Rauhanturvaajaliiton toimintasuunnitelma 2016

Suomen Rauhanturvaajaliitto ry
Pitkäperäntie 16, 33480 Ylöjärvi
www.rauhanturvaajaliitto.fi
Hyväksytty liittokokouksessa Raumalla 17.10.2015
Toimintasuunnitelma 2016
1.
YLEISTÄ
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n (SRTL) toimintaa ohjaavat liiton säännöt, strategia ja
syysliittokokouksen hyväksymä toimintasuunnitelma sekä siihen liittyvä talousarvio. Toimintavuosi
on syysliittokokouksessa hyväksytyn strategiakauden 2016-20 ensimmäinen. Vuoden 2016
erityistavoitteiksi asetetaan RAY-vertaistukiprojektin toteuttaminen onnistuneesti ja tuloksekkaasti
loppuun, kriisinhallintaveteraani-statuksen sisällön kehittämisen käynnistäminen sekä liiton
taloudellisen aseman vahvistaminen. Rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlavuosi näkyy vahvasti
liiton toiminnassa ja tapahtumissa. Liitto osallistuu myös valtionhallinnon järjestämiin
juhlatapahtumiin. Perustoiminnassa turvataan saavutettu taso. Toimintavuonna käynnistetään
liiton 50-vuotisjuhlavalmistelut muun muassa historiikin täydentämisen osalta.
Toiminnan painopiste vuonna 2016 on veteraanituessa, joka käsittää veteraani- ja vertaistuen
nykyisille ja entisille rauhanturvaajille ja heidän läheisilleen sekä tuen sotiemme veteraaneille.
Liiton tärkein tehtävä on omien kriisinhallintaveteraanien tukeminen. Veteraanitukeen suunnataan
pääosa toiminnallisista ja taloudellisista resursseista. Virkistystoiminta on osa tätä tukea. Samalla
kun sotiemme veteraanien lukumäärä väistämättä vähenee, tarvitsevat ikääntyvät
kriisinhallintaveteraanit entistä enemmän samantyyppistä tukea. Vaikka veteraanituki painottuukin
entisten rauhanturvaajien ja heidän läheistensä tukemiseen, pidetään liiton kunniatehtävänä
myös sotiemme veteraanien tukemista sekä heidän perinteensä vaalimista ja siirtämistä
nuoremmille sukupolville.
Puolustusvoimien kanssa tehty kumppanuussopimus edellyttää tehokasta vertaistukihenkilöstön
rekrytointia ja koulutusta. Sekä tähän koulutukseen että RAY-projektiin kuuluvaan koulutukseen
pyritään edelleen rekrytoimaan uutta ja myös nuorempaa henkilöstöä.
Järjestötoiminnan koulutusta jatketaan muun muassa internetiä hyödyntäen. Uudistettavan
jäsenrekisterin toimintoja ja palveluja monipuolistetaan ja käyttö koulutetaan yhdistysten
jäsenrekisterivastaaville. Toimintatapojen yhtenäistämistä jatketaan.
Maanpuolustusjärjestönä liitto keskittyy erityisesti toimintaan
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksessä (MPK) sekä tapahtumien ja tilaisuuksien järjestämiseen
MPK:n kursseina. Puolustusvoimauudistuksen tuloksena SRTL:n erityisenä tehtävänä on tukea
puolustusvoimia operaatiokokemuksen siirtämisessä kotimaan puolustuksen käyttöön. Tehtävä
toteutetaan rekrytoimalla yhteistyössä Porin Prikaatin kanssa tuoreella kokemuksella varustettuja
kouluttajia MPK:n kursseille. Liitto tukee puolustusvoimia ja MPK:ta myös kurssien
tuotteistamisessa ja sisällön kehittämisessä. Mahdollisuudet jäsenistön ampumataidon ylläpitoon
turvataan yhdessä reserviläisjärjestöjen ja MPK:n kanssa. Jäsenistöä kannustetaan
osallistumaan aktiivisesti myös Reserviläisurheiluliiton tapahtumiin.
Liiton viestinnässä pyritään tehostamaan erityisesti ulkoista tiedottamista ja siten parantamaan
liiton näkyvyyttä ja tunnettuutta. Rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlavuoden näkyvyys
hyödynnetään. Rauhanturvaamisen historia näkyy suunnitelmallisesti Rauhanturvaaja-lehden
kaikissa numeroissa. Lehteä kehitetään edelleen liiton strategian mukaisesti linjakkaana,
luettavana, sisällöltään monipuolisena ja ulkoasultaan laadukkaana lehtenä.
Toimintavuonna järjestetään liiton sääntöjen määrittämät kokoukset. Sellaiset liikunta-, urheilu- ja
virkistystapahtumat järjestetään, joille on kysyntää. Maanpuolustusjärjestönä liiton tärkein
tapahtuma on ampumamestaruuskilpailut (Falling Plates). Ne järjestetään edelleen Maavoimien
tuella Karjalan Prikaatissa. Liitto tukee tapahtumien järjestämistä ja niihin osallistumista
käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Tapahtumien tukemisessa otetaan huomioon myös
osallistuvien yhdistysten ja osallistujien määrä.
Sivu 1
Kansainvälinen toiminta pidetään määrältään nykytasoisena. Yhteistyön valmistelua ja
raportointia tehostetaan. Toimintavuonna osallistutaan pohjoismaiseen BNBB:n kokoukseen ja
NORDEFCO:n toimintaan.
Faitterit- soittokunnan toimintaa jatketaan nykytasolla. Perinnetyössä jatketaan yhteistyötä
Sotamuseon ja Museo Militarian kanssa perinnemateriaalin keräämiseksi, dokumentoimiseksi ja
näytteille panemiseksi. Perinneaineiston keräämistä, luettelointia, taltiointia ja varastointia
kehitetään. Muita perinnehankkeita tuetaan taloudellisten resurssien puitteissa.
Liiton jäsenrekrytointi ei ole sujunut tavoitteiden mukaisesti. Juhlavuoden näkyvyys hyödynnetään
myös rekrytoinnissa. Rekrytoinnin painopiste on edelleen Porin Prikaatin kautta lähtevissä ja
tulevissa rauhanturvaajissa. Jäsenyhdistyksiä kannustetaan kuitenkin jatkamaan edelleen jo
kotiutuneiden vanhempienkin veteraanien rekrytointia.
Liiton perustalous perustuu edelleen lähinnä jäsenmaksuun. Jäsenmaksun liiton järjestötoiminnan
osuutta esitetään korotettavaksi yhdellä eurolla yhdeksään euroon. Samoin Rauhanturvaajalehden vuosikerran osuutta esitetään nostettavaksi yhdellä eurolla kahteenkymmeneen euroon.
Kokonaisjäsenmaksu olisi siis 9+20 euroa. Sotiemme veteraanien tukeminen, liikunta- ja
urheilutapahtumien tukeminen sekä kriisinhallintaveteraanien täydentävän ryhmäkuntoutuksen
tukeminen ovat edelleen vahvasti riippuvaisia säätiörahoituksesta. Muuttoautojen
verotuskäytännön muutos vaikutti merkittävästi Rauhanturvaaja-lehden ilmoitustuottoja
alentavasti. Ilmoitushankintaa tuetaan juhlavuoden näkyvyydellä. Taloudellinen tilanne edellyttää
joka tapauksessa jatkuvasti tiukkaa ja tarkkaa taloudenpitoa. Kokouskustannuksissa säästetään
muun muassa käyttämällä rutiiniasioissa sähköpostikokouksia. Toimintavuonna haetaan Rahaautomaattiyhdistykseltä pysyvää toimintatukea alkaen vuodesta 2017.
2.
JÄRJESTÖTOIMINTA
2.1.
LIITON JA SEN HALLINNON KOKOUKSET
Kevätliittokokous pidetään 14.5. Imatralla ja syysliittokokous 15.10. Oulussa. Liiton hallitus ja
järjestävät yhdistykset vastaavat yhteistyössä kokousjärjestelyistä ja aikatauluista.
Valmisteluvaiheessa tukeudutaan liiton hallituksen tekemään kokousjärjestelyohjeeseen.
Liiton hallitus kokoontuu kaksi kertaa ja sen työvaliokunta kokoontuu 3-5 kertaa.
Rauhanturvaaja-lehden toimitusneuvosto kokoontuu 3-4 kertaa erikseen sovittuna aikana.
Kokouskalenteri on liitteessä (liite1).
2.2.
KOULUTUSTOIMINTA
Koulutuspäällikkö koordinoi koulutustoimintaa liiton johdon ja hallituksen ohjeiden mukaan.
