Kesäaikataulut ja -reitit - Linkki

Jyväskylän seudun
joukkoliikenne
Kesä 2016
AIKATAULUT JA REITIT
voimassa 6.6.-9.8.
Helppoa ja edullista liikkumista Linkillä
Jyväskylän seudun joukkoliikenne tarjoaa paikallisliikenteen palveluita
Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa. Nykyisen Waltti-maksujärjestelmän liput käyvät linjoilla 1-39 (ei 13M) ja 42 sekä seutuliikenteen linjalla 41 Jyväskylän Liikenne Oy:n liikennöimillä vuoroilla.
Myös keskeisten seutuliikenteen linjojen 13M, 40,
41 ja 43 aikataulut löytyvät tästä julkaisusta, niiden lippu- ja hintatiedot www.matkahuolto.fi.
Reittimuutokset kesäkaudella 2016
Koulujen lomien vuoksi koulupäivävuorot jäävät kesän ajaksi pois. Lisäksi eräiden linjojen reitteihin ja aikatauluihin on tullut muutoksia:
2: Nojosniemessä käynti jää pois, tehty pieniä aikataulutarkistuksia
sunnuntailiikenteeseen
7: Kauppatorin lähtöaikoja muutettu, jotta Sarvivuoren tienhaaraan
ei jäisi odotusta
16: Kinkomaan sairaalalla (Vitapolis) käynti jää pois
25: Sunnuntaiaamun ensimmäiset vuorot ajetaan Kortemäen kautta
27: Hiekkapohjan koulun kautta ei ajeta, aikataulutarkistuksia M-P
liikenteeseen
Aikataulut
Jyväskylän seudun kesäaikataulukirja 2016 jaetaan touko-kesäkuun
vaihteessa jokaiseen kotiin Jyväskylässä, Laukaassa ja Muuramessa. Aikatauluvihkoja saa myös Linkki-palvelupisteestä, Sokoksen lipunmyynnistä ja paikallisliikenteen linja-autoista.
Sähköiseen aikataulu- ja reittioppaaseen
osoitteesta http://linkki.jyväskyla.fi/aikataulut
1
Matkakortti on fiksu valinta
Waltti-matkakortti on oiva vaihtoehto niin säännöllisesti kuin satunnaisesti Linkkiä käyttäville. Matkakortilla kuljet aina kertamaksua edullisemmin. Samalle kortille voi ladata sekä kausi- että arvolipun. Lippujen
hinnat määräytyvät lipputyypin, vyöhykkeiden määrän sekä ikä- ja asiakasryhmän mukaan.
Matkaliput
Kertalippu on henkilökohtainen aikuisen tai lapsen kuljettajalta ostettava matkalippu. Kertalippuun sisältyy vaihto-oikeus, joka on 1-2 vyöhykkeen lipulla 60 minuuttia ja 3-4 vyöhykkeen lipulla 120 minuuttia.
Arvolipulle ladataan rahaa, jota matkustus vähentää matkan hinnan
mukaisesti. Lipulla voi maksaa myös toisen, samaan tai nuorempaan
ikäryhmään kuuluvan henkilön matkan. Nettikaupassa voi lipulle ostaa
arvoa haluamallaan summalla, max. 120 eurolla (lasten kortille max. 100
eurolla). Myyntipisteissä ja autoissa lippua voi ladata vain täysinä kymmeninä euroina (min. 10 euroa). Arvo säilyy kortilla 5 vuotta latauksesta.
Arvolippumatka sisältää aina vaihto-oikeuden.
Kausilippu on henkilökohtainen aikuisen, lapsen, nuoren tai opiskelijan
lippu. Hinta määräytyy kauden pituuden (30, 90, 180 päivää tai vuosi) ja
matkustusvyöhykkeiden perusteella. Kausi alkaa ensimmäisestä käyttökerrasta. Kortilla voi olla ladattuna käytössä olevan kauden lisäksi yksi
täysi kausi odottamassa, joka astuu voimaan vasta edellisen kauden
päätyttyä. Lipulla voi matkustaa ainoastaan sille määritellyillä vyöhykkeillä.
Päivälippu on Waltti-järjestelmän uusin tuote, joka otetaan käyttöön
1.6.2016. Hyvin esimerkiksi matkailijoiden käyttöön soveltuva lippu on
haltijakohtainen aikuisen, lapsen tai nuoren lippu. Lipun voi ostaa joko
yhdelle vyöhykkeelle (A, B, C tai D) tai kaikille neljälle vyöhykkeelle (A-D).
Lipulle on määritelty vuorokausihinta ja sen voi ostaa pisimmillään 60
vuorokaudeksi.
2
Lipunmyynti
Waltti-lippuja voi ostaa ja ladata Linkki-palvelupisteessä, Sokoksen lipunmyynnissä ja nettipalvelussa (yhteystiedot ja palveluajat, ks. takakansi).
Linja-autoissa myydään käteisellä kertalippuja ja ladataan kausi- sekä
arvolippuja. Osta kertalippusi mieluiten tasarahalla, max. 20 euron setelillä. Ei pankki- ja luottokorttimaksuja, tutustu muihin käteisostorajoituksiin http://linkki.jyvaskyla.fi.
Ikä- ja asiakasryhmät
Lapsi 0-16 vuotta
Nuori 17–24 vuotta
Opiskelija yli 25 vuotta
Aikuinen yli 25 vuotta
Seniori yli 65 vuotta
Muut erityisliput ja etuudet
Koulumatkalippu on maksuttomaan koulukuljetukseen oikeutetun perusopetusoppilaan lippu koulumatkojen kulkemista varten. Lipulla voi
tehdä kaksi kodin ja koulun välistä matkaa koulupäivisin klo 6.00–20.00.
Matkoihin sisältyy vaihto-oikeus.
Kelan koulumatkatukilippu on matkakortille ostettava 30 vrk:n kausilippu, jonka omavastuuosuus on 43 euroa. Lipun voivat ostaa vain 2.
asteen opiskelijat oppilaitoksesta saatua ostotodistusta vastaan.
Opiskelijoiden lipputuotteita myydään 25 vuotta täyttäneille päätoimisesti opiskeleville. Tarkemmat opiskelijaetuuden ehdot osoitteesta
http://linkki.jyvaskyla.fi/info.
Seniorietuuden saavat kaikki 65 vuotta täyttäneet, joilla on henkilökohtainen Waltti-arvolippu. Seniorietu on voimassa joka päivä klo 9-14. Muina aikoina arvolipulta veloitetaan aikuisen matkan hinta.
3
Maksutta matkustavat
•
•
•
•
•
Enintään kaksi alle 7-vuotiasta lasta yhden maksavan saattajan mukana.
Sotaveteraanit ja -invalidit, joilla on
Linkki-palvelupisteestä saatu maksuton
Waltti-vuosikortti.
Pyörätuolimatkustaja ja hänen avustajansa.
Enintään 3-v. lasta lastenvaunuissa tai
-rattaissa kuljettava matkustaja klo 9-14.
Lemmikkieläimet omistajansa mukana
ja vastuulla.
Muut maksut
Yölisä 1 euro lisätään kaikkiin klo 23.00–4.00
kerta- tai arvolipulla tehtyihin matkoihin normaalin lippuhinnan lisäksi.
Korttimaksu 5 euroa peritään Jyväskylän seudun joukkoliikenteen matkakortista sitä myyntipisteistä hankkiessa. Kun teet matkakorttitilauksen
ja latauksen nettipalvelussa, korttimaksua ei peritä (korttimaksu 0 €).
Toimistopalvelumaksu 7 euroa peritään matkakorttiin liittyvien asioiden selvittämistyöstä, esimerkiksi kadonneen kortin sulkemisesta ja sen
korvaamisesta uudella.
Korttihistoriatuloste 7 euroa peritään Linkki-palvelupisteessä asiakkaan pyytämästä korttihistoriatulosteesta. Tulosteesta ilmenevät esimerkiksi kaikki matkustajan matkakortilla tehdyt matkat.

Polkupyörämaksu 1,50 euroa peritään polkupyörän kuljettamisesta
linja-autossa. Taittopyörää voi kuljettaa Linkissä kokoon taitettuna maksutta.
4
Lippuhinnat
Taulukossa on esitetty eniten käytetyt lipputyypit. Myynnissä on myös pidempikestoisia kausilippuja (180 päivää ja vuosi), tarkista niiden hinnat
nettisivuiltamme http://linkki.jyvaskyla.fi/waltti/liputjahinnat.
Lippuhintoihin voi tulla aikataulukauden aikana muutoksia, tarkista voimassa olevat hinnat nettisivulta tai hae erillinen hinnasto lipunmyyntipisteestä.
KERTALIPPU
1 vyöhyke
2 vyöh.
3 vyöh.
4 vyöh.
Aikuinen, nuori
3,00
4,70
6,10
8,20
Lapsi (0-16 v.)
1,50
2,40
3,10
4,10
KAUSILIPPU 30 PV
1 vyöhyke
2 vyöh.
3 vyöh.
4 vyöh.
Aikuinen
60
80
90
105
Nuori tai opiskelija
51
68
77
89
Lapsi
42
56
63
74
KAUSILIPPU 90 PV
1 vyöhyke
2 vyöh.
3 vyöh.
4 vyöh.
Aikuinen
171
228
257
299
Nuori, opiskelija
145
194
218
254
Lapsi
120
160
180
209
ARVOLIPPU
1 vyöhyke
2 vyöh.
3 vyöh.
4 vyöh.
Aikuinen
2,10
3,30
4,30
5,70
Nuori, opiskelija
1,70
2,60
3,40
4,50
Lapsi
1,20
1,90
2,50
3,30
Seniorialennus klo 9-14
1,20
1,90
2,50
3,30
PÄIVÄLIPPU vrk
1 vyöhyke
4 vyöhykettä
Aikuinen
8,00
14,00
Nuori
6,00
10,00
Lapsi
4,00
7,00
5
Maksuvyöhykkeet
Jyväskylän seudun joukkoliikenteen alueella on käytössä neljä maksuvyöhykettä, jotka on merkattu karttaan kirjaimin A, B, C ja D. Lippuja voi
ostaa vyöhykkeen sisäisille matkoille tai useammalla vyöhykkeellä matkustamiseen.
Tarkempi kartta löytyy osoitteesta
http://linkki.jyvaskyla.fi/liput/waltti/maksuvyohykkeet.
Vyöhykkeet
Vyöhyke A
Vyöhyke B
Vyöhyke C
Vyöhyke D
1 vyöhyke = A, B, C tai D
2 vyöhykettä = AB, BC tai CD
3 vyöhykettä = ABC tai BCD
4 vyöhykettä = ABCD
6
Näin käytät matkakorttia sujuvasti!
Aina kun astut Linkkiin, vie matkakorttisi auton kortinlukulaitteeseen
- myös vaihtomatkoilla. Kortilta veloittuu automaattisesti oikea matkahinta. Matka on veloitettu hyväksytysti, kun kuulet merkkiäänen.
Kortinlukijan merkkivalot
•
vihreä – matka veloitettu hyväksytysti
keltainen – lippu latauksen tarpeessa
•
•
punainen – lippu ei ole voimassa, maksa matka rahalla tai lataa lippu
Kausi- ja arvolippu matkakortilla
Jos matkakortilla on sekä kausi- että arvolippu, matkustusoikeus tarkastetaan ensisijaisesti kausilipulta. Anna kortti kuljettajalle ja kerro jos
haluat, että matka veloitetaan mieluummin arvolipulta.
Kortinlukija näyttää luettaessa ruudulla tietoja matkakortista:
arvolipulle ladattu arvo, matkan hinta ja jäljelle jäävä arvo
•
kausilipun viimeinen voimassaolopäivä
•
•
vaihto-oikeuden voimassaolo
nettilatauksen aktivointi
•
Huom! Jos haluat tietojen näkyvän näyttöruudulla pidempään,
pidä korttia kortinlukijassa kauemmin.
Toimi näin, jos matkakortti katoaa!
Tee kadonneesta kortista ilmoitus Linkki-palvelupisteeseen sen aukioloaikoina (ks. takakansi) kortin sulkemiseksi ja väärinkäytösten estämiseksi. Kadonneen matkakortin sisältö voidaan siirtää uudelle kortille korttimaksua (5 €) ja käsittelymaksua (7 €) vastaan.
Muista löytötavaroista lisätietoa tämän julkaisun takakannessa.
7
LATAA
MATKAKORTTI
NETISSÄ
- toimi näin:
•
•
•
•
•
Nettiasiointi vaatii rekisteröitymistä ja käyttäjätunnuksen
luomista palveluun. Ostosten tekemiseen tarvitset myös verkkopankkitunnukset.
