Lipake on Lounais-Suomen Liikunta ja urheilu ry:n

Seurat matalan kynnyksen ryhmillä
liikunnan palveluketjussa
Uusia liikkujia liikunnan
palveluketjun kautta seuroihin
•
Lipake on Lounais-Suomen Liikunta ja urheilu ry:n koordinoima alueellinen hanke.
Hankkeen myötä pidetty seurailtoja (mm.Maskun seuraparlamentti), joissa kerrottu
liikunnan palveluketjusta
•
Kuntien ryhmät toimivat starttiryhminä eli ponnahduslautoina liikunnan aloittamiselle
•
Liikuntaneuvonnasta ohjautuu uusia potentiaalisia liikkujia ja yhdistyksien kannattaa
varautua tähän kehittämällä omaa harrastetoimintaansa
•
Tempo on hakenut KKI tukea ja lisännyt harrasteryhmiä sekä tiivistänyt yhteistyötä
kunnan liikunta- ja vapaa-aikatoimen kanssa. Laajentuneesta toiminnasta on informoitu
liikuntaneuvojaa ja rakennettu puu havainnollistamaan harrastetoiminta alueella. Sitten
sinne on vaan ohjautunut uusia liikkujia
LiPaKe PUU
•
”Päähanke” LiPaKe on Liikun koordinoima ja saanut 4 vuotta
KKI-kehittämishanketukea.
•
Hankkeen ”alahankkeina” on eri seuroja ja toimijoita, joita on
kannustettu perustamaan liikuntaryhmiä ja hakemaan niihin
KKI-hanketukea.
•
Lipake ei kyllä itsessään ole seurahanke, vaan aluejärjestön oma
hanke. Sen myötä on varmasti perustettu seuroihin uusia
liikuntaryhmiä.