1. No category

Kokemäenjoki
Kokemäenjoki saa alkunsa Pirkanmaan puolelta Sastamalan Liekovedestä, virtaa halki Satakunnan
peltoalueitten Huittisten, Kokemäen, Harjavallan, Nakkilan, Ulvilan ja Porin läpi, ja laskee Porin
edustalla Pihlavanlahdella Selkämereen. Yhteensä 121 km pitkä Kokemäenjoki on maamme
viidenneksi suurin jokivesistö. Huittisissa jokeen yhtyvät Loimijoki ja Sammunjoki, joiden
yhtymäkohdan ympärille on muodostunut laaja viljelystasanko. Joki on keskeisin syy alueen
varhaiseen asuttamiseen. Se on tarjonnut kalaa ja joen varsilla on ollut helposti muokattavissa
olevaa hedelmällistä maata.
Kalastus
Kokemäenjoki on ollut kuuluisa lohijoki ennen koskien perkausta ja voimalaitosten rakentamista.
Parhaista kalapaikoista kilpailtiin ja usein myös käräjöitiin. Kalavedet oli jaettu kylien ja talojen
kesken. Kirkko määräsi Nakkilan Anolan ja Ruskilan välisen jokiosuuden piispan kalavesiksi.
Kokemäenkartano sai oikeuden kalastukseen Lammaistenkoskessa piispan määräyksellä vuonna
1455. Kokemäenjoen kalastus julistettiin jo keskiajalla regaaliksi, eli kuninkaan erioikeudeksi, josta
tuli maksaa veroa.
Kalastus oli vuosisatojen ajan tärkeä elinkeino Kokemäenjoen varrella. Parasta nousukalaa siikaa ja
lohta pyydettiin suurilla tokeilla. Tokeet kuuluivat vanhoille kantakylille ja oikeutta niiden pitoon
puolustettiin kiivaasti, koska kysymys oli merkittävästä taloudellisesta edusta. Tokeilla olisi voitu
sulkea koko joki ja estää kalan nousu yläjuoksulle, mutta jo keskiajalta peräisin olevan määräyksen
mukaan jokeen oli jätettävä sen syvimmälle kohdalle niin sanottu kuninkaanväylä, jonka tuli olla
noin kolmasosa joen leveydestä. Näin turvattiin vesiliikenne ja kalojen nousu ylävirtaan. Väylän
riittävästä leveydestä pitivät yläjuoksulla asuvat tarkasti huolta ja liian pitkät tokeet käytiin
hajottamassa.
Kokemäenjoen kalatokeet sijaitsivat Ruskilankosken ja Havinginkosken välisellä alueella. Tokeiden
ylä- ja alapuolella kalastettiin nuotalla ja yksittäisillä kalamiehillä oli omia mertapukkeja. Lohi nousi
jokeen kesällä, jolloin oli sen kalastusaika. Syksyn kutuaikana kalastus oli kielletty, mutta
kalastuskieltoa rikottiin yksittäisten kalamiesten toimesta, koska kala oli omavaraistalouden aikaan
merkittävä lisätulonlähde. Sitä myytiin kuivattuna ja suolattuna jopa Keski-Eurooppaan asti.
Maatalousmuseossa on siikatokeen pienoismalli, joka on tehty vuonna 1929 vanhan kalastaja
Kustaa Alhon antamien ohjeiden mukaan. Alho on itse kutonut havakset. Toetta tehtäessä
valmistettiin ensin rantapukki, josta vedettiin koskeen pitkä puu, jota kutsuttiin seläksi. Rannan
puolella oleva puu tuettiin ja voimakas mies otti marimen eli pystypuun ja lähti viemään sitä selkää
myöden. Päästyään tarpeeksi etäälle hän työnsi puun virtaavaan koskeen ja sen jälkeen se
kiinnitettiin vaulolla eli vitsarenkaalla selkään. Tokeet rakennettiin alkukesän aikana ja ne purettiin
syksyllä ennen jäiden tuloa. Rakentaminen vaati kokemusta, rohkeutta ja voimaa, ja työ oli myös
vaarallista. Kun tokeet saatiin parin viikon työrupeaman jälkeen valmiiksi, pidettiin juhlat
kalarannassa. Tätä pyynnin alkajaisjuhlaa vietettiin usein juhannuksen tienoilla ja rakennuspalkaksi
saatiin taloista suuret määrät olutta.
1
Toekalastusta
Hastelli kokemassa mertaansa Kolsinkoskessa vuonna 1930. Kokemäki Seuran kuva-arkisto.
