Kyläkello tammi-helmi 2016

Kyläkello
Yläkemijoen asukastiedote
tammi-helmikuu 2016
Yläkemijoen aluetoimisto
Vanttauskuru 5
97625 Vanttauskoski
puh. 040-7409381,
016-322 5180
Info- ja palvelupiste Siula/
Käsityöpaja Paula/Kirjasto
Vanttausjärventie 7
97625 Vanttauskoski
puh. 050-567 9999
ma 12.00- 16.30, ke, pe 9.00 - 16.30
ti, to 16.00 – 19.00
YLÄKEMIJOEN ALUELAUTAKUNNAN AVOIN KOKOUS
Pidetään Tennilän kylätalolla tiistaina 26.1. klo 18.00 alkaen
Kokouksessa vahvistetaan vuoden 2016 palvelusopimukset: näissä sopimuksissa
määritellään, miten lähipalvelut tänä vuonna alueella järjestetään. Kokouksessa käsitellään
myös Rovaniemen aluelautakuntien yhteistä liikkuvien lähipalveluiden kehittämishanketta
(hyvinvointibussi). Lisäksi asialistalla on kaavoitukseen ja Yläkemijoen
maisemanhoitohankkeeseen liittyviä ajankohtaisia asioita.
Vuoden ensimmäisessä kokouksissa päätetään myös siitä, millaisiin
hankkeisiin/toimenpiteisiin aluelautakunnat ohjaavat kylille varattuja kehittämisrahoja
kuluvan vuoden aikana. Jotta kylien kehittämiseen varatut eurot kohdennettaisiin parhaalla
mahdollisella tavalla, kutsutaan kylien väki mukaan kokoukseen tuomaan oma panoksensa
päätöksenteon tueksi.
Tervetuloa kokoukseen!
KYLIEN KEHITTÄMISAVUSTUKSET
tulevat hakuun helmikuun aikana. Nyt on hyvä hetki ryhtyä suunnittelemaan kylien
kehittämishankkeita. TÄRKEÄÄ: Muistattehan, että avustushakemuksen liitteenä tulee olla
yhdistyksen hallituksen tai johtokunnan päätös haettavasta avustuksesta. Muistattehan myös,
että avustusta ei voida myöntää, mikäli aikaisempia tilityksiä on tekemättä. Pitäkää
kokoukset hyvissä ajoin ja hoitakaa em. asiat kuntoon ennen hakemuksen jättämistä.
Seuratkaa Rovaniemen kaupungin ilmoittelua kehittämistukien hakemisesta.
HIIHTOLATUAVUSTUKSET HAKUUN!
ALUELAUTAKUNTA JULISTAA HAETTAVAKSI
liikuntapaikkojen (mm.hiihtoladut) kunnossapitoavustukset talvikaudelle 2016. Avustukset tulee
osoittaa 15.02.2016 mennessä Yläkemijoen aluelautakunnalle osoitteeseen: Vanttauskuru 5,
97625 Vanttauskoski.
HOX! Liittäkää hakemukseen kartta laduista sekä ilmoittakaa kunnossapidettävät
latukilometrit. Hyviä karttoja löytyy osoitteesta www.karttapaikka.fi
KOTIAPUKUPONKI-toiminta jatkuu. Uusia kuponkeja haettavissa Siulasta. Uudet
palveluntarjoajat voivat myös ottaa yhteyttä Siulaan sen aukioloaikoina.
KEVÄTKAUDEN LIIKUNTATIEDOTE
Kylien senioreiden (+60v.) liikuntaperjantait keväällä 2016
Virkistävät liikuntaretket kylien senioreille jatkuvat perjantaisin uimahalli Vesihiidessä.
Yläkemijoen suunnan liikuntaperjantait ovat 5.2., 4.3. ja 15.4.
Linja-auto ajaa Kuusamontietä Vanttauskoskelle ja siitä joen yli. Ranuantien risteys
(joen toisella puolen) klo 10.20, Autti Kyläkartano klo 10.30 ja K-market Rinne klo 10.40,
Pekkala klo 10.50, St1 klo 11.00. Kuljetukset hoitaa Kutilan Liikenne Oy. Perillä uimahallilla
klo 11.45.
Kuntojumppa vaihtuvin teemoin uimahallin musiikkiliikuntasalissa klo 12.00–12.45.
Vesijumppa Laguunialtaassa klo 13.15–14.00. Uimaan saa mennä jo aiemmin, mutta
Laguunialtaaseen vasta edellisen ryhmän poistuttua. Kotimatka alkaa klo 14.30.
Mukaan tarvitset reipasta mieltä, sisäjumppavarusteet, uima-asun ja saunomistarvikkeet.
Uimahallin sääntöjen mukaan hiukset tulee kastella ennen uima-altaaseen menoa tai on
käytettävä käytettävä uimalakkia.
Ota mukaan myös evästä ja juotavaa.
