OPn Parhaat Ostoideat

11. huhtikuuta 2016
OPn Parhaat
Ostoideat
Nokia
Nokian kuluvan vuoden näkymien kannalta keskeinen tekijä on Alcatel-
OSTA
Lucentin (ALu) kehitys. ALun Q4 oli poikkeuksellisen vahva ohjelmistomyynnin
Kurssi: 5,295
korkean osuuden vuoksi ja neljännes ei ole kestävä lähtökohta vuoden 2016
Tavoitehinta: 7,1
arvioiden pohjaksi. ALun mukaan Q4:n bruttomarginaali olisi ollut parempi kuin
Ero: 34,1 %
Suosituspvm: 1.2.2016
9
8
7
6
5
4
vuoden 2014 vertailujaksolla myös ilman poikkeuksellista ohjelmistomyyntiä.
3
2
1
Nokiasta poiketen matkapuhelinverkot ovat noin kolmannes yhtiön liikevaihdos-
0
4/15
6/15
ta. Näkemyksemme mukaan kiinteiden dataverkkojen kysyntänäkymät vuodelle
8/15
10/15 12/15
Nokia
2/16
OMXH Cap
2016 ovat matkapuhelinverkkoja paremmat. Lisäksi Alun liikevaihdosta tulee
43% (2015) Pohjois-Amerikasta missä operaattoreiden investointiaktiviteetin
odotetaan säilyvän suhteellisen hyvänä verrattuna muihin markkinoihin. Oletamme myös, että Nokian osakevaihtotarjous myös rajoittaa Nokian mahdollisuuksia kommentoida Alcatel-Lucentin näkymiä. Mielestämme nykyinen kurssi
ei hinnoittele täysimääräisesti Nokian tuottopotentiaalia.
Raisio
Raisio on palannut tuloskasvun tielle, ja myös tulevaisuudennäkymät ovat
OSTA
suotuisat. Maitorehuinnovaatio Benemilkin globaali markkinapotentiaali on
Kurssi: 4,23
valtava, minkä lisäksi Intellectual Venturesin kanssa syvenevä innovaatioyh-
Tavoitehinta: 5,5
teistyö luo mielenkiintoisia mahdollisuuksia täysin uudelle liiketoiminnalle. Yhtiö
Ero: 30,0 %
on kasvattanut osinkoaan jo yhdeksänä vuotena peräkkäin ja vakavarainen
Suosituspvm: 5.11.2014
tase ja nykyliiketoiminnan vahva kassavirta mahdollistavat ennakoitavan tasai-
5
4,5
4
3,5
3
2,5
2
1,5
1
0,5
0
4/15
6/15
sen osinkovirran myös tulevaisuudessa. Nämä yhdistettynä maltillisesti hinnoi-
8/15
10/15
Raisio
12/15
2/16
OMXH Cap
teltuihin kasvuoptiohin tekevät osakkeesta mielenkiintoisen.
Cargotec
Cargotecin Hiab ja Kalmar parantavat edelleen kannattavuutta lähinnä omin
OSTA
toimin. Yhtiö hakee kasvua panostamalla palveluihin ja automaatioon. Mac-
40
35
30
Kurssi: 28,18
Gregorin kannattavuus on heikko, mutta liiketoiminnan tulosriski suhteessa
25
Tavoitehinta: 36
koko Cargotecin tulokseen on pieni. Lisäksi maltillinen arvostus ottaa mieles-
15
Ero: 27,8 %
tämme huomioon MacGregorin epävarmuuden. Cargotecin eteneminen kohti
Suosituspvm: 10.2.2016
kannattavuustavoitetta (marginaali vähintään 10 % yli syklin) antaa perusteita
20
10
5
0
4/15
6/15
korkeammille arvostuskertoimille.
Stora Enso
Stora Enson tulosnäkymät vuodelle 2016 ja 2017 ovat vakaat. Pakkausmarkki-
12
OSTA
noiden kysyntä kasvaa ja vahvistunut dollari tukee tuloskehitystä. Alentuva
10
Kurssi: 7,545
investointirasite ja hyvällä tasolla oleva kassavirta tukevat näkemystämme
Tavoitehinta: 9,5
nousevista osingoista vuosina 2016-2017. Stora Enson arvostus on alle pitkän
Ero: 25,9 %
4
aikavälin keskimääräisen tasonsa.