Voit ostaa matkakortille arvoa haluamallasi summalla, aikuisen
kortille max. 120 euroa ja lapsen kortille max. 100 euroa. Kausilipulle voit käytössä olevan kauden lisäksi ladata yhden täyden
kauden odottamaan. Nettipalvelussa onnistuu myös vyöhykkeiden ja kauden pituuden vaihtaminen.
Netissä ladattu lipputuote on käyttövalmis aikaisintaan 2 tunnin kuluttua latauksesta.
Nettilataus aktivoituu vasta leimauksen yhteydessä auton
kortinlukijalla, jonka jälkeen se näkyy myös nettipalvelun korttitiedoissa.
Nettikauppa osoitteessa https://nettilataukset.waltti.fi
8
Matkaohjeita
Vaihto-oikeus
Kerta- ja arvolippumatkaan sisältyy vaihto-oikeus, joka on rajaton määritellyn vaihtoajan sisällä. Vaihtoaika käynnistyy, kun
leimaat lippusi matkaketjun ensimmäisessä Linkissä. Jos hyödynnät vaihto-oikeutta, osta kertalippusi oikealle vyöhykemäärälle jo 1.
autossa.
•
1-2 vyöhykkeen lipuilla vaihtoaika on 60 minuuttia
•
3-4 vyöhykkeen lipuilla vaihtoaika on 120 minuuttia.
1h
Lapset
Lastenlipulla voivat matkustaa kaikki lapset 16-vuotiaaksi asti.
Kuljettajalla on tarvittaessa oikeus tarkistaa lapsen ikä. Enintään
kaksi alle 7-vuotiasta lasta matkustaa veloituksetta maksavan
matkustajan mukana. Enintään 3-vuotiasta lasta lastenvaunuissa tai -rattaissa kuljettava matkustaja saa päivisin klo 9-14 matkustaa
ilmaiseksi. Lastenvaunut viedään linja-autoon aina keskiovesta ja niitä
kuljetetaan ainoastaan keskiosan syvennyksessä. Poistuessa käytetään
lastenvaunupainiketta, jos sellainen autossa on.
Pyörätuolit ja rollaattorit
Pyörätuolilla liikkuva ja hänen mukanaan kulkeva saattaja ovat
oikeutettuja maksuttomaan matkaan. Turvallisuussyistä pyörätuolin kanssa voi matkustaa ainoastaan uusissa pyörätuolipaikoin varustetuissa, pyörätuolisymbolein merkityissä autoissa,
joita on valtaosa paikallisliikenteen Linkeistä. Rollaattoria käyttävä matkustaja maksaa matkansa normaalisti, ikäryhmänsä mukaisesti. Kyytiin
voi nousta etu- tai keskiovesta.
Lemmikkieläimet
Tavallisia ja vaarattomia lemmikkieläimiä voi maksutta kuljettaa autoissa matkustajan mukana ja vastuulla. Lemmikin kyyti voidaan evätä, jos auto on kovin täynnä, siellä on jo muita
lemmikkieläimiä tai muut matkustajat vastustavat eläimen
autoon ottamista esim. allergiasyistä. Lemmikkieläin ei saa olla häiriöksi
muille matkustajille ja sitä kuljetetaan aina kytkettynä sylissä tai lattialla,
ei penkeillä. Poliisi-, opas- ja avustajakoiraa tai sellaisiksi koulutettavaa
koiraa saa aina kuljettaa linja-autoissa.
9
Matkatavarat
Matkatavaroista ei peritä erillistä maksua. Suuren matkatavaran ottaminen autoon ei aina ole mahdollista, kuljettaja päättää asiasta tapauskohtaisesti. Polkupyörien kuljettamisesta
peritään 1,50 euron pyörämaksu (ei koske kokoontaitettuja
taittopyöriä).
Ylivoimainen este
Sää-, liikenne- tai muut vastaavat olosuhteet voivat tilapäisesti
hidastaa liikennöintiä tai estää kokonaan vuorojen ajamisen.
Em. syistä johtuvista myöhästymisistä tai ajamattomista vuoroista ei makseta asiakkaille korvauksia. Välipysäkkiaikataulut
ovat ohjeellisia ja perustuvat aina keskimääräisiin ajoaikoihin. Pidätämme oikeuden aikataulujen muutoksiin niiden voimassaoloaikoina. Ajantasaiset aikataulut löytyvät nettisivuiltamme http://linkki.jyvaskyla.fi/
aikataulut.
!
Asiakasraati toimii asiakkaiden äänitorvena
Jyväskylän seudun joukkoliikenteen noin 30-henkinen asiakasraati
aloitti toimintansa keväällä 2016. Raatilaisten tehtävänä on tuoda asiakkaan näkökulma esiin paikallisliikenteen palvelujen kehittämisessä ja
suunnittelussa.
Asiakasraadille voi lähettää toiveita esille otettavista aiheista sähköisellä
lomakkeella, joka löytyy osoitteesta http://linkki.jyvaskyla.fi/asiakasraati. Samalla sivulla julkaistaan myös asiakasraadin kokoontumisesta
kirjatut muistiot.
10
Ohjeita arvolipun käyttöön
Arvolipun oston yhteydessä matkakortille määritellään vyöhykkeet, joilla asiakas pääsääntöisesti matkustaa. Matkustaminen vähentää matkakortilta saldoa automaattisesti, kortille määriteltyjen matkustusvyöhykkeiden mukaisesti.
Oletusvyöhykkeistä poikkeava matka
Arvolipulla voi matkustaa myös oletusvyöhykkeistä poiketen, esim. tehdä 1 vyöhykkeen lipulla satunnaisesti 3 vyöhykkeen
matkoja. Anna silloin autoon astuessasi
kortti suoraan kuljettajalle ja kerro mihin
olet matkalla. Kuljettaja valitsee rahastuslaitteelta oikeat vyöhykkeet ja
matkakortiltasi veloittuu oikea, matkan mukainen hinta.
Toimi vastaavasti, jos teet kortilla arvolippusi oletusvyöhykkeitä lyhyempiä matkoja, esim. jos matkustat 2 vyöhykkeen kortilla vain 1 vyöhykkeellä. Muuten matkastasi veloittuu automaattisesti se 2 vyöhykkeen
hinta, joka kortille on oston yhteydesssä määritelty.
Toisen henkilön matkan maksaminen omalla arvolipulla
Arvokortilla voit maksaa myös toisen, samaan tai nuorempaan ikäryhmään kuuluvan, yhden tai useamman mukana matkustavan henkilön
matkan. Matkahinta määräytyy silloin aina matkakortin omistajan ikäryhmän mukaan. Autossa matkakortti käytetään kortinlukijassa kerran
jokaista matkustajaa kohden.
Normaalit vaihto-oikeudet ovat voimassa myös ryhmämatkoilla edellyttäen, että arvolipun omistaja matkustaa ryhmän mukana koko matkaketjun ajan. Henkilökohtaista arvokorttia ei saa luovuttaa toisen henkilön käyttöön.
11
Hyppää Linkki-VIPin kyytiin!
•
•
•
•
Jyväskylän palveluliikenne on kaikille avointa, joustavampaa ja leppoisampaa joukkoliikennettä.
•
Linkki-VIP-autot tunnistaa tutusta vihreästä Linkkiilmeestä.
Kyytiin pääsee aikatauluun merkityiltä reittipisteiltä tai
•
auton voi tilata noutamaan vaikka kotipihasta.
Palvelu- ja paikallisliikenteen autoissa käy sama Waltti-matkakortti,
myös hinnat ovat samat. Matkustaa voi myös kuljettajalta ostettavilla
kertalipuilla.
Linkki-VIP-autot liikennöivät arkisin klo 9-15 kuudella eri palvelualueella.
Linkki-VIP-aikataulut ja reitit osoitteesta www.jyvaskyla.fi/liikenne/
palvelu tai palveluliikenneoppaasta, jota saa lipunmyyntipisteistä ja
Linkki-VIP-autoista.
12
Jyväskylän keskustan
pääpysäkit
7, 16, 21, 13
21M
27, 40
7, 14, 14M, 16,
21, 13M, 21M
5, 15, 18, 22, 18K, 20, 25
1, 2, 3, 4, 10, 12,
27, 40, 41, 42,43
Linkkipalvelupiste
Kilpisenkatu
4, 7, 16, 18, 18K
22, 27, 32, 36
10, 12, 20,
25, 40, 41
7
1
13
2
6
5
3
4
5, 22
3M,
8
0, 41
22, 27, 32,
36, 40, 41
12
9
11
10
7, 16
Yliopistonkatu
Kompassi
Väinönkatu
Asemakatu
Kauppakatu
Vapaudenkatu
1, 2, 3,
42, 43
14
JYVÄSKYLÄN
PAIKALLISLIIKENNE
6.6. – 9.8.2016
Sivu
Linjakohtaiset aikataulut
Yhdistelmäaikataulut
17 - 67
68 - 79
Merkkien selitykset
Juhlapyhien liikenne
Pysäkkikartta
16
16
13 - 14
Reittikartta
39 - 42
Yhdistelmät
Keskusta–Vaajakoski
Kauppatori–Muurame
Keskusta–Kuokkala
Keskusta–Keljon marketit
Keljonkangas–Kauppatori
Kauppatori–Säynätsalo
Keski-Palokka–Keskusta
Jyväskylän tärkeimmät kohteet
69 - 70
71 - 72
73 - 74
75
76
77 - 78
79
81
Yhteystiedot takakannessa
15
MERKKIEN SELITYKSET
Aikataulukausi 6.6. – 9.8.2016
Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan
ajokausi mainitaan linjan yhteydessä.
M–P
M
Ti
K
To
P
=
=
=
=
=
=
L
=
S
SS
=
=
Koulp
+
++
+++
X
| tai T
8.00
ras
las
th
Y, Y1
Z, Z1
=
=
=
=
=
=
=
=
=
=
=
=
=
maanantaista–perjantaihin
maanantaisin
tiistaisin
keskiviikkoisin
torstaisin
perjantaisin tai perjantain ja lauantain
välisenä yönä
lauantaisin tai lauantain ja sunnuntain välisenä
yönä
sunnuntaisin ja pyhäpäivinä
sunnuntaisin ja pyhäpäivinä, kahden pyhän
sattuessa peräkkäin ajetaan vain viimeisenä. Ei
ajeta yksittäisinä arkipyhinä.
koulupäivinä
kouluvuoden aikana
koulujen kesäloman aikana
muut poikkeukset
pysähtyy tarvittaessa ilman tarkkaa kellonaikaa
ei pysähdy tai aja paikkakunnan kautta
ajetaan tarvittaessa
auton vaihto
rautatieasema
linja-autoasema
tienhaara
reittipoikkeama
poikkeava lähtö- / päätepysäkki
JUHANNUSAJAN LIIKENNE 23. – 26.6.2016
Torstaina
Perjantaina
23.6.2016
24.6.2016
Lauantaina
Sunnuntaina
25.6.2016
26.6.2016
ajetaan normaalit arkivuorot
juhannusaatto: ajetaan lauantaivuorot, klo 13.00 jälkeen ei liikennöidä.
juhannuspäivä: ei liikennöidä
ajetaan sunnuntaivuorot
16
1
HAAPANIEMI / KAUNISHARJU–
KESKUSTA–KESKUSSAIRAALA–
KÖHNIÖ–KORTEMÄKI
2
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–
Rautpohjankatu–Keskussairaala–Erämiehenkatu–Vesangantie–Pyssymiehenkatu.
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
Y =
1
00
00
00
00
00
00
00
S
1
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
25
20Y
20Y
pysäkiltä 6 keskussairaalan, Köhniön ja Kortemäen th:n kautta
Laajavuoreen.
AJOAIKA:
Keskusta
I
KESKUSTA–KÖHNIÖ–KORTEMÄKI
M–P
L
minuutit
2
25
1
2
25
1
2
40
05
40
40
05
40
20
50
05
40
20
50
05
40
20
50
20
40
20
50
20
40
20
50
20
40
20
20
50
20
40
20
20
50
20
40
20
20
50
20
40
20
20
50
20
50
20
20
50
20
50
20
20
50
20
50
20
20
50
20
50
20
20
50
20
50
20
20
50
20
50
20
20
50
20
50
20
20
50
20Y
20Y
20Y
20Y
K-sairaala
Köhniö
n. 10 min
n. 15 min
I
I
17
Kortemäki
I
n.20 min
1
KORTEMÄKI–KÖHNIÖ–KESKUSSAIRAALA–KESKUSTA–
HAAPANIEMI / KAUNISHARJU
2
Reitti: Pyssymiehenkatu–Vesangantie–Erämiehenkatu–Keskussairaala–
Rautpohjankatu–Voionmaankatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu.
