Saimaan kauneimmat sävelet

Saimaan
kauneimmat
Vuonna 2016 tulee kuluneeksi 400 vuotta Puumalan
seurakunnan itsenäistymisestä silloisesta Säämingin seurakunnasta. Puumalan kunta ja seurakunta
erotettiin toisistaan vuonna 1868.
Puumalassa
sävelet
400 vuoden aikana itsenäinen Puumala on ollut
mm. valtakunnan raja-aluetta ja Kustaa III:n sodan taisteluareena. Puumala on elänyt viimeisten
vuosikymmenten aikana vahvaa rakennemuutosta
maaseudun ja saariston autioitumisen johdosta.
Kasvava vapaa-ajan asuminen on kuitenkin edesauttanut kunnan elinvoiman säilymistä, ja tällä hetkellä Puumala on yksi Suomen suosituimmista kesäpaikkakunnista. Saimaan solmukohdassa sijaitseva
kotikuntamme on myös yksi Suomen kahdeksasta
virallisesta saaristokunnasta.
Saimaan
6.–17.7.2016
kauneimmat
sävelet
SAIMAAN KAUNEIN
6.–17.7.2016
Saimaan kauneimmat sävelet on yksi juhlavuoden päätapahtumista. Taiteellinen johtaja Maria
Kettunen on laatinut laadukkaan konserttisarjan
hyvästä akustiikastaan tunnettuun Puumalan kaksoisristikirkkoon. Musiikkitapahtuma tarjoaa mahdollisuuden levähtää koskettavien sävelten ja sanoman äärellä kesäisen rennosti ilman pukupakkoa!
Tervetuloa myös muihin vuoden aikana järjestettäviin juhlavuoden tapahtumiin.
Mainospihlaja Ky
Kuuntele ja koe
Saimaan Kauneimpia Säveliä
Puumalassa!
Mainospihlaja Ky | Kirkon kuva Harri Heinonen
Helena Castrén, kirkkoherra Puumalan seurakunta
Matias Hilden, kunnanjohtaja Puumalan kunta
Maria Kettunen, musiikkitapahtuman taiteellinen johtaja
Tuula Vainikka, matkailu-ja kulttuurisihteeri
Kohtaa klassinen musiikki
kansainvälisten huippuesiintyjien kanssa!
Saimaan 6.–17.7.2016
kauneimmat
sävelet
Perjantain 15.7. konsertti
Lamminniemen kappelissa, Ruokotaipaleentie 702,
52230 Hurissalo.
Muut konsertit Puumalan
kirkossa, Kirkkotie 1.
Mozart: Requiem
SUNNUNTAI 17.7.2016 klo 16
Liput Requiem 35 / 25 €,
muut konsertit 25 / 15 €.
Lippuja voi ostaa Puumalan
seurakunnasta, kunnan matkailuinfosta ja ovelta ennen
konserttia.
E-ensemble
Tapiolan Kamarikuoro
Hannu Norjanen
Helena Juntunen
Maria Kettunen
Tuomas Katajala
Jyrki Korhonen
kapellimestari
sopraano
mezzosopraano
tenori
basso
puumalanseurakunta.fi
ja puumala.fi
KESKIVIIKKO 6.7.2016 klo 12
FESTIVAALIN AVAJAISKONSERTTI
Anna Sandström sopraano
Jyrki Korhonen basso
Marja Ainali piano
PERJANTAI 8.7.2016 KLO 19
Hedwig Paulig
Otto Tolonen
Heikki Oramo
Laura Mikkola
sopraano
kitara
basso
piano
Laura Mikkola
Hannu Norjanen
Otto Tolonen
Helena Juntunen
Anna Sandström
Hedvig Paulig
Vjatsheslav Novikov
Maria Kettunen
Heikki Oramo
Oskari Pennanen
Jyrki Korhonen
Tuomas Katajala
SUNNUNTAI 10.7.2016 KLO 16
Jyrki Korhonen
Maria Kettunen
Oskari Pennanen
Vjatsheslav Novikov
basso
mezzosopraano
sello
piano
PERJANTAI 15.7.2016 KLO 18
Maria Kettunen mezzosopraano
Marja Ainali piano