LUOVA LUOKKA – MITÄ KUULUU MEDIAKASVATUS?

LUOVA LUOKKA
– MITÄ KUULUU MEDIAKASVATUS?
SEMINAARI OULUN KAUPUNGINKIRJASTON PAKKALAN SALISSA JA
KULTTUURITALO VALVEELLA KESKIVIIKKONA 16.11.2016 klo 8.30–16.00
Alustukset klo 8.30–12.00 Oulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali
Työpajat klo 13.00–16.00 kulttuuritalo Valveella ja Pakkalan salissa
Vuoden 2016 Luova luokka -seminaari järjestetään kaupunginkirjaston Pakkalan salissa sekä
kulttuuritalo Valveella marraskuussa. Seminaarin teemana on elokuvakasvatus ja uudet
opetussuunnitelmat. Seminaarissa esitellään kokeilevia, tutkivia ja toiminnallisia työtapoja, jotka
hyödyntävät oppilaiden uteliaisuutta, mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä osana oppimista.
Mediapedagogi Ismo Kiesiläinen kertoo Kamerakynän pedagogiikasta, jonka avulla elokuvaa voidaan yhdistää
kaikkiin oppiaineisiin. Koulukino ry:n Marjo Kovanen esittelee erilaisia tapoja toteuttaa opetussuunnitelman
laaja-alaisia osaamiskokonaisuuksia elokuvan avulla. KAVI:n Kirsi Raitaranta käy läpi Elokuvapolkuverkkopalvelua, jossa koulut voivat katsoa elokuvia ja tutkia elokuvakerronnan eri osa-alueita. Valveen
elokuvakoulun Tommi Nevala julkistaa kouluille Kaupunkisinfonia-työpajamallin, joka toteutetaan eri puolilla
Pohjois-Pohjanmaata vuonna 2017 osana Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi100-hanketta.
Seminaarin kansainvälisinä elokuvantekijävieraina ovat unkarilaiset Robert Pejó ja Katalin Szy, joiden elokuva
Mancs – Paw (2015) nähdään Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin ohjelmistossa
sekä seminaarin työpajassa. Työpajoja ovat ohjaamassa myös muut aamupäivän puheenvuorojen pitäjät.
Luova luokka -seminaari on maksuton. Osallistua voi koko päivään tai vaihtoehtoisesti joko
aamupäivän luennoille tai iltapäivän työpajoihin. Seminaari tarjoaa virikkeitä varhaiskasvatuksen
ja perusopetuksen media- ja taidekasvatukseen, opetushenkilöstön täydennyskoulutukseen,
kulttuurialan toimijoille sekä media- ja elokuvakasvatuksesta kiinnostuneille opiskelijoille.
Ilmoittautuminen: www.kulttuurivalve.fi/luovaluokka
Lisätietoja:
Tommi Nevala
tuottaja
Valveen elokuvakoulu
p. 044 703 7547 / [email protected]
Seminaarin tuottaa kulttuuritalo Valve ja Valveen elokuvakoulu. Yhteistyökumppaneina
Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali, Lastenkulttuurikeskusten liitto
sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto.
TIEDOTE
7.10.2016
TIEDOTE
7.10.2016
Julkaisuvapaa
Julkaisuvapaa
Luova luokka - mediakasvatusseminaari 2016
Mitä kuuluu mediakasvatus?
Keskiviikkona 16.11.2016
Oulun kaupunginkirjasto, Pakkalan sali, Oulu,
Oikeudet muutoksiin seminaariohjelmassa pidätetään
8.30 - 9.00
Ilmoittautuminen
10.45 - 11.00
Kahvitauko
9.00 - 9.10
Seminaarin aloitus
11.00 - 11.35
The Making of Mancs - Paw or How to Adapt
Real Life Story onto Screen
Robert Pejó & Katalin Szy, ohjaaja ja käsikirjoittaja, tekijävieraat
9.10 - 9.30
Elokuvakasvatus ja uudet opetussuunnitelmat
Marjo Kovanen & Heli Metsätähti-Koistinen, tuottajat, Koulukino
9.30 - 10.15
Kamerakynän pedagogiikka on yksinkertaista elokuvakasvatusta
Ismo Kiesiläinen, Mediapedagogi ja opettajankouluttaja
10.15 - 10.45
Elokuvapolku tuo elokuvan kouluun - Elokuvapolku
Kirsi Raitaranta, apulaisjohtaja ja tulosaluepäällikkö, KAVI
11.35 - 11.50
Koulujen elokuvaviikko - Suomi 100 -juhlavuosi:
Pohjois-Pohjanmaan Kaupunkisinfoniatyöpajat
Tommi Nevala, tuottaja, Valveen elokuvakoulu
11.50 - 12.00
Työpajainfo
12.00 - 13.00
Lounastauko
Työpajat
13.00 - 16.00
Työpaja 1 - Konstila, Kulttuuritalo Valve
Miten opiskellaan videokuvaamalla? Kamerakynän pedagogiikka käytännössä
Ismo Kiesiläinen
Työpajassa kokeillaan kuvaustehtäviä ja ideoidaan jokaiselle osallistujalle jotain omaan opetukseen.
Kaikki kuvaa EDU -verkkokurssilla voi jatkaa syventymistä omatoimisesti.
Työpaja 2 - Pakkalan sali, Oulun kaupunginkirjasto
Elokuvakasvatus ja uudet opetussuunnitelmat
Marjo Kovanen
Työpajassa pureudutaan syvemmälle aamupäivän puheenvuoron aiheeseen avaamalla
opetussuunnitelmien ja elokuvakasvatuksen yhteyttä elokuvaesimerkin kautta.
Työpaja 3 - Neuvotteluhuone 3. krs, Kulttuuritalo Valve
Miten käytän elokuvapolkua koulussa?
Kirsi Raitaranta
Elokuvalla on omat vakiintuneet kerrontatekniikkansa, jotka yhdistävät elävän kuvan koko kirjoa. Työpajassa käydään läpi elokuvakerronnan
perusteita ja tehdään yhdessä Elokuvapolun tehtäviä. Lisäksi pohditaan, miten Elokuvapolkua voi käyttää ilmiö-oppimisessa ja eri oppiaineissa.
Työpaja 4 - Valvesali, Kulttuuritalo Valve
Elokuva: Mancs (92 min, Unkari 2015)
Elokuvan jälkeen keskustelussa yleisön kanssa ohjaaja ja käsikirjoittaja Robert Pejó & Katalin Szy
Making Movies for Children.
An all around overview about the making of a children’s movie. What writers, producers, directors have to consider.
Developing a children story (humour and drama). Developing characters. Developing
characters in animation. Working with animals and children.
Työpaja 5 - Elokuvaluokka, Kulttuuritalo Valve
Kaupunkisinfoniatyöpaja
Tommi Nevala
Kaupunkisinfonia-työpaja on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi100-hankkeen virallista ohjelmaa. Kaupunkisinfoniat
ovat elokuvan laji, joka sijoittuu elokuvan historiassa 1920-luvulle. Niiden tavoitteena oli elokuvallisin keinoin kertoa kaupungin
sykkeestä ja sävystä. Työskentelymenetelmä työpajassa on oivaltava, kokeileva ja toiminnallinen. Siinä hyödynnetään osallistujien
kekseliäisyyttä ja uteliaisuutta. Kaupunkisinfoniat muuttavat koulun toimintaympäristössä koulusinfonioiksi.