Uimahallireissut ovat terveysliikuntapassin (26€) ostaneille maksuttomia, muille retken hinta on
5€ (maksetaan uimahallin kassalle).
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
liikunnanohjaaja Maarit Shemeikka 040-5486447 tai maarit.shemeikka @ rovaniemi.fi.
YLÄKEMIJOEN KOULUN KUNTOSALIN KÄYTTÄJÄT!
Vuoden 2016 kuntosalivuosimaksun (20e/10e) voi maksaa infopiste Siulaan.
Viirin Virin järjestämää liikuntaa kevätkaudella
Yläkemijoen koululla
NAISTEN JUMPPA
Tule sieki jumppaamaan maanantaisin kello 18.30 Yläkemijoen koulun liikuntahallille. Yhessä
ompi hauskempaa!
NUORTEN JALKAPALLOKERHO
torstaisin klo 17. Ohjaajana Cem Ulusoy, puh.041-4561343
LIU LAU LASKIAISTA… TAVATAAN VUOPALAN MÄESSÄ!
PERINTEINEN LASKIAISTAPAHTUMA Viirillä Vuopalan mäessä
sunnuntaina 7.2.2016 kello 12.00 alkaen
Tarjolla vauhdikas mäki, kuumat mehut +
nokipannukahvit pullan kera.
järj. Viirin Viri/Viirin Kyläyhdistys.
Lisätietoja 0400 192270.
Tervetuloa läheltä ja kaukaa! Pakkasraja -18
Huom! Talkoilemme mäen/tulipaikan kuntoon pe. 5.2. klo 18.00.
ISTUNTAKURSSI 13.2.2016 KLO 10-13
OPINKUJA 17, JUOTAS
Istuntakurssi on tarkoitettu kaiken tasoisille ratsastajille. Kurssilla perehdytään ja harjoitellaan
istuntaa maassa tehtävin sekä hevosen selässä tapahtuviin harjoituksiin.
Kurssin sisältö: Klo 10-10.45 teoriaa
klo 11-13 ilman hevosta tehtäviä istuntaharjoituksia
klo 13 eteenpäin istuntatunteja hevosten kanssa (kurssilaisella tulee olla oma hevonen).
Kurssin hinta: 65e/ratsastaja, ilman ratsastusta 35e/ratsastaja. Hinnat sis.alv 24%.
Kurssin pitää Meri Peuhkurinen (fysioterapeuttiopiskelija, hevoshieroja). Ilmoittautumiset
9.2.2016 mennessä numeroon 040-8335047 tai [email protected].
HARVOIN TARJOLLA!
KESKIAJAN JA RENESSANSSIN TANSSIKURSSI 5.-6.3.2016 KELLO 10-15
Tule opettelemaan keskiajan ja renessanssin tansseja eri maista, niin hoveista kun
porvariskodeistakin. Tanssista ei tarvitse tietää mitään, kunhan erottaa oikean ja vasemman ja
osaa laskea neljään. Kurssilla aloitetaan aivan alusta ja siirrytään vähitellen
monimutkaisempiin kokonaisuuksiin. Opettajana toimii pitkään keskiaikaa monipuolisesti
harrastanut Mari Voipio. Kurssin hinta on 30e.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Päivi Remes 0406758386 tai
www.kemijarvi.fi/kansalaisopisto. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 19.2.2016.
Kurssipaikkana Lumoava Wanha Autti Camping (Petäjäpolku 10,97655 Autti).
Kurssipaikalla on mahdollisuus yöpymiseen ja ruokailuun. Lisätietoja niistä saat: 0405651469
tai [email protected]
Auttin Kylätalolla perjantaina 22.1.2016 kello 19-20 soittaa JARRING.
Kahvio! Vapaa pääsy! Tervetuloa!
Eläkeliiton Yläkemijoen yhdistys tiedottaa kevään ohjelmaa,
Porinakerhot alkavat ti. 26.01 klo 14.00 Yläkemijoen koululla puhujana Anna-Stina Määttä
Allergia- ja astmaliitosta. Seuraavat tilaisuudet Autti ma15.03 klo 12.00, Tennilä ma 7.3
klo 12.00, Vanttaus ti 5.4. klo 14.00 ja Autti ma 25.4 klo 12.00. Näihin tilaisuuksiin ohjelma
avoin. Boccia-peliä pelataan su 31.01 klo 16.00 Yläkemijoen koulun liikuntasalissa sekä
su 7.2 klo 16.00 ja tämän jälkeen kuukauden ensimmäinen ja kolmas sunnuntai.
Karaokekerho kokoontuu su. 24.01 klo 16.00 jonka jälkeen kuukauden toinen ja neljäs
sunnuntai.
Muista palauttaa vapaaehtoistoiminnan- ja kuntoilun kortit viimeistään 27.1.
Jos haluat yhdistykseen jäseneksi pirauta puh. 0407781992 niin kerromme lisää.
