Tästä löydät maaliskuun Veran.

RIIHIMÄEN IDÄNTYÖ ry
MAALISKUU 2016
Hyvät Idäntyön Ystävät
Moni varmaan kyselee näinä aikoina, miksi me teemme idäntyötä.
Tämä koskee erityisesti henkilöitä, jotka eivät tunne meidän
työmme sisältöä tai taustoja. On totta, että olosuhteet niin meillä
kuin maailmallakin ovat muuttuneet viime aikoina kovasti. Emme
aina pysty edes hahmottamaan kaikkia muutoksia. Meillä
Riihimäen Idäntyössä on kuitenkin selkeä työnäky, jonka mukaan
toimimme. Mahdollisuuksiemme mukaan. Meille on annettu
ystäviä Venäjällä, Eestissä, Ukrainassa ja kauempanakin. Meidät
on johdatettu heidän luokseen vuosien mittaan eri tavoin. He ovat
yksityishenkilöitä, mutta he edustavat seurakuntia, narkomaanien
kuntoutuslaitoksia ja vapaaehtoisjärjestöjä, jotka auttavat ihmisiä.
Yhteistä heille ja näille yhteisöille on, että he toimivat Jeesuksen
käsinä ja jalkoina täällä maan päällä. He auttavat yhteiskunnan
vähäosaisimpia, joille ei yhteiskunnan apu ylety tai joista
virallinen yhteiskunta ei edes välitä. Näillä meidän
yhteistyökumppaneillamme on sama työnäky kuin meillä
Riihimäen Idäntyössä. Heidän kanssaan on helppo toimia ja heihin
voi luottaa, koska meillä on yhteinen Herra taivaassa ja yhteiset
tavoitteet lähimmäistemme auttamisessa. Me autamme heitä
auttamaan läheisiään taloudellisilla avustuksilla sekä välittämällä
vaatetavaraa ja elintarvikkeita eri kanavia pitkin. Yksi tähän
liittyvä toiminnan muoto ovat kesäleirit, joita järjestämme taas
ensi kesänäkin Peltolassa. Tärkein toimintamme muoto on varain
hankinta. Sitä teemme monin eri tavoin. Kiitos teille arvokkaasta
tuestanne kaikki Idäntyön ystävät. Lisäksi hankimme tuloja
erilaisilla talkoilla. Niistä tarkemmin seuraavassa Verassa.
Jäsenmaksut ovat myös osa tulonhankintaamme. Niitä on jo tähän
mennessä tullut ihan hyvin. Kiitos niistä. Aion itsekin hoitaa
tämän asian välittömästi. Yritetäänpä muistaa.
Vera
Tässä lehdessä
1. PUHEENJOHTAJALTA
2. KONTTI
PAKISTANIIN
3. PELTOLASSA JA
MAKASIINISSA
TAPAHTUNUTTA
4. Pääsiäinen
5. TULEVAT
TAPAHTUMAT
6. YHTEYSTIEDOT
”Jeesus Kristus sanoo: Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet
yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet
minulle”. Matt 25:40
Tapani Vanhala
LAHJAKSI OLETTE SAANEET LAHJAKSI ANTAKAA
Kontti Pakistaniin
Kontti lähti Pakistaniin marraskuussa 2014. Se saapui perille Pakistaniin, Karachin satamaan
tammikuussa 2015. Kontissa oli käytettyjä vaatteita, pyörätuoleja, rollaattoreita ja
koulutarvikkeita. Kontin lunastaminen satamasta oli iso ongelma. Vastaanottava kristitty järjestö
ei saanut järjestöään rekisteröityä. Etsimme uuden kristillisen järjestön. Kontti seisoi satamassa ja
laskuja alkoi tulla mm. kontin seisontamaksut, satamamaksut, vero- ja tullimaksut ja lahjusvaatimukset.
Pakistan on maailman toiseksi korruptoitunein maa. Kustannukset kasvoivat odotettua
suuremmiksi. Mutta köyhät, vammaiset, vanhukset ja lapset, jotka saivat avustuksia, olivat iloisia.
Vammaiset pääsivät pyörätuoleilla ulos, vanhukset pääsivät rollaattoreilla kirkkoon, koululaiset
saivat koulutarvikkeita ja köyhät vaatteita.
