2 - Punkalaitumen Yrittäjät ry

Hyvä yrittäjä, hienoa että olet osa Suomen Yrittäjiä. Mitä
enemmän meitä on, sitä paremmin voimme edistää
yrittäjien asioita.
Me Suomen Yrittäjissä teemme joka päivä töitä sen
puolesta, että yrittäminen olisi sujuvampaa, kannattavampaa ja yksinkertaisempaa. Vaikutamme julkiseen päätöksentekoon niin, että pienten ja keskisuurten yritysten tarpeet otetaan mahdollisimman
hyvin huomioon.
Neuvontapalvelustamme saat apua yrityksen arjen
pulmiin. Lisäksi tarjoamme monia hyödyllisiä etuja.
Jäsenenä saat myös valmiin verkoston yhteistyöhön ja
yhdessäoloon muiden yrittäjien kanssa.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi
20 vuotta Suomen Yrittäjien
perustamisesta. Tuona aikana
yrittäjien arvostus ja mahdollisuudet ovat parantuneet
huomattavasti, mutta
tekemistä riittää vielä.
Tervetuloa mukaan,
tehdään yhdessä
Suomesta parempi
maa yrittää!
Suomen Yrittäjät
puheenjohtaja
Jyrki Mäkynen
2
3
Hyödynnä jäsenyytesi!
1
Ongelmia? Soita 09 229 221.
Saat avun nopeasti ja maksutta.
2
Maksuttomasta lakineuvonnasta saat monipuolista opastusta ja neuvontaa yritystoimintaan.
Monipuoliset jäsenedut
näkyvät heti lompakossasi!
3
Kumppaniemme tarjoamista jäseneduista
saat jopa tuhansien eurojen hyödyn.
Saat etuhintaan myös koulutusta,
kirjoja ja Yrityspörssi-palvelun.
Rahanarvoista tietoa.
4
Jäsenenä saat yritykseesi Yrittäjäsanomat
yhdeksän kertaa vuodessa. Se kertoo suurimmista muutoksista yrittäjän arjessa ja tarjoaa
tärkeää hyötytietoa. Päivittäiset yrittäjäuutiset
voit lukea yrittajat.fi:stä. Yrittäjäinfo-lehti
kertoo uusimmat lakimuutokset.
Jo 115 000 jäsentä –
mitä enemmän, sitä vaikuttavampaa.
5
Olemme Suomen vaikutusvaltaisin yrittäjäjärjestö. Mitä enemmän meitä on, sitä painavampi on viestimme. Äänemme kuuluu valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti.
Saamme muutoksia aikaan.
Kohtaa kollega.
Löydä kumppaneita, tarjoa palveluita,
pidä hauskaa – kauttamme saat
valmiit yrittäjäverkostot.
Yhteisen työmme
tuloksia yrittäjien
hyväksi
1
Yrittäjien vaikutusvalta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa
on kasvanut oleellisesti.
2
Yrittäjien verotuksen kannustavuutta ja
oikeusturvaa on lisätty ja omistajayrittäjän
verotuksen kiristymistä on torjuttu.
3
Yrittäjän sosiaaliturvaa, kuten
työttömyyden, sairauden ja vanhuuden
turvaa, on parannettu.
4
5
Vaikeuksiin joutuneen yrittäjän mahdollisuutta uuteen alkuun on parannettu.
Yrittäjiä arvostetaan, sillä pk-yritykset
luovat uusia työpaikkoja myös
vaikeina aikoina.
6
7
8
9
Julkisia palveluita on avattu
yrittäjien tuotettavaksi.
Kunnat kiinnittävät huomiota
yrittäjien toimintaedellytyksiin.
Yrittäjyys on nostettu koulutuksessa
merkittävään asemaan.
Suomen Yrittäjien pitkäaikainen
tavoite työllistämisen helpottamiseksi
alkaa tuottaa tulosta.
4
5
Esimerkkejä
vuoden 2015
saavutuksista
•Paikallisen sopimisen laajentaminen lainsäädännöllä on kirjattu hallitusohjelmaan.
•Hallitusohjelmassa on muutenkin poikkeuksellisen
paljon yrittäjien työn kannalta myönteisiä kirjauksia.
•Apua pienyrittäjille: pääsääntöinen maksuehto
yritysten välisissä maksuissa 30 päivää.