Liiton koulutustoiminnan tarkoituksena on kouluttaa yhdistysten toimihenkilöitä ja
veteraanitukihenkilöitä. Tavoitteena on, että jokainen yhdistys osallistuu syksyllä 2016 liiton
yhdistyskoulutukseen ja jokainen veteraanitukihenkilö osallistuu ainakin yhteen VETU
koulutustilaisuuteen. Muu koulutustoiminta hoidetaan MPK:n organisaation kautta. SRTL ja MPK
tarkistavat koulutukselliset yhteistoimintajärjestelyt. Jäsenistöä kannustetaan osallistumaan
MPK:n kursseille kouluttajina, kurssilaisina tai kurssien suunnittelu- ja johtotehtävissä.
2.3.
EDUNVALVONTA
Liitto on epävirallinen edunvalvonta- mutta ei ammattijärjestö. Edunvalvonnan yhtenä
painopisteenä on rauhanturvaajien veteraanistatuksen kehittäminen. Lisäksi tavoitteena on
rauhanturvaajien oikeudellisen, sosiaalisen ja taloudellisen aseman kehittäminen. Liitto antaa
oikeudellista neuvonta- ja muuta apua jäsenyhdistyksilleen ja niiden jäsenille
kriisinhallintapalvelukseen liittyvissä kysymyksissä. Liitto ei hoida yksittäisiä oikeudellisia
toimeksiantoja. Liitto seuraa kriisinhallintaa koskevaa lainsäädäntöä sekä palvelussuhteen
ehtojen kehittymistä, erityisesti kriisinhallinnan tapaturmavakuutuksen ja -lainsäädännön
muutoksia, ja antaa tarvittaessa asiaa koskevia lausuntoja ja kannanottoja.
Liitto jatkaa kriisinhallintatehtävien palvelussuhteen ehtoihin liittyvää vaikuttamista. Liitto
osallistuu puolustusministeriön ja puolustusvoimien reserviläisjärjestöille suunnattuihin
keskustelu- ja muihin edunvalvontatilaisuuksiin. Liitto pyrkii vaikuttamaan myös sotilastapaturma-
Sivu 2
asiain neuvottelukunnan kautta. Toimintaa pyritään kehittämään yhteistoiminnassa
puolustusvoimien kanssa. Myös valtiokonttorin kanssa jatketaan keskustelua tapaturma-asioiden
korvauskäytännön kehittämisestä edelleen.
Työsuhdeturvaa ja palvelussuhteen ehtoja tarkastellaan laajasti ottaen huomioon myös
siviilikriisinhallinnassa palvelevat. Liitto pyrkii yhteistoiminnassa muiden järjestöjen kanssa
vaikuttamaan myös lainsäädännön muuttamiseksi siten, että kriisinhallintatehtävissä
loukkaantuneiden ja sairastuneiden korvauskäytäntö paranee.
Liitto jatkaa ampumaharrastuksen edunvalvontaa aktiivisesti ja tiiviisti yhdessä muiden
maanpuolustusjärjestöjen kanssa olosuhteiden ja edellytysten turvaamiseksi koko valtakunnan
alueella erityisesti sotilasampumaratojen määrän vähentyessä. Liitto toimii tässä tarkoituksessa
muun muassa Reserviläisurheiluliiton ampuma-asetoimikunnassa ja lausunnonantajana
aselainsäädännön valmistelussa. Liitto kannustaa yhdistyksiään muuttamaan sääntöjään niin,
että yhdistykset luokitellaan ampumaseuroiksi, mikä mahdollistaa muun muassa yhdistysten
jäsenistölleen antaman ampumakoulutuksen.
Lakimiesverkoston toimintaa kehitetään edelleen liiton johtavan lakimiehen johdolla. Tavoitteena
on jatkaa vuosittaisia legaalitapaamisia liittokokouksen yhteydessä.
Liitto jatkaa näkemystensä esille tuomista osallistumisen ja tiedottamisen ohella myös
sosiaalisessa mediassa.
2.4.
KANNUSTUSJÄRJESTELMÄ
Liiton palkitsemiset ja huomionosoitukset toteutetaan liiton kannustusjärjestelmän mukaisesti.
Niillä annetaan arvoa ja osoitetaan julkista kiitosta ansioituneille liiton jäsenille, liiton toiminnan
tukijoille sekä rauhanturvaamisasioiden edistäjille ja rauhanturvaamistyössä kunnostautuneille.
Palkitseminen ei ole itsetarkoitus vaan perustuu aina ansioihin, aktiivisuuteen ja toimintaan.
Kannustusjärjestelmän tarkoitus toteutuu vain, jos yhdistysten hallituksetkin huolehtivat omien
ansioituneiden jäsentensä ja yhteistyökumppaniensa muistamisesta.
Vuosi 2016 on suomalaisten rauhanturvaamiseen osallistumisen 60-vuotisjuhlavuosi, mikä
pyritään ottamaan palkitsemisissa huomioon ja merkittäviä aikaisempiakin ansioita voidaan
huomioida palkittavia harkittaessa. Juhlavuoden palkitsemisille tavoitellaan myös mahdollisimman
suurta julkisuutta. Huomionosoitukset jaetaan juhlavasti joko liiton tai yhdistyksen tilaisuuksissa.
YKSK:n veteraanien erityishuomioiminen pyritään järjestämään.
Liiton palkitsemistoimikunta Pajatso valmistelee yhdistysten esitykset yhdessä puheenjohtajiston
kanssa esiteltäväksi liiton hallitukselle joka päättää liiton omista palkitsemisista ja muille tahoille
lähetettävistä esityksistä. Huomionosoitukset käsitellään kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä.
Keväällä 2016 käsitellään liittoon 31.12.2015 mennessä tulleet huomionosoitusesitykset. Syksyllä
2016 myönnettäviä huomionosoituksia koskevat esitykset tulee toimittaa liittoon 30.6.2015
mennessä. Keväällä 2017 myönnettäviä huomionosoituksia koskevat esitykset tulee toimittaa
liittoon 31.12.2016 mennessä. Valtiollisilla ja muiden järjestöjen huomionosoituksilla on omat
määräaikansa, joista Pajatso tiedottaa ja antaa ohjeita. Kaikkia ohjeita ja annettuja määräaikoja
on noudatettava. Poikkeustapauksissa on asiassa otettava aina ensin yhteyttä Pajatsoon.
Liiton hallitus nimeää vuoden rauhanturvaajan. Porin Prikaatin komentajalle on lähetettävä
kirjallinen esityspyyntö 31.1.2016 mennessä. Prikaatin esitykset on toimitettava liiton toimistoon
30.4.2016 mennessä. Valinta julkaistaan 29.5.2016 ja valittu palkitaan syyskokouksessa 2016.
Liiton palkitsemistoimikunta jatkaa kannustusjärjestelmän kehittämistä sekä laadullisesti että
määrällisesti. Rauhanturvaajaristi pyritään saamaan vertaistettuun ja rinnastettuun asemaan
muiden maanpuolustusjärjestöjen ansiomerkkien kanssa. Kriisinhallintamuistomitalin
toteuttamista edistetään.
2.5.
JÄSENHUOLTO
Liiton jäsenrekisteri tullaan loppuvuonna siirtämään Nekkarista saman palveluntarjoajan uuteen
Membook-sovellukseen. Keskitettyä jäsenrekisteriä tullaan käyttämään liiton ja jäsenyhdistysten
Sivu 3
jäsenhuollon kehittämiseen ja terävöittämiseen. Rekisteriasioita ja jäsenhuoltoa
jäsenyhdistyksissä hoitavat erikseen tehtävään nimetyt rekisterivastaavat. Liiton
rekisterivastaavana ja yhdyshenkilönä palveluntarjoajaan toimii järjestöpäällikkö.
Toimintavuonna jäsenrekisterissä suoritetaan keskitetysti seuraavat toiminnot:
 Jäsenmaksulaskutus suoritetaan 1.2. Laskun eräpäivä on 29.2.
 Tilitys jäsenmaksuista tehdään yhdistyksille maaliskuun lopussa.
 Laskutus maksamattomille suoritetaan 15.4. Laskun eräpäivä on 13.5. Samalla laskutetaan
myös alkuvuoden aikana liittyneet jäsenet.
 Uusien jäsenten laskutus heinäkuussa.
 Jäsenmaksutilitys kesä-heinäkuussa.
 Viimeinen laskutus 31.8. Laskun eräpäivä on 15.9. Samalla lähetetään lasku jo laskutetuille
maksamattomille jäsenille.
 Viimeinen jäsenmaksutilitys yhdistyksille tehdään ennen vuoden vaihdetta.
Liitto jatkaa jäsenyyden markkinointia toimialueella olevien rauhanturvaajien keskuudessa.