2
Vesivoiman hyödyntäminen
Vesivoimaa alettiin ensimmäiseksi käyttää hyödyksi viljan jauhamisessa. Vanhin vesimyllytyyppi
on jalkamylly, joita on rakennettu jo keskiajalta lähtien. Siinä myllyä pyörittivät pystyakselin päässä
olevat siivet. Myllyä varten perustettiin yleensä useamman talon yhteinen myllylahko, joka
huolehti yhdessä myllyn rakentamisesta, ja jokainen sai sitten vuorollaan käydä jauhamassa
viljansa (Lahkomylly). Kokemäenjoessa ja sen sivujoissa on ollut 1800-luvulla kymmeniä myllyjä.
Niitä rakennettiin myös pienempien purojen varteen, joissa vesi riitti myllyn pyörittämiseen vain
keväällä ja syksyllä.
Tekniikan kehityksen myötä alettiin rakentaa suuriin koskiin tehokkaita ratasmyllyjä. Siinä myllyä
pyöritti vaaka-akselin päässä oleva iso ratas. Isoihin myllyihin palkattiin mylläri ja niissä saattoi
kuka tahansa jauhattaa viljansa maksua vastaan (Tullimylly). Maatalousmuseossa on pienoismalli
Huivoon lahkon ratasmyllystä, joka on ollut käytössä 1800-luvulla. Myllyn yhteyteen on rakennettu
myös pärehöylä, jolla tehtiin kattopäreitä. Museon pihalla on alkuperäiseen myllyyn kuuluneet
kaksi jauhinkiveä, kivinen kryyniponto, kaksi seinäkiveä ja neljä kivilaakeria.
Huivoon lahkon mylly. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Huivoon myllyn sijainti suunnilleen:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=40000&text=Huivoon+mylly&srs=EPSG%3A3067&y=680229
6&x=252535&lang=fi
3
Seuraavaksi vesivoimaa alettiin hyödyntää lautojen sahaamisessa. Ensimmäiset vesisahat on
rakennettu jo 1500-luvulla, mutta niiden yleistyminen kesti pitkään. Lankkuja sahattiin pitkään
myös käsin ja lohkottiin kirveellä. Vesisaha toimi samalla periaatteella kuin vesimylly: Sahaamiseen
tarvittava voima saatiin virtaavasta vedestä vesirattaan avulla. Vesisahaa voitiin käyttää vain
virtaavan veden aikaan eli, jos joki oli jäässä tai vesi oli vähissä esimerkiksi kuivan kesän takia, saha
seisoi. 1800-luvun lopulla alettiin siirtyä höyrysahoihin.
Kokemäellä toimi Kolsin vesisaha vuosina 1856–1915. Sen rakennutti Napparin tilaa tuolloin isännöinyt
pruukinpatruuna Gustaf Adolf Fredrik Tigerstedt. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Kolsin vesisahan sijainti suunnilleen:
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=80000&text=Kolsin+saha&srs=EPSG%3A3067&y=68
02876&x=251747&lang=fi
Sähköntuotantoon Kokemäenjokea alettiin käyttää 1920-luvulla. Ensimmäinen vesivoimalaitos
valmistui Äetsään vuonna 1921, toinen Nakkilan ja Harjavallan rajalle vuonna 1939. Kolsin
voimalaitos Kokemäellä valmistui vuonna 1944. Jokea säännöstellään vesivoimaloiden tarpeisiin
keskivirtaaman ollessa 240 m3/s. Voimaloiden rakentaminen lopetti vaelluskalojen nousun jokeen
Nakkilan yläpuolelle. Vesivoimayhtiöt tekevät kuitenkin ns. velvoiteistutuksia eli joesta voi
edelleen saada sinne istutettua lohikalaa.
4
Koskenperkaus
Valtakunnan tasolla 1700-luvulla Kokemäenjokeen kiinnitettiin huomiota erityisesti
liikenneväylänä. Niin sanotun läpikulkuvesitiesuunnitelman tavoitteena oli koskia perkaamalla ja
kanavia rakentamalla parantaa maan liikenneoloja etenkin sisämaasta rannikolle talouselämän
edistämiseksi, mutta myös puolustuksellisia näkökulmia pohdittiin. 1700-luvulla elettiin ns. hyödyn
aikakautta, jolloin kiinnitettiin erityistä huomiota maan luonnonvaroihin ja niiden
hyödyntämiseen. Ruotsalainen hyötyajattelu oli käytännönläheistä ja toteutui mm.
koskienperkauksessa ja kanavien kaivamisessa.
