tästä. - Cembrit Oy

Tornitalo nousi minuuttiaikataululla
raitiovaunukiskojen juureen
Arabianrannan uusi maamerkki on malliesimerkki
tehokkaasta täydennysrakentamisesta sekä logistiikan
tärkeydestä urakkasuunnittelussa.
Arabiankatu 8
Osoite: Arabiankatu 8, Helsinki
Rakennuttaja: Varma
Suunnittelija: J-P Lehtinen, Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy
Urakoitsija: Skanska Talonrakennusyhtiö Oy
Tuote: Cembrit Permabase
Valmistumisvuosi: 2016
H
elsingin Arabianrannassa on päättymässä noin 15 vuotta kestänyt aktiivinen
uudisrakentaminen. Pääasiassa Arabian
tehdaskorttelin ja Vanhankaupunginlahden väliselle kaistaleelle on rakennettu uudet kodit
noin 7000 asukkaalle. Viimeisimpänä, muttei suinkaan
vähäisimpänä alueelle on valmistunut 13-kerroksinen
tornitalo keramiikkatehtaan takapihan tontille.
Tontti oli niin pieni, että sille rakentamista harkittiin
tarkkaan, kertoo tontin omistajaa ja rakennuttajaa
työeläkevakuutusyhtiö Varmaa edustava rakennuttajapäällikkö Tuomas Vaarasalo.
”Tiesimme, että kohde tulisi olemaan poikkeuksellisen
haastava rakentaa. Paikka on kuitenkin niin hyvä, että
jotain siihen olisi rakennettu joka tapauksessa”, hän
kertoo.
Tontille oli alun perin kaavoitettu toimistorakennus,
mutta Varma haki ja sai muutettua kaavan asuintalolle
myönteiseksi. Pieni tontti päätettiin käyttää tehokkaasti pystysuunnassa. 13-kerroksisessa tornissa on 65
vapaa-rahoitteista vuokrataloa, joista suurin osa kaksioita ja kolmioita.
YHTEISTERASSEJA JA
MERINÄKYMIÄ
Arabianrannan kaava edellyttää rapattua tai tiilimuurattua julkisivua. Ensimmäisissä havainnekuvissa talo
on valkoinen, mutta suunnitelmien edetessä talo alkoi
muuttua värikkäämmäksi.
”Kaupunkisuunnittelulautakunta lausui, että valkoinen
ei välttämättä olisi optimaalinen väri kyseisessä
paikassa. Monen iteraation kautta väri päätyi oranssiin.
Monta tavarantoimittajaa valittiin
toimitusvarmuuden
pohjalta, ei niinkään
hinnan perusteella.
Vastaava mestari Tapio Kortetjärvi
Skanska Talonrakennus Oy
Rakennus on kuitenkin lähialueen korkein talo, joten ei
sitä haluta piilottaakaan”, Vaarasalo toteaa.
Kohteen arkkitehti, J-P Lehtinen Arkkitehtuuritoimisto
B & M Oy:stä kertoo, että kyseinen oranssi löytyi Arabian
tehtaan historiasta, sillä terrakottaan taittava oranssi on
varsin yleinen väri tehtaan tuottamissa astiastoissa.
”Kohteen ympärillä on muitakin meidän suunnittelemia
rakennuksia, joihin on otettu vaikutteita Arabian astioiden
väristä. Lisäksi naapurirakennuksina on punatiilisiä rakennuksia, joiden joukkoon se sopii hyvin. Nykyisen värin kirkkaus rauhoittuu parissa vuodessa”, Lehtinen taustoittaa.
Tontin koko ei mahdollistanut yhteispihaa, mutta asukkaiden kohtaamispaikoiksi on toteutettu yhteisterassit
10:een ja 13:een kerrokseen. Ylimmässä kerroksessa on
terassin lisäksi sauna- ja kerhotilat.
”Terasseilta on hienot näköalat merelle. Tiloille tulee
varmasti käyttöä”, arkkitehti uskoo.
Lasten leikkialueeksi kattoterassit eivät kuitenkaan
sovellu ja siksi talo on liittynyt Arabianrannan yhteispihajärjestelmään. Ne ovat nimensä mukaisesti yhteiseen
käyttöön suunniteltuja korttelipihoja.
Arabiankatu 8:n suunnittelussa kiinnitettiin myös erityishuomiota ikkunanäkymiin. Mahdollisimman monesta
asunnosta näkee merelle, parhaimmillaan jo kolmannen
kerroksen asunnoista.