Kriisinhallintatehtäviin lähtevien vaihtohenkilöstön koulutuksen yhteydessä pidettävissä liiton
infotilaisuuksissa kriisinhallintatehtäviin lähteville rauhanturvaajille tarjotaan maksutonta
toimialuejäsenyyttä. Toimialuejäsenyys on varsinainen jäsenyys, jonka jäsenmaksu
ensimmäisenä kalenterivuonna on maksuton.
Jäsenmäärää pyritään toimintavuonna kasvattamaan viidellä prosentilla.
2.6.
YHDISTYSKILPAILUT
Liiton hallitus nimeää Vuoden yhdistyksen 2015.
Jäsenmäärän kasvun edistämiseksi kilpaillaan Kypros-veistoksesta jäsenyhdistysten välisenä
kiertopalkintona. Hallitus valitsee vuoden yhdistyksen niiden jäsenyhdistysten joukosta, jotka
lähettävät materiaalia kuluneen vuoden toiminnastaan liitolle 1.3. mennessä.
Liiton hallitus päättää vuoden 2015 Taistelijan Tolppa -kiertopalkinnon saajan. Palkinto jaetaan
yksittäiselle henkilölle tai yhteisölle edellisen toimintavuoden aikana tehdystä merkittävästä liiton
tarkoitusperiä edistävästä teosta.
Messi-Kello -kiertopalkinto jaetaan toimintavuonna parhaiten tiedottamisessaan onnistuneelle
jäsenyhdistykselle. Messi-Kellon saajan valitsevat liiton tiedottaja yhdessä kiertopalkinnon
luovuttajan Hölkkäri On Web ry:n kanssa.
Kilpailujen voittajat julkistetaan ja palkitaan kevätliittokokouksen 2016 yhteydessä.
Verikauha-verenluovutuskiertopalkinnosta otellaan 1.9.2015 – 31.8.2016. Kilpailun voittaja
julkistetaan syysliittokokouksessa.
2.7.
PERINNETYÖ
Perinnetyötä jatketaan liiton oman ainutlaatuisen perinteen ja operaatioissa syntyneen
yhteisöllisyyden vaalimiseksi. Perinnetyön näkyvimpiä muotoja ovat erilaiset museot ja historian
taltiointihankkeet.
Liiton perinnetaltioinnin painopisteenä on liiton hallussa olevan perinnemateriaalin lajittelu ja
varastointi sekä aktiivisen perinnetaltioinnin käynnistäminen myös yhdistystasolla. Muita
perinnehankkeita tuetaan taloudellisten resurssien puitteissa.
Yhteistyötä Sotamuseon ja Museo Militarian kanssa jatketaan perinnemateriaalin keräämiseksi,
dokumentoimiseksi ja näytteille panemiseksi. Liiton johto pitää yhteyttä myös muihin
sotilasperinteitä vaaliviin tahoihin.
3.
VERTAIS- JA VETERAANITUKI
Liiton päätehtävä on veteraanituki vuosien 2016-2020 strategian mukaisesti. Veteraanitukeen
sisältyy vertais- ja muu tuki rauhanturvaajille ja heidän läheisilleen sekä tuki sotiemme
veteraaneille ja heidän perinteensä vaaliminen. Tukijärjestelmä muodostuu koulutetuista
tukihenkilöistä, päivystyspuhelinjärjestelmästä ja muista kehitettävistä
yhteydenottomahdollisuuksista sekä jatkuvasti kehitettävistä tukimuodoista. Tukihenkilöryhmään
kuuluu yli 60 vapaaehtoista koulutettua Rauhanturvaajaliiton jäsentä. Tavoitteena on edelleen
Sivu 4
alentaa tukiryhmän keski-ikää toimintavuoden aikana. Liitto sai keväällä 2013 RAY:n neljän
vuoden rahoituksen rauhanturvaajien ja läheisten vertaistukitoiminnan kehittämis-, pilotointi- ja
juurruttamisprojektiin. Rauhanturvaajat vertaisina –hanke päättyy siis toimintavuoden lopussa..
3.1.
VERTAISTUKI
Rauhanturvaajien ja heidän läheistensä vertaistukipuhelin päivystää 24/7. Päivystysringissä on
mukana 27 vapaaehtoista ja 25 puhelinta. Tarvittaessa soittajat ohjataan virallisen ammattiavun
piiriin, mikäli vertaistuki ei riitä. Sotiemme veteraanien pienimuotoiset tuki- ja talkooapupyynnöt
välitetään soittajan alueen liiton jäsenyhdistyksen veteraanivastaavalle. Päivystyspuhelimen
tunnetuksi tekeminen kohderyhmälle on osoittautunut haasteeksi, jossa on tapahtunut aiempaan
hieman parannusta.
Porin Prikaatin kotiuttamiskoulutustilaisuuksissa ja valmistavissa koulutuksissa pidettävissä liiton
ja vertaistuen infoissa rauhanturvaajat saavat tietoa liitosta, vertaistuesta sekä Rauhanturvaajat
vertaisina – projektista. Kotiuttamistilaisuuksien yksi painopiste on liiton tunnettuuden
parantaminen.
Liitto jatkaa psykososiaalisen tuen järjestelyjen kehittämistä tiiviissä yhteistyössä
puolustusvoimien kanssa. Liitto arvio puolivuosittain Porin Prikaatin Kriisinhallintakeskuksen
kanssa yhteistyötä, tukitarpeita ja palautteita. Puolustusvoimat tukee liiton vertaistukitoimintaa
taloudellisesti, mm. vertaistukipuhelimen ylläpitokuluja sekä antamalla kouluttaja- ja tilaresursseja
tarpeen mukaan vertaistukihenkilöiden koulutuksiin.
Toimintavuonna liiton vertaistukihenkilöitä osallistuu kouluttajina Porin Prikaatin järjestämään
kotiuttamiskoulutustilaisuuteen. Yhteistyössä Porin Prikaatin kanssa liiton edustajat osallistuvat
rauhanturvaajien läheisille tarkoitettuihin läheisten päiviin Tampereella sekä PORPR valmistavan
koulutuksen aikana järjestettäviin läheisten päivää. Läheisten päivissä esitellään mm.
Rauhanturvaajaliitto, vertaistuen tukipalvelut sekä Rauhanturvaajat vertaisina -projekti.
Liitto järjestää vuonna 2016 vertaistukipuhelimen tukihenkilöiden koulutus- ja vertaistapahtumia
MPK Keski-Suomen KOTU-yksikön tuella Tikkakoskella 2-3.4.2016 ja 22- 23.10.2016. Kurssien
teemat ja sisällöt määrittyvät tukihenkilöiden toiveiden mukaisesti. Vapaaehtoistyöhön kuuluu
oleellisena osana myös tukihenkilöiden hyvinvoinnista huolehtiminen, koska sitoutuminen
toimintaan vaatii jokaiselta melkoista ajankäyttöä toimintavuoden aikana. Resurssien puitteissa
pyrimme järjestämään koulutukseen ulkopuolisen kouluttajan. Rauhanturvaajat vertaisina –
projektin koulutuksia järjestetään toimintavuonna mm. MPK Keski-Suomen KOTU-yksikön tuella
Tikkakoskella.
VETU toiminnan informaatiokanavana toimii mm. RT-liiton jäsenlehti, RT-liiton nettisivut, SOME
(Facebook), Rauhanturvaajat vertaisina. Jäsenyhdistysten kautta tapahtuvaa tiedotusta VETUtoiminnan osalta lisätään tulevana vuonna ja painopisteinä on tämän myötä VETU- tapahtumat ja
tapaamiset.
Vertaistoiminnan tapahtumia (VETU-tapaamisia) ja määrää lisätään tulevina vuosina, jota
kuitenkin ohjaa osaltaan liiton ja projektirahoituksen viitekehys. Tapahtumien ja tapaamisten
tarkoituksena olisi lisätä niin vertaistoiminnan kuin myös liiton toiminnan tietoutta sekä
kiinnostavuutta ja tämän myötä jäsenmäärän kasvattamista ja toiminnan pysyvyyden säilyttämistä
strategian osoittamalle tasolle.
3.2.
TUKI SOTIEMME VETERAANEILLE
Rauhanturvaajaliiton veteraanituen tarkoituksena on helpottaa lähiomaisten työtä, täydentää
yhteiskunnan ja muiden veteraanijärjestöjen palveluja sekä vaalia KAVERIA EI JÄTETÄ perintöä.