2
10/15
12/15
6
6/15
8/15
10/15 12/15
Stora Enso
Nordea
Vuosi 2016 on Nordealle haasteellinen IT-järjestelmäuudistuksen kasvattaessa
OSTA
pankin kustannuksia. Arvioimme Nordean tuloskunnon säilyvän kuitenkin ver-
Kurssi: 8,315
rattain vakaana ja samalla uusi IT-infrastruktuuri mahdollistaa merkittävien
8
Tavoitehinta: 10
tehokkuushyötyjen saavuttamisen tulevaisuudessa. Regulatoriset riskit ovat
6
Ero: 20,3 %
näillä näkymin hyvin hallittavia, jonka ansiosta pankilla on edellytyksiä kasvat-
Suosituspvm: 11.4.2016
taa osinkoaan maltillisesti myös tulevina vuosina. Nordean poikkeuksellisen
alhainen arvostustaso yhdistettynä erittäin korkeisiin osinkoihin tekevät osakkeesta houkuttelevan valinnan, vaikka lyhyen aikavälin kurssiajurit puuttuvatkin.
2/16
OMXH Cap
8
0
4/15
Suosituspvm: 29.1.2016
8/15
Cargotec
2/16
OMXH Cap
14
12
10
4
2
0
4/15
6/15
8/15
Nordea
10/15 12/15
2/16
OMXH Cap
OP
11. huhtikuuta 2016
Myynti-ideat
Pöyry
Pöyryn tuloskehitys on viime neljänneksillä kärsinyt keskeisten asiakassek-
MYY
toreiden alhaisesta investointiaktiviteetista ja eräiden projektien kustannus-
Kurssi: 3,4
Tavoitehinta: 2,5
ylityksistä. Korkea tulosperusteinen arvostus ja alhainen ennustettu osinkotuotto eivät houkuttele.
Ero: -26,5 %
Suosituspvm: 8.2.2016
4,5
4
3,5
3
2,5
2
1,5
1
0,5
0
4/15
6/15
8/15
10/15 12/15
Pöyry
Stockmann
Osakkeen arvostus on haastavan korkea kaikilla tulosperusteisilla arvos-
MYY
tusmittareilla emmekä näe sitä kestävänä ottaen huomioon sijoittajan saa-
Kurssi: 6,655
mat hyödyt ja vaihtoehdot. Osinkoa yhtiöstä ei voi nykyisellä strategialla
Tavoitehinta: 4,9
odottaa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa heikon tuloskunnon ja suu-
Ero: -26,4 %
ren velkamassan johdosta. Toisaalta osakemarkkinoilta on tarjolla selvästi
houkuttelevammin hinnoiteltuja vaihtoehtoja, joista voidaan koostaa Stock-
Suosituspvm: 19.2.2016
2/16
OMXH Cap
9
8
7
6
5
4
3
2
1
0
4/15
6/15
mann-konsernin sisältöä vastaava kokonaisuus ja josta samalla saa osin-
8/15
10/15 12/15
Stockmann
2/16
OMXH Cap
kovirtaa.
Olvi
Olvin osake on noussut voimakkaasti helmikuusta lähtien Valko-Venäjän
30
PIDÄ
ruplan vahvistuttua öljyn hinnan nousun seuraksena. Öljyn hinnan kään-
25
20
Kurssi: 25,49
teestä huolimatta talouden näkymät ovat epävakaat ja heikko talouskehitys
Tavoitehinta: 21
on myös heijastunut yhtiön volyymeihin yhtiölle tarkeillä Valko-Venäjän
10
Ero: -17,6 %
markkinoilla. Näkymät ja riskiprofiili huomioiden osakkeen arvostus on
5
kivunnut haastavan korkeaksi.
0
4/15
Suosituspvm: 24.2.2016
15
6/15
8/15
Olvi
Aktia
Vaikea korkoympristö ja toiminnan painottuminen Suomen hitaasti kasvavil-
VÄHENNÄ
le markkinoille luo lähivuasine edelleen painetta Aktian tuottoihin. Valmistu-
12
10
8
Tavoitehinta: 8,5
hyödyistä peittyy arviomme mukaan laskevien tuottojen paikkaamiseen,
6
Ero: -14,8 %
jolloin tulosura tuskin kohentuu. Selkeä arvostuspreemio suhteessa suuriin
2
pohjoismaisiin pankkeihin ei ole perusteltu, koska odotettu tulosura ei ole
0
4/15
Suosituspvm: 15.2.2016
HKScanin tulos kääntyi laskuun Q4:lla neljän paremman kvartaalin jälkeen,
VÄHENNÄ
ja yhtiö päätti aloittaa uuden toimitusjohtajan etsinnän. Kuluvalle vuodelle
Kurssi: 3,35
Tavoitehinta: 3
Ero: -10,4 %
4
6/15
näitä suotuisampi.
HKScan
2/16
OMXH Cap
14
essaan IT-järjestelmäuudistus mahdollistaa tehostustoimet, mutta pääosa
Kurssi: 9,98
10/15 12/15
8/15
Aktia
10/15 12/15
2/16
OMXH Cap
7
6
5
yhtiö on ohjeistanut paranevaa tulosta, mutta ennakoidusta tuloskasvusta
4
huolimatta emme pidä osakkeen nykyistä arvostustasoa houkuttelevana.
3
2
1
0
4/15
6/15
8/15
10/15 12/15
2/16
Suosituspvm: 11.2.2016
HKScan
OMXH Cap
2
OP
11. huhtikuuta 2016
OPn Parhaat on kerran viikossa päivittyvä suosituslista. Osakkeen positiivinen tai negatiivinen tuotto-odotus lasketaan OP Yrityspankin
tavoitehinnan ja markkinahinnan suhteesta. Kokonaisuudessaan OP Yrityspankki antaa sijoitussuosituksia lähes 90 kotimaiselle yhtiölle.
Tutustu palvelun esittelyyn op.fi:ssä.
Lisätietoja OP Yrityspankki Oyj:stä ja sen tuottamista sijoitusanalyyseista:
OP Yrityspankki Oyj on luottolaitostoiminnasta annetun lain mukainen toimiluvan omaava luottolaitos, jonka toimintaa valvoo Finanssivalvonta. OP Yrityspankki Oyj:n Pankki- ja sijoituspalvelutoimintaan kuuluvilla liiketoiminta-alueilla voidaan käydä omaan lukuun arvopaperikauppaa
ja laskea liikkeeseen rahoitusvälineitä. Lisäksi liiketoiminta-alueilla voidaan tarjota liikkeeseenlaskuun ja emissiontakaamiseen liittyviä palveluja ja rahoitusvälineitä koskevaa sijoitusneuvontaa sekä harjoittaa toisen lukuun arvopaperien myyntiä, ostoa ja välitystä. Asiakastoimeksiantoihin perustuvat liikkeeseenlaskuun liittyvät Corporate Finance -toiminnot on eriytetty sijoitustutkimukseen ja välitystoimintaan liittyvistä
toiminnoista Finanssivalvonnan edellyttämällä tavalla sekä fyysisesti että operatiivisen toiminnan osalta. OP Yrityspankki Oyj noudattaa
Finanssivalvonnan määräysten perusteella laadittua eturistiriitapolitiikkaa.
Tämä OP Yrityspankki Oyj:n tuottama materiaali on puolueetonta ja riippumatonta sijoitustutkimusta. Materiaali on tarkoitettu vain yksityiseen
käyttöön ja sen levittäminen ilman OP Yrityspankki Oyj:n kirjallista lupaa ei ole sallittua. OP Yrityspankki Oyj:n tuottamaa materiaalia ei tule
pitää sijoitusneuvona, tarjouksena eikä kehotuksena yksittäisen sijoituksen toteuttamiseen. Raportit ja näiltä sivuilta saatava muu informaatio
perustuvat julkisiin lähteisiin ja informaatioon, joita OP Yrityspankki Oyj pitää luotettavana. Tämä ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että
esitetyt tiedot eivät kaikilta osin olisi täydellisiä ja virheettömiä. OP Yrityspankki Oyj tai sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa
raporteista ja näiltä sivuilta saatavan muun informaation perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista, joita OP Yrityspankki Oyj:stä saadun informaation käytöstä mahdollisesti aiheutuu. Asiakas vastaa aina itse omien sijoituspäätöstensä
taloudellisesta tuloksesta.
OP Yrityspankki Oyj antaa analyysin kohteena kulloinkin oleville osakkeille tavoitehinnan. Tavoitehinta kuvaa analyytikon näkemystä siitä,
mitä analyytikko odottaa osakkeen kurssin olevan 12 kuukauden kuluttua tavoitehinnan asettamisesta. Tavoitehinnan perusteet ovat yhtiökohtaisia ja eri arvonmääritysmenetelmien käyttökelpoisuudessa voi esiintyä merkittäviä yhtiökohtaisia eroja. OP Yrityspankki Oyj käyttää
tavoitehinnan arvioinnissa pääsääntöisesti seuraavia menetelmiä:
Kassavirta-analyysi (DCF = Discounted Cash Flow)
Vertailuryhmään pohjautuva analyysi
Absoluuttiseen arvostukseen liittyvä analyysi
Historiallisiin arvostuskertoimiin perustuva analyysi
Osien arvon summa
Liiketoiminnan näkymiin perustuva analyysi
Uutisvirtaan perustuva analyysi
OPn Osaketutkimus on siirtynyt heinäkuusta 2011 alkaen viisiportaiseen suositusjärjestelmään: OSTA, LISÄÄ, PIDÄ, VÄHENNÄ ja MYY.