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
KORTEMÄKI–KÖHNIÖ–KESKUSTA
M–P
L
minuutit
1
25 1
2
1
25
20
25
40
20
25
10
40
20
20
40
10
40
20
20
40
10
40
20
20
40
10
40
20
20
40
10
40
20
20
40
10
40
20
40
10
40
20
40
10
40
20
40
10
40
20
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
10
2
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
10
10
10
10
10
10
10
2
1
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
Haapaniemi
n. 45 min
AJOAIKA:
Kortemäki Köhniö
I
S
I
n. 5 min
K-sairaala
Keskusta Vaajakoski
n. 10 min
n. 20 min n. 35 min
I
I
18
I
Kaunisharju
I
n. 45 min
KORTEMÄKI–KÖHNIÖ–KESKUSTA–
VAAJAKOSKI–HAAPANIEMI
1
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 4)–Tourulantie–Vaajakoskentie–
Vesmanninmäen pysäkki–Haapaniementie.
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
P =
Z =
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00P
S
00Z
05Z
05Z
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
perjantaisin.
keskussairaalalta 10 min. ennen merkittyä aikaa.
AJOAIKA:
Keskusta
I
KESKUSTA–HAAPANIEMI
M–P
L
minuutit
40
40
40
00
40
00
40
00
40
00
40
00
40
00
40
00
40
00
40
00
40
00
00
00
00
00
00
00
00
00
Vaajakoski
I
n. 15 min
19
Haapaniemi
I
n. 25 min
KORTEMÄKI–KÖHNIÖ–KESKUSTA–
VAAJAKOSKI–HAAPANIEMI
1
Reitti: Haapaniementie–Vesmanninmäen pysäkki–Vaajakoskentie–
Tourulantie–Vapaudenkatu.
M–P
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
Y =
Z =
Z1 =
00Y
15
15
15
10
10
10
10
10
10
10
10Z1
25
25
25
25
25
25
25Z1
25Z1
15
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25Z1
25Z1
30
30
30
30
30
30
30
25
S
15Z
25Z
25Z
25Z1
25Z1
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25Z1
25Z1
Kaunisharjun kautta.
jatkaa keskussairaalalle (ei Kortemäkeen).
vain keskustaan.
AJOAIKA:
Haapaniemi
I
HAAPANIEMI–KESKUSTA
L
minuutit
Vaajakoski
Keskusta
n. 10 min
n. 25 min
I
20
I
KORTEMÄKI–KÖHNIÖ–KESKUSTA–
VAAJAKOSKI–KAUNISHARJU
2
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 4)–Tourulantie–Vaajakoskentie–Vesmanninmäen pysäkki–Leppävedentie–Kaunisharjuntie–Kotamäentie–Kotatie.
M–P
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
Y1 =
Z =
15
15
15
20
20
20
20
20
20
20
20
30
30
30
30Y
30Y
30Y
30Y
KESKUSTA–KAUNISHARJU
L
minuutit
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30Y
30Y
30Y
30Y
30Y
30Y1
S
30Z
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30Y
30Y
30Y
30Y
30Y
ajetaan Halssilassa Mesikämmenen, Tammitien ja Asmalammentien kautta Vaajakoskentielle.
vuoro ajetaan linjana 42 Nojosniemeen.
keskussairaalalta 10 min. ennen merkittyä aikaa.
Torstaisin Tölskästä Jyväskylän Lahjaharjun hautausmaalle
ja takaisin, katso aikataulu sivulta 15.
AJOAIKA:
Keskusta
I
Vaajakoski
I
n. 15 min
21
Kaunisharju
l
n. 25 min
KORTEMÄKI–KÖHNIÖ–KESKUSTA–
VAAJAKOSKI–KAUNISHARJU
2
Reitti: Kotatie–Kotamäentie–Kaunisharjuntie–Leppävedentie–Vesmanninmäen pysäkki–Vaajakoskentie–Tourulantie–Vapaudenkatu (pysäkki 4).
tunnit
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
Y1 =
Y2 =
Z2 =
2
05Y1
20Y2
20Z2
KAUNISHARJU–KESKUSTA
M–P
L
minuutit
1
2
2
15
40
45
55
40
55
40
55
50
55
50
55
50
55
50
55
50
55
50
55
50
55
50
55
55
55
55
55
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
S
2
55Z2
55Z2
55Z2
55
55
55
55
55
55
55
55
55Y
55Y
55Y
55Y
55Y
ajetaan Asmalammentien, Tammitien ja Mesikämmenen kautta.
linja 3 Asmalammen kautta keskussairaalaan.
linja 42 Kaunisharjun kautta.
vain keskustaan.
LINJA-AUTOKULJETUS JYVÄSKYLÄN
LAHJAHARJUN HAUTAUSMAALLE
Torstaisin
17.25
Tölskän th
19.05
X
Tölskä
X
17.35
Vaajakoski
19.00
X
Vaajakoskentie
X
17.50
Hautausmaa
18.45
22
VAAJAKOSKI–ASMALAMPI–
TAMMIRINNE–KESKUSTA
3
Reitti: Panda–Urheilutie–Sulunperäntie–Asmalammentie–Tammitie–Mesikämmen–Halssilanrinne–Vaajakoskentie–Tourulantie–Vapaudenkatu
(pys. 7) (kirjaston pysäkki). Lähtö kirjaston pysäkiltä 5 min. ennen
keskustan lähtöaikaa.
tunti
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
Y =
Y1 =
Z =
VAAJAKOSKI–KESKUSTA
M–P
L
S
minuutit
10Z
05Z
10
10
10
10
10
10
10
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
40
40
40
40
40
40
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
linja 2 Vesmanninmäen pysäkiltä ajaa Vaajakoskentien, Asmalammentien, Tammitien ja Mesikämmenen kautta.
linja 2 ajaa Mesikämmenen, Tammitien ja Asmalammentien
kautta Vaajakoskentielle.
keskussairaalaan/-lta. Lähtöaika keskussairaalalta 10 min. ennen
merkittyä aikaa.
AJOAIKA:
Panda
I
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
KESKUSTA–VAAJAKOSKI
M–P
L
S
minuutit
40
45Z
45
15Z
45
15
45
15
15
45
15
15
45
15
15
45
15
15
45
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
30Y1
Vaajakoski
Asmalampi
n. 3 min
n. 10 min
I
I
23
Keskusta
I
n. 20 min
4
VIHERLANDIA–KUOKKALA–
KESKUSTA–KESKUSSAIRAALA
Reitti: Viherlandia–Tahvosentie–Kuokkalantie–Sulkulantie–Syöttäjänkatu–
Siltakatu–Schaumanin puistotie–Heikinkatu–Vapaudenkatu (pysäkki 7)–
Cygnaeuksenkatu–Yliopistonkatu–Voionmaankatu–Keskikatu–Rautpohjankatu–Keskussairaalantie–keskussairaala
t
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
KESKUSVIHERLANDIA– KESKUSTA–
KESKUSSAIRAALA–
KESKUSTA
SAIRAALA
KESKUSTA
M–P
M–P
M–P
minuutit
40
55
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
40
55
10
10
AJOAIKA:
Viherlandia
l
Kuokkala
I
n. 8 min
Keskusta
l
n. 15 min
24
KESKUSTA–
VIHERLANDIA
M–P
20
20
20
20
20
20
20
20
20
25
25
Keskussairaala
l
25 min
5
KAUPPATORI–MATTILANNIEMI–
YLISTÖNMÄKI–KESKUSTA
Reitti: Väinönkatu (pysäkki 8)–Vapaudenkatu (pysäkki 6)–Mattilanniemi–
Rantaväylä–Survontie–Ohjelmakaari–Survontie–Siltakatu–Vaasankatu–
Vapaudenkatu–Kalevankatu–Yliopistonkatu–Väinönkatu.
tunnit
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
AJOAIKA:
Kauppatori
I
KAUPPATORILTA
YLISTÖNMÄELLE
M–P
minuutit
45
15
45
00
15
45
15
45
15
45
15
45
15
45
15
45
15
45
15
45
15
45
YLISTÖNMÄELTÄ
KESKUSTAAN
M–P
minuutit
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
Keskusta
Mattilanniemi
n. 3 min
n. 10 min
I
I
25
15
15
25
30
30
30
30
30
30
30
30
30
45
Ylistönmäki
I
n. 15 min
SÄÄKSVUORI–KAIJALAMPI–
KELJONKANGAS–KAUPPATORI
7
Reitti: Sarvivuoren th–Säynätsalontie–Sääksvuorentie–Kaijanlammentie–
Eteläväylä–Keljonkankaantie–Kylmälahdentie–Länsi-Päijänteentie–Keskussairaalantie–Vaasankatu–Vapaudenkatu–Kalevankatu–Yliopistonkatu–
Väinönkatu–Kauppatori
KELJONKANKAALTA
KAUPPATORILLE
M–P
L
minuutit
06.25
07.25
07.25
08.25
08.25
09.25
09.25
10.25
10.25
11.55
11.55
12.55
12.55
13.55
13.55
14.55
14.55
15.55
15.55
16.55
16.55
17.55
17.55
KAUPPATORILTA
KELJONKANKAALLE
M–P
L
minuutit
07.05
08.05
09.05
10.05
11.35
12.35
13.35
14.35
15.35
16.35
17.35
08.05
09.05
10.05
11.35
12.35
13.35
14.35
15.35
16.35
17.35
Ajetaan Sarvivuoren th:aan suoraan Säynätsalontietä.
AJOAIKA:
Sarvivuori
l
Keljonkangas
l
n. 8 min
Keskusta
l
n. 20 min
26
Kauppatori
l
25 min
10
KAAKKOLAMPI–KANGASLAMPI–KESKUSTA–
KESKUSSAIRAALA–KELTINMÄKI
Reitti: Suluntie–Kangaslammentie–Nevakatu–Kangasvuorentie–Ahjokatu–Tourulantie–Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Cygnaeuksenkatu–
Voionmaankatu–Keskikatu–Rautpohjankatu–Keskussairaala–
Länsiväylä–Ronsuntaipaleentie–Keltinmäentie–Helokantie
M–P
07.25
07.30
07.45Z
07.55
08.00
Z =
Z1 =
Kaakkolampi
Kangaslampi
Keskusta (pysäkit 7 ja 3)
Keskussairaala
Keltinmäki, Helokantie
pysäkki 7
pysäkki 3
27
M–P
17.00
16.55
16.40Z1
16.30
16.25
KELTINMÄKI / MYLLYJÄRVI–
KESKUSTA–KANGASLAMPI
12 25
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 3)–Kalevankatu–Puistokatu–Lohikoskentie–Seppäläntie–Palanderinkatu–Kangasvuorentie–Nevakatu–Suluntie–
Kangaslammentie.
KESKUSTA–KANGASLAMPI
L
minuutit
12 25 12 25 12 25 12
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P =
12
20
20
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
55
55
55
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
45
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
55
55
55
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
S
25
45
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
12
25
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
55
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
55
55
55
55P
perjantaisin.
Linja 25 ajetaan Tourulan kautta. Auto jatkaa Kaakkolammelta Kangaslammelle.
AJOAIKA:
Keskusta
Kangaslampi
I
I
28
n. 15-20 min
KANGASLAMPI–KAUPPATORI–
MYLLYJÄRVI / KELTINMÄKI
12 25
Reitti: Kangaslammentie–Suluntie–Nevakatu–Kangasvuorentie–Palanderinkatu–Seppäläntie–Lohikoskentie–Puistokatu–Kalevankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Keskussairaalantie–Länsi-Päijänteentie–Myllyjärventie–(Patotie–Vesimyllyntie–Myllyjärventie)–Keltinmäentie–Keltinmäki.
KANGASLAMPI–KESKUSTA
L
tunti
minuutit
linja 25 12 10 25 12 25 12 25 12
20
5
00 15Y
25 40
20Z
6
00 20Y 30
40
20
7
00 15
30 45
15 20 45
8
00 15
30 45 00 15 30 45
9
30 45 00 15 30 45
10 00 15
30 45 00 15 30 45
11 00 15
30 45 00 15 30 45
12 00 15
30 45 00 15 30 45
13 00 15
30 45 00 15 30 45
14 00 15
30 45 00 15 30 45
15 00 15
30 45 00 15 30 45
16 00 15
30 45 00 15 30 45
17 00 15
30 45 00 15 30 45
18 00 15
30 45 00 15 30 45
19 00 15
30 45 00 15 30 45
20 00 15
30 45 00 15 30 45
21 00 15
00
22 00
00
23 00
M–P
Y =
Z =
S
25
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
12
25
12
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
20Z
20Z
20Z
20Z
20Z
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
keskustasta keskussairaalan kautta Keltinmäkeen.
keskustasta Rautpohjankatua keskussairaalaan.