Yhdistysten tehtävänä on kertoa sotiemme veteraaneille tarjottavasta avusta ja varmistaa avun
perille meno. Liitto tukee veteraanityötä tekeviä jäsenyhdistyksiään kouluttamalla, tiedottamalla ja
tukemalla taloudellisesti yhdistysten talkootyötä sotiemme veteraanien hyväksi.
Sivu 5
Liiton tehtävänä on kansainvälisten yhteyksien luominen ja ylläpito sekä yhteistyö sotiemme
veteraanijärjestöjen kanssa. Liitto edustaa Maailman Veteraanijärjestössä kaikkia sotiemme
veteraanijärjestöjä jatkaen veteraanien perinteen vaalimista kansainvälisessä järjestössä. Lisäksi
liitto tehostaa edelleen yhteistyötä maamme veteraanijärjestöjen kanssa.
Yhdistyksiä kannustetaan valitsemaan itselleen kummiveteraani tai -veteraaneja, joiden kotona
asumista ja arjessa selviytymistä tuetaan.
Toimintavuonna on tavoitteena, että yhdistykset osallistuvat sankarihautojen kunnostukseen ja
tukevat näin Kaatuneiden Muistosäätiön ja Tammenlehvän perinneliiton TULE ja MUISTA projektia.
Yhdistykset osallistuvat paikallisten mahdollisuuksien mukaan veteraanikävelytapahtumaan, joka
toteutetaan yhdessä paikallisten sotiemme veteraani- ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa.
Liitto järjestää jäsenyhdistystensä veteraanivastaaville syksyllä koulutustilaisuuden, johon
pyydetään alustajiksi asiantuntijoita Tammenlehvän perinneliitosta, sotiemme
veteraanijärjestöistä sekä muilta veteraanipalveluja tuottavista toimijoista.
3.3.
TUKI KRIISINHALLINTAVETERAANEILLE
Maaliskuussa 2015 puolustusministerin allekirjoittama Kansallinen kriisinhallinnan
veteraaniohjelma ja sen käynnistäminen Suomen Rauhanturvaajaliiton osalta on yksi
toimintavuoden merkittävimmistä hankkeista. Toimintavuoden aikana pyritään käynnistämään
neuvottelut yhteistyökumppaneitten kanssa sekä luomaan kaikkia rauhanturvaajia koskeva
tunnus. Tarkoituksena on myös suunnitella ja luovuttaa rauhanturvaamistehtävissä palvelleille
kriisinhallintaveteraanikortti.
Liitto järjestää jäsenyhdistystensä kriisinhallintaveteraanivastaaville syksyllä koulutustilaisuuden,
jossa liiton edustajat kouluttavat yhdistysten kriisinhallintaveteraanivastaaville toimenpiteet
suunnitellun tunnuksen sekä kortin hankkimiseksi.
3.4.
RAUHANTURVAAJAT VERTAISINA – TUKEA KOTONA JA KAUKANA – PROJEKTI 2013–16
3.4.1.
PROJEKTI
RAY:n tukemassa projektissa kehitetään Suomen Rauhanturvaajaliiton (SRTL)
vapaaehtoistoimintaa ja vertaistukea rauhanturvaajille ja läheisille sekä rekrytoidaan ja
koulutetaan uusia vapaaehtoisia vertaistukihenkilöitä. Vapaaehtoisella vertaistuella tuetaan
rauhanturvaajien ja läheisten jaksamista ja hyvinvointia. Tukea voi olla kuuntelu, keskustelu,
kokemusten purkaminen ja jakaminen, tiedon jakaminen, selviytymiskeinojen jakaminen sekä
tarvittaessa terveydenhuollon tai muihin palveluihin ohjaaminen.
3.4.2.
PROJEKTIN HALLINTO
Rauhanturvaajaliiton hallitus vastaa projektin toteutuksesta, tuloksista sekä resurssien käytöstä.
Käytännön toteutuksesta vastaa määräaikainen projektipäällikkö erikseen nimetyn ohjausryhmän
valvonnassa ja ohjauksessa. Toimintavuoden rahoitus on haettu RAY:ltä vuoden 2015 syyskuun
loppuun mennessä. Toukokuun loppuun mennessä tehdään RAY:lle hakemus toimintaavustuksesta pysyväistoimintaan. Toiminta-avustusta haetaan Suomen Rauhanturvaajaliiton
toimintaan yleisesti (yleisavustus). Haettava avustus kattaisi liiton toimisto- ja hallintokuluja sekä
vertaistoiminnan kulut.
3.4.3.
PROJEKTIN TOTEUTUS
Projektissa järjestetään aiemmin rauhanturvatehtävissä palvelleille sekä rauhanturvaajien
läheisille monimuotoisia ja toiveiden mukaisia vertaistuen tilaisuuksia. Toiminta sisältää
kokoontumisia vertaisviikonloppuihin, vertaisryhmiin ja -tapaamisiin sekä osallistumista verkossa
tapahtuvaan vertaistukeen. Yksilötapaamisia järjestetään tarpeen mukaisesti. Rauhanturva- ja
kriisinhallintakokemusten työstäminen vertaistuen keinoin mahdollistaa eheytymisen ja
voimaantumisen vuosienkin kuluttua palveluksesta. Pilottialueilla (Pirkanmaa, Keski-Suomi,
Oulun seutu ja Lappi) toteutetaan säännöllisiä vertaistilaisuuksia. Haasteena on tiedotuksen ja
Sivu 6
toiminnan kautta laajentaa vertaistuen hyväksymistä positiivisena mahdollisuutena työstää
kokemuksia vertaisten parissa. Erityisesti nuorille rauhanturvaajille suunnattuja ns. ”Paluu
arkeen” käytännön elämänhallintaan ja arjen asioimisiin liittyviä neuvontatilaisuuksia kehitetään
edelleen. Porin Prikaatin kanssa kehitetään kriisinhallintapalveluksessa olevien rauhanturvaajien
läheisille alueellisia tilaisuuksia. Tilaisuuksissa jaetaan tietoa palveluspaikasta ja mahdollistetaan
läheisten keskinäinen verkostoituminen ja sitä kautta toistensa tukeminen.
Nettiauttamisen räätälöiminen kohderyhmän tarpeisiin Sastamalan Seudun Mielenterveysseura
ry:n ylläpitämässä Tukinetissä vaatii kehittelyä osallistujien saamiseksi. Nettiauttaminen tavoittaa
kohderyhmän asuinpaikasta huolimatta, ja näin tasa-arvoistaa vertaistuen tarvitsijan. Tavoitteena
ollut rauhanturvaajien ja läheisten yhteydenottojen lisääminen 400-600 vuodessa kaikissa
yhteydenottotavoissa vaatii lisää tiedottamista.
Toimintavuoden aikana tehdään Suomen Rauhanturvaajaliitolle ja sen 32 jäsenyhdistykselle
vapaaehtoistoiminnan ohjelma. Ohjelmassa määritellään vapaaehtoistoiminta ja -johtaminen,
vapaaehtoistoiminnan arvopohja, vapaaehtoistoiminnan toteuttaminen ja organisointi sekä
vapaaehtoistoiminnan seuranta ja arviointi. Jatketaan syksyllä 2015 aloitettua kaikkien
jäsenyhdistysten vertaistuen vastuuhenkilöringin koulutusta. Tavoitteena on kouluttaa ja
jalkauttaa jäsenyhdistyksiin projektissa toteutettujen vertaistilaisuuksien kokemuksia ja
käytäntöjä.
Kehittämisen kohteena edelleen on löytää lisää nuorempia vapaaehtoisia rauhanturvaajia
toteuttamaan vertaistoimintaa siten, että vertaistukihenkilöiden ikä ja vertaistoimintaan
osallistuvien ikä olisivat suunnilleen samat. Uusille vertaistukihenkilöille järjestetään koulutusta
sekä aiemmin koulutetuille täydennyskoulutusta sekä työnohjausta.
Vuoden 2015 tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys palautetaan RAY:lle maaliskuun loppuun
mennessä ja vuoden 2015 vuosiselvitys palautetaan RAY:lle huhtikuun loppuun mennessä.
Porin Prikaatin järjestämiin rauhanturvaajien ja läheisten tilaisuuksiin osallistutaan esitellen ja
tiedottaen projektista ja vertaistuesta. Tilaisuuksissa rekrytoidaan uusia vapaaehtoisia.
Jäsenyhdistysten alueilla järjestetään tiedotustilaisuuksia rauhanturvaajille ja läheisille
jäsenyhdistysten kanssa yhdessä.
Rauhanturva- ja kriisinhallintapalveluksen erityispiirteistä, liitosta, projektista sekä vertaistuesta
tuotetaan tiedotteita ja materiaalia. Projektin ja jäsenyhdistysten välistä yhteistyötä parannetaan.