•Arvonlisäveron liukuvan alarajahuojennuksen katto nousee.
•Sukupolvenvaihdoksessa perintö- ja lahjaveron
maksuaika pitenee viidestä seitsemään vuoteen.
•Ympäristölupien automaattisista
määräaikaistarkistuksista luovuttiin.
•Maa-ainesluvan ja ympäristöluvan
menettelyt yhdistetään.
•Yrittäjäkeskustelu vaikutti: lähes neljännes
kansanedustajista on yrittäjätaustaisia.
YRITTÄMISEN EDUNVALVONNAN TULOKSIA
www.yrittajat.fi/edunvalvonta
Soita maksuttomaan
neuvontapalveluumme
arkisin
klo 9–16
09 229 221.
Puhelusi yhdistetään asiantuntijalle.
YLIVOIMAINEN JÄSENETU!
Jos tarvitset oikeudellista neuvontaa, ole huoletta, sillä
Suomen Yrittäjien asiantuntijat osaavat auttaa. Omien
asiantuntijoiden lisäksi käytössäsi on sadan ulkopuolisen ammattilaisen verkosto sekä alueelliset neuvojat,
jotka tavoitat aluejärjestösi kautta. Yhteystiedot löytyvät
takasivulta. Maksuton neuvontapalvelumme vastaa
vuosittain kymmeniin tuhansiin neuvontapyyntöihin.
Neuvonta on vain jäsenyrityksille,
joten kerrothan jäsennumerosi!
Jäsennumeron löydät jäsenkortista, lehtien osoitelipukkeista ja jäsenmaksulaskusta.
Lue lisää
www.yrittajat.fi/neuvontapalvelut
6
7
Koulutukset
Päivitä osaamistasi Suomen Yrittäjien koulutuksissa.
Vaihtoehtoja ovat webinaarit omalla koneellasi, aamu- ja
iltapäiväkoulutukset sekä seminaarit. Suomen Yrittäjien
jäsenalennus on 30–40 prosenttia normaalihinnasta
kaikille jäsenyrityksen edustajille. Mainiot kouluttajat,
rento porukka – tule mukaan!
www.yrittajat.fi/koulutuskalenteri
Tapahtumat
Luo uusia verkostoja, tapaa vanhoja tuttuja ja kehitä ammattitaitoasi. Järjestämme vuosittain monipuolisia tapahtumia eri puolella Suomea. Tunnetko jo Nuorten yrittäjien GET TOGETHER -tapahtuman, Valtakunnalliset
Yrittäjäpäivät tai Kunnallisjohdon seminaarin?
www.yrittajat.fi/tapahtumakalenteri
Ammattikirjallisuus
Hanki yrittäjän ammatilliset käsikirjat jäsenhintaan
Suomen Yrittäjien kirjakaupasta, www.yrittajat.fi/
kirjakauppa.
UUTUUSOPPAAT
Yrittäjyyden myytinmurtajat
ja Huippumyyjä
YRITTÄJY YDEN
sen kasvuyrittäjän oppikirja. Loisoivalluksia omaan johtamiseen ja
nnön ideoita heti jakoon kollegoilMoneen kohtaan palaan vielä.”
MY YTINMURTAJAT
ouvinen, Myyntijohtaja, Heltti Oy
ämä ovat pelkkiä myyttejä. Kun teet
sin, palkintona on tyytyväisempi ja tempi työympäristö – ja enemmän rahaa
a.
yden myytinmurtajat on konkreettinen
a, jonka opit on koeteltu arjen työssä
aisissa edelläkävijäyrityksissä. Teos on
perusteluita, esimerkkejä ja käytännön
ä, jotka saat vietyä suoraan omaan
esi.
YRITTÄJYYDEN MYYTINMURTAJAT
, että budjetointi säästää rahaa? Luulitko,
tajan tehtävä on johtaa? Luulitko, että
a yrityksellä pitää olla yksi ehjä strategia?
Mikko
Tuija Rummukainen
Kuitunen
HUIPPUMYYJÄ
HUIPPU
MYYJÄ
Vincit Oy,
Toimitusjohtaja
Mikko Johannan sanoin:
”Rohkea ja aito. Mikko sanoo
rehellisesti, mitä ajattelee, ja tekee
sen niin, että muutkin innostuvat
asiasta. Hänellä on harvinainen kyky
luoda ympäristö, jossa ihmiset tahtovat päästä huippusuoritukseensa.
