Suomenkielisen esiopetuksen oppilaaksioton perusteet 1.1.2017

Suomenkielisen esiopetuksen oppilaaksioton perusteet 1.1.2017 alkaen / SA-V
VD/10020/12.00.01.00/2016
Perusopetuslain 6 §:n 2 momentin mukaan kunta osoittaa esiopetusta saavalle oppilaalle
esiopetuksen järjestämispaikan. Esiopetuspaikka voi olla kunnallinen tai yksityinen päiväkoti tai
koulu. Perusopetuslain 6 §:n 1 momentin mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että
oppilaiden matkat ovat asutuksen, koulujen ja muiden opetuksen järjestämispaikkojen sijainti sekä
liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Esiopetusta järjestettäessä
tulee lisäksi ottaa huomioon, että opetukseen osallistuvilla on mahdollisuus käyttää
varhaiskasvatuspalveluita. Esiopetukseen liittyvä varhaiskasvatus tulee järjestää mahdollisuuksien
mukaan samassa paikassa kuin esiopetus.
Perusopetuslain 6 §:n 1 momentti ei edellytä, että esiopetuksen järjestämispaikaksi olisi osoitettava
maantieteellisesti lähin päiväkoti tai koulu, vaan myös muu asianomaisen lainkohdan asettamat
edellytykset täyttävä päiväkoti tai koulu voidaan osoittaa esiopetuspaikaksi. Esiopetukseen otetulla
oppilaalla on perusopetuslain 32 §:n mukainen oikeus matkoja koskevaan tukeen siinä ensisijaisessa
esiopetuspaikassa, jonka Vantaan kaupunki on hänelle osoittanut. Opetuslautakunta on päättänyt
esiopetuksen ja valmistavan opetuksen 6-vuotiaiden oppilaiden kuljetusten ja koulumatkaavustusten perusteista 18.12.2012 § 6.
Vantaalla esiopetuksen järjestämispaikkojen määrittelyssä noudatetaan peruskoulujen
oppilaaksiottoalueita (opetuslautakunta 16.12.2014 § 13). Esiopetuspaikka osoitetaan lapselle
asuinalueen oppilaaksiottoalueelta esiopetusta antavasta päiväkodista tai koulusta mahdollisimman
läheltä kotia. Esiopetuspaikkaa osoitettaessa huomioidaan jatkumo perusopetukseen.
Esiopetukseen voi hakea oppilaaksi myös muuhun kuin kunnan perusopetuslain 6 §:n 2 momentin
mukaan osoittamaan esiopetuksen järjestämispaikkaan. Näitä oppilaita otettaessa on sovellettava
yhdenvertaisia valintaperusteita. Kunta voi kuitenkin päättää, että sen itse järjestämään tai
hankkimaan esiopetukseen otetaan ensisijaisesti kunnassa asuvia lapsia. Vantaalla otetaan kunnan
järjestämään tai hankkimaan esiopetukseen ensisijassa kunnassa asuvia lapsia (opetuslautakunta
15.10.2013 § 26). Pääkaupunkiseudun kunnilla on voimassa oleva sopimus kuntarajat ylittävän
esiopetuksen oppilaaksioton valintaperusteista.
Opetuslautakunta on edellisen kerran päättänyt suomenkielisen esiopetuksen oppilaaksioton
perusteista 7.12.2010 § 8.
Erillisessä liitteessä on kuvattu yleiset esiopetukseen ottamisen perusteet, esiopetukseen ottaminen
yli kuntarajojen sekä esiopetukseen ottamisen perusteet kaksikielisessä esiopetuksessa 1.1.2017
alkaen.
Opetuslautakunta 13.12.2016 § 14
Varhaiskasvatuksen johtajan esitys:
Päätetään
a)
hyväksyä liitteenä olevat perusteet esiopetuspaikan osoittamiseen oppilaaksiottoalueen
sisällä silloin, kun hakijoita on enemmän kuin esiopetuspaikkoja 1.1.2017 alkaen.
Perusteiden tärkeysjärjestys ei koske alueelle mahdollisesti perustettaviin pelkkää
esiopetusta tarjoaviin ryhmiin ottamista.
b)
hyväksyä liitteenä olevat esiopetukseen ottamisen perusteet kaksikieliseen
esiopetukseen 1.1.2017 alkaen.
Päätös:
Hyväksyttiin esitys.
Liitteet:
Suomenkielisen esiopetuksen oppilaaksioton perusteet 1.1.2017 alkaen
Täytäntöönpano:
Hallintoyksikkö
-ote varhaiskasvatuksen tulosalue
Muutoksenhakuohje:
Oikaisuvaatimus opetuslautakunnalle
Lisätiedot:
Sanna Korpisalo, 040 774 1984, sanna.korpisalo2[at]vantaa.f