Linja 25 Kaakkolammelta ajetaan Kangaslammen ja Kangasvuoren
kautta keskustaan.
AJOAIKA:
Kangaslampi
I
Keskusta
Myllyjärvi
n. 15 min
n. 25 min
I
29
I
KANGASLAMPI–KAUPPATORI–
MYLLYJÄRVI / KELTINMÄKI
12
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Keskussairaalantie–Länsi-Päijänteentie–Myllyjärventie–(Patotie–Vesimyllyntie–Myllyjärventie)–Keltinmäentie–
Keltinmäki.
tunti
linja
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
12
00Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y1Z
00Y2
00
00
00
00
00
00
KESKUSTA–MYLLYJÄRVI
M–P
L
minuutit
27
13
12
12 12 27
35Y
35YZ
35Y
35YZ
30Y1Z
30
30Y1Z 00
30
30Y1Z 00
30
30Y1Z 00
30
30Y1Z 00
30
30Y1Z 00
30
30Y1Z 00
30
20 30Y1Z 00
30
00
30
30
30
00
30
30
00
30
30
00
30
30
00
30
30
00
30
30
00
05
05
05
05
05
05P
S
12
12
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
27
35Y
35Y
35Y
35Y
35Y
05
05
P = perjantaisin.
Y = keskussairaalan kautta.
Y1 = Keljon markettien kautta.
Y2 = jatkaa Helokantielle Keltinmäkeen.
Z = jatkaa Keltinmäkeen.
Linja 27 (Väinönkadun pysäkki 10) ajetaan Rautpohjankadun kautta.
AJOAIKA:
Keskusta
Myllyjärvi
I
I
30
n. 10-15 min
KELTINMÄKI / MYLLYJÄRVI–
KESKUSTA–KANGASLAMPI
12
Reitti: Keltinmäentie–Myllyjärventie–Länsi-Päijänteentie–Keskussairaalantie–Hannikaisenkatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 3)–
Kalevankatu–Puistokatu–Lohikoskentie–Laukaantie–Kangasvuorentie–
Nevakatu–Kangaslammentie.
MYLLYJÄRVI–KESKUSTA
L
minuutit
12
27
12
12
27
25Y
40Z
25Y
40Z
25Y
40Z
45
25Y
40Z
15
45
40Z
15
45
40Z
15
45
40Z
15
45
40Z
15
45
40Z
15
45
40Z
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15Y
45
15Y
M–P
tunti
linja
12
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
05Z
05Z
10Z
10Z
10Z
10Z
10Z
10Z
10Z
10Z
10Z
15
15
15
15
15Y
15Y
Y =
Z =
13
25
35
S
12
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15Y
15Y
12
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
27
25Y
25Y
25Y
25Y
25Y
vuoro poikkeaa keskussairaalalla.
Keltinmäestä 5 min. ennen merkittyä aikaa. Ajetaan Keljon
markettien kautta.
Linja 27 ajetaan Myllyjärveltä Rautpohjankadun kautta.
AJOAIKA:
Myllyjärvi
I
Keskusta
Kangaslampi
n. 10 min
n. 25 min
I
31
I
13
KAUPPATORI–MYLLYJÄRVI–
SAUKKOLA–TIKKALA
Reitti: Väinönkatu (pysäkki 9)–Yliopistonkatu–Kalevankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–Rautpohjankatu–
Länsi-Päijänteentie–Myllyjärventie–Ronsuntaipaleentie–Isolahti–
Saukkola–Tikkala
Kauppatori
K-S Keskussairaala
Myllyjärvi
Isolahti
Saukkola
Tikkala
M–P
06.30
X
l
06.50
X
07.00
M–P
07.40
X
l
08.00
X
08.10
M–P
15.20
l
X
15.50
15.55
16.00
M–P
16.30
l
X
17.00
17.05
17.10
Tikkala
Saukkola
Isolahti
Myllyjärvi
K-S Keskussairaala
Kauppatori
M–P
07.00
07.05
07.10
07.25
l
07.40
M–P
08.10
08.15
08.20
08.35
l
08.50
M–P
16.00
16.05
16.10
l
X
16.30
M–P
17.10
17.15
17.20
l
X
17.40
32
13M 14 21M
KAUPPATORI–MUURAME–
NIITTYAHO (Teollisuuskylä)–KORPILAHTI
Reitti: Väinönkatu (pysäkki 9)–Vapaudenkatu (pysäkki 5)–Keskussairaalantie–Länsi-Päijänteentie–9-tie–Moottoritie–Muuramentie–Teollisuustie–
Havutie–9-tie–Korpilahti
Jyväskylä
Muurame kk
Teollisuuskylä
Niittyaho
Korpilahti
Jyväskylä
Muurame kk
Teollisuuskylä
Niittyaho
Korpilahti
Korpilahti
Niittyaho
Teollisuuskylä
Muurame kk
Jyväskylä
Korpilahti
Niittyaho
Teollisuuskylä
Muurame kk
Jyväskylä
21M
M–P
05.30
05.45
05.50
-
13M
M–L
12.15
12.35
12.40
X
12.50
13M
L
16.15
16.35
16.40
X
16.50
13M
M–P
06.55
X
07.10
07.15
07.40
13M
M–P
15.10
15.30
X
X
15.45
13M
L
20.10
20.30
20.35
X
20.45
13M
M–L
12.50
X
13.05
13.10
13.30
13M
L
17.00
X
X
17.15
17.35
Linjat 14 ja 14M keskustasta.
Huom! Linjalla 13M ei kelpaa Walttikortti.
33
14
M–P
15.40
15.45
16.10
13M
L
20.50
X
X
21.10
21.30
13M
M–S
22.10
22.30
22.35
X
22.45
13M
M–P
15.50
16.00
16.05
16.10
16.30
13M
M–S
22.50
X
X
23.10
23.30
KESKUSTA–
MUURAME–VERKKONIEMI
14 14M
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 5)–Keskussairaalantie–LänsiPäijänteentie–Keljonkankaantie–Muuramentie–Hautalanmäki–Säynätsalontie–Muuramentie–Muurame–Penttilänraitti–Verkkoniementie.
KESKUSTASTA
L
minuutit
14M
14
14M
40
40
40
40
45
40
40
40
M–P
tunti
linja
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
14
S
14
VERKKONIEMESTÄ
M–P
L
S
minuutit
14
14
14
05
10
10
10
40
10
10
10
10
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
10
10
10
10
10
05
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
40
40
30Y1
40
40
10
10
10
40
40
40
10
10
10
40
40
40
15
00Y2
15
00Y2
40
40
40
15
00Y2
00Y2P
P =
perjantaisin.
Y = vuoro ajaa Korpilahdelle / -lta.
Y1 = vuoro poikkeaa Muuramen Teollisuuskylässä.
Y2 = linja 21 kauppatorilta, poikkeaa tarvittaessa Verkkoniemessä.
Linja 14M ajetaan moottoritietä.
AJOAIKA:
Keskusta
l
Keljonkangas
l
n.15 min
Muurame
l
n. 25 min
34
Verkkoniemi
l
n. 30 min
KESKUSTA–RISTONMAA–TIKKA–
KUOKKALA–VIHERLANDIA
15
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 6)–Rantaväylä–Survontie–Pohjantie–Toritie–Kekkolantie–Pohjanlahdentie–Syöttäjänkatu–Sulkulantie–Lampitie–
Hämeenpohjantie–Kuokkalantie–Äijäläntie–Salvesenintie–Valmetintie–
Kuokkalantie–Viherlandia.
M–P
t
linja
15
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40Y1
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
Y1 =
15
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40Y1
VIHERLANDIASTA
M–P
L
S
minuutit
15
15
10Y
10Y1
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
15
15
00Y
05Y
05Y1
05Y1
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
00Y
05Y1
05Y1
05Y1
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
Ristikiven kautta.
Nenäinniemen kautta.
AJOAIKA:
Keskusta
I
KESKUSTASTA
L
S
minuutit
Kuokkala
I
n. 20 min
35
Viherlandia
l
25 min
KESKUSSAIRAALA–KAUPPATORI–
SÄYNÄTSALO–MUURATSALO
16
Reitti: Keskussairaala–Keskussairaalantie–Rautpohjankatu–Keskikatu–
Viitaniementie–Sepänkatu–Väinönkatu (pysäkki 9)–Yliopistonkatu–
Kalevankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 5)–Länsi-Päijänteentie–Keljonkankaantie–Säynätsalontie–Kinkomaantie–Kinkovuorentie–Parviaisentie–
Saaritie–Vuorenlahdenkatu.
KESKUSSAIRAALA–
MUURATSALO
M–P
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
02
P =
Y =
Y1 =
15
15
15
15
15
15Y
15Y
15Y
15Y
15Y
15Y
15Y
15Y
15Y
15Y
15
15
15
00P,Y1
40
45
45
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
S
45
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
perjantaisin.
Keljon markettien kautta.
linja 21 Muuratsalon kautta Muurameen.
AJOAIKA:
Kauppatori
I
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
KAUPPATORI–
MUURATSALO
M–P
L
minuutit
Keljonkangas
Säynätsalo
n. 15 min
n. 30min
I
I
36
Muuratsalo
I
n. 40min
MUURATSALO–SÄYNÄTSALO–
KAUPPATORI–KESKUSSAIRAALA
16
Reitti: Vuorenlahdenkatu–Saaritie–Parviaisentie–Kinkomaantie–Säynätsalontie–Keljonkankaantie–Länsi-Päijänteentie–Keskussairaalantie–
Hannikaisenkatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 1)–Kalevankatu–
Yliopistonkatu–Väinönkatu (pysäkki 11)–Sepänkatu–Viitaniementie–
Keskikatu–Rautpohjankatu–Keskussairaalantie.
MUURATSALO–
KAUPPATORI
M–P
tunnit
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
00
00
00
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
00
00
00
00
00
25
25
30
30
L
S
minuutit
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
30
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
VAPAUDENKADULTA
Viitaniemen kautta
keskussairaalaan
M–P
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
Keljon Markettien kautta.
AJOAIKA:
Muuratsalo Säynätsalo
I
I
n. 5 min
Sarvivuoren th
I
n. 20 min
37
keskusta
I
n. 35 min
K-tori
I
n. 40 min
RISTIKIVI / NENÄINNIEMI–
KESKUSTA–KORTEPOHJA
18 18K
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 6)–Cygnaeuksenkatu–Yliopistonkatu–
Voionmaankatu–Palokunnankatu–Wilhelm Schildtin katu–Taitoniekantie–Kaivokatu–Vesangantie–Voionmaankatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu
tunti
linja
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
KESKUSTA–
KORTEPOHJA
M–P
L
S
minuutit
18
35Y
00
35Y
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
18
18K
18
18K
25
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
30
30
30
30
30
30
30
30
18
50
10
50
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
18K
S
18 18K 18 18K
35
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
40
40
40
40
40
40
40
40
poikkeaa keskussairaalalla (Keskikatu–Rautpohjankatu–Keskussairaalantie).
AJOAIKA:
Keskusta
I
18K
KORTEPOHJA–
KESKUSTA
M–P
L
minuutit
Palokunnankatu
I
n. 5 min
Kortepohja
I
10 min
38
keskusta
I
n. 20min
39
40
41
Poikkeusreitti tai -linja
Yksisuuntainen reitti
Kartta © Jyväskylän kaupunki/
42
kaupunkisuunnittelu
ja maankäyttö
lupa nro 16007
KORTEPOHJA–KESKUSTA–
RISTIKIVI
18
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 1)–Heikinkatu–Schaumanninpuistotie–
Satama–Siltakatu–Syöttäjänkatu–Pohjanlahdentie–Pohjantie–Sippulantie.
t
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
Y1 =
Z =
KESKUSTA–
RISTIKIVI
M–P
L
minuutit
00
00 20
05 20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
M–P
20Y
20Y1
20Y1
20Z
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
S
15Y
15Y
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
15Y
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
linja 15 Ristonmaan kautta.
poikkeaa keskussairaalassa (Keskikatu–Rautpohjankatu–
Keskussairaalantie).
vain keskustaan.