Mikko kuuntelee edelleen jokaisen
vincitläisen toiveita ja unelmia
kasvotusten. Näiden keskusteluiden
jälkeen vastapuoli yleensä itse oivaltaa, mitä seuraavaksi kannattaisi
tehdä. Tämä on mielestäni loistava
esimerkki taidosta johtaa ilman
johtamista.”
Johanna
Pystynen
Vincit Oy,
Henkilöstöjohtaja
jina ovat Vincit Oy:n Mikko Kuitunen ja
a Pystynen. He ovat saaneet lukuisia aruja palkintoja yrittäjyydestä ja työelämän
misestä. Niinpä voimme luvata, että kirjan
ä on todistetusti tolkkua.
Johanna Mikon sanoin:
”Tyypiksi, jolla on avaimet tai
kännykkä aina hukassa, Johannalla
on ilmiömäinen kokonaisvaltaisen ajattelun kyky. On mahtavaa
tehdä työtä henkilön kanssa, joka
systemaattisesti huomioi kaikki asianosaiset. Kun palkkasin
Johannan, luulin että minun pitää
opettaa hänelle enemmän bisnestä.
Nyt tiedän, että minun pitää oppia
häneltä enemmän ihmistä.”
Tositarinoita myynnin huipulta
MIKKO KUITUNEN & JOHANNA PYSTYNEN
16/09/15 10:38
www.yrittajat.fi/jasenpalvelut
Palvelumme verkossa
yrittajat.fi
Uudistuneesta verkkopalvelustamme saat
tukea yritystoimintaan liittyvissä asioissa sekä
päivittäistä ajantasaista tietoa: yrittäjäuutisia,
lomakkeita, palkkataulukoita, laskureita ja
laajasti hyötytietoa yritystoiminnasta.
Yrittäjämediat – kaikki tärkeä tieto sinulle.
Yrittäjäsanomat – printissä ja verkossa
• Kerromme sinun arkeasi koskettavista tärkeistä
aiheista. Päivittäiset uutisaiheet löytyvät verkosta:
www.yrittajat.fi. Yrittäjäsanomat-lehti uudistui 2015,
ja lehdessä on nyt entistä enemmän hyötytietoa.
• Lehteä lukee jo 107 000 yrittäjää. Verkossa eri
kävijöitä on yli 65 000 joka viikko.
Yrittäjä-lehti – näyteikkuna yrittäjyyteen
• Lehti on täynnä tarinoita ilmiöistä, menestyksestä,
keksinnöistä, yrittäjän käännekohdista ja monesta
muusta. Autamme sinua viettämään myös
arvokasta vapaa-aikaa.
• Tilaa lehti hintaan 54 euroa/vuosi (sis. alv).
• Voit vähentää tilausmaksun yritysverotuksessa.
lla
eudu
a
Maas
kisa
Män
on
eneM
kilpailu
18
28
s s i s ta
n ku r
n ko
Mite
i ä ä?
lla on suuri
s e lv
Juhl
arke
a a Ja
a
yrittäjä
lainen
irjaa
Kainuu
piti päiväk
ttiin
Jukka Kärnä
järjeste
a, jolloin
päivät.
viikost
iset yrittäjä
Valtakunnall
en
Tilitoimistoj
udulla.
paa maase
kovem
le
vierai
v e r kos
w.y
sa: ww
r i t ta j
lisilla suhtei
Sosiaa
isessa.
ys toipum
merkit
at. f i
för
s
y r i t tä
uomen
senl
j ät j ä
rna
e tag a
n
i finla
08
2015
yrittaja
t.fi
meeri utti
t
sanoma
ä
j
ä
t
t
i
r
Y
10
d
ehti
lehti, j
oka tu
o tuhl
aa
04
j a p oj a
2015
n k i n kot
iin
yrittaja
TehTaan
varjo
isTa
Jere Räisäs
en kippar
kaappasi
oima Elcoli
isot asiakk
ne
aat haavii
n.
vuosi koTi-
Mieti, id
eoi ja
Kim Väisän isänä
en loi menes
ja lupasi
ryhtyä koti-is tystarinan
äksi.
ea
ole rohk
20 000 euro
n Tuoksu
Parfym
ööri haluaa
myydä
tuoksuja
šeikeille.
sä.