Suosituksessa arvioidaan osakkeen tuottoa seuraavan 12 kuukauden aikana.
Jos osakkeen odotetaan tuottavan yli 15% seuraavan 12 kuukauden aikana, osakkeen suositus on OSTA. Jos osakkeen odotetaan tuottavan
5–15% seuraavan 12 kuukauden aikana, suositus on LISÄÄ. Jos osakkeen odotetaan tuottavan (-5)–5% seuraavan 12 kuukauden aikana,
suositus on PIDÄ. Jos osakkeen odotetaan tuottavan (-15)–(-5)% seuraavan 12 kuukauden aikana, suositus on VÄHENNÄ. Jos osakkeen
odotetaan tuottavan alle (-15%), suositus on MYY.
Osakkeen odotettu tuotto on tavoitehinnan ja nykyisen osakekurssin välinen ero (%), sisältäen osingot.
OP Yrityspankki Oyj:n tuottamia sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti neljä kertaa vuodessa yhtiöiden vuosineljännestulosten yhteydessä. Suosituksia ja tavoitehintoja on aina mahdollista muuttaa myös muina aikoina, jos siihen ilmenee aihetta. Suositusten ja tavoitehintojen päivittämistiheyttä ei ole rajattu.
Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Osakemarkkinoiden luonteen
mukaisesti maltillisetkin yhtiön toiminnan tai toimintaympäristön muutokset tai osakemarkkinoiden yleiset vaihtelut voivat aiheuttaa tuntuvia
kurssimuutoksia. Osakkeen arvon aiempi kehitys ei myöskään välttämättä ohjaa sen arvon tulevaa kehitystä. Kassavirtamallien yhteydessä
esitetään numeerisesti tulosennusteiden herkkyys keskeisten oletusten muutoksille (herkkyysanalyysi).
Osaketutkimuksen analyytikot ja näiden lähipiiri voivat omistaa osaketutkimuksen analysoimien yhtiöiden liikkeeseenlaskemia arvopapereita.
Analyysia koskevia tietoja ei ole lähetetty analyysin kohteena olevan osakkeen liikkeeseenlaskijalle tarkastusta varten ennen analyysin julkistamista.
OP Yrityspankki Oyj:llä tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvalla yrityksellä ei ole yli 5 %:n omistusosuutta analyysin kohteena olevissa
yhtiöissä. OP Ryhmän liputussääntelyä koskevan poikkeuksen soveltamisen perusteella OP-Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien sijoitusrahastojen omistamia suomalasten yhtiöiden osakkeita ja niiden tuottamia ääniä ei lueta mukaan laskettaessa OP Yrityspankki Oyj:n kanssa samaan konserniin kuuluvien yritysten omistusosuutta analyysin kohteena olevissa yhtiöissä. Lisäksi omistus- ja ääniosuuteen ei lueta OP-
3
OP
11. huhtikuuta 2016
Eläkekassan omistuksia ja niiden tuottamia ääniä.
OP Yrityspankki Oyj tai sen kanssa samaan konserniin kuuluva yhteisö ei toimi markkinatakaajana tai muuna likviditeetin tarjoajana analyysin kohteena olevien liikkeeseenlaskijoiden arvopapereissa.
OP Yrityspankki Oyj:n analyytikot voivat saada tulospalkkioita, jotka perustuvat OP Yrityspankki Oyj:n tai jonkun sen yksikön tai liiketoimintaalueen yhteenlaskettuun tulokseen. Analyytikoiden palkka ei ole suoraan riippuvainen yksittäisistä OP Yrityspankki Oyj:n tai sen kanssa
samaan konserniin kuuluvien yritysten hoitamista investointipankkitoimintaan liittyvistä toimeksiannoista.
OP Yrityspankki Oyj:n eri liiketoiminnot pyrkivät aktiivisesti luomaan erilaisia toimeksiantosuhteita eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa OP Yrityspankki Oyj:n tarjoamien palvelujen osalta. OP Yrityspankki Oyj tai sen kanssa samaan konserniin kuuluva yhteisö on toiminut pääjärjestäjänä tai järjestäjänä seuraavissa analyysin kohteena olevan liikkeeseenlaskijan arvopapereita koskeneessa julkistetussa liikkeeseenlaskussa
tai tarjouksessa tai osapuolena muussa liikkeeseenlaskijan kanssa tehdyssä investointipankkipalvelujen tarjoamiseen liittyvässä sopimuksessa analyysin julkistamishetkellä tai viimeisen 12 kuukauden aikana: * Amer Sports, Asiakastieto Group, Aspo, Bittium, Citycon, Eltel,
Finnair, Kotipizza Group, Oriola-KD, Outokumpu, Pöyry, Sponda, SRV Yhtiöt, Stockmann ja Technopolis.