Nihkeästi edenneitä koskenperkauksia edistämään perustettiin vuonna 1799 Kuninkaallinen
koskenperkausjohtokunta. Se on Suomen ensimmäinen keskusvirasto, josta myöhemmin kehittyi
Tielaitos. Johtokunnan tehtävänä oli edistää järvenlasku- ja koskenperkaustöitä veneliikenteen
helpottamiseksi, tulvien torjumiseksi ja uusien viljelyalojen valtaamiseksi.
Vuonna 1800 Kuninkaallinen Suomen koskenperkausjohtokunta pani toimeen koskenperkaustyöt
Kokemäenjoella Huittisten ja Kokemäen välisellä noin 32 kilometriä pitkällä koskiosuudella. Pian
todettiin, että koskia on niin paljon, että olisi helpompaa johtaa osa vedestä koskien ohi kanavaa
pitkin. Työt keskitettiin Kravin kanavan kaivamiseen Huittisten ja Kokemäen välille. Kanavasta oli
tarkoitus tehdä 11 kilometriä pitkä ja seitsemän metriä leveä.
Kravin kanava oli aikanaan yksi suurimpia yleisiä töitä Ruotsin valtakunnassa. Työmaata johti aluksi
Henrik Gabriel Porthan ja jopa kuningas Kustaa IV Aadolf kävi tutustumassa työmaahan Suomen
vierailullaan vuonna 1803. Kanavan rakentajat olivat suomalaista sotaväkeä, mutta upseeristo ja
työnjohto pääosin ruotsalaista. Kanavaa kaivettiin lapioilla ja apuna käytettiin kantopaareja ja
puisia kottikärryjä. Kokemäen ulkomuseossa on ruotsalaistyyppinen aitta, joka on rakennettu
Kravin työmaalle kalustovajaksi ja Maatalousmuseossa on esillä yksi lapioista, jolla kanavaa on
kaivettu.
Lopulta kanavatyömaa jäi kesken vuonna 1808 syttyneen Suomen sodan takia, minkä jälkeen
Suomi siirtyi osaksi Venäjää. Johtokunta perustettiin uudelleen vuonna 1816, mutta kesken
jäänyttä kanavatyötä ei suurten kustannusten vuoksi jatkettu. Perkaustöitä sen sijaan jatkettiin
Kokemäen koskilla 1820–30 –luvuilla ja uudelleen taas 1870-luvulla. Kravin kanava näkyy
maastossa ja kartoissa edelleen nimellä Kravioja.
Vuonna 1974 Kokemäellä paljastettiin Tie- ja vesirakennushallituksen 175-vuotismuistomerkki.
Tämän Koskenraivaajapatsaan on muotoillut taiteilija Heikki Häiväoja.
5
Tukinuitto
Poriin alettiin perustaa suuria sahoja 1870-luvulla (Rosenlew, Ahlström) ja Kokemäenjoella alkoi
vilkas tukinuitto. Parhaat metsät olivat sisämaassa ja paras tapa kuljettaa tukit rannikon sahoille oli
uittaa ne jokea pitkin. Sahatavara oli 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa merkittävä vientituote ja
tukinuitto tarjosi työtä monille. Tukit kuitenkin valtasivat joen ajoittain kokonaan ja rajoittivat sen
muuta käyttöä. Vuosittain joessa saattoi kulkea jopa yli 2 miljoonaa tukkia ja joskus ne veivät
mennessään jopa siltoja.
Tukinuitto pyrittiin ajoittamaan kevääseen ja syksyyn niin, että se ei haittaisi kalastusta kesällä.
Uitto kuitenkin haittasi kalojen kutua ja kalakannat alkoivat vähentyä jo tässä vaiheessa, vaikka
vasta voimalaitosten rakentaminen lopetti nousukalan pyynnin lopullisesti. Tukeista irtoava kuori
peitti kutusoraikkoja, jotka olivat jo kärsineet koskenperkauksistakin. Tukinuitto loppui 1960luvulle tultaessa.
Tulkkilassa on säilynyt 1800 - 1900 -lukujen vaihteessa rakennettu uittotupa (Juustolan takana).
Tulkkilan kohdallakin jokivarressa oli tukkipuomeja ja muita uittoon liittyviä rakenteita. Uittotupa
on viimeisiä jäänteitä tästä historian vaiheesta.
Tukinuiton yhteydessä puhutaan usein tukkijätkistä ja tukkilaisromantiikasta. Tukkilaiset viettivät
liikkuvaa elämää ja he olivat suosittu elokuvan aihe 1930 - 50 -luvuilla.
