Lataa tästä sähköinen AUTOasiaa -lehti

AUTOasiaa
Heinä-elokuu 2016
Autoasi-korjaamoketju
täytti 10 vuotta!
Onnistu asennus- ja korjaustöissä, osa 3:
Moniurahihnajärjestelmät
Raskaan syksy:
VALOVOIMA-kiertue
& FinnMETKO
Örum Akatemian koulutusuutisia
Bosch-jarrutuotteet
Taattua turvallisuutta
ja tyytyväisiä asiakkaita
Bosch on yksi maailman johtavista jarrutekniikan innovaattoreista sekä ensiasennuslaatuisten
jarruosien valmistajista. Turvallisuus ja luotettavuus sekä OE-laatu varmistetaan laadukkailla
materiaaleilla ja sekä tinkimättömällä laadunvalvonnalla ja testaamisella. Esimerkiksi
jarrupalojen kohdalla laatu varmistetaan lainsäädännön edellyttämiä ECE 90 -vaatimuksia
tiukemmilla testeillä. Jarrulevyissä High Carbon -materiaali poistaa tärinää, vähentää viivettä,
lisää kestävyyttä ja pidentää levyjen käyttöikää. Lisäksi Bosch kiinnittää huomiota myös
jarrutuotteiden äänenvaimennusominaisuuksiin sekä asentamisen helppouteen ja tarkkuuteen
kuin myös ympäristöasioihin.
2
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
A
10 VUOTT
11.6.2016
Suomalaista menestystä luomassa
Kymmenen vuotta sitten joukko iloisia Örumlaisia lähti kiertämään korjaamoita
Suomessa. Heillä oli yksinkertainen viesti mukana. Siinä luki, ”Menesty kanssamme”.
Siitä alkoi pala Suomalaista korjaamohistoriaa. Kyseessä oli Autoasi-korjaamoketjun
lähtölaukaus.
Kymmenessä vuodessa Autoasi-korjaamoyrittäjät ovat yhdessä Örumin kanssa
rakentaneet Suomen tunnetuimman ja menestyksekkäimmän korjaamoketjun.
Menestys on tullut kovalla työllä. Kymmenen vuotta sitten tiedettiin jo avain
menestykseen. ”Menestykseen ei riitä, että on hyvä. Pitää olla paras”.
Näillä sanoilla Autoasi-ketjua lähdettiin rakentamaan.
Autoasi on syntymästään lähtien ollut täysin kotimainen ketju, joka
on rakennettu suomalaisen korjaamoyrittäjän ja autoilijan tarpeisiin.
Matka menestykseen ei ollut aina helppoa tai suoraviivainen.
Saavutuksiin ja tuloksiin olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä.
”Haluatko kehittää korjaamon liiketoimintaa? Uskallatko menestyä?”
Näillä kysymyksillä lähestymme korjaamoita tänään. Markkinat ovat
aina haastavia. Haasteet muuttuvat ja keinot niiden selättämiseen
vaihtuvat. Kysyimme vuosi sitten korjaamoilta, mitä meidän tulisi kehittää.
Vastaus oli selvä: Auttakaa liiketoimintamme kehittämisessä. – Korjaamoiden
pyyntöön on vastattu ja tulokset ovat rohkaisevia.
Nykyisiin ja tuleviin haasteisiin tartumme edelleen yhdessä korjaamoyrittäjien
kanssa. Korjaamoketjun menestys perustuu yhteistyöhön. Viime vuonna
perustettiin Autoasi-korjaamoyhdistys, jonka johdolla ketjua viedään eteenpäin
kohti uusia menestyksiä. Autoasi-perhe on hitsautunut yhteen 10 vuodessa.
Tällä joukkueella voitamme autoilijoiden sydämet.
Tehdään siis yhteistyötä, ollaan hyviä kumppaneita ja uskalletaan menestyä!
Onnittelut 10 vuotta kesäkuussa täyttäneelle menestyksekkäälle Autoasi-ketjulle!
LARS HUSBERG
toimitusjohtaja
Örum Oy Ab
3
Autoasi-ketju 10 vuotta
12–15
24–25
Lämmönhallinnan valikoima
20–21
Raskaan VALOVOIMA-kiertue
ja METKO
AUTOasiaa
Heinä-elokuu 2016
Sisällys
Örum Akatemia
kouluttaa
5–8
5
Örum Akatemia kouluttaa
10
Ketjunäkökulmaa
11
Vuoden Autoasi-korjaamo
12
Autoasi täytti 10 vuotta
16
Onnistu asennus- ja korjaustöissä, osa 3:
Moniurahihnajärjestelmän osat ja asennus
20
Ole valmiina kuumaan kesään
23
Örumin ja Diagnon teollisuusmyynti sekä varasto yhdistyivät
24
HELLA VALOVOIMA -kiertue
27
Tuoteuutisia
32
Heinä-elokuun tarjoustuotteet
44
Paikallistukut Suomessa
28–30
Jarruasiaa: Brembo, NF, Bosch
Palautteet ja juttuehdotukset osoitteeseen asiakaslehti@orum.fi
Huomaa! Lehden tarjoukset Örum- ja Autoasi-tukuista tai tilaa sähköisesti osoitteesta www.orumnet.fi.
Tarjoukset ovat voimassa 31.8.2016 asti tai niin kauan kuin tarjouserää riittää.
Julkaisija
Örum Oy Ab
Läntinen teollisuuskatu 2
02920 Espoo
Puhelin 010 56 941
8. vuosikerta
4
Toimitus
Pekka Alanko
Hanna Henrioud
Jari Jokinen
Kari Kuusela
Marko Savolainen
Jari Vaaramaa
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Kansikuva
Mainospalvelu Kristasta Oy
Ulkoasu
Mainospalvelu Kristasta Oy
AD Krista Jännäri
www.mainospalvelu.net
Painatus
Lönnberg Oy
10 000 kpl
www.autoasi.fi
TEKSTI: JUHA HÄMÄLÄINEN JA MART TI PUTKONEN
K U VAT: Ö R U M OY A B
Örum Akatemian kevätkausi takana – syksyä rakennetaan
Örum Akatemian ensimmäisen toimintavuoden kevätkausi on koostunut
useista erilaisista ja eriaiheisista koulutuksista, niin korjaamoilloista kuin
koko päivän koulutuksista. Kevään aikana järjestimme 19 korjaamoiltaa ja
12 koulutusta tai kurssia, joihin osallistui yhteensä yli 300 henkilöä.
Sähköiset huoltokirjat
yleistyvät – myös vapailla
korjaamoilla
Sähköiset huoltokirjat
haltuun syksyn
koulutuksissa
Korjaamoiltojen suosituin aihe kevätkaudella oli sähköiset huoltokirjat. Tämän
kevään sähköisten huoltokirjojen korjaamoiltakiertue osoitti, että kiinnostus
aihetta kohtaan on suuri ja koulutusta
aiheesta on kaivattu. Kun koulutuksessa
pääsee näkemään mitä autonvalmistajien sivustot sisältävät, kuinka ne toimivat
ja miten sähköisten huoltokirjojen kanssa toimitaan, niin korjaamoiden kynnys
aloittaa sähköisten huoltokirjojen käyttö
madaltuu huomattavasti.
Juha Hämäläinen on pitänyt sähköisistä
huoltokirjoista useita korjaamoiltoja eri
paikkakunnilla. Tähän tärkeään ja ajankohteiseen aiheeseen tulemme syksyllä
järjestämään vielä yksityiskohtaisempaa
koulutusta yhdessä Diagnon kanssa. Syksyn tulevissa kokopäivän koulutuksissa
tulemme menemään huomattavasti
korjaamoiltoja syvällisemmin sähköisten huoltokirjojen maailmaan. Kurssille
osallistuvat tuovat mukanaan oman tietokoneen, jolla pyritään luomaan käyttäjätunnukset autonvalmistajien sivustoille
ja hakemaan käyttöoikeuksia sähköisten
huoltokirjojen hallinnoimiseksi. Kurssilla
opetellaan VAG-konsernin korjaamoohjelmiston Erwinin käyttöä, tutustutaan
syvällisemmin Mazda-, Ford-, BMW- ja
Mercedes-Benz-sivustojen tarjontaan ja
sähköisten huoltokirjojen täyttöön.
Sähköiset huoltokirjat yleistyvät kovaa
vauhtia henkilöautoissa ja hyötyajoneuvoissa, eikä vapaan korjaamon kannata
menettää tarjolla olevia töitä vain sen
takia, etteikö sähköisten huoltokirjojen
hallinnointi onnistu.
5
Teoriaa ja paljon käytäntöä sisältänyt Mechatronic-kurssi oli ensimmäinen laatuaan Suomessa.
ZF:n Mechatronic-automaattivaihteistokurssi
Saimme kunnian olla ensimmäinen Saksan ulkopuolinen maa, jossa ZF Services järjesti Mechatronicautomaattivaihteistojen kurssin.
Kouluttajina tällä kurssilla toimi
ZF Services puolelta Philipp Janczewski ja Urmas Tölp sekä Örum
Akatemialta paikalla olivat Juha
Hämäläinen ja Markku Ansavuori.
N
Mechatronic-kurssilla perehdyttiin
ZF-automaattivaihteiston toimintaperiaatteisiin ja komponentteihin.
6
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
eljällä paikkakunnalla kiertänyt
teoriaa ja paljon käytäntöä sisältänyt kurssi antoi osallistujille
paljon tärkeää tietoa näiden suhteellisen
yleisten automaattivaihteistojen toiminnasta sekä öljynvaihdosta.
Tiesitkö, että muun muassa BMW:n ja
Audin käyttämässä automaattivaihteistossa on öljynvaihdossa hyvin tarkasti
määritelty öljyn lämpötila, jolloin öljynvaihdon voi tehdä.
Teoriaa ja käytäntöä
havainnollistettiin
videoin ja esimerkein
ZF Services ja Örum Akatemian yhteistyössä toteutetulla Mechatronic-automaattivaihteistojen kurssilla perehdyttiin
ensin tiiviisti ZF-automaattivaihteiston
toimintaperiaatteisiin ja komponentteihin. Erittäin lujalla ammattitaidolla ja
sopivan rennolla asenteella kiertuetta
vetänyt ZF Services -kouluttaja Philipp
Janczewski jakoi paljon omakohtaisia
kokemuksia erityyppisistä automaattivaihteiston vikatilanteista. Hän esitti
tarinaa tukevia videoita selventääkseen
esimerkiksi auton käyttäytymistä, kun
automaattivaihteiston öljynpaine ei ole
enää riittävä liian vähäisestä öljymäärästä
johtuen.
ZF Services -kouluttaja Philipp Janczewski
kertoi omakohtaisia kokemuksia.
Tuotepäällikkö Keijo Lehikoinen Örumilta
osallistui myös koulutukseen.
Kouluttaja Philipp Janczewski (oikealla) ohjasi kurssilaisia käytännön harjoituksissa.
Automaattivaihteiston
öljyvaihto ja huuhtelu
tutuksi
Kurssilla suoritettiin yhdessä automaattivaihteiston öljyn ja öljynsuodattimen
vaihto sekä tarkasteltiin testerillä vaihteiston mitta-arvoja ja sopeuttamisen
tarvetta BMW 525d xDrive 2013 autossa,
joka oli varustettu ZF 8HP vaihteistolla.
Lisäksi ryhmät saivat purkaa ja kasata ZF
HP6 Mechatronican ja tutkia sen komponentteja, toimintaa sekä vikaantumisen syytä. Tämän jälkeen kaikille osallistujille kävi selväksi kuinka monimutkainen
Mechatronican rakenne on ja mitä merkitystä automaattivaihteiston öljynvaihdolla tai huuhtelulla on.