Tervetuloa kevään toimintaan!
Vantuksessa tapahtuu
Vantuksessa tulossa mm. ysipalloturnaus, singstarkisa, kokkailua, leffailta sekä reissut
megazoneen ja Kemin lappi-cup turnaukseen. Lisätietoa tulevista tapahtumista, sekä
ajankohtaiset aukioloajat löytyvät facebookista: Vantuksen nuorisotila.
Ohjaajana Tommi Mylly p. 0400-362125 [email protected]
HUOMHUOMHUOM!
AIVOREENI- RYHMÄ VANTTAUSKOSKELLA SIULASSA klo 9.30- 11.00 ja
AUTTISSA KYLÄTALOLLA klo 13.00 – 14.30.
Muistipulmia ei tarvitse hävetä! Kaipaatko vertaistukea tai virkistystä, muistitietoa tai
juttuseuraa? Muistikuntoutusryhmä on tarkoitettu muistisairauteen sairastuneille sekä heille
jotka kokevat muistipulmia. Kokoontumiset seuraavina keskiviikkoina: 17.2.2016, 16.3.2016,
13.4.2016 ja 18.5.2016.
Lapin Muistiluotsin Muistitupa tarjoaa sinulle kaikkea tätä, ilmoittaudu rohkeasti mukaan
11.-27.1.2016 ryhmätoiminnan ohjaaja Mirvalle p. 0400 742 319.
Jos tarvitset kuljetusta aivoreeneihin, ota yhteyttä aluetoimistoon, puh. 040-7409381
TERVEYDENHOITAJA TIEDOTTAA
Aamuvastaanotto Vanttauskosken tiloissa 4.1.2016 alkaen ma, ke ja pe aamuina
klo 8-10.
Aamuvastaanotto Auttissa Kylätalolla kuukauden 2. ja 4. torstai klo 8.30-10.
Terveydenhoitajana toimii Kaisa Vallo, puh. 040-5884473 tai 016-3228176.
Lasten neuvola toimii Vanttauskosken neuvolassa vuoden 2016 alusta lähtien
parillisen viikon tiistaina. Lasten neuvolan terveydenhoitajana toimii Maija Rahko.
Lasten neuvolan puhelinnumero 4.1.2016 alkaen on 040-5922668.
Kouluterveydenhoitajana toimii Leena Honkala ja puhelinnumero on 050-4417902.
4.1.2016 Vanttauskosken aamuvastaanotto ja kotisairaanhoidon puhelinnumero
muuttuu. Uusi numero on 040-5884473.
Lasten neuvolan puhelinnumero on 040-5922668
Auttin kyläkirjasto on avoinna torstaisin klo 18-20 ja terveydenhoitajan vastaanottoaikoina,
2. ja 4. torstai, 8.30 - 10.00.Paljon luettavaa sekä kirjoja että lehtiä. Tervetuloa!
Työmatkaliikenteen linjaa Autti (Pirttikoski) – Rovaniemi alettu liikennöidä 4.1.2016.
Linja liikennöidään maanantaista perjantaihin (arkipäivisin). Liikennöinnin hoitaa Kutilan
Liikenne Oy. Linjan reitti ja aikataulu ovat: Pirttikosken kauppa klo 6.20 – Auttin yhdystie –
Kuusamontie – Vanttauskoski n. klo 6.45 – Oikarainen n. klo 7.10 – Valtatie 4 – Kittiläntie –
Rovakadun jatke – Poromiehentie – Ruokasenkatu n. klo 7.35.
SEURAKUNNAN ALLAKKAA
Su 10.1.
Su 10.1.
Ti 19.1.
Su 24.1.
Su 24.1.
To 28.1.
Su 7.2.
To 11.2.
Ti 16.2.
Su 21.2.
Su 21.2.
To 25.2.
klo 10.00 Messu TL Autti
klo 12.00 Jumalanpalvelus TL Viiri
klo 10.30-12.00 Varttuneiden kerho Auttin kappeli
klo 10.00 Messu ERL Autti
klo 12.00 Messu ERL Viiri
klo 10.30-12.30 Viiri-Tennilän kinkerit, Tennilän kylätalon kerho
klo 12.00 Laskiaiskirkko ERL Viiri
klo 10.00-13.00 Toimintapäivä Viirin srk
klo 10.30-12.00 Varttuneiden kerho Auttin kappeli
klo 10.00 Messu TL Autti
klo 12.00 Messu TL Viiri
klo 10.30-12.30 Tennilän kylätalon kerho, Tennilän kylätalo
Auttin diakoniapäiväkahvit ja Pekkalan diakoniaillat ilmoitetaan erikseen Lapin Kansan srkpalstalla.
SEURAAVA KYLÄKELLO
ilmestyy viikolla 9. Aineistot osoitteella [email protected] 22.2.2016 mennessä.