OP Yrityspankki Oyj:n suositusten jakauma kaikissa analysoiduissa osakkeissa ja niissä osakkeissa, joita koskevissa yllä mainituissa* investointipankkitoimintaan liittyvissä sopimuksissa OP Yrityspankki Oyj tai sen kanssa samaan konserniin kuuluva yhteisö on ollut osapuolena:
Suositusten jakauma (4.4.2016)
Kaikki yhtiöt
Investointipankkisuhteissa*
Suositus
Kpl
%
Kpl
%
OSTA
25
29
3
25
LISÄÄ
26
30
4
33
PIDÄ
17
20
3
25
VÄHENNÄ
14
16
0
0
MYY
4
5
2
17
86
100
12
100
Tekninen analyysi
Poikkeuksena yllä kuvattuun sijoitustutkimukseen ja tavoitehintoihin OP Yrityspankki Oyj tuottaa myös teknistä analyysiä. Teknisen analyysin
sijoitushorisontti on korostetun lyhyt (1-2 viikkoa) ja sen tarkoituksena on näin ollen tarjota sijoittajille vaihtuvia trading-ideoita. Teknisessä
analyysissä käytetyt menetelmät perustuvat osakkeen tai indeksin kurssikehityksessä tai kaupankäynnissä tapahtuviin liikkeisiin. Tästä
syystä tekniset trading-ideat voivat poiketa 12 kuukauden sijoitussuosituksistamme. Yleisimmin käytettyjä teknisen analyysin menetelmiämme ovat: trendien seuranta, liukuvat keskiarvot, ylimyyty/yliostettu indikaattori (RSI), kaupankäyntivolyymin kehitys, sekä historiallisen kehityksen tarjoamat tuki- ja vastustasot. Useimmiten tekninen suosituksemme perustuu näiden menetelmien pohjalta tehtyjen havaintojen yhteisvaikutelmaan.
Teknisessä analyysissä OP Yrityspankki Oyj antaa osakkeille vain kahdenlaisia trading-ideoita: OSTA ja MYY. Jos osakkeen trading-idea on
OSTA, tekninen analyysi indikoi osakkeen kurssin nousevan seuraavan 1-2 viikon aikana. Jos trading-idea on MYY, tekninen analyysi indikoi
osakkeen kurssin laskevan seuraavan 1-2 viikon aikana. Teknisen analyysin perusteella OP Yrityspankki Oyj ei aseta osakkeelle tavoitehintaa. Tekniset trading-ideat voidaan sulkea seuraavassa teknisessa katsauksessa tai erillisessä kommentissa. Jos trading-ideaa ei kuitenkaan
erikseen suljeta, voidaan sen katsoa vanhentuneen 2 viikon kuluttua julkistamishetkestä ideoiden luonteen ja korostetun lyhyen sijoitushorisontin johdosta. Trading idea voi sulkeutua myös ns. Stop-Loss -tapahtuman johdosta jo ennen edellä mainittuja 2 viikon voimassaoloaikaa.
Stop-Loss tapahtumana pidetään osakkeen kurssivaihtelua, jossa osakkeen kurssi liikkuu trading-idean antohetken kurssitasoon verrattuna
yli 5 % annetun trading-idean vastaiseen suuntaan. Stop-Loss -tapahtuman toteutuessa tekninen trading-idea sulkeutuu automaattisesti ja
välittömästi.
OP Yrityspankki Oyj:n suositusten jakauma kaikissa teknisissä trading-ideoissa:
Teknisten trading-ideoiden jakauma (4.4.2016)
Kaikki yhtiöt
Suositus
OSTA
MYY
Investointipankkisuhteissa*
Kpl
%
Kpl
%
0
n.m.
0
n.m.
0
n.m.
0
n.m.
0
n.m.
0
n.m.
Lisätietoja OP Yrityspankki Oyj:n analyyseista ja raporteista löytyy OP-verkkopalvelusta osaketutkimuksen sivuilta (Henkilöasiakkaat ->
Säästöt ja sijoitukset -> Kurssit ja markkinat -> Tutkimus)
4