en käytös
kanavi
nen
köisten
a Makko
källä säh
ta. Minn
on jo pit
iä.
isaatio
yksistä
ä myynt
ti digital
Osa yrit
tää lisä
iaskel koh
miten löy
Se on ens
uvasti,
jatk
miettii
puumala
Jari Lindst
nisteri
inen
Työmi
n paikall
mukaa
ksen
römin
hallitu
nen on
usopimi
tus kilpail
si.
iso ponnis
amisek
parant
kyvyn
ja 14
Sivut 8
8
pi
miska
Hallitusiso
ohjelman
nee kala ete
Puuta
vientiinen Oy
esa siltalop
4–7
Iivari Monon joka
ritys,
on perhey
. Joena kasvaa
uskalta
yksi
yritys on
suulais
isen yritValtakunnall n saajista.
täjäpalkinno
Sivut 24 – 26
3 Yrittäjää
I
Paluu ju
u
Inspiraatio
rille
Marjet Mäkin
hommista en on yksi tuhan
takaisin kotiin
sista. Hän
palasi konsu
ja johtaa isäns
ä perustamaalttiyritystä.
I
Keksintö
I
Pakkomie
lle
I
Mitäs jos?
t.fi
9
Yrittäjäinfo
• Ajankohtaisia lakimuutoksia ja yritystoiminnan
perustietoa helposti ymmärrettävässä muodossa.
Yrittäjäinfoa julkaistaan verkossa sekä aluelehtien
osana. www.yrittajat.fi/yrittajainfo.
• Lue myös ruotsiksi verkossa tai osana Företagarelehteä. www.yrittajat.fi/foretagarinfo.
Uutiskirje
• Ajankohtaiset yrittäjäasiat sekä tarpeellista
hyötytietoa sähköpostiisi kaksi kertaa kuukaudessa.
yritysporssi.fi
• Maan suurimpia yritysten osto- ja myyntipaikkoja.
Tarjolla jatkuvasti satoja mielenkiintoisia kohteita.
• Helppokäyttöinen ja tehokas markkinapaikka
yrityskaupan eteenpäin viemiseen tai ostamiseen.
• Hyödynnä jäsenetusi verkko- + lehti-ilmoituksista.
facebook.com/suomenyrittajat
• Kysy, kommentoi ja keskustele yrittäjyydestä.
Jo yli 17 000 tykkääjää.
twitter.com/suomenyrittajat
• Kaikki uutisemme ja ajankohtaiset yrittäjyystwiitit.
Liity yli 20 000 seuraajan joukkoon.
nuoretyrittajat.fi
• Nuorten, opiskelijoiden ja nuorekkaiden areena.
• Nuorten yrittäjien ja opiskelijoiden viimeisimmät
kuulumiset facebook.com/nuoretyrittajat ja
viserrykset twitter.com/nyrittajat.
LEDARE Lokala avtal – höstens heta diskussionsämne | 3
5/ 2015
MARIANNE ISOTALUS I GODISAFFÄREN SWEETHEART
Ät mindre godis!
www.yrittajat.fi/verkkopalvelut
Yrittäjäristit
Takana jo mittava ura yrittäjänä? Huomionosoitukseksi
sopii Suomen Yrittäjien yrittäjäristi. Yrittäjäristi on huomionosoitus, jonka vastaanottamisesta jää hyvän mielen
lisäksi merkintä yrittäjyyden historiaan.
Työntekijöiden ansioristit
Tunnustus työntekijälle? Työntekijän ansioristi on yrittäjän hieno tapa palkita pitkäaikaiset ja sitoutuneet
työntekijät.
Hae palkitsemistuotteet ajoissa yrityksesi juhliin.
Lisätietoja ja hakulomakkeet: www.yrittajat.fi/
palkitsemistuotteet.
Vuoden yrittäjä
Suomen Yrittäjät ja sen jäsenjärjestöt palkitsevat vuosittain valtakunnallisesti, alueellisesti sekä paikallisesti menestyneitä yrityksiä.
Haluamme korostaa yrittäjyyden merkitystä ja arvostusta sekä tuoda esille yrittäjän työtä. Tutustu Vuoden
Yrittäjä -palkittuihin osoitteessa www.vuodenyrittaja.fi.
www.yrittajat.fi/palkitsemistuotteet
10
11
Minusta tulee toimitusjohtaja.
Yrityspörssi yhdistää yrityksen myyjän ja ostajan.