Porin Prikaati lähettää projektissa tuotettua materiaalia ja tiedotteita yhteystietojensa avulla
rauhanturvaajille ja läheisille. Porin Prikaati ei saa luovuttaa yhteystietoja kolmannelle
osapuolelle. Rauhanturvaajille ja läheisille tehdään opaskirjaset ”Miten valmistautua
kriisinhallintapalvelukseen (ennen, aikana ja jälkeen palveluksen)”. Oppaat julkaistaan
rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlassa 8.12.2016 Sibeliustalossa Lahdessa. YK:n päivänä
järjestetään projektin ”loppuseminaari” työnimellä rauhanturvaajien ja läheisten psykososiaalinen
hyvinvointi tai vaihtoehtoisesti pienempiä alueellisia tilaisuuksia esimerkiksi pilottialueiden
maakuntien suurimmissa kaupungeissa (Tampere, Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi).
Yhteistyö puolustusvoimien kanssa on toimivaa, ja sitä arvioidaan ja kehitetään koko ajan
puolivuosittain seurantakokouksissa. Liiton vertaistoiminta on saanut kiitosta ja arvostusta
puolustusvoimilta. Tiivistä yhteistyötä Pohjoismaisten liittojen kanssa jatketaan. Tietojen ja
kokemusten vaihtaminen puolin ja toisin tuo merkittävää lisää vertaistoiminnan kehittymiseen.
4.
JÄSENTOIMINTA
4.1.
LIITON TAPAHTUMAT
Liiton tukemia ja järjestämiä muita kuin liikunta- ja urheilutapahtumia ja osallistumisia muiden
järjestämiin tapahtumiin on suunniteltu seuraavasti:
 UDRIA talvipartiokilpailu 14.-16.1. Itä-Virossa Narvan-Sillamäen alueella. Tuomaritoiminnan
koordinointivastuussa on Pääkaupunkiseudun Rauhanturvaajat ry.
 Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla järjestetään 27.4. Oulussa. Liitto lähettää hallituksen
edustajan tilaisuuteen.
 Kaatuneiden muistopäivän tilaisuuksissa 15.5. liittoa edustavat paikallisyhdistysten edustajat.
Sivu 7
 YK:n rauhanturvaajien päivän tilaisuus Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä 29.5.
Tilaisuuden järjestää liitto yhdessä Helsingin Rauhanturvaajat ry:n kanssa. Faitteritsoittokunta osallistuu.
 Maailma kylässä -tapahtuma Helsingissä 28.-29.5. Helsingin Rauhanturvaajat ry edustaa
tapahtumassa liittoa.
 Puolustusvoimien lippujuhlan valtakunnallinen paraati 4.6. Turussa. Liittoa edustaa paikallinen
yhdistys.
 Kostianvirran Taistelut 13.-15.6. Pälkäneellä. Järjestäjänä toimii Pirkanmaan Rauhanturvaajat.
 Liiton kesäpäivät 12.-14.8 Savonlinnassa. Tilaisuuden järjestää Suur-Savon Sinibaretit.
 ADMIRAL PITKA tiedustelupartiokilpailu 2.-6.8. Virossa. Tuomaritoiminnan
koordinointivastuussa on Pääkaupunkiseudun Rauhanturvaajat ry.
 Veteraaniseminaari syyskuussa Lahdessa.
 Viiden yhdistyksen tapaaminen järjestetään syyskuussa.
 Veteraanikävely järjestetään kävelytapahtumana ympäri Suomea.
 22.-23.10. järjestetään XVI Rauhanturvaseminaari Niinisalossa. Tilaisuuden järjestää
Kankaanpään Seudun Rauhanturvaajat ry.
 Rauhanturva-symposiumi Kuopiossa 19.11. Tilaisuuden järjestää Pohjois-Savon
Rauhanturvaajat ry.
 Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään 6.12. Kajaanissa. Liittoa edustaa
paikallinen yhdistys.
4.2.
LIIKUNTA JA URHEILU
Liiton liikunta- ja urheilutoiminnan tarkoituksena on kannustaa jäsenistöä fyysisen kunnon sekä
ampuma- ja sotilastaitojen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Liitto kannustaa osallistumaan
erilaisiin perinteisiin jäsenistöä kiinnostaviin kansainvälisiin, valtakunnallisiin ja paikallisiin liikuntaja urheilutapahtumiin.
Liiton tapahtumat järjestetään pääsääntöisesti MPK:n kursseina. Ampuma-, asekäsittely- ja muita
sotilaallisia taitoja ylläpidetään ja kehitetään Falling Plates-, perinnease- ja ilma-ase -kotirataammunnoissa. Liitto on Reserviläisurheiluliiton (RESUL) jäsen ja jäsenistöllä on siten
mahdollisuus osallistua kaikkiin RESUL:n tapahtumiin sääntöjen määrittämillä tavoilla.
Liiton ampumatapahtumia vuonna 2016:
 Tammi-maaliskuussa yhdistysten välinen ilma-ase -kotiratakisa PHämlRT)
 Toukokuussa perinneasekilpailu, Niinisalo (PirmRT)
 6.8. liiton ampumamestaruuskilpailu ja Falling Plates, Kouvola (PHämRT)
Liitto järjestää tai näkyy vuonna 2016 ainakin seuraavissa tapahtumissa:
 helmikuu Kaukopartiohiihto, Utti
 27.-28.2. Finlandia hiihto, Lahti (liiton osasto)
 19.3. Körmy Open -biljarditurnaus, Tampere
 30.4. Perinneaseiden mestaruuskilpailu, Niinisalo
 21.5. Raatteen marssi, Suomussalmi (liiton osasto)
 kevään aikana (tammi-maaliskuu) yhdistysten välinen ilma-ase-kotiratakisa
 4.-5.6. XIX Kesäyön marssi, Turku (liiton osasto)
 1.-3.7. Salpavaellus, Miehikkälä (liiton osasto)
 9.7. Sulkavan Suur-Soudut, Sulkava (liiton vene)
 heinäkuussa liiton golf-mestaruuskilpailut lapissa
 19.-22.7. Nijmegen marssi, Hollanti
 12.-14.8. Vaasan Marssi
 Heinäkuussa RESUL:n Falling Plates -ammunta Hollolassa.
 18.9. YK:n rauhanpäivän liikuntatapahtuma, paikkakunnittain (ns. Koko kansa kävelemään tapahtuma).
 loka-marraskuussa Körmy Open -keilaturnaus
Liitto pyrkii saamaan taloudellista tukea liikunta- ja urheilutapahtumien kustannuksiin Urlussäätiöltä.
Sivu 8
4.3.
SOITTOKUNTA
Faitterit-soittokunnan toiminnassa näkyy erityisesti rauhanturvaamisen 60-juhlavuosi.
Soittokunnalle on suunniteltu toimintavuodelle seuraavat harjoittelu- ja esiintymistapahtumat:
 soittoleiri Tikkakoskella 8.-10.4.2016
 Kansainvälisen rauhanturvaajien päivän tapahtumat Helsingissä 28.-29.5.2016
(Seppeleenlasku Hietaniemessä ja esiintyminen Espan lavalla)
 Salpavaellus Haminassa ja Miehikkälässä 2.-3.7.2016 (SRTL tapahtuman suojelijana)
 Hamina Tattoo Haminassa 4.-6.8.2015 (Rauhanturvaajien päivä 5.8.2016)
 SRTL:n kesäpäivät Savonlinnassa 13.-14.8.2016
Pääosa tapahtumista toteutetaan MPK:n kursseina ja/tai kertaus- tai vapaaehtoisena
harjoituksena.
4.4.
VIRKISTYSTOIMINTA
Pirkanmaan Rauhanturvaajat järjestää Kostianvirran Taistelut kesäkuussa Pälkäneen
Sappeessa. Suur-Savon Sinibaretit järjestää elokuussa liiton kesäpäivät.
Jäsenyhdistyksissä järjestetään erilaisia jäsenille ja yhteistyökumppaneille suunnattuja paikallisia
virkistystapahtumia.
5.
VIESTINTÄ
Liiton viestinnästä vastaavat liiton puheenjohtajisto, järjestöpäällikkö, tiedottajat sekä
Rauhanturvaaja-lehden päätoimittaja. Lisäksi jokainen liiton hallituksen jäsen on velvollinen
olemaan tietoinen liiton kannasta sen toimialaan kuuluvissa keskeisissä kysymyksissä ja
kertomaan siitä sopivissa yhteyksissä sekä kysyttäessä. Toimintavuonna osallistutaan
kumppanuussopimuksen mukaisesti kriisinhallintahenkilöstön koulutus- ja kotiuttamistilaisuuksiin.
