PUULIITON KURSSISUUNNITELMA 2016 Valtuuston

PUULIITON KURSSISUUNNITELMA 2016
Valtuuston hyväksymä 26.- 27.11.2015
Kurssin nimi
Ajankohta
Kurssipaikka
Nuorisovastaavien vkl
23.-24.1.2016
Cumulus
Jyväskylä
Taimitarha-alan
edunvalvontakoulutus
23.-24.1.2016
Kylpylähotelli
Rauhalahti,
Kuopio
Peruttu
Harri
Sopimusalojen luottamustehtävissä Työehtosopimuksen tulkintoja, oikeuskäytäntöjä, jäsenhankinta
toimivat ja sopimusaloilla
työskentelevät jäsenet
Metsäkonealan
edunvalvontakoulutus
30.-31.1.2016
Cumulus
Seinäjoki
31.12.2015
Harri, Pentti,
lakihenkilö
Järjestökoulutus
13.-14.2.2016
Cumulus Oulu
23.1.2016
Riikka/HannaKaisa/Pekka
Sopimusalojen luottamustehtävissä Työsuojelun ja sidosryhmien yhteistoiminta, sekä
toimivat ja sopimusaloilla
viranomaistoiminta, työntekijän lailliset oikeudet ja velvollisuudet/
työskentelevät jäsenet
työsopimuslaki sekä niihin liittyviä oikeustapauksia, jaksotyö ja
mitä se tarkoittaa
Pohjoisen alueen
Kehitetään uutta potkua ammattiosastojen toimintaan ja
ammattiosastojen toimihenkilöt
erityisesti ammattiosasto- ja työpaikkatason jäsenhankintaan.
sekä jäsenet, jotka ovat
Lisäksi tutustutaan ulkomaalaisten työntekoon Suomessa liittyviin
kiinnostuneet kehittämään
erityispiirteisiin.
ammattiosaston toimintaa.
Järjestötoiminta tutuksi
20.-21.2.2016
Cumulus Kuopio 30.1.2016
HannaKaisa/Pekka
Jäsenille jotka ovat kiinnostuneita
järjestötoiminnan perusasioista
Metsäalan
edunvalvontakoulutus
27.-28.2.2016
Cumulus
Seinäjoki
Peruttu
Harri, Riikka, yt
Sopimusalojen luottamustehtävissä Koulutuksen pääaiheita ovat työehtosopimusten uudistaminen
toimivat ja sopimusaloilla
sekä ulkomaisen työvoiman käyttö metsäsektorilla
työskentelevät jäsenet
Jäsenhankintakoulutus
5.-6.3.2016
Break Hotel
Tahkovuori
19.2.2016
Hanna-Kaisa
Maatalousalojen teskoulutus, hevosala.
Yhteinen Maatalouden
työantajaliiton kanssa.
Maaliskuu 2016
Peruttu
Jari
Aktiivit, jotka haluavat kehittää
jäsenhankintaa
Hevosalalla työskentelevin
jäsenten koulutus.
Koulutus antaa eväitä toimia aktiivisesti jäsenhankintatyön parissa
(varaus ulkopuoliselle kouluttajalle)
Koulutuksessa tutustutaan Maatalousalojen työehtosopimuksen
keskeisiin sisältöihin.
Työsuojelun
ajankohtaispäivä
12.-13.3.2016
19.2.2016
Pentti, Saila
Työhyvinvointipäivät
Läntinen alue
2.-3.4.2016
11.3.2016
Pauli
Lainsäädäntömuutokset, työsuojeluorganisaation keskeiset
tehtävät, työturvallisuus hyvät käytännöt, oikeustapaukset ym.
ajankohtaiset
Kurssin teema täsmentyy myöhemmin.
Työhyvinvointipäivät
Itäinen alue
16.-17.4.2016
Rantasipi Airport 24.3.2016
Congress, Vantaa
Asta
Luottamusmiestapaamine 11.-12.6.2016
n, mekaaninen
metsäteollisuus,
puusepänteollisuus ja
bioalat
Viestintäkurssi: Puhe- ja 14.-15.5.2016
esiintymistaito
järjestötehtävissä
Cumulus
Koskikatu,
Tampere
27.5.2016
Eero, Jarmo
Työsuojeluvastaavat,
luottamushenkilöt ja muut aiheesta
kiinnostuneet
Läntisen alueen jäsenet. Etusijalla
ne jotka eivät ole aiemmin
osallistuneet vastaavaan
koulutukseen
Itäisen alueen jäsenet. Etusijalla ne
jotka eivät ole aiemmin
osallistuneet vastaavaan
koulutukseen
Sopimusalojen luottamusmiehet
Voionmaa
1.4.2016
Petteri
Kurssi sopii edunvalvonnan tai
järjestötoiminnan tehtävissä
toimiville puuliittolaisille, liiton
tiedottajaverkoston jäsenille ja
tavallisille jäsenille.
Edunvalvonta ja järjestötoiminta on täynnä erilaisia esiintymis- ja
puhetilanteita. Osaan niistä voi valmistautua, mutta osasta pitää
selviytyä lyhyellä varoitusajalla tai jopa kylmiltään ilman
ennakoinnin mahdollisuutta. Harjaantuminen auttaa kaikissa
edellä mainituissa tilanteissa. Kurssi tukee ja kouluttaa
järjestöaktiiveja pärjäämään edunvalvonnan ja järjestötoiminnan
puhe- ja esiintymistilanteissa.
Järjestökoulutus
10.-11.9.2016
Cumulus
Koskikatu,
Tampere
19.8.2016
Riikka/HannaKaisa/Pekka
Läntisen alueen ammattiosastojen
toimihenkilöt sekä jäsenet, jotka
ovat kiinnostuneet kehittämään
ammattiosaston toimintaa.
Kehitetään uutta potkua ammattiosastojen toimintaan ja
erityisesti ammattiosasto- ja työpaikkatason jäsenhankintaan.
Lisäksi tutustutaan ulkomaalaisten työntekoon Suomessa liittyviin
erityispiirteisiin.
Työhyvinvointipäivät
Pohjoinen alue
10.-11.9.2016
Rantasipi
Pohjanhovi,
Rovaniemi
19.8.2016
Reijo
Kurssin teema täsmentyy myöhemmin.
Ay-liike ja työehdot
tutuksi (vieraskieliset
koulutustilaisuudet)
11.9.2016 (RUS) Härmän kylpylä
4.9.2016
Riikka
Pohjoisen alueen jäsenet. Etusijalla
ne jotka eivät ole aiemmin
osallistuneet vastaavaan
koulutukseen
Sopimusaloilla työskentelevät
ulkomaalaistaustaiset jäsenet.
Tilaisuus on suunnattu
työssäkäyville.
Mekaanisen
metsäteollisuuden,
puusepänteollisuuden ja
bioalojen
edunvalvontakoulutus
17.–18.9.2016
26.8.2016
Eero/Jarmo
Cumulus
Koskikatu,
Tampere
Kylpylähotelli
Ikaalinen
Kylpylähotelli
Sani, Kalajoki
Viim. ilmoittau- Vastuuhenkilö/t Kohderyhmä
tumispäivä
oteuttaja
21.12.2015
Hanna-Kaisa
Ammattiosastojen
nuorisovastaavat
Sisältö
Nuoret puuliittolaiset tulevaisuudentekijänä. Kehitetään uudella
draivilla nuorisotoimintaa ja duunataan puheet teoiksi.
Tutustutaan Puuliiton ja ammattiosastojen toimintaan sekä
erilaisiin työelämän ja järjestömaailman vaikuttamiskeinoihin.
Perehdytään järjestötyön perusasioihin ja verkostoidutaan toisten
samanhenkisten jäsenten kanssa.
Kurssin teema täsmentyy myöhemmin.
Valmistautuminen työehtosopimusneuvotteluihin ja tavoitteiden
asettelu
Koulutuksessa tutustutaan työelämän perusasioihin ja
suomalaiseen ay-liikkeeseen sekä erityisesti Puuliiton jäsenyyteen
ulkomaalaistaustaisen työntekijän näkökulmasta. Neljä
vieraskielistä yksipäiväistä koulutustilaisuutta räätälöidään
alueellisesta tarpeesta käsin eri puolilla Suomea.
Sopimusalojen luottamustehtävissä Muutokset työehtosopimuksissa, tapaturma- ja ammattitautilaissa
toimivat ja sopimusaloilla
sekä eläkeasioissa. Lisäksi aiheina on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
työskentelevät ruotsinkieliset
työpaikolla sekä Puuliiton ajankohtaisia asioita.
jäsenet
PUULIITON KURSSISUUNNITELMA 2016
Valtuuston hyväksymä 26.- 27.11.2015
Mekaanisen
17.–18.9.2016
metsäteollisuuden,
puusepänteollisuuden ja
bioalojen ruotsinkielinen
edunvalvontakoulutus
Kylpylähotelli
Sani, Kalajoki
26.8.2016
Eero/Jarmo
Sopimusalojen luottamustehtävissä Muutokset työehtosopimuksissa, tapaturma- ja ammattitautilaissa
toimivat ja sopimusaloilla
sekä eläkeasioissa. Lisäksi aiheina on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
työskentelevät ruotsinkieliset
työpaikolla sekä Puuliiton ajankohtaisia asioita.
jäsenet
Mekaanisen
metsäteollisuuden,
puusepänteollisuuden ja
bioalojen
edunvalvontakoulutus
Nuorisotapahtuma
24.–25.9.2016
Hotelli
Hiittenharju,
Harjavalta
3.9.2016
Eero/Jarmo
Sopimusalojen luottamustehtävissä Muutokset työehtosopimuksissa, tapaturma- ja ammattitautilaissa
toimivat ja sopimusaloilla
sekä eläkeasioissa. Lisäksi aiheina on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
työskentelevät jäsenet
työpaikolla sekä Puuliiton ajankohtaisia asioita.
