Ohjelma - TE

Vahvuuteni ja
kehittämisalueeni
kansainvälistymiseen?
Suomen tavaraviennin arvo oli kesäkuussa
liki 5 miljardia euroa, mikä oli viisi prosenttia enemmän kuin viime vuoden
kesäkuussa.
Miten pääsen
kansainvälisille
markkinoille?
Miten rahoitan
yrityksen
kasvun?
Kaupan globaalilla kasvulla on laajat vaikutukset, sillä ulkomaankauppa tuo investointeja ja työpaikkoja Suomeen sekä samalla
aktivoi kotimaista yritystoimintaa.
Miten rahoitan
kansainvälisen
yritystoimintani?
Millaista apua
saan
yritystoiminnan
laajentamiseen?
Saanko yrityksen
kasvuun
vertaistukea?
Pohjois-Suomen kovimpien kasvuyritysten
top 30-listalla kuusi yritystä ylsi yli sadan
prosentin kasvuun.
Sadan nopeimman kasvuyrityksen joukossa
on aiempaa enemmän pieniä, liikevaihdoltaan 2-10 miljoonan euron yhtiöitä.
Pohjois-Pohjanmaalla kansainvälisesti
menestyviä yrityksiä on yli 20.
Starttirahalla aloitettuja yrityksiä PohjoisPohjanmaalla
- vuonna 2014 436 yritystä
- vuonna 2015 296 yritystä
- vuonna 2016 ennuste 450 yritystä
Lähde: Kauppalehti
Mietityttääkö
yritysverotus?
Yrityksen
perustamisen
vaiheet?
SUOMI NOUSUUN
Yrittäjyys, kasvu ja
kansainvälisyys
Lähde: Kauppalehti
Mistä osa-alueista
rakentuu hallittu
omistajanvaihdos?
Pe 16.9.2016
Kauppakeskus Valkea
Isokatu 25, Oulu
Vauhtia ja eväitä
Yritystoiminnan kasvun ja
kilpailukyvyn edistämiseen
Kansainvälistymiseen
Yritystoiminnan aloittamiseen
Yritystoiminnan jatkuvuuden
turvaamiseen
10.00
10.05
KasvuStartti-tapahtuman avaus
Suomen yrittäjien
varatoimitusjohtaja Antti Neimala
10.15
Tieni yrittäjäksi
”bisnesantropologi”
André Noël Chaker
10.30
Oulun KasvuStartti-tapahtuma on yrittäjien
ja yrittäjyyskumppaneiden kohtauspaikka,
joissa jaetaan tietoa ja työkaluja yritystoimintaa aloittaville ja jo toimiville yrityksille
mm. kansainvälisen yritystoiminnan aloittamisesta ja sen kehittämisestä, rahoituksesta, kasvusta, verotuksesta sekä työllistämisestä. Tietoa saat myös onnistuneista
omistajanvaihdoksista sekä uusista tavoista
toimia yrittäjänä kansainvälisillä
markkinoilla.
Tervetuloa Pohjois-Pohjanmaalle
Ouluun
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
johtaja Maire Mäki
Pohjois-Pohjanmaa –
yritystoiminnan kasvu ja
kansainvälisyys
KEHA-keskus
kehittämisjohtaja Vesa Jouppila
11.00 – 11.15 Born Global - Globaalit
asiakkuudet bisneksen perustana
TactoTek Oy, vp. Katriina Otsamo
11.15 – 11.30 Suomalaisella designilla
kansainvälisille kuluttajamarkkinoille
Lovi Oy, tj. Mikko Paso
11.30 – 11.45 Teräsrakenteet ja kumppanuus
kansainvälisessä toimintaympäristössä
Oy SteelDone Group Ltd., tj. Martti Saarela
11.45 – 12.00 Kumppanuudella ikkunat auki
maailmalle
Profin Oy, tj. Mikko Haapala
13.00 Kutsutilaisuus, Kasvu- ja
kansainvälisyystori
12.15 – 12.30 Aasian markkinoille snackseillä
Real Snacks Oy, tj. Arja Kastarinen
15.00 Tilaisuus päättyy
12.30 – 12.45 Innokas kasvaa maailmalta
Innokas Medical Ltd.,
Account Director Mikko Kangas
Kasvu- ja kansainvälisyystori
Kutsutilaisuus
Klo 13:00 – 15.00, kokoustilat, 4. krs
KasvuStartti-tapahtuman organisoi alueellaan TEtoimisto yhdessä yrittäjyyskumppaneidensa kanssa.
Tapahtumat koordinoi ELY-keskusten sekä TEtoimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus).
Antti Neimala
André Noël Chaker
KasvuStarttien ajankohdat ja
ohjelmat osoitteesta
te-palvelut.fi
10.45 – 11.00 Energiatehokasta
hirsirakentamista kansainvälisille markkinoille
Kero Hirsitalot Oy, myynti- ja
markkinointijohtaja Jukka Mursu
10.45 Kansainväliset
kasvuyrittäjäcaset
Tapahtumia järjestetään kymmenellä
alueella; Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Suomi,
Uusimaa, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, EteläSavo, Varsinais-Suomi, Lappi, EteläPohjanmaa ja Pohjois-Karjala.
Suomen Yrittäjät toimivat tapahtumaketjun yhteistyökumppanina.
Kansainväliset kasvuyrityscaset Miten sen teimme
(Kauppakeskus Valkea, Kesäkatu)
#KasvuStartti
Mukana mm.
Edellä mainitut yritykset
BusinessOulu
TEKES
ELY-keskus
TEM
Finnvera
Uusyrityskeskus
Finpro
Verottaja
Oulun ammattikorkeaVTT
koulu
Visit Kalajoki
Oulun yliopisto
Oulun kauppakamari
Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät ry
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto