SYYSKUU 2016 Haloo Kylämaja uutiskirje

1
Haloo Kylämaja
Syyskuu 2016
Uutiskirje
2
A S U K A S T A L O N VA S TA AVA N M A R I N PA L S T A
Aloitan tämän syksyn ensimmäisen kirjoitukseni jakamalla jälleen ajatuksia
ystävyydestä. Kylämajajuhlien kävijä Anitta Kojo kertoi ystävyydestä nimittäin seuraavasti: ”Ystävyys on ihana asia. Se ei tunne rajoja. Voimme olla
jollekin korvaamaton ystävä. Se poistaa yksinäisyyden, lievittää sairauden
tuomaa surua ja myös pelkoa. Ystävyys on myös monenlaisessa ahdingossa oleville korvaamaton asia. Se myös lohduttaa. Olkaamme ystäviä ja
ystävällisiä toisillemme.”
Syyskuussa Kylämajassa alkaa jälleen senioreille tarkoitettu Ystäväpiiri-ryhmä. Ystäväpiiriryhmän tavoitteena on yksinäisyyden tunteen lievittäminen ja uusien ystävien löytäminen. Ryhmäkertojen sisällöt suunnitellaan aina osallistujien toiveiden mukaisesti. Ryhmässä on vielä tilaa,
ks. Ilmoittautumisohjeet s.14.
Kalliolan setlementin tukihenkilötoiminnassa on myös huomattu, että moni kokee itsensä yksinäiseksi ja kaipaa juttukaveria. Tukihenkilöä haetaan esimerkiksi sosiaalisen elämänpiirin laajentamiseen sekä ulkoiluun ja kotoa pois pääsemisen tueksi. Tukihenkilöksi voi ryhtyä kuka tahansa
aikuinen ihminen, jolla on oma elämäntilanne kunnossa ja aikaa tukisuhteessa toimimiselle. Tukihenkilö on toiminnassa mukana vapaaehtoisesti. Tukihenkilö tukee tavallisen ihmisen taidoin ja
omalla ainutlaatuisella tavallaan; kuuntelemalla, keskustelemalla, tarvittaessa neuvomalla käytännön asioissa, ehkä harrastamalla yhdessä. Haluaisitko kuulla lisää tukihenkilötoiminnasta?
Jos haluaisit ryhtyä tukihenkilöksi tai toivoisit itsellesi tukihenkilöä, voit olla yhteydessä
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Mervi ”Viivi” Ruohoseen,
[email protected] / 046 8500 876.
Kesätauon jälkeen myös Kuukauden Ystävä -äänestys jatkuu. Muistakaa antaa äänenne.
Lämmintä ja värikästä syksyn alkua kaikille. Kylämajassa kohdataan!
t.
Mari
Kannen kuva: Mika Pyhälampi: Tarkkana
(Tervetuloa katsomaan alkuperäistä akvarellityötä, työ löytyy Kylämajan seinältä vielä 28.9. asti).
3
A S U K A S TA L O N Y H T E Y S T I E D O T
O
lemme osoitteessa Matinkatu 7 (Matinkylä, Espoo), kerrostalon kivijalassa,
vastapäätä Matinkylän ”vanhaa Ostaria”. Pääsisäänkäynti on Matinkadun ylittävän kävelysillan vierestä.
Avoinna: ma - pe: 9 - 16
Viikonloppuisin asukastalo on suljettu (mahdollinen toiminta on
ryhmänohjaajien vastuulla).
Syysterveisin: Eeva, Hannu, Jila, Kati, Mari, Oxana, Pia, Riikka, Tatiana ja Viivi
sekä opiskelijat ja kieliharjoittelijat Heidi, Jemina, Sadi ja Ehab.
SYYSKUUN TAIDENÄYTTELY
”Elonkehrä” - Mika Pyhälammen akvarelleja 28.9. asti
(ks. myös Mikan juttu sivulta 7)
___________________________________________________________
Asukastalo Kylämaja internetissä
Ilmoitamme ajankohtaisista asioista lähinnä Facebook-sivuillamme
www.facebook.com/kylamaja — kiitos, että tykkäät meistä!
Kannattaa silloin tällöin tykätä/kommentoida myös sivun julkaisuja, jotta näymme uutisvirrassasi.
Kotisivuiltamme www.kylamaja.fi löydät laajemmat kuvaukset toiminnastamme (myös tämän ja
aiemmat uutiskirjeemme), mutta niitä emme päivitä yhtä usein kuin Facebook-sivua.
Kuvia ja videoita Kylämajasta löydät täältä:
www.flickr.com/photos/kylamaja
www.youtube.com/user/kylamaja
HUOM! Mikäli et ymmärtänyt edellä olevasta mitään, mutta haluaisit ymmärtää,
opastamme sinua mieluusti Facebook– ja internet-maailmaan.
Kysy lisää Riikalta, p.045-7732 4744 tai Oscarilta: [email protected]
4
YHTEISTYÖKUMPPANINA ESPOON MIELENTERVEYSYHDISTYS EMY RY
Emyn toimintaa Kylämajassa
Lauluryhmä
Helena laulattaa ja säestää pianolla.
Ryhmä on kaikille avoin ja kokoontuu 2 kertaa kuukaudessa keskiviikkoisin klo 12.15 - 13.15. Syyskuussa 7.9. ja 28.9.
(Muut syksyn kokoontumiset: 19.10., 26.10., 16.11., 30.11.) . Tule mukaan laulamaan, omalla äänelläsi!
Musiikkiraati—
kokoontuu kuuntelemaan musiikkia ke 21.9. klo 12—14.
(Muut syksyn kokoontumiset: 5.10., 9.11., 7.12.) Tule keskustelemaan ja kertomaan mielipiteesi laulujen sanoista, sävelistä ja tunnelmista.
Kutsu-hanke
Oletko 29–65-vuotias ja kaipaat mielekästä tekemistä? Onko läheisesi tai asiakkaasi eristäytynyt, mutta saattaisi osallistua, jos joku kutsuisi?
Tule etsimään uutta sisältöä elämääsi tai kannusta läheisesi ottamaan meihin yhteyttä. Sovitaan tapaaminen ja mietitään yhdessä, miten helpottaa yksinäisyyttä, saada päiviin sisältöä sekä löytää yhteisö, johon kuulua. Järjestämme toimintaa ja mahdollisuuksia 29–65vuotiaille sosiaalisesti eristäytyneille ihmisille yhdessä Espoon kaupungin, HUS:n, Espoossa toimivien yhdistysten ja seurakuntien kanssa. Toiminta voi olla ryhmätapaamisia,
opintoja, työtoimintaa tai muuta kiinnostavaa. Tärkeintä on, että osallistut.
Voit olla yhteydessä meihin itse tai toisen puolesta hänen luvallaan. Palvelu on maksutonta
ja luottamuksellista. Emme edellytä Emyn jäsenyyttä.
Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää. Yksin ei kannata jäädä.
Hankevastaava: Virpi Uusitalo, [email protected] tai p. 050 310 7981
Hanketyöntekijä: Arttu Pöyhtäri, [email protected] tai p. 050 312 5193
Lisätietoja Emystä ja Emyn kohtaamispaikkojen toiminnasta: www.emy.fi
5
Syksyn tärkeitä päivämääriä:

Asukastalon syyskausi: Avoinna ke 3.8.—pe 16.12.2016

Matinkylä-Olarin juhlaviikko:
Olari-tempaus ti 6.9. klo 14—18 Olarin asukaspuistossa
MatinFest pe 9.9.—la 10.9. Perjantaina ohjelmaa Matinkylän asukaspuistossa ja Monarilla klo 15—20 ja lauantaina ohjelmaa Vanhalla
Ostarilla ja Kylämajassa klo 12 alkaen. Ks tarkempi ohjelma s. 17

Kylämajan 5-vuotisjuhlakahvit: ma 10.10. klo 13—15

Asukastalon rupattelutuokio: to 20.10. klo 17—19

Kalliola-talon avajaiset Sturenkadulla ja Kalliolan Kansanjuhla: la 15.10. klo 13-15 ja klo 15—18

Pikkujoulumyyjäiset: ke 23.11. klo 11-14—varaa ilmainen myyntipöytä Jilalta.
Seuraava Haloo Kylämaja! (lokakuu)
ilmestyy syys-lokakuun vaihteessa
Jos haluat tiedottaa siinä jotakin, ilmoitathan siitä viimeistään pe 16.9.
Riikalle (riikka.koola(at)kalliola.fi).