AJOAIKA:
Keskusta
I
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
S
RISTIKIVI–
KESKUSTA
L
minuutit
Messukeskus
I
n. 3 min
Kuokkala
I
n. 10 min
43
Tikka
Ristikivi
n. 13 min
15-20 min
I
I
KORTEPOHJA–KESKUSTA–
NENÄINNIEMI–
18K
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 1)–Heikinkatu–Schaumanninpuistotie–
satama–Siltakatu–Syöttäjänkatu–Pohjanlahdentie–Hämeenpohjantie–
Naattiantie.
KESKUSTA–
NENÄINNIEMI
M–P
L
S
tunti
minuutit
linja 20
18K
18K
18K
50
6
30
50
7
30
50
8
30
50
9
50
50
10
50
50
11
50
50
50
12
50
50
50
13
50
50
50
14
50
50
50
15
50
50
50
16
50
50
50
17
50
50
50
18
50
50
50
19
50
20
50
21
50
22
40Y
40Y
23
Y=
Z =
NENÄINNIEMI–
KESKUSTA
M–P
L
minuutit
18K 18K 20
18K
20Y
05
25Z 45
10
45
15Y
10
45
15Y
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
S
18K
15Y
15Y
15Y
10
10
10
10
10
10
10
10
10
linja 15 (pysäkki 6) Ristonmaan kautta.
vain keskustaan.
Linja 20 (pysäkki 6). Nenäinniemestä paluu Ristonmaan kautta
keskustaan.
AJOAIKA:
Keskusta
I
Messukeskus
I
n. 3 min
Kuokkala
I
n. 10 min
44
Nenäinniemi
I
15-25 min
RISTIKIVI–KUOKKALA–KESKUSTA–
KESKUSSAIRAALA
18
Reitti: Sippulantie–Pohjantie–Pohjanlahdentie–Syöttäjänkatu–Siltakatu–
Schaumanin puistotie–Heikinkatu–Vapaudenkatu (pysäkki 6)–
Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–Rautpohjankatu–Keskussairaalantie–
Keskussairaala.
M–P
06.20
06.35
06.45
Ristikivi
Keskusta
Keskussairaala
M–P
07.20
07.35
07.45
PUPUHUHTA–KESKUSTA–
KUOKKALA–(NENÄINNIEMI)
20
Reitti: Pupuhuhdantie–Kangasvuorentie–Alasinkatu–Ahjokatu–Seppäläntie–Tourulantie–Vapaudenkatu (pysäkki 6)–Vaasankatu–Rantaväylä–
satama–Siltakatu–Syöttäjänkatu–Pohjanlahdentie–Toritie–Pohjantie–
Survontie–9-tie–Mattilanniemi–Vaasankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 3).
tunnit
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
Y =
PUPUHUHTA–
KESKUSTA
M–P
minuutit
20
20
20
20
20
20
20
20
20
vuoro poikkeaa Nenäinniemessä.
AJOAIKA:
Pupuhuhta
I
KESKUSTA–
KESKUSTA–
KUOKKALA– KUOKKALA–
(NENÄINNIEMI) KESKUSTA PUPUHUHTA
M–P
M–P
M–P
minuutit
minuutit
minuutit
30Y
35Y
30Y
35Y
00
30Y
35Y
00
32
40
00
32
40
00
32
40
00
32
40
00
32
40
00
32
40
00
00
keskusta
I
n. 15 min
Kuokkala
I
n. 20 min
(Nenäinniemi)
keskusta
Pupuhuhta
n. 25 min
n. 40 min
n. 55 min
I
45
I
I
21 21M
JYVÄSKYLÄ–SÄYNÄTSALO–
MUURAME–JAAKKOLA
Reitti: Väinönkatu (pysäkki 9)–Yliopistonkatu–Kalevankatu–Vapaudenkatu–Keskussairaalantie–Länsi-Päijänteentie–Keljonkankaantie–
Kinkomaantie–Parviaisentie–Säynätsalo–Säynätsalontie–Muuramentie–
Jaakkolantie.
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P =
Y1 =
21
KAUPPATORI–JAAKKOLA
L
minuutit
21M
21
21M
30Y1
40
S
21
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
15
00
00
00
21M
40
45
45
45
45
45
00P
perjantaisin.
Muuramen teollisuusalueen kautta.
Linja 21M ajetaan moottoritietä Muurameen.
AJOAIKA:
K-tori keskusta
I
I
n. 2 min
Säynätsalo
Muurame
Jaakkola
n. 25 min
n. 35 min
n. 40 min
l
46
I
I
JAAKKOLA–MUURAME–
SÄYNÄTSALO–JYVÄSKYLÄ
21 21M
Reitti: Jaakkola–Jaakkolantie–Muurame–Muuramentie–Säynätsalontie–
Säynätsalo–Parviaisentie–Kinkomaantie–Keljonkankaantie–Länsi-Päijänteentie–Keskussairaalantie–Vapaudenkatu–Kalevankatu–Yliopistonkatu–
Väinönkatu (pysäkki 9).
M–P
tunti
linja
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P =
Y1 =
21
55
JAAKKOLA–KAUPPATORI
L
minuutit
21M
21
21M
S
21
00Y1
00
00
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
00
30
30
30
30
30
40
40
50P
perjantaisin.
Muuratsalon kautta.
Linja 21M ajetaan Muuramesta moottoritietä Jyväskylään.
47
21M
40
22 36
KESKUSTA–KESKI-PALOKKA–PUUPPOLA–
TIKKAKOSKI–LÄNSIRANTA
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 2)–Väinönkatu (pysäkki 12)–Sepänkatu–
Rajakatu–Taulumäentie–Saarijärventie–Keski-Palokka–Puuppolantie–
Puuppola–Tikantie–Tikkakoskentie–Kirkkokatu–Koulukatu–Luonetjärventie–Länsiranta.
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
22
20
15
15Z
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
40
KESKUSTA–LÄNSIRANTA
M–P
L
minuutit
22
36
22
45
45
35
35
35
35
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
40
45
45
45
45
45
45
00
45PY1
00
45Y1
S
22
35
35
35
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
40
00
P = perjantaisin.
Y1 =
Palokan kautta.
Z = tarvittaessa Ilmavoimien Esikuntaan.
Linja 36 Palokan ja Heikkilän kautta.
AJOAIKA:
Keskusta Keski-Palokka
l
I
n. 15 min
Kolu th
I
n.25 min
48
Tikkakoski
l
n. 30-35 min
Länsiranta
l
n. 35-40 min
LÄNSIRANTA–TIKKAKOSKI–PUUPPOLA–
KESKI-PALOKKA–KESKUSTA
22 36
Reitti: Länsiranta–Luonetjärventie–Koulukatu–Kirkkokatu–Tikkakoskentie–Tikantie–Puuppolantie–Puuppola–Saarijärventie–Taulumäentie–
Rajakatu–Sepänkatu–Väinönkatu–Yliopistonkatu–Kalevankatu–
Vapaudenkatu.
LÄNSIRANTA–KESKUSTA
L
minuutit
36
22
36
00
55
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
22
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
15
22
30
10
10
10
10
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
15
30
30
30
30
30
30
30
S
22
36
55
10
10
10
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
15
Linja 36 Heikkilän ja Palokan kautta.
AJOAIKA:
LänsirantaTikkakoski
l
I
n. 5 min
Kolu th
I
n. 10 min
Keski-Palokka kauppatori
I
n. 20 min
49
l
n. 30 min
keskusta
I
n. 35-40 min
PALOKKA–LAAJAVUORI–
KESKUSTA–KAAKKOLAMPI
25
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 3)–Tourulantie–Seppäläntie–Ahjokatu–
Kangasvuorentie–Nevakatu–Suluntie.
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P =
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
KESKUSTA–KAAKKOLAMPI
M–P
L
minuutit
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
40
10
40
55
10
55
55
55
S
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
55
55
55P
perjantaisin.
Autot jatkavat Kaakkolammelta Kangaslammelle.
AJOAIKA:
Keskusta
Kaakkolampi
I
I
n. 15-20 min
50
25
KAAKKOLAMPI–KANGASLAMPI–KESKUSTA–LAAJAVUORI– HAUKKALA–PALOKAN TERVEYSKESKUS
Reitti:Suluntie–Kangaslammentie–Nevakatu–Kangasvuorentie–Ahjokatu–Seppäläntie–Tourulantie–Vapaudenkatu (pysäkki 6)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–Vesangantie–Laajavuorentie–Ruokkeentie–
Palokankeskus–Palokanorsi–Ritopohjantie–Palokan terveyskeskus.
KAAKKOLAMPI–KANGASLAMPI–KESKUSTA
M–P
L
S
minuutit
20
00
25Y1
20Y1
20Y1
00
30
20
20Y1
00
30
20
20Y1
00
30
00
30
20Y1
00
30
00
30
20Y1
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
30
00
55Z
00
55Z
00
55Z
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
P =
Y1 =
Z =
perjantaisin.
keskussairaalan kautta (Rautpohjankatu–keskussairaala–
Savelankatu).
keskustaan.
AJOAIKA:
Kaakkolampi
I
keskusta
Laajavuori
Haukkala
Palokka
n. 15 min
n. 25 min
n. 30 min
n. 40 min
l
l
51
I
I
KAAKKOLAMPI–KANGASLAMPI–KESKUSTA–
LAAJAVUORI–PALOKKA
25
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 6)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–
Vesangantie–Laajavuorentie–Ruokkeentie–Palokankeskus–Palokanorsi–
Ritopohjantie–Palokan terveyskeskus.
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
Y =
Y1 =
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20Y
20Y
S
40Y1
40Y1
40Y1
40Y1
40Y1
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
Laajavuoreen keskussairaalan, Köhniön ja Kortemäen th:n kautta.
keskussairaalan kautta (Rautpohjankatu–keskussairaala–
Savelankatu).
AJOAIKA:
Keskusta
I
KESKUSTA–LAAJAVUORI–PALOKKA
M–P
L
minuutit
40
45Y1
40Y1
45
40
50
40
50
20
50
50
20
50
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
50
20
20
20
20Y
20Y
20Y
20Y
Laajavuori
Haukkala
n. 10 min
n. 15 min
I
52
l
Palokka
I
n. 25 min
PALOKKA–LAAJAVUORI–
KESKUSTA–KAAKKOLAMPI
25
Reitti: Palokan terveyskeskus–Matinmäentie–Ruokkeentie–Laajavuorentie–Vesangantie–Voionmaankatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu
(pysäkki 3)–Tourulantie–Seppäläntie–Ahjokatu–Kangasvuorentie–
Nevakatu–Suluntie.
M–P
tunnit
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
Y =
Z =
05Y
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
PALOKKA–KESKUSTA
L
minuutit
45
45
15
45
15
45
15
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
45
15
45
40Z
40Z
40Z
40Z
S
05Y
05Y
05Y
05Y
05Y
05Y
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
40Z
40Z
Kortemäen, Köhniön ja keskussairaalan kautta.
Laajavuoresta.
AJOAIKA:
Palokka
l
Haukkala
I
n. 5 min
Laajavuori
l
n. 10 min
53
keskusta
l
n. 20 min
Kaakkolampi
I
n. 35 min
MUSTALAMPI–KELTINMÄKI–
KESKUSTA–HEIKKILÄ
27
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 2)–Kalevankatu–Yliopistonkatu–Väinönkatu (pysäkki 12)–Sepänkatu–Rajakatu–Taulumäentie–Lahjaharjuntie–
Tyyppäläntie–Ukonniementie–Seppäläntie–Ritopohjantie–Pappilanrinne–
Matinmäentie–Heikkilä–Lehtoniemen th.
M–P
t
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
P =
27
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
27
15
15
20
20
15
15
15
15
15
27
40
KESKUSTA–HEIKKILÄ
L
minuutit
22
32
36
45
40
30
30
30
30
30
30
30
30
30
50
50
50
50
50
50
27
45
45
45
45
45
40
45P
15
20
20
20
20
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
00
27
S
22
40
40
45
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
45
27
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
00
27
45
45
45
45
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
perjantaisin.
Linjat 22 ja 32 ajetaan Palokasta Keski-Palokkaan, ei ajeta Heikkilään.
Linja 36 jatkaa Tikkakoskelle.
AJOAIKA:
Keskusta kauppatori
I
I
n. 2 min
Palokka
I
n. 20 min
54
Heikkilä
I
n. 25 min
(Lehtoniemi th)
l
n. 30 min
HEIKKILÄ–KAUPPATORI–
KELTINMÄKI–MUSTALAMPI
27
Reitti: Lehtoniemen th–Heikkilä–Matinmäentie–Pappilanrinne–Ritopohjantie–Seppäläntie–Ukonniementie–Tyyppäläntie–Lahjaharjuntie–Taulumäentie–Rajakatu–Väinönkatu (pysäkki 10)–Yliopistonkatu–Kalevankatu–
Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–Keskikatu–Rautpohjankatu–Keskussairaalantie–Keskussairaala–Länsiväylä–
Ronsuntaipaleentie–Keltinmäentie–Keltinmäki–Mäyrämäentie–Mustalammentie.