Kriisinhallintahenkilöstön läheisille järjestettäviin informaatiotilaisuuksiin osallistutaan
valtakunnallisella tasolla sekä yhdistyksissä myös alueellisesti ja paikallisesti.
Viestinnän suuntaviivat on määritelty liiton tiedotusstrategiassa ja niitä tarkennetaan
vuosittaisessa tiedotussuunnitelmassa. Viestinnän päämääränä on liiton tavoitteiden edistäminen,
yleisen tietoisuuden lisääminen liiton toiminnasta sekä jäsenrekrytoinnin tukeminen.
Toimintavuonna viestinnän painopiste on kriisinhallintaveteraani-statuksen sisällön kehittämisen
tukemisessa sekä rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlavuoteen liittyvässä tiedottamisessa.
Viestinnällä tuetaan myös uusittavan kriisinhallinnan tapaturma- ja palvelussairauslain sisältöön
vaikuttamista. Raha-automaattiyhdistyksen tukema vertaistukiprojekti on toimintavuoden
viestinnässä jatkuvasti ja näkyvästi esillä.
5.1.
RAUHANTURVAAJA-LEHTI
Rauhanturvaaja-lehti ilmestyy vuonna 2016 kuusi kertaa. Alustavat ilmestymispäivät ovat 26.2.
(aineistopäivä 29.1.), 28.4. (1.4.), 24.6. (27.5), 25.8. (31.7.), 28.10. (30.9.) ja 16.12. (18.11.). Yksi
numeroista toteutetaan jo perinteiseen tapaan yhteistyössä puolustusvoimien kanssa ja se
jaetaan kaikkien sillä hetkellä palveluksessa olevien rauhanturvaajien läheisille sekä valmiudessa
oleville. Läheisten osoitteistosta ja lehtien jakelusta vastaa Porin Prikaati.
Lehden päätoimittajana toimii Asko Tanhuanpää, joka huolehtii myös toimitussihteerin tehtävistä.
Taitosta vastaa LH Viestintä, ilmoitusmyynnistä MikaMainos ja nettiversion päivittämisestä Kari
Vilkko. Lehden taloutta hoitaa liiton talouspäällikkö Raimo Aukeala.
Lehden painopaikasta järjestettiin tarjouskilpailu vuoden 2015 lopulla. 2015 painopaikkoina olivat
raumalainen Painorauma Oy ja nurmijärveläinen PK-paino Oy. Lehden arkisto on Heikki Pietilän
ja päätoimittajan hoidossa.
Lehden toimintaa ohjaa toimitusneuvosto, jonka kokoonpano vuonna 2016 on seuraava: Paavo
Kiljunen, Tom Asplund, Ville Mäntysaari, Raimo Aukeala ja Asko Tanhuanpää. Tarvittaessa
mukaan voidaan kutsua myös asiantuntijajäseniä. Toimitusneuvosto kokoontuu vuoden aikana 46 kertaa.
Sivu 9
Vuoden 2016 kantavana toiminnallisena teemana on ”Suomalainen rauhanturvaaminen 60
vuotta”.
Rauhanturvaaja-lehti tuottaa vuonna 2016 myös rauhanturvaaja-aiheisen kalenterin, jonka
kokoamisesta vastaa Martti Tikka ja taitosta LH-viestintä. Merkittävin osa kalenterin 500
kappaleen painoksesta menee suoraan rauhanturvaajayhdistyksille.
Vuonna 2016 jatketaan myös lukijamatkojen järjestämistä. Keväällä ohjelmassa on yhdessä
Toiviomatkat-matkatoimiston kanssa toteutettava matka Israeliin.
Rauhanturvaaja-lehti toimii totuttuun tapaan rauhanturvaamistoiminnasta tiedottavana
ajankohtaisjulkaisuna sekä yhdistysten ja henkilöjäsenten tiedotuslehtenä. Lehti pyrkii pitämään
lukijakuntansa ajan tasalla kertomalla liiton ja yhdistysten toiminnasta, seuraamalla
kriisinhallintatehtävien käsittelyä niin poliittisella kuin käytännön tasolla ja raportoimalla
rauhanturvaajiemme toimista operaatioalueilta. Hyvän rauhanturva-aiheisen kirjallisuuden
tukeminen kuuluu myös ohjelmaan.
5.2.
SISÄINEN VIESTINTÄ
Sisäisessä tiedottamisessa tukeudutaan Rauhanturvaaja-lehteen ja e-info sähköpostitiedotteisiin, joita lähtökohtaisesti toimittaa järjestöpäällikkö.
Toimintavuonna e-info lähetetään jäsenyhdistysten jäsenistölle neljä kertaa. Julkaisupäivät ovat
19.2. (aineistonjättöpäivä 12.2.), 20.5. (13.5.), 26.8. (19.8.) ja 18.11. (11.11.).
E-info yhdistyksille lähetetään kuusi kertaa. Julkaisuajankohdat ovat 29.1. (22.1.), 1.4. (25.3.),
3.6. (27.5.), 29.7. (22.7.), 30.9. (23.9.) ja 2.12. (25.11.).
e-infojen sisällön tuottaa järjestöpäällikkö olemassa olevasta materiaalista.
Liitolla on käytössä myös sähköpostilista [email protected]. Listalle kuuluu 2-5
toimihenkilöä jokaisesta jäsenyhdistyksestä. Listalle kuuluu myös liiton toimihenkilöitä ja
hallituksen jäseniä. Listan jäsenet voivat ilmoitella listan kautta toisilleen mm. eri tapahtumistaan.
Sisäistä tiedotusta varten liitolla on myös suljettu Facebook-ryhmä SRTL -yhdistykset, johon on
kaikkien jäsenyhdistysten toimihenkilöillä ja hallituksen jäsenillä mahdollisuus liittyä.
Toimintavuoden aikana tutkitaan mahdollisuutta ottaa käyttöön jäsenyhdistyksille tarkoitettu
tietopankki, joka on toteutettu ilmaisella pilvipalvelulla internetissä.
5.3.
ULKOINEN VIESTINTÄ
Ulkoisen viestinnän keskeisin tavoite on luoda Rauhanturvaajaliitosta ja sen toiminnasta
positiivista kuvaa ja siten vahvistaa yleisen mielipiteen tuki liitolle sekä edistää jäsenrekrytointia.
Perimmäinen tarkoitus on edistää rauhanturvaajien veteraanistatuksen yleistä tunnustamista ja
hyväksyntää sekä tukea statuksen sisällön jatkuvaa kehittämistä.
Ulkoinen viestintä toteutetaan informoimalla mediaa liitosta ja sen tavoitteista sekä tärkeistä
tapahtumista ja toiminnan tuloksista. Käytännössä viestintä toteutetaan haastatteluin, artikkelein,
puhein, lehdistötiedottein sekä sosiaalisen median kautta. Ennakoitavissa olevissa isommissa
tapahtumissa lehdistötiedotteita tehdään kaksi, joista toinen julkaistaan ennen tapahtumaa.
Tarvittaessa median edustajat voivat osallistua tapahtumaan. Toinen tiedote julkaistaan heti
tapahtuman jälkeen. Erityisestä syystä voidaan liittokokouksessa hyväksyä erityinen julkilausuma.
Yhteistoimintaa liiton ja jäsenyhdistysten viestinnän kokonaisuuden tehostamiseksi kehitetään.
5.4.
INTERNET
Liiton kotisivuja julkaistaan liiton omistamalla verkkotunnuksella www.rauhanturvaajaliitto.fi.
Rauhanturvaajalehden sivuja julkaistaan verkkotunnuksella www.rauhanturvaajalehti.fi. Liiton
Rauhanturvaajat vertaisina – Tukea kotona ja kaukana -projektin kotisivuja julkaistaan
verkkotunnuksella www.rauhanturvaajatvertaisina.fi.
Liiton internetsivuille pyritään saamaan toimintavuonna rakennetuksi myös englanninkielinen
esittely.
Sivu 10
Myös sosiaalisessa mediassa liitto on läsnä. Liitolla on Facebookissa tiedotussivusto osoitteessa
https://www.facebook.com/rauhanturvaajaliitto. Liitolla on Facebookissa myös oma ryhmä SRTL
– Suomen Rauhanturvaajaliitto. Ryhmässä julkaistaan mm. liiton tiedotteita.
Twitterissä liitolla on myös oma sivu osoitteessa https://twitter.com/RtLiitto.
6.
KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
Rauhanturvaajaliiton kansainvälisen yhteistoiminnan painopiste on edelleen pohjoismaisessa
yhteistyössä. Yhteistyön sisällöllinen painopiste on kriisinhallintaveteraanien tukiasioissa.