Otamme myös kiitollisina vastaan kirjoituksia, runoja, ajatelmia sekä valokuva–
tai piirroskuvituksia, mikäli ne ovat lähettäjän omaa tuotantoa.
6
YHTEISTYÖKUMPPANINA ESPOON KAUPUNKI JA TYTTÖJEN TALO
ESPOON KAUPUNKI
Palveluohjausta ja neuvontaa Kylämajassa
tarjoaa joka arkipäivä kaupungin sosiaaliohjaaja
Pia Hänninen, p.050 461 6828, [email protected]
ESPOON TYTTÖJEN TALON
RYHMIÄ MATINKYLÄSSÄ
Tyttöjen ryhmä 13-16 vuotiaille
Torstaisin 6.9.—15.12. klo 16—18 Kylämajassa.
Teemana yhdessäolo, askartelu, ruoanlaitto ja tyttöjen omat toiveet.
Ilmoittaudu Sonjalle, p.050-4689 130.
Dance 4 Diversity (Yhteistyössä Monaliiku ry)
Tanssiryhmä yli 12-v tytöille.
Tiistaisin 30.8.—27.9. klo 17—18.30 Monitoimitalolla (Matinraitti 17)
Tiistaisin 4.10.—13.12. klo 17—18.30 Kylämajassa.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset p.040-840 7289/Kati tai
www.monaliiku.yhdistysavain.fi
7
SYYSKUUN TAIDENÄYTTELY
”Elonkehrä” - Mika Pyhälammen akvarelleja
Kylämajan Käytävägalleriassa 28.9. asti
Lapsena pidin piirtämisestä ja vanhemmat kannustivat. Piirtäminen jatkui enemmän tai vähemmän puberteetin yli ja ehkä auttoi siinä murrosiässä. Vähintäänkin useat koulukirjat ja vihot saivat ”omituisia” kuvajaisia seurakseen:) Myöhemmin opiskellessani teknillisessä yliopistossa värit alkoivat tulla mukaan kuvaan.
Piirtäminen ja kaikenlainen kuvataide on aina ollut luontainen ilmaisumuoto minulle, mutta harrastan myös pianolla soittamista ja pidän tanssimisesta sekä uutena alueena myös laulamisesta kuorossa. Nämä kulttuurin osa alueet täydentävät toisiaan.
Saan usein inspiraation luonnosta ja elävästä elämästä yleensä. Sitten vähän tuunailen aiheitta. Yhden akvarellin tekeminen kestää keskimäärin noin 1h, mutta välissä voi olla viikkokin.
Silloin on tyytyväinen olo kun voi ilmaista itseään kuvataiteen keinoin.
Olen ollut mm. työväenopiston maalaus-ja grafiikka kursseilla, sekä osallistunut Emyn kuvataideryhmään aktiivisesti. Tarkoitus olisi aloittaa tänä syksynä taidekoulu Maan iltalinja, jota jännitän ja odotan aikalailla. Se on ensimmäinen taiteen koulu, jossa opiskelen. Saanko jotain uutta
kulmaa?
Jos joku maalaukseni innostaa niin paljon, että haluat sen omaksi voit kysyä asiaa suoraan
minulta: [email protected] Yhteystietoni löytyvät myös teosluettelosta.
Tervetuloa näyttelyyni ja kiitos myös kaikesta palautteesta, jota voitte kirjoittaa vieraskirjaani.
Mika Pyhälampi
MLL PERHEKAHVILA
Mannerheimin lastensuojeluliiton MLL:n perhekahviloita on yli 540 ympäri Suomen. Perhekahviloihin ovat kaikki lapsiperheet tervetulleita. Perhekahvilassa jutellaan ja kahvitellaan, leikitään lasten kanssa tai kuullaan asiantuntijaalustuksia. Asiantuntijavierailut suunnitellaan perhekahvilakävijöiden toiveiden mukaisesti. Perhekahvilat syntyvät vanhempien omasta aloitteesta ja toimivat suurimmaksi osaksi vapaaehtoisvoimin. Lue lisää: www.mll.fi
PERHEKAHVILA—INTERNATIONAL FAMILY CAFÉ
Kylämajassa keskiviikkoisin klo 14.00—17.00
8
Keittopäivät Kylämajassa
keskiviikkoisin klo 11.00—13.00
(tai niin kauan kuin ruokaa riittää).
