Lataa materiaali - Asianajajapäivä

1
Asianajajapäivät 2017 / Oikeus- ja työministeri Jari Lindström
Arvoisat asianajajat ja muut asianajajapäivään osallistujat
Asianajajapäivien ohjelma käynnistyy kysymällä ovatko oikeus ja politiikka faktaa vai
fiktiota.
Oikeusministerinä olen useasti pohtinut mielipiteen ja tiedon eroa. Kun lainvalmistelussa tarvitaan tietoa, halutaan kysyä myös mielipiteitä. Ilman mielipiteitä eivät
hankkeet lähde liikkeelle, eivätkä niiden perusteet tule esille. Kysymällä mielipiteitä
puolestaan saadaan tietoa arvioitavaksi.
Lainvalmistelussa ja päätöksenteossa avoimuuden ja osallistumismahdollisuuksien
arvostus on koko ajan vahvistunut. Sidosryhmien ja kansalaisten näkemykset valmisteltavasta asiasta on tiedettävä. Tällaiseen mielipiteiden ja tiedonvaihtoon oikeusministeriö tarjoaa useita verkkopalveluita, joita voidaan hyödyntää lainvalmistelun eri
vaiheissa.
Joulun alla alettiin esittää kuuluvia mielipiteitä lainvalmistelun laadusta. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka toi Helsingin Sanomien haastattelussa esiin, että hänen näkemyksensä eräiden lakihankkeiden perustuslainmukaisuudesta hallituksen esityksessä oli
sivuutettu. Pian olivat ristikkäin oppositio ja hallitus ja terävimpinä aseina perustuslain asema ja lainvalmistelijoiden kiire. Asiaa ovat värittäneet median välittämät
mm. oikeusoppineiden mielipiteet.
Otan kritiikin vakavasti. Oikeusministeriössä työskennellään jatkuvasti lainvalmistelun kehittämiseksi. Paraikaa uudistettavana on opas Hallituksen esitysten laatimisohjeista.
Lainsäädäntötyö tulee tehdä huolella, kattavasti ja myös tulevaisuuden tarpeita peilaten. Asiat muuttuvat yhteiskunnassa nopeasti, samoin paineet lainsäädännön uudistuksille kasvavat ja nopeutuvat. Haasteena tässä ovat silloin lainvalmistelun resurssit ja toivotun muutoksen aikataulu. Itse en näe nykytilanteessa suurta dramatiikkaa. Lainvalmistelun laatua pitää koko ajan parantaa ja lainvalmistelua on moitittu hallituskaudesta riippumatta. Perustuslakivaliokunnalla on oma asemansa perustuslaillisuuden varmistamisessa. On tärkeää, että lainvalmistelun prosessi toimii
ministeriöissä tehtävästä valmistelusta presidentin vahvistukseen saakka.
Olen pohtinut, mikä vaikutus on hallituskausittain muuttuvilla isoillakin linjauksilla
lainsäädäntötyön laadun ja yhteiskunnan tarpeiden turvaamisessa. Pitkäaikaiset
2
strategialinjaukset tuovat jatkuvuutta. Rakenteellisten uudistusten tulisi eritoten perustua objektiiviseen tarkasteluun, jossa poliittiset intohimot eivät saisi olla ohjaavana tekijänä. Mitä suurempien kysymysten äärellä olemme, sitä vähemmän yksittäiset hallitukset ja niiden ohjelmat saisivat vaikuttaa päätöksiin ja siten myös lainsäädäntöön.
Lisäväriä nykyiseen lainsäädäntötyöhön antaa kieltämättä taloudellisten ongelmien
kanssa painiskelu. Säästötavoitteet ovat olemassa, mutta ne eivät onneksi vielä ole
lainsäädäntötyötä liikaa ohjaava tekijä. Meidän onkin pystyttävä uudistamaan rakenteita ja lainsäädäntöä ennakoivasti, ettei työtä tarvitse tehdä kaaoksen keskellä
ja kiireessä.
Nykytilanteessa näin ei kuitenkaan ole, eikä sekään ole yksiselitteisesti kielteinen tai
myönteinen asia. Kun kansa haluaa poliittisen linjan muuttuvan, sen pitää silloin
myös antaa tapahtua.
Hyvät kuulijat,
Kuluvalla hallituskaudella on tavoitteena kehittää seuraamusjärjestelmää vaikuttavammaksi ja varmistaa, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen ja vastaavat kansalaisten oikeustajua.
Yleisen oikeustajun määritteleminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Tavallisen kansalaisen kosketus rikoksiin tapahtuu pääosin median kautta. Uutiskynnyksen ylittävät rikostapaukset ovat useimmiten vakavia tai poikkeuksellisia. On ymmärrettävää,
että törkeät rikokset herättävät voimakkaita tunteita ja keskustelua siitä, tulisiko
rangaistusten olla ankarampia.