Ryhmat saivat purkaa ja kasata ZF HP6 Mechatronican.
7
AUTODATA-VINKIT 5 & 6
Syksyn
koulutuskalenteri
Syksyn koulutuskalenteri tulee sisältämään entistä
enemmän paikallisia koulutuksia ja kursseja sekä korjaamoiltoja. Nyt niin asentajilla kuin mekaanikoilla on
entistä paremmat mahdollisuudet kouluttautua ja olla
ajan hermolla teknisissä asioissa.
Korjaamoyrittäjän kannattaa hyödyntää Örum Akatemian laaja koulutustarjonta. Niin tekniset kuin kaupallisetkin ja mm. asiakaspalvelua käsittelevät kurssit on
tehty korjaamoita varten. Vain kouluttautumalla pysyt
jatkuvasti teknistyvällä alallamme mukana.
Asiakaspalvelun merkitys kasvaa jatkuvasti, kuluttaja
ei näe mitä hänen autoonsa on tehty, mutta asiakaspalvelun hän huomaa ja näkee. Siitä kohtaamisesta jää
asiakkaalle laskun lisäksi muistijälki.
Mistä aiheesta sinä haluaisit
saada lisää koulutusta ja tietoa?
Kerro toiveesi meille sähköpostitse,
[email protected]
VINKKI
AUTODATA
WORKSHOP
Tiesitkö, että Autodata Workshopissa
on yksityiskohtaisia ohjeita sähkökomponenttien vianhakuun ja testaamiseen. Jännitetasot, signaalityypit,
liittimien nastatiedot ja johtimien värit
löytyvät yhdellä vilkaisulla.
ZZZDXWRGDWĎ
VINKKI
AUTODATA
WORKSHOP
Tiesitkö, että Autodata
Workshopista voit hakea
tietoa ajoneuvon merkin
ja mallin lisäksi myös
moottorin tunnuksen
avulla.
Ota AutoFutur haltuun
– koulutuksia myös syksyllä
AutoFutur uudistui ja sai samalla uusia toimintoja. Joillain korjaamoilla on AutoFuturin käyttö ollut vajavaista,
joten järjestimme jatkokurssin lisäksi AutoFutur-perusteet -kurssin. Näitäkin kursseja tulemme syksyn aikana
jatkamaan.
ZZZDXWRGDWĎ
8
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN
YRITTÄJIEMME PALVELUASENNE
ON TEHNYT MEISTÄ SUOMEN SUOSITUIMMAN
AUTOKORJAAMON.
Autoasi-korjaamoketjuun kuuluvat yrittäjävetoiset korjaamot ovat sitoutuneet selkeisiin
palvelulupauksiin ja luotettavaan laatuun.
Autoasi-ketjun palveluita hyödyntämällä yrittäjä
pystyy kohdistamaan resurssejaan niihin asioihin,
mitkä ovat yrityksessä tärkeitä sekä kehittämään
yritystään. Ketjuun kuuluminen tuo yrittäjälle
mahdollisuuksia parantaa korjaamon tulosta
ja palvella asiakkaitaan paremmin.
Katso lisätietoja osoitteesta www.autoasi.fi.
Korjaamon liikevaihto kasvoi 15 %
VAASAN AUTOPAIKKA OY AB:n toimitusjohtaja Jan Lumme valitsi
elokuussa 2013 kumppanikseen Autoasi-ketjun. Ja se kannatti!
Vaasan Autopaikan kolmen ensimmäisen kuukauden liikevaihto
vuonna 2014 kasvoi 15 %, huoltokyselyt internetin kautta
lisääntyivät 400 % ja tavarantoimitukset sujuivat sutjakasti.
Yrittäjä Jan Lumme kehuu Autoasi-ketjua sekä ketjun kautta
saatua teknistä tukea ja osaamista korjaamolaitteiden ja
ohjelmistojen kanssa.
Kiitoksia saa osakseen myös ketjun markkinointiosaaminen.
Kun markkinoinnissa tehdään oikeita asioita ja oikealla tavalla,
saadaan pienellä panostuksella isoa tulosta. "Ei ainakaan voi
sanoa, että markkinointi olisi kallista", toteaa Jan Lumme.
Kehuja saa myös Autoasi Rahoitus, joka mahdollistaa entistä
joustavamman asiakaspalvelun ja maksujärjestelyt korjaamoasiakkaille. Seuraavaksi Jan aikoo panostaa sekä korjaamotyökaluihin että henkilökunnan kouluttamiseen ketjun kautta.
Vaasan Autopaikka täytti viime vuonna elokuussa 23 vuotta ja
tulevaisuus näyttää työntäyteiseltä ja hyvältä Autoasi-ketjun
kumppanina.
HAE HUOLTOTARJOUS TAI
KATSO lisätietoja: AUTOASI.FI
TÄLLAISTA AUTOHUOLLON
OLISI AINA PITÄNYT OLLA
9
KETJUNÄKÖKULMAA
Autoasi 10 vuotta
Kesäkuun 11:sta päivä Autoasi täytti ensimmäisen
kerran pyöreitä vuosia,
kun ketju täytti kymmenen
vuotta. Virstanpylvästä juhlittiin Tampereen Rosendahlissa, samassa paikassa
jossa päivälleen kymmenen vuotta aikaisemmin oli lausuttu Autoasin syntysanat.
Juhlallisessa tilaisuudessa pidettiin puheita, palkittiin ansioituneita ketjulaisia,
muisteltiin kulunutta ajanjaksoa ja tietenkin vietettiin hauska ilta.
10-vuotisen taipaleen johdosta ketju
jalkautui myös kauppakeskuskiertueelle.
Kahdeksalla paikkakunnalla (Rovaniemi,
Oulu, Kuopio, Lahti, Espoo, Turku, Jyväskylä ja Tampere) tavattiin autoilijoita yhdessä korjaamoiden edustajien kanssa.
Jari, Martti ja Pekka kiittävät korjaamoita
mukanaolosta ja aktiivisuudesta.
Autoasi 10 vuotta -kiertue
alkoi Rovaniemeltä.
Autoasi oli yhdessä Autonomin ja
Örum Akatemian kanssa mukana Teboil
Linkki -tapahtumassa, joka järjestettiin
toukokuun lopulla Jyväskylässä. Teboilyrittäjille tarkoitetussa messutapahtumassa oli paikalla myös paljon Autoasiyrittäjiä, jotka myös osallistuivat osastolla
olleeseen kilpailuun, jossa piti Örumnetin huoltolaskuria käyttäen laskea huoltotarjous omalle autolle. Kaikkien osallistujien kesken arvottiin lahjakortti, jonka
voitti Nina Partanen. Autoasi onnittelee
voittajaa!
Syksyn Autoasi-ketjupäivät
Helsingissä la 10.9.
Merkitse kalenteriisi: Autoasi-ketjupäivät pidetään tulevana syksynä
Helsingissä hulppeissa puitteissa
Scandic Marina Congress Centerissä merinäköalan kera lauantaina
10.9.2016. Kutsu ja ilmoittautumislinkki tulee ketjupostien mukana
kesän aikana.
10
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Autoasi 10 vuotta -kiertue Espoossa.
Autonomi
Kesä ja kesälomat! Facebookista ja korjaamoiden
vastaanottotiskiltä löytyy
jo ilmoituksia miten korjaamot ovat lomalla. – Onkin hyvää asiakaspalvelua huomioida omille sivuille
kesäaukioloajat, jos ne poikkeavat normaalista.
Autonomi-korjaamoiden aktiivisuus
sähköisissä kanavissa vaihtelee, mutta
monet, erityisesti nuoremmat yrittäjät,
ovat huomanneet sosiaalisen median
voiman ja mainostaneet siellä paljon
ja panostus näkyy heillä myös kassavirrassa.
Autonomi-ketjun osasto Teboil Linkki
-tapahtumassa Jyväskylässä.
Ketjupäällikkö on kiertänyt kevään ja
alkukesän aikana suurimman osan Autonomi-korjaamoista ja päässyt näkemään
yrittäjiä ja asentajia. Koska korjaamoja on
kuitenkin jo reilusti, niin kierros jatkuu
edelleen. Myös Autonomi-ketju on ollut
mukana tapahtumissa yhdessä Autoasiketjun ja Örum Akatemian kanssa.
Autonomi-ketjupäivät
Oulussa la 1.10.
Syksyn Autonomi-ketjupäivät kannattaa merkitä jo nyt kalenteriin. Tulevana syksynä Autonomi-ketjulaiset
kokoontuvat lauantaina 1.10. Ouluun. Kerrankin ollaan lähempänä
pohjoisen yrittäjiä!
Bosch Car Service - BCS
Boschin kurssitarjonta on
saanut runsaasti sisältöpäivityksiä, ja tänä vuonna järjestetään myös useita uutuuskursseja. Uutuuksia ovat muun muassa
seuraavat kurssit: ESI/KTS-vianetsintä,
FSA-mittaustekniikka, ajoneuvoilmastoinnin vianetsintä. Lisäksi 2015 lanseeratut SFS6002, HV-koulutus (hybridi- ja
sähköautot) sekä automaattivaihteistoja ilmajousituskurssit ovat olleet suosittuja heti ensimmäisestä kurssista alkaen.
Bosch Car Service -ketjun uudet
kotisivut on lanseerattu. Sivut toimivat
kaikissa päätelaitteissa ja kaikilla selaimilla. Sivusto on toteutettu nykyaikaisella
tekniikalla ja kuluttajat löytävät lähikorjaamonsa helposti modernin karttasovelluksen avulla.
Sivuston rakenne on monipuolinen
esim. korjaamopalveluiden ja tuotteiden osalta, mikä tekee sen käyttäjä- ja
hakukoneystävälliseksi. Entiseen sivustoon verrattuna muutos on huima, ja
olemmekin jo saaneet hyvää palautetta
uudesta sivustosta. Tämä näkyy nyt myös
selkeästi kävijätilastoissa.
Tutustu uusittuihin kotisivuihin
tarkemmin: www.boschcarservice.fi.
Vuoden Autoasi-korjaamo
TEKSTI: HANNA HENRIOUD
K U VAT: AU TO A S I  K E TJ U
Vuoden Autoasi korjaamo -kunniakirjan sai tällä kertaa Autoasikorjaamoketjun palkintoraadin
yksimielisellä päätöksellä Joensuulainen Autokorjaamo Romppanen Oy.
A
utoasi-ketjun slogan on ”tällaista autohuollon olisi pitänyt aina olla” eivätkä Autoasi-ketjun
palvelulupauksetkaan ole mitään turhia
lupauksia. Ketjun korjaamot joutuvat
luonnollisesti tekemään töitä ja näkemään vaivaa täyttääkseen sekä korjaamoketjun kriteerit sekä luonnollisesti
myös kuluttajien odotukset.
Kannustaakseen korjaamoita ja edistääkseen korjaamoiden toiminnan kehittymistä, niin laadullisilla kuin kasvun kriteereillä, Autoasi-ketju nimeää joka vuosi
korjaamon, joka täyttää Autoasi-kriteerit
ja on toiminut esimerkillisesti ja yleensä
myös ylittänyt kaikki odotukset.
Tänä vuonna Autoasi-ketju nimesi yksimielisesti ja itsestäänselvästi Joensuulaisen Autokorjaamo Romppanen Oy:n
vuoden Autoasi-korjaamoksi. Kunniakirja, joka useimmiten jaetaan ketjupäivillä,
luovutettiin tällä kertaa Autoasi-ketjun
10-vuotisjuhlagaalan yhteydessä Tampereella 11.6. täydellisesti yllättyneelle ja
erittäin onnelliselle korjaamoyrittäjälle,
Veli-Matti Romppaselle.
