Kainuun Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Kainuun Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2016
Teema
Reservi – maanpuolustuksemme perusta
Painopisteet
1. Liiton piirille asettamat tavoitteet.
2. Veteraanityö, veteraanien auttaminen ja veteraaniperinteen vaaliminen
3. Tiedottaminen ja erityisesti sähköisen viestinnän lisääminen ja nettisivut 4. Kenttäkelpoisuus; liikunta, koulutus, ampumataito ja kuntotestit
5. Jäsenhankinta ja –huolto
6. Liittokokoukseen osallistuminen ja Reserviläisurheiluliiton syysjotoksen järjestäminen
Yleistä
Kainuun Reserviläispiirissä käynnistyy 56. toimintavuosi. Kainuun Reserviläispiirin toiminta vuonna 2016 noudattelee pääpiirteissään edellisen vuoden toimintaa. Vuosittain sitä täydennetään yhteensopivaksi toiminnaltaan ja painopisteasettelultaan Reserviläisliiton tavoitteiden kanssa.
Piiri pyrkii edelleen parantamaan yhdistyksiensä toimintaedellytyksiä ja sitä kautta vahvistamaan reserviläistoimintaa. Tavoitteena on edelleen kehittää Kainuun Reserviläispiirin internet kotisivuja ja aktivoida myös yhdistyksiä hyödyntämään sähköistä viestintää sekä uutta jäsenrekisteriä. Aktiiviseen liikunnan harrastamiseen lisääviä toimintoja painotetaan ja tuetaan edelleen piirissä. Kannustetaan osallistumaan kuntotesteihin, joita järjestetään Kajaanissa 20.8., Kuhmossa 4.8., Puolangalla 25.5. ja Suomussalmella 1.6. Reserviläisten koulutustoimintaa kehitetään yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa.
Laki vapaehtoisesta maanpuolustuksesta vahvistettiin ja MPK ry muuttui v.2008 alussa julkisoikeudelliseksi Maanpuolustuskoulutusyhdistykseksi. Laissa määritetään MPK:lle julkisia hallintotehtäviä. Koulutustehtävien lisääntymisen myötä MPK:n organisaatioon on perustettu Kainuuseen koulutus­ ja tukiyksikkö. Rekrytointi Maakuntajoukkoihin on edelleen käynnissä. Seuraamme aktiivisesti niin Maakuntajoukon perustamista kuin koulutus­ ja tukiyksikön täydentämistä ja kannustamme jäseniämme näihin mukaan.
Seuraamme aktiivisesti Paikallispataljoonien muodostamista ja kannustamme jäseniämme tulemaan mukaan. Siinä on suuri mahdollisuus niin Koulutus­ ja tukiyksikön kouluttajille kuin kaikille koulutukseen halukkaille reserviläisille.
1. Järjestötoiminta
Piiri toimii Kainuun reserviläisten edunvalvojana sekä tukee yhdistyksiä toiminnallisesti ja taloudellisesti. Täten ylläpidetään sotilaallisia taitoja, tietoja ja johtajavalmiuksia sekä maanpuolustushenkeä. Perinteiset toimintamuodot säilyvät ja sitoudumme Reserviläisliiton laatimaan toiminnan 2008­2015 kehittämissuunnitelmaan (RES 2015). Erityisesti pyritään hankkimaan uusia nuoria jäseniä erilaisilla tietoiskuilla. Varusmiehille tarkoitettuja reserviläistoiminnasta kertovia infoja jatketaan Kainuun Prikaatilla. Perinteinen, maakunnissa kiertävä syyskuun lopulla vietettävä, Maanpuolustusjuhla on edelleen piirin päätapahtumia ja kerää vuodesta toiseen runsaan yleisömäärän. Tavoitteena on, että jokaisesta yhdistyksestä on lippu ja kaksi osallistujaa.
Osallistumme perinteisesti valtakunnalliseen Sotiemme veteraanit keräykseen tukeutuen Kainuun Prikaatiin. Piirimme alueella järjestettäviin kenttäkelpoisuuskokeisiin osallistutaan mahdollisimman runsaasti.
Järjestetään nuorten reservijohtajien, kersanttipäivät 14.5. Kajaanissa. Päivät toteutetaan yhteistyössä Kainuun Aluetoimiston, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Kainuun piirin ja Kainuun Reserviupseeripiirin kanssa.