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
27
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
10
15
15
15
15
15
27
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
40
45
45
45
45
45
45
32
25
HEIKKILÄ–KAUPPATORI
L
minuutit
36
20
50
50
50
50
30
50
50
27
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
27
36
S
27
27
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
36
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
Linja 32 ajetaan Keski-Palokasta Palokan kautta kauppatorille.
Linja 36 Tikkakoskelta Heikkilän ja Palokan kautta.
AJOAIKA:
Heikkilä Palokka kauppatori keskusta k-sairaala Keltinmäki
l
I
I
I
I
I
n. 5 min n. 25 min n. 27min n. 35min n. 40min
55
Mäyrämäki
I
n. 45min
HEIKKILÄ–KAUPPATORI–
KELTINMÄKI–MUSTALAMPI
27
Reitti: Väinönkatu (pysäkki 10)–Yliopistonkatu–Kalevankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 7)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–Keskikatu–
Rautpohjankatu–Keskussairaalantie–Keskussairaala–Länsiväylä–
Ronsuntaipaleentie–Keltinmäentie–Keltinmäki–Mäyrämäentie–
Mustalammentie.
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
27
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05Y
05Y
05YP
KAUPPATORI–MUSTALAMPI
L
minuutit
27
27
27
35
35
35YY1
35
35YY1
35
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35
05
35Z
35Z
05
35Z
35Z
05
35Z
35Z
05
35Z
35Z
05
35Z
35Z
05
35Z
05Y
05Y
05Y
S
27
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05Y
05Y
27
35YY1
35YY1
35YY1
35YY1
35YY1
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
35Z
P = perjantaisin.
Y = Rautpohjankadun, Keljon ja Myllyjärven kautta.
Y1 = poikkeaa keskussairaalalla.
Z = ajetaan Keltinmäkeen.
Huom! Linja 12 Keljon Markettien ja Myllyjärven kautta Keltinmäkeen.
AJOAIKA:
Kauppatori
I
keskusta k-sairaala
I
I
n. 2 min
n. 10 min
56
Keltinmäki
l
n. 15-20 min
Mäyrämäki
I
n. 20-25 min
MUSTALAMPI–KELTINMÄKI–
KESKUSTA–HEIKKILÄ
27
Reitti: Mustalammentie–Mäyrämäentie–Keltinmäki–Keltinmäentie–
Ronsuntaipaleentie–Länsiväylä–Keskussairaala–Keskussairaalantie–
Rautpohjankatu–Keskikatu–Voionmaankatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 2)–Kalevankatu–Yliopistonkatu–Väinönkatu (pysäkki 12)–
Sepänkatu–Rajakatu–Taulumäentie–Lahjaharjuntie–Tyyppäläntie–
Ukonniementie–Seppäläntie–Ritopohjantie–Pappilanrinne–Matinmäentie–Heikkilä–Lehtoniemen th.
MUSTALAMPI–KESKUSTA
L
minuutit
27
27
27
27
15YY1
55
20
20YY1
55
35
15YY1
35
15YY1
35
30
00Z
35
30
00Z
35
30
00Z
35
30
00Z
35
30
00Z
35
30
00Z
35
30
00Z
35
30
00Z
30
30
00Z
30
30
00Z
30
30
00Z
30
30
00Z
30
30
00Z
30
30
00Z
35
35
00Z
30
30
30P
30
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
P =
Y =
Y1 =
Z =
Z1 =
27
05
05
05
05
05
05
05
05
05
00
00
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
S
27
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
00Z
perjantaisin.
Myllyjärven, Keljon ja Rautpohjankadun kautta.
poikkeaa keskussairaalalla.
ajetaan Keltinmäestä.
vain keskustaan.
Huom! Linja 12 Keltinmäestä Myllyjärven kautta.
57
27
20YY1Z1
15YY1
15YY1
15YY1
15YY1
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
35
30
KESKUSTA–PALOKKA–
KESKI-PALOKKA–VERTAALA
32
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 2)–Kalevankatu–Yliopistonkatu–
Väinönkatu (pysäkki 12)–Sepänkatu–Rajakatu–Taulumäentie–Lahjaharjuntie–Tyyppäläntie–Ukonniementie–Seppäläntie–Ritopohjantie–Ruokkeentie–Saarenmaantie–Vertaala, Ilomäen th.
Keskusta
Palokka
Keski-Palokka
Ilomäen th
M–P
07.40Y
X
07.55
08.10
M–P
16.40
X
17.00
17.15
Ilomäen th
Keski-Palokka
Palokka
Keskusta
M–P
08.10
08.25
XY
08.50
M–P
17.15
17.30
X
17.50
Y =
Lohikoskentietä, ei aja Tyyppäläntien kautta.
58
36
KESKUSTA–PALOKKA–TIKKAKOSKI–
ILMAVOIMIEN ESIKUNTA
Reitti: Vapaudenkatu (pysäkki 2)–Kalevankatu–Yliopistonkatu–Väinönkatu (pysäkki 12)–Sepänkatu–Rajakatu–Taulumäentie–Lahjaharjuntie–
Tyyppäläntie–Ukonniementie–Seppäläntie–Ritopohjantie–Matinmäentie–
4-tie–Tikkakoskentie–Kirkkokatu–Koulukatu–Luonetjärven länsiranta–
Ilmavoimien Esikunta. Paluu samaa reittiä.
Keskusta
Palokka
Heikkilä
Tikkakoski
Länsiranta
Esikunta
Esikunta
Länsiranta
Tikkakoski
Heikkilä
Palokka
Keskusta
M–P
06.45
06.55
07.00
07.15
07.20
07.25
M–P
05.00
05.05
05.20
X
05.40
M–P
08.45
09.00
09.05
09.20
09.25
LS
05.55
06.00
06.15
X
06.35
M–P
10.45
11.00
11.05
11.20
11.25
-
M–P
08.30
08.35
08.50
08.55
09.10
M–P
09.30
09.35
09.50
09.55
10.10
59
M–P
12.45
13.00
13.05
13.20
13.25
M–P
11.30
11.35
11.50
11.55
12.10
M–P
14.45
15.00
15.05
X
X
15.25
M–P
13.30
13.35
13.50
13.55
14.10
M–P
15.25
15.30
X
X
16.00
16.20
M–P
15.45
16.00
16.05
16.20
X
16.30
M–P
16.30
X
16.35
16.50
16.55
17.10
SUOLAHTI–ÄÄNEKOSKI–4-TIE–
JYVÄSKYLÄ–KESKUSSAIRAALA
40
Reitti: Suolahti linja-autoasema–Asemakatu–Niemelänkatu–Siltakatu–
Alkulankatu–Äänekoskentie–Matkahuolto, Äänekoski–Kotakennääntie–
Nelostie–Lohikoskentie–Rajakatu–Sepänkatu–Väinönkatu (pys. 10)–
Yliopistonkatu–Kalevankatu–Vapaudenkatu (pys. 7)–Cygnaeuksenkatu–
Voionmaankatu–Keskikatu–Rautpohjankatu–Keskussairaalantie
Maanantaista perjantaihin
Suo- Hirvas- Tikka- Vapaulahti kangas koski th denkatu
05.50
06.05
06.15
06.35
07.10
07.20
07.45
08.30
08.40
09.10
09.20
10.00
10.10
11.15
11.30
11.40
12.00
13.15
13.30
13.40
14.00
14.30
14.40
15.05
15.20
15.30
16.00
15.50
16.15
16.25
16.40
16.50
17.10
Lauantaisin
Suo- Ääne- Suo- Hirvas- Tikka- Vapaulahti koski lahti kangas koski th denkatu
08.15
08.30
08.40
09.00
09.10
09.20
09.50
10.00
10.10
13.05 13.15
13.30
13.40
14.00
14.20
14.30
14.40
15.05
15.10
15.20
15.30
16.00
17.30 18.15
18.25
18.35
19.00
Sunnuntaisin
Suo- Ääne- Suo- Hirvas- Tikka- Vapaulahti koski lahti kangas koski th denkatu
09.00
09.10
09.20
13.05 13.15
13.30
13.40
14.00
15.10
15.20
15.30
16.00
16.05 16.15
16.30
16.40
17.00
18.15
18.25
18.35
19.00
Suolahti
08.00Y
08.45
-
Äänekoski
05.40
07.00
08.15
09.00
09.50
11.05
13.05
14.20
15.10
Y1
15.35
16.15 16.30
Y =
Y1 =
Matka- Keskuskeskus sairaala
06.45
07.55
09.00
T
09.45
10.40
12.15
14.15
16.50
17.20
Matka- Keskuskeskus sairaala
09.00
09.45
10.40
Matka- Keskuskeskus sairaala
09.45
-
Suolahdessa suoraan linja-autoasemalta Äänekoskentielle.
Valtran tehtaan kautta.
60
KESKUSSAIRAALA–JYVÄSKYLÄ–
4-TIE–ÄÄNEKOSKI–SUOLAHTI
40
Reitti: Keskussairaalantie–Rautpohjankatu–Keskikatu–Voionmaankatu–
Vaasankatu–Vapaudenkatu (pys. 3)–Kalevankatu–Yliopistonkatu–
Väinönkatu (pys. 12)–Sepänkatu–Rajakatu–Lohikoskentie–Nelostie–
Kotakennääntie–Äänekosken Matkahuolto–Äänekoskentie–Suolahti linjaautoasema
Maanantaista perjantaihin
Keskus- Matka- Vapau- Tikka- Hirvas- Suosairaala keskus denkatu koski th kangas
lahti
06.40
06.55
07.05 07.30Y1
07.40
07.55
08.10
10.10
10.20
10.35
10.50
12.20
12.35
12.50
13.20
13.35
13.50
14.20
14.35
14.50
15.10
15.25
15.40
16.15
16.30
16.45
17.00
17.30
17.45
17.55
18.20
18.30
18.45
18.55
-
Äänekoski
07.45
08.30
11.05
13.05
14.10
15.10
16.05
17.20
18.15
19.15
Suolahti
11.15
13.15
14.25
15.25
16.15
17.30
-
Äänekoski
14.15
15.10
16.00
18.15
19.15
Suolahti
-
Lauantaisin
Keskus- Matka- Vapau- Tikka- Hirvas- Suosairaala keskus denkatu koski th kangas lahti
13.05
13.15
13.30
13.45 14.00
14.20
14.35
14.50
15.10
15.25
15.40
17.30
17.45
17.55
18.20
18.30
18.45
18.55
Sunnuntaisin
Keskus- Matkasairaala keskus
14.20
18.20
Y1 =
VapauTikkadenkatu koski th
14.35
17.30
17.45
18.30
18.45
Valtran tehtaan kautta.
61
Hirvaskangas
14.50
17.55
18.55
Äänekoski
15.10
18.15
19.15
Suolahti
15.25
-
KESKUSSAIRAALA–JYVÄSKYLÄ–TIITUSPOHJA–
VIHTAVUORI–LAUKAA–PEURUNKA
41
Reitti: Keskussairaalantie–Rautpohjankatu–Keskikatu–Voionmaankatu–Vaasankatu–Vapaudenkatu (pys. 3)–Kalevankatu–Yliopistonkatu–Väinönkatu
(pys. 12)–Sepänkatu–Rajakatu–Lohikoskentie–Laukaantie–Pieleslehdontie–Tiituspohjantie–Eerolantie–Jyväskyläntie–Vihtavuorentie–Vihtavuoren
koulun pysäkki–Kantolantie–Laukaantie–Suolahdentie–Peurungantie–
Peurunka
Maanantaista perjantaihin
Z
Z
Z
Z1
Z1
Z1
Z1
Z1
Kesk.
sair.
Matkakeskus
11.05
12.05
15.00
16.10
17.10
19.10
20.10
21.10
22.10
06.30
07.30
09.30
10.40
13.15
14.15
16.15
18.20
22.00
Z =
Z1 =
Vapaudenkatu
08.30
11.15
12.15
15.15
16.20
17.20
19.20
20.20
21.20
22.20
Tiitusp. Vihtav.
koulu koulu
06.50
07.50
08.50
09.50
11.00
11.35
12.35
13.35
14.35
15.35
16.40
17.40
18.40
19.40
20.40
21.40
22.40
lähtee laiturista 3.
vuoroa ajaa Koivuranta Oy.