– Kun kehutaan kaikki kriteerit ylittäväksi ja esimerkilliseksi, niin miten sitten
jatkossa sitten aiot toimia – tuleeko tästä
kenties tapa, kysyi juhlien juontaja AnnaLiisa Tilus Veli-Matilta. Mitäpä Veli-Matti
Romppanen olisi voinut siihen muuta
vastata, kuin että ”tietysti tulee”.
Autoasi-ketjussa luonnollisesti toivotaan, että moni korjaamo ottaa Romppasen lupauksen sekä haasteena että kannustuksena lähteä innolla kehittämään
oman korjaamon toimintaa ja asiakaspalvelua.
Vielä kerran onnittelut
Joensuuhun!
Vuod
en AU
TOAS
I-korj
Autok
aamo
orjaam
2015
o Rom
Veli
-Matt
i Rom ppanen Oy
ppane
,
n
Autto
oasii---kk
orjrjaam
i kritite
o Autto
teerriit
okorja
yliliittttääv
amo R
yririty
ää. Ko
tyksen
ompp
rjrjjaaamo
toim
to
iminta
asen to
yrrittäjä
taa ja
imin
Velili--M
yrity
inta o
Korjjaaa
tys on
Matti
n laad
mon s
hyvän
Romp
ukasta
a
a
panen
ä esim
ma as
korjaa
ia
e
kehittä
mon ti
rkkkinä
kaspa
Korjrjaaa
la
ä aktiiv
lat ova
muille
ute on
mo on
t
isesti
korjaa
siistit ja
ollut
kaik
moillle
ja lu
ikessa
luott
asiakk
ttaamu erinomaista
.
to
oimin
aiden
s
i
,
n
t
ta
a
n
assaan
herrättt
toiv
iveid
ä
iden m
aktiivi
nen ja vät.
ukais
ista Au in
toteutt
to
oasii-p
aa
alv
lvelu
lua.
Tampe
re 11.66
re
.22016
jjaa kaik
k
Jari Va
arama
Autoa
a
si-ketju
, ketjun
ohjaus
Pekka
Alanko
Autoa
si-ketju
päällik
kö
autoa
si fi
1
11
Autoasi 10 vuotta
Autoasi-korjaamoketju
juhli pyöreitä vuosia
11.6. Tampereella
A
utoasi-ketju juhli 10-vuotista taivaltaan arvokkaasti lauantaina
11.6. Tampereella hotelli Rosendahlissa. Autoasi-juhlagaalaan saapui
runsas joukko autokorjaamoyrittäjiä
puolisoineen – oli aika nostaa maljat
kymmenvuotiaalle sekä hieman muistella menneitäkin. Päivälleen tasan kymmenen vuotta aikaisemmin, vuonna 2006,
lausuttiin julkisesti Autoasin syntysanat
Tampereen Rosendahl-hotellissa samaisessa juhlasalissa. Upean aurinkoisen kesäsään kruunaaman arvokkaan 10-vuotistilaisuuden juonsi aina niin ihana ja
meille kaikille tuttu Anna-Liisa Tilus.
Onnellinen yrittäjä
ja tekemisen meninki
Örumin toimitusjohtaja Lars Husberg
piti tilaisuudessa avauspuheen, jossa
hän kertasi Autoasin syntyhistoriaa ja
maalaili tulevaisuudennäkymiä siitä, mihin korjaamoketju on menossa. Kaiken
tekemisen perimmäisenä tavoitteena on
Husbergin kiteytyksen mukaan onnellinen korjaamoyrittäjä.
Autoasi-korjaamoyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Virtanen kehui Autoasin uutta yhteisöllisyyttä ja tekemisen
ainutlaatuista meininkiä, jota myös viime
12
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
vuoden lopulla perustettu korjaamoyhdistys on omalta osaltaan ylläpitämässä
ja kehittämässä.
Tunnustuspalkinnot
Örumin ketjuliiketoiminnasta vastaavan
Jari Vaaramaan johdolla palkittiin menestyneitä korjaamoita ja henkilöitä, jotka
ovat matkan varrella auttaneet korjaamoketjun kehittymisessä.
Juhlassa palkittiin Vuoden Autoasikehittäjänä Harri Kaapro, Autoasi Saimaankatu/Autohuolto Car-Pro Oy:stä.
Harri on antanut ketjulle paljon kehitysideoita ja kehittänyt omaan liiketoimintaansa ennakkoluulottomasti.
Autoasi-tekijänä palkittiin lähes
kaikissa tilaisuuksissa järjestäjänä ollut
Martti Putkonen, joka on ollut korvaamaton taustavoima ketjulle. Ilman
Martin työpanosta moni tapahtuma ja
tilaisuus olisi jäänyt tekemättä.
Vuoden Autoasi-korjaamona palkittiin Autokorjaamo Romppanen Oy ja
Veli-Matti Romppanen Joensuusta.
Romppaisesta on erillinen erillinen juttu
sivulla 11.
Viiden tähden
Autoasi-korjaamot
Tilaisuudessa palkittiin myös korjaamoita, jotka ovat Autoasi-ketjun omissa
korjaamotesteissä saavuttaneet täyden
viiden tähden korjaamon arvonimen
vuonna 2016. Sisäisessä laatumittauksessa arvioitiin korjaamoiden asiakaspalvelun toimivuutta, työnvastaanoton
toimintaa sekä huolto- ja korjaustöiden
teknistä laatua.
Palkitut korjaamot olivat:
• Autokorjaamo Romppanen, Joensuu
• Ritariauto, Tampere
• Das Auto Huolto Oy, Helsinki
• AutoWork Finland eli Autoasi
Tikkurila, Vantaa
• Iso Autohuolto, Hämeenlinna
• Lammin Autohuolto, Lammi
• Tampereen Huoltoykkönen,
Tampere
• C&G Service, Kirkkonummi
• Motomer Oy, Espoo
• Auto-Ahonen, Vantaa
Arjen sankaruus
Palkintojenjaon saatesanoissa Jari Vaaramaa muistutti, että moni on kasvattanut omaa yritystoimintansa ketjussa
ollessaan, mutta myös samalla kasvaneet
itse yrittäjinä uusiin ulottuvuuksiin. Siis
sankareiksi, jotka tekevät arjen sankaruutta vaativia tekoja ja pitävät omalla
yritystoiminnallaan Suomen talouden
pyörimässä. Ketju kiittääkin kaikkia Autoasilaisia kuluneista kymmenestä huikean kasvun ja menestyksen vuosista.
Kasvua, kehitystä ja arjen sankaruutta
tullaan näkemään varmasti myös tulevina vuosina!
Autoasi-korjaamoyhdistyksen puheenjohtaja
Pasi Virtanen puhui tunteella ja suurella
sydämellä kollegoilleen korjaamoyrittäjille.
13
14
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Jari Vaaramaa jakoi tunnustuspalkinnot
ja muistutti arjen sankaruudesta
korjaamoiden päivittäisessä työssä.
15
OSA
3
O N N I S T U A S E N N U S- J A K O R J A U S T Ö I S S Ä
Moniurahihnajärjestelmän
osat ja asennus
T E K S T I : H E N R I M O L A N D E R / G AT E S
K U VAT: G AT E S
Kun kuljettajien mukavuusodotukset kasvavat, myös lisälaitteiden
nasta onkin tullut
tehontarve kasvaa. Vääntövärähtelyjen hallinnasta
hyvin tärkeää moniurahihnoissa. Nämä värähtelyt
telyt aiheutuvat
kampiakselin hidastuvuudesta ja kiihtyvyydestä
ä moottorin
työtahtien ja sytytysjärjestyksen vuoksi. Hihnakäyttö
käyttö
siirtää värähtelyt kaikkiin apulaitteisiin, mistä voi
aiheutua tärinää, melua ja osan vikaantuminen.
en.
Ohjaimet ja ohjainrullat
Ohjainrulla on vapaasti pyörivä pyörä,
jonka ympäri hihna kulkee. Ohjainrullilla
optimoidaan hihnan reitti ja ehkäistään
sen väpätystä.
Kiristysrullat
Käyttöhihnan on oltava riittävän kireä
siirtääkseen tehoa luotettavasti niin,
että mekaaniset osat kuluvat mahdollisimman vähän. Kiristimen tehtävänä on
varmistaa hihnan kireyden ihanteellinen
taso. Se kompensoi muutoksia, kuten
lämpötilaeroja, kulumista, hihnan venymistä sekä minimoi hihnan luiston ja
värähtelyt.
Vanhoissa moottoreissa on joskus
käytetty manuaalista kiristintä, mikä vaatii mekaanikolta toimenpiteitä oikean
asennuskireyden saavuttamisessa sekä
ajoittain uudelleenkiristyksen suorittamisen.
Automaattisessa kiristimessä on voimakas jousi ja vaimennusmekanismi, jotka sijaitsevat pienessä kanisterimaisessa
kotelossa, johon hihnapyörä kiinnittyy.
Hihnapyörä pyörii jousikotelon ympärillä
ja luo hihnaan jatkuvan kiristyksen.
16
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Miten diagnosoida
kiristimen
rikkoontuminen?
Kiristimen pettämistä on vaikeaa ennustaa. Toisinaan kiristimen hihnapyörässä
näkyy kulumisen merkkejä, kuten vaurioita hihnapyörällä hihnan kosketuskohdalla tai rasvan vuotamista laakerin
tiivisteestä. Muu osa kiristimestä on suojattu kosteudelta ja likaantumiselta ja sen
takia silmämääräinen tarkistaminen on
vaikeaa.
Seuraavat kulumisen merkit kertovat,
että kiristin on syytä vaihtaa:
1. ruostetta ja murtumia
Useimmin ruostetta on varren ja pohjan
välissä tai sitä valuu kiristimestä. Tarkista
onko kiristimessä murtumia tai sen varressa, kotelossa ja kannattimessa vaurioita. Kaikkia vaurioita ei pysty havaitsemaan ilman kiristimen irrottamista.
2. hihnapyörän laakerin kuluminen
Sammuta moottori, irrota hihna ja pyöritä hihnapyörää käsin. Jos kuulet ääntä
tai tunnet kitkaa tai karheutta, ongelmana on luultavasti hihnapyörän laakerin
kuluminen.
Moniurahihnan kiristin
O N N I S T U A S E N N U S- J A K O R J A U S T Ö I S S Ä
3. hihnapyörän kuluminen
Hihnapyörä on valmistettu muovista,
nailonista tai teräksestä. Niiden pinta on
joko tasainen tai uritettu. Tasaisen pinnan tulee olla sileä, eikä siinä saa olla hilseilyä, halkeamia tai kolhuja.
Uritetuilla pinnoilla ei saa olla hilseilyä, halkeamia tai kolhuja, eikä uriin
saa olla uppoutuneena epäpuhtauksia.
Harjannekohdat eivät saa olla kuluneita, ja niiden pitää olla saman korkuisia.
Muovisten hihnapyörien sivuseinämissä
on rivat tai vahvikkeet, joissa ei saa olla
murtumia.
5. Kiristin pitää ääntä
Kiristimen laakerien tai laakeritappialueen vikaantuminen voi aiheuttaa kirskumista, narinaa ja kolinaa.
6. Kiristimen varren liiallinen
värähtely
Mikäli havaittavissa on huomattavaa ja
jatkuvaa edestakaista liikettä moottorin
käynnin aikana, kiristimen sisäinen vaimenninjärjestelmä tai jousen vääntövoima on todennäköisesti pettänyt. Toinen
mahdollinen syy voi olla kampiakselin
värinänvaimennin tai laturinhihnapyörä
vapaakytkimellä.
4. Kiristinkokonaisuuden
tai varren linjausvirhe
Silmämääräisesti ongelman havaitsee,
kun kiristinpyörällä on hihnan aiheuttama epänormaali hankausjälki.