Ketolan tukkipuomi. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
6
Tukinuitto käynnissä Yli-Forsbyn ja Äimälän paikkeilla 1920-luvulla. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Uiton loppuvaiheita Tulkkilassa 1950-luvulla. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
7
Teollisuus
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Kokemäenjoen varrelle alkoi syntyä teollisuutta. Teollisuus
sijoittui usein juuri jokien varsiin, koska monet teollisuuslaitokset tarvitsivat paljon vettä (esim.
puuvilla- ja paperiteollisuus) ja jokea pitkin pystyttiin liikuttamaan raaka-aineita ja tavaroita (esim.
tukkeja). Joesta saatava energia houkutteli teollisuutta aikanaan mm. Äetsään ja Harjavaltaan.
Finnish Chemicals aloitti selluloosan valkaisussa käytettävän kloorin valmistamisen Äetsässä
vuonna 1939. Sodan jälkeen Harjavaltaan tuli sekä Outokummun kuparisulatto että Kemiran
rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat.
Jokia käytettiin myös viemäreinä, joihin teollisuuden jätevedet pitkään laskettiin suoraan.
Kokemäenjoki oli 1960 - 70 -luvuilla hyvin saastunut. Siinä ei ollut suositeltavaa uida ja kalojen
syönnille oli rajoituksia. Jätevesiä alettiin puhdistaa 1970-luvulla ja sen jälkeen joki on puhdistunut.
Kokemäelle perustettiin perunajauhotehdas vuonna 1941. Siinäkin valintaan vaikuttavia seikkoja
olivat rautatien ja hyvän pohjaveden lisäksi joki, jonne tärkkelystuotannon sivutuotteena syntyvä
perunan soluneste johdettiin kunnes 1970-luvulla vesiensuojelumääräykset pakottivat miettimään
solunesteelle muita käyttötarkoituksia. Tämän jälkeen nestettä levitettiin pelloille ja nyt perunan
solunesteestä jalostetaan haihduttamalla perunaproteiinia ja rehua.
Vuosina 1973–2009 jokivarressa toimi Kokemäellä myös muoviraaka-aineita valmistava Styrochem
Oy.
Perunajauhotehdas valmistumisensa jälkeen 1940 – 50-luvulla.
8
Vanha silta
Tulkkilassa on ollut tärkeä joenylityspaikka jo vuosisatojen ajan. Vanhalla hautausmaalla on ollut
kirkko ainakin 1200-luvulta alkaen ja sinne kuljettiin tietysti myös joen toiselta puolelta. Pitkään
joenylitys tapahtui kesällä veneillä ja lautoilla, talvella jään yli tehtiin talvitie. Ensimmäinen
siltarakennelma Tulkkilan sillan paikalle valmistui vuonna 1858, jolloin jokeen rakennettiin niin
sanotut kirkkoportaat. Silta oli rakenteeltaan samanlainen kuin lohi- ja siikatokeet, jotka on
rakennettu joenpohjaan lyötyjen pystypaalujen varaan. 1860-luvulta alkaen kirkkoportaat
rakennettiin niin leveiksi, että niitä pitkin pääsi kulkemaan hevosrattailla. Silta piti kuitenkin purkaa
syksyllä ennen joen jäätymistä ja rakentaa taas keväällä uudelleen, muuten jäät olisivat vieneet
rakennelman mennessään.
Vuonna 1893 paikalle valmistui ensimmäinen kiinteä silta. Se oli amerikkalaistyylinen puusilta,
jossa oli istuinsyvennykset ja koristeellinen ristikkorakenne. Tätä siltaa ehdittiin ihailla kuitenkin
vain 25 vuotta, koska se räjäytettiin ja poltettiin sisällissodan aikaan punaisten
perääntymisvaiheessa 17.4.1918. Samana päivänä poltettiin myös pappila sekä Tulkkilan ja
Peipohjan rautatieasemat.
Uusi teräsbetoninen silta rakennettiin vielä saman vuoden aikana vanhojen kivisten virtapilarien ja
maatukien varaan. Rakentamissuunnitelman laati insinööri Manne Muoniovaara ja sillan urakoi Oy
Constructor Ab. Silta on Oy Constructor Ab:n ensimmäinen maantiesilta ja se kuuluu myös
ensimmäisten teräsbetonisten siltojen joukkoon, joita rakennettiin 1910-luvulla. Työvoimana
käytettiin punavankeja ja kaunis, kolmiaukkoinen kaarisilta valmistui vain 106 päivässä. Tämänkin
sillan kaiteissa on harvinaislaatuiset istuinsyvennykset, joista kulkija voi ihailla Kokemäenjoen
maisemaa.