Pohjoismainen yhteistyö on edistänyt kriisinhallintaveteraanien asiaa myös Suomessa.
Yhteistyön (Board of Nordic Blue Berets, BNBB) puheenjohtajuus on toimintavuonna Norjalla.
Liitto edustaa myös sotiemme veteraanijärjestöjä Maailman Veteraanijärjestössä osallistumalla
järjestön Euroopan asioiden pysyväiskomitean (SCEA) toimintaan sekä joka kolmas vuosi
järjestettävään yleiskokoukseen. Pääteemana kaikissa kansainvälisissä tapahtumissa on
veteraanituki ja sen kehittäminen. Lisäksi pyritään lisäämään yleistä tietoisuutta
veteraaniorganisaatioista ja veteraaneista sekä heidän tarpeistaan ja tavoitteistaan. Järjestöjen
yhteistoimintaa tukee Pohjoismaiden puolustushallintojen yhteistyö (NORDEFCO), jossa
käsitellään myös veteraaniasioita.
6.1.
THE BOARD NORDIC BLUE BERETS -TOIMINTA
Yhteispohjoismaisen johtoryhmän (BNBB 2016) kokous pidetään Norjassa. Samassa yhteydessä
pidetään myös VETU-työryhmän kokous. Kokouksen osallistuu liiton puheenjohtaja,
kansainvälisen toiminnan sihteeri, veteraanitukivastaava sekä projektipäällikkö.
6.2.
MAAILMAN VETERAANIJÄRJESTÖ
Liitto on jäsenenä Maailman veteraanijärjestössä (MVJ, WVF). Maailmanjärjestön toiminnassa
ollaan kiinteässä yhteistyössä pohjoismaisten veljesjärjestöjen kanssa. Painopiste on Euroopan
alueen pysyväiskomitean (SCEA) toiminnassa. SCEA:n Pohjois-Euroopan maiden työryhmän
puheenjohtajana jatkaa Tom Asplund. Liitto edustaa maailmanjärjestössä myös sotiemme
veteraanijärjestöjä.
6.3.
KANSAINVÄLISET TEEMAPÄIVÄT
YK:n kansainvälisenä rauhanturvaajien päivänä 29.5. ja YK-päivänä 24.10. järjestetään
juhlatilaisuuksia joko jäsenyhdistysten omin voimin tai yhteistyössä muiden kansalaisjärjestöjen
kanssa. Juhlapäivinä kunnioitetaan kriisinhallintatehtävissä menehtyneiden muistoa sekä
osoitetaan arvostusta kriisinhallintaoperaatioissa palveleville ja palvelleille. Helsingin
Hietaniemessä 29.5. pidettävään muistotilaisuuteen osallistuvat liiton johdon lisäksi myös
puolustusministeriön ja Pääesikunnan edustajat. Toimintavuonna tilaisuus toteutetaan
rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlavuoden merkeissä tavanomaista näyttävämmin. Tilaisuuden
järjestelyistä liiton puolesta vastaa Helsingin Rauhanturvaajat ry.
YK:n rauhanpäivän 18.9. yhteydessä järjestetään yhdeksättä kertaa yhteistyössä muiden
järjestöjen kanssa Koko kansa kävelemään -tapahtuma. Valtakunnallinen päätapahtuma
järjestetään viestikävelynä läpi Suomen Lapista Helsinkiin.
Ruotsissa vietetään veteraanien lippupäivää 29.5.
Norjassa vietetään veteraanipäivää 8.5.
Tanskassa vietetään veteraanipäivää 29.5. ja Veteraanien lippupäivää 5.9.
Virossa vietetään veteraanipäivää huhtikuussa.
6.4.
UDRIA JA ADMIRAL PITKA TUOMARITOIMINTA VIROSSA
Perinteinen UTRIA talvipartiokilpailu Itä-Virossa Narvan-Sillamäen alueella järjestetään 14.-16.1.
ja PITKA tiedustelupartiokilpailu on 2-6.8. Liitto tukee näiden kilpailuiden Pääkaupunkiseudun
Rauhanturvaajien koordinoimaa tuomaritoimintaa.
Sivu 11
7.
YHTEISTOIMINTA PUOLUSTUSHALLINNON JA MUIDEN JÄRJESTÖJEN KANSSA
Suomen Rauhanturvaajaliiton tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat puolustusministeriö,
puolustusvoimat, Raha-automaattiyhdistys, URLUS-säätiö, Kaatuneiden Muistosäätiö,
Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), Kriisinhallintakeskus (CMC-Finland), sotiemme
veteraanijärjestöt, Tammenlehvän perinneliitto, Vertaistukiryhmä Vaikeasti korvattavat ry (VVK ry)
sekä muut reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöt. Ulkoasiainministeriön kanssa yhteistyötä
vahvistetaan erityisesti rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlavuoden merkeissä. Yhteistyö sosiaali- ja
terveysministeriön kanssa liittyy veteraanituen kehittämiseen ja opetusministeriön kanssa
vastaavasti rauhankasvatukseen.
7.1.
PUOLUSTUSMINISTERIÖ JA PUOLUSTUSVOIMAT
Puolustusministeriöön (PLM) pidetään yhteyttä palvelussuhteen ehtoihin ja
kriisinhallintaveteraaniohjelman toteutukseen liittyvissä asioissa. Toimintavuonna toteutetaan
rauhanturvaamisen 60-vuotisjuhlatapahtumat yhteistyössä PLM:n ja Puolustusvoimien kanssa.
Puolustusvoimissa tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Pääesikunta (PE), Maavoimien Esikunta
(MAAVE), Porin Prikaati (PORPR) sekä Maanpuolustuskorkeakouluun kuuluvat
Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus (PVKVK) ja Sotamuseo. Varuskuntien ja
jäsenyhdistysten yhteistyötä toteutetaan paikallisten olosuhteiden mukaan.
PE:n kanssa solmittu yhteistyösopimus rauhanturvaajien psykososiaalisen tuen järjestämisestä
päivitettiin kumppanuussopimukseksi vuoden 2014 lopussa. Sopimuksen puitteissa käsitellään
yhteistyöasioita PE:ssa säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa sekä aina tarvittaessa. PVKVK pitää
YKSK 1-2:a perinnejoukko-osastonaan. YKSK:n perinnekilta toimii suoraan yhteistyössä
PVKVK:n kanssa. Kilta on myös liiton jäsen. Liitto osallistuu NORDEFCO-yhteistyöhön
kriisinhallintaveteraaniasioissa.
7.2.
MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYS (MPK)
Liitto on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen perustajajäsen. Toimintavuonna liitolla on jäsenyys
MPK:n hallituksessa sekä edustus hallinto- ja koulutusvaliokunnissa. Näin liitolla on mahdollisuus
vaikuttaa MPK:n strategian mukaiseen koulutussuunnitteluun ja kurssitarjontaan. MPK:n
koulutustoimintaan osallistutaan aktiivisesti sekä yhdistyksinä että vapaaehtoisina reserviläisinä.
Kouluttajatehtävissä toimivien liiton jäsenyhdistysten jäsenten tulisi ilmoittaa edustavansa
ensisijaisesti Rauhanturvaajaliittoa. Yhdistysten tulee olla entistä aktiivisemmin yhteistyössä
alueen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa ja pyrkiä sisällyttämään MPK:n kurssitarjontaan
erityisesti rauhanturvaajien kokemusperäiseen osaamiseen perustuvia kursseja (esim. kohteen
suojaaminen). Tuoreella operaatiokokemuksella varustettuja reserviläisiä tulee kannustaa
hakeutumaan vapaaehtoisiksi kouluttajiksi. Kouluttajarekrytointia tehostetaan MPK:n ja liiton
toimenpitein myös rauhanturvaajien kotiuttamiskoulutuksessa.
7.3.
SOTIEMME VETERAANIJÄRJESTÖT
Sotiemme veteraanijärjestöjä ovat Sotainvalidien Veljesliitto, Suomen Sotaveteraaniliitto sekä
Rintamaveteraaniliitto. Näitä järjestöjä edustaa keskitetysti Veteraaniliittojen valtuuskunta
(VEVA), jonka puheenjohtajana toimii vuorotellen kunkin veteraanijärjestön puheenjohtaja.
Veteraanijärjestöt perustivat vuonna 2003 Tammenlehvän Perinneliiton, jossa on 23 jäsenliittoa.
Myös SRTL on perinneliiton jäsen. Tulevien vuosien tärkein tavoite on siirtää
veteraanisukupolven perinteet nuoremmille sukupolville ja päättää perinteiden vaalimisen
suuntaviivat. Rauhanturvaajaliitto osallistuu tähän työhön niin liiton kuin yhdistysten tasolla.