Linjausvirheen voi aiheuttaa vääntynyt tai väärin linjattu asennuskannake,
väärin asennettu kiristin tai kiristimen
pohjan ja asennuspinnan välinen korroosio/likaantuminen.
7. Kiristimen varren hankaava
tai kirskuva liike
Kierrä paikoillaan olevaa kiristintä koko
liikeradan läpi vääntämällä vartta kiintoavaimella. Kiristimen varren tulee liikkua
tasaisesti ja vapaasti. Jos huomaat kiristimen liikkeessä varren takertelua, juuttumista tai kirskumista on se vaihdettava.
8. Jousi on voimaton
Kierrä paikoillaan olevaa kiristintä koko
liikeradan läpi vääntämällä vartta kiintoavaimella. Liikkeessä pitää tuntua vastusta. Mikäli sitä ei tunnu on jousi veltostunut. Muita merkkejä ovat hihnan ulina tai
komponentin jumittuminen.
Värinänvaimennin
17
O N N I S T U A S E N N U S- J A K O R J A U S T Ö I S S Ä
Vapaahihnapyörän toiminto on
helppo tarkastaa, kun osa on irrotettu. Pidä kiinni sisäkehästä ja yritä
pyörittää ulkokehää hihnan pyörimissuuntaan. Ulkokehän ei pidä
liikkua hihnan pyörimissuuntaan,
mutta päinvastaiseen suuntaan sen
on pyörittävä vapaasti.
Hihnan värähtelyt, kirskunta,
vinkuvat äänet sekä hihnan ja kiristimen ennenaikainen kuluminen
ovat merkkejä viallisesta vapaahihnapyörästä.
Vääntövärähtelyvaimentimet (TVD)
Moottoreiden koon pieneneminen ja
lisääntynyt vääntö alhaisilla kierroksilla
aiheuttaa vääntövärähtelyä, joka pitää
vaimentaa aktiivisella kampiakselin vaimentimella, tunnetaan myös nimellä
vääntövärähtelyvaimennin sekä värinänvaimennin (TVD).
Huolto ja vaihto
Vääntövärähtelyvaimentimien elastomeeriosat (kumi) kovettuvat jatkuvan
mekaanisen rasituksen ja moottoritilan
olosuhteiden vuoksi. Osia murtuu ja irtoaa ajan mittaan. Pahimmillaan ulompi
osa irtoaa sisäkehästä. Niihin kohdistuu
erityisen suuri rasitus moottoreissa, joita
jätetään usein joutokäynnille (esimerkiksi takseissa) tai joita on lastuviritetty.
Viallisen vaimentimen merkkejä ovat
kirskuva moniurahihna, kiristimen nykivä liike, moottorin kasvanut melutaso ja
värähtelyt. Hihna, kiristin ja muut osat kuluvat tällöin nopeammin. Pahimmillaan
kampiakseli voi katketa.
18
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Vääntövärähtelyvaimentimen kunto
on tämän vuoksi tarkastettava jokaisen
ison huollon yhteydessä tai 60 000 kilometrin välein. Silmämääräisesti kampiakselin hihnapyörää tarkasteltaessa
(hihnapyörä irroitetaan) on tärkeää etsiä kumista halkeamia, irronneita osia ja
vääntymiä, sekä tarkastaa urien tasainen
kuluminen. Joidenkin hihnapyörien urissa on ilmaisimet, jotka osoittavat kulumisen määrän.
Vapaahihnapyörät (OAP)
Jatkuvasti kasvavaa sähköntarvetta varten tuotetaan entistä tehokkaampia latureita, joilla on yleensä myös suurempi
massa, mikä haittaa hihnan toimintaa
moottorin kierrosnopeuden laskiessa.
Tämän vuoksi latureissa usein käytetään vapaahihnapyörää vähentämään
laturin massan vaikutusta hihnakäytössä.
Toisin kuin perinteinen kiinteä laturinhihnapyörä, se sallii hihnapyörän pyörimisen vapaasti moottorin kierrosnopeuden laskiessa (esim. vaihteen vaihto) ja
samaan aikaan kompensoi pyörimisen
epätasaisuuksia.
Toimi varman päälle!
■ Suojaa hihnapyörät,
ohjaimet ja kiristimet
huoltonesteiltä, kuten
öljyltä, jarrunesteeltä,
jäähdytysnesteeltä,
polttoaineelta
ja muilta kemikaaleilta.
■ On olennaisen tärkeää
välttää vaurioittamasta
(uritettua) kosketuspintaa.
■ Asennettaessa TVD-hihnapyöriä kampiakselille
on käytettävä uusia
levityspultteja ja oikeaa
kiristysmomenttia.
■ Käytä aina määritettyjä
erikoistyökaluja
+
suodattimen ja
”Jos valitsee halvemman
a useammin,
vaihtaa sen kaksi kerta
llista
vaikutus on sama kuin ka
.”
suodatinta käytettäessä
MANN-FILTER säästää rahaa, aikaa ja hermoja
Jo kahdeksannen uskomuksen kohdalla kävi
selväksi, että ”sisältö ratkaisee”. Vain laadu-
ja hermoista puhumattakaan. Miksi sinun siis
pitäisi tinkiä luotettavuudesta, suojaavuudes-
kas suodatin suojaa moottoria kunnolla alusta alkaen. MANN-FILTERin laatusuodattimia
ta ja tehosta – ja kaiken lisäksi vielä maksaa
enemmän?
käyttämällä voit jopa säästää rahaa, ajasta
=
Ei pidä paikkaansa. Totuus on tämä:
Jos kuvittelet, että halpa suodatin toimii lyhyellä aikavälillä yhtä hyvin kuin kallis, joudut
pettymään. Halpatuote ei nimittäin saavuta samaa tulosta edes silmänräpäyksen aikana.
Kaiken lisäksi halpasuodattimessa piilee lukuisia riskejä:
Tämä
yhtälö
koska ei
a
toteud n
u!
• mahdollinen epätiiviys esimerkiksi suodatinmateriaalissa tai ohitusventtiilissä
Laskeminen kannattaa
• matala erotusaste
• keräyskyvyn epäluotettavuus
• ajoneuvoon sopimattomien materiaalien käytön seuraukset, esimerkiksi selluloosan haurastuminen aggressiivisten öljyn ainesosien vaikutuksesta.
Oletko koskaan laskenut, paljonko suodattimen vaihto yhteensä maksaa? Paino on sanalla ”yhteensä”,
sillä suodattimen osto on vasta alku. Lisäksi pitää
laskea muita kustannuksia, kuten öljyn hinta öljynsuodattimen vaihdon yhteydessä – puhumattakaan
mahdollisista sijaisauton ja menetetyn ajan kustan-
Käytetyt öljynsuodatinelementit vertailussa:
nuksista.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: Tietenkin voit faktoista välittämättä korvata yhden laatusuodattimen
kahdella halpakappaleella. Siinä tapauksessa on
laskettava mukaan paitsi suodattimien hinnat
Merkki X
#,
#
paineen varoitusvalo
”Mitä nopeammin öljyn
, sitä parempi
sammuu vaihdon jälkeen
suodatin on.”
myös kaksinkertaiset vaihtokustannukset. Lyödäänkö vetoa, että MANN-FILTERin laatusuodatin vie voiton!
MANN-FILTERin toimintaan voit luottaa
MANN-FILTERin laatutuotteita käyttäessäsi
voit olla varma, ettei öljynpaineen varoitusvalon palaminen johdu suodattimesta. Ne
joka avautuu ja sulkeutuu aina juuri oikeaan aikaan. Sitä vastoin halpasuodattimissa
käytetyt ohitusventtiilit ovat usein huonosti
nimittäin täyttävät OE-määrittelyjen vaatimukset ja mahdollistavat optimaalisen toiminnan. Lisäksi MANN-FILTERin laatusuo-
valmistettuja tai jopa jatkuvasti auki, joten
niiden suodatusteho ei ole yhtä hyvä. Siitä ei
mikään varoitusvalo ikävä kyllä ilmoita.
dattimissa on tarkasti toimiva ohitusventtiili,
joka on suunniteltu moottorille sopivaksi ja
Laatu
ajamis a
een!
Ei pidä paikkaansa. Totuus on tämä:
Sille on yleensä syynsä, että öljyvalo palaa lyhyesti ja sitten sammuu: suodatin on vaihdon jälkeen hetken tyhjä. Mutta sekuntikelloon ei tällöin tarvitse turvautua, sillä kulunut
aika ei kerro mitään suodattimen laadusta. Vaara uhkaa vain, jos varoitusvalo ei sammu
lainkaan. Silloin öljynpaine on liian matala. Liian matalan öljynpaineen ja öljypumpun vian
lisäksi syy voi olla myös suodattimessa:
• Läpivirtausvastus on liian korkea väärän tai heikkolaatuisen suodattimen takia.
• Vaihtoväli on ylittynyt ja suodatin on täysi.
Ajalla ei ole merkitystä
Jos suodattimen asentaa ilman suodatinelementtiä, öljynpaineen
npaineen
varoitusvalo sammuu välittömästi. Tällöin öljyvirralla on matalin
aan.
mahdollinen vastus, muttei se luonnollisesti suodatukaan.
Tämä kertookin kaiken oleellisen. Jos älypuhelin on käytyttövalmis hyvin pian päälle kytkemisen jälkeen, siitä ei voi
päätellä laitteen olevan puheluominaisuuksiltaan erityisen hyvä.
Lyhyesti ja ytimekkäästi: varoitusvalon sammumiseen kuluva aika ei kerro mitään käytettävän suodattimen laadukkuudesta.
19
Ole valmiina
kuumaan kesään!
Ilmastointi
Ilmastoinnin osissa tarjoamme uudempaan autokantaan tunnettujen ensiasennustoimittajien tuotteita, kuten saksalaisen BHS:n (Behr Hella Service), ranskalaisen Valeon sekä japanilaisen Denson
kompressoreita, lauhduttimia, kuivaimia
sekä höyrystimiä.
Vanhempaan autokantaan tarjoamme edullisempana vaihtoehtona Nissensin valmistamia tuotteita.
Lämmitys
Lämmityslaitteen kennoissa ja ilmastoinnin höyrystimissä toimittajiamme
ovat BHS, Nissens sekä Valeo. Lämmityslaitteen puhaltimet ja vastukset tulevat
pääosin samoista paikoista, lisäyksenä
saksalaisen Vierolin tuotteita (tuotemerkki Vemo tai Vaico).
20
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Ilmastoinnin
erikoistyökalut
Laajan ja kattavan varaosavalikoiman lisäksi löydät kauttamme kaikki ilmastointijärjestelmiin liittyvät erikoistyökalut ja
muut tarpeet. Vuodonhakuun tarjoamme typpi- ja Formier-koeponnistussarjoja, mutta myös perinteisiä Spotgunväriainepatruunoita ja UV-valaisimia.
Huuhteluun löydät valikoimastamme sekä liuoshuuhtelu-, että nestemäisellä kylmäaineella huuhtelusarjoja. Valikoimastamme löytyy myös erilaisia desinfiointija hajunpoistomenetelmiä.
Kauttamme saat myös kaiken tyyppiset huoltolaitteet, oli kysymys sitten
R134a tai HFO 1234yf kylmäaineista, tai
sähkökäyttöisiä kompressoreja käyttävistä ajoneuvoista, joiden huoltolaitteisiin
vaaditaan erillinen letkujen huuhtelutoiminto.
Ilmastointiautomatiikassa usein tarvittavaan itsediagnoosiin löydät kauttamme markkinoiden parhaan testaustekniikan valikoiman aina merkkitason
diagnostiikasta monimerkkitestereihin.