62
07.00
08.05
09.00
10.00
11.10
11.45
12.45
13.45
14.45
15.45
16.45
16.50
17.50
18.50
19.50
20.50
21.50
22.50
LINJA 41
Kantolantie
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
-
Laukaa
Peurunka
07.15
08.15
09.15
10.20
11.20
12.00
13.00
13.50
15.05
15.55
16.55
17.05
18.05
19.05
20.05
21.05
22.05
23.00
07.25
08.20
09.20
10.25
T
12.10
16.05
17.10
18.10
19.10
20.10
21.10
22.10
-
PEURUNKA–LAUKAA–VIHTAVUORI–
TIITUSPOHJA–JYVÄSKYLÄ–KESKUSSAIRAALA
41
Reitti: Peurunka–Peurungantie–Suolahdentie–Laukaantie–Kantolantie–
Vihtavuoren koulun pysäkki–Vihtavuorentie–Jyväskyläntie–Eerolantie–
Tiituspohjantie–Pieleslehdontie–Laukaantie–Lohikoskentie–Rajakatu–
Sepänkatu–Väinönkatu (pys. 10)–Yliopistonkatu–Kalevankatu–Vapaudenkatu
(pys. 7)–Cygnaeuksenkatu–Voionmaankatu–Keskikatu–Rautpohjankatu–
Keskussairaalantie
Maanantaista perjantaihin LINJA 41
Peurun- Laukaa KantoVihtav. Tiitus- Jyväslanka
koulu pohja
kylä
tie
Z1
Z1
Z1
Z1
Z =
Z1 =
07.40
09.55
10.30
11.40
12.10
13.50
15.00
16.05
18.10
20.10
22.10
05.10
05.45
06.45
07.25
07.50
09.00
10.05
10.40
11.50
12.20
13.05
14.05
15.10
16.15
18.20
20.20
22.20
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
-
05.25
06.00
07.00
08.05
09.15
10.15
10.50
12.00
12.35
13.15
14.20
15.25
16.30
18.30
20.30
22.30
05.30
06.10
07.10
08.15
09.25
10.25
11.00
12.10
12.45
13.25
14.25
15.35
16.40
18.40
20.40
22.40
Matkakeskukseen.
Matkakeskukseen, vuoroa ajaa Koivuranta Oy.
63
05.55Z
06.30Z
07.35
07.55Z
08.40
09.45Z
10.45
11.20
12.30Z
13.05
13.45
14.55Z
16.00
17.00
19.00
21.00
23.00
Keskussairaala
07.45
08.50
T
10.55
13.15
13.55
T
16.10
17.10
19.10
21.10
-
KESKUSSAIRAALA–JYVÄSKYLÄ–TIITUSPOHJA–
VIHTAVUORI–LAUKAA–PEURUNKA
41
Lauantaisin
Keskussairaala
Jyväskylä
Tiitusp.
koulu
Vihtavuori
11.05
13.05
15.05
16.05
17.05
18.05
19.10
20.10
22.10
10.00
11.15
12.20Z1
13.15
14.15Z1
15.15
16.15
17.15
18.15
19.20
20.20
21.15Z1
22.20
10.20
11.35
12.40
13.35
14.40
15.35
16.35
17.35
18.35
19.40
20.40
21.40
22.40
10.30
11.45
12.50
13.45
14.45
15.45
16.45
17.45
18.45
19.50
20.50
21.45
22.50
Kantolantie
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
-
Laukaa
Peurunka
10.45
12.00
13.00
14.00
14.55
16.00
17.00
18.00
19.00
20.05
21.05
21.55
23.00
10.50
12.05
14.05
15.00
16.05
17.05
18.05
19.05
20.10
21.10
-
Laukaa
Peurunka
08.40
13.00
14.00
14.55
16.00
17.00
18.00
19.00
20.05
21.05
21.55
23.00
08.50
13.05
14.05
15.00
16.05
17.05
18.05
19.05
20.10
21.10
-
Sunnuntaisin
Keskussairaala
12.05
13.05
15.05
16.05
17.05
18.05
19.10
20.10
22.10
Z1 =
Jyväskylä
08.00
12.15
13.15
14.15Z1
15.15
16.15
17.15
18.15
19.20
20.20
21.15Z1
22.20
Tiitusp.
koulu
Vihtavuori
08.20
12.35
13.35
14.40
15.35
16.35
17.35
18.35
19.40
20.40
21.40
22.40
08.30
12.45
13.45
14.45
15.45
16.45
17.45
18.45
19.50
20.50
21.45
22.50
Kantolantie
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
-
Matkakeskuksesta / -een. Vuoroa
ajaa Koivuranta Oy.
64
PEURUNKA–LAUKAA–VIHTAVUORI–
TIITUSPOHJA–JYVÄSKYLÄ–KESKUSSAIRAALA
41
Lauantaisin
Peurunka
08.35
09.55
12.05
14.05
15.00
16.05
17.05
17.55Z1
19.10
20.10
21.10
Kantolantie
08.45
X
10.05
11.05Z1
X
12.15
X
13.00Z1
14.15
15.10
X
16.15
X
17.15
18.05Z1
X
19.20
20.20
21.20
-
Laukaa
Vihtavuori
Tiitusp.
koulu
09.00
10.15
11.15
12.30
13.10
14.25
15.25
16.30
17.25
18.15
19.30
20.30
21.30
09.10
10.25
11.20
12.40
13.15
14.35
15.35
16.40
17.35
18.20
19.40
20.40
21.40
Jyväskylä
09.30
10.45
11.45Z1
13.00
13.40Z1
14.55
15.55
16.55
17.55
18.45Z1
20.00
21.00
22.00
Keskussairaala
10.55
13.10
15.05
16.05
17.05
18.05
20.10
21.10
22.10
Sunnuntaisin
Peurunka
08.50
09.55
11.50Z1
14.05
15.00
16.05
17.05
17.55Z1
19.10
20.10
Z1 =
KantoLaukaa
lantie
08.55
X
10.05
12.00Z1
X
14.15
15.10
X
16.15
X
17.15
18.05Z1
X
19.20
20.20
-
Vihta- Tiitusp.
vuori
koulu
Jyväskylä
09.10
10.15
12.10
14.25
15.25
16.30
17.25
18.15
19.30
20.30
09.40
10.45
12.40Z1
14.55
15.55
16.55
17.55
18.45Z1
20.00
21.00
09.20
10.25
12.15
14.35
15.35
16.40
17.35
18.20
19.40
20.40
Matkakeskuksesta / -een. Vuoroa ajaa Koivuranta Oy.
65
Keskussairaala
10.55
15.05
16.05
17.05
18.05
20.10
21.10
KESKUSTA–VAAJAKOSKI–LEPPÄVESI–
TARVAALA–LIEVESTUORE
42
Reitti: Keskussairaalantie–Rautpohjankatu–Keskikatu–Voionmaankatu–
Vaasankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 4)–Tourula–Leppävesi–Vihtasilta–
Vuontee–Tarvaala–Simuna–Saarilampi–Lievestuore.
M–P
16.20
16.30
16.40
16.45
16.55
17.00
17.10
X
X
17.35
Keskussairaala
Keskusta
Vaajakoski
Kaunisharju
Leppävesi
Vuontee
Tarvaala
Simuna
Saarilampi
Lievestuore
66
M–P
07.55
07.45
07.30
07.20
07.05
06.55
06.45
06.40
X
06.25
43
JYVÄSKYLÄ–LIEVESTUORE–HANKASALMI
Linja 43 Reitti: Keskussairaalantie–Rautpohjankatu–Keskikatu–Voionmaankatu–Vapaudenkatu (pysäkki 4)–Tourulantie–Vaajakoskentie–
Lievestuore.
Linja
43
M–P
Kesk.sair., Jkl
Paikallisliik.term.
Matkakeskus
Jyskä/Vaajak.tie
Vaajakoski
Leppälahti
Kelkkamäki
Lievestuore
Liepeentie
Niemisjärvi
Hankasalmi as.
Hankasalmi
07.30
l
07.40
X
X
08.05
l
08.15
08.30
08.45
M–P
M–L
M–L
M–P
M–P
M–S
15.20
17.20
15.30
l
08.30 12.05 15.10
l
16.15 17.30 18.30
X
X
X
X
X
X
X
08.45 12.20 15.25 15.45 16.30 17.40 18.40
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
09.05 12.40 15.45 16.05 16.50 18.05 19.05
X
X
X
X
X
X
09.15 12.55 15.55
17.05 18.20 19.15
09.30 13.05 16.05
17.15 18.30 19.25
09.45 13.15 16.20
17.25 18.40 19.35
Linja
Hankasalmi
Hankasalmi as.
Niemisjärvi
Liepeentie
Lievestuore
Kelkkamäki
Leppälahti
Vaajakoski
Jyskä / Vaajakoskentie
Matkakeskus
Paikallisliikennetermin.
Keskussairaala, Jkl
43
M–P
43
M–P
M–P
M–L
05.25
05.35
05.45
X
06.00
X
X
X
X
06.40
06.25
06.35
06.50
X
07.05
X
X
X
X
07.45
l
T
08.40
08.50
09.00
l
09.15
X
X
X
X
09.55
67
M–L M–PS M–P
10.30
10.40
10.50
l
11.00
X
X
X
X
11.40
M–L
14.15
16.30
14.25
16.40
14.35
16.50
X
X
14.50 16.05 17.00
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
X
15.30
l
17.45
16.45
YHDISTELMÄAIKATAULUJA
36
MATINMÄKI–
JYVÄSKYLÄ
M–P
05.15
08.45
09.45
11.45
13.45
15.45
16.45
JYVÄSKYLÄ–
MATINMÄKI
M–P
06.45
08.45
10.45
12.45
14.45
15.45
68
1
2
42 43
KESKUSTA—
VAAJAKOSKI
YHDISTELMÄ
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
P =
Y =
1
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00P
KESKUSTA–VAAJAKOSKI
M–P
L
minuutit
2
42/43
1
1
2
40
15
40
30
15
40
00
30
15
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
30
40
00
30
20
30
40
00
30
30
00
30
30
00
30
30
00
30Y
30Y
00
30Y
30Y
00
30Y
30Y
00
30Y
30Y
00
30Y
00
S
1
2
00
05
05
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
00
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30Y
30Y
30Y
30Y
30Y
perjantaisin
ajetaan Halssilassa Mesikämmenen, Tammitien ja Asmalammentien kautta Vaajakoskentielle
AJOAIKA:
Keskusta
Vaajakoski
I
I
n. 15-20 min
69
1
2
42 43
VAAJAKOSKI–
KESKUSTA–
KESKUSSAIRAALA
YHDISTELMÄ
tunti
linja 2
5
6
7
30Z
8
9
00
10
00
11
00
12
00
13
00
14
00
15
00
16
00
17
00
18
00
19
00Y
20
00Y
21
00Y
22
00Y
23
00Y
24
Y =
Z =
S
2
1
00Z
00Z
00Z
00
00
00
00
00
00
00
00
00Y
00Y
00Y
00Y
00Y
20
30
30
30Z
30Z
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30
30Z
30Z
ajetaan Asmalammentien, Tammitien ja Mesikämmenen kautta
vain keskustaan.
AJOAIKA:
Vaajakoski
I
VAAJAKOSKI–KESKUSSAIRAALA
M–P
L
minuutit
1 42/43
2
1
2
1
25
50
20
25
50
20
20
30
45
00
30
20
45
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20
40
00
30
20Z
30
00
30
30
00
30
30
00
30
30
00
30
30
00Y
30
30
00Y
30
30
00Y
30
30Z 00Y
30Z
30Z 00Y
30Z
keskusta
keskussairaala
n. 15 min
n. 25 min
I
70
I
13M 14 14M 21 21M
JYVÄSKYLÄ–
MUURAMEN
KESKUSTA
YHDISTELMÄ
M–P
t
linja 14
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
10
10
10
05
10
10
10
10
15
vakio
14M
30
25
40
40
45
40
15
15Y2
15
10Y2
15
JYVÄSKYLÄ–MUURAME
L
minuutit
21
30Y1
45
45
45
45
45
45
45
45
45
20
10Y2
00
14
14M
40
40
40
40
10
15Y2
10
10
10
15Y2
10
vakio
15
15
S
21
40Y1
45
45
45
45
45
45
45
10
21
40Y1
45
45
45
45
45
10
10
10
10
00
vakio
15
10
15
10
10Y2
10
10Y2
15
14
10
10Y2
15
15
20
00
00P
P
=
perjantaisin
Y1
=
linja 21M kauppatorilta.
