Tulosta resepti tästä koneellesi

www.ainakunnossa.fi
MAUKKAAT UUNIPERUNAT BROILERIFILEEN KERA
4 annosta
Uuniperunat:
- 1kg perunoita
- 1 sipuli
- 1 punasipuli
- pieni pätkä purjoa
- 5 rkl oliiviöljyä
- 1/2 sitruuna
- mausteita: suolaa, pippuria, chiliä jne..
Broileri:
- 4 kpl maustamattomia broilerin fileitä
- 1 tl oliiviöljyä paistamiseen
- haluamiasi mausteita
Salaatti:
- 1 pss salaattisekoitusta
- kurkkua, tomaattia, paprikaa
- 1 sitruuna
Valmistusohjeet:
Uuniperunat: Lämmitä uuni 200-225 asteeseen. Pese ja pilko perunat paloiksi (esimerkiksi
yksi peruna neljään palaan). Pilko sipulit ja purjo pieneksi silpuksi ja laita ne suureen kulhoon.
Lisää joukkoon öljy ja puolikkaan sitruunan mehut. Sekoita ainekset keskenään. Lisää lopuksi
pilkotut perunat ja sekoita sipuliseos hyvin perunan palojen kanssa keskenään. Levitä perunat
leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunissa noin 30 minuuttia tai kun perunat ovat kauniin
ruskeita.
Broileri: Paista broilerifileet pannulla öljytilkassa. Mausta broilerit haluamillasi mausteilla. Kun
broilerit ovat kypsiä, viipaloi ne paloiksi.
Salaatti: Pilko salaatti, kurkku, tomaatti ja paprika pienemmiksi paloiksi. Sekoita suuressa
kulhossa keskenään.
Kun olet saanut kaikki valmiiksi: kokoa annos lautasellesi haluamassasi järjestyksessä. Voit
puristaa annoksen päälle lopuksi tuoretta sitruunaa.
www.ainakunnossa.fi
Ravintoarvosisältö (per annos):
Kaloreita: 450
Proteiinia: 32g
Hiilihydraatteja: 31g
Rasvaa: 22g
Käytä alennuskoodia KUNNOSSA hyvinvointikauppa.net verkkokaupassa ja saat
ostoksestasi 10% alennuksen (koskee myös alennettuja tuotteita)