Lisäksi tarjoamme lukuisia erilaisia
ohjelmistoratkaisuita mm. ilmastointijärjestelmien tekniseen informaatioon,
kuten korjaus- ja asennusohjeisiin, sekä
sähköliitäntäkaavioihin.
Ilmastoinnin erikoistyökaluissa ja
diagnoositestauslaitteissa luotamme
mm. korkealaatuisiin Bosch-, Autocomja Hella Gutmann -tuotteisiin. Konseptikorjaamoillemme tarjoama autotekninen palvelu neuvoo luonnollisesti myös
ilmastointijärjestelmiin liittyvissä asioissa.
Kemikaalit
Ilmastoinnin kompressoriöljyksi suosittelemme Hellan korkealaatuista, synteettistä yleiskompressoriöljyä Hella
PAO-Oil 68 AA1, jota on saatavilla sekä
UV-vuodonilmaisuaineella että ilman.
Hellan valikoimasta löytyvät myös mm.
ilmastoinnin POE-kompressoriöljy hybridiajoneuvoihin, PAG-öljy käytettäväksi
yhdessä R1234yf-kylmäaineen kanssa, ilmastointijärjestelmän huuhteluliuos ja
A/C yleisväriaine.
Kylmäaineissa tarjolla on sekä perinteistä Aga:n toimittamaa R134A-kylmäainetta 12 kg sylintereissä että myös
uusiin ajoneuvoihin tarvittavaa R1234yf
kylmäainetta. AGA on Pohjoismaiden ja
Baltian maiden toiminnoillaan PohjoisEuroopan johtava kaasuyhtiö.
AGA on osa Linde Groupia, joka on
maailman suurimpia teollisuus- ja kaasuteknologiayhtiöitä.
Kesäkampanja!
Behr Hella Service
-tuotevalikoima
on nyt laajempi
kuin koskaan.
Nyt saat
ei-varasto-ohjelmassa
olevien
AC-kompressoreiden
toimitukset pikatilauksena
RAHTIVAPAASTI
kesäkauden ajan eli
elokuun loppuun asti
(1.6.–31.8.2016).
Ota yhteyttä myyntiimme.
21
Teemme liikenteen
turvalliseksi
HUIPP
UU N O - U U T U U S!
M ATI
C
ÖRUM OY AB • Puhelin: 010 569 4466 • Faksi: 010 569 4546 • Sähköposti: [email protected]
22 orum.fi
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Örumin ja Diagnon teollisuusmyynti
sekä varasto yhdistyivät
Kuvassa Örumin teollisuusmyynnistä Janne Mäkelä, Kenneth Rönnberg, Margarita Niemi ja Bernt Rönneberg.
Örum Oy Ab:n ja Diagno Finland
Oy:n teollisuusmyynti ja varasto
yhdistyivät 1.6.2016 alkaen liiketoimintakaupan yhteydessä. Muutos
yhdisti saman konsernin alla toimivien yritysten osittain päällekkäiset
toiminnat loogiseksi ja toimivaksi
palvelukokonaisuudeksi.
M
uutoksen myötä Örum pystyy
tarjoamaan markkinoiden laajimman tuotevalikoiman, parantamaan saatavuutta sekä tukemaan
teollisuusasiakkaittemme liiketoimintaa
entistä vahvemmin. Teollisuusmyynti,
noutopalvelu ja varasto palvelevat nyt
teollisuuden asiakkaita Espoon Juvanmalmilta käsin.
Valikoima laajenee
Käytännössä yhdistäminen ja muutokset tarkoittavat sitä, että nyt Örumin
teollisuusasiakkaat saavat saman katon
alta mm. Boschin ajoneuvokomponentit,
MotoMeter-mittaristot ja Italtergin pyyhinjärjestelmät sekä Wabcon ja HELLAn
tuotteet. Myös koulutustarjonta tulee
laajenemaan lähitulevaisuudessa.
Teollisuustiimi vahvistui
Diagnon tekninen myyjä Janne Mäkelä
siirtyi muutoksen myötä Örumin teollisuustiimiin Juvanmalmille. Janne jatkaa
tuttujen asiakkaiden kanssa ja vanhana
työntekijänä Örumin teollisuustiimissä ja
hänet tavoittaa edelleen vanhoilla yhteystiedoilla, mutta toki jo Örumin vaihteen 010 569 41 ja uuden janne.makela@
orum.fi-sähköpostinkin kautta.
23
T E K S T I : TA PA N I A R O K O S K I
K U VAT: H E L L A
HELLA ZeroGlare (oikealla) edustaa uusinta optista tekniikkaa:
häikäisemätön valaisu on tehokas ja miellyttävä käytössä
ja lisäksi parantaa työturvallisuutta.
HELLA VALOVOIMA -kiertue syksyllä
Lappeenranta – Jyväskylä – Kuopio – Kajaani – Oulu – Rovaniemi – Vaasa – Pori
HELLA VALOVOIMA
-kiertue
■ Lappeenranta
■ Jyväskylä
■ Kuopio
■ Kajaani
■ Oulu
■ Rovaniemi
■ Vaasa
■ Pori
Jokaisessa toimipisteessä käyneiden
kesken tullaan arpomaan uutuus,
Hella Comet LED -lisäkaukovalot.
Kiertueen tarkemmat tiedot ja toimipisteet selviävät elokuussa. Seuraa
uutisointia!
24
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Örumin raskaan osaston syksyn HELLA Valovoima -kiertueella pääset vertailemaan, kuinka markkinoiden kestosuosikit pärjäävät uutuuksia vastaan
iltahämärässä. Kiertueella pääsee vertailemaan livenä uusimpia työvaloja
ja näkemään, kuinka tärkeää on valita oikea työvalo oikeaan tehtävään.
Mukana kiertueella on HELLAn asiantuntijoita, joiden kanssa pääsee keskustelemaan siitä, mitkä valot olisivat juuri sinulle parhaat.
O
sallistu kiertueella kuumaan
tekniikkakeskusteluun ”Xenon
vastaan LED” ja tule vertaamaan omin silmin pääseekö halogeenivaloilla lähellekään LEDien ja Xenonin
valotehoa. Tuote-uutuuksista RokLUME
sekä Ultra Beam II edustavat kiertueella
työvalojen kirkkainta kärkeä. RokLUME
on työvalojen pioneeri ja edustaa tulevaisuuden työvalotekniikkaa sen kaikilla
osa-alueilla.
Kiertueen osoitteet ja tarkemmat aikataulut tiedotetaan elokuun aikana alan
lehdissä.
Työvaloissa on eroja
”Työvalot ovat paljon muutakin kuin
pelkästään lumeneita ja watteja. Niiden
laatua määrittelee muun muassa käyttötarkoitus, valon laatu ja tekniikka. Eli
reflektoivat pinnat, vikavirtasuojaukset,
tärinän ja sään suoja sekä linssi- ja valotekniikka ovat Hellalla omaa luokkaansa.”
Örumin raskaan osaston tuore myyntipäällikkö Tapani Arokoski kiteyttää.
Uusi tekniikka
– turvallisempaa
ja tehokkaampaa
Markkinoilla seurataan useimmiten vain
pelkkien wattien ja lumenien määriä ja
käytännössä tämä on aiheuttanut sen
että esimerkiksi työmaat ovat täynnä häikäiseviä ja häiritseviä valoja, jotka vaarantavat työturvallisuutta. Hellalla on laaja
kokemus ajoneuvojen valotekniikasta ja
valojen suuntaamisesta ja tätä tietotaitoa he ovat alkaneet hyödyntämään nyt
myös työvaloissakin.
Hella ZeroGlare mahdollistaa häikäisemättömän valokeilan. ZeroGlare-työvalot eivät häikäise
muita alueella työskenteleviä.
RokLume 380
RokLume 280
Örum Oy Ab ja HELLAn lisä- ja työvalot
FinnMETKO-messuilla 1.–3.9.2016
Työvalomalliston
y
uutuud
uutuudet RokLUME
ja ZeroG
ZeroGlaze
Kiertueen kummisetä, Hella-tuotepäällikkö Henry Valkila, on innoissaan kiertuuutuuksista: ”Hella kehittää jatkuvasti
een uutuuk
uutta ja on ollut pitkään alansa edelläkätasaisesti uusia innovaavijä. Heiltä tulee
t
markkinoille, mistä tuoreimpana
tioita mark
esittelyssä RokLUME työvalomallisto,
myös tutustumaan kierjohon pääsee
pää
ja ZeroGlare-optiikka
tueella. RokLUMERo
tehokkaasti eikä häikäise muita
valaisee te
toimivia. Tämä on tärkeää työalueella to
turvallisuutta ja työn mielekkyyttä huoturvallisuut
mioitaessa.”
mioitaessa
Työkonealan vuoden päätapahtuma Suomessa on Jämsässä
syyskuun alussa järjestettävä
FinnMETKO-messut. Örum Oy Ab
ja HELLA ovat tapahtumassa vahvasti mukana.
Tule messuille ja osastollemme 426
ja 428 tutustumaan HELLAn lisä- ja
työvaloihin. Tutustu myös uusiin ja
tehokkaisiin RokLume 280 ja RokLume 380 -työvaloihin, joissa on käytetty täysin uutta ZeroGlare -tekniikkaa. Näissä HELLAn uusissa kaivosvaloissa on 5 vuoden LED-takuu!
6
Jämsä 1.9.-3.9.
25
Laajin LED-työvalovalikoima
6
Jämsä 1.9.-3.9.
osastot 426 ja 428
!
-uutuus
Huippu
Power Beam 1500 ja 1800
Power Beam 5000
Modul 70 GEN IV
!
-uutuus
Huippu
Modul 90
Ultra Beam LED
Ultra Beam LED GEN II
LightBar LED
350 mm
Q90 Compact
ct
!
-uutuus
Huippu
RokLume 280
RokLume 380
!
-uutuus
Huippu
C140
LED-vilkku, parkki, lyhyet, pitkät
26 Autoasiaa
orum.fiheinä-elokuu 2016
Luminator LED
Lisäkaukovalo
Compact LED
Lisäkaukovalo
!
-uutuus
Huippu
LightBar LED
Lisäkaukovalo 350 ja 470 mm
• TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA •
Febi-voiteluainevalikoima kasvaa
Febi-tuotevalikoima kasvaa kolmella
uudella voiteluaineella: hypoidivetopyörästö-öljyllä, keskushydrauliikkaöljyllä
ja automaattivaihteistoöljyllä. Tuotteet
ovat saatavilla heinäkuusta lähtien.
Febi vetopyörästö
-öljy 75W-85 GL-5 1L
Febi keskushydrauliikkaöljy 1L
Tuotenro: 46161FEBI
Keskushydrauliikkaöljy
uuden sukupolven
ohjaustehostimiin,
keskushydrauliikkajärjestelmiin ja tasonsäätimiin.
Febi ATF MB 236.16 / 236.17 1L
Tuotenro: 47716FEBI
Tuotenro: 48785FEBI
Hypoidivetopyörästö-öljy, jolla on erinomaiset polttoaineensäästö- ja kulumisenesto-ominaisuudet.
Alhainen viskositeetti optimoi polttoaineen kulutuksen varmistaen samanaikaisesti erinomaisen kulumissuojan jopa
kaikkein ankarimmissa olosuhteissa.
Tuote ei sovellu käytettäväksi manuaalivaihteistoissa, eikä kitkalukolla varustetuissa tasauspyörästöissä.
Alfa Romeo SAE 75W-85, Audi G 052
145 S2, BMW SAE 75W-85, FIAT SAE 75W85, MB 235.7, 235.74, 239.71, 239.72, 001
989 17 03 10, 001 989 17 03, 001 989 88
03, VW G 052 190 A2, G 055 190 A2, G
052 145 S2, G 052 145 A1.