Tavoitteenamme on toteuttaa liiton asettamia tavoitteita mm. Ampumataitopäivä, Perheliikuntapäivä ja Joulutulet. Osallistumme piirinä ja yhdistyksinä Liittokokoukseen Lappeenrannassa. Järjestämme yhdessä veljespiirin ja Kainuun Koulutus­ ja tukiyksikön kanssa valtakunnallisen syysjotoksen. Vuoden teema ”Reservi ­ maanpuolustuksemme perusta”.
2. Jäsenhuolto
Piirin jäsenmäärä oli vuoden 2014 lopussa 865 maksanutta jäsentä, joka on ollut vähenevä jo useamman vuoden ajan. Väkeään menettävässä maakunnassamme jäsenhuoltoon on kiinnitettävä erityisensuurta huomiota. Yhdistysten tulee kiinnittää huomiota jäseniin, joiden jäsenmaksu on jäänyt maksamatta. Usein kyseessä on pelkkä unohtaminen ja myös uuden jäsenrekisterin käyttöönoton aiheuttamat ongelmat. Sekä Liiton että piirin toiminnassa huomioidaan vain maksaneet jäsenet, joiden perusteella mahdolliset tulospalkkiobonukset maksetaan. Liitolla on käytössään jäsenrekisteri johon yhdistyksetkin pääsevät käsiksi omilla tunnuksillaan internetin kautta. Yhdistysten on syytä valita vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on yhteydenpito jäsenistöön ja maksujen tarkkailu yhdistyksessään. Uusia jäseniä rekrytoitaessa kannattaa huomioida myöskin evp. sotilaat unohtamatta juuri kotiutuneita reserviläisiä.
Liiton jäsenrekisteristä poistetaan henkilöt, joiden jäsenmaksut ovat suorittamatta kahtena perättäisenä vuotena. Tavoitteena on järjestää varusmiehille infotilaisuuksia Kainuun Prikaatissa. Piiri seuraa yhdistystensä jäsenkehitystä ja tehtävään nimetään henkilö.
Järjestetään jäsenhankintakampanja ja parhaat palkitaan.
3. Koulutustoiminta
Kainuun Reserviläispiiri vastaa osaltaan sotilaallisten tietojen ja taitojen ylläpitämisestä yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Toimintaa koordinoi piirin koulutusaliupseerin johtama, hallituksen alaisuudessa toimiva, koulutustoimikunta.
Puolustusvoimien säästöpaineet lakkauttivat reservin kertausharjoitukset muutamaksi vuodeksi lähes kokonaan, mutta vuonna 2015 määrät palautui normaalille tasolle eli n. 18000 reserviläistä on kertausharjoitettu. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen asema tulee entistäkin tärkeämpään rooliin ja jatkamme läheistä yhteistyötä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa.
Tavoite on, että jokainen piirimme reserviläisyhdistyksen jäsen osallistuisi ainakin yhdelle MPK:n kurssille tai RES:n ampumataitopäivään. Tämä velvoittaa yhdistykset järjestämään toimintaa.
Vuosanka 2016 harjoitus syksyllä tulee olemaan koulutuksellisesti monipuolinen ja antoisa. Jäseniä kannustetaan osallistumaan Vuosanka­harjoitukseen niin kurssilaisina kuin kouluttajinakin. Koulutustoimikunta on yhdessä MPK:n kanssa laatinut piirille koulutusohjelman, joka on sisällytetty MPK:n koulutuskalenteriin (Liite 1). 4. Piirin urheilutoiminta
Urheilutoiminnassa on jo vuosia huolestuttanut osanottajamäärien vähäisyys ja nuorempien reserviläisten puuttuminen. Urheilutoimikunnan aktiivisten toimenpiteiden ansiosta on pyritty saamaan erityisesti nuoria mukaan. Edelleen meidän tulee ennakkoluuttomasti etsiä lajeja, joista jäsenemme ovat kiinnostuneita. Yhdistyksille, jotka saavat joukkuetuloksen kilpailussa maksetaan erillinen kannustuspalkkio.
Piiri maksaa edelleen järjestelytukea ja kustantaa mestaruusmitalit sekä maksaa kilpailijoiden osallistumismaksut. Kilpailun osanottajamaksun yläraja on kymmenen €uroa/osanottaja/laji. Kainuun res­cup jatkuu edelleen ja lajeina ovat: talvikilpailu, pistooliampumahiihto, ampumahiihto, , suunnistus, Mikon­levyke, ammuntakilpailu, maastokilpailu , pistooliampumajuoksu ja ilma­ase.