24.-25.9.2016
Naapurivaaran
lomakeskus,
Vuokatti
2.9.2016
Hanna-Kaisa
Nuoret jäsenet eli 18-34-vuotiaat
puuliittolaiset
Cumulus
Koskikatu,
Tampere
Cumulus Lahti
PERUTTU
Harri
Metsäkonealan luottamusmiehet
9.9.2016
Riikka/HannaKaisa/Pekka
Itäisen alueen ammattiosastojen
toimihenkilöt sekä jäsenet, jotka
ovat kiinnostuneet kehittämään
ammattiosaston toimintaa.
Kehitetään uutta potkua ammattiosastojen toimintaan ja
erityisesti ammattiosasto- ja työpaikkatason jäsenhankintaan.
Lisäksi tutustutaan ulkomaalaisten työntekoon Suomessa liittyviin
erityispiirteisiin.
16.9.2016
Riikka
Sopimusaloilla työskentelevät
venäjänkieliset jäsenet. Mikäli
paikkoja riittää, myös jäsenyyttä
harkitsevat työntekijät voivat
osallistua.
Sopimusaloilla työskentelevin
jäsenten koulutus.
Koulutuksessa tutustutaan maatalousalojen työehtosopimusten
keskeisiin sisältöihin. Lisäksi pohditaan yhdessä
työehtosopimusten kehittämistarpeita.
Luottamusmiestapaamine 1.-2.10.2016
n, metsäkoneala
Nuorille jäsenille rentoa yhdessäoloa ja tutustumista aytoimintaan ilman pönötystä luonnonkauniissa Kainuussa.
Ideoidaan porukalla Puuliiton nuorisotoimintaa ja illalla kylvetään
porealtaassa. Luvassa myös yllätysohjelmaa.
Valmistautuminen työehtosopimusneuvotteluihin ja tavoitteiden
asettelu, jaksotyö
Järjestökoulutus
1.-2.10.2016
Maatalousalojen
jäsenkoulutus, venäjä
8.-9.10.2016
Cumulus
Koskikatu,
Tampere
Maatalousalojen
jäsenkoulutus
8.-9.10.2016
Jari
Mekaanisen
metsäteollisuuden,
puusepänteollisuuden ja
bioalojen
edunvalvontakoulutus
Harja- ja sivellinalan ja
veneteollisuuden
edunvalvontakoulutus
8.–9.10.2016
Cumulus
16.9.2016
Koskikatu,
Tampere
Cumulus Kouvola 16.9.2016
15.-16.10.2016
Cumulus Turku
23.9.2016
Eero
Sopimusalojen luottamustehtävissä Muutokset työehtosopimuksissa, tapaturma- ja ammattitautilaissa
toimivat ja sopimusaloilla
sekä eläkeasioissa. Lisäksi aiheina on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo
työskentelevät jäsenet
työpaikolla sekä Puuliiton ajankohtaisia asioita.
Viestintäkurssi: Tiedota ja 15.-16.10.2016
vaikuta videolla: kuvaa ja
julkaise!
Voionmaaopiston
Tampereen
kampus TietoPinni, Tampere
23.9.2016
Petteri
Kurssi sopii kaikille puuliittolaisille,
jotka omistavat jonkinlaisen
digitaalisen kuvaamisvälineen
kuten esimerkiksi videokuvaa
tallentavan kameran tai kännykän.
Kurssille voi osallistua myös ilman
omia kuvausvälineitä, sillä
oppilaitoksen kalusto on
tarvittaessa käytössä.
Työsuojelun
ajankohtaispäivä
Cumulus Kuopio 30.9.2016
Pentti, Saila
Työsuojeluvastaavat,
Ajankohtaiset asiat, viranomaisvalvonta, maa- ja metsäalojen
luottamushenkilöt ja muut aiheesta erityispiirteet
kiinnostuneet
22.10.2016
Eero/Jarmo
Koulutuksessa tutustutaan Maatalousalojen työehtosopimuksen
keskeisiin sisältöihin.Lisäksi pohditaan yhdessä
työehtosopimusten kehittämistarpeita
Sopimusalojen luottamustehtävissä Tes-tavoitteet, puuliiton ajankohtaiset, lakkokoulutus,
toimivat ja sopimusaloilla
työttömyysturva ja eläkeuudistus 2017
työskentelevät jäsenet
Kurssilla opetetaan kuvaamisen perusteet, suunnittelu ja
kuvasommittelu, harjoitellaan kuvaamista ja äänittämistä sekä
tutustutaan videon julkaisu- ja leikkausohjelmiin. Video antaa
ammattiosaston ja liiton toiminnalle elävän muodon. Kurssin
jälkeen osallistujilla on taito tehdä ja julkaista esimerkiksi
ammattiosastojen tilaisuuksista kuvattuja videoita, jotka voidaan
linkittää osaston ja Puuliiton nettisivuille.