Tuotteella on erittäin hyvät voiteluominaisuudet alhaisissa lämpötiloissa ja korkea kulumisenestokyky. Ensiluokkainen
yhteensopivuus eri tiivistemateriaalien
kanssa mahdollistaa käytön useissa ohjaustehostinjärjestelmissä.
Väri: vihreä. Audi G 004 000 M2, BMW/
MINI 81 22 9 407 758, 82 11 1 468 041,
83 29 0 429 576, Chrysler MS-11655b,
Ford M2C195-A, Hyundai 00232-19017,
Mini 83 29 0 429 576, Opel/GM 1940 715,
1940 766, B 040 2012/B 0400070, Rover/
LandRover LR 003401, Porsche E 000 043
203 33, 000 043 206 56, Saab 93 160 548,
Volvo 30741424, Seat/Skoda/VW G 004
000 M2, VW TL 52519-B.
Moderni automaattivaihteistoöljy viimeisimmän sukupolven 9-vaihteisiin
Mercedes Benz -automaattivaihteistoihin (725.0).
Erittäin alhaisen viskositeetin öljy
edistää vaihteiston tehokkuutta ja varmistaa modernien järjestelmien kuten
start-stop ja hybridivaihteiden toiminnan moitteettomasti. Lisäaineistus takaa
kulumissuojan korkeissa lämpötiloissa.
Väri: keltainen. Tätä öljyä voidaan käyttää ainoastaan 9-vaihteiseen Mercedes
Benz -vaihteistoon 725.0XX. MB 236.16
/ MB 236.17, MB A 001 989 92 03, 002
989 06 03.
SKF uudisti pakkaukset
SKF:n ajoneuvojen jälkimarkkinatuotteille
on esitelty uudet pakkausmallit, jotka otetaan
käyttöön Euroopassa keväästä 2016 alkaen.
Kaikki tuotenumerot sekä sarjojen sisällöt
säilyvät muuttumattomina.
Uusi ulkonäkö, samat
korkealaatuiset tuotteet!
”SKF:n ajoneuvojen jälkimarkkinatuotteiden menestys perustuu asioihin, jotka
pysyvät tärkeinä – esimerkkinä laatuun
sitoutuminen, joka pohjautuu pitkäaikaiseen teknologiseen erikoisosaamiseen
sekä asiakaspalveluun panostamiseen.
Pakkausten uusi tyyli korostaa näitä arvoja modernilla ja dynaamisella tavalla, ja
on yksi monista askelista pyrkiessämme
entisestään vahvistamaan SKF:n asemaa
johtavana tuotemerkkinä edustamillamme ajoneuvojen jälkimarkkinatuotteiden
sektoreilla”, kertoo SKF:n Vehicle Service
Marketin Business and Product Development -yksikön johtaja Mia Bökmark.
Pakkauksissa on nyt uutena lisänä
myös QR-koodit, jotka mahdollistavat
nopean pääsyn teknisiin tuotetietoihin,
asennusohjeisiin, opastusvideoihin ja
muuhun materiaaliin tuotteiden käyt-
tämisen helpottamiseksi. QR-koodit voidaan skannata älypuhelinten sovelluksilla ja päästä siten suoraan ajantasaisiin
tietoihin.
Asenna luottamusta
www.vsm.skf.com
27
• TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA •
NF-jarrupalasarjat, -levyt ja -laakerit Örumilta
NF Parts on Örum Oy Ab:n oma tuotemerkki
ja kaikki tuotteet ovat johtavien
jälkimarkkinavalmistajien valmistamia
ja OE-laatuisia. NF Parts -tuotemerkki on
kansainvälisen seitsemässä maassa
vaikuttavan Nordic Forum -hankintayhteistyön tuloksena perustettu
tuotemerkki.
NF Parts -jarrupalasarjat
■ NF Parts- jarrupalasarjat ovat
OE-standardien mukaan valmistettuja.
■ Valmistajalla on käytössä laadun
sertifikaatti TS16949- sekä ECE R90
-hyväksyntä.
■ ECE R90 tyyppihyväksyntä tarkoittaa
että tuote on laajasti testattu niin jarrupäällysteen, kuin mekaanisten ominaisuuksien osalta EU-direktiivien mukaan.
■ Lisäksi hyväksynnän saaneen valmistajan on jatkuvasti tarkistettava, että tuotannossa noudatetaan näitä määräyksiä
ja dokumentoidaan materiaali DIN ISO
9000 -standardien mukaan.
■ Jarrupäällysteet ovat turvallisuuteen
ja ajomukavuuteen vaikuttavia varaosia,
joissa laadun merkitys on ensiarvoisen
tärkeätä.
■ Valikoimissamme on yli 800 erilaista
NF Parts -jarrupalasarjaa.
NF Parts -jarrulevyt
■ NF Parts -jarrulevyt ovat OE standardien mukaan valmistettuja. (TS16949)
■ TS16949-sertifikaatti tarkoittaa, että
tuote täyttää korkeat laatuvaatimukset
suunnittelun, valmistuksen, materiaalien,
toimivuuden, laaduntarkkailun sekä turvallisuuden osalta.
■ Jarrulevyissä olemme siirtyneet pinnoitettuihin versioihin, jotka ovat nopeita asentaa ja kestävät paremmin korroosiota.
■ Valikoimassamme on yli 700 erilaista
NF Parts -jarrulevyä.
28
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
NF Parts -asennussarjat
NF Parts -jarrukengät
■ NF Parts -asennussarjat täyttävät kor-
■ valmistettu OE-standardien mukaan
keat ISO 9001:2008/TS16949-laatuvaatimukset.
■ Varmista jarrujärjestelmän toimivuus
ja estä ylimääräiset ääntelyt vaihtamalla
aina uusi asennussarja jarrupalojen sekä
jarrukenkien vaihdon yhteydessä.
■ Valikoimassamme on yli 1 000 erilaista jarrupalojen/jarrukenkien asennussarjaa sekä lähes 300 erilaista jarrupalojen
kulumisen tunnistinta.
(TS16949)
■ ECE R90 -tyyppihyväksyntä ( tuote
on laajasti testattu jarrupäällysteen sekä mekaanisten ominaisuuksien osalta
EU: n direktiivien mukaan)
■ Valikoima kattaa suurimman osan
suomalaisesta autokannasta.
• TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA •
NF Parts -pyöränlaakerit
NF Parts -pyöränlaakerisarjat ovat OE standardien mukaan valmistettuja. TS16949 laadun sertifikaatti tarkoittaa että tuote täyttää korkeat
laatuvaatimukset suunnittelun, valmistuksen, materiaalien, toimivuuden ja laaduntarkkailun osalta. Valikoima kattaa niin perinteiset laakerityypit, kuin modernit napayksikkölaakerit.
Pyöränlaakerien laatuun vaikuttavat ensisijaisesti seuraavat tekijät:
■ Raaka-aineet (esim. high-grade 100 CR 6 chromium steel)
■ Pyöränlaakereiden on täytettävä äärimmäiset tarkkuusvaatimukset
valmistuksen aikana sekä kestettävä erittäin korkeita kuormituksia käytön aikana.
■ Valmistuksen aikana tuotteen laatua tarkkaillaan jatkuvasti elektronisilla
mittauslaitteilla sekä mekaanisilla kokeilla.
Asennusvinkit
■ Laakeria on käsiteltävä varoen, pienetkin iskut laakeripinnoille saattavat
aiheuttaa laakerissa vauriota.
■ Asennusvoiman väärä kohdistaminen laakerikehään aiheuttaa nopeasti
■
■
■
ilmenevän laakerivaurion.
Huomioi mahdollinen laakerin magneettinen ABS-hammaskehä asennuksessa,
käsittele varoen.
Puhdista asennuspinnat ja noudata puhtautta laakerin asennuksessa,
käytä oikeanlaista asennusrasvaa.
Noudata autonvalmistajan kiristysmomentteja asennuksessa.
Asennuksessa on otettava ehdottomasti huomioon autonvalmistajan
ohjeistus sekä käytettävä tarpeen vaatiessa erikoistyökaluja.
Uudet tuotteet auton sisätilan suojaukseen
Örumin tuotevalikoima kasvaa
jälleen uusilla tuotteilla ja uudella
toimittajalla, Serwo GmbH:lla.
Serwo GmbH on saksalainen toimittaja,
joka on erikoistunut ajoneuvojen suojaukseen erilaisten toimenpiteiden ajaksi.
Valikoimaamme tulee pääosin suojatuotteita, joilla voidaan suojata auton
sisätiloja, kuten istuimet ja lattiamatot
huollon tai korjauksen aikana. Suurin
osa tuotteista on kertakäyttöisiä, mutta
mukana valikoimassa on myös kestäviä
ja pestäviä suojia, kuten istuimen ja lokasuojien suojaksi.
Tuotteet tulevat varastoomme
heinä-elokuun aikana.
29
• TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA • TUOTEUUTISIA •
Brembo-jarrupalavalikoima on täydentynyt
Brembo-jarrupalat – helppo asentaa, kattava valikoima
ja luotettava OE-laatu
OE-VALMISTAJIEN LAATU
Brembon jarrupalat sopivat 98 %:sti eurooppalaiseen
autokantaan. Laaja yhteistyö autonvalmistajien kanssa
takaa OE-laadun. Valmistajan omat laboratorio- ja
testitulokset sekä menestys autokilpailuissa vahvistavat standardinmukaisuuden ja laadun.
Yli 100 erilaista seosta, jotka ovat
jatkuvan tutkimustyön ja tarkkojen
laboratorio- ja ajotestien tulos.
Brembo tarjoaa parhaan tuotteen
kaikkiin käyttöihin.
SUORITUSKYKY
Minimaaliset jarrutusmatkat kaikissa olosuhteissa.
Maksimaalinen ajomukavuus. Minimaalinen äänitaso.
VALIKOIMA
Yli 1200 tuotetta, jotka kattavat yli 98 %
Euroopan liikenteen autokannasta.
TUNNUSMERKINTÄ
Jarrupalan välitöntä
tunnistusta varten.
ECE-R90
Standardin ECE-R90mukainen hyväksyntä.
HELPPO ASENNUS
Laajat lisävaruste- ja asennuspakkausvalikoimat takaavat
vaivattoman asennuksen.
LÄMPÖKÄSITTELY
Pinnan lämpökäsittely (”scorching”) tehdään
alkuperäisten valmistajien teknisten
määrityksien mukaisesti parhaan tehokkuuden
takaamiseksi myös korkeissa lämpötiloissa.
OE-VALMISTAJIEN PURISTUSMENETELMÄ
Suora puristusmenetelmä, joka takaa tuotteen maksimaalisen
tarkkuuden. Kyseinen puristusmenetelmä käyttää suurta
painetta kitkamateriaalin tiivistämiseksi ja sen liimaamiseksi
metalliseen tukeen.
ALUSRAKENNE
Jarrupalan, männän ja jarrunesteen välissä oleva lämpöeriste, joka vaimentaa
äänet ja tärinän.
METALLITUKI VALSSATULLA LEVYLLÄ
Vaimentaa äänet ja takaa erittäin turvallisen jarrutuksen.
Brembo-jarrupalojen eri kerrokset (kumi - teräs - kumi)
takaavat lisäksi tärinän ja äänien tehokkaamman
vaimennuksen.
Brembo
bo PVT -jarrulevy
jarrulevy
30
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
KOKEMUS
Työskentelemme päivittäin tuotekehityksessä,
jotta sinulla olisi parhaat varaosat sekä tiedot
autojen jarrujärjestelmien korjaukseen.
Parhaisiin tuloksiin päästään laadukkailla ja
suorituskykyisillä tuotteilla. Jokaisen tuotteen
ominaisuudet sekä yksityiskohdat ovat tarkoin
suunniteltuja. Huippulaadukkaat tuotteet takaavat
myös sinun menestyksesi – valitse siis Brembo.
