30 vuotta vastuun kantoa - Y

HYVÄT YRITYKSET
ilmoitus
Isännöinti-Saarrossa on tyypillisesti hyvin pitkäaikaisia työntekijöitä. Kirjanpitäjä
Anu Heikkilä on työskennellyt yrityksessä
12 vuotta. Pertti Satopää tuli töihin vuonna
1989 - ja on nyt jo kahdeksan vuotta omistanut yrityksen kokonaan.
30 vuotta vastuun kantoa
Tänä syksynä 30 vuotta täyttävän turkulaisen Isännöinti-Saarto Oy:n omistaja on jo kahdeksan vuoden ajan ollut Pertti Satopää. Hän ei katsonut tarpeelliseksi vaihtaa nimeä lopullisen
omistajanvaihdoksen yhteydessäkään.
- Isännöinti-Saarto on Turussa
tunnettu nimi. Isännöimme noin
70 liikekiinteistö- ja asuntoyhtiötä, jotka suurimmaksi osaksi ovat
aivan Turun keskustan alueella.
- Kohteemme ovat vähän
isommasta päästä olevia yhtiöitä,
lähes satavuotiaista arvokiinteistöistä uudisrakennuksiin. Vuokrataloja meillä ei ole, Pertti Satopää linjaa.
Isännöitsijän työtehtävät ovat
moninaiset.
- On isoja peruskorjauksia, ja
viranomaismääräykset ja -sään-
telyt muuttuvat koko ajan, kuvailee Satopää.
Digitalisointi on tuonut toimintaan lisää tehokkuutta, kun
kiinteistöissä pystytään etäseurannalla säätämään tarvittaessa
vaikkapa lämmönkulutusta ja kameravalvontaa.
- Siinä teemme yhteistyötä
monien huolto- ja vartiointiliikkeiden kanssa.
Isännöitsijä hoitaa taloyhtiön
juoksevaa hallintoa yhtiökokouksen ja hallituksen ohjeiden mukaan.
- Vaikka hintaa aina katsotaankin, meidän tehtävänä on
pitää taloyhtiöiden hallituksissa
esillä myös pitkäjänteistä ja kestävää kehitystä. Isännöitsijä on
vastuussa paljosta, Pertti Satopää toteaa.
- Isännöinti-Saarron jokaisella
kohteella on nimetyt vastuuhenkilönsä. Talouspuolella asiat kulkevat kuitenkin aina monen henkilön kautta. 13 henkeä työllistävässä yrityksessä toimii myös sisäinen valvonta, Satopää huomauttaa.
Isännöinti-Saarto
Uudenmaankatu 6 a 1, 20500 TURKU, Puh. (02) 511 8500
Uudenmaankatu 6 A 1, 20500 TURKU, puh. (02) 511 8500
www.isannointi-saarto.fi