ELINKAARIAJATTELU OHJASI
MATERIAALIVALINTOJA
Julkisivujen pintaverhouksena on pääasiassa tuulettuva
levyrappaus. Rappausalustana on kantavaan elementtirakenteeseen kiinnitetty Cembrit PermaBase -rappauslevy.
”Aina kun pääsemme vaikuttamaan rakennusmateriaaleihin, on meillä toiveena että ne ovat mahdollisimman
elinkaaritaloudellisia. Päädyimme julkisivun tekniseen
ratkaisuun perinpohjaisten tarkastelujen jälkeen. Sinänsä
ratkaisu on arvokkaampi tuplavuori, eli sandwichelementtiin on kiinnitetty rankajärjestelmä ja sen päälle
tuli rappauslevy. Halusimme mahdollisimman pitkän huoltovälin julkisivulle ja uskomme, että tuulettuva julkisivu
on sellainen,” rakennuttajapäällikkö Vaarasalo kertoo.
Cembrit PermaBasen valinnalle oli myös logistinen
syy. Pienellä tontilla ja korkean rakennuksen kohdalla
työmaan tarvittavan käsityön tarve haluttiin minimoida.
Levyjärjestelmä on esimerkiksi paikalla muuraamiseen
verrattuna nopeampi tapa rakentaa julkisivu.
TOIMITUSVARMUUS RATKAISI
Urakoinnissa haastavinta oli juurikin sujuvan logistiikan
varmistaminen. Työmaa ei mahdollistanut rakennus-
materiaalien säilömistä, joten tarvikkeiden piti tulla
tarkalleen siinä järjestyksessä, jossa niitä tarvittiin.
Ja ehdottoman ajallaan, Skanska Talonrakennus Oy:n
vastaava mestari Tapio Kortetjärvi painottaa.
”Monta tavarantoimittajaa valittiin toimitusvarmuuden
pohjalta, ei niinkään hinnan perusteella”, hän kertoo.
Hurjimmillaan Arabiankatu 8 työmaan pyörittäminen
oli kirjaimellisesti minuuttipeliä. Aivan tontin laidalla
kulkevat raitiovaunukiskot, joita pitkin liikennöivät
linjat 6 ja 8. Urakoitsija oli selvittänyt asian etukäteen
ja saanut luvan katkaista raitiovaunuliikenteen korkeintaan kolmeksi minuutiksi kerrallaan. Näistä tiukoista
aikaikkunoista piti survoa suuriakin tavarakuormia.
”Myös siitä pidettiin huoli, että sinne ei tullut kukaan
harjoittelemaan peruuttamista”, Kortetjärvi toteaa.
Cembritin toimitusvarmuudesta ja tuotteesta Kortetjärvellä ei ole pahaa sanottavaa. Työmaan herkkyys viivästyksille tarkoitti sitä, että ongelmista olisi
varmasti kuultu.
”Sen valossa voi sanoa, että meni varmasti loistavasti”,
Kortetjärvi nauraa.
Samanlaisia ”kenkälusikalla” soviteltavia työmaita on
odotettavissa lisää, kun pääkaupunkiseutu ja muut
kasvukeskukset tiivistävät yhdyskuntarakennettaan.
Arabiankatu 8:n kohdalla tontin ahtaus pakotti suunnittelemaan logistiikkaketjun ja rakennusaikataulun
saumattomaksi kokonaisuudeksi, mutta Kortetjärvellä
on asiaan selvä kanta:
”Näin pitäisi suunnitella ja rakentaa ihan jokainen
kohde.”
Aina kun pääsemme vaikuttamaan rakennusmateriaaleihin, on meillä
toiveena että ne ovat mahdollisimman elinkaaritaloudellisia. Päädyimme
julkisivun tekniseen ratkaisuun perinpohjaisten tarkastelujen jälkeen.
Sinänsä ratkaisu on arvokkaampi tuplavuori, eli sandwich-elementtiin on
kiinnitetty rankajärjestelmä ja sen päälle tuli rappauslevy.
Rakennuttajapäällikkö Tuomas Vaarasalo
Työeläkevakuutusyhtiö Varma
www.cembrit.fi
JULKISIVULEVYT
RAKENNUSLEVYT
SISUSTUSLEVYT
Cembrit on maailman suurimpia kuitusementtilevyjen valmistajia.
Ota yhteyttä Cembrit-myyntiin p. 019 287 61 tai sales @ cembrit.fi.