Tarjolla maukasta keittoa ja juttuseuraa.
Tervetuloa!
(Keitto ja leipä yhteensä 2,50€/annos)
Elo-syyskuun keskiviikkokeitot:
31.8. Kaalikeitto/kasviskaalikeitto
7.9. Punajuuri-vuohenjuustokeitto
14.9.Lihapyörykkäpata/kasvissosekeitto
21.9. Samettinen bataattikeitto
28.9. Jauheliha-/kasvisborssi
Pidätämme oikeuden muutoksiin..
Kylämajan kahvikioski
Joka arkipäivä myynnissä tuoksuvaa pullaa ja höyryävää kahvia,
teetä tai kaakaota (á 0,50 - 1€).
Makoisat maistuvaiset kruunaat hyvällä juttuseuralla ja päivän lehdillä.
Lämpimästi tervetuloa!
Onko kuppisi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Lisää kahvia Kylämajasta!
9
Keskiviikon käsityökerho
Syyskuun kokoontumiskerrat ovat
ke 7.9. , ke 14.9., ke 21.9. ja ke 28.9.
Keskiviikkoisin klo 13-15
Hei kaikki Kylämajan kävijät!
Kuten osa teistä muistaakin, Kylämajan tämän vuoden teemana on
"Ystävyys ja välittäminen" ja tähän liittyen kuulisimme mielellämme syyskuun aikana kaikkien Kylämajalaisten ideoita siitä miten
tavoittaisimme ne lähialueiden asukkaat, jotka eivät
syystä tai toisesta ole vielä meihin tutustuneet.
Laita ideasi syyskuussa palautelaatikkoon, tai sähköpostilla:
riikka.koola(at)kalliola.fi
Palautelaatikkoon saa muutenkin laittaa sekä palautetta toiminnastamme, että kehittämisideoita. Ja laatikkohan löytyy heti pääoven
vierestä kaapin päältä— vahtimestareilta Hannulta tai Katilta
voit kysyä tarvittaessa.
Kiitos teille kaikille jo etukäteen!
10
Kylämajan viikkoryhmät syyskuussa
Maanantaisin
Pelimimmit klo 10—12 (joka toinen ma, syyskuussa 12. ja 26.9.)
Tule pelaamaan yhdessä lauta– ja/tai korttipelejä. Sopii kaikenikäisille naisille!
Suomen kielen alkeet klo 10—11.30
Hannun musabasaari klo 12—13 - musiikillinen nojatuolimatka maailman ympäri!
SPR läksyhelppi klo 16—18 - kaikille koululaisille!
Matinkylän shakkikerho klo 17—20
Diabetes-vertaisryhmä klo 18—20—kerran kuussa (ks. s.14)
Tiistaisin
Luetaan yhdessä klo 12—13.30 (alkaen ti 6.9. ja sen jälkeen joka tiistai) Suomen opetusta kaikille naisille.
Persialaista tanssiliikuntaa klo 14—15 - sopii kaikille naisille ikään, kokoon, kuntoon ja äidinkieleen katsomatta. Huom! Ei ryhmää ti 6.9.
Keskiviikkoisin
Asahi—terveysliikuntaa klo 10—10.45 (alkaen ke 7.9.)
Espanjankielinen ryhmä klo 10—11.30 (alkaen 7.9., jo vähän osaaville)
English conversation group klo 12—13.30
Fun and easy English klo 12—13 (alkaen ke 7.9)
Musiikkiraati ja lauluryhmä—ks. Lisätiedot s.4
Käsityökerho klo 13—15—ks. Lisätiedot s.9
MLL perhekahvila klo 14—17
11
Torstaisin
Jooga & Pilates klo 10.30—11.30
Ilolla eläkkeellä klo 11—12.30 – joka toinen to, alkaen 1.9. (15.9., 29.9.)
Torstain miesten ryhmä klo 13—15 - yli 55-vuotiaille!
Runopiiri klo 13—14
Dekkariklubi ja leffakerho - ks. Lisätiedot s.17
Viron kieli ja kulttuuri klo 14—15.30
Perjantaisin
Kauneustuokio klo 10—12
Alkeisjooga/jumppa klo 14—15
Puhumme suomea! - ryhmä klo 13—14
ATK-luokka klo 13—15 (pe 9.9., 16.9., 30.9. jne.)