Y2
= linja 13M kauppatorilta.
Linja 21 kauppatorilta.
Vakio =
vakiovuorona Matkakeskukselta Muuramen keskustan kautta
Jämsään. Reitti Jyväskylässä Matkakeskus–Yliopistonkatu.
71
13M 14 14M 21 21M
MUURAMEN
KESKUSTA–
JYVÄSKYLÄ
YHDISTELMÄ
tunti
linja
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P
Y
Y1
Y2
Vakio
MUURAMEN KESKUSTA–JYVÄSKYLÄ
M–P
L
minuutit
14
13M
21M
21
58
vakio
03 20
08 15
13
13
13
43
30
30
33
33 30
33
33
33
33 15
33
33 10
33
43 10
43
43
43 10
43
43
43
43
14
13
13
13
13
43
10Y2
30
30
43
43
43
10Y2
43
15Y2
43
43
40
vakio
43
15
21
21
03
03
33
33
33
33
33
33
33
03
33
33
33
33
33
10Y2
14
43
15
43
43
43
10
43
43
43
40Y1
40Y1
perjantaisin
linja 14M
linja 21M
linja 13M
Muuramen keskustan kautta Matkakeskukseen.
72
vakio
10Y2
40P
=
=
=
=
=
S
10Y2
43
KUOKKALA–
KESKUSTA
4 15 18 18K 20
YHDISTELMÄ
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
KUOKKALA (Syöttäjänkadulta) –KESKUSTA
M–P
L
S
minuutit
18K 18 18K 20
4
18 15 18K 18 15 18K 18
10
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
25
25
25
30
35
35
35
40
40
40
40
40
40
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
05
10
10
10
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
05
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
10
10
10
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
45
15, 20
= Ristonmaan kautta.
4, 18, 18K = Jyväsjärven sillan kautta.
AJOAIKA: (Ristonmaan kautta)
Kuokkala Tikka
keskusta
I
I
I
n. 2min n. 15-20 min
AJOAIKA: (Jyväsjärven sillan kautta)
Kuokkala
keskusta
I
l
n. 10 min
73
4 15 18 18K 20
KESKUSTA–
KUOKKALA
YHDISTELMÄ
tunti
linja 18
5
00
6
00
7
05
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
4
20
20
20
20
20
20
20
20
20
25
25
KESKUSTA–KUOKKALA (Syöttäjänkadulle)
M–P
L
S
minuutit
18 20
15 18K 18
15
18K
18
15 18K
40
40
50
40
50
20 30 40
40
50 20 40
20 30 40
40
50 20 40
20 30 40
20 40
50 20 40
20 32 40
50
20 40
50 20 40
20 32 40
50
20 40
50 20 40
20 32 40
50
20 40 50
50 20 40
20 32 40
50
20 40 50
50 20 40
20 32 40
50
20 40 50
50 20 40
20 32 40
50
20 40 50
40
50 20 40
20
50
20 40 50
40
50 20 40
20
50
20 40 50
40
50 20 40
20
50
20 40 50
40
50 20 40
20
50
20 40 50
40
50 20 40
20
20 40
40
50 20 40
20
20 40
40
50 20 40
20
20 40
40
20
40
15
= Ristonmaan kautta pysäkiltä 6.
4, 18, 18K = Jyväsjärven sillan kautta pysäkiltä 1.
20
= Jyväsjärven sillan kautta pysäkiltä 6.
AJOAIKA: (Ristonmaan kautta)
Keskusta Tikka
Kuokkala
I
I
n. 15min
I
n. 20 min
AJOAIKA: (Jyväsjärven sillan kautta)
Keskusta
Kuokkala
I
74
I
n. 10 min
7
12
16
KESKUSTA–
KELJONKESKUS (MARKETIT)
YHDISTELMÄ
KESKUSTASTA
M–P
tunti
linja
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
12
00
00
00
00
00
00
00
00
7
05
05
05
05
16
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
7
35
35
35
35
35
35
35
12
30
30
30
30
30
30
30
30
L
minuutit
7
7
05
05
05
35
35
35
35
35
35
35
75
05
05
05
05
05
05
05
MARKETEILTA
M–P
12
08
08
13
13
13
13
13
13
13
13
13
16
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
7
35
35
35
35
35
12
43
43
43
43
43
43
43
43
43
43
L
7
35
35
35
35
05
05
05
05
05
05
05
7
16 21
KELJONKANGAS–KESKUSTA–
KAUPPATORI
YHDISTELMÄ
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
Y =
Y1 =
KELJONKANGAS (Sarvivuoren th:sta)–KESKUSTA
M–P
L
S
minuutit
16
7
16
21
16
7
21
16
15
20Y
25Y1 45
20
20Y
25Y1 45
20 25Y1
50
20Y
25Y1 50
20 25Y1
20YY1
25Y1 50
20 25Y1
20
20YY1
25Y1
50
20 25Y1 50
20YY1
55Y1
50
20 55Y1 50
20
20YY1
55Y1
50
20 55Y1 50
20
20YY1
55Y1
50
20 55Y1 50
20
20YY1
55Y1
50
20 55Y1 50
20
20YY1
55Y1
50
20 55Y1 50
20
20YY1
55Y1
50
20 55Y1 50
20
20YY1
55Y1
50
20 55Y1
20
20YY1
50
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
50
50
50
50
50
kauppatorilta Viitaniemen kautta keskussairaalalle.
Keljon Markettien kautta.
AJOAIKA:
Sarvivuoren th
I
21
Keljonkangas
keskusta
n. 2 min
n. 20 min
I
76
I
16 21
KAUPPATORI–KESKUSTA–
KELJONKANGAS–SÄYNÄTSALO
YHDISTELMÄ
KAUPPATORI–KELJONKANGAS–SÄYNÄTSALO
M–P
L
S
minuutit
16
16
21
16
21
16
15
40Y
15
40
15
45
15
45
15
15
45
15
15
15
45
15
45
15Y1
45
15
45
15
15Y1
45
15
45
15
15Y1
45
15
45
15
15Y1
45
15
45
15
15Y1
45
15
45
15
15Y1
45
15
45
15
15Y1
45
15
15
15Y1
45
15
15
15Y1
15
15
15Y1
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
15
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P =
Y =
Y1 =
00
15
45
45
45
45
45
00
00P
perjantaisin
linja 21M ajetaan moottoritien ja Muuramen kautta Säynätsaloon.
Keljon Markettien kautta.
AJOAIKA:
Kauppatori
I
00
21
40Y
keskusta
I
n. 2 min
Keljonkangas
I
n. 15 min
77
Säynätsalo
l
n. 30 min
SÄYNÄTSALO–KELJONKANGAS–
KESKUSTA–KAUPPATORI
16 21
YHDISTELMÄ
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
01
02
P =
Y =
Y1 =
Y2 =
16
16
05Y
05Y
05Y
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05YY2
05
05
05
05
05
30
30
35
35
S
16
35
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
05
21
10
10
40
40
40
40
40
25Y1
25Y1P
perjantaisin
Viitaniemen kautta keskussairaalalle.
Muuramen kautta.
Keljon Markettien kautta.
AJOAIKA:
Säynätsalo
I
SÄYNÄTSALO–KAUPPATORI
L
minuutit
21
16
21
05
10
05
05
05
40
05
40
40
05
40
40
05
40
40
05
40
40
05
40
40
05
40
40
05
40
40
05
40
05
05
05
05
05
05
25Y1
25Y1
Sarvivuoren th
I
n. 10-15 min
keskusta
kauppatori
n. 25 min
n. 30 min
I
78
I
22
KESKI-PALOKKA–
KESKUSTA
25
YHDISTELMÄ
KESKI-PALOKKA–KESKUSTA
L
minuutit
25
22
25
22
25
25
50
50
25
10
50
55
20
30
10
50
20
30
10
50
20
30
50
10
50
20
30
50
10
50
20
25
50
10
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
55
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
50
20
25
50
20
40
40
M–P
tunti
linja
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
25
10
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
20
22
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
40
S
22
25
30
30
30
25
25
25
25
25
25
25
25
25
25
40
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
50
Linja 25 ajetaan Laajavuoren kautta.
AJOAIKA:
Keski-Palokka
I
kauppatori
I
n. 10-15 min
79
keskusta
I
n. 15-20 min
Linkillä Jyväskylän seudun suosituimpiin kohteisiin!
Linjat lähtevät Vapaudenkadun paikallisliikennekeskuksen pysäkeiltä.
Kohde
Linja nro
Pysäkki nro
Alvar Aalto -museo
5, 7, 12, 14, 15, 16, 21
5, 6, 7
Keski-Suomen museo
Keskussairaala
Laajavuoren ulkoilualue
Liikuntakeskus, Hippos
Messukeskus, Lutakko
Satama, Lutakko
Taulumäen kirkko
Pandan tehtaanmyymälä
Naissaari, Vaajakoski
Palloilukeskus Hutunki
Viherlandia
Kuokkalan kartano
Kuokkalan kirkko
Savutuvan Apaja
Noukanniemi
Keski-Suomen ilmailumuseo
Killerin ravirata
Killerin liikuntakeskus
Uimahalli, AaltoAlvari
Säynätsalon kunnantalo
Muuratsalon koetalo
Muuramen kirkko
Peurunka
Keljonkeskus
Palokankeskus
Seppälän Prisma
5, 7, 12, 14, 15, 16, 21
1, 2, 4, 27, 40, 41
25
1, 2, 4, 27, 40, 41
4, 18, 18K
4, 5, 18, 18K, 20
12, 22, 27, 36, 40, 41
3
1, 43
1
4, 15
4, 15
4, 15, 18, 18K, 20
1
1
22, 36
1, 2
1, 2
1, 2, 4, 27, 40, 41
16, 21
16
14, 21
41
7, 12, 16
22, 25
20, 25
80
5, 6, 7
7
6
7
1
1, 6
2, 3
4
4
4
1, 6
1, 6
1, 6
4
4
2
7
7
7
5
5
5
3
5, 7
2, 6
3
”Nauti myös matkasta,
älä vain perille pääsystä”
Miellyttävän matkan muistisäännöt:
•
•
•
•
•
•
Ole ajoissa pysäkillä.
Kun haluat nousta auton kyytiin, heilauta kättä näkyvästi.
Muista pimeällä heijastimet.
Ota huomioon autossa muut matkustajat, etenkin lapset,
vanhukset sekä liikuntarajoitteiset.
Muista, että penkit ovat matkustajia varten – matkatavarat
ja lemmikkieläimet pidetään sylissä tai lattialla.
Eväiden nauttiminen autossa ei ole suotavaa.
Rattaiden tai vaunujen kanssa matkatessa käytä
poistuessa vaunupainiketta, jos sellainen on. Muista
ohjata ensin lapset ulos autosta.
81
JYVÄSKYLÄN SEUDUN JOUKKOLIIKENNE
Lipunmyynti
Nettikaupasta voi tilata ja ladata matkakortin kätevästi. Samalla säästät
korttimaksun (5 euroa) ja vältyt jonotuksilta! Nettikauppa löytyy osoitteesta
https://nettilataukset.waltti.fi
Paikallisliikenteen matkakortit ja lippulataukset myös lipunmyyntipisteistä:
•
Linkki-palvelupiste, Asemakatu 7, Kauppakeskus Forum 2. krs
Sokoksen lipunmyyntipiste, Kauppakatu 24, tavaratalon 1. kerros
•
Kertaliput Jyväskylän seudun joukkoliikenteen
- myös Waltti-matkakorttien lisälataukset!
linja-autoista
Aikataulut ja reittiopas
Tiedot nettisivuiltamme http://linkki.jyvaskyla.fi/aikataulut
Painetut aikatauluvihkot Linkki-palvelupisteestä, Sokoksen lipunmyynnistä ja linja-autoista.
Neuvonta ja asiakaspalvelu
Linkki-palvelupiste, Asemakatu 7 (Forumin 2. kerros)
p. 014 266 0114, https://s-asiointi.jkl.fi/eFeedback/
Avoinna 6.6.-7.8. ma-pe klo 10-16, 8.8.-16.9. ma-pe klo 9-18
Löytötavarat
Kadonneet matkakortit: Linkki-palvelupiste p. 014 266 0114
Muu hukattu omaisuus: Jyväskylän Liikenne Oy:n toimisto p. 020 742 5800
Jyväskylän seudun joukkoliikenne tarjoaa paikallisliikenteen Linkkipalveluita Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen alueella.
Liikenteen järjestäjänä toimii Jyväskylän kaupunki
ja liikennöitsijänä Jyväskylän Liikenne Oy.
82