Leonardo, Brembo Racing Department
INNOVAATIO
Brembon UV-päällystetyt jarrulevyt ovat alan parhaita.
Niissä on optimoitu kestävyys, näyttävyys sekä
toiminnallisuus kaikissa olosuhteissa.
Vaihda Brembo-jarrulevyjen vaihdon yhteydessä
myös huippulaadukkaat Brembo-jarrupalat.
Brembo-tuoteperheen avulla saat parhaan tuloksen.
Marek, Brembo Brake Disc Production
LAATU
Laatu on avain menestykseen, tästä on osoituksena
voitto legendaarisessa Le Mans 24h -kilpailussa,
jossa voittaja-auton jarrujärjestelmä oli Brembon
valmistama. Menestyksemme perustuu vahvaan
asiantuntemukseen ja huippuluokan tuotekehitykseen.
Brembo jarrut – kilpa-autoista tavallisiin henkilöautoihin!
Mario, Brembo Friction Lab
Brembon tuotteiden kautta voit hyödyntää ainutlaatuisen osaamisemme,
jonka mahdollistaa yli 50 vuoden kumppanuus maailman johtavien
autovalmistajien ja kilpajoukkueiden kanssa.
www.bremboparts.com
Brake System
Academy
Advance Education Center
Brembo
Parts
app mobile
Brembo
Expert
Join the team
31
Akkusuorahiomakone
GRO 10,8 V-LI SOLO L-BOXX
Monitoimityökalu GRO 10,8 V-LI Professional, solo versio
io
– ei akkua eikä laturia. Monipuoliset ammattikäyttöus
mahdollisuudet, kuten leikkaus, hionta, jyrsintä, kiillotus
hokas moottori
ja poraus erittäin vaikeasti tavoitettavissa kohteissa. Tehokas
mahdollistaa nopean työn edistymisen ja korkean, jopaa 35000 rpm kierrosluvun.
pm, paino 600 g.
ECP-suojaus, led-kohdevalo. Kierrosalue 5000–35000 rpm,
Akkuyhteensopivuus kaikkiin Bosch 10,8 voltin
ammattityökaluihin/-akkuihin.
Akku-/laturipaketti 10,8 V 2X4,
0AH + AL1130 L-BOXX
10,8 voltin akku-/laturipaketti
sisältää kaksi 4,0 Ah:n akkua
ja AL1130 laturin L-Boxxissa.
Laiteyhteensopivuus kaikkiin
Bosch 10,8 voltin ammattityökaluihin. Nerokas ja kestävä
L-Boxx laukku.
155
00
Tuotenro 06019C5002
229
00
Tuotenro 0615990G44
Akkuporakone GSR 10,8-2 LI
2x2,0 AH + 3 tarvikesarjaa
Akkuporakone GSR 10,8-2-LI Professional, 2x2,0 Ah. Erittäin kompakti
10,8 voltin kone porauksiin ja ruuvauksiin myös ahtaissa kohteissa.
Ruuvaukset tehokkaasti aina 7 mm ruuvikokoon asti, porauskapasiteetti
ti
19/10 mm (puu/teräs). LED-kohdevalo, kierrosalueet 0-350/1300 rpm,
vääntömomentti max 30 Nm. Karalukkopikaistukka 10 mm.
Akun ECP -suojaus. Tärinäarvo 2,5 m/s2
(EN 60745). Akkuyhteensopivuus kaikkiin
Bosch 10,8 voltin ammattityökaluihin/
-akkuihin. Kätevässä kangaslaukussa
mukana kattava tarvikepaketti.
139
00
Tuotenro 0615990GB0
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
32
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Voit tehdä tilauksesi sähköisesti Örumnetin kautta www.orumnet.fi
Akkuruuvinväännin
GSR 10,8 V-LI SOLO
Akkuruuvinväännin GSR 10,8 V-LI Professional, solo versio – ei akkua eikä laturia.
Tehokas ja kompakti 10,8 voltin akkuruuvinväännin ruuvauksiin
ja porauksiin myös ahtaissa kohteissa, rungon pituus vain
148 mm. Akun ECP-suojaus, led-kohdevalo. Kierrosalueet
0-350/0-1300 rpm, maksimivääntö 30 Nm , työkalunkiinnitys lukittava 1/4:n yleispidin. Porauskapasiteetti
19/10mm puu/teräs, ruuvin maks. halkaisija 7 mm.
Paino vain 800 g. Akkuyhteensopivuus kaikkiin Bosch
10,8 voltin ammattityökaluihin/-akkuihin.
98
00
Tuotenro 0601992901
92901
Akku-/laturipaketti 10,8 V 1X2, 0AH + AL1130
10,8 voltin akku-/laturipaketti sisältää yhden 2,0 Ah:n li-ion akun ja AL 1130 laturin.
Kevyin paino ja kompaktein koko 10,8 voltin luokassa. Latausaika noin 60 min,
paino 175 grammaa. Laiteyhteensopivuus
kaikkiin Bosch 10,8 voltin ammattityökaluihin.
79
00
Tuotenro 1600Z00041
Akkukulmaruuvinväännin
GWI 10,8 V-LI SOLO
98
00
Tuotenro 0601360U08
Akkukulmaruuvinväännin GWI 10,8 V-LI Professional,
solo versio – ei akkua eikä laturia. Kompakti 10,8 voltin
kulmaruuvinväännin.
Viisi esivalittavaa ruuvauskulmaa, kierrosalue 0–500 rpm,
maksimivääntö 13 Nm , työkalunkiinnitys 1/4.
Akkuyhteensopivuus kaikkiin Bosch 10,8 voltin
ammattityökaluihin/-akkuihin.
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
33
Equipment
Voit tehdä tilauksesi sähköisesti Örumnetin kautta www.orumnet.fi
Pumpattava
ilmatyynysarja
4-osainen
Stretch Belt
-moniurahihnatyökalu
2-osainen
Esimerkiksi oviverhoilun irrotukseen.
Sarjassa kolme ilmatyynyä, mitat: 180 x 40, 190 x 60
ja 160 x 160 mm sekä käsipumppu venttiilillä.
Venyvän moniurahihnan irroitukseen
ja asennukseen suunniteltu työkalusarja.
47
30
00
Tuotenro 701V4193
T-kahva Ruuvaussarja
8-osainen Torx
21
00
Tuotenro 701V1410
00
Tuotenro 701V3571
T-kahva Ruuvaussarja
8-osainen Kuusiokolot
Koot :
T9, T10, T15, T20,
T25, T27, T30 ja T40.
Koot:
2, 2.5, 3, 4, 5,
6, 8 ja 10 mm.
Pituudet:
160–217 mm.
Pituudet:
160–217 mm.
21
00
Tuotenro 701V1409
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
34
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 30.6.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
35
36
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
DIAGNO FINLAND OY
Pyrykuja 3, FI-01390 VANTAA
Tel. +358 20 741 1620, faksi +358 20 741 1628
www.diagno.fi
Voit tehdä tilauksesi sähköisesti Örumnetin kautta www.orumnet.fi
Sealey 9-osainen ahtoputkiston
vuototestaussarja
Turbomoottorin ahtojärjestelmän tiiveyden
tarkastamiseen ja vuotojen paikallistamiseen
suunniteltu putkiston paineistussarja.
Sarja sisältää neljä paria putkiston tulppaamiseen
soveltuvia porrastettuja kartiotulppia, jotka sopivat
halkaisijaltaan 35–90 mm ahtoputkille /-letkuille
(halkaisija kasvaa 5 mm / porrastus).
109
Tulppapareista toinen on umpitulppa ja toinen varustettu
paineilmaliittimellä. Sarjaan sisältyy myös paineilmajärjestelmään
liitettävä paineensäädin, varustettuna mittarilla ja venttiilillä.
00
Tuotenro 701VS2030
Hihnankiristintyökalusarja,
5-osainen
Erikoisavainsarja moniurahihnan tai jakohihnan kiristimen
kääntämiseen hihnaa vaihdettaessa.
Sarjassa avainkoot: 13, 15, 16, 17 ja 19 mm. Ei suositella käytettäväksi
kiristimen kiinnityspulttien/muttereiden avaamiseen tai kiristämiseen.
119
00
Tuotenro 701570600
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
37
Alkuperäislaatuiset
NF Parts -tuotteet
Örumin NF Parts -tuotevalikoima on rakennettu vastaamaan Suomen ajoneuvokantaa.
NF Parts -tuotteet ovat tarkoin valittujen valmistajien tekemiä ja ne täyttävät korkeat
TS 16949 -vaatimukset. Valitse NF Parts, kun arvostat laatua, turvallisuutta ja ajomukavuutta.
NF Parts -valikoima on laajentunut jatkuvasti ja kattaa tällä hetkellä mm. jarrulevyt, jarrupalat,
jarrukengät, jarruletkut, vaijerit, jarrujen asennussarjat, suodattimet, kaasujouset, kierrejouset,
ohjauksen osat, alustan kumi- ja metalliosat, iskunvaimentimet, vetonivelet ja -akselit,
pyöränlaakerit sekä pyyhkijänsulat.
Tilaa NF-Parts -tuotteet tukustasi tai sähköisesti osoitteesta orumnet.fi.
38
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
orum.fi
Voit tehdä tilauksesi sähköisesti Örumnetin kautta www.orumnet.fi
4
50
Tuotenro 10045519
keltaiset linssit
Suojalasit Perspecta 9000
Uskomattoman kevyet, kimmoisat ja kestävät sekä tiukasti istuvat
kaarevat suojalasit, jotka suojaavat silmiä täydellisesti iskuilta.
Erityinen nenäkappale varmistaa suojalasien pysymisen kasvoilla ja estää lasien liukumisen samalla, kun lasit tuntuvat pehmeiltä nenän päällä.
Sightgard-pinnoite, joka estää huurtumisen ja suojaa naarmuuntumiselta.
Paino vain 26 grammaa. Saatavissa keltaisilla tai kirkkailla linsseillä.
4
50
Tuotenro 10045517
kirkkaat linssit
12
00
Tuotenro 10104618
Rainbow Mirrow -linssit
Suojalasit Racers
Dynaamisen tyylin ja parhaan mahdollisen suojauksen täydellinen
yhdistelmä. Yksinkertainen äärimmäisen iskunkestävä linssi, joka täyttää
normin MIL-V-43511C lausekkeen 3.5.10. ja normin MIL-PRF-31013
lausekkeen 3.5.1.1 vaatimukset [198 m/s].
Säädettävät pehmeät nenätyynyt takaavat täydellisen istuvuuden
erilaisiin nenän muotoihin. Muokattavissa olevat sivuosat puolestaan
takaavat istuvuuden eri pään kokoihin ja saavat lasit tuntumaan mukavilta
päässä. Sightgard-pinnoite, joka estää huurtumisen ja suojaa naarmuuntumiselta.
Saatavissa keltaisilla, kirkkailla sekä Rainbow Mirror- linsseillä.
Toimitukseen sisältyy kankainen säilytyspussi.
9
90
Tuotenro 10104615
keltaiset linssit
9
90
Tuotenro 10104614
kirkkaat linssit
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
39
Moottoriöljy
Total Quartz Ineo ECS 5W-30
Polttoainetta säästävä, synteettinen Low SAPS
-moottoriöljy henkilö- ja pakettiautojen bensiinija dieselmoottoreihin, erityisesti Peugeot ja
Citroën -ajoneuvoihin.
Tämä LongLife -öljy varmistaa pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmien, kuten dieselhiukkassuodattimien pitkän
käyttöiän.
