Kuluttajatutkimus: Pohjoismaiden joulukauppa 2016

Verkkokauppa Pohjoismaissa
Kuluttajatutkimus:
Pohjoismaiden
joulukauppa 2016
Verkkokauppa
Pohjoismaissa
Pohjoismaiden joulukauppa
Pohjoismaiset kuluttajat aikovat tehdä
joululahjaostoksia verkosta
2,0 miljardilla eurolla tänä vuonna
YHTEENVETO
TIETOA TUTKIMUKSESTA
Joulukauppa on käynnistynyt Pohjoismaissa
vauhdikkaasti. Pohjoismaiset kuluttajat olivat
ostaneet
joululahjoja
21.
marraskuuta
mennessä jo yhteensä 1,0 miljardilla eurolla.
Joka kolmas pohjoismaalainen oli ostanut
kuusen alle vähintään yhden lahjan.
Joulun
verkkokauppa
tulee
olemaan
Pohjoismaissa vilkasta myös tänä vuonna.
Kuluttajat aikovat tehdä joululahjaostoksia
verkosta yhteensä 2,0 miljardilla eurolla.
Tähän
mennessä
16
prosenttia
pohjoismaalaisista on ostanut joululahjoja
verkosta
tänä
vuonna
–
yhteensä
419 miljoonalla eurolla.
Yleisimpiä tähän mennessä verkosta ostettuja
joululahjoja ovat tänä vuonna:
•
vaatteet ja kengät
28 prosenttia
•
kirjat
21 prosenttia
•
viihde-elektroniikka
18 prosenttia.
Raportti perustuu kuluttajatutkimukseen, joka tehtiin 16.–21. marraskuuta 2016
kussakin Pohjoismaassa koko maan laajuisesti valitulle 18–79-vuotiaiden
väestöotokselle. Tutkimus toteutettiin TNS SIFO:n verkkopaneelin avulla.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 8 291 henkilöä: Ruotsissa 2 000, Tanskassa
2 191, Norjassa 1 999 ja Suomessa 2 101 henkilöä.
Koska tutkimus tehtiin tänä vuonna aikaisempana ajankohtana edellisvuoteen
verrattuna, se ei ole täysin vertailukelpoinen.
Kulutuksen arvo on laskettu kunkin maan 16.–21. marraskuuta vallinneen
keskimääräisen valuuttakurssin perusteella.
Pohjoismaiden joulukauppa
Joka kolmas pohjoismaalainen on jo
ostanut joululahjoja tänä vuonna
NORJALAISET AIKAISIMMIN
LIIKKEELLÄ
Joka kolmas pohjoismainen kuluttaja
kertoo jo aloittaneensa joululahjaostosten
tekemisen.
Eri Pohjoismaiden välillä on kuitenkin
selviä eroja, kun tarkastellaan, kuinka
suuri osa väestöstä on jo ostanut
vähintään yhden joululahjan. Kuten viime
vuonna, norjalaiset ovat myös tänä
vuonna aikaisimmin liikkeellä. Lähes joka
toinen
norjalainen
on
jo
tehnyt
joululahjaostoksia.
Tanskalaisilla
on
jälleen viime vuoden tapaan eniten
joululahjoja ostamatta.
Oletko ostanut joululahjoja tänä vuonna?
90%
90%
80%
80%
70%
70%
68%
68%
72%
72%
77%
77%
65% 65%
60%
55%55%
50%
45%45%
40%
30%
30%
32%
32%
34% 34%
28%
28%
23%
23%
20%
20%
10%
10%
0%
0%
Pohjoismaat
Norden
Tutkimusjoukko: kaikki
SE
SE
DK
DK
Kyllä En
Ja Nej
NO
NO
FI
FI
Pohjoismaiden joulukauppa
16 prosenttia on jo ostanut
joululahjoja verkosta
OSTANUT JOULULAHJOJA
VERKOSTA TÄNÄ VUONNA
Yhteensä 16 prosenttia pohjoismaalaisista on jo ostanut joululahjoja
verkosta tänä vuonna.
Joulun verkkokaupassa on havaittavissa sama kaava kuin joulukaupassa
yleisesti: norjalaiset ovat ostaneet jo ahkerasti lahjoja, kun taas
tanskalaiset jättävät ostosten tekemisen myöhemmäksi.
Oletko ostanut joululahjoja internetistä tänä
vuonna? (Pohjoismaiden väestö yhteensä)
18 %
21 %
15 %
90%
90%
80%
80%
70%
70%
60%
60%
50%
50%
40%
40%
30%
30%
20%
10%
20%
0%
10%
0%
13 %
Tutkimusjoukko: kaikki
83%
83%
4%
12%
12%
4%
Kyllä, olen jo
Kyllä, olen ostanut
ostanut kaikki
internetistä
Ja, jag har redan
Ja, jag har ejoululahjat, jotka joululahjoja tänä
handlat alla
handlat julklappar i
aion tänä vuonna
vuonna ja aion
julklappar som jag år och kommer att
ostaa internetistä ostaa niitä vielä
ska handla på
handla fler
lisää
internet i år
Tutkimusjoukko: kaikki
1%
En
Nej
1%
Epävarma, en osaa
sanoa
Tveksam, vet ej
Pohjoismaiden joulukauppa
Tähän mennessä joululahjoja on
ostettu Pohjoismaissa 1,0 miljardilla
eurolla tänä vuonna
NORJALAISET TEHNEET ENITEN
OSTOKSIA
Pohjoismaiset kuluttajat ovat ostaneet
joululahjoja
tähän
mennessä
1,0 miljardilla eurolla tänä vuonna. Eniten
rahaa joululahjaostoksiin on käytetty
Norjassa,
sen
jälkeen
Ruotsissa,
Suomessa
ja
Tanskassa
tässä
järjestyksessä.