Miksi et ostaisi jo olemassa olevaa yritystä tai myisi omaasi?
Ostajana saat valmiin asiakaskannan, tunnettuuden ja
JATKUVUUDEN
TURVAAJA
toimintakonseptin. Yrityksen myyjänä
löydät ostajat
ja
ostoja välittävät tahot yhteisestä palvelusta. Kauppapaikka
verkossa yhdistää yrityksen myyjän ja ostajan.
www.yritysporssi.fi
WWW.YRITYSPORSSI.FI
Hyödynnä
valtakunnalliset
jäsenedut
VAKUUTUKSET
Fenniasta saat yrityksesi ja perheesi vakuutuksiin kattavimman jäsenetukokonaisuuden. Siihen kuuluu esim. 50 %:n
alennus sairausvakuutuksen päiväkorvausosan maksusta ja pysyvän työkyvyttömyyden turva
10 % korkeammalla korvaussummalla. Hyödynnä myös
14–40 %:n alennus kodin ja perheen vakuutuksista sekä
kaskon 70 %:n bonus. Valitse yritysvakuuttamisen asiantuntija hoitamaan kaikki vakuutusasiasi!
Lisätiedot: fennia.fi/suomenyrittajat ja 010 503 8818.
AUTONVUOKRAUS
Jäsenille 15 %:n alennus kaikista Suomessa tapahtuvista henkilö-, pakettija kuorma-autovuokrauksista. Alennus
myönnetään kaikista julkisista hinnoista. Lisäksi 2 %:n
alennus etukäteen maksettavista Pre Paid -hinnoista.
Alennus ei koske erikseen tilattavia lisäpalveluja.
Kerro varauksen yhteydessä, että kyseessä on Suomen
Yrittäjien jäsenetu. Etu myönnetään jäsenkorttia esittämällä.
Lisätiedot ja varaukset: [email protected],
www.europcar.fi, p. 0200 121 54.
AUTOPESU
Jäsenille −20 % normaalihintaisista autopesuista HelmiSimpukka-ketjun asemilla.
Etu myönnetään jäsenkorttia esittämällä.
Lisätiedot: www.helmisimpukka.fi.
Hyödynnä jäsenetusi!
12
13
POLTTOAINEET
SY:n jäsenkortilla tai Neste Oil Yrityskortilla alennusta bensiinistä ja dieselistä −2,5 snt/l (sis. alv) asemakohtaisista
vähittäismyyntihinnoista. Neste Oil -korttien edut myönnetään laskutuksen yhteydessä ja jäsenkorttia käytettäessä ostotapahtuman yhteydessä. Etu ei koske Neste Oil
Express -verkostoa.
Perusalennuksen lisäksi raskaan kaluston Truck-verkoston
sopimushinnat määritellään asiakaskohtaisesti. Suoratoimituksina Neste Oil -voiteluaineet, -kemikaalit, -nestekaasut ja -polttonesteet sopimushinnoin.
Lisätiedot: p. 0200 113 11, neste.fi. Ohjeet Neste Oilyrityskortin hakemiseen yrittajat.fi-jäsensivuilta.
SY:n jäsenkortin magneettiraidalla
käteisalennus 2,2 snt/l (sis. alv) bensiinistä ja dieselöljystä sekä −10 %
Teboil-voiteluaineista (ei yli 10 l astiat).
Teboil Yrityskortilla bensiinistä ja dieselöljystä −2,7 snt/l
(sis. alv) sekä voiteluaineista (ei yli 10 l astiat), autokemikaaleista, nestekaasusta ja pesuista −10 %.
Teboil Yrityskortilla tehdyistä ostoista ei peritä korkoa eikä
tilinhoitomaksua. Edut eivät koske nettohintapohjaisia
Teboil Express -automaattiasemia eivätkä D-automaattiasemia.
Lisätiedot: p. 020 470 0739, [email protected].
Ohjeet yrityskortin hakemiseen yrittajat.fi-jäsensivuilta.
Teboil lämmitysöljy ja moottoripolttoöljy kilpailukykyiseen sopimushintaan. Kysy hintatarjous ja tilaa: suomeksi p. 0800 183 301 tai ruotsiksi p. 0800 183 20 tai
[email protected]. Kerro tilauksen yhteydessä SY:n
jäsennumerosi ja että kyseessä on jäsenetu. Kertatoimituksen vähimmäismäärä on 1 000 litraa.