Luokitukset:
■ ACEA C2, A5/B5, PSA Peugeot/Citroën
B71 2290, Toyota
4 litraa
208 litraa
25
50
1255
00
Tuotenro T151510
Tuotenro T151260 Moottoriöljy Total Quartz Ineo First 0W-30
Innovatiivinen, polttoainetta säästävä Low SAPS -moottoriöljy,
joka on kehitetty erityisesti uusimpaan moottoritekniikkaan,
erityisesti PSA Euro 6 -moottoreihin.
Varmistaa pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmien,
kuten dieselhiukkassuodattimien pitkän käyttöiän.
Erinomaiset kuumaominaisuudet ja kylmäkäynnistysominaisuudet takaavat moottorin
osien kulumissuojan ja optimaalisen suorituskyvyn kaikissa olosuhteissa.
Luokitukset:
■ ACEA C1, C2, PSA B71 2312, Ford WSS-M2C-934-B,
5 litraa
43
00
Tuotenro T183106
Mazda, Jaguar, Land Rover, Mitsubishi.
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
40
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Voit tehdä tilauksesi sähköisesti Örumnetin kautta www.orumnet.fi
Moottoriöljy
Total Quartz Racing 10W-60
Erittäin korkealaatuinen, synteettinen
bensiinimoottoriöljy ääriolosuhteisiin,
korkeisiin lämpötiloihin ja rasitukseen.
Kehitetty suojaamaan moottoria ankarissa ajo-olosuhteissa,
tarjoamaan kestävyyttä korkeassa kuumuudessa, kuormituksessa
ja nopeuksissa. Sopii mmm. BMW M-sarjalle. API SL
1 litra
9
60
Tuotenro T182162
Vaihteisto- ja vetopyörästö-öljy
Total Transmission Dual 9 FE 75W-90
Synteettinen, suorituskykyinen TDL (Total Drive Line)
vaihteisto- ja vetopyörästö-öljy kun vaatimuksena
75W-85, 75W-90 öljy.
Erinomaiset paineenkesto- ja kulumisenkesto-ominaisuudet,
EP-lisäaineistettu, hyvä yhteensopivuus tiivistemateriaalien kanssa.
Luokitukset:
■ API GL-4, GL-5, MT-1, MIL-PRF-2105E, SAE J2360, MB 235.8,
MAN 341 type E3, Z2, MAN 342 type M3, SCANIA STO 1:0,
Volvo 97312, ZF TE-ML 02B, 05B, 12L, 12N,
16F, 17B, 19C, 21B
1 litra
11
00
Tuotenro T201656
20 litraa
199
00
Tuotenro T201657
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
41
Voit tehdä tilauksesi sähköisesti Örumnetin kautta www.orumnet.fi
Finisol Pro
Jarruasennusrasva 200 ml
18
90
Tuotenro FP550
9
50
Tuotenro FP222
Valmistettu Suomessa
Keraaminen, metallivapaa, korkeita lämpötiloja kestävä -40°C – +1500°C,
pitkäikäinen voiteluaine erityisesti ajoneuvojen jarruasennuksiin. Kestää sumutus- ja suolavesiroiskeita, laimennettuja happoja ja emäksiä, suojaa korroosiolta. Yhteensopiva ABS-, ASR- ja ESP-järjestelmien kanssa. Ehkäisee jarru- ja
kitinämelun. Käyttökohteita mm. jarrusatulan liukutapit/ohjaimet, kiinnikkeen/
tuen pinnat, muita kohteita mm. liukukiskot. Käyttö: Puhdista käsiteltävät osat,
levitä tuote kohteeseen, älä käsittele jarrulevyjä tai jarrupalojen kitkapintoja.
Finisol Pro
Ilmastoinnin raikastaja 210 ml
Ajoneuvojen sisätilojen hajujen poistoon. Raikastaa sisätilat, ei jätä tuoksua.
Ilmastointilaitteen aiheuttamat epämiellyttävät hajut poistuvat helposti ja nopeasti. Käyttö: Sulje ikkunat ja ovet. Käynnistä moottori, valitse ilmastointilaitteeseen sisäilmakierrätys keskiteholla, avaa kojelaudan ilmantuloaukot. Ravista
tölkkiä hyvin. Aseta tölkki jalkatilaan pystyasennossa, aktivoi tölkki ja sulje ovi,
käytä 10–15 minuuttia. Kun tölkki on tyhjentynyt, anna auton tuulettua 5–10
min. auton käydessä täydellä tuuletuksella, ovet ja ikkunat auki. Tuote toimii
parhaiten huoneenlämmössä.
Hella PAO-Oil 68 AA1 PLUS UV (ISO 68)
UV-vuodonilmaisuainetta sisältävä ilmastoinnin yleiskompressoriöljy.
Synteettinen PAO-moniasteöljy henkilö- ja pakettiautojen, työ- ja maatalouskoneiden
ilmastointijärjestelmiin. Ei keräänny höyrystimiin tai lauhduttimiin.
Muodostaa voitelukalvon järjestelmäkomponenttien pinnalle, alentaa melutasoa.
Yhteensopiva muiden voiteluaineiden kanssa. Laaja käyttöalue - 68 –+315 °C.
Ei syövytä letkuja, tiivisteitä, ei ole hygroskooppinen (ei ime itseensä kosteutta
ilmasta). Ei sovi käytettäväksi R1234yf-kylmäaineen kanssa.
37
00
Tuotenro
8FX351214211
Hella Universal UV Dye -yleisväriaine
1 litra
Yleisväriaine ilmastoinnin vuodonetsintään.
Korkea konsentraatioaste, tehokas tiiviste, tarvitaan entistä
vähemmän väriainetta. Yhteensopiva R134a, R1234yf
-kylmäaineen kanssa ja sopii käytettäväksi
hybridiajoneuvoissa.
83
00
Tuotenro
8FX185101591
250 ml
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
42
Autoasiaa heinä-elokuu 2016
Huoltokemikaalit
Puhdistus - voitelu - suojaus - irrotus - paikkamaalaus
Puhdistus - voitelu - suojaus - irrotus - paikkamaalaus
Finisol Pro on kotimainen huoltokemikaalien tuotesarja,
joka valmistetaan tarkasti valikoiduista raaka-aineista.
Tuotteiden koostumuksessa ja pakkauksessa on huomioitu
ammattikäyttäjien vaatimukset kuten tehoaineiden nopea
vaikutus ja suuttimien toimivuus ylösalaisin hankalissakin
paikoissa. Sarja sisältää kattavan valikoiman teknisiä
huoltoaerosoleja: puhdistajat, voiteluaineet, suoja-aineet,
erikoistuotteet sekä aerosolimaalit.
Tarjoukset ovat voimassa korjaamoille 31.8.2016 asti niin kauan kuin tarjouserää riittää. Hinnat sisältävät ALV 24 %.
Tilaa Finisol Pro –tuotteet Örumilta.
43
Kattava tukkuverkosto
palveluksessasi
Paikallistukkujen yhteystiedot:
ESPOO · Örum Oy Ab, PKS-tukku, pk-seutu, Läntinen teollisuuskatu 2, p. 010 770 2880
EURA · Euran Autohuolto ja Varaosapalvelu E. Lähteenmäki, Filppulant. 16, p. 02 8378 7450
FORSSA · Örum Oy Ab, Nikkilänkatu 1A, p. 010 770 2100
HYVINKÄÄ · Örum Oy Ab, Helletorpankatu 33 A 6 –7, p. 010 770 2132
HELSINKI · Örum Oy Ab, PKS-tukku, pk-seutu, Läntinen teollisuuskatu 2, p. 010 770 2880
HÄMEENLINNA · Örum Oy Ab, Paroistentie 6 A, p. 010 770 2052
IISALMI · Örum Oy Ab, Karjalankatu 41, p. 010 770 2212
JOENSUU · Örum Oy Ab, Pamilonkatu 31, p. 010 770 2986 /0400 616 123
JYVÄSKYLÄ · Örum Oy Ab, Vasarakatu 22, p. 010 770 2910
KARJAA · Oy Auto-Din Ab, Doppinggränden 2, p. 019 212 7400
KARSTULA · Karstulan Öljy ja Autotarvike Oy, Heikkilänmäentie 39, p. 014 461 138
KOKKOLA · Peso-Autot Oy, Mestarintie 10, p. 06 831 1905
ROVANIEMI
KOUVOLA · Örum Oy Ab, Korjalankatu 15, p. 010 770 2150
KUOPIO · Örum Oy Ab, Kartanonkatu 2, p. 010 770 2955
TORNIO
KURIKKA · I Racing, Jousimiehenkatu 1, 06 450 3666
LAHTI · Örum Oy Ab, Saimaankatu 31, 010 770 2012
LAPINJÄRVI · Lapinjärven Huoltopiste Oy, Teollisuustie 2, p. 019 610 480
LAPPEENRANTA · Örum Oy Ab, Alaniitynkatu 5, p. 010 770 2289
OULU
MIKKELI · Örum Oy Ab, Yrittäjänkatu 21, p. 010 770 2500
MÄNTSÄLÄ · Örum Oy Ab, Hyvinkään tukku/Helletorpankatu 33 A 6 –7, p. 010 770 2132
NASTOLA · Nastolan Tarvikeosa Ky, Keskustie 3, p. 03 762 1987
NILSIÄ · Nilsiän Autohuolto Ky, Nilsiäntie 72, p. 017 463 1144
OULU · Örum Oy Ab, Tuotekuja 1, p. 010 770 2162
PIETARSAARI · Hägglundin Varaosaliike & Korjaamo Oy, Ristisuonraitti 12, p. 06 788 7250
KOKKOLA
PORI · Örum Oy Ab, Helmentie 12, p. 010 770 2700
PIETARSAARI
IISALMI
PORVOO · Örum Oy Ab, Teollisuustie 12, p. 010 770 2874
NILSIÄ
RAUMA · Rauman Varaosakolmio Oy, Kairakatu 9, p. 02 822 2220
RAUTALAMPI · Rautalammin Autoapu Oy, Koritie 6, p. 017 530 655
VAASA
KUOPIO
ROVANIEMI · Örum Oy Ab, Alakorkalontie 4, p. 010 770 2182
SEINÄJOKI
KURIKKA
SEINÄJOKI · Örum Oy Ab, Rengastie 30, p. 010 770 2550
RAUTALAMPI
KARSTULA
TAMMELA · Tammelan Autohuolto Ky, Matintuomiontie 29, p. 03 436 0690
TAMMISAARI/EKENÄS · Oy Auto-Din Ab, Teknikont./Teknikerv. 11, p. 019 212 7500
VIRRAT
JYVÄSKYLÄ
TAMPERE · Örum Oy Ab, Korjaamonkatu 1, p. 010 770 2240
TORNIO · Autotarvike Kuukasjärvi Oy, Teollisuuskatu 10, p. 016 447 075
MIKKELI
PORI
TURKU · Örum Oy Ab, Vajossuonkatu 7, p. 010 770 2260
EURA
TAMPERE
LAPPEENRANTA
TUUSULA · Enkun Autovaraosa Oy, Hiekkakuopantie 2, p. 09 275 9788
RAUMA
NASTOLA
VAASA · Örum Oy Ab, Opistokatu 5, p. 010 770 2330
HÄMEENLINNA LAHTI KOUVOLA
VANTAA · Örum Oy Ab, PKS-tukku, pk-seutu, Läntinen teollisuusk. 2, p. 010 770 2880
FORSSA
LAPINJÄRVI
HYVINKÄÄ
TAMMELA TUUSULA PORVOO
VIRRAT · Virtain Varaosa Oy, Keskustie 5, p. 03 475 5264
ESPOO, VANTAA
KARJAAHELSINKI
TAMMISAARI
TURKU
ÖRUM OY AB / RASKAS JA TEOLLISUUS, myynti: [email protected] tai p. 010 569 4466
JOENSUU