Tulkkilan vanha puusilta noin vuonna 1900. Kokemäki Seuran arkisto.
9
Jäiden lähtöä katsomassa vuonna 1916. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Tulkkilan silta ja pappila palavat 17.4.1918. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
10
Vanhat virtapilarit säästyivät ja uusi silta rakennettiin niiden varaan. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Uutta siltaa rakennetaan vuonna 1918. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
11
Sillan rakentamisen ajaksi joen yli rakennettiin fluta. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Punavankeja viedään siltatyömaalle kesällä 1918. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
12
Tulkkilan silta uutena noin vuonna 1919. Kuva: Kokemäki Seuran arkisto.
Tulkkilan silta on osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.
Museosillaksi se nimettiin vuonna 1982. Esityksen perusteluissa todetaan, että silta on edustava
näyte itsenäisyyden ajan alun siltarakentamisesta ja muodostaa tiemuseaalisen kokonaisuuden
Koskenperkaajan patsaan kanssa. Vanha silta on siis sekä historiallisesti, rakennushistoriallisesti
että maisemallisesti merkittävä.
Kokemäelle rakennettiin uusi Vuolteen silta vuonna 1960. Tulkkilan vanha silta on nykyisin vain
kevyen liikenteen käytössä.
Lisätietoja:
Satakuntaliitto, sarja A:304 (2012): Kokemäenjoen aalloilla ja rannoilla.
https://issuu.com/satakuntaliitto/docs/kokemaenjokikirja
Salminen, Tapio (2007): Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle.
Hoppu, Tuomas (2011): Joki ja sen väki II. Kokemäen historia 1870 – 2010.
http://www.kokemaenjoki.fi/
http://www.kokemaenjoki.net/
13
Tehtäviä ja pohdittavaa
1. Tee teemakartta Kokemäenjoesta. Liitä karttaan historiallisia kohteita, jotka liittyvät
jokeen. Voit lisätä siihen myös itsellesi tärkeitä paikkoja. Tämän voi tehdä joko paperille tai
digitaaliseen pohjaan: http://www.paikkaoppi.fi/aikamatka-selfie/
2. Mieti, minkälaista täällä olisi ilman jokea? Mitä etua joesta on ollut Kokemäelle?
3. Entä millaista olisi ilman siltaa? Miten keskusta olisi rakentunut, jos siltaa ei olisi?
4. Suunnittele silta ja tee siitä pienoismalli. Mitä kaikkea sillan suunnittelussa pitää
huomioida? Tulisiko sillastasi autolla ajettava vai kevyenliikenteen silta?
5. Miksi Kokemäellä on koskenperkaajapatsas? Mitä tarkoittaa kosken perkaaminen ja miksi
sellaista tehtiin?
6. Mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että vaelluskala ei enää nouse tänne asti
kutemaan?
7. Joella on ollut historian aikana monia käyttötarkoituksia. Luettele 3 – 5 asiaa, joihin jokea
on käytetty. Keksitkö lisää käyttöä joelle? Joella on myös muita kuin käyttöarvoja. Mitä ne
ovat?
8. Rakenna vesimyllyn ratas ja testaa sen toimivuus. Ks.
http://www.nba.fi/puukausi/index22.html
9. Tutustu Kokemäenjokeen kartalla esimerkiksi Paikkaopin sivulla tai Paikkatietoikkunassa.
Opettele käyttämään karttapalveluja ja tutki, mitä erilaisia karttatasoja sieltä löytyy.
http://www.paikkaoppi.fi/
http://www.paikkatietoikkuna.fi/web/fi/kartta
10. Tutki myös historiallisia kartta-aineistoja ja vertaa niitä toisiinsa. Miten maisema on
kuvattu eri kartoissa? Mitä muutoksia on tapahtunut?
Historiallisia karttoja:
Kalmbergin kartta 1850-luvulta löytyy paikkaopin sivulta
http://maps1.paikkaoppi.fi/paikkaoppi/
Venäläinen topografikartta noin vuodelta 1900 löytyy täältä:
http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=1163871
Ruotsin rekognosointipikaatin kartta noin vuodelta 1800 löytyy täältä:
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/21581/kra%20sera%20pf%20119%
20nr%203r%20kokemaen%20kk_3.jpg?sequence=21
14