Yhteistoimintaa kaikkien veteraanijärjestöjen kanssa kehitetään muuttuvassa asetelmassa
sotiemme veteraanien lukumäärän nopeasti pienentyessä. Kriisinhallintaveteraanien lukumäärä
on jo ylittänyt sotiemme veteraanien määrän. Liiton tavoitteena on ylläpitää hyvät
yhteistyösuhteet veteraanijärjestöihin myös paikallis- ja aluetasolla tässä muuttuvassa
tilanteessa. Vuosittaiset yhteiset tapahtumat pyritään sijoittamaan yhteistyössä
toimintasuunnitelmiin. Liiton johto pitää kiinteää yhteyttä kaikkiin veteraanijärjestöihin.
Osallistuminen Maailman veteraanijärjestön kokouksiin valmistellaan yhteistyössä. Liiton johto
osallistuu myös vuosittain pidettäville valtakunnallisille veteraanipäiville. Vuonna 2016 kansallisen
veteraanipäivän valtakunnalliset tilaisuudet järjestetään Oulussa. Yhteistyön kehittämistä
Sivu 12
sotiemme veteraanijärjestöjen kanssa tukee toteutettu toimitilan vuokraus Pasilan
veteraanitalosta.
7.4.
MUUT JÄRJESTÖT
Liitto on edustettuna Reservin neuvottelukunnassa ja neljässä vapaaehtoisen maanpuolustuksen
alueellisessa neuvottelukunnassa (Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi). Liitto
osallistuu aktiivisesti puolustusvoimauudistuksen yhteydessä järjestöille määritettyjen tehtävien
toteutukseen vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa. Liitto toimii hyvässä yhteistyössä kaikkien
reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa.
Liitto on yhteisöjäsenenä Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa (VAPEPA). Jäsenyhdistykset
osallistuvat VAPEPA:n toimintaan alueillaan.
Yhteistyötä Suomen YK-liiton kanssa jatketaan osallistumalla sen hallintoon ja tapahtumiin. YKliiton hallituksessa on edustus myös toimintavuonna. Liitto jatkaa osallistumista myös
kansalaisjärjestöjen KATU-ohjausryhmän toimintaan, mikäli ohjausryhmä jatkaa toimintaansa
STETE:n ja KATU:n valmisteilla olevan yhdistymisen jälkeen.
Rauhanturvaamisen juhlavuotta korostaen kouluissa ja erilaisissa kansalais- ja
järjestötilaisuuksissa jatketaan esitysten ja luentojen pitämistä YK:sta ja muista kansainvälisistä
turvallisuusjärjestöistä sekä rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan merkityksestä maailmanrauhan
ja turvallisuuden edistämisessä.
Liitto osallistuu ulkoministeriön ja muun valtionhallinnon tilaisuuksiin kriisinhallinnan
asiantuntijana.
Liitto osallistuu yhdessä muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa ampumatoimintaa koskevaan
edunvalvontaan.
8.
TALOUS
Liiton varsinainen toiminta vuonna 2016 perustuu edelleen vapaaehtoistyöhön. Palkattuun
henkilöstöön on mahdollisuus vain RAY -projektin 2013 – 2016 osalta. Ministeriöiden,
puolustusvoimien ja muiden tukijoiden taloudelliset tuet ja avustukset sekä muut tuet ovat liitolle
merkityksellisiä. Liiton toiminnan laajentuessa ja menopaineiden kasvaessa panostus
veteraanitukeen ja yhdistysten luottamus- ja toimihenkilöiden kouluttamiseen sekä järjestö- että
veteraanityöhön vaatii lisää taloudellisia resursseja ja entistä tarkempaa taloudellisten
voimavarojen kohdistamista.
Liiton oman jäsenrekisterin avulla pystytään tehostamaan jäsenmaksujen perintää ja seurantaa
liiton/lehden tilityksissä liitossa ja jäsenyhdistyksille. Jäsenrekisteriä kehitetään edelleen
palvelemaan myös liiton taloutta koskevissa asioissa.
Kaatuneiden Muistosäätiöltä saatava taloudellinen tuki kohdistetaan ja ohjataan Suomen
Rauhanturvaajaliitto ry:n Veteraanirahastoon. Rahasto on tarkoitettu veteraanitoiminnan, liiton
jäsenyhdistysten jäsenten ja sotiemme veteraanien sekä heidän huoltonsa varassa olevien
henkilöiden ja heidän yhdistystensä tukemiseen taloudellisissa vaikeuksissa.
Liiton henkilöjäsenmaksu vuonna 2016 on yhdeksän (9) euroa. Jäsenyhdistysten
toimialuejäsenen jäsenmaksu on nolla (0) euroa. Yhdistysten kannatusjäseniltä liitto perii kaksi
(2) euroa rekisterinhoitomaksua. Liiton kannattajajäsenyhdistyksen jäsenmaksu vuonna 2016 on
yhdeksän (9) euroa. Kannattajajäsenyhdistysten kannatusjäseniltä liitto perii kaksi (2) euroa
rekisterinhoitomaksua. Liiton jäsenmaksun lehden osuus vuonna 2016 on henkilöjäseniltä 20
euroa, toimialuejäseniltä nolla (0) euroa.
Liitto toivoo, että yhteistyötahot, ministeriöt, puolustusvoimat, säätiöt sekä muut tukijat jatkavat
liiton ja lehden tukemista kaikissa muodoissaan.
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry
Hallitus
Sivu 13
Suomen Rauhanturvaajaliiton toimintasuunnitelma 2016 liite 1
KOKOUSKALENTERI 2016
Liittokokoukset, liiton hallituksen ja valtuuskunnan kokoukset
30.1.
TVK 1
12.-13.3.
Hallitus 1
14.5.
Kevätliittokokous
Imatra
13.8.
TVK 2
10.9.
Hallitus 2
1.10.
TVK 3
15.10.
Syysliittokokous
Oulu
12.11.
TVK 4
Muut hallituksen järjestämät kokoukset
29.1.
Toimitusneuvosto 1
11.3.
Toimitusneuvosto 2
12.8.
Toimitusneuvosto 3
31.9.
Toimitusneuvosto 4
11.11.
Toimitusneuvosto 5
19.11.
Järjestökoulutus
Muut tapahtumat
27.4.
kevät
29.5.
heinä-elokuussa
12.-14.8.
elokuussa
20.9.
lokakuussa
19.11.
Kansallinen veteraanijuhla
WVF SCEA kokous
Kv-rauhanturvaajien päivä
Liiton golf-kilpailut
Liiton kesäpäivät
Falling Plates -kilpailut
Veteraanikävely
RT-seminaari
Maanpuolustus-symposium
Liikuntakoulutus ja urheilutapahtumat
helmikuu
Kaukopartiohiihto, Utti. Matkoina 75 tai 300 km. Keski-Uudenmaan Rauhanturvaajat,
[email protected]
27.-28.2.
Finlandia-hiihto, Lahti. Matkoina on 32 tai 60 km, Kymenlaakson Rauhanturvaajat,
[email protected]
19.3.
Körmy Open -biljarditurnaus, Tampere. Pirkanmaan Rauhanturvaajat
30.4.
SRTL:n Perinnease mestaruuskilpailut, Niinisalo. Pirkanmaan Rauhanturvaajat, Matti
Lappalainen puh.040 5123888.
21.5.
Raatteentien Marssi, Suomussalmi. Matka n.18 km. Kainuun Rauhanturvaajat,
[email protected]
4.-5.6.
Kesäyön marssi, Turku. Matkat ovat siviileille 10, 20, 30, ja 40 km, sotilaille 30 tai 40
km. Suur-Savon Sinibaretit, [email protected]
1.-3.7.
Salpavaellus, Miehikkälä. Kymenlaakson Rauhanturvaajat
[email protected]
9.7.
Sulkavan Suur-soudut, kirkkovenesoutu, Sulkava. Keski-Suomen Rauhanturvaajat,
[email protected] .
19.-22.7.
Nijmegen Marssi, Hollanti. Suur-Savon Sinibaretit, [email protected]
heinäkuu
Liiton golf-mestaruuskilpailut, Lappi, Lapin Rauhanturvaajat
heinäkuu
RESUL:n Falling Plates –ammunta, Hollola
6.8.
Falling Plates, Kouvola. Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat
12.-14.8.
Vaasan Marssi
18.9.
YK:n rauhanpäivän liikuntatapahtuma, paikkakunnittain.
lokaKörmy Open -keilausturnaus, Tampere. Pirkanmaan Rauhanturvaajat
marraskuu
Suomen Rauhanturvaajaliitto ry.
Hallitus
Sivu 1