Tavoitteena on , että valtakunnalliselle jotokselle osallistuu ainakin yksi partio piiristämme ja Liiton mestaruuskilpailuihin otetaan osaa mahdollisimman runsaasti. Jäsenistöä kannustetaan monipuolisen ammunnan ja liikunnan harrastamiseen. Yhdistyksiä aktivoidaan edelleen prosenttiammuntojen järjestämiseen ja suositellaan varaamaan budjettiin varoja panosten hankkimiseksi.
Järjestämme yhdessä veljespiirin kanssa Reserviläisurheiluliiton Syysjotoksen 2016. Tapahtuma hoidetaan MPK:n kurssina ja edellyttää kaikkien yhdistysten sitoutumista ja osallistumista tapahtumaan.
Tavoittelemme prosenttiammunnassa parempaa tulosta ja samoin sähköisen kuntokortin käyttöönotossa. Kilpailukalenteri (liite 2).
5. Veteraanityö
Reserviläisliiton laatimaa veteraanityönopasta tullaan soveltamaan Reserviläispiirin alueella olevien yhdistysten toimesta omilla paikkakunnilla. Käytännön veteraanityö on veteraanien avustamista heidän jokapäiväisessä elämässä.
Useimmat yhdistykset ovat nimenneet yhdyshenkilön, jonka kautta veteraanien on helppo saada tarvitsemaansa apua.
Vuoden yhtenä painopistealueena 2016 on ”Veteraanityö, veteraanien auttaminen ja veteraanien perinteen vaaliminen,” 6 Piirin talous
Kainuun Reserviläispiirin talous perustuu liiton tukeen, lahjoituksiin, jäsenmaksuihin. Viestikapula – lehteä ei ole ilmestynyt kolmena viime vuonna. Reserviläisliiton taloustoimikunnan esityksessä on, että piirin toiminta­avustukset nousevat 300€+50€/kk, ehdolla, että piiri täyttää asetetut velvoitteet. Piirin jäsenmaksu säilyy entisellään 2€/jäsen ja liittomaksu on ehdotettu säilytettäväksi ennallaan, mutta Reserviläinen –lehden maksu kohoaa 1 euron. Viestikapula­lehteä ei tehty paperiversiona vuonna 2013­ 2015. Taloudellisesti lehden teko käy vuosivuodelta haasteellisemmaksi. Useita vuosia jatkunut piirin asioiden hoito palkattomina luottamustoimina on tuottanut tulosta ja piiri kykenee tukemaan reserviläisyhdistyksiä taloudellisesti ja selviytyy piirille asetetuista tavoitteista. Talousarvio (liitteenä 3).
7 Piirin muu toiminta
Vuosikokous
22.03.2016 Kuhmo
Syyskokous
25.10.2016 Kajaani
Piirihallituksen kokoukset 9.02.,22.03.,13.09 ja 25.10.
Reserviläispiirin ja Reserviupseeripiirin kokoukset pyritään pitämään samanaikaisesti, jolloin kokouksessa voidaan pitää yhteinen osio kahvituksineen. Tarvittaessa pidetään muitakin kokouksia. PYT ja toimikunnat pitävät omia kokouksiaan.
Raatteen Marssi järjestetään 28.5.2016 ja suositellaan sille osallistumista. Hyrynsalmella oli Hallan ukon syntymän 150­vuotisjuhlaan liittyen Hallan Etappi 25 km, josta on tarkoitus tehdä perinne ja suosittelemme osallistumista. Työnjohtaja Oskari Juntusen Hallaan juoksusta tuli kuluneeksi 100 vuotta v.2015. Kannustamme järjestämään Talvisota – hiihtotapahtumia eri paikkakunnilla.
Maakunnallinen Maanpuolustusjuhla pidetään 18.09.2016
Kuhmossa
Piirin perustehtävä on jäsenyhdistysten toiminnallinen, aatteellinen ja taloudellinen tukeminen. Aktiivinen reserviläistoiminta vaatii suunnittelun, päätöksenteon ja seurannan sekä sitoutumisen lisäämistä kaikilla tasoilla.
Piirin puheenjohtaja
ylivääpeli
Piirin toiminnanjohtaja
kapteeni Terho Pelli
Liitteet:
1. MPK:n koulutussuunnitelma 2016
2. Liikuntakalenteri 2016(Piiri ja Liitto)
3. Talousarvio 2016 Kalevi Valtanen