Kristityt elävät ahtaalla Pakistanissa. Jotkut joutuvat kokemaan vainoa, eikä yhteiskunta tue
köyhyydestä kärsiviä ihmisiä. Siksi tämä avustus oli suuri lahja. Kiitos kaikille teille, jotka olette
olleet mukana ja rukoilleet asian ja vastaanottajien puolesta.
Sabih Ul Masih
Lisää kuvia Facebookissa " Shelter Home Society"
Peltolan kuulumiset
Peltolassa vierailivat Irina Friedman Israelista ja Gulja Mirzamehdova Morhovasta. Kuva 1
Peltolassa oli lauantaina 20.2 lastaustalkoot. Tavaraa lähti rekallinen Viroon, Latviaan ja
Ukrainaan. Tavaraa lastattiin 17 miehen voimin. Kuva 2. Kuvat Helena Jokinen
Makasiinin kuulumiset
Makasiinissa pidettiin kurssi vapaaehtoisille päivystäjille. Kuva 1 Helena Jokinen.
Makasiini täyttää 4 vuotta. Juhlat pidetään 18.3 klo 14 alkaen. Kuva 2
Siunattua pääsiäistä Idäntyön ystäville!
"Vihreänä ruohotupsu lautasella ponnistaa,
vaikka ruskeana vielä ulkona on kaikki maa.
Auringolla hallussaan on kirjo koko paletin.
Pääsiäisen värit kaikki loihti Luojan
sivellin."
J. Salminen: Pääsiäisen värit
"Kristus nousi kuolleista,
kuolemalla kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi!"
Kuva: Heidi
Antinsalo / lasten
pyhäkouluaskartelu,
International
Christian assembly,
Torrevieja
”Ei hän ole täällä, hän on
noussut kuolleista.” Luuk 24:6
Peltolan ystäväpäivä 20.3. klo 18
Helenan ruokatarjoilu, Riitan toripöytä,
Riston arpajaiset ja Elo näyttää kuvia Suomelan
perheen taipaleelta.
Vapaaehtoinen kolehti Peltolan toiminnan
tukemiseksi.
Tule mukaan ystäviin!
Matka Morhovaan
Novgorodin alueen maaseudulle 24.29.3.Mielenkiintoinen matka 120 €
Ilmoittaudu Helena 0503734070
SAPATTIATERIA
Peltolassa 1.4. klo 18 alkaen
puhujana Gunnar ja Lisa Weckström,
musiikkia Outi Lyytikäinen
Aterian hinta 16 €
Ilmoittaudu Helena 0503734070
RAAMATTUKURSSI 2-3.4.Peltolassa
aihe: Raamatun käyttöohjeita
opettajina Gunnar ja Lisa Weckström
Ilmoittaudu Helenalle viim. 30.3.
Raamattuluentopäivä 9.4. Peltolassa
järjestää Hämeen messiaaniset ry
Ilmoittaudu Helenalle
Riihimäen Idäntyö ry
KEVÄTKOKOUS Peltolassa 24.4. klo 15
aiheina vuoden 2015 toiminta ja tilit
kakkukahvit
Tervetuloa!
RIIHIMÄEN IDÄNTYÖ ry
Y 1877757-1
Mesitie 50, 11100 Riihimäki
Oma säästöpankki Riihimäki
FI 1742621120033876
Jäsenmaksut 25 e / vuosi, viestinä 5050
Lahjoitukset viestikenttään 5005
tai yksilöity kohde (esim lapsityö, Uusi Elämä, tms)
Varasto ja kirpputori Makasiini
Kylänraitti 3 Riihimäki
Avoinna ma-pe 12-17.
Peltolan Exoduskoti Riihimäentie 4310, 12240
Hikiä
Puheenjohtaja Tapani Vanhala 0400307475
[email protected]
Sihteeri Kalevi Kortesmaa
[email protected]
Rahast.hoit. Mikko Ilomäki 0400823755
[email protected]
Sanni-Maria Seppänen-Kirjunova 0400823755
Aleksandr Kirjunov [email protected]
Heidi Antinsalo [email protected]
Risto Jokinen [email protected]
Mikko Krohn [email protected]
Hannu Tuunanen [email protected]
Eila Sääskilahti [email protected]
Kotisivut: www.riihimaenidantyo.fi
Vera lehden toimitus ja taitto Sanni-Maria
Seppänen-Kirjunova ja Heidi Antinsalo.