Varsinaista tutkimusta siitä, miten suomalaiset näkevät rangaistusten tason, on toistaiseksi ollut vähän. Pidän tärkeänä, että myös tätä teemaa lähestytään tutkimuksen
keinoin, jotta saamme keskustelun pohjaksi faktaa fiktion sijaan. Käynnistin reilu
vuosi sitten tutkimushankkeen, jolla selvitetään suomalaisten oikeustajua. Odotan
suurella mielenkiinnolla tutkimustuloksia, jotka julkaistaan ensi kesänä.
Olen elokuussa linjannut, millä tavoin oikeudenhoitoa kehitetään tällä hallituskaudella. Kehittämisohjelmani sisältää useita rakenneuudistuksia. Näistä rakenneuudistuksista nostan esille käräjäoikeusverkoston kehittämisen ja tuomioistuinvirastohankkeen.
Käräjäoikeusverkoston uudistuksella käräjäoikeuksien määrää vähennettäisiin nykyisestä 27 käräjäoikeudesta 20:een. Uudistuksella myös erityisasiaryhmiä keskitettäisiin nykyistä harvempiin käräjäoikeuksiin. Käräjäoikeusverkostoa koskeva hallituksen
esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle lähiaikoina. Lisäksi olen linjannut, että summaaristen asioiden käsittely keskitettäisiin kuuteen käräjäoikeuteen. Tavoitteena on,
että molemmat uudistukset tulisivat voimaan samanaikaisesti vuoden 2019 alusta.
3
Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa käräjäoikeuksien rakennetta niin, että tuomioistuinten toimintakyky kyetään toimintaympäristön muutoksista ja tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta jatkossakin turvaamaan. Toiminnan kehittämisen tulee tapahtua paitsi tuomioistuinten, ennen muuta asiakkaiden tarpeista lähtien. Näihin panostamalla on mahdollista kehittää tuomioistuinten toimintaa nykyistä tehokkaammaksi ja laadukkaammaksi mm. digitalisaatiolla, josta AIPA-järjestelmähanke on hyvä esimerkki.
Tuomioistuinviraston perustamisesta on Suomessa keskusteltu pitkään ja asiasta on
laadittu erilaisia selvityksiä. Oikeusministeriö on viime vuoden toukokuussa asettanut toimikunnan valmistelemaan asiaa. Myös asianajajien edustaja on aktiivisesti
mukana hankkeessa. Tämä on osoittautunut tärkeäksi, jotta jo tässä vaiheessa saadaan esille myös tuomioistuinpalvelujen käyttäjien näkökulma.
Toimikunta laatii ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Toimikunnan määräaika päättyy helmikuun lopussa. Ehdotuksen laatiminen on epäilemättä haasteellinen tehtävä, koska siinä joudutaan ottamaan huomioon muun muassa perustuslain
asettamat reunaehdot ja taloudelliset tosiasiat. Päätösten aika on toimikunnan ehdotuksen valmistumisen jälkeen.
Tuomarikunnasta jää eläkkeelle noin puolet vuoteen 2020 mennessä. Suunnitelmallisen koulutuksen merkitys korostuu kokeneen henkilöstön eläköityessä. On selvää,
että myös vallitseva taloudellinen tilanne asettaa haasteita tuomioistuinlaitoksen
toiminnalle; on saatava enemmän vähemmällä. Henkilöstön osaamista kehittämällä
varmistetaan, että tuomioistuinlaitos tuottaa tulevaisuudessakin laadukkaita ratkaisuja kohtuullisessa ajassa.
Hyvät kuulijat,
vietämme tänä vuonna Suomi100-juhlavuotta. Suomi on hyvä maa. Tilastokeskuksen
tietojen mukaan: Suomessa on maailman paras hallinto. Suomessa on maailman
riippumattomin oikeuslaitos. Suomessa on maailman toiseksi vähiten korruptiota. Ja
Suomi on maailman kolmanneksi paras maa laillisuusperiaatteen noudattamisessa.
Nämä kaikki ovat asioita, joista meidän tulee olla ylpeitä.
Oikeusministeriö osallistuu juhlavuoteen usein eri tavoin. Yhtenä hankkeena käynnistimme viime keväänä yhteistyön lukioiden kanssa. Siinä lukiolaiset kirjoittavat perustuslaista. Emmepä arvanneet, kuinka ajankohtainen aihe onkaan. Ensimmäinen
blogikirjoitus julkaistiin eilen oikeusministeriön verkkosivuilla. Siinä Kaustisten musiikkilukion Hanna Pulkkinen ja Anna-Sofia Tastula pohtivat, onko niin, että perustuslaki huolehtii oikeuksistamme jopa silloin kun emme huomaa. He toteavat myös,
että Vaikka perustuslaki ei kokonaisuudessaan miellyttäisikään kaikkia, se on sen-
4
tään rehellinen. Rehellisyys lieneekin ominaisuus, jonka haluamme liittää niin suomalaisiin, hallintokulttuuriimme kuin lainsäätämiseen. Kaikille läsnäolijoille toivotan
oikein antoisaa asianajajapäivää ja hyvää Suomi100-juhlavuotta!