Lauantaisin
Miniatyyrikerho klo 12.00—16.00 asukastalon kellarissa.
Sisäänkäynti Matinkadun puolelta.
Lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin Kylämajassa kokoontuu myös eri toimijoiden järjestämiä muita ryhmiä, kokouksia ja perhekerhoja. Osa ryhmistä on suljettuja. Kaikkien toiminta on ryhmänohjaajien vastuulla. Lähialueiden asukkaat
voivat myös maksutta varata tiloja omien perhejuhliensa jne. järjestämiseen. Varaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin, mieluiten sähköpostilla: riikka.koola(at)
kalliola.fi
12
Kielten opiskelua Kylämajassa
SUOMEN KIELI
Maanantaisin SUOMEN ALKEET klo 10 —11.30. Kaikille avointa, maksutonta
alkeisopetusta. Ei tarvitse ilmoittautua, mutta tulethan ajoissa paikalle!
Ohjaa: Jila Samandarpoor ja suomalaiset vapaaehtoiset.
Tiistaisin LUETAAN YHDESSÄ klo 12 —13.30. Kaikille naisille avointa, maksutonta opetusta, järjestää Akateemisten naisten Luetaan yhdessä-verkosto.
Jatkuu jälleen ti 6.9.
Perjantaisin PUHUMME SUOMEA klo 13—14. Osaatko jo puhua suomea,
vähän tai paljon? Tule harjoittelemaan puhumista mukavassa ryhmässä.
ENGLISH/ENGLANTI (kaksi eri ryhmää)
Keskiviikkoisin FUN & EASY ENGLISH klo 12 —13. Tuntuuko, että puhuminen englanniksi jännittää tai taidot ovat aikojen saatossa ruostuneet? Ohjaa vapaaehtoinen Kerttu. Tervetuloa uudet ja ”vanhat” ryhmäläiset! Ryhmä jatkuu ke 7.9.
Every Wednesday ENGLISH CONVERSATION GROUP at 12—13.30
Everybody (both new and ”old”) is welcome to practice their English skills in a relaxed athmosphere! Volunteer facilitators Berenice, Gina (or Riikka).
ESPANOL/Espanjan harjoittelua keskiviikkoisin 7.9. alkaen
Bienvenidos a practicar Español!
Nuevo grupo dirigido por nuestra voluntaria Berenice.
Se requiere cierto conocimiento de español.
Las sesiones son los miércoles de 10 a 11:30am en Kylämaja.
13
ATK-LUOKKA kaikille aikuisille, perjantaisin
Syyskuun atk-luokat: pe 9.9., 16.9. ja 30.9. klo 13-15.
Opastajana vapaaehtoinen Oscar,
tule ja kysy ihan mitä vain liittyen tietokoneeseen, ohjelmiin,
älypuhelimeen tms. Oma laite mukaan!
Tietotekniikan ABC-kurssi
Kaksi kertaa/kk torstaisin klo 18-20:
8.9., 15.9., 6.10., 13.10., 17.11., 24.11.
Kuhunkin kertaan mahtuu 5 opiskelijaa,
ilmoittaudu s-postilla: [email protected] tai Oscarille
perjantain atk-luokassa.
VIRON KIELI JA KULTTUURI—opintoryhmä
Torstaisin klo 14—15.30
Ryhmä on alkanut tammikuussa, mutta uudet ryhmäläiset ovat tervetulleita!
Ryhmä jatkuu jälleen to 1.9. Ohjaa Riitta.
Biljardipöytä
Löytyy asukastalon kellarista. Pöytä on vapaasti käytettävissä silloin kun
huoneessa tai viereisessä liikuntasalissa ei ole muita varauksia.
Kysy vahtimestarilta!
14
Liikuntaryhmiä Kylämajassa
Uudet aloittajat tervetulleita!
Asahi—joka keskiviikko klo 10—10.45, alkaen ke 7.9.
Jooga&Pilates—joka torstai klo 10.30—11.30
Jooga/Jumppa—joka perjantai klo 14—15
___________________
RUNOPIIRI
Joka torstai klo 13—14
Kaikki runoista kiinnostuneet
lämpimästi tervetuloa! Mukana Hannu.
__________________
SHIATSUN ALKEET
Vapaaehtoinen Chie opettaa shiatsua
= kiinalaiseen akupainantaan perustuvaa hierontaa.