Jäsenkortin
magneettiraidalla
saat alennuksia
Neste Oilin ja Teboilin
bensiinistä ja dieselistä.
www.yrittajat.fi/jasenedut
LAIVAMATKUSTAMINEN
Työ- ja kokousmatkustus: 10 %:n sopimusalennus Tallinkin
ja Silja Linen normaalihintaisista risteily- ja reittimatkoista.
Vapaa-ajan matkustus: Liittyminen suoraan Club One kanta-asiakasohjelman keskimmäiselle Silver-tasolle.
Matkavarauksiin tarvittavan asiakasnumeron saat kirjautumalla yrittajat.fi-jäsensivuille.
Lisätiedot ja varaukset: p. 010 804 123, tallinksilja.fi.
Risteilyt ja reittimatkat: Jäsenetu
on jopa 10 % päivän normaalihintaisesta risteilyhyttipaketista tai reittimatkalla hyttipaketista ja henkilöautosta.
Varaukset Viking Linen myyntipalvelusta p. 0600 41577
(1,75 €/vastattu puhelu + pvm/mpm) sekä online-varauksina www.vikingline.fi -sivujen kautta. Reittimatka tulee
varata jäsenyrityksen nimellä. Jäsenyys ja alennuskoodit
on mainittava varausta tehdessä. Varaukseen myöhemmin
tehtävät muutokset saattavat vaikuttaa myös aiemmin
varattujen palvelujen hintaan.
Käytä reittimatkavaraukseen Suomen Yrittäjien asiakasnumeroa 330147 sekä tuotetunnusta FVRES, ja risteilyjen
varaamiseen tuotetunnuksia FKKRY (Helsinki–Tukholma ja
Turku–Tukholma) ja FKKRYP (Helsinki–Tallinna).
VIESTINTÄRATKAISUT
Elisa tarjoaa jopa satojen eurojen arvoisia
etuja Suomen Yrittäjien jäsenille. Kaikki
etusi osoitteessa elisa.fi/yedut.
Henkilökohtaista palvelua saat Yrityspisteestä elisa.fi/
ajanvaraus ja Yritysasiakaspalvelusta 010 80 8088 (ark.
8–16.30, 8,35 snt/ puh + 17,17 snt/min, lankapuhelimesta
8,35 snt/ puh + 6 snt/min. alv. 24 %).
Elisa Yritysten Verkkopalvelu: elisa.fi/verkkokauppa.
yritysten-asiakastuki.elisa.fi
14
15
REKISTERITIEDOT
Luotettava Kumppani -palvelun
vuosihinnasta −15 % (85 € +
alv.). Hoidamme yrittäjän puolesta tilaajavastuutietojen
noutamisen eri rekistereistä. Tiedot ovat aina ajan tasalla
Luotettava Kumppani -raportilla.
Valvoja-palvelu tilaajavastuutietojen automaattiseen seurantaan, −25 % alennus kaikista tasoista.
Lue lisää: tilaajavastuu.fi ja yrittajat.fi-jäsensivuilta.
UUSI JÄSENETU! MUSEOKORTTI
Museokortti on suomalaisten museoiden yhteislippu, joka on voimassa
vuoden ajan ensimmäisestä käyttöpäivästä. Henkilökohtaisella Museokortilla pääsee 200 museokohteeseen eri puolilla Suomea.
Suomen Yrittäjien jäsenet saavat kampanjakoodilla
YRITTAJAT16 lisäkuukauden (13 kk) ostaessaan
Museokortin tai sen käyttäjäksi kirjautuessaan.
Etu voimassa 31.12.2016 saakka.
Katso kaikki vuoden 2016
rahanarvoiset jäsenedut:
www.yrittajat.fi/jasenedut
MAJOITUS- JA KOKOUSPALVELUT
Holiday Club -kylpylähotellien ja lomaasuntojen päivän majoitushinnasta
15 %:n alennus. Etu voimassa onlinevarauksissa osoitteessa holidayclub.fi.
Kampanjakoodin saat kirjautumalla jäsensivustolle.