Muoti, kirjat, viihde-elektroniikka ja lelut
ovat tavallisesti suosituimpia joululahjoja,
niin myös tänä vuonna (ks. seuraava
sivu) mielenkiintoista poikkeusta lukuun
ottamatta. Norjassa kosmetiikkatuotteet
ja hiustenhoitotuotteet ovat nousseet
neljännelle sijalle, mikä kertoo kuluttajien
kasvavasta kiinnostuksesta terveyttä ja
kauneudenhoitoa kohtaan.
Joululahjaostokset tähän mennessä (miljardia euroa)
0,45
0,40
0,35
0,12
0,30
0,25
0,20
0,12
0,11
0,15
0,27
0,07
0,10
0,05
0,13
0,11
0,07
0,00
SE
DK
Myymälöistä
Julklappsköp
tehdyt joululahjaostokset
i fysisk butik
NO
FI
Internetistä
Julklappsinköp
tehdyt
på internet
joululahjaostokset
Pohjoismaiden joulukauppa
Useimmat ovat ostaneet vaatteita, kirjoja
ja viihde-elektroniikkaa verkosta
RUOTSI
TANSKA
30%
30%
25%
25%
20%
20%
15%
15%
10%
10%
5%
5%
35%
35%
30%
30%
25%
25%
20%
20%
15%
15%
10%
10%
5%
5%
0%
0%
0%
0%
NORJA
SUOMI
30%
30%
25%
25%
20%
20%
35% 35%
15%
15%
10%
10%
5%
5%
0%
0%
30% 30%
25% 25%
20% 20%
15% 15%
10% 10%
5% 5%
0%
0%
Mitä joululahjoja olet ostanut internetistä tänä vuonna?
vuonna
Tutkimusjoukko: ostanut joululahjoja internetistä tänä
Pohjoismaiden joulukauppa
Joulun verkkokaupan ennustetaan
kohoavan tänä vuonna 2,0 miljardiin
euroon
ENNUSTE 2016
Pohjoismaiset
kuluttajat
aikovat
ostaa
joululahjoja ahkerasti verkosta tänä vuonna.
Tutkimuksen mukaan kuluttajat tekevät tänä
vuonna joululahjaostoksia verkosta yhteensä
2,0
miljardilla
eurolla.
Tämä
summa
muodostuu kolmesta osasta:
•
•
•
0,42 miljardia euroa on summa, jonka
kuluttajat ovat jo käyttäneet joululahjoihin
21. marraskuuta mennessä
0,51 miljardia euroa on summa, jonka jo
joululahjoja verkosta ostaneet kuluttajat
arvioivat
vielä
käyttävänsä
joululahjaostosten tekemiseen verkosta
1,09 miljardia euroa on summa, jonka
muut kuin jo joululahjoja verkosta
ostaneet kuluttajat arvioivat käyttävänsä
joululahjaostosten tekemiseen verkosta.
Eri
Pohjoismaita
verrattaessa
on
havaittavissa, että ruotsalaiset aikovat ostaa
eniten joululahjoja verkosta, heidän jälkeensä
tanskalaiset, norjalaiset ja suomalaiset.
Odotettavissa oleva joulun verkkokauppa (miljardia euroa)
0,90
0,80
0,90
0,70
0,80
0,60
0,70
0,60
0,50
0,50
0,40
0,40
0,30
0,30
0,20
0,20
0,10
0,10
0,00
0,00
0,77
0,77
0,44
0,44
0,47
0,47
0,31
0,31
0,21
0,21
0,45
0,45
0,22
0,22
0,33
0,33
0,12
0,12
0,11
0,10
0,11
0,10
0,09
0,09
0,12
0,12
0,11
0,07
0,12
0,12
0,11
0,07
SE
DK
NO
FI
Summa,
eivät vielä ole tehneet
jouluostoksia internetissä,
SEjonka henkilöt, jotkaDK
NO
FI
aikovat käyttää joulun verkko-ostoksiin
Så mycket
de som
ännu inte e-julhandlat
att e-julhandla
för
Summa,
jonka jokommer
jouluostoksia
internetissä
tehneet aikovat
vielä käyttää
joulunSåverkko-ostoksiin
mycket mer kommer de som redan e-julhandlat att e-julhandla för
Joulun verkkokauppa yhteensä 21. marraskuuta asti
Total e-julhandel fram till och med 21 november
Lisätietoa verkkokaupasta
Pohjoismaissa:
Jouni Lamberg,
Markkinointi- ja
viestintäjohtaja,
PostNord Oy
+358 (0)400 503 358
[email protected]