Tiistaina 6.9. (jalat) ja ti 13.9. (kädet) klo 12.30—13.30.
______________________
DIABETES-VERTAISRYHMÄ
Kerran kuussa maanantaisin klo 18—20. Syyskuussa ma 26.9.
Muut syksyn kokoontumiset 31.10. ja 28.11.
(Pääkaupunkiseudun diabetesyhdistys ry).
Ilmoittaudu ryhmäkerroille: Mirja Lammi, p.040-7444 697.
______________________
YSTÄVÄPIIRI
Espoon kaupungin järjestämä, senioreille tarkoitettu
”Ystäväpiiri” - ryhmä kokoontuu Kylämajassa
klo 13—15, ti 27.9. alkaen.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: p.043-825 3494,
ryhmä[email protected]
15
Dekkariklubi ja leffakerho
Klubin tapaamiset kerran kuussa torstaisin klo 16—18
Syksyllä: to 1.9., 6.10., 10.11., 1.12.
Dekkarileffakerhossa katsotaan dekkarielokuvia videotykiltä
ja valkokankaalta.
To 22.9., 13.10., 24.11. ja 15.12klo 16-18.30
Klubi ja leffakerho ovat avoimet kaikille dekkareista
kiinnostuneille, lämpimästi tervetuloa!
Lisätietoja Minnalta, p. 050 461 3687, [email protected]
16
Oscarin tietokulma
Hei kaikki! Tämä palsta on jatke atk-toiminnalleni Kylämajassa. Kirjoitan
jatkossakin tätä aina silloin, kun on uutisia tietotekniikan alalla jotka pitää
jakaa.
Haluan aloittaa aiheella Windows 10, joka julkaistiin viime vuoden
heinäkuussa. Kuten olettekin varmaan kuulleet, Microsoft tarjosi sitä
ilmaiseksi kaikille nykyisille Windows 7 ja Windows 8 käyttäjille. Tämä tarjous kesti vuoden, eli
27.7.2016 asti. Windows 10 maksaa nyt halvimmillaan 134,90€. Tervetuloa puhumaan aiheesta
lisää joko ATK Luokkaan tai Tietotekniikan ABC ryhmiin (ks. lisätiedot s.13)
Tähän liittyen haluaisin kertoa teille ”Windows 10 Vuosipäivä” - päivityksestä. Microsoft julkaisi
tämän vuosipäiväpäivityksen 2.8. ja se sisältää muutaman asian, joista haluan kertoa teille.
Ensinnäkin, tämä päivitys on normaalia isompi ja kun se on asentunut niin joudutte koneen
käynnistyessä valitsemaan joitain asetuksia uudestaan. Tämä päivitys muuttaa Windows 10:tä
pienillä kosmeettisilla tavoilla. Tämä vuosipäiväpäivitys on kaikille Windows 10 -käyttäjille
maksuton.
Suurin ja ehkä tärkein asia, joka päivityksen mukana tulee, on Microsoftin suuri parannus
Windows Defender tietoturvaohjelmaan. Windows Defender on tietoturvaohjelma, jonka tarkoitus
on torjua ja poistaa haittaohjelmia ja viruksia tietokoneestasi. Windows Defender on ollut
saatavilla jo kauan, ihan Windows XP ajoilta. Tässä vuosipäiväpäivityksessä Microsoft parantaa
ja laajentaa Windows Defenderin ominaisuuksia. Microsoft yrittää tällä pyrkiä kilpailemaan
enemmän muiden tietoturvaohjelmien valmistajien kanssa.
Mitä tämä tarkoittaa sinulle?
Tämä antaa tavallisille käyttäjille enemmän vaihtoehtoja. Sen sijaan, että käyttäisit rahaa
ostaaksesi tietoturvaohjelman, voit käyttää ilmaista Windows Defenderiä, joka antaa mahtavan
perusturvan ja on hyvä vaihtoehto käyttäjälle, joka ei käytä tietokonetta paljon. Maksullisissa
tietoturvaohjelmissa on tietysti enemmän ominaisuuksia, mutta se ei aina takaa sitä, että ne
suojelisivat sinua enemmän tai paremmin.
Tietoturva-ala on jatkuvasti, usein jopa päivittäin muuttuva ala, joten mikään tietoturvaohjelma ei
takaa 100% suojaa, tämä olisi mahdotonta!