Lisätietoja: p. 03 06 8600.
locale: en
Restel Hotel Groupin hotelliperheen kotimaiset Cumulus-, Rantasipi -hotellit ja
Hotelli Seurahuone Helsinki, kansainväliset Holiday Inn -hotellit ja Crowne
Plaza Helsinki sekä Hotel Indigo tarjoavat Suomen Yrittäjien jäsenille huoneet
sopimushinnoin: 20 %:n alennus päivän
majoitushinnasta sekä 10 %:n alennus
päivän kokouspaketeista.
HELMH-HELMH-Logo-StandardSingleLine
HELSINKI
Varaukset ja tiedustelut:
p. 020 055 055
(0,59 €/min + pvm/mpm),
[email protected].
Kokoustilatiedustelut suoraan
kokoushotellista.
Katso kansainväliset vapaa-ajan viikonlopputarjoukset, Holiday Inn -hotellit ja
Crowne Plaza Helsinki ja Hotel
Indigo, yrittajat.fi-jäsensivuilta.
Etusi jopa −30 %.
RAVINTOLAT
Jäsenyrityksille jälkiruoka veloituksetta
normaalihintaisen pääruuan yhteydessä
Holiday Inn- ja Rantasipi- hotellien ravintoloissa sekä seuraavissa ravintoloissa:
Martinat, Huviretket, Rax Buffetit, Grillssonit, O’Learys
(Restelin operoimissa ravintoloissa), Crowne Plazan ravintola Macu, Helsingin Messukeskuksen Terra Nova sekä Mariot, Vespa, Central, Brasserie Le Havre ja Foija.
Lisätiedot: ravintolamaailma.fi.
16
17
LAKIPALVELUT
SY:n jäsenyrityksille 15 %:n alennus
kaikista lakipalveluista. Alennus
koskee myös yrittäjien perheenjäseniä. Alennus lakipalveluista voi olla enintään jopa 1 000
euroa. Juristimme tarjoavat jäsenyrityksille toimistoissamme maksuttoman 20 minuutin alkuneuvottelun sitoumuksetta. Tarjoamme lakipalveluja suomeksi, englanniksi
ja ruotsiksi.
Lisäksi vaihtuvia jäsenetuja kuukausittain. Seuraa netistä:
jurinet.fi/yrittajat.
Lisätiedot: p. 029 009 2590, [email protected], jurinet.fi.
LEHDET
Talentum antaa SY:n jäsenille Summaverkkopalvelussa maksutta yhden lehtituotteen kokeiltavaksi kahdeksi kuukaudeksi sekä kaikki maksulliset lehdet
ja kirjat 20 %:n jatkuvalla alennuksella.
Palvelua voit käyttää kaikilla päätelaitteilla: tietokoneella,
tabletilla ja älypuhelimella. Summassa on mahdollista seurata kaikkia Talentumin lehtien, kirjojen ja verkon sisältöjä
yhdestä paikasta.
Kestolehtitilauksista 20 %:n jatkuvan alennuksen
Suomen Yrittäjien jäsenyrityksille. Tilattavat lehdet:
Talouselämä, Tekniikka & Talous, Fakta, Markkinointi &
Mainonta, Arvopaperi, Mikrobitti, Tietoviikko ja
Metallitekniikka.
Lisätiedot ja tilaukset: p. 020 442 4100,
yrittajat.talentum.fi, [email protected].
Katso tarkemmat tiedot jäsenhinnoista ja
varausohjeista kirjautumalla jäsensivuille
jäsennumerollasi osoitteessa yrittajat.fi.
www.yrittajat.fi/jasenedut
YrityshakuSynergia
Verkostoidu ja markkinoi
Tuttu Yrityshaku on nyt Yrityshaku Synergia.
Palvelu toimii jäsenyritystemme tehokkaana
verkostoitumisen ja markkinoinnin kanavana.
Voit tarjota yrityksesi palveluita muille jäsenyrittäjille tarjoushintaan, keskustella yrittäjäkollegoidesi kanssa tai
kirjoittaa vaikkapa blogia. Tehosta yritystoimintaasi viestien ja markkinoiden. Eikä maksa mitään!
Rekisteröidy palveluun ja tarkista yhteystietosi
osoitteessa synergia.yrittajat.fi.
Näytä olevasi jäsen
Suomen Yrittäjien jäsenyydestä kannattaa
kertoa yhteistyökumppaneille ja asiakkaille.
Laita jäsentarra näkyvälle paikalle, vaikka kassakoneesi kylkeen tai liikkeesi oveen.
