä ja kehitettäessä.
Ihmisten oletetaan käyttäytyvän rationaalisesti ja stabiilisti.
Järjestelmä sisältää suuren määrän erilaisia toisiinsa kytkeytyneitä
komponentteja useilla eri tasoilla => evoluution ja valinnan olemassaolo
mahdollistuu. Tällaisen evolutiivisen muutoksen mahdollisuus tuleekin ottaa
huomioon suunniteltaessa laajoja sosiaalisia ja teknisiä järjestelmiä.
Evoluutiota (ajateltuna sanan laajimmassa merkityksessä) esiintyy jokaisella
tällaisen kompleksisen järjestelmän tasolla.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
13
Mureneeko innovaatioiden perusta?
Mustajoki ja Teeri ehdottavat julkaisussaan (EVA n:o 43/2015) opetus- ja
tutkimusyksiköiden määrän vähentämistä nykyisestä 272 yksiköstä alle 140
yksikköön. Ongelmana ei heidän mukaansa ole huippujen puuttuminen, vaan
se että yliopistoissa tehdään liikaa keskinkertaista tutkimusta eikä hyödynnetä
oikein tutkijaresursseja. => Eli onko kyseessä sittenkin pikemminkin
johtamisongelma? Tutkimus ei hyödytä yhteiskuntaa eikä tuota uutta
tieteellistä tietämystä, koska se ohjautuu liikaa tieteen triviaaleille
mukavuusalueille.
Suomalaisten yliopistojen perusrahoitus on heidän mukaansa lähtöarvoisesti
paljon alhaisemmalla tasolla kuin maailman huippuyliopistoilla. Näin ollen
suomalaisia yliopistoja vaivaa rahoituksen puute ja sen seurauksena resurssien
vähyys. Tällöin olisi minun mielestäni looginen ratkaisu lisätä resursseja
yliopistoille eikä suinkaan vähentää niitä tietoisesti.
Ratkaisuna tähän ongelmaan esitetään kandidaatti- ja maisteriyliopistojen
uudelleenorganisointia. Myös Mustajoki ja Teeri uskovat tämän parantavan
laatua ja tehokkuutta yliopistojärjestelmän kaikilla tasoilla. Heidän mukaansa
jako tutkimuspainotteisiin yliopistoihin ja käytäntöpainotteisiin
ammattikorkeakouluihin tuottaa tarpeetonta päällekkäisyyttä. Lisäksi eri
koulutusasteiden välinen työnjako on heidän mukaansa epäselvä.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
14
Kohti koulumaisempaa yliopistoa?
Viime aikoina on noussut esiin jälleen keskustelua yliopiston
kehityssuunnasta. Duaalimallista luopumisen myötä nähdään tarve tehdä
yliopistoista koulumaisempia.
Osa keskustelijoista on tuonut esiin yliopistojen liiallisen vapauden sekä
opiskelijoiden kiinnostuksen opiskelun oheistoimintoihin itse
opintosuoritusten sijaan. Tämän seurauksena opiskeluajat pitenevät ja
työllistyminen siirtyy myöhemmäksi.
Toisten mielestä taas juuri tuo yliopistojen akateemisen vapauden ja
opiskelun rajoittamattomuuden säilyttäminen on äärimmäisen tärkeää.
Uusien innovaatioiden kannalta näillä voi olla suurtakin merkitystä.
Technopolis Groupin mukaan Suomen korkeakoulujärjestelmä toimii
varsin hyvin. Selvityksessä nähdään tarve syventää yhteistyötä erilaisten
korkeakoulujen välillä.
Tätä taustaa vasten en näe mitään järkevää syytä suomalaisen
korkeakoulujärjestelmän radikaalille uudistamiselle. Sellaista mikä ei ole
rikki ei pidä mennä korjaamaan.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
15
Lähteet
Cilliers, Paul.(1998). Complexity and Postmodernism: Understanding complex systems. Routledge.
Churchman, C. West. (1979). The Systems Approach and Its Enemies. Basic Books, New York.
Deming, W. Edwards. (1994). The New Economics. Second edition. Cambridge MA: Massachusetts Institute of Technology, CAES.
Engeström, Yrjö. (2001). Expansive Learning at Work: toward an activity theoretical reconceptualization. Journal of Education and Work, Vol. 14,
No. 1, 2001.
Juran, Joseph M. (1995). Managerial Breakthrough. Second edition. New York: McGraw-Hill Inc..
Minai Ali A., Braha D., Bar-Yam Y.(2006). Complex Engineered Systems. Understanding Complex Systems. Springer.
Mitleton-Kelly, E. (2003). Ten Principles of Complexity & Enabling Infrastructures. Elsevier.
Mustajoki, A., Teeri T. (2015). Innovaatioiden perusta murenee. EVA:n julkaisu n:o 43.
Pascale, Richard T. (1999). Surfing at the Edge of Chaos. MIT Sloan Management Review, April 15, 1999.
Roberts, N. (2000). Wicked problems and network approaches to resolution. International Public Management Review, Issue 1/ 2000.
Technopolis Group. (2015). Towards a future proof system for higher education and research in Finland. Publications of the Ministry on
Education and Culture, Finland 2015:11.
Tseitlin, A. (2013). The Antifragile Organization. Communications of the ACM. August/2013. pages 40–44.
Tutkimus- ja innovaatiopoliittinen linjaus 2011–2015. Tutkimus- ja innovaationeuvosto 2010.
Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015–2020. Tutkimus- ja innovaationeuvosto 2014.
Vartiainen P., Ollila S., Raisio H. & Lindell J. (2013). Johtajana kaaoksen reunalla: Kuinka selviytyä pirullisista ongelmista. Helsinki: Gaudeamus.
28.4.2015
Korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen päivät 2015
16