Nyt seuraavaksi haluaisin esitellä teille verkkosivun josta voi saada ilmaisia ohjelmia, siltä
varalta, että haluatte kokeilla tai tarvitsette uusia ohjelmia. Opastan mielelläni, miten asentaa ja
poistaa ohjelmia tietokoneelle/tietokoneelta ja autan parhaani mukaan niiden käytössä.
Sivun nimi on http://www.ilmaisohjelmat.fi/ Ilmaisohjelmat.fi esittelee parhaat ilmaiset
tietokoneohjelmat ja verkkosovellukset selkokielellä ja suomeksi. Sivuston kohderyhmänä on
erityisesti tietokoneiden peruskäyttäjät. Vuonna 2006 perustettu ilmaisohjelmat.fi on ollut jo
vuosia yksi Suomen suosituimmista IT-alan verkkosivuistoista.
Lopuksi kerron vielä, että 26.8. lähtien ATK toiminta on palannut normaaliin aikatauluun
Kylämajassa. ATK Luokka pidetään perjantaisin tavalliseen aikaan kello 13:00-15:00 ja
Tietotekniikan ABC ryhmä alkaa jälleen 8.9. - jälkimmäiseen pitää ilmoittautua. Otan ABCkurssille enintään 5 henkilöä/kerta, ilmoittaudu s-postilla: [email protected] tai Kylämajan
henkilökunnalle. ATK luokkaan ei tarvitse ilmoittautua. Myös (Kylämajassa pidettävät)
yksityistunnit ovat mahdollisia. Kysele lisää yllä olevasta sähköpostiosoitteesta!
Nähdään Kylämajassa! t.
Oscar
17
La 10.9. Hyvinvointipäivä Kylämajassa:
Myynnissä kahvia, pullaa, hedelmiä (klo 12—18)
Ohjelmaa aikuisille klo 13—17:
Asahi-kokeilu klo 13.15 ja klo 14.15 (Pirkko)
Vartin hengitysharjoituksia klo 13.45 ja 14.45 (Jila)
Iloa tanssista klo 15.45—16.15 (Jila)
Onnellisten laulujen musabasaari klo 16.30—17.00 (Hannu)
Hyvinvointipuu: Kirjoita puun lehdille mitkä asiat sinulle
tuottavat onnea ja iloa.
18
Runoja
Yhteisymmärrys
Aika
Ei ole sitä oikeeta
Ei ole sitä väärää
Vain on erilaiset mielipiteet
Yhteisymmärrys avaa
mielen ja kielen siteet.
Meillä jokaisella
sinulla ja minulla
on annettu oma aika
- aika tulla
- aika olla
- aika mennä
Siis! Yhtäkään päivää
ei sovi vähätellä!
Ei kun
Minä kun, minä kun
Minä kun, minä kun!
Ei kun
Me yhdessä
Kaikki runot: Aili Kemppi
19
Ota meihin yhteyttä ja/tai tule
tapaamaan asukastalolle
Asukastalon vastaava:
Mari Nieminen, 045-7733 0302, [email protected]
Asukastalotyöntekijä Riikka Koola, 045 7732 4744, [email protected]
Myös tiedotus– ja tilavarausasiat!
Sosiaaliohjaaja Pia Hänninen, Espoon kaupunki, 050 461 6828,
[email protected]
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Mervi ” Viivi” Ruohonen, 046—850
0876, [email protected]
Espoon mielenterveysyhdistys EMY ry, Pirjo Heikkinen, 050 310 7980,
[email protected]
Espoon tyttöjen talon Sorella-hanke, Noemi Kumisenge ja Sonja Puolakka
[email protected], p. 050 4689130
[email protected], p. 050 4637506
Asukastalon puhelin 050 430 3112
Tästä numerosta saat kiinni vahtimestarit sekä Jila Samandarpoorin (mm. kirpputori, kauneustuokio, joogat, suomen alkeet). Voit tiedustella myös muuta henkilökuntaa asukastalon puhelimesta (mm. keittiö, siistiminen).
Värikästä syksyä kaikille!
Tilavaraukset/bookings: [email protected]
20
ASUKASTALOLLA YHTEISTYÖSTÄ VOIMAA
www.emy.fi
Asukastalo sosiaalisessa mediassa!
Käy tykkäämässä
meistä!
Asukastalon tapahtumia lähes livenä!
Makupaloja matkan varrelta!