Jäsenbanneri yrityksesi
verkkosivuilla kertoo kävijöille, että olet Suomen
Yrittäjien jäsen.
Lataa ja linkitä jäsenbanneri yrityksesi
kotisivuille www.yrittajat.fi/jasenbanneri.
18
19
JÄSENMAKSUT VUONNA 2016
henkilöstön määrä
yrittäjät mukaan lukien
€/vuosi
1 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 152
2–3 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 225
4–5 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 282
6–7 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 338
8–9 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 1 1
10–19 . . . . . . . . . . . . . . . . . . 487
20–49 . . . . . . . . . . . . . . . . . . 603
50–99 . . . . . . . . . . . . . . . . . . 959
100– . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1 895
Jäsenmaksun voit vähentää
yrityksen verotuksessa.
Seniorit
Jäsenenä voivat olla myös yritystoimintansa lopettaneet
yrittäjät, jotka haluavat olla mukana järjestön toiminnassa. Jäsenmaksu on 50 €/vuosi. www.yrittajat.fi/
seniori.
Opiskelijajäsenyys
Tuemme yrittäjyyttä harkitsevia ja harjoittelevia opiskelijoita opiskelijajäsenyyden kautta. Opiskelijoiden
tarpeisiin räätälöity jäsenyyspaketti antaa siivet yrittäjyysunelmille ja kasvattaa yrittäjyyden ammattilaiseksi.
Jäsenmaksu on 20 €/vuosi. Jäsenyyden voi myös
antaa lahjaksi. Tutustu jäsenyyden sisältämiin palveluihin ja etuihin: www.oonmunpomo.fi.
Jäsenyys on voimassa liittymispäivästä
vuodeksi eteenpäin. Jäsenmaksun perusteena
on yrityksen henkilöstömäärä omistajat ja
osakkaat mukaan lukien.
www.yrittajat.fi/liity
Ota yhteyttä, palvelemme sinua
Etelä-Karjalan Yrittäjät
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät
yrittajat.fi/etelakarjala
puhelin 010 470 1100
yrittajat.fi/pohjoispohjanmaa
puhelin 010 322 1980
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
Päijät-Hämeen Yrittäjät
yrittajat.fi/etelapohjanmaa
puhelin 06 420 5000
yrittajat.fi/paijathame
puhelin 010 322 4300
Etelä-Savon Yrittäjät
yrittajat.fi/etelasavo
puhelin 0500 651 312
Helsingin Yrittäjät
yrittajat.fi/helsinki
puhelin 050 575 2353
Hämeen Yrittäjät
yrittajat.fi/hame
puhelin 010 229 0390
Kainuun Yrittäjät
yrittajat.fi/kainuu
puhelin 010 387 7870
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät
yrittajat.fi/keskipohjanmaa
puhelin 06 831 5292
Keski-Suomen Yrittäjät
yrittajat.fi/keskisuomi
puhelin 010 425 9200
Kymen Yrittäjät
yrittajat.fi/kymi
puhelin 05 544 3030
Lapin Yrittäjät
yrittajat.fi/lappi
puhelin 0400 898 200
Pirkanmaan Yrittäjät
yrittajat.fi/pirkanmaa
puhelin 03 251 6500
Pääkaupunkiseudun Yrittäjät
Espoon Yrittäjät
yrittajat.fi/espoo
puhelin 010 422 1400
Kauniaisten Yrittäjät,
Grankulla Företagare
kauniaistenyrittajat.fi
puhelin 050 505 0940
Vantaan Yrittäjät
yrittajat.fi/vantaa
puhelin 010 322 1722
Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät
yrittajat.fi/rannikkopohjanmaa
puhelin 06 356 0820
Satakunnan Yrittäjät
yrittajat.fi/satakunta
puhelin 050 312 9301
Savon Yrittäjät
yrittajat.fi/savo
puhelin 017 368 0500
Uudenmaan Yrittäjät –
Nylands Företagare
yrittajat.fi/uusimaa
puhelin 010 231 3050
Varsinais-Suomen Yrittäjät
yrittajat.fi/varsinaissuomi
puhelin 02 275 7100
Pohjois-Karjalan Yrittäjät
yrittajat.fi/pohjoiskarjala
puhelin 050 367 5194
Suomen Yrittäjät | Mannerheimintie 76 A | PL 999, 00101 HELSINKI
puhelin 09 229 221 | [email protected] | yrittajat.fi